SEURAAVA TEKSTI ON 3. LUKU MEDIALEIKIN OHJAUSKIRJASTA MEDIA JA MEDIAKASVATUS Maailma on muuttunut päivistä, jolloin mediakasvatus oli sanomalehtien leikkelemistä. Tänään media on läsnä taukoamatta ja kaikkialla. Tekstinä, kuvina ja ääninä, jotka virtaavat paperisen muodon lisäksi uuden tekniikan kaikissa sovelluksissa. Vanhempien sukupolvien, meidän jotka tulemme betonirakentamisen ja demokratialiikkeiden jo peittyneestä historiasta on vaikea tajuta sitä, mitä merkitsee syntyä valmiiksi luokiteltuun kohderyhmään ja miten kaksivuotias lapsi tunnistaa identiteettinsä mediasta. Kulttuurimme keskeisiä kysymyksiä on, miten media vaikuttaa lapsen maailmankuvaan ja miten lasta voidaan ohjata mediakriittiseen ajatteluun. Mediakasvatukselle kuuluu paikka kasvatus- ja opetussuunnitelmissa. Kysymys on toimivien menetelmien löytämisestä. MEDIA TODELLISUUTENA JA KÄSITTEENÄ Media on viestintää. Sanan mukaisesti sitä, mikä välittää viestin, kuljettaa, tekee sen vastaanotettavaksi, havaittavaksi. Suppeassa merkityksessä sillä tarkoitettiin tiedotusvälineitä kuten radiota, lehtiä, televisiota. Informaatioteknologian yhteiskunnassa media on kuitenkin kaikessa eikä kukaan tarkkaan ottaen pysty osoittamaan sen rajoja. Tässä medialla tarkoitetaan: Ilmaisua kuvaa, ääntä, tekstiä, liikettä, läsnäoloa joka on tuotettu yhteiseen tilaan toisten havaittavaksi. Tähän ilmaisuun käytettäviä mitä tahansa välineitä. Viestinnän sisältöä, siihen liittyviä kokemuksia ja merkityksiä. Ihmiset ovat myös osa mediamaailmaa. Jokainen meistä kantaa median luomia todellisuuskuvia, muokkaa niitä edelleen. Olemme itse toisillemme mediaa. Media on luomaamme todellisuutta, jota mielen kuvina kuljetamme mukana, jaamme puheissa, ilmaisemme kehon liikkeissä, pukeutumisessa, valinnoissamme. Media on kaikki ympäristössämme vaikuttava viestintä, jota vasten ihminen peilaa maailmankuvaansa ja muokkaa omaa identiteettiään. MEDIA MAAILMANKUVANA Media on tapa nähdä maailma. Se on tiedon ja viestinnän luomaa maailmankuvaa, suhdetta ympäristöön. Käsityksemme maailmasta perustuu suurelta osaltaan median tarjoamaan aineistoon. Tämä ei tarkoita vain niin sanottua tietoa uutisvälityksen ja dokumenttien muodossa, vaan kaikki mediassa oleva vaikuttaa tapaamme kokea ympäristön informaatiovirta ja muodostaa siitä kuvaa todellisuudesta. Ihmisen malli syntyy mediassa. Media on läsnä taukoamatta. Tekstinä, kuvina ja ääninä, jotka virtaavat paperisen muodon lisäksi uuden tekniikan kaikissa sovelluksissa. Muutos vaikuttaa joka puolella ajattelumalleista yhteiskunnan rakenteisiin ja kulttuurin toimintatapoihin. Tämä olotila on hengästyttävä. Kuormitus ei niinkään johdu ärsykkeiden määrästä vaan siitä, että aistiemme tavoittelemat hahmot hämärtyvät, koska media on suureksi osaksi pelkkää kohinaa, jossa merkitysten löytäminen on mahdotonta. Median luoma maailmankuva, tajunnan sisältö, on alituiseen muuntuva ja pirstoutunut, epäjatkuva, satunnaisista paloista koostuva ja mielivaltaisesti painottuva. Sisäiset säätelyjärjestelmät eivät tue epäjatkuvan aineiston käsittelyssä, vaan joutuvat keskittymään jatkuvan stressireaktion tasapainottamiseen. Ihmisen todellisuuskäsitys hämärtyy, koska ärsykkeiden suunta on niin voimakkaasti ulkoa päin tulevaa, että aineisto täyttää mielen eikä jätä tilaa sen prosessoinnille. Pelot saavat absurdeja muotoja, tarttuvat kuvamateriaaliin, kiinnittyvät mainosteksteihin.
MEDIASAIRAUS Markus Renvall kuvaa mediatilan vaikutusta ihmiseen käsitteellä täyttyminen. Tämä tila on median aiheuttamaa sosiaalista sairautta, jossa ihmisen oma todellisuus, tajunta, maailmankuva täyttyy vähitellen kokonaan eikä hänen elämänsä enää hengitä. Yksipuolisen viestinnän kohteena oleva kuluttaja on etäispääte, jonka merkitysmaailma täyttyy vähitellen kokonaan markkinajohteisesta viestinnästä. Kun omalle prosessille ei jää aikaa, ei elämä houkuttele esiin omia kysymyksiä, ei omaa suuntautumista eikä anna tilaa omille ajatuksille. Samaistumme ulkoisin perustein, kiinnitymme pinnalta tunnistettaviin piirteisiin. Mediakulttuurissa eläminen tarkoittaa medialla luotua elämänsisältöä. Näkemykset joita keskusteluissa edustamme ja joita tapaamisissa vaihdamme, ovat julkisuudesta lainattuja. Täyttymisestä seuraa, että emme pääse ulos itsenämme ja kosketuksiin toisten kanssa. Meillä ei ole siihen aikaa, tilaa eikä välineitä. Eikä ole mediatilaa joka vastaisi, reagoisi. Tällöin olemisen kaipuu, ihmisen tarve tulla kosketetuksi ihmisenä voi johtaa äärimmäisiin tekoihin kuten nuorten erimuotoisiin itsemurhiin. Vain äärimmäiset viestit läpäisevät olemassa olemisen pinnan. Ongelmat eivät kuitenkaan ole yksittäisiä vaikka yksilön järkkymisenä näkyvätkin, vaan yhteisiä ja rakenteellisia. Yhteiskunnassa ei ole riittävästi sosiaalisen kasvun tarvitsemia merkityksellisiä sosiaalisia tiloja. Kyse on niistä kulttuurisista tiloista, joissa kohtaamme toisemme ihmisinä, luomme kuvan toisistamme, joista keräämme aineistoa itsenä olemiselle. Mediakulttuurissa vanhat kohtaamisen tilat ovat kadonneet, emmekä ole vielä löytäneet uusia. Etsimme niitä ja tämä nälkä näkyy myös mediailmiönä, joka entisestään ruokkii mediana muodostuvaa kuvaa maailman ja itsen suhteesta. LAPSEN ASEMA MEDIAN MAAILMASSA Yleensä ajatellaan, että teknistyvään mediaan mukautuminen on haastavinta vanhemmille sukupolville. Suurimmassa kuormituksessa ovat kuitenkin lapset. Heidän tulisi rakentaa kestävä ja luotettava käsitys maailmasta, joka näyttää yhtä aikaa sekä mielivaltaisesti pirstoutuneelta että kaikkialla samaa toistavalta. Kaupallisten markkinoiden tarpeista ohjautuva valtamedia tuo kaoottisesti epäjatkuvan, väkivaltaisen ja pornografisen, ihmistä monin tavoin esineellistävän todellisuutensa niin kiinni arkeen, ettei pieninkään lapsi välty sen vaikutukselta. Eikä kyseenalainen sisältö ole lapsen kannalta edes median haitallisin piirre vaan se miten lapsi kohtaa median valmiina tarjotussa muodossa. Media ei kysy vaan ilmoittaa: median ihmiskäsitys annetaan kuvastoina, trendeinä. Viestin ydin on, että ihminen merkitsee vain näkyessään mediassa tai esiintyessään, pukeutuessaan, kuluttaessaan median ilmoittamalla tavalla. Mallit annetaan valmiina pienestä pitäen. Jo kaksivuotias lapsi tunnistaa markkinointiviestinnän koodit, tietää, mitä merkitsee kuulua kohderyhmään. Mediassa lapsi rakentaa suhdetta ympäristöön, muodostaa käsityksensä maailmasta ja ihmisyydestä. Median yksipuolisuudessa lapsi ei enää voi luontevasti kehittää omaehtoista suhdetta kulttuuriseen todellisuuteen. Liian usein se tuottaa pelkoa ja hämmennystä tarjoamatta välineitä jäsentää havaintoja ja kokemuksia. Esimerkiksi lapsille tarkoitettujen tv ohjelmien taso on järkyttävän kirjava ja monasti taustaviesteiltään, eettisiltä ja esteettisiltä arvoiltaan kyseenalainen. Kun samanaikaisesti yhteisöllisyys on ohentunut, ovat lapset identiteetin etsimisessään aikuisen avun tarpeessa kenties enemmän kuin koskaan. MEDIAKASVATUS MEDIA KASVATUSTEHTÄVÄNÄ Mediakasvatuksessa lasta ohjataan mediamenetelmien, median ilmaisutapojen, rakenteiden ja prosessien tuntemukseen. Maailmaa ei pidä sulkea lapsilta eikä lapsia suojella pelon ilmapiiriin, vaan mediakasvatuksen tehtävä on antaa lapselle välineet käsitellä median tarjoamaa aineistoa ja sen välittämää kuvaa maailmasta. Mediakriittisyys on kykyä sijoittaa viestinnän sisältö oikeisiin merkityskehyksiin. Median estetiikka omaksutaan jo pienestä alkaen, siksi mediakasvatuskin tulee aloittaa riittävän varhain. Lapselle eivät kiinnostavat asiat ole vaikeita. Koneiden ominaisuudet, kuva- ja äänityöskentely, ilmaisun ennakkoluulottomuus ja havaitsemisen herkkyys ovat lapselle leikkiä. Viestintänä media on kielitaitoa: missä iässä lapsi oppii puhumaan,
siinä iässä hänellä on herkkyys myös median kielelle! Tämä herkkyys tunnistaa tavan, jolla media ohjaa katsomaan ja lukemaan viestintää. Lapselle media on sekä ympäröivä maailma että väline sijoittua siihen myönteisellä tavalla. Yhteiskunnan tuella mediakasvatus on etsimässä uusia muotoja niin perinteisen kasvatuksen ja opetuksen puitteissa kuin verkko-opetuksessa ja harrastustoiminnassa. Opetusministeriö on tuottanut Mediamuffinssi nimisen mediakasvatuskokonaisuuden ja siihen liittyvää aineistoa varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen (alle 8 vuotiaille). THL (Stakes) on tuottanut mediakasvattajille suunnattua ohjemateriaalia. Samoin useat järjestöt ovat tarttuneet median haasteeseen. Niin lapsille kuin heidän vanhemmilleen ja opettajilleen on tarjolla perusteellista ja monipuolista aineistoa mediassa liikkumisesta ja sen kanssa elämisestä. Medialeikki on yksi näistä mediakasvatushankkeista. Opetushallitus on tukenut sitä vuodesta 2008. MEDIA PEDAGOGIIKAN SISÄLTÖNÄ Mediasta on tullut uudella tavalla yleispedagoginen kysymys. Tämän päivän elinympäristömme edellyttää kykyä lukea monitasoisesti median sisältöjä, tunnistaa sen kuvaama maailma ja tuntea kuvaamisen tapa, eritellä median luomia erilaisia maailmankuvia. Medialukutaito on kykyä rakentaa saatavilla olevasta informaatiosta mielekäs ja ehyt todellisuuskäsitys. Kasvattajilta vaaditaan sekä medialuku- että opetustaitoa ja sen lisäksi vielä taitoa olla oikealla tavalla lasten mukana mediamaailmassa. Mediakasvatus joutuu vastaamaan lähes kaikkiin elämänalueisiin liittyviin kysymyksiin. Siksi sille tarvitaan myös monenlaisia muotoja: Lapsille ja nuorille suunnattu mediakasvatus on perinteisimmillään median sisältöjen kriittistä opiskelua. Tutkitaan median tarjoamaa maailmankuvaa, millaiseen tietoon se perustuu ja miten tuosta tiedosta muokataan median sisältöjä. Tähän läheisesti liittyen on toinen mediakasvatuksen tehtävä ollut perehdyttää lapsia ja nuoria median tekemiseen, tehdä mediavälineet tutuiksi ja opettaa tuottamaan omaa mediaa. Uusin mediakasvatusta ja aikuisen läsnäoloa kaipaava alue on sosiaalinen media, jossa liikkumiseen ja seurusteluun tarvitaan tietokonetaitojen lisäksi myös sosiaalisten käyttäytymis- ja pelisääntöjen ymmärrystä. MEDIASISÄLTÖJEN TUNTEMUS Sisältöä tutkiva mediakasvatus opettaa näkemään, missä tarkoituksessa ja miten media on tuotettu. Tavoitteena on oppia tunnistamaan, mistä viestinnässä on kyse. Tarkastellaan sitä mitä media kertoo: Mitä tietoja uutiset välittävät niin lehdissä, televisiossa, radiossa kuin sähköisessä verkossakin. Millaisena maailma kuvataan elokuvissa, peleissä, verkkosivustoissa. Millaista arvokulttuuria edustavat mainokset niin talojen seinissä kuin tehokkaasti tuotetuissa elokuvissa. Mitä kertovat ihmisestä viihde ja mediana leviävä musiikki. Opetellaan lukemaan median kieltä, ilmaisumuotoja, sanaa ja kuvaa ja ääntä. Erotetaan toisistaan erilaiset viestinnän muodot ja tyylilajit, tunnistetaan niiden tavoitteet ja pyrkimykset, käytetyt menetelmät ja tehokeinot. Nähdään miten media luo illuusioita, mielikuvia. Miten koko media on mielikuvamaailmaa, jossa todellisuus on aina johonkin suuntaan suhteellista, vähintäänkin tulkinnanvaraista ja näkökulmasidonnaista. Median välittämät arvot ja ihmiskäsitys kehittyvät erityisesti monikerroksisen ja tajunnallisesti vaikuttavan taustaviestinnän alueella. Mainoksia tutkittaessa on päällimmäisenä suhde tuotteisiin ja mainoksilta kysytään, millä mielikuvaohjauksen keinoilla ne houkuttelevat esiin ostopäätöksiä. Samalla mainoskuvastot kuitenkin välittävät merkityksiä, jotka eivät suoraan liity itse tuotteeseen. Siksi nämä taustamerkitykset myös omaksutaan paljon helpommin ilman että huomattaisiin, miten median arvomaailma on upotettuna sen ilmaisukieleen, tapaan jolla media lukee maailmaa ja ohjaa sitä lukemaan. SOSIAALISEN MEDIAN SÄÄNNÖT Sosiaalinen media tarkoittaa sähköisen viestinnän muotoja, jotka mukana oleva kokee yhteisöllisinä tiloina ja kohtaamispaikkoina kuten Facebook ja erilaiset keskusteluryhmät. Sosiaalinen media edustaa uudenlaista läsnäolon
muotoa, kosketuksissa olemista toiseen ihmiseen ja ryhmiin. Sosiaalinen media vastaa ihmisen perustarpeeseen kuulua yhteisöön, tulla nähdyksi ja hyväksytyksi. Sosiaalisen median erityisyys liittyy siihen, miten sen yhteisöllisyys muodollisesti syntyy ikään kuin riippumatta osallistujien muusta historiasta ja kulttuurin sidoksista, usein jopa yhden aihepiirin ympärille tai läsnäolosäädösten alustalle. Yksilönä ihminen voi esiintyä verkkomaailmoissa enemmän tai vähemmän erillään reaalimaailman henkilöstään. Hienovireisten vuorovaikutustekijöiden vähyys sallii viestinnän vääristymisen eri tavalla kuin kasvokkain olemisessa, jossa vaimentavia ja tasoittavia tekijöitä on huomattavasti enemmän. Sosiaalisen median keinotekoisuus on kuitenkin vain näennäistä ja siksi vielä enemmän harhaanjohtavaa. Sosiaalinen media ei ole muusta todellisuudesta erillinen maailma, vaan ihan normaali osa elämän kokonaisuutta, jossa tehdyt ratkaisut vaikuttavat kaikessa. Se on omanlaisensa käyttäytymisjärjestelmä, jonka säännöt pitää myös tuntea: Yksi niistä lukemattomista kulttuurin tiloista, joihin ihmisen tulee astua tietoisena sen normeista, etiketeistä ja myös virheiden seurauksista. Perustarpeet ja ihmisyyden vuorovaikutussäännöt ohjaavat kohtaamisia myös sosiaalisessa mediassa. Koska sosiaalinen media avautuu käytännössä rajoitta maailman eri ulottuvuuksiin, ei se ole maailma jossa lapsi voisi elää yksin riippumatta aikuisen tuesta ja ohjaavasta vuorovaikutuksesta. Mediakasvatus sosiaalisessa mediassa vaatii aikuisilta paneutumista ja todellista mukanaoloa. MEDIAVÄLINEIDEN JA -TUOTANNON OPPIMINEN Monen nuoren ja lapsen kohdalla vaikuttavin osa mediakasvatuksesta syntyy median tuottamisesta. Perinteisesti se on ollut ja on yhtä hyvin edelleen tutustumista sanomalehden tekoon: uutisten ja artikkelien kirjoittamiseen, kuvittamiseen, lehden suunnitteluun ja toteutukseen. Toinen suosittu laji on elokuva: tehdään animaatioita, musiikkivideoita, dokumentteja lähipiiristä ja ympäröivästä yhteiskunnasta. Perehdytään elokuvan tekniikkaan, käsikirjoittamiseen ja suunnitteluun, kuvausryhmänä työskentelyyn. Välineiden kautta lapsi pääsee osalliseksi, saa otteen mediasta. Valokuvaus, kännykkäelokuvien tekeminen, musiikin tuottaminen antavat lapselle välineen hahmottaa sitä tarjontaa jonka kohteena itse on ja jota aktiivisesti kuluttaa. Nykyaikainen kuva- ja äänitystekniikka tekee kamerasta, mikrofonista ja tietokoneesta huippulaatuisen studion. Mediatuotannon perinteisinä alueina teatteri, kuvataiteet ja kirjoittaminen ovat olennainen osa myös nykyaikaisen median hallintaa. Niidenkin tuntemuksella on välineen merkitys. Kaikki tavat tuottaa kulttuuria johtavat tänä päivänä tavalla tai toisella myös mediavälineiden ja taitojen harjaantumiseen ja vahvistavat sitä kautta lasten arvostelukykyä suhteessa heille tarjottuun mediaan. MEDIAKASVATUKSEN KRITIIKKI Sisältölähtöisen mediakasvatuksen tarkoitus on opettaa lapset tuntemaan media. Juuri tässä on myös sen heikkous. Tällöin lapsille opetetaan maailma yleensä sellaisena, miten aikuinen hahmottaa ympäröivän todellisuuden. Tätä aikuisten maailmaa pidetään vallitsevana ja usein myös ainoana mahdollisena todellisuutena. Oppiessaan mediaa tältä pohjalta, lapsi pyrkii jäljittelemään sitä tapaa, millä aikuisten hallitsemaa mediaa tuotetaan. Tällöin kyse on syvemmästä ilmiöstä kuin median sisällöstä tai tuotantotekniikasta. Riippumatta kritiikin laadusta jää lapselle joka tapauksessa se kokemus, että vallitseva mediaestetiikka syvällisesti havaitsemisen tapana ymmärrettynä - itsessään on ainoa mahdollinen. Vaikka lähtökohta on looginen ja mediatuntemuksen tavoitteena on kriittisen medialukutaidon kehittäminen, niin valmiita mediasisältöjä tutkiva lähestymistapa joka olettaa vallitsevan mediakäsityksen ikään kuin annettuna lähtökohtana, vahvistaa olemassa olevaa median määrittämää arvomaailmaa hyväksymällä epäsuorasti sen tarjoaman esteettisen mallin. Itsenäiseen mediakriittiseen ajatteluun tarvitaan itsenäistä ajattelua ja tekemistä. Tavalla joka ei oleta mitään mediamallia ennakolta oikeaksi.
MEDIALEIKKI MEDIAKASVATUKSENA MEDIALEIKIN MALLI Medialeikki on mediakasvatusta, lapsilähtöistä ja mediakriittistä mediakasvatusta. Se tarjoaa kasvattajalle ja opettajalle menetelmäkokonaisuuden, jossa teknistyvää mediaa ei lähestytä uhkana. Sen sijaan tavoitteena on kehittää positiivista suhdetta median tarjoamiin mahdollisuuksiin. Medialeikki on useimpien mediakasvatusmenetelmien tapaan toiminnallista, kokemuksellista ja tutkivaa oppimista. Se eroaa kuitenkin teoreettiselta taustaltaan niistä malleista, joissa lähdetään olemassa olevan median tutkimisesta ja sen rakenteiden tunnistamisesta - oli painopiste sitten median tekniikassa, sisällöissä tai sosiaalisissa merkityksissä. Medialeikki lähestyy mediaa tavallaan käänteisesti: Olemassa olevaa kerronnan tapaa ei lähdetä opettelemaan eikä soveltamaan. Medialeikissä ei ensimmäiseksi kysytä, millainen on ympärillämme oleva media. Sen sijaan lapset lähtevät luomaan omaa mediaa, löytämään omaa esteettistä ajatteluaan. Medialeikki vastaa median kasvatus- ja opetushaasteeseen median omilla keinoilla, olemalla itse oppimisympäristönä se mediatila, jota opitaan. Medialeikissä koko kasvatusympäristö oppii ja on oppimista. Mediakasvatus on median tekemisistä tavalla, joka palvellee samalla kaikkea kasvua ja oppimista. Perusvälineenä medialeikissä on kamera, kuva ja ääni. Kameran avulla lapsi etsii oman tapansa nähdä ja kuvata. Kamera on havaitsemisen väline, huomion suuntaaja ja keskittymisen ohjaaja. Kamerasta avautuu näkymä ympäristöön sekä tarkkaan rajatusti että kokonaisvaltaisesti. Kamera nostaa näkyviin merkityksiä ja aktivoi käsitteellistä ajattelua. Kuvan muisti on tiedostavaa suhdetta aikaan, maailmaan, yhdessä olemiseen. Medialeikissä niin lapset kuin aikuisetkin oppivat oman tekemisen kautta tuntemaan median toimintatavat. Lapsen mediataidot ja ymmärrys kehittyvät välineen oppimisessa, yhdessä tekemisessä ja tuotetun jakamisessa. Medialeikissä olennaisinta on yhteinen prosessi eikä siinä ensisijaisesti pyritä viimeistelyltään hiottujen lopputuotosten aikaansaamiseen. Kuvausten jälkeen tuotokset katsotaan yhdessä. Kuvatun sisällölle ei ole valmista mallia, lasten tekemiä ratkaisuja ei arvioida aikuisen näkökulmasta. Lasten tulee saada löytää itse omat kysymykset. Lapsi oppii mediataiteen työtapoja ja rooleja, käyttämään kuvaa ja ääntä ilmaisussaan. Mediamenetelmien osaaminen vahvistaa lapsen hallinnantunnetta ja vähentää pelkoja. Omien kuvauskokemusten myötä lapsi oivaltaa, miten mediatarjonta on ihmisen tuottamaa eikä median sisältö edusta mitään ehdotonta todellisuutta. Kysymys onko jokin totta muuttuu kysymykseksi miten se on tehty. KRIITTISYYS MEDIAN TEKEMISENÄ JA TUNTEMISENA Tekemisessä lapset oppivat ymmärtämään, miten median tarjoama maailmankuva syntyy. Opittua mediataitoa ja välineitä ei kuitenkaan käytetä valmiiden esikuvien toistamiseen, vaan sen sijaan lapsi luo omaa mediaa ilman että sitä verrattaisiin yleisen mediatarjonnan malleihin. Lapsille ei anneta ohjeita siitä, millaista on hyvin tuotettu media.. Oman työn, oman ajattelun asettaminen muiden rinnalle on kritiikin ydintapahtuma. Se alkaa jo lasten keskinäisessä yhdessä tekemisessä ja tuotetun jakamisessa. Medialeikissä lapsi huomaa, ettei ole olemassa mitään valmista mallia sille, miten mediaa tulisi tehdä. Kriittisyys on tekemisen vapautta, vapautta esikuvien seuraamisen pakosta, jäljittelyn normeista. Oppiessaan lukemaan median ilmaisua lapsi löytää omia kysymyksiä, jotka avaavat median rakenteet hänen oman ajattelunsa mukaisina. Jokainen mediassa oleva kuva, kaikki median maailmat ovat ihmisten tekemiä. Kriittisyys tekee näkyväksi tiedon muodostuksen tavan. Se on kykyä asettaa todellisuus tarkasteltavaksi, niin että myös tarkastelun tapa itse on tarkasteltavana. Se on todellisuuden toistamista ja sen muuntelua tavalla, jolla todellisuus avautuu erilaisissa valaistuksissa. Kriittisyys on sitä, että osaa sijoittaa asiat taustoihinsa, oikeisiin yhteyksiinsä ja siltä pohjalta arvioida tavoitteita, tuloksia ja merkityksiä. Kriittisyys on erittely- ja erottelukykyä, kykyä hahmottaa kokonaisuus ja erottaa yksittäinen ilmiö taustastaan, tuntea ja tehdä näkyväksi arviointiperusteet joita tarkastelussa sovelletaan.
TEKEMINEN TODELLISUUDEN LUOMISENA Välineen hallinta ohjaa lasta kehittämään aivan uusia ilmaisun tapoja, luomaan omaa läsnä olevuuden estetiikkaa. Kohteena oleminen muuttuu mukana olemiseksi ja mediassa nähdyksi tulemisen kokemukseksi. Lapsen oman elinpiirin kuvaaminen tekee lasten omasta mediasta merkitsevää todellisuutta. Lapsen mediasuhde muuttuu pelosta tai ulkopuolisesta ihailusta mukana olemisen ja tietämyksen tuomaksi arvostukseksi. Erilaisten median tuottamistapojen arvostaminen kuuluu myös mediakriittisyyteen. Samalla vahvistuu lapsen itseluottamus: kun lapsi tekee itse päätökset, hän myös oppii seisomaan niiden takana. Jos lapselle ei tarjota valmista ratkaisua siihen, miten hänen tulee maailmaa katsoa, luo hän omansa. Kun medialeikin tarjoamat kehykset täyttyvät lapsen tuottamalla sisällöllä, on medialeikki toteutunut. MEDIALEIKKI ESTEETTISEN KRITIIKKINÄ MEDIAN SYNTY HAVAITSEMISESSA Ihminen syntyy kulttuurisena olentona yhteisöllisestä viestinnästä. Todellisuutemme on tämän viestinnän tajunnallista esitystä, kehollisen ympäristöön sijoittumisen kokemuksellista kuvausta, maailmankuvaa, jonka tunnistamme havaitsemisessa. Havainto on aistimusvirrassa tapahtuvaa merkityksen tunnistamista. Havaitsemisessa aistinen saa esityksellisen hahmonsa osana todellisuuskäsitystämme, maailmankuvaamme, tajuntaamme. Olennaista on se miten havaitsemme. Havainnon taito kehittyy esteettisen tajun myötä. Estetiikka on ohje, jolla ihminen mallintaa aistista ympäristöään, rakentaa kuvaa maailmasta. Jokaisessa kulttuurissa on oma estetiikkansa, ohjeisto, jolla ihminen maailmaa havainnoi. Esteettinen on kulttuurin muodostumisen ydintä ja siksi myös kulttuurin oppimisen avain. Esteettinen ymmärrys on sosiaalisesti kehystetty jokaiselle ihmiselle ominainen kyky hahmottaa ympäristössään tarjoutuvia merkityksiä. Olemme toisin sanoen esteettisen aistimme luomuksia ja siten oman havaitsemisen tapamme taideteoksia. Median sisällöt syntyvät havaitsemisessa, havaitsemisen tuottamista todellisuuden kokemuksista. Siinä mihin kiinnitämme huomiota, mitä merkityksiä havaitulle annamme ja miten näiden merkitysten ohjaamina asetumme ympäristön kanssa suhteessa olevaksi. Siksi se katsomis- ja lukuohje, minkä media tarjoaa, on mediakriittisen mediakasvatuksen avain. Kriittinen suhtautuminen median tarjoamiin havaitsemisen malleihin on medialeikin mediateoreettinen lähtökohta. ESTEETTISEN MERKITYS MEDIALEIKISSÄ Medialeikki on mediakasvatuksen muotona erityinen. Vallitsevan mediakulttuurin tutkimisen sijaan sen johtoajatuksena on esteettisen tunnistaminen ei kuitenkaan ympäröivän median vaan lapsen oman esteettisen ajattelun näkyväksi tekeminen. Mediataiteen näkökulmasta median ongelma on esteettinen: Media ei pelkästään tyydy kertomaan asioita maailmasta, vaan samalla se kertoo, miten maailmaa tulee tarkastella. Tarjotessaan valmiin havaitsemisen ohjeen media rakentaa tajuntaamme esteettisen koodin. Media muokkaa maailmankuvaamme muokkaamalla esteettisiä arvojamme. Esteettinen läpäisee kaiken ajattelun: todellisuuskäsityksemme syntyy siitä, miten maailman havaitsemme, miten siihen sijoitumme. Valmiina annettujen esteettisten arvojen pohjalta syntyy valmista kritiikitöntä maailmankuvaa. Havaitsemista ohjaavien esteettisten mallien muodostuminen alkaa jo varhain, lapsi omaksuu kulttuurissa vallitsevan estetiikan sitä mukaa kun kasvaa sen piiriin. Siksi oman estetiikan etsiminen pitää myös aloittaa varhain, alusta asti. Lapsen oma estetiikka, oma kriittinen ote mediamaailmasta on medialeikin ydinmerkitys.
SÄÄNNÖISTÄ SYNTYY LAPSEN OMA ESTETIIKKA Säännöt luovat tilaa lasten omalle ilmaisulle. Siksi kuvaamisen sisällöstä ja kuvaustavasta päättäminen kuuluu yksin lapselle. Säännöt rajoittavat kehyksiä, mutta eivät puutu sisällöntuotantoon, kuvaustapaan ja lapsen valintoihin. Kuvatessaan lapsi etsii omaa estetiikkaa, havaitsemisen tapaansa suhteessa yhteiseen. Lapsi muuttaa havaintonsa informaatioksi, jonka jakamisessa hänen oma maailmankuvansa tulee näkyväksi niin hänelle itselleen kuin hänen ympäristölleenkin. Kameran avulla lapsi tunnistaa oman tapansa hahmottaa maailma. Kriittisyys on vapaudesta syntyvää havaitsemista, lapsen itsensä näkyväksi tulemista omassa totuudessaan. Lapsella on kamera ja miten tahansa hän sillä kuvaakin, on se aina oikein eettisten periaatteiden rajoissa. Lapsi näkee juuri sen minkä näkee ja siksi sen ilmaiseminen on aina myös totuudellista. Kuvatessaan lapsi tekee esteettisiä valintoja ja tutkii siten omaa näkemisen tapaansa. Kameran suuntaaminen, etäisyys ja rajaaminen ovat lapsen valintoja kuten ylipäätään kohteen ja tarkastelutavan valinnat. Kun lapsi huomaa oman päätösvaltansa, oppii hän nopeasti arvioimaan ympäristöään ja tunnistamaan itselleen merkityksellisen myös kuvan ottamisen kautta. Jokainen kuva on lapsen omaa henkilökohtaista ilmaisua, aluksi ehkä kömpelöä mutta kun samat harjoitukset toistuvat vuosittain, kehittyy niistä vähitellen taidokasta ja ilmaisurikasta kuvarunoutta. Yksinkertainen tekniikka kameran suuntaaminen ja näppäimen painallus antavat lapselle äänettömän väkevän kielen. OMA MEDIA SOSIAALISENA OPPIMISENA OMAN MEDIAN SYNTY SÄÄNTÖJEN KEHYKSISSÄ Medialeikin säännöistä syntyvä ydintapahtuma, joka yhdistää taiteen ja pedagogiikan, mediakasvatuksen ja yleisen oppimisen, on lapsiryhmän kuvaaminen. Kun sen ohjaa prosessina alusta loppuun, kunkin lapsen henkilökohtaisesta näkemisestä yhteiseen jakamiseen, antaa lapselle kokemuksen omasta mediasta. Oma media syntyy omasta tekemisestä, lasten itse tuottamasta aineistosta ja sen yhdessä kokemisesta. Lasten kuvat ja ääni, niiden esillepano eri muodoissaan ovat tuon median näkyviä lopputuotteita. Tässä esille panossa lapsi kohtaa toisen: Sen miten hän näkee saman maailman eri tavalla ja miten siitä erilaisuudesta löytää yhteisen näkymän, miten se yhteisenä jaetaan ja erilaisuudella rikastetaan. Toisen havaitsemisessa ja tunnistamisessa syntyy elävä ihmisyys. ESTEETTISEN SYNTY JAKAMISESSA Kuvatun katsomisessa lapsen itsenäisesti tekemät valinnat saavat uuden merkityksen yhteisessä jakamisessa. Siinä jokainen näkee tuoreeltaan sen mitä on kuvannut, kuvattu kiinnittyy lähimuistissa olevaan kuvauskokemukseen ja saa taustakseen kaikkien muiden kuvat. Tässä palautekehässä syntyy jotain medialeikille erityistä ja todella uutta kasvatuksen kulttuuria. Kuvaa katsoessaan lapsi on toisen kerran esteettisen valinnan äärellä. Hän näkee oman kuvaushetken valintansa uudelleen ja päättää siihen suhtautumisesta, tällä kertaa suhteessa sekä toisten katseeseen että toisten kuviin. Näin kuvatun katsominen on uusi luova tapahtuma, lapsen oman esteettisen ajattelun ja mediakriittisyyden sosiaalinen syntyhetki. Yhteisessä katsomisessa erilaiset näkemisen tavat kunnioittavat toisiaan. Jokainen lapsi saa hyväksynnän omille valinnoilleen. Nähdessään toistensa esteettiset ratkaisut lapset omaksuvat mediailmaisun havaitsemisen mahdollisuuksina sen sijaan että lukitsisivat ne valmiisiin tulkintoihin. Tässä tapahtumisessa aikuisen tehtävä ei ole tietää vaan sallia. Ei ole olemassa mitään ennalta annettuja kriteereitä. Ei ole mitään mallia, johon verrata toisaalta lapsen luomaa kuvaa ja toisaalta yleisesti vallitsevaa median estetiikkaa. Kuva ei ole suoritus. Kuva on juuri sellainen joksi se on lapsen katseessa ja kädessä tullut. Lapsen oma havaitsemisen tapa on kriittisen mediasuhteen perusta. Ryhmässä jaettavina kokemuksina korostuu kunkin oma yksilöllinen näkeminen. Valikoimalla kuvauskohteensa jokainen kuvaaja vuorollaan esittää toisille oman tulkintansa ympäröivästä todellisuudesta. Valikointi on aina kannanottoa ja kun otokset liittyvät toisiinsa, syntyy kysymyksiä, arvoituksia, julistuksia. Kerätyn aineiston jakaminen ja muokkaaminen on viestintää jossa maailmasta esitetään aina jonkinlaisia väitteitä.
Ryhmä luo yhteistä esteettistä koodia, jonka osana lapsi parhaimmillaan edelleen säilyttää luottamuksensa omaa estetiikkaansa kohtaan. Näin ryhmän osana lapsen omat valinnat muuttuvat vahvemmiksi. Sosiaalinen estetiikka syntyy rinnalla katsomisessa. Esteettisen ymmärryksen jakamisessa kehittyy ihmiskäsitys ja arvomaailma, tunnistetaan yhteiset sosiaaliset merkitykset. Ilmaisun jakaminen on yksi mediakriittisyyden syntyhetkistä. OMA MEDIA ESTEETTISEN YHTEISÖLLISYYTENÄ Ilmaisun jakamisessa muodostuu myös laajempi ja hiljaisemmin vaikuttava osa omasta mediasta. Kuvien yhteisessä katsomisessa ja jakamisessa tapahtuu lapsen sosiaalinen syntyminen. Lapsi kehittää sosiaalista minäkuvaansa, kun jokainen vuorollaan tulee toisten katseissa olemassa olevaksi täsmälleen oman ilmaisunsa kautta. Mediassaan lapsi tutkii itseään ja ympäristöään, omaa suhdettaan maailmaan. Yhteisenä tekemisenä se on vielä enemmän kuin näkyvä kuva tai kuultava ääni. Oma media on lasten yhdessä kehittämiä merkityksiä, median tutkimista lasten omista lähtökohdista, median konstruktiivista ja sosiaalista oppimista. Lasten oma media tarkoittaa lasten itse tuottamaa todellisuuskuvaa, sen maailman näkyväksi tekemistä, jota lapsi elää, lasten omaa tulkintaa siitä, mitä aikuisten media heille esittää. Medialeikki opettaa tunnistamaan median olemuksen ja arvioimaan kriittisesti sitä, mitä se ihmisille tarjoaa ja millaisia keinoja se käyttää. Medialeikissä lapset löytävät omat kysymyksensä. Siksi media on mahdollisuus, välitön todellisuus, jossa lapsi liikkuu ja oppii. Kuvaamisen vapaudessa lapsi etsii itseään kiinnostavia tapoja havaita ympäristöä. Lapset jakavat keskenään todellisuuskäsityksiään, vertaavat niitä toisiinsa, sopivat yhdessä millainen maailma on. Aikuinen ei olekaan se auktoriteetti, joka viime kädessä kertoo miltä maailman tulee näyttää. Todellisuutta voi myös muuttaa, koska se muuttuu muuttamalla tapoja havainnoida sitä. Oma media on lasten oman maailman ja kokemisen tavan siirtämistä käsitteellisemmälle, kuvallisen ilmaisun tasolle myös aikuisen nähtäväksi. Se maailma joka elää lasten leikeissä, salaisissa paikoissa, lasten keskinäisessä viestinnässä ja huumorissa, saakin nyt uudenlaisen arvon. Medialeikki tekee sille tilaa. MEDIALEIKKI LÄHIMEDIANA Sosiaalisen syntymisen prosessi tapahtuu koko ajan ihmisen kehollisessa tilassa olemisessa: liikkumisessa, puheessa, piirtämisessä, kirjoittamisessa ja muissa ilmaisun ja läsnäolon tavoissa. Medialeikki tuo tämän sosiaaliseen tilaan asettumisen prosessin, tanssillisen huomioonottamisen näkyväksi audiovisuaalisella tekniikalla. Oman itsen näkeminen yhdessä toisten kanssa antaa lapselle kokemuksen oman olemassaolon merkityksellisyydestä samalla kun se opettaa ottamaan huomioon toiset, tunnistamaan ja kannattelemaan jokaisessa ihmisessä olevan yhteisen ainutkertaisuuden. Olemme kaikki olemassa toisissamme. Nähdyksi tuleminen sekä omana itsenä että omassa ilmaisussa vahvistaa lapsen itsetuntoa, itseluottamusta ja sosiaalista minäkäsitystä. Itsen ja toisten arvostaminen, kuvatuksi tuleminen ja toisen kuvaaminen, oman ja muiden erilaisuuden ja samuuden myönteinen tunnistaminen, sosiaaliset taidot, ryhmään sijoittuminen, yhdessä kameralle leikkiminen luovat ryhmästä yhteisön ja kutsuvat yksilön löytämään paikkansa yhteiseen kuulumisessa. LÄHIMEDIA MALLI Edellä kuvattujen medialeikin tuottamien sosiaalisten merkitysten taustalla on mediataiteessa kehittynyt mediateoria. Markus Renvall on ottanut käyttöön ihmisen mediasuhdetta kuvaavan käsitteen lähimedia, jolla hän tarkoittaa valtamedian vastapainona niitä merkityksellisiä sosiaalisia tiloja tai tilanteita, joissa ihmiset kohtaavat toisensa kasvokkain, tulevat olemassa oleviksi toisilleen toistensa havaitsemisessa ja kokevat olemassaolonsa merkityksellisyyden toinen toisensa läsnäolossa. Lähimediassa ihminen syntyy sosiaalisena olentona yhteydessä toiseen ihmiseen. Medialeikki perustuu tähän lähimedia malliin. Noissa arkisen tavallisissa, joskus huomaamattomissa, yleensä kuitenkin kaikkien tuntemissa yhteisissä tai erityisissä tiloissa olemme olemassa jollekin toiselle. Jollekin lähellä olevalle. Lähimedia on ihmisten toisensa havaitsemisessa.
Yhteiskunnalliselta merkitykseltään erityisiä avoimia lähimedioita ovat erilaiset nuorten suosimat julkisten tilojen kokoontumispaikat, portaikot, kulkuväylät, asemat, aulat ja eteiset. Näissä tiloissa nuoret luovat omaa mediaansa, yhteistä ilmaisua jonka kautta määrittää suhdetta ympäröivään maailmaan ja tulla sen silmissä olemassa olevaksi. LAPSI LÄHIMEDIASSAAN Lähimedian malli auttaa tunnistamaan sen, millaista mediaa terve ja tasapainoinen kehitys tarvitsee. Erityisesti lapsi kaipaa omaa turvallista tapaa tulla näkyväksi aikuisten maailmassa. Lähimedia on sosiaalisen oppimisen ydintila, jossa mukana olevat koskettavat toisiaan havaitsemisessa. Lasten päivittäiset elinympäristöt sisältävät monia lähimediatiloja. Niitä ovat lasten leikkipaikat, päiväkoti ja koulu, samoin myös lasten kotia voidaan pitää lapsen kannalta keskeisenä lähimediana. Kaikilla näillä tiloilla on lapsen mediasuhteelle tärkeä ja todellinen merkityksensä. Ja sitä mukaa kun lapsi kasvaa, hän etsii laajempia viestinnän piirejä ja sijoittaa oman merkitsevyytensä entistä enemmän suhteessa niihin. Meillä on yksityisinä ihmisinä kuitenkin hyvin vähän mahdollista vaikuttaa ylikansalliseen markkinavetoiseen mediatarjontaan. Siksi pitäisi keskittyä siihen, mihin voimme vaikuttaa ja millä eniten voimme tukea lapsen kehitystä. Voimme luoda lapselle turvallisia ja mielekkäitä lähimedioita. Medialeikissä tuotetaan näitä yhteisiä havaituksi tulemisen kokemuksia. Näin se vahvistaa päiväkotia ja koulua lähimediana. MEDIALEIKIN HAASTE LASTEN OMAN MEDIAKULTTUURIN SYNTYMINEN Voiko lasten arkisten puuhien, ympäristön, luonnon tapahtumien tai mielikuvittelun tuotosten kuvaaminen todella olla mediakasvatusta? Medialeikkiajattelun mukaan näin juuri on: Lapsen mediaymmärryksen uskotaan kehittyvän, kun lapsi saa omakohtaisen kokemuksen median tekemisestä. Siksi mediaa ei tutkita erillisinä tehtävinä, vaan mediakasvatus tapahtuu samanaikaisesti, kun lapset kuvaavat ja oppivat omaa elinympäristöään. Käytäntö on myös osoittanut, miten nopeasti lapset omaksuvat medialeikin esteettiset periaatteet ja alkavat tuottaa omaa mediailmaisua. Lapset oppivat käyttämään kameraa, toimimaan tuotantoryhmän eri rooleissa. Tämä oppiminen tapahtuu ja myös säilyy, vaikka harjoittelukertoja olisi vain muutamia vuosittain. Kun lapsi alkaa jo alle kaksivuotiaana ottaa kuvia ja tehdä videoita, hänelle kehittyy oma mediakieli. Hän kykenee luomaan omanlaistaan jälkeä, ei ainoastaan kopioimaan muiden tapoja. Kaksitoistavuotiaana sama lapsi Markus Renvallin sanoin luultavasti luo omaa kuvarunouttaan. Taustaoletuksena on, että oman median tekeminen ja mediataitojen vahvistaminen vaikuttaa myönteisesti lapsen mediasuhteeseen. Samalla kun lapset oppivat tuntemaan median tuottamisen rakenteet ja soveltamaan mediamenetelmiä omassa ilmaisussaan, oppivat he näkemään myös heihin kohdistuvan valtamedian tarjousten ja kutsujen läpi. Omaan mediatuotantoon kykenevä esteettisiltä arvoiltaan itsenäinen lapsi pystyy tasavertaiseen dialogiin aikuismaailman esteettisten ja eettisten väitteiden kanssa. Mediakriittiseltä mediakasvatukselta kaivataankin rohkeutta jättää esteettisesti valmis alusta ja antaa lapselle tilaa etsiä omaa havaitsemisen tapaa.