VARHAISKASVATUKSEN TILA-ASIAT TAUSTASELVITYSTÄ KH

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VARHAISKASVATUKSEN TILA-ASIAT TAUSTASELVITYSTÄ KH 13.04.2015"

Transkriptio

1 VARHAISKASVATUKSEN TILA-ASIAT TAUSTASELVITYSTÄ KH

2 KOKONAISTILANNE Lasten määrän ennustetaan kasvavan 0-6 -vuotiaita = 5,5 % vuoteen 2017/2018 mennessä!! Jos 60 % tulee palvelun piiriin => 170 lasta = kaksi iso päiväkotia pelkästään lasten määrän kasvun takia Kasvualueet: Erityisesti Karhumäen ja Multimäen suunta (palvelualueet 3+4 paine päivähoitoon +286 v ja +386 v vrt ), ei juurikaan laskua missään kantakaupungin alueella. Kantakaupungin alueen hoitopaikat täynnä, perhepäivähoitajien rekrytointi jatkuu tehostettuna Noin 10 pk-ryhmään palkattu neljänsiä kasvatusvastuullisia (noin 40 hoitopaikkaa) jotta lapsille on saatu hoitopaikkoja, uusi varhaiskasvatuslaki ei järjestelyä salli s-2015 alkaen Ryhmiksiä ei olla saatu purettua halutussa määrin (kallis hoitomuoto) Päiväkotien täyttöastetta nostettu reippaasti tällä valtuustokaudella Paljon huonokuntoisia tiloja, joissa ongelmia

3 LÄHTÖTILANNE Siirtotilaratkaisut eivät toivottuja, vuokra käyttäjälle samaa tasoa kuin uusien päiväkotien vuokra; Kukaan ei mielellään halua parakkeja päiväkotiensa pihoille; Ollaan jouduttu kohtuullisen akuuttiin tilanteeseen; Pidemmän aikavälin ratkaisut valmisteilla. Tilakeskus, päivähoidon johtaja henkilöstöineen sekä tilaaja ovat olleet mukana yhteisessä valmistelussa, kaikki ovat esityksen kannalla ja esityksellä on myös tilatyöryhmän tuki.

4 VÄISTÖTILOJEN/UUSIEN TILOJEN AKUUTTI TARVE (12 RYHMÄÄ SIIRTOPÄIVÄKOTITILOIHIN) Punahilkan päiväkoti, tyhjennettävä s-2015 (sisäilmasyyt) 4 ryhmää siirtotiloihin (loput Aarresaareen) Kaksi ryhmää Pajakadun ja kaksi Niinivaaran pihaan Reijolan päiväkoti, kolme siirtotilaa pihalle 2 ryhmää siirrettävä (sisäilmasyyt) 1 tila yhdelle ryhmälle jonojen purkuun Rantakylä päiväkodista yksi ryhmä siirrettävä muualle (sisäilmasyyt) Asentajankujan ja Kartoittajantien tilapäisistä ryhmäperhepäivähoitotiloista luovutaan (taloudellisuus ja toiminnallisuus) yksi lisäryhmä esiopetukseen ja yksi 1-5 vuotiaille lapsille Rantakylä sijainnit: Soutajanpuisto 2 ryhmää ja Vesikkopuisto 3 ryhmää

5 SOUTAJANPUISTO VAI OLLILLA Molemmat periaatteessa mahdollisia. Soutajanpuiston lisäksi Joensuussa 6-8 osastoisia päiväkoteja 6 kpl ei siis ole poikkeuksellisen suuri. Soutajanpuiston plussat: + elementti saadaan sijoitettua puretun Perämiehen pvk paikalle, kunnallistekniikka on valmiina ja perustamiskustannukset ovat näin edullisemmat kuin Ollilassa + leikkipiha on uusittu: leikkivälineet, aita, portit, autopaikat ja saattoliikenne valmiina (päättyvä katu) + puustoa ei tarvitse poistaa + välittömästi vieressä iso jalkapallokenttä ja leikkipuisto Ollilan miinukset ovat: - suuret perustamiskustannukset: liittymät tontin toisella puolella (piha pitäisi kaivaa auki) - puuston kaato ja luonnontilaisten alueiden muutos - leikkivälineiden siirrot - pienet henkilökunnan pysäköintipaikat

6 PIHOJEN KOKOESIMERKKEJÄ RT-kortin suositus (päiväkodin piha-alueen tavoitekoko): 20 m2/lapsi Petäikkölä (3+3 ryhmää parakeissa): 29,7 m2/lapsi (2 852 m2) Tuulikannel (3+3 ryhmää parakeissa): 42,66 m2/lapsi (4 138 m2) Linnunlahti (7 ryhmää): 36,5 m2/lapsi (4 378 m2) Soutajanpuisto (6+2 ryhmää): 34,5 m2/lapsi (4 660 m2) Ollila (3+2 ryhmää): 34,8 m2/lapsi (1 960 m2) Pihojen koot ovat riittävät, reilusti rt-kortin mitoitusta suuremmat ja verrannolliset muihin päiväkoteihin myös siirtopäiväkotitilojen hankinnan jälkeen kasvaneella lapsimäärällä. Välittömästi Soutajanpuiston vieressä iso hiekkajalkapallokenttä

7 KAKSI RYHMISTÄ VAI KAKSI PARAKKIRYHMÄÄ? Parakkien kustannusarvio /vuosi Siirtyminen parakkeihin -3,5 htv = säästö + vuokrasäästö Laskettuna keskimääräisellä hoitopaikan hinnalla (TP 2014) säästö vuositasolla Todellisuudessa säästö tätä suurempi, koska päiväkotipaikan keskihinta sisältää myös ilta- ja yöpäiväkodit. Toiminnallisesti toiminta päiväkodin yhteydessä on järkevämpää (päivähoidon johtajan lausunto).

VARHAISKASVATUKSEN TILA-ASIAT TAUSTASELVITYSTÄ KH 20.04.2015

VARHAISKASVATUKSEN TILA-ASIAT TAUSTASELVITYSTÄ KH 20.04.2015 VARHAISKASVATUKSEN TILA-ASIAT TAUSTASELVITYSTÄ KH 20.04.2015 KOKONAISTILANNE PÄIVÄHOITO Lasten määrän ennustetaan kasvavan 0-6 -vuotiaita + 282 = 5,5 % vuoteen 2017/2018 mennessä!! Jos 60 % tulee palvelun

Lisätiedot

Päivi Hauta-Kasari Oikaisuvaatimus Sivu 1 / 5 28.4.2015. Joensuun kaupunginhallitus Rantakatu 20. 80100 Joensuu

Päivi Hauta-Kasari Oikaisuvaatimus Sivu 1 / 5 28.4.2015. Joensuun kaupunginhallitus Rantakatu 20. 80100 Joensuu 80100 Joensuu Joensuun kaupunginhallitus Rantakatu 20 suuruinen kapasiteettitarve. -- mikä tarkoittaa noin 170 lasta eli lähes kahden ison päiväkodin KH:n pöytäkirjan 169 todetaan mm. seuraavaa: Sopu on

Lisätiedot

TILASUUNNITTELUN ALUEELLISET LÄHTÖKOHDAT JA TOIMINNALLISET LINJAUKSET. Sivistyspalvelut

TILASUUNNITTELUN ALUEELLISET LÄHTÖKOHDAT JA TOIMINNALLISET LINJAUKSET. Sivistyspalvelut TILASUUNNITTELUN ALUEELLISET LÄHTÖKOHDAT JA TOIMINNALLISET LINJAUKSET Sivistyspalvelut TOIMINNALLISIA LINJAUKSIA Koulutuspalvelut Uusi opetussuunnitelma, mm. oppiminen monipuolisissa oppimisympäristöissä

Lisätiedot

TILASUUNNITTELUN ALUEELLISET LÄHTÖKOHDAT JA TOIMINNALLISET LINJAUKSET. Sivistyspalvelut

TILASUUNNITTELUN ALUEELLISET LÄHTÖKOHDAT JA TOIMINNALLISET LINJAUKSET. Sivistyspalvelut TILASUUNNITTELUN ALUEELLISET LÄHTÖKOHDAT JA TOIMINNALLISET LINJAUKSET Sivistyspalvelut TOIMINNALLISIA LINJAUKSIA Koulutuspalvelut Uusi opetussuunnitelma, mm. oppiminen monipuolisissa oppimisympäristöissä

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN PÄIVÄHOIDON PALVELUVERKKOSELVITYS 2009-2010 -> VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUSTOIMEN PALVELUVERKKOSELVITYS

JOENSUUN KAUPUNGIN PÄIVÄHOIDON PALVELUVERKKOSELVITYS 2009-2010 -> VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUSTOIMEN PALVELUVERKKOSELVITYS 2.11.2010 JOENSUUN KAUPUNGIN PÄIVÄHOIDON PALVELUVERKKOSELVITYS 2009-2010 -> VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUSTOIMEN PALVELUVERKKOSELVITYS Tarve selvitykselle kuntaliitoksista -> Tietoa kokonaisuudesta Muuttunut

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

Loimaan linja Keskusta-alueen päivähoitoselvitys 2015

Loimaan linja Keskusta-alueen päivähoitoselvitys 2015 Loimaan linja Keskusta-alueen päivähoitoselvitys 2015 Koulutuslautakunta 27.4.2015 Kaupunginhallitus 11.5.2015 1. Keskusta-alueen päivähoidon nykytilanne 1 Päiväkodit ym. päivähoitopaikat keskusta-alueella

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUALUEET 2018 ELINVOIMAPALVELUT / vuosi alv 0% / vuosi KESKUSHALLINTO 2018 sis.alv 24 %

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUALUEET 2018 ELINVOIMAPALVELUT / vuosi alv 0% / vuosi KESKUSHALLINTO 2018 sis.alv 24 % JOENSUUN KAUPUNGIN PUHTAUSPALVELUSOPIMUKSEN HINTALIITE Puhtauspalvelut laskutetaan ulkoisina laskuina ( alv 24 %) Laskutus tämän taulukon pohjalta koontilaskuna. JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUALUEET 2018 ELINVOIMAPALVELUT

Lisätiedot

Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt

Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt 29.3.2018 Perusperiaatteet Väestömäärän kehittymistä seurataan suunnittelussa, syntyvyys alentunut viimeisten viiden vuoden aikana koko Sastamalassa Perusopetukseen

Lisätiedot

Sivistys TA toteuma elokuu 2016

Sivistys TA toteuma elokuu 2016 Sivistys TA 2016 - toteuma elokuu 2016 Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnan kustannukset +5,8 % vs. 2015 Koulutuspalvelujen yhteiset +1,050 M Perusopetus +0,450 M Perhepäivähoito -0,5 M Päiväkodit +2,4

Lisätiedot

Sivistyspalvelujen tilaus 2015

Sivistyspalvelujen tilaus 2015 Sivistyspalvelujen tilaus 2015 Keskeiset huomiot Kaupunginvaltuuston talousseminaari I.IX.MMXIV Tilaajajohtaja Janna Puumalain YLEISIÄ HUOMIOITA Realistinen, mutta tiukka talousarviosuunnittelu Laskennan

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKO

PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKO PÄIVÄKOTI- JA KOULUVERKKO 18.5.2012/ 10.9.2012/28.11.2012 Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen Itäinen päiväkotiverkko Nykyinen tilanne: Nojanmaan päiväkoti: 78 hp Miekkoniemen päiväkoti:

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013

Lisätiedot

ITÄINEN PÄIVÄKOTIVERKKO 10.9.2012. Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen

ITÄINEN PÄIVÄKOTIVERKKO 10.9.2012. Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen ITÄINEN PÄIVÄKOTIVERKKO 10.9.2012 Anna-Liisa Sairanen, Tuija Kauppinen ja Paula Kokkonen Itäinen päiväkotiverkko Nykyinen tilanne: Nojanmaan päiväkoti: 78 hp Miekkoniemen päiväkoti: 66 hp, joista noin

Lisätiedot

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Asemakaavan 8559 yleisötilaisuus, 04.05.2016 04.05.2016 Katri Jokela Henkilö- ja autopaikkamäärät sekä vertailu Määrät Linnainmaankatu 120 28 12-15 14

Lisätiedot

Jupperin päiväkoti - peruskorjaus ja laajennus. Hankeselvitys TAJA

Jupperin päiväkoti - peruskorjaus ja laajennus. Hankeselvitys TAJA Jupperin päiväkoti - peruskorjaus ja laajennus Hankeselvitys TAJA 3.4.2017 Sijainti Kaupunginosa 60, Laaksolahti, kortteli 60028, tontti 4 Osoite: Veininkatu 26, 02070 ESPOO Laaksolahdentie Veininkatu

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall Kunnanhallitus 311 13.11.2017 Kunnanvaltuusto 97 15.11.2017 PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE Khall 13.11.2017 311 Kunnanvaltuusto on 9.10.2017 84 päättänyt selvittää mahdollisuutta kunnan

Lisätiedot

HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI UUDISRAKENTAMINEN. VERTAILU Sivu 2/15

HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI UUDISRAKENTAMINEN. VERTAILU Sivu 2/15 24.8.2011 Sivu 1/15 Hanke: Hirvensalon koulu ja päiväkoti ALKUPERÄISEN HANKESUUNNITELMAN TILAOHJELMAN SUPISTAMINEN; VAIKUTUKSET HINTAAN JA HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAAN Sivu 2/15 HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI

Lisätiedot

Talousarviomuutokset. v.2011 suunnitelma 2012

Talousarviomuutokset. v.2011 suunnitelma 2012 KÄYTTÖTALOUS 31.12.2012 2012 Varhaiskasvatus LASTEN PÄIVÄHOITO, KOTIHOIDON TUKI JA ESIOPETUS Talous Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Vyörytyserät, tulot Vyörytyserät, menot Suunnitelmapoistot Alkuperäinen

Lisätiedot

Selvitys varhaiskasvatukseen kohdistuneiden päätösten vaikutuksista

Selvitys varhaiskasvatukseen kohdistuneiden päätösten vaikutuksista Kasvatus- ja opetuslautakunta 33 03.04.2017 Kaupunginhallitus 204 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 48 24.04.2017 Selvitys varhaiskasvatukseen kohdistuneiden päätösten vaikutuksista 953/00.04.00/2015 KOLA

Lisätiedot

Selvitys varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen järjestämiseksi Koivulehto II:n valmistuttua

Selvitys varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen järjestämiseksi Koivulehto II:n valmistuttua Selvitys varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen järjestämiseksi Koivulehto II:n valmistuttua 2 1 Muhoksen varhaiskasvatuksen hoitopaikat Toukokuussa 2014 on kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ollut yhteensä

Lisätiedot

KOULUJÄRJESTELYT NYKYTILA ALUEEN ALAKOULUT

KOULUJÄRJESTELYT NYKYTILA ALUEEN ALAKOULUT KOULUJÄRJESTELYT NYKYTILA ALUEEN ALAKOULUT Koulu Oppilaat Tilanne Karsikko 300 Toimii väliaikaistiloissa Sirkkalassa Iiksenvaara 60 Ei muutoksia odotettavissa Karhunmäki 300 Aloitti 1.1.2017, oppilasmäärä

Lisätiedot

Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 2011-2012

Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 2011-2012 Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 2011-2012 Kyselyn koonti ja tulokset L.H. 22.2.2013 Vastaajat ja vastausprosentit Vastauksia kunnallisista yksiköistä 110 / 76,4

Lisätiedot

Ajatus purkamisesta on esitelty rakennusvalvonnalle. Esteitä purkamisluvanmyöntämiselle ei ole havaittu.

Ajatus purkamisesta on esitelty rakennusvalvonnalle. Esteitä purkamisluvanmyöntämiselle ei ole havaittu. Katuman päiväkoti Katuman päiväkoti on valmistunut vuonna 1979. Rakennusta on korjattu vuonna 2002 ja sen vesikatto on uusittu kokonaan. Päiväkotia ei ole suojeltu asemakaavalla, eikä se esiinny maakunnallisissa

Lisätiedot

Päiväkoti- ja Kouluverkko. Toinen luonnos

Päiväkoti- ja Kouluverkko. Toinen luonnos Päiväkoti- ja Kouluverkko Toinen luonnos 6.11.2009 Sipoon kunnan kasvustrategiassa varaudutaan 35 000 uuteen asukkaaseen vuoteen 2025 mennessä. Kaavoitusohjelman mukaiset asukasmäärälisäykset ja palveluiden

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS

VARHAISKASVATUS VARHAISKASVATUS 1.8.2016 TAMMELAN VARHAISKASVATUS 1.8.2016 VARHAISKASVATUKSEN PALVELUALUE Varhaiskasvatusjohtaja TAMMITARHAN (lto, varajoht.) 78 paikkaa 1-6v MAAHISET (lto, varajoht) 40 paikkaa 3-6v TAIKATASSU

Lisätiedot

Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta

Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta Sari Salomaa-Niemi ohjaajien haastattelun kautta Ohjaajien ajatuksia Tampereella päivähoitovetoista ylilääkäri Tuire Sannisto kuuluu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/216 1 (7) 25 Helsingin kaupungin päättämä varhaiskasvatuksen laajuus ja yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisä 1.8.216 alkaen HEL 216-2236 T 2 5 1 Päätös päätti, että yksityisen

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely päivähoidossa tai kerhossa aloittaneiden lasten vanhemmille 2013

Asiakastyytyväisyyskysely päivähoidossa tai kerhossa aloittaneiden lasten vanhemmille 2013 Aloittaneiden kyselyn ja kaikille vanhemmille suunnatun asiakastyytyväisyyskyselyn raportit 2013 Asiakastyytyväisyyskysely päivähoidossa tai kerhossa aloittaneiden lasten vanhemmille 2013 Keskiarvotaulukko

Lisätiedot

Maankäytön toteutuksen ohjelmointi ja kunnallisteknisten investointien ennakointi. Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen 16.2.

Maankäytön toteutuksen ohjelmointi ja kunnallisteknisten investointien ennakointi. Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen 16.2. Maankäytön toteutuksen ohjelmointi ja kunnallisteknisten investointien ennakointi Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen 16.2.2012 Tampere Maankäytön toteutuksen ohjelmointi Joensuussa laaditaan maankäytön

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

PÄIVÄKOTIVERKKO VUOTEEN

PÄIVÄKOTIVERKKO VUOTEEN PÄIVÄKOTIVERKKO VUOTEEN 2020 Kymppi - Moni / Tilannekatsaus 31.5.2012 Ulla Rannanheimo aluekeskuksen palvelut aluekeskuksen palvelut Ydinkeskustan palvelut aluekeskuksen palvelut Maaseutukylä lähikeskus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3857/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3857/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 36 17.5.2017 186 Asianro 3857/10.03.02.01/2017 Maaningan uuden päiväkodin hankesuunnitelma Päätöshistoria Kasvun ja oppimisen lautakunta

Lisätiedot

MERKITTÄVIEN TILARATKAISUJEN TAUSTALLA OLEVAT TOIMINNALLISET LINJAUKSET JA SUUNNITTELUN ALUEELLISET LÄHTÖKOHDAT

MERKITTÄVIEN TILARATKAISUJEN TAUSTALLA OLEVAT TOIMINNALLISET LINJAUKSET JA SUUNNITTELUN ALUEELLISET LÄHTÖKOHDAT MERKITTÄVIEN TILARATKAISUJEN TAUSTALLA OLEVAT TOIMINNALLISET LINJAUKSET JA SUUNNITTELUN ALUEELLISET LÄHTÖKOHDAT Tilaajajohtajat Janna Puumalainen ja Satu Huikuri ja Tekninen johtaja Anu Näätänen TAUSTAA

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42 22.03.2017 Sivu 1 / 1 1092/2017 10.03.02 42 Tuomarilan koulu -hankkeen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Eija Riikonen, puh. 09 81623004 Kaisa Peltonen, puh. 050

Lisätiedot

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Vastaanottaja Valtimon kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.10.2011 VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Päivämäärä 11/10/2011 Laatija Jouni Mikkonen Tarkastaja

Lisätiedot

SELVITYS SUBJEKTIIVISEN VARHAISKASVATUSOIKEUDEN LAAJENTAMISESTA

SELVITYS SUBJEKTIIVISEN VARHAISKASVATUSOIKEUDEN LAAJENTAMISESTA SELVITYS SUBJEKTIIVISEN VARHAISKASVATUSOIKEUDEN LAAJENTAMISESTA Hyvinvoinnin toimeenpano-ohjelmaan (kv 18.12.2018 155) on kirjattu, että selvitetään subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden laajentaminen

Lisätiedot

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA 1 (14) Kaupunkirakenneyksikkö RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA Yleissuunnitelma 2 (14) Sisällysluettelo 1. Suunnittelualue 1.1 Yleistä 1.2 Kadut, LP-alue, Rantakyläntori

Lisätiedot

TERVETULOA VARHAISKASVATUKSEEN

TERVETULOA VARHAISKASVATUKSEEN TERVETULOA VARHAISKASVATUKSEEN Varhaiskasvatusyksiköt Päiväkoti Helmitarha, Koivistontie 1 Osapäiväryhmä Esikko, Mestarintie 3 Myrskylän päivähoito HELMITARHA Tutkin ja toimin ympäristössäni Päiväkoti

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Nastolan alue 25.4.2018 Oppilaaksiottoalueet keskiviikko, 11. huhtikuuta 2018 5 Koulujen oppilasennusteet,

Lisätiedot

Perusteet työryhmän kannanotolle ilmenevät työryhmän loppuraportista. Liite.

Perusteet työryhmän kannanotolle ilmenevät työryhmän loppuraportista. Liite. Perusturvalautakunta 57 14.06.2010 Sivistyslautakunta 91 10.08.2010 Kunnanhallitus 285 23.08.2010 Valtuusto 69 01.09.2010 Sivistyslautakunta 107 22.09.2011 Sivistyslautakunta 7 26.01.2012 Siikajoenkylän

Lisätiedot

Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito. Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen Tampere

Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito. Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen Tampere Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen 15.2.2012 Tampere Maapolitiikka Joensuun kaupungin maapoliittinen ohjelma 2010 on hyväksytty

Lisätiedot

LEIKKIALUESUUNNITTELU - NÄKÖKULMIA JA IDEOITA

LEIKKIALUESUUNNITTELU - NÄKÖKULMIA JA IDEOITA www.leikkiset.fi LEIKKIALUESUUNNITTELU - NÄKÖKULMIA JA IDEOITA TARVE - SELVITÄ MIKSI LEIKKIALUE TARVITAAN? - Kaavoitus, uusi rakennettava asuinalue. - Lasten määrä lisääntynyt alueella - Muutokset päivähoidossa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (7) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (7) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) 355 Kiinteistölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakasen ym. talousarvioaloitteesta koskien varhaiskasvatusta 2014-2016 HEL

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON PALVELUSOPIMUS JA BUDJETTINÄKYMÄT 2007

PÄIVÄHOIDON PALVELUSOPIMUS JA BUDJETTINÄKYMÄT 2007 PÄIVÄHOIDON PALVELUSOPIMUS JA BUDJETTINÄKYMÄT 2007 Kasvatus- ja opetuslautakunnan sekä päivähoidon ja perusopetuksen johtokunnan sopimusseminaari Eerola, Längelmäki 27.4.2006 Leena Viitasaari, päivähoidon

Lisätiedot

Jyväskylän päiväkotiverkko. Tavoitteena alueellinen päiväkotiverkko

Jyväskylän päiväkotiverkko. Tavoitteena alueellinen päiväkotiverkko Jyväskylän päiväkotiverkko Tavoitteena alueellinen päiväkotiverkko Tilojen nykytilan analysointi ja tilankäytön tehostaminen vanhojen kohteiden korjaustarve uusien tilavaihtoehtojen hankinta/rakentaminen

Lisätiedot

Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 09/2010 01/2011

Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 09/2010 01/2011 Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 09/2010 01/2011 Palvelualuetyöryhmän yhteenveto ja ehdotukset Riitta Heinonen, Liisa Hynninen, Ritva Mutanen, Maisa Rantanen, Kirsi

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSEN NIMI: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Suomalainen perhepäivähoito 50 vuotta A N N A - L E E N A V Ä L I M Ä K I K T, Y T M, T I E T O K I R J A I L I J A 2 4. 9.

Suomalainen perhepäivähoito 50 vuotta A N N A - L E E N A V Ä L I M Ä K I K T, Y T M, T I E T O K I R J A I L I J A 2 4. 9. Suomalainen perhepäivähoito 50 vuotta A N N A - L E E N A V Ä L I M Ä K I K T, Y T M, T I E T O K I R J A I L I J A 2 4. 9. 2 0 1 4 Juurensa on hyvä tuntea Historia on kiinnostava itsessään On mielenkiintoista

Lisätiedot

Julkisen talouden sopeuttamistoimenpiteenä kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin sisältyvään varhaiskasvatukseen tehdään muutoksia.

Julkisen talouden sopeuttamistoimenpiteenä kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin sisältyvään varhaiskasvatukseen tehdään muutoksia. Valtionosuudet Julkisen talouden sopeuttamistoimenpiteenä kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin sisältyvään varhaiskasvatukseen tehdään muutoksia. Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajoitetaan 1.8.2016

Lisätiedot

Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015

Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015 29.10.2015 Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015 Sivistysjohtaja Matti Sivonen Päivähoidon johtaja Päivi Rantanen Päiväkodinjohtaja Satu Ojala Päiväkodit Raisiossa on syksyllä 2015 toiminnassa

Lisätiedot

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014 SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014 Alustava aikataulu ( 9.1.2014 ) lähes kaikissa siirtokelpoisissa kouluissa ja parakeissa sama: 1) Lupakuvat jätetään rakennusvalvontaan n. 31.01.2014

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015

KOSKEN TL KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015 Tehtäväalue: 209150 Varhaiskasvatus Tehtäväalueen palveluajatus: Varhaiskasvatus käsittää lasten päivähoidon, esiopetuksen ja koululaisten iltapäiväkerhotoiminnan. Päivähoidon tarkoituksena on tarjota

Lisätiedot

4111 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 9/2018

4111 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 9/2018 4111 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 22.11.2018 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 9/2018 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: 22.11. 2018 klo 18.00 Karvian kunnantalo Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen palveluseteli, seurantaraportti ajalta

Varhaiskasvatuksen palveluseteli, seurantaraportti ajalta Sivistyslautakunta 85 29.09.2016 Varhaiskasvatuksen palveluseteli, seurantaraportti ajalta 1.8.2015-31.7.2016 SIVIS 85 Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 8.10.2014 pykälässä 88 ottaa palvelusetelin käyttöön

Lisätiedot

Vertikal Oy Esko Sainio ja Simo Pokki Porvoon perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen talouden kehitys /2021

Vertikal Oy Esko Sainio ja Simo Pokki Porvoon perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen talouden kehitys /2021 Vertikal Oy Esko Sainio ja Simo Pokki 26.4.2018 Porvoon perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen talouden kehitys 2017-2020/2021 Laskennan tavoite Arvioida 2017 tilinpäätöksen (lukuvuosi 2017/2018) ja suoritemäärien

Lisätiedot

NILAKAN KUNNAT / VARHAISKASVATUSPALVELUT

NILAKAN KUNNAT / VARHAISKASVATUSPALVELUT NILAKAN KUNNAT / VARHAISKASVATUSPALVELUT Työryhmä: Kaija Tarvainen, hallintojohtaja Tervo, Tarja Riekkinen, varhaiskasvatuspalveluiden esimies, Tervo, Pirjo Auvinen, johtava perhepäivähoitaja, Pielavesi,

Lisätiedot

Päivähoitohakemus ja esikouluun ilmoittautuminen asioijan käyttöohje

Päivähoitohakemus ja esikouluun ilmoittautuminen asioijan käyttöohje Päivähoitohakemus ja esikouluun ilmoittautuminen asioijan käyttöohje 00180 Helsinki sähköposti info@tiera.fi Kotipaikka Helsinki 1/17 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1 Yleistä... 3 1.1 Liikkuminen

Lisätiedot

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus 3 eri vaihtoehtoa VE1 koulun laajennus ja säilytettävien osien (2007-siipi ja liikuntasali) peruskorjaus VE2 koulun laajennus ja

Lisätiedot

Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta Varhaiskasvatus- ja koulutuskeskuksen talousarvioesitys vuodelle /02.02.

Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta Varhaiskasvatus- ja koulutuskeskuksen talousarvioesitys vuodelle /02.02. Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 106 08.10.2015 Varhaiskasvatus- ja koulutuskeskuksen talousarvioesitys vuodelle 2016 5758/02.02.00/2015 VARKOLK 106 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 22.09.2015

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNKI HYVINVOINTI-TOIMIALA LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN LAUTAKUNTA TALOUSARVIOESITYS 2018

LOHJAN KAUPUNKI HYVINVOINTI-TOIMIALA LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN LAUTAKUNTA TALOUSARVIOESITYS 2018 LOHJAN KAUPUNKI HYVINVOINTI-TOIMIALA LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN LAUTAKUNTA TALOUSARVIOESITYS 2018 Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta 21.9. SISÄLLYSLUETTELO 1 LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUALUEEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 06.03.2012 Sivu 1 / 1 1106/00.01.02/2012 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 Valmistelijat / lisätiedot: Ulla Valtonen, puh. (09) 816 45536 Anna-Liisa

Lisätiedot

SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne

SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS Tilanne 7.12.2028 LÄHTÖKOHTIA Suunnittelukohteena Saaren koulu keskustaajamassa Nykyisiä rakennuksia korvataan uudisrakennuksilla Etäisyyskartta 3/5 km Ala- ja yläkoulurakennukset

Lisätiedot

4002 Talous- ja hallintoyksikkö SIRKKALA, hallinto (Karsikon koulu) 8 910

4002 Talous- ja hallintoyksikkö SIRKKALA, hallinto (Karsikon koulu) 8 910 HYVINVOINTIPALVELUT 4002 Talous- ja hallintoyksikkö SIRKKALA, hallinto (Karsikon koulu) 8 910 Enon iltapäiväkerho 5 000 4201 Enon koulu 1-6 + IP.KERHO ENON KOULUN SIIRTOTILA 28 720 4201 Enon koulu 1-6

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh 29.10.2015 Sivu 1 / 1 4640/03.00.00/2015 34 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

LPK KANERVA - LISÄTILA Näyttelijäntie 2 TARVESELVITYS / HANKESUUNNITELMA 20.1.2012

LPK KANERVA - LISÄTILA Näyttelijäntie 2 TARVESELVITYS / HANKESUUNNITELMA 20.1.2012 LPK KANERVA - LISÄTILA Näyttelijäntie 2 TARVESELVITYS / HANKESUUNNITELMA 20.1.2012 HELSINGIN KAUPUNKI SOSIAALIVIRASTO TILAKESKUS LPK KANERVAN LISÄTILA Näyttelijäntie 2 SISÄLLYSLUETTELO 0 YHTEENVETO / HANKKEEN

Lisätiedot

Kotona asumisen tukeminen vai palveluasuminen?

Kotona asumisen tukeminen vai palveluasuminen? Kotona asumisen tukeminen vai palveluasuminen? Kannattavuus asukkaan ja yhteiskunnan näkökulmasta Eve Niemenmaa Saimaan amk 19.11.2013 Hyvinvointia ja Energiatehokkuutta Asumiseen Johdanto Tavoitteena

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA 66

KOULUTUSLAUTAKUNTA 66 KOULUTUSLAUTAKUNTA 66 Palvelu: Hallinto Vastuuhenkilö: Anu Kosonen TA13/TA14 TP12/TA14 Sivistystoimen hallinto - - - - Henkilötyövuodet 5 5 5 4-9,5 % -21,1 % / Henkilötyövuosi 75 450 66 046 83 996 83 488-0,6

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (7) 333 Stj / Valtuutettu Osku Pajamäen aloite Tarja Halonen -leikkipuistosta Kallioon päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Osku

Lisätiedot

Investointiohjelman hankekortit vuosille

Investointiohjelman hankekortit vuosille 1 Investointiohjelman hankekortit vuosille 2020-2024 Terveyspalvelut (kokonaisbudjetti ja rakennusaika) Terveyskeskuksen peruskorjaus, osa C 4.510.000, aloitus: 2021 käyttötalousvaikutus: +12.000 /v Hankkeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2013 1 (6) 914 V 25.9.2013, Stj / Valtuutettu Osku Pajamäen aloite Tarja Halonen - leikkipuistosta Kallioon Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Isonkyrön osayleiskaavaehdotuksen 2030 Lapinmäen alueen infrarakentamisen

Isonkyrön osayleiskaavaehdotuksen 2030 Lapinmäen alueen infrarakentamisen Muistio 1 (7) 23.11.2016 Mikko Romu Puh. 0207 917 215 Isonkyrön osayleiskaavaehdotuksen 2030 Lapinmäen alueen infrarakentamisen kustannusvertailu Lähtökohdat ja tavoitteet Tässä muistiossa vertaillaan

Lisätiedot

TILASTA TILAAN - päiväkotien palveluverkon suunnittelu. Carola Harju 31.5.2012

TILASTA TILAAN - päiväkotien palveluverkon suunnittelu. Carola Harju 31.5.2012 TILASTA TILAAN - päiväkotien palveluverkon suunnittelu Carola Harju 31.5.2012 Lasten päivähoidon stuualueen organisaatio 31.12.2012 asti Sosiaalilautakunta Lapsi- ja perhejaosto Sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

TILAPÄISEN PÄIVÄKODIN OSASTON MUUTTAMINEN PYSYVÄSTI PÄIVÄKOTIOSASTOKSI JA LASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN

TILAPÄISEN PÄIVÄKODIN OSASTON MUUTTAMINEN PYSYVÄSTI PÄIVÄKOTIOSASTOKSI JA LASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN Koulutuslautakunta 48 02.12.2014 TILAPÄISEN PÄIVÄKODIN OSASTON MUUTTAMINEN PYSYVÄSTI PÄIVÄKOTIOSASTOKSI JA LASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN Koulutuslautakunta 48 Kunnanhallitus on käsitellyt Pikkupihlajan

Lisätiedot

PALVELUVERKON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2011 2030 ja toimenpideohjelma 2011-2015. Liite 3: Kustannus- ja säästölaskelmat

PALVELUVERKON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2011 2030 ja toimenpideohjelma 2011-2015. Liite 3: Kustannus- ja säästölaskelmat PALVELUVERKON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2011 2030 ja toimenpideohjelma 2011-2015 Liite 3: Kustannus- ja säästölaskelmat KOULUT Sariolan koulu laajennus Vilpeilä 2010 Investoinnit 690 000 Tulevat korjauskulut

Lisätiedot

1.1 Varhaiskasvatuspalveluja ohjaavat tärkeimmät lait, asetukset ja asiakirjat

1.1 Varhaiskasvatuspalveluja ohjaavat tärkeimmät lait, asetukset ja asiakirjat 1. Varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalveluiden tavoitteena on lapsiperheille suunnattujen palveluiden avulla tukea lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia, kasvamista, kehittymistä ja oppimista kasvatuskumppanuuteen

Lisätiedot

RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 UUDISRAKENNUS. HANKESUUNNITELMA päivitetty Nykyinen liikuntahalli

RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 UUDISRAKENNUS. HANKESUUNNITELMA päivitetty Nykyinen liikuntahalli Nykyinen liikuntahalli RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 HANKESUUNNITELMA päivitetty 14.06.2016 JOENSUUN TILAKESKUS Länsikatu 15, rakennus 2 80100 Joensuu puh. (013) 267 7111 faksi

Lisätiedot

Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh

Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Lausunto investointiohjelmasta vuosille 2015 2016 1283/02.02.00.00/2013 KOLA 77 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh.

Lisätiedot

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 76 05.10.2011 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 87 19.10.2011 Vuoden 2012 talousarvio / palvelusopimus / Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut Opetvarh 76 Sivistys-

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Varhaiskasvatuspalvelut (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Puheenvuoron sisältö Peruspalvelukuntayhtymä Kallion esittelyä Varhaiskasvatuspalveluiden esittelyä Kehittämistyö varhaiskasvatuspalveluissa

Lisätiedot

Operatiivinen sopimus Turun kaupungin kunnallisten suomenkielisten varhaiskasvatuspalvelujen tuottamisesta

Operatiivinen sopimus Turun kaupungin kunnallisten suomenkielisten varhaiskasvatuspalvelujen tuottamisesta Operatiivinen sopimus Turun kaupungin kunnallisten suomenkielisten varhaiskasvatuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 1 Sisällys Sopimuksen osapuolet ja tarkoitus... 3 Toimintaympäristö ja sen mahdolliset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825

Lisätiedot

TOIMITILOJEN SUUNNITTELUPERUSTEET

TOIMITILOJEN SUUNNITTELUPERUSTEET TOIMITILOJEN SUUNNITTELUPERUSTEET Toimintamalli tarveselvitys ja hankesuunnitteluvaiheissa KV seminaari 14.9.2015 Tekninen johtaja Anu Näätänen MIKSI OHJEITA PÄIVITETÄÄN Edelliset ohjeet vuodelta 2002

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 16.12.2015 Sivu 1 / 1 4640/2015 03.00.00 221 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Jaana Suihkonen, puh. 09

Lisätiedot

Sofiankadun päiväkodin korvaavien tilojen hankesuunnitelman hyväksyminen

Sofiankadun päiväkodin korvaavien tilojen hankesuunnitelman hyväksyminen Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 9578-2011 (653) Sofiankadun päiväkodin korvaavien tilojen hankesuunnitelman hyväksyminen Tiivistelmä: - Kh 399 Va. tilajohtaja Tuomas Koskiniemi ja tilacontroller Nora Hilden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Päätettävä tässä kokouksessa 4 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSPALVELUT

VARHAISKASVATUSPALVELUT VARHAISKASVATUSPALVELUT 7.12.2017 VARHAISKASVATUSPALVELUVERKOSSA TEHTYJÄ MUUTOKSIA: a)1.8.2016 on lakkautettu Hakan, Nätkin ja Tuokkolan päiväkodit - kiinteistöjen huono kunto ja Nätkin päiväkoti vuokrakiinteistössä

Lisätiedot

VUODEN 2014 SÄÄSTÖT - RAKENNEMUUTOSOHJELMA

VUODEN 2014 SÄÄSTÖT - RAKENNEMUUTOSOHJELMA VUODEN 2014 SÄÄSTÖT - RAKENNEMUUTOSOHJELMA Kaupunkirakenneyksikön toimenpiteet 260 000 puistojen ja katujen tuottavuuden parantaminen (191 00 ) yksityistieavustuksien leikkaus (32 000 ) lupa- ja viranomaistoiminnot

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS tilivelvollinen päivähoidonjohtaja Virpi Kataja. Varhaiskasvatuspalvelut

VARHAISKASVATUS tilivelvollinen päivähoidonjohtaja Virpi Kataja. Varhaiskasvatuspalvelut VARHAISKASVATUS tilivelvollinen päivähoidonjohtaja Virpi Kataja Varhaiskasvatuspalvelut Esiopetus 3915 Henkilökohtaiset avustajat 3200 Esiopetus Keskuskoulu 3216 Esiopetus Kino 3920 Kiertävä erityislastentarhanopettaja

Lisätiedot

GUNNARLAN PÄIVÄKOTI NELJÄ RATKAISUVAIHTOEHTOA RUOTSINKIELISEN PÄIVÄHOIDON TILOIHIN

GUNNARLAN PÄIVÄKOTI NELJÄ RATKAISUVAIHTOEHTOA RUOTSINKIELISEN PÄIVÄHOIDON TILOIHIN GUNNARLAN PÄIVÄKOTI 2015-11-10 NELJÄ RATKAISUVAIHTOEHTOA RUOTSINKIELISEN PÄIVÄHOIDON TILOIHIN SISÄLLYS: 1. KAKSIKIELINEN OJANIITTUTALO 2. LABAN-SOLBRICKEN TYTYRI-ANTTILA KOKONAISRATKAISU 3. YKSITYINEN

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 SISÄLLYS YLEISTÄ 1 HENKILÖSTÖMÄÄRÄN MUUTOKSET 2013 2015 JA REKRYTOINTITARVE... 1 KESKEISET HUOMIOITAVAT ASIAT HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN TOTEUTTAMISESSA JA PÄÄTTÄMISESSÄ...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2013 1 (5) historia Kaupunginhallitus 09.09.2013 914 Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa: päättänee katsoa

Lisätiedot

Työpaja I : Toiveet Vehmaisten koulun ja kentän toiminnallisuudesta ja yhteiskäytöstä

Työpaja I : Toiveet Vehmaisten koulun ja kentän toiminnallisuudesta ja yhteiskäytöstä Prosessin aikataulu Työpaja I 24.4.2014: Toiveet Vehmaisten koulun ja kentän toiminnallisuudesta ja yhteiskäytöstä Hankesuunnitelman jatkotyöstäminen Työpaja II 26.5.2014: Hankesuunnitelman esittely ja

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä

Jyväskylän kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Lausunto Varhaiskasvatuspalvelut 1.7.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntönne 15.4.2014 (OKM/81/040/2012) Jyväskylän kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 OPERATIIVINEN SOPIMUS Sivistystoimiala Palvelualue: Varhaiskasvatus TILINPÄÄTÖS 31.12. Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella kunnallisen suomenkielisen varhaiskasvatuksen palvelualuejohtaja

Lisätiedot

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen Kaupunginhallitus 412 21.11.2016 Kaupunginvaltuusto 106 28.11.2016 Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen 8835/10.03.02/2016 KH 21.11.2016 412 Hukanhaudan uusi päiväkoti

Lisätiedot

Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys

Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Asemakaava 8496, Niemenranta III 1 1.6.2018 Raamikadun yksityisen päiväkodin hanke Suunnitelmissa uusi yksityinen päiväkoti Niemenranta III:n uudelle alueelle

Lisätiedot

Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto

Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto 16.10.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Varhaiskasvatuksen kehittäminen ja rahoituksen riittävyys Asiantuntijalausunto Varhaiskasvatusvirasto

Lisätiedot