Yhtiöitettävät vuokratalot ja osakehuoneistot
|
|
- Antero Lehtilä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kunnanhallitus Ilomantsin kunnan vuokra-asuntojen ja -tilojen yhtiöittämisselvitys 101/01.016/2018 Kunnanhallitus Kuntalain (410/2015) 126 :n mukaan kunnalla on yhtiöittämisvelvollisuus kunnan hoitaessa 7 :ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla. Vapailla markkinoilla olevat kunnan omistuksessa olevat vuokra-asunnot ja vuokrattavat yritystilat kuuluvat lähtökohtaisesti laissa määritellyn yhtiöittämisvelvollisuuden piiriin. Lain vaatimusten mukaisen yhtiöittämisen käynnistämiseksi Ilomantsin kunta on teettänyt Profit-Visio Oy:llä kunnan vuokra-asuntoja ja -tiloja koskevan yhtiöittämisselvityksen. Selvitys on toteutettu syksyn 2017-kevään 2018 aikana ja selvityksen etenemistä ja tuloksia on esitelty kunnanvaltuustolle valtuustoseminaareissa sekä Selvityksen tulosten pohjalta esitetään jatkotoimenpidesuosituksena yhtiöittämisen toteuttamista seuraavin periaattein: Yhtiöitettävät vuokratalot ja osakehuoneistot Kunnan oman asuntovuokraustoiminnan osalta yhtiöittäminen toteutetaan myymällä seuraavat kunnan omistuksessa olevat yhteensä 98 asuinhuoneistoa käsittävät vuokra-asuntotalot ja vuokra-asunto-osakkeet kuntakonserniin kuuluvalle Pogostan Vuokratalot Oy:lle: Vuokratalot Ent. Lylykosken terveystalo 3 huoneistoa Keskuskoulun rivitalot 23 huoneistoa Vastaanottoasuntola 4 huoneistoa Vuokra-Huttu I 10 huoneistoa Vuokra-Huttu II 7 huoneistoa Vuokra-Kannel I 19 huoneistoa YHTEENSÄ 66 huoneostoa Vuokra-asunto-osakkeet AsOy Ilom. Kalevanrivi 2 huoneistoa AsOy Ilom. Sissipolku 3 huoneistoa AsOy Ilom. Soihtulanrivit 3 huoneistoa AsOy Ilom. Yrittäjät 9 huoneistoa AsOy Ilom. Ilmarinen 1 huoneisto
2 AsOy Ilom. Kalevalantie 1 huoneisto AsOy Ilom. Kalevalankulma 1 huoneisto AsOy Ilom. Kalevalanpuisto 2 huoneistoa AsOy Ilom. Kirkkotie 11 2 huoneistoa AsOy Ilom. Nikakuja 1 huoneisto AsOy Ilom. Sammontie 2 huoneistoa AsOy Kalevantupa 3 huoneistoa AsOy Mantsinrinne 1 huoneisto AsOy Tirinkaivo 1 huoneisto YHTEENSÄ 32 huoneistoa Kaupan myötä kyseiset rakennukset ja asunto-osakkeet poistuisivat kunnan suorasta omistuksesta ja taseesta ja siirtyisivät Pogostan Vuokratalot Oy:n omistukseen ja hallintaan. Samalla asuntojen nykyiset vuokrasopimukset siirtyisivät Pogostan Vuokratalot Oy:lle entisin ehdoin. Pogostan Vuokratalot Oy vastaisi jatkossa siirtyvien asuntojen vuokraamisesta sekä normaaleista omistajalle kuuluvista hallinto- ja ylläpitotehtävistä niihin liittyvine kuluineen. Yhtiöitettävien kohteiden arvostuksen tulee perustua lähtökohtaisesti kohteiden ns. käypään arvoon luovutushetkellä. Tätä edellyttää mm. Varainsiirtoverolaki ( /931), jonka mukaisesti luovutuksensaajan suorittaman varainsiirtoveron perusteena on luovutetun omaisuuden käypä arvo. Siirrettävien vuokratalojen osalta esitetään, että Ilomantsin kunnan ja Pogostan Vuokratalot Oy:n välisessä kaupassa kauppahintojen perusteena ovat siirrettävien kohteiden arvot kunnan taseessa kaupan toimeenpanohetkellä. Kunnan tilinpäätöksen mukaisin tasearvoin vuokratalojen kokonaiskauppahinnaksi muodostuisi noin euroa. Lopulliset kauppahinnat täsmäytettäisiin luovutushetken tasearvojen mukaisiksi. Selvityksessä mukana olevat vuokratalokiinteistöt ovat pääosin erikoiskohteita, joille on vertailupohjan puuteen vuoksi hyvin vaikeaa määrittää kauppa-arvoperusteista markkina-arvoa. Näin ollen kohteiden rakennusten kirjanpitoon perustuvien tasearvojen on katsottu muodostavan perustellun lähtökohdan kauppahinnoille. Taseperusteisen arvostus on ollut yleisesti käytetty menetelmä vastaavissa tilanteessa kuntien toteuttamissa yhtiöittämisjärjestelyssä. Tasearvoperusteella toteutettaessa rakennusten myynti olisi kunnan tuloksen näkökulmasta neutraali järjestely eikä siitä aiheutuisi kunnalle kirjanpidollista luovutusvoittoa tai -tappiota. Poikkeuksen taseperusteiseen arvostukseen saattavat muodostaa kohteet
3 Vuokra-Huttu II ja Vuokra-Kannel I, jotka ovat luovutusrajoitusten alaisia Arava-taloja. Niiden osalta kauppahinnan enimmäismääränä voi olla Aravarajoituslain mukainen enimmäisluovutuskorvaus, vaikka se olisi kohteiden tasearvoa alhaisempi. Selvitysvaiheessa myös Arava-kohteiden kauppahintaperusteena on käytetty tasearvoja, mutta lopullinen luovutuskorvaus voidaan vahvistaa vasta Aran hyväksyttyä vahvistettua luovutuskorvauksen määrän. Vuokratalojen siirtämistä esitetään toteutettavaksi ns. rakennusten erillisluovutuksina, jolloin kiinteistöjen maa-alueet jäisivät Ilomantsin kunnan omistukseen. Kunta vuokraisi maa-alueet Pogostan Vuokratalot Oy:lle erikseen laadittavien maanvuokrasopimusten mukaisesti. Lähes kaikki Pogostan Vuokratalot Oy:n nykyisellään omistamat rakennukset sijaitsevat kunnan vuokramaalla, joten periaate olisi nykyistä käytäntöä vastaava. Rakennusten maapohjalle ei myöskään näin meneteltäessä tarvitsisi määritellä erillistä kauppa-arvoa. Vuokra-asunto-osakkeiden osalta esitetään, että kauppahintojen perusteena ovat yhtiöittämisselvityksen yhteydessä teetetyn suuntaa antavan asiantuntija-arvion pohjalta määritellyt osakkeiden velattomat käyvät arvot. Asunto-osakkeiden kohdalla tasearvojen käyttäminen kauppahintaperusteena ei ole perusteltua, koska osakkeita koskevat kirjanpitokäytännöt ja tasearvostus eivät kuvasta osakkeiden arvonmuutoksia samalla tavoin kuin suoraan omistettujen rakennusten kohdalla. Asiantuntija-arvion pohjalta siirron kohteena olevien osakkeiden käyvät arvot olisivat yhteensä noin euroa. Maksettavan kauppahinnan määrittelyssä osakkeiden velattomista hinnoista vähennettäisiin osakkeita rasittavat Pogostan Vuokratalot Oy:n vastattavaksi siirtyvät yhtiölainaosuudet kaupan toimeenpanohetken arvoistaan. Siirrettäviin osakkeisiin kohdistuvien yhtiölainaosuuksien yhteismäärä on ollut noin tuhatta euroa. Mainituin perustein Pogostan Vuokratalot Oy:n kunnalle maksamaksi asunto-osakkeiden kokonaiskauppahinnaksi muodostuisi noin euroa. Vastaavasti kyseisten osakkeiden arvot kunnan taseessa ovat olleet noin euroa. Tältä pohjalta laskien kaupasta syntyisi kunnalle noin euron laskennallinen luovutusvoitto. Kaikki edellä esitetyt siirrettävien rakennusten ja osakkeiden taseperusteiset luvut perustuvat vuoden 2018 alun arvioihin ja ovat siksi suuntaa antavia. Vuokratalojen kohdalla tasearvot muuttuvat kaupantekohetkeen jonkin verran mm. rakennuksista tehtävien poistojen sekä mahdollisten rakennuksiin tehtävien investointien myötä. Asunto-osakkeiden kohdalla arvonmuutokset ovat lyhyellä aikavälillä epätodennäköisiä, koska osakkeiden kirjanpitoarvoihin ei synny muutoksia
4 esim. poistojen kautta. Asunto-osakkeisiin kohdistuvien yhtiölainojen määrät kuitenkin muuttuvat normaalien pääomavastikemaksujen mukaisen lyhenemisen sekä mahdollisten uusien taloyhtiökohtaisesti otettavien lainojen mukaisesti. Kokonaisuutena arvioiden tasearvojen suuruusluokissa ja niihin perustuvissa kauppahintaperusteissa ei oleteta tapahtuvan merkittäviä muutoksia, mikäli yhtiöittämiseen liittyvät kaupat saadaan toteutettua vuoden 2018 aikana. Yhtiöitettävät yritystilat Yritystilakäytössä olevien Kunnan omistaminen rakennusten osalta yhtiöittämistä esitetään toteutettavaksi siten, että yrityskiinteistöjen hallinnointia, omistamista ja vuokraustoimintaa varten perustetaan uusi yhtiö, jolle Ilomantsin kunta myy seuraavat yritystiloina toimivat rakennukset: Savotantien teollisuushalli Yrityshalli Pampalon huoltohalli Pampalon koulutus- ja toimirakennus Kauppojen myötä kyseiset rakennukset poistuisivat kunnan suorasta omistuksesta ja kunnan taseesta ja siirtyisivät perustettavan yhtiön omistukseen ja hallintaan. Tilojen nykyiset vuokrasopimukset siirtyisivät perustettavalle yhtiölle entisin ehdoin. Perustettava yhtiö vastaisi jatkossa tilojen vuokraamisesta ja kehittämisestä sekä normaaleista hallinnon ja ylläpidon tehtävistä niihin liittyvine kuluineen. Siirrettävään kokonaisuuteen kuuluvan Savotantien teollisuushallin osalta on kuitenkin selvityksessä todettu, ettei nykyisestä Honkalampi-säätiön työpajatoimintaa varten vuokraamasta tilasta saatava vuokratuotto riitä siitä aiheutuvien kulujen kattamiseen. Hallista saatava nykyinen keskivuokratuotto n. 1,6 /m2/kk on perustettavan yhtiön näkökulmasta täysin alimitoitettu ja jatkuessaan vaarantaisi koko yhtiön toiminnan kannattavuuden. Vuokralaisen toiminnan luonne huomioon ottaen vuokratason nostaminen nykytasolta ei kuitenkaan ole realistinen lähtökohta. Jotta Kunnan kannalta tärkeä työpajatoiminta tiloissa voisi jatkua, selvityksessä esitetään, että Kunta tarvittaessa kompensoisi Savotantien teollisuushallin vuokraa perustettavalle yhtiölle ns. työllisyystoimintaperusteella siten, että hallin kokonaistuottotaso saataisiin nostettua kestävälle vähintään n. 4 /m2/kk tasolle. Tällä hetkellä hallista vuokratun n m2:n mukaisesti laskien Kunnan vuokrakompensaation määrä tulisi olla vuositasolla n tuhatta euroa.
5 Perustettavalle yhtiölle siirtyvien yritystilojen kauppahintojen perusteeksi esitetään vuokrataloja vastaavasti siirrettävien kohteiden tasearvoja kaupantekohetkellä. Kunnan tilinpäätöksen mukaisin tasearvoin yritystilojen kauppahinnaksi muodostuisi tältä pohjalta noin euroa. Myös yritystilojen osalta rakennusten lopulliset kauppahinnat täsmäytettäisiin kaupantekohetken tasearvojen mukaisiksi. Tasearvojen ei arvioida oleellisesti muuttuvan tilinpäätöksen 2017 mukaisesta tilanteesta, mikäli siirron toteuttavat kaupat tehdään vuoden 2018 aikana. Kaupat toteutettaisiin rakennusten erillisluovutuksina, jolloin kiinteistöjen maa-alueet jäisivät Ilomantsin kunnan omistukseen. Kunta vuokraisi maa-alueet perustettavalle yritystilayhtiölle erikseen laadittavien maanvuokrasopimusten mukaisesti. Yritystilakiinteistöjen omistamisen, vuokrauksen ja hallinnan lisäksi perustettavan yhtiön yhtiöjärjestyksen toimialapykälään esitetään jätettäväksi varaus ns. elinvoimatehtävälle. Näin kunnalla olisi tulevaisuudessa mahdollisuus antaa yhtiölle hoidettavaksi myös laajempia elinkeinotoiminnan kehittämiseen liittyviä tehtäviä. Yhtiöittämisen rahoitus Selvityksessä esitettyjen rakennusten ja osakkeiden kauppojen toteuttaminen edellyttää merkittävän lisärahoituksen järjestämistä Pogostan Vuokratalot Oy:lle sekä perustetavalle yrityskiinteistöyhtiölle. Kauppahintojen lisäksi Pogostan Vuokratalot Oy:n kuluiksi jäävät kauppoihin liittyvät varainsiirtoverot, joiden määrät ovat vuokratalojen osalta 4 % kauppahinnoista ja asunto-osakkeiden osalta 2 % asunto-osakkeiden velattomista kauppahinnoista. Pogostan Vuokratalot Oy:lle maksettavaksi jäävien varainsiirtoverojen kokonaismäärä edellä esitetyillä kauppahintaperusteilla olisi noin euroa. Vastaavasti perustettavan yritystilayhtiön vastattavaksi jäävä varainsiirtoveroseuraamus olisi 4 % yritystilarakennusten kauppahinnoista eli arvioiduilla kauppahinnoilla yhteensä euroa. Selvityksen mukaisesti siirrettävien kohteiden kauppahintojen ja varainsiirtoverojen maksuun tulee varautua yhteensä n. 3 miljoonan euron rahoituksella. Tästä vuokra-asuntotalojen osuus on n. 0,9 miljoonaa euroa, vuokra-asunto-osakkeiden osuus n. 0,7 miljoonaa euroa ja teollisuuskiinteistöjen osuus n. 1,4 miljoonaa euroa. Yhtiöittämisselvityksessä tehtyjen kannattavuus- ja rahoituslaskelmien pohjalta esitetään rahoitusjärjestely toteutettavaksi seuraavin periaattein:
6 Ilomantsin kunta sijoittaa yhtiöihin omaa pääomaa yhteensä noin 2,0 miljoonaa euroa josta Pogostan Vuokratalot Oy:n osuus on noin 1,2 miljoonaa euroa ja perustettavan yrityskiinteistöyhtiön osuus noin 0,8 miljoonaa euroa. Pääomitus tehdään sijoittamalla varat ensisijaisesti yhtiöiden sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoihin. Vapaan oman pääoman rahastoinnin etuna osakepääomasijoituksiin verrattuna on, että sijoitetun pääomaan määrää voidaan muuttaa joustavasti tulevaisuudessa. Perustettavassa yhtiössä osakepääomaan on kuitenkin kohdistettava vähintään lain mukaista minimiosakepääomaa vastaava määrä. Kunnan oman pääoman ehtoisen sijoituksen lisäksi yhtiöille neuvotellaan uutta ulkopuolista lainarahoitusta n. 1,0 miljoonaa euroa, josta perustettavan yrityskiinteistöyhtiön osuus on noin 0,6 miljoonaa euroa ja Pogostan vuokratalot Oy:n osuus on noin 0,4 miljoonaa euroa. Lainoja nostetaan tarpeen mukaan siten, kuin siirtyvän omaisuuden vahvistettujen kauppahintojen maksu varainsiirtoverokustannuksen kattaminen edellyttävät. Vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen vakuuksiksi tarjotaan ensisijaisesti kauppojen kohteena olevia omaisuuseriä. Selvityksessä esitetään lisäksi, että Ilomantsin kunta antaisi tarvittaessa lainojen lisävakuudeksi enintään 80 %:n omavelkaisen takauksen. Kiinteistöyhtiöt maksaisivat mahdollisesta kuntatakauksesta normaalin käytännön mukaisen takauksen määrään sidotun takausprovision. Oman pääoman ehtoiseen rahoitukseen painottuvan järjestelyn tavoitteena on varmistaa Pogostan Vuokratalot Oy:n ja perustettavan yritystilayhtiön riittävä vakavaraisuus yhtiöittämisen jälkeen. Kiinteistöyhtiöiden mahdollisia tulevia investointitarpeita silmällä pitäen on tärkeää, että yhtiöittämisvaiheessa otettavan lisävelan takaisinmaksurasite pysyy kohtuullisella tasolla. Lisävelan määrän rajaaminen esitetyllä tavalla on perusteltua myös kuntakonsernin kokonaisuuden näkökulmasta. Esitetyllä velkamäärällä kuntakonsernin kokonaisvelka kasvaisi n. 200 /asukas. Ilomantsin kunnan kassatilanteen kannalta edellä kuvattujen kiinteistö- ja osakekauppojen sekä rahoitusjärjestelyn kokonaisvaikutus olisi positiivinen. Yhtiöihin tekemäänsä 2,0 miljoonan euron pääomitusta vastaan Kunta saisi rakennusten ja asunto-osakkeiden myyntituottoina edellä esitettyjen kauppahinta-arvioiden pohjalta laskien yhteensä noin 2,8 2,9 miljoonaa euroa. Asian on valmistellut kunnanjohtaja. PÄÄTÖSEHDOTUS: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle,
7 että 1. kunnan vuokra-asunnot ja -tilat yhtiöitetään edellä esitetyn suunnitelman mukaisesti ja samalla varaudutaan myymään mainituin periaattein kunnan omistamat rakennukset sekä asunto-osakkeet Pogostan Vuokratalot Oy:lle ja perustettavalle yritystilayhtiölle. 2. kunnanvaltuusto valtuuttaa kunnanhallituksen tekemään yhtiöittämisen käytännön toimet ja perustamaan uuden osakeyhtiön, jonka tarkoituksena on Ilomantsin yritysvuokratilojen omistaminen ja hallinta. 3. kunta pääomittaa Pogostan Vuokratalot Oy:tä ja perustettavaa yritystilayhtiötä suunnitelmassa esitetyissä puitteissa ja antaa järjestelyssä tarvittaville ulkopuolisille lainoille omavelkaisen takauksen. 4. kunta varautuu vuoden 2019 talousarviossaan ja vuoden 2020 taloussuunnitelmassaan kompensoimaan perustettavalle yritystilayhtiölle siirtyvän Savotantien teollisuushallin työpajatoiminnan käytössä olevien tilojen vuokria työllisyystoimintaperusteella. PÄÄTÖS: Hyväksyttiin.
Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:
Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain
Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja
Elinkeino- ja 29 11.03.2014 Elinkeino- ja 98 10.10.2014 Elinkeino- ja 109 17.10.2014 Kaupunginhallitus 287 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 112 11.11.2014 Kalajoen sataman yhtiöittäminen 395/00.01.00/2011
APPORTTISOPIMUS OSAPUOLET. Luovuttaja: Helsingin kaupunki Luovutuksensaaja:
1 APPORTTISOPIMUS OSAPUOLET KAUPUNGIN PÄÄTÖKSET Luovuttaja: Helsingin kaupunki 0201256-6 Luovutuksensaaja: Helsingin kaupungin asunnot Oy 2379058-6 Viipurinkatu 2 00510 Helsinki Kaupunginvaltuusto [xx.xx.2015],
Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti
KUNNAN OMISTAMIEN VUOKRAKIINTEISTÖJEN JA OSAKEHUONEISTOJEN YHTIÖITTÄMINEN
Kunnanhallitus 169 16.06.2014 Perusturvalautakunta 76 27.10.2014 Kunnanhallitus 282 10.11.2014 KUNNAN OMISTAMIEN VUOKRAKIINTEISTÖJEN JA OSAKEHUONEISTOJEN YHTIÖITTÄMINEN Tekn. ltk 59 Kuntalain 2 a? (23.8.2013/626)
Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 286 10.10.2016 86 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016 286 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen
Rakenteen lähtötilanne ja suunnitellut kaupat
Mäntsälän kunnan rakennejärjestelyn suunniteltu toteutus ja verotus 11.08.2014 / Mäntsälä Risto Walden, Kauppat.lisensiaatti risto@bilanssi.fi / 050-585 3655 Rakenteen lähtötilanne ja suunnitellut kaupat
Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi
Kaupunginhallitus 214 20.10.2014 Kaupunginhallitus 235 03.11.2014 Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi 1466/10.03.02/2014 Kaupunginhallitus 20.10.2014
KAARTJÄRVEN VESIHUOLTO OY:N LIITTÄMINEN KUNNAN VESILAITOKSEEN
KAARTJÄRVEN VESIHUOLTO OY:N LIITTÄMINEN KUNNAN VESILAITOKSEEN Kunnanhallitus 23.2.2015 ( 46): Kunnan vuoden 2015 talousarvion konsernitavoitteena on Kaartjärven Vesihuolto Oy:n osalta yhtiön toiminnan
Kaupunginhallitus 304 19.08.2014 Kaupunginhallitus 374 28.10.2014 Valtuusto 45 06.11.2014. Pudasjärven kaukolämpölaitoksen yhtiöittäminen
Kaupunginhallitus 304 19.08.2014 Kaupunginhallitus 374 28.10.2014 Valtuusto 45 06.11.2014 Pudasjärven kaukolämpölaitoksen yhtiöittäminen 498/11.30/2014 KH 19.08.2014 304 Kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämisestä
KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA. 1. Johdanto
1 KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA 1. Johdanto Liikelaitoksen tehtävänä on vastata kaupungin omistuksessa tai hallinnassa olevista toimitiloista ja yritystiloista ja niihin välittömästi liittyvistä
Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi
Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki PUNKALAITUMEN KUNNAN VUOKRA-ASUNTOYHTIÖIDEN SELVITYS 2014 Lähtötilanne Punkalaitumen kunnassa on vuonna 2013 tehty asuntopoliittinen
SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja
1 (5) 19.11. SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN Kuntalain 2 a :ssä määritellyn yhtiöittämisvelvoitteen mukaan kunnan hoitaessa lain 2 :ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa
SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]
SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)
Lausunto Hirvensalon koulun ja Kaupunkiteatterin omistusjärjestelyn verokohtelusta
Ernst & Young Oy Elielinaukio 5 B 00100 Helsinki Finland Puhelin 0207 280 190 Faksi 0207 280 199 www.ey.com/fi Laatija: Seppo Heiniö Veroasiantuntija 17.12.2013 Lausunto Hirvensalon koulun ja Kaupunkiteatterin
Kunnan omistamien vuokrakiinteistöjen ja osakehuoneistojen yhtiöittäminen
Kunnanhallitus 169 16.06.2014 Perusturvalautakunta 76 27.10.2014 Kunnanhallitus 282 10.11.2014 Kunnanhallitus 28 01.02.2016 Kunnan omistamien vuokrakiinteistöjen ja osakehuoneistojen yhtiöittäminen Tekn.
Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet
Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet
APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA (Luonnos 30.10.2014)
APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA (Luonnos 30.10.2014) Raahen kaupungin ja Raahen Satama Oy:n välillä KH 4.11.2014 KV 10.11.2014 2 SISÄLLYS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA...3 OSAPUOLET...3 TAUSTA JA TARKOITUS...3
Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen. Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari Helsinki
Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari 8.5.2018 Helsinki ALUKSI 4 ERILAISTA VUOKRAMALLIA Tilakeskuksen omistamat kiinteistöt Kuntien omistamat kiinteistöt Muiden
Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.
176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.
Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 23.4.2018 Asianro 344/02.05.06/2018 409 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi
esityslista, toimintakertomus/tilinpäätös, talousarvio 2019, suunnattu maksullinen osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutos
Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 1 co Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere www.holidayclub.fi/isannointi p. 0300 870902 Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 1 osakkeenomistajat
Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla
Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Sami Suikkanen, 7.3.2017 Yleistä uudistuksesta Uudistusta koskevat lait ovat tulossa keväällä eduskunnan käsittelyyn. Lakiluonnosten lähtökohtana
esityslista, toimintakertomus/tilinpäätös, talousarvio 2019, suunnattu maksullinen osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutos
Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 2 co Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere www.holidayclub.fi/isannointi p. 0300 870902 Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 2 osakkeenomistajat
Yritysmuodot. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito
Yritysmuodot Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito Marjatta Kariniemi 7.2.2005 1 Osakeyhtiö Lue Kehittyvä kirjanpitotaito kirjasta
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (Y-tunnus ), Kuopio. Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus )
Julkinen 1 (5) Kiinteistö Oy Isoharjan osakkeiden myynti 1. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä n kuntayhtymä (), Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus 0172718-0) 2. KAUPAN KOHDE 2.1. Kiinteistö Oy Isoharjan osakkeet
Apporttiomaisuuden luovutuskirja. Luonnos. Luovuttaja. Eurajoen kunta (jäljempänä Kunta) Kalliotie 5, 27100 Eurajoki.
Apporttiomaisuuden luovutuskirja Luonnos Luovuttaja Eurajoen kunta (jäljempänä Kunta) Kalliotie 5, 27100 Eurajoki Luovutuksensaaja Kunta aravat Oy (jäljempänä KA Oy) Toinen linja 14, 00530 Helsinki 2/9
1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki),
OSAKASSOPIMUS Sopijapuolet 1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), 2) Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry, y-tunnus: 1446495-7 (jäljempänä NT) Määritelmät Tässä sopimuksessa tarkoitetaan
Vuohimäentie 10-12, Mäntsälä
Vuohimäentie 10-12, 04600 Mäntsälä Myydään 11 asunnon rivitaloyhtiö kasvavasta Mäntsälän kunnasta Myydään kolmesta eri rivitalosta koostuva 1990 valmistunut rivitaloyhtiö osoitteesta Vuohimäentie 10-12.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 185 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh. 09 816
t.6 s.102 Laki asuinhuoneistojen vuokrauksesta /481.
t.6 s.102 Lähtökohtana on olemassa oleva vuokrasopimus Mikäli alivuokralaisen ottaminen ei tuota omistajalle kohtuutonta hankaluutta, alivuokralaisen ottaminen on mahdollista. Laki asuinhuoneistojen vuokrauksesta
Huoneiston ostotarjous
Huoneiston ostotarjous - 1/5 Huoneiston ostotarjous 1. Tarjouksen kohde Osakkaiden numerot: Yhtiön nimi: Osoite: 2. kaupantekopäivä Kauppakirja allekirjoitetaan viimeistään 3. Kauppahinta ja maksuehdot
Helsingin seudun kauppakamari Yritysrahoituksen uudet mahdollisuudet
Helsingin seudun kauppakamari Yritysrahoituksen uudet mahdollisuudet Verotietoisku 16.3.2016 Pääomasijoitus oman pääoman ehtoinen sijoitus tai yrityskauppa Oman pääoman ehtoinen sijoitus Osakekauppa Kauppahinta
Tulosjulkistus
Tulosjulkistus 15.2.2019 Hallituksen puheenjohtaja Petri Roininen Tulos 2018 tappiollinen erityisesti kiinteistöjen arvojen laskun johdosta - operatiivinen tulos parani 2 Q4/2018: ulkopuolinen arvonmääritys
Asiakirjayhdistelmä 2015
88. Senaatti-kiinteistöt Talousesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille ei myönnetä määrärahaa. 1. Palvelu- ja muut toimintatavoitteet Senaatti-kiinteistöt on valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva
HÄMEENKYRÖN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA. Hallitus Valtuusto
HÄMEENKYRÖN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA Hallitus 17.9.2018 Valtuusto 1.10.2018 1 Sisällys Hämeenkyrön kunnan omistajapolitiikan lähtökohdat...2 Sijoitustoiminnan perusteet...2 Kunnan omistama kiinteä ja
Helsingin kaupunki Esityslista 22/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/
Helsingin kaupunki Esityslista 22/2013 1 (5) 7 Eräiden liike- ja toimistotilojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden myyminen nykyisille vuokralaisille HEL 2013-014756 T 10 01 03 Päätösehdotus A B C D E
Porvoon sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen
Porvoon sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen Keskinäisten kiinteistöyhtiöiden taloudellinen mallinnus 2.3.2016 Johdanto Rahoituksen neuvontapalvelut Inspira Oy ( Inspira ) on tehnyt Porvoon kaupungin toimeksiannosta
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus
SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 18. kesäkuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 97 Kirjanpidollisten taseyksiköiden aloittavat taseet... 168 98 Päijät-Hämeen
Aiesopimus Saimaan Tukipalvelut Oy:n tekstiilipalveluiden liiketoiminnan kaupasta
Hallitus 37 22.02.2017 Aiesopimus Saimaan Tukipalvelut Oy:n tekstiilipalveluiden liiketoiminnan kaupasta 174/00.04.02.00/2017 EKSTPHAL 37 Saimaan Tukipalvelut Oy:n (Satu Oy) hallitus päätti 26.1.2017 pyytää
Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.
Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009
Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 Kaupunginhallitus 185 16.6.2014 93 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen,
Lapin ammattikorkeakoulu Oy. Lisäselvitykset Luonnos 26.9.2012
Lapin ammattikorkeakoulu Oy Lisäselvitykset Lapin ammattikorkeakoulujen yhtiöittäminen - lisäselvitykset Tämä lisäselvitys perustuu 29.6.2012 päivättyyn yhtiöittämisselvitys raporttiin. Omistajavalmisteluryhmä
Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille
Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2019 toimitusjohtaja Kari Sainio Sisältö Ovaro lyhyesti Toimintaympäristöstä Kirjauskäytäntöjen muutokset EPRA-tulos ja sen analyysi Tase ja keskeiset tunnusluvut Ydintoiminta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (5) 169 V 25.2.2015, Yhtiöittämisistä johtuvat vuoden 2014 talousarviomäärärahojen ylitykset esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto päättää oikeuttaa
SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ
SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ 5.9.2017 2 SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY Karjalan Tekstiilipalvelu Oy (Y-tunnus: 0167870-2),
1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA tekninen ltk xx.xx.2017 kunnanhallitus xx.xx.2017 kunnanvaltuusto
1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA 2.11.2017 tekninen ltk xx.xx.2017 kunnanhallitus xx.xx.2017 kunnanvaltuusto 2(5) 1. JOHDANTO Kiinteistöstrategialla tavoitellaan kunnan rakennetun kiinteistöomaisuuden
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 164/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain. Asia. Valiokuntakäsittely.
EDUSKUNNAN VASTAUS 164/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi varainsiirtoverolain muuttamisesta (HE
KUNNANHALLITUS 16/2014
KUNNANHALLITUS 16/2014 Aika Maanantai 15.12.2014 klo 21.41 22.20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Huhtaluoma Heikki Järvinen Tiina Kangas Kaija Mustajärvi Marko Mustakoski Risto Niemenmaa Jaana
HAAPAVEDEN ENERGIA JA VESI. LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen
HAAPAVEDEN ENERGIA JA VESI LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 9.3.2017 HAAPAVEDEN ENERGIA OY Kaupunki omistaa 100 % Energia ostetaan Vapolta, sopimus on voimassa 12/2025 saakka Kaukolämmön hinta edullinen
Vastaanottavien perustettavien yhtiöiden yhtiöjärjestysehdotukset ovat liitteenä 1 ja 2.
JAKAUTUMISSUUNNITELMA Kiljavan Sairaala Oy:n hallitus esittää yhtiön jakautumisen toteuttamista osakeyhtiölain 17 luvun 2 :n 1 momentin 1) -kohdan ja elinkeinoverolain 52c :n mukaisena kokonaisjakautumisena
Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.
Kaupunginhallitus 49 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 20.03.2017 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen Khall 13.03.2017 49 Vuoden 2017 talousarviossa kaupunginvaltuusto hyväksyi taloudellisen tilanteen
Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy
Kaupunginhallitus 2.9.2019 liite nro 2 (1/9) Kaupunginvaltuusto 16.9.2019 liite nro 6 (1/9) Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy Proavera Oy vahvassa, positiivisessa kehitysvaiheessa. Yhtiön tulostavoite
MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ
MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015 Taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän hallitus 20.11.2014 95 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän
Huhtasuon elinkaarihankkeen valtuuston päätöksen täytäntöönpanoa koskevan keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön perustaminen sekä sopimusten hyväksyminen
Huhtasuon elinkaarihankkeen valtuuston päätöksen täytäntöönpanoa koskevan keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön perustaminen sekä sopimusten hyväksyminen Aikaisemmat Tilapalvelun johtokunta 31.5.2011/53 käsittelyt
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 17.11.2014 kello 18.00-18.20 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 18 valtuutettua LIITE
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2014 1 (8) 1244 Asuinkerrostalotontin myynti SATOKoti Oy:lle (Katajanokka, tontti 80013/2) HEL 2014-013492 T 10 01 01 01 Esitys A päätti oikeuttaa kiinteistölautakunnan
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 170 6.6.2016 42 Asianro 4031/02.05.05/2016 Varkauden Opiskelijakadun kiinteistön siirtäminen kuntayhtymästä Savoniaammattikorkeakoulu Oy:lle Päätöshistoria
Lainaehtojen muuttaminen
Valtiokonttori Rahoitus Hakulomake 3/2016 Lainaehtojen muuttaminen Lainansaaja Isännöitsijän nimi Yritys- ja yhteisötunnus Sähköpostiosoite Kunta Lähiosoite Kohteen osoite Postitoimipaikka Valtiokonttorin
1 Sopimusosapuolet. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) (myöhemmin HUS) Y-1567535-0
Hallitus 12.11.2012, LIITE 1 SOPIMUS HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖASUNTOPOLIITTISEN OHJELMAN TOIMEENPANON JA HENKILÖSTÖASUNTOJEN HALLINNAN SIIRROSTA HUS-KIINTEISTÖT OY:N TEHTÄVÄKSI
Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015
Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) 4 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistönkaupan esisopimuksen tekemiseksi ja tonttien myymiseksi (Kaartinkaupunki, Kasarmitori, tontit
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2172/ /2018
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2018 1 (1) 232 Asianro 2172/00.00.01.02/2018 Kuopion kaupungin, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin, Varkauden kaupungin ja Siilinjärven kunnan työterveyshuoltojen yhtiöittäminen
Ylimääräisten vastikkeiden maksaminen on käynyt kunnalle vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa kohtuuttoman raskaaksi.
Kunnanhallitus 32 24.02.2014 Kunnanhallitus 147 10.11.2014 ASUNTO OY MESSUPYHÄN ARAVARAJOITUKSISTA VAPAUTTAMINEN, MYYNTITOIMENPITEIDEN VALMISTELU JA AKORDI Khall 24.02.2014 32 Asunto Oy Messupyhä on kunnan
Sivu 1 / 5 TARJOUS 21.5.2014. YIT Rakennus Oy Panuntie 11 00620 Helsinki. Realia Management Oy Juha Kivelä. juha.kivela@realia.fi
Sivu 1 / 5 YIT Rakennus Oy Panuntie 11 00620 Helsinki TARJOUS 21.5.2014 Realia Management Oy Juha Kivelä juha.kivela@realia.fi Hallintorakennus 31, Sipoo, Nikkilä Kiitämme mahdollisuudesta tarjota Sipoon
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (5) 189 Takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Myllypuron kampukselle HEL 2017-002224 T 02 05 03 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti myöntää
Ostaja Lohjan Vuokra-asunnot Oy, Y-tunnus 0864408-9 Kauppakatu 6, 08100 Lohja
1 (4) Luonnos 7.8.2015 SL Liite 5/Tekla 18.8.2015 ASUINRIVITALOJEN KAUPPAKIRJA 1. Osapuolet Myyjä Lohjan kaupunki Karstuntie 4, 08100 Lohja Ostaja Lohjan Vuokra-asunnot Oy, Y-tunnus 0864408-9 Kauppakatu
Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös
Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina
Yrityskaupan rahoitukseen on tarjolla ratkaisuja. rahoituspäällikkö Johanna Reinikainen
Yrityskaupan rahoitukseen on tarjolla ratkaisuja rahoituspäällikkö Johanna Reinikainen 2 [pvm] 3 [pvm] Finnveran rahoitusperiaatteet 4 [pvm] Finnveran rahoitusperiaatteet Pk-yritykset Painopisteenä on
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 366 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen Päätöshistoria Omistajaohjausjaosto 21.11.2016
TALOUS JA TILINPÄÄTÖSILTA- PÄIVÄ 15.1.2013 PÄÄLAKIMIES ANU KÄRKKÄINEN
TALOUS JA TILINPÄÄTÖSILTA- PÄIVÄ 15.1.2013 PÄÄLAKIMIES ANU KÄRKKÄINEN VARAINSIIRTOVEROLAIN UUDISTUS VARAINSIIRTOVEROLAIN UUDISTUS Voimaan 1.1.2013 (HE 125/2012) Muutoksia sovelletaan 1.3.2013 tai sen jälkeen
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän työterveyshuollon yhtiöittäminen
Kunnanhallitus 101 13.06.2016 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän työterveyshuollon yhtiöittäminen 177/00.04.01/2016 Kunnanhallitus 13.06.2016 101 Valmistelija: kunnanjohtaja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä on käsitellyt
Espoon kaupunki Pöytäkirja 18
20.03.2017 Sivu 1 / 1 1153/2017 00.04.01.00 18 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon Elä ja Asu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 22.3.2017 Valmistelijat / lisätiedot:
Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja
Elinkeino- ja 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja 109 17.10.2014 maankäyttötoimikunta Kaupunginhallitus 287 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 112
Kaupunginvaltuusto päätti (141 ) tekemällään päätöksellä vahvistaa periaatteet vuokratonttien lisärakentamisen edistämiseksi.
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA To/2 1 2 VUOKRATONTEILLA TAPAHTUVAN TÄYDENNYSRAKENTAMISEN EDISTÄMISPERIAATTEIDEN SOVELTAMISOHJEET Kv 2005-2501 Johdanto Kaupunginvaltuusto päätti 8.6.2005 (141 ) tekemällään
Kunnalla on suoraan omistuksessaan yhteensä 36 asuinhuoneistoa. Ne ovat seu raa vis sa kiinteistöissä:
Kunnanhallitus 5 13.01.2014 Kunnanhallitus 65 17.03.2014 Kunnanvaltuusto 13 22.04.2014 Kunnanhallitus 195 22.09.2014 Kunnanvaltuusto 38 29.09.2014 Kunnanhallitus 236 17.11.2014 Kunnan omistamien vuokra-asuntojen
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Välivuokraussopimus Demik Oy 727/10.04.
Kunnanhallitus 51 20.03.2017 Kunnanhallitus 85 24.04.2017 Kunnanhallitus 123 05.06.2017 Välivuokraussopimus Demik Oy 727/10.04.01/2016 Kunnanhallitus 20.03.2017 51 Kunnanvaltuusto on tehnyt 24.5.2016 periaatepäätöksen,
YRITYKSEN ARVONMÄÄRITYS
YRITYKSEN ARVONMÄÄRITYS ARVONMÄÄRITYSTILANTEITA 1. Luovutushinnan määrittäminen kauppa ulkopuolisen kanssa kauppa läheisten kanssa lahjan luonteiset kaupan lahjoitukset omien osakkeiden lunastus avioero-ositukset
LIIKETOIMINNAN KAUPPAKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN (HELSINGIN ENERGIA) HELEN OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]
LIIKETOIMINNAN KAUPPAKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN (HELSINGIN ENERGIA) JA HELEN OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] SISÄLLYS OSAPUOLET... 4 TAUSTA JA TARKOITUS... 4 1 KAUPAN KOHDE... 4 1.1 Liiketoiminta...
Paikka: Varsinais-Suomen ulosottovirasto, Sairashuoneenkatu 2-4, 20100 Turku, käynti oikeustalon pääsisäänkäynnistä, sali 3, 1 krs.
MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Linnankatu 43 20101 TURKU 18.12.2015 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi KERROSTALOHUONEISTO
TOIMEKSIANTAJA TILITOIMISTO 1 (6)
TOIMEKSIANTAJA TILITOIMISTO 1 (6) MUISTILISTA OSTAJALLE TAI VASTAANOTTAJALLE TOIMII SUUNTAA ANTAVANA OHJEISTUKSENA. MUISTA KESKUSTELLA OMASTA TILANTEESTASI AINA ASIANTUNTIJAN KANSSA. YRITYSKAUPPA JA YRITYSJÄRJESTELY
Yrityskaupan rahoitukseen on tarjolla ratkaisuja. Hannu Puhakka
Yrityskaupan rahoitukseen on tarjolla ratkaisuja Hannu Puhakka 16.5.2016 2 [pvm] 3 [pvm] Pk-rahoituksen painopistealueet - yritysten yleisimmät muutostilanteet ja niihin liittyvät rahoitustarpeet Yrityksen
LIIKUNTAYHTEISÖN PERUSTAMINEN
LIIKUNTAYHTEISÖN PERUSTAMINEN Toiminnan siirtäminen Raahen Seudun Uimahallisäätiölle LOPPURAPORTTI Raahen kaupunki BDO Oy Alpo Ronkainen 13.6.2016 Page 1 TOIMEKSIANTO Tämä raportti perustuu Raahen kaupungin
Espoon kaupunki Pöytäkirja 20
14.03.2016 Sivu 1 / 1 821/2016 00.04.01.00 20 Kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon Elä ja Asu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 22.3.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,
Selvityspyyntö kuntalain yhtiöittämisvelvollisuuden noudattamisesta
SAVONLINNAN KAUPUNKI 1(6) Savonlinnan kaupunginhallitus Olavinkatu 27 57130 SAVONLINNA Kuluttaja- ja kilpailuvirasto Viite: Selvityspyyntö Dnro 140/14.0040/2015 Asia: Selvityspyyntö kuntalain yhtiöittämisvelvollisuuden
Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM
Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM Kuntayhtymän talousarviossa ja suunnitelmassa investointien määrä on pyritty pitämään poistojen suuruusluokassa. Suuret rakennusinvestoinnit (esim.
KAUPPAKIRJA RAKENNUKSEN MYYMISESTÄ
KAUPPAKIRJA RAKENNUKSEN MYYMISESTÄ 1. OSAPUOLET MYYJÄ Helsingin kaupunki jota edustaa kiinteistölautakunta y-tunnus: 0201256-6 PL 2200 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Jäljempänä: Myyjä OSTAJA Roslund Hietalahti
Työplussan liiketoiminnan yhtiöittäminen
Johtokunta, Työplus 16 21.04.2016 Konserni- ja 46 23.05.2016 kaupunkikehitysjaosto Työplussan liiketoiminnan yhtiöittäminen 639/00.01.00/2010 JOHTTYÖP 16 Asian taustaa Eduskunta on 18.6.2013 (626/2013)
Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv)
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27 20.04.2017 Kunnanhallitus 145 02.05.2017 Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv) 282/10.00.02/2017 Yhdyskuntatekniikan
Orava Asuntorahasto Oyj Yhtiökokous
22.3.2017 1 Orava Asuntorahasto Oyj Yhtiökokous 22.3.2017 22.3.2017 2 Orava Asuntorahasto Oyj Hallituksen puheenjohtajan katsaus 22.3.2017 3 Sisältö Strategian taustaa Sijoitusstrategian päivitykset Keskeiset
KIRJANPITO 22C Luento 10b: Oman pääoman riittävyys
KIRJANPITO 22C00100 Luento 10b: Oman pääoman riittävyys OMAN PÄÄOMAN RIITTÄVYYS Vähimmäisosakepääoma (OYL 1:3 ): Yksityinen osakeyhtiö (oy) 2 500 euroa Julkinen osakeyhtiö (oyj) 80 000 euroa. Yhtiön osakkaiden
Spv ja tilakauppainfo turkistiloille TurkisTaito yrittäjyyttä ja yhteistyötä kehittämässä
Spv ja tilakauppainfo turkistiloille 30.10.2017 TurkisTaito yrittäjyyttä ja yhteistyötä kehittämässä Johanna Lindvall, johtava talousasiantuntija Johanna.Lindvall@finanssila.fi 040 753 0204 Ville Kujanen,
HE 99/2015 vp. Eduskunnan ympäristövaliokunnan kuulemistilaisuus
HE 99/2015 vp Eduskunnan ympäristövaliokunnan kuulemistilaisuus 12.11.2015 Jouni Parkkonen toiminnanjohtaja Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät ry - KOVA Tiivistelmä lausunnosta Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen
Työplussan liiketoiminnan yhtiöittäminen
Johtokunta, Työplus 16 21.04.2016 Konserni- ja 46 23.05.2016 kaupunkikehitysjaosto Kaupunginhallitus 268 30.05.2016 Työplussan liiketoiminnan yhtiöittäminen 639/00.01.00/2010 JOHTTYÖP 16 Asian taustaa
Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta.
Lappeenrannan Toimitilat Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toimialana on
ARA osuuskunta seminaari Järvenpään Mestariasunnot Oy, Asunto-osuuskuntamalli Veikko Simunaniemi
ARA osuuskunta seminaari 8.4.2019 Järvenpään Mestariasunnot Oy, Asunto-osuuskuntamalli 08.04.2018 Veikko Simunaniemi Järvenpään kaupunki - Helsingin seudun metropolialueen ytimessä Asukasmäärä yli 43 000
valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi
Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 5 16.11.2015 5 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus
Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014. Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.00/2012
Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014 Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.00/2012 KH 102 Valmistelija: pääkirjanpitäjä Tamara Liimatainen Euroopan Unionin kilpailuneutraliteetin
SAVON KUITUVERKKO OY:N VALOKUITUVERKON OMISTAJUUDEN SIIRTO
1 ESITYS KUNTA/KUNNANHALLITUS SAVON KUITUVERKKO OY:N VALOKUITUVERKON OMISTAJUUDEN SIIRTO Savon Kuituverkko Oy on esittänyt Tuusniemen kunnan koolle kutsumassa osakaskokouksessa 23.9.2015 omistajakunnilleen