Liite 3. Lappeenrannan kuntakohtainen liite: Lappeenrannan vanhuspalvelulain 5 mukainen suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi



Samankaltaiset tiedostot
LIITE 2. Yhteenveto toimenpiteistä, vastuutahoista ja mittareista TOIMINTASUUNNITELMA OSALLISUUS TAVOITE TOIMENPIDE KUNNAN TOIMENPITEET 1.

TAVOITE TOIMENPIDE KUNNAN TOIMENPITEET VASTUUTAHO ARVIOINTI AIKATAULU

LIITE 2. Yhteenveto toimenpiteistä, vastuutahoista ja mittareista TOIMINTASUUNNITELMA OSALLISUUS

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kaupunginhallituksen päätöksellä veteraaniasiaintoimikunta on sulautettu vanhusneuvostoon alkaen.

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Ikäihminen toimijana hanke

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman painopisteitä vuosina

Poskelapin Ikäihminen toimijana-hanke. Työaika 50 %

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Uudenlaiset palvelut rakenteiden muutoksessa. Pirkko Karjalainen Toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto Metropolia-seminaari 28.2.

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Monialainen yhteistyö

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn ( )

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja Kuusankoskitalo

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Vanhusneuvoston kuntalaisaloite liikuntaan kohdistuvasta seniorikortista 65+ -vuotiaille

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen

Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti


PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Liikuntalautakunta LAOS/

PAIKALLISEN TYÖRYHMÄN KOKEMUKSIA JA UUSIA NÄKÖKULMIA LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ

Ikäystävällinen asuinalue ja asuminen

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista.

Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla

Vanhusneuvosto Turussa

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö.

Kohderyhmäkohtaisten työpajojen yhteenvedot

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ RIIHIMÄELLÄ

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Ikääntyvä väestö Asuinalueiden kehittämisohjelmassa

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle Tarja Viitikko

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos)

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset

Asiakkaanääni esille asiakasraadeilla

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA

Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.

KUNTASTRATEGIA

Ikääntyneiden asumisen näkymiä

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Porvoon vanhusneuvosto Toimintasuunnitelma 2016

Miten tästä eteenpäin?

Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa. Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL

Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Hyvinvointisuunnitelma (luonnos) Nivalan kaupunki 2018

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?

RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

Transkriptio:

Liite 3. Lappeenrannan kuntakohtainen liite: Lappeenrannan vanhuspalvelulain 5 mukainen suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi Lappeenrannan kaupungin toimenpiteet on kuvattu liitteen taulukossa 1. Toimenpiteet on koottu Lappeenrannan strategia 2028 ja sen Hyvinvointi- ja kaupunkirakenneohjelmasta. Vanhuspalvelulain 5 mukaan kunnan on otettava suunnitelma huomioon valmisteltaessa ikääntyneen väestön asemaan ja iäkkäiden henkilöiden tarvitsemiin palveluihin vaikuttavaa kunnan päätöksentekoa, kuntalain (365/1995) 65 :ssä tarkoitettua talousarviota ja -suunnitelmaa sekä terveydenhuoltolain 12 :n 1 momentissa tarkoitettua raporttia ja hyvinvointikertomusta. Suunnitelma on kytketty osaksi kuntastrategiaa ja hyvinvointikertomusta ja sen raportointi toteutetaan kuntastrategian raportoinnin yhteydessä. Ikäihmisten määrä Lappeenrannassa 2013 ja ennuste 2014 2030 Sotaveteraaneja oli vuonna 2014 790.

Palveluverkon ja toimintaympäristön nykytila Kulttuuritoimen ikäihmisille suunnatut palvelut ja niiden laatu Kulttuuritoimi edistää Lappeenrannan ja Etelä-Karjalan maakunnan omaleimasuutta kulttuurin keinoin sekä huolehtii toimialan palvelutarjonnasta. Tavoitteena on tuottaa Lappeenrannan ja koko Etelä-Karjalan asukkaiden kulttuuripalveluja, tarjoamalla elämyksiä, tietoja ja taitoja monipuolisina kunnallisina ja muina palveluina sekä tukemalla luovaa taiteellista työtä tekevien työskentelyolosuhteita ja koulutusta. Lappeenrannan maakuntakirjaston tarkoituksena on kirjasto- ja tietopalveluiden avulla edistää Etelä-Karjalan väestön yhtäläistä tiedonsaantia, tarjota mahdollisuus sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Kirjastotoimen vakiintunut toimintamuoto on kirjaston oma kotipalvelu asiakkaille, jotka iän tai liikkumisesteiden vuoksi eivät voi asioida kirjastossa: kirjaston kotipalvelu vie aineistot kotipalveluasiakkaiden kotiin asiakkaiden omien toiveiden mukaisesti. Kirjastotoimi järjestää tapahtumia kaikenikäisille, ja ottaa vastaan ikäihmisten toivomukset tapahtumatuotannossaan. Kirjaston lukupiireihin, lauluiltoihin ja muihin tapahtumiin osallistuu runsaasti seniori-ikäisiä. Kirjastoaineistovalikoimassa otetaan huomioon ikääntyneiden tarpeet: aineistovalikoiman monipuolisuus, isotekstiset kirjat, Celian Daisy-äänikirjat ja muut äänikirjat. Kirjasto tarjoaa internet- ja tablettiopastusta kaikenikäisille; ikäihmiset ovat käyttäneet opastuspalveluja runsaasti. Kulttuuritoimi osallistuu Piristäjä palvelutoimintaan. Kirjaston asiakasraadissa on edustajia kaikista ikäryhmistä. Museolla on eläkeläisille alennettu lipunhinta, sotaveteraanit ja lotat sekä omaishoitajat pääsevät ilmaiseksi näyttelyyn. Iso Apu palvelukeskukseen on tuotettu taidekansio muistelemisen oheisaineistoksi. Valokuvakansio on tekeillä. Museon asiakasraadissa on vanhusneuvoston edustus. Teatterin monipuolinen ohjelmisto ja uusi pian valmistuva teatteritalo kauppakeskuksen yhteyteen palvelee myös ikäihmisiä. Uudessa modernissa talossa on hyvä ja esteetön saavutettavuus myös ikäihmiselle. Orkesterin konsertteihin ikäihmiset saavat ostaa lippuja alennettuun hintaan ja sotaveteraanit pääsevät ilmaiseksi Tammenlehvä-tunnuksella ja henkilökohtainen avustaja maksutta.

Nuoriso- ja liikuntatoimen ikäihmisille suunnatut palvelut ja niiden laatu Lappeenrannan kaupungin liikunta- ja nuorisotoimi vastaa liikuntaan ja nuorisotyöhön liittyvistä asioista. Liikuntatoimi kunnossapitää kaupungin liikuntatiloja ja -alueita kaupunkilaisten ja seurojen käyttöön sekä järjestää liikuntapaikkojen käyttö- ja kilpailuvuorot. Liikunnan ja urheilun järjestämisestä vastaavat pääasiassa urheiluseurat, joiden toimintaa tuetaan avustuksin ja tarjoamalla niiden käyttöön liikuntatiloja ja -alueita. Urheilukilpailu- ja liikuntatapahtumat järjestetään yhteistyössä kaupungin liikuntatoimen ja urheiluseurojen sekä muiden toimijoiden. Vapaa-aikatoimi edistää toimialallaan väestön hyvinvointia vastaamalla kaupungin liikuntatoimesta ja nuorisotyöstä. Vapaa-aikatoimi kehittää ja tukee kaupungin liikunta- ja nuorisotyötä, luo toimialalleen toimintaedellytyksiä ja palveluita, kunnossapitää toimialan tiloja ja harrastuspaikkoja sekä vastaa yhteistyöstä liikunta- ja nuorisotyötä tekevien organisaatioiden. Liikuntatoimen yksi päätehtävä on yleisesti kaikkien asukkaiden liikunnallisen elämäntavan edistäminen. Liikuntatoimen ohjattua ja terveyttä sekä toimintakykyä edistävää, edullisen hintaista liikuntaa ja liikuntaryhmiä järjestetään laajasti useita eri puolilla kaupunkia uimahalleissa, erilaisissa liikuntatiloissa ja koulujen tiloissa. Ohjatut liikuntapalvelut tuodaan lähelle asiakasta eri puolille kaupunkia, joka edistää osallistumista. Omaehtoisen liikunnan lisäämiseen voidaan vaikuttaa ja sitä edistää huolehtimalla liikuntaolosuhteista eri puolilla kaupunkia. Lappeenrannassa on yli 300 liikuntapaikkaa, eri puolilla kaupunkia. Hiihtoreittejä, valaistuja kuntopolkuja ja kansanhiihtolatuja on yli 800 km ja ne ovat kaikkien asukkaiden, myös ikäihmisten käytettävissä talvella hiihtämiseen kesällä kävelyyn ja sauvakävelyyn. Uimahallit ovat käytettävissä käytännössä vuoden ympäri, kesällä kymmenet uimarannat ja liikunnalliset koulujen pihat ovat mainioita liikuntapaikkoja, joihin ei tarvitse varata vuoroja. Liikuntaolosuhteiden käyttäminen on paljolti kiinni ikäihmisten omasta halusta liikkua oman kunnon ja toimintakyvyn parantamiseksi. Tekninen toimen ikäihmisille suunnatut palvelut ja niiden laatu Teknisen toimen tavoitteena on luoda viihtyisä, terveellinen ja turvallinen elinympäristö. Teknisen toimen tuottamia palveluja asukkaille ja elinkeinoelämälle ovat: - maankäytön suunnittelu - maapolitiikan hoito - paikkatiedosta vastaaminen - rakennusomaisuuden kehittäminen ja kiinteistönpito - rakentamisen valvonta ja ohjaus - asunto-olojen edistäminen - yhdyskuntatekniikan ja jätehuollon järjestäminen - joukkoliikenne

- maatalouspalvelut - Lappeenrannan seudun ympäristöterveydenhuollon ja ympäristönsuojelun tehtävät. Toimintaa ohjaavat kestävän kehityksen periaatteet, osallisuus ja vuorovaikutus. Tekninen toimi huomio kaikki ikäryhmät ja erityisryhmät toiminnassaan muun muassa katujen sekä jalankulku- ja pyöräväylien kunnossapidossa, liukkauden torjunnassa ja katuvalaistuksessa. Joukkoliikennepalveluissa on tarjolla lipputuote yli 65-vuotiaille. Vanhusväestön (yli 65- vuotiaat) asuntojen korjausavustukset on myönnetty vuonna 2014 30 kappaletta. autetaan myös talonyhtiöitä hissiavustuksissa (uusien hissien asentaminen kerrostaloihin, joissa ei ole aikaisemmin ollut hissiä). Kasvatus- ja opetustoimen ikäihmisille suunnatut palvelut ja niiden laatu Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita, perusopetusta, lukiokoulutusta, taiteen perusopetusta ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa lautakunnan toiminta-ajatuksen mukaisesti. Kasvatus- ja opetustoimi huolehtii lautakunnalle kuuluvien asioiden valmistelusta, toimeenpanosta ja arvioinnista lautakunnan ja tämän johtosäännön määräysten mukaisesti. Kasvatus- ja opetustoimi vastaa asetettujen tulostavoitteiden saavuttamisesta ja noudattaa yhteistoiminnasta sovittuja periaatteita ja menettelytapoja. Kasvatus- ja opetustoimi tekee yhteistyötä muun muassa vanhusneuvoston järjestämällä vuosittain vanhustenviikon talkoopäivän. Koulut ja päiväkodit tekevät yhteistyötä myös vanhainkotien ja palveluasumiseen erikoistuneiden asumisyksiköiden. Myös iltapäiväkerhoissa ja päiväkodeissa on kokeiltuyhteistyötä eläkeläisjärjestöjen.

TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2020 OSALLISUUS TAVOITE TOIMENPIDE Lappeenrannan kaupungin toimenpiteet 1. t Tiedottaminen, näky- n tunnetaan minen erilaisissa ta- toiminnasta tiedo- pahtumissa Paikallislehdistö (esim. lähettää kokouspöytäkirjan lehdistölle luettavaksi) Pöytäkirjat nähtäville Blogit yms. lehdessä/ilmoitustaululla Jalkautuminen kunnan eri sektoreille, eri asiantuntijoiden kutsuminen kokouksiin Jäsenet ikäihmisiä edustavista yhteisöistä esim. vuoroperiaatteella Jäseniä eri hallintokunnista ja Eksoten edustaja lähipalveluista Vuoden ikäihmisen valinta kunnittain vanhusten viikolla tetaan aktiivisesti n pöytäkirjat ovat nähtävillä kaupungin internetsivuilla ja niistä tiedotetaan paikallismediassa Kaupungin hallintokuntien edustajat osallistuvat aktiivisesti vanhusneuvoston kokouksiin, tapahtumien järjestelyihin sekä toiminnan kehittämiseen valitsee vuoden ikäihmisen VASTUUTAHO ARVIOINTI AIKATAULU yhteistyössä kaupungin eri toimialojen ja yhteistyökumppaneiden, konsernihallinto Tiedotteiden lukumäärä Uutiset lehdessä ym. Kokousten lkm Asiantuntijoiden lkm Moniäänisyyden arviointi Löytyykö riittävä asiantuntemus Jatkuvaa valtuustokausittain

2. toimii asiantuntijana 3. t toimivat alueellisesti yhteistyössä Kunnissa on toimintasääntö vanhusneuvostojen osalta, joka tarkistetaan ja tarvittaessa päivitetään VN:lta pyydetään lausuntoja ennaltaehkäisevästi VN:lle annetaan riittävästi aikaa tutustua esityksiin t nostavat säännöllisesti ikäihmisiin liittyviä asioita keskusteluun ja tekevät niistä aloitteita Tekee aloitteita ikäihmisiin liittyvissä asioissa ja toimivat mukana kehittämishankkeissa t kokoontuvat alueellisesti 2 kertaa vuodessa Vanhuspalvelulain infot toimialoille lta pyydetään lausuntoja ikäihmisiä koskettavissa päätöksissä ja niiden valmistelussa t osallistetaan asioiden valmisteluun toimii aktiivisesti aloitteiden tekijänä Yhteistyön laajentaminen sosiaalija terveystoimikunnan Lappeenrannan vanhusneuvosto nimeää osallistujat alueellisiin kokouksiin ja järjestää kokouksia tarvittaessa, kaupungin toimialat, sosiaali- ja terveystoimikunta Toimintasuunnitelman päivittäminen Lausuntojen ja aloitteiden lukumäärä jen toimintakertomus vuosittaisesta toiminnasta Kokoontumiskerrat 4. Ikääntyneet osallistuvat palveluiden suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin Ikääntyneet ovat osallisina kehittämishankkeissa ja palveluiden uudistamissuunnittelussa, myös sähköisen asioinnin osalta Kehitetään toimialojen asiakasraatitoimintaa edelleen Asiakasraateihin osallistettaan myös ikääntyneitä Sähköisen asioinnin t, kaupungin toimialat Asiakasraatitoiminta Ikäihmisten osallistuminen asiakasraateihin osallistuminen pal-

Kohderyhmän jäseniä oikolukemaan esitteitä onko esitteet ymmärrettäviä ja tarpeeksi isolla tekstillä kehittämisessä otetaan huomioon ikäihmisten tarpeet ja edellytykset osallistetaan palveluiden kehittämiseen Tiedotus ja viestintä ottaa huomioon ikääntyneiden tarpeet ja edellytykset veluiden kehittämiseen 5. Iäkkäät ihmiset osallistuvat oman palvelu- hoito ja kuntoutussuunnitelmansa laadintaan. Palvelu- ja hoitotapahtumissa kohdataan iäkäs ihminen vuorovaikutteisesti. 6. Omaisten ja läheisten roolin vahvistaminen ja osallistaminen Ikääntyneillä on mahdollisuus osallistua omien palveluiden suunnitteluun ja päätöksentekoon ja saada suunnitelma kirjallisesti Ikääntyneen omaisella on ikääntyneen niin halutessa mahdollisuus osallistua palveluiden suunnitteluun ja päätöksentekoon Huolehditaan, että puhutaan aina ensisijaisesti ikääntyneelle, ei ohi muulle henkilölle Tiivis yhteistyö omaisten Omaiset aktiivisia toimijoita - Vastuuhoitaja/ suunnitelman laatija Lappeenranta tukee omaishoitajien vapaa-ajan viettomahdollisuuksia ja kehittää edelleen Eksote Palveluntuottajat Konsernihallinto Eksote RAI-arviointi ja siihen liittyvät mittarit Asiakaspalaute Tuettujen omaishoitajien määrä Uudet tuki- ja yhteistyömuodot 2 kertaa vuodessa tai toimintakyvyn muuttuessa useamminkin (Sosiaali- ja terveystoimikunta) (Sosiaali- ja terveystoimikunta)

7. Suunnataan etsivää työtä riskiryhmien tunnistamiseen ja löytämiseen Hyvinvointia tukeva kotikäynti 75- vuotiaille ja ryhmäterveystarkastukset riskiryhmille Omaishoitajien hyvinvointikartoitukset ja muu tuki Yhteistyö kyläyhdistysten ja seurakuntien ikäihmisten osallisuuden ja aktiivisuuden vahvistamiseksi tukimuotoja yhdessä vanhusneuvoston ja Eksoten ja kaupungin toimialat tekevät yhteistyötä seurakunnan ja kyläyhdistysten ikäihmisten osallisuuden ja aktiivisuuden vahvistamiseksi Vapaaehtoiskeskuksen toiminta Eksote 3-sektori Yhteistyömuodot Jatkuvaa (Sosiaali- ja terveystoimikunta)

TERVE JA TOIMINTAKYKYINEN IKÄÄNTYMINEN TAVOITE TOIMENPIDE Lappeenrannan kaupungin toimenpiteet 1. Ikääntyneet toimivat aktiivisesti hyvinvointinsa edistäjinä Vertaisohjaajien verkoston vahvistaminen Hyvis- sivustolla ikäihmisille suunnattua omahoidon materiaalia Palveluista on tietoa tarjolla: palveluopas saatavilla hyvinvointiasemilta, jaetaan myös hyvinvointia tukevien kotikäyntien yhteydessä Palveluista tiedotetaan aktiivisesti kuntalaisille ja myös järjestöille Kokeillaan vertaisohjaaja toimintaa muun muassa kulttuuri ja liikuntapalveluissa Asiakasraadit Toimialat hyödyntävät markkinoinnissa Iso apu- palvelukeskusta ja hyvinvointiasemia VASTUUTAHO ARVIOINTI AIKATAULU Eksote Kaupungin toimialat Kokemukset vertaisohjaaja toiminnasta Museoklubi Asiakasraadit toimivat museossa ja kirjastossa Taidemuseossa vertaisihmettelijä- ja museovaari- ja mummotoimintaa Kulttuuritoimen asiakasraatien ja museoklubin kokoontumiskerrat Uudet toimintamuodot 2. Ikääntyneellä väestöllä on mahdollisuus harrastaa ja osallistua Tarjolla on erilaisia tapahtumia hyvinvointiin ja terveyteen liittyen Tarjolla on toimintaa yhteistyössä eri järjestöjen Tarjolla on eri-ikäisiä yhdistäviä tapahtumia ja talkoita ja muuta toimintaa Kohdennettuja vapaa-ajanpalveluita ikääntyneille Kulttuuritoimen alennusliput eläkeläisille Sotaveteraanit ja avustajat pääsevät ilmaiseksi kaupunginorkesterin ja teatterin näytöksiin, museoihin ja liikuntapalveluihin Yhteistoiminnan kehittäminen Iso apu palvelukeskuk- Kaupungin toimialat, vanhusneuvosto, asukasraadit, Iso apu palvelukeskus Tapahtumien, toimijoiden ja osallistujien lukumäärät Yhteistoiminnan muodot

3. Ystäviä kaikille/yksinäisyys ei ole hyvä ystävä vanhanmallisen Kyläluuta toiminnan herättäminen kunnissa Kunnissa löytyy räätälöityjä toimintamalleja yksinäisyyden ehkäisemiseksi SPR ystävätoiminta seniorikahvilat, toimintatuvat sen n ja asukasraatien yhteistoiminnan kehittäminen aktivoi järjestöjä tapahtumien järjestäjämäiseksi Eri sukupolville suunnattuja yhteistapahtumia ja toimintaa Kulttuuritoimi tekee yhteistyötä SPR:n piristäjä toiminnan aktivoi järjestökenttää yksinäisyyden ehkäisemiseksi Kaupungin toimialat kehittävät yhdessä Eksoten ikäihmisille suunnattua toimintaa mm. toimintatuvat/ päivätoimintakeskusten selvitys SPR, seurakunnat, järjestöt, vanhusneuvosto, kaupungin toimialat Tapahtumien, toimijoiden ja osallistujien lukumäärät Selvitys päivätoimintakeskusten laajentamisesta 2015 2016

4. Liikunnalla hyvinvointia ja terveyttä 5. Hyvä ravitsemus ja suun terveys Kaikissa kunnissa on tarjolla ohjattua ikääntyneille suunnattua liikuntatoimintaa Liikunnan mahdollistaminen kodeissa Vuoden ikäliikkujan valinta Tarjolla riittävästi tietoa oikeanlaisesta ravitsemuksesta (riittävä energian ja vitamiinien/hivenaineiden saannin turvaaminen) Liikuntatoimi tuottaa ryhmäliikuntaa ikäihmisille Liikuntatoimi aktivoi järjestöjä liikuntaryhmien toteuttamiseen Vapaavuorot Kahilanniemen terveysliikuntasalissa (20 /kausi) Vertaisohjaaja kokeilut yhteistyössä Iso apupalvelukeskuksen valitsee lappeenrantalaisen vuoden ikäliikkujan valitsemiensa kriteereiden pohjalta Liikuntatoimi, järjestöt, vanhusneuvosto - Eksote, Martat, Sydänpiiri, muut järjestöt Liikkuvien ikäihmisten määrä (ATH), liikuntaryhmien määrä, järjestöjen toteuttamien liikuntaryhmien määrä Tapahtumien määrä osallistujien määrä Verkkokurssin laskuri ATH-tutkimus

ASUMINEN JA ELINYMPÄRISTÖ TAVOITE TOIMENPIDE Lappeenrannan kaupungin toimenpiteet 1. Kunnat ja Eksote sekä alueen muut toimijat yhdessä tukevat toimenpiteitä, joilla lisätään toimivien, laadukkaiden sekä nopeiden tietoliikenneyhteyksien saatavuutta maakunnassa Esitykset ja hankkeet tietoliikenneyhteyksien parantamiseksi Yhteistyö eri toimijoiden Kaupunki edistää kehittämistyötä VASTUUTAHO ARVIOINTI AIKATAULU Kunnat, Eksote, yritykset Toteutuneet hankkeet 2. Ikäihmiset osallisina omassa elinympäristössään Ikääntyneitä mukaan elinympäristön suunnitteluun Suunnitellaan erilaisia toimintoja eri kohderyhmille Saattajien mahdollisuus osallistua halvemmalla tapahtumiin Suunnitellaan julkisia liikenneyhteyksiä ikääntyneiden liikkumista ajatellen Kimppakyytijärjestelmä Jaetaan tietoa, kutsutaan aktiivisesti koolle, kyselyitä toiveiden julki tuomiseksi Kutsutaksit, palveluliikenne yhteistyö- Kuntalaisilla on mahdollisuus osallistua elinympäristönsä suunnitteluun osallistetaan asioiden valmisteluun ikäihmisiä koskevissa asioissa Joukkoliikenteen kehittäminen palveluverkon mukaisesti Matalalattiabussit Esteettömyyden edistäminen arvioi kunnan ikäystävällisyyden kerran vuodessa Tekninen toimi, kulttuuritoimi, esteettömyystyöryhmä vanhusneuvostot jen edustajien määrät työryhmissä. lausuntojen ja esitysten määrä Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyyskyselyt Esteettömyystyöryhmän toiminta t/ Ikäystävällinen kunta: Yhteenveto arvioinnista ja kehittämisehdotuksista käsitellään Valtuustokausittain

3. Fyysinen turvallisuus 4. Henkinen turvallisuus nä/asiointiapuna ATK-koulutuksen ja -tuen järjestäminen ikäihmisille Ikääntyneet henkilöt osallistuvat toimipaikkojen suunnitteluun ja toimivuuden arviointiin (esim. liikuntapaikkojen esteettömyys yms.) t arvioivat kunnan ikäystävällisyyttä Tietoa asunnon muutostöistä on saatavilla helposti Erilaiset asumisen tukimuodot Esteettömyyden huomioiminen (hissit, luiskat, ovien avautuminen, hiekoittaminen jne.) Hälytysjärjestelmät Myönteinen asenne naapuriapuun Yksinäisyyden ehkäisy (SPR ystäväpalvelu, kummitoiminta, tukihenkilötoiminta, kouluvaarit/- mummot, ikäkahvilat) Muistiongelmaisten huomioiminen Tuetaan vähävaraisia ikäihmisiä asunnon muutostöiden totutuksessa (0,7 /as/v) Avustetaan jälkihissiasennuksissa Otetaan huomioon palveluiden esteettömyys Pelastuslaitos ja Eksote tehostavat kotona asuvien vanhusten paloturvallisuudesta tiedottamista Toimialat jalkautuvat palvelutaloihin eri muodoin Kouluvaari ja mummotoiminnan edelleen kehittäminen Palveluissa otetaan huomioon ikäänty- Konsernihallinto tekninen toimi, pelastustoimi Eksote Kaupungin toimialat oman kunnan vanhusneuvostossa ja ehdotukset viedään oman kunnan/kaupungin päätöksentekoon. Lisäksi tulokset käsitellään vanhusneuvostojen yhteisessä kokouksessa keväisin Kyselyt tutustumiskäynnit Eri tahojen kävijä- /käyttäjämäärät Asiakastyytyväisyyskyselyt (suunnittelu-/ muutosvaiheessa)

5. Ikäihmisten tukeminen muutoksiin varautumisessa 6. Ikäihminen pystyy asumaan omassa kodissaan mahdollisimman pitkään 7. Asuntojen ja asuinympäristöjen suunnittelussa huomioidaan tapaturmien ennaltaehkäisy 8. Ekologisuus huomioidaan asumisessa Neuvonta ja ohjaus esim. ennaltaehkäisevästi varautuminen muutoksiin (esim. jätevesisäädökset ja esim. korjausavustusten haku) Tarjolla erilaisia tukimuotoja esim. hälytysjärjestelmät ja muut teknologiaratkaisut, esim. ateriaautomaattipalvelu Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toimenpiteiden toteuttaminen Otetaan käyttöön toimintatapa korjaustarpeen arvioimiseksi, hissiavustusohjaus, seniorasumisen suunnittelu Materiaalit ympäristöystävällisiä Monikäyttöiset materiaalit, kompostointi neet Spr:n piristäjä koulutus jatkuu vuosittain Vapaaehtoiskeskuksen toiminnan kehittäminen yhteistyössä Eksoten Ympäristötoimi huomioi ikäihmiset tiedottamisessa ja ohjauksessa Edistetään kodin/asunnon ikäsoveltuvuuden tuntemista Asuntotoimi tekee aktiivista ja näkyvää yhteistyötä vanhusneuvoston ja Eksoten Korjausavustukset mm. hissimuutostöihin Korjausavustusneuvonnan kehittäminen Kestävän kehityksen ja ympäristön huomioiminen kaikessa toiminnassa Ympäristötoimi, tekninen toimi Eksote, yksityiset palveluntuottajat Asuntotoimi, vanhusneuvosto, tekninen toimi Käyttöönotetut palvelut/lkm Toimiva huusholli vierailut/lkm Myönnetyt korjausavustukset Hissimuutokset lkm/v Jatkuva

PALVELURAKENNE JA OSAAMINEN TAVOITE TOIMENPIDE Lappeenrannan kaupungin toimenpiteet 1. Lähipalveluiden turvaaminen Erilaisia palveluita tarjolla, palvelujärjestelmän kuvaaminen (selvitys mitä on saatavilla missäkin) Hoivayrityksiä hyödynnetään ikääntyneiden palveluissa Palveluverkko kuvattu suunnitelmaan ja sitä päivitetään aktiivisesti VASTUUTAHO ARVIOINTI AIKATAULU Eksote, kunnat, palveluntuottajat Asiakaspalaute Palveluverkko kuvaus 2. Palvelurakenne on kotihoitopainotteinen, kotona asuu yli 93 % yli 75 vuotiaista 3. SoTe-palveluihin pääsy kohtuullisessa jonotusajassa 4. Palveluohjausta saatavilla matalankynnyksen palvelupisteissä Kotiin saatavat palvelut ovat monipuolisia ja saatavissa ympärivuorokauden Kotihoito on toimintakykyä tukevaa Mallu-auton palvelut Hyvinvointiasemien kehittäminen yhteydensaantia palvelujärjestelmään kehitetään Palvelurakenne muuttuu tarpeiden mukaisesti Eri vaihtoehtoja palveluohjaukseen; erilaiset palvelukeskukset ja hyvinvointiasemat Puhelin, hyvinvointiaseman palveluohjaajat, internet, yleisötapahtumat Yhden pisteen ja numeron palveluohjaus Aktivoidaan kotona asuvia ikäihmisiä osallistumaan liikunta- ja kulttuuritapahtumiin seuraa toteutumista seuraa toteutumista Eksote, kunnat Raportit Eksote Eksote Asiakaspalaute Raportit Jonotiedot Raportit (minkä verran missäkin palveluissa käyttäjiä, mihin ohjautuneet) Jatkuvaa arviointia jatkuvaa

5. Palvelut todellisen tarpeen mukaan 6. Ympärivuorokautisessa pitkäaikaisessa hoidossa oleville pyritään takaamaan kodinomainen ympäristö 7. Päällekkäisten palveluiden ehkäisy ja katkeamaton tiedon kulku Mahdollisuus saada myös terveysneuvontaa Hoidon- ja palvelutarpeen arviointia säännöllisesti ja palvelujen muutokset arviointien perusteella Yksiköissä on pääasiassa yhden tai kohden hengen huoneita Asiakkaalla mahdollisuus kalustaa oma huoneensa Yhteisissä tiloissa toimintakykyä tukevaa toimintaa Toimitaan yhteistyössä eri toimijoiden ja kunnan eri toimijoiden 8. Osaava henkilöstö Henkilöstörakenne vastaa asiakkaiden palvelutarvetta Ammatillisesta osaamisen ylläpito Perehdytyksessä huomioidaan laaja-alaisesti tarvittavaa osaamista 9. Ikääntyneellä mahdollisuus asua valitsemassaan paikassa Tarjolle erilaisia asumisvaihtoehtoja tarpeen mukaan - Eksote, yksityiset palveluntuottajat - Eksote, palveluntuottajat 3. sektori Toimialat tekevät tiivistä yhteistyötä Kuntoutuksen osaamisen vahvistaminen henkilöstörakenteessa nostaa asiakaslähtöisyyden keskeiseksi Asuntotoimi tekee aktiivista ja näkyvää yhteistyötä vanhusneuvoston ja Eksoten Korjausavustukset mm. hissimuutos- Eksote, eri toimijat Eksote, palveluntuottajat, vanhusneuvosto Asuntotoimi, tekninen toimi, vanhsunuevosto Raportit Asiakaspalautteet/- kysely Prosessimittarit Seurantaraportit kaksi kertaa vuodessa Myönnetyt korjausavustukset Hissimuutokset lkm/v Jatkuvaa Jatkuva vuosittain

10. Palvelusetelin käyttö laajentuu eri palveluissa, 11. Hyödynnetään teknologiaa hoidossa 12. Ikääntyneitä aktivoidaan oman toimintakyvyn ylläpitämiseen Palvelusetelillä tarjotaan vaihtoehtoja GPS paikannus Turvapuhelimet Videoyhteydet Yhteyksien hyödyntäminen asiakkaiden ja omaisten yhteydensaannissa Ikääntyneet osallistuvat mahdollisuuksiensa mukaan toimintaan Kuntouttava kotihoidon malli Liikuntaryhmät töihin Korjausavustusneuvonnan kehittäminen Palvelusetelin laajentamisen selvitys kuntien, vanhusneuvoston ja Eksoten Palvelusetelikokeilut Sähköisen asioinnin kehittäminen ottaa huomioon ikäihmisten tarpeet ja edellytykset Aktivoidaan ikäihmisiä osallistumaan liikunta- ja kulttuuritapahtumiin Kohdennetut palvelut ikäihmisille (Ks. terve ja toimintakykyinen ikäihminen) Selvitys päiväkeskustoiminnan laa- Eksote, kunnat, palveluntuottajat Eksote, kunnat palveluntuottajat Eksote, kunnat, palveluntuottajat, 3.sektorin tuottajat Uudet toimintamallit Määrät Kyselyt, haastattelut Käyttökokemukset Päiväkeskustoiminnan selvitys Ks. kohta terve ja toimintakykyinen ikäihminen) (sosiaali- ja terveystoimikunta)

13. Omaishoidettavien ja hoitajien toimintakyvyn tukeminen Omaishoidettavien kuntouttava vuorohoito Omaishoitajien terveystarkastukset Omaishoitajien liikuntaryhmät Etelä-Karjalan omaiset ja läheiset ry toiminta kunnissa jentamisesta yhdessä vanhusneuvoston Kaupunki tukee omaishoitajien virkistymismahdollisuuksia ja tekee yhteistyötä Eksoten Terveystarkastuksissa huomioidaan aktivointi liikuntaan ja kulttuuripalveluihin Tuetaan aktiivisia järjestötoimijoita Eksote, Etelä- Karjalan omaiset ja läheiset ry, kunnat, srk Rai, toimintakykymittarit (sosiaali- ja terveystoimikunta) Yhteistyötä kunnassa toimivien julkisten tahojen, yritysten sekä ikääntynyttä väestöä edustavien järjestöjen ja muiden yleishyödyllisten yhteisöjen ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi Kunnan eri toimialojen on toimittava yhteistyössä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi. Lappeenrannan kaupungin monialainen hyvinvointityöryhmä seuraa ja raportoi ikääntyneen väestön terveydestä, toimintakyvystä sekä toimenpiteistä, joita on tehty itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi vuosittain sähköisen hyvinvointikertomuksen avulla. Raportti käsitellään myös vanhusneuvostossa. Kaupungin strategia 2028 ja sen toimenpideohjelma korostavat poikkihallinnollisuutta, siilottomuutta ja yhdessä tekemistä. Kunnan on tehtävä yhteistyötä kunnassa toimivien julkisten tahojen, yritysten sekä ikääntynyttä väestöä edustavien järjestöjen ja muiden yleishyödyllisten yhteisöjen ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi. Toimialat tapaavat vuosittain järjestöjä yhteistyömuotojen sopimiskeksi (mm. Eksoten järjestötapaaminen ja liikuntatoimen järjestötapaamistilaisuudet).

Tilaisuuksissa sovitaan toimialojen ja järjestöjen yhteistyömuodoista. yhteistyössä toimialojen ja Eksoten kutsuu julkisten tahojen, yritysten sekä ikääntynyttä väestöä edustavien järjestöjen ja muiden yleishyödyllisten yhteisöjen edustajat kerran vuodessa koolle.