Työelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö
|
|
- Albert Halttunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö
2 Työttömyys, terveys ja hyvinvointi Työttömät voivat keskimäärin huonommin ja ovat sairaampia kuin työlliset. Toisaalta huono terveys ja varsinkin mielenterveysongelmat ovat yhteydessä korkeampaan työttömyysriskiin ja pidempään työttömyyden kestoon. Tämä ns. selektio tarkoittaa, että toisaalta työttömyys johtaa huonoon terveyteen sekä sitä, että huono terveys voi johtaa korkeampaan työttömyysriskiin. Terveemmät siis työllistyvät nopeammin ja heikomman terveyden omaavat joutuvat todennäköisemmin työttömiksi. ( THL 2010 )
3 Työttömyys ja terveys Monet tekijät ja yksilölliset ominaisuudet voivat lieventää terveysvaikutuksia (vahva sosiaalinen tuki, hyvä itsetunto ja hyvät selviytymiskeinot) Terveysvaikutuksia voivat pahentaa toistuvat työttömyysjaksot, pitkäaikainen työttömyys, korkea ikä, häpeä, taloudelliset vaikeudet, alkoholin käyttö ja mielenterveysongelmat 25-vuotiaiden työttömien miesten odotettavissa oleva elinaika oli 5,6 vuotta ja naisten 1,7 vuotta lyhyempi kuin työllisten. (ammattikuolleisuustutkimus, Pensola 2004) vaikutuksensa terveyseroihin on sillä että perusterveydenhuollon palvelujen saatavuus on heikompaa kuin työterveyshuollossa,.
4 Työttömyys ja terveys Työttömyys ei näytä olevan vain sairastumiseen yhteydessä oleva tekijä, vaan se näyttää myös heikentävän terveyttä ja aiheuttavan sairauksia. Tutkimusnäyttö koetun terveyden (Rueda ym. 2012, van der Noordt ym. 2014) ja psykiatristen sairauksien paranemisesta uudelleentyöllistymisen jälkeen (van der Noordt 2014). Sairausryhmittäin vahvin näyttö on mielenterveysoireiden ja psykiatristen sairauksien, erityisesti depression, ahdistuneisuushäiriöiden ja psykosomaattisten oireiden, lisääntymisestä (Paul & Moser 2009). Työttömyys on yhteydessämyös kohonneeseen sydänkohtausten (Herbig ym. 2013, Roelfs ym. 2011)ja aivoverenkiertohäiriöiden riskiin (Herbig ym. 2013)
5 Työttömien terveydenhuollon palvelut. Kunnan tehtävä on järjestää työttömien terveyspalvelut - Terveystarkastukset ja terveysneuvonta, joiden on tuettava työ- ja toimintakykyä sekä sairauksien ehkäisyä sekä edistettävä mielenterveyttä ja elämänhallintaa ( STM 2013) TE-toimiston tehtävä on tunnistaa ne työttömät työnhakijat, joiden työkykyä on syytä arvioida ja ohjata heidät terveystarkastukseen ja tarpeen mukaan kunnan sosiaalipalveluihin. Työttömien terveyden ja työkyvyn tukeminen edellyttää monialaista asiakasyhteistyötä ( perusterveydenhuolto, sosiaalitoimi,te-toimisto ja Kela )
6 Polkuja työelämään - Tempo hanke Tukea työkykyä ja työhön palaamista ja pääsemistä, kun työkyvyssä on terveydellisiä tai sosiaalisia rajoitteita. Palveluohjautumisen kehittäminen tuomalla työkykykoordinaattorityö osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluketjua Kehittämällä lyhytkestoisia avomuotoisia kuntoutuksia työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi sekä tarjoamalla psykologisen pääoman valmennusta nuorille ja tutkimalla niiden vaikuttavuutta. lle.
7 Työkykykoordinaattori -koulutus Koulutus on tarkoitettu työllistymisen ja työssä jatkamisen edistämiseen liittyvissä tehtävissä toimiville ammattilaisille. Tavoitteena on tiedollisen ja taidollisen osaamisen lisääminen ( Oskun toimintakonsepti kaikki keinot käyttöön) - ammatillisen kasvun vahvistaminen sekä työn kehittäminen, työllistymistä ja työssä jatkamista edistävän työn osaamisen ja tuloksellisuuden vahvistaminen esimerkiksi verkostoitumalla. (terveydenhuollon, työterveyshuollon, sosiaalitoimen, TEtoimistojen, työnantajien ja tarvittavan verkoston kanssa ) - tavoitteena on, että osallistujat saavat hyvät valmiudet tukea osatyökyisten henkilöiden pääsyä työelämään tai tukea jatkamaan siellä erilaisten ratkaisujen turvin. ( Ratkaisukeskeinen työote
8 Vastuussa: Työnantaja tai TE-toimisto Keinovalikoiman suunnittelija: Työkykykoordinaattori Ajantasaiset tiedot keinoista, palveluista ja etuuksista: Kaikille avoin verkkopalvelu
9 Työkykykoordinaattori TEMPO-hankkeessa Työkykykoordinaattori Asiakastyö 1 7 käyntiä (0,5 2h) Terveydenhoitaja Lääkäri Työeläke Terveystarkastukset Ohjaus TYP Työkykyarvioinnit B-lausunto Eläkehakemukset: työkyvyttömyyseläke osatyökyvyttömyyseläke Ammatillinen kuntoutus Työura- Työura- / koulutussuunnitelma koulutussuunnitelma työhön työhön paluun paluun tueksi tueksi Koulutus TE-toimisto Työnantajat Menomono-liikkumisresepti Hankkeen kuntoutusinterventiot Tules-kuntoutus (Apila) Voimavarakuntoutus (Kiipula) Elämänhallinnan kuntoutus (Kiipula) Psykologisen pääoman valmennus (Synergos) KELA Kelan kuntoutukset ja muut palvelut
10 Tempo hankkeen tavoitteita Tavoitteet Työttömän asiakasohjautumisen sujuvoittaminen Varhainen reagointi työkykyongelmiin Työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen Psykososiaalisen tuen lisääminen Työelämäsuuntautumisen säilyttäminen huolimatta työttömyyden pitkittymisestä Kohderyhmä Työttömyyden alkuvaiheessa ns. nivelvaiheessa olevat työttömät, joilla on terveydellisiä rajoitteita (osatyökykyiset) Työelämään pyrkivät nuoret, joilla on terveydellisiä tai elämänhallinnan haasteita.
11 / Kehittämistyö / palveluohjaus Tutkimus/ Selvitys Työpaja Palautekeskustelu Työpaja Palautekeskustelu Työpaja TKKkoulutus Pilotointi, kenttätyö Kehittävä arviointi
12 Hankkeen interventiot Työkykyä ylläpitävät varhaiskuntoutusmallit työttömyyden nivelvaiheessa oleville ja sairauslähtöisen liikkumisneuvonnan pilotointi sekä nuorille valmennusta psykologiseen pääoman vahvistamiseen. varhaiskuntoutus tules ongelmiin (Kuntoutumiskeskus Apila) voimavarakuntoutus (Kiipula) elämänhallinnan kuntoutus nuorille (Kiipula) sairauslähtöinen liikkumisresepti (terveystarkastus, UKKinstituutti) Psykologisen pääoman valmennus (Synergos)
13 Tempo hankkeen kehittämistyön toimijat Lahden kaupungin sosiaalitoimi ja terveydenhuollon avopalvelut Peruspalvelukeskus Aava Kärkölä Asikkala TyöterveysWellamo Kirkkonummi Yhteistyössä mukana: Lahden TE-toimisto HUS psykiatrian tulosyksikkö, työkyvyn tutkimuspoliklinikka Kuntoutussäätiö UKK-Instituutti Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun Synergos -tiimi Kuntoutumiskeskus Apila Oy Kiipulan kuntoutuskeskus Hankekausi
14 Työttömien terveys : Raija Kerätär ( väitöskirja 2016 ) Työttömien tiedetään sairastavan muuta samanikäistä väestöä enenmmän, mutta käyttävän terveyspalveluja muuta väestöä vähemmän. Suomen kunnat maksavat joka kuukausi yli 30 miljoonaa euroa pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatukien kuntaosuuksia. Nykyisten terveyspalveluiden kapea-alainen sairauksista lähtevä näkökulma on osasyy pitkäaikaistyöttömien syrjäytymiseen myös hoitoja kuntoutuspalveluista. Pitkäaikaistyöttömistä jopa kolmasosa työkyvyttömiä ja 20 %:lla työkykyä kohentavan hoidon ja kuntoutuksen tarvetta.
15 Työkyvyttömyyseläkkeellä olleet ja eläkkeelle siirtyneet vuosina sairauspääryhmän mukaan (työeläkkeet) Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet Verenkiertoelinten sairaudet Muut sairaudet 15 Lähde: Eläketurvakeskus
16 Työttömien ohjautuminen kuntoutukseen Vuonna 2011 työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneistä yli puolet oli ollut työttömänä edeltävän 6 vuoden aikana. Hylkäysprosentti oli puolitoistakertainen yli 250 pv ansiosidonnaista työttömyyspv rahaa saaneiden kohdalla( Laaksonen 2014, ETK) Kelan kuntoutuksiin vuonna 2008 osallistuneista 44% oli työssä ja 4 % työttömänä Vajaakuntoisten ammatilliseen kuntoutukseen osallistuneista työttömiä oli 10,6 %. ( Polvinen 2010 ) Ammatillisen kuntoutuksen pääsykriteerit lieventyivät v alusta. Kelan ja Varman selvityksessä työkyvyttömyyshylkyä edeltäneitä vaiheita tutkittaessa todettiin, että 13:lla 25:stä olisi ollut oikeus työeläkekuntoutukseen työsuhteen päättymisen aikaan. Vain kolme oli sitä hakenut. ( Kivekäs ym )
17 Osatyökykyisyys ja työelämän näkökulma Työllisyyden lisääminen vaatii myös osatyökykyisten työnteon lisääntymistä. Osatyökyvyttömyyseläkkellä työskentelyn lisääntyminen voi vaikuttaa sekä työuran katkoksia vähentävästi että täysiaikaiselle eläkkeelle siirtymistä myöhentävästi. Osatyökykyisenä työskentely on lisääntynyt ja erityisesti naisten ja 60 v täyttäneiden osa-aikainen työnteko on lisääntynyt ( Mikko Kautto, ETK) Osatyökyvyttömyyseläkettä saavista - kolme neljästä on 55 v täyttäneitä - Kaksi kolmesta on naisia ( julkisella sektorilla neljä viidestä ) Osittaisen ja monimuotoisen työhön osallistumisen tulee muodostua hyväksyttäväksi ja kunnialliseksi tavaksi tehdä työtä Työelämän kehittämisessä on tärkeää edistää joustavuutta ja sallivuutta työjärjestelyissä ja työyhteisöissä
18 Kiitos!
Tempo hankkeen kehittämistyön tavoite
Party-hankkeen väliseminaari 22.11.2016 Salo Polkuja työelämään (TEMPO) 2015-2018 Työkykykoordinaattorikoulutus Pirkko Mäkelä-Pusa 22.11.2016 Salo Tempo hankkeen kehittämistyön tavoite Tukea työkykyä ja
Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö
Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä
Kestävä työ ja työkyky Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä Pusa, Kuntoutussäätiö
Kestävä työ ja työkyky Polkuja työelämään Tempo hanke Pirkko Mäkelä Pusa, Kuntoutussäätiö Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä
TEMPO Polkuja työelämään Pirkko Mäkelä-Pusa/
TEMPO Polkuja työelämään 2015-2018 Pirkko Mäkelä-Pusa/25.8.2016 Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä työuria. Osatyökykyisten
Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve
Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve 22.2.2011 Raija Kerätär työterv.huollon erik.lääk, kuntoutuksen erityispätevyys www.oorninki.fi Tässä esityksessä Työkyvyn arvio? Työttömien terveys
Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri
Työttömien työkyky ja työllistyminen Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Tänään Mitä työkyvyllä tarkoitetaan? Työttömän työkyky työllisen työkyky? Voiko työkykyä arvioida terveystarkastuksessa?
Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääneiden ennaltaehkäisevät terveyspalvelut raportti Lapin kuntien tilanteesta
Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääneiden ennaltaehkäisevät terveyspalvelut raportti Lapin kuntien tilanteesta Työkokous hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisesta 13.4.2016 Lapin aluehallintovirasto
Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä
Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkykykoordinaattori Suvi Kaipainen, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut 13.6.2017 Työkyvyn arvioinnin tiimi Työkykykoordinaattori
Osatyökykyisten TE-palvelut
Osatyökykyisten TE-palvelut YHTEISTYÖFOORUMI Työllisyyspoliittiset hankkeet ja TE-palvelut 23.9.2014 Ilkka Rantanen asiantuntija, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, Yksilöllisesti tuettu työnvälitys
Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016
Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua (TYP) koskeva laki (1369/2014) tuli täysimääräisesti voimaan
Työllisyyden kuntakokeilu
Työ- ja toimintakyvyn arvioinnit ja eläkeselvittelyt osana pitkäaikaistyöttömien palveluprosesseja Leena-Kaisa Härkönen Työllisyyden kuntakokeilu Jyväskylä, Jämsä, Muurame Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut
Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 12.4.2011
Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 12.4.2011 SOVATEK-SÄÄTIÖ julkisen ja kolmannen sektorin yhteistoimintaorganisaationa Toimitusjohtaja Jussi Suojasalmi SOVATEK-SÄÄTIÖ S osiaalipalvelu O sallistaminen, ohjauspalvelu
Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla
Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä
Terveysongelmaiset ja osatyökykyiset työelämässä
Terveysongelmaiset ja osatyökykyiset työelämässä KUNTOUTUKSEN HAASTEINA OSALLISUUS JA TYÖELÄMÄ Asiantuntijaseminaari 17.3.2014, Lapin yliopisto, Castrén-sali Patrik Tötterman, FT, ylitarkastaja Työvoiman
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Uusia tuulia pienten yritysten työterveyshuoltoon! Helena Palmgren, kehittämispäällikkö 2 Vuoteen 2020 mennessä Suomessa on 1,3 miljoonaa yli 65-vuotiasta 37 % lisäys vrt. v 2010! 3
PSYKOLOGINEN PÄÄOMA NUORTEN TYÖELÄMÄÄN KIINNITTYMISEN TUKENA
PSYKOLOGINEN PÄÄOMA NUORTEN TYÖELÄMÄÄN KIINNITTYMISEN TUKENA Työelämän tutkimuspäivät 2016 Työryhmä 30. Nuorten työelämään kiinnittyminen ja työelämävalmiudet käsitteet, interventiot ja käytännöt Anna
Syrjäytymisen monimuotoisuus - terveyden, toimintakyvyn ja terveyspalveluiden näkökulmasta Raija Kerätär 8.2.2013. www.oorninki.fi
Syrjäytymisen monimuotoisuus - terveyden, toimintakyvyn ja terveyspalveluiden näkökulmasta Raija Kerätär 8.2.2013 www.oorninki.fi Osallisuus - syrjäytyminen Sosiaalinen inkluusio, mukaan kuuluminen, osallisuus
Työssä selviytymisen tuki työterveyshuollon näkökulmasta
Työssä selviytymisen tuki työterveyshuollon näkökulmasta Kari-Pekka Martimo Johtava työterveyslääkäri Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 18.-19.3.2010 Tästä aion puhua Mitä on työssä selviytymisen tuki?
AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina. Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014
AKVA Palveluntuottajien koulutus Työkyky tuloksellisuuden mittarina Kirsi Vainiemi Asiantuntijalääkäri, Kela 27.10.2014 Kelan ammatillisen kuntoutuksen lainsäädäntö Kokonaisvaltainen arviointi Kansaneläkelaitos
Pientyöpaikoilla uudistuminen mistyö
Pientyöpaikoilla uudistuminen (Punk)-hankeen kehittämisty mistyö Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Kuntoutussäätiö Pirkko Mäkelä-Pusa 17.3.2011 ESR-hanke 2009 2012, Sosiaali- ja terveysministeriö
Vaikeasti työllistyvien tukeminen. Eveliina Pöyhönen
Vaikeasti työllistyvien tukeminen Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä tai pitkäaikaissairaita
Asiakkaan kanssa ajoissa ja aktiivisesti!
Asiakkaan kanssa ajoissa ja aktiivisesti! Kelan syvennetyt asiakasprosessit Mats Enberg Vakuutuspiirin johtaja Länsi-Uudenmaan vakuutuspiiri 24.9.2014 2 Työkykyneuvonta Kelan tarjoaa uutta työhön paluuta
Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä
Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkykykoordinaattori Suvi Kaipainen, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut 12.09.2016 Työkyvyn arvioinnin tiimi Työkykykoordinaattori
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.
TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA
TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA TYÖKYVYN VARHAINEN TUKI Työterveyshuoltolain (1383/2001) perusteella työterveyshuollon
Avomuotoiset ammatilliset kuntoutuskurssit. Kelan ammatillista kuntoutusta 2014-2017
Avomuotoiset ammatilliset kuntoutuskurssit Kelan ammatillista kuntoutusta 2014-2017 Leila Tauriainen, koulutuspäällikkö 26.8.2015 1 Esitteet löytyvät kotisivuiltamme http://www.kiipula.fi/fi/koulutustarjonta/
Vajaakuntoisuus työllistymisen esteenä
Vajaakuntoisuus työllistymisen esteenä Nuoret ja työllistymisen esteet seminaari 27.10.2011 Ilona Autti-Rämö Tutkimusprofessori, LKT Mitä ajallisia muutoksia voidaan havaita nuorten työkyvyttömyys- ja
SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA
SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA Suvi Peltola Kandidaatintutkielma (keväältä 2011) Kansanterveystiede Ohjaajat: Markku Myllykangas ja Tiina Rissanen
Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa
Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa 23.9.2014 Irma Paso vakuutussihteeri, kuntoutuksen etuusvastaava Kela, Oulun vakuutuspiiri Ammatillinen kuntoutusjärjestelmä Suomessa 1/2 Kuntoutuksen
Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2014
Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2014 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee
Terveys- ja hyvinvointivaikutukset. seurantatutkimuksen (2009 2012) valossa
Terveys- ja hyvinvointivaikutukset seurantatutkimuksen (29 212) valossa -kokeilun arviointitutkimuksen päätösseminaari 26.11.213 Seurantatutkimus 29 212: Tavoite: kokeilun vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin
Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit työelämässä oleville Kyyhkylässä 2015
Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2015 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee
Pitkäaikaistyöttömien kuntoutus
Pitkäaikaistyöttömien kuntoutus Peppi Saikku Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 12.-13.4.2011/ Helsinki Mitä tiedetään pitkäaikaistyöttömien kuntoutuksesta? Mitkä asiat selittävät nykyistä tilannetta? Millaisia
Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat
Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden
Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP
Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP Työttömyys Kainuussa Asukkaita Kainuussa 75 415 Työvoima 33 822 Työttömien
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteista, työterveyshuollon sisällöstä sekä ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden koulutuksesta Annettu Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2013
Tarvitseeko työtön asiakkaani työkyvyn arviointia?
Tarvitseeko työtön asiakkaani työkyvyn arviointia? Raija Kerätär Työterveyshuollon erik.lääk, kuntoutuslääkäri, työnohjaaja STOry www.oorninki.fi Tänään fokuksessa Miksi työttömien toiminta-kykyä on syytä
Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa
Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 26.11.2013 Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa / Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 1 Tutkimuksen näkökulma Työikäisten kuntoutuksella
Kohti kuntoutuskumppanuutta? Millaista uutta vuorovaikutusta on syntymässä?
Kohti kuntoutuskumppanuutta? Millaista uutta vuorovaikutusta on syntymässä? Vappu Karjalainen 19.3.2010 22.4.2010 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kuntoutusjärjestelmä Asiakas: millaisin ehdoin edetään? Kuntoutusjärjestelmä:
Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki. Työterveysyhteistyö ja työkyvyn ylläpitäminen korvaamisen edellytyksinä
Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työterveysyhteistyö ja työkyvyn ylläpitäminen korvaamisen edellytyksinä Koulutuskiertue 2012 1 Tavoitteemme on edistää yhteistä näkemystä työterveysyhteistyöstä
Kuntoutuksen uudistukset
Kuntoutuksen uudistukset 1 Kuntoutuksen verkosto KUVE 10.2.2016 etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Kelan kuntoutuksen uudistukset Tilastotietoja 2014 ja 2015 Mikä muuttuu? Uudistukset lainsäädännössä Miten harkinnanvaraisen
Byströmin nuorten palvelut
Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista
Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP)
Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Vates-päivät 5.-6.5.2015 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Lakisääteistämisen tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden ja työttömyydestä aiheutuvien julkisten
Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen
Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen
Mikä muuttui projektin tuloksena?
Mikä muuttui projektin tuloksena? Laki nuoren ammatillisesta kuntoutuksesta Milla Kaitola Suunnittelija Kela, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutusryhmä Mitä projekti toi tullessaan kuntoutuksen
Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Suunnittelija Anneli Louhenperä
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Reumaa ja muita TULE-sairauksia sairastavien lasten ja nuorten yksilöllinen kuntoutusjakso Alueelliset yhteistyökokoukset
PÄIHDEPALVELUT 2006 Nykytila ja haasteet. Kari Haavisto, STM
PÄIHDEPALVELUT 2006 Nykytila ja haasteet Kari Haavisto, STM Alkoholin kulutus ennätystasolla 100 % alkoholia henkeä kohti 1901-2004 9 8 7 1919 kieltolaki 2004 matkustajatuonti + alkoholiveron alennukset
Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä
Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Raija Kerätär 2.11.2015 www.oorninki.fi Kuntoutus Järvikoski 2013 Korjaavaa tai varhaiskuntoutuksellista toimintaa, joka käynnistyy Työ- ja toimintakykyisyyden
Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2014
Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2014 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee
Paltamon työllistämismallin terveysja hyvinvointivaikutusten arviointi
Paltamon työllistämismallin terveysja hyvinvointivaikutusten arviointi Eila Linnanmäki, Tellervo Nenonen, Lars Leemann Paltamon malli -seminaari 16.2.2011 3.3.2011 1 35-vuotiaiden miesten ja naisten elinajanodote
Toimintakyvyn edistämisen ja kuntoutuksen asiakasprosessityöryhmä Lapin shp. Pohtimolampi 27.5.16 Ari Räisänen
Toimintakyvyn edistämisen ja kuntoutuksen asiakasprosessityöryhmä Lapin shp Pohtimolampi 27.5.16 Ari Räisänen Toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus asiakasprosessityö 1.8.15 30.5.16 Nykytilan selvitys
Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi
Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi 11.3.2013 Tärkeimmät kehittämisideat Lääkinnällinen kuntoutus: Miten heidän kuntoutuksen rahoitus, jotka eivät täytä tiukkoja kriteereitä ja eivät täten
TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO
TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO Irja Korhonen Työterveys Aalto Anne Onkila Valmet työterveys Esa Leppänen JYTE Jari Ylinen KSSHP Visa Kervinen Terveystalo työterveys Laajavuori 16.6.2017
ETSIVÄ- JA PAJATYÖ PAIMION KAUPUNGISSA JA SAUVON KUNNASSA
ETSIVÄ- JA PAJATYÖ PAIMION KAUPUNGISSA JA SAUVON KUNNASSA 2.6.2016 Mia Lemberg, erityisnuorisotyöntekijä Kristina Mäntymaa, etsivä nuorisotyöntekijä Jenni Leponiemi, pajaohjaaja ETSIVÄTYÖ Opetus- ja kulttuuriministeriö
Turun Ohjaamo 2015-2018
Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa
Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön
Tänään työssä hyvän huomisen puolesta Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön Yl Tapio Ropponen, Keva ja Yl Anne Lamminpää, Valtiokonttori Tavoitetila Työssä voidaan hyvin Osatyökykyiset työ- ja toimintakykynsä
Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa. Mari Niemi
Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa Mari Niemi 5.12.2018 Miten olemme valmistelleet kokonaisuutta Valmistelua on tehty osin elämänkaarimallin, osin läpileikkaavien teemojen mukaisesti Tavoitteena
Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti
Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti Nykänen Kruunupuisto Punkaharjun kuntoutuskeskus toimii Duodecim-seuran
Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Selvitys 1 (5) Sosiaali- ja terveyskeskus Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana Toiminnan taustaa ja käsitteen määrittelyä: Mielenterveyskuntoutuja tarkoittaa
CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella -projekti vuosina 2007-2010 CP- ikä/kunto -projekti (CPIK)
CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella -projekti vuosina 2007-2010 CP- ikä/kunto -projekti (CPIK) Invalidiliitto ry hallinnoi - RAY rahoittaa www.invalidiliitto.fi/cp-projekti
Muistiohjelman eteneminen
Kansallinen muistiohjelma: tavoitteena muistiystävällinen Suomi Pirkanmaan kunnille tehdyn kyselyn tuloksia Kirsti Kuusterä Asiantuntija, Muistiliiton muistiohjelmatoiminta Sihteeri, STM:n muistiohjelman
4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI
4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)
Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö
Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien
Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY
Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *
Työ ja terveys työn haasteet kansanterveydelle
Työ ja terveys työn haasteet kansanterveydelle L2- Väestön terveys 6.10.2014 Kari Reijula, professori Helsingin yliopisto Parikeskustelua Mitä sinulle tulee mieleen sanaparista TYÖ ja TERVEYS? Parikeskustelua
HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET
HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET Laaja Linjaukset: Yhtenäiset käytännöt Terveyden edistäminen Täydennyskoulutus Opiskelijaohjaus Kehittäminen & tutkimus ESH, PTH, SOS.TOIMI KOULUTUS & TUTKIMUS STM 2009 HOITOTYÖN
LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI
Luustotiedon ajankohtaispäivät 27.11.2013 Helsinki LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI Pirjo Hulkkonen, Etelä-Karjalan keskussairaala, EKSOTE Iiris Salomaa, KAAOS-klinikka, Lahden kaupunki Pauliina Tamminen, Suomen
Kuntoutuksen näkymät muuttuvassa yhteiskunnassa. Tiina Huusko Kuntoutuspäällikkö 21.1.2015 ja 22.1.2015
Kuntoutuksen näkymät muuttuvassa yhteiskunnassa Tiina Huusko Kuntoutuspäällikkö 21.1.2015 ja 22.1.2015 Kelan kuntoutustoiminta Lain mukaan järjestettävä vajaakuntoisten ammatillinen kuntoutus vaikeavammaisten
Opiskeluterveydenhuolto ja sen kehittäminen. Susanna Fagerlund-Jalokinos
Opiskeluterveydenhuolto ja sen kehittäminen Susanna Fagerlund-Jalokinos Opiskeluterveydenhuoltoa säätelee Terveydenhuoltolaki (1326/2010) ja Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta
Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset
Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Päivystys ja muut 24/7 - palvelut - seminaari Laajavuori 11.5.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke & Keski-Suomen shp/campus
Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon?
Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi -koulutus 8.12.2015 Katariina Korkeila Turun hyvinvointitoimiala, terveyspalvelut
Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen. 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja
Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta kun alle 25-vuotias nuori on ollut
Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma
1 Mikä Kelan asema on SOTE-uudistuksessa? Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo 19.1.2017 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma SOTE-uudistus tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja
Kela osana monialaisessa verkostossa
Kela osana monialaisessa verkostossa 2 Lähde: TEM/Päivi Kerminen Kelan strateginen painopiste kumppanuusyhteistyössä Parannamme suorituskykyämme uudistamalla toimintojamme sekä vahvistamalla yhteistyötä
Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa
Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa Välityömarkkinoiden työpaja 1/2017 Ilkka Rantanen, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, TKK-Pilotit hanke Terveydentilan
Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus
Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus Suunnittelija Riikka Peltonen Terveysosaston kuntoutusryhmä 29.8.2012 2 30.8.2012 Kelan järjestämä kuntoutus (KKRL 566/2005) Lain mukaan järjestettävä
Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki
Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki 10.3.2016 Minna Kivipelto, THL 1 Heikoimmassa asemassa olevat nuoret V. 2014 Suomessa noin 45
Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen
Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon Eveliina Pöyhönen Hallituksen painopistealueet Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen Työ on parasta sosiaaliturvaa.
TYÖKYVYTTÖMYYSRISKIN HALLINTA. Seppo Kettunen 8.5.2015
TYÖKYVYTTÖMYYSRISKIN HALLINTA Seppo Kettunen 8.5.2015 MITÄ ON TYÖKYKY? Työ ja työympäristö Ammattitaito Terveydentila Sosiaaliset suhteet Ihminen Eläkelainsäädäntö Henkilöstöpolitiikka Työyhteisö TYÖKYKY
Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut
Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikääntyvien varhainen tuki Vanhuspalvelulaki: Hyvinvointia edistävät palvelut Ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista
Terveyden edistäminen Kainuussa
Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen
Työttömien työkyvyn arviointi Jyväskylässä Prosessin kuvaus ja esite palvelusta asiakastyön tueksi
Työttömien työkyvyn arviointi Jyväskylässä Prosessin kuvaus ja esite palvelusta asiakastyön tueksi Työkykykoordinaattori Suvi Kaipainen, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut 29.9.2016 Työkyvyn arvioinnin
Työllisyyden hoito murroksessa - mikä muuttuu? Eveliina Pöyhönen
Työllisyyden hoito murroksessa - mikä muuttuu? Eveliina Pöyhönen Taustaa Sosiaali- ja terveydenhuollolla merkittävä rooli heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden tukemisessa sosiaali- ja terveydenhuollon
Raivaamme esteitä. Suunnittelija Marjaana Pajunen/Kelan kuntoutusryhmä Palveluntuottajien koulutus ja yhteistyötilaisuus 18.1.
Raivaamme esteitä Suunnittelija Marjaana Pajunen/Kelan kuntoutusryhmä Palveluntuottajien koulutus ja yhteistyötilaisuus 18.1.2018 Kelan Päätalo Mitä teemme? Nostamme nuoret, erityisesti NEET-nuoret keskiöön
OPI -hanke opiskelua ja kuntoutusta. Irja Kiisseli suunnittelija
OPI -hanke opiskelua ja kuntoutusta Irja Kiisseli suunnittelija 16.9.2014 OPI -hanke Toteutettiin vuosina 2011-2013 Ammatillista perustutkintoa opiskeleville nuorille, joiden opinnot olivat pitkittymässä
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma
Psykoanalyyttinen psykoterapia julkisella sektorilla tänään ja huomenna. Kelan kuntoutuspsykoterapiat
Psykoanalyyttinen psykoterapia julkisella sektorilla tänään ja huomenna Kelan kuntoutuspsykoterapiat EFPP, Helsinki 26.9.2008 Asiantuntijalääkäri Kirsi Vainiemi Vajaakuntoisten ammatillinen kuntoutus,
Päihdeongelmaisen hoidon porrastus
Päihdeongelmaisen hoidon porrastus 14.11.2011 Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Sari Hellgren, sh, päihdepsykiatrian poliklinikka Sari Koukkari, sh, Seinäjoen A-klinikka Päihdehuoltolaki 41/1986 Kunnan tehtävänä
TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki Aino-Liisa Oukka Dos., johtajaylilääkäri Pohjois-Pohjanmaan
Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM
Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin
Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit työelämässä oleville Kyyhkylässä 2015
Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2015 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee
OMAOLO. ODA-projekti Eliisa Roine
OMAOLO ODA-projekti 7.5.2018 Eliisa Roine 21.11.2018 Projekti pähkinänkuoressa Hallitusohjelman ja Sotetieto hyötykäyttöön strategian kärkihanke Sosiaali- ja terveyspalvelujen perinteisen toimintamallin
Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi
Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi
Etsivä työ osana organisaatiota
ETSIVÄ NUORISOTYÖ Etsivä työ osana organisaatiota Nuorisojohtaja Kehittämistoiminta Ulkoiset ohjaus- ja neuvontapalvelut Alueellisen- ja kulttuurisen nuorisotyön palvelut Sosiaalisen tuen palvelut Nuorisosihteeri
Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa
Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa -Te-toimiston palveluita osatyökykyisille Lääkäripäivät 24.11.2017 Maria von Bonsdorff, Uudenmaan Te-toimisto 24.11.2017 Osatyökykyisyys ja ammatillinen kuntoutus Tetoimistossa
Terveyden edistämisen hyvät käytännöt
Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Timo Leino, LT, dos. ylilääkäri Hyvä työterveyshuoltokäytäntö - mikä uutta? 26.9.2014, Helsinki Elintavat, terveys ja työkyky Naisista 57 % ja miehistä 51 % harrasti
NEET-nuorten kuntoutuksen kehittämisprojekti v
NEET-nuorten kuntoutuksen kehittämisprojekti v. 2018-2019 Projektin loppuseminaari 27.8.2019 Kelan päätoimitalon auditorio Projektipäällikkö Johanna Rouvinen Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus,
Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Kyyhkylässä 2015
Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2015 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee
Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014
Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)
Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä
Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara