Kunnanhallitus 284 09.12.2013 Valtuusto 68 19.12.2013 Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2014-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen 717/02.02.00/2013 Kunnanhallitus 09.12.2013 284 Valmistelija: talousjohtaja Erkki Nurminen ja vs. talousjohtaja Lasse Leppä, puh. 014 2675 200 Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien 2014-2016 taloussuunnitelma seuraavat esityslistan ohessa. Ehdotus Vt. kunnanjohtaja Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että vuoden 2014 talousarvio ja vuosien 2014-2016 taloussuunnitelma hyväksytään. Päätös Kunnanhallitus: Keskustelun aikana tehtiin seuraavat muutosehdotukset (pääsisältö kursivoituna): 1. Ehdotus Jyrki Savolainen ehdotti talousarviokirjan sivulle 5, kappale 8, toiseksi viimeinen lause, että lisätään virke: mutta tilanteen niin vaatiessa on näidenkin keinojen käyttö otettava vakavasti harkintaan. 2. Ehdotus Jyrki Savolainen ehdotti talousarviokirjan sivulle 5, kappale 8, että lisätään: Henkilöstökulujen vähentämiseksi on esimiehiä entistä voimakkaammin kannustettava henkilöstöä pitämään palkattomia vapaita. Yksiköissä, joissa voidaan toteuttaa sulkuaikoja, otetaan ne käyttöön. 3. Ehdotus Jyrki Savolainen ehdotti, että (talousarviokirjan sivu 6, kappale 5, perusturvalautakuntaa koskien) neuvolatoiminta Vihtavuoresta siirretään kirkonkylälle ja Leppävedelle. 4. Ehdotus Jyrki Savolainen ehdotti, että (talousarviokirjan sivu 6, kappale 6, Kasvun ja oppimisen lautakuntaa koskien), poistetaan virke: joka
merkitsee palveluverkon supistamista. Lisäksi muutetaan kappaleen viimeinen lause kuulumaan seuraavasti: Perusopetuksessa opetustuntien määrää on kuitenkin vähennettävä, ja vaikuttavien säästötoimenpiteiden saamiseksi kouluverkkotyöryhmä valmistelee päätösehdotusta. Tarkastelun kohteena ovat kaikki alakoulut. 5. Ehdotus Jyrki Savolainen ehdotti, että talousarviokirjan sivulta 6, kappale 7 poistetaan. Riitta-Liisa Kannianen kannatti ehdotusta. 6. Ehdotus Jyrki Savolainen ehdotti, että talousarviokirjan sivulta 7, koskien vapaa-ajan lautakuntaa poistetaan kappale 1 lauseesta Kunta tulee irtisanomaan eteenpäin ja korvataan seuraavasti: Kunta aloittaa neuvottelut Jyväskylän ammattiopiston ja A-K:n musiikkiopiston kanssa opetuksen organisoinnin tehostamiseksi ja säästöjen aikaansaamiseksi. Neuvottelujen tavoitteeksi asetetaan 10 tuhannen euron säästötavoite vuodelle 2014 ja seuraavana vuonna vähintään 50 000 säästötavoitteet. 7. Ehdotus Jyrki Savolainen ehdotti, että talousarviokirjan sivulle 7 koskien vapaa-ajan lautakuntaa lisätään maininta: Aloitetaan selvitystyö kansalaisopiston tarjoamien palveluiden vaihtoehtoisesta järjestämistahosta. 8. Ehdotus Jyrki Savolainen ehdotti, että talousarviokirjan sivulle 7 koskien vapaa-ajan lautakuntaa lisätään maininta: Pääkirjaston aukioloaikoja lyhennetään tunnilla ja lauantain aukiolo loppuu. 9. Ehdotus Jyrki Savolainen ehdotti, että talousarviokirjan sivulle 7 koskien vapaa-ajan lautakuntaa lisätään maininta: Lopetetaan erilaisten kulttuuri- ja vapaa-aikamatkojen järjestäminen. 10. Ehdotus Jyrki Savolainen ehdotti talousarviokirjan sivulle 7, teknisen lautakunnan kohtaan muutetaan, että yksityistieavustuksia karsitaan 15 000 euroa.
11. Ehdotus Jyrki Savolainen ehdotti, että talousarviokirjan sivulle 9, kappaleeseen 2 koskien toiminnallisia muutoksia lisätään maininta: Toiminnan tehostamisen aikaansaamiseksi aloitetaan pilottikokeilu esim. Leppäveden alueen kotipalvelun vaihtoehtoisesta järjestämistavasta. 12. Ehdotus Jyrki Savolainen ehdotti, että talousarviokirjan sivulle 11, kappaleeseen 6 koskien toiminnallisia muutoksia lisätään ensimmäisen lauseen jälkeen maininta: Laukaan kunta ohjaa kasvua niille alueille, joissa olemassa olevat palvelut riittävät kattamaan kasvavan palvelutarpeen kysynnän. Ja poistetaan kappaleen viimeinen lause. 13. Ehdotus Jyrki Savolainen ehdotti, että talousarviokirjan sivulle 32, kappaleeseen 7 lisätään maininta, että henkilöstön Liikunta- ja kulttuuriseteleistä luovutaan (100 000 ). 14. Ehdotus Jyrki Savolainen ehdotti, että talousarviokirjan sivulle 84, kohtaan investoinnit ja kaavoitus- ja rakennusautakunta, raakamaan ostamisen määrärahasta vähennetään -300 000 ja määrärahaksi jää 500 000. Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi, että on tehty 14 kannatettua pohjaehdotuksesta poikkeavaa ehdotusta. Kunnanhallitus päätti äänestää kättennosto äänestyksellä. JAA pohjaedotuksen puolesta ja EI pohjaehdotuksesta poikkeavan ehdotuksen puolesta. Suoritettiin äänestykset ehdotuksista seuraavasti: 1. Ehdotus. Äänin 6 JAA, 5 EI, pohjaehdotus tuli kunnanhallituksen 2. Ehdotus. Äänin 6 JAA, 5 EI, pohjaehdotus tuli kunnanhallituksen 3. Ehdotus. Äänin 6 JAA, 5 EI, pohjaehdotus tuli kunnanhallituksen
4. Ehdotus. Äänin 6 JAA, 5 EI, pohjaehdotus tuli kunnanhallituksen 5. Ehdotus. Äänin 6 JAA, 5 EI, pohjaehdotus tuli kunnanhallituksen 6. Ehdotus. Äänin 6 JAA, 5 EI, pohjaehdotus tuli kunnanhallituksen 7. Ehdotus. Äänin 6 JAA, 5 EI, pohjaehdotus tuli kunnanhallituksen 8. Ehdotus. Äänin 6 JAA, 5 EI, pohjaehdotus tuli kunnanhallituksen 9. Ehdotus. Äänin 6 JAA, 5 EI, pohjaehdotus tuli kunnanhallituksen 10. Ehdotus. Äänin 6 JAA, 5 EI, pohjaehdotus tuli kunnanhallituksen 11. Ehdotus. Äänin 6 JAA, 5 EI, pohjaehdotus tuli kunnanhallituksen 12. Ehdotus. Äänin 6 JAA, 5 EI, pohjaehdotus tuli kunnanhallituksen 13. Ehdotus. Äänin 6 JAA, 5 EI, pohjaehdotus tuli kunnanhallituksen 14. Ehdotus. Äänin 6 JAA, 5 EI, pohjaehdotus tuli kunnanhallituksen Kunnanhallitus päätti hyväksyä vt. kunnanjohtajan ehdotuksen. Äänestystulokset ovat pöytäkirjan liitteenä. Valtuusto 19.12.2013 68 Esityslistan oheisaineistona jaetaan vuoden 2014 talousarvio ja vuosien 2014-2016 taloussuunnitelma. Päätös Valtuusto: Kokouksessa pidettiin tauko 15:45-16:05.
Sosiaalidemokraatit tekivät seuraavanlaisen muutosehdotuksen: Talousarviokirjan s. 6, kpl 7, muutetaan muotoon valtuusto päättää periaatelinjauksena vuodelle 2014, että kouluverkon muutoksista ja muista tehostamistoimista saavutetaan vähintään 130.000 säästöt vuonna 2014 ja 300.000 vuotuiset käyttötaloussäästöt tulevina vuosina. Kouluverkon uudelleen järjestämisestä tuodaan erillinen esitys perusteluineen valtuuston päätettäväksi keväällä 2014. Kouluverkkotyöryhmän tulee ottaa huomioon kaikki kouluun kohdistuvat kustannukset tasapuolisesti ja koulujen oppilasmäärät tulevina vuosina. (Ehdotus 1) Perussuomalaiset tekivät seuraavan muutosehdotuksen: Talousrviokirjan sivulta 6, 1. kpl, poistetaan lause: Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu lopetetaan (40 000 euroa). (Ehdotus 2) Tuula Nieminen teki seuraavan muutosehdotuksen: Tuen osuutta Laukaan lukiolle vähennetään talousarvioluonnosta nopeammin lopullisena tavoitteena Laukaan lukion toimintakulujen sopeuttaminen valtionosuuksien raamiin. Pentti Pietiläinen kannatti muutosehdotusta. (Ehdotus 3) Vasemmistoliitto teki seuraavan muutosehdotuksen: Talousarviosta sivulta 6, perusturvalautakunnan osasta poistetaan lause: Omaishoidon tuen asiakasmäärä vähenee noin puoleen nykyisestä ollen noin 60. Sekä sivulta 32, kpl 5 poistettavaksi lauseet : Omaishoidon tuen määrää vähennetään siten, että alin eli 3. maksuluokka poistetaan, jolloin jäljelle jääneet luokat luokat 1-2 sekä lyhytaikainen omaishoidon tuki. Tuen saantikriteereitä tarkistetaan ja tiukennetaan tämän muutoksen vuoksi sekä vastaamaan uutta valtion taholta tulevaa ohjeistusta. Myös lisätään sivulle 32, kpl 5, lause: Omaishoidon tukea maksetaan entiseen tapaan 1 3 maksuluokassa samoin lyhytaikaisen omaishoidon tuki säilytetään nykyisellä tasolla. Lisäksi esitetään, että talousarvion menokohtaan 1440 (Vanhusten palvelut) lisättäisiin 283 940. (Ehdotus 4) Kokoomus teki muutosehdotuksen: Talousarviokirjan sivulta 6, kasvun ja oppimisen lautakunnan osasta poistettaisiin maininta alle sadan oppilaan koulujen oleminen kouluverkkotarkastelun kohteena ja sen sijaan kohteena olisi kaikki koulut. sekä 2. kpl. muutetaan muotoon: Valtuusto päättää periaatelinjauksena vuodelle 2014, että kaikkien kyläkoulujen toiminta kartoitetaan ja että suunnittelukaudella koulutus järjestellään uudelleen siten, että kouluverkon muutoksilla ja muilla tehostamistoimilla päästään suunnittelukaudella vähintään 300.000 euron vuotuiseen käyttötaloussäästöön. Kunnan koulujen toiminnan uudelleen järjestelyn taloudelliset vaikutukset ja oppilasvirtojen ohjaus täsmennetään kouluverkkoselvityksessä ja koulujen toiminnan uudelleen järjestelystä tuodaan erillinen esitys perusteluineen valtuuston päätettäväksi keväällä 2014.
Kouluverkkoselvityksellä kartoitetaan kyläkoulujen taloudellinen, pedagoginen ja sosiaalinen merkitys. (Ehdotus 5) Lisäksi kokoomus teki suraavan muutosehdotuksen: Talousarviokirjasta sivulta 7 vapaa-ajan lautakunnan osalta 1.kpl 3. viimeisestä lauseesta eteenpäin kuuluisi: Lisäksi kunta irtisanoo taiteen perusopetuksen ostopalvelusopimuksen lukuvuoden 2014-2015 jälkeen ja neuvottelee uuden sopimuksen, jonka tavoitteena on oppilaiden omavastuun nykyistä selkeästi suurempi osuus sekä Laukaan kunnan ohjeiden huomioiminen laukaalaisten paikkakiintiön suhteen. Ala-Keiteleen musiikkiopisto on myös ilmoittanut pyrkivänsä oman toimintansa tehostamiseen. Ostopalvelusopimuksen muutostavoitteista tehdään kokonaisselvitys ja vaikuttavuusarviointi vuoden 2014 alussa niin, että myös oppilaiden huoltajien näkemykset kartoitetaan. Kunnan oma kansalaisopisto tarjoaa edelleen musiikin opetusta. Taiteen perusopetuksen järjestäminen on kunnalle vapaaehtoista. (Ehdotus 6) Vihreät tekivät seuraavan muutosehdotuksen: Talousarviokirjan sivulta 7 vapaa-ajan lautakunnan kohdasta poistetaan kappale 3 Vihtavuoren kirjaston toiminta lopetetaan. Tilalle teksti: Kaikkien kirjastojen toimintaa tehostetaan, hankintoja vähennetään ja aukioloaikoja supistetaan ja jaksotetaan niin, että saavutetaan vähintään 20 000 euron vuosittainen säästö. Koulut ja päiväkodit käyttävät kirjastoja pääsääntöisesti kirjaston aukioloaikoina. (Ehdotus 7) Vihreät tekivät seuraavan muutosehdotuksen: Talousarviokirjan sivulle 6, teknisen lautakunnan kohtaan lisätään: Korotetaan venepaikkamaksuja isoilta veneiltä 35 % ja soutuveneiltä 15 % ja tuottotavoite tästä 8 000 euroa. (Ehdotus 8) Jorma Jolanki teki seuraavan muutosehdotuksen: Talousarviokirjan sivulle 12 ja 1. kpl lisätään: Vaihtoehtoina Lievestuoreen alueen jätevesien käsittelemiseksi ovat uusi puhdistamo ja siirtoviemäri Lievestuoreelta Jyväskylään. Marko Manninen kannatti muutosehdotusta. (Ehdotus 9) Keskusta teki seuraavan muutosehdotuksen: Talousarviokirjan sivulle 7, vapaa-ajanlautakunnan osaan listätään, että pääkirjaston lauantain aukiolo loppuu. (Ehdotus 10) Keskusta teki seuraavan muutosehdotuksen: Talousarviokirjan, sivulle 7 teknisen lautakunnan osaan muutetaan, että yksityistieavustuksia karsitaan 15 000. (Ehdotus 11) Keskusta teki seuraavan muutosehdotuksen: Talousarviokirjan
sivulle 11, 6 kpl. Lisätään ensimmäisen lauseen jälkeen: Laukaan kunta ohjaa kasvua niille alueille, joissa olemassa olevat palvelut riittävät kattamaan kasvavan palvelutarpeen kysynnän. Ja poistetaan kappaleen viimeinen lause. (Ehdotus 12) Taavi Rautiainen teki seuraavan muutosehdotuksen: Laukaan kunnan talouden tasapainottamiseksi ja rahoituksen turvaamiseksi 2014, kunnanhallituksen Talousarviossaan esittämien säästötoimenpiteiden lisäksi, Laukaan kunnan koko henkilökunta lomautetaan kahdeksi viikoksi vuonna 2014. Lomautuksilla saavutetaan n.1 500 000 euron säästö palkkamenoista. Lomautuksilla turvataan kunnan rahoitus vuodeksi 2014 ja osa kyläkouluista voi jatkaa toimintaansa. Lomautukset tulee ajoittaa niin, että todennäköinen haittavaikutus kuntalaisille on mahdollisimman vähäinen. Lomautuksien ajankohdista ja järjestelyistä tulee tiedottaa riittävän ajoissa ja riittävästi, että kuntalaiset voivat ottaa ne huomioon tarvitessaan kunnan palveluita. Jorma Jolanki kannatti muutosehdotusta. (Ehdotus 13) Veikko Haverinen teki seuraavan muutosehdotuksen: Talousarviokirjan sivulle 32 kpl. 7. loppuun lisätään teksti, että henkilöstön liikunta- ja kulttuuri seteleiden 100 000 määräraha alennetaan 50 000 euroksi. Matti Pannula kannatti muutosehdotusta. (Ehdotus 14) Vihreät tekivät muutosehdotuksen, että talousarviokirjan sivulle 50 talouden taso laatikkoon. Entinen teksti pois laatikosta, tilalle kaikkien kirjastojen toimintaa tehostetaan ja aukioloaikoja jaksotetaan niin, että kirjastot palvelevat kaikkia asukkaita ja erityisesti kouluja mahdollisimman tasapuolisesti ja toimivasti. (Ehdotus 15) Vihreät tekivät muutosehdotuksen, että talousarvioon lisätään: Kirkonkylän koulun II-vaiheen hankesuunnittelu aloitetaan heti I-vaiheen valmistuttua syksyllä 2014 vaihtoehtojen rahoitusratkaisujen etsimisellä. Tähän varataan 10 000 euron määräraha. (Ehdotus 16) Keskusta teki muutosehdotuksen talousarvion investointiosaan, että raakamaan ostamisen määrärahasta vähennetään -300 000 ja määrärahaksi jää 500 000. (Ehdotus 17) Aimo Leminen teki muutosehdotuksen talousarvion investointiosaan, että maanostoon varattaisiin 400 000. (Ehdotus 18) Lisäksi ennen kokousta kirjallisena muutosehdotuksena tehtiin seuraava kokouksessa toistettu perussuomalaisten ehdotus: Luovutaan henkilöstön Liikunta- ja kulttuuriseteleistä määräajaksi.
(Ehdotus 19) Kokouksessa pidettiin tauko 17:49-18:52. Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty 14 ryhmäehdotusta ja 3 kannatettua muutosehdotusta. Veikko Haverisen ehdotus tuli keskustelun sulkemisen jälkeen, joten se raukesi. Taavi Rautianen veti muutosehdotuksensa pois. Vihreät vetivät investointeja koskevan muutosehdotuksensa pois. Valtuusto päätti yhdistää ehdotukset 7 ja 15 samansisältöisinä. Valtuusto päätti yksimielisesti yhdistää ehdotukset 1 ja 5 ja tehdä niiden sijaan yksimielisen seuraavan sisältöisen päätöksen: Valtuusto päättää periaatelinjauksena vuodelle 2014, että kaikkien koulujen toiminta kartoitetaan ja että suunnittelukaudella koulutus järjestellään uudelleen siten, että kouluverkon muutoksilla ja muilla tehostamistoimilla päästään v. 2014 130.000 :n säästöön ja suunnittelukaudella vähintään 300.000 euron vuotuiseen käyttötaloussäästöön. Kunnan koulujen toiminnan uudelleen järjestelyn taloudelliset vaikutukset ja oppilasvirtojen ohjaus täsmennetään kouluverkkoselvityksessä ja koulujen toiminnan uudelleen järjestelystä tuodaan erillinen esitys perusteluineen valtuuston päätettäväksi keväällä 2014. Kouluverkkoselvityksellä kartoitetaan koulujen taloudellinen, pedagoginen ja sosiaalinen merkitys. Muiden pohjaehdotuksesta poikkeavien muutosehdotusten osalta valtuusto päätti äänestää nimenhuutoäänestyksellä seuraavasti: Ehdotus 2: Äänin 36 JAA, 7 EI, pohjaehdotus tuli valtuuston Ehdotus 3: Äänin 37 JAA, 6 EI, pohjaehdotus tuli valtuuston Ehdotus 4: Äänin 39 JAA, 4 EI, pohjaehdotus tuli valtuuston Ehdotus 6: Äänin 14 JAA, 29 EI, muutosehdotus tuli valtuuston Ehdotus 7: Äänin 24 JAA, 19 EI, pohjaehdotus tuli valtuuston
Ehdotus 8: Äänin 34 JAA, 9 EI, pohjaehdotus tuli valtuuston Ehdotus 9: Äänin 19 JAA, 24 EI, muutosehdotus tuli valtuuston Ehdotus 10: Äänin 21 JAA, 22 EI, muutosehdotus tuli valtuuston Markku Autio ja Erkki Sivander jääväsivät itsensä (yhteisöjääviys) ja poistuvat yleisöön ehdotus 11 käsittelyn ajaksi. Ehdotus 11: Äänin 12 JAA, 28 EI ja 1 TYHJÄ, muutosehdotus tuli valtuuston Ehdotus 17: Äänin 21 JAA, 22 EI, muutosehdotus tuli valtuuston Ehdotus 19: Äänin 32 JAA,11 EI, pohjaehdotus tuli valtuuston Jyrki Savolainen poistui kokouksesta 19.57. Varajäsen Arvo Tammela saapui kokoukseen. Ehdotus 12: Äänin 22 JAA, 19 EI ja 2 TYHJÄÄ, pohjaehdotus tuli valtuuston Yllä olevin muutoksin valtuusto hyväksyi pohjaehdotuksen. Tapio Valkonen ja Eija Jantolan jättivät eriävän mielipiteen Vihtavuoren kirjaston lakkautusasiassa. Pentti Pietiläisen eriävä mielipide koskien omaishoidontukea pöytäkirjan liitteenä.