HÄMEENKYRÖN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA. Hallitus Valtuusto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HÄMEENKYRÖN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA. Hallitus Valtuusto"

Transkriptio

1 HÄMEENKYRÖN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA Hallitus Valtuusto

2 1 Sisällys Hämeenkyrön kunnan omistajapolitiikan lähtökohdat...2 Sijoitustoiminnan perusteet...2 Kunnan omistama kiinteä ja irtain omaisuus...3 Kunnan välillinen omistus...3 Omaisuuden käytölle ja tuotolle asetettavat vaatimukset...4 Omaisuuden arvon säilyttäminen ja lisääminen...4 Omistuksesta luopuminen...5 Riskienhallinta...5 Takauspolitiikka...6 Omistajapolitiikan toteutuminen, arviointi ja seuranta...6

3 2 Hämeenkyrön kunnan omistajapolitiikan lähtökohdat Kunnan tehtävä on tuottaa tai järjestää kuntalaisille lainsäädännössä ja kunnan omissa päätöksissä määritellyt palvelut tehokkaasti ja taloudellisesti. Omistaminen ei ole kunnan perustehtävä, vaan väline palvelutuotannossa tai palvelujen järjestämisessä. Omistajapolitiikka linjaa, mitä kunta omistaa, mitä tavoitteita omistukselle asetetaan, millä perusteilla omistusta lisätään ja millä perusteilla siitä luovutaan. Omistajapolitiikka tukee kunnan strategiaa ja kehittämistavoitteita. Menestyvä Hämeenkyrö 2030 kuntastrategiassa omistamiseen on otettu kantaa seuraavissa lauseissa - toteutetaan järkevää ja perusteltua omistamista, omistajapolitiikkaa ja omaisuuden arvosta huolehtimista - investointiohjelman taso pidetään taloudellisten mahdollisuuksien mukaisena - Hämeenkyrö on tunnettu laadukkaista julkisista tiloistaan - kuntakonsernin asuntokantaa peruskorjataan ja sitä lisätään kysynnän ja vetovoiman kannalta riittävästi - kaikki kunnan toiminta on kustannustehokasta ja resurssit viisaasti ja vaikuttavasti käyttävää - vahvuutena on julkisten rakennusten ja elinympäristön turvallisuus ja terveellisyys Omistaminen on myös keino ohjata ja toteuttaa elinkeino- ja maapolitiikkaa. Omistaminen voi olla luonteeltaan strategista siten, että se kohdistuu omaisuuteen, josta saadaan tuottoa ja hyötyä pitkällä aikavälillä. Strategisessa omistuksessa korostuu elinkaariajattelu. Tehokas omistajapolitiikka edellyttää, että kunta määrittelee, mitä tavoitteita kukin omistus palvelee sekä kuinka tehokkaasti ja taloudellisesti omistusta käytetään ja kuinka omistuksen arvo turvataan. Mikäli omistaminen ei palvele kunnan perustehtävän toteuttamista tai perustehtävä voidaan hoitaa tehokkaammin tai taloudellisemmin muulla tavoin, omistuksesta voidaan luopua. Omistajapolitiikka ulottuu kunnan suoran omistuksen lisäksi tytär- ja osakkuusyhtiöihin sekä muihin yhteisöihin, joissa kunnalla on taloudellisia etuja valvottavana. Näin omistajapolitiikan piiriin kuuluu koko kunnan ja kuntakonsernin omaisuus riippumatta omistuksen luonteesta tai organisointitavasta. Sijoitustoiminnan perusteet Kunnan sijoitustoiminnan tavoite on turvata kunnan peruspalvelujen ja niitä tukevien toimintojen toteuttaminen. Kunnan varat sijoitetaan tuottavasti ja

4 3 turvaavasti. Tavoitteena on maksuvalmiuden ylläpitäminen, kohtuullinen tuotto ja hallittu riskitaso. Valtuusto päättää erikseen kunnan varallisuuden hoidon ja sijoitustoiminnan periaatteet. Kunnan omistama kiinteä ja irtain omaisuus Kunnan omaisuuden markkina-arvoa on mahdoton määritellä. Osassa omaisuutta markkina-arvo on korkeampi kuin taseen kirjanpitoarvo (esim. maaomaisuus). Osassa omaisuutta puolestaan markkina-arvoa ei ole ollenkaan. Markkina-arvon määritystä vaikeuttaa myös se, että osassa omaisuutta on rajoituksia omaisuuden käytölle ja luovutukselle (esim. valtionosuus tai arvonlisäveron palautusvastuu). Kunnan omaisuus on pääosin kunnan suorassa omistuksessa. Omaisuutta hallinnoi se palvelualue, kenen toimialaan se kuuluu. Pääsääntöisesti palveluverkoston kannalta kriittinen omaisuus on myös tulevaisuudessa suorassa omistuksessa ja sen hoito tapahtuu nykyisellä tavalla. Kunnan suorassa omistuksessa pidetään tai suoraan omistukseen hankitaan pääsääntöisesti seuraavat omaisuuserät: - irtain omaisuus, joka on välttämätön kunnan toimintojen ylläpitämiseksi tai hoitamiseksi eikä sitä voida vuokrata tai hankkia muulla tavalla taikka se ei ole muutoin taloudellisesti tai toiminnallisesti perusteltua - omaisuus, jota ei voida tai jota ei aiota myydä, vaan joka säilyy kunnan omistuksessa koko taloudellisen ja teknisen käyttöikänsä (esim. katuja tiealueet sekä niillä olevat rakennelmat, puistot, urheilu- ja ulkoilualueet) - omaisuus, josta ei saada rahallista tuloa - omaisuus, joka liittyy kuntalaisille tuotettaviin peruspalveluihin. Kunnan välillinen omistus Osakeyhtiö Kunta on osakkaana osakeyhtiöissä, jäsenenä kuntayhtymissä ja säätiöissä silloin kun nämä toteuttavat kunnan toimialaan kuuluvia tehtäviä tai tukevat kuntastrategian toteutumista.

5 4 Kunta omistaa sijoitustaan vastaavan osan yhtiöstä. Se on sijoitusomaisuutena kunnan taseessa. Omistusosuutta vastaava osa tytäryhteisöjen ja kuntayhtymien varoista ja veloista sisältyy kunnan konsernitaseeseen. Kuntayhtymät Kunta kuuluu seuraaviin kuntayhtymiin - Pirkanmaan sairaanhoitopiiri - Pirkanmaan liitto - Sastamalan koulutuskuntayhtymä Uusiin kuntayhtymiin liittymisestä päätetään erikseen. Omaisuuden käytölle ja tuotolle asetettavat vaatimukset Maaomaisuus ja metsät Metsiä hoidetaan metsäsuunnitelmien mukaisesti. Puun myynnin tulotavoite asetetaan vuosittain talousarviossa. Kiinteistöt Jos kiinteistö vuokrataan ulkopuoliselle, on vuokratuottojen katettava kiinteistöstä aiheutuvat kulut. Poikkeustapauksissa erikseen perustellen voidaan kiinteistö vuokrata myös alempaan hintaan (esim. yleishyödyllisyys). Konsernisijoitukset Kunta on sijoittanut konserniyhtiöihin osakepääomaa. Kunta ei aseta tuottovaatimusta osakepääomalle, sillä kunta ei nosta osinkoja yhtiöistä. Kunta asettaa tavoitteen yhtiön toiminnalle talousarviossa ja yhtiön mahdollinen voitto käytetään yhtiön toiminnan hyväksi. Vesihuoltolaitos Kunnan vesihuoltolaitos on laskennallisesti eriytetty taseyksikkö. Kunta perii korkoa vesihuoltolaitokseen sijoitetusta pääomasta. Korko määritellään vuosittain talousarvion yhteydessä. Omaisuuden arvon säilyttäminen ja lisääminen Maa- ja metsäalueita hankintaan lisää - todennäköisen väestönkasvun alueelta tonttimaaksi jalostettavaa maata

6 5 - tarpeen mukaan, kun tarve on määritelty, esim. tulevan ohitustien reuna-alueet - tulevaa käyttöä varten asuinrakentamiseen tai teollisuustonttimaaksi - sopivia kohteita vaihtomaakäyttöön Metsien arvo säilytetään noudattamalla metsäsuunnitelmaa. Rakennusten arvo säilytetään huolehtimalla kunnossapidosta ja tarpeen mukaan remontoimalla ja perusparantamalla rakennuksia. Tavoitteena on se, että kiinteistöjen osalta ei synny korjausvelkaa ja tiloilla on ylläpidon kannalta riittävä käyttöaste. Omistuksesta luopuminen Kunnan omistajapolitiikka edellyttää selkeitä tavoitteita omistukselle. Aktiiviseen omistajapolitiikkaan kuuluu myös tarpeettomasta omaisuudesta luopuminen. Omistuksesta luovuttaessa on analysoitava luopumisen taloudelliset ja toiminnalliset vaikutukset sekä mahdolliset rajoitukset. Kunnan omistuksista pieni osa on sellaista, jota säätelemällä voidaan tasapainottaa taloutta. Omistuksesta valtaosa on sellaista, jonka realisointi ei ole lainkaan mahdollista tai edellyttää toiminnallisia muutoksia ja pitkää valmisteluaikaa. Omistuksesta luopumisessa noudatetaan seuraavia periaatteita: - omistuksesta voidaan luopua toiminnallisista syistä - omistus ei palvele palvelujen järjestämistä kuntalaisille - omistuksesta luopuminen vähentää kunnan käyttömenoja - omaisuudesta luopuminen tapahtuu markkinaehtoisesti ja markkinahinnoin - kiinteän omaisuuden ja osakkeiden myynnistä saatavat varat käytetään maanhankintaan, peruspalveluinvestointeihin tai rahoituskustannusten pienentämiseen - maa myydään rakentamista varten tontteina Tonttimaata voidaan vuokrata konserniyhtiöille vuokratalojen rakentamispaikoiksi. Riskienhallinta Omaisuus on vakuutettu.

7 6 Takauspolitiikka Kunta voi myöntää valtuuston päätöksellä omavelkaisia takauksia. Tytäryhteisöt maksavat takausprovision taattavan lainan jäljellä olevan pääoman mukaan. Takausprovision suuruus on 0-2 % ja päätetään takauspäätöksen yhteydessä. Takauksen myöntämisen yhteydessä on selvitettävä se, että alentaako kunnan takaus lainakustannuksia tai onko tytäryhteisöllä muita riittäviä vakuuksia käytössä. Omistajapolitiikan toteutuminen, arviointi ja seuranta Omistajapolitiikan perusteista päättää valtuusto. Omistajapolitiikan toteuttamisvastuu on hallituksella ja johtavilla viranhaltijoilla sekä kunnan edustajilla eri yhteisöissä. Omistajapolitiikan ohjaus kuuluu hallitukselle. Konserniohje määrittelee omistajaohjauksen toteutuksen. Kuva kunnan omaisuuden jakautumisesta eri omaisuuslajeihin tilinpäätöksessä % 0% 1% 8% 9% 9% 0% 1% 16% Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Maa- ja vesialueet Rakennukset Kiinteät rakenteet ja laitt Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Ennakkomaksut ja kesk.er.h. Osakkeet ja osuudet Muut lainasaamiset 56%

Espoon kaupungin omistajapolitiikka

Espoon kaupungin omistajapolitiikka Espoon kaupungin omistajapolitiikka ESPOON KAUPUNGIN OMISTAJAPOLITIIKKA 2016 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tausta... 3 2 Omistajapolitiikan päämäärä... 3 3 Omistajapolitiikan tavoitteet... 4 4 Ohjausperiaatteet...

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA

SONKAJÄRVEN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA SONKAJÄRVEN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA 1 Johdanto... 2 2 Sonkajärvi -kuntakonserni... 2 3 Omistajapolitiikan lähtökohdat... 3 4 Vastuu omistajaohjauksesta... 3 5 Omaisuuserät... 3 6 Omaisuuden hankinta...

Lisätiedot

Haukiputaan kunta OMISTAJAPOLITIIKKA

Haukiputaan kunta OMISTAJAPOLITIIKKA Haukiputaan kunta OMISTAJAPOLITIIKKA 17.1.2011 2 Sisältö 1. Omistajapolitiikan perusteet... 3 2. Sijoitustoiminnan perusteet... 3 3. Kunnan omistajapolitiikan sisältö... 4 4. Kunnan omistama kiinteä ja

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

OMISTAJAPOLIITTINEN OHJELMA

OMISTAJAPOLIITTINEN OHJELMA OMISTAJAPOLIITTINEN OHJELMA KONSERNIRAKENNE Kaupunginvaltuusto Päättää talousarviossa verot, määrärahat ja tavoitteet KONSERNIJOHTO, Hallitus ja kaupunginjohtajat -vastaavat valmistelusta, täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Omistajaohjauksen periaatteet

Omistajaohjauksen periaatteet Omistajaohjauksen periaatteet Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Ohje 2 (6) Sisällys 1 Johdanto... 3 2 KYSin strategia... 3 3 Omistaminen... 3 4 Toimintamuodot ja niiden käyttö KYSin omistajaohjauksessa...

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Muokattu Muokattu Muokattu Muokattu

Muokattu Muokattu Muokattu Muokattu Uusimaa 2019 Muokattu 24.4.2018 Muokattu 9.5.2018 Muokattu 23.5.2018 Muokattu 12.6.2018 Omistajapolitiikka omistamisen periaatteet 1. Soveltamisala Omistajapolitiikka määrittää maakunnan tytäryhtiöiden,

Lisätiedot

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen Sisältö 1. Kunnan toiminta ja ohjaus verkostomaailmassa 2. Kunnan johtamisen kokonaisuus ja johtamisen

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin Omistajastrategia

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin Omistajastrategia Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin Omistajastrategia 2014-2016 Kuntayhtymän valtuusto 9.6.2014, 9/ 14 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri 2 (7) Sisällys 1 Johdanto... 3 2 KYSin strategia... 3 3 Omistaminen...

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA. 1. Johdanto

KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA. 1. Johdanto 1 KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA 1. Johdanto Liikelaitoksen tehtävänä on vastata kaupungin omistuksessa tai hallinnassa olevista toimitiloista ja yritystiloista ja niihin välittömästi liittyvistä

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Omistajapoliittiset linjaukset

Omistajapoliittiset linjaukset Asikkalan kunta Omistajapoliittiset linjaukset Omistajaohjaus 14.4.2015 Sisällys Johdanto... 1 1. Soveltamisala... 1 2. Yleiset periaatteet... 1 3. Kunnan kehitysnäkymät omistajapolitiikan lähtökohtana...

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 174 14.09.2015 Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 235/02.00.00/2015 Kunnanhallitus 14.09.2015 174 Valmistelija: kunnansihteeri Asian tausta: Sonkajärven kunnan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto on vahvistanut kaupungin yleisen strategian ja henkilöstöstrategian.

Kaupunginvaltuusto on vahvistanut kaupungin yleisen strategian ja henkilöstöstrategian. 1 Lieksan kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA N:otta/1998 ======================================================================== = 1 (6) KONSERNIOHJEET Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 31.8.1998 Voimaantulo

Lisätiedot

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista.

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista. Emoyhtiön LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 136 700 145,50 132 775 734,25 Käyttökorvaukset 205 697,92 128 612,96 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Esityksen teemat Kunnan toiminnan johtaminen kokonaisuutena Kuntastrategia

Lisätiedot

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT 1. LIIKEVAIHTO M 2014 % 2013 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 220,6 42,2 217,0 41,5 Teollisuuspalvelut 72,8 13,9 70,7 13,5 Kiinteistöpalvelut 229,1 43,9 235,4 45,0 Yhteensä 522,5 100,0 523,1

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

kunta arvioi omistustensa tilaa ja tulevaisuutta tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa

kunta arvioi omistustensa tilaa ja tulevaisuutta tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa Punkalaitumen kunnan omistajapoliittinen ohjelma vuosille 2013 2016 1. Omistajapolitiikan tavoitteet Omistajapolitiikalla linjataan, mitä kunta omistaa ja millaisia tavoitteita omistamiselle asetetaan.

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy

Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy Kaupunginhallitus 2.9.2019 liite nro 2 (1/9) Kaupunginvaltuusto 16.9.2019 liite nro 6 (1/9) Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy Proavera Oy vahvassa, positiivisessa kehitysvaiheessa. Yhtiön tulostavoite

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0 1. Liikevaihto M 2015 % 2014 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 226,8 42,1 220,6 42,2 Teollisuuspalvelut 73,6 13,6 72,8 13,9 Kiinteistöpalvelut 238,9 44,4 229,1 43,9 Yhteensä 539,3 100,0 522,5

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Äänekosken kaupungin omistajapolitiikka. 1 Johdanto. 2 Äänekosken kaupunkikonserni

Äänekosken kaupungin omistajapolitiikka. 1 Johdanto. 2 Äänekosken kaupunkikonserni ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Kaupunginhallitus liite nro 1 16.9.2019 liite nro 5 OHJE 1(7) Äänekosken kaupungin omistajapolitiikka Käsitelty: Hyväksytty: Voimassa: Strategiatyöryhmä 6.6.2019 Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00 Konsernin LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 137 267 442,47 133 221 948,96 Käyttökorvaukset 369 976,17 297 155,70 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot:

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy KONSERNIN LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1.-31.12.2014 1.1.-31.12.2013 1) Liikevaihto Vuokrat 139 199 578,93 137 267 442,47 Käyttökorvaukset 416 079,10

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

2. KUNNAN TOIMIVALTA JA VASTUU KEMPELE KONSERNISSA

2. KUNNAN TOIMIVALTA JA VASTUU KEMPELE KONSERNISSA KEMPELE-KONSERNIN KONSERNIOHJEET 1. KEMPELE-KONSERNIN MÄÄRITELMÄ Kempele-konserniin kuuluvat Liitteessä 1 mainitut tytäryhteisöt, kuntayhtymät ja osakkuusyhteisöt, jotka vastuutetaan tehtäviensä perusteella

Lisätiedot

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot:

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy KONSERNIN LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1.-31.12.2015 1.1.-31.12.2014 1) Liikevaihto Vuokrat 144 543 408,84 139 199 578,93 Käyttökorvaukset 209 446,66

Lisätiedot

Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa

Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa TILINTARKASTUKSEN JA ARVIOINNIN SYMPOSIUM 2017 30.5.2017 tarkastusjohtaja Markus Kiviaho, JHTT, CGAP, CRMA Omistajaohjaus Omistajaohjauksella tarkoitetaan

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 04 TALOUSASIAT HARJAVALLAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 2012 Hyväksytty kaupunginvaltuusto 13.2.2012/10 Voimaantulo 1.3.2012 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys

Lisätiedot

RIIHIMÄEN KAUPUNGIN OMISTAJAPOLITIIKKA

RIIHIMÄEN KAUPUNGIN OMISTAJAPOLITIIKKA RIIHIMÄEN KAUPUNGIN OMISTAJAPOLITIIKKA Riihimäen kaupunki Konserni- ja hallintopalvelut Eteläinen Asemakatu 2 11130 Riihimäki Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 16.4.2018 Korvaa valtuuston 13.11.2006 hyväksymän

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.

Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta. Konserniohje 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kunnan pitkäjännitteinen toiminta ja varmistaa kunnan pääoman käyttöön sekä omaisuuden hankintaan ja hoitoon liittyvän

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT 9 Liitetietojen numerointi perustuu kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeeseen. Arvostus- ja jaksotusperiaatteet ja menetelmät Pysyvien vastaavien

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta.

Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta. Lappeenrannan Toimitilat Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toimialana on

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

Tilakustannukset osana palvelun kustannusrakennetta

Tilakustannukset osana palvelun kustannusrakennetta Tilakustannukset osana palvelun kustannusrakennetta Investointien ja toiminnan muutosten vaikutukset palvelujen kustannuksiin Keskeiset periaatteet Kuntayhtymä vuokraa tilat pääsääntöisesti jäsenkunnilta

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laatimisesta Tavoitteena antaa oikea ja riittävä kuva kuntakonsernin muodostamasta

Lisätiedot

Kuntakonsernin rakenne ja talouden ohjaus ARTTU2-kunnissa

Kuntakonsernin rakenne ja talouden ohjaus ARTTU2-kunnissa Kuntakonsernin rakenne ja talouden ohjaus ARTTU2-kunnissa ARTTU2-tutkimusohjelma Kuntaseminaari 15.12.2017 Pentti Meklin Kuntatalo, 15.12.2017 Kuntien toimintamuodot ovat muuttuneet - Kunnat ja niiden

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN OMISTAJAPOLIITTISET LINJAUKSET

LAIHIAN KUNNAN OMISTAJAPOLIITTISET LINJAUKSET 1 (7) LAIHIAN KUNNAN OMISTAJAPOLIITTISET LINJAUKSET 1. OMISTAJAPOLIITTISTEN LINJAUSTEN LÄHTÖKOHDAT Kunnan omistajapolitiikka on kunnan voimavarojen suuntaamista kuntalaisia parhaalla mahdollisella palvelevalla

Lisätiedot

Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI

Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI Vakuutustekninen laskelma: 1.1-31.12 1.1-31.12 Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo 84 266 002,40 83 790 874,31 0,6 % Jälleenvakuuttajien

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

Sulautuva Yhtiö sulautuu selvitysmenettelyttä osakeyhtiölain 16 luvun mukaisesti alla mainituin ehdoin siten, että:

Sulautuva Yhtiö sulautuu selvitysmenettelyttä osakeyhtiölain 16 luvun mukaisesti alla mainituin ehdoin siten, että: SULAUTUMISSUUNNITELMA Yhteisöpalvelut Oy, jäljempänä "Sulautuva Yhtiö", (Y-tunnus 2443672-2) ja Varainhoito Oyj, jäljempänä "Vastaanottava Yhtiö", (Y-tunnus 1918955-2) hallitukset ovat laatineet seuraavan

Lisätiedot

TEUVAN KUNTASTRATEGIA VALTUUSTOKAUDELLE

TEUVAN KUNTASTRATEGIA VALTUUSTOKAUDELLE TEUVAN KUNTASTRATEGIA VALTUUSTOKAUDELLE 2018-2021 2 Strategiset painopisteet Kunnan talouden tasapainottaminen ja keskeisten palveluiden turvaaminen Kunnan vetovoiman ja elinkeinoelämän edistäminen Lasten

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Haukiputaan kunta. Konserniohjeet

Haukiputaan kunta. Konserniohjeet Haukiputaan kunta Konserniohjeet 17.1.2011 2 Sisältö 1 Kuntakonserni... 3 2 Konserniohjeiden soveltamisala... 3 3 Kunnan ohjausvallan käyttäminen... 3 3.1. Hallinnon järjestäminen... 4 3.2. Toiminnan suunnittelu...

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa

Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa Finlands framgång skapas lokalt Yhteistyössä Kuntaliitto & Maakuntien tilakeskus: Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa Kuntamarkkinat 12.- 13.9.2018 Kuntaliitto, Toinen linja 14 Tilapalvelupäällikkö,

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Yleistä Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry kiittää mahdollisuudesta lausua ehdotuksesta Valtion kiinteistöstrategiaksi.

Yleistä Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry kiittää mahdollisuudesta lausua ehdotuksesta Valtion kiinteistöstrategiaksi. LAUSUNTO 1 (5) Valtiovarainministeriö Lausuntopyyntö 8.4.2010 EHDOTUS VALTION KIINTEISTÖSTRATEGIAKSI Lausunnon antajasta Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry kokoaa yhteen kiinteistöjen ja

Lisätiedot

Vastaanottavien perustettavien yhtiöiden yhtiöjärjestysehdotukset ovat liitteenä 1 ja 2.

Vastaanottavien perustettavien yhtiöiden yhtiöjärjestysehdotukset ovat liitteenä 1 ja 2. JAKAUTUMISSUUNNITELMA Kiljavan Sairaala Oy:n hallitus esittää yhtiön jakautumisen toteuttamista osakeyhtiölain 17 luvun 2 :n 1 momentin 1) -kohdan ja elinkeinoverolain 52c :n mukaisena kokonaisjakautumisena

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA

SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA [pp.kk.2016] 1. Osapuolet Tämän sopimuksen Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkamisesta (jäljempänä Sopimus ) ovat laatineet jäljempänä

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Voimaantulo Kunnanvaltuusto

EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Voimaantulo Kunnanvaltuusto 1 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Voimaantulo 1.12.2008 Kunnanvaltuusto 3.11.2008 69 2 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Kunnanvaltuusto 3.11. 2008 69 Voimaantulo 1.12.2008 1. YLEISTÄ 1.1 Konserniohjeen tarkoitus

Lisätiedot

NIVOS OY. Tilinpäätös

NIVOS OY. Tilinpäätös NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet

Lisätiedot

Omistajapolitiikka ja ohjaus Oulussa KV koulutus

Omistajapolitiikka ja ohjaus Oulussa KV koulutus Omistajapolitiikka ja ohjaus Oulussa KV koulutus 29.11.2012 Marja Kariniemi, kehittämispäällikkö Konsernipalvelut Esityksen sisältö - Mitä tarkoittaa omistajapolitiikka ja ohjaus? - Mistä omistuksista

Lisätiedot

Lapin ammattikorkeakoulu Oy. Lisäselvitykset Luonnos 26.9.2012

Lapin ammattikorkeakoulu Oy. Lisäselvitykset Luonnos 26.9.2012 Lapin ammattikorkeakoulu Oy Lisäselvitykset Lapin ammattikorkeakoulujen yhtiöittäminen - lisäselvitykset Tämä lisäselvitys perustuu 29.6.2012 päivättyyn yhtiöittämisselvitys raporttiin. Omistajavalmisteluryhmä

Lisätiedot

MYLLYN PARAS -KONSERNI

MYLLYN PARAS -KONSERNI 8 Myllyn Paras -nimisen konsernin emoyhtiö on Myllyn Paras Oy Hallinto, kotipaikka Hyvinkää. Edellä mainitun konsernin konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa osoitteesta: Verkatehtaankatu

Lisätiedot

Siemenviljelijöiden talousvalmennus

Siemenviljelijöiden talousvalmennus Siemenviljelijöiden talousvalmennus Tuloslaskelma ja tase ABC-koulutus Maatilan yhtiöittäminen Sokos Hotel Presidentti, Helsinki 14.11.2014 Yrityksen reaali- ja rahaprosessi TULOSLASKELMA TASE VASTAAVAA

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntamarkkinat Helsinki 12.9.2014 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntatalousohjelma Kuntataloudelle kokonaisuutena oma tasapainotavoite» Menojen ja

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN T A L O U S S Ä Ä N T Ö. (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.9.2014) I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ

PORIN KAUPUNGIN T A L O U S S Ä Ä N T Ö. (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.9.2014) I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ PORIN KAUPUNGIN T A L O U S S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.9.2014) I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Soveltamisala Kaupungin taloudenhoidossa ja taloushallinnon järjestämisessä on sen lisäksi, mitä

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1)

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) 4060 N:o 1415 Liite 1 TULOSLASKELMA I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin strategiassa omistajapolitiikalle on asetettu seuraavat tavoitteet:

Sastamalan kaupungin strategiassa omistajapolitiikalle on asetettu seuraavat tavoitteet: OMISTAJAOHJAUKSEN PERIAATTEET 1. OMISTAJAOHJAUKSEN PERIAATTEIDEN LÄHTÖKOHDAT Sastamalan kaupungin strategiassa omistajapolitiikalle on asetettu seuraavat tavoitteet: - Kaupunki on omistajana pitkäjänteinen,

Lisätiedot

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET Voimaan 1.1.2019 1. Yleistä 1.1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian konserniohjeella luodaan puitteet konserniin

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.

Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6. Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Johtava lakimies Kirsi Mononen Kuntakonserni ja kunnan toiminta

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala

LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala Tällä konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen

Lisätiedot