Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen"

Transkriptio

1 Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen Vanha Satama Mielenterveysmessut Narsistien uhrien tuki ry Sirpa Polo FT, KM

2 Henkinen väkivalta On ajassa ilmi tuleva oleva vakava ja laaja psyykkinen ja sosiaalinen ongelma HORJUVASTA JA TURVATTOMASTA KIINTYMYSSUHTEESTA SYNTYVÄ HÄIRIÖ NUT ry Sirpa Polo 2

3 Henkinen väkivalta Väkivallan tekijän kaiken toiminnan lähde on oman HEIKON ITSETUNNON puolustaminen Tässä pelissä muut ihmiset ovat välineitä Yleinen arvomaailma sallii, jopa palkitsee aggressiivisesta käytöksestä on kilpailuvaltti markkinoilla

4 Suojaudu väkivallalta Opettele tunnistamaan narsistisen käyttäytymisen piirteet tajua, että häiriöinen oppii entistä taitavammaksi toimijaksi Tieto ei suojaa kohteeksi joutumiselta Mutta ymmärtäminen auttaa kiinnittämään huomiota oikeisiin asioihin, joiden avulla voi selviytyä pois ajoissa NUT ry Sirpa Polo 4

5 Tunnistamisen vaikeus Ei ole seurausta väkivallan kohteena olevan tai sivusta häirintää katsovan huonosta ihmistuntemuksesta tai kyvyttömyydestä nähdä totuutta Henkisen väkivallan tekijällä narsistilla on oikeasti taito vakuuttaa muut ihmiset NUT ry Sirpa Polo 5

6 Projektio tunteen siirto Häiriöinen heijastaa pahan olonsa uhriinsa Uhri/ kohde alkaa ajatella, että itsessä on vikaa Uhrin syyllisyyden tunne ja häpeä nousevat pintaan Uhri kääntyy sisäänpäin, mistä seuraa, että alkaa tutkia omia kielteisinä pidettäviä ominaisuuksiaan Häiriöinen vahvistaa uhrin syyllisyyttä SAA TÄLLÄ YLIOTTEEN UHRISTA NUT ry Sirpa Polo 6

7 Häiriöinen saa yliotteen Välttyäkseen häirinnästä, kohteen tulee kiinnittää huomiota itsen suojaamiseen ja näkemään häiriöisen naamion taakse, ei etsimään vikaa itsestään Naamion takaa löytyy tyhjä sisäinen minuus jota häiriöinen peittää ja jota pakenee Jos/kun uhri huomaa häiriöisen todellisuuden naamion takana, väkivallan tekijän otteet kovenevat NUT ry Sirpa Polo 7

8 Sisäiset ristiriidat Henkisen väkivallan tekijää ajaa särkynyt tai rakentumatta jäänyt persoonallisuus, mielen sisäiset ristiriidat herättävät aggressiot HUOM! Ei-väkivaltaa harjoittavan terveen ihmisen - aggressiot herättää tilanne Uhriksi päätymisen syynä ei tarvitse olla mikään teko, mikä aiheuttaa häiriöisen aggression Riittää, että sattuu kohdalle NUT ry Sirpa Polo 8

9 Oletus: Riitaan tarvitaan aina kaksi osapuolta VÄITE EI PIDÄ PAIKKAANSA Henkistä väkivaltaa harjoittava, häiriöinen, saa aikaa riidan ihan yksinkin Kun kohtaat häiriöisen Pysy aina perustehtävässä Älä yritä muuta Ole oma itsesi Luota itseesi Tunne itsesi Ymmärrä, että kuulijan on mahdotonta käsittää, mitä puhut kun kerrot kokemuksestasi NUT ry Sirpa Polo 9

10 Selviytyminen On aina henkilökohtainen prosessi ja omalla vastuulla mieti, mihin käytät energiasi Toinen osapuoli ei millään tavalla tue tai kadu tekojaan, ei pyydä anteeksi. Hän uskoo varmuudella olevansa oikeassa ja kysyy hyvitystä kokemistaan kärsimyksistä Toipumistyön saat tehdä aivan täysin itse tarvitset tukijoukot NUT ry Sirpa Polo 10

11 Selviytyminen 2 Alkaa tosiasian tunnustamisesta Kysymys on särjetyn minuuden eheyttämisestä ja korjaamisesta Itsetunnon vahvistamisesta Oman luottamuksen rakentamisesta Jokainen toimii omalla tavallaan tarvitaan monia erilaisia keinoja fyysisen ja mentaalisen tason korjaamiseen Oma halu TAHTO - voimavarana NUT ry Sirpa Polo 11

12 Selviytyminen 3 Taito asettaa tavoitteita kiintopiste mitä kohti kulkea Omiin mahdollisuuksiin luottaminen Kysy itseltäsi, miten minä näen itseni? Uskomukset omasta tehokkuudesta toimia Halu ja kyky tehdä lujasti töitä sisäisen tasapainon löytämiseksi NUT ry Sirpa Polo 12

13 Selviytyminen 4 Pidä hyvä huoli itsestäsi sen jälkeen pidä hyvä huoli läheisistäsi. KIINNITÄ HUOMIOTA! NUT ry Sirpa Polo 13

Psyykkinen toimintakyky

Psyykkinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia

Lisätiedot

Keskeiset ongelmat narsistisessa häriössä

Keskeiset ongelmat narsistisessa häriössä Keskeiset ongelmat narsistisessa häriössä kun lapsi omalla olemassaolollaan tuottaa vanhemmilleen iloa ja tyydytystä kun lapsi tulee hyväksytyksi, ymmärretyksi ja rakastetuksi omana itsenään kun lapsen

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

Stressi ja mielenterveys

Stressi ja mielenterveys Stressi ja mielenterveys Jokainen ihminen sietää tietyn määrän stressiä. Kun sietokyvyn raja ylittyy, stressi alkaa haitata elämää. Se voi aiheuttaa esimerkiksi unettomuutta. Voit vaikuttaa omaan mielenterveyteesi,

Lisätiedot

Logoterapeuttinen ajattelu vanhusten hoidossa

Logoterapeuttinen ajattelu vanhusten hoidossa Logoterapeuttinen ajattelu vanhusten hoidossa Vanhustyön seminaari Stadin Aikuisopisto 4.12.2013 Anna-Maija Ruhanen TtM, KM,Logoterapeutti LTI Mitä logoterapeuttinen ajattelu on? Logoterapia on voimavara-

Lisätiedot

Kim Polamo T:mi Tarinapakki

Kim Polamo T:mi Tarinapakki Kim Polamo T:mi Tarinapakki Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Tässä esitteessä on konkreettisia esimerkkejä työnohjaus -formaatin vaikutuksista. Haluan antaa oikeaa tietoa päätösten

Lisätiedot

Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen

Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen Asuminen, kuntouttava työote ja integraatio Jenni Mäki Sampo Järvelä 07.11.2011 Tampere AE-periaate ja lainrikkojat Asunnon

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 SISÄLTÖÄ Yleistä valmistautumisesta kilpailuihin Paineensieto Ihannesuorituksesta Muutama sana loukkaantumisista ja epäonnistumisesta

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Hyvinvointi, jaksaminen ja itsensä muistaminen. Kohtaamispaikkapäivät 17.-18.3.2015 Ihmisenä ihmiselle

Hyvinvointi, jaksaminen ja itsensä muistaminen. Kohtaamispaikkapäivät 17.-18.3.2015 Ihmisenä ihmiselle Hyvinvointi, jaksaminen ja itsensä muistaminen Kohtaamispaikkapäivät 17.-18.3.2015 Ihmisenä ihmiselle Tästä ajattelin puhua Yksilöllinen hyvinvointi, yksilöllinen jaksaminen, yksilöllinen itsensä muistaminen

Lisätiedot

Logoterapeuttinen ajattelu vanhusten hoidossa

Logoterapeuttinen ajattelu vanhusten hoidossa Logoterapeuttinen ajattelu vanhusten hoidossa Vanhan ihmisen mielekäs arki - logoterapeuttisen ajattelun mahdollisuudet Anna-Maija Ruhanen TtM, KM, Logoterapeutti LTI Stadin aikuisopisto 1 Mitä logoterapeuttinen

Lisätiedot

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Kysymys: Kuka voi olla sellainen henkilö, joka täyttää seksuaalinen kaltoinkohtelijan määritelmän? Kysymys: Kenen vastuulla seksuaalinen kaltoinkohtelu on? Kuka vaan. Naapuri, sukulainen, tuttu, tuntematon,

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut

Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut Isän ja äidin välissä. Lapsen kuulemisen psykologinen kehys huolto- ja

Lisätiedot

MIELI 2011 TURVALLISUUS JA PERHESUHTEET LASTEN NÄKÖKULMASTA. Virpi Hagström Vaasan ensi- ja turvakoti Vasa mödra- och skyddshem ry.

MIELI 2011 TURVALLISUUS JA PERHESUHTEET LASTEN NÄKÖKULMASTA. Virpi Hagström Vaasan ensi- ja turvakoti Vasa mödra- och skyddshem ry. MIELI 2011 TURVALLISUUS JA PERHESUHTEET LASTEN NÄKÖKULMASTA Virpi Hagström Vaasan ensi- ja turvakoti Vasa mödra- och skyddshem ry. 1 Mitä turvallisuus on lapsen mielestä? Turvallisuus on sitä, että ei

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info 1 Tervetuloa kolmannelle jaksolle! Tähän jaksoon sisältyy testi, miten käytät oman aikasi? Saat vinkkejä miten omat unelmat saadaan kirkkaaksi. Jotta voit ne toteuttaa Tarvitset suunnitelman ja työkalut.

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Maahanmuuton psykodynamiikasta. Leo Ray, 2008 (author s permission granted)

Maahanmuuton psykodynamiikasta. Leo Ray, 2008 (author s permission granted) 1 Maahanmuuton psykodynamiikasta Leo Ray, 2008 (author s permission granted) 2 I Identiteetin vastavuoroisuuden psykodynamiikka Tietoinen ja tiedostamaton minuus 3 Libido Self-preservation Attachment Past

Lisätiedot

HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN

HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN Aggressiivisen asiakkaan kohtaaminen Sisällys: - Aggression tasot - Kokonaisvalmiuden saavuttaminen - Pelon oireet - Pelko toiminnan ohjaajana - Keinot

Lisätiedot

Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi. Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö

Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi. Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö Hyvä arki Luennon tavoitteena on lisätä tietoa omaan hyvinvointiin vaikuttavista

Lisätiedot

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset 1. Ohjaustyylit on hyvä tunnistaa itselleen ominaiset tavat ohjata opiskelijoita. on hyvä osata joustavasti muuttaa ohjaustyyliään erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille opiskelijoille sopivaksi. Seuraavaksi

Lisätiedot

*Mitkä tekijät voivat vaarantaa

*Mitkä tekijät voivat vaarantaa * *Mitkä tekijät voivat vaarantaa työpisteesi turvallisuuden: *Palo- ja poistumisturvallisuuteen liittyvät tekijät *Aggressiivisen asiakkaan käytös *Työkoneen tai laitteen käyttö (teollisuus) *Huono ergonomia

Lisätiedot

Heikki Salomaa 10.12.2013. Minustako auttajaksi?

Heikki Salomaa 10.12.2013. Minustako auttajaksi? Heikki Salomaa 10.12.2013 Minustako auttajaksi? Älä pakene. Täältä ei voi paeta. Tämä on maailma. Me olemme maailmassa. Heaven, that s so simple! Merkitysten etsintä Tieteen filosofian peruskysymykset

Lisätiedot

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti Tehtävät 1 Elämänpolku opettaa A. Miten olet selvinnyt vaikeista hetkistä elämässäsi? Voit palata tarkastelemaan ensimmäisessä luvussa piirtämääsi elämänjanaa ja pohtia tehtävää sen avulla. B. Kirjoita

Lisätiedot

Miesten kokema väkivalta

Miesten kokema väkivalta Miesten kokema väkivalta Lahden ensi- ja turvakoti ry; Jussi-työ 1 * Suomessa on toteutettu yksi tutkimus, jossa on tarkasteltu erikseen ja erityisesti miehiin kohdistunutta väkivaltaa (Heiskanen ja Ruuskanen

Lisätiedot

Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä. Kokemukset näkyviin väkivaltatyön kehittäminen sijaishuollossa hanke 2009-2014

Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä. Kokemukset näkyviin väkivaltatyön kehittäminen sijaishuollossa hanke 2009-2014 Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä hanke 2009-2014 Tuon lapsen kanssa on sitten kummallista olla. Toisaalta tuntuu, että syli kuin syli kelpaa, mutta sitten kun tosipaikan tullen yritän ottaa syliin

Lisätiedot

Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja

Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja Willian Glasser MD kehitti Valinnan teorian kliinisessä työssään. 1965 ensimmäisen kirja Reality Therapy; A New Approach To Psychiatry Käytännön

Lisätiedot

Persoonallisuushäiriö ja pahuus. Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala

Persoonallisuushäiriö ja pahuus. Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala Persoonallisuushäiriö ja pahuus Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala Esitys Pahan käsitykset Persoonallisuushäiriö Pahan kielioppi Paha ja sosiaalinen Pahan mallit

Lisätiedot

Vainon uhri vai vieraannuttaja?

Vainon uhri vai vieraannuttaja? Vainon uhri vai vieraannuttaja? Helinä Häkkänen-Nyholm, PsT, dosentti, psykoterapeutti PsyJuridica Oy, HY, UEF VARJO-hankkeen 4. seminaari 27.1.2015 Oulussa Lapsen vieraannuttaminen vanhemmasta - määritelmä

Lisätiedot

Yleinen tietämys ja Nashin tasapaino

Yleinen tietämys ja Nashin tasapaino Yleinen tietämys ja Nashin tasapaino 24.3.2010 Nashin tasapaino Ratkaisumalli kahden tai useamman pelaajan pelille. Yleisesti: Jos jokainen pelaaja on valinnut strategiansa eikä yksikään pelaaja voi hyötyä

Lisätiedot

LÄHTÖTILANNE YLEISTÄ KÄYRÄT

LÄHTÖTILANNE YLEISTÄ KÄYRÄT Karl-Magnus Spiik Ky ET/valinta / sivu 1 LÄHTÖTILANNE Tulosyksikön johtaja vaihtui. Yrityksen johdon tavoitteena oli saada lisää tietoa uuden johtajan valitsemista varten; hakijat (3) olivat talon sisältä.

Lisätiedot

Väkivaltaan puuttuminen naisten parissa tehtävässä päihdetyössä

Väkivaltaan puuttuminen naisten parissa tehtävässä päihdetyössä Väkivaltaan puuttuminen naisten parissa tehtävässä päihdetyössä 11.9.2013 Lolan Lindroos Kouluttaja Uudenmaan palvelualue Helsingin palveluyksikkö 1 Puuttuminen väkivaltaan on välittämistä! Epäily ja tunnistaminen

Lisätiedot

Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja

Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja Yhdessä tekemisen hyödyt Perustehtävän laadukas toteutuminen Toimijoiden hyvinvointi Toimijoiden hyvinvoinnin vaikutus

Lisätiedot

Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret. -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia

Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret. -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia erityisasiantuntija Anne Salmi, Työterveyslaitos Nuorten suhde työelämään - ne vakiintuneet teesit Nuorten työuria tulee

Lisätiedot

KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys

KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys PhD. Niina Junttila, Dosentti (kasvatuspsykologia, tilastomenetelmät) Oppimistutkimuksen keskus (OTUK), Opettajankoulutuslaitos & Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus

Lisätiedot

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

Mo@voiva voimaannudava ohjaus II

Mo@voiva voimaannudava ohjaus II Mo@voiva voimaannudava ohjaus II Neuvokkaasta voimaa - hanke Pilvikki Absetz, Dos. (terveyden edistäminen), PsT pilvikki.absetz@gmail.com www.collabora@vecaresystemsfinland.com Yhdessä parempaa Mitä jäi

Lisätiedot

Henkinen väkivalta ja kiusaaminen. Tina Holmberg-Kalenius ja Saija Salmi Pajulahti

Henkinen väkivalta ja kiusaaminen. Tina Holmberg-Kalenius ja Saija Salmi Pajulahti Henkinen väkivalta ja kiusaaminen Tina Holmberg-Kalenius ja Saija Salmi Pajulahti 31.8.2017 Henkinen väkivalta satuttaa sisältäpäin. Suomen Mielenterveysseuran nettisivut Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Tule sellaisena kuin olet 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Suvaitsevaisuus ja armo Syyllisyyden taakat Miksi tein / en tehnyt, miksi sanoin, miksi en estänyt, miksi petin, miksi valehtelin, miksi en

Lisätiedot

Autonomian tukeminen on yhteinen etu

Autonomian tukeminen on yhteinen etu Autonomian tukeminen on yhteinen etu Päivi Topo, dosentti, pääsihteeri Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta, ETENE Sosiaali- ja terveysministeriö paivi.topo@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Arja Uusitalo, erikoislääkäri, LT, Dosentti, HUSLAB, Helsingin urheilulääkäriasema

Arja Uusitalo, erikoislääkäri, LT, Dosentti, HUSLAB, Helsingin urheilulääkäriasema Arja Uusitalo, erikoislääkäri, LT, Dosentti, HUSLAB, Helsingin urheilulääkäriasema LIIKUNNASTA ON SYNTYNYT NEGATIIVINEN RIIPPUVAISUUS, JOHON LIITYY TERVEYDELLISIÄ, USEIN SOSIAALISIA JA MAHDOLLISESTI MYÖS

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

OBN UUDEN INNOVAATION KAUPALLISTAMINEN - PIENEN JA SUUREN TOIMIJAN KUMPPANUUS. Mikko Pesonen 8.10.2015

OBN UUDEN INNOVAATION KAUPALLISTAMINEN - PIENEN JA SUUREN TOIMIJAN KUMPPANUUS. Mikko Pesonen 8.10.2015 OBN UUDEN INNOVAATION KAUPALLISTAMINEN - PIENEN JA SUUREN TOIMIJAN KUMPPANUUS Mikko Pesonen 8.10.2015 INNOVAATIO MISTÄ ON NYT KYSE INNOVAATIO ON JOKIN UUSI TAI OLENNAISESTI PARANNETTU, TALOUDELLISESTI

Lisätiedot

+ 3 2 5 } {{ } + 2 2 2 5 2. 2 kertaa jotain

+ 3 2 5 } {{ } + 2 2 2 5 2. 2 kertaa jotain Jaollisuustestejä (matematiikan mestariluokka, 7.11.2009, ohjattujen harjoitusten lopputuloslappu) Huom! Nämä eivät tietenkään ole ainoita jaollisuussääntöjä; ovatpahan vain hyödyllisiä ja ainakin osittain

Lisätiedot

Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala

Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala Urbaani syrjäytyminen Koskaan ei ole ollut näin paljon tietoa ja tarjontaa eri opiskeluvaihtoehdoista. Oppilashuollon palvelut ovat parantuneet

Lisätiedot

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN TUKEMISEN ASENNE LASTEN SUOJELUN KESÄPÄIVÄT 10.6.2015 1 Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten ja vanhempi-lapsisuhteiden psykoterapeutti Erityisasiantuntija,

Lisätiedot

Lataa Kehon ehtymättömät voimavarat - Boris Aranovich. Lataa

Lataa Kehon ehtymättömät voimavarat - Boris Aranovich. Lataa Lataa Kehon ehtymättömät voimavarat - Boris Aranovich Lataa Kirjailija: Boris Aranovich ISBN: 9789525572742 Sivumäärä: 92 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 18.84 Mb Onko akussasi vielä virtaa, vai kaipaatko

Lisätiedot

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä 30-60 minuuttia ryhmätöinä tai yksin, Harjoituslomakkeet ja kynät voi suorittaa osissa Tavoitteet Pohtia, minkälaisia ominaisuuksia ja taitoja omassa

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS

Lisätiedot

Tunteita seurustelua ja muuta suhdetoimintaa

Tunteita seurustelua ja muuta suhdetoimintaa Tunteita seurustelua ja muuta suhdetoimintaa Seksuaalisuus: On ominaisuus, joka on jokaisella ihmisellä syntymästä lähtien muuttuu koko elämän ajan kasvun, kehityksen sekä ikääntymisen mukana koska seksuaalisuus

Lisätiedot

Johtajan parasta aikaa!

Johtajan parasta aikaa! Johtajan parasta aikaa! Energisoivia ajatuksia johtajille Keskuskauppakamarin mentorointiohjelma 11.3.2013 Mia Aspegrén, Senior Consultant, Johdon rekrytoija & kehittäjä, Momentous Mia Aspegrén Senior

Lisätiedot

Voimavarakeskus Monika matalan kynnyksen palvelut väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille. Natalie Gerbert Monika Naiset liitto ry

Voimavarakeskus Monika matalan kynnyksen palvelut väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille. Natalie Gerbert Monika Naiset liitto ry Monika - Naiset moniarvoisen ja turvallisen yhteiskunnan puolesta Voimavarakeskus Monika matalan kynnyksen palvelut väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille Monika Naiset liitto ry 1 Voimavarakeskus

Lisätiedot

Nuorten (15-17 vuotta) seurusteluväkivalta. Katriina Bildjuschkin, asiantuntija Suvi Nipuli, projektikoordinaattori

Nuorten (15-17 vuotta) seurusteluväkivalta. Katriina Bildjuschkin, asiantuntija Suvi Nipuli, projektikoordinaattori Nuorten (15-17 vuotta) seurusteluväkivalta Katriina Bildjuschkin, asiantuntija Suvi Nipuli, projektikoordinaattori Seksuaalisuus Seksuaalisuus on keskeinen osa ihmisyyttä kaikissa elämän vaiheissa, ja

Lisätiedot

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Työttömien työkyky ja työllistyminen Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Tänään Mitä työkyvyllä tarkoitetaan? Työttömän työkyky työllisen työkyky? Voiko työkykyä arvioida terveystarkastuksessa?

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen, dialogisuus, arvot ja etiikka MISTÄ HYVÄ KESKUSTELUILMAPIIRI TEHDÄÄN?

Asiakkaan kohtaaminen, dialogisuus, arvot ja etiikka MISTÄ HYVÄ KESKUSTELUILMAPIIRI TEHDÄÄN? Asiakkaan kohtaaminen, dialogisuus, arvot ja etiikka 20.1.11 kimmo.karkia@phnet.fi MISTÄ HYVÄ KESKUSTELUILMAPIIRI TEHDÄÄN? Mikäauttaa asiakastyössä Asiakas itse 40% Onnistunut vuorovaikutussuhde 30% Toivon

Lisätiedot

Tunnista persoonallisuushäiriöt

Tunnista persoonallisuushäiriöt Tunnista persoonallisuushäiriöt Mitä narsismi on? Opastusta uhriudesta vapautumiseen Sirpa Polo FT, KM 09.10.2012 NUT ry Oppiva asenne Tässä esityksessä narsismia tarkastellaan Oppivalla asenteella Ohjeita

Lisätiedot

PARIEN KANSSA. stä. ja Miesten keskuksen yhteistyöst. 11.3.2010 klo 12.45 13.15 Sirpa Hopiavuori Ensi- ja turvakotienliitto Miesten keskus

PARIEN KANSSA. stä. ja Miesten keskuksen yhteistyöst. 11.3.2010 klo 12.45 13.15 Sirpa Hopiavuori Ensi- ja turvakotienliitto Miesten keskus PARIEN KANSSA TEHTÄVÄ TYÖ Kokemuksia A-klinikka A ja Miesten keskuksen yhteistyöst stä Näkymätön n näkyvn kyväksi, ksi, Seinäjoki 11.3.2010 klo 12.45 13.15 Sirpa Hopiavuori Ensi- ja turvakotienliitto Miesten

Lisätiedot

JOULUKALENTERI 2017 KULTAISET KENGÄT. Päivien. kulku. copyright Marita ja Samuli Råman

JOULUKALENTERI 2017 KULTAISET KENGÄT. Päivien. kulku. copyright Marita ja Samuli Råman JOULUKALENTERI 2017 KULTAISET KENGÄT 1 2 3 4 5 6 7 8 Päivien 9 10 11 12 kulku 13 12 12 12 HUUMAAVIA TAPAUS- KERTOMUKSIA Kuva. Samuli Råman. Walterwalker, pasteli väripaperille Nykyaikaisella ihmisjohtajalla

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana

Mielenterveys voimavarana Mielenterveys voimavarana Mielenterveydestä on esitetty aikojen kuluessa useita erilaisia näkemyksiä. Moderni määritelmä mielenterveydestä on terveyslähtöinen eli salutogeeninen. Mielenterveys nähdään

Lisätiedot

arkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali

arkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali Etiikan teoriat Katse s. 133-149 etiikka = 1) moraalin ja moraalikäsitysten tutkimista 2) tavat perustella sitä, mikä on moraalisesti hyvää tai oikein ja pahaa tai väärin arkikielessä etiikka on lähes

Lisätiedot

Kaveritaidot -toiminta

Kaveritaidot -toiminta Kaveritaidot -toiminta Kaveritaidot ovat sosiaalisten taitojen harjoittelemista ja kehittämistä. Kaveritaito -toiminta on tarkoitettu henkilöille, joilla on vaikeuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS

PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS Liisa Keltikangas-Järvinen Helsingin yliopiston psykologian professori Vanhempien Akatemian luentotilaisuus Oulussa 16.10.2013 Ajan kuva: Kun vanhempi haluaa antaa hyvän kuvan

Lisätiedot

Tiede ja usko KIRKKO JA KAUPUNKI 27.2.1980

Tiede ja usko KIRKKO JA KAUPUNKI 27.2.1980 Tiede ja usko Jokaisen kristityn samoin kuin jokaisen tiedemiehenkin velvollisuus on katsoa totuuteen ja pysyä siinä, julistaa professori Kaarle Kurki-Suonio. Tieteen ja uskon rajankäynti on ollut kahden

Lisätiedot

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Johtamisen suurimpia haasteita Jatkuva uudistuminen ja nopea muutos Lisääntyvä monimutkaisuus Innovatiivisuuden ja luovuuden vaatimukset

Lisätiedot

Lämpimästi tervetuloa! Opinnollistamisen koulutus 2. 28.9.2015 VASTUUTA 2020

Lämpimästi tervetuloa! Opinnollistamisen koulutus 2. 28.9.2015 VASTUUTA 2020 Lämpimästi tervetuloa! Opinnollistamisen koulutus 2. 28.9.2015 VASTUUTA 2020 Opinnollistaminen nyt! Työtoiminnot eri vaiheissa, verkostoituminen, tiedon/osaamisen jakaminen Nyt mukana 14 toimijaa L-U alueella

Lisätiedot

Hallitsevat uskomukset ja minäkuvan työstäminen Aija Paakkunainen 1

Hallitsevat uskomukset ja minäkuvan työstäminen Aija Paakkunainen 1 Hallitsevat uskomukset ja minäkuvan työstäminen 3.12.2015 Aija Paakkunainen 1 Tunnista hallitsevat uskomukset ja tunnelukkosi Väärät uskomukset: itsestä, työstä, parisuhteesta, onnellisuudesta Uskomus

Lisätiedot

Kaasu pohjaan kuntoutuksessa - mutta mitä ja keille

Kaasu pohjaan kuntoutuksessa - mutta mitä ja keille Kaasu pohjaan kuntoutuksessa - mutta mitä ja keille Harriet Finne-Soveri, tutkimusprofessori Ikäihmisten palvelut / PALO / TA4 3.4.2014 Esityksen nimi / Tekijä 1 Sisältö Toimintakyvystä Kuntoutumisesta

Lisätiedot

Ihminen tarvitsee toista ihmistä voiko riippuvuuksista tulla rasite hyvinvoinnille?

Ihminen tarvitsee toista ihmistä voiko riippuvuuksista tulla rasite hyvinvoinnille? Ihminen tarvitsee toista ihmistä voiko riippuvuuksista tulla rasite hyvinvoinnille? Ylilääkäri Pekka Salmela A- klinikkasäätiö/pirkanmaa MTK:n työhyvinvointipäivät Tre 8/2013 Riippuvuus - addiktio Terve

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

Kuraattorityön helmet ja helvetit

Kuraattorityön helmet ja helvetit Kuraattorityön helmet ja helvetit Vuokatti 8.10.2010 Katariina Ylä-Rautio-Vaittinen katariina.yla-rautio@sci.fi Nykyajan nuoret rakastavat ylellisyyttä. Heillä on huonot tavat, he pilkkaavat auktoriteetteja

Lisätiedot

OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI

OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI 2 (4) SISÄLTÖ sivu 1. Yleistä 1 2. Työpaikkahäirintä 1 2.1 Häirinnän ja työpaikkakohtelun ilmenemismuotoja 1

Lisätiedot

Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009. Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto

Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009. Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009 Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto Kuntien toimintaympäristö Kuntaorganisaatioiden toimintaan ja tavoitteenasetteluun osallistuu monia suorittavia,

Lisätiedot

Vammaisjärjestöjen naisverkosto 10 vuotta 17.10.2013. Teema : Vammaisiin naisiin kohdistuva väkivalta. Kommentti opaskirjasta: Kiitokset:

Vammaisjärjestöjen naisverkosto 10 vuotta 17.10.2013. Teema : Vammaisiin naisiin kohdistuva väkivalta. Kommentti opaskirjasta: Kiitokset: Heli Heinjoki Kriisityön kehittämispäällikkö Tukinainen ry Vammaisjärjestöjen naisverkosto 10 vuotta 17.10.2013 Teema : Vammaisiin naisiin kohdistuva väkivalta Kommentti opaskirjasta: Kiitokset: Hyvät

Lisätiedot

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk 9.12 Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

Muutos ja minä. TEK/ Urailta Sirpa Etzell. AS3 Finland Oy

Muutos ja minä. TEK/ Urailta Sirpa Etzell. AS3 Finland Oy Muutos ja minä TEK/ Urailta 7.9.2015 17.00 19.30 Sirpa Etzell AS3 Finland Oy Pohjoismainen valmennusyritys Perustettu 1989 500 työntekijää ja sertifioitua valmentajaa Isoimmissa kaupungeissa paikalliset

Lisätiedot

ADHD oireinen aikuinen asiakkaana. Suvi Lehto

ADHD oireinen aikuinen asiakkaana. Suvi Lehto ADHD oireinen aikuinen asiakkaana Suvi Lehto 13.10.2016 Kohtaamisen lähtökohta Asiakkaalla on usein taustalla useita epäonnistumisia ja negatiivisia kokemuksia Näiden seurauksena asiakas Ei usko onnistumisiin

Lisätiedot

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Lisätiedot

Miten työnantaja voi tunnistaa ongelman vai voiko?

Miten työnantaja voi tunnistaa ongelman vai voiko? Miten työnantaja voi tunnistaa ongelman vai voiko? Juuri tänään Kohtaa sairaus nimeltä alkoholismi Riippuvuussairauden käsite Sairauden eteneminen ihmisen käytöksenä Tunnistamisen mahdollisuudet ja mahdottomuudet

Lisätiedot

Käytännössä toimintakyvyllä tarkoitetaan henkilön suoriutumista jossakin toimintaympäristössä:

Käytännössä toimintakyvyllä tarkoitetaan henkilön suoriutumista jossakin toimintaympäristössä: Joensuu 2.12.2014 Käytännössä toimintakyvyllä tarkoitetaan henkilön suoriutumista jossakin toimintaympäristössä: Työssä Kotona Harrastuksissa Liikkumisessa (esim. eri liikennevälineet) Ym. WHO on kehittänyt

Lisätiedot

Oma roolini uudessa työpaikassa

Oma roolini uudessa työpaikassa Oma roolini uudessa työpaikassa Asiarunko Hyviä uutisia; työn maailma muuttuu oikeaan suuntaan Muutos ja huoli omasta osaamisesta Monimutkaisiin asioihin tarvitaan yksinkertaisia ratkaisuja Perustettu

Lisätiedot

Oman energian johtaminen muutosten keskellä

Oman energian johtaminen muutosten keskellä Oman energian johtaminen muutosten keskellä Salo 6.3.2015 Ilona Rauhala Palomacorento Oy @IlonaRauhala palomacorento.fi Materiaalin Copyright 2015 Palomacorento Oy. Kaikki oikeuden pidätetään. Materiaalissa

Lisätiedot

Turvallisempi huominen

Turvallisempi huominen Turvallisempi huominen 22.1.2013 Timo Leppälä ylikomisario Keski-Uudenmaan poliisilaitos Kouluun kohdistuvat uhkaukset Keski-Uudenmaan poliisilaitoksen toimintamalli Puhutaan koulu-uhkasta ei koulusurmaajista

Lisätiedot

KYLLÄ MÄ SEN AMMATIN HALUAISIN

KYLLÄ MÄ SEN AMMATIN HALUAISIN KYLLÄ MÄ SEN AMMATIN HALUAISIN Erityistä tukea tarvitsevien nuorten koulutuspolut Anna-Leena Klemetti-Falenius, lehtori Marjaana Salmi, erityisopettaja Seurakuntaopisto Tuurilla vai tutkinnolla Koulutuksen

Lisätiedot

Voimavarat vähissä mikä avuksi?

Voimavarat vähissä mikä avuksi? Voimavarat vähissä mikä avuksi? Nordling Esa PsT, kehittämispäällikkö Mielenterveysyksikkö 3.11.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Tärkeimmät asiat, joita käsiteltiin omaisneuvonnassa Tampereella vuonna 2013

Lisätiedot

LEIJONATIE, YKSILÖN KEHITTÄMINEN. 22.1.2010 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1

LEIJONATIE, YKSILÖN KEHITTÄMINEN. 22.1.2010 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 LEIJONATIE, YKSILÖN KEHITTÄMINEN 22.1.2010 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 NUORTEN HARRASTAMISEN KULMAKIVET! Harrastamisen on oltava HAUSKAA ja HAASTEELLISTA Hauskuuden ja haasteisiin tarttumisen

Lisätiedot

Otetta opintoihin ryhmä korkeakouluopiskelijan tukena

Otetta opintoihin ryhmä korkeakouluopiskelijan tukena Otetta opintoihin ryhmä korkeakouluopiskelijan tukena Valtin seminaari 10.11.2011 Ryhmän synty Opintopsykologipalvelujen ylisuuri kysyntä. Mahdollisuus päästä käsittelemään asioitaan nopeammin ryhmässä.

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

KRIISIVIESTINTÄÄ, MITÄ MUKA MEILLE SATTUISI? Nina Paloheimo Seuraseminaari 23.11.2013

KRIISIVIESTINTÄÄ, MITÄ MUKA MEILLE SATTUISI? Nina Paloheimo Seuraseminaari 23.11.2013 KRIISIVIESTINTÄÄ, MITÄ MUKA MEILLE SATTUISI? Nina Paloheimo Seuraseminaari 23.11.2013 Professori Jaakko Lehtosen mukaan kriisin tuntomerkit ovat seuraavat: siihen liittyy asian paisumisen uhka sen kohde

Lisätiedot

MUUTTUVA OPETTAJUUS JA TYÖHYVINVOINTI

MUUTTUVA OPETTAJUUS JA TYÖHYVINVOINTI MUUTTUVA OPETTAJUUS JA TYÖHYVINVOINTI Työssä jaksaminen aikuiskoulutuksen arjessa --- Henna Laukka, Koivulaukka Oy 9.10.2016 AAMUPÄIVÄN RUNKOA Perusajatuksia työhyvinvoinnista Muutos ja sen kohtaaminen

Lisätiedot