1 Kuntoutuksen kehittäminen
|
|
- Susanna Juusonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Terveysosasto Kuntoutusryhmä Lomake 4 Kehittämistyö Oma väylä hankkeen kuntoutuksen kehittämisprojekti vuosina Palveluntuottaja 1 Kuntoutuksen kehittäminen Palveluntuottaja osallistuu Oma väylä hankkeen aikana kuntoutuksen toteutuksen lisäksi myös kuntoutustoiminnan kehittämiseen. Kehittämiseen liittyvä työ on oleellinen osa palveluntuottajan projektiin liittyvää työtä. Palveluntuottajalla tulee olla motivaatiota, resursseja sekä osaamista kehittämistyön toteutukseen. Hakemuksen osana palveluntuottajaksi hakevaa pyydetään laatimaan alustava kehittämissuunnitelma (yhteensä max. 5 sivua) määritellyistä kehittämisen osa-alueista. Nämä osa-alueet ovat: 1. Kuntoutukseen hakeutuminen 2. Kuntoutujan motivointi kuntoutusprosessissa 3. Kuntoutuksen arkeen integroiminen 4. Ryhmämuotoinen kuntoutus Alustavassa kehittämissuunnitelmassa tulee kuvata Toimintamalli kehitettävän osa-alueen keinosta (esim. miten ja millä keinoilla kuntoutujaa motivoidaan kuntoutusprosessin aikana kuntoutuksessa pysymiseen ja omaan aktiiviseen rooliin kuntoutuksessa) Miten kehittämistä tehdään moniammatillisesti Ketkä osallistuvat kehittämistyöhön ja millä resursseilla 2 Kehittämisen kustannukset Kela korvaa erikseen kehittämistoimintana korvattavat kustannukset ja varsinaista kuntoutuspalvelun toteutuksesta koituvat kustannukset (jossa kuntoutuja mukana). Kuntoutuksen toteutukseen liittyvät kustannukset on kuvattu kehittämissuunnitelman kohdassa 29. Määrittele tälle lomakkeelle kuntoutuspalvelun kehittämiseen liittyvä työ ja siihen käytetty aika sekä realistinen ehdotus kehittämistyön hinnasta. Täytä lomake mahdollisimman tarkasti ja todenmukaisesti ja lisätkää lomakkeeseen myös muut mahdolliset tehtävät, jotka ovat edellytyksenä kehittämissuunnitelman mukaisen palvelun toteutuksessa. KANSANELÄKELAITOS FOLKPENSIONSANSTALTEN 1 (5) PL 450, Helsinki PB 450, Helsingfors Puhelin Telefon etunimi.sukunimi@kela.fi fornamn.efternamn@kela.fi
2 Projektiin liittyvä tutkimuksen mahdollistaminen on osa palveluntuottajan kehittämistyötä. Tutkimukseen kuluva aika (tunteina) määritellään ja korvataan erikseen sovitulla tavalla ennen sopimusten allekirjoittamista. Palvelujen käynnistämiseen liittyvät tehtävät ja työaika (sopimusten teon jälkeen) Ennen palvelujen käynnistymistä (sopimusten voimassaoloajalta) Työntekijöi den nimet Kuntoutuspalvelujen toteutuksen ja käynnistyksen suunnittelu Palvelujen markkinointi (esitteet, nettisivujen päivitys, lehtitiedotteet) Verkostoyhteistyöhön kehittäminen (verkostoyhteistyö kokoukset) Paikallisen projektiryhmän järjestäminen x 1 Kelan järjestämään koulutukseen osallistuminen x1 Kuntoutusprosessin toteutuksen kuvaus: aikataulu, teemat, menetelmät, toteuttajat. Täydennetty kehittämissuunnitelma Täydennetty markkinointisuunnitelma sekä selvitys aiheutuneista Verkostoyhteistyö suunnitelma ja mahdolliset verkostokokousten muistiot Kokouksen muistio Matkakustannusselvitys Puhelin- ja postituskulut Arvioi tähän kokonaissumma hankkeen ajalle Kehittämistyön suunnittelu Innokylän Innokylän hankesivut 2 (5)
3 hankesivuilla aukaistu Palvelujen aikana Kehittämisteemojen työstäminen ja tuotosten laatiminen Työntekij öiden nimet Kehittämistyön reflektointi sekä toimivien työmenetelmien jakaminen Innokylän hankesivuilla Työkokousten materiaalin luominen Verkostoyhteistyön kehittäminen (kokoukset ja muut yhteydenotot verkostoyhteistyöahoje n kanssa, jotka eivät liity yksittäisen kuntoutujan kuntoutusprosessiin) Paikallisen projektiryhmän järjestäminen x 5 Kelan järjestämiin työkokouksiin osallistuminen x 3 Vuosiraporttien laatiminen Selvitys verkostoyhteistyön kehittämisestä, teemoista, yhteistyö tahoista, ajankohdasta sekä kuluneesta työajasta Kokousten muistiot Matkakustannusselvitys Vuosiraportit Puhelin- ja postituskulut Arvioi kokonaissumma hankkeen ajalle 3 (5)
4 Palvelujen markkinointi (markkinointisuunnitel man toimeenpanoon liittyvät kustannukset) selvitys ja tositteet toteutuneista Työparin työnohjaus tositteet toteutuneista Palvelujen päättyessä Loppuraportin laatiminen Työntekij öiden nimet loppuraportti Kehittämisteemojen tuotosten laatiminen Kelan järjestämään loppuseminaariin osallistuminen kehitettyjen mallien julkaisu ja toimittaminen Kelaan loppuraportin yhteydessä tositteet matka Palveluntuottajan esitys kehittämistyöstä aiheutuviksi kustannuksiksi yhteensä euroa 4 (5)
5 Palveluntuottajan toiminnasta vastaavan toimialan / yksikön tai muun allekirjoitusoikeuden omaavan henkilön allekirjoitus Paikka ja aika Allekirjoitus Nimen selvennys ammattinimike 5 (5)
Oma väylä hankkeen kuntoutuksen kehittämisprojekti vuosina 2015 2017
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Oma väylä -hanke 2.9.2014 Oma väylä hankkeen kuntoutuksen kehittämisprojekti vuosina 2015 2017 Palveluntuottaja Tämän lomakkeen kohdassa 1 tunnit sisältävät kaikki kuntoutusprosessin
Tarjoajat ovat velvollisia lukemaan ja ottamaan huomioon antamassaan tarjouksessa
Terveysosasto Dnro 16/331/2014 Kuntoutusryhmä 18.3.2014 Kelan kuntoutuksena toteutettava vaikeavammaisen aikuisen moniammatillinen yksilökuntoutus (neurologinen, tules- ja reuma- ja yleispalvelulinjat)
Mittarit ja mittaaminen. Kehittämispäällikkö Seija Sukula/ Suunnittelija Anneli Louhenperä
Mittarit ja mittaaminen Kehittämispäällikkö Seija Sukula/ Suunnittelija Anneli Louhenperä Mittareiden valinta Tieto mittareiden pätevyydestä mittaamaan haluttua toimintakyvyn osa-aluetta tietyllä kohderyhmällä
Kelan ja palveluntuottajien yhteistyö. Anneli Louhenperä Suunnittelija Palveluntuottajien koulutuspäivät 30.1.2014 ja 2.4.2014
Kelan ja palveluntuottajien yhteistyö Anneli Louhenperä Suunnittelija Palveluntuottajien koulutuspäivät 30.1.2014 ja 2.4.2014 Esityksen sisältö Kuntoutusryhmän ja palveluntuottajan yhteistyö Kurssien toimeenpano
KELAN KUNTOUTUKSENA TOTEUTETTAVAT AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖN SAIRASTANEIDEN AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIT VUOSINA
Terveysosasto Dnro 78/331/2015 Hankintaryhmä Kuntoutusryhmä 29.4.2015 KELAN KUNTOUTUKSENA TOTEUTETTAVAT AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖN SAIRASTANEIDEN AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIT VUOSINA 2016 2019 Tarjoajat ovat
Harkitsetko kehittämishanketta - 10 hyvää vinkkiä suunnitteluun. Seija Sukula Kehittämispäällikkö Kela
Harkitsetko kehittämishanketta - 10 hyvää vinkkiä suunnitteluun Seija Sukula Kehittämispäällikkö Kela 21.1.2015 Kelan rooli Kelalla lakisääteinen velvollisuus kehittää kuntoutusta Suomen merkittävimpiä
Mittarit Vuosiraportit Kehittämistoiminnan rahoitus. Kehittämispäällikkö Seija Sukula
Mittarit Vuosiraportit Kehittämistoiminnan rahoitus Kehittämispäällikkö Seija Sukula Standardien mittarit Mittareiden valinta Tieto mittareiden pätevyydestä mittaamaan haluttua toimintakyvyn osa-aluetta
AMMATILLISTA PERUSTUTKINTOA SUORITTAVIEN OPISKELIJOIDEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (OPI) KUNTOUTUSKURSSIN ARVIOINTILOMAKE
AMMATILLISTA PERUSTUTKINTOA SUORITTAVIEN OPISKELIJOIDEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (OPI) KUNTOUTUSKURSSIN ARVIOINTILOMAKE 01. Ohjaajan nimi 02. Kyselyyn vastaamisen päivämäärä
Kuntoutuksen hyödyn arvioinnin ja raportoinnin kehittämisprojekti. Sari Miettinen Projektipäällikkö
Kuntoutuksen hyödyn arvioinnin ja raportoinnin kehittämisprojekti Sari Miettinen Projektipäällikkö Kehittämisprojektin lähtökohdat MITÄ & MILLOIN? Kehittää nykyinen toimintamalli sellaiseksi, joka tuottaa
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,
Viite: Kuulemistilaisuus koskien seuraavia lainsäädäntömuutoksia: HE 16/2018 vp
Dno 49/010/2018 DARK 18/010/45 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Viite: Kuulemistilaisuus 17.5.2018 koskien seuraavia lainsäädäntömuutoksia: HE 16/2018 vp Teema: Kuntoutuksen järjestäminen. Kela kiittää mahdollisuudesta
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus alkavat uudet palvelut. Palvelujen toteutus
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkavat uudet palvelut Palvelujen toteutus Elina Kulmanen Suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä @ElinaKulmanen Sisältö
1. Millä alueella toimit? 2. Mihin avomuotoisen ryhmäkuntoutuksen palveluista osallistuit työntekijänä kuluneen lukukauden aikana (syksy 2011)?
1 TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista palvelujen toteuttajien näkökulmasta. Kaikki palvelujen toteuttajat
1. Millä alueella toimit? Helsingin alue Kuopion alue Turun alue 2. Minkä ammattialan edustaja olet?
1 TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista palveluntuottajien eli palvelujen toteuttajien näkökulmasta. Kaikki
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS. Maahanmuuttajien ammatillisen kuntoutuspalvelun kehittäminen ja pilotointi. Voimassa
Etuuspalvelut Kuntoutusryhmä Maahanmuuttajien kuntoutuksen kehittämishanke (Mahku-hanke) KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS Maahanmuuttajien ammatillisen kuntoutuspalvelun kehittäminen ja pilotointi Voimassa
Kysymykset ja vastaukset
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kysymykset ja vastaukset Yhteiset 18.3.2014 Yhteiset kaikkia vaikeavammaisen moniammatillisen yksilökuntoutuksen tarjouskilpailuja koskevat kysymykset ja vastaukset 25.2. 2.4.2014
Palveluntuottajien ja Kelan yhteistyö. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö, Kuntoutusryhmä
Palveluntuottajien ja Kelan yhteistyö Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö, Kuntoutusryhmä 15.10.2013 Esityksen sisältö Yhteistyöllä kohti parempia palveluja Sopimuskauden aikaisessa yhteistyössä muistettavaa
3. Missä tehtävässä toimit kuluneen kevään aikana?
1 TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista palvelujen toteuttajien näkökulmasta. Kaikki palvelujen toteuttajat
Palveluntuottajien ja Kelan yhteistyö. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö, Kuntoutusryhmä
Palveluntuottajien ja Kelan yhteistyö Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö, Kuntoutusryhmä 28.1.2014 Esityksen sisältö Yhteistyöllä kohti parempia palveluja Sopimuskauden aikaisessa yhteistyössä muistettavaa
Kelan kuntoutuksena toteutettavat sydänsairaiden aikuisten kuntoutuskurssit ja sydänsairaiden lasten sopeutumisvalmennuskurssit vuosina 2017 2020
Hankintapalveluryhmä KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 8.4.2016 Dnro 14/331/2016 Kelan kuntoutuksena toteutettavat sydänsairaiden aikuisten kuntoutuskurssit ja sydänsairaiden lasten sopeutumisvalmennuskurssit vuosina
Työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen laskuttaminen. Milla Kaitola Suunnittelija, Kuntoutusryhmä
Työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen laskuttaminen Milla Kaitola Suunnittelija, Kuntoutusryhmä 23.11.2016 Työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen laskuttaminen Kela maksaa palveluntuottajalle
Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Suunnittelija Anneli Louhenperä
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Reumaa ja muita TULE-sairauksia sairastavien lasten ja nuorten yksilöllinen kuntoutusjakso Alueelliset yhteistyökokoukset
TIEDOTE HAASTATTELUSTA JA TIETOJEN KERÄÄMISESTÄ
TIEDOTE HAASTATTELUSTA JA TIETOJEN KERÄÄMISESTÄ Kiitos osallistumisestasi Kelan Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toista vaihetta (TK2) koskevaan arviointitutkimukseen kuluneen vuoden aikana. Tutkimuksessa
Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Työelämästä poissaolevien Tules-kurssit Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain
Kuntoutuksen vaikutusten seuranta (AKVA)
21.1.2015 Kuntoutuksen vaikutusten seuranta (AKVA) Veli-Matti Vadén Suunnittelija Kela, Terveysosasto Kuntoutuksen vaikutusten seuranta Kuntoutusselonteko 2002: Kuntoutuksen järjestäjät ja rahoittajat
Näin haet KIILA-kuntoutuskurssia
Näin haet KIILA-kuntoutuskurssia Hakijatahot voivat hakea räätälöityjä KIILA-kursseja voi hakea verkossa ympäri vuoden. Näitä tahoja ovat: Työterveyshuolto/työnantaja työpaikalle Ammattiliitot ja yhdistykset
OPI kurssin sisältö ja toteutus
OPI kurssin sisältö ja toteutus tiedotustilaisuus palveluntuottajille 4.2.2015 Irja Kiisseli Suunnittelija Kuntoutusryhmä 2 Esitys sisältää OPI-kurssien taustaa Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Tietoa
Lasten perhekuntoutuksen etämallin kehittämishanke (Etä-LAKU) vuosina 2013 2015/2018
Kansaneläkelaitos Terveysosasto Kuntoutusryhmä TIEDOTE 02.10.2012 Terveydenhuolto / Lähettävät tahot Lasten perhekuntoutuksen etämallin kehittämishanke (Etä-LAKU) vuosina 2013 2015/2018 Yleistä hankkeesta
Työuupumus -kuntoutuskurssit
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Työuupumus -kuntoutuskurssit Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? Kelan Käpylän toimitalo 29.8.2012 Kurssikokonaisuus vuoden 2013 alusta Työuupumus
GAS-menetelmää käytetty
PALVELUNTUOTTAJAN KOKEMUKSIA TAVOITEASETTELUSSA GAS-MENETELMÄÄ KÄYTTÄEN Anne Huuskonen Sanna Toivonen GAS-menetelmää käytetty Vaikeavammaisten MS-kuntoutujien moniammatillinen avokuntoutus eli Vake-hanke
Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Työelämässä olevien Tules-kurssit Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan
Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012
Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti
Katsaus työkykyneuvojien arkeen yksilöllistä tukea työhön paluun onnistumiseksi
Katsaus työkykyneuvojien arkeen yksilöllistä tukea työhön paluun onnistumiseksi Työkykyryhmä 9/2013 1 21.10.2013 Terveysosasto Työkykyneuvonta 2 21.10.2013 Kela tarjoaa uutta työhön paluuta tukevaa asiakaspalvelua
Kuntoutuskustannusten laskutus
Kuntoutuskustannusten laskutus Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkaen Kati Salonpää Suunnittelija Kela, Lakiyksikkö, kuntoutusryhmä Sisältö Laskutuksen yleiset
KELAN TULES-AVOKURSSIT
KELAN TULES-AVOKURSSIT KUNTOUTUSTA TYÖELÄMÄSSÄ OLEVILLE TUKI- JA LIIKUNTAELINOIREISILLE HERTTUAN KUNTOUTUSKESKUKSESSA Tules-avokursseja selkäoireisille niska-hartiaoireisille lonkka-polviniveloireisille
Standardit esimiestyön tukena
Standardit esimiestyön tukena 21.1.2016 Anneli Louhenperä Pääsuunnittelija Kela, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus Kuntoutuksen kehittämisryhmä Esityksen sisältö Esitykseen on otettu sellaisia
Avokuntoutusfoorumi 27.11.2014 Laitoskuntoutuksesta avokuntoutukseen
Avokuntoutusfoorumi 27.11.2014 Laitoskuntoutuksesta avokuntoutukseen Tiina Huusko LT Sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Kuntoutuspäällikkö Kela, terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Lain mukaan
Havainnointi Oma väylä -kuntoutuksen tutkimuksessa. Oma väylä -hankkeen loppuseminaari Riikka Lämsä
Havainnointi Oma väylä -kuntoutuksen tutkimuksessa Oma väylä -hankkeen loppuseminaari 4.12.2018 Helsinki 7.12.2018 Riikka Lämsä 1 Esityksen sisältö Kehittämistyön arviointitutkimus Etnografia ja havainnointi
Opas kehittämisrahoituksen hakemiseen Kelan KKRL 12 :n varoista Terveysosasto, Kuntoutusryhmä
Opas kehittämisrahoituksen hakemiseen Kelan KKRL 12 :n varoista 5.7.2013 Terveysosasto, Kuntoutusryhmä 1 Sisällys Johdanto... 2 1 Hakemisen perusteet... 2 1.1 Yleistä... 2 1.2 Kuntoutuksen kehittämisvarojen
TIEDOTE 21.5.2012. Hankkeeseen liittyy arviointitutkimus. Hanke- ja arviointitutkimus päättyvät 31.12.2014.
Kansaneläkelaitos Terveysosasto Kuntoutusryhmä TIEDOTE 21.5.2012 Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toinen vaihe (-hanke) 2012 2014 Yleistä hankkeesta Kela jatkaa vuosina 2007 2011 toteutettua Työhönkuntoutuksen
Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit
Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Pirjo K. Tikka Vastaava suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Aivovammakurssit vuoden 2019 alusta alkaen
Harkinnanvaraiset yksilölliset
Harkinnanvaraiset yksilölliset kuntoutusjaksot Linjat ja muutokset Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Suunnittelija Anneli Louhenperä 18.- 19.1.2012 Yleistä 1/2 Uudet Kelan avo- ja laitosmuotoisen
Terveysosasto Kuntoutusryhmä. Uusien vuosiraporttien satoa
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Uusien vuosiraporttien satoa Esityksen sisältö Vuosiraporttikokeilu 2011 Toteutus Tulokset Tiedon hyödyntäminen Vuoden 2012 raportointi Vanha malli Uusi malli: missä käytössä,
Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa. Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto
Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Subjektiivinen oikeus kuntoutukseen edellytysten
Standardit kuntoutuksen toteutuksessa. Palveluntuottajien koulutuspäivä Anneli Louhenperä Pääsuunnittelija
Standardit kuntoutuksen toteutuksessa Palveluntuottajien koulutuspäivä 22.1.2015 Anneli Louhenperä Pääsuunnittelija Villakoiran ydin Miten standardia luetaan? Mikä on oleellista standardista? (Tarjousta
Hyvinvointia työstä UUTTA TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUA YRITTÄJILLE JA PIENILLE YRITYKSILLE. Helena Palmgren, kehittämispäällikkö, TkT, KM
Hyvinvointia työstä UUTTA TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUA YRITTÄJILLE JA PIENILLE YRITYKSILLE Helena Palmgren, kehittämispäällikkö, TkT, KM 21.3.2014 Helena Palmgren 2 Pienten yritysten ja yrittäjien uusi työterveyshuoltopalvelu
Palvelumuotoilu ja tuleva tuotteistamisen malli
Palvelumuotoilu ja tuleva tuotteistamisen malli Palveluntuottajien johdon koulutuspäivä Kelan Päätalo 17.1.2019 Merja H Niemi vastaava suunnittelija Kela, Lakiyksikkö Taustaa muutokselle Rekisteröitymismenettelyyn
Tutkimustiedote vanhemmalle/huoltajalle, jota pyydetään osallistumaan seuraavaan tutkimukseen:
Liite S2: Tutkimustiedote vanhemmalle/huoltajalle, jota pyydetään osallistumaan seuraavaan tutkimukseen: Narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssia koskeva arviointitutkimus
Palveluntuottajan näkökulma: Valmistautuminen uuteen palveluun
Palveluntuottajan näkökulma: Valmistautuminen uuteen palveluun 22.1.2015 Invalidiliiton Kuntoutus Oy Validia Kuntoutus Lahti Kehittämispäällikkö Hely Streng hely.streng@validia.fi Validia Kuntoutus Lahti
Lasten perhekuntoutuksen (LAKU-) kehittämishankkeen varsinainen hankevaihe vuosina 2012 2015/2018
Kansaneläkelaitos Terveysosasto Kuntoutusryhmä TIEDOTE 02.10.2012 Terveydenhuolto / Lähettävät tahot Lasten perhekuntoutuksen (LAKU-) kehittämishankkeen varsinainen hankevaihe vuosina 2012 2015/2018 Yleistä
Standardit kuntoutuksen toteutuksen tukena ja raamina / / Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren
Standardit kuntoutuksen toteutuksen tukena ja raamina 22.1.2013 / 23.1.2013 29.1.2013 / 6.2.2013 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Standardit kuntoutuksen tukena ja raamina - esityksen sisältö Standardin
Kehittämisen lähtökohtana ja reunaehtoina oli lainsäädäntö, sekä sen mukaiset vakiintuneet kuntoutusmuodot ASLAK ja Tyk.
AURA Kela käynnisti työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen 2007, tavoitteena oli tuolloin kehittää kuntoutusta työn ja työelämän muuttuneisiin tarpeisiin sekä edistää yhteistyötahojen entistä parempaa verkostoitumista
Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1
Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011 paula.kukkonen@bovallius.fi 1 1) Bovallius - ammattiopiston ja Kuntoutus ORTON in esitys työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen
Palveluntuottajan näkökulma: Rokuan Kuntoutus Oy / Rokua health Valmistautuminen uuteen palveluun
Palveluntuottajan näkökulma: Rokuan Kuntoutus Oy / Rokua health Valmistautuminen uuteen palveluun Traumaattisen aivovamman saaneiden aikuisten intensiiviset kuntoutuskurssit ja sova-kurssit Selkäydinvammaisten
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016 (HE 332/2014) Vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta
Teh-Kev päätösseminaari. Avaus. Tiina Huusko
Teh-Kev päätösseminaari Avaus Tiina Huusko 04102013 Human development model mukaeltu Patric Fougeyrollas 2012 Yksilö Ympäristö Vuorovaikutus Osallistuminen, elämänlaatu Kuntoutustarpee n havaitseminen
Haku kuntakokeiluihin
VALTIOVARAINMINISTERIÖ FINANSMINISTERIET Haku kuntakokeiluihin Hallituksen 29.11.2013 tekemän rakennepoliittisen toimintaohjelman toimeenpanoa koskevan päätöksen mukaan kuntien velvoitteiden vähentämisen
Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille. Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015
Kelan kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit reumapotilaille Kuntoutusohjaaja Janne Österlund HYKS Reumaklinikka 1.10.2015 Kela Kansaneläkelaitos hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri
Mitä uutta Kelan kuntoutuksen kehittämisessä? Hanna Pakkala Pääsuunnittelija, Kuntoutusryhmä, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus 21.1.
Mitä uutta Kelan kuntoutuksen kehittämisessä? Hanna Pakkala Pääsuunnittelija, Kuntoutusryhmä, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus 21.1.2016 Kelan rooli kuntoutuksen kehittämisessä Kelalla lakisääteinen
Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk
Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu Pohjois-Suomessa asuville 16-25 vuotiaille, joille sairaus tai vamma aiheuttaa työkyvyn olennaisen heikentymisen tai työkyvyttömyyden
Soveltamisohjeet vihtiläisten veteraanien, puolisoiden ja leskien elämänlaatumäärärahan käytöstä ja kuntoutuksesta
Kyh 24.1.2012 10 Kyh liite 5 Kyh 22.5.2012 62 Kyh liite 2 Soveltamisohjeet vihtiläisten veteraanien, puolisoiden ja leskien elämänlaatumäärärahan käytöstä ja kuntoutuksesta Hyväksytty yhtymähallituksessa
Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Harkinnanvaraiset yksilölliset kuntoutusjaksot Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella
2. Minkä ammatin edustaja olet ja mihin organisaatioon kuulut? 3. Mikä on roolisi suhteessa tähän avokuntoutukseen?
1 TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen ja keväällä 2012 päättyvän moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista yhteistyötahojen näkökulmasta. Vastaa kyselyyn
NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014
NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014 Toiminta- ja palvelukeskus MERI-KARINA Seiskarinkatu 35, Turku Tervetuloa sopeutumisvalmennuskursseille Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskukseen
OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy. Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015
OPI -kurssit uusi kuntoutuspalvelu käynnistyy Suunnittelija Irja Kiisseli 17.11.2015 Esitys sisältää Vähän taustaa - Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Uusi palvelu käynnistyy yhteistyö alkaa Kenelle OPI
AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) KUNTOUTUSKURSSIN ARVIOINTILOMAKE
AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) KUNTOUTUSKURSSIN ARVIOINTILOMAKE 01. Ohjaajan nimi 02. Kyselyyn vastaamisen päivämäärä 03. Kuntoutuslaitos 1 Arinna Oy 2 Avire-Kuntoutus
Hankkeeseen osallistuvan kuntoutujan nimi: Tutkimusnumero (tutkimussihteeri täyttää):
1 Hankkeeseen osallistuvan kuntoutujan nimi: Tutkimusnumero (tutkimussihteeri täyttää): TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista
HE 30/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016
uj30lgm 22.10.2015 HE 30/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Teema: Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmähankkeet ja niiden eteneminen Kanta-palvelut ja
Palveluntuottajien vuosiraportointi tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Vaikeavammaisten yksilöjaksot Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan
Tuloksellisuuden seuranta. Veli-Matti Vadén
Tuloksellisuuden seuranta Veli-Matti Vadén 23.11.2016 Kuntoutuksen hyödyn arviointi ja raportointi Tuloksellisuuden seuranta Kuntoutuksen hyödyn arviointi ja raportointi (AKVA) 1. Tietojen toimittamisen
Palvelulinjakohtaiset standardit
kansaneläkelaitos Kysymykset ja vastaukset 1(7) Kelan kuntoutuksena toteutettava harkinnanvarainen aikuisen moniammatillinen yksilökuntoutus, yleis- ja neurologinen palvelulinja vuosina 2016 2019 Tarjoajat
Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke Kuntoutussuunnittelija Iiris Ahlgren
Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke Kuntoutussuunnittelija Iiris Ahlgren Kumpulantie 1 A, 6. krs, 00520 Helsinki 050 3415 966 Hankkeen taustaa Sopeutumisvalmennuskurssit ovat keskeinen
Palveluntuottajien vuosiraportointi tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Työkokeilu, työhönvalmennus, MT-työhönvalmennus Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella
Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa
Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 26.11.2013 Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa / Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 1 Tutkimuksen näkökulma Työikäisten kuntoutuksella
Mikä GAS-menetelmä on? Seija Sukula Kehittämispäällikkö, FT Kela
Mikä GAS-menetelmä on? Seija Sukula Kehittämispäällikkö, FT Kela 2.12.2015 2 GASin Historiasta juuret GAS on kehitetty 1960-luvulla mielenterveyskuntoutukseen: psykologi Thomas J Kiresuk ja tilastotieteilijä
Uusien kuntoutuspalveluiden pilotointi kehittämistoiminnassa
Uusien kuntoutuspalveluiden pilotointi kehittämistoiminnassa 17.1.2019 Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus- ja yhteistyötilaisuus Hanna Pakkala Vastaava suunnittelija Kela, Etuuspalveluiden lakiyksikkö,
Opas kehittämisrahoituksen hakemiseen Kelan KKRL 12 :n varoista
Opas kehittämisrahoituksen hakemiseen Kelan KKRL 12 :n varoista 5.2.2019 Etuuspalvelut, Lakiyksikkö, Kuntoutusryhmä 1 Sisällys Johdanto... 2 1 Hakemisen perusteet... 2 1.1 Yleistä... 2 1.2 Kuntoutuksen
Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito. Alueelliset yhteistyökokoukset
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito Alueelliset yhteistyökokoukset 24.8.-7.9.2010 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren
Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen
Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen Suuntaviivoja kuntoutuspalveluiden toteutukseen -koulutus Tiina Huusko Tuula Ahlgren Kuntoutuspäällikkö Kehittämispäällikkö 4.2.2014 2 Kelan kuntoutusta saaneet lakiperusteen
INFO. Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan. lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen
INFO Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen Kehittämispäällikkö Juhani Rinne Lakimies Lyyti Harju Pääsuunnittelija Riikka Peltonen Asiantuntijalääkäri
Harkinnanvarainen kuntoutus kolmivuotiskaudella 2014 2016. STM 24.4.2013 Kuntoutuspäällikkö Tiina Huusko
Harkinnanvarainen kuntoutus kolmivuotiskaudella 2014 2016 STM 24.4.2013 Kuntoutuspäällikkö Tiina Huusko Kuntoutujat sairauksittain 1990 2012 2 Kuntoutujien lukumäärä 100 asukasta kohti maakunnittain 2012
KOTIKUNTOUTUKSEN ja NEUROPSYKIATRISEN YKSILÖVALMENNUKSEN HAKEMUSLOMAKE
KOTIKUNTOUTUKSEN ja NEUROPSYKIATRISEN YKSILÖVALMENNUKSEN HAKEMUSLOMAKE Hakija: Hakemus nro: / Saapunut: Hakeutumisohje: Tällä hakemuksella haetaan Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry:n Kotikuntoutukseen
Kelan kuntoutuksena toteutettavat MS-tautia sairastavien kuntoutuskurssit vuosina
Kansaneläkelaitos Kysymykset ja vastaukset 1(5) Kelan kuntoutuksena toteutettavat MS-tautia sairastavien kuntoutuskurssit vuosina 2016 2019 Tarjoajat ovat velvollisia lukemaan ja ottamaan huomioon antamassaan
Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)
UUSI HAKEMUS Tuen hakemiseksi JATKOHAKEMUS RAHOITUSHAKEMUS MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHASTA ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA KORJAUS/TÄYDENNYS EDELLISEEN HAKEMUKSEEN Viranomainen, jolle rahoitushakemus osoitetaan
Seurantakysely kuntoutuksen palveluntuottajille TK2-mallin mukaisen kuntoutuksen toteuttamisesta
Seurantakysely kuntoutuksen palveluntuottajille TK2-mallin mukaisen kuntoutuksen toteuttamisesta Taustatiedot 1. Valitkaa organisaatio, jota edustatte * Avire Oy Avire Oy / Kuntoutussäätiö yhdessä Kuntoutumis-
Palauta täytetty kysely Kelan tutkijalle kotikäynnin yhteydessä.
1 Hankkeeseen osallistuvan kuntoutujan nimi: Tutkimusnumero (tutkimussihteeri täyttää): Vastauspäivämäärä: / 2012 TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuun 2010 toukokuun 2012 aikana toteutuneen
TK 2-hanke arviointitutkimus
TK 2-hanke arviointitutkimus Tutkimuksen info 220812 Riitta Seppänen-Järvelä johtava tutkija Kela/tutkimusosasto TK2 Sisältö 1. tutkimuksen tavoite ja aineistot 2. tutkimuksen yhteyshenkilöiden roolit
Sopimus, raportointi ja seuranta
Sopimus, raportointi ja seuranta Aloituskoulutus hakukierroksella 2013 hyväksytyille Leonardo da Vinci -kumppanuushankkeille 6.9.2013 Hannele Nevalampi CIMO On matka ulkomaille Liikkuvuus partneriorganisaatioon
KANSANELÄKELAITOS FOLKPENSIONSANSTALTEN Päivämäärä Datum
KANSANELÄKELAITOS FOLKPENSIONSANSTALTEN Päivämäärä Datum xx.xx.2010 Dnro Dnr xxxxxxx 1 Liite 3 LUONNOS Palveluntuottajan nimi Osoite REKISTERÖINTISOPIMUS VAIKEAVAMMAISTEN PALVELUSETELIPILOTIN PIIRIIN KUULUVASTA
Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutusja yhteistyötilaisuus Kuntoutukseen liittyvät asiakaspalautteet
Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutusja yhteistyötilaisuus 17.1.2019 Kuntoutukseen liittyvät asiakaspalautteet Arita Goh Suunnittelija Kela, Etuuspalveluiden lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä @Kelankuntoutus
Jämsän kaupungin työllisyysyksikkö ja tehtäväkuvaukset
Jämsän kaupungin työllisyysyksikkö ja tehtäväkuvaukset (Alustava) TYÖLLISTÄMISYKSIKKÖ Tehtävät Yksikön tehtävänä on kuntalaisten työllistymistä edistävien palvelujen järjestäminen sekä näiden palvelujen
Palveluntuottajien vuosiraportointi tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Kuntoutustarveselvitys Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan yhdestä
LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS. Seinäjoen osahanke
LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Seinäjoen osahanke Hankkeen toteuttajat Hanke toteutetaan yhteistyössä Seinäjoen kaupungin, Seinäjoen Vajaaliikkeisten Kunto ry:n asiantuntijatoimikunnan ja Etelä-Pohjanmaan
KOTIKUNTOUTUKSEN ja NEUROPSYKIATRISEN YKSILÖVALMENNUKSEN HAKEMUSLOMAKE
KOTIKUNTOUTUKSEN ja NEUROPSYKIATRISEN YKSILÖVALMENNUKSEN HAKEMUSLOMAKE Vastaanottaja täyttää: Hakija: Hakemus nro: / Saapunut: Hakeutumisohje: Tällä hakemuksella haetaan Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen
Kokemuksia Kelan kuntoutuspalvelujen hankinnoista
Kokemuksia Kelan kuntoutuspalvelujen hankinnoista Kilpaillut markkinat julkisessa terveydenhuollossa - toimiiko? seminaari 30.11.2017 etuuspäällikkö Tuula Ahlgren 1 Tietoa Kelan kuntoutuksesta 2 1 Kelaan
NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014
NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014 Toiminta- ja palvelukeskus MERI-KARINA Seiskarinkatu 35, Turku www.lssy.fi Tervetuloa sopeutumisvalmennuskursseille Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskukseen
Ammattilainen ja kokemusasiantuntija työparina Miten uusi työote mahdollistaa eri toimijoiden kuntoutumista?
Ammattilainen ja kokemusasiantuntija työparina Miten uusi työote mahdollistaa eri toimijoiden kuntoutumista? Outi Hietala, erikoistutkija kehittäjä, VTT Kuntoutuspäivät 17. 18.3.2016 Työryhmä 2 Palvelujärjestelmä
LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010. Seinäjoen osahanke Jaana Ahola
LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010 Seinäjoen osahanke Jaana Ahola Hankkeen toteuttajat Hanke toteutetaan yhteistyössä Seinäjoen kaupungin, Seinäjoen Vajaaliikkeisten Kunto ry:n asiantuntijatoimikunnan