SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUS- TUTKINTO



Samankaltaiset tiedostot
Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Kaikille pakolliset tutkinnon osat HOITO JA HUOLENPITO

Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa.

Tampereen seudun ammattiopisto sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Muutokset alkaen

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ

OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA

4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus

Liite Näyttötoimikunta

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

KUVALLISEN ILMAISUN PERUSTUTKINTO AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON OPETUSSUUNNITELMA

Kuntoutumisen tukeminen

Perustason ensihoidon koulutuskokeilu. Seija Rannikko ja Anne Kokko Kontinkankaan yksikkö

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 1.8.

30 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. ja suunnitelmallinen toteuttaminen

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Kaikille pakolliset tutkinnon osat KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

HIUSALAN PERUSTUTKINTO

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI NÄYTTEENOTTO JA ASIAKASPALVELU LÄHIHOITAJAN TYÖSSÄ

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Osaamisala VANHUSTYÖ. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Lähihoitaja, Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Opetussuunnitelma / Toteutus aikuiskoulutuksena

LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Osaamisala MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖ. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja 1

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym.

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO

KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

Opiskelija Opiskeluryhmä. Työssäoppimisen ajankohta. Työssäoppimispaikka. Työpaikkaohjaaja Puh. Opettaja Puh.

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov

AUD Hyvinvointia mediasta 20ov

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN NÄYTTÖ

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN NÄYTTÖ

terveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa

Sote:n perustutkinto, perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.

Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto. Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia

Sosiaali- ja terveysalan opintotarjonta

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja

Ammattiosaamisen näytöt

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN: AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS NÄYTTÖ

KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PE- RUSTUTKINTO Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala, artesaani Ympäristön suunnittelun ja rakentamisen

VAASAN AMMATTIOPISTO

Kohti lähihoitajan tutkintoa tutkinnon osia suorittaen

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Kokeiluohjelman tarkistaminen (80/422/2015)

3/24/2015. Osaamisperusteisuus pedagogisen toiminnan lähtökohdaksi

KASVUN JA OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN luonnos

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1

Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyö

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetusneuvos Aira Rajamäki

Muutoksia Muutoksia

Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE. Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto

KAUNEUDENHOITOALAN PERUSTUTKINTO

Arviointisuunnitelma alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä

SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Autoalan perustutkinto OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

SEURAKUNTAOPISTO AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp

Osaamisen hankkiminen työpaikalla & Osaamisen osoittaminen ja arviointi näytössä

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi PALKANLASKENTA PALA 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi KIRJANPITO KIPI 30 osp

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Transkriptio:

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUS- TUTKINTO

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON OPETUSSUUNNITELMA Satakunnan koulutuskuntayhtymän opetussuunnitelmatoimikunta 12.3.2015 Sisällysluettelo Johdanto... 3 1. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto ja sen muodostuminen... 3 1.1. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon muodostuminen... 3 1.2.Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa koskevat erityismääräykset... 5 1.2.1 Sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilönä toimiminen... 5 1.2.2 Arvioinnista ammatillisessa erityisopetuksessa... 6 1.2.3 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tutkintokohtaiset terveydentilavaatimukset... 6 2. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon ammatilliset tutkinnon osat... 7 2.1. Pakolliset tutkinnon osat... 7 2.1.1. Kasvun tukeminen... 7 2.1.2. Hoito ja huolenpito... 9 2.1.3. Kuntoutumisen tukeminen... 11 2.2. Asiakaspalvelun ja tietohallinnon osaamisalan pakollinen tutkinnon osa... 13 2.2.1 Asiakaspalvelu ja tietohallinta... 13 2.4. Jalkojen hoidon osaamisalan pakollinen tutkinnon osa... 16 2.4.1 Jalkojen hoito... 16 2.5 Kuntoutuksen osaamisalan pakollinen tutkinnon osa... 19 2.5.1 Kuntoutus... 19 2.6. Lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen osaamisalan pakollinen... 22 tutkinnon osa... 22 2.6.1. Lasten ja nuoren hoito ja kasvatus... 22 2.7. Mielenterveys- päihdetyön osaamisalan pakollinen tutkinnon osa... 25 2.7.1. Mielenterveys- ja päihdetyö... 25 2.8. Sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisalan pakollinen tutkinnon osa... 28 2.8.1 Sairaanhoito ja huolenpito... 28 2.10 Vammaistyön osaamisalan pakollinen tutkinnon osa... 30 2.10.1 Vammaistyö... 30 2.11 Vanhustyön osaamisalan pakollinen tutkinnon osa... 33 2.11.1 Vanhustyö... 33 2.12. Valinnaiset tutkinnot osat... 36 2.12.1. Päivystyspolikliininen hoitotyö... 36 2.12.4 Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen... 38 2.12.6 Haavan hoito jalkojenhoidossa... 40 2.12.7 Näytteenotto ja asiakaspalvelu lähihoitajan työssä... 42 2.12.8 Vanhusten kotihoito ja huolenpito... 44 2.12.9 Yritystoiminnan suunnittelu... 46 2.12.10 Tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta... 48 2.12.11 Tutkinnon osa ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta... 48 2.12.12 Tutkinnon osa ammattikorkeakouluopinnoista (ammatillisessa peruskoulutuksessa)... 48 2.12.13. Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen (ammatillisessa peruskoulutuksessa)... 48 2.12.14. Yrityksessä toimiminen... 50 2.12.15. Huippuosaajana toimiminen... 50 Sataedu, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sivu 2 / 50

2.12.16. Paikallisesti tarjottava tutkinnon osa... 50 2.12.17. Tutkinnon osa vapaasti valittavista tutkinnon osista... 50 3 Yhteiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa... 50 4 Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa... 50 Johdanto Lain ammatillisesta peruskoulutuksesta (630/1998, 787/2014) mukaan koulutuksen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma. Koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelma jakaantuu kahteen osaan: opetussuunnitelman yleinen osa ja tutkintokohtainen osa. Tässä tutkintokohtaisessa opetussuunnitelmassa koulutuksen järjestäjä määrää sosiaali- ja terveysalan perustutkinto -koulutuksen ja tutkinnon järjestämisestä. Opetussuunnitelma perustuu Opetushallituksen määräykseen sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteista 2014 (79/011/2014). Sataedun Satakunnan koulutuskuntayhtymän opetussuunnitelman yleisessä osassa kuvataan Sataedun koulutus-, opetus- ja ohjaustoiminnan yhteiset periaatteet ja menettelytavat. Se ohjaa kaikkea Sataedun opetus ja ohjaus toimintaa: I Sataedu koulutuksen järjestäjänä II Ammatillinen peruskoulutus ja näyttötutkintoon valmistava koulutus III Aikuiskoulutus ja näyttötutkintotoiminta sataedu.fi 1. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto ja sen muodostuminen 1.1. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon muodostuminen Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon muodostuminen määritellään Opetushallituksen sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteissa (79/011/2014). Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittanut lähihoitaja työskentelee eri-ikäisten ja eri elämänkulun vaiheissa olevien asiakkaiden ja potilaiden kanssa edistäen heidän hyvinvointiaan ja terveyttään. Lähihoitaja tekee työtä sosiaali- ja terveysalan kasvatus-, hoito- ja huolenpito- ja kuntoutustehtävissä. Hän avustaa ja ohjaa asiakkaita yksilöllisesti ja voimavaralähtöisesti arjen tilanteissa, toimintakyvyn ylläpitämisessä, terveellisissä elämäntavoissa ja hyvinvointipalvelujen käytössä. Lähihoitaja hallitsee alansa keskeisen tietoperustan. Lähihoitaja työskentele sosiaali- ja terveysalan arvoperustan mukaisesti. Hän osaa ratkaista työssään esille tulevia eettisiä ongelmia. Lähihoitaja kunnioittaa asiakkaidensa vakaumusta, arvoja ja kokemuksia. Lähihoitaja toimii moniammatillisissa työryhmissä ja verkostoissa vastuullisena jäsenenä. Lähihoitajalla on hyvät vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaidot. Lähihoitaja huolehtii omasta työ- ja toimintakyvystään ja ammattitaitonsa jatkuvasta kehittämisestä. Lähihoitajalla on laaja-alainen sosiaali- ja terveysalan perusosaaminen. Sen lisäksi hänellä on valitsemansa koulutusohjelman tai osaamisalan tuottamaa erikoistunutta osaamista. Tämä mahdollistaa joustavan siirtymisen alan erilaisiin työtehtäviin. Lähihoitajan työpaikkoina voivat olla mm. terveyskeskukset, sairaaloiden poliklinikat ja osastot, lääkäri- ja työterveysasemat sekä yksityinen terveydenhuolto, sosiaalihuollon työyksiköt, vanhainkodit, palvelukeskukset, päivätoiminta, palvelutalot, dementiayksiköt, asiakkaan koti, kotihoidon ja välimuotoisen asumisen ympäristöt, toiminta- ja työkeskukset, työpajat, kylpylät ja kuntoutumisyksiköt, päiväkodit, koulut, lastensuojelun yksiköt, lasten ja nuorten sairaalat, perhetyö, vammaistyön toimintaympäristöt, mielenterveys- ja päihdehuollon yksiköt joko julkisella, yksityisellä sektorilla tai kolmannella sektorilla. Sataedu, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sivu 3 / 50

Sosiaali- ja terveysalan perustutkintokoulutuksessa painotetaan valmiuksia tukea asiakkaiden toimintakyvyn tukemista ja terveyden edistämistä. Koulutuksessa toteutetaan osallistavia opetusmenetelmiä. Aikuisten ja nuorten koulutusta järjestetään tiiviissä yhteistyössä, osin samoissa ryhmissä. Satakunnassa järjestetään monipuolisia sosiaali- ja terveysalan palveluja. Maakunnassa on paljon pieniä kuntia ja myös yksityiset palvelujen tuottajat ovat suhteellisen pieniä. Tämä vaikuttaa koulutuksen tuottamiseen ja esimerkiksi työelämän kanssa tehtävään yhteistyöhön esimerkiksi työssäoppimisen ja tutkintosuoritusten järjestämisessä Sataedussa järjestetään pakollisten tutkinnon osien lisäksi seuraavia tutkinnon osia : Osaamisalat; - asiakaspalvelu ja tietohallinta - jalkojenhoito - kuntoutus - lasten ja nuorten hoito ja kasvatus - mielenterveys- ja päihdetyö - sairaanhoito ja huolenpito - vammaistyö - vanhustyö Valinnaiset tutkinnon osat: - päivystyspolikliininen hoitotyö - lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen - haavan hoito jalkojenhoidossa - näytteenotto ja asiakaspalvelu lähihoitajan työssä - vanhusten kotihoito ja huolenpito - yritystoiminnan suunnittelu - tutkinnon osa muusta ammatillisesta perustutkinnosta, ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta tutkinnon perusteissa määritellyllä tavalla Sataedun tarjonnasta. - tutkinnon osa ammattikorkeakouluopinnoista (ammatillinen peruskoulutus) - työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen (ammatillinen peruskoulutus) - yrityksessä toimiminen (ammatillinen peruskoulutus) Sataedun hyvinvointialalla järjestetään sosiaali- ja terveysalan perustutkintokoulutusta sekä ammatillisena peruskoulutuksena että näyttötutkintona. Lähihoitajakoulutusta järjestetään yksikköhintarahoituksella, oppisopimuskoulutuksena ja työvoimakoulutuksena. Ammatillisena peruskoulutuksena järjestettävään koulutukseen sisältyy työssäoppimista vähintään 30 osaamispistettä. Lähihoitajakoulutuksessa käytetään monipuolisia, toiminnallisia opetusmenetelmiä. Opiskelijoita osallistetaan koulutuksen suunnitteluun. Opetuksessa hyödynnetään Moodle-oppimisympäristöä. Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettava tutkinto ajoittuu kolmelle vuodelle: Osaamispistettä (osp) Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 1.vuosi 2. vuosi 3.vuosi Kasvun tukeminen ja ohjaus 20 Hoito ja huolenpito 20 10 Kuntoutumisen tukeminen 20 Osaamisala 50 Valinnaiset tutkinnon osat 15 Yhteiset tutkinnon osat 20 15 Vapaasti valittavat tutkinnon osat 10 60 60 60 Sataedu, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sivu 4 / 50

Näyttötutkinnossa tutkinnon suorittaja suorittaa ammatilliset tutkinnon osat. Näyttötutkinnossa tutkinnon eikä tutkinnon osien laajuutta määritellä osaamispisteinä. Valinnaisuuden toteuttaminen Perustutkintoon sisältyy valinnaisuutta tutkinnon rakenteessa kuvatulla tavalla. Sataedussa opiskelija voi suunnata osaamistaan opintopolkujen avulla. Ryhmänohjaajat ja opinto-ohjaajat tukevat opiskelijoita valinnoissa. Opiskelijan aiemmin hankittu osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan tutkintoon. Sosiaali- ja terveysalan koulutusjärjestelyt pyritään suunnittelemaan siten, että ne mahdollistavat tarvittaessa oman alan ammattitutkintojen ja erikoisammattitutkintojen tutkinnon osien suorittamisen sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon valinnaisena tutkinnon osana. Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Opiskelijalla on oikeus saada opetussuunnitelman tavoitteita ja vaatimuksia keskeisiltä osilta vastaavat aikaisemmin suoritetut opinnot tai muutoin hankittu osaaminen arvioiduksi ja tunnustetuksi. Osaamista voidaan tunnustaa opiskelijalle tutkinnon pakollisiin, valinnaisiin tai vapaasti valittaviin osiin. Keskeisenä periaatteena on, että tunnustettava osaaminen on opetussuunnitelman ammattitaitovaatimusten ja keskeisen sisällön mukaista. Ryhmänohjaaja vastaa opiskelijan henkilökohtaistamisesta. Opiskelijan eteneminen opinnoissa toteutuu yksilöllisesti ja perustuu hänen osaamiseensa. Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen voivat lyhentää tutkinnon suorittamisen aikaa oleellisesti. Opiskelijalle laaditaan hänen yksilöllisten lähtökohtiensa ja valintojensa pohjalta henkilökohtainen opiskelusuunnitelma (HOPS) tai henkilökohtaistamista koskeva asiakirja, henkilökohtaistamissuunnitelma, jota päivitetään koko opiskelun ajan. Opiskelijan arviointi Oppimisen arvioinnin tavoite on, että opiskelija tietää mitä hän osaa ja mitä hänen on vielä opittava. Opiskelijan oppimista arvioidaan tutkinnonosien ammattitaitovaatimusten, tavoitteiden ja arviointikriteereiden pohjalta. Palautteella tuetaan ja ohjataan opiskelijaa mahdollisimman hyviin suorituksiin tuomalla esille opiskelijan vahvuudet. Oppimisen arvioinnissa ei käytetä numeerista arviointia, vaan suoritusmerkintää S, kun opiskelijalla on mahdollisuudet suoriutua ammattiosaamisen näytöstä tai tutkintosuorituksesta vähintään T1 tasolla Osaamisen arviointiin perustuen opiskelijalle annetaan ammatillisen perustutkinnon tutkintotodistukseen tulevat arvosanat arviointiasteikolla tyydyttävä T1, hyvä H2 ja kiitettävä K3. Arviointi perustuu tutkintojen perusteissa esitettyihin ammattitaitovaatimuksiin, arvioinnin kohteisiin ja kriteereihin. Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettavassa koulutuksessa ammatillisten tutkinnon osien ammattitaito arvioidaan ammattiosaamisen näytöllä. Taitaja-kilpailujen semifinaaleihin ja finaaliin osallistuvan opiskelijan suoritus arvioidaan osana tai kokonaisuutena ammattiosaamisen näyttönä. Yhteisten tutkinnon osien neljästä temaattisesta kokonaisuudesta annetaan niiden osa-alueita opettaneiden opettajien toimesta yhteinen arvosana tutkintotodistukseen. Näiden neljän tutkinnon sisältämät osa-alueet arvioidaan opintokorttiin kunkin osa-alueen osaamistavoitteiden pohjalta. Näyttötutkinnoissa tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa, osaamisensa, tutkintotilaisuuksissa. Tutkinnon suorittajan ammattitaidon arviointi toteutetaan tutkintotoimikunnan kanssa solmitun järjestämissopimuksen mukaisesti ja OPH:n Näyttötutkinto-oppaan (2012:11) mukaisesti. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida osoittaa työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. Opiskelijan arviointi toteutetaan toimintaohjeen Opiskelijan arviointi mukaisesti. Koulutuksen toteuttamistavat, oppimisympäristöt ja opiskelijan osaamisen arviointi määritellään tutkinnon osakohtaisesti. Tarkempi toteutus ja oppimisen arviointi määritellään toteutus- ja arviointisuunnitelmasssa. 1.2.Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa koskevat erityismääräykset 1.2.1 Sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilönä toimiminen Sataedu, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sivu 5 / 50

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittanut lähihoitaja on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen mukaan nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö. Koulutuksen ja tutkinnon järjestäjän tulee sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa ottaa huomioon terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain tarkoitus edistää potilasturvallisuutta sekä terveydenhuollon palveluiden laatua varmistamalla, että lähihoitajalla on ammattitoiminnan edellyttämä koulutus, muu riittävä ammatillinen pätevyys ja ammattitoiminnan edellyttämät muut valmiudet. Vastaavasti koulutuksen ja tutkinnon järjestäjän tulee ottaa huomioon sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista sekä sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain tarkoitus edistää asiakaslähtöisyyttä, asiakassuhteen luottamuksellisuutta sekä asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa. Edellä todettujen lähihoitajan ammatin harjoittamiseen liittyvien säädösten toteutuminen on otettu huomioon sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon ammatillisten pakollisten ja keskeisten ammatillisten valinnaisten tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksissa ja arvioinnissa. Jotta tutkinnon suorittanut voi toimia sosiaali- ja terveysalalla ammattihenkilönä, on varmistettava riittävän pätevyyden ja ammattitoiminnan edellyttämien valmiuksien saavuttaminen tutkintoa suoritettaessa siten, että toimitaan laajasti ja monipuolisesti aidoissa asiakas- ja potilastilanteissa. 1.2.2 Arvioinnista ammatillisessa erityisopetuksessa Erityisopetusta saavan opiskelijan arvioinnissa tulee noudattaa samoja periaatteita kuin muidenkin opiskelijoiden arvioinnissa. Mikäli sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa mukautetaan ammatillisten tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksia tai osaamisen arviointia merkittävästi, opiskelija ei voi saada sellaista tutkintotodistusta, joka antaisi oikeuden terveydenhuollon ammatin harjoittamiseen. Lääkehoitoa koskevaa mukauttamista ei voida tehdä lainkaan. 1.2.3 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tutkintokohtaiset terveydentilavaatimukset Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tutkintokohtaisista terveydentilavaatimuksista määrätään Opetushallituksen määräyksessä Opiskelijan terveydentilaa koskevat vaatimukset ammatillisessa peruskoulutuksessa ja näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa ammatillisissa perustutkinnoissa (91/011/2014). Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto-opiskelijaksi ottamisen esteenä voi olla - sellaiset psyykkiset sairaudet, jotka estävät käytännön tehtäviin tai työssäoppimiseen osallistumisen, kuten ajankohtainen hoitamaton psykoosi tai vaikea toimintakykyä laskeva masennus - sellaiset fyysiset sairaudet kuten tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet tai vammat sekä krooniset ihottumat, jotka rajoittavat toimintakykyä siinä määrin, että estävät käytännön tehtävissä tai työssäoppimisessa toimimisen - veriteitse tarttuva sairaus saattaa rajoittaa käytännön tehtäviin tai työssäoppimiseen sijoittumista - päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus. Lähihoitajaopintoihin sisältyy yleensä työskentelyä alaikäisten lasten kanssa. Oppilaitos soveltaa lakia lasten kanssa työsketnelevien rikostaustan selvittämsiestä (504/2002). Opiskelijoiden tulee SORA-säädöksiin perustuen toimittaa rikostaustaote, jotta voidaan tarkistaa, että opiskelija täyttää tutkinnon turvallisuusedellytykset. Rikostaustaopte tulee toimittaan ennen kuin työssäoppimisjakso lasten parissa alkaa. Sataedu, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sivu 6 / 50

2. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon ammatilliset tutkinnon osat 2.1. Pakolliset tutkinnon osat 2.1.1. Kasvun tukeminen Sosiaali- ja terveysalan tutkinnon perusteissa (OPH määräys 79/011/2014) määritellään tämän tutkinnon osan ammattitaitovaatimukset sekä arvioinnin kohteet ja kriteerit. OSAAMISEN HANKKIMINEN VALMISTAVA KOULUTUS Kasvun tukeminen ja ohjaus 20 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa 1. kunnioittaa asiakkaan arvoja ja kulttuuritaustaa 2. tunnistaa eri-ikäisten ja taustaltaan erilaisten asiakkaiden kasvuun ja kehitykseen liittyviä vahvuuksia ja tarpeita 3. asettaa kasvua ja kehitystä tukevia tavoitteita 4. toimia asiakkaan kasvua ja kehitystä tukevan suunnitelman pohjalta 5. arvioida toimintaansa sekä kasvua ja kehitystä tukevan suunnitelman toteutumista 6. edistää ja tukea asiakkaan kasvua ja kehitystä, terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia 7. ohjata ja tukea asiakasta päivittäisissä toiminnoissa 8. ohjata erilaisia asiakasryhmiä 9. työskennellä sosiaali- ja terveysalan toimintaperiaatteiden, säädösten ja säännösten mukaan 10. työskennellä eri asiakasryhmiä koskevien toimintaperiaatteiden ja suositusten mukaan 11. ottaa vastuun oppimisestaan ja arvioida ammatillista kehittymistään 12. hakea tietoa ja käyttää tietotekniikkaa ja dokumentointivälineitä 13. noudattaa työryhmän sääntöjä ja toimia työyksikön työhyvinvointi- ja turvallisuusohjeiden mukaan. Sisällöt Oppimisympäristöt Oppimaan oppiminen Oppimaan oppiminen Tiedonhallinta Vuorovaikutustaidot Kasvatus ja ohjaustyö Yksilön kasvu ja kehitys Yksilön ja ryhmän ohjaaminen Ammattietiikka Luovan ilmaisun menetelmät Terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintajärjestelmä Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaperiaatteet ja suositukset Ravitsemus Perusruuan valmistus Hygieniaosaaminen Kasvun tukeminen ja ohjaus lähihoitajan työssä kasvatus- ja ohjaustyö Oppimisympäristöt: Luokkaopetus, tietoverkot, media, työssäoppiminen sosiaali- ja terveysalan yksiköissä, ensisijaisesti varhaiskasvatus ja vanhusten päivätoiminta Opiskelijan oppimista ohjataan ja tuetaan suullisella ja kirjallisella palautteella: opettaja, ryhmänohjaaja, työssäoppimisen ohjaaja, itsearviointi ja vertaisarviointi. Oppimisen eteneminen varmistetaan oppimistehtävillä, jotka opiskelijan tulee suorittaa hyväksytysti. Koulutuksen tarkempi toteutus kuvataan toteutus- ja arviointisuunnitelmassa. Opiskelijalle laaditaan hänen yksilöllisten lähtökohtiensa ja valintojensa pohjalta henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Sataedu, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sivu 7 / 50

Näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa laajuus ja ajoitus päätetään koulutuskohtaisesti. Valmistavan koulutuksen toteutus suunnitellaan tutkinnon suorittajan henkilökohtaistamissuunnitelmassa: tarvittavan ammattitaidon hankkiminen. Näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa tutkinnon osan suorittaminen toteutetaan xxxx tutkintotoimikunnan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Tutkinnon suorittaminen suunnitellaan tutkinnon suorittajan henkilökohtaistamissuunnitelmassa: tutkinnon osan suorittaminen. OSAAMISEN ARVIOINTI AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ/TUTKINTOTILAISUUS Kasvun tukeminen ja ohjaus 20 osp Arvioinnin kohteet Työprosessin hallinta - suunnitelmallinen työskentely Työmenetelmien, -välineiden ja materiaalien hallinta - kasvun tukeminen ja ohjaaminen - terveyden, turvallisuuden ja toimintakyvyn huomioon ottaminen Työn perustana olevan tiedon hallinta - asiakkaan kasvun ja kehityksen tukemista koskevan tiedon hallinta - terveyttä ja hyvinvointia koskevan tiedon hallinta - sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa, sosiaali- ja terveydenhuollon historiaa ja toimintajärjestelmää koskevan tiedon hallinta - säädöksiä, säännöksiä ja toimintaperiaatteita koskevan tiedon hallinta - oppimaan oppimista koskevan tiedon hallinta Elinikäisen oppimisen avaintaidot - oppiminen ja ongelmanratkaisu - vuorovaikutus ja yhteistyö - ammattietiikka - terveys, turvallisuus ja toimintakyky Ammattiosaamisen näyttö/tutkintotilaisuus Näyttöympäristö: Lähihoitajan työtehtävät ensisijaisesti varhaiskasvatuksen toimintaympäristöissä, joita ovat päiväkoti tai ryhmäperhepäivähoito tai kouluissa, oppilaskodeissa, koulujen ja oppilaitosten asuntolatoiminnassa tai päiväkerhoissa. Perustellusta syystä kyseeseen voi tulla jonkin muun asiakasryhmän (kuten vanhukset, vammaiset) toimintaympäristö tai alan työpaikka.näyttöympäristö on yleensä opiskelijan työssäoppimispaikka. Ammattiosaamisen näytön /tutkintotilaisuuden kuvaus: Opiskelija/tutkinnon suorittaja: 1. laatii näytön/tutkintotilaisuuden suunnitelman, jossa hän kuvaa miten vaadittava ammattiosaaminen osoitetaan 2. työskentelee näyttöympäristössä lähihoitajalle kuuluvissa työtehtävissä 3. laatii kirjallisen itsearvioinnin arviointikriteerien ja -kohteiden perusteella. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöää tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. Ammattiosaamisen näytön /tutkintosuorituksen arviointi Ammattiosaamisen näytön arviointiin osallistuvat opiskelija, työpaikkaohjaaja ja opettaja. Arviointipäätöstä tehdessä otetaan huomioon opiskelijan itsearviointi. Arvosanasta päättävät työpaikkaohjaaja opettaja yhdessä. Tutkintosuorituksen arviointiin osallistuvat työntekjä-, työnantaja- ja opettaja-arvioija. Arviointiesitystä tehdessä otetaan huomioon tutkinnon suorittajan itsearviointi. Päätöksen esityksestä tekevät Sataedu, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sivu 8 / 50

Tutkinnon osan arvosanasta päättäminen työntekijä, työnantaja ja opettaja-arvioija yhdessä. Ammatillinen peruskoulutus: Tutkinnon osan arvioinnista päättävät sitä opettaneet opettajat. Näyttötutkintoon valmistava koulutus: Arvosanasta päättääsosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta arviointiesityksen pohjalta. 2.1.2. Hoito ja huolenpito Sosiaali- ja terveysalan tutkinnon perusteissa (OPH määräys 79/011/2014) määritellään tämän tutkinnon osan ammattitaitovaatimukset sekä arvioinnin kohteet ja kriteerit. OSAAMISEN HANKKIMINEN VALMISTAVA KOULUTUS Hoito ja huolenpito 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa 1. asettaa tavoitteita omalle toiminnalleen hoito- ja huolenpitotyössä 2. laatia tarve- ja voimavaralähtöisen asiakkaan tai potilaan hoitoa ja huolenpitoa edistävän suunnitelman sekä toteuttaa ja arvioida sitä 3. tukea asiakkaita tai potilaita selviytymään päivittäisissä toiminnoissa 4. tarkkailla asiakkaan tai potilaan elintoimintoja ja toimintakykyä sekä kirjata havaintojaan ja tiedottaa niistä 5. tehdä asiakas- ja potilaslähtöistä hoito- ja huolenpitotyötä hyödyntäen hoidon ja huolenpidon tietoperustaa 6. toteuttaa muisti-, pitkäaikais- ja kansansairauksia (mm. sydän- ja verisuonisairaudet, diabetes, epilepsia, Parkinsonin tauti, Alzheimerin tauti, reuma, aivoverenvuoto, aivoinfarkti, mielenterveys- ja päihdesairaudet, artroosi ja osteoporoosi, aistivammat ja sairaudet) sairastavien perushoitoa sekä edistää heidän vuorovaikutustaan ja kuntoutumistaan 7. edistää asiakkaan tai potilaan fyysistä ja psyykkistä terveyttä, potilas- ja asiakasturvallisuutta ja hyvinvointia 8. asiakkaan tai potilaan ammatillisen kohtaamisen 9. hyödyntää apuvälineiden ja teknologian mahdollisuuksia hoito- ja huolenpitotyössä 10. ohjata asiakkaita tai potilaita käyttämään sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita ja toimeentuloturvan etuuksia 11. toteuttaa kestävän kehityksen periaatteita toiminnassaan 12. ottaa työssään huomioon laatutyön suositukset sekä omavalvonnasta annetut määräykset 13. toteuttaa lääkehoidon, annostella ja antaa lääk- Sisällöt Oppimisympäristöt Hoitotaito Perushoito Päivittäiset toiminnot Aseptiikka Ergonomia Hoito- ja palvelusuunnitelma Potilaan/asiakkaan ammatillinen kohtaaminen Laatusuositukset Kansansairauksien hoito Kansanterveydelliset riskit Kansansairauksien hoito Ensiapu Lääkehoito Lääkehoidon teoria Lääkelaskenta Hyvinvoinnin palvelujärjestelmä Sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö ja eettiset periaatteet Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän rakenne ja toiminta (sis. toimeentuloturva) Ruokavaliot ja puhtaanapito Erityisruokavaliot Puhtaanapito ja vaatehuolto Kestävä kehitys Ravitsemussuositukset Hoito ja huolenpito lähihoitajan työssä Hoito- ja huolenpitotyö Sataedu, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sivu 9 / 50

keet sekä tarkkailla niiden vaikutuksia 14. arvioida omaa toimintaansa ja ammatillista kehittymistään sekä hyödyntää saamaansa palautetta 15. arvioida mahdollisuuksiaan toimia tulevaisuudessa yrittäjänä 16. noudattaa työhyvinvointi- ja työturvallisuusohjeita ja määräyksiä 17. noudattaa sosiaali- ja terveysalan säädöksiä ja eettisiä periaatteita. Oppimisympäristö Luokkaopetus, verkko-opetus, itsenäinen opiskelu, sosiaali- ja terveysalan yksiköt (perusterveydenhuollon yksiköt) Opiskelijan oppimista ohjataan ja tuetaan suullisella ja kirjallisella palautteella: opettaja, ryhmänohjaaja, työssäoppimisen ohjaaja, itsearviointi ja vertaisarviointi. Oppimisen eteneminen varmistetaan oppimistehtävillä, jotka opiskelijan tulee suorittaa hyväksytysti Koulutuksen tarkempi toteutus kuvataan toteutus- ja arviointisuunnitelmassa. Opiskelijalle laaditaan hänen yksilöllisten lähtökohtiensa ja valintojensa pohjalta henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa laajuus ja ajoitus päätetään koulutuskohtaisesti. Valmistavan koulutuksen toteutus suunnitellaan tutkinnon suorittajan henkilökohtaistamissuunnitelmassa: tarvittavan ammattitaidon hankkiminen. Näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa tutkinnon osan suorittaminen toteutetaan sosiaali- ja terveyslan tutkintotoimikunnan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Tutkinnon suorittaminen suunnitellaan tutkinnon suorittajan henkilökohtaistamissuunnitelmassa: tutkinnon osan suorittaminen. OSAAMISEN ARVIOINTI AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ/TUTKINTOTILAISUUS Hoito ja huolenpito 30 osp Arvioinnin kohteet Työprosessin hallinta - Suunnitelmallinen työskentely - Laadukas työskentely ja omavalvonnan huomioon ottaminen Työmenetelmien, -välineiden ja materiaalien hallinta - Hoito ja huolenpitotyössä toimiminen - Yrittäjänä toimimisen mahdollisuuksien arviointi - Terveyden, turvallisuuden ja toimintakyvyn huomioonottaminen - Hoito- ja huolenpitotyössä toimiminen - Lääkehoidon toteuttaminen Työn perustana olevan tiedon hallinta - Perushoitoa ja huolenpitotyötä koskevien käsitteiden ja tiedon hallinta - Lääkehoitoa koskevan tiedon hallinta - terveyttä, turvallisuutta ja toimintakykyä koskevan tiedon hallinta - Yrittäjyyttä koskevan tietoperustan hallinta Elinikäisen oppimisen avaintaitojen hallinta - Oppiminen ja ongelmanratkaisu - vuorovaikutus ja yhteistyö - Ammattietiikka - Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Ammattiosaamisen näyttö/tutkintotilaisuus Näyttöympäristö: Lähihoitajan työtehtävät akuuttihoidon yksikössä, kotihoidossa, tuetussa tai tehostetussa palveluasumisessa tai laitoshoidossa joko vanhainkodissa tai terveyskeskuksen pitkäaikaisosastolla Ammattiosaamisen näytön/tutkintotilaisuuden kuvaus: Opiskelija/tutkinnon suorittaja: 1. laatii näytön/tutkintotilaisuuden suunnitelman, jossa hän kuvaa miten vaadittava ammattiosaaminen osoitetaan 2. työskentelee näyttöympäristössä lähihoitajalle kuuluvissa työtehtävissä 3. laatii kirjallisen itsearvioinnin arviointikriteerien ja -kohteiden perusteella. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöää tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida ammattiosaamisen näytös- Sataedu, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sivu 10 / 50

sä tai tutkintotilaisuudessa osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. Ammattiosaamisen näytön /tutkintosuorituksen arviointi Tutkinnon osan arvosanasta päättäminen Ammattiosaamisen näytön arviointiin osallistuvat opiskelija, työpaikkaohjaaja ja opettaja. Arviointipäätöstä tehdessä otetaan huomioon opiskelijan itsearviointi. Arvosanasta päättävät työpaikkaohjaaja opettaja yhdessä. Tutkintosuorituksen arviointiin osallistuvat työntekjä-, työnantaja- ja opettaja-arvioija. Arviointiesitystä tehdessä otetaan huomioon tutkinnon suorittajan itsearviointi. Päätöksen esityksestä tekevät työntekijä, työnantaja ja opettaja-arvioija yhdessä. Ammatillinen peruskoulutus: Tutkinnon osan arvioinnista päättävät sitä opettaneet opettajat. Näyttötutkintoon valmistava koulutus: Arvosanasta päättääsosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta arviointiesityksen pohjalta. 2.1.3. Kuntoutumisen tukeminen Sosiaali- ja terveysalan tutkinnon perusteissa (OPH määräys 79/011/2014) määritellään tämän tutkinnon osan ammattitaitovaatimukset sekä arvioinnin kohteet ja kriteerit. OSAAMISEN HANKKIMINEN VALMISTAVA KOULUTUS Kuntoutumisen tukeminen 20 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa 1. laatia, toteuttaa ja arvioida lähihoitajan vastuualueella kuntoutujalähtöisen kuntoutumista edistävän suunnitelman yhteistyössä kuntoutujan ja moniammatillisen työryhmän kanssa 2. ohjata ja tukea erilaisten ja eri-ikäisten kuntoutujien kuntoutumista 3. noudattaa taloudellisuutta, kestävän kehityksen periaatteita sekä toimintaympäristön laatusuosituksia 4. ammatillisen vuorovaikutuksen ja viestinnän sekä käyttää selkokieltä ja hyödyntää puhetta tukevia ja korvaavia kommunikaatiomenetelmiä 5. käyttää toimintakykyä ja kuntoutumista edistävää työotetta sekä edistää terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia 6. ohjata erilaisia kuntoutujia päivittäisissä toiminnoissa 7. ehkäistä terveyden ja hyvinvoinnin riskejä ja haittoja ja motivoida muutoksiin 8. ohjata terveyttä edistävään liikuntaan, viriketoimintaan ja sosiaaliseen kanssakäymiseen 9. ohjata apuvälineiden käytössä, huollossa ja kuntoutumista tukevan teknologian käytössä 10. hyödyntää palvelujärjestelmää kuntoutustyössä ja toimia alan säädösten, määräysten ja toimin- Sisällöt Oppimisympäristöt Kuntoutuksen toimintaperiaatteet ja palvelujärjestelmä Kuntoutuksen käsite ja toimintaperiaatteet Kuntoutuksen palvelujärjestelmä ja palvelut, kuntoutussuunnittelu Verkosto- ja moniammatillinen työskentely Kuntoutumisen ja toimintakyvyn tukeminen Työotteena ja toimintakulttuurina Toimintakyvyn käsite Toimintakyvyn arviointi Kuntoutumisen ja toimintakykyä ylläpitävän ja edistävän toiminnan suunnittelu Ryhmän ohjaaminen Asiakkaan ohjaaminen Päivittäisten toimintojen tukeminen Toiminnalliset ja luovat menetelmät Apuvälineet ja teknologia Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikaatiomenetelmät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Sataedu, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sivu 11 / 50

taperiaatteiden mukaisesti 11. arvioida ammatillista kehittymistään ja hyödyntää saamaansa palautetta 12. toimia moniammatillisissa työryhmissä ja verkostoissa 13. noudattaa työhyvinvointi- ja työturvallisuusohjeita sekä huolehtia tapaturmien ehkäisystä, kuntoutujien ja omasta turvallisuudesta ja toimintakyvystä 14. noudattaa työssään ammattieettisiä periaatteita. Työhyvinvointi ja turvallisuus Kuntoutujaryhmät Vammaisryhmät Ikääntyneet kuntoutujat Mielenterveys- ja päihdekuntoutujat Kuntoutumisen tukeminen lähihoitajan työssä Kuntoutumisen ja toimintakyvyn tukeminen lähihoitajan työssä. Oppimisympäristöt Luokkaopetus, tietoverkot, media, itsenäinen opiskelu, työssäoppiminen sosiaali- ja terveysalan yksiköissä. Opiskelijan oppimista ohjataan ja tuetaan suullisella ja kirjallisella palautteella: opettaja, ryhmänohjaaja, työssäoppimisen ohjaaja, itsearviointi ja vertaisarviointi. Oppimisen eteneminen varmistetaan oppimistehtävillä, jotka opiskelijan tulee suorittaa hyväksytysti. Koulutuksen tarkempi toteutus kuvataan toteutus- ja arviointisuunnitelmassa. Opiskelijalle laaditaan hänen yksilöllisten lähtökohtiensa ja valintojensa pohjalta henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa laajuus ja ajoitus päätetään koulutuskohtaisesti. Valmistavan koulutuksen toteutus suunnitellaan tutkinnon suorittajan henkilökohtaistamissuunnitelmassa: tarvittavan ammattitaidon hankkiminen. Näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa tutkinnon osan suorittaminen toteutetaan sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Tutkinnon suorittaminen suunnitellaan tutkinnon suorittajan henkilökohtaistamissuunnitelmassa: tutkinnon osan suorittaminen. OSAAMISEN ARVIOINTI AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ/TUTKINTOTILAISUUS Kuntoutumisen tukeminen 20 osp Arvioinnin kohteet Työprosessin hallinta - Suunnitelmallinen työskentely - Taloudellinen ja laadukas toimiminen Työmenetelmien, -välineiden ja materiaalien hallinta - Ammatillinen vuorovaikutus ja viestintä - Toimintakykyä ja kuntoutumista edistävän työotteen käyttäminen - Päivittäisten toimintojen ohjaaminen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen - Apuvälineiden ja teknologian käytössä ohjaaminen Työn perustana olevan tiedon hallinta - Kuntoutusta ja alan säädöksiä, määräyksiä ja toimintaperiaatteita koskevan tiedon hallinta - Verkostoitumista koskevan tiedon hallinta - Palvelujärjestelmää koskevan tiedon hallinta - Eri kuntoutujaryhmiä koskeva tiedon hallinta - Terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä koskeva tie- Ammattiosaamisen näyttö/tutkintotilaisuus Näyttöympäristö: Lähihoitajan työtehtävissä avo- tai laitoshoidon moniammatillisissa yksiköissä, joissa on eriikäisiä kuntoutujia: sairaalan kuntoutusosastolla, vanhainkodissa, palvelukeskuksessa, hoitokodissa, vammaisten toimintayksikössä (asuntola, palvelutalo, perhekoti tai työkeskus), mielenterveys- tai päihdeyksikössä (kuntoutus- tai toimintakeskus, asuntola, kuntoutuskoti tai kotikuntoutus), kotihoidossa, lastensuojelun yksikössä, päiväkodissa tai koulussa. Ammattiosaamisen näytön /tutkintotilaisuuden kuvaus: Opiskelija/tutkinnon suorittaja: 1. laatii näytön/tutkintotilaisuuden suunnitelman, jossa hän kuvaa miten vaadittava ammattiosaaminen osoitetaan 2. työskentelee näyttöympäristössä lähi- Sataedu, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sivu 12 / 50

don hallinta - Ohjausprosessia koskeva tiedon hallinta Elinikäisen oppimisen avaintaitojen hallinta - Oppiminen ja ongelmanratkaisu - Vuorovaikutus ja yhteistyö - Ammattietiikka - Terveys, turvallisuus ja toimintakyky hoitajalle kuuluvissa työtehtävissä 3. laatii kirjallisen itsearvioinnin arviointikriteerien ja -kohteiden perusteella. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöää tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. Ammattiosaamisen näytön /tutkintosuorituksen arviointi Tutkinnon osan arvosanasta päättäminen Ammattiosaamisen näytön arviointiin osallistuvat opiskelija, työpaikkaohjaaja ja opettaja. Arviointipäätöstä tehdessä otetaan huomioon opiskelijan itsearviointi. Arvosanasta päättävät työpaikkaohjaaja opettaja yhdessä. Tutkintosuorituksen arviointiin osallistuvat työntekijä-, työnantaja- ja opettaja-arvioija. Arviointiesitystä tehdessä otetaan huomioon tutkinnon suorittajan itsearviointi. Päätöksen esityksestä tekevät työntekijä, työnantaja ja opettaja-arvioija yhdessä. Ammatillinen peruskoulutus: Tutkinnon osan arvioinnista päättävät sitä opettaneet opettajat. Näyttötutkintoon valmistava koulutus: Arvosanasta päättääsosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta arviointiesityksen pohjalta. 2.2. Asiakaspalvelun ja tietohallinnon osaamisalan pakollinen tutkinnon osa 2.2.1 Asiakaspalvelu ja tietohallinta Sosiaali- ja terveysalan tutkinnon perusteissa (OPH määräys 79/011/2014) määritellään tämän tutkinnon osan ammattitaitovaatimukset sekä arvioinnin kohteet ja kriteerit Opiskelijan tulee suorittaa pakolliset tutkinnon osat (Kasvun tukeminen ja ohjaus, Hoito- ja huolenpito ja Kuntoutumisen tukeminen) hyväksytysti ennen osaamisalan ammattiosaamisen näyttöä. Tutkinnon suorittajan tulee suorittaa pakolliset tutkinnon osat (Kasvun tukeminen ja ohjaus, Hoito- ja huolenpito ja Kuntoutumisen tukeminen) hyväksytysti ennen osaamisalan tutkintotilaisuutta. OSAAMISEN HANKKIMINEN VALMISTAVA KOULUTUS Asiakaspalvelu ja tietohallinta 50 osp Ammattitaitovaatimukset Sisällöt Oppimisympäristöt Sataedu, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sivu 13 / 50

Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa 1. arvioida asiakkaan tai potilaan hoidon ja tuen tarpeen kiireellisyyttä ja ohjata häntä hoitoon tai palveluun hakeutumisessa ja jatkohoidossa 2. tehdä ajanvarauksia, periä sosiaali- ja terveysalan palvelumaksuja ja kirjoittaa sosiaali- ja terveysalan asiakirjoja 3. tukea asiakasta tai potilasta terveyden, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistämisessä ja ylläpitämisessä moniammatillisessa työryhmässä 4. ottaa huomioon työssään taloudellisuuden, työpaikan laatusuositukset ja kestävän kehityksen periaatteet 5. valmistella ja tehdä hoitotoimenpiteitä ja tutkimuksia sekä avustaa niissä 6. käyttää työssään tieto- ja viestintätekniikkaa 7. toteuttaa lääkehoitoa ja ohjata asiakasta tai potilasta lääkehoitoon liittyvissä asioissa 8. noudattaa työssään keskeisiä vastaanotto- ja polikliinisen hoitotyön toimintaperiaatteita 9. hyödyntää kielitaitoaan asiakaspalvelussa 10. suunnitella oman osaamisensa tuotteistamista 11. kehittää toimintaansa saamansa palautteen perusteella ja arvioida omaa osaamistaan 12. työskennellä sosiaali- ja terveysalan arvoperustan, toimintaperiaatteiden, säädösten ja ohjeiden mukaan 13. ottaa huomioon työhyvinvoinnin, työturvallisuuden sekä asiakas- ja potilasturvallisuuden ja toimia niiden parantamiseksi. Sosiaali- ja terveydenhuollon sihteerintyö Tieto- ja viestintätekniikka Kymmensormijärjestelmän käyttö Virheetön sanelujen kirjoitus Lääketieteellinen ammattisanasto Yrittäjyys ja palveluosaaminen Sosiaali- ja terveysalan arvoperusta, toimintaperiaatteet, säädökset, ohjeet, tietosuoja ja sosiaali- ja terveysalan muutokset Eri-ikäisten ja kulttuuritaustaltaan erilaisten asiakkaiden palvelu ja ohjaaminen ja vuorovaikutustaidot Oman osaamisen tuotteistaminen, työnhakuasiakirjat, yrittäjyys Työehtosopimukset, työsopimukset, oikeudet ja velvollisuudet Kieliopinnot Hoitotyö vastaanotolla Vastaanotto- ja polikliinisen hoitotyön periaatteet Hoidon tarpeen kiireellisyyden arviointi ja ohjaus Ajanvaraus Valmistelut ja avustaminen hoitotoimenpiteisiin ja tutkimuksiin (yleisimmät laboratoriotutkimukset, mittaukset, radiologiset tutkimukset) Asiakkaan peruselintoimintojen tarkkailu Sairaudet ja niiden hoito (somaattiset sairaudet, mielenterveys- ja päihdesairaudet) Äkillisten tilanteiden huomiointi ja hoito (ensiapu) Erilaisten sosiaalisten ongelmien tunnistaminen Asiakkaan ja omaisten tukeminen kriisitilanteissa Työhyvinvointi, työturvallisuus ja aseptiikka Lääkehoito, vastaanottotyössä käytettävät lääkkeet, annostelu, reseptit ja asiakkaan ohjaus Lähihoitaja sosiaali- ja terveydenhuollon sihteerin työssä Potilas- ja asiakashallinto-ohjelmat Sosiaali- ja terveysalan palvelumaksut Sosiaali- ja terveysalan asiakirjat, todistukset ja lausunnot Moniammatillinen osallisuus Työpaikan laatusuositukset Kestävän kehityksen periaatteet Kirjaaminen, raportointi ja tiedottaminen Sataedu, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sivu 14 / 50

Työympäristön viihtyisyys ja turvallisuus Lähihoitaja vastaanottotyössä Potilas- ja asiakashallinto-ohjelmat Sosiaali- ja terveysalan palvelumaksut Sosiaali- ja terveysalan tietoverkot Moniammatillinen osallisuus Työpaikan laatusuositukset Puhelinneuvonta terveydenhuollossa Kestävän kehityksen periaatteet Kirjaaminen, raportointi ja tiedottaminen Työympäristön viihtyisyys ja turvallisuus Oppimisympäristöt Luokkaopetus, terveyskeskuksen atk-tila (perehdytys potilashallinto-ohjelmaan), opintokäynnit terveydenhuollon toimipisteisiin (tutkimukset), verkko-opetus, itsenäinen opiskelu, ryhmätehtävät, sosiaali- ja terveysalan yksiköt (terveyskeskukset, yksityiset lääkärikeskukset, sairaalan poliklinikat ja osastot) Opiskelijan oppimista ohjataan ja tuetaan suullisella ja kirjallisella palautteella: opettaja, ryhmänohjaaja, työssäoppimisen ohjaaja, itsearviointi ja vertaisarviointi. Oppimisen eteneminen varmistetaan oppimistehtävillä, jotka opiskelijan tulee suorittaa hyväksytysti Koulutuksen tarkempi toteutus kuvataan toteutus- ja arviointisuunnitelmassa. Opiskelijalle laaditaan hänen yksilöllisten lähtökohtiensa ja valintojensa pohjalta henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa laajuus ja ajoitus päätetään koulutuskohtaisesti. Valmistavan koulutuksen toteutus suunnitellaan tutkinnon suorittajan henkilökohtaistamissuunnitelmassa: tarvittavan ammattitaidon hankkiminen. Näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa tutkinnon osan suorittaminen toteutetaan sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Tutkinnon suorittaminen suunnitellaan tutkinnon suorittajan henkilökohtaistamissuunnitelmassa: tutkinnon osan suorittaminen. OSAAMISEN ARVIOINTI AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ/TUTKINTOTILAISUUS Asiakaspalvelu ja tietohallinta 50 osp Arvioinnin kohteet Työprosessin hallinta - Oman työn suunnittelu ja organisointi - Hoidon tai tuen tarpeen kiireellisyyden arviointi - Terveyden, turvallisuuden ja toimintakyvyn huomioon ottaminen ja moniammatillinen yhteistyö - Taloudellinen ja laadukas toiminta - Osaamisen tuotteistamisen suunnittelu - Tutkimuksissa ja toimenpiteissä työskentely Ammattiosaamisen näyttö/tutkintotilaisuus Näyttöympäristö: Lähihoitajan työtehtävät terveyskeskuksessa, sairaalan poliklinikalla tai osastolla, lääkäriasemalla, työterveysasemalla tai sosiaalihuollon työyksikössä. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja Sataedu, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sivu 15 / 50

kriteereitä. Työmenetelmien, -välineiden ja materiaalien hallinta - Tutkimuksissa ja toimenpiteissä työskentely - Asiakaspalvelu ja viestintä - Terveyden, turvallisuuden ja toimintakyvyn huomioon ottaminen - Tietohallinnan laitteiden, välineiden ja ohjelmien hyödyntäminen - Lääkehoito Työn perustana olevan tiedon hallinta - Sosiaali- ja terveysalan palvelujärjestelmää, asiakkaan ohjausta sekä tietosuojaa koske-van tiedon hallinta - Terveyttä, hyvinvointia, elimistön rakennetta ja toimintaa, elintoimintoja, sairauksia ja sosiaalisia ongelmia koskevan tiedon hallinta - Lääkehoitoa koskevan tiedon hallinta - Sosiaali- ja ter-veysalan muutoksia koskevan tiedon hallinta - Yrittäjyyttä ja osaamisen tuotteistamista koskevan tiedon hallinta - Tietohallintaa koskevan tiedon hallinta - Työehtosopimusta, työnhakuasiakirjoja ja työsopimusta koskevan tiedon hallinta - Kielitaidon hyödyntäminen asiakaspalveluss Elinikäisen oppimisen avaintaitojen hallinta - Oppiminen ja ongelmanratkaisu - Vuorovaikutus ja yhteistyö - Ammattietiikka - Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Ammattiosaamisen näytön /tutkintotilaisuuden kuvaus: Opiskelija/tutkinnon suorittaja: 1. laatii näytön/tutkintotilaisuuden suunnitelman, jossa hän kuvaa miten vaadittava ammattiosaaminen osoitetaan 2. työskentelee näyttöympäristössä lähihoitajalle kuuluvissa työtehtävissä 3. laatii kirjallisen itsearvioinnin arviointikriteerien ja -kohteiden perusteella. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöää tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. Ammattiosaamisen näytön /tutkintosuorituksen arviointi Tutkinnon osan arvosanasta päättäminen Ammattiosaamisen näytön arviointiin osallistuvat opiskelija, työpaikkaohjaaja ja opettaja. Arviointipäätöstä tehdessä otetaan huomioon opiskelijan itsearviointi. Arvosanasta päättävät työpaikkaohjaaja opettaja yhdessä. Tutkintosuorituksen arviointiin osallistuvat työntekijä-, työnantaja- ja opettaja-arvioija. Arviointiesitystä tehdessä otetaan huomioon tutkinnon suorittajan itsearviointi. Päätöksen esityksestä tekevät työntekijä, työnantaja ja opettaja-arvioija yhdessä. Ammatillinen peruskoulutus: Tutkinnon osan arvioinnista päättävät sitä opettaneet opettajat. Näyttötutkintoon valmistava koulutus: Arvosanasta päättää sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta arviointiesityksen pohjalta. 2.4. Jalkojen hoidon osaamisalan pakollinen tutkinnon osa 2.4.1 Jalkojen hoito Sataedu, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sivu 16 / 50

Sosiaali- ja terveysalan tutkinnon perusteissa (OPH määräys 79/011/2014) määritellään tämän tutkinnon osan ammattitaitovaatimukset sekä arvioinnin kohteet ja kriteerit. Opiskelijan tulee suorittaa pakolliset tutkinnon osat (Kasvun tukeminen ja ohjaus, Hoito- ja huolenpito ja Kuntoutumisen tukeminen) hyväksytysti ennen osaamisalan ammattiosaamisen näyttöä. Tutkinnon suorittajan tulee suorittaa pakolliset tutkinnon osat (Kasvun tukeminen ja ohjaus, Hoito- ja huolenpito ja Kuntoutumisen tukeminen) hyväksytysti ennen osaamisalan tutkintotilaisuutta. OSAAMISEN HANKKIMINEN VALMISTAVA KOULUTUS Jalkojen hoito, 50 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa 1. työskennellä sosiaali- ja terveysalan arvoperustan, toimintaperiaatteiden ja säännösten mukaan 2. tehdä yhteistyötä sosiaali- ja terveysalan moniammatillisessa asiantuntijaverkostossa tiedostaen lähihoitajan vastuun ja rajat 3. hyödyntää jalkojenhoitotyössään tutkittua tietoa ja toimintaympäristön vahvistamia hoito- ja toimintaohjeita 4. toimia asiakaspalvelussa ja varmistaa tietosuojan ja tietoturvan 5. hyödyntää kielitaitoaan jalkojenhoidon asiakaspalvelussa 6. ohjata asiakasta tai potilasta sekä erilaisia ryhmiä terveyden ja hyvinvoinnin sekä jalkaterveyden edistämisessä ja jalkojen omahoidon toteuttamisessa 7. ennaltaehkäistä alaraajojen asentovirheiden ja rasitusvammojen syntymistä 8. ottaa työssään huomioon eri-ikäisten ihmisten jalkojenhoitotarpeet 9. toimia aseptisesti ja ennaltaehkäistä tartuntojen syntymistä sekä leviämistä 10. valmistella jalkojenhoitotilan eri hoitoympäristöihin ja valita tarvittavat työvälineet, materiaalit sekä tarvikkeet 11. tutkia ja tunnistaa asiakkaan jaloissa olevia muutoksia 12. ottaa jalkojenhoitotyössä huomioon sairauksista aiheutuvat alaraajamuutokset 13. laatia tutkimiseen perustuen kirjallisen jalkojenhoitosuunnitelman 14. avustaa asiakasta tai potilasta jalkojenhoitotilanteissa 15. tehdä asiakkaan tai potilaan jalkojenhoidon 16. toteuttaa jalkojenhoidossa ulkoista lääkehoitoa ja seurata sen vaikuttavuutta 17. hieroa asiakkaan tai potilaan alaraajat 18. suunnitella ja toteuttaa jalkojen toimintaa ylläpitävää liikehoitoa 19. suunnitella ja valmistaa jalkaterän ihoa suojaavat kevennykset 20. huoltaa jalkojenhoidossa käytettävät välineet ja laitteet 21. arvioida toteuttamansa jalkojenhoidon ja ohjata asiakkaan jatkohoitoon 22. ohjata asiakkaita ja potilaita sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen käytössä sekä liikkumisen apu- Sisällöt Oppimisympäristöt ja menetelmät Asiakaspalvelu jalkojenhoidossa Terveydenhuollon lainsäädäntö ja yrittäjyys jalkojenhoidossa Ohjaus ja kommunikointimenetelmät hoitotyössä Kieliopinnot EAII ja turvallisuuskoulutus Jalkojenhoidon perusopinnot Jalkojen anatomia ja fysiologia Aseptiikka jalkojenhoidossa Lääkehoito jalkojenhoidossa Jalkojenhoitotyö Jalkojen hieronta ja liikehoito Jalkojenhoidon tutkimukset ja näytteet Jalkojenhoito ja kevennysmateriaalit Pitkäaikaissairaan jalkojenhoito (mielenterveys, riippuvuus ja sosiaaliset ongelmat jalkojenhoidossa, sisätaudit,neurologiset, iho ja tuki- ja liikuntaelinsairaudet jalkojenhoidossa) Oppimisympäristöt Jalkojenhoitotyö terveyskeskusten, sairaaloidenkuntoutuslaitosten, vanhustenhuollon ja yksityisten hoitolaitosten jalkojenhoitoyksiköissä Opiskelijan oppimista ohjataan ja tuetaan suullisella ja kirjallisella palautteella: opettaja, ryhmänohjaaja, työssäoppimisen ohjaaja, itsearviointi ja vertaisarviointi. Oppimisen eteneminen varmistetaan oppimistehtävillä, jotka opiskelijan tulee suorittaa hyväksytysti. Sataedu, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sivu 17 / 50

välineiden hankkimisessa ja käytössä 23. ohjata terveydenhuollon henkilöstöä sekä asiakkaan tai potilaan avustajaa jalkojenhoidon kysymyksissä 24. torjua työhönsä liittyviä terveysvaaroja ja noudattaa työhyvinvointi- ja työturvallisuusohjeita 25. suunnitella oman osaamisensa tuotteistamista ja mahdollista yrittäjyyttä 26. kehittää toimintaansa saamansa palautteen perusteella ja arvioida omaa osaamistaan sekä kehittää ammattialaansa. Koulutuksen tarkempi toteutus kuvataan toteutus- ja arviointisuunnitelmassa. Opiskelijalle laaditaan hänen yksilöllisten lähtökohtiensa ja valintojensa pohjalta henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa laajuus ja ajoitus päätetään koulutuskohtaisesti. Valmistavan koulutuksen toteutus suunnitellaan tutkinnon suorittajan henkilökohtaistamissuunnitelmassa: tarvittavan ammattitaidon hankkiminen. Näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa tutkinnon osan suorittaminen toteutetaan sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Tutkinnon suorittaminen suunnitellaan tutkinnon suorittajan henkilökohtaistamissuunnitelmassa: tutkinnon osan suorittaminen. OSAAMISEN ARVIOINTI AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ/TUTKINTOTILAISUUS Jalkojen hoito, 50 osp Arvioinnin kohteet Työprosessin hallinta - oman työn suunnittelu ja toteuttaminen - jalkojenhoitosuunnitelman laatiminen, toteuttaminen ja arviointi - taloudellinen ja laadukas toiminta - osaamisen tuotteistamisen suunnittelu Työmenetelmien, -välineiden ja materiaalien hallinta - terveyden, turvallisuuden ja toimintakyvyn huomioon ottaminen - asiakaspalvelu ja viestintä - jalkojenhoito - ohjaaminen - aseptinen työskentely - työvälineiden ja materiaalien käyttäminen - työn kehittäminen Työn perustana olevan tiedon hallinta - jalkojen tutkimista koskevan tiedon hallinta - jalkojenhoitoa koskevan tiedon hallinta - diabeetikon jalkojenhoitoa koskevan tiedon hallinta - tuki- ja liikuntaelinsairaan jalkojenhoitoa koskevan tiedon hallinta - ihosairaan jalkojenhoitoa koskevan tiedon hallinta - Ikääntyneiden jalkojenhoitoa koskevan tiedon hallinta - kevennyshoitoa koskevan tiedon hallinta - hierontaa koskevan tiedon hallinta - liikehoitoa koskevan tiedon hallinta Ammattiosaamisen näyttö/tutkintotilaisuus Näyttöympäristö Lähihoitajan työtehtävissä terveyskeskuksessa, sairaalassa, kuntoutuslaitoksessa, vanhusten palveluyksikössä, muussa hoitolaitoksessa tai kotihoidossa. Ammattiosaamisen näytön/tutkintotilaisuuden kuvaus Opiskelija/tutkinnon suorittaja: - laatii näytön/tutkintotilaisuuden suunnitelman, jossa hän kuvaa miten vaadittava ammattiosaaminen osoitetaan - työskentelee näyttöympäristössä lähihoitajalle kuuluvissa työtehtävissä - laatii kirjallisen itsearvioinnin arviointikriteerien ja -kohteiden perusteella. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöää tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa Sataedu, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sivu 18 / 50

- lääkehoitoa koskevan tiedon hallinta - aseptiikkaa koskevan tiedon hallinta - ohjaamista koskevan tiedon hallinta - välineistöä ja laitteistoja koskevan tiedon hallinta - yrittäjyyttä ja osaamisen tuotteistamista koskevan tiedon hallinta - työehtosopimusta, työnhakuasiakirjoja ja työsopimusta koskevan tiedon hallinta - monikulttuurisuutta koskevan tiedon hallinta - kielitaidon hyödyntäminen asiakaspalvelussa, osaamista ei voida ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. Elinikäisen oppimisen avaintaitojen hallinta - oppiminen ja ongelman ratkaisu - vuorovaikutus ja yhteistyö - ammattietiikka - terveys, turvallisuus ja toimintakyky Ammattiosaamisen näytön /tutkintosuorituksen arviointi Tutkinnon osan arvosanasta päättäminen Ammattiosaamisen näytön arviointiin osallistuvat opiskelija, työpaikkaohjaaja ja opettaja. Arviointipäätöstä tehdessä otetaan huomioon opiskelijan itsearviointi. Arvosanasta päättävät työpaikkaohjaaja opettaja yhdessä. Tutkintosuorituksen arviointiin osallistuvat työntekijä-, työnantaja- ja opettaja-arvioija. Arviointiesitystä tehdessä otetaan huomioon tutkinnon suorittajan itsearviointi. Päätöksen esityksestä tekevät työntekijä, työnantaja ja opettaja-arvioija yhdessä. Ammatillinen peruskoulutus: Tutkinnon osan arvioinnista päättävät sitä opettaneet opettajat. Näyttötutkintoon valmistava koulutus: Arvosanasta päättääsosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta arviointiesityksen pohjalta. 2.5 Kuntoutuksen osaamisalan pakollinen tutkinnon osa 2.5.1 Kuntoutus Sosiaali- ja terveysalan tutkinnon perusteissa (OPH määräys 79/011/2014) määritellään tämän tutkinnon osan ammattitaitovaatimukset sekä arvioinnin kohteet ja kriteerit Opiskelijan tulee suorittaa pakolliset tutkinnon osat (Kasvun tukeminen ja ohjaus, Hoito- ja huolenpito ja Kuntoutumisen tukeminen) hyväksytysti ennen osaamisalan ammattiosaamisen näyttöä. Tutkinnon suorittajan tulee suorittaa pakolliset tutkinnon osat (Kasvun tukeminen ja ohjaus, Hoito- ja huolenpito ja Kuntoutumisen tukeminen) hyväksytysti ennen osaamisalan tutkintotilaisuutta. OSAAMISEN HANKKIMINEN VALMISTAVA KOULUTUS Kuntoutus 50 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa 1. laatia, toteuttaa ja arvioida kuntoutujan kuntoutumisen suunnitelmaa lähihoitajan vastuualueella osana moniammatillista työryhmää 2. suunnitella, toteuttaa ja arvioida erilaisia kuntoutujaryhmän ohjaustilanteita 3. arvioida kuntoutujan toimintakykyä yhteistyössä Sisällöt Oppimisympäristöt Toimintakyvyn arviointi Fyysisen ja psykososiaalisen toimintakyvyn arviointi Arviointitulosten dokumentointi, soveltaminen ja hyödyntäminen Fyysisen toimintakyvyn tukeminen ja edistäminen Sataedu, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sivu 19 / 50

kuntoutujan ja moniammatillisen työryhmän jäsenenä sekä soveltaa ja käyttää kuntoutusalan ammattihenkilöiden tekemiä toimintakyvyn mittauksia ja arviointeja lähihoitajan vastuualueella 4. tukea ja edistää kuntoutujan terveyttä, hyvinvointia, turvallisuutta ja toimintakykyä sekä osallistua haitallisten elintapojen ehkäisyyn ja niiden haittojen vähentämiseen 5. avustaa, tukea ja ohjata kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista suoriutumisista päivittäisissä toiminnoissa kuntoutujan erilaisissa toimintaympäristöissä hyödyntäen erilaisia menetelmiä 6. tukea kuntoutujaa sosiaalisissa suhteissa ymmärtäen kuntoutujan sosiaalisen verkoston ja toimintaympäristön merkityksen 7. kohdata haasteellisesti käyttäytyvän kuntoutujan ja tunnistaa väkivallan uhkan 8. ohjata ja tukea kuntoutujaa erilaisten apuvälineiden ja kodintekniikan ja turvajärjestelmien hankinnassa ja käytössä 9. käyttää eri kommunikaatiomenetelmiä vuorovaikutuksessa ja viestinnässä 10. järjestää sekä ohjata terveyttä edistävää liikuntaa 11. toteuttaa lääkehoitoa 12. hyödyntää kuntoutustyötä ohjaavaa lainsäädäntöä ja kuntoutuspalveluita kuntoutustyössä 13. hyödyntää kielitaitoaan kuntoutustyössä 14. suunnitella oman osaamisensa tuotteistamista 15. kehittää toimintaansa saamansa palautteen pohjalta sekä arvioida omaa osaamistaan kuntoututyössä 16. toimia moniammatillisessa kuntoutusyhteistyössä tiedostaen lähihoitajan vastuun ja rajat 17. toimia kuntoutuksen arvoperustan ja eettisten periaatteiden mukaan 18. huolehtia omasta työhyvinvoinnistaan sekä noudattaa työturvallisuusohjeita ja ergonomiaa. erilaisten kuntoutujien perusliikkumisen avustaminen, ohjaaminen ja aktivointi ohjaaminen ja tukeminen itsenäiseen suoriutumiseen päivittäisissä toiminnoissa, asioiden hoitamisessa ja taitoa vaativissa toiminnoissa rentouttavat ja kipua lievittävät tukija liikuntaelimistön hoidot klassisen hieronnan perusteet pintalämpö, kylmä ja kivun hoito TNS-laitteella rentoutusmenetelmät (yksilö/ryhmä) ryhmänohjauksen suunnittelu ja toteuttaminen eri kuntoutujaryhmille terveyttä edistävän liikunnan suunnittelu ja toteutus erityisliikunnan palveluihin ohjaaminen vesiliikunnan ohjaaminen Toimintakykyä tukeva ja esteetön ympäristö Apuvälineet ja teknologia Puhetta tukevat kommunikaatiomenetelmät Psykososiaalisen toimintakyvyn tukeminen Arjen hallinta ja elämänhallinnan tukeminen Sosiaalisen toimintakyvyn aktivointi ja tukeminen Mielenterveys- ja päihdeongelmien tunnistaminen ja palveluihin ohjaaminen Kriisiasiakkaiden tunnistaminen ja palveluihin ohjaaminen Lähihoitaja kuntoutustyössä Verkosto- ja moniammatillinen työskentely Kuntoutuspalvelujärjestelmä, ohjaava lainsäädäntö ja palveluihin ohjaaminen Kuntoutuksen arvoperusta ja etiikka Asiakkaan ohjaaminen Yrittäjyys ja oman osaamisen tuotteistaminen Monikulttuurisuus Kielitaito Terveys, hyvinvointi ja turvallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin edistämi- Sataedu, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sivu 20 / 50