1 2.7. SIVISTYS- JA VAPAA-AIKATOIMEN TOIMIALA Palvelusuunnitelma: Varhaiskasvatusta ja perusopetusta (sisältäen esiopetuksen) järjestetään ja kehitetään oppimisen, kasvamisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta. SIVISTYSTOIMI HALLINTO Joroisten kunta tuottaa Joroisissa perusopetuksen ja lukio-opetuksen, varhaiskasvatuksen, koululaisten iltapäivätoiminnan, vapaa-aikatoimen ja kirjaston palvelut. Sivistyslautakunta toimii palvelujen tuottajana ja edustaa opetus-, varhaiskasvatus-, kirjasto- ja vapaa-aikatoimen (kulttuuri, nuoriso ja liikunta) asiantuntijuutta. Vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen palvelut ostetaan Soisalo-opistolta. Sivistyslautakunnan sekä sivistysjohtajan ja sivistystoimen sihteerin palkkakustannukset jaetaan tasan pääkustannuspaikoille. Yksikkökohtainen kustannus on 5409 euroa (edellisvuosien toimialan yleiskulut). Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Vastaava viranhaltija Tavoitteena on, että uusi opetussuunnitelma on käytössä 2016 Opetushallituksen aikataulun mukaisesti. Joroisten oman osuuden työstäminen tapahtuu kevään 2016 aikana. Opetussuunnitelma valmis 2016 syksyllä ja käytössä lukuvuonna 2016-2017. sivistysjohtaja Perusopetus järjestetään laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. TVA-järjestelmän edelleen kehittämäinen Kaksisarjainen yhtenäiskoulun 1.-6.-luokat opetetaan kaskisarjaisesti, mutta kuitenkin niin, ettei oppilaskohtainen hinta nouse. Neuvottelut yhteistyössä asianosaisten kanssa Oppilaskohtainen hinta ja koulujen työjärjestykset 2016-2017 Tva-kriteerit ja tehtävänkuvaukset päivitetty kevään 2016 aikana. Erityisen tuen tarpeen merkittävä lisääntyminen, työjärjestyksen laatiminen niin, että kaksisarjainen opetus luokilla 1-6 pystytään järjestämään entistä pienemmällä tuntikehyksellä ilman valtion hankerahaa. 00030100 Sivistystoimen hallinto Tp 2014 Ta 2015 tot 2015 1-6 kk Ta ehd. 2016 Muutos % 3000 TOIMINTATUOTOT 125 638 4000 TOIMINTAKULUT -130 309-7 759-28 907-4 000-48 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -4 671-7 759-28 907-4 000-48
2 Vuoden 2016 talousarvioon ei lasketa erillistä toimialan yleiskustannusta, vaan hallinnon toimistohenkilöstön ja lautakunnan kustannukset jaetaan suoraan yksiköille. Joroisissa aloitettiin vuonna 2014 paikallisen opetussuunnitelman laatiminen yhdessä muiden Keski-Savon kuntien kanssa. Silloin kulut sisältyivät hallinnon kuluihin. Opetussuunnitelma prosessista syntyy vuosittain kustannuksia vuoteen ensi vuoteen saakka. Vuoden 2016 alussa kulut siirtyvät perusopetuksen kuluihin, arvioitu kustannus 4 000. VARHAISKASVATUS Palvelusuunnitelma: Varhaiskasvatuksen tehtävänä Joroisissa on tuottaa hyvälaatuista, paikkakunnan ominaispiirteisiin parhaiten soveltuvaa päivähoitoa, asiantuntevaa esiopetusta sekä joustavia, perheiden tarpeisiin vastaavia avoimen varhaiskasvatuksen palveluja. Yhteistyössä vanhempien kanssa luomme lapsen kokonaisvaltaiselle kehitykselle suotuisan kasvuympäristön. Varhaiskasvatus sisältää päiväkotihoidon, ryhmäperhepäivähoidon, perhepäivähoidon ja avoimen varhaiskasvatustoiminnan. Lisäksi varhaiskasvatukseen kuuluu lasten kotihoidon tuki. Päiväkotipaikkoja on 96. Esiopetus kirkonkylällä järjestetään päiväkoti Pyrrin toimintana Pikkukoululla. Kevätlukukaudella esioppilaita on 35 ja syyslukukaudella 37. Kuvansin esiopetus on siirtynyt koulun tiloihin elokuussa 2015. Esioppilaita Kuvansissa kevätlukukaudella 13 ja syyslukukaudella 15. Perhepäivähoitopaikkoja (ml. ryhmäperhepäiväkodit) on 60. Vuorohoitoa järjestetään Kuvansin päiväkodilla ja iltahoitoa arkisin kirkonkylällä päiväkoti Pyrrissä. Tarvittaessa yöhoito ostetaan Varkaudesta. Vastuuhenkilö: Varhaiskasvatuksen esimies Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Laadukas, uuden varhaiskasvatuslain ja Joroisten kunnan varhaiskasvatussuunnitelman mukainen varhaiskasvatus Vastaava viranhaltija 1. Vanhempien näkökulma. Tavoitteena asiakastyytyväisyys 3,5 (asteikolla 1-5) Pedagoginen johtaminen: perustehtävän selkiyttäminen, yhtenäiset lomakkeet ja käytännöt kaikissa varhaiskasvatukse n yksiköissä. Asiakastyytyväisyyskysely tehdään joka toinen vuosi. Tavoitteena 3,5 asteikolla 1-5 mitattuna (TAK). Seuraava kysely tehdään keväällä 2016. Varhaiskasvatukse n esimies 2. Lasten osallisuuden lisääminen Lapsen vasuun lisätään lapsen sivu, haastattelut, videointi, piirtäminen, (hymiöt) Asiakastyytyväisyyskysely, vasu keskustelun suullinen palaute Varhaiskasvatukse n esimies ja päiväkodin johtajat 3. Henkilökunnan näkökulman huomioiminen työkyvyn Kysely, kehityskeskustelut - Työtyytyväisyyskysely asteikolla 1-5 (TAK) Varhaiskasvatukse n esimies
3 ylläpitämisessä sekä työtyytyväisyyden kyselytulos vähintään 3,5 (asteikolla 1-5) ja suullinen palaute vuosittain lokakuussa. 4. Kunnan varhaiskasvatussuunnitelma n päivitystyön käynnistyminen (Uudet valtakunnalliset perusteet 2016) 5. Pääsääntöisesti esiopetuksen tiedottamisessa ja yhteydenpidossa vanhempiin käytetään Wilmaa. Oppimissuunnitelmat tehdään Wilmaan. Henkilöstön koulutus syksy 2016, Vasutyöryhmän perustaminen Esiopettajille järjestetään koulutusta ohjelman käyttöön. Koko henkilöstölle 1 pv:n koulutus järjestetty. Vasu-työryhmä perustettu. 90% vanhemmista on Wilman kautta käytettävissä. Esioppilaiden oppimissuunnitelmat ovat Wilmassa. Varhaiskasvatukse n esimies Henkilöstön vaihtuvuus ym. poissaolot. Laadullisiin tavoitteisiin pääseminen edellyttää joka yksikössä pysyvää, varhaiskasvatussuunnitelman sisäistänyttä henkilöstöä. Varhaiskasvatukse n esimies ja päiväkodin johtajat 00030500 Varhaiskasvatus Tp 2014 Ta 2015 tot 2015 1-6 kk Ta ehd. 2016 Muutos % 3000 TOIMINTATUOTOT 307 296 279 540 158 404 307 700 10 4000 TOIMINTAKULUT -2 416 236-2 470 104-1 276 207-2 507 639 2 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2 108 940-2 190 564-1 117 803-2 199 939 0 6999 VUOSIKATE -2 108 940-2 190 564-1 117 803-2 199 939 0 7000 Poistot ja arvonalentum -14 515-1 641-821 -1 641 8499 TILIKAUDEN TULOS -2 123 455-2 192 205-1 118 623-2 201 580 0 Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: Varhaiskasvatus TP 2014 TA 2015 TA 2016 Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Kirkonkylän -546 227 82 840-463 387-12 873-624 805 86 800-538 005-731 873 83 900-647 973 päiväkoti Kuvansin päiväkoti -507 708 72 473-435 235-648 988 79 500-569 488-738 802 96 700-642 102 Perhepäivähoito -414 321 65 241-349 080-1 641-413 184 62 000-351 184-1 641-369 578 70 500-299 078-1 641 Ryhmis Kaitainen -112 352 12 922-99 429-132 796 14 400-118 396-109 136 14 450-94 686 Ryhmis Kerisalo -53 231 10 381-42 850 0 Ryhmis Kolma -131 788 18 155-113 633-141 315 15 740-125 575-117 625 18 700-98 925 Ryhmis Sinikukka -121 797 20 034-101 763 0 Ryhmis Opintie -154 102 21 367-132 734-144 393 17 800-126 593-146 030 21 100-124 930 Avoin -71 832 834-70 997-82 565 2 300-80 265-62 206 650-61 556 varhaiskasvatustoi minta Lapsiperheiden -216 kotipalvelu Lasten -261491,03 0-261 491-255 223-255 223-195 136 0-195 136 kotihoidontuki Muu -41 172 3 048-38 123-26 835 1 000-25 835-37 253 1 700-35 553 lastenpäivähoito Yhteensä -2 416 236 307 296-2 108 724-14 515-2 470 104 279 540-2 190 564-1 641-2 507 639 307 700-2 199 939-1 641
4 Tunnusluvut: Tunnusluvut: TP 2011 TA TP TP TA 2015 2012 2012 2014 TA 2016 Päiväkotihoidossa olevien lasten lukumäärä 95 96 98 126 98 + eo 42 96+ eo 50 Perhepäivähoidossa olevien lasten lukumäärä 109 100 100 77 60 60 Erityisen tuen tarpeessa olevien lasten määrä päiväkodeissa / % 13/13,7% 13 /13,5% 13/ 13,3% 15 /11,9 % 12/12,3% 0 Erityisen tuen tarpeessa olevien lasten lukumäärä perhepäivähoidossa /% 2 /1,89% 3 /3,3% 4 /4% 5/6,4 % 4/6,7% 0 Osallistujia avoimen varhaiskasvatuksen piirissä 74 80 90 190 100 110 Lasten kotihoidontuen saajien määrä 69 65 65 48 54 45 Kunnassa olevat 0-6 v. lapset 357 365 335 328 323 315 PERUSOPETUS Palvelusuunnitelma Perusopetuksen tehtävänä on antaa laadukasta ja monipuolista yleissivistävää opetusta, kasvattaa vastuulliseen yhteistyöhön ja hyviin vuorovaikutustaitoihin. Perusopetuksen tavoitteena on, että jokainen nuori jatkaa opintojaan toisella asteella ja suorittaa siellä tutkinnon. Perusopetus huomioi oppilaiden tarpeet yksilöinä. ERITYISOPETUS JA OSTETTU ERITYISOPETUS Pidennetyn oppivelvollisuuden esiopetusta ostetaan päiväkodilta ja tarpeen mukaan muilta kunnilta, kuntayhtymiltä ja valtiolta. Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja ja koulujen rehtorit Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Vastaava viranhaltija Erityisopetus järjestetään omassa kunnassa aina kun se on tarkoituksenmukaista. Erityisopetuksen kustannukset eivät nouse. Erityisopetuksen sisäiset järjestelyt ja pienet ryhmäkoot. Kysyntä, tarjonta, osaaminen ja edellytykset eivät kohtaa. Erityisopetuksen kustannukset kestävät ennallaan vaikka kysyntä lisääntyy. sivistysjohtaja 00031110 Joroisten erityisopetus Tp 2014 Ta 2015 tot 2015 1-6 kk Ta ehd. 2016 Muutos % 4000 TOIMINTAKULUT -78 628-106 964-45 519-83 399-22 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -78 628-106 964-45 519-83 399-22 Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: Erityisopetus TP 2014 TA 2015 TA 2016 Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Ostettu erityisopetus -30 651-30 651-40 559-40 559-36 484-36 484 Joroisten erityisopetus -47 976-47 976-66 405-66 405-46 915-46 915 Yhteensä -78 628 0-78 628-106 964 0-106 964-83 399 0-83 399
5 YLEISOPETUS Palvelusuunnitelma Joroisten perusopetus toteutetaan oppilaiden yksilölliset oppimisen tarpeet huomioiden. Kunnassa on toimiva lähikouluverkko riittävine oppilasmäärineen (kouluverkkosuunnitelma 2013-18). Oppilaiden erityisen tuen järjestämisessä on periaatteena mahdollisuuksien mukaan lähikouluun integrointi. Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja sekä koulujen rehtorit/apulaisjohtajat oman yksikkönsä osalta. Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Vastaava viranhaltija Opetussuunnitelman laatiminen ja jalkauttaminen sivistysjohtaja Yhteisöllisen oppilashuoltotoiminnan toteuttaminen kaikissa yksiköissä Prokoulun kehittäminen ja näkyminen arjessa Opetussuunnitelmatyötä jatketaan omassa kunnassa kun yhteinen osuus on saatu valmiiksi. OPS 2016 jalkautuu käytäntöön syksyn 2016 aikana. Säännölliset yhteisöllisen oppilashuollon palaverit Säännönmukainen eteneminen prokouluohjelmassa Työ etenee Opetushallituksen asettaman tavoiteaikataulun mukaisesti Yksikkökohtainen oppilashuoltosuunnitelma Prokoulun toteutumisen arviointi sivistysjohtaja, rehtorit/apulaisjohtajat sivistysjohtaja, rehtorit /apulaisjohtajat Lukuvuoden aikana on paljon erilaisia uusia velvoitteita sekä yhtenäiskoulun uudistumiseen liittyviä haasteita. Opettajien työajan riittävyys on selkeä riski. 00031310 Yleisopetus Joroinen Tp 2014 Ta 2015 tot 2015 1-6 kk Ta ehd. 2016 Muutos % 3000 TOIMINTATUOTOT 207 601 182 554 90 169 120 165-34 4000 TOIMINTAKULUT -4 371 470-4 396 261-2 139 669-4 344 817-1 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -4 163 869-4 213 707-2 049 500-4 224 652 0 6999 VUOSIKATE -4 163 869-4 213 707-2 049 500-4 224 652 0 7000 Poistot ja arvonalentum -8-6 -3-5 -17 8499 TILIKAUDEN TULOS -4 163 877-4 213 713-2 049 503-4 224 657 0 Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: Yleisopetus Joroinen TP 2014 TA 2015 TA 2016 Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Yleisopetuksen -138 269 165 948 27 679-110 080 159 49 374-164 531 94 640-69 891 kotikuntakorvaus 454 Kaitaisten koulu -269 425 885-268 540-276 029 450-275 579-277 761 450-277 311 Kuvansin koulu -870 460 4 337-866 123-856 657 1 650-855 007-869 685 3 500-866 185 Joroisten yhtenäiskoulu 1-9 lk -2 785 522 10 250-2 775 272-6 -3 023 155 6 575-3 016 580 Perusopetuksen erityiskustannukset -4 685 0-4 685 LSL:n -1 563 17 382 15 818-5 000 10 000 5 000-5 000 15 000 10 000 sijoitett.ioo.perusopetus Kolman koulu -377 235 1 243-375 992-362 973 750-362 223 Kerisalon koulu -141 782 948-140 834 0 kirkonkylän koulu -927 350 4 271-923 079-8 0 Joroiten yläkoulu -1 645 385 12 587-1 632 798 0 Yhteensä -4 371 470 207 601-4 163 869-8 -4 396 261 182 554-4 213 707-6 -4 344 817 120 165-4 224 652-5 -5
6 Tunnusluvut: JOROINEN OPPILASENNUSTE Koulut 20.9.2015 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Kaitainen 33 28,5 24,5 23,5 23 19,5 13,5 12,5 Kuvansi 133,5 117 101 96 88,5 87,5 88 85 Joroisten yhtenäiskoulu 1-9 lk 329 362 368 371,5 363,5 364,5 Kolma 44,5 43 45 Kerisalo 23 20,5 Kirkonkylä 120,5 129 ya 7-9 lk 181 172 Perusopetus yhteensä 535,5 510 499,5 481,5 479,5 478,5 465 462 Yksikkö Opetustunti kpl h/oppilas/vko /oppilas perusopetus/esiopetus TP 2014 TA 2015 TA 2016 TP 2014 TA 2015 TA 2016 TP 2014 TA 2015 TA 2016 Kaitainen 2 194 2 100 2 205 2,03 2,26 2,47 9 428 11 248 11 800 Kuvansi 7 645 7 824 6 736 1,72 2,04 1,85 7 412 8 465 9 023 Joroisten yhtenäiskoulu 1-9 lk 0 20 330 27 246 0 1,63 1,98 0 8 435 8 333 Kolma 2 614 3 146 0 1,60 1,84 0 8 748 8 049 0 Kerisalo 1 079 0 0 1,39 0 0 6 883 0 0 Kirkonkylä 8 449 0 0 1,72 0 0 7 158 0 0 ya 7-9 lk 12 641 0 0 1,93 0 0 9 531 0 0 APIP -TOIMINTA Palvelusuunnitelma Toiminnan tarkoituksena on tarjota lapselle koulupäivän jälkeen turvallinen ja lapsen kasvua tukeva ympäristö, jossa hän voi ammattitaitoisen ohjaajan valvonnassa viettää vapaa-aikaansa. APIP- ryhmä voidaan käynnistää taajamissa, mikäli ryhmään ilmoittautuu ja todellisuudessa aloittaa pääsääntöisesti vähintään 10 koululaista ja haja-asutus alueen kylillä, mikäli ryhmään ilmoittautuu ja todellisuudessa aloittaa pääsääntöisesti vähintään 6 koululaista ( siv.yht.laut. 27.10.2009 85). Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja ja vastaava ohjaaja sekä koulujen rehtorit/apulaisjohtajat Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Tarjota monipuolista ja suunnitelmallista lapsia tukevaa toimintaa Päivittää APIP toiminnan laskutusperiaatteet sekä toimintasuunnitelma Toimintaa suunnitellaan aktiivisesti ja kehitetään yhdessä lasten kanssa, osallisuuden huomioiminen Toiminnan onnistumista mitataan huoltajille ja lapsille suunnatulla seurantakyselyllä. Mittarina on se, että 70 % huoltajien vastauksista on toiminnalle asetettujen tavoitteiden mukaisia. Uudet laskutusperiaatteet ovat voimassa 2016 syksystä alkaen. Vastaava viranhaltija sivistysjohtaja, rehtorit/apulaisjohtajat ja vastaava ohjaaja 00031410 Joroisten IP-toiminta Tp 2014 Ta 2015 tot 2015 1-6 kk Ta ehd. 2016 Muutos % 3000 TOIMINTATUOTOT 19 798 22 900 8 899 22 500-2 4000 TOIMINTAKULUT -90 033-103 246-51 247-113 259 10 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -70 235-80 346-42 348-90 759 13
7 Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: APIP-toiminta TP 2014 TA 2015 TA 2016 Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Jo kirkonkylän ip-toiminta -30 775 9 566-21 209-36 588 11 200-25 388-78 336 16 800-61 536 Kuvansin ip-toiminta -36 069 6 150-29 919-35 798 7 050-28 748-34 923 5 700-29 223 Kolman ip-toiminta -23 188 4 082-19 107-30 860 4 650-26 210 Yhteensä -90 033 19 798-70 235-103 246 22 900-80 346-113 259 22 500-90 759 Tunnusluvut: TP 2012 TP 2013 TP 2014 TA 2015 TA 2016 lasten määrä 56 58 40 46 46 nettokust /v/lapsi 290,09 230,98 373,9 506,93 831,24 valtionosuus 52 440 55 130 55 427 55 427 52 522 Bruttomenot 113 259 - (maksutulot 22 500 + arvioitu vos 52 522 ) = 38 237 Nettokustannukset / vuosi/lapsi PERUSOPETUKSEN PROJEKTIT Palvelusuunnitelma Perusopetuksen projektien/hankkeiden avulla kunta pyrkii vastaamaan Opetushallituksen ja Opetusministeriön asettamien painopistealueiden kehittämiseen. Joroinen on saanut valtion erityisavustusta seuraaviin hankkeisiin: perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen, kerhotoiminnan kehittämiseen, opettajien ICT-taitojen parantamiseen, esi- ja perusopetuksen toimintakulttuurin kehittämiseen ja erityisopetuksen laadun kehittämiseen. Prokoulun koulutus- ja matkustuskustannukset voidaan laskuttaa Itä- Suomen yliopistolta. Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Vastaava viranhaltija Ryhmäkokojen pienentäminen oppimisedellytysten luomiseksi 2015-2016 Perusopetuksen opetusryhmiä pienennetään resurssiopettajien ja jakotuntien avulla. 100 % valtionavustuksesta käytetty 2016 loppuun mennessä. sivistysjohtaja Monipuolisen kerhotoiminnan tarjoaminen 2015-2016 Opettajien pedagogisten ICT-taitojen kehittäminen, perusopetuksen laadun parantamiseksi 2014-2016 Opettajat ovat aktiivisia ja sitoutuvat projektiin. ICT-ohjausta antavien opettajien palkkaukseen ja matkakustannuksiin, uusien toimintatapojen käyttöönottamisen mahdollistamiseksi 100 % valtionavustuksesta käytetty 2016 loppuun mennessä. 100 % valtionavustuksesta käytetty 2016 loppuun mennessä. sivistysjohtaja, rehtorit/apulaisjohtaja sivistysjohtaja, rehtorit/apulaisjohtaja ProKoulu-hanke 2013-2016 Positiivisen käyttäytymisen tukeminen ja jalkauttaminen kouluilla Osallistuminen Itä- Suomen yliopiston Pro-Koulu tilaisuuksiin sivistysjohtaja, rehtorit/apulaisjohtaja
8 Erityisopetuksen laadun kehittäminen Tarjotaan koulunkäynninohjaajille koulutusta Toteutunut koulutus 2016 rehtori, erityisopetuksen koordinaattori Esi- ja perusopetuksen toimintakulttuurin kehittäminen 2015-2017 Panostetaan yhtenäiskoulun kehittämiseen niin fyysisesti kuin henkisesti. Oppilaat osallistuvat suunnitteluun. Hankkeen rahat käytetään talousarvion mukaisesti sivistysjohtaja, rehtorit/apulaisjohtaja Tavoitteiden toteutumisen riskinä on valtion erityisavustuksen ei pystytä hyödyntämään optimaalisesti. 00031500 Perusopetuksen projektit Tp 2014 Ta 2015 tot 2015 1-6 kk Ta ehd. 2016 Muutos % 3000 TOIMINTATUOTOT 188 318 126 278 542 84 499-33 4000 TOIMINTAKULUT -194 814-130 951-83 857-125 107-4 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -6 496-4 673-83 315-40 608 769 Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: Perusopetuksen projektit TP 2014 TA 2015 TA 2016 Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Koulutuksen tasa-arvoa edist. hanke -7 272 6 623-649 Ryhmäkoon pienent. hanke 13 alk. -82 382 82 303-79 Kerhotoiminnan kehit. hanke 13 alk. -16 077 11 403-4 674-17 575 13 000-4 575 Koulutuksen tasa-arvoa edist. hanke 14-15 -29 831 29 831 Ryhmäkoon pienent. hanke 14-15 -54 353 54 353-81 954 81 856-98 Kerhotoiminnan keh.hanke 14-15 -4 397 3 302-1 094 Pedagogisten ICT-taitojen kehit. -3 300 3 300-2 042 2 042 0 ProKoulu-hanke -503 503-2 454 2 454-2 413 2 413 0 Koulutuksen tasa-arvoa edist. hanke 15-16 Kerhotoiminnan kehit. hanke 2015-16 -9 834 7 375-2 459 Esi-ja perusopetuksen toimint.kulttuurin kehit.hanke -19 670 13 769-5 901 Ryhmäkoon pienent.hanke 2015-16 -87 148 55 700-31 448 Erittyisopp. lahdun kehitt.hanke -4 000 3 200-800 Yhteensä -194 814 188 318-6 496-105 283 100 610-4 673-125 107 84 499-40 608 SAIRAALAOPETUS Palvelusuunnitelma Sairaalaopetus on ostopalvelua, jossa Joroinen ostaa sairaalaopetusta joroislaisten oppilaiden sairaalajaksojen ajalle. Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja 00031600 Sairaalaopetus Tp 2014 Ta 2015 tot 2015 1-6 kk Ta ehd. 2016 Muutos % 4000 TOIMINTAKULUT -9 600-15 000-9 217-15 036 0 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9 600-15 000-9 217-15 036 0
9 LUKIO-OPETUS Palvelusuunnitelma: Lukio antaa opetussuunnitelman mukaisesti opiskelijoille laajan yleissivistyksen ja jatko-opintokelpoisuuden sekä elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Lukio antaa opiskelijoille edellytyksiä elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen sekä auttaa opiskelijoita tasapainoiseksi ja toiset huomioonottavaksi ihmiseksi. Joroisten lukion on aktiivinen yhteistyössä ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Talousarviovuoden hankitaan kannettavia Linux-tietokoneita, jotka ovat toiminnaltaan yhteensopivia lukiossa käytössä olevan tietokonejärjestelmän kanssa Vastuuhenkilö: Joroisten lukion rehtori Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Vastaava viranhaltija Tieto- ja viestintätekniikan tehokas hyödyntäminen oppimisessa ja valmistautuminen sähköiseen ylioppilastutkintoon Hankitaan lukion aloittaville opiskelijoille TVT-laitteet, otetaan sähköisiä oppikirjoja ja muuta sähköistä materiaalia opetuskäyttöön. Opettajat kouluttautuvat edellä mainittujen materiaalien tehokkaaseen käyttöön. Sujuva siirtyminen sähköiseen ylioppilastutkintoon varmistetaan rakentamalla koetilaan tutkinnon edellyttämä lähiverkko ja riittävä sähkönsyöttö. Lukioon tuleville hankitaan hankerahoituksella tarvittava määrä kannettavia Linux tietokoneita, tai vastaavia. Opettajat kouluttautuvat ICTlaitteiden käyttämiseen sekä uusiin pedagogisiin ratkaisuihin, jotka tukevat uutta oppimiskäsitystä ja tulevia OPS:n vaatimuksia. Kevät: 2016 Lukion ykkösillä on kaikilla käytössään Linux-kannettavat (tai vastaavat), jotka on hankittu hankkeen varoin. Lisäksi kaikilla lukion kakkosilla on käytössään jonkinlainen ICT-laite. Lukion kaikilla ykkösillä ja kakkosilla on käytössään Linux kannettavat (tai vastaavat), jotka edelleen voidaan rahoittaa hankkeesta. Lukion kolmosilla on käytössään jonkinlainen ICTlaite. Syksyllä 2016 kirjoitettaan ensimmäiset sähköiset kirjoitukset ja sitä varten kaikki toimii saumattomasti. Lukiolla on käytössään OnEdu ja Google GAFE ympäristöt ja niitä osataan hyödyntää riittävästi. Ylioppilaskirjoitustilassa on toimiva lähiverkko ja sähkönsyöttö. Lukion rehtori
10 Lukiokoulutuksen jatkumisen turvaaminen kunnassa. Opiskelijahuollon järjestäminen uuden opiskelijahuoltolain mukaisesti Lukiolupia ei tarvinnut hakea, mutta yhteistyötä lukioiden kanssa jatketaan ja varmistetaan että rakenteet ja henkilöstö on valmiina tulevaisuuden haasteisiin, erilaisten etäopetusvälineiden käyttöön otossa jne. Lisätään lukion vetovoima lähialueilla, mm markkinoimalla tehokkaammin paikallisissa salibandyseuroissa Tehdään tarvittavat muutokset nuorille tarkoitetun lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden kohtaan 4.3. Opiskelijahuolto Ja valmistellaan oppilashuoltosuunnitelma ja uuden OPS:n perusteet oppilashuollon osalta. Omasta yläkoulusta tulee n. 50% oppilasta, mutta sen lisäksi lähiseudulta saadaan muutama lisäopiskelija. Etäopetuksen parissa on sekä opiskelijoita että opettajia. Uuden oppilashuolto lain toteuttamien on osa lukion arkea. Oppilashuolto toteutuu sekä yhteisöllisenä, että yksilöllisenä oppilashuoltona Lukion rehtori Lukion rehtori Opettajien ja opiskelijoiden kyllästyminen digitalisoitumiseen, sekä resurssien väheneminen 00032000 Lukio-opetus Tp 2014 Ta 2015 tot 2015 1-6 kk Ta ehd. 2016 Muutos % 3000 TOIMINTATUOTOT 41 430 39 483 499 27 220-31 4000 TOIMINTAKULUT -902 650-955 959-467 346-922 906-3 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -861 220-916 476-466 847-895 686-2 Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: Lukio-opetus TP 2014 TA 2015 TA 2016 Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Joroisten lukio -872 073 20 715-851 358-912 157-912 157-888 340 1 220-887 120 Lukion oppilasasunnot -8 581 3 360-5 221-6 162 2 700-3 462-2 490 0-2 490 Emo Energiaa Mobiilisti-hanke -21 996 17 355-4 641-37 640 36 783-857 -32 076 26 000-6 076 Yhteensä -902 650 41 430-861 220-955 959 39 483-916 476-922 906 27 220-895 686 Tunnusluvut: Lukio TP 2014 TA 2015 TA 2016 Oppilaita 90 93 94 Opetustunteja 6 339 7 524 7 250 Opetus/opp/vko* 1,85 2,14 2,03 Brmenot/opp 9 516 9 861 9 437 Tuotteistetut menot 856 454 912 157 887 120 Lukion projektit Palvelusuunnitelma Linux-hankkeen aikana saadaan lukiosta toimiva uuden oppimiskäsityksen mukainen ICT-ympäristö Vastuuhenkilö: Lehtori Ari Shemeikka
11 Lukion oppilasasunnot Palvelusuunnitelma Joroisten lukioon hakeutuu Joroisten kunnan ulkopuolelta opiskelijoita salibandylinjalle, mutta myös muiden vahvuuksien vuoksi, esimerkiksi kielitarjonta. Lukio avustaa ulkopaikkakuntalaisia opiskelijoita opiskelijaasunnon hankinnassa ja osallistumalla asumiskustannuksiin siten, että kustannukset eivät tule opiskelijalle kohtuuttomiksi. Avustus on 75/kk/opiskelija. Tavoitteena on, että lähiseudun opiskelijat voisivat käydä koulua kotoaan Vastuuhenkilö: Lukion rehtori KIRJASTOTOIMI TOENPERÄN KIRJASTO Palvelusuunnitelma: Toenperän kirjaston toimintasuunnitelman mukaisesti kirjastotoimi järjestää kirjastopalvelut Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kuntien alueella. Kirjastotoimi pyrkii osaltaan takaamaan hyvin toimivat lähipalvelut kunnissa. Kirjastot pyrkivät aktiivisesti ja luovasti osallistumaan eteläsavolaisen ja keskisavolaisen verkostomaisen kirjastoyhteistyön luomiseen, keskiössä eteläsavolainen kirjastoasiakkuus. Toimintaa ohjaavat kuntien strategiat sekä Toenperän kirjaston toimintasuunnitelma ja sen mukaiset tavoitteet. Vastuuhenkilö: Kirjastotoimenjohtaja Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Vastaava viranhaltija Eteläsavolaisen kirjastoasiakkuuden asteittainen toteuttaminen: Lummekirjastojen yhteinen aineisto Kirjastoaineiston yhteiskäytön mahdollistaminen luomalla Lummekirjastojen yhteinen logistiikka Logistiset ratkaisut valmiina vuoden 2016 loppuun mennessä. kirjastotoimenjohtaja Toenperän kirjaston laadun arviointi Osallistuminen kunnassa järjestettäviin tapahtumiin. Alueen nuorten työelämään siirtymisen tukeminen tarjoamalla kesätyö- ja harjoittelupaikkoja. Kirjastonjohtajat laativat kirjastopalvelujen laadun arviointityökalun siten, että työkalu toimii myös kirjastopalvelujen ostonsopimusten arviointityökaluna. Yhteistyö kunnan muiden toimijoiden ja tapahtumajärjestäjien kanssa Laadunarviontityökalu valmiina ja Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kunnan luottamuselimissä hyväksyttynä vuoden 2016 loppuun mennessä. Tapahtumien määrä ja osallistujat Harjoittelijoiden ja kesätyötekijöiden määrä kirjastotoimenjohtaja kirjastonjohtajat kirjastonjohtajat Lumme-kirjastojen yhteistä logistista ratkaisua ei synny
12 00034100 Joroisten kirjastoyksikkö Tp 2014 Ta 2015 tot 2015 1-6 kk Ta ehd. 2016 Muutos % 3000 TOIMINTATUOTOT 9 012 7 000 2 331 5 300-24 4000 TOIMINTAKULUT -262 420-296 012-155 177-283 012-4 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -253 408-289 012-152 845-277 712-4 6999 VUOSIKATE -253 408-289 012-152 845-277 712-4 7000 Poistot ja arvonalentum -353 8499 TILIKAUDEN TULOS -253 761-289 012-152 845-277 712-4 00034110 Juvan kirjastoyksikkö Tp 2014 Ta 2015 tot 2015 1-6 kk Ta ehd. 2016 Muutos % 3000 TOIMINTATUOTOT 401 707 402 598 223 244 409 374 2 4000 TOIMINTAKULUT -401 707-402 598-215 623-409 374 2 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 0 7 621 0 00034120 Rantasalmen kirjastoyksikkö Tp 2014 Ta 2015 tot 2015 1-6 kk Ta ehd. 2016 Muutos % 3000 TOIMINTATUOTOT 269 600 274 604 143 399 274 582 0 4000 TOIMINTAKULUT -269 600-274 604-135 581-274 582 0 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 0 7 818 0 00034130 Kirjastoautotoiminta Tp 2014 Ta 2015 tot 2015 1-6 kk Ta ehd. 2016 Muutos % 3000 TOIMINTATUOTOT 81 065 87 277 41 274 88 378 1 4000 TOIMINTAKULUT -121 813-130 845-62 698-132 534 1 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -40 748-43 568-21 424-44 156 1 Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: Kirjastotoimi Toenperän kirjasto TP 2014 TA 2015 TA 2016 Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Joroisten kirjastoyksikkö -262 420 9 012-253 408-353 -296 012 7 000-289 012 0-283 012 5 300-277 712 Juvan kirjastoyksikkö -401 707 401 707 0-402 598 402 598 0-409 374 409 374 0 Rantasalmen kirjastoyksikkö -269 600 269 600 0-274 604 274 604 0-274 582 274 582 0 Kirjastoautotoiminta -121 813 81 065-40 748-130 845 87 277-43 568-132 534 88 378-44 156 Yhteensä -1 055 540 761 384-294 156-353 -1 104 059 771 479-332 580 0-1 099 502 777 634-321 868 Tunnusluvut: Ka Suomi Joroinen Joroinen Joroinen Juva Juva Juva Rantasalmi Rantasalmi Rantasalmi 2014 2012 2013 2014 2012 2013 2014 2012 2013 2014 Kirjastokäynnit /as. 9,29 8,36 8,34 9,12 12 11,32 11,39 12,55 12,76 12,09 Lainat /as. 16,76 15 15,89 13,58 18,7 17,59 18,32 18,81 19,42 17,67 Kirjastoaineistokulut /as. 6,90 9,39 10,51 9,92 11,1 11 10,94 10,54 9,81 8,97 Taloudellisuusluku 1,48 1,68 1,68 1,68 1,42 1,59 1,47 1,53 1,58 1,70 Taloudellisuusluku= (henkilöstökulut + kirjastoaineistokulut) / (fyysiset käynnit + kokonaislainaus) KIRJASTOTOIMEN PROJEKTIT Palvelusuunnitelma: Kirjastotoimen projektien tarkoituksena on kokeilla uusia toimintatapoja kirjastotoiminnassa tavoitteena monipuolisempi asiakaspalvelu ja kustannustehokkuus. Rahoitusta haetaan Opetus- ja kulttuuriministeriöstä sekä Aluehallintovirastolta. Vuonna 2015 on saatu rahoitusta kahteen kokeiluprojektiin, jotka jatkuvat edelleen vuonna 2016. Syksyllä 2015 haetaan rahoitusta ainakin Ketunpennun kiikku-projektiin.
13 1. Kuinka Gottlund kesytetään Vastuuhenkilö: Juvan kirjastonjohtaja Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Vastaava viranhaltija Kuinka Gottlund kesytetään hankkeessa on tavoitteena paikallishistorian dokumentointi, juvalaisen paikallisidentiteetin vahvistaminen, Carl Axel Gottlundin kulttuuriperinnön tunnetuksi tekeminen sekä kansanperinteen keräämisen uusien välineiden tunnetuksi tekeminen. Hankkeessa on tavoitteena Gottlundin puistikko -sivuston päivittäminen 5-10 artikkelilla. Toenperän Juvan kirjaston järjestää myös kahtena kesänä Juvalla järjestettävän Gottlundviikon aikana luennon Gottlundista. Gottlund puistikko sivun artikkelien lisääminen ja luentojen määrä. Juvan kirjastonjohtaja 4. Tie taiteeseen on tie hyvinvointiin Vastuuhenkilö: Juvan kirjastonjohtaja Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Vastaava viranhaltija Toenperän Juvan kirjasto haluaa toteuttaa laaja-alaisen lasten ja nuorten hyvinvointihankkeen alueen taiteilijoiden kanssa. Juvan kirjasto haluaa tarjota juvalaisille lapsille, myös maahanmuuttajille, mahdollisuuden taiteen toteuttamiseen niin kuvataiteen kuin sanataiteen avulla. Samalla kirjasto haluaa lisätä juvalaisten vanhempien ja muiden kasvattajien tietoisuutta taidekasvatuksen merkityksestä lasten kasvussa ja kehittymisessä. Kuvataidetuokioiden järjestämisen lisäksi Toenperän Juvan kirjasto jatkaa teatteriohjaajanukketeatteritaiteilija Katja Kähkösen luomaa Sadun ja Aatoksen satutuntiperinnettä kerran kuussa 2 ohjauskertaa 4-8- vuotiaille lapsille. Kirjasto tilaa taiteilija Katja Kähköseltä sanataidekylpyjä maahanmuuttaja lapsille kerran kuukaudessa syyslukukauden ajan. Kirjasto tilaa taiteilija Eija-Riitta Parkkiselta kuvataidekylpyjä maahanmuuttajalapsille kerran kuukaudessa syyslukukauden ajan. Kuvataidetuokioiden, satutuntien, sanataideja kuvataidekylpytapahtumien määrä. Juvan kirjastonjohtaja
14 00034200 Kirjastotoimen projektit Tp 2014 Ta 2015 tot 2015 1-6 kk Ta ehd. 2016 Muutos % 3000 TOIMINTATUOTOT 7 656 12 000 9 603-20 4000 TOIMINTAKULUT -7 656-20 917-9 603-54 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 0-8 917 0 0-100 Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: Kirjastotoimen projektit TP 2014 TA 2015 TA 2016 Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Jasso vihreämmäksi -projekti -4 173 4 173 0 0 0 0 0 0 0 Matkalla myllylle, sadunkerrontaa -3 483 3 483 0-2 017 0-2 017 0 0 0 Monitoimihärpäkkeet 0 0 0-18 900 12 000-6 900 0 0 0 Kuinka Gottlund kesytetään -5 500 5 500 0 Tie taiteeseen on tie hyvinvointiin -4 103 4 103 0 Yhteensä -7 656 7 656 0 0-20 917 12 000-8 917 0-9 603 9 603 0 SOISALO-OPISTO Palvelusuunnitelma: Soisalo-opisto toimii Heinäveden, Joroisten, Leppävirran, Pieksämäen ja Varkauden alueella. Sen toimialat ovat vapaan sivistystyön koulutus (kansalaisopisto), taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä (musiikkiopisto ja tanssikoulu), taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä (tanssikoulu, kuvataidekoulu, puhallinkoulu, käsityökoulu, sanataidekoulu, taideleikkikoulu sekä 5-kielinen kantele, rumpuopetus, puhallinopetus ja yksinlaulu) sekä avoin yliopisto-opetus, ammatillinen täydennyskoulutus ja muu kehittämistyö. Soisalo-opisto tarjoaa tavoitteellista opiskelua ja itsensä kehittämistä ja tätä kautta edistää yksilön hyvinvointia. Toiminta-aluetta on koko Soisalo-opiston alue ja toimintaa Joroisissa on kirkonkylän ja Kuvansin lisäksi haja-asutusalueen kylillä. Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Vastaava viranhaltija Kylien aktivointi Kurssien järjestäminen Toteutuneiden kurssien Sivistysjohtaja kylillä määrä Lapsiystävällisyys Taiteen perusopetuksen Taiteen perusopetukseen Sivistysjohtaja järjestäminen Joroisissa Joroisissa osallistuu 50 joroislaista lasta Tarkoituksenmukaisten tilojen löytyminen kyliltä. Ikäluokat pienenevät. 00035000 Kansalaisopisto Tp 2014 Ta 2015 tot 2015 1-6 kk Ta ehd. 2016 Muutos % 4000 TOIMINTAKULUT -112 837-117 912-55 396-118 120 0 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -112 837-117 912-55 396-118 120 0
15 Tunnusluvut: TP 2013 TP 2014 SOISALO-OPISTO toteutuma tuntia / oppilas toteutuma tuntia / oppilas Vapaa sivistystyö 3 624 h / 1 451 opp. 70 670 3 610 h / 1 493 opp. 70 384 Taiteen perusopetus, yleinen 858 h / 141 opp. 30 881 772 h / 127 opp. 27 794 oppimäärä Taiteen perusopetus, laaja oppimäärä 662 h / 25 opp. 14 905 618 h / 19 opp. 14 552 VAPAA-AIKATOIMI Palvelusuunnitelma: Vapaa-aikatoimen tehtävänä on tarjota kuntalaisille hyvinvointia tukevia ja lisääviä vapaa-ajan palveluita. Harrastamisen ja omaehtoisen hyvinvoinnin edistäminen tarkoittaa aktiivista vapaa-ajan toimintaa, jossa asukkaat voivat toteuttaa itseään ja toimia osana erilaisia yhteisöjä. Vapaa-aikatoimi sisältää liikuntatoimen, urheilutalon, nuorisotoimen, kirkonkylän ja Kuvansin nuorisotilat, työpajan, etsivän nuorisotyön, kulttuuritoimen ja museon. Vastuuhenkilö: vapaa-aikatoimen päällikkö LIIKUNTATOIMI Palvelusuunnitelma: Liikuntatoimen tarkoituksena on edellytysten luominen kuntalaisten liikunnalle paikallista ja alueellista yhteistyötä sekä terveyttä edistävää liikuntaa kehittämällä, kansalaistoimintaa tukemalla, liikuntapaikkoja tarjoamalla sekä liikuntaa järjestämällä ottaen huomioon myös erityisryhmät. Liikuntatoimen painopistealueina ovat terveys- ja erityisliikunnan edistäminen, lasten ja nuorten liikunnan edistäminen sekä omatoimisen liikunnan edistäminen. Urheiluseurat ja liikuntajärjestöt ovat keskeisiä toimijoita käytännön työssä. Kuvansin kuntorataa peruskorjataan v. 2016. Kuvansiin rakennetaan lähiliikuntapaikka ja kirkonkylälle beachvolleykenttä. Vastuuhenkilö: liikuntapaikkamestari Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Vastaava viranhaltija Liikuntapalvelut tukevat ja lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Ohjatut ryhmät/2 kertaa kuukaudessa. Ohjattua liikuntaa erityisryhmille järjestetään kunnan omana toimintana tai ostopalveluna. Vapaa-aikatoimen päällikkö, liikuntapaikkamestari ja nuoriso- ja vapaaajanohjaaja. Urheiluseurojen toimintaa tuetaan ohjaaja-avustuksilla. Ohjatut ryhmät/vuosi.
16 Liikuntatapahtumia ja toimintaa järjestetään yhdessä urheiluseurojen ja muiden toimijoiden kanssa. Liikuntapaikkoja ja alueita kehitetään matalan kynnyksen periaatteella. Liikuntatapahtumat/ viisi vuodessa. Kanavan/Kotkaharjun alueen käyttö. Vapaa-aikatoimen päällikkö, liikuntapaikkamestari ja nuoriso- ja vapaaajanohjaaja. Vapaa-aikatoimen päällikkö ja liikuntapaikkamestari. Kunnalla tai yhteistyötahoilla ei ole riittävästi resursseja toteuttaa toimintaa tai ylläpitää liikuntapaikkoja. 00036100 Liikuntatoimi Tp 2014 Ta 2015 tot 2015 1-6 kk Ta ehd. 2016 Muutos % 3000 TOIMINTATUOTOT 66 686 58 614 35 417 66 203 13 4000 TOIMINTAKULUT -277 958-334 563-157 213-333 870 0 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -211 272-275 949-121 796-267 667-3 6999 VUOSIKATE -211 272-275 949-121 796-267 667-3 7000 Poistot ja arvonalentum -43 863-43 881-21 932-55 047 25 8499 TILIKAUDEN TULOS -255 135-319 830-143 728-322 714 1 Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: Liikuntatoimi TP 2014 TA 2015 TA 2016 Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Joroisten -156 861 4 163-152 698-22 991-206 294 600-205 694-23 009-199 408 2 591-196 817-22 174 liikuntapalvelu Urheilutalo -121 097 62 523-58 574-20 872-128 269 58 014-70 255-20 872-134 462 63 612-70 850-32 873 Yhteensä -277 958 66 686-211 272-43 863-334 563 58 614-275 949-43 881-333 870 66 203-267 667-55 047 NUORISOTOIMI Palvelusuunnitelma: Nuorisotoimen perustehtävänä on nuorten kasvun ja itsenäisyyden tukeminen, aktiivisen kansalaisuuden edistäminen, sosiaalinen vahvistaminen sekä kasvu- ja elinolojen parantaminen. Nuorisotoimeen kuuluvat myös työpaja ja etsivä nuorisotyö. Nuorisotilaohjaaja vastaa nuorisotilojen toiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta. Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan työnkuvaan sisältyy myös liikuntatoimen tehtäviä. Nuoriso- ja vapaaajanohjaaja ja nuoriso-ohjaaja toimivat työparina. Vastuuhenkilö: nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja ja nuoriso-ohjaaja (huom.sis. myös työpajan, projektit Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Vastaava viranhaltija Nuorisopalvelut tukevat ja lisäävät lasten ja nuorten hyvinvointia. Lapsille ja nuorille tuotetaan matalan kynnyksen palveluja ja tilatoimintaa: Vapaa-aikatoimen päällikkö, nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja ja nuoriso-ohjaaja.
17 Kaikille 7-9- luokkalaisille teetetään kysely, jonka avulla kartoitetaan tietoa palveluiden laadusta, tarpeesta ja ajankohtaisuudesta. Lasten ja nuorten toiveista järjestetään teemailtoja sekä retki- ja leiritoimintaa. Nuorisotilatoiminta pidetään turvallisena ja avoimena toimintana. Lapsille ja nuorille järjestetään erilaisia maksuttomia teemakertoja nuorisotiloilla. Kyselyn tulokset. Järjestetty toiminta. Nuorisotilan aukiolotunnit. Kävijäpalaute. Kävijäpalaute. Työpajan asiakkaista yli puolet on alle 29- vuotiaita. Työpajan toiminnan kautta opiskelu-, työkokeilu- tai työpaikka löytyy 8 asiakkaalle. Etsivä nuorisotyö tavoittaa jokaisen nuoren, joka on ilmoitettu etsivälle työntekijälle nuorisolain 7 :n mukaisesti tai muiden tahojen toimesta. Koulu-/työkykyisyyden arviointi, koulutus- /työhakemuksen tekemisen opastus ja työpaikkojen kartoittaminen. Tavoitetun nuoren tilanne kartoitetaan. Nuori ohjataan hänelle parhaiten soveltuvien palvelujen piiriin. Etsivä nuorisotyöntekijä kulkee rinnalla, auttaa ja motivoi nuorta. Alle 29-vuotiaiden osuus on suurempi kuin 50 %. Opiskelu-, työkokeilutai työpaikka löytynyt 8 asiakkaalle. Ilmoitettu nuori/tavoitettu nuori. Etsivässä nuorisotyössä käytetään valtakunnallista PARtilastointijärjestelmää. Vapaa-aikatoimen päällikkö ja työpajan esimies. Vapaa-aikatoimen päällikkö ja erityisnuorisotyöntekijä. Riittämättömät henkilöstöresurssit Työkokeilupaikkojen ja avoimien työpaikkojen vähyys, asiakkaan terveydelliset rajoitteet ja/tai asiakkaan oma heikko motivaatio (työpaja). Etsivä nuorisotyö perustuu vapaaehtoisuuteen (nuoren ei ole pakko sitoutua palveluun) ja nuoren motivaation puute (etsivä nuorisotyö). 00036200 Nuorisotoimi Tp 2014 Ta 2015 tot 2015 1-6 kk Ta ehd. 2016 Muutos % 3000 TOIMINTATUOTOT 191 853 159 175 52 412 84 672-47 4000 TOIMINTAKULUT -479 112-465 719-251 839-391 268-16 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -287 259-306 544-199 427-306 596 0
18 Nuorten työpaja Palvelusuunnitelma: Työpajan tehtävänä on asiakkaiden toimintakyvyn, koulutus- ja työvalmiuksien parantaminen ohjauksen ja verkostoyhteistyön avulla sekä asiakkaan auttaminen opiskelu-, työkokeilu- ja/tai työpaikan etsimisessä. Lisäksi työpaja tarjoaa kuljetus- ja kunnossapitopalveluja kunnan omille yksiköille sekä rajoitetusti kuntalaisille. Työpajan toiminta kohdentuu sekä nuoriin että pitkäaikaistyöttömiin aikuisiin. Uudet toimitilat mahdollistavat asiakasmäärän kasvamisen, joten ohjauksen tarvetta resursoidaan vakinaistamalla yksi pajaohjaaja sekä palkkaamalla määräaikainen pajaohjaaja vuodelle 2016. Vastuuhenkilö: nuorten työpajan esimies Tunnusluvut: Työpaja/Laskutettava kunnossapito- ja siivoustyön tuntimäärä/viikko TP TP TP TP TA TA 2011 2012 2013 2014 2015 2016 65 71,5 80,1 63,3 70 20 Nuorisotoimen projektit Etsivä nuorisotyö-hanke Palvelusuunnitelma: Etsivä nuorisotyö on erityisnuorisotyötä, jonka tavoitteena on olla läsnä nuorten keskuudessa ja tarjota mahdollisuus turvalliseen ja luottamukselliseen aikuiskontaktiin. Etsivä nuorisotyö etsii nuoren kanssa ratkaisuja nuoren pulmiin ja kysymyksiin ja auttaa nuorta saavuttamaan tarvitsemansa palvelut. Etsivän työn ensisijaisena tehtävänä on auttaa alle 29-vuotiaita nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella tai jotka tarvitsevat tukea saavuttaakseen tarvitsemansa palvelut. Etsivä nuorisotyö tarjoaa nuorelle varhaista tukea, jos nuori sitä itse haluaa. Vastuuhenkilö: Erityisnuorisotyöntekijä Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: Nuorisotoimi TP 2014 TA 2015 TA 2016 Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Joroisten nuorisopalvelu -63 687 3 966-59 721-77 704 3 000-74 704-70 152 3 200-66 952 Kirkonkylän nuorisotilat -45 732 126-45 607-43 771 250-43 521-46 338 250-46 088 Kuvansin nuorisotilat -31 623 251-31 372-31 231 250-30 981-31 498 250-31 248 Nuorten työpaja -245 076 147 625-97 451-223 189 117 033-106 156-189 665 48 585-141 080 Työpaja II -54 301 7 479-46 822-49 212 8 642-40 570 Joroisten nuorisovaltuusto -4 000 0-4 000 Pikkupiip2016- tapahtuma -6 573 4 637-1 936 Joroisten etsivä nuorisotyö- hanke 13-14 -21 773 16 893-4 880 0 Joroisten etsivä nuorisotyö-hanke 14-15 -16 921 15 514-1 407-20 306 15 000-5 306 Joroisten etsivä nuorisotyö-hanke 15-16 -20 306 15 000-5 306-21 521 15 125-6 396 Joroisten etsivä nuorisotyö-hanke 16-17 -21 521 12 625-8 896 Yhteensä -479 112 191 853-287 259-465 719 159 175-306 544-391 268 84 672-306 596
19 KULTTUURITOIMI Palvelusuunnitelma: Kulttuuritoimen tehtävänä kunnassa on edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa sekä ylläpitää ja kehittää museotoimintaa. Kulttuuritoimeen kuuluu Karhulahden kotiseutumuseo. Museon päärakennuksen vesikatto uusitaan v. 2016. Joroinen on mukana lasten kulttuurikeskus Versossa. Verso on yhdentoista pohjois- ja etelä-savolaisen kunnan muodostama verkostomuotoinen lastenkulttuurikeskus Soisalo-opiston alaisuudessa. Verson palvelut vahvistavat lasten ja nuorten identiteettiä, kasvattavat kulttuurin kokemiseen antamalla mahdollisuuden osallistua elämyksiin ja oman kulttuurin luomiseen. Versolle myönnettiin v. 2014 Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitus ja valtakunnallisen lastenkulttuurikeskusten verkoston jäsenyys. Vastuuhenkilö: vapaa-aikatoimen päällikkö Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Vastaava viranhaltija Kulttuuripalvelut tukevat ja lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Kulttuuripalveluja järjestetään sekä kunnan omana toimintana että yhteistyössä kulttuurijärjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa. Toteutuneet tapahtumat Osallistujamäärät/tapahtuma. Vapaa-aikatoimen päällikkö. Karhulahden kotiseutumuseo pidetään yleisölle avoimena kesäaikana ja museoalueen rakennukset ja pihaalue kunnossa. Aukioloajat. Rakennusten ja piha-alueen kunnostamiset. - Kulttuuritoimen määrärahat. 00036300 Kulttuuritoimi Tp 2014 Ta 2015 tot 2015 1-6 kk Ta ehd. 2016 Muutos % 3000 TOIMINTATUOTOT 335 350 21 406 16 4000 TOIMINTAKULUT -55 089-74 489-29 403-69 502-7 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -54 754-74 139-29 381-69 096-7 6999 VUOSIKATE -54 754-74 139-29 381-69 096-7 7000 Poistot ja arvonalentum -1 211-1 211-606 -1 212 0 8499 TILIKAUDEN TULOS -55 965-75 350-29 987-70 308-7 Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: Kulttuuritoimi TP 2014 TA 2015 TA 2016 Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Joroisten yleinen kulttuuritoimi -36 039 13-36 026-54 425-54 425-49 922 56-49 866 Joroisten museo -19 050 322-18 728-1 211-20 064 350-19 714-1 211-19 580 350-19 230-1 212 Yhteensä -55 089 335-54 754-1 211-74 489 350-74 139-1 211-69 502 406-69 096-1 212
20 VAPAA-AIKATOIMI YHTEENSÄ 00036000 Vapaa-aikatoimi Tp 2014 Ta 2015 tot 2015 1-6 kk Ta ehd. 2016 Muutos % 3000 TOIMINTATUOTOT 258 874 218 139 87 849 151 281-31 4000 TOIMINTAKULUT -812 159-874 771-438 454-794 640-9 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -553 285-656 632-350 605-643 359-2 6999 VUOSIKATE -553 285-656 632-350 605-643 359-2 7000 Poistot ja arvonalentum -45 074-45 092-22 537-56 259 25 8499 TILIKAUDEN TULOS -598 359-701 724-373 142-699 618 0 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKATOIMEN LASKUTETTAVAT 00039000 Siv. ja vapaa-aikatoimen laskutettavat Tp 2014 Ta 2015 tot 2015 1-6 kk Ta ehd. 2016 Muutos % 3000 TOIMINTATUOTOT 19 194 19 707 6 528 19 953 1 4000 TOIMINTAKULUT -19 194-19 707-10 207-19 953 1 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 0-3 679 0 Varhaiskasvatuksen toimistohenkilön työpanosta myydään Varkauden kaupungille. SIVISTYS- JA VAPAA-AIKATOIMIALA YHTEENSÄ 00030000 SIVISTYS- JA VAPAA- AIKATOIMIALA Tp 2014 Ta 2015 tot 2015 1-6 kk Ta ehd. 2016 Muutos % 3000 TOIMINTATUOTOT 1 937 190 1 672 080 763 137 1 520 555-9 4000 TOIMINTAKULUT -10 201 126-10 323 610-5 175 103-10 157 981-2 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -8 263 937-8 651 530-4 411 966-8 637 426 0 6999 VUOSIKATE -8 263 937-8 651 530-4 411 966-8 637 426 0 7000 Poistot ja arvonalentum -59 949-46 739-23 361-57 905 24 8499 TILIKAUDEN TULOS -8 323 886-8 698 269-4 435 327-8 695 331 0
21 Joroisten kunta TALOUSARVIO 2016 LIITE TUOTEMÄÄRÄ- JA HINTALUETTELOT SEKÄ TUOTEKUVAUKSET VARHAISKASVATUS Tuotemäärä- ja hintaluettelo: TP 2014 TA 2015 TA 2016 Tuotteet / Menoarviot kpl á Yhteensä kpl á Yhteensä kpl á Yhteensä Pyrri / päivähoitotunti 52 299 7,68 401 633 66 000 7,05 465 528 67 500 7,97 538 076 Pyrri / esiopetustunti 21 013 7,15 150 257 20 400 7,72 157 577 25 000 7,65 191 297 Kuvansin päivähoitotunti 53 246 7,61 405 416 68 000 8,05 547 441 82 000 7,87 645 352 Kuvansin esiopetustunti 8 675 10,86 94 182 10 900 8,87 96 648 10 200 8,96 91 350 Perhepäivähoito 49 294 8,28 408 340 46 000 8,97 412 825 37 000 9,97 368 719 Kaitaisen ryhmis 9 839 11,39 112 020 10 000 13,24 132 396 8 000 13,59 108 686 Kolman ryhmis 15 181 8,64 131 233 12 000 11,75 140 965 11 000 10,66 117 225 Opintien ryhmis 20010 7,58 151 755 14 000 10,28 143 893 12 500 11,62 145 230 Avoin varh.kasvatus-toimintapäivä 1491 47,85 71 348 1 600 51,42 82 265 1 200 51,71 62 056 Kerisalon ryhmis 4 228 12,58 53 188 Sinikukan ryhmis 11 459 10,53 120 694 Yhteensä 246 735 8,5 2 100 066 248 900 8,8 2 179 538 254 400 2 267 991 Tuotteen hintaan vaikuttavat tulot 8 900. Tuotekuvaukset: Avoimen varhaiskasvatuksen toimintapäivä Ensisijaisesti kotona lapsiaan hoitaville perheille suunnattu kotikasvatusta tukeva tavoitteellinen ja suunnitelmallinen ryhmätoiminta 2-3 h/päivä 0-7 -vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Toiminta sisältää myös tarvittavat erityisvarhaiskasvatuspalvelut, lapsiperheiden kotipalvelun sekä perheohjaajan toiminnan. Esiopetustunti Kunnan esiopetussuunnitelman ja lapsen yksilöllisen oppimissuunnitelman mukainen opetus. Opetuksen aikana lapsi saa vähintään yhden lämpimän aterian sekä tarvittaessa välipalan. Perhepäivähoitotunti Hoitajan tai lapsen kotona tapahtuva lapsen hoito, kasvatus ja opetus (ryhmässä enintään 4 alle kouluikäistä kokopäivähoitolasta ja 1 osapäivähoidossa oleva esioppilas) sekä tarvittavat erityisvarhaiskasvatuspalvelut. Hoitopäivän aikana lapsi saa hoitoajasta riippuen vähintään yhden lämpimän aterian ja tarpeen mukaan aamu-, väli- ja iltapalan. Päiväkotihoitotunti Kunnan varhaiskasvatussuunnitelman ja lapsen yksilöllisen varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteiden mukainen kasvatus, opetus ja hoito. Toiminta sisältää myös tarvittavat erityisvarhaiskasvatuspalvelut. Hoitopäivän aikana lapsi saa hoitoajasta riippuen vähintään yhden lämpimän aterian ja tarpeen mukaan aamu-, väli- ja iltapalan. Ryhmäperhepäivähoitotunti 8 tai 12 lapsen ryhmässä tapahtuva hoito, kasvatus ja opetus kunnan toimintaan osoittamassa tilassa 0-7 - vuotiaille lapsille. Hoitoajasta riippuen lapsi saa vähintään yhden lämpimän aterian ja tarpeen mukaan aamu-, väli- ja iltapalan hoitopäivän aikana. Toiminta sisältää myös tarvittavat erityisvarhaiskasvatuspalvelut.
22 PERUSOPETUS Tuotemäärä- ja hintataulukko: TP 2014 TA 2015 TA 2016 Tuotteet/menoarviot Opetustunti kpl á Yhteensä Opetustunti kpl á Yhteensä Opetustunti kpl á Yhteensä Kaitaisten 2 194 122,47 268 692 2 100 131,23 275 579 2 205 125,76 277 311 koulu/perusopetus Kuvansin koulu 7 645 113,43 867 191 7 824 109,28 855 007 6 736 128,60 866 185 Joroisten yhtenäiskoulu 20 330 136,51 2 775 278 27 246 110,72 3 016 585 1-9 lk Kolman 2 614 143,90 376 143 3 146 115,14 362 223 koulu/perusopetus Kerisalon koulu/perusopetus 1 079 130,78 141 108 Kirkonkylän koulu 8 449 109,28 923 337 Yläaste/perusopetus 12 641 129,68 1 639 320 Perusopetus yhteensä 34 622 121,77 4 215 791 33 400 127,79 4 268 087 36 187 4 160 081 Tuotteen hintaan vaikuttavat tulot 10 525. Tuotekuvaus: Tuotemäärä on koulun annettu lähiopetus tunteina x koulupäivät. Tunteihin lasketaan yleisopetuksen, erityisopetuksen joko pienryhmässä annetun tai integroidun ja tukiopetuksen tunnit. Muut oppilashuollon palvelut sisältyvät tuntihintaan. APIP-TOIMINTA Tuotemäärä- ja hintataulukko: Tuotekuvas: Ohjaustuntiin sisältyy lapsen saama ohjaus, johon lapsesta riippuen saattaa sisältyä myös erityisen tuen tarvetta, lisäksi toiminnassa käytetyt materiaalit, välineet, aamupala, välipala, vakuutukset ja hallintokulut. LUKIO-OPETUS Tuotemäärä- ja hintaluettelo: Tuotteet/menoarviot TP 2014 TA 2015 TA 2016 APIPtoiminta Ohjaustunti kpl á Yhteensä Ohjaustunti kpl á Yhteensä Ohjaustunti kpl á Yhteensä Kirkonkylä 1 309 23,46 30 704 1 302 28,02 36 488 2 268 34,54 78 336 Kuvansi 1 490 24,20 36 054 1 302 27,38 35 648 662 52,75 34 923 Kolma 1 035 22,40 23 187 651 47,17 30 710 0 0 Yhteensä 3 834 23,46 89 945 3 255 31,60 102 846 2 930 113 259 Opetustunti kpl TP 2014 TA 2015 TA 2016 Yhteensä Opetustunti Yhteensä Opetus- kpl tunti kpl Yhteensä Lukio-opetus 6 339 135,11 856 454 7 524 121,23 912 157 7 520 117,97 887 120 Tuotteen hintaan vaikuttavat tulot 1 220. Tuotekuvaus: Yleisopetuksen tunnit sisältävät valtakunnalliset pakolliset kurssit, valtakunnalliset syventävät kurssit ja koulukohtaiset soveltavat kurssit sekä ns. lukioresurssitunnit.
23 KIRJASTOTOIMI TOENPERÄN KIRJASTO Tuotantomäärä- ja hintaluettelo: KIRJASTOTOIMI TP 2014 TA 2015 TA 2016 Tuotteet/menoarviot kpl á Yhteensä kpl á Yhteensä kpl á Yhteensä Joroisten kirjasto / aukiolotunti 2 505 104,69 262 247 2 486 119,07 296 012 2 516 112,48 283 012 Juvan kirjasto / aukiolotunti 2703 148,01 400 075 2712 148,45 402 598 2720 148,34 403 474 Rantasalmen kirjasto / aukiolotunti 2192 121,19 265 655 2190 125,39 274 604 2444 112,35 274 582 Kirjaston aukiolotunnit yhteensä 7 400 125,40 927 977 7 388 131,73 973 214 7 680 961 068 Tuotteen hintaan vaikuttavat tulot 1 400. KIRJASTOAUTOTOIMINTA TP 2014 TA 2015 TA 2016 Tuotteet/menoarviot kpl á Yhteensä kpl á Yhteensä kpl á Yhteensä Joroisten osuus kirjastoauton 636 64,19 40 827 647 67,65 43 768 669 66,00 44 156 reittitunnista Juva osuus kirjastoauton reittitunnista 550 62,49 34 370 548 67,34 36 905 572 66,00 37 754 Rantasalmen osuus kirjastoauton 714 65,06 46 452 745 67,34 50 172 767 66,00 50 624 reittitunnit Kirjastoauton reittitunnit yhteensä 1 900 64,03 121 649 1940 67,45 130 845 2008 132 534 Tuotekuvaukset: Kirjaston aukiolotunti Aineiston tarjoaminen Lainaus, palautus Henkilökohtainen tietopalvelu Verkkoyhteyksien tarjoaminen Verkkopalvelujen tarjoaminen Kertaluonteiset asiantuntijapalvelut Tapahtumat Kirjastoauton reittitunti - Aineiston tarjoaminen - Lainaus, palautus - Henkilökohtainen tietopalvelu - Kertaluonteiset asiantuntijapalvelut - Verkkoyhteyden tarjoaminen SOISALO-OPISTO Soisalo-opisto TP 2014 TA 2015 TA 2016 Vapaa sivistystyö oppilas -määrä tunnit tuntihinta yhteen sä oppil asmäär ä tunnit tuntihinta yhtee nsä oppilasmäärä tunnit tuntihinta yhteensä Kansalaisopisto 1493 3 610 19,5 70 384 70 384 3 600 19,5 70 200 70 200 3 600 19,5 70 200 70 200 Taiteen perusopetus, yleinen oppimäärä Kuvataidekoulu 2 18 39 638 2 21 36 756 2 34 36 1 224 Tanssikoulu 64 304 39 11 045 63 234 36 8 424 58 338 36 12 168 Puhallinkoulu 4 43 39 1 540 1 24 36 864 1 24 36 864 5-kielinen kantele 3 25 36 900 1 24 36 864 Rumpuopetus 0 0 39 0 1 18 36 648 1 24 36 864 Käsityökoulu 35 312 39 11 232 23 341 36 12 276 23 252 36 9 072 Taideleikkikoulu 21 90 39 3 148 22 97 36 3 492 15 70 36 2 520