Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke"

Transkriptio

1 Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset NEUVO-hanke

2 Yleinen lainsäädäntö Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Suomen perustuslaki (731/1999) Kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistönsä vesihuollosta sen mukaan kuin tässä laissa ja muussa laissa säädetään. Vesihuoltolaki (119/2001) Jos kiinteistöä ei ole liitetty viemäriverkostoon eikä toimintaan tarvita tämän lain mukaista lupaa, jätevedet on johdettava ja käsiteltävä siten, ettei niistä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa. Ympäristönsuojelulaki (86/2000)

3 Kevään 2011 muutokset ympäristönsuojelulakiin Automaattilykkäys kiinteistöille, joissa kiinteistöllä vakituisesti asuvat omistajat ovat täyttäneet 68 vuotta lain tullessa voimaan eli ennen Lykkäys ei koske loma-asuntoja ja koskee vain käyttökuntoisia järjestelmiä

4 Kevään 2011 muutokset ympäristönsuojelulakiin Käsittelyvaatimuksista voidaan poiketa lisäksi seuraavissa tapauksissa, mikäli kuormitusta voidaan pitää vähäisenä ja tarvittavia toimia kohtuuttomina: 1) Viemäriverkosto laajentumassa alueelle 2) Kiinteistön haltijan korkea ikä ja muut vastaavat elämäntilanteeseen liittyvät tekijät 3) Kiinteistön haltijan pitkäaikainen työttömyys tai sairaus taikka muu sosiaalinen este Lykkäyksen myöntää kunnan toimivaltainen viranomainen enintään viid viideksi vuodeksi kerrallaan

5 Ympäristönsuojelulaki Jätevedet käsiteltävä asiallisesti myös kohteissa, joita varsinainen hajajätevesiasetus ei koske => jätevesistä ei saa olla riskiä ympäristölle Muut kuin vesikäymälän jätevedet voidaan johtaa puhdistamatta maahan, jos niiden määrä on vähäinen eikä niistä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa Vähäinen määrä = ei lämminvesivaraajaa ja pesukoneita

6 Ympäristönsuojelulaki Jätevesien käsittelyjärjestelmä on suunniteltava, rakennettava ja ylläpidettävä siten, että sillä voidaan kohtuudella normaalikäytössä olettaa saavutettavan riittävä puhdistustaso.

7 Hajajätevesiasetus (209/2011) alkaen Lisäksi kunta voi määrätä tiukempia puhdistus-vaatimuksia esimerkiksi ranta- ja pohjavesialueille Siirtymäaikaa jatkettiin => Orgaaninen aine 80%

8 Hajajätevesiasetus (209/2011) alkaen Asetus ei aseta mitään käsittelymenetelmää tai laitetta toisten edelle laitteiston sovelluttava vaatimuksiin ja täytettävä puhdistusvaatimukset Muutosten myötä hyvin toteutettu maaperäkäsittely 3-osaisella saostuksella riittää useimmissa kohteissa 2 sakokaivoa + kivipesä/imeytyskaivo tai salaojaputki ym. ei ole riittävä käsittely WC-vesille!

9 Vaatimukset kiinteistöjen omistajille Hajajätevesiasetuksen mukainen selvitys nykyisestä järjestelmästä oltava jokaisella kiinteistöllä Asetuksen piiriin kuuluvien kiinteistöjen tulee kunnostaa järjestelmänsä mennessä Puutteellisesti toimivat järjestelmät tulee kuitenkin korjata välittömästi, samoin kiinteistöt joissa suoritetaan rakennustai toimenpideluvan edellyttävää korjaus tai muuta toimintaa. Toimenpiteet eivät välttämättä ole suuria ja kalliita, joten asia kannattaa hoitaa kuntoon hyvissä ajoin!

10 Mikä järjestelmä kiinteistölleni? Vesi- ja viemäriverkosto vesihuollon kehittämissuunnitelma? toiminta-alue & liittymisvelvoite? Onko mahdollisuuksia vesiosuuskunnan perustamiselle ja hankkia kenties yhteinen kyläpuhdistamo? Kiinteistökohtaiset menetelmät Vedettömät käymälät?

11

12 Kiinteistökohtaiset menetelmät Kaikkien syntyvien jätevesien yhteiskäsittely tai harmaiden ja käymäläjätevesien erottelu ja käsittely Esikäsittely eli saostussäiliöt + maaperäkäsittely (suodattamo/imeyttämö) + pien-/laitepuhdistamo Umpisäiliö kaikille tai pelkille mustille jätevesille Vähävetiset käymäläratkaisut! (5l -> 5dl)

13 Maaimeyttämö Jätevesi johdetaan imeytysputkilla jakokerroksen kautta maaperään, josta edelleen pohjaveteen. Etäisyys pohjaveden pintaan tulee näin ollen olla riittävä.

14 Maaimeyttämö

15 Maasuodattamo Jätevedet suodatetaan vastaavasti valikoitujen maa-aineksien kautta kokoomaputkistoon, josta ne johdetaan kokoomakaivon kautta purkupaikalle (esim. avo-ojaan).

16 Maasuodattamo

17 Mikä järjestelmä kiinteistölleni?

18 Käymälä- ja pesuveden erottelevat järjestelmät

19 Käymälä- ja pesuvesien käsittely samassa järjestelmässä

20 Perustason alueet Kaikkien jätevesien yhteiskäsittely 3-osainen saostussäiliö + maasuodattamo 3-osainen saostussäiliö + maaimeyttämö Vanhojen järjestelmien hyväkuntoisia osia ehkä mahdollista hyväksikäyttää Uudisrakennuksissa erillisviemäröinti edullinen toteuttaa jv-järjestelmästä riippumatta

21 Herkästi pilaantuvat alueet Herkät pohjavesi- tai pohjaveden muodostumisalueet Herkät pintavesialueet Käymälävesille umpisäiliö Vähävetiset käymälät Pesuvesille harmaavesisuodin tai 2-osainen saostussäiliö ja maaperäkäsittely Laitepuhdistamot Ei välttämättä sovellu yksittäisen kiinteistön menetelmäksi Huomio purkuvesiin! Vedettömät käymälät ja asianmukainen kompostointi Hyväksyttävät menetelmät määritellään paikallisesti kunnittain

22 Vähäiset jätevesimäärät Määrittely vaihtelevaa kunnittain Kylmä/lämmin painevesi ja vesikalusteiden määrä Lämminvesivaraajan koko? l? Yleisesti kantoveteen rinnastettavalla pienellä pumpulla ja ns. kesäletkulla syntyvät jätevesimäärät katsotaan vähäisiksi esim. saunan padan täyttäminen Voidaan johtaa käsittelemättömänä maahan esim. saunapallo Ei suoraan vesistöön

23 Vähäiset jätevesimäärät

NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke

NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke Hankkeen sisältö ja toteutus Hanketta hallinnoi Kymijoen vesi ja ympäristö ry Hankkeessa toimii projektipäällikkö ja neljä jätevesineuvojaa, toimipisteet ovat Kouvolassa,

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesi-ilta

Haja-asutusalueen jätevesi-ilta Haja-asutusalueen jätevesi-ilta Marttila 7.12.2011 Jonna Hostikka Lainsäädäntöä Vesihuoltolaki (119/2001) Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevan kiinteistön on liityttävä laitoksen viemäriverkostoon

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Pohjois-Espoon asukasfoorumi Ruskatalon auditorio, Kalajärvi, 28.10.2010 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Haja-asutusalueen jätevesien

Lisätiedot

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 2 TAUSTAA Jäteveden sisältämästä fosforista 50% tulee

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A STORA ENSO OYJ Kesärannan ranta-asemakaavaalueen vesihuolto Selostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24308 Selostus 1 (6) Määttä Päivi Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 4201/11.01.03/2012 102 Haja-asutusalueen jätevesineuvonta vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. (09) 816 24834 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Jätevesienkäsittely kuntoon

Jätevesienkäsittely kuntoon Jätevesienkäsittely kuntoon Eija Säger Hämeen ammattikorkeakoulu Jätevesihuollon kehittäminen Tammelan kunnan hajaasutusalueilla hanke JärviSunnuntai 12.6.2011 Hämeen luontokeskus, Tammela Säädösmuutokset

Lisätiedot

Kiinteistökohtainen jätevedenkäsittely

Kiinteistökohtainen jätevedenkäsittely 27.6.2016 TARVITTAESSA ALAOTSIKKO/ INGRESSI/LÄHTÖ TARVITTAESSA ALAOTSIKKO/ INGRESSI/LÄHTÖ Satu Heino Kiinteistökohtainen jätevedenkäsittely Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Kokemäenjoen vesistön

Lisätiedot

Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta?

Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta? Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta? Hajajätevesilainsäädännön uusimmat käänteet Lohja 15.11.2010 1 Voimassa oleva lainsäädäntö Ympäristönsuojelulain säännökset talousjätevesistä 18 :ssä (ja 11 :ssä)

Lisätiedot

Jätevesien käsittely kuntoon. Täytä vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 15.3.2016 mennessä

Jätevesien käsittely kuntoon. Täytä vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 15.3.2016 mennessä Jätevesien käsittely kuntoon Täytä vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 15.3.2016 mennessä Ympäristötarkastaja Sirpa Viholainen 28.5.2011 Vauhtia jätevesien käsittelyyn Kaikissa kiinteistöissä

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Lahnus-Takkulaseudun omakotiyhdistys 29.3.2011 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Jätevesien käsittely hajaasutusalueella Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesineuvontahanke Pohjois-Pohjanmaalla Jatkorahoitusta on haettu

Haja-asutusalueen jätevesineuvontahanke Pohjois-Pohjanmaalla Jatkorahoitusta on haettu Haja-asutusalueen jätevesineuvontahanke Pohjois-Pohjanmaalla 2015-16 1.6.2015-31.5.2016 Jatkorahoitusta on haettu Hankkeen palvelut Hanke tarjoaa järjestöille ja kerhoille yms. mahdollisuuden saada maksuton

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE. Kiinteistönhaltija. Nimi. Osoite. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE. Kiinteistönhaltija. Nimi. Osoite. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE Kiinteistönhaltija Nimi Osoite Puhelinnumero ja sähköpostiosoite Tiedot kiinteistöstä omistus vuokra Kiinteistön osoite Kylä ja RN:o Käyttötarkoitus

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Hajatko Tietoa jätevesien käsittelyn järjestämiseen haja-asutusalueella Projektikoodi: A30072 Hajatko - hanke Hankkeen käytännön järjestelyistä vastaa

Lisätiedot

Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen

Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen Johanna Kallio, SYKE / Kestävä vesihuolto Vesihuolto-pohjavesi - neuvottelupäivät, 4.-5.4.2017 Tampere Haja-asutusalueiden

Lisätiedot

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 JÄTEVEDEN KÄSITTELY Tiivistelmä: Asetus talousjätevesien käsittely vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla MR PIPE SERVICE FINLAND OY 2 1.

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Jätevedet käsittelyyn, YSL ja jätevesiasetus - muutokset Pääsääntöiset käsittelyvaatimukset Herkillä

Lisätiedot

Ennen hajajätevesiasetusta

Ennen hajajätevesiasetusta 8.4.2011 Lauri Tarasti: Haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyn uudistus Ennen hajajätevesiasetusta Vuonna 1961 annetussa vesilaissa (264/1981) saostuskaivokäsittely säädettiin haja-asutuksen jätevesien

Lisätiedot

Jätevesijärjestelmän suunnitelma

Jätevesijärjestelmän suunnitelma 1 Jätevesijärjestelmän suunnitelma Liite rakennus - tai toimenpidelupahakemukseen Suunnitelma koskee: sekä: uuden rakennuksen uutta jätevesijärjestelmää olemassa olevan jätevesijärjestelmän tehostusta

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN YMPA RISTO NSUOJELUMA A RA YKSET 2 LUKU: Jätevedet Sisällys 2. LUKU: JÄTEVEDET... 3 3 Jätevesien käsittely viemäriverkoston ulkopuolella... 3 1. Jätevesien

Lisätiedot

Harmaan jäteveden käsittely. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus

Harmaan jäteveden käsittely. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus Harmaan jäteveden käsittely Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 12.5.2017 Jätevesijakeiden erottelun periaate Jätevesijakeiden erottelu on useassa tapauksessa yksinkertaisin

Lisätiedot

Hajajätevesiasetus. Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011. Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 11.2.

Hajajätevesiasetus. Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011. Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 11.2. Hajajätevesiasetus Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011 Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 1 Hajajätevesiasetuksen soveltamisala Sovelletaan viemäriverkoston ulkopuolella Soveltamisala

Lisätiedot

KAAVATILANNE Asemakaava Ranta-asemakaava Yleiskaava. Muu rakennus, mikä?

KAAVATILANNE Asemakaava Ranta-asemakaava Yleiskaava. Muu rakennus, mikä? SELVITYS SELVITYS NYKYISESTÄ JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Säilytetään kiinteistöllä! KIINTEISTÖN- OMISTAJAN YHTEYSTIEDOT Nimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero KIINTEISTÖ Kaupunginosa/kylä

Lisätiedot

Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä

Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä 1 Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä järjestelmä vesikäymälällä järjestelmä ainoastaan pesuvesille, ns. harmaavesille järjestelmä muulle jätevedelle (esim. öljypitoiselle vedelle) Omistaja

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI 2016 2 Vaatimukset viemäriverkoston ulkopuolisten kiinteistöjen jätevesijärjestelmille: Jätevedet tulee johtaa vähintään kolmeosastoisen

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN KIINTEISTÖN OMISTAJA Nimi: Osoite: Puhelin kotiin: Puhelin työhön: RAKENNUS- PAIKKA Kiinteistön haltija (jos eri kuin omistaja): Kylä: Rakennuspaikan osoite:

Lisätiedot

Turku, 28.11.2011 Ympäristöasiantuntija MMM Asko Särkelä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Turku, 28.11.2011 Ympäristöasiantuntija MMM Asko Särkelä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Pesu- ja käymälävesien erillisviemäröinti ja -käsittely Turku, 28.11.211 Ympäristöasiantuntija MMM Asko Särkelä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Haja-asutuksen jätevesien koostumus

Lisätiedot

JÄTEVESITIEDOTE. Ketä jätevesien käsittelyvelvollisuus koskee? Milloin jätevesijärjestelmää on tehostettava tai uusittava?

JÄTEVESITIEDOTE. Ketä jätevesien käsittelyvelvollisuus koskee? Milloin jätevesijärjestelmää on tehostettava tai uusittava? Ketä jätevesien käsittelyvelvollisuus koskee? Milloin jätevesijärjestelmää on tehostettava tai uusittava? JÄTEVESITIEDOTE Tämä jätevesitiedote on tarkoitettu Sinulle, joka haluat saada puolueetonta ja

Lisätiedot

KIINTEISTÖN HALTIJA Nimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite TIEDOT KIINTEISTÖSTÄ Kiinteistön osoite Kiinteistön rek.n:o Kiinteistön valmistumisvuosi Peruskorjausvuodet

Lisätiedot

TALOUSJÄTEVESIASETUS Valtioneuvoston asetus 542/2003 TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA

TALOUSJÄTEVESIASETUS Valtioneuvoston asetus 542/2003 TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA TALOUSJÄTEVESIASETUS Valtioneuvoston asetus 542/2003 TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Voimaan 1.1.2004 Sievin kunnan ympäristötoimi ja Sie 1 TALOUSJÄTEVESIASETUS

Lisätiedot

HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus

HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus Minttu Peuraniemi, 19.9.2012 www.luvy.fi Aatteellinen yhdistys aatteellista toimintaa ja sitä tukevaa liiketoimintaa

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kiinteistön haltija

Lisätiedot

Diaarinumero (Viranomainen täyttää) VAPAUTUSHAKEMUS VESIJOHTOON JÄTEVESIVIEMÄRIIN SADEVESIVIEMÄRIIN LIITTYMISESTÄ OHJEITA: Täyttäkää kaikki kohdat huolellisesti. Jokaisesta vesipisteitä tai viemärin sisältävästä

Lisätiedot

Yksivesiviemäröinnistä erotteluun? Alipainekäymälä vanhaan rakennukseen. Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Lohja 23.11.2011

Yksivesiviemäröinnistä erotteluun? Alipainekäymälä vanhaan rakennukseen. Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Lohja 23.11.2011 Yksivesiviemäröinnistä erotteluun? Alipainekäymälä vanhaan rakennukseen Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Lohja 23.11.2011 Yhden putken systeemi vai erotteleva? Vanhoissa kiinteistöissä yleensä yksi

Lisätiedot

Sisällys WehoPuts jäteveden pienpuhdistamot WehoSeptic-maapuhdistamot WehoSeptic-mökkituotteet WehoSeptic-kuivakäymälätuotteet

Sisällys WehoPuts jäteveden pienpuhdistamot WehoSeptic-maapuhdistamot WehoSeptic-mökkituotteet WehoSeptic-kuivakäymälätuotteet Sisällys WehoPuts 5-10... 3 WehoPuts-tarvikkeet... 3 WehoPuts 15-95... 4 WehoSeptic-maapuhdistamot...5-6 WehoSeptic-mökkituotteet... 6 WehoSeptic-kuivakäymälätuotteet... 7 Hanakat-toimipaikat... 8 WehoPuts

Lisätiedot

Jätevesien käsittelysuositukset viemäröimättömällä alueella Janakkalan kunnassa

Jätevesien käsittelysuositukset viemäröimättömällä alueella Janakkalan kunnassa 6.6.2008 Jätevesien käsittelysuositukset viemäröimättömällä alueella Janakkalan kunnassa Haja-asutusalueen jätevesienkäsittelyä ohjaavat ympäristönsuojelulaki (86/2000), valtioneuvostonasetus talousjätevesien

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesiasiat järjestykseen. Saarten jätevesipäivä 8.3.2014 Jarkko Leka

Haja-asutuksen jätevesiasiat järjestykseen. Saarten jätevesipäivä 8.3.2014 Jarkko Leka Haja-asutuksen jätevesiasiat järjestykseen Saarten jätevesipäivä 8.3.2014 Jarkko Leka MIKÄ ON VALONIA? Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Perustettiin yhdistämällä V-S

Lisätiedot

Putkilahden vesihuoltosuunnitelma

Putkilahden vesihuoltosuunnitelma JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Putkilahden vesihuoltosuunnitelma Raportti, LUONNOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29378 Raportti, LUONNOS 1 (6) Saviranta Sonja Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Putkilahden vesihuolto

Lisätiedot

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro:

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN SELVITYSLOMAKE Asikkalan kunta Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan Rakennusvalvonta rakennusvalvontaan Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: Uusi jätevesijärjestelmä

Lisätiedot

Täydennys lohjalaisille hyvä jätevesien käsittely esitteeseen 8.12.2009

Täydennys lohjalaisille hyvä jätevesien käsittely esitteeseen 8.12.2009 HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LOHJALLA Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (Haja-asutuksen jätevesiasetus 542/2003)

Lisätiedot

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ. 2. KIINTEISTÖN TIEDOT Kylä: Korttelin / Tilan nimi: Tontin n:o / RN:o

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ. 2. KIINTEISTÖN TIEDOT Kylä: Korttelin / Tilan nimi: Tontin n:o / RN:o Jalasjärven kunta Tekninen osasto Ympäristötoimi Kirkkotie 4, PL 12 61601 Jalasjärvi SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ 1. KIINTEISTÖN OMISTAJAN/HALTIJAN TIEDOT : : virka-aikana: Sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Jätevesien käsittely kuntoon

Jätevesien käsittely kuntoon Jätevesien käsittely kuntoon Uudet vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 1.1.2014 alkaen Järviseudun jätevesi 2013 tiedotushanke KUREJOKI 7.4.2010 Vauhtia jätevesien käsittelyyn Kaikissa kiinteistöissä

Lisätiedot

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke Kuva: Satu Heino

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke Kuva: Satu Heino Jätevesien käsittely k haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke 2 Kuva: Satu Heino 1 Kuva: Satu Heino Mitä kuormittavaa jätevesi j sisält ltää? 4

Lisätiedot

Katsaus hajajätevesilainsäädäntöön. Ari Kangas Ympäristöministeriö Jätevesineuvojien koulutus

Katsaus hajajätevesilainsäädäntöön. Ari Kangas Ympäristöministeriö Jätevesineuvojien koulutus Katsaus hajajätevesilainsäädäntöön Ari Kangas Ympäristöministeriö Jätevesineuvojien koulutus 7.4.2017 Hallitusohjelman kirjaus jätevesiasetuksesta (2015) Jätevesiasetuksen kohtuullistaminen YSL:n lukua

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos ympäristönsuojelulain muuttamisesta

Hallituksen esitysluonnos ympäristönsuojelulain muuttamisesta Hallituksen esitysluonnos ympäristönsuojelulain muuttamisesta 27.4.2016 Haja-asutuksen talousjätevesien käsittelyä koskevaa sääntelyä ehdotetaan kohtuullistettavan ja selkeytettävän Hallitusohjelman kirjaus

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri

Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri VÖYRIN KUNTA Jätevesijärjestelmä Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, 66600 Vöyri selvitys olemassa olevasta järjestelmästä jätevesijärjestelmän uusiminen uusi jätevesijärjestelmä rakennusluvan

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Lopen vesihuoltopäivä 7.5.2010 Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Juha Viinikka ympäristöpäällikkö Vesihuoltoa ohjaava lainsäädäntö Vesilaki Ympäristönsuojelulaki Maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. NAANTALIN KAUPUNKI SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ HUOLTOPÄIVÄKIRJA Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kiinteistön haltija

Lisätiedot

WehoSeptic. Jäteveden maapuhdistamot

WehoSeptic. Jäteveden maapuhdistamot WehoSeptic Jäteveden maapuhdistamot Omakotitalon asumisjätevesien puhdistusratkaisut Maasuodatus Jätevesi esikäsitellään 3 -osaisessa saostussäiliössä, jossa erotellaan kiintoaineet ja rasva. Erottelua

Lisätiedot

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke 2 Kuva: Harri Mattila

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke 2 Kuva: Harri Mattila Jätevesien käsittely k haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke 2 Kuva: Harri Mattila 1 Mitä kuormittavaa jätevesi j sisält ltää? 3 Asetus talousjätevesien

Lisätiedot

TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011)

TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011) Huom. Kiinteistöllä säilytettävä TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011) Yhteenveto jätevesijärjestelmän suunnitelmasta Uusi jätevesijärjestelmä

Lisätiedot

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESISUUNNITELMAT. Vesipäivä 22.3.2013 Vs. johtava rakennustarkastaja Sari Valjakka

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESISUUNNITELMAT. Vesipäivä 22.3.2013 Vs. johtava rakennustarkastaja Sari Valjakka HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESISUUNNITELMAT Vesipäivä 22.3.2013 Vs. johtava rakennustarkastaja Sari Valjakka Lainsäädäntöä Mikkelin seudun ympäristösuojelumääräykset 11.6.2012 Vna Talousvesien käsittelystä viemäriverkoston

Lisätiedot

KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT TURUSSA 20.5.2011

KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT TURUSSA 20.5.2011 KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT TURUSSA 20.5.2011 Risto Mansikkamäki ympäristökeskuksen johtaja Keski Uudenmaan ympäristökeskus Keski Uudenmaan ympäristökeskus Keski Uudenmaan ympäristökeskus on Järvenpään ja Keravan

Lisätiedot

OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA.

OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA. Liite 1/1 OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA. A. JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU,

Lisätiedot

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja 15.11.2012

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja 15.11.2012 Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja 15.11.2012 Sisältö Työn tavoitteet Suunnitteluperusteet Kustannuslaskentaperusteet Mahdollisten

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittely

Haja-asutuksen jätevesien käsittely Haja-asutuksen jätevesien käsittely Laki eräistä naapuruussuhteista 26/1920 3 : Talli, navetta, lantasäiliö, käymälä tai muu sellainen laitos on niin tehtävä, ettei naapuri kärsi siitä ilmeistä haittaa.

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Sanna Laakso Vanhempi jätevesineuvoja 13.3.2017 1 Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla

Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla LINKKI-hankkeen tulokset 2014 Karolina Örnmark ja Virve Ståhl Jätevesiseminaari 23.3.2015 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Tavoitteet: vesiensuojelun, ympäristönsuojelun

Lisätiedot

Vesihuoltolain mukaisesta liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen ja haja-asutuksen jätevesiasetuksen käsittelyvelvoitteista poikkeaminen

Vesihuoltolain mukaisesta liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen ja haja-asutuksen jätevesiasetuksen käsittelyvelvoitteista poikkeaminen Vesihuoltolain mukaisesta liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen ja haja-asutuksen jätevesiasetuksen käsittelyvelvoitteista poikkeaminen Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS JÄTEVESIEN KÄSITTELYOHJE VANTAAN HAJA-ASUTUSALUEILLA

VANTAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS JÄTEVESIEN KÄSITTELYOHJE VANTAAN HAJA-ASUTUSALUEILLA VANTAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELYOHJE VANTAAN HAJA-ASUTUSALUEILLA Haja-asutuksen jätevesien käsittelyohje on tarkoitettu kaikille, jotka rakentavat uudisrakennusta tai korjaavat jo

Lisätiedot

JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA. Loimaa/Alastaro, kunnantalon valtuustosali 17.4.2013 Jarkko Leka, Valonia

JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA. Loimaa/Alastaro, kunnantalon valtuustosali 17.4.2013 Jarkko Leka, Valonia JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA Loimaa/Alastaro, kunnantalon valtuustosali 17.4.2013 Jarkko Leka, Valonia 2 Mikä on Valonia? Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus

Lisätiedot

Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kunnan ympäristönsuojelumääräykset Ympäristölautakunta

Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kunnan ympäristönsuojelumääräykset Ympäristölautakunta Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kunnan ympäristönsuojelumääräykset Ympäristölautakunta 12.10.2011 46 1 Luku Yleiset määräykset 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on ympäristönsuojelulakia

Lisätiedot

Katsaus lainsäädäntöön - hajajätevedet

Katsaus lainsäädäntöön - hajajätevedet Katsaus lainsäädäntöön - hajajätevedet Erja Werdi, ympäristöministeriö Suomen ympäristökeskus 11.5.2016 Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutus ohjelma Teemat 1. Esittely, osallistujat ja lyhyt selostus

Lisätiedot

RANTA-ALUEIDEN KIINTEISTÖJEN JÄTEVESIENKÄSITTELY TAMMELASSA 2008

RANTA-ALUEIDEN KIINTEISTÖJEN JÄTEVESIENKÄSITTELY TAMMELASSA 2008 RANTA-ALUEIDEN KIINTEISTÖJEN JÄTEVESIENKÄSITTELY TAMMELASSA 2008 1. JOHDANTO 2. RAJAUS, OTANTA JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. TERMIT 4. TULOKSET 4.1. Kiinteistöjen käyttö 4.2. Kiinteistöjen vedensaanti 4.3.

Lisätiedot

Sivu 1. MRL-lupa nro:

Sivu 1. MRL-lupa nro: Sivu 1 Mikkelin seudun 2012 Selvitys ypäristöpalvelut jätevesijärjestelästä PL 167 50101 Mikkeli Käsittelytiedot: JV-kanta nro: LIMS-kohde nro: Täyttöohjeet takasivulla MRL-lupa nro: 1. RAKENNUS- Kunta

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

KOKEMÄEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET KOKEMÄEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Liite 1A KV hyväksynyt 17.5.2004 25 Ohjeet jätevesijärjestelmän valintaan, rakentamiseen ja hoitoon Kokemäen kaupungin viemärilaitoksen viemäriverkon ulkopuolisilla

Lisätiedot

OHJE JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA. Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista?

OHJE JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA. Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista? JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista? Haja-asutusalueiden jätevesien vaikutus kohdistuu pääosin lähiympäristöön. Maahan johdetut jätevedet voivat

Lisätiedot

Hajajätevesilainsäädännön muutokset ja päivittyvä materiaali. Ari Kangas Ympäristöministeriö LINKKI2016-hankkeen loppuseminaari 29.3.

Hajajätevesilainsäädännön muutokset ja päivittyvä materiaali. Ari Kangas Ympäristöministeriö LINKKI2016-hankkeen loppuseminaari 29.3. Hajajätevesilainsäädännön muutokset ja päivittyvä materiaali Ari Kangas Ympäristöministeriö LINKKI2016-hankkeen loppuseminaari 29.3.2017 Hallitusohjelman kirjaus jätevesiasetuksesta (2015) Jätevesiasetuksen

Lisätiedot

Joitakin esimerkkejä tavallisimmista toimivista jätevesiratkaisuista haja-asutusalueella

Joitakin esimerkkejä tavallisimmista toimivista jätevesiratkaisuista haja-asutusalueella Joitakin esimerkkejä tavallisimmista toimivista jätevesiratkaisuista haja-asutusalueella Jätevesien käsittelyn tavoitteena Länsi-Turunmaalla on vesistöjen ja pohjaveden pilaantumisen estäminen ja naapureille

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesineuvonta Nurmijärvellä 2014

Haja-asutuksen jätevesineuvonta Nurmijärvellä 2014 Haja-asutuksen jätevesineuvonta Nurmijärvellä 2014 Hajajätevesineuvoja Larissa Rimpiläinen Hajajätevesineuvonta Nurmijärven alueella 2014 Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry toteutti

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI 2011 2 Vaatimukset viemäriverkoston ulkopuolisten kiinteistöjen jätevesijärjestelmille: Jätevedet tulee johtaa vähintään kolmeosastoisen

Lisätiedot

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset Minttu Peuraniemi 17.4.2010 Yhdistys perustettu 1975 Jäsenet kunnat, teollisuus, yritykset, yhdistykset Tavoitteet vesiensuojelun,

Lisätiedot

jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009

jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009 Kiinteistökohtainen jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009 Jätevesien käsittelyn järjestäminen....on varmasti talouden yksi suurimmista hankinnoista..ei ole mikään heräteostos..kannattaa

Lisätiedot

Tilan nimi ja RN:o. Onko rakennuspaikka pohjavesialueella kyllä ei omakotitalo rivitalo vapaa-ajan asunto sauna maatilan asuinrakennus

Tilan nimi ja RN:o. Onko rakennuspaikka pohjavesialueella kyllä ei omakotitalo rivitalo vapaa-ajan asunto sauna maatilan asuinrakennus SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ 2007 1. KIINTEISTÖN OMISTAJA Nimi: Osoite: Puhelin kotiin: Puhelin työhön: 2. RAKENNUS- PAIKKA Kiinteistön haltija (jos eri kuin omistaja): Kylä: Rakennuspaikan osoite:

Lisätiedot

JÄTEVESINEUVONTA. - Pelkkää P***AA? Minttu Peuraniemi, Elämää vedestä, 5.11.2012

JÄTEVESINEUVONTA. - Pelkkää P***AA? Minttu Peuraniemi, Elämää vedestä, 5.11.2012 JÄTEVESINEUVONTA - Pelkkää P***AA? Minttu Peuraniemi, Elämää vedestä, 5.11.2012 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Tavoitteet: vesiensuojelun, ympäristönsuojelun ja ympäristöterveyden edistäminen Jäsenet:

Lisätiedot

JÄTEVESIEN KÄSITTELYOHJE VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA

JÄTEVESIEN KÄSITTELYOHJE VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA JÄTEVESIEN KÄSITTELYOHJE VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA JOHDANTO Tämän haja-asutuksen jätevesien käsittelyä koskevan ohjeen tarkoituksena on antaa ohjeita talousjätevesien

Lisätiedot

Hajajätevesilainsäädännön uudistaminen Kirkkonummen kunnan näkökulmasta

Hajajätevesilainsäädännön uudistaminen Kirkkonummen kunnan näkökulmasta Hajajätevesilainsäädännön uudistaminen Kirkkonummen kunnan näkökulmasta 29.3.2017 LINKKI2016-hankkeen loppuseminaari Lohjan kaupungintalo Monkola 29.3.2017 Kirkkonummen kunta/ ympäristönsuojelu, Elina

Lisätiedot

JÄTEVESIASETUKSEN 542/2003 VAIKUTUKSET HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYYN

JÄTEVESIASETUKSEN 542/2003 VAIKUTUKSET HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYYN JÄTEVESIASETUKSEN 542/2003 VAIKUTUKSET HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYYN Vesihuoltolaki 9.2.2001/119 - Kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma 1.4.2004 mennessä määritellään mm., mille alueilla viemäriverkosto

Lisätiedot

Sisältö KOLARIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS

Sisältö KOLARIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS 1 KOLARIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS Sisältö 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Tavoite... 2 2 Määräysten antaminen ja valvonta... 2 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin määräyksiin...

Lisätiedot

JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN RAKENTAMINEN TAI MUUTTAMINEN VIEMÄRI- VERKOSTON ULKOPUOLISELLA ALUEELLA

JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN RAKENTAMINEN TAI MUUTTAMINEN VIEMÄRI- VERKOSTON ULKOPUOLISELLA ALUEELLA 1(4) Varkauden kaupunki RAKENNUSVALVONTA Pieksämäen kaupunki Keski-Savon yhtenäiset käytännöt Leppävirran kunta Joroisten kunta Heinäveden kunta 1.2.2016 v 1.0 Käytäntöä koskevat mahdolliset kuntakohtaiset

Lisätiedot

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta Ympäristölautakunta 80 01.07.2015 Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta 431/11.01.05/2014 YMPLTK 80 Asia Kiinteistön omistaja hakee 13.11.2014 saapuneella hakemuksella

Lisätiedot

HUNTTIJÄRVEN KUNNOSTAMINEN. Osahanke: Päästölähteiden kartoitus ja asukkaiden neuvonta ja kannustaminen jätevesijärjestelmien parantamiseen

HUNTTIJÄRVEN KUNNOSTAMINEN. Osahanke: Päästölähteiden kartoitus ja asukkaiden neuvonta ja kannustaminen jätevesijärjestelmien parantamiseen HUNTTIJÄRVEN KUNNOSTAMINEN Osahanke: Päästölähteiden kartoitus ja asukkaiden neuvonta ja kannustaminen jätevesijärjestelmien parantamiseen HANKERAPORTTI Anna Tuominen ja Janne Asukas Laurea-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Vesa Arvonen: Karhoismajan jätevesiasiat kuntoon

Vesa Arvonen: Karhoismajan jätevesiasiat kuntoon Vesa Arvonen: Karhoismajan jätevesiasiat kuntoon Nyt kun Karhoismajan vesireittien järvien veden laatua ollaan parantamassa, on yksi tärkeä tekijä kiinteistöiltä tulevan kuormituksen vähentäminen. Kuormituksella

Lisätiedot

Maaliskuussa 2011 muutettiin ympäristönsuojelulakia sekä kumottiin vanha jätevesiasetus ja annettiin uusi jätevesiasetus.

Maaliskuussa 2011 muutettiin ympäristönsuojelulakia sekä kumottiin vanha jätevesiasetus ja annettiin uusi jätevesiasetus. Maaliskuussa 2011 muutettiin ympäristönsuojelulakia sekä kumottiin vanha jätevesiasetus ja annettiin uusi jätevesiasetus. -> Tavoitteena selkeyttää ja kohtuullistaa puhdistusvaatimuksia sekä ottaa kiinteistökohtaiset

Lisätiedot

KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE. Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014

KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE. Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014 KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014 Asetus 209/2011 talousjätevesien käsittelystä Tavoite: haja-asutusalueen kiinteistöjen

Lisätiedot

VESIHUOLTO HAJA-ASUTUSALUEILLA

VESIHUOLTO HAJA-ASUTUSALUEILLA VESIHUOLTO HAJA-ASUTUSALUEILLA Jäteveden käsittelyn vaatimukset ja vaihtoehdot Karolina Örnmark, 29.4.2015 www.luvy.fi Aatteellinen yhdistys aatteellista toimintaa ja sitä tukevaa liiketoimintaa Tavoitteet

Lisätiedot

KAKSKERRANJÄRVEN JA ILLOISTENJÄRVEN VALUMA-ALUEIDEN JÄTEVESISELVITYS ARVIO JÄTEVESILAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOSTEN VAIKUTUKSISTA

KAKSKERRANJÄRVEN JA ILLOISTENJÄRVEN VALUMA-ALUEIDEN JÄTEVESISELVITYS ARVIO JÄTEVESILAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOSTEN VAIKUTUKSISTA KAKSKERRANJÄRVEN JA ILLOISTENJÄRVEN VALUMA-ALUEIDEN JÄTEVESISELVITYS JA ARVIO JÄTEVESILAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOSTEN VAIKUTUKSISTA Viivi Vihersaari Turun ympäristönsuojelutoimisto 22 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 I

Lisätiedot

IKAALISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

IKAALISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET IKAALISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET IKAALISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon

Lisätiedot

Heinäveden Kunnan YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

Heinäveden Kunnan YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Heinäveden Kunnan YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Hyväksytty 24.9.2012 Heinäveden kunnan kunnanvaltuustossa, voimaantulo 1.11.2012 2 SISÄLLYSLUETTELO SIVU LUKIJALLE... 3 1 LUKU : YLEISET MÄÄRÄYKSET... 4 1

Lisätiedot

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Ohjausryhmän kokous 13.6.2012 / Turku

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Ohjausryhmän kokous 13.6.2012 / Turku Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Ohjausryhmän kokous 13.6.2012 / Turku Sisältö Suunnitteluperusteet Kustannuslaskentaperusteet Mahdollisten viemäröintialueiden luokittelu

Lisätiedot

OMAKOTITALOILLE. Toimintavarmat, helppohoitoiset ja pitkäikäiset jätevesiratkaisut. www.jita.fi

OMAKOTITALOILLE. Toimintavarmat, helppohoitoiset ja pitkäikäiset jätevesiratkaisut. www.jita.fi Toimintavarmat, helppohoitoiset ja pitkäikäiset jätevesiratkaisut OMAKOTITALOILLE Valtioneuvoston asetus jätevesien käsittelystä haja-asutusalueella astui voimaan 1.1.2004 ja sitä muokattiin osittain vuonna

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS HAJAJÄTEVESIASETUKSEN 12 :N MUUTTAMISES- TA

VALTIONEUVOSTON ASETUS HAJAJÄTEVESIASETUKSEN 12 :N MUUTTAMISES- TA YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Lainsäädäntöneuvos 14.10.2010 Tuire Taina Luonnos VALTIONEUVOSTON ASETUS HAJAJÄTEVESIASETUKSEN 12 :N MUUTTAMISES- TA Taustaa Ympäristönsuojelulain (86/2000) 103 :ssä säädetään

Lisätiedot

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa?

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Jätevedenkäsittelyn perusteet ja järjestelmien toimivuus Satu Heino Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Asetus talousjätevesien käsittelystä Oman

Lisätiedot

Yleisimpien jäteveden käsittelyjärjestelmien tunnistaminen sekä järjestelmän toimivuuden arviointi kiinteistökäynnillä

Yleisimpien jäteveden käsittelyjärjestelmien tunnistaminen sekä järjestelmän toimivuuden arviointi kiinteistökäynnillä Yleisimpien jäteveden käsittelyjärjestelmien tunnistaminen sekä järjestelmän toimivuuden arviointi kiinteistökäynnillä Helsinki 22.5.2015 Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Mitä järjestelmiä kiinteistöiltä

Lisätiedot

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN 1(3) KITEEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta pvm PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN VAPAUTUSHAKEMUKSESTA ASIA HAKIJA KIINTEISTÖ Vesihuoltolain (681/2014) 11 :n mukainen vapautushakemus Kiteen kaupungin vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVEDET Tilannekatsaus 2011

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVEDET Tilannekatsaus 2011 Liite 5. Länsi-Uudenmaan hajajätevesihanke LINKKI 2011 HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVEDET Tilannekatsaus 2011 Karolina Örnmark Minttu Peuraniemi Lohja 2012 Sisältö 1 Johdanto... 4 2 Haja-asutuksen jätevedet Länsi-Uudellamaalla...5

Lisätiedot

OPAS JÄTEVESIJÄRJESTELMIEN SUUNNITTELUUN JA RAKENTAMISEEN HAJA-ASUTUSALUEELLA

OPAS JÄTEVESIJÄRJESTELMIEN SUUNNITTELUUN JA RAKENTAMISEEN HAJA-ASUTUSALUEELLA Jyväskylän kaupunki Kaupunkirakennepalvelut Ympäristötoimi 2012 OPAS JÄTEVESIJÄRJESTELMIEN SUUNNITTELUUN JA RAKENTAMISEEN HAJA-ASUTUSALUEELLA SISÄLLYSLUETTELO: 1. Miksi kiinteistökohtaista jätevesien käsittelyä

Lisätiedot

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Liitteitä: kpl

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Liitteitä: kpl Hämeenkyrön kunta, Ympäristönsuojelu Hollitie 7, 39100 HÄMEENKYRÖ Saapumispäivä Käsittely 1(6) SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Liitteitä: kpl Selvitys säilytetään kiinteistöllä ja esitetään

Lisätiedot

Voppe-jätevesikoulutus 19.10.2009 Eura. Tulkintaopas. Tero Forsman. tero.forsman@valonia.fi p.044 907 5990

Voppe-jätevesikoulutus 19.10.2009 Eura. Tulkintaopas. Tero Forsman. tero.forsman@valonia.fi p.044 907 5990 Voppe-jätevesikoulutus 19.10.2009 Eura Tulkintaopas Tero Forsman tero.forsman@valonia.fi p.044 907 5990 Valonia, Vanha Suurtori 7 (Hjeltin talo), 20500 Turku www.valonia.fi/jatevesi, tero.forsman@valonia.fi

Lisätiedot

Muuttuvien hajajätevesisäädösten huomioiminen kuntien määräyskokoelmissa ja valvonnassa

Muuttuvien hajajätevesisäädösten huomioiminen kuntien määräyskokoelmissa ja valvonnassa Muuttuvien hajajätevesisäädösten huomioiminen kuntien määräyskokoelmissa ja valvonnassa Hajajätevedet järjestykseen risteilyllä Laivaseminaari 13.2.2017 Viking Line, m/s Gabriella Miira Riipinen ympäristöpäällikkö

Lisätiedot