Pörssin avoimet ovet 11.9.2013. Toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoski

Samankaltaiset tiedostot
Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2015

Osavuosikatsaus tammi syyskuu Konsernijohtaja Fredrik Strand Talousjohtaja Antti Heinola

Talotekniikkaa kiinteistöjen koko elinkaareen

Caverion Kannattavaa kasvua elinkaariratkaisuista

Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2015

Toimitusjohtajan katsaus varsinaisessa yhtiökokouksessa

Pörssi-ilta, Oulu Toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoski

Caverion Oyj Uuden pörssiyhtiön kasvusuuntana Keski-Eurooppa

Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Caverion Kannattavaa kasvua elinkaariratkaisuista

Caverion Älykästä kiinteistötekniikkaa

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2013

Caverion Älykästä kiinteistötekniikkaa

Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2013

Caverion Talotekniikkaa kiinteistöjen koko elinkaareen Carnegie Kiinteistöseminaari

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

YIT:n tapahtumia. Hannu Leinonen Toimitusjohtaja. Ylimääräinen yhtiökokous

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Palvelualan yleinen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008

Tilinpäätöstiedote 2014 Tammi joulukuu 2014

Toimitusjohtajan katsaus varsinaisessa yhtiökokouksessa. Juhani Pitkäkoski

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Teollisuuden yleinen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiantuotannon toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiavaltainen teollisuus Elinkeinoelämän Keskusliitto toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana

Basware Konsernitilinpäätös Forum Ajankohtaista pörssiyhtiön raportoinnissa

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Kuntien energiatehokkuussopimus Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

HINKU-HANKKEEN TOIMENPITEIDEN ALOITTAMINEN RAUMALLA

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiavaltainen teollisuus Metsäteollisuus ry toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa

ARD-Technology Oy. Elektroniikan tuotekehitys ideasta ylläpitoon elinkaaripalveluna

KR-Tukefin Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys

Toimitusjohtajan katsaus varsinaisessa yhtiökokouksessa

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki

Pihlajalinna julkistaa suunnitellun listautumisantinsa merkintähinnan alustavan hintavälin

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

Caverionin Kunnossa kasvuun -strategian edistyminen

PROJEKTISUUNNITELMA

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Tilinpäätöstiedote 2013

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Etteplan vuonna 2012: Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi. Toimitusjohtaja Juha Näkki

Lainahakemus Natura Viva Oy:n Vuosaaren melontakeskusinvestoinnin

2 364, ,1. 6,3 Tapaturmataajuus, LTIFR huollettavaa kohdetta 15,6. 12 maata. Listattu Nasdaq Helsingissä 93 % ISO 14001

NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY

UUSIUTUVA ENERGIA MAANKÄYTÖN NÄKÖKULMASTA

Ajankohtaista europarlamentista. Bioenergiapäivät Eija-Riitta Korhola, MEP

Osavuosikatsaus Q3/2008. Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Tilinpäätöstiedote Tammi joulukuu 2015

Caverion Älykästä kiinteistötekniikkaa

TUNTIMITTAUSTIEDON AVOIN PALVELUALUSTA Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari

Hyvinvoinnin tietotuotanto apunasi Pohjanmaan hyvinvoinnin ja tiedolla johtamisen kehittämisessä

RFID-tunnistus rengastuotannossa pilotin kokemuksia

Teollisuus osana elinvoimaista elinkeinorakennetta

Q Osavuosikatsaus Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2016

Spectrum kokous , Sturenkatu 2a, Helsinki

Suomi 100 -tukiohjelma

YIT:n maantieteellinen laajentuminen

Kehittämistehtävän aihe PaKaste - työskentelyjakso 2011

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Ruokajätteen. vähentäminen. Tiina Toivonen. Ekokokkikurssi

Smart way to smart products. Etteplan vuonna 2013: Kohtuullinen tulos vaikeassa kysyntätilanteessa

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

Tämä liite täydentää sopimuksessa määriteltyjä ehtoja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululuokissa. Nämä tarkennukset löytyvät II osasta.

DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA

Smart way to smart products. Etteplan Q2: Vakaa kehitys jatkui

Harvia Oyj Osavuosikatsaus

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 201/ /2016

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Oulun kaupungin tukipalveluiden yhteistyöryhmän loppuraportti

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Osake, rahasto, vakuutus vai PS-tili verotuksen kannalta? Juha-Pekka Huovinen Veronmaksajain Keskusliitto + Verotieto Oy

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Oheismateriaali yt / ^

AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPINNOT LUKUVUONNA

Yhteenveto työryhmän esityksestä

VIRIILI KUHMOINEN STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta

Yhdessä vielä enemmän. ihmisen kokoisia ja elämänmakuisia hankkeita

Etteplan Oyj. Liiketoimintakatsaus 2009

Osavuosikatsaus 1 3/2015. Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen

Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja muut ajankohtaiset asiat

HarviaOyj Puolivuosikatsaus

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

Vapaaehtoistoiminnan johtaminen. Saara Jäämies Salo

NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY

Järviruoko energiaksi, vesien tila paremmaksi Pohjois-Karjalassa (JÄREÄ-hanke)

V O I K O A S I A N A J O I M I S T O O L L A M U I S T I T I K U S S A?

Tilinpäätös Tammi joulukuu

YIT Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous Helsinki, Henrik Ehrnrooth Hallituksen puheenjohtaja

Transkriptio:

Pörssin avimet vet 11.9.2013 Timitusjhtaja Juhani Pitkäkski

Sisällys Liiketiminnan kuvaus Strategia ja vahvuudet Markkinanäkymät Taludellinen kehitys 2 Radshw 6 June 2013

suunnittelee, tteuttaa ja ylläpitää käyttäjäystävällistä ja energiatehkasta kiinteistötekniikkaa sekä tellisuuden palveluja Phjis- ja Keski-Eurpassa.

- Uusi pörssiyhtiö Helsingin Pörssissä Oyj syntyi YIT Oyj:n sittaisjakautumisessa 30.6.2013, kun YIT:n kiinteistötekniset palvelut ja tellisuuden palvelut siirrettiin erilliseen yhtiöön. YIT:n sakkeenmistajat saivat jakautumisessa jakautumisvastikkeena in sakkeita suhteessa mistukseensa YIT:ssä (1:1). Kaupankäynti in sakkeilla alki Helsingin pörssissä 1.7.2013. illa li nin 35 800 sakkeenmistajaa elkuun lpussa. 4

35 775 sakkeenmistajaa 30.8.2013 Osuus Muuts 28.6. Omistaja Osakkeita,kpl sakekannasta,% Muuts,kpl jälkeen,% Majr sharehlders n June 28,2013 1. Structr S.A. 17 140 000 13,65 % 1 710 000 11,08 % 2.Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma 7 732 100 6,16 % 0 0,00 % 3. Antti Herlinin mistamat rahastt 4 750 000 3,78 % 169 820 3,71 % 4. OP-rahastt 4 212 524 3,35 % 1 902 838 82,39 % 5. Fndita-rahastt 2 580 000 2,05 % 1 566 000 154,44% 6. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 2 322 115 1,85 % 0 0,00 % 7. Nrdea-rahastt 1 998 361 1,59 % 107 069 5,66 % 8. Odin-rahastt 1 776 335 1,41 % -23 241-1,29 % 9. Svenska litteratursällskapet i Finland r.f. 1 680 400 1,34 % 0 0,00 % 10. Danske Invest -rahastt 1 594 691 1,27 % 311 363 24,26 % 11.Valtin Eläkerahast 1 470 000 1,17 % 100 000 7,30 % 12.Brtherus Ilkka 1 304 740 1,04 % 0 0,00 % 13. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera 1 156 220 0,92 % 625 467 117,85 % 14. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapila 1 009 000 0,80 % -971 541-49,05 % 15. Aktia-rahastt 1 004 905 0,80 % 333 905 49,76 % 16. Evli-rahastt 730 000 0,58 % 204 508 38,92 % 17. Eläkevakuutussakeyhtiö Veritas 497 493 0,40 % 328 884 195,06 % 18. Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne 412 000 0,33 % 0 0,00 % 19. Säästöpankki-rahastt 371 181 0,30 % 231 647 166,01 % 20. Sigrid Juséliuksen Säätiö 361 000 0,29 % 0 0,00 % Omistajarakenne 30.8.2013 sakkeiden määrän mukaan (28.6.2013) Hallintarekisteröidyt ja ulkmaiset mistajat 39 % (35 %) Ktitaludet 21 % (22 %) Julkisyhteisöt 12 % (13 %) Rahitus- ja vakuutuslaitkset 11 % (13 %) Vitta tavittelemattmat yhteisöt 7 % (7 %) Yritykset ja asuntyhteisöt 10 % (9 %) 35 775 mistajaa (39 250) 20 suurinta yhteensä 54 103 065 43,08 % Kaikki sakkeet yhteensä 125 596 092 100,00 % 5

lyhyesti Liiketiminta Kiinteistöteknisten järjestelmien ja tellisuuden prsessien hult- ja kunnssapitratkaisut Kiinteistöteknisten järjestelmien asennus Prjektitimitukset tellisuudelle Avainluvut* Liikevaiht 2012: 2 803 milj. eura Käyttökate 2012: 85 milj. eura (3,0% liikevaihdsta) Liikevitt 2012: 61 milj. eura (2,2% liikevaihdsta) Liikevaihdn jakauma 2012 Rutsi 25% Sumi 22% Nrja 21% Saksa 19% Itävalta 6% Energiatehkkaat palvelut kiinteistöille ja tellisuudelle Henkiöstö 6/2013: 18 125 Tanska 5% Muut maat 3% *) Carve-ut **) Maakhtainen liikevaiht esitetään knserniyhtiön sijainnin perusteella. 6

Palvelumme kattavat kaikki taltekniikan sa-alueet kiinteistön ja tellisuuslaitksen kk elinkaaren ajan Suunnittelu Tteutus Hult ja kunnssapit Lämpö Vesi Ilmastinti Sähkö Tele ICT Autmaati, Kiinteistövalvm Turvatekniikka Palturvallisuus Tekninen kiinteistöjhtaminen Energiatehkkuus Kiinteistöjen energiasertifikaatit Tellisuuden esivalmisteet Jäähdytys 7

56 % liikevaihdsta hullsta ja kunnssapidsta Knserni % liikevaihdsta 4-6/2013 Phjis-Eurppa % liikevaihdsta 4-6/2013 Hult ja kunnssapit 56 % Prjektit 44 % Hult ja kunnssapit 61 % Prjektit 39 % Keski-Eurppa % liikevaihdsta 4-6/2013 Hult ja kunnssapit 38 % Prjektit 62 % 8

n yksi Eurpan jhtavista kiinteistötekniikan ja tellisuuden palveluyrityksistä Suurimmat timijat Eurpan kiinteistötekniikan palveluiden markkinilla* Kiinteistötekniikan palveluiden kknaismarkkinat Eurpassa 70 miljardia eura vunna 2012 Vinci Energies Service & Industry (FRA) Bilfinger Berger Services Eurpe (GER) 5 861 5 837 Kiinteistötekniikan palvelut Imtech (NL) SPIE Eurpe (FRA) BSNE 5 114 3 642 2 803 2 089 Tellisuuden palvelut 6,2 5,5 9,0 3,8 6,1 2,3 3,6 9,5 Pietari ja Mskva ISS Prperty Services (DK) 2 026 Bravida (SWE) 1 306 30,1 6,7 TBI Techniek (NL) Cr (SWE) 989 807 3,6 BSCE Hchtief Services Eurpe (GER) Ortner (AUT)* Alpine Energie 714 700 500 462 in markkina-asemat** Sumi Rutsi 1# 8% markkinasuudella 2# 6% markkinasuudella Nrja Tanska 1# 9% markkinasuudella 3# 3% markkinasuudella Saksa Itävalta 2# 2% markkinasuudella 3# 3% markkinasuudella *) Liikevaiht vunna 2012, miljardia eura. Lähde: in laskelmat yhtiöiden julkaisemien lukujen phjalta, Eurcnstruct 12/2012. 9 Radshw 2 September 2013

Strategia ja vahvuudet

Strategiset painpisteet Kannattavuuden parantaminen Phjis- Eurpassa Kasvua Keski- Eurpassa rgaanisesti ja yritysstin Laajat, uudet ja edistykselliset prjektit ja palvelut Hulln tehkkuuden jatkuva kehittäminen timintatapja ja työkaluja uudistamalla Matalampi rganisaati ja prjektiliiketiminnan keskittäminen saamiskeskuksiin Tarkempi prjektien valinta kannattavuuden ja riskien suhteen Parempi prjektien jhtaminen, systemaattisempi riskien hallinta sekä hankinta- ja tarjusprsessin tehstaminen Tutteistetut palvelupaketit - ServiFlex Valikidut yritysstt erityisesti saksankielisillä alueilla Hult- ja kunnssapitliiketiminnan kasvattaminen: Hultliiketiminnan suus liikevaihdsta vunna 2012 31 % Keski-Eurpassa (64 % Phjis-Eurpassa) Taltekniikan kknaistimitukset ja suuret Design & Build -hankkeet, jissa n mukana suunnittelusta lähtien Pitkäaikaiset palveluspimukset hullssa ja kunnssapidssa sekä palveluknseptien kehittäminen Teknisen erityissaamisen ja tutekehityksen vahvistaminen 11

Timenpiteet kannattavuuden parantamiseksi jatkuvat Phjis-Eurpassa Kevyt rganisaati ja keskitetty prjektiliiketiminta Prjektien tarkempi valinta sekä systemaattisempi riskienhallinta Tehkas hankinta- ja tarjusprsessi Tehkas hultprsessi Timenpiteet keskittyvät tällä hetkellä erityisesti Nrjan liiketimintaan. Rutsissa käänne n j nähtävissä. Vunna 2011 ilmitetut timet 40 milj. eurn kustannussäästöjen tteuttamiseksi n tehty: 800 työntekijän henkilöstövähennykset tteutettiin vuden 2012 lppuun mennessä Tammi kesäkuun 2013 henkilöstökustannukset vat 27,5 milj. eura alhaisemmat kuin edellisvuden vastaavana kautena. Lisäksi käynnissä neuvttelut 600 työntekijän vähentämisestä vuden 2013 aikana tästä nin 400 henkilöä vähennetty tammi kesäkuussa. 12

Tavitteena lisätä pitkäaikaisia palveluspimuksia Hult ja kunnssapit pyritään liittämään myös saksi prjektitimituksia: Suunniteltuaan ja tteutettuaan kiinteistön taltekniikan vi hultaa ja ylläpitää kiinteistöä jpa kahdenkymmenen vuden ajan (elinkaarimalli). Phjis-Eurppa 328 344 305 Hulln ja kunnssapidn liikevaiht, milj. e. % liikevaihdsta 346 291 305 64 % 64 % 63 % 63 % 62 % 61 % Hulln ja kunnssapidn palveluknseptit: ServiFlexknseptin avulla asiakkaalle vidaan justavasti kta räätälöity palvelupaketti laajasta määrästä erillisiä palveluita yhdellä spimuksella ja yhdeltä palveluntarjajalta. Kehitys huhti kesäkuussa Hulln ja kunnssapidn liikevaiht laski 9 % edellisvuden vastaavasta ajankhdasta: 1-3/12 4-6/12 7-9/12 10-12/12 1-3/13 4-6/13 Keski-Eurppa Erikissaamista kiinteistöjen etävalvnnassa. Hulln ja kunnssapidn lisätöitä lykätty Phjis-Eurpassa 46 53 57 64 49 58 Keski-Eurpassa hulln ja kunnssapidn vlyymi kasvi 8 % vuden 2012 huhti-kesäkuusta 29 % 30 % 32 % 33 % 35 % 38 % 1-3/12 4-6/12 7-9/12 10-12/12 1-3/13 4-6/13 13

Prjektiliiketiminnassa tavitellaan tasapainisempaa liiketimintaprtflita in tavitteena n kasvaa Design & Build -prjektien sekä taltekniikan kknaistimitusten tarjajana: Urakintia parempi kannattavuus, vähemmän kilpailua illa n erikissaamista vaativien khteiden, kuten labratriiden ja sairaaliden tekniikassa Puhdastilat, jäähdytys, sprinkerit, turvallisuus ja AV, energiatehkkuus Oma T&K-keskus Saksan Aachenissa Kehitys huhti kesäkuussa: Prjektialituksia lykätty Keski- Eurpassa Prjektiliiketiminnan kannattavuus edelleen alhainen Phjis- Eurpassa Phjis-Eurppa 185 194 181 Keski-Eurppa Prjektiliiketiminnan liikevaiht, milj. e. % liikevaihdsta 207 177 195 36 % 36 % 37 % 38 % 38 % 39 % 1-3/12 4-6/12 7-9/12 10-12/12 1-3/13 4-6/13 126 114 123 132 91 95 71 % 70 % 68 % 67 % 65 % 62 % 1-3/12 4-6/12 7-9/12 10-12/12 1-3/13 4-6/13 14

Yritysstt vat tukeneet liikevaihdn kasvua Yritysstkriteerit Sijitetun pääman tutt yli 20 % Strateginen yhteenspivuus maantieteellisesti sekä liiketimitaprtflin ja asiakassektrien kannalta Täydentävä saaminen ja resurssit Liiketimintakulttuuri Mahdllisuus parantaa stettavan yrityksen kannattavuutta ja kasvattaa arva Vahva paikallinen markkinaasema Liikevaiht, milj. e 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Calr AB 678 1 021 1 680 1 797 1 892 2 140 2 396 2 125 2 353 2 876 2 803 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 ABB:n kiinteistötekniset palvelut Kertyvä vusittainen kasvu 2002 2012 + 15 % MCE AG caverin GmbH 2002-2009 luvut vat virallisen timialaraprtinnin mukaiset, ja ne sisältävät YIT:n kiinteistötekniset palvelut ja tellisuuden palvelut -liiketimintjen kknaisliikevaihdn. 2010-2012 luvut vat in carve-ut-segmenttiraprtinnin mukaisia ulkisia liikevaihtlukuja. 15

Kilpailuetumme Kattavat palvelut, maantieteellisesti laaja timinta ja vahva markkinaasema Kilpailuetu markkinilla, jilla suurin sa muista palveluntarjajista keskittyy muutamaan yksittäiseen ratkaisuun paikallisesti. Tekninen edelläkävijyys ja mat innvatiiviset ratkaisut Puhdastiljen, sairaaliden ja labratriiden teknlgiat Kiinteistöjen autmaati ja etävalvnta, tellisuuden krkeapaineputkistt Oma tutekehitys innvatiiviset, asiakkaille kustannussäästöjä tuvat ratkaisut. Energiatehkkuus sana kaikkia palveluja ja ratkaisuja Aina mukana palveluspimuksissa ja prjektitimituksissa. Asiakkaalle lennainen valintakriteeri. Kyky kasvaa myös yritysstin Hajanaisilla markkinilla runsaasti mahdllisuuksia yritysstihin. Vankka kkemus yritysstista. Edellytykset vahvalle kassavirralle Hulln ja kunnssapidn merkittävä suus, pitkäaikaiset asiakkuudet ja laaja asiakasphja vähentävät riippuvuutta suhdannevaihteluista. Henkilövaltainen liiketiminta vaatii vähäisiä investinteja. 16

Markkinanäkymät

Megatrendit tukevat in palvelujen kysyntää Teknlgian lisääntyminen rakennuksissa Taltekniikan suus nin 30 % kiinteistön rakennuskustannuksista Kasvavaa kysyntää tekniselle erikissaamiselle sekä jatkuvalle hulllle ja kunnssapidlle Palvelujen ulkistaminen Ilmastnmuuts ja energiatehkkuus Tiukentuva lainsäädäntö, kasvava energiankulutus, energiasektrin uudistamistarpeet Energiatehkkuus ratkaiseva tekijä palveluntarjajaa valittaessa Digitalisaati Autmaati ja etävalvnta lisääntyvät Kiinteistöjen kunnssapit perustuu ennakintiin, tarpeenmukaisuuteen ja tdellisiin lsuhteisiin Kiinteistöteknisten palvelujen hajautuneet markkinat Markkinilla paljn pieniä timijita Laaja palveluvalikima kilpailuetu etenkin suurissa prjekteissa Kasvumahdllisuuksia erityisesti saksankielisillä alueilla Suuret palvelukknaisuudet yhdeltä kumppanilta

Markkinanäkymät: Prjektiliiketiminta Uusinvestinneissa päätöksentek n edelleen hidasta, mutta psitiivisia merkkejä n näkyvissä 150 Timitiljen uudisrakentamisen vlyymit Phjis-Eurpassa, indeksi 150 Timitiljen uudisrakentamisen vlyymit Keski-Eurpassa, indeksi 140 140 130 130 120 120 110 110 100 100 90 90 80 80 70 70 60 60 50 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013E 2014E 2015E 50 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013E 2014E 2015E Sumi Rutsi Nrja Tanska Baltian maat Saksa Itävalta Pula Tšekki Lähde: Eurcnstruct kesäkuu 2013. 19

Markkinanäkymät: Hult ja kunnssapit Hult- ja kunnssapitmarkkiniden arviidaan säilyvän vakaina tai kasvavan hieman in merkittävimmissä timintamaissa Timitiljen hulln ja kunnssapidn vlyymit Phjis-Eurpassa, indeksi Timitiljen hulln ja kunnssapidn vlyymit Keski-Eurpassa, indeksi 150 140 130 120 110 100 90 80 150 140 130 120 110 100 90 70 80 60 70 50 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013E 2014E 2015E 60 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013E 2014E 2015E Sumi Rutsi Nrja Tanska Saksa Itävalta Pula Tšekki Lähde: Eurcnstruct kesäkuu 2013. 20

in palvelujen markkinanäkymät 2013 Hult- ja kunnssapitmarkkiniden arviidaan säilyvän vakaina tai kasvavan hieman in merkittävimmissä timintamaissa vunna 2013. Kasvulle n edelleen sutuisat edellytykset kaikilla in timinta-alueilla. Venäjällä hult- ja kunnssapitmarkkiniden dtetaan parantuvan edelleen. Pulassa markkinat kasvavat, mutta niillä n ylitarjntaa. Energiatehkkuuspalveluiden kysynnän dtetaan säilyvän vakaana. Prjektiliiketiminnan uusinvestinneissa päätöksentek n edelleen hidasta, mutta psitiivisia merkkejä n näkyvissä. Uusinvestintien dtetaan kasvavan hieman Nrjassa ja Saksassa Rutsissa ja Sumessa kysynnän dtetaan heikkenevän edelleen. Baltian maissa sekä prjektiettä palvelumarkkiniden kysynnän arviidaan pysyvän matalalla taslla. Krkea energian hinta ja tiukentuva lainsäädäntö tukevat energiatehkkaiden ratkaisujen kysyntää 21

Taludellinen kehitys

Avainlukuja Milj.e 4 6/13 4 6/12 1) Muuts 1 6/13 1 6/12 1) Muuts 1 12/12 1) Liikevaiht 652,8 717,6-9 % 1 260,6 1 390,1-9 % 2 803,2 Käyttökate 12,9 25,6-50 % 22,3 49,2-55 % 85,3 Käyttökateprsentti, % 2,0 3,6 1,8 3,5 3,0 Liikevitt 7,8 20,1-61 % 12,1 37,9-68 % 61,1 Liikevittprsentti, % 1,2 2,8 1,0 2,7 2,2 Rahitustutt ja -kulut, nett 2) -2,1-1,7-2,4-2,7-3,6 Katsauskauden vitt 4,2 12,4-66 % 7,0 24,1-71 % 40,8 Operatiivinen kassavirta investintien jälkeen -35,3-18,4-37,5-13,3 40,5 Krllinen nettvelka kauden lpussa 3) 194,0-11,1 194,0-11,1-9,8 Velkaantumisaste kauden lpussa,% 3) 85,5-2,6 85,5-2,6-2,5 Osakekhtainen tuls, e 2) 0,03 0,10-66 % 0,06 0,19-71 % 0,32 Henkilöstö keskimäärin kauden aikana 18 106 19 185-6 % 18 229 19 258-5 % 18 592 1) Uudistettu IAS 19 -standardi n vaikuttanut knsernin tulslaskelmaan 1 12/2012 seuraavasti: henkilöstökulut kasvivat 0,1 milj. eura ja käyttökate, liikevitt ja tuls ennen verja laskivat vastaavasti 0,1 milj. eura. Uudistettu IAS 19 -standardi n vaikuttanut knsernin tulslaskelmaan 1 6/2012 seuraavasti: henkilöstökulut kasvivat 0,3 milj. eura ja käyttökate, liikevitt ja tuls ennen verja laskivat vastaavasti 0,3 milj. eura. Uudistettu IAS 19 -standardi n vaikuttanut knsernin tulslaskelmaan 4 6/2012 seuraavasti: henkilöstökulut kasvivat 0,2 milj. eura ja käyttökate, liikevitt ja tuls ennen verja laskivat vastaavasti 0,2 milj. eura. 2) Ei sisällä sittaisjakautumisen seurauksena Oyj:lle siirtyneen uuden pankkirahitusspimuksen kustannusvaikutusta. Js uuden lainaspimuksen mukainen uudelleenrahitus lisi tteutettu tilikauden alussa, tammi kesäkuun nettrahituskulut lisivat lleet nin 3,6 milj. eura. 3) Krllinen nettvelka ja velkaantumisaste vunna 2012 ei le vertailukelpinen vuden 2013 lukuihin, sillä Oyl:lle siirtyi uusi pankkirahitusspimus jakautumisen yhteydessä 30.6.2013 23

Keskeiset tapahtumat, jtka vat vaikuttaneet liikevaihtn ja kannattavuuteen Keskeiset yritysstt: 2001: Calr AB 2003: ABB:n kiinteistötekniset palvelut 2008: MCE AG 2010: caverin GmbH Keskeisiä tapahtumia: 2008: MCE:n st ja sen aluksi matala kannattavuus. 2009: Liike- ja timitilarakentamisen heikentyminen, hyvässä markkinatilanteessa saatujen prjektien lppuunsaattaminen, leikkauksia kiinteissä kustannuksissa 2009. 2010: Liike- ja timitilarakentamisen heikk tila, heikk prjektikysyntä. caverin GmbH:n st ja sen aluksi matala kannattavuus. 2011: Tiukka hintakilpailu prjekteissa. Kiinteistöteknisten investintien suhteellisen matala tas. Heikk kannattavuus tellisuuden palveluissa Sumessa. Organisaatin speuttamistimenpiteet alitettiin. 2012: Tiukka hintakilpailu prjekteissa. Kustannusten ylittyminen prjekteissa. Timinnan uudelleenjärjestelyitä kiihdytettiin. Liikevaihdn kehitys (milj. eura) Kiinteistötekniset palvelut Keski-Eurpan kiinteistötekniset palvelut Phjis-Eurpan kiinteistötekniset palvelut +15% 2 140 1 680 1 797 1 892 1 021 678 2002 2003 2004 2005 2006 2007 Liikevitn kehitys (milj. eura) Kiinteistötekniset palvelut Keski-Eurpan kiinteistötekniset palvelut Phjis-Eurpan kiinteistötekniset palvelut 153 Liikevitt-% 7,2% 106 96 4,0% 62 5,3% 5,6% 27 3,7% 0,0% 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2 396 2008 162 6,8% 2008 2 125 2009 119 5,6% 2009 2 353 2010 105 4,5% 2010 2 876 2011 112 3,9% 2011 2 803 2012 69 2,4% 2012 Segmenttiraprtinnin mukaisia lukuja, eli kiinteistöteknisten palveluiden yhteenlasketut luvut YIT:n taludellisessa raprtinnista; Kiinteistötekniset palvelut jaettiin Phjis- ja Keski-Eurppaan 2010; 2010 2012 carve-ut lukuja; 2010 2012 liikevittluvut eivät sisällä liiketappita muista eristä (-6,7; -7,1; -7,4 milj. eura.); Jtta vidaan kuvata -knsernin kehitystä, liikevaiht 2002 2009 sisältää myös YITknsernin sisäisen myynnin. 24

Käyttökatteen kehitys (milj. eura) Kiinteistötekniset palvelut Keski-Eurpan kiinteistötekniset palvelut Phjis-Eurpan kiinteistötekniset palvelut Käyttökate-% 173 177 106 116 8,1% 7,4% 135 6,4% 123 132 93 71 4,2% 5,9% 6,2% 5,2% 4,6% 3,3% 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Segmenttiraprtinnin mukaisia lukuja, eli kiinteistöteknisten palveluiden yhteenlasketut luvut YIT:n taludellisessa raprtinnista; Kiinteistötekniset palvelut jaettiin Phjis- ja Keski-Eurppaan 2010; 2010 2012 carve-ut lukuja; 2010 2012 käyttökateluvut eivät sisällä lkäyttökatetta muista eristä (-6,7; -7,1; -7,4 milj. eura.); Jtta vidaan kuvata -knsernin kehitystä, liikevaiht 2004 2009 sisältää myös YITknsernin sisäisen myynnin. 25

Huhti kesäkuun liikevaiht 653 miljnaa eura Knsernin liikevaiht Milj.e 1-6/12: 1 390 1-6/13: 1 261 673 1-6/12: X,XXX 718 665 748 608 653 Phjis-Eurppa Milj. e 1-6/12: 1 051 1-6/13: 970 513 538 485 553 469 501 1-3/12 4-6/12 7-9/12 10-12/12 1-3/13 4-6/13 1-3/12 4-6/12 7-9/12 10-12/12 1-3/13 4-6/13 Knsernin huhti kesäkuun liikevaiht laski 9 % vuden 2012 vastaavaan kauteen verrattuna Keski-Eurppa Milj. e Phjis-Eurppa: hulln ja kunnssapidn lisätöiden lykkäntyminen, prjektien tarkempi valinta Nrjan prjektiliiketiminnassa 1-6/12: 339 159 180 180 196 1-6/13: 291 139 152 Keski-Eurppa: tilauskannan lasku erityisesti vuden 2012 lpulla. Lykkääntyneet hankkeet Saksassa. 1-3/12 4-6/12 7-9/12 10-12/12 1-3/13 4-6/12 26

Huhti kesäkuun käyttökate laski selvästi edellisvuteen verrattuna Knsernin käyttökate (EBITDA) Phjis-Eurppa 1-6/12: 49,2 (3,5 %) 1-6/13: 22,3 (1,8 %) 23,6 25,6 26,3 3,5 % 3,6 % 4,0 % 12,9 9,8 9,4 1,3 % 1,5 % 2,0 % Käyttökate, milj. e Käyttökateprsentti, % 1-6/12: 38,5 (3,7 %) 19,0 19,5 20,7 3,7 % 3,6 % 4,3 % 1-6/13: 16,2 (1,7 %) 10,0 0,3 6,3 2,0 % 0,1 % 1,3 % 1-3/12 4-6/12 7-9/12 10-12/12 1-3/13 4-6/13 1-3/12 4-6/12 7-9/12 10-12/12 1-3/13 4-6/13 Huhti kesäkuun käyttökate ilman kertalunteisia eriä 16,0 milj. eura Phjis-Eurppa: Hulln ja kunnssapidn lisätyöt lykkääntyneet Prjektiliiketiminnan kannattavuus edelleen alhainen Uudelleenjärjestelyjen kustannukset 1,4 milj. eura huhti kesäkuussa Keski-Eurppa: Lykkääntyneet prjektialitukset Liiketiminnan alhaisempi vlyymi Saksassa Yrityskauppihin ja -järjestelyihin liittyvät kustannukset 1,4 milj. e huhti kesäkuussa Jakautumiseen liittyvät kustannukset 0,3 milj. eura huhti kesäkuussa. Keski-Eurppa 1-6/12: 14,3 (4,2 %) 1-6/13: 8,9 (3,0 %) 12,1 7,9 6,4 6,8 4,5 4,4 4,0 % 4,4 % 3,8 % 6,2 % 3,2 % 2,9 % 1-3/12 4-6/12 7-9/12 10-12/12 1-3/13 4-6/13 27

Rahitusasema mahdllistaa knsernin kasvustrategian tteuttamisen Nettvelka kasvi 194 miljnaan eurn pääsin kesäkuussa nstettujen uusien rahitusspimusten myötä. Nettvelka, 4-6/2013 (Carve-ut) Milj. e Maksuvalmiusreservi, 4-6/2013 Milj. e 172 Pitkäaikaiset lainat 66 Lyhytaikaiset lainat 44 Rahavarat 194 Nettvelka Vakaa 108 milj. eurn maksuvalmiusreservi velkjen takaisinmaksuun sekä liiketiminnan mahdlliseen rahitustarpeeseen 64 44 Nstamattmat luttlimiitit Rahavarat 28

Tulshjeistus vuden 2013 tiselle vusipulisklle arvii, että vuden 2013 tisella vusipulisklla knsernin liikevaiht n yli 1,3 miljardia eura ja käyttökate yli 50 miljnaa eura. Tulshjeistuksessa ei le humiitu jakautumiseen liittyviä kertalunteisia kustannuksia, eikä mahdllisiin yritysjärjestelyihin tai -kauppihin liittyviä kustannuksia. 29

Taludelliset tavitteet vuteen 2016 saakka Liikevaihdn kasvu keskimäärin yli 10 prsenttia vudessa Kannattavuus: Käyttökate (EBITDA) yli 6 prsenttia liikevaihdsta Vahva peratiivinen kassavirta investintien jälkeen, jlla mahdllistetaan rgaaninen kasvu, lainjen takaisinmaksu ja singnjak Osinkplitiikka: Osingnjak vähintään 50 prsenttia tilikauden tulksesta 30