Dialogisuus rikos- ja riita-asioiden sovittelussa (Päivitetty: 29.8.2012 11:11) AM AS T/A Aihealue: rikollisuus ja väkivalta Tyyppi: ehkäisevä toiminta varhainen tuki ja puuttuminen korjaava työ/kuntouttava kehittämistyö muu: Dialogisuus rikos- ja riita-asioiden sovittelussa Syntynyt osana: perustoimintaa Hyvä käytäntö pähkinänkuoressa: Dialogisuus on käsite, jolla voidaan kuvata kahden tai useamman henkilön vastavuoroista käyttäytymistä. Dialogisen sovittelun tavoitteena on luoda sovittelijoiden avustuksella luottamuksellinen ilmapiiri sekä kuunteleva, kysyvä ja vastaava, moniääninen ja vastavuoroinen, dialoginen vuorovaikutustilanne rikoksen tai riidan osapuolille. Dialogin avulla on tarkoitus löytää uudenlaisia rakentavia näkökulmia ja saavuttaa uusi ymmärrys osapuolten välille. Dialogi on restoratiivisen oikeuden ydin. Hyvän käytännön toteuttaminen Mitä toimijoita, resursseja ja prosesseja edellyttää: Dialogisuuden toteutuminen sovittelutoimintaa ohjaavana menetelmänä on sovittelutoimistojen henkilöstön vastuulla ja mahdollistuu sovittelijoiden koulutuksen ja ohjauksen keinon. Dialogisen sovitteluprosessin resurssina ovat vapaaehtoiset, koulutetut sovittelijat ja heitä ohjaava ammattihenkilöstö. Muut palvelujärjestelmät ovat tämän prosessin käytössä ja tukena. Sovittelun osapuolet tulevat vapaaehtoisesti mukaan sovitteluprosessiin. Ennen sovittelua on varmistettava, että osapuolet ovat valmiita käsittelemään asiaansa, kuulemaan vastapuolen näkemyksiä ja etsimään ratkaisuja dialogisesti sovittelun keinoin. Dialogin keskeisiä arvoja ovat kunnioitus, vallan tasapaino, kuulluksi tuleminen ja moniäänisyys. Dialogissa pyritään kohtaamaan erimielisyydet ilman vastakkainasettelua. Tavoitteena on tutkia sellaisiakin näkökulmia, jotka ovat itselle vieraita. Vuoropuhelussa tavoitteena on saattaa erilaiset kokemukset, näkemykset, tarinat, ja arvot keskusteluun keskenään. Kielellä ja sanoilla on keskeinen merkitys. Ihmiset rakentavat kielen avulla sen todellisuuden, jota he elävät. Kielessä määritellään käsitteet ja etsitään yhteinen ymmärrys sanoille, merkityksille ja sovitteluun liittyville tapahtumille. Sovittelijat auttavat osapuolia tulemaan ymmärretyiksi ja ymmärtämään toisiaan. Vuoropuhelu huomioi kaikkien osapuolten erilaiset asemat suhteessa soviteltavaan asiaan. Dialogin avain on kuunteleva keskustelu. Kuuntelemisen taito on muiden kuin itsensä pitämistä keskipisteessä. Kuuleminen on kiinnostusta toisen merkityksistä puheena olevasta asiasta. Ilman kokemusta omasta kuulluksi tulemisesta ei voi tapahtua toisen merkitysten kuulemista ja ymmärtämistä. Sovittelijat auttavat osapuolia kuunteluun ja vuoropuheluun tekemällä tarkentavia kysymyksiä tapahtuneen merkityksistä. He varmistavat näkökulmien ja merkitysten esiin tulemisen kohtaamisessa.
Sovitteluprosessi etenee dialogisesti ja asiakaslähtöisesti kaikissa sen vaiheissa. 1. Yhteydenotto asiakkaaseen; kirjeet ja puhelinyhteydet, tapaamiset Asiakkaan sisäinen sovintopuhe alkaa, kun sovittelija tarjoaa sovittelun mahdollisuutta. Yhteydenotoissa sovittelija herättää osapuolen kiinnostuksen ratkaisujen etsimiseen kysymällä ja kuuntelemalla hänen tavoitteitaan. 2. Sovitteluprosessin valmistelu asiakkaiden kanssa erillistapaamisissa ja puhelinyhteyksissä. Sovittelijan tehtävänä on aktiivisesti kuunnella sovitteluun osallistuvien tarinat ja auttaa heitä löytämään näkökulmia tilanteen ratkaisemiseksi. 3. Yhteistapaamiset Sovittelija tukee ja kannustaa osapuolia sovitteluprosessin aikana etsimään tarkoituksenmukaisia ja heille riittävän hyviä ratkaisuja. Sovittelija toimii vuoropuhelun mahdollistajana ja auttaa avaavilla kysymyksillään osapuolia tuomaan esille heille tärkeitä merkityksiä ja tavoitteita asian suhteen. Tapaamisissa on tärkeä luoda turvallinen ilmapiiri, jossa osapuolet uskaltavat tuoda näkökulmansa esiin. Tähän liittyy tärkeänä osana aktiivisen, arvostavan kuuntelun merkitys. Vuoropuhelussa mahdollistuu yhteisesti ymmärrettyjen merkitysten ja osapuolten tavoitteiden löytyminen. Kaikkien sovittelun osapuolten näkökulmien esille tulemista tuetaan. Keskeistä on, että sovitteluprosessiin osallistujat saavat kokemuksen omasta osallisuudesta itseään koskevan asian ratkaisussa. 4. Sopimuksen seuranta Sovittelun ammattihenkilöstön suorittamassa sopimusten seurannassa ollaan kiinnostuneita asiakkaiden kokemuksesta, sopimuksen toteutumisesta ja sen hetkisistä merkityksestä. Miten aiotaan levittää ja juurruttaa: Dialogista työskentelyotetta levitetään ja juurrutetaan sovittelijoiden perus- ja jatkokoulutuksessa ja ohjaajakoulutuksessa. Vapaaehtoissovittelijoiden koulutuksen ohella myös ammatihenkilöstön osaamista dialogisuudesta laajennetaan ja syvennetään pitkäkestoisissa koulutuksissa, valtakunnallisissa työkokouksissa ja tapaamisissa. Dialogisuutta vahvistetaan tietoisesti sovittelutoiminnan arjen päivittäissä toiminnoissa ja kohtaamisissa. Hyvän käytännön arviointi Käytännön vaikuttavuudesta ja toimivuudesta on: ammattilaistietoa (AM) asiakkaan/käyttäjän tietoa (AS) tutkijan/arvioijan tietoa (T/A) Miten tieto on kerätty ja mitä se osoittaa: Asiakkaiden kokemuksia sovittelusta on kerätty eri sovittelutoimistojen asiakaspalautekyselyissä, valtakunnallisissa arviointiraporteissa ja tutkimuksissa (ks.kohta 14). Asiakaspalautteiden ja tutkimusten yhtenä osa-alueina on asiakaan kokemus sovitteluneuvottelusta, sen merkitys asiakkaalle, joten dialogisuuden toteutumista on tarkasteltu asiakaskokemusten perusteella. Sovittelutyöntekijöiden käytössä olevia dialogisia käytäntöjä ja dialogisuutta edistäviä menetelmiä on kerätty learning cafe-menetelmällä sovittelun vastuuhenkilöiltä Sovittelun kehittämispäivillä Kemissä 10-11.2.2009. Tutkimusten tulokset Sovittelun kehittämispäivillä Kemissä 2009 kerätyn tiedon mukaan käytössä on jonkin verran dialogisuutta edistäviä elementtejä niin asiakastyössä, viranomaisyhteistyössä,
esimiestyöskentelyssä, vapaaehtoisten ohjauksessa ja sovitteluprosessin ohjauksessa. Dialogisuus kiinnostaa työntekijöitä. Sekä tutkimustiedon että asiakaspalautteiden perusteella voidaan arvioida, että tyytyväisyys sovitteluun liittyy usein asiakkaan kokemukseen tulla kuulluksi, ymmärryksen lisääntymiseen, kohtaamisen helpottavaan vaikutukseen. Tutkimusten mukaan suomalaisen sovittelun kritiikki kohdistuu dialogin pinnallisuuteen sekä dialogisuutta edistävien osapuolten ennakkotapaamisten puuttumiseen sekä siihen, että sovittelu on koettu kiireiseksi, puolueelliseksi tai sovittelun valmistelu puutteelliseksi. Kerätty tieto osoittaa sitä, että sovittelutoimintaa tulee kehittää voimakkaasti työntekijöiden ja sovittelijoiden osaamisen vahvistamiseksi, dialogisen asiakastyön vahvistamiseksi ja sovittelun restoratiivisten elementtien lisäämiseksi. Hyvän käytännön taustaa Missä kehittynyt ja kokeiltu: Rikosten ja riitojen sovittelua on toteutettu Suomessa vuodesta 1983 alkaen. Sen sisällöllisiä tavoitteita säädettiin mm. Euroopan neuvoston suosituksessa. Sovittelulaki (1015/2005) ohjaa ja määrittelee sovittelutoiminnan edellytyksiä. Laki määrittelee mm. sovittelijan tehtäväksi sovitella puolueettomasti ja kaikkia osapuolia kunnioittaen sekä auttaa osapuolia löytämään keskenään heitä tyydyttävät ratkaisut rikoksesta sen uhrille aiheutuneiden henkisten ja aineellisten haittojen hyvittämiseksi. Sovittelu on restoratiivisen oikeuden ilmentymä, jonka arvot toteutuvat käytännössä dialogisessa sovitteluprosessissa. Hyvän käytännön prosessikuvausta on tehty vuoden 2010 ja kevään 2011 aikana työryhmässä, jonka jäsenillä on pitkä kokemus sovittelusta sekä perehtyneisyyttä dialogisuuteen. Työryhmän jäsenet ovat olleet kolme sovittelutoimiston johtajaa. Kehittämistyötä ja prosessia on koordinoinut Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Olettamukset käytännön vaikutuksista: Dialogisuus avaa mahdollisuuden yhtenäisten työprosessien muodostumiselle valtakunnallisesti eri sovittelutoimistoimistoihin. Dialogisuus voisi olla yhtenäinen ajattelu- ja työskentelytapa, jota kaikki sovittelutoimistot sitoutuvat noudattamaan työskentelyssään. Avoin dialogisuus tuo mukanaan oman toiminnan jatkuvan arvioinnin. Se lisää toiminnan moniäänisyyttä ja asiakkaan äänen kuulluksi tulemista. Uudet ideat ja ajatukset pääsevät esille ja osaksi tarvittavaa kriittistäkin keskustelua sovittelutoiminnan perustehtävästä ja sen kehittämisestä entistä paremmin vastaamaan asiakkaiden tarpeita. Miten asiakkaiden näkökulma on huomioitu: Sovittelutoimistot keräävät asiakaspalautetta aktiivisesti liittyen asiakaspalveluun ja sovitelusopimuksien seurantaan. Dialogisuuden toteutumisessa on kyse vastavuoroisesta vuorovaikutuksesta, johon perehdytään sovittelijakoulutuksissa. Asiakaspalaute on erityisen tärkeä mittari dialogisuuden onnistumisen suhteen ja niistä saatava tieto hyödynnetään palvelun kehittämiseksi entistä dialogisemmaksi. Asiakaspalautetteen keräämistä tulee kehittää entistä selkeämmin dialogisuuden onnistumista mittaavien elementtien kautta, kuten kuulluksi tulemisen kokemuksen, turvallisuuden tunteen, luottamuksen syntymisen, läsnäolon jne kokemusta. Yhteystiedot:
Helena Pohjanvirta, p. 040 5965750, etunimi.sukunimi@sovittelu.fi Reetta Ikonen, p. 040 5965760, etunimi.sukunimi@sovittelu.fi Seija Kinnunen, p. 050 307 6609, etunimi.sukunimi@jkl.fi Lähteet ja linkit: Bahtin B. 1991. Dostojevskin poetiikan ongelmia. Kustannus oy Orient Express. Gellin M. 2011. Sovittelu koulussa. PS-kustannus. Haarakangas K. 2008. Parantava puhe. Magnetum. Haarakangas K. 2010. Dialogisuus, restortiivisuus ja sovittelu- luentomateriaali. Sovittelun valtakunnallinen täydennyskoulutus Oulu. Haarakangas K. 2011. Voimistava läsnäolo. PS-kustannus. Hänninen V. 1999. Sisäinen tarina, elämä ja muutos. Tampereen yliopisto Isaacs W. 2001.Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito. Gummerus Kirjapaino Oy. Mattila A. 2006. Näkökulman vaihtamisen taito. WSOY. Mönkkönen K. 2007. Vuorovaikutus. Dialoginen asiakastyö. Edita. Mönkkönen K & Roos S. 2009. Työyhteisötaidot; Mönkkönen K, Roos S. 2009, UNIpress. Pehrman T. 2011. Paremmin puhumalla. Restoratiivinen sovittelu työyhteisöissä. Lapin yliopistokustannus. Riikonen E. Smith G. 1998, Inspiraatio ja asiakastyö. Vastapaino. Seikkula J & Arnkil T. 2009. Dialoginen verkostotyö. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Umbreit M. S. 2000. The Handbook of Victim Offender Mediation - An Essential Guide to Practice and Research. Jossey-Bass. Volosinov V. 1990. Kielen dialogisuus. Vastapaino. Käytännön toimivuutta ja vaikuttavuutta koskevat lähteet: Elonheimo H. 2010. Nuorisorikollisuuden esiintyvyys, taustatekijät ja sovittelu. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C 299. Eskelinen O. 2005. Hermot vapautu ja tuli puhdas olo. Alle 15-vuotiaiden rikosten sovittelun käytännöt ja vaikutukset. Lapset rikosten sovittelussa - tutkimusprojektin raportti. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2005:3. Flinck A. & Iivari J. 2004. Lähisuhdeväkivalta sovittelussa. Tutkimus- ja kehittämishankkeen realistinen arviointi. Stakes. Iivari J. 2010. Oikeutta oikeuden varjossa. Rikossovittelun täytäntöönpanon arviointitutkimus.
Raportti 5/2010. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kippo-Pohjanvirta H. 2000. Sovintoa edistävä puhe. Dialogin rakentaminen rikosten ja riitojen sovittelussa narratiivisessa orientaatiossa. Mikkelin Ammattikorkeakoulu. Sarja B 27. Mielityinen I. 1999. Rikos ja sovittelu. Valikoituminen, merkitys ja uusintarikollisuus. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitoksen julkaisuja 167.