Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015"

Transkriptio

1 Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015 Sivistysjohtaja Matti Sivonen Päivähoidon johtaja Päivi Rantanen Päiväkodinjohtaja Satu Ojala Päiväkodit Raisiossa on syksyllä 2015 toiminnassa 12 kunnallista päiväkotia. Lapsia päiväkodeissa on 815. Päiväkotilapsista 159:llä (20 %) on jonkin asteinen tuen tarve. S2 statuksella (maahanmuuttajatausta) olevia lapsia on kaikkiaan 85 (10 %), näistä Varppeen päiväkodissa 57 lasta. Päiväkotiryhmiä on 47. Lapiokujan ja Varppeen päiväkodeissa toimii erityisryhmä. Varppeen päiväkodissa toimii liikuntaryhmä ja luontoryhmä. Leijapuiston päiväkodissa järjestetään vuorohoito. Päiväkotihoidon kustannukset vuonna 2014 olivat euroa / lapsi netto. Korkeita kustannuksia selittävät osaksi tuen tarpeessa olevien lasten määrä sekä vuorohoito. Päiväkoteihin on palkattu 13 avustajaa, jotka on sijoitettu ryhmiin, joissa on tuen tarpeessa olevia lapsia. Avustajien palkkakustannukset vuodessa ovat noin euroa. Päiväkoteihin on palkattu seitsemän erityislastentarhanopettajaa. Jos päiväkodeissa ei olisi nykyistä määrää tuen tarpeessa olevia lapsia, riittäisi kaksi kiertävää erityislastentarhanopettajaa. Viiden erityislastentarhanopettajan palkkakustannukset ovat noin euroa vuodessa. Vuorohoitoon on palkattu yhdeksän lastenhoitajaa yli mitoituksen, palkkakustannukset vuodessa ovat noin euroa. Nykyisillä säännöksillä osapäivähoidossa olevat lapset (25) ovat henkilöstömitoituksen kannalta ongelmallisia. Huoltajat voivat itse määritellä, milloin lapsi on osapäivähoidossa. Lisäksi osapäivähoidossa olevalle lapselle on välittömästi, kun tarve ilmenee, järjestettävä kokopäivähoitopaikka. Henkilöstömitoituksessa on nykyisillä säännöksillä lähes mahdotonta käyttää hyväksi osapäivähoidossa olevien lasten määrää. Päivähoitolasten määrä elää koko ajan. Joitakin paikkoja tulisi olla aina vapaana, sillä kun vanhempi saa opiskelu- tai työpaikan, tulee lapselle/lapsille järjestää hoitopaikka kahdessa viikossa. Päiväkodeissa on tällä hetkellä vapaita paikkoja seuraavasti: Ihala 7 esiopetusryhmissä, Petäsmäki 7, Kaanaa 1, Hakinmäki esiopetusryhmässä, Varppee 1. Kaikkiaan vapaita paikkoja on päiväkodeissa 23. Tällä hetkellä vuoden alusta päivähoitopaikkaa hakee kahdeksan yli 3-vuotiasta ja 29 alle 3-vuotista. faksi (02) PL 100

2 Liitteen yhteenvetotaulukkoon on koottu tietoja päiväkodeista: lasten määrä, erilaiset tuen tarpeet, kasvatushenkilökunta ja muu henkilökunta. Kasvatushenkilökunnan määrä/ryhmä (lastentarhanopettajat / lastenhoitajat) on tällä hetkellä keskimäärin kolme (mitoituksen mukainen). Ryhmäperhepäivähoito Perhepäivähoito Kertoimet Raision kaupungissa toimii syksyllä 2015 neljä ryhmäperhepäivähoitoyksikköä. Lapsia ryhmäperhepäivähoidossa on 44, paikkoja 48. Jokaisessa yksikössä on kolme perhepäivähoitajaa. Tämän hetken tilanteen mukaan ryhmäperhepäivähoidossa on yksi ylimääräinen työntekijä. Perhepäivähoitajan vuosipalkka sivukuluineen on noin euroa. Vuonna 2014 ryhmäperhepäivähoidon kustannukset olivat euroa / lapsi netto. Perhepäivähoitajia on 35, lapsia 124, vapaita paikkoja 16. Yksi perhepäivähoitaja voi hoitaa neljää lasta. Kolmen perhepäivähoitajan eläkeikä täyttyy vuonna Jos he jäävät eläkkeelle, perhepäivähoitajien paikkoja ei täytetä. Vuonna 2014 perhepäivähoidon kustannukset olivat euroa / lapsi netto. Perhepäivähoidon kustannuksia nostaa varahoitojärjestelmän ylläpitäminen. Päiväkotiryhmien koko määritellään kertoimilla: - yli kolmevuotiaiden, kokopäivähoito, kerroin 0,14 - yli kolmevuotiaiden, osapäivähoito, kerroin 0,08 - alle kolmevuotiaiden, kokopäivähoito, kerroin 0,25 - alle kolmevuotiaiden, osapäivähoito, kerroin 0,14 Yli kolmevuotiaiden ryhmän maksimikoko on 21 lasta. Alle kolme vuotta vanhojen ryhmän maksimikoko on 12 lasta. Sekaryhmien koko saadaan käyttämällä kertoimia. Päiväkotiryhmässä on pääsääntöisesti kolme kasvatushenkilöä (1 2 lastentarhanopettajaa/1 2 lastenhoitajaa). Lisäksi ryhmissä voi olla avustajia. Avustajia ei lasketa kasvatushenkilökuntaan. Palveluseteli Raisiossa on otettu vuonna 2013 käyttöön palveluseteli. Tämä on helpottanut painetta kunnallisissa päivähoitopalveluissa. Raisiossa on kaksi yksityistä päiväkotia. Lisäksi ovat käytettävissä lähinnä Turussa sijaitsevat yksityiset päiväkodit. Palvelusetelin käyttäjiä on tällä hetkellä 135. Yksityisissä päiväkodeissa hoidettavista lapsista kolmella on jokin tuen tarve. Tuen tarpeessa olevista lapsista maksetaan yksityiselle päiväkodille korotettua korvausta. Korvauksen suuruus neuvotellaan tapauskohtaisesti erikseen. Tuen tarpeesta riippuen faksi (02) PL 100

3 Yhteenveto kertoimet ovat 1,25, 1,5 tai 1,85. Palveluseteliä käyttävien lasten kustannukset vuonna 2014 olivat noin euroa / lapsi. Kunnallisessa päivähoidossa on Raisiossa syksyllä 2015 yhteensä 983 lasta. Ikäluokissa syntyneet on yhteensä 1554 lasta. Kunnallisten päivähoitopalvelujen piirissä on näin 63 % lapsista. Päivähoitopalvelujen järjestämisen yksi vaikeus on arvioida, kuinka paljon lapsia hakeutuu eri päivähoitopalvelujen piiriin. FCG on omassa selvityksessään todennut, että Raision kaupungilla on päivähoito- ja esiopetuspalveluissa Lapuan kaupunkiin verrattuna 1,8 miljoonan euron säästöpotentiaali. Säästöpotentiaali on määritetty selvityksessä olevien kuntien kolmanneksi alimman kustannustason mukaan ja on tältä osin teoreettinen. Selvityksessä oleva kustannustaso on kuntien tilastokeskukselle ilmoittaminen lukujen mukainen. Selvityksestä ei muun muassa käy ilmi, ovatko kaikki kustannukset vyörytetty kustannuspaikoille absoluuttisesti samalla tavoin. Eri kuntien päivähoitokustannuksia vertailtaessa olisi tärkeää tietää, miten päivähoitopalvelut jakautuvat eri palvelumuotojen välillä. Merkittävä tekijä päivähoitokustannusten muodostumisessa on myös erilaisten tukipalvelujen piirissä olevien lasten määrä. Joka tapauksessa Raision täytyy tarkastella kriittisesti omaa kustannustasoaan ja pyrki löytämään vaihtoehtoja siten, että palvelun laatu säilyy hyvänä kustannustehokkuudesta tinkimättä Nykyisillä säännöksillä lähes ainoa tapa purkaa painetta päiväkotihoitoon on järjestää ns. avoimia varhaiskasvatuspalveluja: puistotoimintaa ja kerhotoimintaa. Puisto- ja kerhotoiminnassa lapset ovat järjestetyn toiminnan piirissä kahdesta kolmeen päivään viikossa enintään neljä tuntia päivässä. Kuloisten päiväkodin kerhotoiminnassa on tällä hetkellä 24 lasta, paikkoja 30. Varppeen päiväkodin puistotoiminnassa on mukana 34 lasta, paikkoja 40. Puisto- ja kerhotoiminta on päiväkotihoitoon verrattuna halpa vaihtoehto. Näillä lapsimäärillä ei puisto- ja kerhotoiminnalla vielä ole merkittävää vaikutusta päivähoidon kokonaiskustannuksiin. Puisto- ja kerhotoiminta on kuitenkin se toimintamuoto, jonka tarjontaa eri alueilla olisi perusteltua lisätä. Raisiossa huoltajien keskuudessa suosituin ja kysytyin päivähoitomuoto on päivähoito päiväkodeissa. Liite taulukko faksi (02) PL 100

4

5

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 Päivähoidon Kuusikko-vertailu 2011 Päivähoitoikäiset (10kk 6v) ikäryhmittäin 31.12.2011 Kuusikon kunnissa sekä muutos

Lisätiedot

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 308/12.01.06/2012 120 Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Tiivistelmä Kaupunginhallitus on kokouksessaan 20.8.2012 303 päättänyt pyytää sivistyslautakunnalta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä

Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012 Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Kuntaliitto selvitti keväällä 2012, kuinka monessa Manner-Suomen kunnassa

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015)

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Päivähoitoikäisten (10kk 6v) lasten määrän muutos vuosina 2010 2014, kun vuosi 2010=1 1,140 1,120

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ryhmien muodostamisen ja toiminnan periaatteet alkaen

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ryhmien muodostamisen ja toiminnan periaatteet alkaen Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ryhmien muodostamisen ja toiminnan periaatteet 1.8.2016 alkaen Sivi 21/16.2.2016 Huoltajat voivat hakea lapsilleen varhaiskasvatuspaikkaa koko kaupungin alueelta ja erilaisista

Lisätiedot

Perhepäivähoidossa oli alkuvuonna 10 hoitajaa ja loppuvuodesta 8 hoitajaa. Lapsia/hoitaja oli keskiarvon mukaan 4,3.

Perhepäivähoidossa oli alkuvuonna 10 hoitajaa ja loppuvuodesta 8 hoitajaa. Lapsia/hoitaja oli keskiarvon mukaan 4,3. PÄIVÄHOIDON RAKENNESELVITYS JA ARVIO PALVELUTARPEESTA Taustaa Päivähoidon kehittämissuunnitelmassa on mainittu kaksi keskeistä teemaa, jotka ovat perhepäivähoitajien määrän väheneminen henkilöstön saavuttaessa

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNNAN VARHAISKASVATUSSTRATEGIA VUOTEEN 2020

MUHOKSEN KUNNAN VARHAISKASVATUSSTRATEGIA VUOTEEN 2020 MUHOKSEN KUNNAN VARHAISKASVATUSSTRATEGIA VUOTEEN 2020 2 SISÄLLYS 1 STRATEGIAN TAVOITTEET 3 1.1 Taustaa ja lähtökohdat strategiatyölle 3 1.2 Varhaiskasvatuksen valtakunnalliset reunaehdot 5 2 VARHAISKASVATUKSEN

Lisätiedot

CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen

CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen 21.4.2016 2 21.4.2016 Palvelutuotannon periaatteet Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Talousarviomuutokset. v.2011 suunnitelma 2012

Talousarviomuutokset. v.2011 suunnitelma 2012 KÄYTTÖTALOUS 31.12.2012 2012 Varhaiskasvatus LASTEN PÄIVÄHOITO, KOTIHOIDON TUKI JA ESIOPETUS Talous Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Vyörytyserät, tulot Vyörytyserät, menot Suunnitelmapoistot Alkuperäinen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013

Lisätiedot

Kajaanin varhaiskasvatus SK

Kajaanin varhaiskasvatus SK Kajaanin varhaiskasvatus 2014- SK 15.05.2014 Valtakunnalliset suuntaukset 2013- Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden tarpeiden arviointia vaikeuttaa: Valmistelussa laki varhaiskasvatuksesta. Lakiesitys tulee

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON PALVELUSOPIMUS JA BUDJETTINÄKYMÄT 2007

PÄIVÄHOIDON PALVELUSOPIMUS JA BUDJETTINÄKYMÄT 2007 PÄIVÄHOIDON PALVELUSOPIMUS JA BUDJETTINÄKYMÄT 2007 Kasvatus- ja opetuslautakunnan sekä päivähoidon ja perusopetuksen johtokunnan sopimusseminaari Eerola, Längelmäki 27.4.2006 Leena Viitasaari, päivähoidon

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa alkaen

Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa alkaen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 327/12.06.00/2016 14 Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa 1.8.2016 alkaen Päivähoidon johtaja Päivi Rantanen 1.3.2016: Eduskunta on

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINVOINTILAUTAKUNTA VARHAISKASVATUSPALVELUT TUOTE YKSIKKÖ HINTA MÄÄRÄ YHT. Päiväkotihoito Päiväkotihoito 0-2 vuotiaalle lapselle hpv 63,17 13 200 833

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Varhaiskasvatuspalvelut (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Puheenvuoron sisältö Peruspalvelukuntayhtymä Kallion esittelyä Varhaiskasvatuspalveluiden esittelyä Kehittämistyö varhaiskasvatuspalveluissa

Lisätiedot

Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31

Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31 Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31 Kenelle päivähoitopalvelut on tarkoitettu Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on lakiin perustuva

Lisätiedot

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus Iitin kunta Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava lait ja asetukset Laki ja asetus lasten päivähoidosta Perusopetuslaki, esiopetus Päivähoidon ohjaaja

Lisätiedot

Selvitys varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen järjestämiseksi Koivulehto II:n valmistuttua

Selvitys varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen järjestämiseksi Koivulehto II:n valmistuttua Selvitys varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen järjestämiseksi Koivulehto II:n valmistuttua 2 1 Muhoksen varhaiskasvatuksen hoitopaikat Toukokuussa 2014 on kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ollut yhteensä

Lisätiedot

Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2006

Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2006 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2006 Lasten päivähoidon Kuusikko-työryhmä 11.7.2007 Toim. Anne Peltonen Kuusikko-työryhmän julkaisusarja Teksti:

Lisätiedot

Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2009

Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2009 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2009 Lasten päivähoidon Kuusikko-työryhmä 6.8.2010 toim. Jaana Heinonen ja Eero Ylinentalo Kuusikko-työryhmän julkaisusarja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla 06.06.2013 Sivu 1 / 1 2608/01.03.00/2013 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. (09) 816

Lisätiedot

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Yksityisen hoidon tuki Lapsen hoidon järjestämiseksi vanhemman tai muun huoltajan osoittamalle hoidon tuottajalle suoritettavaa tukea. Tuottaja

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä

Jyväskylän kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Lausunto Varhaiskasvatuspalvelut 1.7.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntönne 15.4.2014 (OKM/81/040/2012) Jyväskylän kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön

Lisätiedot

Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2008

Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2008 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2008 Lasten päivähoidon Kuusikko-työryhmä 4.8.2009 toim. Marja-Riitta Kilponen Kuusikko-työryhmän julkaisusarja

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Helsingissä

Varhaiskasvatus Helsingissä Varhaiskasvatus Helsingissä Lasten varhaiskasvatus on hoitoa, kasvatusta ja opetusta, jotka nivoutuvat toisiinsa. Varhaiskasvatuksen tavoitteena on hyvinvoiva lapsi, jolla on hyvät kasvun, oppimisen ja

Lisätiedot

Sivistystoimen palveluverkkoselvitys 2018 Varhaiskasvatuspalveluiden ja esiopetuksen näkökulmat

Sivistystoimen palveluverkkoselvitys 2018 Varhaiskasvatuspalveluiden ja esiopetuksen näkökulmat Sivu 1 / 6 Sivistystoimen palveluverkkoselvitys 2018 Varhaiskasvatuspalveluiden ja esiopetuksen näkökulmat 1. Varhaiskasvatus- ja perusopetuslaki Kunnan on huolehdittava siitä, että lasten varhaiskasvatusta

Lisätiedot

Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palveluiden ja kustannusten vertailu 2002

Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palveluiden ja kustannusten vertailu 2002 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palveluiden ja kustannusten vertailu 2002 Lasten päivähoidon Kuusikko-työryhmä Anne Peltonen 17.9.2003 Viisikko Työryhmä Kuvailulehti Tekijä(t) Kuusikko-työryhmän

Lisätiedot

TILAPÄISEN PÄIVÄKODIN OSASTON MUUTTAMINEN PYSYVÄSTI PÄIVÄKOTIOSASTOKSI JA LASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN

TILAPÄISEN PÄIVÄKODIN OSASTON MUUTTAMINEN PYSYVÄSTI PÄIVÄKOTIOSASTOKSI JA LASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN Koulutuslautakunta 48 02.12.2014 TILAPÄISEN PÄIVÄKODIN OSASTON MUUTTAMINEN PYSYVÄSTI PÄIVÄKOTIOSASTOKSI JA LASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN Koulutuslautakunta 48 Kunnanhallitus on käsitellyt Pikkupihlajan

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE

VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE Varhaiskasvatus VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE Lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus ja kiintymyssuhde vahvistuvat parhaiten, kun perhe viettää aikaa yhdessä. Pienelle lapselle riittävät kotona saadut

Lisätiedot

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelumme tarjotaan Kirkonkylällä päiväkoti Peukaloisessa sekä Rukkitien ryhmäperhepäiväkodissa. Sotkumassa toimivat

Lisätiedot

Lasten päiväkotihoito

Lasten päiväkotihoito Lasten päiväkotihoito Lasten päiväkotihoito Kunnan itse tuottamat palvelut Lapsia kokopäivähoidossa päiväkodeissa yhteensä 31.12. alle 1-vuotiaita lapsia kokopäivähoidossa 1-vuotiaita lapsia kokopäivähoidossa

Lisätiedot

Kurikan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut

Kurikan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut Kurikan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut Päivähoito - päiväkodit - perhepäivähoito - ryhmäperhepäivähoito Esiopetus Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta 2 Yhteystiedot (sähköpostiosoite: etu.sukunimi@kurikka.fi)

Lisätiedot

Selvitys yksityisen päiväkodin toimintaedellytyksistä

Selvitys yksityisen päiväkodin toimintaedellytyksistä 1 Kankaanpään kaupunki Varhaiskasvatuksen palvelusetelin käyttöönoton selvitystyöryhmä 9.2.2017 Selvitys yksityisen päiväkodin toimintaedellytyksistä 1. Toimeksianto Kaupunginvaltuuston hyväksymässä vuoden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Päätettävä tässä kokouksessa 4 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

Tällä tiedotteella pyritään selventämään kunnille, mikä toiminta vastaa sellaista päivähoitoa, josta voidaan maksaa yksityisen hoidon tukea.

Tällä tiedotteella pyritään selventämään kunnille, mikä toiminta vastaa sellaista päivähoitoa, josta voidaan maksaa yksityisen hoidon tukea. Muistio Jarkko Lahtinen 27.6.2013 OSA-AIKAINEN LASTENHOITO JA YKSITYISEN HOIDON TUKI Tämän tiedotteen laatiminen on tullut ajankohtaiseksi, koska on ilmennyt epätietoisuutta, voidaanko yksityisen hoidon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 307. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 307. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 2393/05.10.01/2014 307 Valtuustoaloite perhepäivähoidon kehittämisestä (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Leena Heikkinen, puh. 050 331 6638 Jaana Suihkonen,

Lisätiedot

Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2005

Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2005 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2005 Lasten päivähoidon Kuusikko-työryhmä 26.6.2006 Toim. Anne Peltonen Sisällysluettelo 1 Johdanto...3 2 Lasten

Lisätiedot

Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2007

Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2007 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2007 Lasten päivähoidon Kuusikko-työryhmä 16.6.2008 Toim. Anne Peltonen Kuusikko-työryhmän julkaisusarja Teksti:

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS tilivelvollinen päivähoidonjohtaja Virpi Kataja. Varhaiskasvatuspalvelut

VARHAISKASVATUS tilivelvollinen päivähoidonjohtaja Virpi Kataja. Varhaiskasvatuspalvelut VARHAISKASVATUS tilivelvollinen päivähoidonjohtaja Virpi Kataja Varhaiskasvatuspalvelut Esiopetus 3915 Henkilökohtaiset avustajat 3200 Esiopetus Keskuskoulu 3216 Esiopetus Kino 3920 Kiertävä erityislastentarhanopettaja

Lisätiedot

Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Rytkönen puh , Päiväkoti, yli 3-v 850. Esikoululaisen päivähoito 40 % (1-3h) 340

Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Rytkönen puh , Päiväkoti, yli 3-v 850. Esikoululaisen päivähoito 40 % (1-3h) 340 Sivistyslautakunta 16 01.06.2015 Sivistyslautakunta 12 21.06.2016 Sivistyslautakunta 6 29.08.2017 Varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvojen tarkistus 1.8.2015 lukien / Varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Kuntalisien määrät eri kunnissa /kk:

Kuntalisien määrät eri kunnissa /kk: Sosiaalilautakunta 66 22.08.2006 Sosiaalilautakunta 1 17.01.2007 Sosiaalilautakunta 79 14.11.2007 YKSITYISEN HOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSAMINEN 49/03.15/2007 52/03.15/2006 144/00.25/2005 SOSLTK 66 Valmistelija

Lisätiedot

Esimerkki vaikutusten ennakkoarvioinnista päätöksenteossa

Esimerkki vaikutusten ennakkoarvioinnista päätöksenteossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi www.thl.fi/iva Esimerkki vaikutusten ennakkoarvioinnista päätöksenteossa (Lähde: Tampereen sosiaali- ja terveyslautakunta, pöytäkirja

Lisätiedot

Yksityiset palvelut varhaiskasvatuksessa

Yksityiset palvelut varhaiskasvatuksessa Yksityiset palvelut varhaiskasvatuksessa Kustannukset kunnan itse tuottamassa ja kunnan palvelusetelillä ostamassa päivähoidossa JHL:n tilaama selvitys VERTIKAL OY Lisätiedot: tilastotoimitsija Jorma Peussa

Lisätiedot

Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta

Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 157 9.12.2013 Asianro 1167/12.06.01/2013 146 Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta

Lisätiedot

KYSELYN TULOSGRAFIIKKA TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ VERTIKAL OY

KYSELYN TULOSGRAFIIKKA TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ VERTIKAL OY KYSELYN TULOSGRAFIIKKA PORVOON VARHAISKASVATUKSEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSELVITYS TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ 26.1.2018 VERTIKAL OY 2. Vastaajan (toinen huoltaja) pääasiallinen toiminta tällä hetkellä a.

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Seudullinen sivistystoimityöryhmä Marraskuu 2014 28.11.2014 Page 1 3.Varhaiskasvatus : Palveluseteli yli kuntarajojen kokopäivähoitoon sekä avoimeen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 08.12.2014 Sivu 1 / 1 2393/05.10.01/2014 Kaupunginhallitus 307 3.11.2014 Valtuusto 152 17.11.2014 171 Valtuustoaloite perhepäivähoidon kehittämisestä (Pöydälle 17.11.2014) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun varhaiskasvatuksen seutuvertailu 2017

Tampereen kaupunkiseudun varhaiskasvatuksen seutuvertailu 2017 Tampereen kaupunkiseudun varhaiskasvatuksen seutuvertailu 7 Yleistä Päiväkotihoidon kustannusvertailu uudistui varhaiskasvatuksen seutuvertailuksi Kustannusvertailuja laajennettiin aiemmasta selvityksestä,

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNNAN PÄIVÄHOITOSTRATEGIA VUOTEEN 2020

MUHOKSEN KUNNAN PÄIVÄHOITOSTRATEGIA VUOTEEN 2020 MUHOKSEN KUNNAN PÄIVÄHOITOSTRATEGIA VUOTEEN 2020 Veera 6 v. Opetuslautakunta 15.6.2011 103 2 Sisältö 1. JOHDANTO 3 2. PÄIVÄHOIDON VALTAKUNNALLISET REUNAEHDOT 4 3. PÄIVÄHOIDON NYKYTILA 5 3.1. Päivähoito

Lisätiedot

Lasten päiväkotihoito

Lasten päiväkotihoito Lasten päiväkotihoito Lasten päiväkotihoito Lapsia kokopäivähoidossa päiväkodeissa yhteensä 31.12. alle 1-vuotiaita lapsia kokopäivähoidossa 1-vuotiaita lapsia kokopäivähoidossa 2-vuotiaita lapsia kokopäivähoidossa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4078/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4078/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 94 Asianro 4078/05.10.00/2018 Vastaus valtuustoaloitteeseen: Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen poistaminen ja ryhmäkoon suhdeluvun palauttaminen aikaisempaan

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian keskeiset linjaukset Varhaiskasvatuslainsäädännön uudistamiseen

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian keskeiset linjaukset Varhaiskasvatuslainsäädännön uudistamiseen Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian keskeiset linjaukset Varhaiskasvatuslainsäädännön uudistamiseen Tausta Varhaiskasvatuspalvelut tarvitsevat selkeän lainsäädännön vastatakseen

Lisätiedot

Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa alkaen SIVISTYSPALVELUT

Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa alkaen SIVISTYSPALVELUT Sodankylä Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa 1.8.2017 alkaen Varhaiskasvatuksen uusi organisaatio 1.8.2017 Kylälaakson päiväkodin toiminta loppuu 31.7.2017 Vuorohoidon järjestäminen

Lisätiedot

Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta ostopalveluna hankittavasta päivähoidosta päiväkotihoidon osalta.

Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta ostopalveluna hankittavasta päivähoidosta päiväkotihoidon osalta. OULAISTEN KAUPUNKI, Perusturvakeskus TARJOUSPYYNTÖ PÄIVÄHOIDON OSTOPALVELUSTA Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta ostopalveluna hankittavasta päivähoidosta päiväkotihoidon osalta.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/216 1 (7) 25 Helsingin kaupungin päättämä varhaiskasvatuksen laajuus ja yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisä 1.8.216 alkaen HEL 216-2236 T 2 5 1 Päätös päätti, että yksityisen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen muutokset

Varhaiskasvatuksen muutokset Varhaiskasvatuksen muutokset Mäntsälän kunnanvaltuusto 21.3.2016 esitystä on täydennetty/tarkennettu dioissa no. 11 ja 13 punaisella olevat tekstit sekä lisätty diat 14-17 31.3.2016 Varhaiskasvatuslaki

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset. vuonna 2015

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset. vuonna 2015 Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2015 Hanna Ahlgren-Leinvuo Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 5/2016 Esipuhe Kuusikko-työssä vertaillaan kuutoskaupunkien (Helsinki,

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 419/05.11.00/2013 56 Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

LUHTIKYLÄN PÄIVÄKOTI LUHTIKIN TARVESELVITYS

LUHTIKYLÄN PÄIVÄKOTI LUHTIKIN TARVESELVITYS LUHTIKYLÄN PÄIVÄKOTI LUHTIKIN TARVESELVITYS Orimattilan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, 20.9.2016 TEKIJÄT Luhtikylän päiväkoti Luhtikin tarveselvityksen tekemisestä

Lisätiedot

2014 Sivistyslautakunta sisäiset vuokrat

2014 Sivistyslautakunta sisäiset vuokrat 2014 Sivistyslautakunta sisäiset vuokrat kino asiakas vuokra/v hoito/v pääomakustannus 101 Kaupungintalo Nallinkatu 2 311 010 Koulutoimi 7 967 5 365 2 602 250 2 971 1 385 760 86 86 K-talo kiinteistö yhteensä

Lisätiedot

1.1 Varhaiskasvatuspalveluja ohjaavat tärkeimmät lait, asetukset ja asiakirjat

1.1 Varhaiskasvatuspalveluja ohjaavat tärkeimmät lait, asetukset ja asiakirjat 1. Varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalveluiden tavoitteena on lapsiperheille suunnattujen palveluiden avulla tukea lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia, kasvamista, kehittymistä ja oppimista kasvatuskumppanuuteen

Lisätiedot

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sivistyslautakunta 75 31.8.2016 Asianro 754/01.00.01/2016 93 Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Päätöshistoria Sivistyslautakunta

Lisätiedot

P Ä I V Ä H O I D O N

P Ä I V Ä H O I D O N L A P S I A L O I T T A A P Ä I V Ä H O I D O N P E R H E P Ä I V Ä H O I D O N O H J A A J A E L I N A L O H T A N D E R J A P E R H E T Y Ö N T E K I J Ä J E N N I S I M I L Ä 2 9. 1. 2 0 1 9 MIKÄ VOI

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2011

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2011 Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2011 Kuusikko-työryhmä Lasten päivähoito Hanna Ahlgren-Leinvuo 30.8.2012 Kuusikko-työskentelyn historia ja periaatteet

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen palvelurakennesuunnitelma

Varhaiskasvatuksen palvelurakennesuunnitelma Kasvatus- ja opetuslautakunta 40 27.04.2017 Varhaiskasvatuksen palvelurakennesuunnitelma 235/12.00.00/2017 Kasvope 27.04.2017 40 FCG Konsultointi Oy teki syksyllä 2016 esiselvityksen Varhaiskasvatuspalveluiden

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2012

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2012 Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2012 Kuusikko-työryhmä Lasten päivähoito Hanna Ahlgren-Leinvuo Kuusikko-työryhmän julkaisusarja Teksti: Hanna Ahlgren-Leinvuo

Lisätiedot

PALVELUSETELIN ARVON MÄÄRÄYTYMINEN / PÄIVÄHOITO / 1.1.2013 ALKAEN

PALVELUSETELIN ARVON MÄÄRÄYTYMINEN / PÄIVÄHOITO / 1.1.2013 ALKAEN Perusturvalautakunta 120 17.11.2010 Perusturvalautakunta 130 15.12.2010 Perusturvalautakunta 51 20.06.2012 Perusturvalautakunta 63 02.07.2012 PALVELUSETELIN ARVON MÄÄRÄYTYMINEN / PÄIVÄHOITO / 1.1.2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti) 31.10.2012 Sivu 1 / 1 4537/05.01.00/2012 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tossavainen Titta,

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tilatarveselvitys 2017 alkaen RA

Varhaiskasvatuksen tilatarveselvitys 2017 alkaen RA 1 Varhaiskasvatuksen tilatarveselvitys 2017 alkaen RA 23.8.2016 1. Varhaiskasvatuksen tilanne syksyllä 2016 Päivähoitopaikat ovat käytössä syksyllä 2016 lähes sataprosenttisesti, vain muutamia hajapaikkoja

Lisätiedot

Erityispäivähoito Suomen kuudessa suurimmassa kaupungissa 2004

Erityispäivähoito Suomen kuudessa suurimmassa kaupungissa 2004 Erityispäivähoito Suomen kuudessa suurimmassa kaupungissa 2004 Lasten päivähoidon Kuusikko-työryhmä ja erityispäivähoitoa selvittänyt pienryhmä Anne Peltonen 27.9.2005 Kuusikko-työryhmän julkaisusarja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh 29.10.2015 Sivu 1 / 1 4640/03.00.00/2015 34 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

päivitys LASTEN PÄIVÄHOITO virka / toimi Ph.paikkojen Tulosyksikkö Hallinto (3) 3050

päivitys LASTEN PÄIVÄHOITO virka / toimi Ph.paikkojen Tulosyksikkö Hallinto (3) 3050 1 LASTEN PÄIVÄHOITO päivitys 10.3.2016 Hallinto (3) 3050 Impivaara (13) 3100 Jalava (6) 3110 Luoma (4) 3130 1 Päivähoidon vastaava ohj. virka 2 Päivähoidon ohjaaja virka 3 Kiertävä erityislto virka Ph.paikkojen

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Palveluseteli lisää valinnanvapautta varhaiskasvatuksessa. Päälöydökset Varhaiskasvatuksen palveluseteli

Varhaiskasvatus Palveluseteli lisää valinnanvapautta varhaiskasvatuksessa. Päälöydökset Varhaiskasvatuksen palveluseteli 29 2017 6.9.2017 Varhaiskasvatus 2016 Päälöydökset Varhaiskasvatuksen palveluseteli oli käytössä 18 383 lapsella, mikä on 7,5 prosenttia kaikista varhaiskasvatukseen osallistuneista lapsista. Kelan yksityisen

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta yksityisesti vai kunnan omana toimintana - siinäpä pulma

Varhaiskasvatusta yksityisesti vai kunnan omana toimintana - siinäpä pulma Varhaiskasvatusta yksityisesti vai kunnan omana toimintana - siinäpä pulma Kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen Suomen Kuntaliitto Kuntamarkkinat Muutoksia tiuhaan 1.1.2013 alkaen varhaiskasvatus ei enää

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun varhaiskasvatuksen seutuvertailu 2017, tiivis analyysi

Tampereen kaupunkiseudun varhaiskasvatuksen seutuvertailu 2017, tiivis analyysi Tampereen kaupunkiseudun varhaiskasvatuksen seutuvertailu 2017, tiivis analyysi Tampereen kaupunkiseudun varhaiskasvatuksen seutuvertailun laadinnalla on jo pitkät perinteet. Vertailua uudistettiin vuotta

Lisätiedot

Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2010

Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2010 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2010 Kuusikko-työryhmä Lasten päivähoito Jaana Heinonen 29.8.2011 Kuusikko-työryhmän julkaisusarja Teksti:

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat

Varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri, oppimisympäristö ja työtavat Sivistyspalvelut VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA 1.8.2017-31.7.2018 Ohjaava lainsäädäntö ja ohjeet Varhaiskasvatuslaki Asetus lasten päivähoidosta Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista Varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA Suunnitelman perustana ja lähteinä ovat olleet Sosiaali- ja terveysministeriön 2007 julkaisema opas Turvallinen lääkehoito, Valtakunnallinen opas lääkehoidon

Lisätiedot

NILAKAN KUNNAT / VARHAISKASVATUSPALVELUT

NILAKAN KUNNAT / VARHAISKASVATUSPALVELUT NILAKAN KUNNAT / VARHAISKASVATUSPALVELUT Työryhmä: Kaija Tarvainen, hallintojohtaja Tervo, Tarja Riekkinen, varhaiskasvatuspalveluiden esimies, Tervo, Pirjo Auvinen, johtava perhepäivähoitaja, Pielavesi,

Lisätiedot

Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt

Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt 29.3.2018 Perusperiaatteet Väestömäärän kehittymistä seurataan suunnittelussa, syntyvyys alentunut viimeisten viiden vuoden aikana koko Sastamalassa Perusopetukseen

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017

ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA TALOSARVION TOTEUTUMISEN SEURANTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI, KOULUTUSLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNTA Talousraportti 2017 1 SISÄLLYS 1 KOULTUSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 1 1.1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN TALOUDEN TOTEUMA PALVELUALOITTAIN...

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen linjaukset

Varhaiskasvatuksen linjaukset Pyhännän kunta Sivistysosasto Varhaiskasvatuksen linjaukset Kenelle varhaiskasvatuksen palvelut on tarkoitettu Varhaiskasvatusta voivat saada lapset, jotka eivät vielä ole oppivelvollisuusikäisiä sekä

Lisätiedot

Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksiin

Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksiin Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksiin Viite: OKM059:00/2012 Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman (22.6.2011) mukaan säädetään laki varhaiskasvatuksesta.

Lisätiedot

SÄÄNTÖKIRJAN ERITYINEN OSA

SÄÄNTÖKIRJAN ERITYINEN OSA 1 SÄÄNTÖKIRJAN ERITYINEN OSA Tämän sääntökirjan erityisen osan tarkoituksena on selventää ja yhdenmukaistaa käytäntöjä ja antaa raamit varhaiskasvatuspalvelun tuottamiselle. Sääntökirjaan on koottu yhteisesti

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun päiväkotihoidon kustannusvertailu 2016

Tampereen kaupunkiseudun päiväkotihoidon kustannusvertailu 2016 Tampereen kaupunkiseudun päiväkotihoidon kustannusvertailu 2016 Talous- ja hallintopäällikkö Tommi Ruokonen Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö Kirsi Huhtala-Reinikka Yleistä Tampereen seudun päiväkotihoidon

Lisätiedot

Julkisen talouden sopeuttamistoimenpiteenä kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin sisältyvään varhaiskasvatukseen tehdään muutoksia.

Julkisen talouden sopeuttamistoimenpiteenä kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin sisältyvään varhaiskasvatukseen tehdään muutoksia. Valtionosuudet Julkisen talouden sopeuttamistoimenpiteenä kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin sisältyvään varhaiskasvatukseen tehdään muutoksia. Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajoitetaan 1.8.2016

Lisätiedot

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN RAPORTTI TOUKOKUU 2012

VARHAISKASVATUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN RAPORTTI TOUKOKUU 2012 VARHAISKASVATUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN RAPORTTI TOUKOKUU 2012 SISÄLTÖ JOHDANTO 3 1 VARHAISKASVATUSPALVELUJEN NYKYTILA 5 1.1 Varhaiskasvatuspalvelut 5 1.2 Varhaiskasvatuksen henkilöstö 9 1.3 Kotihoidon

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelujen asiakaskysely

Varhaiskasvatuspalvelujen asiakaskysely Varhaiskasvatuspalvelujen asiakaskysely Tuusulan kunnassa toteutetaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laadunarviointikyselyt pääsääntöisesti kerran vuodessa. Kyselyt ajoittuivat 2013 viikoille 13

Lisätiedot

CHILDCARE / VARHAISKASVATUSKYSELY 2016 ( )

CHILDCARE / VARHAISKASVATUSKYSELY 2016 ( ) CHILDCARE / VARHAISKASVATUSKYSELY 2016 (16.12.2016) Ulvila on mukana Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittamassa CHILDCAREhankkeessa yhdeksän muun kunnan kanssa. Hanke toteutti

Lisätiedot

Alla olevassa taulukossa on vertailtu nykyisen ja uuden asiakasmaksulain tulorajoja:

Alla olevassa taulukossa on vertailtu nykyisen ja uuden asiakasmaksulain tulorajoja: VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 ALKAEN Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 3/ 25.1.2017 Liite 3e Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 1503/2016 Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUOHJAUS JA YKSITYINEN PERHEPÄIVÄHOITO JYVÄSKYLÄSSÄ 24.9.2014 Auli Majuri-Naappi

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUOHJAUS JA YKSITYINEN PERHEPÄIVÄHOITO JYVÄSKYLÄSSÄ 24.9.2014 Auli Majuri-Naappi VARHAISKASVATUKSEN PALVELUOHJAUS JA YKSITYINEN PERHEPÄIVÄHOITO JYVÄSKYLÄSSÄ 24.9.2014 Auli Majuri-Naappi 29.9.2014 Varhaiskasvatuksen palveluohjaustiimi Yksityisen pph:n ohjaajat (2½ hlöä) (5 hlöä) Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut

Varhaiskasvatuspalvelut Palveluverkko vuosille 2011 2020 Varhaiskasvatuspalvelut Opetuslautakunta 14.12.2010 SISÄLLYS 1. Johdanto...1 2. Väestönkehitys...2 2.1. Väestönkehitys vuoteen 2020...2 3. Varhaiskasvatuspalvelut, nykytilanne...4

Lisätiedot

YKSITYISTEN VARHAISKASVATUSPALVELUJEN VALVONTASUUNNITELMA

YKSITYISTEN VARHAISKASVATUSPALVELUJEN VALVONTASUUNNITELMA YKSITYISTEN VARHAISKASVATUSPALVELUJEN VALVONTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 05.11.2014 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen valvonta... 4 3 Yksityisen päivähoitopalvelun aloittaminen...

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, kehityksen ja oppimisen tuen suunnitelma 2017

Varhaiskasvatuksen, kehityksen ja oppimisen tuen suunnitelma 2017 Varhaiskasvatuksen, kehityksen ja oppimisen tuen suunnitelma 2017 Sisällys 1. Sastamalan varhaiskasvatuspalvelu... 2 2. Perhepalveluverkosto ja lapsihuoltotyöryhmät... 3 3. Kehityksen ja oppimisen tukea

Lisätiedot

ESITYS YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON KUNTALISÄSTÄ, ILMAISESTA VARHAISKASVATUKSESTA 2013 SYNTYNEILLE JA SISARALENNUKSESTA

ESITYS YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON KUNTALISÄSTÄ, ILMAISESTA VARHAISKASVATUKSESTA 2013 SYNTYNEILLE JA SISARALENNUKSESTA SIVU 1 ESITYS LIPERIN HYVINVOINTILAUTAKUNNALLE 3.4.2018 ESITYS YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON KUNTALISÄSTÄ, ILMAISESTA VARHAISKASVATUKSESTA 2013 SYNTYNEILLE JA SISARALENNUKSESTA 1. PÄIVÄKODIN ESITTELY Mannerheimin

Lisätiedot

HE 163/2006 vp. palveluja. Erityislastentarhanopettajien palvelujen saatavuus oli ongelmallista suurimmassa osassa kyselyyn vastanneita kuntia.

HE 163/2006 vp. palveluja. Erityislastentarhanopettajien palvelujen saatavuus oli ongelmallista suurimmassa osassa kyselyyn vastanneita kuntia. HE 163/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten päivähoidosta annettua

Lisätiedot