Alue Alvarit Yhteistilaisuus Terveysnysse kokeilun arviointi. YLEINEN KESKUSTELU (tässä tuotiin esille myös alueellisia näkökulmia)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alue Alvarit Yhteistilaisuus 28.8.2013 Terveysnysse kokeilun arviointi. YLEINEN KESKUSTELU (tässä tuotiin esille myös alueellisia näkökulmia)"

Transkriptio

1 Alue Alvarit Yhteistilaisuus Terveysnysse kokeilun arviointi YLEINEN KESKUSTELU (tässä tuotiin esille myös alueellisia näkökulmia) TERVEYSNYSSE KOKEILUSTA Yleisöstä kysyttiin, mistä malli on tullut? Tähän Etelä Alvarin puheenjohtaja Juhani Skogberg vastasi, että terveysnyssse sai alkunsa alvarien aloitteesta. Alkuperäistä ajatusta on räätälöity ja supistettu liian kanssa ja pysäkkipaikat on valittu väärin. Toteutettu kokeilu ei vastaa alkuperäistä tavoitetta ja siksi se ei tavoita syrjäytyneitä. ALUEET, PYSÄKIT JA AIKATAULUT Hervannassa pysähtymispaikka vaikeassa paikassa > rollaattorilla ei päässyt Hervannassa pysähtymispaikka on kahden terveysaseman välissä onko järkeä? Hervanta on laaja alue. Terveysnysse voisi pysähtyä esimerkiksi joka toinen viikko Etelä Hervannassa ja joka toinen viikko Pohjois Hervannassa. Hatanpään pysäkki (syksy 2013) on terveysaseman vieressä huono ratkaisu. Alvareiden mielestä ei ole mielekästä laittaa terveysnyssen pysäkkejä terveysasemien viereen. Härmälä, Kitiniitty, Multisilta tai Peltolammi olisivat etelässä sopivia paikkoja. > tähän Johanna Riippi kommentoi, että Härmälässä ei ole paikkaa, missä bussi pääsisi kääntymään. Hänen mukaansa myös bussipysäkkejä voidaan vielä muutella. Härmälän ja Hatanpään neuvolat yhdistettiin > Härmälässä ei siis tällä hetkellä ole mitään palvelua K Market Mesikämmen piha ei sovi, koska pihaan ei pääse bussilla. Härmälän kirkon kohdalla voisi olla sopiva paikka. Kauppakeskukset voisivat tulla kyseeseen, on mentävä sinne missä ihmiset liikkuvat. Niissä olisi toimipisteitä. Pysäkkipaikat eivät ole niitä, joista alunperin puhuttiin. Tarkoitus oli, että alueina / pysäkkeinä olisivat mm, Multisilta, Kohmankaari, Nekala, Muotiala. Terveysnyssen pitäisi kulkea joka päivä (lääkäri ja toimenpiteeet) Liikkuva palvelu ei sulje pois ostoskeskuksiin sijoitettavia terveyskioskeja (Ylöjärven kioskilla eivät käy syrjäytyneet) Palvelubussiliikenne toimii, liikennöinti sujuu. Suunnittelija Johanna Riipin mukaan tämän syksyn aikataulut on mietitty palveluliikenteen aikataulujen mukaan siten, että palvelun tarvitsijat pääsisivät sujuvasti terveysnyssen pysäkeille. PALVELUT Näytteenotto pitäisi olla. Pelkkä tiedonjakaminen on vanha konsepti > on palveltava ihmisiä. Tämän vuoksi liikkuva konsepti on hyvä > ihmiset saadaan lähemmäksi palvelua. Kotitorilla on samat asiat kuin nykyään terveysnyssessä Ylöjärvellä kioski kokeilu on toiminut hyvin, vaikka se ei suunnittelijan mukaan tavoitakaan niitä, jotka eivät käytä muitakaan palveluita. Yleisöstä kommentoitiin, että informaatiota saa useista eri lähteistä, terveysnyssen palveluissa pitäisi olla käytäntö pääasiana. Taloyhtiöissä asuu paljon vanhoja ihmisiä, jotka tarvitsevat konkreettisia pieniä toimenpiteitä. 1

2 > esimerkiksi Teiskossa terveysasema on kiinni 2 3 kk, lyhin lääkärimatka on 50 km. Kaupunkiliitoksen yhteydessä on aikoinaan luvattu, että palvelut eivät heikkene. Vuorot pitäisi olla Teiskossa tiheämmät, potilaille seuranta tarvittaessa. Teiskon yhteenvetoa ei pidä tehdä yhden pysähtymispäivän perusteella Bussiin pitää olla puhelinyhteys Hoitajan pystyttävä varaamaan aika lääkäreille Korvaava palvelu voisi olla sairaanhoitaja, jolle voi soittaa (vai toimiiko tämä?) TIEDOTUS JA KOHDERYHMÄT Mainonta ja markkinointi ovat olleet Koivistonkylässä pientä ja huonoa > PAREMMIN PITÄISI MAINOSTAA Tiedotus on ongelma, sen pitäisi olla massiivista. Netistäkin on hankala löytää. Infoa pitäisi jakaa neuvoloiden, omalääkäreiden, terveysasemien, kotihoidon/ avun ja potilasjärjestöjen kautta > värillinen, selkeästi erottuva tiedote suoraan käteen Tätä asiaa ei pidä päästää kuolemaan > bussissa pitäisi olla 2 lääkäriä ja 2 hoitajaa. Tiedotuksen pitäisi lisäksi toimia niin, että ihmiset tietävät, että siellä apua on saatavissa Yleisöstä kommentoitiin, että vaikeimmin tavoitettavat asiakkaat löytyvät etsivän työn kautta. Todettiin, että meillä on mm. pahoinvoiva nuoriso, joka ei välttämättä halua hoitajia eikä saarnoja, mutta tarvitsee apua / tukea. Esitettiin kysymys, onko tehty asiakasarviointia eli ketä terveysnysse on oikeasti palvellut > olisi hyvä, että palvelun kehittäminen menisi siihen suuntaan, että se löytää syrjäytyneet ihmiset Kohderyhmän löytäminen (syrjäytyneet / syrjäytymisuhan alla olevat) on vaikeaa KUSTANNUKSET Tiedusteltiin, riittäisikö terveysnysseen menevä raha pienen paikan vuokraan? Pakettiauton käyttökustannukset olisivat pienemmät kuin bussin (Kotkassa asuntoauto) Pakettiautoissa on yleensä huomioitu esteettömyys, ehkä voisi olla jopa mahdollista teettää vähän tavallista pakettiautoa isompirakenteinen auto Pienellä bussilla pääsee paremmin erilaisiin paikkoihin Busseihin on mahdollista laittaa kiskot Suunnittelija Johanna Riippi kommentoi, että bussi on kallis, minkä vuoksi palvelun jatkamista bussilla ei kannata suunnitella Jos vaihtoehtoina on asiakasmäärän lisäys tai bussin vuokran saaminen alemmaksi, bussi on toiminut maksimikapasiteetillaan, mutta silti ei ole tavoitettu sitä kohderyhmää joka on haluttu tavoittaa > onko tässä konseptissa jokin pahasti pielessä? Kilpailutetaan operaattori, joka hoitaa kuljetuksen Kalustokustannus sisältyy kilpailutukseen LISÄKSI RYHMÄKESKUSTELUISSA ESITETTIIN SEURAAVAT KOMMENTIT: RYHMÄ: ETELÄ ALVARI TERVEYSNYSSE KOKEILUSTA Liian lyhyt seuranta aika, koska 1) mainostus puuttuu ei ole vielä tullut asukkaiden tietoisuuteen, 2) paikat eivät ole pysyneet, joten saavutettavuus ja vertailtavuus kärsivät Hinnassa pitää huomioida terveysvaikutukset, sairauspoissaolopäivät ja mielenterveysvaikutukset. Ennaltaehkäisy on vaikeaa hinnoitella, mutta se on tärkeää, näkymätöntä työtä. 2

3 Kustannukset on laskettu tarkoitushakuisesti. Voisi laskea säästön terveyskeskukselle, jos 75 % käyttäneistä ei ole käyttänyt terveysaseman palvelua. Mitä käynti terveysasemalla maksaa oikeasti? Pitää verrata päivystyskäyntiin. Miksiköhön Koivistonkylän pysäkki lakkautettiin, vaikka kävijöitä on ollut vähemmän mm. Tesomalla ja Lielahdessa? NYSSE/KIOSKI/PYSÄKKI Tärkeää on liikkuva palvelu, johon saa yhteyden o Useammin, enemmän + toimenpiteitä sekä johon voisi soittaa, missä se on menossa Auton seisottaminen käyttämättömänä on kalliimpaa kuin auton käyttö. Seisonnassa (jos autoa ei käytä) auto menee nopeammin huonoksi ja käyttökelvottomaksi Koulujen terkkahuoneisiin vastaanotto Terveyskioskin tulee kiertää kaupungin alueella, kiinteä kioski ei tuota tasa arvoista palvelua kaupunkilaisille Terveysnyssen pysäkki pitäisi olla siellä, missä ei ole lähellä terveyspalveluja Yhteistyötä / pysähtymispaikkoja mietittäessä voi pohtia yömajoja, avustuspaikkoja, ruokanyssen pysähtymispaikkoja ja diakonin vastaanottoa Kaikkien syrjäytymisuhan alla olevien luo ei voi mennä > eivät halua Jokeripysäkkipäivä missä asiakkaita, missä pystyy pysähtymään On olemassa kiertäviä terveysasemia tai välineitä, jotka kuljettavat ihmisiä Kauppaketjujen yhteydessä olevissa pisteissä käyvät aktiiviset ihmiset Multisillan lähiöyhdistys? Peltolammi? Kioski ja pikkubussi eivät ole toisensa pois sulkevia vaihtoehtoja PALVELUT Terveysnyssessä pitäisi olla laboratoriopalvelu, sähköinen resepti ja ajanvaraus lääkäreille Pienet toimenpiteet on saatava palveluvalikoimaan > keventäisi terveysaseman tarvetta Tupakointi teema puuttuu terveysnyssen ohjelmasta Neuvontaa tarvitaan pienissä asioissa, ettei tarvitse mennä lääkäriin Neuvontanumero pitää olla (onkin), mutta siitä tiedotetaan huonosti, koska pelätään ruuhkia Jatkoa toivottaisiin sellaisena, että saataisiin laboratoriopalveluja ja pieniä toimenpiteitä sekä yhteistyö järjestöjen kanssa jatkuisi. KUSTANNUKSET Kilpailutus herkullinen paikka kilpailutukselle, koska puhutaan kustannuksista (terveysnysse kokeilu on määritelty kalliiksi bussin vuokra) YHTEISTYÖ Yhteistyö seurakunnan kanssa (ruokanysse) ja diakonian kanssa > diakonien kautta löytyy asiakkaita Yhteistyö kunnallinen sektori etsivä työ diakonia Diakonia yhteistyö vaihtoehdoksi nykyiselle mallille Aija Karttunen p Tampereen kaupunki Kuntademokratia/Karttunen PL Tampere 3

4 RYHMÄ: KAAKKOIS ALVARI ja LÄNSI ALVARI TERVEYSNYSSE KOKEILUSTA Väärät pysäkkipaikat syrjäytyneet eivät löydy terveysasemien pihalta eivätkä kauppakeskuksista Väärä aika työssäkäyville Liian lyhyt aika tehdä päätelmiä konseptin toimivuudesta Jos 67 prosenttia vain osui paikalle ja silti ei ole ollut joutohetkiä eli maksimikapasiteetti on saavutettu Syrjäytyneiden saavuttamatta jättämistä on ylikorostettu. Heitä ei tavoita millään. Kohdennus on ollut hyvä ja oikea. Tiedottaminen Terveysnyssestä ja myös palveluliikenteestä on ollut puutteellista YLEISTÄ Terveyspysäkille sopivat paikat kartoitettava Pysähdysaika ja paikka on oltava säännönmukainen ja riittävän pitkään sama. Palvelua tarvitsevat löytävät sen lopulta mutta eivät ehkä vuoden aikana. Lääkäri pitäisi saada mukaan esim. kerran kuussa NYSSE/KIOSKI/PYSÄKKI Kilpailutus bussiyhtiöille, aluetakseille ja muille halukkaille Erikoisvalmisteinen auto Henkilökulut minimiin, esim. hoitajat kuljettajiksi Kouluilla isot piha alueet, joissa bussi voi seisoa ja kääntyä ja josta voi ottaa mukaan kouluterveydenhoitajan Terveyskoskiksi jokin jo valmis tila, ei tule rakentamiskustannuksia Esteettömyys huomioitava pysäkillä ja Nyssessä Muutkin yhteydet Terveysnysselle / pysäkille oltavat hyvät Teiskoon helikopterilla apu Terveysnysse parannetaan kiertäväksi ja kokoavaksi palvelubussiksi, joka noutaa asiakkaat kotoa joko terveys ja sosiaalitoimen tai asiakkaan / hänen omaisensa tilauksen perusteella terveysasemalle. TAVOITTEET Perusterveydenhuollon ennaltaehkäisevän toiminnan tukeminen Ei tulisi laittaa eikä mahdottomia tavoitteita, kuten syrjäytyneiden tavoittaminen Ajateltava ensisijaisesti vanhuksia syrjäytyneitä ei saada mukaan vaikka kotiovelta haettaisiin PALVELUT Samat kuin nykyisessä ja lisäksi Ennaltaehkäisevän tiedon jakaminen, mittauksia ja seurantakäyntejä Pieniä toimenpiteitä, hoitoja ja näytteiden ottoja, helpottavat terveysasemien kuormitusta: rakkojen ja pikkuhaavojen puhdistus ja sitominen, korvien putsaus, verikokeet Rokotukset, myös matkoille lähtijöiden ostamat Tarvitaan sosiaali ja mielenterveysneuvontaa Mt asiat esiin muun käynnin yhteydessä haetaan palvelua sieltä mistä sitä saa, onko muu mt tarjonta siis kohdallaan? Yhteistyö paikallisten järjestöjen kanssa, Kaukajärvellä esim. Kaukajärviseura Tallissa tapahtuu keskiviikkoisin, sinne tiedotusta 4

5 TIEDOTUS Pitää toimia kansanomaisesti, tiedot paperille ja jakoon, monella tositarpeessa olevalla ei ole nettiä Omalääkäreille, kotipalvelulle ja terveydenhoitajille esitteet jakoon Alueille infopisteitä, esim. näyttötauluja, joissa aikatauluja ja muuta tietoa kaupungin palveluista Palvelubusseihin tietoa terveyskioskin/ pysäkin toiminta aikatauluista, esim. palvelubusseille oma aikatauluvihko, jossa myös pysäkki infoa Palvelubussien henkilökuntaa informoitava Seurakuntien diakonissat voisivat kertoa Terveysnyssestä sekä muustakin alueen yhteistyökumppaneiden tarjonnasta Seurakunnissa on myös paljon vanhustyötä, jossa tietoa voisi jakaa, esim. naisten aamukahvilla ja kirkontuvissa MUUTA Luontaishoitobussi niille, jotka vihaavat lääkäreitä: vie pisteeseen jossa annetaan shamanismia, henkien manausta, akupunktiota, yrttihoitoja, hierontaa, jännitystä laukaisevia hoitoja, keskusteluapua, osteopeniaa kivun ja tuskan hoitoon PYSÄKIT Kaakko Hervanta: Terveyspiste/terveyskioski/terveyspysäkki Hervantaan Venlantuvalle (eteläpuolella) ja Keinupuistoon (pohjoispuolella) Aikataulutus: kerran viikossa esim. etelässä aamupäivällä ja iltapäivällä pohjoisessa. Kaakko Kaukajärvi Hyvä paikka olisi vapaa aikakeskus tai seurakuntakoti Länsi Ei Tesomalle vaan Raholaan Sirpa Koivu p Tampereen kaupunki Kuntademokratia/Koivu PL Tampere RYHMÄ: KOILLIS ALVARI KOMMENTTEJA Terveysnyssen kustannukset 1300 euroa päivässä, sisäisiä kustannuksia. Kustannuslaskelma? Onko Nettinyssen kustannukset vyörytetty Terveysnysselle? Kämmenniemi puhuttaa, kesäsulku joka kesä Kämmenniemen terveysasemalla. Ei ole palveluja esim. Terälahdessa, Velaatassa, Ukaassa. Teiskon alueelle tarvitaan myös hammaslääkäri Aluepolitiikka huomioon. Syrjäytyneet ja köyhät eivät pääse/ei ole varaa kulkea bussilla tai bussivuoroja ei ole päästäkseen Terveysnysselle. Riskialueet hoitoon, huomioitava eri alueiden terveyserot. (mm. Härmälä, Kalkku, Tesoma, Multisilta, Peltolammi, Annala) Sotkanetistä saa tietoa eri alueiden terveyseroista (Tilasto ja indikaattoripankki SOTKAnet) Lääkäripalvelujakin tarvitaan Terveysnyssessä. Ovat tarpeellisia esimerkiksi juuri Teiskossa. 5

6 IDEOITA Liikkuva terveyskioski, viipalenysse, voi olla pienempikin auto kuin bussi. Pikkuterveyskioski pienempiin paikkoihin Liikkuva terveyskioski/hoitaja esim. Annalan Siwaan tai Saleen, Multisillan Siwa/Sale. Pysäkkejä sinne, missä syrjäytyneet tai terveyspalveluiden suurkäyttäjät asuvat Esteetön kulku autoon, kioskiin Palveluja paljon käyttäville lisää ohjausta esim. ryhmätoimintoihin Keskitettyjen palveluiden tilalle, työntekijät liikkeelle Etsivää nuorisotyötä avuksi sekä Akun, Kohon ja Typan* palveluihin tulisi yhdistää terveydenhoitajan palvelut, jotta syrjäytyneet nuoret pääsevät palveluiden pariin Nuorisoasema myös pyörille/liikkeelle Nuorten kuukausi, vanhusten kuukausi ym. painotuksia eri kohderyhmille (* Aku =Ammattiin, koulutukseen, uralle ohjaavaa toimintaa nuorille, Koho = ohjaus ja neuvontapalveluja tamperelaisille nuorille, Typa = työllisyydenhoidon palveluyksikkö) Annamaria Valanto Pyhältö p Tampereen kaupunki Kuntademokratia/Valanto Pyhältö PL Tampere 6

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Pohjoinen hyvinvointialue Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Mitä hyvää on nykyisissä palveluissa? Hyvä palvelu; ammattitaitoiset työntekijät; kaikki palvelut pelaavat Haukiputaalla

Lisätiedot

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys ja päihde SAStyöryhmä Puheenjohtaja 0400 447 633 Terveyskeskus Päivystysajanvaraus ma su 8 22 (06) 2413 3200 Terveyskeskus Ei kiireellinen ajanvaraus ma pe

Lisätiedot

PÄIHDEASIAKAS ON KAIKKIEN ASIAKAS PÄIHDETYÖ ON KAIKKIEN ASIA ONKO NÄIN?

PÄIHDEASIAKAS ON KAIKKIEN ASIAKAS PÄIHDETYÖ ON KAIKKIEN ASIA ONKO NÄIN? PÄIHDEASIAKAS ON KAIKKIEN ASIAKAS PÄIHDETYÖ ON KAIKKIEN ASIA ONKO NÄIN? Anne Tapola hanketyöntekijä (psykiatrinen sairaanhoitaja, sosiaalikasvattaja) Vantaalaisen hyvä mieli -hanke 23.1.2012 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Palveluliikenteen. vihreät pikkubussit. Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat

Palveluliikenteen. vihreät pikkubussit. Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat Palveluliikenteellä kuljet pääasiassa maanantaista perjantaihin klo 8.30-14.30. Osa palveluliikenteen autoista liikennöi arkisin pidempään ja myös viikonloppuisin. Palveluliikenteen avulla pääset lähipalveluihisi,

Lisätiedot

Terveyspisteverkoston toiminta ja sen arviointi. Sari Laanterä, TtT Yliopettaja, Mikkelin ammattikorkeakoulu sari.laantera@mamk.fi

Terveyspisteverkoston toiminta ja sen arviointi. Sari Laanterä, TtT Yliopettaja, Mikkelin ammattikorkeakoulu sari.laantera@mamk.fi Terveyspisteverkoston toiminta ja sen arviointi Sari Laanterä, TtT Yliopettaja, Mikkelin ammattikorkeakoulu sari.laantera@mamk.fi Terveyspiste Hyvinvointikioski Terveyskioski Hyvinvointipiste Kiinteät

Lisätiedot

Palveluja pyörillä - Mallu-auto

Palveluja pyörillä - Mallu-auto Palveluja pyörillä - Mallu-auto 22.5.2014 Marika Wikström-Koikkalainen, koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Me olemme Eksote Vastaamme alueemme sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta

Lisätiedot

Miten asiakkaan ääni kuuluu terveydenhuollon palveluissa?

Miten asiakkaan ääni kuuluu terveydenhuollon palveluissa? Asiakkaan osallisuus kuntatoimijan näkökulmasta Seinäjoki Areena 14.1.2013 Miten asiakkaan ääni kuuluu terveydenhuollon palveluissa? Pohjanmaan Potku -hanke Nykyisiä hyviä käytänteitä Tulppa- ja Ikihyvä-ryhmät

Lisätiedot

Vertaistoiminnan ja vertaistoimintaoppaan palautekysely

Vertaistoiminnan ja vertaistoimintaoppaan palautekysely Vertaistoiminnan ja vertaistoimintaoppaan palautekysely Raportti Heidi Oinonen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry osallisuushanke Salli Toukokuu 2013 Vertaistoiminnan ja vertaistoimintaoppaan palautekyselyn

Lisätiedot

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen

Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen (Versio 1) - Oulun kaupunki Sote tuotanto 24.1.2014 Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen Luokka Tarkoitus Prosessin

Lisätiedot

Koillisen aluetoimijaverkoston ratkaisuja tapahtumiin ja neuvontaan

Koillisen aluetoimijaverkoston ratkaisuja tapahtumiin ja neuvontaan Koillisen aluetoimijaverkoston ratkaisuja tapahtumiin ja neuvontaan Aluetoimijaverkoston tapaaminen 25.11.2015 1 11.12.2015 Hyvinvointikeskus Palvelukeskittymä, johon on koottu keskeisiä hyvinvointipalveluja

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Tuula Kärkkäinen sh yamk Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja johtaminen

Lisätiedot

Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti

Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti Tammelakeskuksen terveysasema sijaitsee Tampereen kaupungin keskustassa. Aseman väestöpohja on noin 40 000 asukasta. Asiakaskunta on pääosin ikäihmisiä.

Lisätiedot

ja sote Liisa Heinämäki,STM Etunimi Sukunimi 21.5.2015

ja sote Liisa Heinämäki,STM Etunimi Sukunimi 21.5.2015 Paikalliset erityispiirteet ja sote Liisa Heinämäki,STM Etunimi Sukunimi 21.5.2015 Väestö 1970 Väestö 2007 Asukkaita neliökilometrillä Asukkaita neliökilometrillä Asuttamaton alue Asuttamaton alue 14.10.2014

Lisätiedot

Etsivä työ osana organisaatiota

Etsivä työ osana organisaatiota ETSIVÄ NUORISOTYÖ Etsivä työ osana organisaatiota Nuorisojohtaja Kehittämistoiminta Ulkoiset ohjaus- ja neuvontapalvelut Alueellisen- ja kulttuurisen nuorisotyön palvelut Sosiaalisen tuen palvelut Nuorisosihteeri

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema

Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema 6.2.14 Satu Simolin Palvelupäällikkö Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiiri, terveysasemien vastaanotot Me olemme Eksote! Vastaamme alueemme sosiaali-

Lisätiedot

Työelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö 17.3.2016

Työelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö 17.3.2016 Työelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö 17.3.2016 Työttömyys, terveys ja hyvinvointi Työttömät voivat keskimäärin huonommin ja ovat

Lisätiedot

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p. 040 330 6002)

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p. 040 330 6002) LOPEN KUNNAN TERVEYSPALVELUT Kunnanhallitus 25.4.2016 ( 78): Lopen kunnanhallitus keskusteli kokouksessaan 30.3.2016 kohdassa muut asiat Lopen kunnan terveyspalveluista. Keskustelun pohjana oli kuntalaiskeskustelu

Lisätiedot

Tampereen kaupungin uusi hyvinvointikeskus Tesomalla palvelee asiakkaita alkaen Westerin liikekeskuksessa osoitteessa Tesomankatu 4 A.

Tampereen kaupungin uusi hyvinvointikeskus Tesomalla palvelee asiakkaita alkaen Westerin liikekeskuksessa osoitteessa Tesomankatu 4 A. Tampereen kaupungin uusi hyvinvointikeskus Tesomalla palvelee asiakkaita 9.4.2018 alkaen Westerin liikekeskuksessa osoitteessa Tesomankatu 4 A. Hyvinvointikeskuksessa toimivat Tesoman hammashoitola, kirjasto,

Lisätiedot

Ikäihmisten asiakasnäkökulma Kommenttipuheenvuoro

Ikäihmisten asiakasnäkökulma Kommenttipuheenvuoro Ikäihmisten vaikuttajaraati 9.3.2016 Ikäihmisten asiakasnäkökulma Kommenttipuheenvuoro Sisältö: Ikääntyvät hämeenlinnalaiset / ikäihmisten vaikuttajaraati SOTE -kokonaisuus SOTE -suunnittelu 2016 Hämeenlinnan

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 11/2018

Asiakastyytyväisyyskysely 11/2018 N=892 3 % 1. Miten teit valinnan? 6% 68 % 24% Tyhjiä Julkisella terveysasemalla Yksityisen palveluntuottajan toimipisteessä Palse.fi-sivustolla portaalissa N=892 (tyhjiä 238) 2. Mikäli teit valinnan Palse.fi-sivustolla,

Lisätiedot

Konsti kotiin suunnattu tuki päihde- ja mielenterveysasiakkaille

Konsti kotiin suunnattu tuki päihde- ja mielenterveysasiakkaille Konsti kotiin suunnattu tuki päihde- ja mielenterveysasiakkaille Tampereen kaupunki Avopalvelut Mielenterveys- ja päihdepalvelut Ohjaaja Elina Laurila 25.03.2019 Kotikatko -pilotti 2014-2015 Pilotti aloitettiin

Lisätiedot

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-31.12.2014 Uudet toimintamallit käyttöön

Lisätiedot

Lauritsalan pilotin tilannekatsaus

Lauritsalan pilotin tilannekatsaus Lauritsalan pilotin tilannekatsaus 7.3.2014 Minna Lignell, Marja Kosonen, Ritva Simpanen, Satu Simolin Taustalla palveluverkkouudistus Eksoten johtoryhmä on määritellyt organisaation strategianmukaiset

Lisätiedot

Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille

Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille Termit tutuiksi Viisas liikkuminen? Missä asun, minne kuljen, kuljenko ollenkaan? Asuinpaikka Toimitilan sijainti Sähköinen asiointi Etätyö-

Lisätiedot

Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa

Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 217 10.12.2014 Asianro 1011/05.12.00/2014 8 Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa Päätöshistoria Sosiaali-

Lisätiedot

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Ulla Kuittu selvityshenkilö Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Valmistelun lähtökohtia edistetään terveyttä ja

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Tampereen palvelumalli 2025

Tampereen palvelumalli 2025 Tampereen palvelumalli 2025 Lännen aluetoimijaverkosto 28.1.2016 Suunnittelupäällikkö Sisko Hiltunen 1 2.2.2016 Mistä tulevaisuuden palvelumallissa on kyse? Tavoitteena on kuvata, miten palvelujen järjestämisessä

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

Ikääntyvien palvelutarvekartoitus

Ikääntyvien palvelutarvekartoitus Ikääntyvien palvelutarvekartoitus Alueiden ennakointiseminaari 14.3.2013 Tuukka Arosara, projektipäällikkö Hanna Silvennoinen, projektisuunnittelija POKETTI-hanke Ikääntyvät mukaan tulevaisuustyöhön! Vuosi

Lisätiedot

Diakonian ja yhteiskuntavastuun asiantuntijaryhmän tapaaminen

Diakonian ja yhteiskuntavastuun asiantuntijaryhmän tapaaminen Diakonian ja yhteiskuntavastuun asiantuntijaryhmän tapaaminen Aika : Tiistai 15.12. klo 17-19:30 Paikka: Seurakuntien talon Suurella Sydämellä klubilla, Näsilinnankatu 26. Kokoontumisen tarkoituksena oli

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

Mikä huolettaa eniten, jos Maaninka ja Kuopio liittyvät yhteen?

Mikä huolettaa eniten, jos Maaninka ja Kuopio liittyvät yhteen? Maaningan kuntalaisillat Keskusta 12.3.2012 Terveydenhuolto ja perusturva (lääkäri, hammaslääkäri, kuntoutus, neuvolat, kouluterveydenhuolto, sairaalapalvelut, mielenterveystyö, päihdehoito, lapsiperhepalvelut,

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014 Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä Valtuustosali 5.2.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat Nurmijärven hyvät lasten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Valmistelijat / lisätiedot: Aila Pohjanpalo, puh. (09) 816 23040 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Valmistelijat / lisätiedot: Aila Pohjanpalo, puh. (09) 816 23040 etunimi.sukunimi@espoo.fi 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3920/02.07.00/2013 88 Laboratorio- ja kuvantamistoimintojen sijoittaminen Omenatorille Valmistelijat / lisätiedot: Aila Pohjanpalo, puh. (09) 816 23040 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys

Lisätiedot

KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT

KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT L I I T E KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT A S K A I N E N - L E M U - M A S K U - M E R I M A S K U - M Y N Ä M Ä K I - N A A N T A L I - N O U S I A I N E N - R Y M Ä T T Y L Ä - R U S K O - V A H T O - V E L

Lisätiedot

Mikkelin kirjastoauton konseptointia

Mikkelin kirjastoauton konseptointia Mikkelin kirjastoauton konseptointia Mari Haatainen Pääkirjasto, kahdeksan lähikirjastoa, kolme seutukirjastoa Yksi kirjastoauto Uuden auton hankinta v. 2015? Kirjastoauton toimintalukuja 2013 Lainat 29

Lisätiedot

Itä-Suomen jätesuunnitelman toimenpiteiden priorisointi Ehdotetut hankeaihiot Alue 7: Muut

Itä-Suomen jätesuunnitelman toimenpiteiden priorisointi Ehdotetut hankeaihiot Alue 7: Muut Itä-Suomen jätesuunnitelman toimenpiteiden priorisointi Ehdotetut hankeaihiot 1 7.1 Jätelogistiikan kehittäminen... 3 7.2 Rahoitusläheet... 4 7.3 Jätehuollon palvelujen kehittäminen... 5 7.4 Ongelmaton

Lisätiedot

Muutokset suhteutettiin väestökehitykseen ja ikärakenteeseen. Uusien digitaalisten palveluiden ja logistiikan mahdollisuudet otettiin huomioon

Muutokset suhteutettiin väestökehitykseen ja ikärakenteeseen. Uusien digitaalisten palveluiden ja logistiikan mahdollisuudet otettiin huomioon Palveluverkko 2025 -selvityksessä arvioitiin sote-palveluiden perus- ja erikoispalveluiden maantieteellistä saavutettavuutta sekä palveluverkon alueellisia muutostarpeita vuoteen 2025 mennessä Muutokset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 01.10.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 01.10.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (6) 324 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Tuomo Valokaisen ym. aloitteesta koskien kaupunginsairaalan ja terveyskeskuksen

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖN PERUSTOIMEN KUVAUS 2012

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖN PERUSTOIMEN KUVAUS 2012 HÄMEENKYRÖN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖN PERUSTOIMEN KUVAUS 2012 1. PERUSTEHTÄVÄ Diakoniatyön perustelut löytyvät sekä Raamatusta, että Kirkko järjestyksestä. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa.

Lisätiedot

Ikäinnovaatio 2012 2014 -hankkeen Ylä-Savon seututapaaminen 7.5.2012 Iisalmessa

Ikäinnovaatio 2012 2014 -hankkeen Ylä-Savon seututapaaminen 7.5.2012 Iisalmessa Ikäinnovaatio 2012 2014 -hankkeen Ylä-Savon seututapaaminen 7.5.2012 Iisalmessa Tilaisuuden aluksi Elsa Paronen (Ikäinnovaatio hankkeen projektipäällikkö) esitteli Ikäinnovaatio 2012-2014 hanketta ja sen

Lisätiedot

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Helsinkiläisten terveyseroista (1) Helsinkiläisten miesten

Lisätiedot

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset (määritellyt Kohtaamo-hanke) maria.kr.virtanen@tampere.fi Kohderyhmä ja aukioloajat Kohderyhmänä kaikki alle 30-vuotiaat nuoret Ohjaamo on matalalla kynnyksellä

Lisätiedot

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri 2.6.2014 1 Mitä Turun PTH tekee huolehtii noin 180 000

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13 LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 TOIMIJATYÖN TAVOITTEET 2013-2015 Ylläpitää aktiivista ja näkyvää liikenneturvallisuustyötä Kehittää tiedotusta eri keinoin Aktivoida kuntaryhmien toimintaa

Lisätiedot

Asunto Oy Pikku-Heikki

Asunto Oy Pikku-Heikki Asunto Oy Pikku-Heikki Asunto Oy Dosentinranta Piispanpelto xx 20540 Turku As Oy Turun Pikku-Heikki Iso-Heikkiläntie 5 A 20200 Turku Pikku-Heikissä asut turvallisesti palvelujen naapurissa As Oy Pikku-Heikki

Lisätiedot

Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta. 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja

Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta. 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja 1 SAP-SAS, mitä se on? SAP (Selvitys, Arviointi, Palveluohjaus)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 1226 HEL 2013-007690 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Vanhusten perhehoito osaksi palveluvalikkoa 16.5.2012

Vanhusten perhehoito osaksi palveluvalikkoa 16.5.2012 Vanhusten perhehoito osaksi palveluvalikkoa 16.5.2012 Perhehoitoselvitys Välisuomen Ikäkasteen Pekka hankkeen osana tehtiin perhehoitoselvitys. Perhehoitoselvityksessä kartoitetaan ja kuvataan valtakunnallisen

Lisätiedot

Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue

Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue Vastaajien määrä maakunnittain (N=17) Pohjois- Savo 11, vastannut 8 (53 % oman alueen osalta) Pohjois- Karjala 17, vastannut 6 (35 % oman alueen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteet myllerryksessä entä palvelut? ARTTU -SOTEPA väliraportin 2011 tuloksia

Sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteet myllerryksessä entä palvelut? ARTTU -SOTEPA väliraportin 2011 tuloksia ARTTU-kuntaseminaari Helsinki 15.12.2011 Sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteet myllerryksessä entä palvelut? ARTTU -SOTEPA väliraportin 2011 tuloksia Vuokko Niiranen & Alisa Puustinen Itä-Suomen yliopisto

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen 2/2010: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen. Valtuustoaloitteita koskeva sääntely

Vastaus valtuustoaloitteeseen 2/2010: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen. Valtuustoaloitteita koskeva sääntely Perusturvalautakunta 65 4.0.03 Kunnanhallitus 488 8..03 Kunnanvaltuusto 68 9..03 Vastaus valtuustoaloitteeseen /00: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen 04/06.0.00/0 Perusturvalautakunta 4.0.03

Lisätiedot

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja KANSALLINEN OMAISHOIDON KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA 21.8.2014 1 Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja - Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja

Lisätiedot

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen

Lisätiedot

Kuntapalvelukyselyn tulokset

Kuntapalvelukyselyn tulokset Kuntapalvelukyselyn tulokset 3.10.2012 Kysely oli avoinna MLL:n nettisivuilla www.mll.fi 5.-23.9.2012. Kyselyyn tuli yhteensä 1731 vastausta. Kyselyssä oli yhteensä 48 kysymystä yhdeksältä eri aihealueelta.

Lisätiedot

Kustannusvertailujen tulokset II

Kustannusvertailujen tulokset II Kustannusvertailujen tulokset II Kuntaliitto 28.6.2011 Toimialajohtaja Mikko Komulainen Yleistä avoterveydenhuollon toimintoja ulkoistettu (monituottajamalli) teknologisten ratkaisujen käyttö ja hyödyntäminen

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/6 11.09.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/6 11.09.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2012 1 (5) 224 Toiminnan laatu Helsingin terveyskeskuksessa vuonna 2011 HEL 2012-001668 T 00 01 02 Päätös Käsittely päätti merkitä tiedoksi Toiminnan laatu Helsingin terveyskeskuksessa

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ja Lassilan liikenneryhmän toiminta. Aluefoorumi 21.11.2011

Pohjois-Haagan ja Lassilan liikenneryhmän toiminta. Aluefoorumi 21.11.2011 Pohjois-Haagan ja Lassilan liikenneryhmän toiminta Aluefoorumi 21.11.2011 Liikenneryhmän tavoitteet Konkreettisia kehitysehdotuksia eri teemoista. Ehdotukset esitellään kaupungin edustajille ja muille

Lisätiedot

Tampereen tulevaisuuden palvelumalli linjattavat asiat. Kh suko 8.9.2014

Tampereen tulevaisuuden palvelumalli linjattavat asiat. Kh suko 8.9.2014 Tampereen tulevaisuuden palvelumalli linjattavat asiat Luonnos monipalvelukeskuksista ja lähipalvelupisteistä 2 Palveluita saman katon alle vai kokonaan uusia palveluita? Tulevaisuuden Kirjasto Omena Espoon

Lisätiedot

Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelman 3. kuntaryhmän itsearvioinnista

Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelman 3. kuntaryhmän itsearvioinnista 1 Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelman 3. kuntaryhmän itsearvioinnista Luumäki, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale (EKSOTE), Kouvola, Lahti, Pieksämäki, Valkeakoski Voimaa vanhuuteen -ohjelman 3. ryhmän

Lisätiedot

Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit. 9.3.2016 v. 7. (Esimiesasemassa olevat numeroitu)

Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit. 9.3.2016 v. 7. (Esimiesasemassa olevat numeroitu) 1 Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit 9.3.2016 v. 7 (Esimiesasemassa olevat numeroitu) Viranhaltija Roolit Vastuut 1) Asiakkuuspäällikkö Kaisu Korpela Strateginen johtaminen - Erityisasumisen

Lisätiedot

TerveydenhuollonLaatupäivät Helsinki 17.4.2012 Lääkintöneuvos Ulla Mattelmäki TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ON MAHDOLLISUUS

TerveydenhuollonLaatupäivät Helsinki 17.4.2012 Lääkintöneuvos Ulla Mattelmäki TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ON MAHDOLLISUUS TerveydenhuollonLaatupäivät Helsinki 17.4.2012 Lääkintöneuvos Ulla Mattelmäki TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ON MAHDOLLISUUS SUUNNITELMAN PERUSTEET Terveydenhuoltolaki 30.12.2010/1326 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,

Lisätiedot

Työkykyä parannetaan yhteistyöllä. Valtioexpo 3.5.2011 Anni Vepsäläinen Toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy

Työkykyä parannetaan yhteistyöllä. Valtioexpo 3.5.2011 Anni Vepsäläinen Toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Työkykyä parannetaan yhteistyöllä Valtioexpo 3.5.2011 Anni Vepsäläinen Toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Kustannukset ja ansaintalogiikka Relevantteja kysymyksiä: Kuinka paljon yksikköhinnat ovat

Lisätiedot

LÄHITORI PEURANKALLION ALUEELLINEN KYLÄKOKOUS klo 15-16

LÄHITORI PEURANKALLION ALUEELLINEN KYLÄKOKOUS klo 15-16 1 LÄHITORI PEURANKALLION ALUEELLINEN KYLÄKOKOUS 2.11.2016 klo 15-16 Peurankalliokeskus, Peurankallionkatu 10, 33230 Tampere Peurankalliokeskuksen johtaja Riikka Ovaskainen avasi Lähitorin alueellisen kyläkokouksen

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros 4.5.2017 Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti

Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti 2013-2015 Muut kaikki hylkää, Yhteisen seurakuntatyön ja seurakuntien mahdollisuudet vanhusten avohoidon ja kotisairaalan asiakkaiden henkisiin ja hengellisiin

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon rooli kehitysvammaisten palveluissa lääkintöneuvos Taina Mäntyranta STM/STO/TEPA

Perusterveydenhuollon rooli kehitysvammaisten palveluissa lääkintöneuvos Taina Mäntyranta STM/STO/TEPA Perusterveydenhuollon rooli kehitysvammaisten palveluissa 2.10.2014 lääkintöneuvos Taina Mäntyranta STM/STO/TEPA Nykytilanne Perusterveydenhuolto on kaikkien väestöryhmien palvelu kehitysvammaiset huomioitava

Lisätiedot

VANHUSTENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto Gun Sirén

VANHUSTENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto Gun Sirén VANHUSTENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Gun Sirén Toiminta Toimintaa ohjaa vuosiksi 2011 2015 laadittu vanhuspoliittinen strategia, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyi 13.4.2011. Toiminta käsittää

Lisätiedot

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö Kehittämispäällikkö Merja Haapakorva-Kallio, p. 040 142 6919 Sähköposti: etunimi.sukunimi@lpshp.fi 3.6.2015 1 Alueellisen Hyte-työn painotukset

Lisätiedot

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut Helena Ylävaara Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 -vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 Kainuu Koko maa Kajaani

Lisätiedot

Sipoon väestön terveyspalvelujen tarve on, lähinnä väestön ikärakenteesta ja sairastavuudesta johtuen, keskimääräistä vähäisempää.

Sipoon väestön terveyspalvelujen tarve on, lähinnä väestön ikärakenteesta ja sairastavuudesta johtuen, keskimääräistä vähäisempää. SIPOO Väestökehitys on runsaan 17 100 asukkaan kunta (väkiluku 31.12.1999) itäisellä Uudellamaalla. Kunnan väestö on keskimääräistä nuorempaa, alle 15 vuotiaita on noin 12 % väestöstä eli selvästi enemmän

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten

Lisätiedot

Mallu kylillä. Merja Tepponen 3.11.2011

Mallu kylillä. Merja Tepponen 3.11.2011 Mallu kylillä Merja Tepponen 3.11.2011 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Lappeenrannassa sosiaali- ja terveystoimi yhdistettiin 1975 Kotipalvelu- ja kotisairaanhoito yhdistettiin 1992 Sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 ELO-ryhmissä ovat usein edustettuina alla olevat tahot. Valitse näistä

Lisätiedot

Sepäntie 26, Virtasalmi

Sepäntie 26, Virtasalmi Sepäntie 26, 77330 Virtasalmi Kivitasku on Pieksämäen kaupungin omistama tehostetun palveluasumisen 25-paikkainen yksikkö (sisältäen kaksi lyhytaikaishoitopaikkaa) Virtasalmella, Maaveden rannalla. Pihapiirissä

Lisätiedot

Terveyskioski Terveydenhoitajan matalan kynnyksen vastaanotto ilman ajanvarausta myös virka-ajan ulkopuolella. Ylöjärven kaupunki

Terveyskioski Terveydenhoitajan matalan kynnyksen vastaanotto ilman ajanvarausta myös virka-ajan ulkopuolella. Ylöjärven kaupunki Terveyskioski Terveydenhoitajan matalan kynnyksen vastaanotto ilman ajanvarausta myös virka-ajan ulkopuolella vastaava terveydenhoitaja Laura Tyyskänen 24.2.2017 Terveyskioskin lähtökohtia SITRA:n kuntahanke

Lisätiedot

TEEMA 2: Sisäiset organisatoriset muutokset

TEEMA 2: Sisäiset organisatoriset muutokset TEEMA 2: Sisäiset organisatoriset muutokset Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat - Kierros I klo 10.15-11.10 (55 min) - Kierros II klo 11.15 11.45 (35 min) - Kierros III klo 11.50 12.20

Lisätiedot

Ylä-Savon toiminta-alue

Ylä-Savon toiminta-alue HYVINVOINTIA JA LAATUA vanhuspalvelulain toimeenpanohanke Ylä-Savon toiminta-alue Hannele Niemelä Hanketyöntekijä 25.3.2014 1 TAUSTA Hankkeeseen osallistuu: Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Iisalmi Kiuruvesi

Lisätiedot

Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut. A-insinöörit Oy

Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut. A-insinöörit Oy Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut A-insinöörit Oy 3.4.2009 Tesoman kauppakeskus, pysäköinti Kauppakeskus n. 20 000 krs-m2, josta hypermarket 6 500 krsm2 Toiseen kerrokseen mahdollisesti kirjasto,

Lisätiedot

Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja

Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja Kaupunginhallitus 76 07.03.2011 SoTe -tilaajalautakunta 30 28.04.2011 Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja 1651/06.00.00/2010 Khall 76 Valmistelija:

Lisätiedot

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA 28 Töissä Ollaan kuin kotona Sairaanhoitaja Anja Halonen irrottautui hallinnollisista töistä ja perusti kotiinsa ikäihmisten perhehoitopaikan. Vain yksi asia on kaduttanut: ettei aloittanut aikaisemmin.

Lisätiedot

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo 8.00-15.00. Yhteystiedot liitteessä 1.

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo 8.00-15.00. Yhteystiedot liitteessä 1. TERVEYSKESKUKSEN TOIMINTA KESÄLLÄ 2008 Hämeenlinnan kaupungissa, Hauholla, Parolassa, Kalvolassa ja Rengossa terveysasemat ovat auki koko kesän. Pappilanniemen terveysasema on suljettu 23.6.- 3.8.2008.

Lisätiedot

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Sivu 1 / 9 Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Hyväksynyt Ylä-Savon jätehuoltolautakunta xx.xx.2016 Iisalmi Kiuruvesi Keitele Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä Sivu 2 / 9 1 Yleistä jätetaksasta Ylä-Savon Jätehuolto

Lisätiedot

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Keskeisimmät toimintamuodot Hyvinvointi -75 päivät Kunnon

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas 0

Lisätiedot

HEMS-yksiköiden sijoittaminen. 6.5.2010 HEMS hallinnointiyksikköhanke

HEMS-yksiköiden sijoittaminen. 6.5.2010 HEMS hallinnointiyksikköhanke HEMS-yksiköiden sijoittaminen 6.5.2010 HEMS hallinnointiyksikköhanke 1 Problematiikka Ensihoidossa ei ole määritelty Arvoja Normeja Tavoitteita Vaihtoehtoiset tavoitteet Nopeasti, mutta vähemmän väestöä

Lisätiedot

Härkää sarvista alkoholin suurkuluttajaa auttamassa 2.4.2014 Tuija Uusitalo vs. terveydenhuollon johtaja Hyvinkään terveydenhuolto

Härkää sarvista alkoholin suurkuluttajaa auttamassa 2.4.2014 Tuija Uusitalo vs. terveydenhuollon johtaja Hyvinkään terveydenhuolto Härkää sarvista alkoholin suurkuluttajaa auttamassa 2.4.2014 Tuija Uusitalo vs. terveydenhuollon johtaja Hyvinkään terveydenhuolto HYVINKÄÄN KAUPUNKI Asukkaita 46000 Perusturva, jossa mm Koti- ja laitospalvelut

Lisätiedot

Helsingin sosiaalija terveyspalvelut uudistuvat

Helsingin sosiaalija terveyspalvelut uudistuvat Helsingin sosiaalija terveyspalvelut uudistuvat asukasfoorumit toivat uusia ideoita Helsinki järjesti huhti- ja toukokuussa 2012 yhdessä Helsingin kaupunkiosayhdistykset ry:n (Helka) kanssa neljä kaupunkilaisille

Lisätiedot

Päiväkoti- ja kouluverkkopäätösten kustannusvaikutukset ja alustava aikataulusuunnitelma. Kaupunginhallitus

Päiväkoti- ja kouluverkkopäätösten kustannusvaikutukset ja alustava aikataulusuunnitelma. Kaupunginhallitus Päiväkoti- ja kouluverkkopäätösten kustannusvaikutukset ja alustava aikataulusuunnitelma Kaupunginhallitus 12.11.2018 Päiväkoti- ja kouluverkko 2019-2033: alustava aikatauluja kustannusarvio Sivistys-

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot

Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk

Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Kuntatalo 8.2 213 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Tavoite: Hyvä vastaanotto-projekti syksy 21-kevät 211 Vastaanottojen lääkäreiden ja hoitajien aikojen saatavuuden parantaminen Jonojen

Lisätiedot