KUNNAN OMISTAMIEN VUOKRAKIINTEISTÖJEN JA OSAKEHUONEISTOJEN YHTIÖITTÄMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNNAN OMISTAMIEN VUOKRAKIINTEISTÖJEN JA OSAKEHUONEISTOJEN YHTIÖITTÄMINEN"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Perusturvalautakunta Kunnanhallitus KUNNAN OMISTAMIEN VUOKRAKIINTEISTÖJEN JA OSAKEHUONEISTOJEN YHTIÖITTÄMINEN Tekn. ltk 59 Kuntalain 2 a? ( /626) tuli voimaan Velvoitteen piiriin kuuluvat toiminnot olisi yhtiöitettävä vuoden 2014 loppuun mennessä. Kunnan toiminta kilpailutilanteessa markkinoilla: Kunnan hoitaessa 2 :ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla sen on annettava tehtävä osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi (yhtiöittämisvelvollisuus). Kunnaninsinöörin ehdotus: Rautavaaran kunnan kohdalla tämä tarkoittaa mm. vuokraustoiminnassa olevia kiinteistöjä. Helpoiten yhtiöittäminen olisi vuokra-asuntojen osalta toteutettavissa, siirtämällä kaikki vuokrauskäytössä olevat asunkiinteistöt kunnan omistamalle Rautavaaran Vuokratalot Oy:lle. Kiinteistöjen ja huoneistojen hinnoittelussa varainsiirtoveroa varten on mahdollista käyttää tasearvoa tai hinnoitella kiinteistöt käyvän myyntihinnan mukaan. Käyvän hintatason määrittelyn perusteeksi tarvitaan kiinteistöjen kuntotarkastusraportit ja katselmukseen perustuva arvio kiinteistöittään/huoneistoittaan. Ehdotan, että tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle kunnan omistamien vuokratalokiinteistöjen ja -huoneistojen siirtämistä Rautavaaran Vuokratalot Oy:lle. Päätös Khall Hyväksyttiin keskustelun jälkeen. Rautavaaran Vuokratalot Oy kuuluu kuntakonserniin. Kunnan omistusosuus on 100%. Kunnalla on suoraan omistuksessaan yhteensä 95 asuinhuoneistoa. Muut vuokra-asunnot ovat eri kiinteistö-osakeyhtiöissä ja niitä on 4. Osalla taloista (Rautaharju ja kunnan rivitalot) on edessä merkittäviä korjauksia. Asuntojen kuntotarkastusarviot ovat tekeillä ja niiden anta- mien tuloksia ovat erittäin tärkeitä, kun kuntaan tehdään tänä 140-vuotisjuhlavuonna: Kunnan kiinteistöjen korjausstrategia , joka on osa kunnan vuosittaista talousarvioprosessia.

2 Yhtiöittämiseen vaatimaan prosessiin kuuluvat mm. omaisuuden siirrot, vuokrasopimukset (talojen tontit) ja niistä päättäminen, rakennusten luovutukset yhtiölle, kiinteistöjen arvojen määritys (tasearvo, käypä arvo), yhtiöjärjestyksen tarkistaminen, osakepääoman tarkistaminen, jääkö taloyhtiön asunnot kunnan isännöitäväksi eli kunta myy isännöintipalvelut Rautavaaran Vuokratalot Oy:lle, toimitusjohtajan asema ja tehtävät, nykyisen yhtiön hallituksen jäsenten määrä ja tehtävät sekä muut toimenpiteet. Yhtiöittämisessä on selvitettävä yhtiöittämisen juridiset, taloudelliset sekä veroseuraamukset ja toiminnalliset vaikutukset Rautavaaran kunnalle (kunnan omistajapolitiikan tavoitteet). Lisätietoja edellä mainituista asioista antavat kunnaninsinööri Jorma Berg, puh ja kunnanjohtaja Unto Murto, puh ja i: Kj:n ehdotus: Kunnanhallitus päättää: 1. pyytää lausunnot kunnan omistamien vuokra-asuntokiinteistöjen asuntojen yhtiöittämisestä Rautavaara Vuokratalot Oy:lle seuraavilta: - Rautavaaran Vuokratalot Oy - perusturvalautakunta 2. lausunnot yhtiöittämisestä tulee toimittaa kunnanjohtajalle klo mennessä. Päätös: Petu Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti. Merkitään, että kunnanvaltuuston pj Matti Matikainen poistui kokouksesta päätöksenteon ajaksi esteellisenä (yhteisöjäävi). Valtiokonttori on päättänyt ( /313/90/94 ja /106/90/2007) luovuttaa Rautavaaran kunnalle muun muas sa Asunto Oy Met sä pol ku -nimisen yhtiön osakkeet nrot ja Asunto Oy Si mon kul ma -nimisen yhtiön osakkeet nrot muun muas sa ehdolla, että omaisuus käytetään van husten huol lon edis tä mi seen. Perusturvajohtaja esitti tar kastus lau ta kun nan ko ko uk ses sa huolensa Valtionkonttorilta saatujen va ro jen käytöstä, minkä jälkeen saadut omaisuudet ja niiden käyttö on selvitetty. Täl lä hetkellä osakehuoneistot on vuokrattu ja tulot kirjau tu vat toimeksiantojen pääomiin. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA on myöntänyt (30989/321/09 ja 32995/321/12) Rautavaaran kunnalle eri tyis ryh mäin ves toin ti avus tuk sia Poutapilven (10 asuntoa), Niittyvillan(8 asun-

3 toa), tukiasunnot (3 asuntoa) ja Päivänsinen asu mis pal ve lu yk sik köihin (15 asuntoa). Lisäksi ns. ambulanssin työntekijöille tarkoitetulle asun nol le haettiin käyttötarkoituksen muutos ja se saatiin asuk kai den käyttöön. Poutapilven ja Niittyvillan asu mis pal ve lu yk sikkö jen osalta ARAlle on toimitettu "erityisryhmäkohteiden asu kas valin nat ja vuokrat tilanteen mukaisesti". Avustuksen palauttamisesta ja takaisinperinnästä säädetään laissa avustuksista erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi ( /1281). Ko. lain 12 ( /448): "Valtionavustuksen palauttamiseen sekä valtionavustuksen takaisinperintään sovelletaan, mitä asiasta säädetään val tion avus - tus lais sa. Jos avustuksensaaja käyttää tai on käyttänyt vuokrataloa tai vuokra-asuntoa vas toin sitä, mitä 11 :ssä edellytetään, tai jos asuntojen käyttörajoituksen kohteena oleva, avus tuk sel la rahoitettu vuokratalo tai vuokra-asunto taikka vuokratalon tai vuokra-asunnon hal lin taan oikeuttavat osakkeet myydään tai ne siirtyvät muutoin toisen omistukseen tai jos ta lo tai asunto tuhoutuu vahinkotapahtuman yhteydessä 11 :ssä tarkoitettuna aikana, avus tuk sen saa jan on ilmoitettava asiasta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle etukäteen tai vahinkotapahtumasta kuukauden kuluessa tapahtumasta. Asuntojen käyttäminen 11 ; Asuntoa, jonka rakentamiseen, hankintaan tai perusparantamiseen on myönnetty avustusta, on käytettävä avustusta myönnettäessä nimettyyn erityisryhmään kuuluvien vuokra-asuntona 20 vuotta avustuksen ensimmäisen erän maksamisesta lukien. Jos asukasrakenteen säilymiseksi riittävän monipuolisena on tarpeellista, avustuksensaaja voi osoittaa avustuksella rahoitettujen asuntojen sijasta osan asunnoista muusta paikkakunnalla olevasta vuokra-asuntokannastaan siten, että erityisryhmään kuuluvien käytössä on kuitenkin 20 vuoden ajan yhtä monta asuntoa kuin joille avustusta on myönnetty. Asuntojen käytöstä tulee tällöin olla Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen hyväksymä suunnitelma. ( /448). Lisäksi kunta on saneeranut asumispalveluyksikkö Hopeapajun omakustanteisesti (12 asuntoa). Päätösehdotus annetaan kokouksessa käydyn keskustelun jälkeen. Valmistelija perusturvajohtaja Helvi Mustonen, puhelin Perusturvajohtajan päätösehdotus: Perusturvalautakunta päättää käydyn keskustelun jälkeen esittää lausuntonaan:

4 1. Asunto Oy Metsäpolun ja Simonkulman osakkeet omistaa Rautavaaran kunta. Kunnanhallitus on päätöksellään / 102 pitänyt itsellään oikeuden päättää varojen käytöstä. Varat tulee käyttää vanhustenhuollon edistämiseen. Perusturvalautakunta katsoo, ettei osakkeita tule yhtiöittää. 2. Asumispalveluyksikköjen, joihin on saatu ARAn erityisryhmäinvestointiavustus ja korkotukilaina, osalta yhtiöittäminen on kyseenalaista. Viimeisin yksikkö on valmistunut vuonna Perusturvalautakunta katsoo, ettei asumispalveluyksikköjä tule yhtiöittää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin lautakunnan päätökseksi yksimielisesti. Khall Kuntalain muutos (626/2013) tuli voimaan ja se toi kunnille yhtiöittämisvelvoitteen. Lain mukaan sellainen toiminta, jota kunta harjoittaa kilpailuilla markkinoilla, tulee pääsääntöisesti yhtiöittää eli siirtää osakeyhtiön, osuuskunnan tai säätiön hoidettavaksi vuoden 2014 loppuun mennessä. Rautavaaran kunnassa tarkoittaa vuokraustoiminnassa olevia kiinteistöjä. Kunnanhallituksen kokouksessa nro 10/ :ssä 169 tehdyn päätöksen mukaan lausunnot kunnan omistamien vuokra-asuntokiinteistöjen asuntojen yhtiöittämisestä Rautavaaran Vuokratalot Oy:lle päätettiin pyytää kunnanjohtajalle klo mennessä: - Rautavaaran Vuokratalot Oy - perusturvalautakunnalta. Lausunnot saatu Rautavaaaran Vuokratalot Oy:n hallitukselta ja kunnan perusturvalautakunnalta Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että seuraavat kunnan suoraan omistamat kiinteistöt tulee yhdistää Rautavaaran Vuokratalot Oy: hyn: - Ensola, Kirjastotalo, Kiviharju, Kivikumpu, Kotitie, Mäntylä I, Mäntylä II, entinen paloasema, Palola, Rautaharju, Rautarinne, Suojala ja Yläasteen opettajien talo. Lisäksi seuraavat kunnan omistamat osakehuoneistot tulee yhdistää Rautavaaran Vuokratalot Oy:hyn: - As Oy Tulimäentie, asunto 1 - As Oy Metsäpolku as 4, - As Oy Keyritynsato as 3

5 - As Oy Simonkulma as 5. Tarkastuslautakunnan kokouksessa oli esillä yhtiöittämisselvitys, jossa Talvea Julkishallinnon Palvelut Oy voisi olla neuvonantajana. Yhtiöittämisselvitys tulee tehdä tämän vuoden aikana, jotta mahdollinen varainsiirtoverohuojennuksen saanti on mahdollista alkaen Oulun HTM&JHTT-Tarkastus Oy on Talvea Julkishallinnon Palvelut Oy ja vastuullisena tilintarkastajana Rautavaaran kunnan tilintarkastuksessa toimii JHTT, KHT, KTM Marko Paasovaara ja vastuullisen tilintarkastajan varahenkilö-nä JHTT, HTM Pentti Malinen. Muilta osin tilintarkastuksen toimekantosopimus ja tilintarkastustiimi säilyy nykyisenä. Lisätietoja edellä antavat: kunnanjohtaja Unto Murto, puh ja sp: Esityslistan liite numerotta: - Rautavaaran Vuokratalot Oy:n lausunto kunnan omistamien vuokrakiinteistöjen asuntojen yhtiöittämisestä Kj:n ehdotus: Kunnanhallitus päättää, että: 1. yhtiöittämisprosessi laaditaan yhteistyössä Talvea Julkishallinnon Palvelut Oy:n kanssa mennessä. Yhtiöittämisprosessi suoritetaan seuraavasti: 1. tarvittavat selvitykset omaisuuseristä ja arvonmääritykset 2. taloudellisten ennusteiden laadinta 3. tarkennettu arvonmääritysanalyysi ja mahdollisen omistajatuloutuksen arviointi 4. verotukseen liittyvät juridiikka 5. juridisten asiakirjojen laadinta 6. liiketoiminnan haltuunotto ja suunnittelu 7. Rautavaaran Vuokraasunnot Oy:n valmiudet ottaa vastaan siirtyvät toiminnot. 2. nimetään vastuuhenkilöiksi: kunnanjohtaja, talous- ja kehittämisjohtaja, kunnaninsinööri ja Rautavaaran Vuokra-asunnot Oy/toimitusjohtaja. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti.

6

Kunnan omistamien vuokrakiinteistöjen ja osakehuoneistojen yhtiöittäminen

Kunnan omistamien vuokrakiinteistöjen ja osakehuoneistojen yhtiöittäminen Kunnanhallitus 169 16.06.2014 Perusturvalautakunta 76 27.10.2014 Kunnanhallitus 282 10.11.2014 Kunnanhallitus 28 01.02.2016 Kunnan omistamien vuokrakiinteistöjen ja osakehuoneistojen yhtiöittäminen Tekn.

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 158

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 158 RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 158 Perusturvalautakunta 27.10.2014 AIKA 27.10.2014 klo 12:00-15:30 PAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 72 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 26

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 26 RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 26 Tarkastuslautakunta 05.11.2014 AIKA 05.11.2014 klo 12:00-16:30 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Vastuullisen tilintarkastajan

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 65 23.08.2016 Kunnanhallitus 205 05.09.2016 Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille 2017-2019 Petu 23.08.2016 65 Vaalijalan kuntayhtymä pyytää 31.8.2016

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Torstai 10.10.2013 klo 13.00 alkaen kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Torstai 10.10.2013 klo 13.00 alkaen kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU Tarkastuslautakunta 10.10.2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA Torstai 10.10.2013 klo 13.00 alkaen kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja 1 (5) 19.11. SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN Kuntalain 2 a :ssä määritellyn yhtiöittämisvelvoitteen mukaan kunnan hoitaessa lain 2 :ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja Elinkeino- ja 29 11.03.2014 Elinkeino- ja 98 10.10.2014 Elinkeino- ja 109 17.10.2014 Kaupunginhallitus 287 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 112 11.11.2014 Kalajoen sataman yhtiöittäminen 395/00.01.00/2011

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Kunnanhallitus 29 01.02.2016 Kunnanhallitus 66 21.03.2016 Kunnanvaltuusto 15 05.04.2016 Perusturvalautakunta 46 11.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Khall

Lisätiedot

Kunnalla on suoraan omistuksessaan yhteensä 36 asuinhuoneistoa. Ne ovat seu raa vis sa kiinteistöissä:

Kunnalla on suoraan omistuksessaan yhteensä 36 asuinhuoneistoa. Ne ovat seu raa vis sa kiinteistöissä: Kunnanhallitus 5 13.01.2014 Kunnanhallitus 65 17.03.2014 Kunnanvaltuusto 13 22.04.2014 Kunnanhallitus 195 22.09.2014 Kunnanvaltuusto 38 29.09.2014 Kunnan omistamien vuokra-asuntojen yhtiöittäminen 14/10.03.02/2014

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Kunnanhallitus 262 03.11.2014 Kunnanvaltuusto 44 11.11.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys

Lisätiedot

Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi

Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki PUNKALAITUMEN KUNNAN VUOKRA-ASUNTOYHTIÖIDEN SELVITYS 2014 Lähtötilanne Punkalaitumen kunnassa on vuonna 2013 tehty asuntopoliittinen

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta 18.02.2015 Aika Keskiviikko 18.02.2015 klo 18:00-19:49 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10 Tarkastuslautakunta Aika 28.09.2016 klo 15:00-16:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 19 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Pentti Malinen, Oulun HTM&JHTT Tarkastus Oy Jarmo Heikkinen, Oulun HTM&JHTT Tarkastus Oy

Pentti Malinen, Oulun HTM&JHTT Tarkastus Oy Jarmo Heikkinen, Oulun HTM&JHTT Tarkastus Oy Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 3/2013 25 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA Torstai 13.6.2013 klo 12.15 15.11 Kunnantalo, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET Eero Kukkonen Matti Matikainen Petteri Soininen Kaarina Kekäläinen

Lisätiedot

Kunnalla on suoraan omistuksessaan yhteensä 36 asuinhuoneistoa. Ne ovat seu raa vis sa kiinteistöissä:

Kunnalla on suoraan omistuksessaan yhteensä 36 asuinhuoneistoa. Ne ovat seu raa vis sa kiinteistöissä: Kunnanhallitus 5 13.01.2014 Kunnanhallitus 65 17.03.2014 Kunnanvaltuusto 13 22.04.2014 Kunnanhallitus 195 22.09.2014 Kunnanvaltuusto 38 29.09.2014 Kunnanhallitus 236 17.11.2014 Kunnan omistamien vuokra-asuntojen

Lisätiedot

Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta

Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta Miehikkälän kunnanhallitus 192 07.12.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 10 18.01.2016 Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta 61/09.091/2015 Khall 07.12.2015 192 Liite

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA (Luonnos 30.10.2014)

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA (Luonnos 30.10.2014) APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA (Luonnos 30.10.2014) Raahen kaupungin ja Raahen Satama Oy:n välillä KH 4.11.2014 KV 10.11.2014 2 SISÄLLYS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA...3 OSAPUOLET...3 TAUSTA JA TARKOITUS...3

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tekninen lautakunta 363 04.12.2014 Kaupunginhallitus 584 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 124 15.12.2014 Kiinteistöjen siirtäminen Savonlinnan Yritystilat Oy:lle 720/01/011/2014 TL 363 Kuntalain mukaisesti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78 11.11.2013 Sivu 1 / 1 757/02.05.03/2013 78 Vuoden 2014 erityisryhmähankkeiden avustusten sekä niihin liittyvien korkotukilainahakemusten käsittely sekä yhden asumisoikeustalohankkeen puoltaminen Valmistelijat

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle.

Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle. Tarkastuslautakunta 77 07.11.2014 Kaupunginvaltuusto 66 24.11.2014 TILINTARKASTUSYHTEISÖN VASTUULLISEN TARKASTAJAN VAIHTUMINEN 56/03/2013 TARLA 77 67 Oulun HTM&JHTT-Tarkastus Oy on valittu Lieksan kaupungin

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 363 04.12.2014 Kaupunginhallitus 584 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 124 15.12.2014 Kaupunginhallitus 596 16.12.

Tekninen lautakunta 363 04.12.2014 Kaupunginhallitus 584 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 124 15.12.2014 Kaupunginhallitus 596 16.12. Tekninen lautakunta 363 04.12.2014 Kaupunginhallitus 584 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 124 15.12.2014 Kaupunginhallitus 596 16.12.2014 Kiinteistöjen siirtäminen Savonlinnan Yritystilat Oy:lle 720/01/011/2014

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 44 Kokouksen järjestäytyminen 4 45 Juuan Vuokratalot Oy:n toiminta vuonna 2015 5 46 Arviointikertomuksen 2015 valmisteluun liittyvä 6

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kuntayhtymän kehyssuunnitelmasta

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kuntayhtymän kehyssuunnitelmasta Perusturvalautakunta 59 05.09.2017 Kunnanhallitus 281 02.10.2017 Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kuntayhtymän kehyssuunnitelmasta 2018-2020 Petu 05.09.2017 59 Vaalijalan kuntayhtymä pyytää 15.09.2017

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 170 6.6.2016 42 Asianro 4031/02.05.05/2016 Varkauden Opiskelijakadun kiinteistön siirtäminen kuntayhtymästä Savoniaammattikorkeakoulu Oy:lle Päätöshistoria

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (8) 41 Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen toimialaan kuuluvien asuntoyhtiöiden edustajien nimeäminen HEL 2017-001827 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa 1 kaupunginkanslian

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisyksikön rakentaminen / nimikilpailu 97/05.02.12/2013 TEK 07.05.2014 29

Kehitysvammaisten asumisyksikön rakentaminen / nimikilpailu 97/05.02.12/2013 TEK 07.05.2014 29 Tekninen lautakunta 29 07.05.2014 Perusturvalautakunta 67 20.05.2014 Perusturvalautakunta 114 16.09.2014 Perusturvalautakunta 147 18.11.2014 Perusturvalautakunta 153 16.12.2014 Perusturvalautakunta 10

Lisätiedot

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas Tekninen lautakunta 22 22.02.2017 SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas 661/003/2016 Tekninen lautakunta 22.02.2017

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20 14.03.2016 Sivu 1 / 1 821/2016 00.04.01.00 20 Kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon Elä ja Asu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 22.3.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSAIKA Perjantai 18.7.2014 klo 10.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Asia Sivu Liite 1 361 187 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta. TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta

Lisätiedot

Kunnanjohtajan vuosiloman ajankohdan vahvistaminen ajalle / /Ajalle

Kunnanjohtajan vuosiloman ajankohdan vahvistaminen ajalle / /Ajalle Kunnanhallitus 117 27.04.2015 Kunnanhallitus 97 11.04.2016 Kunnanhallitus 264 24.10.2016 Kunnanhallitus 37 23.01.2017 Kunnanjohtajan vuosiloman ajankohdan vahvistaminen ajalle 04.07.2016-05.08.2016/31.10.2016-01.11.2016/Ajalle

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 60 Kokouksen järjestäytyminen 3 61 Vuoden 2015 tilinpäätös 4 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 2 Aika 06.06.2016 klo 09:00-10:15 Paikka

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

APPORTTISOPIMUS OSAPUOLET. Luovuttaja: Helsingin kaupunki Luovutuksensaaja:

APPORTTISOPIMUS OSAPUOLET. Luovuttaja: Helsingin kaupunki Luovutuksensaaja: 1 APPORTTISOPIMUS OSAPUOLET KAUPUNGIN PÄÄTÖKSET Luovuttaja: Helsingin kaupunki 0201256-6 Luovutuksensaaja: Helsingin kaupungin asunnot Oy 2379058-6 Viipurinkatu 2 00510 Helsinki Kaupunginvaltuusto [xx.xx.2015],

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18 20.03.2017 Sivu 1 / 1 1153/2017 00.04.01.00 18 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon Elä ja Asu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 22.3.2017 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat: Joutsan kunnanhallitus 198 23.09.2013 Tekninen lautakunta 76 17.11.2016 Tekninen lautakunta 82 15.12.2016 Joutsan kunnanhallitus 4 09.01.2017 Joutsan kunnanhallitus 42 20.02.2017 LEIVONMÄEN TAAJAMAN LÄMMÖNTOIMITUSSOPIMUS

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 17.11.2014 kello 18.00-18.20 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 18 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Tekninen lautakunta 48 02.11.2017

Lisätiedot

RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto

RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto Kunnanhallitus 325 14.12.2015 Kunnanvaltuusto 49 21.12.2015 Kunnanhallitus 24 01.02.2016 Kunnanvaltuusto 7 07.03.2016 RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto Khall

Lisätiedot

Kotipalvelun tukipalveluna järjestettävä ateriapalvelu/ sopimuksen jatkaminen ja aterioiden kuljetuksen kilpailuttaminen

Kotipalvelun tukipalveluna järjestettävä ateriapalvelu/ sopimuksen jatkaminen ja aterioiden kuljetuksen kilpailuttaminen Liperin sosiaali- ja 27 31.03.2015 terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja 45 26.05.2015 terveyslautakunta Kunnanhallitus 97 01.06.2015 Kotipalvelun tukipalveluna järjestettävä ateriapalvelu/ sopimuksen

Lisätiedot

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja Elinkeino- ja 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja 109 17.10.2014 maankäyttötoimikunta Kaupunginhallitus 287 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 112

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSAIKA Perjantai 18.7.2014 klo 10.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Asia Sivu Liite 1 364 188 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Listalla ovat seuraavat kiinteistöt:

Listalla ovat seuraavat kiinteistöt: Kunnanhallitus 105 16.04.2015 Kunnanhallitus 77 31.03.2016 Kunnanhallitus 234 06.10.2016 Kunnanhallitus 147 11.05.2017 Kunnanvaltuusto 60 01.06.2017 Oravanpesä -kiinteistön (635-421-6-45) myyminen 561/02.07.02/2008,

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto Tarkastuslautakunta 27 26.04.2018 Tarkastuslautakunta 67 11.09.2018 Tarkastuslautakunta 75 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 3 29.10.2018 Tilintarkastusyhteisön valinta tilikausille 2019-2022 190/02.08.00/2018

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 17.03.2014 Sivu 1 / 9 Kokoustiedot Aika 17.03.2014 maanantai klo 9:00-10:35 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Sonkeri, puheenjohtaja

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat:

Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat: Kunnanhallitus 19 12.01.2015 Kunnanhallitus 62 16.02.2015 Vanhusneuvoston asettaminen vuosille 2015-2016 Khall 12.01.2015 19 Lain ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali-

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 9.5.2014 KOKOUSAIKA Maanantaina 26.5.2014 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 67 48 Keskuskeittiön pää-

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

1. Valtuutettu Veijo Oinosen aloite Aluehallintovirastolle selvittämään Ensihoidon palvelutasopäätöstä rautavaaralaisten osalta

1. Valtuutettu Veijo Oinosen aloite Aluehallintovirastolle selvittämään Ensihoidon palvelutasopäätöstä rautavaaralaisten osalta Kunnanvaltuusto 10 11.05.2015 Kunnanhallitus 132 25.05.2015 Kunnanhallitus 146 08.06.2015 Perusturvalautakunta 21 20.01.2016 Valtuutettujen aloitteet/valtuutettu Veijo Oinosen valtuustoaloite 11.5.2015

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain

Lisätiedot

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 5 16.11.2015 5 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi Kaupunginhallitus 214 20.10.2014 Kaupunginhallitus 235 03.11.2014 Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi 1466/10.03.02/2014 Kaupunginhallitus 20.10.2014

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2017 1 Tarkastuslautakunta1 AIKA 06.11.2017 klo 14:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Perusturvalautakunta 10.10.2012

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Perusturvalautakunta 10.10.2012 KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Perusturvalautakunta 10.10.2012 KOKOUSAIKA Maanantaina 15.10.2012 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 85 156 85 Lähihoitajan

Lisätiedot

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE Pohjois-Suomen aluehallintoviraston määräys 27.3.2014 1. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 27.3.2014 määrännyt osuuskuntalain (1488/2001) 7 luvun

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Elinkeinolautakunta 8.12.2011. KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Elinkeinolautakunta 8.12.2011. KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT KOKOUSKUTSU Elinkeinolautakunta 8.12.2011 KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 57 35 Osallistuminen Oppiva

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Kunnanhallitus 85 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 17 13.03.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen 118/00.00.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle Kaupunginhallitus 170 21.08.2017 Kaupunginhallitus 175 04.09.2017 Kaupunginhallitus 15 22.01.2018 Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle 1.6.2017-31.5.2019 221/00.04.02/2017

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN TILINTARKASTUKSESTA

Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN TILINTARKASTUKSESTA AIKA 30.5.2018 klo 9:00 13:04 PAIKKA Kunnanvirasto kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN 2017 25 TILINTARKASTUKSESTA 18 HEINÄVEDEN KUNNAN

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen Kunnanhallitus 195 06.11.2017 Kunnanvaltuusto 39 13.11.2017 Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen 62/02.02.00/2016 Khall 06.11.2017 195 Valmistelija: hallintojohtaja Eija Hämäläinen

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 164/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 164/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 164/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi varainsiirtoverolain muuttamisesta (HE

Lisätiedot

Khall Lepotauon palkanmenetyksiä ajalta on käsitelty:

Khall Lepotauon palkanmenetyksiä ajalta on käsitelty: Kunnanhallitus 161 22.05.2017 Kunnanhallitus 222 26.06.2017 Lepotauon palkanmenetysten korvaaminen ajalta 12.3.2012-3.7.2016/Terttu Haaran 2.5.2017 tekemä oikaisuvaatimus kunnanhallituksen 19.04.2017 :ssä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Kunnanhallitus 85 23.03.2015 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Siv.ltk 29 Osastopäällikön ehdotus:

Lisätiedot