Vanhempi lapsen mediavalintojen ohjaajana. Suvi Tuominen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vanhempi lapsen mediavalintojen ohjaajana. Suvi Tuominen"

Transkriptio

1 Vanhempi lapsen mediavalintojen ohjaajana Suvi Tuominen

2 Mikä KAVI? Kansallinen audiovisuaalinen arkisto ja Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus yhdistyivät Lakisääteisiä tehtäviä mm. audiovisuaalisen kulttuurin säilyttäminen ja edistäminen sekä lapsille turvallisen mediaympäristön edistäminen Käytännössä: - Ylläpidämme radio-, tv- ja elokuva-arkistoa sekä Elävän kuvan museota - Järjestämme elokuvanäytöksiä 10 paikkakunnalla - Ylläpidämme ammattikasvattajille suunnattuja palveluja Elokuvapolku.fi ja Mediataitokoulu.fi - Ylläpidämme ikärajatietokantaa Ikärajat.fi - Koulutamme kaikki ikärajaluokittelijat ja valvomme heidän toimintaansa - Edistämme mediakasvatusta mm. koordinoimalla Mediataitoviikkoa 2

3 Lapset kasvavat mediakulttuurissa Media on osa lasten elämää, joten mediakasvatuksen tulisi olla osa kasvatusta Mediakasvatus ei ole vain kieltoja ja rajoituksia, vaan myös mediamaailmassa elämisen taitojen opettamista Lasten ymmärrys maailmasta ja mediasta kehittyy asteittain myös mediakasvatuksen muututtava sen mukana Mediakasvattajuuden pohjana omat mediataidot ja asenteet mediaa kohtaan Mediakasvatuksen tavoitteena mediataitoinen kansalainen 3

4 miettii ennen kuin klikkaa Mediataitoinen pohtii on utelias ihminen kritisoi kommentoi tuottaa ottaa kantaa nauttii arvioi käyttää hakee tietoa kokeilee jättää väliin analysoi rakentaa omia vaihtoehtoja halutessaan rohkenee toimia julkisesti

5 Miten kodeissa mediakasvatetaan? Huoltajat tuntevat alle 12-vuotiaiden lapsen käyttämät mediasisällöt pääosin hyvin: parhaiten kirjat ja lehdet, huonoiten pelit Mitä nuoremmasta lapsesta kysymys, sitä paremmin vanhemmat tuntevat lastensa käyttämät mediasisällöt Lähes kaikissa kodeissa on joitakin median käyttöön kohdistuvia sääntöjä aika- ja sisältörajoitukset yleisimmät Mediasisällöistä keskustellaan, peleistä vähemmän kuin muista Ikärajat tunnetaan melko huonosti erityisesti pelien 5 Lähteet: Lapsiperheiden mediakysely 2012 & Lasten mediabarometri 2013

6 Ikärajat miksi niitä tarvitaan? Lapsen suojelu kuvaohjelmien (elokuvat, tv-ohjelmat, pelit) mahdollisilta haittavaikutuksilta Ei kerro sopivuudesta eikä taitovaatimuksista, vaan mahdollisesti haitallisesta sisällöstä Ikäraja ei saa olla liian korkea, koska lapsella on sananvapaus Kaikki ikärajat ovat sitovia Katso ohjelmien ikärajoja ja pyydä ikärajan tarkistusta: 6

7 Vauvasta leikki-ikään Mediankäyttö alkaa kuuntelemalla: lähes kaikille lapsille luetaan ääneen vähintään kerran viikossa 1 % alle 2-vuotiaista pelaa kerran päivässä Ajattelu konkreettista, pysyvyyden ja syy-seuraussuhteen ymmärtäminen vasta kehittymässä Silti lapsi katsoo, kuulee, kiinnostuu, tekee itse Pelottavaa mediassa: lähikuvat kasvoista, kovat äänet, nopeat valovaihtelut Sopivimpia mediasisältöjä ne, joihin lapsi voi tutustua omaan tahtiinsa Vanhemman valinnat ohjaavat lapsen mediankäyttöä 7

8 Leikki-ikäiset ja media Mielikuvitus kukkii! Maailma on täynnä taikaa, satua. Media ja antaa samastumiskohteita ja aiheita leikkeihin Ymmärrys median esitystavoista alkaa kehittyä: piirretyt vs. uutiset, tosi vs. taru Sadut ja tarinat tukevat tunne-elämän kehitystä Sankarit ja prinsessat kiinnostavat Säilyvyyden käsitys vasta kehittymässä, esim. muodonmuutokset voivat pelottaa Kielellä leikittely, lorut ja musiikki kiinnostavat Kuvaohjelmia katsotaan jo yksin, mutta nettiä käytetään aikuisen seurassa 8

9 Eskarista koululaiseksi Itsenäinen mediankäyttö lisääntyy Lukutaito avaa ovia aikuisten mediamaailmaan Nettiä ja kännykkää käytetään jo päivittäin ja useimmiten itsenäisesti Moni saa ensimmäisen kännykän Ystävyyssuhteiden merkitys mediavalintojen ohjaajana korostuu Lapsella on valmiudet ymmärtää mediasisällöt valikoiduiksi ja tuotetuiksi Aikuinen voi ohjata lasta monipuolisempien mediasisältöjen pariin 9

10 Alakoululainen Sosiaalisen median käyttöä aloitellaan Ahmimiskausi voi kohdistua kirjojen sijaan esimerkiksi peleihin Tiedolliset valmiudet kasvavat: analyyttisyys, eri näkökulmat Mainonnan eri muotoja ja tavoitteita aletaan ymmärtää Pelisäännöt mm. maksullisten palveluiden käytöstä, tuntemattomille juttelemisesta ja salasanojen lainaamisesta 10

11 Miten kotona? Lapset kaipaavat aikuisen seuraa mediankäyttöön: kiinnostus lapsen mediankäyttöön on mediakasvatuksen lähtökohta Lapset ovat tavallisesti ihan tyytyväisiä sääntöihin perheessä kannattaa kuitenkin miettiä, millaisia sääntöjä missäkin perheessä tarvitaan Ikäraja on helppo tapa perustella lapselle mediankäytön rajoituksia Keskustelua siitä, mitä lapsi näkee, kokee ja kuulee mediassa Yhdessä tekemistä, mediatekemiseen kannustamista Myös vanhemmilla oltava mediasääntöjä: Laitetaanko perheenjäsenistä kuvia nettiin? Milloin aikuiset katsovat lapsilta kielletyt ohjelmat? Milloin irrottaudutaan älypuhelimesta? 11

12 Materiaaleja

13 KIITOS!

Lapset ja medialukutaito

Lapset ja medialukutaito Lapset ja medialukutaito Tampere 28.11.2014 Saara Pääjärvi Erityisasiantuntija KM, LTO Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus ja kuvaohjelmayksikkö (MEKU) Kansallinen audiovisuaalinen

Lisätiedot

Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle

Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle Ala-aste vanhempainilta Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle Paula Aalto 14.4.2016 MLL:n mediakasvatustyö Mediakasvatuksella pyritään edistämään lasten valmiuksia ymmärtää ja tulkita

Lisätiedot

Lapset ja media. Opas selkokielellä

Lapset ja media. Opas selkokielellä Lapset ja media Opas selkokielellä Sisältö Johdanto 3 Ikärajat 4 Netti 8 Pelit 14 Käyttääkö lapsi liikaa mediaa? 15 Lukeminen 16 Jokainen voi tuottaa mediasisältöjä 18 2 Johdanto Lapsella on oikeus käyttää

Lisätiedot

Lapset ja medialukutaito

Lapset ja medialukutaito Lapset ja medialukutaito Turku 14.11.2014 Saara Pääjärvi Erityisasiantuntija KM, LTO Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus ja kuvaohjelmayksikkö (MEKU) Kansallinen audiovisuaalinen

Lisätiedot

Mediakasvatuksen polut varhaiskasvatuksessa. Saara Salomaa Apulaisjohtaja, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI)

Mediakasvatuksen polut varhaiskasvatuksessa. Saara Salomaa Apulaisjohtaja, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) Mediakasvatuksen polut varhaiskasvatuksessa Saara Salomaa Apulaisjohtaja, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) 1.10.2019 tavoitteellista varhaiskasvatusta, jossa osapuolina ovat kasvattajat,

Lisätiedot

Pelaaminen haltuun johdatus digitaalisen pelaamisen kulttuuriin

Pelaaminen haltuun johdatus digitaalisen pelaamisen kulttuuriin Pelaaminen haltuun johdatus digitaalisen pelaamisen kulttuuriin Mikko Meriläinen mikko.merilainen@ehyt.fi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, 00510 Helsinki www.ehyt.fi www.pelitaito.fi

Lisätiedot

Medialukutaitoa esi- ja alkuopetuksessa

Medialukutaitoa esi- ja alkuopetuksessa Medialukutaitoa esi- ja alkuopetuksessa Oulu 3.11.2014 Saara Pääjärvi Erityisasiantuntija KM, LTO Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus ja kuvaohjelmayksikkö (MEKU) Kansallinen

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Median matkassa Media on tuotettua todellisuutta. Media tarjoaa informaatiota ja tapoja ymmärtää maailmaa. Suomalaiseksi sanaksi media on päätynyt englannin

Lisätiedot

Varhainen mediakasvatus mediaa oppii ymmärtämään

Varhainen mediakasvatus mediaa oppii ymmärtämään Varhainen mediakasvatus mediaa oppii ymmärtämään Mediataidot suojaavat ja vahvistavat mediakasvatuksen tavoitteena itsenäinen, aktiivinen ja kriittinen ote mediaan median hallinnan avaimina ovat monipuoliset

Lisätiedot

Sanomalehtien Liitto

Sanomalehtien Liitto 12.6.2019 Sanomalehtien Liitto Mediakasvatuksen asema perusopetuksessa Terhi Hyvönen, Emilia Valtola & Kati Valta TIIVISTELMÄ Mediakasvatuksen tärkeys Kuinka tärkeänä näet mediakasvatuksen? Erittäin tärkeänä

Lisätiedot

Lasten mediankäyttö ja avaimia mediakasvatukseen varhaiskasvatuksessa. koordinaattori Rauna Rahja Varhaiskasvatusmessut, Wanha Satama 5.10.

Lasten mediankäyttö ja avaimia mediakasvatukseen varhaiskasvatuksessa. koordinaattori Rauna Rahja Varhaiskasvatusmessut, Wanha Satama 5.10. Lasten mediankäyttö ja avaimia mediakasvatukseen varhaiskasvatuksessa koordinaattori Rauna Rahja Varhaiskasvatusmessut, Wanha Satama 5.10.2012 Mikä Mediakasvatusseura? Mediakasvatusseura Perustettu 2005

Lisätiedot

Tässä on ehdotuksemme Metkan sivujen uudesta konseptista.

Tässä on ehdotuksemme Metkan sivujen uudesta konseptista. Hei Anu, Tässä on ehdotuksemme Metkan sivujen uudesta konseptista. Ehdotuksessamme olemme selkiyttäneet sivujen rakennetta, lisänneet interaktiivisuutta ja tuoneet lisää visuaalista sisältöä sivuille.

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

Mennään ajoissa nukkumaan! Tietoa ja tehtäviä unesta ja levosta sekä mediasta 5.- ja 6.-luokkalaisille

Mennään ajoissa nukkumaan! Tietoa ja tehtäviä unesta ja levosta sekä mediasta 5.- ja 6.-luokkalaisille Mennään ajoissa nukkumaan! Tietoa ja tehtäviä unesta ja levosta sekä mediasta 5.- ja 6.-luokkalaisille 1 Hei koululainen! Tässä tehtävävihkossa käsitellään mediaan liittyviä asioita ja riittävän unen merkitystä.

Lisätiedot

1/11/2016 Itä-Suomen 11. mediakasvatuspäivä Satu Valkonen / MLL. Varhaiskasvatus, varhaisnuorisotyö ja media

1/11/2016 Itä-Suomen 11. mediakasvatuspäivä Satu Valkonen / MLL. Varhaiskasvatus, varhaisnuorisotyö ja media 1/11/2016 Itä-Suomen 11. mediakasvatuspäivä Satu Valkonen / MLL Varhaiskasvatus, varhaisnuorisotyö ja media Hyvä(sti) lapsuus? Miten mediat ovat muuttaneet lapsen kasvuympäristöä? Onko muutos luonteeltaan

Lisätiedot

OPETTAJA VERKOSSA: Mediakasvatus varhaiskasvatuksessa

OPETTAJA VERKOSSA: Mediakasvatus varhaiskasvatuksessa OPETTAJA VERKOSSA: Mediakasvatus varhaiskasvatuksessa 28.3.2017 Oskari Uotinen #opeverkossa OPETTAJA VERKOSSA: Mediakasvatus varhaiskasvatuksessa 28.3.2017 Oskari Uotinen #opeverkossa Tallenteet: Tinyurl.com/opeverkossa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS TVT-KYSELY 2014. suoritettu nettikyselynä E-lomakkeella (vastauksia 50 kpl, kysely osoitettu 86 henkilölle, vastausprosentti 58,14 %)

VARHAISKASVATUS TVT-KYSELY 2014. suoritettu nettikyselynä E-lomakkeella (vastauksia 50 kpl, kysely osoitettu 86 henkilölle, vastausprosentti 58,14 %) VARHAISKASVATUS TVT-KYSELY 2014 suoritettu nettikyselynä E-lomakkeella (vastauksia 50 kpl, kysely osoitettu 86 henkilölle, vastausprosentti 58,14 %) 1 (19) SISÄLTÖ SIVU KUINKA KAUAN OLET TOIMINUT NYKYISESSÄ

Lisätiedot

Vanhempainillassa käsiteltäviä teemoja

Vanhempainillassa käsiteltäviä teemoja Vanhempainillassa käsiteltäviä teemoja Nuorten netinkäyttö/sosiaalinen media Nettikiusaaminen Pelit ja pelaaminen Miten tukea nuorta mediankäytössä Kouluttajana Anne Hämäläinen Mediankäyttö koostuu pienistä

Lisätiedot

Mediakasvatus kirjastossa Pirjo Sallmén, Kirjastot.fi

Mediakasvatus kirjastossa Pirjo Sallmén, Kirjastot.fi Mediakasvatus kirjastossa Pirjo Sallmén, Kirjastot.fi Taustaa 2006 Uimarengas mediatulvaan kirjastosta 2007 2008 Superkirtsin mediaopit 2008 2011 Lapset, media ja kirjastot - n. 20 aluekouluttajaa. Mediakasvatus

Lisätiedot

TURVALLISESTI SOMESSA

TURVALLISESTI SOMESSA TURVALLISESTI SOMESSA 1 VANHEMPANA DIGIAJASSA Sosiaalisesta mediasta, peleistä, erilaisista sovelluksista ja älylaitteista on tullut tärkeä osa lastemme elämää. Vanhempaa jatkuvasti muuttuvien laitteiden

Lisätiedot

MEDIA Nuorisotyön koordinaattori Suvi Dunder

MEDIA Nuorisotyön koordinaattori Suvi Dunder MEDIA Nuorisotyön koordinaattori Suvi Dunder Media on muutakin kun vain tutut televisio ja sanomalehti. Mediakasvatuksessa tulisi ottaa huomioon myös tietokonepelit, mainonta monissa eri muodoissa, keskustelupalstat

Lisätiedot

Media alle 3-vuotiaan arjessa. Opas ja keskusteluaineisto vanhemmille

Media alle 3-vuotiaan arjessa. Opas ja keskusteluaineisto vanhemmille Media alle 3-vuotiaan arjessa Opas ja keskusteluaineisto vanhemmille Julkaisija Mannerheimin Lastensuojeluliitto Toinen linja 17, 00530 Helsinki p. 075 324 51 mll@mll.fi www.mll.fi Käsikirjoitus: Suvi

Lisätiedot

Lapset netissä Opas vanhemmille. Yhteistyössä

Lapset netissä Opas vanhemmille. Yhteistyössä Lapset netissä Opas vanhemmille Yhteistyössä Kukaan ei ole digitaitoinen syntyessään Lapset ottavat nopeasti uusia teknologioita haltuun. He ovat syntyneet kännykkä kädessä ja siksi heitä usein kutsutaan

Lisätiedot

Hyvää mieltä perheen arkeen

Hyvää mieltä perheen arkeen Hyvää mieltä perheen arkeen Susanna Kosonen (KM, LO, LTO, AO, OPO, taidekasvatuksen yo) Hyvää mieltä perheen arkeen / Suomen Mielenterveysseura Suomen Mielenterveysseura Maailman vanhin mielenterveysjärjestö

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen esiopetussuunnitelma (esiops) on esiopetuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

kenttäopas Mediakasvattajan kenttätesti! Peruskouluikäisten vanhemmille. Mediakasvattajan

kenttäopas Mediakasvattajan kenttätesti! Peruskouluikäisten vanhemmille. Mediakasvattajan Mediakasvattajan kenttäopas Peruskouluikäisten vanhemmille. Mediakasvattajan kenttätesti! Oletko huolestunut, huolehtiva vai huoleton mediakasvattaja? www.tietoturvakoulu.fi Mediakasvattajan kenttäopas

Lisätiedot

ITSETUNTO JA IDENTITEETTI MEDIAKULTTUURIN KESKELLÄ

ITSETUNTO JA IDENTITEETTI MEDIAKULTTUURIN KESKELLÄ Lapset ja tietoyhteiskunta seminaari 15.2.2008 ITSETUNTO JA IDENTITEETTI MEDIAKULTTUURIN KESKELLÄ Tarja Salokoski, PsT Psykologi PSYKOLOGIPALVELUT MIELI & KUVITUS tarja.salokoski@elisanet.fi Psykologipalvelut

Lisätiedot

P3a Viestintäpolitiikka ja viestinnän sääntely

P3a Viestintäpolitiikka ja viestinnän sääntely P3a Viestintäpolitiikka ja viestinnän sääntely Etiikka III: Kuvaohjelmien tarkastaminen 27.11.2006 Juha Herkman Lapset erityisyleisönä tarve suojella lapsia median ja viihteen väkivaltaa ja seksiä korostavilta

Lisätiedot

Mediakasvatus varhaiskasvatuksessa. opas. Laura Kurkinen & Peppina Suutarinen

Mediakasvatus varhaiskasvatuksessa. opas. Laura Kurkinen & Peppina Suutarinen Mediakasvatus varhaiskasvatuksessa opas Laura Kurkinen & Peppina Suutarinen Mediakasvatus varhaiskasvatuksessa -opas on tehty opinnäytetyön toiminnallisena tuotoksena keväällä 2019. Opas on tarkoitettu

Lisätiedot

Mediakasvatuksella monilukutaitoiseksi

Mediakasvatuksella monilukutaitoiseksi Mediakasvatuksella monilukutaitoiseksi MEMO2 - Mediapolulta monilukutaitoa täydennyskoulutushanke Rauna Rahja / Mediakasvatusseura Outi Laine / Maija Puska / Aikakausmedia Päivän agendalla Mediakasvatusta

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU)

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen nimi: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma laaditaan jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle yhdessä huoltajien kanssa. Se on henkilöstön ja

Lisätiedot

Jyrki Reunamo Sadonkoruujuhlat 9.11.2012 Orientaatioprojektin kotisivut: http://blogs.helsinki.fi/reunamo/

Jyrki Reunamo Sadonkoruujuhlat 9.11.2012 Orientaatioprojektin kotisivut: http://blogs.helsinki.fi/reunamo/ Orientaatioprojekti Jyrki Reunamo Sadonkoruujuhlat 9.11.2012 Orientaatioprojektin kotisivut: http://blogs.helsinki.fi/reunamo/ www.helsinki.fi/yliopisto 12.11.2012 1 Orientaatioprojekti http://blogs.helsinki.fi/reunamo/

Lisätiedot

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Itsetunto Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Kaikista tärkein vaihe itsetunnon kehittymisessä on lapsuus ja nuoruus. Olen

Lisätiedot

Ohjeistus eettisen keskustelun korttien käyttöön

Ohjeistus eettisen keskustelun korttien käyttöön Ohjeistus eettisen keskustelun korttien käyttöön Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Lukio-hankkeen tekemässä selvityksessä Lukiolaiset ja päihteet laadullinen selvitys opiskelijoiden ja opettajien näkemyksistä

Lisätiedot

JA MEDIA. Kasvattajan opas

JA MEDIA. Kasvattajan opas JA MEDIA Kasvattajan opas MIKSI ELOKUVISSA JA PELEISSÄ ON? Sallittu kaikenikäisille Sallittu yli 7-vuotiaille Sallittu yli 12-vuotiaille Sallittu yli 16-vuotiaille Vain aikuisille Tutustu ikärajoihin ja

Lisätiedot

Tukea ja työkaluja koulujen mediakasvatukseen. Lappeenranta 8.10.2014

Tukea ja työkaluja koulujen mediakasvatukseen. Lappeenranta 8.10.2014 Tukea ja työkaluja koulujen mediakasvatukseen Lappeenranta 8.10.2014 Media + kasvatus = mediakasvatus Mitä on mediakasvatus ja miten sitä voi toteuttaa Mediakasvatuksen monet kasvot turvataidoista luovuuteen

Lisätiedot

Sopulihyppyjä ja tonttuhäntien tähtitaivas Päiväkotilapsien luovaa mediankäyttöä Molla-hankkeessa

Sopulihyppyjä ja tonttuhäntien tähtitaivas Päiväkotilapsien luovaa mediankäyttöä Molla-hankkeessa Sopulihyppyjä ja tonttuhäntien tähtitaivas Päiväkotilapsien luovaa mediankäyttöä Molla-hankkeessa Esitys löytyy Mollan sivuilta: Molla.ejuttu.fi Molla- media, osallisuus, lapsi. Kurkistus pienten lasten

Lisätiedot

Hyvää mieltä perheen arkeen

Hyvää mieltä perheen arkeen Hyvää mieltä perheen arkeen Marja Snellman-, KM, LO, Sos.tt. Suomen Mielenterveysseura Maailman vanhin mielenterveysjärjestö Sitoutumaton kansanterveys- ja kansalaisjärjestö Mielenterveysseura pyrkii siirtämään

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien yhteinen työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä, miten kunkin lapsen yksilöllistä

Lisätiedot

Meidän media Kuinka lasta tuetaan mediamaailmassa

Meidän media Kuinka lasta tuetaan mediamaailmassa Meidän media Kuinka lasta tuetaan mediamaailmassa Media ympäröi lasta Galaxi SubJunior DVD Aku Ankka The Sims 3 Tatu ja Patu SuperMario Televisio Quitar Hero SingStar Katti Matikainen Prinsessa-lehti Internet

Lisätiedot

Kuvien tarinat -tehtävä ( 30 kpl tehtäväsivuja )

Kuvien tarinat -tehtävä ( 30 kpl tehtäväsivuja ) Kuvien tarinat -tehtävä ( 30 kpl tehtäväsivuja ) Harjoitellaan kuvanlukutaitoa, kysymyksiin vastaamista, asioiden kuvailemista ja tarinallista kerrontaa. Tehtävä vahvistaa myös päättelykykyä sekä puhutun

Lisätiedot

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry Isä ja äiti - perusasiat riittävät aikuisella menee hyvin aikuisella on aikaa ja kiinnostunut minusta voisi

Lisätiedot

Mediakasvatusta päiväkoteihin Molla-hankkeessa

Mediakasvatusta päiväkoteihin Molla-hankkeessa Mediakasvatusta päiväkoteihin Molla-hankkeessa Esiintyjät: Riikka Tidenberg, Saimaan mediakeskus ja Satu Reijola, Lappeen päiväkotikoulu, Lappeenranta Mediakasvatus on tärkeä osa varhaiskasvatusta. Mediakasvatus

Lisätiedot

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Helsingin terveyskeskus poliklinikka Puheterapeutit: K. Laaksonen, E. Nykänen, R. Osara, L. Piirto, K. Pirkola, A. Suvela, T. Tauriainen ja T. Vaara PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Lapsi oppii puheen tavallisissa

Lisätiedot

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Kotitehtävä 6 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen kehitystä tukevat kasvatusmenetelmät ovat yksi sijais- ja adoptiovanhemmuuden

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Tämä on lapsen varhaiskasvatussuunnitelma, joka sisältää esiopetuksen oppimissuunnitelman sekä mahdollisen tehostetun eli varhaisen tai

Lisätiedot

Lasten medialeikit. Suvi Pennanen. suvi.pennanen@helsinki.fi. Lapsuudentutkimuksen päivät 2.-3.6.2008

Lasten medialeikit. Suvi Pennanen. suvi.pennanen@helsinki.fi. Lapsuudentutkimuksen päivät 2.-3.6.2008 Lasten medialeikit Suvi Pennanen suvi.pennanen@helsinki.fi 2.-3.6.2008 5-vuotiaan Esan piirtämä Spiderman ja Amandan (6 v.) näkemys Bratzeistä Tutkimusaineisto Etnografinen aineisto (kerätty keväällä 2007):

Lisätiedot

Suomen kansalliset tavoitteet ja linjaukset Hannu Sulin

Suomen kansalliset tavoitteet ja linjaukset Hannu Sulin XIII Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi Mordvan Tasavalta, Saransk Teemaseminaari 7.10.2011: Lasten ja nuorten informaatio- ja medialukutaitojen edistäminen yleisissä kirjastoissa Suomen kansalliset

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET. Kyselyyn vastanneita 52

VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET. Kyselyyn vastanneita 52 VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET Kyselyyn vastanneita 52 Varhaiskasvatuksen vasukysely huoltajille Mitkä arvot ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Kurikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana

Kurikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana 1 Lapsen nimi: (kuva) Synt.aika: Tärkeimmät puh.nrot: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Ediva ) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Kertoja: Kirjatin Mediamatka. Aloita valitsemalla yksinpeli tai ryhmäpeli ohjaajan kanssa.

Kertoja: Kirjatin Mediamatka. Aloita valitsemalla yksinpeli tai ryhmäpeli ohjaajan kanssa. OSA 1: INTRO Kertoja: Kirjatin Mediamatka. Aloita valitsemalla yksinpeli tai ryhmäpeli ohjaajan kanssa. Klikataan version valintakuvaa (ryhmäpeli) ja siirrytään eteenpäin Kertoja: Ryhmäpeli on tarkoitettu

Lisätiedot

Lapset & media. kasvattajan opas

Lapset & media. kasvattajan opas Lapset & media kasvattajan opas 1 Lapset & media kasvattajan opas Teksti: Kansallisen audiovisuaalisen instituutin mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikön asiantuntijat Kansallisen audiovisuaalisen instituutin

Lisätiedot

PED005 Opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi II: TVT

PED005 Opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi II: TVT PED005 Opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi II: TVT Jyrki Reunamo Orientaation lähteillä - varhaiskasvatuksen kehittämisprojekti / Suomi - Taiwan 19.9.2017 1 Tieto- ja viestintäteknologinen osa

Lisätiedot

Lapin ja Pohjois-Suomen varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen koulutuspäivät

Lapin ja Pohjois-Suomen varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen koulutuspäivät Lapin ja Pohjois-Suomen varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen koulutuspäivät 20.-21.11.2017 Työpaja 6. Median käyttö ja leikillinen oppiminen Satu-Maarit Frangou satu-maarit.frangou@ulapland.fi

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma 1 Kurikka lapsen nimi Kansilehteen lapsen oma piirros Lapsen ajatuksia ja odotuksia esiopetuksesta (vanhemmat keskustelevat kotona lapsen kanssa ja kirjaavat) 2 Eskarissa

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 / 11 Lapsen nimi: JOENSUUN KAUPUNKI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka

Lisätiedot

IX KOKOONTUMINEN SÄÄNNÖT JA SEURAUKSET

IX KOKOONTUMINEN SÄÄNNÖT JA SEURAUKSET IX KOKOONTUMINEN SÄÄNNÖT JA SEURAUKSET SÄÄNTÖSUUNNITELMA Sääntösuunnitelman tarkoituksena on saada säännöistä ja seurauksista selkeämmät ja oikeudenmukaisemmat lapselle. Se toimii sopimuksena ja muistuttaa

Lisätiedot

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI Sanna-Mari Kuoppamäki Jyväskylän yliopisto Esityksen sisältö MTV:n katsojapaneeli eri-ikäisten internetin käytöstä, laitteista ja asenteista Yli 50-vuotiaiden

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

Yksi Yhteinen somessakin. Akseli Innanen Mediatuottaja

Yksi Yhteinen somessakin. Akseli Innanen Mediatuottaja Yksi Yhteinen somessakin Akseli Innanen Mediatuottaja Innostava viestintä lisää yhteisöllisyyden tunnetta seuraväen sisällä ja kiinnostavuutta seuraa kohtaa toiminnan ulkopuolella oleville. Valo, Urheiluseuran

Lisätiedot

MEDIAKASVATUSLINJAUKSET M E D I A K D I A K A S V A T U S L L I N J A U A U K S E T

MEDIAKASVATUSLINJAUKSET M E D I A K D I A K A S V A T U S L L I N J A U A U K S E T MEDIAKASVATUSLINJAUKSET M E D I A K D I A K A S V A T U S L L I N J A U A U K S E T A K S E T U L N J A U I V T U S L A D A K A S I M D I A K E VIESTINNÄN KESKUSLIITON MEDIAKASVATUSLINJAUKSET: Lasten ja

Lisätiedot

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 1 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Kuudes iareena ja neljäs julkistettu tutkimus Tutkimuksen teemana

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys I Alle vuoden ikäisen vanhemmille www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 LAPSEN KIELEN KEHITYS Lapsen kieli kehittyy rinnan hänen muun kehityksensä kanssa. Puhetta

Lisätiedot

Koululainen ja media. www.nurmijarvi.fi

Koululainen ja media. www.nurmijarvi.fi Koululainen ja media www.nurmijarvi.fi Vanhemmille ja lasten huoltajille Koululaiset tarvitsevat aikuista etenkin sähköisen median käytön tueksi olemaan läsnä ja keskustelemaan asioista, joita he mediassa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

MILLAINEN MINÄ OLEN?

MILLAINEN MINÄ OLEN? MILLAINEN MINÄ OLEN? hidas vilkas reipas voimakas tahtoinen keskitty mätön herkkä iloinen rohkea LAPSEN VALOKUVA tyytyväi nen sinnikäs utelias Toimintavuosi - omatoi minen ujo kärsiväl linen toiset huomioonott

Lisätiedot

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!!

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!! PERHE JA PÄIHDEKASVATUS meille myös!!! Pohdinnan pohjaksi päihteistä Lapsen kanssa on hyvä keskustella päihteiden vaikutuksista niissä tilanteissa, joissa asia tulee luontevasti puheeksi. Tällainen tilanne

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS

JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS Koulutuksen sisältö 1. Meidän pelin osa-alueet 2. Luonne 3. Oppimisympäristö - oppimistaidot 4. Vuorovaikutus 1. Valmentajien välinen 2. Pelaajien välinen

Lisätiedot

Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille

Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille 1 Hei koululainen! Tässä tehtävävihkossa käsitellään murrosikään liittyviä asioita. Tehtävät ovat kotitehtäviä,

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA. Lapsen hetu:

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA. Lapsen hetu: IISALMEN KAUPUNKI LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien yhteinen työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä, miten kunkin lapsen yksilöllistä

Lisätiedot

Lapset ja media Lapsen kasvaminen on aina yksilöllistä ja jokainen lapsi on myös mediankäyttäjänä omanlaisensa. Kaikki lapsen havainnot ja tulkinnat

Lapset ja media Lapsen kasvaminen on aina yksilöllistä ja jokainen lapsi on myös mediankäyttäjänä omanlaisensa. Kaikki lapsen havainnot ja tulkinnat Lapset ja media Lapsen kasvaminen on aina yksilöllistä ja jokainen lapsi on myös mediankäyttäjänä omanlaisensa. Kaikki lapsen havainnot ja tulkinnat perustuvat aikaisempiin kokemuksiin ja vuorovaikutukseen

Lisätiedot

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana 1 F:\koti\_Varhaiskasvatus\Vasu\Lapsen-vasulomake-2015.doc Lapsen nimi: (kuva) Synt.aika: Tärkeimmät puh.nrot: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat:

Lisätiedot

Lapsen osallistava opetus. = Lapsilähtöisyys = Toiminnallisuus/ Kokemuksellisuus

Lapsen osallistava opetus. = Lapsilähtöisyys = Toiminnallisuus/ Kokemuksellisuus Lapsen osallistava opetus = Lapsilähtöisyys = Toiminnallisuus/ Kokemuksellisuus Teemu Lappalainen 2008 Osallistavan opetuksen tavoite Lapsi ymmärtää Lapsi ymmärtää kokemusten kautta Ei toiminnallisuutta

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen

Lisätiedot

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan Viitottu Rakkaus on muokannut joitakin tämän tarinan kuvia yhdistämällä kuvia sivustoilta mycutegraphics.com ja papunet.net Tarina: 2017 Viitottu Rakkaus Muokatut kuvat on merkitty tällä tunnuksella: Kuvat:

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Diplomivihko 5. - 6. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen

Lisätiedot

Kaudenaloitusinfo 2014-2015

Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm. Keskusteluun osallistujat LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen Vasu) on vanhempien ja päivähoidon henkilöstön välinen työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Lasten mediabarometri 2011

Lasten mediabarometri 2011 Lasten mediabarometri 2011 NUORET LASTEN HAASTATTELIJOINA S A A R A P Ä Ä J Ä R V I, K M, T U T K I J A M E D I A K A S V A T U S S E U R A R Y L A P S U U D E N - J A N U O R I S O T U T K I M U K S E

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

LAPSET PELAAMASSA - OPAS VANHEMMILLE

LAPSET PELAAMASSA - OPAS VANHEMMILLE LAPSET PELAAMASSA - OPAS VANHEMMILLE MIKÄ LASTA PELAAMISESSA KIEHTOO? Lähes jokainen lapsi ja nuori pelaa jotain digitaalista peliä. Digipelaamisella tarkoitetaan kaikenlaista verkossa tapahtuvaa videopelien

Lisätiedot

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle Hyvä 5.- ja 6. -luokkalaisen opettaja, Mennään ajoissa nukkumaan! on 5.- ja 6. -luokkalaisille tarkoitettu vuorovaikutteinen kotitehtävävihko,

Lisätiedot

Leikit, pelit ja muut toiminalliset työtavat. tavat alkuopetuksessa

Leikit, pelit ja muut toiminalliset työtavat. tavat alkuopetuksessa Leikit, pelit ja muut toiminalliset työtavat tavat alkuopetuksessa Sari Havu-Nuutinen KT, yliassistentti Mitä on opetus, opiskelu ja oppiminen? 1 Esi- ja alkuopetusikäinen lapsi oppijana Lapsi konkreetisten

Lisätiedot

Suomalaiset mobiilissa 2018 Dentsu Data Services

Suomalaiset mobiilissa 2018 Dentsu Data Services Suomalaiset mobiilissa 2018 Dentsu Data Services Consumer Connection System (CCS) CCS-TUTKIMUS MEDIAN TAVOITTAVUUS AJANKÄYTTÖ MEDIAAN TEKNOLOGIAN KÄYTTÖ DEMOGRAFIAT ELÄMÄN- ASENTEET MITÄ TEKEE INTERNETISSÄ

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Seniorin mediataidot. Tuulikki Paturi

Seniorin mediataidot. Tuulikki Paturi Seniorin mediataidot Tuulikki Paturi 19.2.2018 Mitä on mediakasvatus tietoista, tavoitteellista ja suunnitelmallista toimintaa, kasvatusta, opetusta, ohjausta ja sisällöntuottamista, jolla edistetään ja

Lisätiedot

3. Mitkä asiat tukevat ja mitkä vahingoittavat nuoren kehitystä? 4. Mitkä voivat olla huolestuttavia muutoksia kaverin käytöksessä?

3. Mitkä asiat tukevat ja mitkä vahingoittavat nuoren kehitystä? 4. Mitkä voivat olla huolestuttavia muutoksia kaverin käytöksessä? Kasvamme yhdessä Ensimmäinen ilta: Illan aihe: Nuoruusiän kehitys klo 18-19.30 Auditorio tai juhlasali: 1. Tervetuliaissanat ja nuorten esitys (musiikki, liikunta tms.) (10-15 min), tarjoilu, mikäli mahdollista

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Yksinhuoltajana monikkoperheessä Yksinhuoltajana monikkoperheessä J A N N A R A N T A L A L A S T E N P S Y K I A T R I A N E R I K O I S L Ä Ä K Ä R I P A R I - JA P E R H E P S Y K O T E R A P E U T T I 4. 9. 2 0 1 5 w w w. j a n n

Lisätiedot