Kaupunginhallituksen päätöksellä veteraaniasiaintoimikunta on sulautettu vanhusneuvostoon alkaen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunginhallituksen päätöksellä veteraaniasiaintoimikunta on sulautettu vanhusneuvostoon alkaen."

Transkriptio

1 1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvosto Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma Toiminnan tarkoitus Vanhusneuvosto on kaupunginhallituksen alainen yhteistyöelin, jonka tehtävänä on tuoda esille ikääntyneiden kuntalaisten näkemys heitä koskevissa asioissa ja ottaa se huomioon kunnallisessa päätöksenteossa jo asioiden valmisteluvaiheessa. Vanhusneuvosto seuraa tehtyjen päätösten toteutumista ja toimii ikäihmisten paikallisena edunvalvojana. Toimintaa säätelee voimaan tullut vanhuspalvelulaki ja uudistettu kuntalaki. Kuntalain osallistumista ja vaikuttamista koskeva luku sisältäen vanhusneuvoston toiminnan tulee voimaan Kokoonpano ja kokoukset Kokousaiheet Kaupunginhallituksen nimeämän puheenjohtajan lisäksi lautakunnat (2) ovat tammikuussa 2016 nimenneet omat edustajansa vanhusneuvostoon. Vanhusneuvosto on osa Imatran kaupungin kuntalaisten osallistu ja vaikuta toimintaa, jota johdetaan keskushallinto ja konsernipalvelut vastuualueelta. Eläkeläisjärjestöjen edustajia on seitsemän. Sihteerinä toimii kehittämis- ja työllisyyskoordinaattori. Kaupunginhallituksen päätöksellä veteraaniasiaintoimikunta on sulautettu vanhusneuvostoon alkaen. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri on nimennyt edustajansa vanhusneuvostoon. Vanhusneuvosto kokoontuu kuukausittain kesäkuukausia lukuun ottamatta ja tarvittaessa. Tietoa välitetään ja asioita kuten lausuntoja valmistellaan kokousten välillä sähköpostilla (kirjepostina jäsenille, joilla ei ole sähköpostia). Kokouksia voidaan myös asiasta riippuen käydä sähköpostikokouksina. Vanhusneuvostossa käsitellään ajankohtaisia sekä vireille tulevia senioreita koskevia asioita.

2 2 (5) Kokouksissa paneudutaan ikäihmisten elämään liittyviin palveluihin ja aihealueisiin kuullen eri alojen asiantuntijoita. Tarvittaessa kutsutaan lautakuntien puheenjohtajisto kokouksiin. Vanhusneuvosto tutustuu ja seuraa paikallisia, alueellisia ja valtakunnallisia ikäihmisten elämää koskettavia kehittämishankkeita sekä tekee aloitteita palvelujen eteenpäin kehittämisestä. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus jakaa tuottamisvastuun 19 kuntayhtymälle koko Suomen alueella, mutta säilyttää palvelutuotannon erityislakien, kuten vanhuspalvelulain mukaisena. Vanhusneuvosto seuraa tiiviisti oman alueen lähipalvelujen saatavuutta ja vaikutuksia ikääntyneisiin kuntalaisiin, kun palvelurakenne kokonaisuudessaan uudistuu mennessä. Vanhusneuvosto tiivistää yhteistyötä entisestään alueen vanhusneuvostojen kanssa. Vuoden 2016 teema vanhusneuvoston toiminnassa Etelä-Karjalan Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimenpideohjelma valmistui vuoden 2015 lopussa. Toimenpideohjelmaan sisältyvät hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen päätavoitteina v : Terveelliset elämäntavat Pohja hyvälle toimintakyvylle ja arjen hallinnalle: riittävä liikunta, lepo ja uni, terveelliset ruokailutottumukset Mielen hyvinvointi: kulttuuri, yhteisöllisyys Terveellinen ja turvallinen elinympäristö: esteettömyys liikkumisessa, asumisen ja liikenteen turvallisuus, luontoreitit, pyöräilyreitit Asukasosallisuus ja yhteisöllisyys: yhdessä tekeminen, osallistuminen yhteisön toimintaan Viestintä, tiedon tavoitettavuus, kiinnostavuus Työ, taloudellinen hyvinvointi ja yrittäjyys Vanhusneuvoston toiminnan teemaksi vuodelle 2016 valittiin ikäihmisten hyvinvointiin oleellisesti liittyvä toimintakyvyn ylläpitäminen näkökulmana ennalta ehkäisevä toiminta. Teeman käsittely sisältää mm. perehtymisen toimintakykyä ylläpitäviin palveluihin (kuntoutus, ravinto, liikunta, kerhot, vanhusten osallistuminen ja yksinäisyyden torjuminen (esim. SPR piristäjä palvelu, seurakunnan palvelut), turvallinen liikkuminen ja siihen liittyvät välineet, tiedon välittämistä. Teemaan liittyvät kokoukset: Kokous kello 13, Uimahalli/Urheilutalo

3 3 (5) liikuntapalvelut ikäihmisille palvelujen kehittämisen linjaukset vanhusten näkökulmasta uimahallin palvelut seniorikortti, käyttöehdot, hinnoittelu, käyttöaikojen laajentaminen tarpeellista. Kokous ja yleisöinfo kello 13 Aiheeseen liittyvä yleisöinfo on siirretty pidettäväksi syksyllä 2016 Toimintakyvyn ylläpitäminen teemasta aiheena asenteet ja elämänarvot sekä turvallinen liikkuminen talvella Kokous kello Imatran kaupungintalolla, valtuustosali Kutsutaan koolle palaveriin maakunnan kuntien vanhusneuvostot Aiheena ennaltaehkäisevät palvelut kunnissa, miten muissa kunnissa toimitaan? Hyvinvoinnin toimenpideohjelman esittely, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Tuula Partanen/Eksote Yleisöinfo kello Imatran kaupungintalolla, valtuustosali - Yleisöinfo Eksoten palvelusetelien käytöstä Kokous kello Raution kylätupa ja Immalan rantakierros - Ikäihmisten osaaminen käyttöön yhteisön hyväksi, yhteisöllisyyden lisääminen, toimintakyvyn ylläpitäminen ja elämän laadun parantaminen osallistumalla yhteiseen toimintaan - Kokous on avoin Raution ja Vuoksenniskan asukkaille - Tutustutaan Rautionkylän ja Vuoksenniskan asukasyhdistysten aikaansaannoksiin Immalan rannassa. Vuodelta 2015 kesken jääneet asiat: Vanhusneuvoston aloite hissityöryhmän perustaminen ja avustuksen myöntäminen hissien jälkirakentamiseen (kh:n päätös ) Asiasta lähetetään kirje kaupunginhallitukselle Digitalisaatio Kuinka kaupunki palvelee niitä ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta käytä tietokonetta tai mobilelaitteita? laatia aloite asiasta esimerkkejä palvelusta: maksukuorien välitys, opastus pankkiohjelman käytössä

4 4 (5) Tiedottaminen Koulutukset Syksyn 2016 toiminta Toimintakyvyn ylläpitämisen teemaa jatketaan syksyn kokouksissa. Millä tavalla vanhusneuvosto toteuttaa Osallistu ja vaikuta ohjelmaa? Aihetta käsitellään vuoden aikana. Vanhusten viikon tapahtumat ja osallistuminen järjestelyihin edustajat osallistuvat valmisteluun vanhusneuvoston kanta on, että järjestetään yksi tilaisuus Vanhusneuvosto toimii aloitteentekijänä ikäihmisille suunnatuissa tietoiskuissa ja luentosarjoissa, järjestää tietoiskuja ja pitää näissä asioissa myös yhteyttä paikalliseen lehdistöön. Vanhusneuvoston pöytäkirjat julkaistaan sivuilla. Jäsenet osallistuvat koulutus- tai messutapahtumiin sekä muihin ajankohtaisasioita käsitteleviin koulutustilaisuuksiin valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti. Vanhusneuvosto osallistuu eri kaupunginosissa pidettäviin vanhustenviikon tapahtumiin ja tilaisuuksiin aktiivisesti. Vanhusneuvoston edustaja osallistuu Vanhustyö koulutus-ja näyttelytapahtuma Finlandia-talolla Taloussuunnitelma 2016 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista on tullut voimaan , osittain muutokset tulleet voimaan Vanhuspalvelulaki korostaa ikääntyneen väestön mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja tarvitsemiensa palveluiden kehittämiseen kunnissa. Kuntien tulee taata vanhusneuvostojensa toimintaedellytykset mm. toimintaan tarvittavan rahan avulla. Kuntalaki uudistui ja tulee asukkaiden osallistumisen mahdollisuuksien (mm. vanhusneuvoston toiminta) osalta voimaan Kuntalain mukaan kaupunginhallituksen on huolehdittava vanhusneuvoston toimintaedellytyksistä.

5 5 (5) Kaupunginvaltuuston on myöntänyt euron määrärahan vanhusneuvoston toimintaa varten vuoden 2016 talousarvioon. Määrärahan käyttösuunnitelma: Tiedottaminen 1000 Tilaisuudet 3000 Koulutus 1000 yhteensä 5000 Imatralla, Sinikka Poskiparta puheenjohtaja Sirkku Sarlomo sihteeri

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Hämeenlinnan vanhusneuvosto 1 n toiminta lakisääteistä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, 28.12.2012/980 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980

Lisätiedot

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Vantaan vanhusneuvosto Hyväksytty 18.1.2018 Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Kuntalain 27 ja vanhuspalvelulaina 11 mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri

Lisätiedot

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4. Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma Kristiina Mustakallio Taustana väestönkehitys Espoossa 2014-2016 suhteellisesti kasvu on nopeinta

Lisätiedot

Vanhusneuvoston kokous. Titta Roslakka, Eksoten edustaja

Vanhusneuvoston kokous. Titta Roslakka, Eksoten edustaja Kokous Vanhusneuvoston kokous Aika, paikka Keskiviikko 29.11.2017 kello 15.00-16.50 Osallistujat Kulttuuritalo Virta, tutustuminen kokoontumistiloihin Kokoustila Vallinkoski (h 138) Sinikka Poskiparta,

Lisätiedot

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät 1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvoston ja Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven vammaisneuvoston toimintasääntö 1. Toimintasääntö ja sen soveltaminen 2. Neuvostojen toiminnan tarkoitus Toimintasääntöä noudatetaan

Lisätiedot

Keravan vanhusneuvosto

Keravan vanhusneuvosto Keravan vanhusneuvosto Iiris Laukkanen 14.12.2018 Vanhusneuvoston tehtävät ja toiminta Kuntalaki 27 Ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on

Lisätiedot

Titta Roslakka, Eksoten edustaja

Titta Roslakka, Eksoten edustaja Kokous Vanhusneuvoston kokous 5/2018 Aika, paikka Osallistujat Keskiviikko 6.6.2018 kello 15.00-16.56, kaupungintalo, kokoustila Imatrankoski (h 308) Sinikka Poskiparta, Imatran kansalliset seniorit ry.

Lisätiedot

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh Ohje 1 / 5 Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh 23.10.2017 Alaotsikko Nuorisovaltuusto Vanhusneuvosto Vammaisneuvosto Lapsiperheraati Elinkeinoasioiden raati Kylä- ja kaupunginosaraati Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Maakunnallinen vanhusneuvosto

Maakunnallinen vanhusneuvosto Maakunnallinen vanhusneuvosto Pirkanmaan vanhusneuvostojen tapaaminen 13.10.2016 Lempäälä Raija Moilanen Tampereen vanhusneuvosto Maakunnan vaikuttamistoimielimet ( lausunnolla oleva Maakuntalaki 26 )

Lisätiedot

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa KIURUVEDEN KAUPUNKI VANHUSNEUVOSTO TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUOSI 2018 Tavoite Asia Toimenpide Toteutus Miten arvioidaan toteutuminen Arvioijat VAIKUTTAMINEN lle Kokoukset kokoontuu Asiakaspalaute

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS 4.5.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Vanhuslaki 11 Vanhusneuvosto Sen lisäksi, mitä kuntalain 27 :ssä säädetään kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista,

Lisätiedot

Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina klo

Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina klo MULTIAN KUNTA 3/2017 PÖYTÄKIRJA n kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina 27.11.2017 klo 13.00 15.00 ASIAT 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 20 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Hyvinvoinnin ja terveyden edistämien Hyvinvoinnin

Lisätiedot

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA?

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? Senioriliikkeen kevätkokous 22.04.2013 Helsinki Aulikki Kananoja LAKI l l Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Pöytäkirja. Raution kylätupa, Rautionkylä, Niskapietiläntie 2, Imatra

Pöytäkirja. Raution kylätupa, Rautionkylä, Niskapietiläntie 2, Imatra 8.6.2016 1(4) Vanhusneuvoston kokous Aika Tiistai 17.5.2016 kello 13.00-15.30 Paikka Raution kylätupa, Rautionkylä, Niskapietiläntie 2, 55910 Imatra Läsnä Kaupunginhallituksen nimeämä pj. Sinikka Poskiparta

Lisätiedot

27.2.2013 VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON ASETTAMINEN 3

27.2.2013 VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON ASETTAMINEN 3 1/2013 27.2.2013 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON ASETTAMINEN 3 VANH 4 VANH 5 VANH 6 VANH 7 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan) Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (1.7.2013 alkaen asteittain voimaan) Vanhuslain toimeenpano Espoossa Story 16.9.2014 5 Kunnan tulee laatia

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (6) 58 Ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista säädetyn lain, niin sanotun vanhuspalvelulain mukainen suunnitelma

Lisätiedot

Vammaisneuvoston toimintaohje

Vammaisneuvoston toimintaohje 1 (5) Vammaisneuvoston toimintaohje 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tarkoitus 3 2 Kokoonpano ja neuvoston nimeäminen... 3 3 Kokousasiat... 3 4 Tehtävät 4 5 Voimaantulo...5 3 (5) 1 Tarkoitus Vammaisneuvosto on

Lisätiedot

9.9.2014 VANH 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 18 VANH 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 18

9.9.2014 VANH 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 18 VANH 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 18 3/2014 9.9.2014 Asiat VANH 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 18 VANH 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 18 VANH 19 KANGASALAN KUNNAN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2015 19 VANH 20 VANHUSTENVIIKON

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM

Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM Lisätietoa: www.stm.fi Tiedotteet Tiedote 66/2012 VALMISTELUN KONTEKSTI TAVOITTEENA VAIKUTTAVA OHJAUS Ikäihmisten palvelujen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:15-11:40. Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:15-11:40. Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 Vanhusneuvosto AIKA 22.02.2019 kello 10:15-11:40 PAIKKA Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 34 Kokouksen avaaminen 3 35 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 4 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 4 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi Puumala Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 21.09.2017, klo 15:58-17:11 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

KHALL 81 Hallintojohtaja

KHALL 81 Hallintojohtaja Kaupunginhallitus 81 26.02.2013 Kaupunginhallitus 209 07.05.2013 Kaupunginhallitus 269 25.06.2013 Kaupunginhallitus 328 09.09.2013 Kaupunginhallitus 384 28.10.2013 KUHMON VANHUSNEUVOSTON KOKOONPANON TÄSMENTÄMINEN

Lisätiedot

Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014 1 Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Vuoden 2014 alusta vanhusneuvostot ovat lakisääteisiä Kuhmon vanhusneuvoston toiminta on käynnistynyt vuonna 2002 eli vanhusneuvosto on toiminut

Lisätiedot

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013 MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013 VANHUS- JA VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA Aika Torstai 24.10.2013 klo 14.00 15.30 Paikka Läsnä sto Osallistujat

Lisätiedot

Perusturvakeskus, Turuntie 639, Riihikoski

Perusturvakeskus, Turuntie 639, Riihikoski PÖYTYÄN KUNTA VANHUSNEUVOSTO 24.10.2017 1. Aika: 24.10.2017 klo 9.00 10.00 Paikka: Paikalla: Perusturvakeskus, Turuntie 639, 21870 Riihikoski Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola,

Lisätiedot

Vanhusneuvostokysely 2012

Vanhusneuvostokysely 2012 Vanhusneuvostokysely 2012 Kysely numero 4/83/2012 Marraskuu 2012 Kunta Tässä kyselyssä vanhusneuvostolla tarkoitetaan vanhusneuvostoja, vastaavia muulla nimellä toimivia yhteistyöelimiä (esimerkiksi ikäihmisten

Lisätiedot

VANH 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 15 VANH 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 15

VANH 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 15 VANH 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 15 2/2016 25.4.2016 Asiat VANH 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 15 VANH 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 15 VANH 16 VANHUSNEUVOSTON VUODEN 2016 TOIMINTASUUNNITELMAN TARKENTAMINEN 16 VANH 17 IKÄIHMISTEN

Lisätiedot

Vanhusneuvosto Turussa

Vanhusneuvosto Turussa Vanhusneuvosto Turussa Eija Salmiosalo 16.1.2014 1.7.2013 voimaan tulleessa vanhuslaissa vanhusneuvostot tulivat lakisääteisiksi. Vanhusneuvosto on asetettava viimeistään 1.1.2014. Laki ei sinällään vaikuta

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

VANH 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 11 VANH 11 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 11

VANH 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 11 VANH 11 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 11 2/2013 7.5.2013 Asiat VANH 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 11 VANH 11 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 11 VANH 12 VANHUSPALVELUJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA JA TOIMENPIDEOHJELMA 2013-2020 12 VANH

Lisätiedot

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016 Ikäihmisten Neuvosto Toimintakertomus 2016 1 Sisällys YLEISTÄ... 2 JÄSENET... 3 TYÖVALIOKUNTA... 4 KOKOUKSET... 4 TAPAHTUMAT, KOULUTUKSET... 5 2 YLEISTÄ Ikäihmisten Neuvostolla oli historiansa kuudestoista

Lisätiedot

Vanhusneuvoston toiminnan itt l esittelyä

Vanhusneuvoston toiminnan itt l esittelyä LIITE 1 Vanhusneuvoston toiminnan itt l esittelyä xx.xx.xxxx Mitä on vanhusneuvostotyö? Sosiaali ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto; Muistio lain toimeenpanon ja tulkinnan tueksi: Vanhusneuvosto

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara mahdollisuus > asenteista on aloitettava! - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja

Lisätiedot

NAANTALIN VANHUSNEUVOSTO

NAANTALIN VANHUSNEUVOSTO NAANTALIN VANHUSNEUVOSTO TAUSTAA Vanhuspalvelulaki voimaan 1.7.2013 Vanhusneuvosto Naantaliin 1.1.2014 Vanhusneuvoston toimikausi on sama kuin sen nimeämän kaupunginhallituksen toimikausi eli neljä (4)

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET Käsitelty Lempäälän nuorisovaltuuston kokouksessa 18.3.2008 Käsitelty liikunta- ja nuorisojaoston kokouksessa 3.4.2008 1. Lempäälän Nuorisovaltuuston toiminta-ajatus

Lisätiedot

Vanhusneuvoston rooli edunvalvojana *Lait ja ohjeet *Asettaminen * Toimiva neuvosto

Vanhusneuvoston rooli edunvalvojana *Lait ja ohjeet *Asettaminen * Toimiva neuvosto Seppo Mustonen, Eläkeliitto ry Vanhusneuvoston rooli edunvalvojana *Lait ja ohjeet *Asettaminen * Toimiva neuvosto Vaikuttaminen on viestintää, jonka tavoitteena on muuttaa viestin kohteena olevan henkilön

Lisätiedot

Pauli Salonpää x Marjatta Suominen x. Marketta Rouvinen - Juhani Räihä Olavi Tuikkanen x * Hellevi Pekkarinen *poistui kokouksesta 15.

Pauli Salonpää x Marjatta Suominen x. Marketta Rouvinen - Juhani Räihä Olavi Tuikkanen x * Hellevi Pekkarinen *poistui kokouksesta 15. KINNULAN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 Kokousaika 21.9.2017 kello 15 16 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) pj x = läsnä - = poissa

Lisätiedot

Foorumitoiminta Pirkkalassa. Pormestari Helena Rissanen 30.9.2014

Foorumitoiminta Pirkkalassa. Pormestari Helena Rissanen 30.9.2014 Foorumitoiminta Pirkkalassa Pormestari Helena Rissanen 30.9.2014 Foorumitoiminnan taustaa Foorumitoiminnan taustalla oli Tekesin rahoittama perusturvapalveluiden kehittämishanke Terveellä järjellä parasta

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:15. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:15. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Vanhusneuvosto AIKA 16.02.2018 kello 10:00-12:15 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Kokouksen

Lisätiedot

Lapsi- ja nuorisoneuvoston toimintasääntö

Lapsi- ja nuorisoneuvoston toimintasääntö Liite 1 asukltk 17.5.2017 25 1 (2) Ylöjärven kaupunki Lapsi- ja nuorisoneuvoston toimintasääntö Ylöjärven kaupungin asukaslautakunta 17.5.2017 1 Toiminnan tarkoitus Ylöjärven lapsi- ja nuorisoneuvosto

Lisätiedot

Kuru neuvoston toimintasääntö

Kuru neuvoston toimintasääntö 1 (2) Ylöjärven kaupunki Kuru neuvoston toimintasääntö Ylöjärven kaupungin asukaslautakunta 17.5.2017 1 Toiminnan tarkoitus Ylöjärven Kuru-neuvosto on kaupungin ja Kurun kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin.

Lisätiedot

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Oma tupa, oma lupa hanke/ Ulla Halonen 5.3.2014 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Keski-Suomessa tukee Oma tupa, oma lupa -hanke Hankkeen tavoitteita ovat: 1.

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN VANHUSNEUVOSTO

OULUN KAUPUNGIN VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus 2015 1(4) OULUN KAUPUNGIN VANHUSNEUVOSTO Yleistä on vanhuspalvelulakiin (laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista) perustuva Oulun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2013 1 (5) 14 Sosiaali- ja terveyslautakunnan selvitys kaupunginhallitukselle 1.7.2013 voimaan astuvan ns. vanhuspalvelulain vaikutuksista kaupungin vanhusten hoiva- ja

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Voimaan 1.7.2013 Keskeisiä linjauksia Erillislaki Ei säädetä uusista palveluista

Lisätiedot

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Valtakunnalliset vammaisneuvostopäivät 14.12.2017 Suvi Savolainen 1 15.12.2017 Etunimi Sukunimi Kunnalliset vammaisneuvostot 2 15.12.2017

Lisätiedot

Porvoon vanhusneuvosto Toimintasuunnitelma 2015

Porvoon vanhusneuvosto Toimintasuunnitelma 2015 Porvoon vanhusneuvosto Toimintasuunnitelma 2015 Asia Tavoite Toimenpiteet Toteutus/ vastuuhenkilö(t) 1. Kokoukset ja niihin 10 kokousta Kokoukset pidetään samalla viikolla, kuin sosiaali- ja valmistautuminen

Lisätiedot

6 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 8 Ikääntyneen väestön tukemiseksi tehdyn suunnitelman toteuma 2017

6 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 8 Ikääntyneen väestön tukemiseksi tehdyn suunnitelman toteuma 2017 Puumala Pöytäkirja 2/2017 1 (9) Aika 11.05.2017, klo 09:59-11:35 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 1 KAJAANIN VANHUSNEUVOSTO Liite 1 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Vuoden 2014 alusta vanhusneuvostoista tuli lakisääteisiä, Kajaanissa vanhusneuvosto on toiminut jo vuodesta 2001 alkaen Kajaanin vanhusneuvoston

Lisätiedot

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Paikallisdemokratian ja osallistumisen toimikunta 24.2.2010 José Valanta toimikunnan sihteeri Paikallisdemokratia

Lisätiedot

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI Liite 1 ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI SUUNNITELMA IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TUKEMISEKSI 2016-2020 27.2.201 SISÄLTÖ 1. SUUNNITELMAN TAUSTAA... 1 2. OSALLISUUS JA TOIMIJUUS... 2 3. ASUMINEN

Lisätiedot

Porvoon vanhusneuvosto Toimintasuunnitelma 2016

Porvoon vanhusneuvosto Toimintasuunnitelma 2016 Porvoon vanhusneuvosto Toimintasuunnitelma 2016 Asia Tavoite Toimenpiteet Toteutus/ vastuuhenkilö(t) 1. Kokoukset ja niihin 10 kokousta Kokoukset pidetään samalla viikolla, kuin sosiaali- ja valmistautuminen

Lisätiedot

Päivämäärä Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasäännöt Kaupunginhallitus , asia jätettiin pöydälle

Päivämäärä Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasäännöt Kaupunginhallitus , asia jätettiin pöydälle Oulun kaupunki Kaupunginhallitus 154 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä 22.05.2017 Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasäännöt 1.6.2017 OUKA/4083/00.02.01/2017 Ote pöytäkirjasta 11/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1/2011 23.2.2011 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 3 VANH 4 KANGASALAN KUNNAN PALVELUVERKON

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (12 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (12 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 (12 ) Vanhusneuvosto 12.04.2019 AIKA 12.04.2019 klo 10:05-11:20 PAIKKA Valtakatu 26, 2. krs kokoushuone, 94100 KEMI KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus 3

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa Eeva Häkkinen 25.5.2018 Maakuntalakiluonnoksen linjauksia maakuntien tehtävistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Asukkaiden hyvinvoinnin edistämisen

Lisätiedot

Titta Roslakka, Eksoten edustaja

Titta Roslakka, Eksoten edustaja Kokous Vanhusneuvoston kokous 1/2018 Aika, paikka Keskiviikko 17.1.2018 Kello 12.00 Tornan kerho, Kerhokuja 3, lounas Kello 13.30-15.05 kokous kaupungintalolla,kokoustila Vallinkoski (h 138) Osallistujat

Lisätiedot

Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Katriina Haapakangas. Kärkölän järjestöedustaja,

Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Katriina Haapakangas. Kärkölän järjestöedustaja, Hollolan kunta / Muistio 1/2013 1 (5) n kokous Aika Tiistai 5.3.2013 kello 18.00 Paikka Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Läsnä Armas Hacklin Eija Koivuniemi Tiina Aarto Marjatta

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Liite 3. Vanhusneuvoston vuosisuunnitelma ja talousarvio 2014

Liite 3. Vanhusneuvoston vuosisuunnitelma ja talousarvio 2014 Liite 3. Vanhusneuvoston vuosisuunnitelma ja talousarvio 2014 Tavoite Asia Toimenpide Toteutus Miten arvioidaan onnistuminen? Mittarit VAIKUTTA VUUDEN LISÄÄMINEN Vaikuttaminen kaikilla sektoreilla varhaisessa

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 3/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 3/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 3/2018 1 (7) Aika 20.03.2018, klo 17:30-19:47 Paikka JUST Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 7 Ilmoitusasiat 8 Ikääntyneiden

Lisätiedot

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen Uusi kuntalaki 2015 - Demokratia ja osallistuminen Kuntamarkkinat 10- Mervi Kuittinen Laissa säädettäisiin: Kunnan asukkaiden osallistumisoikeutta koskeva luku (5. luku) kunnan asukkaiden äänioikeudesta

Lisätiedot

Ehdotus: Vanhusneuvosto päättää, että muistiot voidaan laittaa nettiin puheenjohtajan ja sihteerin varmennuksin.

Ehdotus: Vanhusneuvosto päättää, että muistiot voidaan laittaa nettiin puheenjohtajan ja sihteerin varmennuksin. Muistio Kauhajoen vanhusneuvoston kokouksesta 26.5.2015 klo 13.00 15.50 Paikka: Kauhajoen kaupungintalo,kaupunginhallituksen kokoushuone. 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Marja Aalto avasi kokouksen ja

Lisätiedot

Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014. Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014. Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lain tarkoitus 1 : 1) edistää ja ylläpitää

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 256 Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran toivomusponsi vanhusten ja vammaisten kuljetusmahdollisuuksien kehittämisestä HEL 2015-010372 T 00 00 03 Päätös päätti

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Koivupihan palvelukeskus, Kirkkokatu 13, Joensuu (4-krs./Tupasvilla) Sivu 12 Kokouksen avaus 3

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Koivupihan palvelukeskus, Kirkkokatu 13, Joensuu (4-krs./Tupasvilla) Sivu 12 Kokouksen avaus 3 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 Vanhusneuvosto Aika 12.02.2019 klo 09:00-11:10 Paikka Koivupihan palvelukeskus, Kirkkokatu 13, 80100 Joensuu (4-krs./Tupasvilla) Käsitellyt asiat Sivu 12 Kokouksen

Lisätiedot

Äänekosken terveyskeskus, Terveyskatu 8, kokoushuone. Otsikko Sivu

Äänekosken terveyskeskus, Terveyskatu 8, kokoushuone. Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 Vanhusneuvosto AIKA 05.11.2014 kello 09:00-12:50 PAIKKA Äänekosken terveyskeskus, Terveyskatu 8, kokoushuone LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 46 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Vanhusneuvosto ESITYSLISTA Kokousaika 16.11.2017 klo 12.00- Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleen jäsenet Outi Kurkela pj Piia Juuso j Aimo Ahti j Ristenrauna Magga j Onni

Lisätiedot

Vanhusneuvoston kuntalaisaloite liikuntaan kohdistuvasta seniorikortista 65+ -vuotiaille

Vanhusneuvoston kuntalaisaloite liikuntaan kohdistuvasta seniorikortista 65+ -vuotiaille Kaupunginhallitus 31 23.01.2017 Vanhusneuvoston kuntalaisaloite liikuntaan kohdistuvasta seniorikortista 65+ -vuotiaille 1103/00.04.02.06/2016 KH 31 Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Sivistyslautakunta halusi Kohtaan 6.4. lisättävän Kajoon lähiliikuntapaikkojen toiminnan suunnittelu vuoden 2015 aikana.

Sivistyslautakunta halusi Kohtaan 6.4. lisättävän Kajoon lähiliikuntapaikkojen toiminnan suunnittelu vuoden 2015 aikana. Sivistyslautakunta 6 27.01.2015 Sivistyslautakunta 10 24.02.2015 Kunnanhallitus 75 16.03.2015 Liikuntastrategia 2015-2017 Sivltk 6 Liikunta-vap.ajanohjaaja Juuan kunnan liikuntastrategian luonnos vuosille

Lisätiedot

7.5.2012 VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9

7.5.2012 VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 2/2012 7.5.2012 Asiat VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VANH 10 KUULTO -KUNTIEN KULTTUURITOIMINNAN KEHITTÄMISHANKE 10 VANH 11 VUODEN 2012 TOIMINTASUUNNITELMAN

Lisätiedot

Henkilöstön asema sote-uudistuksessa. Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke

Henkilöstön asema sote-uudistuksessa. Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke Henkilöstön asema sote-uudistuksessa Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (Luonnos 18.8.2014) 1 Lain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 19.05.2016 Sivu 1 / 1 4726/2014 00.01.02 53 Suunnitelma Espoon ikääntyneen väestön hyvinvoinnin turvaamiseksi 2016-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh. 050 541 8655 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Sakunkulman päiväkeskus, Zachariasseninkatu 1, Uusikaupunki

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Sakunkulman päiväkeskus, Zachariasseninkatu 1, Uusikaupunki UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2017 1 Vanhusneuvosto 18.05.2017 Aika 18.05.2017 klo 09:00-10:50 Paikka Sakunkulman päiväkeskus, Zachariasseninkatu 1, Uusikaupunki Luettelo käsitellyistä asioista

Lisätiedot

Sotelan toiminta-avustukset

Sotelan toiminta-avustukset Sotelan toiminta-avustukset Pisteytys- ja laskutavoista 1 Kirsi Nurmio Kriteerit hyväksytty lautakunnassa 9.11.2017 Määrällinen arviointi Tampereella järjestettyjen tapahtumien kokonaismäärä ja osallistujien

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTASTRATEGIA 2025

KARIJOEN KUNTASTRATEGIA 2025 KARIJOEN KUNTASTRATEGIA 2025 Valmistelu ja käsittely: Valtuuston ja hallituksen puheenjohtajisto 31.10.2017 Valtuustoseminaari 6.11.2017 Valtuuston ja hallituksen puheenjohtajisto 6.2.2018 Valtuustoseminaari

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:15-11:20. PAIKKA Kaupungintalo H 117 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:15-11:20. PAIKKA Kaupungintalo H 117 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Vanhusneuvosto AIKA 08.01.2019 kello 10:15-11:20 PAIKKA Kaupungintalo H 117 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 28 Kokouksen avaaminen 3 29 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat:

Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat: Kunnanhallitus 19 12.01.2015 Kunnanhallitus 62 16.02.2015 Vanhusneuvoston asettaminen vuosille 2015-2016 Khall 12.01.2015 19 Lain ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali-

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

VANH 22 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 23 VANH 23 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 23

VANH 22 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 23 VANH 23 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 23 4/2012 17.9.2012 Asiat VANH 22 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 23 VANH 23 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 23 VANH 24 VANHUSTENVIIKON 7.-14.10.2012 SUUNNITTELUA 24 VANH 25 FINNENTIEN LIIKENNEJÄRJESTELYT

Lisätiedot

Vammaisneuvosto KÄSITELLYT ASIAT

Vammaisneuvosto KÄSITELLYT ASIAT HAMINAN KAUPUNKI KOKOUSPÖYTÄKIRJA KÄSITELLYT ASIAT Läsnäolijat 1 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta 3 3 Toimintasuunnitelma 2019 4 4 Esteettömyysasiat 5 5 Saapuneet

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastus 4. 3 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastus 4. 3 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle Vammaisneuvosto KOKOUSKUTSU 1 Kokouskutsu 2/2017 Aika 30.11.2017 klo 13:00 Paikka kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10. VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.2013 Lain tarkoitus ( 1 ) IKÄÄNTYNYTTÄ VÄESTÖÄ KOSKEVAT TAVOITTEET

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Vanhuspalvelulaki voimaan 1.7.2013 Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Palvelujohtaja Pirkko Soidinmäki Lain tavoitteet Ikääntynyt väestö ( =vanhuuseläkeikäiset) - tuetaan hyvinvointia,

Lisätiedot

Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - kärkihankkeen tavoitteet Kärkihanke

Lisätiedot

Pöytäkirja. Läsnä Kaupunginhallituksen nimeämä pj. Sinikka Poskiparta Kaupunkikehittämislautakunta Veikko Hämäläinen

Pöytäkirja. Läsnä Kaupunginhallituksen nimeämä pj. Sinikka Poskiparta Kaupunkikehittämislautakunta Veikko Hämäläinen 1(5) Vanhusneuvoston kokous Aika Torstai 13.10.2016 kello 14.00-16.03 Paikka Imatran kaupungintalo, kokoustila 292 Läsnä Kaupunginhallituksen nimeämä pj. Sinikka Poskiparta Kaupunkikehittämislautakunta

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

Terveyden edistämisen laatusuositus

Terveyden edistämisen laatusuositus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan perustehtävä. Tämän tehtävän toteuttamiseen kunta tarvitsee jokaisen hallinnonalan osaamista ja yhteistyötä. Terveyden edistäminen on tietoista terveyteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) 115 Sj / Kunnan asukkaan aloite maksuttomasta sporttikortista yli 68- vuotiaille helsinkiläisille HEL 2012-008118 T 12 03 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (7) 500 V Stj / Valtuutettu Mirka Vainikan aloite vanhusasiamiehestä HEL 2012-015498 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot