Koillisen aluetoimijaverkoston ratkaisuja tapahtumiin ja neuvontaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koillisen aluetoimijaverkoston ratkaisuja tapahtumiin ja neuvontaan"

Transkriptio

1 Koillisen aluetoimijaverkoston ratkaisuja tapahtumiin ja neuvontaan Aluetoimijaverkoston tapaaminen

2 Hyvinvointikeskus Palvelukeskittymä, johon on koottu keskeisiä hyvinvointipalveluja toiminnalliseksi kokonaisuudeksi kaikenikäisille kuntalaisille voi muodostua yhdestä tai useammasta kiinteistöstä sijoittuu liikenteellisesti keskeiselle paikalle Toimintamalli, jossa kuntalaisille tarjotaan laajan palveluvalikoiman rinnalla kaupallisia ja yksityisiä palveluja. Perinteisen sektorikohtaisen palvelu- ja toimitila-ajattelun sijaan toimintamallissa pyritään luomaan uusia toimintamalleja ja uudistamaan palvelukulttuuria sekoittamalla palveluja ja toimintoja ennakkoluulottomasti eri toimijoiden yhteistyönä. Asiakkaan tarpeet ovat yhteisen kehittämisen lähtökohtina. Asiakas saa peruspalveluja sekä ohjausta ja neuvontaa aiempaa pidemmillä aukioloajoilla.. Sähköiset palvelut tehostavat ja suuntaavat resurssien käyttöä entistä vaikuttavampaan toimintaan, jolloin myös tilatarpeet vähenevät.

3 RATKAISUPISTE 1 Ihmisten kohtaamiset ja tapahtumat hyvinvointikeskuksessa ja muissa tiloissa Mikä voisi olla sinun roolisi? Mitä tarjoat? Mitä pitäisi huomioida toteutuksessa?

4 Tapahtuma- ja kohtaamisratkaisuja Askartelupiiri, ikäpolvet ylittävä Tekninen tukipiiri nuorille ja ikäihmisille Terho-kerho ikäihmisten ja lasten kohtaamiseksi, leikkilähetit Perhekummitoiminta vapaaehtoistoimijat Perhekahvila keittiötilassa, isien touhunurkka Lastenvahti liikunta-aktiviteettien ajaksi Läksyhjelpit Alueen ammatti- ja vapaaehtoistoimivalistaus nettiin, vapaaehtoistoiminaverkosto koordinointi ITE-piste Leffailta Koillisnäyttelyn (virtuaalinen) näyttely Aili haetaan kotoa Kämmenniemestä Kukaan ei kysele Värikylpy vauvoille ja ikäihmisille Ikäpolvet ylittävä muskari Mummu- ja vaaritoiminta LAN-sessio Yhteisille tiloille peli- ja keskustelusäännöt, järjestyksenvalvonta Neuvontaan tietoiskuja esim. rokotuksesta, omaishoitajaohje jne.

5 RATKAISUPISTE 2 Neuvonta ja palvelupiste Mikä voisi olla sinun roolisi? Mitä tarjoat? Mitä pitäisi huomioida toteutuksessa?

6 Neuvonta- ja tapahtumaratkaisuja Palvelupisteen palveluita - paikka jossa tieto ja tarve yhdistyvät - jakaa tietoa koillisen alueen ja hyvinvointikeskuksen palveluista - yleensä tietoa mistä saisi tietoa, jos ei itse löydä esim. kaupungin sivuilta - tiedotuskanava ajankohtaisista asioista - hyvinvointikeskuksen kurssien ja ajankohtaisten asioiden järjestely - tietoa järjestöjen toiminnasta, yhteystietoja, esitteitä, lomakkeita ym. o omaishoitajien asioista o ikäihmisten palveluista, vanhusneuvosto o seurakunnan palveluista o MLL:n Huoli puheeksi -lomakkeita jakoon lapsille ja nuorille o kyläluudat ja kylätalkkarit, voisiko varata.. o ym. ym. - olisi myös aktiivinen päivittämään alueen järjestöjen tietoja ja tapahtumia, jos olisi jokin yhteinen sähköinen sivusto (järjestökoordinaattori)

7 Neuvonta- ja tapahtumaratkaisuja - nyt terveysasemalta ja virastomestareilta kysytään paljon kaikkea maan ja taivaan väliltä, erityisesti sosiaalipalveluista - nämä kyselyt voisi ohjata palvelupisteeseen - asiantuntijoita fyysisesti paikalla sovittuina aikoina o järjestöjen vapaaehtoiset neuvojat o Kela, poliisi, verottaja, seurakunta, lastensuojelu - palvelupisteestä voisi varata aikoja o esim. kaupungin henk. koht. liikuntaneuvonta, joka nyt toimii terveyskeskuksessa, voisi siirtyä tänne - Aili ja Veikko Teiskosta voisivat samalla kauppareissulla saada tietoa palvelupisteestä ja hoitaa muitakin asioitaan - Pappilanpuiston palvelukeskuksessa annetaan jo nyt ohjausta ja neuvontaa ikäihmisille, yhteistyö - otetaan mallia jo olemassa olevista hyvistä käytännöistä esim. Ylöjärven Elovainion Terveyskioski - ei myöskään rakenneta palvelua, jolle ei aitoa tarvetta

8 Neuvonta- ja tapahtumaratkaisuja Palvelukioskin luonne - mahdollisimman elävä ja joustava - jokaiselle jotakin - tietoa nopeasti - hengailla, katsella ja kysäistä jos tarvetta, erityisesti nuoria houkuttava - yhteisöllisyyttä lisäävä - henkilökunnan oltava palvelualtis - riittävä miehitys

9 Miten jatkamme?

Tampereen palvelumalli vuoteen Koillisen palvelualueen palvelumalli

Tampereen palvelumalli vuoteen Koillisen palvelualueen palvelumalli Tampereen palvelumalli vuoteen 2025 Koillisen palvelualueen palvelumalli Mistä tulevaisuuden palvelumallissa on kyse? Tavoitteena on kuvata, miten palvelujen järjestämisessä otetaan käyttöön uusia asiakaslähtöisiä

Lisätiedot

Tampereen palvelumalli 2025

Tampereen palvelumalli 2025 Tampereen palvelumalli 2025 Lännen aluetoimijaverkosto 28.1.2016 Suunnittelupäällikkö Sisko Hiltunen 1 2.2.2016 Mistä tulevaisuuden palvelumallissa on kyse? Tavoitteena on kuvata, miten palvelujen järjestämisessä

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA Omenamäen palvelukeskus Tulliportinkatu 4 06100 Porvoo Puh 040 676 1414 www.porvoo.fi/ruori Ikäihmisten palveluohjaus yhdessä paikassa! Tervetuloa! TAUSTALLA VANHUSPALVELULAKI

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan viestintäsuunnittelija Anne Honkanen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 29.4.2014 Toimenpideohjelman

Lisätiedot

Tampereen tulevaisuuden palvelumalli linjattavat asiat. Kh suko 8.9.2014

Tampereen tulevaisuuden palvelumalli linjattavat asiat. Kh suko 8.9.2014 Tampereen tulevaisuuden palvelumalli linjattavat asiat Luonnos monipalvelukeskuksista ja lähipalvelupisteistä 2 Palveluita saman katon alle vai kokonaan uusia palveluita? Tulevaisuuden Kirjasto Omena Espoon

Lisätiedot

Neuvonta- ja asiakaspalvelut. Jonna Hyppönen

Neuvonta- ja asiakaspalvelut. Jonna Hyppönen Neuvonta- ja asiakaspalvelut Jonna Hyppönen 26.3.2015 Yleistä Jyväskylän kaupungin neuvonta- ja asiakaspalveluista Jyväskylä-neuvonta, puhelinvaihde ja yhteispalvelupisteet (Tikkakoski, Vaajakoski, Korpilahti

Lisätiedot

Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste

Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste Sosiaalityö Lähtötilanne Omaishoidon tuki T3 Veteraanipalvelut PTH Sairaala Klinikat Kotihoidon alue 1 SKY Kotihoidon alue 3 SAS Kotihoidon alue 4 Vammaispalvelut

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5.

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5. Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä Sirkka Karhula Selvityshenkilö Toimintakyky ja arjensujuvuuspalvelukokonaisuuden asiakkaat Vanhukset Vammaiset

Lisätiedot

Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2025. Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus 12.1.2011 Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta

Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2025. Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus 12.1.2011 Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2025 Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus 12.1.2011 Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta Miten haasteet otetaan haltuun? lapsiperheiden %-osuus

Lisätiedot

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Keskeisimmät toimintamuodot Hyvinvointi -75 päivät Kunnon

Lisätiedot

Kohderyhmäkohtaisten työpajojen yhteenvedot

Kohderyhmäkohtaisten työpajojen yhteenvedot Kevään 2014 Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaarit Kohderyhmäkohtaisten työpajojen yhteenvedot Kevään 2014 Liikkeellä voimaa vuosiin seminaarit Eläkevuodet edessä (60+) Liikkumisympäristöt ja olosuhteet

Lisätiedot

HANKINNAN KOHTEEN VÄHIMMÄISVAATIMUKSET JA LAATUVERTAILU LIITE 8

HANKINNAN KOHTEEN VÄHIMMÄISVAATIMUKSET JA LAATUVERTAILU LIITE 8 HANKINNAN KOHTEEN VÄHIMMÄISVAATIMUKSET JA LAATUVERTAILU LIITE 8 Tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä OHJEET TARJOAJALLE - Tämä on tarjouslomake, joka on palautettava tarjouksen yhteydessä

Lisätiedot

Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti

Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti Valokuva: 2012 BLOM Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti Ympäristöministeriö Tampereen kaupunki Tampereen Kotilinnasäätiö Tampereen Vanhuspalveluyhdistys ry Vaihtoehtoja ikäihmisen asumiseen

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014 Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä Valtuustosali 5.2.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat Nurmijärven hyvät lasten

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Suunnittelija Laura Sormunen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Itä-Suomen Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 6.5.2014 Toimenpideohjelman taustat Terveytensä kannalta

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset Vastaajan taustaorganisaatio 35% 12% 53% Muu kylä- tai asukasyhdistys Kyläavustajan työllistänyt yhdistys Muu yhdistys Kyläavustajatoiminnan tunnettavuus 9%

Lisätiedot

Lännen aluetoimijaverkosto

Lännen aluetoimijaverkosto Lännen aluetoimijaverkosto Nostot ensimmäisen tapaamisen ryhmätöistä 28.1.2016 Hyvinvointikeskuksen, sen käyttäjien, palvelujen ja alueellisen yhteistyön ideointia Hyvinvoinnin tärkeinä pidettyjä ulottuvuuksia

Lisätiedot

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa hämeenlinnalaisille kotihoidossa oleville ikäihmisille ja

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi 2.2.2016 Setlementti Louhela ry Oikeus hyvään elämään iästä ja toimintakyvystä riippumatta Iäkkäät ihmiset eivät ole yhtenäinen

Lisätiedot

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Projektin rahoitus ja toteuttajat Rahoitus ESR/ Keski-Suomen ELY-keskus Päätoteuttajana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu (työaikaresurssi

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 12.4.2017 1 VERKOSTOPALAVERIT kevät 2017 31.3.17 klo 8-9.30 28.4.17 klo 12-13.30 10.5.17 klo 12-13.30 -Hankkeen kotisivut -Näkemykset

Lisätiedot

Ikäystävällinen asuinalue

Ikäystävällinen asuinalue Ikäystävällinen asuinalue Case Hervanta Ikääntyneiden asumisratkaisut -seminaari 17.5.2017 Päivi Moisio WHO: Ikäystävällinen kaupunki Asuinympäristö, julkiset rakennukset Ikäystävällinen kaupunki Ikäystävällinen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki 4.4.2017 Marja Tuomi Kuka kuulee palvelujen käyttäjää? Keskeinen kysymys sotessa ja hyvinvointivaltion kehittämisessä Palvelujen

Lisätiedot

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa.

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Valtakunnalliseen kumppanuusfoorumiin Seminaari Ke. 26.11.2014, Hotel Arthur, Helsinki Klo 14.00-14.45 Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Erityisasiantuntija Ari-Pekka Leminen,

Lisätiedot

Palveluista ja asiakkaista Peliklinikalla

Palveluista ja asiakkaista Peliklinikalla Palveluista ja asiakkaista Peliklinikalla Tapio Jaakkola kehittämiskoordinaattori, Peliklinikka PELISEMINAARI 16.9.2013 Lahti 16.9.2013 Peliklinikka 16.9.2013/TJ 1 Peliklinikan palvelut tarjoavat Avokuntoutusta

Lisätiedot

Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila)

Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila) Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila) Kaukajärven asukastilaisuus 30.3.2016 Kehittämisjohtaja Kari

Lisätiedot

Miten löydän luotettavaa terveystietoa netistä?

Miten löydän luotettavaa terveystietoa netistä? Miten löydän luotettavaa terveystietoa netistä? Päivä potilaalle KYSissä 8.4.2011 Google? tehokas ja nopea löytää paljon ja pian MUTTA vastuu on kokonaan lukijalla hakukone löytää mitä tahansa sivustoja,

Lisätiedot

Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta

Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta - HE-luonnoksen keskeinen sisältö ja yhteisten asiakaspalvelupisteiden toimintamalli Kunta- ja aluehallinto-osasto Yhteiset asiakaspalvelupisteet Kokonaismäärä

Lisätiedot

LÄHITORI YLÖJÄRVELLÄ

LÄHITORI YLÖJÄRVELLÄ LÄHITORI YLÖJÄRVELLÄ Sotekeskuksen neuvonta Maakunnallinen neuvontapuhelin Asiakas, omaiset ja läheiset Maakunnan keskitetty asiakasohjaus YLÖJÄRVEN LÄHITORI kokonaisuus 1.6.2017 IKÄPISTE Ohjaus ja neuvonta/

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Sitra auttavan vapaaehtoistyön kehittäjänä. 29.10.2014 Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Sitra auttavan vapaaehtoistyön kehittäjänä. 29.10.2014 Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Sitra auttavan vapaaehtoistyön kehittäjänä 29.10.2014 Sitra luo edellytyksiä ja tukee tekemistä Sitra on unilukkari, joka herättelee ihmisiä keskustelemaan ikääntyvän

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etunimi Sukunimi Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden

Lisätiedot

Turun kaupunki kehittää ja luo uusia toimintamalleja osallisuuden ja osallistumisen lisäämiseksi yhdessä kuntalaisten kanssa Projektijohtaja Päivi Penkkala Aktiivinen kuntalainen - ja Palvelutori Turussa

Lisätiedot

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset (määritellyt Kohtaamo-hanke) maria.kr.virtanen@tampere.fi Kohderyhmä ja aukioloajat Kohderyhmänä kaikki alle 30-vuotiaat nuoret Ohjaamo on matalalla kynnyksellä

Lisätiedot

Ohjaus ja tuki koulutukseen hakeutumisvaiheessa

Ohjaus ja tuki koulutukseen hakeutumisvaiheessa Ohjaus ja tuki koulutukseen hakeutumisvaiheessa Hämeenlinna 19.4. Aikuiskoulutukseen ohjaus- ja palvelupiste Pieksämäki, Mikkeli, Savonlinna hallinnoi Etelä-Savon ammattiopisto (Esedu) koulutukseen ohjausta

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari Turku 16.9.2014 ohjelmakoordinaattori

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Vanhusneuvoston kokous 17.2.2016 Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Sisältö Palvelujen uudistamisen tiekartta ja

Lisätiedot

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY JA YHTEISÖLLISYYS kotona asumisen tukeminen kansalaisaktiivisuuden edistäminen toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen työllistäminen

Lisätiedot

PALVELUT KAUPUNKISTRATEGIAN TOTEUTTAMISESSA. Talousarvio info Apulaiskaupunginjohtaja Matti Ansala

PALVELUT KAUPUNKISTRATEGIAN TOTEUTTAMISESSA. Talousarvio info Apulaiskaupunginjohtaja Matti Ansala PALVELUT KAUPUNKISTRATEGIAN TOTEUTTAMISESSA Talousarvio info 26.10.2010 Apulaiskaupunginjohtaja Matti Ansala Vuoden 2010 määrärahat hallinto ja viranomaistoiminnot; tarkastusltk ja khall lautakuntien toiminta;

Lisätiedot

Hyvinvointitoimijat Länsi-Uudellamaalla

Hyvinvointitoimijat Länsi-Uudellamaalla Hyvinvointitoimijat Länsi-Uudellamaalla Hyvinvoiva Länsi-Uusimaa: toimintamalli Alueellinen työpajatyöskentely 18.10.2012 Hyvinvoiva Länsi- Uusimaa 30.11.2012 Tietoiskut 4.12.2012 T&K&Ihanketoiminta Hyvinvointifoorumi

Lisätiedot

LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018

LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018 Lopen kunta Perusturvalautakunta 26.1.2016 Perusturva Vanhuspalvelut LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018 Sisko Haapanen Vanhuspalvelujen johtaja JOHDANTO Seudullinen ikäihmisten ohjelma 2015 2018

Lisätiedot

Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - kärkihankkeen tavoitteet Kärkihanke

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla Keravan nuorisopalvelut ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla 16.3.2017 Etsivän nuorisotyön asiakkaat NEET-nuoret ovat etsivän nuorisotyön tyypillistä kohderyhmää ikä 16-29

Lisätiedot

Ikäihmiset ja sähköinen asiointi Miten saadaan kaikki mukaan?

Ikäihmiset ja sähköinen asiointi Miten saadaan kaikki mukaan? Ikäihmiset ja sähköinen asiointi Miten saadaan kaikki mukaan? Liitetaulukot selvitykseen 23.5.2017 Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton Ikäteknologiakeskus selvitti, miten ikäihmiset asioivat internetissä,

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS Kyselyn tulokset Tampereen ammattikorkeakoulu Raportti Lokakuu 215 Sosionomikoulutus 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTONHANKINTA... 4 3 TULOKSET... 5 3.1 Tulokset graafisesti...

Lisätiedot

Aluehallintovirastot ja yhteispalvelun kehittäminen

Aluehallintovirastot ja yhteispalvelun kehittäminen Aluehallintovirastot ja yhteispalvelun kehittäminen Yhteispalveluseminaari 8.6.2011 Ylitarkastaja Paula Leppänoro-Jomppanen Lapin aluehallintovirasto Hallintopalvelut Lapin aluehallintovirasto, Paula Leppänoro-Jomppanen

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Vanhuspalvelulaki voimaan 1.7.2013 Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Palvelujohtaja Pirkko Soidinmäki Lain tavoitteet Ikääntynyt väestö ( =vanhuuseläkeikäiset) - tuetaan hyvinvointia,

Lisätiedot

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Mirja Lavonen-Niinistö 14.6.2011 Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Perhekeskusajattelu Perustuu monen eri toimijatahon väliseen yhteistyöhön

Lisätiedot

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 17.9.-16.12.2012

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 17.9.-16.12.2012 RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 17.9.-16.12.2012 Kuntoutuskoti Taukokangas Oulainen KAMoon TYKE 2009-2012 Kari Sakko Ylivieskan Ammattiopisto 1 Sisällysluettelo 1.Yhteenveto 3 2.Työelämäjakson, tavoitteet, tehtäväkuvaus

Lisätiedot

Seutukierrokset - koonti

Seutukierrokset - koonti Seutukierrokset - koonti Etelä-Pirkanmaa Lounais-Pirkanmaa Luoteis-Pirkanmaa 7.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Etelä-Pirkanmaan nostoja palvelutarpeet eroavat hieman alueittain, Urjalassa korostuu ikäihmisten

Lisätiedot

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Sähköisten palveluiden etuja: Palveluiden saavutettavuuden parantaminen 24/7 Palveluita kotisohvalta Palvelutarjoomon

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

Ikäihmisten osallisuuden edistäminen. Sanna Kaijanen

Ikäihmisten osallisuuden edistäminen. Sanna Kaijanen Ikäihmisten osallisuuden edistäminen Sanna Kaijanen 24.8..2017 Valli ry Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry on valtakunnallinen vanhusalan kehittäjä ja asiantuntija. Valli ry:n Ikäteknologiakeskuksessa

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistaminen 2016

Kuntalaisten osallistaminen 2016 Kuntalaisten osallistaminen 2016 Kooste kehittämistoimista Asukaslautakunta 19.10.2016 Painopisteet 2016 Sähköisten palautekanavien kehittäminen Kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen talousarvion

Lisätiedot

Oulun palvelumalli 2020:

Oulun palvelumalli 2020: Oulun palvelumalli 2020: asiakaslähtöisyyttä, yhteisöllisyyttä ja monituottajuutta OSAAVA KUNTA tutkimuksen -SEMINAARI KUNTAPÄIVILLÄ 15.5.2013 Kehittämispäällikkö Maria Ala-Siuru Oulun palvelumalli 2020:

Lisätiedot

/ Perusturva / Mari Levonen

/ Perusturva / Mari Levonen 02.02.2017 / Perusturva / Mari Levonen Porin perusturvan sähköiset palvelut, omahoito Tekstiviestimuistutus, ajanvarauskirjalla olevasta ajasta voidaan lähettää asiakkaalle muistutus ajasta. Kansalaisen

Lisätiedot

Palvelua vai omaehtoisuutta? Satu Helin, TtT Toiminnanjohtaja VTKL

Palvelua vai omaehtoisuutta? Satu Helin, TtT Toiminnanjohtaja VTKL Palvelua vai omaehtoisuutta? Satu Helin, TtT Toiminnanjohtaja VTKL Pohdintojeni sisältö - ideoita paneelikeskusteluun Palveluorientoitunut kulttuurimme istuu tiukassa Paljonko ns. vanhuspalveluja käytetään?

Lisätiedot

Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa

Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa Diabeteksen ennaltaehkäisyä verkossa Riikka Hirvasniemi, TtM, projektipäällikkö Anne Rajala, th, projektityöntekijä Kehittämistyön tausta KASTE- ohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiohjelma 2007-2017

Lisätiedot

Terveys- ja hyvinvointikeskus - uusi tapa tarjota palveluja. Hyvinvointia ja terveyttä

Terveys- ja hyvinvointikeskus - uusi tapa tarjota palveluja. Hyvinvointia ja terveyttä Terveys- ja hyvinvointikeskus - uusi tapa tarjota palveluja Hyvinvointia ja terveyttä Terveys- ja hyvinvointikeskuksesta tarjotaan avosairaanhoidon terveysasemapalveluja psykiatria- ja päihdepalveluja

Lisätiedot

Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015

Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015 Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa Miksi nuorten palvelukeskusta kehitetään Joensuun palveluohjelmat ja nuorisotakuun kuntakokeilu Asiakaslähtöiset

Lisätiedot

Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n alaosasto

Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n alaosasto Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n alaosasto Perustettu 10.12.1996 Huittisissa Huittinen Vammala Äetsä alaosasto 1996-2008 Huittinen Sastamala alaosasto 2009 Huittisten Muistiyhdistyksenä 1.1.2010 Käytetään

Lisätiedot

Perhekioski. Matalan kynnyksen kohtaamispaikka. Ylöjärven kaupunki

Perhekioski. Matalan kynnyksen kohtaamispaikka. Ylöjärven kaupunki Perhekioski Matalan kynnyksen kohtaamispaikka Perhekioski Elon kauppakeskuksessa on matalan kynnyksen toimipiste, jossa kaupungin työntekijät sekä yhteistyökumppanit järjestävät monimuotoisia kasvatusja

Lisätiedot

Tulevaisuuden palvelumalli 2025 ja uusi nuorten talo

Tulevaisuuden palvelumalli 2025 ja uusi nuorten talo Tulevaisuuden palvelumalli 2025 ja uusi nuorten talo Tehdään yhdessä UUSI NUORTEN TALO päivä 1.4.2016 Kehittämisjohtaja Kari Hakari 1 1.4.2016 Tilaajaryhmä/Kehittämis- ja suunnittelupalvelut Muut sidosryhmät

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY. Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto

VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY. Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto Vastaajat kunnittain yhteensä 168 Vastaajien työpaikka/taustayhteisö

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLI. Keski-Suomen SOTE hanke

KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLI. Keski-Suomen SOTE hanke KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLI Keski-Suomen SOTE 2020 -hanke 28.4.2016 PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN UUDESSA SOTE-RAKENTEESSA ASUKKAIDEN ARKI ja Lähipalvelut Yhteistyö (sote, kunta, yhdistykset, järjestöt)

Lisätiedot

Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle!

Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle! Meillä on matala kynnys käykää vaan peremmälle! Sosiaali- ja terveystoimiala Lahden Terveyskioskista Neuvontaa kaikenikäisille Lahti avasi ensimmäisenä suurena kaupunkina Terveyskioskin 10.3.2010 Kauppakeskus

Lisätiedot

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Pellon ikäihmisten palvelut Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Kansalaisopisto: Eri kursseja mm. Joogan senioriryhmä vanhalla koululla, sekä musiikillinen viriketoiminta

Lisätiedot

Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvoinnin palvelumalli 2020 16.4.2013 hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvointipalveluiden talouden kokonaishaasteet Skenaariossa 1 menojen kasvuvauhti jatkuu vuoden 2012 mukaisena kantaoulun

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN LÄÄKEHUOLTO -TYÖSEMINAARI

TULEVAISUUDEN LÄÄKEHUOLTO -TYÖSEMINAARI TULEVAISUUDEN LÄÄKEHUOLTO -TYÖSEMINAARI AVOAPTEEKKIEN NÄKÖKULMA 4.10.2016 Apteekkari Marjo Rajamäki Sodankylän apteekki 10.10.2016 Marjo Rajamäki SUOMEN APTEEKIT 2016 Apteekkitoimipisteet Yksityiset apteekit

Lisätiedot

Ikäihmisten asiakasnäkökulma Kommenttipuheenvuoro

Ikäihmisten asiakasnäkökulma Kommenttipuheenvuoro Ikäihmisten vaikuttajaraati 9.3.2016 Ikäihmisten asiakasnäkökulma Kommenttipuheenvuoro Sisältö: Ikääntyvät hämeenlinnalaiset / ikäihmisten vaikuttajaraati SOTE -kokonaisuus SOTE -suunnittelu 2016 Hämeenlinnan

Lisätiedot

Ikäkaste Äldre-kaste. Teknologia ikäihmisten palveluissa ja palvelujärjestelmässä - esimerkkejä Ikäkasteesta THL

Ikäkaste Äldre-kaste. Teknologia ikäihmisten palveluissa ja palvelujärjestelmässä - esimerkkejä Ikäkasteesta THL Ikäkaste Äldre-kaste Teknologia ikäihmisten palveluissa ja palvelujärjestelmässä - esimerkkejä Ikäkasteesta THL 11.4.2011 Vuokko Lehtimäki, projektijohtaja, Pikassos Oy www.ikakaste.fi Ikäkaste Äldre-kaste

Lisätiedot

Linnainmaan hyvinvointikeskus Kaupunginhallitus Johtaja Kari Hakari

Linnainmaan hyvinvointikeskus Kaupunginhallitus Johtaja Kari Hakari Tampereen palvelumalli vuoteen 2025 Linnainmaan hyvinvointikeskus Kaupunginhallitus 19.10.2015 Johtaja Kari Hakari Taustaa Kh suko 18.5.2015, 28 Kaupunginhallitus päätti, että Tampereen tulevaisuuden palvelumallityön

Lisätiedot

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys ja päihde SAStyöryhmä Puheenjohtaja 0400 447 633 Terveyskeskus Päivystysajanvaraus ma su 8 22 (06) 2413 3200 Terveyskeskus Ei kiireellinen ajanvaraus ma pe

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset Maarit Väisänen OMAISHOITO MIKKELISSÄ Valtakunnallisiin arvioihin perustuen Mikkelissä on n. 3000 omaishoitajaa,

Lisätiedot

Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014 1 Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Vuoden 2014 alusta vanhusneuvostot ovat lakisääteisiä Kuhmon vanhusneuvoston toiminta on käynnistynyt vuonna 2002 eli vanhusneuvosto on toiminut

Lisätiedot

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto 21.9.2017 Kanta-Hämeessä Yhdistyksiä 3202, Yhdistysrekisteri, Patentti- ja rekisterihallitus

Lisätiedot

Henkilöstösuunnittelua varten

Henkilöstösuunnittelua varten Sosiaaliohjaaja Lasten ja nuorten palvelut Lapsiperheiden sosiaalipalvelut 36,25 040SOS050 I sivukuluja)* 31940 Johtava sosiaalityöntekijä 1.1.2017 toimen muuttaminen viraksi alkaen Sosiaalialalle suuntaava

Lisätiedot

Palveluja pyörillä - Mallu-auto

Palveluja pyörillä - Mallu-auto Palveluja pyörillä - Mallu-auto 22.5.2014 Marika Wikström-Koikkalainen, koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Me olemme Eksote Vastaamme alueemme sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta

Lisätiedot

Palvelutori uusi toimintatapa ikäihmisten palveluihin

Palvelutori uusi toimintatapa ikäihmisten palveluihin Palvelutori uusi toimintatapa ikäihmisten palveluihin Valtuustosali 30.9.2014 Mari Patronen Palvelutori tuo asiakkaalle: Iäkkäiden ihmisten ja omaisten ohjaus- ja neuvonta Auttaa löytämään ratkaisut mielekkääseen

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta. Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta. Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Palveluketju liikkumaan ja kohta aktiivisempaa elämäntapaa Liikuntaneuvonta osaksi

Lisätiedot

Energiaa huippuosaamisesta, monikulttuurisuudesta ja vahvasta yhteisöllisyydestä

Energiaa huippuosaamisesta, monikulttuurisuudesta ja vahvasta yhteisöllisyydestä Energiaa huippuosaamisesta, monikulttuurisuudesta ja vahvasta yhteisöllisyydestä Pohjanmaan maakuntaohjelma 2011-2014 Verkostoseminaari 14.11.2012/Marjo Hannu-Jama MAAHANMUUTTAJASTA KUNTALAISEKSI (ESR

Lisätiedot

Tampereen palvelumallityön tilannekatsaus sekä Kaakon ja Lännen palvelualueiden kehittämiskohteet

Tampereen palvelumallityön tilannekatsaus sekä Kaakon ja Lännen palvelualueiden kehittämiskohteet Tampereen palvelumallityön tilannekatsaus sekä Kaakon ja Lännen palvelualueiden kehittämiskohteet Lisätietoja valmistelusta: suunnittelupäällikkö Sisko Hiltunen, puh. 040 561 3305, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Korostetaan yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia näkökohtia kasvatuksessa ja ihmisen kehityksessä Painopiste yksilön kiinnittymisessä yhteiskuntaan

Lisätiedot

Aluehallintovirastot ja yhteispalvelu

Aluehallintovirastot ja yhteispalvelu Hallinto uudistuu löytyykö toimintamalleja Lapin liitto, Saariselkä 21.4.2011 Aluehallintovirastot ja yhteispalvelu Etelä-Suomen aluehallintovirasto (ESAVI) vastuu www.yhteispalvelu.fi -sivustosta ja yhteispalvelurekisteristä

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hanke mahdollistaa asiakasohjauksen kehittämisen ja kokeilun Pirkanmaalla Hankkeessa kehitetään Pirkanmaalle yhteinen ikääntyneiden

Lisätiedot

Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman,

Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman, Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman, Järvenpään kaupunki radanvarteen rakennettu asukkaita 41 000 kaksi terveysasemaa Asiakasvastaava täydennyskoulutus 30op

Lisätiedot

Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema

Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema 6.2.14 Satu Simolin Palvelupäällikkö Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiiri, terveysasemien vastaanotot Me olemme Eksote! Vastaamme alueemme sosiaali-

Lisätiedot

Asiakaspalvelun l kehittäminen i / Itella

Asiakaspalvelun l kehittäminen i / Itella Asiakaspalvelun l kehittäminen i / Itella Julkisen hallinnon asiakaspalvelun kehittämishanke Aloitusseminaari 1.2.2012 Jyrki Laakso, palvelujohtaja Itella Posti Oy 1 1.2.2012 Itella Oyj Itella lyhyesti

Lisätiedot

Sirkka Jakonen Johtaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue. Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.

Sirkka Jakonen Johtaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue. Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3. Vanhuspalvelulain valvonta Sirkka Jakonen Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.2014 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi! Vanhuspalvelulailla pyritään turvaamaan

Lisätiedot

Alkukartoitus vuodelta 2011: Yleisosio (lomake 1)

Alkukartoitus vuodelta 2011: Yleisosio (lomake 1) 5% valmiina Alkukartoitus vuodelta 2011: Yleisosio (lomake 1) Tervetuloa täyttämään Voimaa vanhuuteen -ohjelman alkukartoituskyselyn yleisosiota. Tämä lomake koostuu seuraavista osioista: 1. Taustatiedot

Lisätiedot

Terveyskioski Terveydenhoitajan matalan kynnyksen vastaanotto ilman ajanvarausta myös virka-ajan ulkopuolella. Ylöjärven kaupunki

Terveyskioski Terveydenhoitajan matalan kynnyksen vastaanotto ilman ajanvarausta myös virka-ajan ulkopuolella. Ylöjärven kaupunki Terveyskioski Terveydenhoitajan matalan kynnyksen vastaanotto ilman ajanvarausta myös virka-ajan ulkopuolella vastaava terveydenhoitaja Laura Tyyskänen 24.2.2017 Terveyskioskin lähtökohtia SITRA:n kuntahanke

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Hyvinvoinnin palvelutuotannon tulevaisuus. 5.11.2014 Avainalueen vetäjä Tuomo Melin, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Hyvinvoinnin palvelutuotannon tulevaisuus. 5.11.2014 Avainalueen vetäjä Tuomo Melin, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Hyvinvoinnin palvelutuotannon tulevaisuus Palvelutorin tavoitteet aktiivinen ikäihminen Tavoitteet Ikäihmisten aktivointi ottamalla vastuuta omasta ja läheisten hyvinvoinnista

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä. Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia.

Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä. Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia. Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät Siun soten järjestämisvastuulle vuoden 2017 alussa. Tällä kyselyllä haetaan vastauksia siihen,

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli

Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli European Public Sector Award Winner 2013 Hyvinvointia ja turvallisuutta kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kuntatasolle Kemi 30.9.2014 Pelastusylitarkastaja

Lisätiedot

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN KUUSAMOSSA - ONKO LIIKUNNALLA ROOLIA?

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN KUUSAMOSSA - ONKO LIIKUNNALLA ROOLIA? HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN KUUSAMOSSA - ONKO LIIKUNNALLA ROOLIA? KUUSAMON STRATEGIA 2021 VISIO Kaikkien aikojen Kuusamo, elinvoimainen edelläkävijä ja moniarvoinen pohjolan luontopääkaupunki

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Valtuustoseminaari 21.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta

Lisätiedot

Yhteinen vastuu ikääntyneistä ihmisistä. Tukevasti kotona

Yhteinen vastuu ikääntyneistä ihmisistä. Tukevasti kotona Yhteinen vastuu ikääntyneistä ihmisistä Tukevasti kotona Iäkkäiden suun terveydenhuollon palvelujen nivominen kiinteäksi osaksi muita iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluita sekä erityisasiantuntemuksen

Lisätiedot

Matala kynnys, Asiakaslähtöisyys, Kokemusasiantuntijuus, Vertaistuki, Ikärajattomuus, Maksuttomuus, Yhteistyö, Monitoimijuus

Matala kynnys, Asiakaslähtöisyys, Kokemusasiantuntijuus, Vertaistuki, Ikärajattomuus, Maksuttomuus, Yhteistyö, Monitoimijuus Matala kynnys, Asiakaslähtöisyys, Kokemusasiantuntijuus, Vertaistuki, Ikärajattomuus, Maksuttomuus, Yhteistyö, Monitoimijuus Tampereen kaupungin Perheiden talo avasi ovensa 3.9.2016 Perheiden talo on avoin

Lisätiedot