Patologian nimikkeistö IAP 20.11.2009 Paula Kujala
Laboratorionimikkeistön taustaa Lääkintöhallitus ja Sairaalaliitto asettivat vuonna 1969 asiantuntijaelimen valtakunnallista tilastointia ja keskussairaaloiden laboratorioiden suunnittelua varten Ensimmäinen laboratoriotutkimusnimikkeistö julkaistiin vuonna 1974 Laboratoriotutkimusten nimikkeistö on nykyisin käytössä kaikissa maamme terveydenhuollon yksiköissä Sitä käyttää myös Kelan sairausvakuutuksen korvaustaksajärjestelmä
Laboratoriotutkimusnimikkeistö On tarkoitettu potilaan hoidosta vastaavan lääkärin ja tutkimuksen suorittavan yksikön käyttämäksi yhteiseksi koodistoksi. Nimikkeistön avulla pyritään siihen, että laboratoriotieto on yksiselitteistä sekä pyytäjän, suorittajan että tiedon tulkinnan kannalta. Nimikkeistö kattaa kliinisen kemian, kliinisen fysiologian, kliinisen mikrobiologian, kliinisen neurofysiologian, genetiikan ja patologian laboratoriotutkimukset
Nimikkeistön avulla pyritään valtakunnalliseen yhdenmukaisuuteen Se on tarkoitettu käytettäväksi terveydenhuollon laboratorioissa ja tietojärjestelmissä Yhtenäinen tutkimusnimikkeistö muodostaa perustan sähköiselle tiedonsiirrolle ja potilastietojen hyödyntämiselle yli organisaatiorajojen Sen kattava käyttö on välttämätöntä siirryttäessä kansalliseen toimintaan laboratoriotiedon välittämisessä ja arkistoinnissa
Laboratoriotutkimusnimikkeistö on vahvistettu osaksi valtakunnallista sähköistä potilaskertomusjärjestelmää Nimikkeistöä ylläpidetään kansallisella koodistopalvelimella http://koodistopalvelu.stakes.fi, jolta se on luettavissa sosiaali ja terveydenhuollon tietojärjestelmiin Nimikkeistön Excel muotoinen versio on ajantasaisena luettavissa osoitteessa www.kunnat.net/soster > luokitukset, nimikkeistöt Samalla Kuntaliiton sivulla julkaistaan myös nimikkeistössä toteutetut muutokset päivämäärineen
http://sty.stakes.fi/fi/koodistopalvelu/koodisto.htm
Luokituksia
Laboratorionimikkeistöä
Painopiste on siirtynyt nimikkeistön sähköisen version ylläpitämiseen, ja painetun nimikkeistön julkaisuväliä on pidennetty neljään vuoteen Nyt painettava nimikkeistö korvaa vuoden 2006 nimikkeistön ja tulee voimaan 1.1.2010 Nimikkeistöä on ajanmukaistettu asiantuntijoilta ja kliinisiltä laboratorioilta saatujen kommenttien pohjalta poistamalla vanhentuneita tutkimuksia, korjaamalla havaittuja virheitä sekä lisäämällä uusia tutkimuksia. SUOMEN KUNTALIITTO SOSIAALI JA TERVEYSYKSIKKÖ
TYÖRYHMÄ Miettinen Ari, toimitusjohtaja, Laboratoriokeskus, PSHP (puheenjohtaja) Eronen Marianne, asiantuntijalääkäri, Kela Hartiala Jaakko, professori, TYKS Ihalainen Jarkko, lääketietieteellinen johtaja, Yhtyneet Medix Laboratoriot Oy Keinänen Mauri, toimitusjohtaja, Labquality Oy Koskinen Pertti, erikoislääkäri, TYKS Kujala Paula, ylilääkäri, Laboratoriokeskus, PSHP Laitinen Päivi, sairaalakemisti, OYS Lappalainen Maija, osastonylilääkäri, HUSLAB Virtanen Martti, johtaja, Pohjoismainen luokituskeskus Hartikainen Kauko, erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto (sihteeri) Nevalainen Marjukka, FM, Laboratoriokeskus, PSHP (asiantuntijasihteeri)
Työryhmän kokoonpanossa pyritään siihen, että ryhmässä ovat edustettuina kaikki nimikkeistön mukaiset laboratorioerikoisalat Nimikkeistön kehittämisen tarpeista ja sen käyttöön liittyvistä ongelmista voi olla yhteydessä työryhmän sihteereihin tai jäseniin.
LABORATORIONIMIKKEISTÖN KÄYTTÖ Tutkimusnimikkeet ovat valtakunnallisesti yhtenäisesti sovittuja Tutkimusten systeemilyhennettä tai mittayksikköä ei saa muuttaa. Mikäli valtakunnallisesta nimikkeistöstä puuttuu jokin paikallisen toiminnan kannalta oleellinen nimike, on esitettävä työryhmälle sen ottamista valtakunnalliseen nimikkeistöön.
LABORATORIONIMIKKEISTÖN KÄYTTÖ Tutkimusmenetelmää tai sen muuttumista ei pääsääntöisesti pidetä perusteena uudelle nimikkeelle Nimikkeistöön aiemmin hyväksyttyjä menetelmäkohtaisia nimikkeitä ei ole kuitenkaan aktiivisesti poistettu
LABORATORIONIMIKKEISTÖN KÄYTTÖ Potilaan hoidon näkökulmasta eri menetelmillä ja eri suorituspaikoissa tehtävien tutkimusten tulosten tulisi olla toisiinsa nähden vertailukelpoisia Tutkimuksen suorittajaa, fyysistä suorituspaikkaa (laboratorio tai vierianalytiikka) tai tutkimuksen kiireellisyyttä (laboratoriotesti tai pikatesti) ei ole katsottu perusteeksi erillisille nimikkeille Tutkimuksen kontekstia ei toisin sanoen ole katsottu nimikkeistöllä ratkaistavaksi asiaksi, joten se tulee ratkaista potilastietojärjestelmissä muilla tavoin.
TUTKIMUSNIMEN RAKENNE Numerokoodi Kullakin tutkimuksella on nimikkeistössä nelinumeroinen juokseva numerokoodi, joka yksilöi tutkimuksen atk järjestelmissä Valtakunnallinen koodisto alkaa numerokoodista 1001. Koodit 0001 1000 sekä 8000 19999 on jätetty kunkin laitoksen tai laboratorion omaan käyttöön Omaa numerokoodia saatetaan tarvita esimerkiksi sellaisia tutkimuksia varten, joiden käyttö on väliaikaista tai joita tehdään vain organisaation sisällä
TUTKIMUSNIMEN RAKENNE Tutkimuksen nimilyhenne Tutkimusten nimilyhenteitä voidaan käyttää tutkimuksia pyydettäessä, niitä suoritettaessa sekä tutkimusvastauksissa Tutkimusnimilyhenne on 10 merkin mittainen sisältäen systeemilyhenteen, tutkimuslyhenteen ja mahdollisen takaliitteen seuraavasti: Kaksi ensimmäistä merkkiä muodostavat systeemilyhenteen Kolmas merkki on väliviiva, joka erottaa systeemilyhenteen tutkimuslyhenteestä Seitsemän seuraavaa merkkiä muodostavat tutkimuslyhenteen takaliitteineen Esim. Ts PADGast
TUTKIMUSNIMEN RAKENNE Tutkimuksen nimilyhenne Pääosa tutkimusnimilyhenteistä vastaa tutkimuksen suomenkielistä pitkää nimeä. Lisäksi on käytetty vakiintuneita suomalaisia lyhenteitä sekä yleisimpiä kansainvälisiä lyhenteitä Takaliitteiden avulla pyritään selventämään tutkimuskokonaisuutta lyhyessä muodossa.
TUTKIMUSNIMEN RAKENNE Tutkimusnimi Tutkimusten pitkät nimet ovat pääsääntöisesti suomenkielisiä Esim. Gastroskopianäytteiden histologinen tutkimus Nimen pitäisi jo kertoa tutkimuksen sisältö
Mittayksikkö Mittayksikkönä kvantitatiivisille määrityksille käytetään yleensä molaarisia yksikköjä Sana LOMAKE yksikkönä tarkoittaa joko lausuntoa tai tilannetta, jolloin tutkimuspyyntö johtaa useaan vastaukseen.
Erikoisala Laboratorioiden teknisen ja hallinnollisen toimintaympäristön muuttuminen sekä mm. potilastutkimusten ja genetiikan tutkimusten luokittelun vaikeudet ovat johtaneet siihen, että erikoisalajaottelusta osana nimikkeistöä on luovuttu Nimikkeistötyöryhmä pyytää kuitenkin edelleen nimike ehdotuksissa tiedon erikoisalasta, jolta tutkimukseen liittyvä asiantuntemus useimmiten on saatavissa
PATOLOGIAN NIMIKKEET Nimikkeistökirjassa edelleen oma osionsa patologialle Patologian nimikkeistön tarkoituksena on varmistaa, että näytettä lähetettäessä yksikäsitteisesti pyritään määrittelemään haluttu tutkimus Nimikkeen tulee perustua pyyntöön. Tällä tavalla on mahdollista saada näyte hyvillä lähetetiedoilla varustettuna ja toisaalta laboratorion tarpeita silmällä pitäen mahdollisimman hyvin ja pitkälle valmisteltuna tutkittavaksi Toisaalta pyritään siihen, että laboratorio käsittelee näytteen nimikkeen edellyttämällä tavalla, laskuttaa nimikkeen määräämän hinnan ja laskee tilastot yleisesti noudatetuin nimikkein Tarkoituksena ja tavoitteena on siis päästä ennakoitavuuteen kaikissa näytteen käsittelyvaiheissa
PATOLOGIAN NIMIKKEET Patologian sytologisten ja histologisten näytteiden nimike on muodostettu lähtökohtana se elin tai kudos, mistä näyte on otettu Mikäli lähtökohtana olevaa elintä tai kudosta ei ole määritetty, tutkimusnimikkeen perustana on ollut se kirurginen toimenpide, jonka seurauksena näyte on syntynyt Näytteen laajuus ja sen käsittelyn edellyttämä vaativuustaso on pyritty ottamaan huomioon tutkimusnimikkeitä luotaessa.
PATOLOGIAN TUTKIMUSNIMIKKEET Obduktiot 4034 Ts Abortti Aborttikudoksen dissektiotutkimus 4187 Cn PAD Keskushermoston erillinen neuropatologinen tutkimus 4069 Pt Obd 1 Obduktio, aikuinen 4070 Pt Obd 2 Obduktio, lapsi 4072 Pt Obd 4 Obduktio, mikrobiologinen 4071 Pt Obd 3 Obduktio, neuropatologinen
PATOLOGIAN TUTKIMUSNIMIKKEET Solunäytetutkimukset 4038 Bl BAL 1 Bronkoalveolaarinen huuhtelunäyte,solututk. 4040 Bf Syto Bronkuseritteen irtosolututkimus 1331 Ex Eos Eosinofiilit, yskös 4044 Pt Papa 1 Gynekologinen irtosolututkimus 4045 Pt Papa 2 Gynekologinen irtosolututkimus, seulonta 3053 Syto Irtosolututkimus, muu 4421 Sy Syto Irtosolututkimus, nivelneste 4422 Ma Syto Irtosolututkimus, poskiontelo 4423 Ko Syto Irtosolututkimus, silmän sidekalvo 4189 Ut Syto Kohdun irtosolututkimus 4059 Li Syto Likvorin irtosolututkimus 4062 St Syto Mahalaukun irtosolututkimus 4068 Ns Syto Nenän irtosolututkimus 3990 Ts FNAB Ohutneulabiopsiatutkimus 4037 As Syto Peritoneaalinesteen irtosolututkimus 4076 Pf Syto Pleuranesteen irtosolututkimus 4077 Mf Syto Rintarauhaseritteen irtosolututkimus 4785 SytPika Sytologinen pikatutkimus 4078 U Syto Virtsan irtosolututkimus 4080 Ex Syto Ysköksen irtosolututkimus
PATOLOGIAN TUTKIMUSNIMIKKEET Konsultaatiot 4050 Pt Konsul Konsultaatio
Erikoistutkimukset 4035 Ts AA O Amyloidi (kval) 4036 Ts AChEs O Asetyylikoliiniesteraasi (kval) 4792 Ly CD4/CD8 Auttajasolujen ja estäjäsolujen suhde 4039 Bl BAL 2 Bronkoalveolaarinen huuhtelunäyte, asb.kvant. 4786 B CD2CD3 CD2 ja CD3 lymfosyyttien osoitus verestä 4787 Ts CD2CD4 CD2 ja CD3 lymfosyyttien osoitus kudoksesta 4041 Ts DNAFc DNA, virtaussytometria 4721 Ts HER2ISH HER 2 neu, onkogeeni, ISH tutkimus 4047 Sk PAD IF Iho, immunofluoresenssitutkimus 4766 Sk IF IgA Iho, immunofluoresenssitutkimus, IgA 4788 Ts ICAM 1 Intersellullaarisen adheesiomolekyyli 1:n osoitus 4185 Syto IH Irtosolunäyte, immunohistokemiallinen tutk. 4186 SytoISH Irtosolunäyte, in situ hybridisaatiotutkimus 4052 Ts PAD EM Kudosnäyte, elektronimikrosk. tutkimus 4190 Ts PAD EH Kudosnäyte, entsyymihistokem. tutkimus 4053 Ts PAD IF Kudosnäyte, immunofluoresenssitutkimus 4191 Ts PAD IH Kudosnäyte, immunohistokemiallinen tutkimus 4192 Ts PAD ISH Kudosnäyte, in situ hybridisaatiotutkimus 4193 Ts PADKert Kudosnäyte, kertymätautiepäily 4789 Ts LyAdh Leukosyyttien adheesiomolekyylien osoitus 4790 Ts LyAkt Leukosyyttien aktivaatiomolekyylien osoitus 4791 Li Lmark Leukosyyttien pintamarkkerit likvorista 4195 Bo PAD Mor Luun histomorfometrinen tutkimus 4065 Ki PAD EM Munuainen, elektronimikroskooppinen tutkimus 4066 Ki PAD IF Munuainen, immunofluorenssitutkimus 4624 Ts HPVNhO Papilloma virus, nukleiinihappo (kval) 2482 PncaVr Pneumocystis jirovecii, värjäys 2575 Ts Res Reseptoritutkimus
PATOLOGIAN TUTKIMUSNIMIKKEET Kudosnäytetutkimukset 4183 Pi PAD Aivolisäkkeen histologinen tutkimus 4042 He PAD Endomyocardiumin histologinen tutkimus 4043 Ts PADGast Gastroskopianäytteiden histologinen tutkimus 4046 Ne PAD Hermon histologinen tutkimus 4184 Sk PADIhot Ihottumanäytteen histologinen tutkimus 4424 Pl PAD Istukan histologinen tutkimus 4049 Ln PAD Imusolmukkeen histologinen tutkimus 4188 Lu PAD Keuhkon histologinen tutkimus 4764 Ts PADColo Kolonoskopianäytteiden histologinen tutkimus 4051 Ts PADpika Kudoksen pikaleiketutkimus 4054 Ts PAD 1 Kudosnäytteen histologinen tutkimus 1 3 eriteltyä pientä näytettä 4055 Ts PAD 2 Kudosnäytteen histologinen tutkimus 4 eriteltyä pientä näytettä 4056 Ts PAD 3 Kudosnäytteen histologinen tutkimus suppea leikkauspreparaatti 4194 Ts PAD 4 Kudosnäytteen histologinen tutkimus laaja leikkauspreparaatti 4057 M PAD Lihaksen histologinen tutkimus 4060 Bo PAD Luun tai kovakudoksen histologinen tutkimus 4061 Bm PAD Luuytimen histologinen tutkimus 4064 Lr PAD Maksan histologinen tutkimus 4067 Ki PAD Munuaisen histologinen tutkimus 4763 Ts PADPros Prostatabiopsian histologinen tutkimus 4765 Ln PADSent Vartijaimusolmuketutkimus (sentinel node)
PATOLOGIAN TUTKIMUSNIMIKKEET Kudosnäytetutkimukset Uudet nimikkeet 6144 Ts PADBrea Rinnan paksuneulabiopsian histologinen tutkimus 6145 Bo PAD 4 Luu tai pehmytkudosnäytteen histologinen tutkimus, laaja leikkauspreparaatti 6146 Br PAD 4 Rinnan histologinen tutkimus, laaja leikkauspreparaatti 6147 Gi PAD 4 Gi alueen näytteen histologinen tutkimus, laaja leikkauspreparaatti 6148 Lu PAD 4 Keuhkonäytteen histologinen tutkimus, laaja leikkauspreparaatti 6149 Ug PAD 4 Urogenitaalialueen näytteen histologinen tutkimus, laaja leikkauspreparaatti
6144 Ts PADBrea Tutkimuksen nimi: Ts Rinnan paksuneulabiopsian histologinen tutkimus Lyhenne: Ts PADBrea Mittayksikkö: Lomake Sisältö: Paksuneulabiopsiadiagnostiikka rintarauhasen muutoksista. Tutkimus liittyy oleellisena osana esim. rintasyövän seulontaan sen jatkotutkimuksena
6145 Bo PAD 4 Tutkimuksen nimi: Bo Luu tai pehmytkudosnäytteen histologinen tutkimus, laaja leikkauspreparaatti Lyhenne: Bo PAD 4 Mittayksikkö: Lomake Sisältö: Luun tai pehmytkudoksen laajat leikkauspreparaatit, joihin usein liittyy pahanlaatuisen kasvaimen levinneisyyden määritys ja hoitovasteen arviointi
6146 Br PAD 4 Tutkimuksen nimi: Br Rinnan histologinen tutkimus, laaja leikkauspreparaatti Lyhenne: Br PAD 4 Mittayksikkö: Lomake Sisältö: Rinnan osapoisto tai ablaatiopreparaatti, johon usein liittyy kainaloevakuaatiopreparaatti
6147 Gi PAD 4 Tutkimuksen nimi: Gi Gi alueen näytteen histologinen tutkimus, laaja leikkauspreparaatti Lyhenne: Gi PAD 4 Mittayksikkö: Lomake Sisältö: Gi alueen laajat leikkauspreparaatit, esim. ruokatorven, mahalaukun, haiman ja suolenpoistopreparaatit, joihin usein liittyy pahanlaatuisen kasvaimen levinneisyyden määritys
6148 Lu PAD 4 Tutkimuksen nimi: Lu Keuhkonäytteen histologinen tutkimus, laaja leikkauspreparaatti Lyhenne: Lu PAD 4 Mittayksikkö: Lomake Sisältö: Keuhkon tai sen lohkon poistopreparaatti, johon usein liittyy pahanlaatuisen kasvaimen levinneisyyden määritys
6149 Ug PAD 4 Tutkimuksen nimi: Ug Urogenitaalialueen näytteen histologinen tutkimus, laaja leikkauspreparaatti Lyhenne: Ug PAD 4 Mittayksikkö: Lomake Sisältö: Ug alueen (esim. vulva, cervix, endometrium tai ovario sekä virtsarakko, prostata tai kives) laajat leikkauspreparaatit, joihin usein liittyy pahanlaatuisen kasvaimen levinneisyyden määritys
4054 Ts PAD 1 Kudosnäytteen histologinen tutkimus 1 3 eriteltyä pientä näytettä Pienten kudosnäytteiden histologinen diagnostiikka Nimikkeeseen kuuluvat kaikki sellaiset pienet diagnostiset kudosnäytteet, joille ei ole omaa itsenäistä tutkimusnimikettä Pyydettyyn tutkimukseen saa kuulua eriteltyinä korkeintaan kolme biopsiakohtaa sisältävä näyte tai yksi pienen ihokasvaimen poistonäyte.
4054 Ts PAD 1 Kudosnäytteen histologinen tutkimus 1 3 eriteltyä pientä näytettä endoskopioiden yhteydessä otetut pienet biopsianäytteet esim. bronkuksesta tai virtsarakosta limakalvobiopsiat kohdunsuulta, endometriumilta, vaginasta tai vulvasta pienet diagnostiset kudosnäytteet esim. temporaaliarteriasta, pleurasta, kurkunpäästä tai suun limakalvoilta paksuneulabiopsiat, joilla ei ole elinkohtaista nimikettä pienen ihokasvaimen tai ihomuutoksen (esim. luomen) poistonäytteet palat siemenjohtimista muut samantyyppiset näytteet
4055 Ts PAD 2 Kudosnäytteen histologinen tutkimus 4 eriteltyä pientä näytettä Pienten biopsianäytteiden histologinen diagnostiikka (kuten 4054 Ts PAD 1) Kun pyydetyssä tutkimuskokonaisuudessa on eriteltyinä yli kolme näytteenottokohtaa (näytepurkkia) Esim. erilaisten diagnostisten toimenpiteiden yhteydessä otetut pienet biopsialuontoiset kudospalat eriteltyinä Pienten ihokasvainten poistonäytteet eivät kuulu tähän nimikkeeseen, ks. 4054 Ts PAD 1.
4056 Ts PAD 3 Kudosnäytteen histologinen tutkimus, suppea leikkauspreparaatti yksinkertainen kokonainen elin tai sen osa, johon ei liity maligniteettiepäilyä,esim. sappirakko, appendix, nielurisa, munatorvi (extrauterina) tai munasarja pienet ja yksinkertaiset leikkauspreparaatit esim. rintarauhasesta tai pehmytosista, joihin ei liity maligniteettiepäilyä imusolmukenäytteet, jotka eivät kuulu suurempaan näytekokonaisuuteen eivätkä sisällä lymfoomaepäilyä yksinkertainen kohtunäyte (esim. myomakohtu) kokonaisena tai osina kohdun limakalvon kaapeet ja resektionäytteet portio/cervix laskeumaleikkauksesta pienet portion konisaationäytteet (loop näytteet) lyhyet, hyvänlaatuisen syyn takia poistetut suoliresekaatit prostatalastut, rakkolastut muut samantyyppiset leikkauspreparaatit Huom! Jos samassa leikkauksessa poistetaan useampia pieniä resekaatteja, on ne käsiteltävä erillisinä näytteinä
4194 Ts PAD 4 Kudosnäytteen histologinen tutkimus, laaja leikkauspreparaatti Kookkaimpien kudosnäytteiden histologinen diagnostiikka Nimikettä käytetään lähetettäessä tutkimukseen erikoistoimenpiteitä vaativat työläät ja runsaasti kudosta sisältävät leikkauspreparaatit, joille ei ole omaa elinkohtaista nimikettä Tutkimukseen voi liittyä pahanlaatuisen kasvaimen levinneisyyden määritys, resektiopintojen tutkiminen tai muuta vastaavaa.
4194 Ts PAD 4 Kudosnäytteen histologinen tutkimus, laaja leikkauspreparaatti Tutkimusnimikkeeseen kuuluvat esimerkiksi: kohdun ja sivuelinten muodostama näytekokonaisuus ilman maligniteettiepäilyä laaja suoliresekaatti ilman maligniteettiepäilyä pahanlaatuisten ihokasvainten poistonäytteet, joissa on otettava kantaa kasvaimen kokonaispoistoon ja marginaaleihin ja joissa voi olla näytteen orientaatioon vaikuttavia merkkilankoja kauladissektiopreparaatti pään ja kaulan alueen leikkauspreparaatti kilpirauhasen poistopreparaatti muut samantyyppiset leikkauspreparaatit
4194 Ts PAD 4 Kudosnäytteen histologinen tutkimus, laaja leikkauspreparaatti Huom! Yhteen tutkimuskokonaisuuteen voidaan sisällyttää vain samaan diagnostiseen ongelmaan liittyvät kudosnäytteet (esim. kilpirauhasen syöpäleikkauksen yhteydessä poistettu ihon luomi on lähetettävä tutkittavaksi omalla pyynnöllään) Jos samassa leikkauksessa poistetaan useampia laajoja kudoskokonaisuuksia, esim. molemmat rintarauhaset syövän vuoksi, tai pään ja kaulan alueen kasvainresekaatti sekä kauladissektiopreparaatti, on ne käsiteltävä erillisinä näytteinä
Uudet nimike ehdotukset Uusia nimike ehdotuksia voi lähettää työryhmän sihteerille sähköpostilla tai nimikkeistön kotisivulla olevalla sähköisellä lomakkeella: www.kunnat.net/soster > Nimikkeistöt, luokitukset Ehdotuksessa on mainittava tutkimuksen nimi, lyhenneehdotus, perustelut tutkimukselle, tutkimuksen mittayksikkö, erikoisala ja ehdotuksen tekijän yhteystiedot. Uusien tutkimusten kohdalla edellytetään pääsääntöisesti näyttöä siitä, että tutkimus on vakiintuneessa käytössä tai että tutkimuksen kliininen tarve ja vaikuttavuus on riittävästi dokumentoitu.
Ehdotuslomake
Toiveita patologian nimikkeistön kehittämiselle 1. Nimikkeistön käyttö yhtenäisemmäksi Nimikkeiden käytöstä ja uusista nimikkeistä suositustyyppiset ohjeet IAP:n kotisivulle IAP:n laadunvarmistustyöryhmälle koordinointivastuu uusien nimikkeiden tarpeiden keräämisestä ja ehdotuksista?
Toiveita patologian nimikkeistön kehittämiselle 2. Puretaan PAD 1, PAD 2, PAD 3 ja PAD 4 tutkimukset vähitellen elin ja toimenpidekohtaisiksi Jonkinlainen kokonaisremontti?
Nimikkeistön kokonaisremontti? Esim. linkittäen toimenpideluokituksiin? Toimenpideluokitus, kilpirauhanen
Kiitos!