TOIMINTASUUNNITELMA (19) Päätös Annankatu 24 I Helsinki I
|
|
- Joel Siitonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TOIMINTASUUNNITELMA (19)
2 TOIMINTASUUNNITELMA (19) 1. Palveleva vaikuttaja Toimintasuunnitelma perustuu vuonna 2014 hyväksyttyyn Palveleva vaikuttaja strategiaan. Palvelu on vaikuttamista. Palvelulla autamme jäsenyhdistyksiämme ja näiden jäseniä onnistumaan toiminnassaan, tuotamme niille uutta tietoa ja osaamista, sekä luomme niille uusia toimintamahdollisuuksia. Toiminnan kivijalka on jäsenyhdistyksien ja jäsenten palvelu. Laadukkaiden palveluiden perustana ovat näiden muuttuvat ja kehittyvät tarpeet, joita tutkitaan säännöllisesti toteuttavalla jäsentyytyväisyyskyselyllä. Monipuoliset ja laadukkaat palvelut tuotetaan ammattitaitoisen ja asiantuntevan henkilökunnan ja palvelukumppaniverkoston yhteistyönä. Palvelujen kehittämistä katsotaan jäsentalojen toimijoiden näkökulmasta pyrkien palvelemaan heitä mahdollisimman hyvin sekä tuottamaan jäsenpalvelut tarkoituksenmukaisimmalla tavalla liiton ja yhdistysten yhteistyönä. Toimintasuunnitelmassa on otettu huomioon Jäsentyytyväisyyskyselyn 2018 tuloksia toiminnan kehittämiseksi ja suuntaamiseksi. 2. Edunvalvonta ja vaikuttaminen Strategiamme mukaisesti valvomme ammattitaitoisesti ja asiantuntevasti jäsentemme ja perusjäsentemme etuja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Liiton tavoitteena on vaikuttaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa säädös- ja muiden uudistuksien valmisteluun Euroopan unionissa ja kansallisella tasolla. Tavoitteena on ensisijaisesti saada edustus edunvalvonnan kannalta keskeisiin työryhmiin, ja toissijaisesti pitää aktiivisesti yhteyttä sellaisiin työryhmiin, joissa ei ole omaa edustajaa. Vaikuttamisessa hyödynnetään liiton ja sen jäsenten sekä muiden sidosryhmien asiantuntemusta ja vaikuttamisosaamista. Edunvalvonnan toteuttamiseksi pidetään yhteyttä poliittisiin päättäjiin ja heidän avustajiinsa sekä ministeriöiden virkamiehiin. Vuonna 2019 järjestetään eduskuntavaalit (huhtikuu), Euroopan parlamentin vaalit (toukokuu) ja mahdollisesti myös ensimmäiset maakuntavaalit (toukokuu). Liiton hallitus on hyväksynyt eduskuntavaalikauden hallitusohjelmatavoitteet, joista viestitään eduskuntavaalivaikuttamisen yhteydessä puolueille ja ehdokkaille. Liitto osallistuu Arkadia 2019 valmennusohjelman toteuttamiseen. Se on puoluerajat ylittävä ohjelmakokonaisuus ja keskustelufoorumi Suomen tulevaisuudesta nuorille yhteiskunta-aktiiveille. Ohjelmassa on mukana yli 200 mm. eduskuntavaaleissa ehdolle asettuvaa nuorta poliitikkoa ja yhteiskunnallisesti aktiivista nuorta kaikista eduskuntapuolueista ja koko maasta. Ohjelma tarjoaa liitolle mahdollisuuden kertoa tulevaisuuden päättäjille asunto- ja kiinteistöalasta sekä rakentaa yhteistoimintaverkoja eri puolueisiin.
3 TOIMINTASUUNNITELMA (19) Liitto yhdessä jäsenyhdistyksiensä kanssa pyrkii valtakunnallisilla ja paikallisilla vaikuttamiskampanjoilla ja edunvalvonnalla vaikuttamaan siten, että asumisen ja kiinteistönpidon kustannukset ovat kohtuullisia. Kiinteistönomistajien kannalta tärkeitä uudistus- ja säädöshankkeita ovat mm. maankäyttöja rakennuslain kokonaisuudistuksen valmistelu, kiinteistöverotuksen uudistaminen, huoneistietojärjestelmän toteuttaminen ( ASREK ) sekä ASREK-hankkeen 2. vaiheen valmistelu, asunto-osakeyhtiölain muutostarpeiden arviointi, energiaverotuksen muutokset, asumisen tukijärjestelmät sekä älyverkkotyöryhmän raporttiin pohjautuva lainsäädäntötyö muun muassa sähkömarkkinalainsäädännön osalta. EU:n energiatehokkuusdirektiivien ja jätedirektiivien (kiertotalous) toimeenpano kansalliseen lainsäädäntöön valmistellaan vuonna Valtiovarainministeriön kotitalouksien velkaantumiskehityksen hillitsemiskeinoja pohtivan työryhmän esitykset valmistuvat maaliskuussa. Liitto vaikuttaa työryhmän työhön tuomalla esiin asunto-osakeyhtiöiden ja asunnonomistajien näkökulmaa. Kansainvälinen edunvalvonta toteutetaan osallistumalla Euroopan Kiinteistöliiton (EPF) toimintaan. Liitto toteuttaa jäsenkyselyitä ajankohtaisista asioista, joiden tuloksia hyödynnetään viestinnässä, koulutuksessa ja edunvalvonnassa. Jäsenyhdistyksien alueellisen ja paikallisen edunvalvonnan tueksi tuotetaan tausta-aineistoja. Edunvalvontaa toteutetaan myös yhteistyössä muiden kiinteistö- ja rakennusalan järjestöjen kanssa, mm. KIRA foorumissa sekä erilaisissa viranomaisten ja järjestöjen asettamissa työryhmissä. 3. Neuvonta ja koulutus Neuvonta- ja koulutuspalvelut ovat keinoja vaikuttaa jäsenistön kykyyn ja mahdollisuuksiin
4 TOIMINTASUUNNITELMA (19) onnistua tehtävissään. Neuvontapalvelut Vahvistetaan Kiinteistöliiton neuvonnan brändiä käyttämällä neuvontapalvelujen markkinointimateriaaleissa Kiinteistöliitto neuvoo -tunnusta. Neuvontapalvelu (puhelin) Neuvonta-ajat Tuottaja Lakineuvonta Maanantai torstai Liiton lakimiehet (suomi ja ruotsi) Perjantai Talous- ja veroneuvonta Maanantai-torstai Liiton asiantuntija Veromo Oy Korjaus- ja tekninen neuvonta Maanantai-torstai Uusimaa, Pirkanmaa, Varsinais-Suomi Energianeuvonta Puhelimella nettivarauksella Kiinteistöliitto
5 TOIMINTASUUNNITELMA (19) Avoin lakineuvonta (maksullinen) Työsuhdeneuvonta Maanantai-torstai Palvelu Oyn ja liiton asiantuntijat Kiinteistötyönantajat ry Lakineuvontaa täydennetään maksullisilla asiantuntijalausunnoilla. Lakineuvonnan nettiajanvarausjärjestelmässä jäsen yhtiön edustaja voi varata 20 minuutin ajan haluamansa kiinteistöjuridisen asian käsittelyyn. Uutena lakineuvonnan toteutustapana otetaan käyttöön sähköinen Lakihelppi -palvelu, josta saa neuvontaa yleisimmin kysytyissä, yksinkertaisissa kysymyksissä. Palveluja täydentävät Suomen Kiinteistöliitto ry:n Palvelu Oy:n tarjoama maksullinen puhelinneuvonta ei-jäsenille sekä yhtiön tarjoamat juridiset, maksulliset toimeksiantopalvelut jäsenistölle. Maksullinen lakineuvontapalvelu palvelee numerossa maanantaista torstaihin kello Neuvontaa voivat käyttää mm. hallituksen jäsenet, osakkaat, isännöitsijät sekä vuokranantajat. Lakineuvontapalvelujen selkeyden ja ymmärrettävyyden kehittämistä jatketaan palvelumuotoilua hyödyntämällä. Liiton ja jäsenyhdistyksien henkilökunnan osaamista ja ammattitaitoa kehitetään yhteisillä koulutuksilla, jotta voidaan varmistaa neuvonnan yhdenmukaiset kannanotot ja tulkinnat. Tätä tuetaan täydentämällä myös Plazassa ns. linjaustietopankkia ja JTJ-järjestelmään tehtäviä neuvontatapahtumien sisältökirjauksia. Neuvontapalveluiden laajentamiseksi kehitetään verkossa tapahtuvaa neuvontaa ja opastusta. Avoimien sivustojen aineistot kohdennetaan osakkaille ja yhdistyksien jäsenhankinnan tukemiseksi. Jäsensivujen tietosisältöä laajennetaan ja syvennetään mm. asunto-osake-yhtiölaista, yhtiökokouksista, osakkaiden osallistumista yhtiön toimintaan, palveluiden ostamisesta sekä korjaushankkeista. Liitto antaa jäsenistölle korjaus- ja teknistä neuvontaa, kiinteistöjen energiatehokkuuteen sekä talouteen ja verotukseen liittyvää neuvontaa. Kiinteistöalan talous- ja veroasioihin perehtyneet ja erikoistuneet asiantuntijat neuvovat puhelimitse jäsenkiinteistöjen edustajia maanantaista torstaihin kello Palvelu toteutetaan osittain ostopalveluna. Korjaus- ja tekninen neuvontapalvelu toteutetaan alihankintana (Kiinteistöliitto Uusimaa, Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi, Kiinteistöliitto Pirkanmaa). Neuvontaa annetaan maanantaista torstaihin kello Energianeuvontaa annetaan puhelimitse varaamalla aika nettiajanvarausjärjestelmässä. Palvelu tarjoaa tietoa taloyhtiöiden toimijoille energiankäyttöön ja -säästöön sekä energiatehokkuutta parantaviin korjauksiin liittyen.
6 TOIMINTASUUNNITELMA (19) Neuvontapalveluiden laatua ja käyttömääriä seurataan JTJ-kirjauksilla ja asiakas-palautekyselyillä. Jäsenyhdistyksien jäsenkiinteistöjen työsuhdeneuvonnasta vastaa Kiinteistötyönantajat ry. Koulutuspalvelut Koulutustoiminnan tavoitteena on hallitusten työskentelyn kehittäminen ja osaamistason kohottaminen. Vahvistetaan Kiinteistöliiton koulutustoiminnan brändiä käyttämällä koulutuskutsuissa ja materiaaleissa Kiinteistöliitto kouluttaa -tunnusta. Liiton asiantuntijat toimivat kouluttajina jäsenyhdistyksien koulutustilaisuuksissa ja muissa tapahtumissa sekä tuottavat koulutusmateriaaleja jäsenyhdistyksien käyttöön. Koulutukset sovitaan jäsenyhdistyksien kanssa puolivuosittain etukäteen. Koulutuksissa painotetaan keskeisten ja yleisimmin neuvontatarvetta vaativien asioiden opettamista (mm. korjaus- ja kunnossapitovastuu, yhtiökokousmenettelyt ja hallituksen tehtävät). Koulutusta kehitetään ja laajennetaan lisäämällä verkossa tapahtuvaa itseopiskelua (verkkokurssit ja webinaarit) sekä tuottamalla oppaita. Jäsenyhtiöille tarjotaan jäsenmaksuun sisältyvinä kursseina: Hyväksytty taloyhtiön hallituksen jäsen (HTHJ),
7 TOIMINTASUUNNITELMA (19) Puheenjohtajana taloyhtiössä Toiminnantarkastajien sähköinen työkirja Yhdessä Kiinteistöalan Kustannus Oy:n kanssa on kehitetty Hyväksytty taloyhtiön hallituksen jäsen koulutusohjelma (HTHJ), jonka suorittamisesta saa halutessaan todistuksen, sekä Toiminnantarkastajien sähköinen työkirja. Nämä verkkokurssit ovat jäsenmaksuun sisältyviä jäsenpalveluita. Koulutustoimintaa kehitetään ottamalla huomioon tiedollisen sisällön ohella taidollisten valmiuksien parantaminen. Toimihenkilöiden kouluttamisosaamiseen, webinaarikoulutusten pitoon ja koulutusten videointiin liittyvää valmiutta sekä palvelumuotoiluun ja tiedon visualisointiin liittyvää osaamista kehitetään. Lähikoulutusten lisäksi tarjotaan erillisiä webinaareja jäsentalojen ja liittoyhteisön toimijoille. Verkkoon työstetään itsenäiseen etäopiskeluun soveltuvia koulutusvideoita sekä lyhyitä tietoiskuvideoita. Kiinteistöliitto jäsenyhdistyksineen tarjoaa jäsenyhtiöille (hallitus, isännöinti, tilin- /toiminnantarkastus) monipuolista jäsenkoulutusta eri aihealueista. Kiinteistöalan lainsäädäntö Hallitustyöskentelyn ABC Styrelsens ansvar och uppgifter i ett husbolag Ajankohtaista kiinteistöjuridiikasta: katsaus hallituksille Ajankohtaista kiinteistöjuridiikasta: katsaus isännöitsijöille Onnistunut yhtiökokous kokoustoimihenkilöiden koulutus Onnistu korjaushankkeessa (videoitu koulutus) Kunnossapitovastuut haltuun Meteliä ja maksuhäiriöitä taloyhtiön toimintakeinot Puheenjohtajana taloyhtiön hallituksessa Kiinteistöyhtiöiden ABC Saantoselvitys ja osakeluettelomerkinnät Uudistalo haltuun (Hallituksille)
8 TOIMINTASUUNNITELMA (19) Uudistalo haltuun (Isännöitsijöille) Taloyhtiö palveluja hankkimassa sopimukset ja kilpailutus Taloyhtiöiden lisä-, täydennys- ja purkava uusrakentaminen Rakennusurakkaa isännöitsijöille Vahingonkorvaus taloyhtiöissä Korjausrakentaminen ja kiinteistön ylläpito Suunnitelmallinen kiinteistönpito Korjaushankkeen hankesuunnittelu Korjaushankkeen läpivienti Julkisivun korjausvaihtoehdot Putkiston korjausvaihtoehdot Märkätilakorjaus taloyhtiössä Lisä- ja täydennysrakentaminen Taloyhtiöiden lämmitysratkaisuja (ml. maalämpö) Taloyhtiöt, sisäilmasto ja ilmanvaihto Taloyhtiöiden energiatehokas arki ja ylläpito Taloyhtiöt ja aurinkoenergia Kesäajan sisälämpötilojen hallinta taloyhtiöissä Kiinteistön taloushallinto Asumiskustannusten kehitys ja näkymät Vakuuta oikein Ajankohtaista taloudesta Hallituksen jäsenen talouskurssi Korjaushanke kirjanpidossa ja verotuksessa Mistä rahoitus korjauksiin? Hallituksen rooli taloyhtiön talouden suunnittelussa Talousarvion laatiminen ja talousarvio-ohje Toiminnantarkastus Tilinpäätöksen tulkinta Viestintä ja tiedonhallinta Taloyhtiön viestintä - suositeltavat käytännöt ja toimivat välineet Kiinteistöliiton sähköiset palvelut (verkkopalvelut, HTHJ ja mobiili) Hyvä hallintotapa taloyhtiössä Taloyhtiön digityöpaja (hallitukset)
9 TOIMINTASUUNNITELMA (19) Liiton ja jäsenyhdistyksien neuvontaa antavien toimihenkilöiden osaamista ylläpidetään ja kehitetään järjestämällä koulutuspäiviä mm. lainsäädännöstä ja sen soveltamisesta, korjausrakentamisesta, kiinteistötaloudesta ja energia-asioista. Lainsäädäntöön liittyviä koulutuspäiviä järjestetään kaksi kevät- ja kaksi syyskaudella. Korjaus- ja teknistä neuvontaa antaville toimihenkilöille järjestetään kaksi koulutuspäivää. Neuvontatyötä tekeville järjestetään asiakaspalvelukoulutus. Lisäksi järjestetään vaikuttamisja viestintäkoulutus. Koulutusyhteistyötä tehdään Kiinteistöalan Koulutuskeskus KIINKOn sekä Opintotoiminnan Keskusliitto ry:n ja Opintokeskus Siviksen kanssa. Kiinteistöliiton ja jäsenyhdistysten hyödynnettävinä ovat Opintokeskus Siviksen taloudelliset tukimuodot sekä kouluttajakoulutus, muu koulutustarjonta ja pedagoginen tuki koulutustoiminnan kehittämisessä. 4. Tutkimus- ja kehitystoiminta Tutkimus- ja kehitystoiminta ovat tapoja kehittää uusia palveluita, osaamista, ja ratkaisuja jäsenten tarpeisiin. Tutkimus- ja kehitystoiminnan painopisteitä ovat asuinkiinteistökannan suunnitelmallisen kiinteistönpidon tehostaminen, rakennuttamisosaamisen edistäminen, hankesuunnitteluosaamisen edistäminen, energiatehokkuuden parantaminen ja korjausrakentaminen. Luodaan hyviä käytäntöjä esimerkiksi korjaamisen, energianhallinnan ja talouden alueilla. Päivitetään tutkimus- ja kehitysohjelma vuosille Vahvistetaan Kiinteistöliiton tutkimuksen ja kehityksen brändiä käyttämällä julkaisuissa ja tulosjulkistuksissa Kiinteistöliitto tutkii -tunnusta. Vuosittain toistuvat tutkimukset Korjausrakentamisbarometrin aineistoa käytetään viranomaisten ja muiden sidosryhmien päätöksenteon apuvälineenä. Barometrilla on kaksi kertaa vuodessa noin vastaajaa, joiden kokemukset ovat arvokkaana apuna liiton näkemysten muodostamisessa. Syksyllä painopisteenä on edelleen putkistokorjaukset. Talouden ja rahoituksen osuudet sekä energia- ja ylläpito-osuudet on barometrista erillisiksi kyselyiksi
10 TOIMINTASUUNNITELMA (19) Asumismenot tutkimusta jatketaan. Sen laskentamallit tarjoavat käyttökelpoisia vertailuarvioita asumiskustannusten kehityksestä ja eroista kaupunkikohtaisesti. Laskentamallia käytetään työkaluna analysoitaessa tulevaisuuden asumisen kustannus- ja kehittämisvaihtoehtoja. Peruslaskelmien ohella tuodaan esille edunvalvonnan kannalta tärkeitä asioita. Tutkimuksen osana tuotetaan yhteistyössä Suomen Vuokranantajat ry:n kanssa vuokra-asuntosijoittamiseen liittyvää tietoaineistoa. Kaupunkikohtaisia kiinteistöveroja ja -maksuja ja niiden kehitystä vertaileva Indeksitalotutkimus toteutetaan toimeksiantona KTI Kiinteistötieto Oy:lle. Tutkimusta kehitetään edelleen lisäämällä aluekohtaista kehitystietojen vertailua yhdessä alueyhdistysten kanssa. Tavoitteena on lisätä ja parantaa tiedon esilletuloa nettipalveluissa. Indeksitalo tutkimus on tehty vuodesta 2001 lähtien. Asuntoyhtiöiden talousarvio-ohje 2020 laaditaan lokakuussa ja päivitetään vuoden 2020 alussa. Asunto-osakeyhtiöiden hoitokulujen kehitystä seurataan yhteistyössä Tilastokeskuksen ja Kiinteistötieto KTI Oy:n ja muiden yhteistyökumppanien kanssa. Pyritään lisäämään relevantin taloustiedon (mm. tasetiedot) saantia asunto-osakeyhtiöistä. Laaja-alaiselle ja tarkalle tiedolle on aiempaa enemmän tarvetta, koska taloudelliset haasteet ovat lähivuosina merkittäviä ja taloyhtiöiden olosuhteet vaihtelevat suuresti. Toteutetaan ajankohtaiskyselyitä tärkeisiin edunvalvontateemoihin liittyen, mm. seuraavista aiheista: - Energia- ja ilmastokysely Asunto-osakeyhtiöiden talous ja rahoitus Asunto-osakeyhtiöiden hallitustyöskentely ja sen kehittäminen - Taloyhtiöt ja Kiertotalous Kohtaavatko reaalimaailmassa? - RAKUun liittyvä Promo-kysely - Asunto-osakeyhtiölain toimivuus ja kehitystarpeet - Lyhytkestoinen vuokraustoiminta asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöissä - Isännöinnin laatumittareiden pohjakysely Osallistutaan Pellervon taloustutkimuksen alueelliseen asuntomarkkinaennuste hankkeeseen, jota hyödynnetään liiton vaikuttamistyössä. Kyselyissä kertyvää dataa hyödynnetään Kiinteistöliiton toimesta kohdentamalla kyselyihin vastanneille viestejä, jotka edistävät vastaajien toimintaa omissa kiinteistöissään.
11 TOIMINTASUUNNITELMA (19) Tutkimus- ja kehityshankkeet Osallistutaan Rakennustietosäätiön Kiinteistönpidon päätoimikuntaan (PT15), jossa pohditaan kiinteistö- ja rakennusalan kehitystarpeita Kiinteistöliitto osallistuu asunto-osakeyhtiöiden kannalta tärkeiden KH-, LVI- ja RT -kortistojen sekä rakentamista koskevien laatuvaatimusten (RYL) laadintaan Rakennustietosäätiössä (mm. Asuinkiinteistön kuntoarvio -kortisto, KiinteistöRYL, Viemäreiden sisäpuolinen korjaus - ohjekortittilaajille ja palveluntuottajille, Kiinteistön tekniset käyttöiät ja kunnossapitojaksot ohjekortit). Rakennuksen kuntosovelluksen (Raku) beta-versio valmistuu vuoden 2019 alussa. Sovellus mahdollistaa asunto-osakeyhtiön kunnossapitotarveselvityksen ja kunnossapitosuunnitelman laatimisen verkkosovelluksen avulla. Sovelluksen toteuttavat yhteistyössä Kiinteistöliitto ja Rakennustietosäätiö. Osapuolet vastaavat omia kokonaisuuksia koskevien sisältöjen tuottamisesta ja Kiinteistöliitto sovelluksen ohjelmoinnista. Sovelluksesta tulee liiton jäsenpalvelu. Sovelluksen kehitystyötä jatketaan käyttöpalautteen perusteella. Osallistutaan Taloteknisen modernisoinnin vastuut hankkeeseen. Hankevastuu: LVI- TU/Kiinteistöalan Kustannus Oy. Hankeaika: Osallistutaan Rakentamisen referenssiportaali hankkeeseen, jonka hankevastuu on Rakentamisen Laatu RALA ry:llä (hankeaika: ). Osallistutaan Asunto-osakeyhtiön isännöintitehtäväluettelon päivityshankkeeseen. Hankevastuu: Kiinteistöalan Kustannus Oy. Hankeaika:
12 TOIMINTASUUNNITELMA (19) Osallistutaan Rakennusten kunnon arvioijien ja koulutusten ja pätevyyksien kehittämishankkeeseen. Hankevastuu: Fise Oy. Hankeaika: Osallistutaan Rakennetun omaisuuden tila, ROTI hankkeeseen, joka on Rakennusinsinööriliiton (RIL) yhteistyöhanke. Osallistutaan Sogreen -hankkeeseen, jonka tarkoituksena on tutkia luontopohjaisia ratkaisuja yhdistettynä teknisiin näkökulmiin uusina mahdollisuuksina viihtyisään, elinkaaritaloudelliseen ja kestävään kaupunkiympäristöön. Hankevastuu: TTY. Hankeaika: Ollaan mukana teettämässä Pro gradu -tutkielmaa (työnimi Kustannustehokkaat sähkön jakelusiirron kannustimet asiakkaiden näkökulmasta ) sähkösiirtohinnoitteluun ja sen valvontamalliin liittyen yhdessä Suomen Omakotiliiton ja Suomen Sähkönkäyttäjät ELFI ry:n kanssa. Pro gradu -työ tehdään Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Työ valmistuu keväällä Osallistutaan Huoneistokohtaisen lämpimän käyttöveden mittauksen kustannustehokkuuden selvittäminen -hankkeeseen, jossa on tavoitteena arvioida huoneistokohtaisen lämpimän käyttöveden mittauksen kattavuutta ja kustannustehokkuutta. Hankevastuu: TEM, VTT. Hankeaikataulu: Osallistutaan Sisäilmaolosuhteiden jatkuva valvonta ja ohjaus -hankkeeseen, jossa testataan ja kehitetään ratkaisuja mitata, valvoa ja ohjata rakennuksen sisäilmasto-olosuhteita ja tätä kautta säätää teknisten järjestelmien toimintaa. Hankevastuu: Enermix Oy, TAMK, TTY. Hankeaika Osallistutaan Finsolar taloyhtiökokeilu -hankkeeseen, jossa tarkastellaan aurinkosähköratkaisujen toteuttamista taloyhtiöissä. Hankevastuu: Aalto-yliopisto, Lappeenrannan teknillisen yliopisto ja STEK. Hankeaika: Osallistutaan mahdollisesti käynnistyvään RAPID-U hankkeeseen, jossa selvitetään ja kehitetään mittauksiin perustuvaa ratkaisuja selvittää erityisesti olemassa olevien ulkoseinärakenteiden lämmöneristävyyttä. Hankevastuu: Arcada AMK. Hankeaika Osallistutaan SRI -menettelyn toteutus Suomessa -hankkeeseen, jossa selvitetään mahdollisuuksia toteuttaa Suomessa päivitetyn rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä määritelty vapaaehtoinen rakennuksen älykkyysindikaattori (SRI). Hankevastuu: Aalto yliopisto. Hankeaika: Osallistutaan Taloautomaatio suurissa asuinrakennuksissa -hankkeeseen, jossa selvitetään, millaisia ratkaisuja markkinoilla on tällä hetkellä ja tuotetaan olemassa oleville taloyhtiöille hankintaohjeistus rakennusautomaation hankintaa varten. Hanke liittyy myös päivitetyn rakennusten energiatehokkuusdirektiivin päivitykseen lämmitysjärjestelmien tarkastusvaatimusten ja älykkyysindikaattorin osalta. Hankevastuu: Motiva. Hankeaika:
13 TOIMINTASUUNNITELMA (19) Osallistutaan Ilmastoviisaat taloyhtiöt -hankkeeseen, jossa luodaan muun muassa avoimen lähdekoodin alustaa/käyttöliittymää, josta taloyhtiö saa kiinteistöön asennettujen mittareiden ja antureiden lähettämät tiedot näkyville, selvitetään energianeuvonnan mahdollisuuksia hyödyntää sekä taloyhtiön avaamaa dataa että yleisesti saatavilla olevaa avointa dataa ja laaditaan kaikille avoin taloyhtiöpäättäjien energia-aiheinen koulutusmoduuli. Hankevastuu: Forum Virium Helsinki, Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut HSY ja Green Building Council Finland. Hankeaika: Osallistutaan hankkeeseen, jossa selvitetään paloturvallisuuden edistämistoimia vuokrataloissa asukkaiden ja kiinteistöjen haltijoiden toimesta. Hankevastuu: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK). Hankeaika: Syksy 2018 Kevät Osallistutaan Esteettömyyden itsearviointi mobiilisovelluksen jatkokehitykseen. Hankevastuu: ARA. Hankeaika Osallistutaan Ikääntyvien asumisen kehittämisohjelmaan jälkeen perustettuun työryhmään, jossa pohditaan ikääntyvien asumiseen liittyviä kysymyksiä, järjestetään aiheeseen liittyviä tapahtumia ja tuotetaan erilaisia ohjeita ja suosituksia. Työryhmään osallistuvat alan keskeiset toimijat. Selvitetään mahdollisuus käynnistää kehittämishanke isännöintipalveluiden laadun mittaamiseksi ja laatuarvioinnin ottamiseksi osaksi isännöintipalvelusopimuksia. Osallistutaan Pyöräpysäköinti kuntoon asuinkiinteistöissä -opashankkeen ohjausryhmään. Hankevastuu: Ympäristöministeriö, Motiva Oy ja Mobinet Oy. Hankeaika: Syksy 2018 Kevät Viestintä- ja tiedonhallinta Viestintä ja tiedonhallinta ovat välineitä sekä kehittää osaamista että vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Toiminnasta, palveluista ja tavoitteista tiedottaminen ja medianäkyvyys tukevat myös toiminnan kasvua. Viestinnällä ja tiedonhallinnalla on vaikuttavuuteen erittäin tärkeä rooli. Vaikuttava viestintä on keino varmistaa, että jäsenistö tietää ja osaa hyödyntää tarjolla olevia jäsenpalveluita saaden siten täyden vastineen jäsenmaksuille. Viestintä Viestinnän suunnittelu ja toteutus perustuvat viestintäsuunnitelmaan, sosiaalisen median tavoitteisiin sekä viestinnän vuosikelloon, jota päivitetään ja kehitetään säännöllisesti.
14 TOIMINTASUUNNITELMA (19) Kiinteistölehden lisäksi liitto voi osallistua liittoyhteisön muiden lehtien sisällöntuotantoon. Kiinteistöliiton jäsenkortti toimii mobiilisovelluksena. Uusia ominaisuuksia ja palveluja lisätään jäsenkorttisovellukseen vaiheittain. Nykyiset painetut jäsenkortit ovat voimassa vuoden 2019 loppuun saakka, minkä jälkeen painetuista korteista luovutaan. Jäsenetuopas 2019 toteutetaan painettuna valtakunnallisena julkaisuna jäsenille Kiinteistölehden mukana. Liitto luopuu valtakunnallisten jäsenetujen tarjoamista muiden kuin liittoyhteisöön kuuluvien yritysten osalta. Jäsenetuopas 2019 toteutetaan painettuna valtakunnallisena julkaisuna jäsenille Kiinteistölehden mukana. Opas sisältää konserni- ja osakkuusyhtiöiden tarjoamat jäsenedut. Sähköisten palveluiden kehitystyötä jatketaan sekä hyödynnetään viestinnässä sosiaalista mediaa ja nettisivuja yhä tavoitteellisemmin. Kokeillaan uutena viestintäkanavana Kiinteistöliiton uutiskirjettä asunto-osakeyhtiön osakkaille. Kiinteistölehti on tärkeä jäsenpalvelu sekä kanava liiton näkemysten esille tuomiseen ja välittämiseen jäsentaloille. Liiton asiantuntijat kirjoittavat säännöllisesti Kiinteistölehteen. Tuetaan jäsenyhdistyksien viestintää mm. auttamalla toimittajatapaamisten järjestämisessä koulutustilaisuuksien yhteydessä.
15 TOIMINTASUUNNITELMA (19) Juttupankki Plazassa sisältää valmiita asiantuntijakirjoituksia jäsenyhdistysten ja muun liittoyhteisön hyödynnettäviksi. Juttupankin sisältöä laajennetaan ja aktivoidaan liittoyhteisön toimijoita laajemmin sisällöntuottajiksi. Kuvapankki on käytössä liittoyhteisön yhteisenä viestinnän visualisoinnin tukipalveluna. Erityisenä painopisteenä on kuvapankin sisällön lisääminen. Kuvapankkiin lisätään valokuvien ja logojen lisäksi infograafeja, kaaviota sekä kuvakkeita. Tiedotetaan jäsenistölle lainsäädännöstä, muista säädöksistä, ja oikeuskäytännöstä. Tarjotaan juttuideoita maakuntalehtien asumis- ja kotisivujen toimittajille. Yhtiökokouskausina viestinnällä aktivoidaan osakkaita osallistumaan yhtiökokouksiin sekä edistämään hallitusten valintaa taloyhtiöissä. Taloyhtiöiden toiminnan tueksi julkaistaan jäsensivuilla konkreettisia toiminta- ja menettelyohjeita sisältävä ohjekortteja. Ohjekortit toimivat neuvonnan välineinä ja konkretisoivat Hyvä hallintotapa suosituksen soveltamista taloyhtiöissä. Jäsenten osoitetietojen päivitysten tehostamiseksi toteutetaan 2-4 kertaa vuodessa osoitetietojen tarkistuskierros Postin päivityspalvelun kautta. Jäsenyhdistyksiä kannustetaan informoimaan jäseniään jäsentietomuutosten päivittämisestä uusitussa verkkopalvelussa suoraan jäsentietojärjestelmään (JTJ). Jäsensivujen uusista ominaisuuksista sekä tietosisällöistä viestitään tehostetusti jäsenille sekä jäsenyhdistyksille. Jäsenten yhteystietojen ajantasaisuutta edistetään opastamalla ja kannustamalla jäsenyhdistyksiä jäsentietojensa ylläpitoon. Järjestelmien kehitystyössä huomioidaan mahdollisuudet parantaa jäsentietojen ajantasaisuutta. JTJ-ohjeita päivitetään ja parannetaan. 6. Järjestötoiminta ja hallinto Järjestötoiminnan tavoitteena on tukea liiton sekä jäsenyhdistyksien toimintaa ja kehittämistä. Kiinteistöliiton liittokokoustapahtumat järjestetään Vaasassa. Jäsentietojärjestelmä JTJ:n yhteystietoja saa liitto käyttää tutkimus- ja kehitystoiminnan ja vastaaviin valtakunnallisiin tarpeisiin ilman erillistä lupaa niiden kyselyjen osalta, jotka on mainittu liiton toimintasuunnitelmassa. Muiden kyselyjen, tutkimusten tai vastaavien osalta kysytään lupa yhdistyksiltä erikseen.
16 TOIMINTASUUNNITELMA (19) Yhteistyössä halukkaiden jäsenyhdistysten kanssa valmistellaan "Tavoitteellisen asiakkuuden hallinnan toimenpideohjelma TAHTO", jossa laaditaan yhteinen toimintamalli jäsenyyksien synnystä, kehittämisen ja syventämisen kautta jäsenyyden päättymisen jälkeiseen aikaan saakka. Ohjelman pääpaino on jäsenyyden aikaisessa toiminnassa ja asiakkuuden hallinnassa. Järjestötoimikunta valmistelee ohjelman yhteistyössä asunto-osaketoimikunnan, vuokratalovaliokunnan sekä isännöintipalvelut-toimikunnan kanssa. Jäsenyhdistykset toimittavat uusille jäsenille Tervetuloa jäseneksi tietopaketin ja hoitavat uusien jäsenten kontaktoinnin. Liitto toimittaa yhdistyksille uusille jäsenille toimitettavaa sisältöä, joka toivotaan yhdistyksen sisällyttävän lähetykseensä. Ruotsinkieliset palvelutarpeet otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon palveluiden tuottamisessa, kehittämisessä ja viestinnässä. Asunto-osakeyhtiöiden osakkaita aktivoidaan osallistumaan yhtiökokouksiin ja muihin osakkaille tarkoitettuihin tapahtumiin (talkoisiin, asukasiltoihin, jne.). Liitto tukee yhdistysten jäsenhankintaa mm. jäsenhankintamateriaaleilla ja jäsenhankintapalkkioilla. Jäsenkehityksestä raportoidaan neljännesvuosittain yhdistysten johdolle sekä liiton hallitukselle. Kiinteistöyhdistyksien jäsenhankintapalkkio uusista jäsenistä on perusjäsenmaksu (yli m3: 57,00 / uusi jäsen, alle : 47,00 euroa/uusi jäsen). Jäsenhankintapalkkio peritään takaisin jäsenyhdistykseltä, jos palkkion maksuperusteena oleva jäsen eroaa kiinteistöyhdistyksen jäsenyydestä ennen Suomen Vuokranantajat SVA ry:n jäsenhankintapalkkioista luovuttiin osana vuoden 2018 jäsenmaksu-uudistusta. Uudet perustettavat asunto-osakeyhtiöt voivat liittyä alueellisiin yhdistyksiin uudistalojäseninä. Näiltä jäseniltä liitto eikä jäsenyhdistys peri jäsenmaksua asuntoosakeyhtiön hallinnon luovutusvuodelta eikä sitä seuraavalta vuodelta. Uudistalojäsenistä ei makseta jäsenhankintapalkkioita yhdistyksille. Nämä jäsenet ovat oikeutettuja liiton jäsenpalveluihin sekä jäsenyhdistyksien palveluihin näiden päättämällä tavalla. Uudistalojäsenyyden aikana niillä ei ole äänioikeutta yhdistyksien kokouksissa. Hallituksen 2018 asettamat valio- ja toimikunnat kokoontuvat 4-6 kertaa vuodessa. Liiton ja jäsenyhdistysten hallituksille järjestetään Hallituspäivät, joiden tarkoituksena on jäsenyhdistysten hallitustyöskentelyn kehittäminen. Liitto tarjoaa, ylläpitää ja kouluttaa jäsenjärjestöille seuraavat tietojärjestelmät ja - sovellukset sekä tietopalvelut: Jäsentietojärjestelmä JTJ Umbraco julkaisujärjestelmä yhdistysten www-kotisivuja varten Lyyti-tapahtumahallintapalvelu eri-uutiskirjepalvelu
17 TOIMINTASUUNNITELMA (19) Taloyhtiosivut.fi kotisivupalvelu jäsentaloyhtiöille STT Info tiedotepalvelu mediaviestintää varten Retriever-mediaseurantapalvelu Plaza Mobiilijäsenkorttisovellus Jäsenten käyttöön julkaistaan vuonna 2019 Rakennusten kunto sovellus (RAKU) ja digitaalinen lakineuvontapalvelu, jotka tulevat jäsensivujen kautta käytettäviksi. Lisäksi jäsensivuille tuotetaan kyselypalvelusovellus jäsentalojen omien kyselyjen toteuttamiseksi. JTJ-järjestelmän kehittämistä ja toiminnallisuuksien laajentamista jatketaan (JTJ+). 7. Taloudelliset resurssit ja henkilöstö Asiantuntevien ja laadukkaiden palveluiden toteuttaminen edellyttää vakaita taloudellisia toimintaresursseja, joiden perusta on jäsenyhdistyksiltä saatavat jäsenmaksut. Kiinteistöliiton jäsenyhdistyksille ja jäsenille tarjoamien palveluiden turvaaminen kaikissa taloudellisissa suhdanteissa edellyttää, että niiden rahoitus perustuu jäsenmaksutuloihin. Jäsen- ja palvelumaksuperusteet määritetään siten, että jäsenpalveluiden vakaa ja laadukas tarjonta turvataan. Liiton talouden perusta pidetään vakaana. Toiminta ja investoinnit mitoitetaan taloudellisten resurssien mukaan. Hyödynnetään viestintäharjoittelijoita ja viestinnänopiskelijoita viestinnän lisäresurssina (esim. videototeutukset ja verkkoviestintä). Henkilöstön osaamistasoa kehitetään sekä omalla sisäisellä koulutuksella että osallistumalla ulkopuolisiin koulutuksiin. Toimiston henkilökunnan työkykyä ylläpitävää toimintaa jatketaan mm. Tyhy-päivillä, tukemalla kulttuurin ja liikunnan harrastamista, osallistumalla sekä järjestämällä yhteisiä henkilöstötapahtumia. Liitto hyödyntää tutkimus- ja kehityshankkeissaan ulkopuolista rahoitusta mm. ministeriöiltä ja säätiöiltä. Näillä rahoitetaan projektien toteuttamista ja niihin liittyvää julkaisutoimintaa. Liiton ja yhdistyksien uusille työntekijöille järjestetään keskeisten työtehtävien mukainen perehdyttämisohjelma, joka sisältää liiton, jäsenyhdistyksien ja osakkuusyhtiöiden osiot. Hallitus on hyväksynyt erikseen liiton talousarvion vuodelle 2019.
18 TOIMINTASUUNNITELMA (19) Tapahtumakalenteri 2019 Tammikuu Toimiston kehityspäivät , Långvik Helmikuu Vaalitoimikunnan kokous 1/2019 Työvaliokunnan kokous , 7.2., Helsinki Kiinteistöliiton hallituksen kokous 1/2019, 14.2., Helsinki Kiinteistöliiton 112. vuosipäivä 14.2., Helsinki EPF:n hallitus , Bryssel Maaliskuu Työvaliokunnan kokous , 19.3., Helsinki Huhtikuu Kiinteistöseminaari 5.4., Vaasa Liittokokous 6.4, Vaasa Kiinteistöliiton hallituksen kokous 2/2019 (Järjestäytyminen), 6.4., Vaasa Taloyhtiö 2019 tapahtuma 10.4., Helsinki Toukokuu Työvaliokunnan strategiakokous , 2.-4./5.5. Korjausrakentamisbarometri 1/2019 Työvaliokunnan kokous , 22.5., Helsinki Kiinteistöliiton hallituksen kokous 3/2019, 29.5., Helsinki Kesäkuu Euroopan Kiinteistöfederaation vuosikokous ja hallitus Liiton ja yhdistyksien henkilöstön TYKY-päivät, , Vierumäki Työvaliokunnan kokous , 18.6., Helsinki Heinäkuu Korjausrakentamisneuvonta suljettu Liiton toimisto suljettu Elokuu Hallituksien neuvottelupäivät, , Helsinki-Tallinna Asumismenot 2019 tutkimuksen julkistus
19 TOIMINTASUUNNITELMA (19) Syyskuu Palveleva vaikuttaja päivät (toimihenkilöt), Indeksitalovertailu 2019 Työvaliokunnan kokous , 10.9., Helsinki Kiinteistöliiton hallituksen kokous 4/2019, 17.9., Helsinki Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi (WDBE:n yhteydessä), 25.9., Paasitorni Lokakuu EPF:n hallitus, Talousarvio-ohje 2020 Marraskuu Korjausrakentamisbarometri 2/2019 Työvaliokunnan kokous , 13.11, Helsinki Kiinteistöliiton hallituksen kokous 5/2019, , Helsinki Joulukuu Työvaliokunnan kokous , , Helsinki
Toimintasuunnitelma 2018 Sisällysluettelo
Toimintasuunnitelma 2018 Sisällysluettelo 1. Palveleva vaikuttaja 2 2. Edunvalvonta ja vaikuttaminen 2 3. Neuvonta ja koulutus 3 4. Tutkimus- ja kehitystoiminta 8 5. Viestintä ja tiedonhallinta 12 6. Järjestötoiminta
JÄSENTYYTYVÄISYYS 2018
JÄSENTYYTYVÄISYYS 2018 Yhteenveto: n=70 1 Kiinteistöliiton jäsentyytyväisyyskysely 2018 Jäsentyytyväisyyskyselyn tavoitteena on selvittää - millaisena jäsenet kokevat Kiinteistöliiton ja jäsenyhdistysten
JÄSENTYYTYVÄISYYS 2018
JÄSENTYYTYVÄISYYS 2018 Yhteenveto: n=56 1 Kiinteistöliiton jäsentyytyväisyyskysely 2018 Jäsentyytyväisyyskyselyn tavoitteena on selvittää - millaisena jäsenet kokevat Kiinteistöliiton ja jäsenyhdistysten
JÄSENTYYTYVÄISYYS 2018
JÄSENTYYTYVÄISYYS 2018 Yhteenveto: n=28 1 Kiinteistöliiton jäsentyytyväisyyskysely 2018 Jäsentyytyväisyyskyselyn tavoitteena on selvittää - millaisena jäsenet kokevat Kiinteistöliiton ja jäsenyhdistysten
JÄSENTYYTYVÄISYYS 2018
JÄSENTYYTYVÄISYYS 2018 Yhteenveto: n=145 1 Kiinteistöliiton jäsentyytyväisyyskysely 2018 Jäsentyytyväisyyskyselyn tavoitteena on selvittää - millaisena jäsenet kokevat Kiinteistöliiton ja jäsenyhdistysten
KIINTEISTÖLIITTO SATAKUNTA RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE Yleistä
1 KIINTEISTÖLIITTO SATAKUNTA RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 1. Yleistä Kiinteistöliitto Satakunta ry. on kiinteistöalan paikallinen yleishyödyllinen yhteisö eli taloyhtiöiden, vuokranantajien ja
Sisällys. TOIMINTASUUNNITELMA (19) Päätös
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 (19) 22.11.2016 Sisällys 1. Palveleva vaikuttaja 2 2. Edunvalvonta ja vaikuttaminen 2 3. Neuvonta ja koulutus 4 4. Tutkimus- ja kehitystoiminta 8 5. Viestintä- ja tiedonhallinta
Paikallinen Palveleva Vaikuttaja
Paikallinen Palveleva Vaikuttaja Akseli Kiinteistöpalvelut Oy Turun Isännöintikeskus Oy 23.11.2016 Toiminnanjohtaja Juuso Kallio Suomen Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien
Sisällys. Toimintasuunnitelma 2016 1 (18) Päätös 17.11.2015
Toimintasuunnitelma 2016 1 (18) 17.11.2015 Sisällys 1. Palveleva vaikuttaja 2 2. Edunvalvonta ja vaikuttaminen 2 3. Neuvonta ja koulutus 4 4. Tutkimus- ja kehitystoiminta 8 5. Viestintä- ja tiedonhallinta
Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA
Kiinteistöstrategia Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA 19.3. 2013 Pekka Luoto Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry Neuvontapalvelut
Sisällys. Toimintasuunnitelma 2015 1 (15) Päätös 18.11.2014
Toimintasuunnitelma 2015 1 (15) Sisällys 1. Palveleva vaikuttaja... 2 2. Edunvalvonta ja vaikuttaminen... 2 3. Neuvonta ja koulutus... 3 4. Tutkimus- ja kehitystoiminta... 6 5. Viestintä- ja tiedonhallinta...
Imatran Seudun Kiinteistöyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA /6 Imatra
n Seudun Kiinteistöyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1/6 JOHDANTO Historiatietojen mukaan n seudun Kiinteistöyhdistys ry:n perustamiskokous on pidetty joulukuun 11. päivä vuonna 1946. Vuosi 2017 on
JÄSENTYYTYVÄISYYS 2015
JÄSENTYYTYVÄISYYS 2015 Yhteenveto: Etelä Karjalan Kiinteistöyhdistys 1 Jäsentyytyväisyyskyselyn tavoitteena oli selvittää - millaisena jäsenet kokevat Kiinteistöliiton / jäsenyhdistysten nykyisen toiminnan
KIINTEISTÖLIITTO UUSIMAA RY:N STRATEGIA Hyväksytty hallituksessa
1 KIINTEISTÖLIITTO UUSIMAA RY:N STRATEGIA Hyväksytty hallituksessa 10.6.2015 Johdanto Strategia on linjaus siitä, mitkä ovat Kiinteistöliitto Uusimaan tavoitteet ja miten yhdistys aikoo toimia saavuttaakseen
Digitaalinen palvelutarjotin
Digitaalinen palvelutarjotin Kurssi kohti tulevaisuutta Thomas Åberg, kehitysjohtaja Kiinteistöalan Kustannus Oy Tarjoamme digitaalisia sisältöratkaisuja Taloyhtiöille Isännöitsijöille Huoltoyhtiöille
Roolinne taloyhtiössä
Roolinne taloyhtiössä 1 97 Kaikki vastaajat (=129) 8 6 4 2 12 15 5 Isännöitsijä Puheenjohtaja Hallituksen jäsen Jokin muu, mikä 1/3 Paikkakunta (Taloyhtiön sijainti) 12 111 Kaikki vastaajat (=13) 1 8 6
Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä. Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen
Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen Taloyhtiöillä ja muilla rakennusten omistajilla edessä suuria haasteita.
TOIMINTASUUNNITELMA 2019
Sivu 1 (6) TOIMINTASUUNNITELMA 2019 YHTEENVETO Keski-Suomen Kiinteistöyhdistys on vuonna 1903 perustettu asunto-osakeyhtiöiden, kiinteistöosakeyhtiöiden, vuokrataloyhtiöiden ja muiden yhteisömuotoisten
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018
1 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 1. YLEISTÄ Varsinais-Suomi on pitkän linjan varsinaissuomalainen asumisen ja kiinteistönpidon edunvalvoja ja vaikuttaja. Yhdistyksen toimintaa ohjaa ja valvoo hallitus,
Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin
Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton
Kiinteistöliiton jäsentyytyväisyyskysely
Kiinteistöliiton jäsentyytyväisyyskysely Kevät Yhteenveto: Oulun läänin Kiinteistöyhdistys ry KTI KIINTEISTÖTIETO OY KTI KIINTEISTÖTALOUDEN INSTITUUTTI RY LUOTTAMUKSELLINEN TAUSTATIEDOT Kiinteistöliiton
Toimintasuunnitelma 2014 1 (13) 19.11.2013. Työvaliokunta 12.11.2013 Hallitus 19.11.2013. Sisällys
Toimintasuunnitelma 2014 1 (13) 19.11.2013 Työvaliokunta 12.11.2013 Hallitus 19.11.2013 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Edunvalvonta... 2 3. Neuvontapalvelut... 3 4. Järjestötoiminta ja hallinto... 4 5. Tutkimus-
Etelä Karjalan Kiinteistöyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019
1 / 8 TOIMINTA AJATUS Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta sääntöjen 2 :n mukaan: Yhdistyksen tarkoituksena on: toimia jäsentensä ja jäsentalojensa edustajien yhdyssiteenä ja valvoa niiden yleisiä ja yhteisiä
JÄSENTYYTYVÄISYYS 2015
JÄSENTYYTYVÄISYYS 2015 Yhteenveto: Etelä Kymenlaakson Kiinteistöyhdistys 1 Jäsentyytyväisyyskyselyn tavoitteena oli selvittää - millaisena jäsenet kokevat Kiinteistöliiton / jäsenyhdistysten nykyisen toiminnan
JÄSENTYYTYVÄISYYS 2015
JÄSENTYYTYVÄISYYS 2015 Yhteenveto: Pohjois Kymen Kiinteistöyhdistys 1 Jäsentyytyväisyyskyselyn tavoitteena oli selvittää - millaisena jäsenet kokevat Kiinteistöliiton / jäsenyhdistysten nykyisen toiminnan
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE Hyväksytty hallituksen kokouksessa YLEISTÄ
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 14.12.2018 1. YLEISTÄ Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi on pitkän linjan varsinaissuomalainen asumisen ja kiinteistönpidon edunvalvoja
Kiinteistöliiton jäsentyytyväisyyskysely
Kiinteistöliiton jäsentyytyväisyyskysely Kevät Yhteenveto KTI KIINTEISTÖTIETO OY KTI KIINTEISTÖTALOUDEN INSTITUUTTI RY LUOTTAMUKSELLINEN TAUSTATIEDOT Tässä raportissa on esitetty Kiinteistöliiton jäsentyytyväisyyskyselyn
Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin
Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,
Jäsentyytyväisyyskysely 2012
Jäsentyytyväisyyskysely KIINTEISTÖLIITTO Yhteenveto: Etelä-Kymenlaakson Kiinteistöyhdistys LUOTTAMUKSELLINEN.. TAUSTATIEDOT Tässä raportissa on esitetty Kiinteistöliiton jäsentyytyväisyyskyselyn tulokset
Jäsentyytyväisyyskysely 2012
Jäsentyytyväisyyskysely 1 KIINTEISTÖLIITTO Yhteenveto: Pohjois-Kymen Kiinteistöyhdistys LUOTTAMUKSELLINEN..1 TAUSTATIEDOT Tässä raportissa on esitetty Kiinteistöliiton jäsentyytyväisyyskyselyn tulokset
Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019
Lapin Yrittäjät Toimintasuunnitelma 2019 1 ARVOT Mihin toimintamme perustuu? Rohkeus 2 Luotettavuus Uusiutuminen Tehtäväalueet mitä teemme? VAIKUTTAA VERKOSTOI VAHVISTAA V I E S T I I 3 Vaikuttaa q Resurssien
Yhdistyksen hallituksen palvelustrategia 2016
Yhdistyksen hallituksen palvelustrategia 2016 Hyväksytty hallituksessa 8.3.2016 Esitetty yhdistyksen vuosikokoukselle 23.3.2016, Kotka Jäsenet Jäsenyhdistykset Kiinteistöliitto Palvelu on vaikuttamista
Toimintasuunnitelma 2011 1 (8) 16.11.2010. Työvaliokunta 9.11.2010 Hallitus 16.11.2010. Järjestötoiminta. Neuvonta. Edunvalvonta. Viestintä & koulutus
Toimintasuunnitelma 2011 1 (8) 16.11.2010 Työvaliokunta 9.11.2010 Hallitus 16.11.2010 Neuvonta Järjestötoiminta Edunvalvonta Viestintä & koulutus Tutkimus & kehitys 1) Johdanto...2 2) Edunvalvonta...2
pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava
Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
JÄSENTYYTYVÄISYYS 2015
JÄSENTYYTYVÄISYYS 2015 Yhteenveto: Kiinteistöliitto Kanta Häme 1 Jäsentyytyväisyyskyselyn tavoitteena oli selvittää - millaisena jäsenet kokevat Kiinteistöliiton / jäsenyhdistysten nykyisen toiminnan ja
Sähköautojen lataus taloyhtiön verkossa
Sähköautojen lataus taloyhtiön verkossa Kiinteistöliitto Uusimaa Ry Mia Pujals johtava lakimies, varatuomari Katriina Sarekoski lakimies, varatuomari Taloyhtiösi asialla Yleistä Sähköautojen määrä lisääntyy
Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pekka Luoto
OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys 3.3. 2011 Pekka Luoto Uusi asunto-osakeyhtiölaki tuli voimaan 1.7 2010 Muun muassa: Kunnossapitotarveselvitys
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu
puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu
Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten
Taloyhtiöiden hallituskysely Hallitusten valinta ja kokoukset Embargo klo 9
Taloyhtiöiden hallituskysely 2018 Hallitusten valinta ja kokoukset Embargo 3.5.2018 klo 9 Selvityksen taustat ja rakenne Kiinteistöliiton jäsenkysely Vastaajien määrä 4023, sähköpostikutsuna ja nettilomakkeella
Varsinainen toiminta. Tarkennettu Talousarvio Talousarvio 2014 2015. Ay avustus. Tuotot Ray avustukset 754 000 839 000
1 (7) 22.9.2014/tl Varsinainen toiminta Tarkennettu Talousarvio Ay avustus Ray avustukset 754 000 839 000 Palkat 414 500 467 500 Palkkiot 12 500 8 000 Eläkekulut 91 000 88 750 Lakisääteiset sos.kulut 27
1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa
SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan
1(5) Kiinteistöliitto Uusimaa ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE YLEISTÄ
1(5) Kiinteistöliitto Uusimaa ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 12.12.2012 YLEISTÄ Kiinteistöliitto Uusimaa ry:n (jäljempänä yhdistys) uusittujen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on alueensa
JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa
Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan
Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa?
Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa? Kiinteistö 2013 14.11.2013 Jukka Kero, Pääekonomisti Suomen Kiinteistöliitto ry Sisältö Taloustilanne ja lähiaikojen näkymät Taloyhtiöiden hoitokulujen kehitys
Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n
Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka
Taloyhtiön viestintä - suositeltavat käytännöt ja
Taloyhtiön viestintä - suositeltavat käytännöt ja toimivat välineet Tänään: Taloyhtiön viestintä - suositeltavat käytännöt ja toimivat välineet Hyvä viestintä on tärkeä osa taloyhtiön viihtyisyyttä ja
Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017
Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen
1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus
1 (7) 16.9.2015/tl Talousarvio 2016 Varsinainen toiminta Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava Ay avustus Ray avustukset 795 000 860 000 Palkat 440 000 479 000 Palkkiot, hallitus 6 000 6 000 Eläkekulut
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Miten Motiva palvelee 22.5.2012
Miten Motiva palvelee 22.5.2012 Ajankohtaista Tiedote 15.5. Motivan palvelut Julkaisut Miten Motiva palvelee neuvontaorganisaatioita Verkkosivut, työkalut Kuluttajaneuvonnan www-portaali Neuvojien koulutukset
Näytesivut KORJAUS- HANKKEEN. taustavalmistelut
Ennen kuin korjaushanketta voi alkaa suunnitella, on selvitettävä, missä kunnossa kiinteistö nyt on ja mitä korjattavaa siinä on. Selvitys tehdään valmistumisvuoden, vauriohistorian, teknisten selvitysten
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON
KIINTEISTÖALAN HALLITUSAMMATTILAISET AKHA ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016
1 KIINTEISTÖALAN HALLITUSAMMATTILAISET AKHA ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Yhdistyksen vuoden teemana on Hyvä hallintotapa tavaksi. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi yhdistyksen hallitus toimii aktiivisesti
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.
METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia
METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia 2015-2019 Visio METKA on Suomen suurin ja vaikuttavin opiskelijakunta niin taloudellisin kuin toiminnallisin mittarein mitattuna.
Asunto-osakeyhtiön suunnitelmallinen kiinteistönpito (KIPI)
Asunto-osakeyhtiön suunnitelmallinen kiinteistönpito (KIPI) TkT Jari Virta Kiinteistöliitto Kiinteistönpito kiinteistöstä ja sen hyödyntämisestä vastaaminen Rakentaminen Kiinteistön ylläpito toiminta,
KYLPPÄRIT KUNTOON. 20.5.2015 Riihimäki. Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri
KYLPPÄRIT KUNTOON 20.5.2015 Riihimäki Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri SISÄLTÖ Kuka vastaa kylpyhuoneiden kunnossapidosta ja mikä on vastuunjakotaulukko? Kolme erilaista kylpyhuoneremonttia: 1. Oma-aloitteiset
Taloyhtiöiden antenniverkkojen tilanne - miten tavoittaa päättäjät? 29.10.2015 Rantasipi Sveitsi Yhteysjohtaja Timo Tossavainen
Taloyhtiöiden antenniverkkojen tilanne - miten tavoittaa päättäjät? 29.10.2015 Rantasipi Sveitsi Yhteysjohtaja Timo Tossavainen Asunto-osakeyhtiöt & tavoitettavuus Suuri määrä taloyhtiöitä Suomessa = haaste
PAINOPISTEET ERA17-toimintaa terävöitettiin ja toiminnan painopisteiden lukumäärää pienennettiin vaikuttavuuden parantamiseksi
PAINOPISTEET 2013-2015 2012 ERA17-toimintaa terävöitettiin ja toiminnan painopisteiden lukumäärää pienennettiin vaikuttavuuden parantamiseksi Maankäyttö painopisteet 2013-2015 Kaavoitukseen energiatehokkuutta
ENERGIAPOLLARI NEUVOO ENERGIA ASIOISSA
Enontekiön Sähkö Oy ENERGIAPOLLARI NEUVOO ENERGIA ASIOISSA 1 Energiapalvelujen toimenpideohjelman ajankohtaispäivä 14.12.2011 Finlandia talo, Helsinki 2 Johdanto Energianeuvonnalla vastuulliset energiayhtiöt
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja
Seniorin koti kansan osakkeessa. Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman päätösjuhla Harri Hiltunen
Seniorin koti kansan osakkeessa Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 päätösjuhla 24.11.2017 Harri Hiltunen Asuntokanta ja henkilöt rakennustyypeittäin (31.12.2016) Asuntokanta rakennustyypeittäin
Toteutunut jälkiasennushissihanke, esimerkkinä As Oy Pesäpönttö
Toteutunut jälkiasennushissihanke, esimerkkinä As Oy Pesäpönttö Esteettömyys- ja hissiseminaari 26.10.2015, Kotka Sami Tammisto Toiminnanjohtaja Etelä-Kymenlaakson Kiinteistöyhdistys ry Etelä-Kymenlaakson
- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman
YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on
VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017
VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Katsaus vuoteen 2017 Toimintakauden 2017-2018 aikana VANVARYn toimintaan ei suunnitella merkittäviä suunnanmuutoksia, mutta näkyvyyttä ja vaikuttavuutta pyritään lisäämään
UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN
UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN 10.10.2012 Asiakkuusjohtaja Peter Ström, Suomen Talokeskus Oy Suomen Talokeskus Oy 1923 perustettu suomalainen insinööritoimisto Liikevaihto 13 milj. Henkilöstö
Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu
1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan
Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy
Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Energianeuvonnan tavoite Kuluttajat löytävät tiedon ja neuvontapalvelut helposti Kuluttajat
Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland
Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen
BAFF -SEMINAARI. Asuinkiinteistön toimivuuden mittarit ja rakennusautomaatio
BAFF -SEMINAARI Asuinkiinteistön toimivuuden mittarit ja rakennusautomaatio Mikko Peltokorpi Matinkylän Huolto Oy, toimitusjohtaja Suomen Isännöintiliitto, puheenjohtaja www.matinkylanhuolto.fi Asiakkaiden
STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry
STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA Seinäjoen Yrittäjät ry 1 2 Strategia 2017 2020 (Strategiakausi 2015 2020 ) MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Innostava jäsenyritysten
Toimintasuunnitelma. Hämeen Yrittäjät ry.
Toimintasuunnitelma 2019 Hämeen Yrittäjät ry. Hämeen Yrittäjät TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Vaikuttaa Verkostoi Vahvistaa 13.9.2018 Toimintasuunnitelma 2019 2 1 Yhteinen matka Parannamme yrittäjien asemaa
Sisällys. Palveleva vaikuttaja strategia 2014 1 (8) 29.3.2014
Palveleva vaikuttaja strategia 2014 1 (8) 29.3.2014 Sisällys Johdanto... 2 Toimintaympäristön muutokset... 2 Kiinteistöliiton missio... 4 Kiinteistöliiton visio... 4 Kiinteistöliiton strategia... 5 Arvomme...
Asiantuntijat avuksi taloyhtiöstrategian työstämiseen
Asiantuntijat avuksi taloyhtiöstrategian työstämiseen ANU NORROS ILMASTOINFON SUUNNITELMALLISEN KIINTEISTÖNPIDON KOULUTUS SYKSY 2017 TALOYHTIÖSTRATEGIA HYVIN TEHTY TALOYHTIÖ- STRATEGIA ON YHDESSÄ SOVITTU
Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat
Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1
SIL2020 Strategia. Avainhenkilöpäivät Eila Pohjola
SIL2020 Strategia Avainhenkilöpäivät 26.10.2014 Eila Pohjola Keskustelun tavoite Käydä avointa keskustelua liiton toiminnasta, sen kehittämisestä sekä lajitoimikuntien toiveista liittyen SIL 2020 strategiaan
Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.
KNX Finland Syyskokous 2018
KNX Finland Syyskokous 2018 Puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan katsaus Markkinointi Kalasataman Award palkinnot (globaali ja kansallinen) http://knx.fi/uutiset.php?aid=224620&k=-1 http://knx.fi/uutiset.php?aid=224626&k=-1
Edunvalvonta
Toimintasuunnitelma 2012 1 (12) 22.11.2011 Työvaliokunta 8.11.2011 Hallitus 22.11.2011 Neuvonta Järjestötoiminta Edunvalvonta Viestintä & koulutus Tutkimus & kehitys 1. Johdanto... 2 2. Edunvalvonta...
Ajankohtaisia energia-asioita taloyhtiöihin. Energianeuvoja Tommi Tuomi
Ajankohtaisia energia-asioita taloyhtiöihin Energianeuvoja Tommi Tuomi Kymenlaakson energianeuvonta Energianeuvoja Tommi Tuomi 020 615 7449 tommi.tuomi@kouvola.fi Sähköposti ja puhelin neuvontaa, neuvonta
KIINTEISTÖPALVELUT RY. Ratkaisut eduksesi, työnantaja.
KIINTEISTÖPALVELUT RY Ratkaisut eduksesi, työnantaja. Historiaa. Kiinteistöpalvelut ry Perustettu 2002 Perustajajärjestöt Kiinteistöpalvelualat KIPA ry Kiinteistötyönantajat KITA ry Suomen Kiinteistöpalveluyritykset
puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet
Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla
Neuvonta-Viestintä-Koulutus-Edunvalvonta
1 KIINTEISTÖLIITTO UUSIMAA STRATEGIA Hyväksytty hallituksen kokouksessa 23.9.2009 Neuvonta-Viestintä-Koulutus-Edunvalvonta 1) Johdanto Strategia on linjaus siitä, mitkä ovat yhdistyksen tavoitteet ja miten
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin
toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja
Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Hankkia lisää jäseniä
Miksi hallitustyöskentelyyn pitää ja kannattaa panostaa?
Miksi hallitustyöskentelyyn pitää ja kannattaa panostaa? - Hallitus on keskeisessä roolissa päätöksenteossa ja sen valmistelijana - Hallitukselta odotetaan hyviä ja oikeudenmukaisia ratkaisuja - Hallitukselta
Liikennepalvelut taloyhtiöissä Hankekuvaus Jukka Kero
Liikennepalvelut taloyhtiöissä Hankekuvaus 9.3.2018 Jukka Kero Hankkeen tavoitteet Selvitetään asunto-osakeyhtiöiden tulevaisuuden kestävään liikkumiseen liittyviä näkemyksiä, tarpeita ja mahdollisuuksia
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan
RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011
RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011 Missio, visio ja arvot MISSIO RIL edistää jäsentensä ammattitaidon ja hyvinvoinnin jatkuvaa kehittymistä
LIITTYMINEN SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖN JÄSENJÄRJESTÖKSI
LIITTYMINEN SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖN JÄSENJÄRJESTÖKSI SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ - On vuonna 1935 perustettu yleishyödyllinen hostellitoiminnan keskusjärjestö. - Suomen Hostelljärjestö ja verkoston yli 40
Kiinteistöliiton jäsentyytyväisyyskysely
Kiinteistöliiton jäsentyytyväisyyskysely Kevät 6 Yhteenveto KTI KIINTEISTÖTIETO OY KTI KIINTEISTÖTALOUDEN INSTITUUTTI RY LUOTTAMUKSELLINEN 1 TAUSTATIEDOT Koko aineisto Vastaajaryhmät koko aineiston tasolla
JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1
Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti
TOIMINTASUUNNITELMA 2008 1 (5) Esitys
TOIMINTASUUNNITELMA 2008 1 (5) Esitys 19.3.2007 Työvaliokunta 8.3.2007 Hallitus 19.3.2007 Liittokokous 21.4.2007 Toimintavuosi 2008 on Kiinteistöliiton vuonna 2007 hyväksytyn strategian ensimmäinen täysi
Korjausrakentamisen tupailta Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa
Korjausrakentamisen tupailta 18.1.2012 Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa Kiinteistöliitto Uusimaa (Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys) Suomen Kiinteistöliiton suurin alueyhdistys 9300
TOIMINTASUUNNITELMA 2018
TOIMINTASUUNNITELMA 2018 PYÖRÄLIITTO RY Pyöräliitto edistää pyöräilyä liikennemuotona sekä toimii pyöräilijöiden valtakunnallisena edunvalvojana ja paikallisten pyöräily-yhdistysten yhteistyöelimenä. Pyöräliitto