1.1 Varhaiskasvatuspalveluja ohjaavat tärkeimmät lait, asetukset ja asiakirjat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1.1 Varhaiskasvatuspalveluja ohjaavat tärkeimmät lait, asetukset ja asiakirjat"

Transkriptio

1 1. Varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalveluiden tavoitteena on lapsiperheille suunnattujen palveluiden avulla tukea lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia, kasvamista, kehittymistä ja oppimista kasvatuskumppanuuteen perustuvassa yhteistyössä lapsen vanhempien kanssa. Varhaiskasvatuksessa tuetaan jokaisen lapsen hyvinvointia tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti kunkin lapsen tarpeista lähtien. 1.1 Varhaiskasvatuspalveluja ohjaavat tärkeimmät lait, asetukset ja asiakirjat Varhaiskasvatuksen hallinnonala siirtyi sosiaali- ja terveystoimen hallinnosta opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen. Siirron jälkeen päivähoito lakkasi olemasta sosiaalihuoltolain mukainen sosiaalipalvelu. Opetushallitukselle kuuluu varhaiskasvatuksen viranomaisvalvonta ja ohjaus, tiedotus ja koulutus sekä uuden lainsäädännön valmistelu. On arvioitu, että uusi varhaiskasvatuslaki astuisi voimaan vuoden 2015 alusta. Lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetussa laissa säännellyt lasten päivähoidon vaihtoehtona myönnetyt tuet jäävät sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen. Tämän lisäksi varhaiskasvatuksen valvonta on edelleen aluehallintoviraston tehtävänä. Hallinnonalan muutos ei aiheuta muutoksia kuntien päivähoitopalvelujen järjestämisvelvollisuuteen eikä päivähoito-oikeuteen. Edelleen kunnat voivat ratkaista päivähoidon hallinnon järjestämisen kunnan päätöksen mukaisesti. Varhaiskasvatuspalveluiden ja esiopetuksen järjestämistä ohjaavat tärkeimmät lait ja asetukset: Laki (36/1973) ja asetus (239/1973) lasten päivähoidosta perusopetuslaki (628/1998) ja asetus (852/1998) laki (272/2005) ja asetus (608/2005) sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (986/1998) ja (327/200) laki (734/1992) ja asetus (912/1992) sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista laki (1128/1996) lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) laki yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta (603/1996) Varhaiskasvatuspalveluiden ja esiopetuksen järjestämistä ohjaavat tärkeimmät asiakirjat: Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2005) esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2000) kuntayhtymän varhaiskasvatussuunnitelma Kallion alueen kuntien yhteinen esiopetussuunnitelma ja kuntakohtaiset esiopetussuunnitelmat yksikkökohtaiset varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmat lapsen henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma ja lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma 1.2. Palvelukokonaisuuden sisältö ja palveluun pääsyn kriteerit Varhaiskasvatuspalveluiden osa-alueet: 1) Perhepäivähoito 2) Päiväkotihoito ja esiopetus 3) Vuoropäivähoito 4) Varhaiserityiskasvatus (sisältyen päivähoitopalveluihin) 5) Varhaiskasvatuksen palveluseteli 6) Lastenhoidon tuet: kotihoidon tuki, yksityisen hoidon tuki ja kuntalisä, osittainen hoitoraha Alle kouluikäisten lasten vanhemmilla on lakiin pohjautuva oikeus vanhempainrahakauden päätyttyä valita lapsen päivähoidon järjestämiseksi joko lasten kotihoidon tuki, kunnallinen päivähoito tai yksityisen hoidon tuki (hoitoraha, tulosidonnainen hoitolisä). Yksityisen hoidon tuen lakisääteisiä osia täydentää kuntalisä. Kuntayhtymän tuottamien palveluiden vaihtoehtona perheet voivat halutessaan käyttää palveluseteliä päivähoitopaikan ostamiseen yksityiseltä palveluntuottajalta.

2 Päivähoitohakemus jätetään viimeistään neljä kuukautta ennen päivähoidon tarpeen alkamista. Mikäli kysymyksessä on äkillinen työllistyminen / opintojen aloittaminen, hakemus jätetään kaksi viikkoa ennen päivähoidon tarpeen alkamista Perhepäivähoidon palvelukuvaus Perhepäivähoito on perhepäivähoitajan omassa kodissa, lasten kotona (kaksi- tai kolmiperhepäivähoito ) tai ryhmäperhepäivähoitokodissa tapahtuvaa hoitoa, kasvatusta ja opetusta. Perhepäivähoitoa voidaan hakea kaikille alle koulu- tai esikouluikäisille lapsille ja erityisesti sitä suositellaan alle 3-vuotiaille lapsille. Perhepäivähoitaja voi hoitaa samanaikaisesti enintään 4 lasta mukaan lukien hoitajan omat alle kouluikäiset lapset. Viidentenä hoidossa voi osa-aikaisesti olla esiopetusta saava lapsi. Ryhmäperhepäivähoidossa kaksi tai kolme hoitajaa voi hoitaa samanaikaisesti 8-12 lasta Päiväkotihoidon ja esiopetuksen palvelukuvaus Päiväkotihoito on päiväkodeissa tapahtuvaa hoitoa, kasvatusta ja opetusta. Päiväkodit ovat avoimena pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin n. klo Lakiin perustuva henkilökunnan ja lasten välinen suhdeluku määritellään seuraavasti: - Alle 3-vuotiasta kokopäivähoidossa olevaa lasta kohden 1 henkilö / 4 lasta. - Yli 3-vuotiasta kokopäivähoidossa olevaa lasta kohden 1 henkilö / 7 lasta. - Osapäivähoidossa vähintään 1 henkilö/ 13 lasta. Kuntayhtymän päiväkotien suhteutetun käyttöasteen (lasten ja henkilöstön läsnäolon välinen suhdeluku) tavoite on 90 % vuoropäiväkoteja ja erityisen tuen ryhmiä lukuunottamatta. Esiopetus on päiväkodeissa perusopetuslain pohjalta tapahtuvaa kasvatusta ja opetusta. Kunnalla on esiopetuksen järjestämisvelvollisuus, mutta esiopetukseen osallistumisesta päättää lapsen huoltaja. Esiopetuksen toiminta-aika on 19 tuntia viikossa, vähintään 700 tuntia lukuvuodessa. Ylivieskassa ja Nivalassa esiopetuksen järjestämisestä vastaavat yhteistyössä kuntien koulutoimi ja Kallion varhaiskasvatuspalvelut siten, että esiopetusta järjestetään koulujen yhteydessä ja päiväkotien kokopäiväryhmissä, mikäli lapsella on hoidon tarve. Sievissä ja Alavieskassa esiopetuksen järjestämisestä vastaa koulutoimi. Sievissä ja Alavieskassa esiopetusikäisten lasten aamu- ja / tai iltapäivähoidon järjestämisestä vastaa Kallion varhaiskasvatuspalvelut Vuoropäivähoidon palvelukuvaus Vuorohoito on päivähoidossa oleville lapsille annettavaa hoitoa, kasvatusta ja opetusta, joiden hoitoaika vanhempien työstä johtuen alkaa aamuisin ennen klo tai jatkuu klo jälkeen tai hoidon tarve on öisin ja/tai viikonloppuisin. Mikäli lapsen vuoropäivähoidon tarve päättyy, hänelle osoitetaan hoitopaikka tavallisesta päiväkodista, ryhmäperhepäivähoitokodista tai perhepäivähoidosta. Vuorohoitoa järjestetään ympärivuorokautisena Nivalassa Nokelan päiväkodissa ja Ylivieskassa Hakalahden päiväkodissa. Sievissä Lystilän ja Alavieskassa Peukaloisen päiväkoti toimivat laajennetulla aukioloajalla ma pe n. klo / Tarvittava muu vuorohoito Sievissä ja Alavieskassa järjestetään lähipalveluna tai Kallion alueen vuoropäiväkodeissa, mikäli tämä järjestely on perheen kannalta toimiva. Vuorohoidossa on omat toimintakäytännöt, jotka koskevat esimerkiksi oikeutta saada vuorohoitopaikka, vanhempien velvollisuutta ilmoittaa hoitoajat tai lapsen ruokailua päiväkodissa. Vuorohoidon käytännöt käydään läpi jokaisen vanhemman kanssa.

3 Varhaiserityiskasvatuksen palvelukuvaus Varhaiserityiskasvatus, varhainen tuki ja erityinen tuki, ovat osa varhaiskasvatuspalveluja. Perusopetuslain mukaan esiopetuksessa olevan lapsen tarvitsema tuki on kolmiportainen: yleinen tuki, tehostettu tuki ja erityinen tuki. Lapsen tuen tarve voi olla kasvatuksellista, sosiaalista tai lääketieteellistä. Päivähoito on yksi kuntoutusmuoto, jossa huomioidaan lapsen yksilölliset tarpeet, yhteistyö vanhempien ja eri tahojen kanssa sekä tukipalvelujen riittävyys. Kaikille erityistä tukea tarvitsevalle lapselle laaditaan kuntoutussuunnitelma. Varhaiserityiskasvatuksen tukitoimia tulee olla tarjolla tarpeen mukaisesti. Varhaiskasvatuksessa annettavan tuen muodot ja diagnoosien prosentuaalinen jakautuminen: Kielen ja kommunikaation ongelmat 36 % Lapsen pitkäaikaissairaus (kehitysvamma, autisminkirjo, diabetes) 25 % Sosiaalisen käyttäytymisen ja vuorovaikutuksen ongelmat sekä tunneelämän ja vuorovaikutuksen alueen haasteet 12 % Tarkkaavaisuuden suuntaamisen ja ylläpidon ongelmat 8 % Perheen ongelmat, sos. riskilapset 8 % Muut (fyysinen kehitys, havaintomotoriikka, aistisäätely, oppimisvaikeudet, kehitysviiveet ja aistivammat) 11 % Erityisen tuen lasten % -määrä Kallion kunnissa (tilanne ): Kunta Hoidossa olevien lasten lkm erityisen tuen lasten % -määrä (lapsella asiantuntija-lausunto tuen tarpeesta) Alavieska 108 5,5 % Nivala 494 8,7 % Sievi ,2 % Ylivieska 703 4,4 % Valtakunnallisesti erityisen tuen lasten % -määrä on 8,7 % Varhaiskasvatuksen palvelusetelin palvelukuvaus Palvelusetelillä kuntayhtymä maksaa osan asiakkaan yksityiseltä palveluntuottajalta ostamasta varhaiskasvatuspalvelusta. Palveluntuottaja laskuttaa lisäksi perheeltä päivähoitomaksun. Palvelusetelin käyttäminen on perheelle vapaaehtoista, joten vanhemmat voivat halutessaan valita kuntayhtymän palvelun. Perheellä ei ole ehdotonta oikeutta saada palveluseteliä; kuntayhtymä voi vaihtoehtoisesti järjestää palvelun omana toimintana tai ostopalveluna. Palveluseteli myönnetään päivähoito-oikeuden piirissä olevasta lapsesta kuntayhtymän hyväksymään päivähoitopaikkaan, kun lapsi ei ole samanaikaisesti kunnallisessa päivähoidossa ja hänestä ei makseta samanaikaisesti Kelan kotihoidon tukea, yksityisen hoidon tukea eikä Kallion yksityisen hoidon tuen kuntalisää. Palveluseteliä ei myönnetä lasten kotona tapahtuvaan yksityiseen perhepäivähoitoon, jos perhepäivähoitaja on työsuhteessa perheeseen. Palvelusetelin arvoon vaikuttaa huoltajien tulot sekä lapsen ikä ja lapsen hoidontarve. Kallio on määrittänyt perheen tuloihin perustuvan palvelusetelin kattoarvon. Perheen tulot otetaan huomioon samoin perustein kuin kunnallisen päivähoidon maksua määriteltäessä. Lapsen erityisen tuen tarpeen perusteella on mahdollista korottaa palvelusetelin kattohintaa alkaen on määritelty palvelusetelin korotettu arvo tilanteessa, jolloin lapsen hoidon tarve jatkuu illalla klo jälkeen.

4 Palvelusetelin kattoarvot eri hoitomuodoissa alkaen Kattoarvo, josta vähennetään laskennallinen päivähoitomaksu/kk alle 3v. arvo/kk yli 3v. arvo/kk 0 6v. arvo/kk Ryhmäperhepäivähoitopaikka 877 Päiväkotipaikka Perhepäivähoito Lastenhoidon tukien palvelukuvaus Kotihoidon tuki Kotihoidon tuen myöntämisen edellytyksenä on, että alle kouluikäiselle lapselle ei ole vanhempainrahakauden päätyttyä myönnetty kunnallista päivähoitopaikkaa, yksityisen hoidon tukea, yksityisen hoidon tuen kuntalisää tai palveluseteliä, ja perheessä on vähintään yksi alle 3-vuotias lapsi. Myös perheen yli 3-vuotiaista lapsista voidaan maksaa kotihoidon tukea, jos perheessä on alle 3-vuotias lapsi, joka saa kotihoidon tukea. Lasta voi hoitaa jompikumpi vanhemmista tai muu hoitaja tai yksityinen päivähoidon tuottaja. Kotihoidontuki haetaan Kansaneläkelaitokselta. Lisätietoja: Osittainen hoitoraha Vanhempainvapaan jälkeen lapsen vanhempi voi jäädä osittaiselle hoitovapaalle, jolloin hän lyhentää palkattomasti päivittäistä työaikaa tai viikkotyöaikaa. Perhettä tuetaan maksamalla osittaisen hoitovapaan ajalta osittaista hoitorahaa. Hoitorahaa ei makseta koko hoitovapaan ajalta, vaan ainoastaan alle 3-vuotaista lapsista sekä koulunsa aloittaneista ensi- ja toisluokkalaisista (poikkeuksena sairaat ja vammaiset lapset). Osittaista hoitorahaa haetaan Kelan toimistosta. Lisätietoja Yksityisen hoidon tuki ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä Yksityisen hoidon tuen myöntämisen edellytyksenä on, että alle kouluikäiselle lapselle ei ole myönnetty kunnallista päivähoitopaikkaa, kotihoidon tukea tai varhaiskasvatuspalveluiden palveluseteliä. Lasten yksityisen hoidon tukea voi hakea perhe, jonka alle kouluikäistä lasta hoitaa kuntayhtymän hyväksymä perheen palkkaama hoitaja tai yksityinen päivähoidon tuottaja. Yksityisen hoidon tukea haetaan Kansaneläkelaitokselta. Yksityisen hoidon tuen lisäksi perheet voivat hakea yksityisen hoidon tuen kuntalisää, mikäli palveluntuottaja on työsuhteessa perheeseen (lasten kotona tapahtuva yksityinen hoito) ja hoidon tarve johtuu vanhempien työstä tai opiskelusta. Yksityisen tuen kuntalisää haetaan Kallion päivähoitotoimistoista. Yksityisen hoitajan tulee olla kuntayhtymän hyväksymä. Yksityisen hoidon tuen kuntalisän määrät perhepäivähoidossa: Sovitut hoitopäivät Kuntalisän määrä kokopvähoidossa (yli 5 h/pv) Kuntalisän määrä osapäivähoidossa (alle 5 h/pv) yli 15 pv/kk 215,00 euroa 118,25 euroa (0,55 x 215 ) pv/kk 161,25 euroa (0,75 x 215 ) 89 euroa (0,55 x 161,25 ) 1 10 pv/kk 118,25 euroa (0,55 x 215 ) 65 euroa (0,55 x 188,25 ) Esiopetuksessa olevaan lapseen sovelletaan hoitoajasta riippumatta osapäivähoidon taulukkoa lukuun ottamatta kesäaikaa. Kuntalisän suuruus ei voi olla suurempi kuin hoitomaksun ja Kelan maksaman yksityisen hoidon tuen välinen erotus. Perhe hakee yksityisen hoidon tuen kuntalisää, ja se maksetaan suoraan perheen palkkaamalle hoitajalle. Työnantajana toimiva perhe vastaa kaikista työnantajalle kuuluvista kustannuksista. Soveltuvin osin noudatetaan Kelan myöntämän lakisääteisen yksityisen hoidon tuen myöntämisperusteita. Samanaikaisesti kuntalisän lisäksi perhe ei voi saada kotihoidontukea, palveluseteliä eikä kunnallista päivähoitopaikkaa. Lisätietoja:

5 1.3. Asiakasmäärät Kallion alueen kunnat yhteensä, keskimääräinen lapsimäärä /kuukausi vuosina KALLIO YHT. TP 2011 TP 2012 TA 2013 TOT Päiväkodit *) Perhepäivähoito Palveluseteli 109 (sis.ed.) (sis.ed.) (sis.ed.) (sis.ed.) Yksit. hoidon tuki Em. yhteensä * ) Kotihoidon tuki Kaikki yhteensä *) Alavieska, keskimääräinen lapsimäärä /kuukausi vuosina ALAVIESKA TP 2011 TP 2012 TA 2013 TOT Päiväkodit Perhepäivähoito Palveluseteli 8 (sis.ed.) (sis. ed.) (sis.ed.) (sis.ed.) Yksit. hoidon tuki Em. yhteensä Kotihoidon tuki Kaikki yhteensä Nivala, keskimääräinen lapsimäärä /kuukausi vuosina NIVALA TP 2011 TP 2012 TA 2013 TOT Päiväkodit *) Perhepäivähoito Palveluseteli 25 (sis.ed.) (sis.ed.) (sis.ed.) (sis.ed.) Yksit. hoidon tuki Em. yhteensä *) Kotihoidon tuki Kaikki yhteensä *) Sievi, keskimääräinen lapsimäärä /kuukausi vuosina SIEVI TP 2011 TP 2012 TA 2013 TOT Päiväkodit Perhepäivähoito Palveluseteli 0 0 (sis.ed.) 0 (sis.ed.) Yksityisen hoidon tuki Em. yhteensä Kotihoidon tuki Kaikki yhteensä

6 Ylivieska, keskimääräinen lapsimäärä /kuukausi vuosina YLIVIESKA TP 2011 TP 2012 TA 2013 TOT Päiväkodit * ) Perhepäivähoito Palveluseteli 76 (sis.ed.) (sis.ed.) (sis.ed.) (sis.ed.) Yksit. hoidon tuki Em. yhteensä *) Kotihoidon tuki Kaikki yhteensä *) Nivalan, Sievin ja Ylivieskan päiväkotihoidon lapsimäärän kasvua selittää aloittaneet varhaiskasvatusryhmät ns. virikehoidossa oleville lapsille. Tällöin kahden kasvattajan ryhmässä on viikon aikana kaksi eri päivinä toimivaa lapsiryhmää ( ) eli kaikkiaan 28 lasta osaviikkoisessa hoidossa Toimintayksiköt Alavieska Päiväkodit Keltasirkku Peukaloinen laajennettu aukioloaika ma pe Päiväkotien hoitopaikat 21kokopv + 13 osapv 26 Ryhmä perhepäivähoito Perhepäivähoitopaikat 40 Nivala Knuutinpuhto Nokela, vuorohoitopäiväkoti Peltopuisto, sis. erityisen tuen ryhmän Pirttiranta Vilkuna, päiväkodissa aloittaa toimintansa osaviikkoinen varhaiskasvatusryhmä lapsille, joilla ei ole vanhempien työstä tai opiskeluista johtuvaa hoidon tarvetta Sievi Ylivieska Esiopetuksen aamu- ja iltapäiväryhmä, Epelit Kakaravaara Lystilä, ma - pe laajennettu aukioloaika Tuulihattu - kaksi lapsiryhmää, joista toinen on 3-6- vuotiaiden lasten erityisen tuen ryhmä (ryhmäkoko on 18 hoitopaikkaa) Hakalahti, vuorohoitopäiväkoti Huvikumpu Joukahainen, päiväkodissa erityisen tuen ryhmä (ryhmäkoko on 18 hoitopaikkaa) iltahoitopaikkaa 33 77, joista 35 paikkaa siirrettävässä pk.tilassa 42, joista 21 paikkaa siirrettävässä pk.tilassa kesään 2014 saakka. 129 Järvirinne 12 paikkaa Rastas 12 paikkaa Simonpuisto, osaviikkoisen varhaiskasvatusryhmän lapsille, joilla ei ole vanhempien työstä tai opiskeluista johtuvaa hoidon tarvetta 91 Esiopetuksen iltapäivähoito, Kataja Esiopetuksen iltapäivähoito, Raudaskylä - toimii ryhmäperhepäivähoitokotina vähintään saakka. 13 osapäiväpaikkaa 10 osapäiväpaikkaa

7 1.5. Varhaiskasvatuspalveluiden henkilöstö VARHAISKASVA- TUSPALVELUIDEN HENKILÖSTÖ (ANSY) Yhteiset Päiväkodin johtaja Perhepäivähoidon ohjaaja Lastentarhanopettaja Lastenhoitaja Ryhmän erityisavustaja Ryhmäavustaja palvelujohtaja 1 palvelupäällikkö 2 konsultoiva erityis- 2 lastentarhan- opettaja toimistosihteerit 3,3 Alavieska Peukaloinen 0, Keltasirkku + 0, Perhepäivähoitaja/ ryhmäperheph esiopetuksen ip Perhepäivähoit 0,25 10 Nivala Knuutinpuhto 0, Pirttiranta 0, Peltopuisto 0,5 4+1 elto 6 3 Vilkuna 0, Nokela 0, Perhepäivähoit 1,5 38 Sievi Kakaravaara 0, Lystilä 0, Tuulihattu 0, Epelit 0,5 0,5 Perhepäivähoit 0,5 10/3,5 Ylivieska Hakalahti 0, Huvikumpu 0, Joukahainen 0, Simonpuisto 0, Kataja ip 0,5 Rastas ip Perhepäivähoit 1,75 42/4 Kallio ,5 100 VARHAISKASVATUSPALVELUIDEN HENKILÖSTÖ Muutokset TA 13/ Lisäys / vähennys vuoden 2013 TA verrattuna Huvikummun päiväkoti (Yka) alkaen henkilöstön vähennys 2+1 (siirtotila poistuu + keittiö muuttuu jakelukeittiöksi alkaen) / vuosi/palkat + tilavuokra /vuosi Siirtotilasta vähentyvät 14 hoitopaikkaa siirtyvät yksityiselle palveluntuottajalle. Palveluseteliin varataan tarvittava määräraha Perhepäivähoidon ohjaajat 4, alk. 4 perhepäivähoidon ohjaajaa ( /vuosi)

8 1.6. Vuoden 2014 talousarviota koskevat muutokset ja riskit Alavieskan talousarviomuutokset ja niiden kustannukset Perhepäivähoitoon on varattu palkat 10 hoitajalle. Alavieskan päiväkoteihin saadaan remontin yhteydessä mahdollisesti lisäpaikkoja (8-14 paikkaa), joiden kustannus on /v. Vuoden alussa perhepäivähoitajia siirtyy eläkkeelle ja uusien hoitajien saaminen on epävarmaa. Mikäli päiväkotien lisäpaikat toteutuvat, perhepäivähoitoon varattu määräraha /v. (8 hoitopaikkaa) siirtyy päiväkotihoitoon. Ylivieskan talousarviomuutokset ja niiden kustannukset Perhepäivähoito ja perhepäivähoidon palveluseteli 1) Huvikummun päiväkodin siirtotilasta luovutaan alkaen. Muutos vuodelle / vuosi/palkat + tilavuokra Vähennys 14 hoitopaikkaa. Valmistuskeittiö muuttuu alkaen jakelukeittiöksi. Muutos vuodelle /v (palkat) ja (elintarvikkeet). Lisäys ruokahuoltopalveluihin (keittiötoiminta ostetaan Ylivieskan kaupungin tilapalveluilta alkaen). 2) Palvelusetelimäärärahan korotus lisääntyneen kysynnän vuoksi (perustettu v kolme uutta yksityistä ryhmäperhepäivähoitokotia) Päiväkotihoito ja päiväkotihoidon palveluseteli Palvelusetelin määrän tarkistus n Yksi uusi yksityinen päiväkoti alkaen. Toisen yksityisen päiväkodin toiminta laajeni kesällä Nivalan, Sievin ja Ylivieskan päiväkotihoidossa on aloitettu elokuussa 2013 uutena toimintana varhaiskasvatusryhmät ns. virikehoidossa oleville lapsille. Tällöin kahden kasvattajan ryhmässä on viikon aikana kaksi eri päivinä toimivaa lapsiryhmää ( ) eli kaikkiaan 28 lasta osaviikkoisessa hoidossa. 1. Toimintariskit - Lisääntyvä palveluiden kysyntä - Palveluiden kysynnän väheneminen on myös mahdollista etenkin Nivalassa ja Sievissä, jolloin toimintaa sopeutetaan kysyntää vastaavaksi - Asiakasmäärien toteutumiseen vaikuttaa osaviikkoisen /- osa-aikaisen hoidon määrä suhteessa kokopäivähoitolasten määrään. - Valtakunnalliset kotihoidon tukea koskevat muutokset saattavat toteutuessaan vaikuttaa kotihoidon tuen kysyntään. Kotihoidontukiajan lyhentäminen äitien osalta saattaa lisätä alle 3-vuotiaiden päivähoidon kysyntää. 2. Rahoitusriskit - Päivähoidon ja kotihoidontuen asiakasmäärien mahdollisesta lisääntymisestä aiheutuvat kustannukset - Asiakasmääriin ja kustannuksiin vaikuttavat perheiden valinnat esim. kotihoidon tuen, palvelusetelin tai kuntayhtymän järjestämien varhaiskasvatuspalveluiden välillä - Henkilöstön palkkakustannukset: asetuksen mukaisen henkilöstömitoituksen toteuttaminen (sijaistarve), perhepäivähoitajien siirtyminen työaikalainsäädännön piiriin ja välttämätön tarve erityisen tuen lisäresurssointiin - Ruokahuollon ja muiden tukipalveluiden kustannukset - Palvelutarpeen ennakointi Ylivieskassa: - Esitetään, että Ylivieskan kaupungin budjettiin varataan suunnittelumääräraha vuodelle 2014 Hakalahden päiväkodin laajentamiseen (käytössä olevien väistötilojen korvaaminen Hakalahden päiväkodissa) - Äitien kotihoidontukiajan lyhentäminen saattaa lisätä alle 3-vuotiaiden päivähoidon kysyntää.

PALVELUKUVAUKSET 2014 Oheismateriaali: Toiminta- ja taloussuunnitelma 2014 2016, Talousarvio 2014

PALVELUKUVAUKSET 2014 Oheismateriaali: Toiminta- ja taloussuunnitelma 2014 2016, Talousarvio 2014 Peruspalvelukuntayhtymä PALVELUKUVAUKSET 2014 Oheismateriaali: Toiminta- ja taloussuunnitelma 2014 2016, Talousarvio 2014 Oheismateriaali: Toiminta- ja taloussuunnitelma 2014 2016, Talousarvio 2014 Varhaiskasvatuspalvelut

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kunnille siirtyvät vakanssit Yhteiset vakanssit

Varhaiskasvatuksen kunnille siirtyvät vakanssit Yhteiset vakanssit Varhaiskasvatuksen kunnille siirtyvät vakanssit Yhteiset vakanssit 20000 Hallinto VPK 72698003 1 72698 Palvelujohtaja 10 0 99999999 73500004 1 73500 Palvelupäällikkö 10 0 99999999 73500003 1 73500 Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Varhaiskasvatuspalvelut (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Puheenvuoron sisältö Peruspalvelukuntayhtymä Kallion esittelyä Varhaiskasvatuspalveluiden esittelyä Kehittämistyö varhaiskasvatuspalveluissa

Lisätiedot

2013 PALVELUKUVAUKSET

2013 PALVELUKUVAUKSET 2013 PALVELUKUVAUKSET SISÄLLYS PALVELUKUVAUKSET 1.1 VARHAISKASVATUSPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS 1.2 AIKUISSOSIAALITYÖN PALVELUKUVAUS 1.3 PERHEPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS 1.4 HOITO- JA HOIVAPALVELUT PALVELUKUVAUS

Lisätiedot

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 2 ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista

Lisätiedot

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelumme tarjotaan Kirkonkylällä päiväkoti Peukaloisessa sekä Rukkitien ryhmäperhepäiväkodissa. Sotkumassa toimivat

Lisätiedot

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Palvelukuvaukset 2015

Palvelukuvaukset 2015 Peruspalvelukuntayhtymä Palvelukuvaukset 2015 Oheismateriaali: Toiminta- ja taloussuunnitelma 2015 2017, Talousarvio 2015 Oheismateriaali: Toiminta- ja taloussuunnitelma 2014 2016, Talousarvio 2014 Varhaiskasvatuspalvelut

Lisätiedot

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Yksityisen hoidon tuki Lapsen hoidon järjestämiseksi vanhemman tai muun huoltajan osoittamalle hoidon tuottajalle suoritettavaa tukea. Tuottaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 101 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINVOINTILAUTAKUNTA VARHAISKASVATUSPALVELUT TUOTE YKSIKKÖ HINTA MÄÄRÄ YHT. Päiväkotihoito Päiväkotihoito 0-2 vuotiaalle lapselle hpv 63,17 13 200 833

Lisätiedot

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen Perusturvalautakunta 57 19.05.2016 Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset 1.8.2016 alkaen 241/05.10.00/2016 Perusturvalautakunta 57 Lainsäädännöllistä ja valtuuston päättämää

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUOHJAUS JA YKSITYINEN PERHEPÄIVÄHOITO JYVÄSKYLÄSSÄ 24.9.2014 Auli Majuri-Naappi

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUOHJAUS JA YKSITYINEN PERHEPÄIVÄHOITO JYVÄSKYLÄSSÄ 24.9.2014 Auli Majuri-Naappi VARHAISKASVATUKSEN PALVELUOHJAUS JA YKSITYINEN PERHEPÄIVÄHOITO JYVÄSKYLÄSSÄ 24.9.2014 Auli Majuri-Naappi 29.9.2014 Varhaiskasvatuksen palveluohjaustiimi Yksityisen pph:n ohjaajat (2½ hlöä) (5 hlöä) Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Selvitys varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen järjestämiseksi Koivulehto II:n valmistuttua

Selvitys varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen järjestämiseksi Koivulehto II:n valmistuttua Selvitys varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen järjestämiseksi Koivulehto II:n valmistuttua 2 1 Muhoksen varhaiskasvatuksen hoitopaikat Toukokuussa 2014 on kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ollut yhteensä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä

Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012 Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Kuntaliitto selvitti keväällä 2012, kuinka monessa Manner-Suomen kunnassa

Lisätiedot

CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen

CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen 21.4.2016 2 21.4.2016 Palvelutuotannon periaatteet Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Helsingissä

Varhaiskasvatus Helsingissä Varhaiskasvatus Helsingissä Lasten varhaiskasvatus on hoitoa, kasvatusta ja opetusta, jotka nivoutuvat toisiinsa. Varhaiskasvatuksen tavoitteena on hyvinvoiva lapsi, jolla on hyvät kasvun, oppimisen ja

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen MUURAMEN KUNTA 1 (5) Varhaiskasvatuspalvelut 16.8.2016 Lapsi- ja perhepalveluiden lautakunta LIITE 1 Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet 1.8.2016 alkaen PALVELUSETELI Palveluseteli on yksi tapa

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta

Lisätiedot

PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Päiväkodin johtaja 044 417 5320 mariannika.auvinen@sulkava.fi

PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Päiväkodin johtaja 044 417 5320 mariannika.auvinen@sulkava.fi PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Päiväkodin johtaja 044 417 5320 mariannika.auvinen@sulkava.fi Vanhemmille Tämä opas on tarkoitettu avuksi Teille hakiessanne lapsellenne päivähoitopaikkaa. Oppaassa kerrotaan

Lisätiedot

Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31

Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31 Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31 Kenelle päivähoitopalvelut on tarkoitettu Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on lakiin perustuva

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 19.4.2016 1 (5) Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet 1.8.2016 alkaen PALVELUSETELI Palveluseteli on yksi tapa järjestää kunnan vastuulle kuuluvia sosiaali- ja terveyspalveluja.

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 Päivähoidon Kuusikko-vertailu 2011 Päivähoitoikäiset (10kk 6v) ikäryhmittäin 31.12.2011 Kuusikon kunnissa sekä muutos

Lisätiedot

NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA

NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA Reisjärvi NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA (päivitetty 24.2.2016) KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON VAIHTOEHDOT Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on vanhempainrahakauden päätyttyä mahdollisuus valita lapsen

Lisätiedot

NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA

NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA (päivitetty 16.3.2016) KUNNALLISEN VARHAISKASVATUKSEN VAIHTOEHDOT Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on vanhempainrahakauden päätyttyä mahdollisuus valita

Lisätiedot

Tällä tiedotteella pyritään selventämään kunnille, mikä toiminta vastaa sellaista päivähoitoa, josta voidaan maksaa yksityisen hoidon tukea.

Tällä tiedotteella pyritään selventämään kunnille, mikä toiminta vastaa sellaista päivähoitoa, josta voidaan maksaa yksityisen hoidon tukea. Muistio Jarkko Lahtinen 27.6.2013 OSA-AIKAINEN LASTENHOITO JA YKSITYISEN HOIDON TUKI Tämän tiedotteen laatiminen on tullut ajankohtaiseksi, koska on ilmennyt epätietoisuutta, voidaanko yksityisen hoidon

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ryhmien muodostamisen ja toiminnan periaatteet alkaen

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ryhmien muodostamisen ja toiminnan periaatteet alkaen Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ryhmien muodostamisen ja toiminnan periaatteet 1.8.2016 alkaen Sivi 21/16.2.2016 Huoltajat voivat hakea lapsilleen varhaiskasvatuspaikkaa koko kaupungin alueelta ja erilaisista

Lisätiedot

Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn

Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn Hakeminen palvelusetelilain mukaiseksi lasten päiväkoti/ryhmäperhepäivähoidon palveluntuottajaksi Hakulomake ja liitteet Palvelusetelillä toimivaksi palveluntuottajaksi

Lisätiedot

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015)

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Päivähoitoikäisten (10kk 6v) lasten määrän muutos vuosina 2010 2014, kun vuosi 2010=1 1,140 1,120

Lisätiedot

Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015

Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015 29.10.2015 Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015 Sivistysjohtaja Matti Sivonen Päivähoidon johtaja Päivi Rantanen Päiväkodinjohtaja Satu Ojala Päiväkodit Raisiossa on syksyllä 2015 toiminnassa

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 vp Asiantuntijalausunto sivistysvaliokunnalle Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus Iitin kunta Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava lait ja asetukset Laki ja asetus lasten päivähoidosta Perusopetuslaki, esiopetus Päivähoidon ohjaaja

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen 1 (6) Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet 1.3.2017 alkaen Palveluseteli Palveluseteli on yksi tapa järjestää kunnan vastuulle kuuluvia sosiaali- ja terveyspalveluja. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 16 02.03.2016 tuen kuntalisä 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 02.03.2016 16 Lakia lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta muutetaan 1.8.2016 alkaen. Muutokset koskevat pääosin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti) 31.10.2012 Sivu 1 / 1 4537/05.01.00/2012 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tossavainen Titta,

Lisätiedot

Lasten päivähoito ja varhaiskasvatus Vantaalla. Sivistystoimi

Lasten päivähoito ja varhaiskasvatus Vantaalla. Sivistystoimi Lasten päivähoito ja varhaiskasvatus Vantaalla Sivistystoimi Avoin päiväkoti Avoimet päiväkodit on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille ja heitä kotona hoitaville vanhemmille tai hoitajille. Avoimeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Päätettävä tässä kokouksessa 4 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

Kajaanin varhaiskasvatus SK

Kajaanin varhaiskasvatus SK Kajaanin varhaiskasvatus 2014- SK 15.05.2014 Valtakunnalliset suuntaukset 2013- Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden tarpeiden arviointia vaikeuttaa: Valmistelussa laki varhaiskasvatuksesta. Lakiesitys tulee

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNNAN VARHAISKASVATUSSTRATEGIA VUOTEEN 2020

MUHOKSEN KUNNAN VARHAISKASVATUSSTRATEGIA VUOTEEN 2020 MUHOKSEN KUNNAN VARHAISKASVATUSSTRATEGIA VUOTEEN 2020 2 SISÄLLYS 1 STRATEGIAN TAVOITTEET 3 1.1 Taustaa ja lähtökohdat strategiatyölle 3 1.2 Varhaiskasvatuksen valtakunnalliset reunaehdot 5 2 VARHAISKASVATUKSEN

Lisätiedot

Nykyiset trendit lasten kotihoidontuen käytöstä

Nykyiset trendit lasten kotihoidontuen käytöstä Nykyiset trendit lasten kotihoidontuen käytöstä Sosiaaliturvan abc Anita Haataja 31.5.2012 Sisältö Kotihoidon tuki Tukimuodoista, käyttäjämääristä ja kustannuksista Osittainen hoitoraha Kuntalisät 2 Lakisääteistä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON PALVELUSOPIMUS JA BUDJETTINÄKYMÄT 2007

PÄIVÄHOIDON PALVELUSOPIMUS JA BUDJETTINÄKYMÄT 2007 PÄIVÄHOIDON PALVELUSOPIMUS JA BUDJETTINÄKYMÄT 2007 Kasvatus- ja opetuslautakunnan sekä päivähoidon ja perusopetuksen johtokunnan sopimusseminaari Eerola, Längelmäki 27.4.2006 Leena Viitasaari, päivähoidon

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013

Lisätiedot

PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät

PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät 20.3.2015 Helsinki Jarkko Lahtinen Päivähoitoa lukuina (2013) Vuonna 2013 0-6 vuotiaista lapsia 424 402 Päivähoidossa yhteensä 229 127 lasta Kokopäivähoidossa oli

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista

Lisätiedot

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Kallion varhaiskasvatuspalveluiden siirrosta peruskuntien sivistystoimeen

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Kallion varhaiskasvatuspalveluiden siirrosta peruskuntien sivistystoimeen Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Kallion varhaiskasvatuspalveluiden siirrosta peruskuntien sivistystoimeen Tilaisuudessa esitetään suunnitelma Kallion varhaiskasvatuspalvelujen siirtämisestä kuntiin ja

Lisätiedot

Julkisen talouden sopeuttamistoimenpiteenä kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin sisältyvään varhaiskasvatukseen tehdään muutoksia.

Julkisen talouden sopeuttamistoimenpiteenä kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin sisältyvään varhaiskasvatukseen tehdään muutoksia. Valtionosuudet Julkisen talouden sopeuttamistoimenpiteenä kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin sisältyvään varhaiskasvatukseen tehdään muutoksia. Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajoitetaan 1.8.2016

Lisätiedot

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE Ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen 3.1.1 1 (6) RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Vs. Päivähoidon johtaja

PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Vs. Päivähoidon johtaja PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Vs. Päivähoidon johtaja 044 417 5320 paivahoidonjohtaja@sulkava.fi Vanhemmille Tämä opas on tarkoitettu avuksi Teille hakiessanne lapsellenne päivähoitopaikkaa. Oppaassa

Lisätiedot

Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta Kansaneläkelaitoksen maksaman tuen yhteydessä

Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta Kansaneläkelaitoksen maksaman tuen yhteydessä Mallisopimus lastenhoidon tuen kunnallisesta lisästä Kunnan tulee kirjoittaa tämä sopimus kokonaisuudessaan, puuttuvien kohtien täydentäminen ei riitä. Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta

Lisätiedot

Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 09/2010 01/2011

Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 09/2010 01/2011 Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 09/2010 01/2011 Palvelualuetyöryhmän yhteenveto ja ehdotukset Riitta Heinonen, Liisa Hynninen, Ritva Mutanen, Maisa Rantanen, Kirsi

Lisätiedot

Pyhäjoen kunnan varhaiskasvatusstrategia

Pyhäjoen kunnan varhaiskasvatusstrategia Pyhäjoen kunnan varhaiskasvatusstrategia Kunnanhallitus 10.12.2012 Kunnanvaltuusto 19.12.2012 Sisällys Johdanto...3 1. Päivähoitoon liittyvät käsitteet...3 2. Päivähoidon toimintaympäristön lähimenneisyyden

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa alkaen

Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa alkaen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 327/12.06.00/2016 14 Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa 1.8.2016 alkaen Päivähoidon johtaja Päivi Rantanen 1.3.2016: Eduskunta on

Lisätiedot

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Nivalan varhaiskasvatuspalvelut Hyväksytty Nivalan kaupungin sivistyslautakunnassa 21.6.2016, 58 Tiedote päivähoitomaksuista 1.8.2016 31.7.2018 Välttyäksenne takautuvilta

Lisätiedot

Palveluseteliselvitys 18.11.2014

Palveluseteliselvitys 18.11.2014 1 Palveluseteliselvitys 18.11.2014 Elokuussa 2009 voimaan tullut palvelusetelilain uudistus mahdollistaa palvelusetelin käytön myös päivähoidossa. Lakiuudistuksen tavoitteena on mm. lisätä asiakkaan valinnan

Lisätiedot

Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta Kansaneläkelaitoksen maksaman tuen yhteydessä

Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta Kansaneläkelaitoksen maksaman tuen yhteydessä Mallisopimus lastenhoidon tuen kunnallisesta lisästä 1.8.2016 alkaen Kunnan tulee kirjoittaa tämä sopimus kokonaisuudessaan, puuttuvien kohtien täydentäminen ei riitä. Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut

Varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelut Graafinen ohjeisto Päiväkotihoito Kemin päiväkodit tarjoavat lapsiperheille yksilöllistä, korkeatasoista ja monipuolista varhaiskasvatusta. Toiminta on sekä tavoitteellista, että

Lisätiedot

YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON PALVELURAHAOHJEISTUKSEN TARKISTUS ALKAEN

YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON PALVELURAHAOHJEISTUKSEN TARKISTUS ALKAEN YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON PALVELURAHAOHJEISTUKSEN TARKISTUS 1.8.2016 ALKAEN Vanhempainrahakauden päätyttyä vanhemmalla on mahdollisuus hakea alle kouluikäiselle lapselleen päivähoitoa tai tukea hoidon järjestämiseen

Lisätiedot

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talousarvioehdotus vuosille 2013-2015

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talousarvioehdotus vuosille 2013-2015 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen talousarvioehdotus vuosille 2013-2015 Päivähoitoon tulevien lasten määrä vaihtelee vuosittain ennakoimattomasti ja erityisesti alle 3 - vuotiaiden lasten määrän muutokset

Lisätiedot

Suomalainen perhepäivähoito 50 vuotta A N N A - L E E N A V Ä L I M Ä K I K T, Y T M, T I E T O K I R J A I L I J A 2 4. 9.

Suomalainen perhepäivähoito 50 vuotta A N N A - L E E N A V Ä L I M Ä K I K T, Y T M, T I E T O K I R J A I L I J A 2 4. 9. Suomalainen perhepäivähoito 50 vuotta A N N A - L E E N A V Ä L I M Ä K I K T, Y T M, T I E T O K I R J A I L I J A 2 4. 9. 2 0 1 4 Juurensa on hyvä tuntea Historia on kiinnostava itsessään On mielenkiintoista

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014 Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014 TV/11.2.2014 Järvenpäässä annetaan maksutonta esiopetusta kunnallisissa ja ostopalveluna yksityisissä päiväkodeissa. (700 h/v) Esiopetukseen

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU KAUPUNGINHALLITUS

SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU KAUPUNGINHALLITUS 3.3.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU 3.3.2016 KAUPUNGINHALLITUS 2.5.2016 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 0-6-vuotiaiden lasten määrä 2000-2014 Lapsia hoitomuodoittain 2011-2014 Perhepäivähoidon määrä 2010-2015 Yksityisen

Lisätiedot

Subjektiivinen oikeus päivähoitoon

Subjektiivinen oikeus päivähoitoon Subjektiivinen oikeus päivähoitoon Näkökulmia yksilön ja julkisen vallan suhteeseen. Mervi Eskelinen mervi.eskelinen@uta.fi Sisältö Päivähoito Suomessa Tutkimustehtävä Sosiaaliset perusoikeudet Osana perusoikeuksia

Lisätiedot

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 10 (2011)

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 10 (2011) Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 10 (2011) Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti.

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus

Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus Kotihoidon tuen puolittaminen Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus Varhaiskasvatuslain uudistaminen Jarkko Lahtinen jarkko.lahtinen@kuntaliitto.fi Syyskuussa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 17.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 21 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Kurikan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut

Kurikan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut Kurikan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut Päivähoito - päiväkodit - perhepäivähoito - ryhmäperhepäivähoito Esiopetus Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta 2 Yhteystiedot (sähköpostiosoite: etu.sukunimi@kurikka.fi)

Lisätiedot

Talousarviomuutokset. v.2011 suunnitelma 2012

Talousarviomuutokset. v.2011 suunnitelma 2012 KÄYTTÖTALOUS 31.12.2012 2012 Varhaiskasvatus LASTEN PÄIVÄHOITO, KOTIHOIDON TUKI JA ESIOPETUS Talous Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Vyörytyserät, tulot Vyörytyserät, menot Suunnitelmapoistot Alkuperäinen

Lisätiedot

CHILDCARE / VARHAISKASVATUSKYSELY 2016 ( )

CHILDCARE / VARHAISKASVATUSKYSELY 2016 ( ) CHILDCARE / VARHAISKASVATUSKYSELY 2016 (16.12.2016) Ulvila on mukana Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittamassa CHILDCAREhankkeessa yhdeksän muun kunnan kanssa. Hanke toteutti

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE. 1.8.2014 lukien

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE. 1.8.2014 lukien PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE 1.8.2014 lukien 1 PERUSTEET Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetuksiin. Kunnallisen päiväkotihoidon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 307. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 307. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 2393/05.10.01/2014 307 Valtuustoaloite perhepäivähoidon kehittämisestä (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Leena Heikkinen, puh. 050 331 6638 Jaana Suihkonen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 06.03.2012 Sivu 1 / 1 1106/00.01.02/2012 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 Valmistelijat / lisätiedot: Ulla Valtonen, puh. (09) 816 45536 Anna-Liisa

Lisätiedot

LIITE 20, Sivistyslautakunta KEMINMAAN KUNNAN VARHAISKASVATUKSEN SELVITYS JA STRATEGIA

LIITE 20, Sivistyslautakunta KEMINMAAN KUNNAN VARHAISKASVATUKSEN SELVITYS JA STRATEGIA LIITE 20, Sivistyslautakunta 29.5.2013 94 KEMINMAAN KUNNAN VARHAISKASVATUKSEN SELVITYS JA STRATEGIA 2013 2016 1. JOHDANTO... 3 2. VARHAISKASVATUKSEN MÄÄRITELMÄ JA MUODOT... 4 3. KEMINMAAN VARHAISKASVATUSPALVELUJEN

Lisätiedot

PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA

PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA Sivistyslautakunta 70 11.09.2014 Kunnanhallitus 269 29.09.2014 Valtuusto 88 08.10.2014 PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA SIVIS 70 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNNAN PÄIVÄHOITOSTRATEGIA VUOTEEN 2020

MUHOKSEN KUNNAN PÄIVÄHOITOSTRATEGIA VUOTEEN 2020 MUHOKSEN KUNNAN PÄIVÄHOITOSTRATEGIA VUOTEEN 2020 Veera 6 v. Opetuslautakunta 15.6.2011 103 2 Sisältö 1. JOHDANTO 3 2. PÄIVÄHOIDON VALTAKUNNALLISET REUNAEHDOT 4 3. PÄIVÄHOIDON NYKYTILA 5 3.1. Päivähoito

Lisätiedot

Lasten kotihoidon tukeen kuuluu lakisääteinen kotihoidon tuki ja kunnan itsensä päättämä kuntalisä (Espoo-lisä).

Lasten kotihoidon tukeen kuuluu lakisääteinen kotihoidon tuki ja kunnan itsensä päättämä kuntalisä (Espoo-lisä). Suomenkielinen varhaiskasvatus KÄYTTÖSUUNNITELMA 2013 Varhaiskasvatuspalvelut Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota, mahdollistaa ja kehittää perheiden tarpeiden mukaisia, monimuotoisia

Lisätiedot

Nivalan nuorisovaltuusto esittäytyy klo 18.00. Nivalan kaupunki. Kaupunginvaltuusto 27.5.2015. Esityslista 4/2015

Nivalan nuorisovaltuusto esittäytyy klo 18.00. Nivalan kaupunki. Kaupunginvaltuusto 27.5.2015. Esityslista 4/2015 -3, KV 27.5.2015 18:30 Nivalan nuorisovaltuusto esittäytyy klo 18.00 Nivalan kaupunki Kaupunginvaltuusto 27.5.2015 Esityslista 4/2015 Ilmoitathan, jos et pääse kokoukseen: Soilille p. 040-344 7205 tai

Lisätiedot

Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksiin

Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksiin Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksiin Viite: OKM059:00/2012 Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman (22.6.2011) mukaan säädetään laki varhaiskasvatuksesta.

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian keskeiset linjaukset Varhaiskasvatuslainsäädännön uudistamiseen

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian keskeiset linjaukset Varhaiskasvatuslainsäädännön uudistamiseen Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian keskeiset linjaukset Varhaiskasvatuslainsäädännön uudistamiseen Tausta Varhaiskasvatuspalvelut tarvitsevat selkeän lainsäädännön vastatakseen

Lisätiedot

Sivistysosasto / varhaiskasvatuspalvelut. HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen. Puhelinnumero / faksinumero / sähköposti

Sivistysosasto / varhaiskasvatuspalvelut. HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen. Puhelinnumero / faksinumero / sähköposti HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen Jokaisesta päivähoitoyksiköstä täytetään oma hakemus Varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirja (Vk.jtk 10.12.2013 20 ) PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin kuntalisä kotihoidon tukeen/kokeilu 1.8.2010 31.12.2011

Rovaniemen kaupungin kuntalisä kotihoidon tukeen/kokeilu 1.8.2010 31.12.2011 Rovaniemen kaupungin kuntalisä kotihoidon tukeen/kokeilu 1.8.2010 31.12.2011 Perhepalvelujohtaja: Rovaniemen kaupunki on teettänyt selvityksen kotihoidontuen kuntalisän maksamisen vaikutuksista keväällä

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden näkymät

Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden näkymät Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden näkymät Lapsiperhepalveluiden toimijoiden ajankohtaisfoorumi 29.1.2014 Kokemäki Jarkko Lahtinen Kuntaliitto Esityksessä Hallinnonalasiirto 1.1.2013 Varhaiskasvatuslain

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

Kerava, Pieni suuri kaupunki

Kerava, Pieni suuri kaupunki Kerava, Pieni suuri kaupunki Kerava ihmisen mittainen viherkaupunki pinta-alaltaan n. 30 km 2, asukkaita 34 549 työpaikat ja palvelut ovat lähellä ja nopeasti saavutettavissa etäisyys Helsinkiin on 27

Lisätiedot

Perhepäivähoidossa oli alkuvuonna 10 hoitajaa ja loppuvuodesta 8 hoitajaa. Lapsia/hoitaja oli keskiarvon mukaan 4,3.

Perhepäivähoidossa oli alkuvuonna 10 hoitajaa ja loppuvuodesta 8 hoitajaa. Lapsia/hoitaja oli keskiarvon mukaan 4,3. PÄIVÄHOIDON RAKENNESELVITYS JA ARVIO PALVELUTARPEESTA Taustaa Päivähoidon kehittämissuunnitelmassa on mainittu kaksi keskeistä teemaa, jotka ovat perhepäivähoitajien määrän väheneminen henkilöstön saavuttaessa

Lisätiedot

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017

Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota ja kehittää varhaiskasvatusikäisten (10 kk - 6 v) lasten ja heidän perheidensä

Lisätiedot

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedoksi seuraavat sivistyslautakunnan päätökset 18.5.2016 1. Subjektiivinen päivähoito-oikeus Eduskunta on hyväksynyt 15.12.2015 hallituksen esityksen varhaiskasvatuslain

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, enintään neljän kokopäiväisen ja yhden osapäiväisen hoitolapsen turvallisessa pienryhmässä.

Lisätiedot

Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2006

Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2006 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2006 Lasten päivähoidon Kuusikko-työryhmä 11.7.2007 Toim. Anne Peltonen Kuusikko-työryhmän julkaisusarja Teksti:

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSLAIN SEKÄ LIIKUNNAN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN SEMINAARI. 23.4.2013 Eduskunta Lapsen puolesta -ryhmä

VARHAISKASVATUSLAIN SEKÄ LIIKUNNAN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN SEMINAARI. 23.4.2013 Eduskunta Lapsen puolesta -ryhmä VARHAISKASVATUSLAIN SEKÄ LIIKUNNAN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN SEMINAARI 23.4.2013 Eduskunta Lapsen puolesta -ryhmä Johtaja Jari Rajanen Koulutuspolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen vastuualue

Lisätiedot

Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palveluiden ja kustannusten vertailu 2002

Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palveluiden ja kustannusten vertailu 2002 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palveluiden ja kustannusten vertailu 2002 Lasten päivähoidon Kuusikko-työryhmä Anne Peltonen 17.9.2003 Viisikko Työryhmä Kuvailulehti Tekijä(t) Kuusikko-työryhmän

Lisätiedot

Sievin pilotti. Tiedonsiirto päivähoidon ja. esiopetuksen välillä

Sievin pilotti. Tiedonsiirto päivähoidon ja. esiopetuksen välillä Sievin pilotti Tiedonsiirto päivähoidon ja esiopetuksen välillä Kehittämisprossessin käynnistäminen Kallion varhaiskasvatus on mukana Lapsen hyvä arki-hankkeessa Sievissä päivähoitopalvelut järjestää ppk

Lisätiedot

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2008:1

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2008:1 Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2008:1 Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti. Isän

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen muutokset

Varhaiskasvatuksen muutokset Varhaiskasvatuksen muutokset Mäntsälän kunnanvaltuusto 21.3.2016 esitystä on täydennetty/tarkennettu dioissa no. 11 ja 13 punaisella olevat tekstit sekä lisätty diat 14-17 31.3.2016 Varhaiskasvatuslaki

Lisätiedot