Jätevesineuvonnan tiivistelmä 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jätevesineuvonnan tiivistelmä 2015"

Transkriptio

1 1. Taustaa Valtion tukemaa jätevesineuvontaa toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011 kolmella pilot-alueella. Vuonna 2012 avustusten käyttö laajennettiin kaikkien ELY-keskusten alueelle, pois lukien Etelä-Savo, jossa oli käynnissä EU-rahoitteinen neuvontahanke. Vuonna 2013 avustuksia myönnettiin näille samoille ELY-keskusalueille. Vuonna 2014 valtion tukema neuvonta laajeni myös Etelä-Savoon ja jatkui vuonna Hankkeiden kokonaiskustannukset vuonna 2015 olivat 1,49 M, osan hankkeista saadessa omarahoitusta mm. kunnista. 2. Toimijat ja hankkeet 2015 Vuonna 2015 rahoitusta sai 18 erillistä hanketta, joista valtaosa on toiminut valtion tukemina jo vuodesta Toimijat ovat listattuna taulukossa 1. Taulukko 1. Hankkeet vuonna 2015 ELY-keskus Järjestön nimi ja hankkeen nimi Lyhenne Uusimaa Varsinais-Suomi Häme Pirkanmaa Kaakkois-Suomi Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, LINKKI-hanke Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa Vantaanjoen valuma-alueen kunnille -hanke VALONIA ja Lounas-Suomen vesiensuojeluyhdistys ry, HAKKU-hanke Pyhäjärvi-instituutti ja Satafood kehittämiskeskus ry, JÄNES-hanke Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Hämeen haja-apu -hanke Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Pirkanmaan haja-apu -hanke Saimaan vesiensuojeluyhdistys ry, Jässi jätevesihanke Lappeenrannan seudulla Suomen kylätoiminta ry, Imatran seudun Jässi-jätevesineuvontahanke Kymijoen vesi ja ympäristö ry, NEUVO5 -hajajätevesien neuvontahanke LINKKI VHVSY HAKKU JÄNES Hämeen Haja-apu Pirkanmaan Haja-apu Jässi- Lappenranta Jässi Imatra NEUVO5 Etelä-Karjalan Martat ry EK Martat Marttojen haja-asutusalueiden jätevesineuvonta Etelä-Karjalassa Etelä-Savo Mikkelin seudun ympäristöpalvelut, Omavesi Omavesi Oikeaa tietoa maaseudun vesihuollosta Keski-Suomi Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK Haja-asutuksen jätevesineuvonta Keski-Suomessa -hanke Pohjois-Karjala Suomen kylätoiminta ry ja Suomen Omakotiliitto ry, Jässi jätevesihanke Pohjois-Karjalassa Jässi- POK Pohjois-Savo Jätekukko Oy, Pohjois-Savon Martat ry, Jätekukko Jätevesineuvontaa Pohjois-Savon haja-asutusalueilla Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry, Pohjanmaan Jässi Jässi- EPO Pohjois-Pohjanmaa ProAgria Oulu ProAgria ProAgria Oulu neuvontahanke Kainuu Kainuun Nuotta ry Nuotta Kainuun jätevesihanke Lappi Kemijoen vesiensuojeluyhdistys KemijoenVSY

2 3. Neuvontahankkeiden toiminta Jätevesineuvonnan tavoitteena on jakaa puolueetonta ja oikeaa tietoa jätevesien käsittelystä haja-asutusalueilla sekä arvioida tapauskohtaisesti tarvitaanko käsittelyn tehostamistoimia. Asukas saa neuvontakäynnin yhteydessä kirjallisen arvion jätevesijärjestelmänsä riittävyydestä. Lisäksi annetaan selkeät ohjeet siitä, miten toimia mikäli remonttia tarvitaan sekä ohjeet ammattitaitoisen suunnittelijan käyttämiseen ja tarvittavien lupien hakemiseen. Neuvonnalla pyritään myös kannustamaan järjestelmien kunnostustoimiin ja luomaan myönteistä ilmapiiriä jätevesiasioiden kuntoon saattamiselle. Neuvontaa tehdään tiiviissä yhteistyössä kunnan viranomaisten kanssa. Yleisneuvonta ja yksilöllinen neuvonta Yleisneuvonnalla tarkoitetaan yleisen informaation jakamista mm. asetuksen vaatimuksista ja vaihtoehtoisista käsittelymenetelmistä sekä yleisluontoisiin kysymyksiin vastaamista. Yleisneuvontaa annettiin mm. järjestämällä jätevesi-iltoja, pitämällä luentoja ja palvelemalla puhelimitse sekä netissä. Yleisneuvonnan lisäksi osalla hankkeista oli yksilöllistä neuvontaa, jolla tarkoitetaan yksittäisenkiinteistön tilanteen tarkempaa läpikäyntiä ja tapauskohtaista neuvontaa muualla kuin kiinteistöllä. Yksilöllistä neuvontaa hankkeilla oli mm. neuvontapisteissä muiden järjestämissä tapahtumissa tai ilmoitettuun aikaan vastaanottopisteessä (jätevesiklinikka). Neuvonta ohjeistetaan mahdollisimman samankaltaiseksi eri puolella maata. Tätä silmällä pitäen ne jätevesineuvojat, jotka eivät olleet jo aiemmin kouluttautuneet, kävivät Suomen ympäristökeskuksen järjestämän koulutuksen toukokuussa Kiinteistökohtainen jätevesineuvonta Kiinteistökohtaisella neuvontakäynnillä (kartoituskäynnillä) neuvoja arvioi jätevesijärjestelmän toimintakunnon ja riittävyyden asetuksen vaatimusten suhteen. Asukkaalle annetaan jätevesijärjestelmän riittävyydestä kirjallinen arvio ja vaihtoehtoisia ehdotuksia tarvittaviksi toimenpiteiksi sekä taustamateriaalia ja yhteystietoja mm. alueen suunnittelijoista. Vuonna 2015 kiinteistökohtaista neuvontaa oli tarjolla kaikkialla muualla paitsi Lapissa. Kiinteistökohtaista neuvontaa järjestettiin kahdella toteutustavalla. Niin sanotussa nuohoojamallissa asukkaalle ehdotettiin käyntiaikaa kirjeitse. Kirjeessä oli hankkeen yhteystiedot ja pyyntö muuttaa tai perua neuvonta-aika tarvittaessa. Neuvottavat alueet valittiin yhteistyössä kunnan viranomaisten kanssa. Vesiensuojelullisin perustein priorisoidut alueet olivat tyypillisesti ranta- ja pohjavesialueita. Nuohoojamallista on käytössä muunnelma, jossa kirjeen lähettämisen jälkeen kiinteistöille soitetaan tai asukasta pyydetään soittamaan ja vahvistamaan ajankohta. Tällöin kylmiä käyntejä ei tule käytännössä lainkaan. Osa neuvonnasta tehdään tällöin puhelimitse. Vaihtoehtoinen tapa järjestää neuvontaa on ns. "putkimiesmalli", jossa asukas tilasi neuvontakäynnin omaaloitteisesti. Puhelun aikana neuvontakäynnin tarve arvioitiin ja osa asukkaista sai riittävän tiedon jo puhelimessa. Putkimiesmallilla turhia käyntejä ei tule tehtyä, mutta se edellyttää asukkaiden oma-aloitteisuutta. Vuonna 2015 oli pääasiallisesti nuohoojamallilla toimivia hankkeita 11 kpl ja pääasiallisesti putkimiesmallilla toimivia 3 kpl. Lisäksi kaksi hanketta varmisti käynnit puhelimitse ennen käyntiä. Kahdella hankkeella ei ollut kiinteistökohtaista neuvontaa lainkaan, sillä hankkeet tekivät vain yleisneuvontaa. Hankkeiden raportointikaudet Tähän tiivistelmään kootut tiedot ovat kalenterivuodelta 2015, seuraavin poikkeuksin: - Hämeen Haja-apu (HAM) raportoi jakson Jätekukko (PSA) raportoi jakson Omavesi (ESA) raportoi jakson Kainuun jätevesihanke (KAI) raportoi jakson ProAgria Oulu (POP) raportoi jakson

3 4. Hankkeiden tuloksia Yleisneuvonnan ja kiinteistökohtaisen neuvonnan määrät alueittain vuodelta 2015 on esitetty taulukossa 2. Taulukko 2. Neuvottujen henkilöiden ja kiinteistöjen määrät vuonna 2015 (neuvottua henkilöä tai kiinteistöä). ELY-keskusalue Puhelin- ja spostineuvonta Yleisneuvonnan tilaisuus Yksilöllinen neuvonta Kiinteistökäyntien määrä Uusimaa Varsinais-suomi Häme Pirkanmaa Etelä-Savo Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Yhteensä Järjestelmien tila keskimäärin Järjestelmien keskimääräisen tilan laskentaan on käytetty yhdentoista nuohoojamallilla toimineen hankkeen tuloksia, joissa kiinteistölle ei soitettu ennen käyntiä. Putkimiesmallilla tuloksissa kenttäkohteiden vaatimukset täyttävien kohteiden määrä on huomattavasti pienempi, sillä tilanne kartoitetaan jo puhelimessa tai käyntiä varattaessa. Puhelimitse mm. vähäisen veden kiinteistöt saavat riittävät neuvot. Vakituinen asutus Vakituisen asutuksen kohteissa 36 %:lla perusratkaisu on kunnossa (vaihteluväli hankkeiden kesken %), sellaisenaan tai pienillä toimenpiteillä. Keskimäärin 64 % kohteista tarvitsee järjestelmän uusinnan tai täydennyksen. Vuonna 2012 ja vuonna 2013 vastaava nuohoojamallin hankkeiden keskiarvo oli 67 % ja vuonna %. Vakituinen asutus, kaikki "nuohooja"hankkeet % 20% Ei täytä vaatimuksia Vaatii seurantaa tai pieniä toimia heti Järjestelmä kunnossa 15% 64% Jäteveden määrä vähäinen Kuva 1. Vakituisen asutuksen jätevesijärjestelmien riittävyys 2015

4 Vakituisen asutuksen osalta kokonaistuloksiin vaikuttavat ns. ikävapautuksen piiriin kuuluvat kiinteistöt. Nuohoojamallin hankkeilla ikävapautettujen kiinteistöjen määrät on sisällytetty neuvottujen kiinteistöjen määriin. Kuvan 1 jakauma on laskettu ilman ikävapautettuja kiinteistöjen erittelyä. Ikävapautettuja kiinteistöjä oli hankkeissa keskimäärin 11 % kohteista (vaihteluväli 6-18 %). Usein ikävapautuksen piirissä olevat kiinteistöt eivät täytä asetuksen vaatimuksia, joten ikävapautusten voidaan arvioida vähentävän tätä 64 prosenttia, kunnes kiinteistöjen omistajat vaihtuvat. Nuohoojamallin hankkeiden kiinteistökäynneistä voidaan koota myös tarkempaa tietoa järjestelmistä. Suurimmassa osassa vakituisen asutuksen kohteista (80 %) wc:n jätevedet käsitellään yhdessä pesuvesien kanssa. 20 % kohteissa jätevesijakeet erotellaan. Taulukossa 3 on koottu vakituisen asutuksen jätevesijärjestelmien tietoja. Taulukko 3: Vakituisen asutuksen jätevesijärjestelmät 2015 Jätevesijakeet (wc + pesu) yhteiseen käsittelyyn Jätevesijakeiden erottelu (wc & pesu) Kiinteistöjen määrä koonnissa (11 hanketta) 3276 kpl 804 kpl Jätevedenkäsittely riittämätön 69 % 43 % Pieniä toimenpiteitä vaativa tai vanheneva 12 % 30 % ratkaisu Järjestelmä kunnossa 20 % 8 % Jäteveden määrä vähäinen (ei koske vesi-wc-kohteita) 8 % Niissä neuvontahankkeissa, missä kiinteistökäynti joko tilattiin puhelimitse tai siitä keskusteltiin ennakkoon, käyntikohteiksi valikoitui selvästi enemmän huonokuntoisia käsittelyjärjestelmiä. Näiden viiden hankkeen keskiarvo jätevedenkäsittely riittämätön -kohteille on 77 %. Kohteissa, joissa kaikki jätevedet käsiteltiin yhdessä, mutta käsittely ei ollut riittävää, 70 % oli saostussäiliö (1, 2 tai 3-osastoinen) ilman muuta käsittelyä. 30 % kohteissa käsittely oli muutoin riittämätön. Vastaavasti keltaisen arvion saaneista 51 % oli vanhenevia ratkaisuja ja 49 % edellytti pieniä huoltotoimia. Kuvassa 2 on kuvattu kunnossa olevien käsittelyjärjestelmien tilanne tapauksissa, joissa jätevedet käsitellään yhdessä (yhteensä 649 kiinteistöä). Kuvassa 3 on vastaava jakauma, kun jätevesijakeet erotellaan (yhteensä 148 kiinteistöä). Vakituinen asutus, järjestelmä kunnossa Ei jakeiden erottelua (n=649) 11% 1% Toimiva ja riittävä maaperäkäsittely Toimiva ja riittävä laitepuhdistamo 49% Kaikki jätevedet umpisäiliöön Muu (järjestelmä kunnossa) 39% Kuva 2. Kunnossa olevien vakituisen asutuksen jätevedenkäsittelymenetelmät, kun wc ja pesuvedet käsitellään yhdessä (yhteiskäsittely).

5 Vakituinen asutus, järjestelmä kunnossa Jakeiden erottelu (n=148) 2% 4% 1% 1% 4% 7% Umpisäiliö + toimiva ja riittävä maaperäkäsittely Umpisäiliö + toimiva ja riittävä laitepuhdistamo (harmaavesisuodatin) Umpisäiliö + muu riittävä käsittely Kuivakäymä + toimiva ja riittävä maaperäkäsittely Kuivakäymä + toimiva ja riittävä laitepuhdistamo (harmaavesisuodatin) Kuivakäymälä + muu riittävä käsittely 81% Muu (järjestelmä kunnossa) Kuva 3. Kunnossa olevien vakituisen asutuksen jätevedenkäsittelymenetelmät, kun wc- ja pesuvedet käsitellään erikseen (erillisviemäröinti). Vapaa-ajan asutus Vapaa-ajan asutuksessa valtaosa kohteista täytti lainsäädännön määritelmän vähäisestä vedenkäytöstä. Keskimäärin 79 % kiinteistöistä perusratkaisu oli kunnossa sellaisenaan (vaihteluväli hankkeissa %) tai pienillä toimenpiteillä ja vain 21 % tarvitsee järjestelmän uusinnan tai täydennyksen. Kuvassa 4 on esitetty keskimääräinen tilanne vuonna Tilanne oli lähes sama vuosina 2012, 2013 ja Vapaa-ajan asutus, kaikki "nuohooja"hankkeet % Ei täytä vaatimuksia Vaatii seurantaa tai pieniä toimia heti 59% 10% Järjestelmä kunnossa Jäteveden määrä vähäinen 9% Kuva 4. Vapaa-ajan asutuksen jätevesijärjestelmien riittävyys 2015

6 Suurimmassa osassa vapaa-ajan asutuksen kohteista (75 %) jätevesijakeet erotellaan tai wc:n jätevettä ei muodostu lainkaan. Taulukossa 4 on koottu vapaa-ajan asutuksen jätevesijärjestelmien tietoja nuohooja - hankkeista. Taulukko 4: Vapaa-ajan asutuksen jätevesijärjestelmät 2015 Jätevesijakeet (wc + pesu) yhteiseen käsittelyyn Jätevesijakeiden erottelu (wc & pesu) Kiinteistöjen määrä koonnissa (11 hanketta) 331 kpl 1204 kpl Jätevedenkäsittely riittämätön 65 % 9 % Pieniä toimenpiteitä vaativa tai vanheneva 18 % 8 % ratkaisu Järjestelmä kunnossa 17 % 7 % Jäteveden määrä vähäinen (ei koske vesi-wc-kohteita) 75 % Kohteissa, joissa kaikki jätevedet käsiteltiin yhdessä, mutta käsittely ei ollut riittävää, 85 % oli saostussäiliö (1, 2 tai 3-osastoinen), jonka jälkeen ei ollut muuta käsittelyä. 15 % kohteissa käsittely oli muutoin riittämätön. Vastaavasti keltaisen arvion saaneista kohteista suuri osa (82 %) edellytti pieniä huolto- tai korjaustoimia ja loput olivat elinkaarensa loppupuolella olevia järjestelmiä. Kuvassa 5 on kuvattu kunnossa olevien käsittelyjärjestelmien tilannetta tapauksissa joissa jätevedet käsitellään yhdessä ja jätevettä muodostuu vähäistä suurempi määrä (yhteensä 56 kiinteistöä). Kuvassa 6 on vastaava jakauma, kun jätevesijakeet erotellaan (yhteensä 89 kiinteistöä). Vapaa-ajan asutus, järjestelmä kunnossa, ei jakeiden erottelua (56kpl) 11% 30% Toimiva ja riittävä maaperäkäsittely Toimiva ja riittävä laitepuhdistamo Kaikki jätevedet umpisäiliöön 50% 9% Muu (järjestelmä kunnossa) Kuva 5. Kunnossa olevien vapaa-ajan asuntojen jätevedenkäsittelymenetelmät, kun wc- ja pesuvedet käsitellään yhdessä (yhteiskäsittely).

7 Vapaa-ajan asutus, järjestelmä kunnossa, jakeiden erottelu (89kpl) 6% 6% 37% 18% Umpisäiliö + toimiva ja riittävä maaperäkäsittely Umpisäiliö + toimiva ja riittävä laitepuhdistamo (harmaavesisuodatin) Umpisäiliö + muu riittävä käsittely 25% 7% 2% Kuivakäymä + toimiva ja riittävä maaperäkäsittely Kuivakäymä + toimiva ja riittävä laitepuhdistamo (harmaavesisuodatin) Kuivakäymälä + muu riittävä käsittely Kuva 6. Kunnossa olevien vapaa-ajan asuntojen jätevedenkäsittelymenetelmät, kun wc- ja pesuvedet käsitellään erikseen (erillisviemäröinti). Kaikista vapaa-ajan asunnoista 61 % on kuivakäymälä ja jätevesien käsittely kunnossa. Ympärivuotisessa vapaaajan asutuksessa vesikäymälä ja muu vesivarustelu on yleisempää. Huomioitavaa on, että myös kuivakäymäläkiinteistöillä voi olla puutteita jätevedenkäsittelyssä. 5. Hankkeiden muita selvityksiä Kaksi hanketta kartoitti alueidensa kuntien myöntämiä rakennus- ja toimenpidelupien määriä toimintavuodelta JAMK:n jätevesihanke pyysi Keski-Suomen maakunnan kunnilta tiedot niiden 2014 ja 2015 myöntämistä rakennus- ja toimenpideluvista, joihin liittyi jätevesijärjestelmän kunnostus. Kaikista kunnista saatiin pyydettyjä tietoja, mutta niiden tarkkuus vaihteli ja viisi kunnista ei ilmoittanut vuoden 2014 lupamääriä lainkaan. Selvityksen tulokset ovat tiivistettynä: - Vuosi 2014, vastanneiden kuntien lukumäärä 17 kpl o 189 myönnettyä toimenpide- tai rakennuslupaa joissa oli jätevesijärjestelmän kunnostaminen o 91 % luvista koski pelkkää jätevesijärjestelmää, 9 % oli muun rakentamisen yhteydessä tehtyjä saneerauksia o luvista myönnettiin 58 % vakituiselle asutukselle ja 18 % vapaa-ajan asutukselle, käyttötarkoitus ei ollut tiedossa 24 % kohteessa - Vuosi 2015, vastanneiden kuntien lukumäärä 23 kpl o 111 myönnettyä toimenpide- tai rakennuslupaa joissa oli jätevesijärjestelmän kunnostaminen o 78 % luvista koski pelkkää jätevesijärjestelmää, 22 % oli muun rakentamisen yhteydessä tehtyjä saneerauksia o luvista myönnettiin 53 % vakituiselle asutukselle ja 28 % vapaa-ajan asutukselle, käyttötarkoitus ei ollut tiedossa 19 % kohteessa Myönnettyjen lupien määrä putosi 41 % vuodesta 2014 vuoteen Koska vuonna 2014 tietojen toimittaminen oli puutteellista, niin todennäköisesti pudotus oli suurempi. Omavesi-hanke selvitti Etelä-Savon alueella myönnettyjen rakennus- ja toimenpidelupien määriä ja täydensi selvitystä vuoden 2015 tiedoilla. Myönnettyjen toimenpidelupien määrät ovat pysyneet alhaisina. Poikkeuksena oli vuosi 2014, jolloin lupamäärissä oli havaittavissa selkeä piikki useimmissa kunnissa. Hämeen Haja-apu keräsi palautetta kunnista, joihin kohdennettiin kiinteistökohtaista neuvontaa. Ainoastaan Hausjärvelle oli tullut muutama yksittäinen yhteydenotto neuvonnan tiimoilta. Lisäksi muutama asukas oli muussa

8 yhteydessä maininnut neuvojan käyneen. Toimenpidelupahakemusten vuosittaiset määrät kunnissa ovat pieniä ja neuvonnan aiheuttamaa lupamäärien kasvua ei ole havaittavissa. Palautetta kerättiin myös niiltä suunnittelijoilta, joiden yhteystietoja hanke on neuvontakäynneillä asukkaille jakanut. Noin puolet suunnittelijoista kertoi yhteydenottojen ja suunnitelmatilausten määrän pysyneen suunnilleen edellisvuotisella tasolla ja puolet töiden vähentyneen selkeästi. Useampi suunnittelija kertoi, että ei ollut tehnyt yhtään jätevesijärjestelmän suunnitelmaa koko vuoden aikana tai että suunnittelutyöt olivat olleet pääasiassa uudisrakentamiseen liittyviä. Eräs aktiivinen suunnittelija kertoi tehneensä vuonna 2014 vielä 80 suunnitelmaa ja vuonna 2015 vain Hankkeen tuloksellisuus Hankkeet olivat rahoitukseltaan ja henkilöstöltään erisuuruisia. Saavutettua neuvonnan vaikuttavuutta pyrittiin arvioimaan painottamalla erityyppistä neuvontaa eri tavalla. Kiinteistökohtaisen neuvonnan arvioidaan yleisesti olevan vaikuttavinta ja yleisellä tasolla olevan valistamisen vähiten vaikuttavaa. Hankkeet laskivat vertailuluvun: x = yleisneuvonta (puhelin, netti, yleisötilaisuudet), kpl henkilöitä y = yksilöllinen neuvonta (esim. jätevesiklinikat ja palvelupisteet), kpl talouksia Y= (x*0,1) + (y*0,4) K = kiinteistökohtainen neuvonta, kpl talouksia Hankkeen laskennallinen vertailuluku = Y + K Taulukossa 5 on laskettu hankkeiden kokonaiskustannukset jaettuna laskennallisella vertailuluvulla. Tuloksellisuuden laskenta on suuntaa-antavaa eikä ota huomioon sitä, että osa hankkeista toteutti esimerkiksi palautekyselyitä tai muita selvityksiä.

9 Taulukko 5. Hankkeiden vertailuluvut 2015 Hanke Toimintamalli Yleisneuvonnan vertailuluku (Y) Kiinteistökohtainen neuvonta (K) Kokonaiskustannus ( ) Kokonaiskustannus / vertailuku [ / (Y+K)] Kokonaiskustannus / vertailuku 2014 Kokonaiskustannus / vertailuku 2013 Kokonaiskustannus / vertailuku 2012 LINKKI nuohooja VHVSY nuohooja NEUVO HAKKU putkimies JÄNES HAM Haja-apu PIR Haja-apu Omavesi putkimies +nuohous nuohooja nuohooja nuohooja +soitto Jässi nuohooja LPR Jässi nuohooja Imatra EK Martat JAMK nuohooja Jässi POK Jätekukko nuohooja nuohooja +soitto Jässi nuohooja EPO ProAgria putkimies Kainuun Nuotta Kemijoen VSY putkimies Palautetta ja kehitysehdotuksia Useat hankkeet raportoivat neuvonnan kysynnän laskeneen selvästi vuodesta Neuvontaa ei tilattu ja ehdotettuja käyntejä peruttiin aiempaa enemmän. Tämä näkyy myös kiinteistökäyntien kokonaismäärässä, vuonna 2015 toteutettiin 6225 kiinteistökäyntiä kun vuonna 2014 määrä oli Neuvontakäyntien toteuma jäi selkeästi huonommaksi kuin aiempina vuosina. Todennäköisesti tämä ainakin osaltaan johtuu asukkaiden kyllästymisestä asian jatkuvaan vatvomiseen. Moni myös odottaa mahdollisia muutoksia lainsäädäntöön ja kokeekin neuvontakäynnin ennen muutosten varmistumista turhana.

10 - Median kesän uutisointi jätevesiasetukseen mahdollisesti tulevista lievennyksistä näkyi kiinteistökäynneillä selkeästi asukkaiden hiipuvana kiinnostuksena jätevesiasioita kohtaan. Kiinnostuksen vähäisyys heijastui myös tuotekauppaan. Jänes-hanke otti yhteyttä alueensa rautakauppoihin (18 kpl), tarjoten mahdollisuutta pitää neuvontapistettä kaupassa tai sen yhteydessä. Vain kaksi kauppaa otti tarjouksen vastaan. Vastaavasti päätöksiä jätevesijärjestelmien uudistamisesta lykätään ja odotetaan varmuutta lainsäädännön muutoksista. - Tällä hetkellä haja-asutuksen jätevesien käsittelyn alalla on hyvin passiivinen, lähes pysähtynyt tilanne. Asukkaat eivät halua tehdä päätöksiä jätevesijärjestelmän uudistamisesta, kun lainsäädännön pysyvyys vaikutta olevan niin epävarmaa. Jätevesijärjestelmien suunnittelijoiden työt ovat vähentyneet, kun asukkaat eivät uudista jätevesijärjestelmiä. Myöskään kuntiin ei tule uudistamisia koskevia toimenpidelupahakemuksia. - Monessa palautteessa kiinteistökohtainen neuvontakäynti koettiin hyödylliseksi, koska se selvensi kiinteistönomistajalle asetuksen vaatimuksia juuri heidän tapauksessaan. Palautteen mukaan jätevesien käsittelyä koskeva lainsäädäntö koettiin kuitenkin edelleen epäselväksi. Usea vastaaja odotti vielä lainsäädännön muuttumista ennen saneeraustoimiin ryhtymistä. Talousjätevesijärjestelmien saneeraus on edennyt kunnissa hitaasti. Myös siirtämäaikojen muuttaminen useaan kertaan on luonut kansalaisille mielikuvan tilanteesta, jossa todellista, pysyvää takarajaa saneerauksien toteuttamiselle ei saada asetettua. - Vuonna 2014 saavutettu selkeä järjestelmien uusimisaikeiden tehostuminen oli taantunut sitä edeltävien vuosien tasolle, ellei jopa huonommaksi. - Keväällä 2014 annettu siirtymäaika vuoteen 2018 asti vaikutti kesän 2015 aikana tehtyyn neuvontatyöhön oleellisesti. Myös lähitulevaisuuden mahdolliset lievennykset haja-asutusalueiden jätevesilainsäädäntöön saivat ihmiset hyvin odottavaiseen ja seisahtaneeseen tilaan. Neuvontakäyntejä toteutui vähemmän mitä aikaisimpina vuosina, osittain juuri sen takia, että kiinteistön omistajat haluavat odottaa rauhassa mahdollisia lain-säädännön muutoksia ja ryhtyä toimimaan vasta sitten. Neuvontakäynneillä ja varsinkin yleisneuvonnan tilaisuuksissa keskusteltiin paljon tulevaisuuden näkymistä ja lainsäädännön tilanteen kehittymisestä. - Kainuussa haja-asutuksen jätevesijärjestelmiä on viime vuosien aikana uusittu noin kpl /vuosi mutta vuonna 2015 jäätiin reilusti tämän alle. Jatkuvalla neuvonnalla ei siis ole saatu vaikutettua haettujen lupien määrään. Kuntien kokemusten mukaan lupien haku on ollut vähäistä siksi, että monet ovat odottavalla kannalla jätevesiasetuksen suhteen. Tämä on ollut myös neuvontatyön kautta saatu tuntuma. Jätevesijärjestelmän uusimiseksi saattaa olla jopa suunnitelma pöytälaatikossa, mutta halutaan odottaa, että lainsäädäntö selkeytyy. - Asennoitumisessa jätevedenkäsittelyn tarvetta kohtaan oli nähtävissä kahtiajakautumista. Vanhempi sukupolvi ei niinkään nähnyt tarvetta jätevesien tehokkaammalle käsittelemiselle ja he tekevät vaadittavat remontit, jos lainsäädäntö näin vaatii. Nuorempi sukupolvi ymmärsi paremmin tarpeen jätevesien tehokkaammalle käsittelylle. Tässä ryhmässä remontteja jarrutti enemmän jätevesisaneerausten korkeana pidetty hinta. Valtaosa asukkaista on valmiita jätevesiremontin tekemään, kunhan he saavat varmuuden sen tarpeesta ja viranomaisten hyväksymistä käsittelymenetelmistä. Neuvonnan vastaanotto oli kuitenkin edelleen positiivista. - Kentällä saatujen kokemusten perusteella vaikuttaisi siltä, että ihmisten tietoisuus jätevesien käsittelyä koskevista asioista alkaa Kouvolassa olla suhteellisen hyvällä mallilla. Kiinteistökohtaisessa neuvonnassa ihmisten suhtautuminen oli pääosin myönteistä tai erittäin myönteistä. Rannoilla ja pohjavesialueilla jätevesien puhdistustarve oli useimmiten helppoa perustella. - Neuvonnasta saatu asiakaspalaute oli positiivista. Asukkaat pitivät neuvontaa tarpeellisena ja erittäin informatiivisena. Pieni vähemmistö edelleen kritisoi hajajätevesiasetusta, varsinkin sellaisilla kiinteistöillä, missä kiinteistö ei sijainnut lähellä vesistöjä eikä pohjavesialueita. - Neuvonnan vastaanotto oli pääpiirteissään hyvää, mutta neuvojen perillemeno oli neuvojien mukaan vuonna 2015 heikompaa kuin [vertailuvuonna] Suurimpana erona vuoden 2015 kyselyssä verrattuna 2012 kyselyyn oli asukkaiden suhtautuminen haja-asutuksen lainsäädäntöön ja sen kielteiset vaikutukset niin neuvojien kuin viranomaistenkin työhön.

11 - Paikallisilta asukkailta saatu palaute neuvontakäynneistä oli erittäin positiivista ja kertoi myös osaltaan neuvonnan tarpeellisuudesta alueella. Hankkeen molemmat neuvontamuodot, yleisneuvonta ja kiinteistökohtainen neuvonta, koettiin hankkeessa tarpeellisiksi ja kummallekin neuvontamuodolle löytyi asiakkaita. Neuvontahankkeiden työtä hankaloitti paikoitellen ajantasaisten osoitetietojen saaminen kunnalta. Yksi hanke raportoi 33 prosenttia osoitetiedoista olleen virheellisiä (131 kpl 394:stä), mikä luonnollisesti hidastaa neuvonnan järjestämistä. Neuvontakäynneillä todettiin myös 2004 jälkeen rakennetuissa jätevesijärjestelmissä olevan puutteita. lähtökohtaisena oletuksena pidetään usein että kaikki tätä uudemmat täyttävät lainsäädännön vaatimukset, mutta näin ei aina ole. Vastaavasti huomioidaan siitä, että järjestelmiä myös saneerataan vastaamaan vuoden 1961 vaatimuksia. - Vuoden 2003 jälkeen rakennetuista järjestelmistä oli neljä puhdistusvaatimukset täyttämätöntä järjestelmää. Tämä on samaa tasoa kuin 2014 neuvonnassa. - Vuoden 2004 jälkeen rakennettujen tai uudistettujen jätevesijärjestelmien pitäisi lähtökohtaisesti olla nykyisellään kunnossa ja täyttää vaatimukset. Näin ei kuitenkaan aina ollut, vaan myös uudemmissa järjestelmissä on joillakin kiinteistöillä kunnostustarvetta. On myös huolestuttavaa, että vuoden 2004 jälkeen oli edelleen myös rakennettu jätevesijärjestelmiä pelkän saostussäiliökäsittelyn varaan. Näitä oli vakituisesta asutuksesta noin 2 %. - Jos selkeitä ohjeita ei tule, on vaarana, että asukkaat saneeraavat järjestelmän nykyistä vastaavaksi eivätkä tee puhdistustehoa parantavia muutostoimia. Jo nyt tuli vastaan kiinteistöjä, joissa vain saostussäiliöt oli uusittu ja uusi purkuputki kaivettu suoraan ojaan niin kuin aiemminkin oli. Epäselvyyttä on yhä runsaasti liittyen automaattiseen ikävapautukseen. Uutisoinnissa tulisi välttää puhumasta 68- vuotiaiden vapautuksesta, sillä tämä lisää väärinkäsityksiä. - Kiinteistökäynneillä keskusteltiin automaattisen ikävapautuksen edellytyksistä. Asukkailla oli vääriä ja puutteellisia tietoja asiasta ja kaikkien kiinteistöjen osalta ikävapautuksen edellytyksiä ei saatu selvitettyä. Erityisesti perikunnille ikävapautuksen saamisen edellytykset olivat epäselvät. Jätevedenkäsittelyn tarpeellisuus ymmärretään verrattain yleisesti, mutta jätevesineuvojien ja asukkaiden näkemykset eroavat toisinaan parhaan toimintatavan suhteen. - Asukkaiden oli vaikea ymmärtää, miksi jätevesisaneerauksen toteuttamiseen tarvitaan erillinen suunnitelma ja lupa kunnasta. Moni koki tämän rahan tuhlauksena ja koki, että osaa itse tehdä riittävät suunnitelmat. - Maatalousvaltaisilla alueilla taas lietteiden tyhjentäminen pellolle on hyvin yleistä. Pääasiassa tyhjennetään omat ja mahdollisesti lähinaapurin lietteet. Laajempaa paikallista tyhjennystoimintaa havaittiin vain satunnaisesti. Kiinteistönomistajien tietämys lietteen peltolevityksen sallittavuudesta ja käsittelyehdoista vaihtelee suuresti. Suurin osa tietää, että liete tulisi jotenkin käsitellä ennen peltolevitystä, mutta kalkkistabilointia oli tehnyt vain muutama asukas. - Sakokaivoja ja kivipesää pidetään usein täysin riittävänä järjestelmänä Vaikuttavuuden laskentakaavaa toivottiin muutettavan siten, että puhelinneuvonnan merkittävyys olisi suurempi, koska puhelinneuvonta on henkilökohtaista ja siihen voi kulua merkittävästi aikaa. Raporteissa korostettiin, että rahoituspäätösten saaminen hyvissä ajoin keväällä on edellytys toiminnan käynnistämiselle kesäkauden alussa. Suurin osa neuvojien työajasta meni kiinteistökäyntien valmisteluun, purkuun ja itse käynteihin. Runsaasti työaikaa kului myös hankkeen suunnitteluun ja muuhun hallinnolliseen työhön. 8. Lisätietoja Hankkeiden loppuraportit ovat netissä: kokemuksia neuvonnasta

12

Jätevesineuvonnan tiivistelmä 2016

Jätevesineuvonnan tiivistelmä 2016 1. Taustaa Valtion tukemaa jätevesineuvontaa toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011 kolmella pilot-alueella. Vuonna 2012 avustusten käyttö laajennettiin kaikkien ELY-keskusten alueelle, pois lukien

Lisätiedot

Pyhäjärvi-instituutti ja Satafood kehittämiskeskus ry, JÄNES-hanke Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Hämeen haja-apu -hanke

Pyhäjärvi-instituutti ja Satafood kehittämiskeskus ry, JÄNES-hanke Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Hämeen haja-apu -hanke 1. Taustaa Jätevesineuvonnan tavoitteena on jakaa puolueetonta ja oikeaa tietoa jätevesien käsittelystä haja-asutusalueilla sekä arvioida tapauskohtaisesti tarvitaanko käsittelyn tehostamistoimia. Asukas

Lisätiedot

/ JK Valtioavusteinen jätevesineuvonta Tiivistelmä hankkeiden loppuraporteista

/ JK Valtioavusteinen jätevesineuvonta Tiivistelmä hankkeiden loppuraporteista Valtioavusteinen jätevesineuvonta 2013 - Tiivistelmä hankkeiden loppuraporteista 1. Taustaa Jätevesineuvonnan tavoitteena on jakaa puolueetonta ja oikeaa tietoa jätevesien käsittelystä haja-asutusalueilla,

Lisätiedot

Valtioavusteinen jätevesineuvonta Tiivistelmä hankkeiden loppuraporteista

Valtioavusteinen jätevesineuvonta Tiivistelmä hankkeiden loppuraporteista Valtioavusteinen jätevesineuvonta 2012 - Tiivistelmä hankkeiden loppuraporteista 1. Taustaa Jätevesineuvonnan tavoitteena on jakaa puolueetonta ja oikeaa tietoa jätevesien käsittelystä hajaasutusalueilla,

Lisätiedot

Jätevesineuvonnan tiivistelmä 2017

Jätevesineuvonnan tiivistelmä 2017 1. Taustaa Valtion tukemaa jätevesineuvontaa toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011 kolmella pilot-alueella. Vuonna 2012 avustusten käyttö laajennettiin kaikkien ELY-keskusten alueelle ja muutamia

Lisätiedot

Jätevesineuvonnassa huomioitavaa. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus

Jätevesineuvonnassa huomioitavaa. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus Jätevesineuvonnassa huomioitavaa Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 17.5.2018 Neuvontaan liittyvällä kiinteistökäynnillä tehtävä jätevesijärjestelmän arviointi Jätevesijärjestelmän

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Sanna Laakso Vanhempi jätevesineuvoja 13.3.2017 1 Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESINEUVONTAHANKE POHJOIS-SAVO VÄLIRAPORTTI IV ( )

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESINEUVONTAHANKE POHJOIS-SAVO VÄLIRAPORTTI IV ( ) HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESINEUVONTAHANKE POHJOIS-SAVO VÄLIRAPORTTI IV 11.1.2017 (1.3.2016-31.10.2016) Sisällys 1. Yleistä neuvontahankkeesta... 3 1.1 Hankkeen rahoitus... 3 2. Hankkeen organisaatio, työntekijät

Lisätiedot

JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES. Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti. Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti

JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES. Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti. Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti Katja Helenius Satafood Kehittämisyhdistys ry JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA - JÄNES Rahoitus:

Lisätiedot

Jätevesineuvonnan järjestäminen ja jätevesiasetuksen toimeenpanon edistäminen

Jätevesineuvonnan järjestäminen ja jätevesiasetuksen toimeenpanon edistäminen Jätevesineuvonnan järjestäminen ja jätevesiasetuksen toimeenpanon edistäminen Erkki Santala, Suomen ympäristökeskus Lammin ympäristönsuojelupäivät, Jätevesineuvonnan rooli - yleistä Tarjota puolueetonta,

Lisätiedot

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVEDET HANKEKUNNISSA - Tilannekatsaus 2015

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVEDET HANKEKUNNISSA - Tilannekatsaus 2015 LIITE 1 Pohjanmaan Jässi -jätevesihanke HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVEDET HANKEKUNNISSA - Tilannekatsaus 2015 Arja Lahtinen 2016 1 Johdanto Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry:n organisoima jätevesineuvontahanke Pohjanmaan

Lisätiedot

Jätevesihuollon järjestäminen vesihuoltoverkostojen ulkopuolella

Jätevesihuollon järjestäminen vesihuoltoverkostojen ulkopuolella Jätevesihuollon järjestäminen vesihuoltoverkostojen ulkopuolella Vesihuoltoseminaari 22.10.2015 Satu Heino, KVVY ry Esityksen sisältö Vesihuollon nykytila haja asutusalueella Pirkanmaan Haja apu hankkeiden

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan hajajätevesihankkeiden tuloksia Virve Ståhl Juhlaseminaari

Länsi-Uudenmaan hajajätevesihankkeiden tuloksia Virve Ståhl Juhlaseminaari Länsi-Uudenmaan hajajätevesihankkeiden tuloksia 2009-2018 Virve Ståhl Juhlaseminaari 27.3.2019 Kiinteistökohtaisia kartoitus- ja neuvontakäynnit Länsi-Uudenmaan hajajätevesihanke 2009-2010: Erityisalueiden

Lisätiedot

Selvitys haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyn toimeenpanon tilanteesta 2015. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus 5.10.2015

Selvitys haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyn toimeenpanon tilanteesta 2015. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus 5.10.2015 Selvitys haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyn toimeenpanon tilanteesta 2015 Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus 5.10.2015 Sisällys 1. Tausta ja toimeksianto... 3 1.1 Aiemmin tehtyjä selvityksiä...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 4201/11.01.03/2012 102 Haja-asutusalueen jätevesineuvonta vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. (09) 816 24834 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Hajajätevesijärjestelmien uudistamistilanne jätevesineuvonnan näkökulmasta. Jätevesineuvonta Keski-Suomessa Hajajätevesiristeily

Hajajätevesijärjestelmien uudistamistilanne jätevesineuvonnan näkökulmasta. Jätevesineuvonta Keski-Suomessa Hajajätevesiristeily Hajajätevesijärjestelmien uudistamistilanne jätevesineuvonnan näkökulmasta Jätevesineuvonta Keski-Suomessa Hajajätevesiristeily 20.-21.11.2018 Jätevesineuvonta Keski-Suomessa - hanke Ympäristöministeriön

Lisätiedot

JÄTEVESINEUVONTA. - Pelkkää P***AA? Minttu Peuraniemi, Elämää vedestä, 5.11.2012

JÄTEVESINEUVONTA. - Pelkkää P***AA? Minttu Peuraniemi, Elämää vedestä, 5.11.2012 JÄTEVESINEUVONTA - Pelkkää P***AA? Minttu Peuraniemi, Elämää vedestä, 5.11.2012 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Tavoitteet: vesiensuojelun, ympäristönsuojelun ja ympäristöterveyden edistäminen Jäsenet:

Lisätiedot

Jätevesiklinikat. Liite 1.2.

Jätevesiklinikat. Liite 1.2. Jätevesiklinikat Liite 1.2. Osallistujien Tilaisuuden Kuvaus tilaisuuden ohjelmasta ja analyysi onnistumisesta (mm. tilaisuudessa tehtyjen yhteydenottojen Tilaisuuden järjestäjä Päivämäärä määrä kustannukset

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla

Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla LINKKI-hankkeen tulokset 2016 Virve Ståhl, LUVY ry Jätevesiseminaari 29.3.2017 Neuvottuja kiinteistöjä Neuvottuja kohteita Kartoitus- ja neuvontakäynnit 2009-2015

Lisätiedot

Jätevesineuvonta Keski-Suomessa 2017 Loppuraportti

Jätevesineuvonta Keski-Suomessa 2017 Loppuraportti Loppuraportti 1 (21) Jätevesineuvonta Keski-Suomessa 2017 Loppuraportti Tuija Manerus Loppuraportti 2 (21) Sisällys 1 Yleistä hankkeesta 3 1.1 Hankkeen rahoitus 3 1.2 Hankkeen kulut 3 1.3 Hankkeen suunnittelu

Lisätiedot

Jätevesineuvonta Keski-Suomessa 2018 Loppuraportti

Jätevesineuvonta Keski-Suomessa 2018 Loppuraportti Loppuraportti 1 (21) Jätevesineuvonta Keski-Suomessa 2018 Loppuraportti Mirja Hurskainen Loppuraportti 2 (21) Sisällys 1 Yleistä hankkeesta 3 1.1 Hankkeen rahoitus 3 1.2 Hankkeen kulut 3 1.3 Hankkeen suunnittelu

Lisätiedot

HAJAJÄTEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA. HAKKU 2015-hankkeen loppuraportti

HAJAJÄTEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA. HAKKU 2015-hankkeen loppuraportti HAJAJÄTEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA HAKKU 2015-hankkeen loppuraportti Hanna Sarkki 2016 Sisällys 1. Yleistä neuvontahankkeesta... 3 2. Hankkeen suunnittelu ja hallinnointi... 3 3. Hankkeen työntekijät...

Lisätiedot

JÄTEVESINEUVONTA. - Miten tietoa jalkautetaan. Minttu Peuraniemi Ojasta allikkoon vai jätteestä resurssiksi -seminaari 23.1.2013

JÄTEVESINEUVONTA. - Miten tietoa jalkautetaan. Minttu Peuraniemi Ojasta allikkoon vai jätteestä resurssiksi -seminaari 23.1.2013 JÄTEVESINEUVONTA - Miten tietoa jalkautetaan Minttu Peuraniemi Ojasta allikkoon vai jätteestä resurssiksi -seminaari 23.1.2013 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Tavoitteet: vesiensuojelun, ympäristönsuojelun

Lisätiedot

Jässi-jätevesihanke Imatran seudulla 2015

Jässi-jätevesihanke Imatran seudulla 2015 Jässi-jätevesihanke Imatran seudulla 2015 Loppuraportti Kirsi Mäkinen 2015 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Hankkeen kuvaus... 1 2.1 Tausta ja tavoitteet... 1 2.2 Toimijat... 2 2.3 Toiminta-alue...

Lisätiedot

LINKKI-hankkeen vuoden 2018 tulokset. Hanna Keinänen LINKKI-seminaari

LINKKI-hankkeen vuoden 2018 tulokset. Hanna Keinänen LINKKI-seminaari LINKKI-hankkeen vuoden 2018 tulokset Hanna Keinänen LINKKI-seminaari 27.3.2019 Kartoitus- ja neuvontakäynnit 2009-2017 2018 2009-2018 Neuvottuja kiinteistöjä 6 792 742 7 534 Neuvottuja kohteita noin 7

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESINEUVONTAHANKE. Väliraportti III ( )

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESINEUVONTAHANKE. Väliraportti III ( ) HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESINEUVONTAHANKE Väliraportti III 24.3.2015 (1.3.2014-28.2.2015) Sisällysluettelo 1. Yleistä neuvontahankkeesta... 3 1.1 Hankkeen rahoitus... 3 2. Hankkeen organisaatio, työntekijät

Lisätiedot

Seinäjoen lausunto koskien HE 128/2016 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta, hajajätevedet

Seinäjoen lausunto koskien HE 128/2016 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta, hajajätevedet Seinäjoen lausunto koskien HE 128/2016 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta, hajajätevedet Hanna Latva-Kiskola Seinäjoen kaupunki ympäristötarkastaja 5.10.2016 Iso kiitos, että

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset NEUVO-hanke Yleinen lainsäädäntö Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Suomen perustuslaki

Lisätiedot

JÄNES VI Jätevesineuvontaa Satakunnassa VI. Väliraportti

JÄNES VI Jätevesineuvontaa Satakunnassa VI. Väliraportti JÄNES VI Jätevesineuvontaa Satakunnassa VI Väliraportti 01.09.2017 31.12.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA V (JÄNES V) -HANKE... 2 1.1 Tausta... 2 1.2 Tavoitteet... 2 1.3 Organisaatio

Lisätiedot

Jäteveden käsittelyn tilanne Länsi-Uudellamaalla

Jäteveden käsittelyn tilanne Länsi-Uudellamaalla Jäteveden käsittelyn tilanne Länsi-Uudellamaalla LINKKI-hankkeen alustavat tulokset 2017 Karolina Örnmark, LUVY ry Loppuseminaari 27.3.2018 Kartoitus- ja neuvontakäynnit Neuvottuja kiinteistöjä Neuvottuja

Lisätiedot

NEUVO5 -HANKE LOPPURAPORTTI. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 313/2015. Sanna Jattu

NEUVO5 -HANKE LOPPURAPORTTI. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 313/2015. Sanna Jattu NEUVO5 -HANKE LOPPURAPORTTI Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 313/2015 Sanna Jattu SISÄLLYS 1 HANKKEEN TOTEUTTAJA 1 2 HANKKEEN NIMI 1 3 YHTEENVETO HANKKEESTA 1 4 HANKKEEN YKSITYISKOHTAINEN

Lisätiedot

Jätevesineuvonta Keski- Suomessa Loppuraportti

Jätevesineuvonta Keski- Suomessa Loppuraportti Loppuraportti 1 (21) Jätevesineuvonta Keski- Suomessa 2016-2017 Loppuraportti Tuija Manerus Loppuraportti 2 (21) Sisällys 1 Yleistä hankkeesta 3 1.1 Hankkeen rahoitus 3 1.2 Hankkeen kulut 3 1.3 Hankkeen

Lisätiedot

Muistio haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyn toimeenpanon tilanteesta. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus

Muistio haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyn toimeenpanon tilanteesta. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Muistio haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelyn toimeenpanon tilanteesta Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus 10.10.2014 Sisällys 1. Tausta ja toimeksianto... 3 1.1 Aiemmin tehtyjä selvityksiä...3 1.2

Lisätiedot

JÄNES III Jätevesineuvontaa Satakunnassa III. Väliraportti

JÄNES III Jätevesineuvontaa Satakunnassa III. Väliraportti JÄNES III Jätevesineuvontaa Satakunnassa III Väliraportti 7.. 3.8.04 SISÄLLYSLUETTELO JÄNES III JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA III -HANKE.... Tausta.... Tavoitteet....3 Organisaatio ja yhteistyötahot...

Lisätiedot

HAJAJÄTEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA (HAKKU2017) Jätevesineuvonta Varsinais-Suomessa Katariina Yli-Heikkilä 11/2018

HAJAJÄTEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA (HAKKU2017) Jätevesineuvonta Varsinais-Suomessa Katariina Yli-Heikkilä 11/2018 HAJAJÄTEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA (HAKKU2017) Jätevesineuvonta Varsinais-Suomessa 2017 Katariina Yli-Heikkilä 11/2018 2018 Valonia Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus

Lisätiedot

Jätevesineuvonta Keski- Suomessa Loppuraportti

Jätevesineuvonta Keski- Suomessa Loppuraportti Loppuraportti 1 (44) Jätevesineuvonta Keski- Suomessa 2015-2016 Loppuraportti Tuija Manerus Loppuraportti 2 (44) Sisällys 1 Yleistä hankkeesta 3 1.1 Hankkeen rahoitus 3 1.2 Hankkeen kulut 3 1.3 Hankkeen

Lisätiedot

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan).

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan). 1 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TARKENTAVA SOVELTA- MISKÄYTÄNTÖ HAJA-ASUTUSALUEEN TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELYÄ KOSKEVAAN LAINSÄÄDÄNTÖÖN Lainsäädäntö ja määräykset: Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ 13.3.2019 ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO VESIENSUOJELU, HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYLLE ASETETUT VAATIMUKSET JA MÄÄRÄAJAT, POIKKEAMINEN,

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI JÄNES - Jätevesineuvontaa Satakunnassa - hanke. 1. Taustat ja tavoitteet

LOPPURAPORTTI JÄNES - Jätevesineuvontaa Satakunnassa - hanke. 1. Taustat ja tavoitteet LOPPURAPORTTI 1.2.2012-30.9.2013 JÄNES - Jätevesineuvontaa Satakunnassa - hanke 1. Taustat ja tavoitteet JÄNES -hanke toteutettiin Pyhäjärvi-instituutin ja Satafood Kehittämisydistys ry:n yhteishankkeena.

Lisätiedot

Yleisimpien jäteveden käsittelyjärjestelmien tunnistaminen sekä järjestelmän toimivuuden arviointi kiinteistökäynnillä

Yleisimpien jäteveden käsittelyjärjestelmien tunnistaminen sekä järjestelmän toimivuuden arviointi kiinteistökäynnillä Yleisimpien jäteveden käsittelyjärjestelmien tunnistaminen sekä järjestelmän toimivuuden arviointi kiinteistökäynnillä Helsinki 22.5.2015 Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Mitä järjestelmiä kiinteistöiltä

Lisätiedot

Jätevesineuvonnasta hyötyä vesihuoltolaitoksille

Jätevesineuvonnasta hyötyä vesihuoltolaitoksille Jätevesineuvonnasta hyötyä vesihuoltolaitoksille Nina Pimiä Projektipäällikkö Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jätevesineuvonnan toteutus Tavoitteena on jakaa puolueetonta, oikeaa ja ajantasaista tietoa kiinteistöjen

Lisätiedot

OMAVESI-hankkeen loppuraportti

OMAVESI-hankkeen loppuraportti OMAVESI-hankkeen loppuraportti 1.6.2014 30.4.2015 Mikkelin seudun ympäristöpalvelujen julkaisuja 2/2015 OMAVESI-hankkeen loppuraportti 1.6.2014 30.4.2015 Mikkelin seudun ympäristöpalvelujen julkaisuja

Lisätiedot

Jätevesiremonttitutkimus haja-asutusalueen omakotitaloille ja kesämökeille. Heinäkuu 2018

Jätevesiremonttitutkimus haja-asutusalueen omakotitaloille ja kesämökeille. Heinäkuu 2018 Jätevesiremonttitutkimus haja-asutusalueen omakotitaloille ja kesämökeille Heinäkuu 2018 Tutkimuksen taustatiedot 10 monivalintakysymystä 1. Asuinalue, 2. Tietous jätevedenkäsittelyn lainsäädännöstä, 3.

Lisätiedot

Jätevesiremonttitutkimus haja-asutusalueen omakotitaloille ja kesämökeille. Kesäkuu 2017

Jätevesiremonttitutkimus haja-asutusalueen omakotitaloille ja kesämökeille. Kesäkuu 2017 Jätevesiremonttitutkimus haja-asutusalueen omakotitaloille ja kesämökeille Kesäkuu 2017 Tutkimuksen taustatiedot 10 monivalintakysymystä 1. Asuinalue, 2. Tietous jätevedenkäsittelyn lainsäädännöstä, 3.

Lisätiedot

Kiinteistökohtainen jätevedenkäsittely

Kiinteistökohtainen jätevedenkäsittely 27.6.2016 TARVITTAESSA ALAOTSIKKO/ INGRESSI/LÄHTÖ TARVITTAESSA ALAOTSIKKO/ INGRESSI/LÄHTÖ Satu Heino Kiinteistökohtainen jätevedenkäsittely Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Kokemäenjoen vesistön

Lisätiedot

JÄRKEÄ JÄTEVEDENKÄSITTELYYN -hanke KIINTEISTÖKOHTAISEN JÄTEVESINEUVONNAN TOIMINTAMALLI - KOKEMUKSIA VUODELTA 2010

JÄRKEÄ JÄTEVEDENKÄSITTELYYN -hanke KIINTEISTÖKOHTAISEN JÄTEVESINEUVONNAN TOIMINTAMALLI - KOKEMUKSIA VUODELTA 2010 JÄRKEÄ JÄTEVEDENKÄSITTELYYN -hanke KIINTEISTÖKOHTAISEN JÄTEVESINEUVONNAN TOIMINTAMALLI - KOKEMUKSIA VUODELTA 2 Satu Heino Antti Heinonen Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry.2.2 KOKEMÄENJOEN

Lisätiedot

Tiedosta toimeen. Esimerkkinä jätevesineuvonta

Tiedosta toimeen. Esimerkkinä jätevesineuvonta Tiedosta toimeen Esimerkkinä jätevesineuvonta Minttu Peuraniemi Tvärminne 13.10.2016 Vesivessa ja sakokaivo Vesilaki 1960-luvulla: Jos vesikäymälä, tarvitaan sakokaivo Kuntien määräykset ja käytännöt vaativat

Lisätiedot

Jässi-jätevesihanke Imatran seudulla

Jässi-jätevesihanke Imatran seudulla Jässi-jätevesihanke Imatran seudulla Loppuraportti 2016 Hanna-Riikka Ruokolainen 2016 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Hankkeen kuvaus... 1 2.1 Tausta ja tavoitteet... 1 2.2 Toteuttaja... 2 2.3 Toiminta-alue...

Lisätiedot

Jässi-jätevesihanke Imatran seudulla. Loppuraportti 2017

Jässi-jätevesihanke Imatran seudulla. Loppuraportti 2017 Jässi-jätevesihanke Imatran seudulla Loppuraportti 2017 Jari Kurjonen 22.3.2018 Kansikuva: Jässi-hankkeen jätevesineuvoja Jari Kurjonen kiinteistökohtaisella neuvontakäynnillä, Parikkala syyskuu 2017 (Kuva,

Lisätiedot

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus 10.6.2017. Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta - Kiinteistön rakennuslupa on myönnetty vuonna 2004 tai sen jälkeen. - Kiinteistö liitetään

Lisätiedot

KVVY. Pirkanmaan haja-apu -hankkeen jätevesineuvonta vuonna Loppuraportti. Lauri Sillantie Kirjenro 988/17.

KVVY. Pirkanmaan haja-apu -hankkeen jätevesineuvonta vuonna Loppuraportti. Lauri Sillantie Kirjenro 988/17. KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS ry KVVY Pantone 300 Pirkanmaan haja-apu -hankkeen jätevesineuvonta vuonna 2017 Loppuraportti Lauri Sillantie 2017 Kirjenro 988/17 Tekijä Otsikko KVVY ry, Lauri

Lisätiedot

KVVY ry, Lauri Sillantie Pirkanmaan haja-apu -hankkeen jätevesineuvonta, loppuraportti Hankeaika

KVVY ry, Lauri Sillantie Pirkanmaan haja-apu -hankkeen jätevesineuvonta, loppuraportti Hankeaika Tekijä Otsikko KVVY ry, Lauri Sillantie Pirkanmaan haja-apu -hankkeen jätevesineuvonta, loppuraportti Hankeaika 1.5.2016 30.4.2017 Hankealue Rahoitus Tiivistelmä Pirkanmaa Pirkanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

OMAKOTILIITON LAUSUNTO

OMAKOTILIITON LAUSUNTO OMAKOTILIITON LAUSUNTO Lausuntopyyntö/asiantuntijakutsu Ympäristövaliokunta ti 20.9.2016 klo 10.00 HE 128/2016 vp (jätevesi) SISÄLTÖ Kohdat, joissa sääntely selkiytyy Kehittämiskohteet Omakotiliiton esitykset

Lisätiedot

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa?

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Jätevedenkäsittelyn perusteet ja järjestelmien toimivuus Satu Heino Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Asetus talousjätevesien käsittelystä Oman

Lisätiedot

KVVY ry, Lauri Sillantie KVVY:n jätevesineuvontatyö Pirkanmaalla , yhteenveto

KVVY ry, Lauri Sillantie KVVY:n jätevesineuvontatyö Pirkanmaalla , yhteenveto Tekijä Otsikko Hankeaika 2012-2016 Hankealue Rahoitus Tiivistelmä KVVY ry, Lauri Sillantie KVVY:n jätevesineuvontatyö Pirkanmaalla 2012-2016, yhteenveto Pirkanmaa Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Kainuun jätevesi -hanke

Kainuun jätevesi -hanke Kainuun jätevesi -hanke 1.4.2013 31.3.2014 JOHDANTO Valtioneuvosto hyväksyi 10.3.2011 jätevesiasetuksen, jossa määritellään uudet vähimmäisvaatimukset haja-asutusalueen talousjätevesien puhdistustasolle.

Lisätiedot

KVVY. Hämeen haja-apu 3 -hankkeen jätevesineuvonta. Loppuraportti Satu Heino ISSN Julkaisunro 751.

KVVY. Hämeen haja-apu 3 -hankkeen jätevesineuvonta. Loppuraportti Satu Heino ISSN Julkaisunro 751. KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS ry KVVY Pantone 300 Hämeen haja-apu 3 -hankkeen jätevesineuvonta Loppuraportti 2015-2016 Satu Heino 2016 ISSN 0781-8645 Julkaisunro 751 Tekijä Otsikko KVVY

Lisätiedot

Lapin hajajätevesihanke 2012 Väliraportti

Lapin hajajätevesihanke 2012 Väliraportti Ohjausryhma nkokous 14.9.2017 Lapin hajajätevesihanke 2012 Väliraportti Jätevesihanke 1.3.2012-14.9.2017 SISÄLLYSLUETTELO Sisa llys 1. YLEISTÄ HANKKEESTA... 1 1.1 HANKKEEN RAHOITUS... 1 1.2 HANKKEEN KULUT...

Lisätiedot

HAJAJA TEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA. HAKKU2016 hankkeen loppuraportti

HAJAJA TEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA. HAKKU2016 hankkeen loppuraportti HAJAJA TEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA HAKKU2016 hankkeen loppuraportti Katariina Yli-Heikkilä 17.11.2017 päivitetty 2.1.2018 SISÄLLYS 1. TIIVISTELMÄ... 1 2. YLEISTÄ HANKKEESTA... 2 2.1. HANKKEEN TAUSTAT...

Lisätiedot

Jätevesilainsäädäntö ja -järjestelmät

Jätevesilainsäädäntö ja -järjestelmät Jätevesilainsäädäntö ja -järjestelmät Valajärven Suojeluyhdistyksen Muikkubileet Lauri Sillantie 25.8.2018 Lainsäädännön tilanne - Ranta- ja pohjavesialueilla järjestelmät oltava kunnossa 31.10.2019 mennessä

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesineuvonta Nurmijärvellä

Haja-asutuksen jätevesineuvonta Nurmijärvellä Haja-asutuksen jätevesineuvonta Nurmijärvellä - Vuoden 2017 neuvonta ja kooste vuosien 2011 2017 tuloksista Vanhempi jätevesineuvoja Sanna Laakso 7.12.2017 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Kiinteistökäynti...

Lisätiedot

Kokemuksia neuvojan työstä ja neuvonnan haasteista

Kokemuksia neuvojan työstä ja neuvonnan haasteista Kokemuksia neuvojan työstä ja neuvonnan haasteista Virve Ståhl, LUVY 12.5.2017 Alkuperäinen esitys: Niina Hätinen Saimaan vesiensuojeluyhdistys ry Mihin kokemukset perustuvat? Haja-asutuksen jätevesineuvojana

Lisätiedot

Jätevesineuvonta Keski- Suomessa 2014-2015 Loppuraportti

Jätevesineuvonta Keski- Suomessa 2014-2015 Loppuraportti Loppuraportti 1 (40) Jätevesineuvonta Keski- Suomessa 2014-2015 Loppuraportti Nina Pimiä Loppuraportti 2 (40) Sisällys 1 Yleistä hankkeesta 3 1.1 Hankkeen rahoitus 3 1.2 Hankkeen kulut 3 1.3 Hankkeen suunnittelu

Lisätiedot

Omavesi-hankkeen loppuraportti

Omavesi-hankkeen loppuraportti Omavesi-hankkeen loppuraportti 1.5.2015 30.4.2016 Mikkelin seudun ympäristöpalvelujen julkaisuja 2016 Omavesi-hankkeen loppuraportti 1.5.2015 30.4.2016 Mikkelin seudun ympäristöpalvelujen julkaisuja 2016

Lisätiedot

HAJAJÄTEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA. HAKKU 2013-hankkeen loppuraportti

HAJAJÄTEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA. HAKKU 2013-hankkeen loppuraportti HAJAJÄTEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA HAKKU 3-hankkeen loppuraportti Hanna Sarkki 4 Sisällys. Yleistä neuvontahankkeesta... 3. Hankkeen suunnittelu, RAHOITUS ja hallinnointi... 3 3. Hankkeen jätevesineuvojat

Lisätiedot

OMAVESI-hankkeen loppuraportti

OMAVESI-hankkeen loppuraportti OMAVESI-hankkeen loppuraportti 1.6.2014 30.4.2015 Mikkelin seudun ympäristöpalvelujen julkaisuja 2/2015 OMAVESI-hankkeen loppuraportti 1.6.2014 30.4.2015 Mikkelin seudun ympäristöpalvelujen julkaisuja

Lisätiedot

Jätevesineuvonta Keski- Suomessa 2013-2014 Loppuraportti

Jätevesineuvonta Keski- Suomessa 2013-2014 Loppuraportti Raportti 1 (22) Jätevesineuvonta Keski- Suomessa 2013-2014 Loppuraportti Raportti 2 (22) Sisällys 1 Yleistä hankkeesta 3 1.1 Hankkeen rahoitus 3 1.2 Hankkeen kulut 3 1.3 Hankkeen suunnittelu ja hallinnointi

Lisätiedot

Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4.

Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4. Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4.2017 Erja Werdi/YM Ympäristönsuojelulaki ja uusi hajajätevesiasetus Uudistunut lainsäädäntö

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesineuvonta Riihimäellä 2013 2014. Vatsianjärvi

Haja-asutuksen jätevesineuvonta Riihimäellä 2013 2014. Vatsianjärvi Haja-asutuksen jätevesineuvonta Riihimäellä 2013 2014 Vatsianjärvi Sanna Laakso 12.11.2014 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Neuvontakäynti... 2 3. Neuvonnan toteutuminen 2014... 2 4. Kohdealueet 2014...

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesineuvonta Nurmijärvellä 2014

Haja-asutuksen jätevesineuvonta Nurmijärvellä 2014 Haja-asutuksen jätevesineuvonta Nurmijärvellä 2014 Hajajätevesineuvoja Larissa Rimpiläinen Hajajätevesineuvonta Nurmijärven alueella 2014 Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry toteutti

Lisätiedot

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus, 7.2.2017 Vesien tilan parantamiseen liittyvät avustukset ELY-keskus voi myöntää ympäristöministeriön hallinnonalan

Lisätiedot

Lieteselvitys Nokian kaupungin alueella syntyvät hajaasutusalueen

Lieteselvitys Nokian kaupungin alueella syntyvät hajaasutusalueen Lieteselvitys Nokian kaupungin alueella syntyvät hajaasutusalueen lietteet Nokian kaupunki Ympäristönsuojeluyksikkö Tiina Vermaete Sisällys Selvityksen tavoitteet ja menetelmät... 2 Kyselyn toteuttaminen...

Lisätiedot

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset Minttu Peuraniemi 17.4.2010 Yhdistys perustettu 1975 Jäsenet kunnat, teollisuus, yritykset, yhdistykset Tavoitteet vesiensuojelun,

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevedet

Haja-asutuksen jätevedet Mitä tässä on? Itämeri-haasteen hajakuormitusseminaari, Turku 28.11.2011 - Petri Huovila ONGELMANA a) hajakuormitus = monta pistekuormittajaa, pellot ja metsät VAI b) suuret pistekuormittajat? - Helsinki,

Lisätiedot

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 2 TAUSTAA Jäteveden sisältämästä fosforista 50% tulee

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN KIINTEISTÖN OMISTAJA Nimi: Osoite: Puhelin kotiin: Puhelin työhön: RAKENNUS- PAIKKA Kiinteistön haltija (jos eri kuin omistaja): Kylä: Rakennuspaikan osoite:

Lisätiedot

Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen

Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen Johanna Kallio, SYKE / Kestävä vesihuolto Vesihuolto-pohjavesi - neuvottelupäivät, 4.-5.4.2017 Tampere Haja-asutusalueiden

Lisätiedot

Jätevesien määrä, laatu ja kuormituksen vähentäminen

Jätevesien määrä, laatu ja kuormituksen vähentäminen Jätevesien määrä, laatu ja kuormituksen vähentäminen Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 3.6.2016 Kuva: Erkki Santala Johdanto jätevedenpuhdistukseen 1. jätevesien syntyminen

Lisätiedot

KVVY. Hämeen haja-apu 3 -hankkeen jätevesineuvonta. Väliraportti 20.4.-31.8.2015. Satu Heino 2015. Pantone 300

KVVY. Hämeen haja-apu 3 -hankkeen jätevesineuvonta. Väliraportti 20.4.-31.8.2015. Satu Heino 2015. Pantone 300 KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS ry KVVY Pantone 300 Hämeen haja-apu 3 -hankkeen jätevesineuvonta Väliraportti 20.4.-31.8.2015 Satu Heino 2015 ISSN 0781-8645 30.9.2015 Tekijä Otsikko KVVY ry,

Lisätiedot

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla Ympäristönsuojelulaki 16 luku Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla 154 Talousjätevesien käsittelyyn liittyvät määritelmät Tässä luvussa tarkoitetaan: 1) talousjätevedellä

Lisätiedot

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESINEUVONNAN JÄRJESTÄMISEN YLEISSUUNNITELMA

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESINEUVONNAN JÄRJESTÄMISEN YLEISSUUNNITELMA 1 SYKE/VK/VVA 23.9.2010 HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESINEUVONNAN JÄRJESTÄMISEN YLEISSUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Haja-asutuksen jätevesihuollon parantaminen edellyttää huomattavaa lisäpanostusta neuvontaan ja ohjaukseen.

Lisätiedot

YLEISIMMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT. JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti

YLEISIMMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT. JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti YLEISIMMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti Jätevedet voidaan hoitaa usealla tavalla Kunnan tai yksityisen vesihuoltolaitoksen (osuuskunnan)

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesineuvonta Tuusulassa 2017

Haja-asutuksen jätevesineuvonta Tuusulassa 2017 Haja-asutuksen jätevesineuvonta Tuusulassa 2017 Vanhempi jätevesineuvoja Sanna Laakso 9.1.2018 Sisällysluettelo 1. Jätevesineuvonnan tausta ja tarkoitus... 1 2. Kiinteistökäynnit... 3 2.1 Toteutus... 3

Lisätiedot

HAJAJÄTEVESINEUVONTAA ESPOOSSA 2012

HAJAJÄTEVESINEUVONTAA ESPOOSSA 2012 HAJAJÄTEVESINEUVONTAA ESPOOSSA 2012 13.9.2012 Hajajätevesineuvoja, Sanna Laakso Hajajätevesineuvonta Espoossa 2012 Johdanto Espoon haja-asutuksen kiinteistökohtainen jätevesineuvonta toteutettiin yhteistyössä

Lisätiedot

Aidosti kiinteistön tarpeista lähtevät

Aidosti kiinteistön tarpeista lähtevät Mukavin tapa hankkia jätevesijärjestelmä Aidosti kiinteistön tarpeista lähtevät palvelut ja toimituskokonaisuudet Jätevesijärjestelmien ja palveluiden asiantuntijayritys Tuotamme tarpeen mukaisia palveluja

Lisätiedot

Pohjanmaan Jässi-jätevesihanke Loppuraportti

Pohjanmaan Jässi-jätevesihanke Loppuraportti Pohjanmaan Jässi-jätevesihanke 2017 Loppuraportti Miia-Eveliina Lae 2.4.2018 Sisällys ESIPUHE... 3 1 YLEISTÄ HANKKEESTA... 4 1.1 Hankkeen tavoite... 4 1.2 Hankkeen rahoitus... 4 1.3 Hankkeen kulut... 4

Lisätiedot

Julkaisu 78/ Laatijat: Sanna Laakso. Tarkastaja: Anu Oksanen. Hyväksyjä: Anu Oksanen. Kannen valokuvat: VHVSY / Sanna Laakso

Julkaisu 78/ Laatijat: Sanna Laakso. Tarkastaja: Anu Oksanen. Hyväksyjä: Anu Oksanen. Kannen valokuvat: VHVSY / Sanna Laakso Julkaisu 78/2018 Haja-asutuksen jäteveden käsittelyn tilanne, jatkotyötarpeen arviointi ja toimenpidesuositukset hajajätevesihaittojen minimoimiseksi Vantaanjoen valuma-alueen kunnissa Sanna Laakso Julkaisu

Lisätiedot

JÄNES IV Jätevesineuvontaa Satakunnassa IV. Loppuraportti

JÄNES IV Jätevesineuvontaa Satakunnassa IV. Loppuraportti JÄNES IV Jätevesineuvontaa Satakunnassa IV Loppuraportti 9.4.2015 31.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 JÄNES IV JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA IV -HANKE... 2 1.1 Tausta... 2 1.2 Tavoitteet... 2 1.3 Organisaatio

Lisätiedot

Pohjanmaan Jässi jätevesihanke vuonna 2018

Pohjanmaan Jässi jätevesihanke vuonna 2018 Pohjanmaan Jässi jätevesihanke vuonna 2018 Miia Eveliina Lae, Maanselkä Sonja, Aaltonen Eeva Kaarina ja Jutila Heli Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry:n julkaisuja 2 Kannen kuva: Alhedan jätevedenpuhdistamo.

Lisätiedot

HAJAJÄTEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA. HAKKU 2014-hankkeen loppuraportti

HAJAJÄTEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA. HAKKU 2014-hankkeen loppuraportti HAJAJÄTEVESIKUORMITUS KURIIN NEUVONNALLA HAKKU 24-hankkeen loppuraportti Hanna Sarkki 25 Sisällys. Yleistä neuvontahankkeesta... 3 2. Hankkeen suunnittelu, RAHOITUS ja hallinnointi... 3 3. Hankkeen jätevesineuvojat

Lisätiedot

Ajankohtaista Pyhäjärvi-instituutti

Ajankohtaista Pyhäjärvi-instituutti Ajankohtaista Pyhäjärvi-instituutti 1 Luotettavat tulokset vesistöjen kuormituksen vähentämisessä ja seurannassa 30.06.2014, EAKR-ohjelma, Varsinais- Suomen liitto LSVSY kumppani Kohdealue Yläneenjoki

Lisätiedot

Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto

Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto Satavesi - ohjelma Eurajoki-Lapinjoki vesistöalueryhmän kokous Säkylän kunnanvirasto 11.10.2011 Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn suunnittelu- ja neuvontahanke 2010-2011 Hannu Mattila Projektineuvoja

Lisätiedot

Jätevesien käsittely kuntoon

Jätevesien käsittely kuntoon Jätevesien käsittely kuntoon Uudet vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 1.1.2014 alkaen Järviseudun jätevesi 2013 tiedotushanke KUREJOKI 7.4.2010 Vauhtia jätevesien käsittelyyn Kaikissa kiinteistöissä

Lisätiedot

NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke

NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke Hankkeen sisältö ja toteutus Hanketta hallinnoi Kymijoen vesi ja ympäristö ry Hankkeessa toimii projektipäällikkö ja neljä jätevesineuvojaa, toimipisteet ovat Kouvolassa,

Lisätiedot

Omavesi-hankkeen loppuraportti

Omavesi-hankkeen loppuraportti Omavesi-hankkeen loppuraportti 1.5.2015 30.4.2016 Mikkelin seudun ympäristöpalvelujen julkaisuja 2016 Omavesi-hankkeen loppuraportti 1.5.2015 30.4.2016 Mikkelin seudun ympäristöpalvelujen julkaisuja 2016

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesineuvonta Espoossa

Haja-asutuksen jätevesineuvonta Espoossa Haja-asutuksen jätevesineuvonta Espoossa - Vuoden 2017 neuvonta ja kooste vuosien 2012 2017 tuloksista Vanhempi jätevesineuvoja Sanna Laakso 22.12.2017 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Kiinteistökäynti...

Lisätiedot

Jässi-jätevesihanke Pohjois-Karjalassa. Loppuraportti 2017

Jässi-jätevesihanke Pohjois-Karjalassa. Loppuraportti 2017 Jässi-jätevesihanke Pohjois-Karjalassa Loppuraportti 2017 Jari Kurjonen 20.4.2018 Kansikuvat: Jässi-hankkeen jätevesineuvoja Aki Virtanen kiinteistökäynnillä, Polvijärvi heinäkuu 2017. Harmaavesipuhdistamo,

Lisätiedot

Kainuun jätevesihankkeen loppuraportti

Kainuun jätevesihankkeen loppuraportti Kainuun jätevesihankkeen loppuraportti 1.4.2016 31.3.2017 Kainuun Nuotta ry JOHDANTO Hajakuormitus on yksi vesistöjen tilaa heikentävä tekijä Suomessa ja jätevesijärjestelmien muutoksilla kotitalouksissa

Lisätiedot

Pohjanmaan Jässi-jätevesihanke Loppuraportti

Pohjanmaan Jässi-jätevesihanke Loppuraportti Pohjanmaan Jässi-jätevesihanke 2016 Loppuraportti Annika Kangasvieri 30.1.2017 Sisällys ESIPUHE... 3 1 YLEISTÄ HANKKEESTA... 4 2 HANKKEEN JÄTEVESINEUVOJAT JA MUUT TYÖNTEKIJÄT... 8 2.1 Toimialueet, tehtävät

Lisätiedot

Kainuun jätevesi-hanke Loppuraportti 1.4.2012 31.3.2013

Kainuun jätevesi-hanke Loppuraportti 1.4.2012 31.3.2013 Kainuun jätevesi-hanke Loppuraportti 1.4.2012 31.3.2013 Sisällys 1 JOHDANTO... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 Kainuun tilanne... 2 2 YHTEENVETO... 4 3 KAINUUN JÄTEVESI-HANKE... 5 3.1 Hankkeen rahoitus... 5 3.2

Lisätiedot