PALVELURAKENNETYÖRYHMÄN RAPORTTI UUDESTA PALVELURAKENTEESTA

Samankaltaiset tiedostot
JOUTSAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 38 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

SOTEpalvelurakenneselvitys

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen.

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Valmisteilla oleva vanhuslaki tulee myös antamaan ohjeita tulevaisuuden palvelurakentee seen liittyen.

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA 56/70.702/2006

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Perusturvalautakunta Johtosääntömuutokset alkaen 124/ /2011

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.


Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

JOUTSAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 27 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Kunnanhallitus ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALUEEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

HYVINVOINTITUPA -HANKKEEN TOIMINTASUUNNITELMA 10/01.010/2016. Perusturvalautakunta

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta

Vuonna 2018 yli 75-vuotiaita tullee olemaan 2413 henkilöä, kun lukumäärä vuonna 2013 oli 1965 henkilöä.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Johtosääntömuutokset alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.

Lausuntopyynnön materiaalit:

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.


LAUSUNTO / SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT / ETUOSTO-OIKEUDEN KÄYTTÄMINEN KIINTEISTÖKAUPASSA, RN:O

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille

LAUSUNTO SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA. Valmistelu: talousjohtaja Tuula Marttinen puh

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset virkojen ja toimien perustamisesta, lakkauttamisesta ja nimikemuutoksista.

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

Kunnanhallitus

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Otsikko Sivu 7 PALKANLASKENNAN ULKOISTAMINEN 15 8 VUODEN 2019 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN TALOUSARVIORAAMI VUODELLE

Sivistyslautakunta on kokouksessaan kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Transkriptio:

Perusturvalautakunta 18 26.09.2017 Kunnanhallitus 99 02.10.2017 Kunnanvaltuusto 36 16.10.2017 PALVELURAKENNETYÖRYHMÄN RAPORTTI UUDESTA PALVELURAKENTEESTA Joutsan kunnanhallitus 06.03.2017 53 Perusturvalautakunta 26.09.2017 18 Joutsassa tehtiin vuonna 2011 ikäihmisten palvelurakennestrategia, jon ka tavoitteita on toteutettu, mutta nyt on tullut ajankohtaiseksi laatia uusi kokonaisvaltainen sotepalvelujen palvelustrategia mää rit te lemään Joutsan kunnan tavoitteita uudessa maakunta- ja so te uu distuk ses sa. Keski-Suomessa valmistellaan parasta aikaa maakunta- ja so te uudis tus ta alkavaksi 1.1.2019, minkä vuoksi kunnan strategiatyö on syy tä aloittaa viivyttelemättä. Myös kunnassa olevat so te kiin teis töi hin liittyvät hankkeet edellyttävät tulevaisuuteen tähtäävän pal ve lu ra kenteen määrittelemistä. Strategiatyöryhmän ehdotetaan muodostettavaksi Joutsan kunnan luot ta mus hen ki löis tä ja viranhaltijoista sekä Keski-Suomen Seu tu terveys kes kuk sen viranhaltijoista. Myöhemmässä vaiheessa työ ryh män tulee olla yhteydessä maakunnallista sotevalmistelua tekeviin ta hoihin, koska Joutsan kunnan tekemä valmistelu ei voi olla ir ral laan maakunnan tulevista linjauksista. Työryhmän jäseniksi suostumuksensa ovat antaneet kun nan val tuuston, kunnanhallituksen ja perusturvalautakunnan puheenjohtajat sekä kunnanjohtaja, peruspalvelujohtaja, asumispalvelujen ja hoitotyön esi mies ja kotihoidon esimies. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus nimeää palvelurakennetyöryhmän Joutsan kunnan edus ta jik si kunnanhallituksen ja pe rus tur va lau ta kun nan pu heen johta jat sekä kunnanjohtajan, peruspalvelujohtajan, asu mis pal ve lu jen ja hoi to työn esimiehen, kotihoidon esimiehen, johtavan so si aa li työn teki jän, Sari Hovilan, Marjaana Kuitusen ja Iiris Ilmosen se kä pyytää Kes ki-suo men seututerveyskeskusta ja Luhangan kuntaa ni meämään työ ryh mään oman edustuksensa. Palvelurakennetyö tulee aloit taa vä lit tö mäs ti. Puheenjohtajaksi nimetään peruspalvelujohtaja Päi vi Hakulinen. Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Palvelurakennetyöryhmä kokoontui kuusi kertaa ja teki pe rus teel lisen pohjatyön selvittäessään Joutsan seudun kuntien (Joutsa, Luhan ka, Toivakka) sote-palveluiden nykytilannetta. Tässä raportissa kes ki ty tään Joutsan aineistoon. Aineisto hankittiin eri lai sis ta ti las tois ta ja niistä tehtiin yhteenvetoja jotta saatiin esille pal ve lu jen käytössä ta pah tu neet muutokset. Tilastoasiantuntijana on toi mi nut Kes ki-suo men hankinta-asiamies Veli Puttonen. Aineistoa ker tyi kaiken kaik ki aan noin 90 sivua. Työryhmä teki aineiston perusteella seuraavat esitykset uudeksi sote-pal ve lu ra ken teek si. Joutsaan esitetään rakennettavaksi laajan palvelun sote-keskus, mi hin kootaan nykyisten terveysasemien palveluiden lisäksi mm. sosi aa li oh jauk sen palveluita sekä erikoissairaanhoidon vastaanotto- tai kon sul taa tio pal ve lui ta sekä perustetaan moniammatillinen per he keskus. Myös maakunnallisen laskennallisen simulaatiomallin mukaan Jout saan sijoittuu ns. laajan palvelun sote-keskus. Tulevan so te-valmis te lun myötä verkostomainen yhteistyö palveluiden jär jes tä mi sessä korostuu ja huomiota tulee kiinnittää varhaiseen, ennakoivaan toimin taan sekä palveluohjaukseen. Tulevaisuudessa sähköisiä di gi palve lui ta tulee kehittää ja ne tulee integroida osaksi ver kos to yh teis työtä. Lisäksi työryhmä esittää, että Palvelukeskus Jousen Koivulan yk sikkö muutetaan sairaanhoidollisia ja kuntoutuksen palveluita antavaksi yk si kök si. Tällä halutaan turvata sairaanhoidollisten ja lyhytaikaisten kun tou tus pal ve lui den saanti paikkakunnalla myös sote-uudistuksen jäl keen. Perusteluissa palvelurakennetyöryhmä toteaa, että tilastokeskuksen en nus teen mukaan Joutsan väkimäärä tulee laskemaan vuoteen 2040 mennessä. Väestöryhmittäin tarkasteltuna ikäihmisten osuus tu lee kasvamaan ja työikäisten ja lasten osuus tulee pienenemään. Ny kyi sin Joutsan sote-palveluissa toiminta painottuu ns. korjaavaan työ hön kaikissa ikäryhmissä ja ennaltaehkäisevään työhön ei ole panos tet tu riittävästi. Kustannusten näkökulmasta tarkasteltuna Joutsa käyt tää sote-palveluiden järjestämiseen tällä hetkellä rahaa noin 22 mil joo naa euroa vuodessa. Sosiaalihuollon palveluissa suurimmat kus tan nuk set muodostuvat ikäihmisten palveluista. Nykyisen sote-palvelurakenteen haasteena Joutsassa on tällä hetkel lä STM:n suosituksista poiketen liian paljon ikäihmisten te hos tettua palveluasumista. Kaikki nykyiset asumispalvelupäätökset pe rustu vat moniammatillisen työryhmän päätöksiin, jotka perustuvat eri laisiin mittauksiin. Tulevaisuudessa ikäihmisten palveluissa Joutsassa tu lee keskittyä kotihoidon kehittämiseen ja vahvistamiseen sekä

omais hoi ta jien tukemiseen. Joutsa on mukana maakunnallisessa Ku kois ta Kotihoito-hankkeessa, missä luodaan maakuntaan yh te näisiä kotihoidon toimintamalleja. Kotihoidossa otetaan käyttöön arvioin ti jak sot sekä kotikuntoutus. Tämä toiminta linkittyy Pal ve lu keskus Jousessa tapahtuvaan lyha-kuntoutukseen sekä ter vey den huollos sa tapahtuvaan avokuntoutukseen. Kotihoitoon laaditaan oman toi min nan rinnalle palvelusetelijärjestelmä syksyn 2017 aikana. Ko tihoi don ja tehostetun palveluasumisen palveluohjauksen pitämistä pai kal li se na suositellaan. Työryhmä esittää, että Palvelukeskus Huuponhovin vanhainkodin laitos hoi to suositusten vastaisena puretaan ja se muutetaan te hos te tun palveluasumisen yksiköksi. Palvelukeskus Jousen toiminnan esi tetään jatkuvan muutoin nykyisellään kahden yksikön osalta, mut ta yhteen yksikköön perustetaan uuden soteintegraation mukainen sote-yk sik kö (sairaanhoidollisten ja kuntoutuspalveluiden toi min ta yk sikkö). Lasten ja lapsiperheinen palvelujen tilastotiedoista käy ilmi, että Jout sas sa tehdään paljon lastensuojeluilmoituksia ja kodin ul ko puolel le sijoitettujen lasten määrä on suuri. Ennaltaehkäisevää toimintaa ei ole riittävästi ja tämä näkyy esim. siinä, että koulukuraattorin ja kou lu psy ko lo gin palveluille on suurempi tarve mitä sitä pystytään tällä hetkellä tarjoamaan. Joutsassa lapsiperheiden palveluita tulee kehit tää perhekeskusmallin mukaan ja näitä palveluita työryhmä esit tää järjestettävän tulevassa laajan palvelun sote-keskuksessa. Arvioitaessa terveyskeskuspalveluiden käyttöä, tulee tilastoista ilmi, et tä psykiatrin käyntien määrä on suuri ja päihde- ja mie len ter veyskun tou tu jien palveluiden järjestäminen on Joutsassa hajanaista. Kaik kien ikäryhmien palveluissa tulee palvelurakennetyöryhmän mukai ses ti panostaa jatkossa enemmän ennaltaehkäisevään toi mintaan. Työttömyys on Joutsassa suurta ja erityisesti vaikeasti työllistyvien ja pit kä ai kais työt tö mien määrä on suuri. Työttömien sekä mie len terveys- ja päihdekuntoutujien osalta työryhmä esittää erityisen huomion kiinnittämistä matalan kynnyksen palveluiden järjestämiseen se kä työttömien osalta uuden toimintamallin luomiseen, missä yhteis työ tä tehdään yritysten sekä Te-toimiston kanssa nykyistä tii viimmin. Yhtenä työllisyyttä lisäävänä keinona voisi olla yrityksille tar jot tava Joutsa-lisää pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä. Rakenteilla olevan uuden Nova-sairaalan hoitoprosessien uu dis ta misen myötä sairaalassaoloaika lyhenee ja lähipalvelut tulee suun ni tella niin, että potilaan siirtyminen mahdollisimman pian omalle paik kakun nal le pystytään turvaamaan. Palvelujen rakentamisessa tulee vält tää päällekkäistä organisoimista julkisen ja yksityisen sektorin toi-

min nan välillä. Tulevaisuudessa tulee eri sektoreiden palvelujen täyden tää toisiaan ja verkostoitua keskenään nykyistä enemmän. Palvelurakenneuudistuksen yksityiskohtia tulee suunnitella kiin teässä yhteistyössä maakunnallisen sote-valmistelun kanssa. Lisäksi palvelurakennetyöryhmä esittää, että sote-keskuksen yh teyteen rakennetaan tilat kunnan hallintokeskukselle. Kunnan edustajille on luovutettu Jarmo Liukkosen toimesta 23.3.2017 adressi vuodeosaston säilyttämisen puolesta. Adressin on allekirjoittanut 1500 asiasta huolestunutta kansalaista. Jätetty ad ressi on huomioitu nyt käsittelyssä olevassa pal ve lu ra ken ne-esi tyk ses sä siten, että sairaanhoidolliset palvelut säilyvät Jout sas sa. Joutsan kunnan sote-palvelurakenneselvitys on esityslistan liitteenä. (Valmistelijat Päivi Hakulinen, peruspalvelujohtaja p, 0400 6412 105 ja Terhi Kallio asumispalveluiden ja hoitotyön esimies p, 040 358 8160). Peruspalvelujohtajan ehdotus: Perusturvalautakunta hyväksyy palvelurakennetyöryhmän tekemät lin jauk set uudesta palvelurakenteesta ja päättää käynnistää tulevien so te pal ve lui den järjestämisen valmistelun palvelurakennetyöryhmän te ke mien linjausten mukaisesti. Keskustelun jälkeen peruspalvelujohtaja teki uuden ehdotuksen. Peruspalvelujohtajan muutettu päätösehdotus: Perusturvalautakunta hyväksyy muilta osin pal ve lu ra ken ne työ ryhmän antaman raportin, lukuunottamatta sairaanhoidollisen yksikön ra ken ta mi ses ta Palvelukeskus Jousen Koivulan yksikköön. Perusturvalautakunta esittää sairaanhoidon- ja kuntoutusyksikön rakentamista uuden laajan palvelun sote-keskuksen yhteyteen. Peruspalvelujohtajan ehdotus hyväksyttiin. Asumispalveluiden ja hoitotyön esimies Terhi Kallio oli esittelemässä palvelurakennetyöryhmän selvitystä. Kunnanhallitus 02.10.2017 99 Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy raportin palvelurakennetyöryhmän esit tämäs sä muodossa.

Terhi Kallio ja Päivi Hakulinen olivat paikalla kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana. Kunnanjohtajan muutettu ehdotus: Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi palvelurakennetyöryhmän ra por tin, joka ohjaa sote-keskuksen suunnittelua. Raporttiin sisältyvän sairaan hoi dol li sen yksikön sijoittumisesta uudisrakennukseen tai pal velu kes kus Jouseen päätetään vielä erikseen.kunnanviraston ti lo ja ei sisällytetä hankkeeseen. Raportti saatetaan kunnanvaltuustolle tiedoksi ja sen toimeenpanoa jal kaut ta vaan työryhmään nimettiin Harri Nissinen, Päivi Hakulinen, Ter hi Kallio, Marjatta Virtanen ja Päivi Ylä-Kolu. Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Kunnanvaltuusto 16.10.2017 36 Esityslistan liitteinä palvelurakenneselvitys ja pal ve lu ra ken ne työ ryhmän raportti. Asiakokonaisuudesta käytiin yksityiskohtainen keskustelu valtuuston kokouksessa. Puheenvuoroissa Jarmo Liukkonen esitti huolensa Palvelukeskus Jousen Koivula -yksikön kohtalosta. Petteri Oksanen ja Niilo Peltonen nostivat esiin mm. hankkeen toteutuksen kiirehtimisen. Lea-Elina Nikkilä korosti yhdenvertaisten, laadukkaiden ja tasavertaisten palvelujen tarjoamista ja toivoi mm. ekologisten tekijöiden huomioimista ratkaisujen tekemisessä. Keijo Suomalainen totesi isojen ratkaisujen olevan vielä edessäpäin ja totesi, että asia on etenemässä myönteisesti. Puheenjohtaja Heikki Kuurne totesi puheenvuorojen olleen kannustavan myönteisiä asiakokonaisuuden osalta. Muutosesityksiä kunnanhallituksen esitykseen ei käytetyissä puheenvuoroissa tullut. Kunnanhallituksen esitys hyväksyttiin. Palvelurakenneselvitys pöytäkirjan liitteenä nro 6 ja palvelurakennetyöryhmän raportti liitteenä nro 7.