Työplussan liiketoiminnan yhtiöittäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työplussan liiketoiminnan yhtiöittäminen"

Transkriptio

1 Johtokunta, Työplus Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto Kaupunginhallitus Työplussan liiketoiminnan yhtiöittäminen 639/ /2010 JOHTTYÖP 16 Asian taustaa Eduskunta on (626/2013) hyväksynyt lain kuntalain muuttamisesta, jonka mukaan kunnan hoitaessa tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla sen tulee pääsääntöisesti antaa tehtävä osakeyhtiön, osuuskunnan tai säätiön hoidettavaksi. Yhtiöittämisvelvoite syntyy siinä tilanteessa, jossa kunta toimii kilpailutilanteessa markkinoilla. Alun pitäen työterveyshuollon toiminta tuli yhtiöittää vuoden 2014 loppuun mennessä. Kuntalakiin (415/2015) tehtiin kuitenkin muutos, jolla siirtymäaikaa jatkettiin vuoden 2016 loppuun saakka. Työplus / asian etukäteisvalmistelu Kunnallisten liiketoimintojen yhtiöittäminen on noussut esille kuntalain muutoksen kautta. Työplussan johtokunta on käsitellyt asiaa ensimmäisen kerran Tuolloin johtokunta päätti 1. selvittää tarkemmin liikelaitos-osakeyhtiö -kombinaatiomallin toimivuuden ja muodostamismahdollisuudet 2. esittää Kokkolan kaupungin konserni- ja kaupunkikehitysjaostolle, että Työplussan johtokunta oikeutetaan valmistelemaan ja perustamaan tulevaisuuden kehittämistä varten erillisen osakeyhtiön Liikelaitos Työplussan omistukseen ja alaisuuteen. Kaupungin konserni- ja kaupunkikehitysjaosto on käsitellyt Työplussan johtokunnan esitystä kokouksessaan Keskustelun jälkeen konserni- ja kaupunkikehitysjaosto päätti hyväksyä Työplussan johtokunnan esityksen osakeyhtiön perustamisesta Liikelaitos Työplussan omistukseen ja alaisuuteen. Varautuminen ja eteneminen on tapahtunut kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa on perustettu osakeyhtiö, joka pystyy

2 hankkimaan ja järjestelemään tarvittavat toimiluvat ja käytännön toimintaedellytykset, mm. tietoteknisen valmiuden asiakastietojen käsittelyyn. Työplussan johtokunnan tekemän päätöksen perusteella on perustettu LS-Terveyspalvelut Oy. Yhtiölle on tuolloin valittu väliaikainen hallitus, joka perustetun yhtiön puolella valmistelee ja vie asioita eteenpäin. Yhtiö on merkitty kaupparekisteriin Alkuperäisen suunnitelman mukaan toisessa vaiheessa ratkaistaan toiminnan lopullinen laajuus, henkilöstökysymykset ja toimintaperiaatteet. Nyt ollaan vaiheessa, jossa toteutetaan liiketoiminnan siirto olemassa olevalle yhtiölle. Toiminnan siirtämisestä on teetetty Inspira Oy:llä yhtiöittämiseen tarvittava suunnitelma, kannattavuuslaskelmat sekä luonnokset tarvittavista juridisista asiakirjoista. Liiketoimintasiirto Vuoden 2015 tilinpäätöksessä Liikelaitos Työplussan taseen loppusumma oli ,52. Oman pääoman määrä oli ,10, josta peruspääomaa on ,37 ja kertyneitä voittovaroja loppu ,80. Nykyisen liikelaitoksen liiketoiminnan siirto on tarkoituksenmukaisinta ja edullisinta tehdä ns. liiketoimintasiirtona, jolloin Työplussan siirtohetken varat ja velat (=tase) sekä liiketoiminta siirtyvät sellaisenaan ja kokonaisuudessaan LS-Terveyspalvelut Oy:lle. Välittömästi siirron jälkeen LS-Terveyspalvelut Oy:n ylimääräinen yhtiökokous muuttaa yhtiön nimeksi Työplus Oy. Liiketoimintasiirron valmistelussa Kokkolan kaupunki kaupunginvaltuuston päätöksellä tekee ylimääräisen oman pääoman tuloutuksen Liikelaitos Työplussan taseesta. Tuloutuksen määrä on Työplus Oy:n rahoituksellisen aseman varmistamiseksi Kokkolan kaupunki vastaavasti tekee euron oman pääoman ehtoisin sijoituksen LS-Terveyspalvelut Oy:lle samanaikaisesti, kun liiketoiminnan siirto tapahtuu. Työplussan taseessa on Mariakadun toimitilojen kiinteistö. Tämä kiinteistö siirtyy yhtiölle. Työplussan taseessa on kiinteistön rakentamisesta syntynyt rahalaitoslaina Kuntarahoitus Oy:ltä. Siirtohetkellä lainan määrä tulee olemaan noin 1,2 milj.euroa. Osakeyhtiö vaiheessa lainalle tarvitaan kaupungin takaus. Lisäksi

3 yhtiö tarvitsee maksuvalmiutensa turvaamiseksi 1,0 milj. euron maksuvalmiusrahoituksen. Olemassa olevat liiketoimintaa koskevat sopimukset siirretään liikelaitokselta yhtiölle (asiakkaat, toimittajat, muut yhteistyökumppanit). Henkilöstön siirtyminen Työplussan henkilökuntamäärä on henkilöstösuunnitelman mukaan 94 henkilöä. Vuoden 2015 keskimääräinen virka- ja työsuhteinen henkilökuntamäärä oli 79. Liiketoimintasiirrossa Liikelaitos Työplussan nykyinen henkilöstö siirtyy yhtiön palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä. Asiasta on tiedotettu henkilökunnalle syksystä 2014 lähtien. Siirtymisestä käydään virallinen YT-menettely toukokuusta 2016 alkaen. Yhtiön asioita valmisteleva hallitus on päättänyt hakea Avaintyönantajat AVAINTA ry:n jäsenyyttä ja noudatettava työehtosopimus määräytyy sen mukaisesti. AVAINTA ry on kunnallisten yhtiöiden ja säätiöiden työnantajayhdistys ja työehtosopimus noudattelee KVTES:n linjoja. Yhtiön hallitus on myös päättänyt, että noudatettava eläkejärjestelmä säilyy nykyisellään. Tätä varten yhtiö on päättänyt hakea Kevan jäsenyyttä. Hallintomalli Yhtiöittämistä varten on perustettu LS-Terveyspalvelut Oy (Työplus Oy). Yhtiön osakkeet ovat tällä hetkellä liikelaitoksen taseessa, yhtiöittämisen jälkeen ne jäävät kaupungin omistukseen. Kokkolan kaupunki omistaa silloin yhtiön 100 %:sti. Tällä hetkellä yhtiön asioiden valmistelua hoitaa väliaikainen kolmijäseninen hallitus. Tarkoituksena on pitää lokakuussa 2016 ylimääräinen yhtiökokous, jossa päätetään mm. suunnatusta osakeannista Kokkolan kaupungille, osakkeiden maksamisesta apporttiomaisuudella, merkintähinnan jakamisesta osin osakepääomaan ja osin SVOP-rahastoon. Ylimääräisessä yhtiökokouksessa myös valitaan yhtiölle varsinainen hallitus yhtiöjärjestyksen mukaiseksi toimikaudeksi. Yhtiön toimiminen kilpailuilla markkinoilla tulee ottaa huomioon yhtiön hallituksen valinnassa. Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön hallituksessa on vähintään kolme ja enintään viisi jäsentä. Yhtiön hallituksessa tulisi olla edustettuna terveysalan, liiketoimintaosaamisen, henkilöstö- ja taloushallinnon sekä juridiikan

4 tuntemus. Hallituksen jäsenten kompetenssivaatimuksista voidaan määrätä esimerkiksi osakassopimuksessa tai yhden omistajan tilanteessa esimerkiksi konserniohjeissa. Liitteet Liite A Sopimus liiketoimintasiirrosta ja apportoinista (luonnos) Liite B LS-Terveyspalvelut Oy:n yhtiöjärjestys Liikelaitosjohtaja: Johtokunta päättää esittää Kokkolan kaupunginvaltuustolle, että LS-Terveyspalvelut Oy:lle (Työplus Oy) liiketoimintasiirtona vuoden 2016 loppuun mennessä 1.2 valtuuttaa kaupunginhallituksen tekemään yksityiskohtaiset päätökset ja sopimukset miljoonan euron omavelkainen takaus pitkäaikaiseen rahalaitoslainaan sekä 1,0 miljoonan euron takaus rahalaitoksen maksuvalmiusrahoitukseen 2.2 valtuuttaa kaupunginhallituksen hyväksymään takauksen yksityiskohtaiset ehdot 3.1 liiketoimintasiirron valmistelussa Kokkolan kaupunki kaupunginvaltuuston päätöksellä tekee ylimääräisen oman pääoman tuloutuksen Liikelaitos Työplussan taseesta. Tuloutuksen määrä on euroa Päätös: Johtokunta päätti esittää Kokkolan kaupunginvaltuustolle, että LS-Terveyspalvelut Oy:lle (Työplus Oy) liiketoimintasiirtona vuoden 2016 loppuun mennessä 1.2 valtuuttaa kaupunginhallituksen tekemään yksityiskohtaiset päätökset ja sopimukset miljoonan euron omavelkainen takaus pitkäaikaiseen

5 rahalaitoslainaan sekä 1,0 miljoonan euron takaus rahalaitoksen maksuvalmiusrahoitukseen 2.2 valtuuttaa kaupunginhallituksen hyväksymään takauksen yksityiskohtaiset ehdot 3.1 liiketoimintasiirron valmistelussa Kokkolan kaupunki kaupunginvaltuuston päätöksellä tekee ylimääräisen oman pääoman tuloutuksen Liikelaitos Työplussan taseesta. Tuloutuksen määrä on euroa KONKAUKE 46 Liite A 46 Liite B 46 Sopimus liiketoimintasiirrosta ja apportoinista (luonnos) LS-Terveyspalvelut Oy:n yhtiöjärjestys Keskushallinto: Aiempien yhtiöittämisten yhteydessä on osana yhtiöittämistä pää tetty, että kaupunki voi periä yhtiöilleen antamista takauksista ta kauspro vi sio ta. Takausprovisio on osa yhtiöiltä saatavaa tuloutusta osinko jen, maanvuokrien ja kiinteistöverojen ohella. Takausprovisio laskutetaan vuosittain vuoden viimeisen päivän lai nasal don perusteella. Kokkolan Satama Oy:lle, Kokkolan Energia Oy:lle ja Kenet Oy:lle on ai em min annettujen takausten yhteydessä provisioksi päätetty 0,5 %. On perusteltua, että provisiotaso on strategisten yhtiöiden osalta yhte ne väi nen. Vs. kaupunginjohtaja Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto päättää esittää kau pun gin hal lituk sel le ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että LS-Ter ve ys pal ve lut Oy:lle (Työplus Oy) lii ke toi min ta siir-

6 to na vuoden 2016 loppuun mennessä 1.2 valtuuttaa kaupunginhallituksen tekemään yk si tyis koh taiset päätökset ja sopimukset mil joo nan euron omavelkainen takaus pitkäaikaiseen raha lai tos lai naan sekä 1,0 miljoonan euron takaus ra ha laitok sen maksuvalmiusrahoitukseen 2.2 kaupunki perii LS-Terveyspalvelut Oy:ltä ta kaus pro vi siota 0,5 % vuosittain takauksen piirissä ole vien lainojen vuoden viimeisen päivän lainapääomasta 2.3 valtuuttaa kaupunginhallituksen hyväksymään ta kauksen yksityiskohtaiset ehdot 3.1 liiketoimintasiirron valmistelussa Kokkolan kaupunki kaupun gin val tuus ton päätöksellä tekee ylimääräisen oman pääoman tuloutuksen Liikelaitos Työplussan ta sees ta. Tuloutuksen määrä on euroa Päätös Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto hyväksyi päätösesityksen. KH 268 Oheismateriaalina sopimus liiketoimintasiirrosta ja apportoinista (luonnos) sekä LS-Terveyspalvelut Oy:n yhtiöjärjestys Vs. kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että LS-Terveyspalvelut Oy:lle (Työplus Oy) liiketoimintasiirtona vuoden 2016 loppuun mennessä 1.2 valtuuttaa kaupunginhallituksen tekemään yksityiskohtaiset päätökset ja sopimukset miljoonan euron omavelkainen takaus pitkäaikaiseen rahalaitoslainaan sekä 1,0 miljoonan euron takaus rahalaitoksen maksuvalmiusrahoitukseen 2.2 kaupunki perii LS-Terveyspalvelut Oy:ltä

7 takausprovisiota 0,5 % vuosittain takauksen piirissä olevien lainojen vuoden viimeisen päivän lainapääomasta 2.3 valtuuttaa kaupunginhallituksen hyväksymään takauksen yksityiskohtaiset ehdot 3.1 liiketoimintasiirron valmistelussa Kokkolan kaupunki kaupunginvaltuuston päätöksellä tekee ylimääräisen oman pääoman tuloutuksen Liikelaitos Työplussan taseesta. Tuloutuksen määrä on euroa Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.

Työplussan liiketoiminnan yhtiöittäminen

Työplussan liiketoiminnan yhtiöittäminen Johtokunta, Työplus 16 21.04.2016 Konserni- ja 46 23.05.2016 kaupunkikehitysjaosto Työplussan liiketoiminnan yhtiöittäminen 639/00.01.00/2010 JOHTTYÖP 16 Asian taustaa Eduskunta on 18.6.2013 (626/2013)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2014 1 (5) 182 Helsingin Satama Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 16.12.2014 HEL 2014-014178 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa edustamaan

Lisätiedot

Kokkolan Satama / yhtiöittäminen

Kokkolan Satama / yhtiöittäminen Kaupunginhallitus 546 10.11.2014 Kaupunginvaltuusto 90 17.11.2014 Kokkolan Satama / yhtiöittäminen 639/00/01/00/2010 KH 546 Kaupunginvaltuusto on 29.9.2014 ( 73) liikelaitos Kokkolan Sa taman osalta hyväksynyt

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja 1 (5) 19.11. SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN Kuntalain 2 a :ssä määritellyn yhtiöittämisvelvoitteen mukaan kunnan hoitaessa lain 2 :ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2172/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2172/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2018 1 (1) 232 Asianro 2172/00.00.01.02/2018 Kuopion kaupungin, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin, Varkauden kaupungin ja Siilinjärven kunnan työterveyshuoltojen yhtiöittäminen

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA (Luonnos 30.10.2014)

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA (Luonnos 30.10.2014) APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA (Luonnos 30.10.2014) Raahen kaupungin ja Raahen Satama Oy:n välillä KH 4.11.2014 KV 10.11.2014 2 SISÄLLYS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA...3 OSAPUOLET...3 TAUSTA JA TARKOITUS...3

Lisätiedot

Siun Talous Oy:n ylimääräinen yhtiökokous

Siun Talous Oy:n ylimääräinen yhtiökokous YHTIÖKOKOUSKUTSU 29.10.2018 :n ylimääräinen yhtiökokous :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen tiistaina klo 13.00. Kokous pidetään yhtiön toimitiloissa Siltakatu 18, 3. kerros, Joensuu

Lisätiedot

Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus

Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus Konserni- ja 20 17.03.2014 kaupunkikehitysjaosto Kaupunginhallitus 175 24.03.2014 Kaupunginvaltuusto 34 28.04.2014 Periaatepäätös liikelaitosten yhtiöittämisestä ja aikataulutus 639/00/01/00/2010 KONKAUKE

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 23.4.2018 Asianro 344/02.05.06/2018 409 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Lisätiedot

Elinkeino- ja kaupunkirakennetyöryhmä 16.3.2015:

Elinkeino- ja kaupunkirakennetyöryhmä 16.3.2015: Kaupunginhallitus 116 23.03.2015 Kaupungin ja Holiday Club Resorts Oy:n välisen yhteistoimintasopimuksen muuttaminen sekä Kiinteistö Oy Seniori-Saimaan yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen

Lisätiedot

Liikelaitos Salon Kaukolämmön johtokunta 64 13.10.2014. Liikelaitos Salon Kaukolämmön yhtiöittäminen 1046/00.01.00.03.00/2014

Liikelaitos Salon Kaukolämmön johtokunta 64 13.10.2014. Liikelaitos Salon Kaukolämmön yhtiöittäminen 1046/00.01.00.03.00/2014 Liikelaitos Salon Kaukolämmön johtokunta 64 13.10.2014 Liikelaitos Salon Kaukolämmön yhtiöittäminen 1046/00.01.00.03.00/2014 Liikelaitos Salon Kaukolämmön johtokunta 64 Valmistelija: Liikelaitos Salon

Lisätiedot

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja Elinkeino- ja 29 11.03.2014 Elinkeino- ja 98 10.10.2014 Elinkeino- ja 109 17.10.2014 Kaupunginhallitus 287 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 112 11.11.2014 Kalajoen sataman yhtiöittäminen 395/00.01.00/2011

Lisätiedot

Centria ammattikorkeakoulun toimintaedellytysten vahvistaminen

Centria ammattikorkeakoulun toimintaedellytysten vahvistaminen Konserni- ja 41 26.08.2013 Konserni- ja 79 24.10.2016 Kaupunginhallitus 475 31.10.2016 Kaupunginvaltuusto 96 14.11.2016 Konserni- ja 8 23.01.2017 Centria ammattikorkeakoulun toimintaedellytysten vahvistaminen

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (5) 169 V 25.2.2015, Yhtiöittämisistä johtuvat vuoden 2014 talousarviomäärärahojen ylitykset esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto päättää oikeuttaa

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 304 19.08.2014 Kaupunginhallitus 374 28.10.2014 Valtuusto 45 06.11.2014. Pudasjärven kaukolämpölaitoksen yhtiöittäminen

Kaupunginhallitus 304 19.08.2014 Kaupunginhallitus 374 28.10.2014 Valtuusto 45 06.11.2014. Pudasjärven kaukolämpölaitoksen yhtiöittäminen Kaupunginhallitus 304 19.08.2014 Kaupunginhallitus 374 28.10.2014 Valtuusto 45 06.11.2014 Pudasjärven kaukolämpölaitoksen yhtiöittäminen 498/11.30/2014 KH 19.08.2014 304 Kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämisestä

Lisätiedot

ROVANIEMI. PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 12.05.2014. Sivu 1. Kaupunginhallitus SIVI: 917 /2014. 211 Kuntayhtymän liiketoiminnan yhtiöittäminen

ROVANIEMI. PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 12.05.2014. Sivu 1. Kaupunginhallitus SIVI: 917 /2014. 211 Kuntayhtymän liiketoiminnan yhtiöittäminen ROVANIEMI Kaupunginhallitus SIVI: 917 /2014 PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 12.05.2014 Sivu 1 211 Kuntayhtymän liiketoiminnan yhtiöittäminen Kuntalain muutosten mukaan kunnan/kuntayhtymän on annettava

Lisätiedot

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo Omistajaohjauksen antaminen Lappeenrannan Energia Oy:lle yhteisyrityksen perustamista ja sähkönmyyntiliiketoimintojen kauppaa koskevassa asiassa sekä asiaan liittyvän vakuusjärjestelyn käsitteleminen Liittyy

Lisätiedot

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo Omistajaohjauksen antaminen Lappeenrannan Energia Oy:lle yhteisyrityksen perustamista ja sähkönmyyntiliiketoimintojen kauppaa koskevassa asiassa sekä asiaan liittyvän vakuusjärjestelyn käsitteleminen Liittyy

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.05.2014 576 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää hyväksyä Helsingin Energia -liikelaitoksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (6) 3 Helsingin Satama -konsernin varsinaiset yhtiökokoukset 2017 HEL 2017-000806 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa

Lisätiedot

Turun Seudun Rakennustekniikka Oy:n perustaminen (Kj)

Turun Seudun Rakennustekniikka Oy:n perustaminen (Kj) Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 10800-2011 (011, 70) Turun Seudun Rakennustekniikka Oy:n perustaminen (Kj) Tiivistelmä: - Kh 446 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 26.9.2011 64: Apulaiskaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014. Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.00/2012

Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014. Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.00/2012 Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014 Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.00/2012 KH 102 Valmistelija: pääkirjanpitäjä Tamara Liimatainen Euroopan Unionin kilpailuneutraliteetin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.12.2015 Sivu 1 / 1 4760/2015 00.04.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 69 7.12.2015 374 Liiketoiminnan siirto Espoo Catering Oy:lle ja apporttisopimuksen hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 682/14.05.01/2013 287 Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen päivittäminen Kaupunginjohtaja Ari Korhonen: Turun

Lisätiedot

Kaupungin edustus eri osakeyhtiöiden yhtiökokouksissa sekä yhtiöiden, yhteisöjen ja säätiöiden vuosikokouksissa

Kaupungin edustus eri osakeyhtiöiden yhtiökokouksissa sekä yhtiöiden, yhteisöjen ja säätiöiden vuosikokouksissa Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto 96 19.12.2016 Kaupungin edustus eri osakeyhtiöiden yhtiökokouksissa sekä yhtiöiden, yhteisöjen ja säätiöiden vuosikokouksissa 936/00.00.01/2016 KONKAUKE 96 Valmistelija:

Lisätiedot

Leppäkosken Sähkö Oy Ylimääräinen yhtiökokous

Leppäkosken Sähkö Oy Ylimääräinen yhtiökokous Leppäkosken Sähkö Oy Ylimääräinen yhtiökokous 5.12.2017 Yhtiökokous asiakirjat: Esityslista, päätösesitykset ja kokouskutsu 1 LEPPÄKOSKEN SÄHKÖ KONSERNI Esityslista 5.12.2017 klo 10.00, Leppäkosken Sähkö

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 286 10.10.2016 86 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016 286 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

Lisätiedot

Naantalin sataman yhtiöittäminen

Naantalin sataman yhtiöittäminen Kaupunginhallitus 320 25.08.2014 Kaupunginhallitus 333 01.09.2014 Kaupunginvaltuusto 56 08.09.2014 Naantalin sataman yhtiöittäminen 615/03.01.00/2013 KH 320 Vs. kaupunginjohtaja Martti Sipponen ja kaupunginlakimies

Lisätiedot

Naantalin sataman yhtiöittäminen

Naantalin sataman yhtiöittäminen Kaupunginhallitus 320 25.08.2014 Kaupunginhallitus 333 01.09.2014 Naantalin sataman yhtiöittäminen 615/03.01.00/2013 KH 320 Vs. kaupunginjohtaja Martti Sipponen ja kaupunginlakimies Turo Järvinen 18.8.2014:

Lisätiedot

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN Kaupunginhallitus 260 19.10.2016 Kaupunginvaltuusto 57 16.11.2016 TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN 127/14/05/01/2016 KHALL 260 Taustaa Turun seudun puhdistamo Oy:n hallitus on

Lisätiedot

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa. Kaupunginhallitus 49 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 20.03.2017 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen Khall 13.03.2017 49 Vuoden 2017 talousarviossa kaupunginvaltuusto hyväksyi taloudellisen tilanteen

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 LUOVUTUSKIRJA 2 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja 1.2. Vastaanottaja 2. TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Ammattiopiston rautatiealan koulutuksen ja maksullisen työvoimakoulutuksen yhtiöittäminen. PWC:n selvitys koulutustoimintojen yhtiöittämisestä on

Ammattiopiston rautatiealan koulutuksen ja maksullisen työvoimakoulutuksen yhtiöittäminen. PWC:n selvitys koulutustoimintojen yhtiöittämisestä on Kaupunginhallituksen 22 26.05.2014 konsernijaosto Kaupunginhallitus 166 02.06.2014 Kaupunginvaltuusto 43 09.06.2014 Ammattiopiston rautatiealan koulutuksen ja maksullisen työvoimakoulutuksen yhtiöittäminen

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän työterveyshuollon yhtiöittäminen

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän työterveyshuollon yhtiöittäminen Kunnanhallitus 101 13.06.2016 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän työterveyshuollon yhtiöittäminen 177/00.04.01/2016 Kunnanhallitus 13.06.2016 101 Valmistelija: kunnanjohtaja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä on käsitellyt

Lisätiedot

Turun Seudun Rakennustekniikka Oy:n perustaminen (Kj)

Turun Seudun Rakennustekniikka Oy:n perustaminen (Kj) Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 10800-2011 (011, 70) Turun Seudun Rakennustekniikka Oy:n perustaminen (Kj) Tiivistelmä: - Kh 446 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 26.9.2011 64: Apulaiskaupunginjohtaja

Lisätiedot

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN 1.1. 2018 ALKAEN 1. Sopimuksen osapuolet 1) Lieksan kaupunki luovuttajana 2) Lieksan Kiinteistöt

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 682/14.05.01/2013 87 Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen päivittäminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016

Lisätiedot

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja Elinkeino- ja 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja 109 17.10.2014 maankäyttötoimikunta Kaupunginhallitus 287 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 112

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Case Kemin Satama Oy Matkalla osakeyhtiöksi. Toimitusjohtaja Reijo Viitala 10.04.2013 Pietarsaari

Case Kemin Satama Oy Matkalla osakeyhtiöksi. Toimitusjohtaja Reijo Viitala 10.04.2013 Pietarsaari Case Kemin Satama Oy Matkalla osakeyhtiöksi Toimitusjohtaja Reijo Viitala 10.04.2013 Pietarsaari Kemin Satama Oy tänään Lapin ainoa kaikille asiakkaille ja tavaroille avoin satama Sataman pääasiakkaina

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen Kaupunginhallitus 334 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 110 04.11.2013 Kaupunginhallitus 398 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 95 13.10.2014 Kaupunginhallitus 62 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 29.02.2016 Omavelkaisen

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kutsu/asialista 1/ (6) VARSINAINEN KEVÄTYHTIÖKOKOUS. Aika Maanantaina klo 11.30

Kutsu/asialista 1/ (6) VARSINAINEN KEVÄTYHTIÖKOKOUS. Aika Maanantaina klo 11.30 8.4.2019 1 (6) VARSINAINEN KEVÄTYHTIÖKOKOUS Aika Maanantaina 8.4.2019 klo 11.30 Paikka Lappeenrannan kaupungintalo, Villimiehenkatu 1, Ruokasalin kabinetti Läsnäolijat Lappeenrannan kaupunki, edustaen

Lisätiedot

KUNTALAIN MUUTOSESITYKSEN HE 32/2013 VAIKUTUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄÄN

KUNTALAIN MUUTOSESITYKSEN HE 32/2013 VAIKUTUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄÄN Kuninkaantien työterveyden Kuninkaantien työterveyden Kuninkaantien työterveyden 29 23.05.2013 19 10.04.2014 25 26.05.2016 KUNTALAIN MUUTOSESITYKSEN HE 32/2013 VAIKUTUS TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄÄN

Lisätiedot

Huhtasuon elinkaarihankkeen valtuuston päätöksen täytäntöönpanoa koskevan keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön perustaminen sekä sopimusten hyväksyminen

Huhtasuon elinkaarihankkeen valtuuston päätöksen täytäntöönpanoa koskevan keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön perustaminen sekä sopimusten hyväksyminen Huhtasuon elinkaarihankkeen valtuuston päätöksen täytäntöönpanoa koskevan keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön perustaminen sekä sopimusten hyväksyminen Aikaisemmat Tilapalvelun johtokunta 31.5.2011/53 käsittelyt

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 363 04.12.2014 Kaupunginhallitus 584 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 124 15.12.2014 Kaupunginhallitus 596 16.12.

Tekninen lautakunta 363 04.12.2014 Kaupunginhallitus 584 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 124 15.12.2014 Kaupunginhallitus 596 16.12. Tekninen lautakunta 363 04.12.2014 Kaupunginhallitus 584 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 124 15.12.2014 Kaupunginhallitus 596 16.12.2014 Kiinteistöjen siirtäminen Savonlinnan Yritystilat Oy:lle 720/01/011/2014

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle Kaupunginhallituksen 17 20.03.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 151 27.03.2017 Kaupunginhallitus 444 11.09.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN YHTIÖITTÄMISSELVITYS/YHTIÖN PERUSTAMINEN

VESIHUOLTOLAITOKSEN YHTIÖITTÄMISSELVITYS/YHTIÖN PERUSTAMINEN Kaupunginhallitus 203 24.04.2013 Kaupunginhallitus 213 08.05.2013 Yhteistyöryhmä 4 13.06.2013 Kaupunginhallitus 285 19.06.2013 Kaupunginhallitus 350 18.09.2013 Kaupunginvaltuusto 93 26.09.2013 Yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän valtuusto

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän valtuusto Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 13/2018 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 56 23.4.2018 Kuntayhtymän hallitus 117 17.9.2018 Kuntayhtymän valtuusto 21 29.10.2018 171 386/00.04.00/2016 Pohjois-Savon

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY Y-tunnus [ ] / 2018

JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY Y-tunnus [ ] / 2018 OSAKKEENOMISTAJAN YKSIMIELINEN PÄÄTÖS Tämä päätös on osakeyhtiölain 5 luvun 1 :n mukainen yhtiön osakkeenomistajan tekemä yksimielinen päätös. Osakkeenomistaja: Järvenpään kaupunki (y-tunnus 0126541-4),

Lisätiedot

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta:

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta: KAUPUNGINHALLITUS 74 17.02.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 19 24.02.2014 KAUPUNGINHALLITUS 31 19.01.2016 Takauksen antaminen Raahen Seudun Uimahallisäätiön 10,9 miljoonan euron lainalle / Takauksen antaminen Raahen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 170 6.6.2016 42 Asianro 4031/02.05.05/2016 Varkauden Opiskelijakadun kiinteistön siirtäminen kuntayhtymästä Savoniaammattikorkeakoulu Oy:lle Päätöshistoria

Lisätiedot

Turun Seudun Kuntatekniikka Oy:n perustaminen (Kj)

Turun Seudun Kuntatekniikka Oy:n perustaminen (Kj) Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 2656-2010 (011, 70) Turun Seudun Kuntatekniikka Oy:n perustaminen (Kj) Tiivistelmä: Kaupunginvaltuustolle esitetään Turun Seudun Kuntatekniikka Oy:n perustamista sekä perustamisasiakirjojen

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 56 23.4.2018 Kuntayhtymän hallitus 117 17.9.2018 21 386/00.04.00/2016 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin sitoutuminen työterveyshuollon

Lisätiedot

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen väliset saamiset kirjataan tilinpäätöksen mukaisesti.

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen väliset saamiset kirjataan tilinpäätöksen mukaisesti. Kaupunginhallitus 306 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 86 12.12.2017 Liikelaitoksen perustamispäätös - Hangon Vesi 1695/62.621/2017 KH 27.11.2017 306 Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 23.5.2017 37,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2017 1 (5) 277 Helsingin Musiikkitalo Oy:n osakassopimuksen muuttaminen HEL 2017-001885 T 00 01 05 Päätös päätti hyväksyä Helsingin Musiikkitalo Oy:n osakassopimuksen muuttamisen

Lisätiedot

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 0 POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen taustaa 3. Sopimuksen tarkoitus 4. Yhtiön osakepääoma, osakkeiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (8) 50 Helen-konsernin varsinaiset yhtiökokoukset 2017 HEL 2017-000804 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa edustamaan Helsingin

Lisätiedot

SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ

SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ 5.9.2017 2 SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY Karjalan Tekstiilipalvelu Oy (Y-tunnus: 0167870-2),

Lisätiedot

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous 16.12.2013 I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät 1. Raskone Oy:n hallintoelimet 1.1. Yhtiökokous Osakeyhtiölain mukaan ylintä päätäntävaltaa osakeyhtiössä käyttää yhtiökokous, joka

Lisätiedot

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi.

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi. YHDISTYMISHALLITUS 79 21.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 25 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS 490 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 170 08.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 4 12.01.2015 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Turun Satama Osakeyhtiön muodostaminen (Kj)

Turun Satama Osakeyhtiön muodostaminen (Kj) Åbo stad Sammanträdets datum Ärende nr 1 5758-2012 (011) Turun Satama Osakeyhtiön muodostaminen (Kj) Sammandrag: Kaupunginhallitukselle ehdotetaan edelleen kaupunginvaltuustolle esitettäväksi Turun Satamaliikelaitoksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Valmistelija: talousjohtaja Kari Janhonen, puh sähköpostiosoite:

Valmistelija: talousjohtaja Kari Janhonen, puh sähköpostiosoite: Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/2018 1 (1) 77 507/00.04.02/2017 Itä-Suomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymän yhtiöittäminen Kuntayhtymän hallitus 21.5.2018 77 Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset Kaupunginhallitus 283 22.05.2017 Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset 973/00.00.01.10/2015 KH 283 Valmistelija/lisätiedot: Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen,

Lisätiedot

Yhtiöittämisen suhteen on teoriassa kolme vaihtoehtoa.

Yhtiöittämisen suhteen on teoriassa kolme vaihtoehtoa. Peruspalvelulautakunta 74 10.10.2016 Hallitus 124 31.10.2016 JYTAN TYÖTERVEYSHUOLLON YHTIÖITTÄMINEN Peruspalvelulautakunta 74 1.9.2013 voimaan tullessa kuntalain muutoksessa edellytettiin, että mi kä li

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla

Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Sami Suikkanen, 7.3.2017 Yleistä uudistuksesta Uudistusta koskevat lait ovat tulossa keväällä eduskunnan käsittelyyn. Lakiluonnosten lähtökohtana

Lisätiedot

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki.

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki. YHTIÖJÄRJESTYS 1 (5) Luonnos Keski-Uudenmaan informaatioteknologia Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi 2 Yhtiön kotipaikka 3 Yhtiön toimiala 4 Yhtiön omistajuus 5 Tilikausi 6 Osakepääoma Yhtiön toiminimi

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän työterveyshuollon yhtiöittäminen/ Lausunto Terveyspalvelu Verso Oy:n liiketoimintasuunnitelmasta

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän työterveyshuollon yhtiöittäminen/ Lausunto Terveyspalvelu Verso Oy:n liiketoimintasuunnitelmasta Kunnanhallitus 101 13.06.2016 Kunnanhallitus 143 19.09.2016 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän työterveyshuollon yhtiöittäminen/ Lausunto Terveyspalvelu Verso Oy:n liiketoimintasuunnitelmasta 177/00.04.01/2016

Lisätiedot

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta:

Raahen Seudun Uimahallisäätiön pyyntö 6.2.2014 Kuntokeidas Vesi pekan peruskorjaus- ja laajennushankkeen lainan takaamisesta: KAUPUNGINHALLITUS 74 17.02.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 19 24.02.2014 KAUPUNGINHALLITUS 31 19.01.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 8 25.01.2016 Takauksen antaminen Raahen Seudun Uimahallisäätiön 10,9 miljoonan euron

Lisätiedot

-2, KH :30

-2, KH :30 -2, KH 2016-12-30 11:30 Kokouskutsu Perjantaina 30. joulukuuta 2016 klo 11.30, kaupunginhallituksen kokoushuone Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Peter Boström, puheenjohtaja Michael

Lisätiedot

Omavelkainen takaus Kiinteistö Oy Ylöjärven Koulutuskeskuksen lainalle / Tredu-kiinteistöt Oy

Omavelkainen takaus Kiinteistö Oy Ylöjärven Koulutuskeskuksen lainalle / Tredu-kiinteistöt Oy Kaupunginhallitus 236 31.05.2010 Kaupunginvaltuusto 57 17.06.2010 Kaupunginhallitus 142 08.04.2013 Kaupunginvaltuusto 53 18.04.2013 Kaupunginhallitus 305 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 81 08.09.2014 Omavelkainen

Lisätiedot

SOPIMUS ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA

SOPIMUS ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA LUONNOS 1 (6) SOPIMUS ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA 1 OSAPUOLET Tämä sopimus ( Sopimus ) Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän (y-tunnus: 0210838-1, Kuntayhtymä ) purkamisesta on tehty seuraavien

Lisätiedot

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JA JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1. Sopijapuolet 1.1 Järvenpään kaupunki 0126541-4 PL

Lisätiedot

TUOTERENKAAN YHTIÖITTÄMINEN JA MYYNTI

TUOTERENKAAN YHTIÖITTÄMINEN JA MYYNTI TUOTERENKAAN YHTIÖITTÄMINEN JA MYYNTI Päivitetty: Toiminta siirretään Työvoimapalvelu Soiva Oy:hyn (Valma Oy), rahoitustarve 2 milj., rakennusten arvo arviokirjojen mukaan Päijät-Hämeen koulutuskonserni-kuntayhtymä

Lisätiedot

MYYNTI TUOTERENKAAN YHTIÖITTÄMINEN JA 2.10.2014. Päijät-Hämeen koulutuskonserni-kuntayhtymä. arvo arviokirjojen mukaan

MYYNTI TUOTERENKAAN YHTIÖITTÄMINEN JA 2.10.2014. Päijät-Hämeen koulutuskonserni-kuntayhtymä. arvo arviokirjojen mukaan TUOTERENKAAN YHTIÖITTÄMINEN JA MYYNTI Päivitetty: Toiminta siirretään Työvoimapalvelu Soiva Oy:hyn (Valma Oy), rahoitustarve 2 milj., rakennusten arvo arviokirjojen mukaan Päijät-Hämeen koulutuskonserni-kuntayhtymä

Lisätiedot

Itä-Suomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymän toimintojen yhtiöittämisen asiakirjat

Itä-Suomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymän toimintojen yhtiöittämisen asiakirjat Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2018 1 (1) 59 507/00.04.02/2017 Itä-Suomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymän toimintojen yhtiöittämisen asiakirjat Kuntayhtymän hallitus 23.4.2018 59 Valmistelija:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2014 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/4 28.04.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2014 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/4 28.04.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2014 1 (5) 512 Mitox Oy:n omistuksesta luopuminen HEL 2014-002606 T 02 07 01 Päätös päätti Korjattu 26.5.2014 AV. Päätös julkinen. myydä kaupungin omistamat Mitox -nimisen

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (9) 55 Helsingin Satama -liikelaitoksen toiminnan yhtiöittäminen HEL 2014-001009 T 00 00 00 Päätös Konsernijaosto päätti panna asian pöydälle. Esittelijä Lisätiedot

Lisätiedot

REKISTERIOTTEEN TIEDOT

REKISTERIOTTEEN TIEDOT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisteri Arkadiankatu 6 A 00100 Helsinki puh. 029 509 5000 kirjaamo@prh.fi Sivu: 1 (4) Luontiajankohta: 28.07.2017 08:48:20 REKISTERIOTTEEN TIEDOT Toiminimi: Huhtanen

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki 1. Yhtiökokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki Esityslista 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

6 16.02.2015. Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi osakekaupat ja luovutussopimukset

6 16.02.2015. Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi osakekaupat ja luovutussopimukset Kaupunginhallituksen konsernijaosto 6 16.02.2015 Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi osakekaupat ja luovutussopimukset 952/00.00.01.12/2014

Lisätiedot

Tilinpäätöksen tarkastus 2013 / Vastaukset yhteenvedossa esitettyihin havaintoihin

Tilinpäätöksen tarkastus 2013 / Vastaukset yhteenvedossa esitettyihin havaintoihin Kaupunginhallitus 500 20.10.2014 Tilinpäätöksen tarkastus 2013 / Vastaukset yhteenvedossa esitettyihin havaintoihin 65/02/02/02/2014 KH 500 Valmistelija: talousjohtaja Jari Saarinen, puh. 044 780 9426

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia) 15.02.2016 Sivu 1 / 1 485/2016 02.05.05 14 Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825 6073 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY

Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY Pohjois-Satakunnan jätteiden käsittely Oy:n varsinainen yhtiökokous Aika 29.6.2017 alkaen klo 12.00 Paikka Kankaanpään kaupungintalo, kaupunginjohtajan huone, Kuninkaanlähteenkatu 12. Kutsutut / Läsnä

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen Kaupunginhallitus 334 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 110 04.11.2013 Kaupunginhallitus 398 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 95 13.10.2014 Kaupunginhallitus 62 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 29.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot