M/17/Yt 53/1 Ylitornio V. Yletyinen Ylitornion Kivilompolon malmitutkimukset kesällä 1953 Vuonna 1952 suoritetut malmitutkimukset Ylitornion Kivilompolossa, jossa oli tavattu useita molybdeenihohdelohkareita, antoivat niin positiivisia tuloksia, että jatkotutkimukset katsottiin aiheellisiksi. Jo syksyllä tutkittiin alue sähköisesti ja tällöin havaitut indikaatiot olivat yhtenä viitteenä jatkotutkimuksille. Kesällä 1953 täydennettiin geofysikaalista tutkimusta magneettisilla mittauksilla, joista lähemmin erillisraporteissa. Varsinaisina geologisina tutkimuksina suoritettiin lohkare-etsintää ja kallioperäkartoitusta sekä syväkairauksia nk. pääindikaatiovyöhykkeellä. Lisäksi teki maisteri K. Kauranne alueella moreenitutkimuksia. Lohkaretutkimusta ja kallioperäkartoitusta suoritti allekirjoittanut apunaan ylioppilas Torsti Lammela ja koululainen Antti Salli. Tutkimukset aloitettiin 12.6.1953 ja ne loppuivat kesäapulaisten osalta 31.8.1953. Allekirjoittanut jatkoi kenttätutkimuksia pääasiassa porauksia tarkastellen 15.10.1953 saakka. Kesällä 1953 suoritettujen lohkaretutkimusten pohjana olivat sähköisissä mittauksissa saadut indikaatiot. Aluksi tutkittiin nk. pääindikaation (eteläinen indikaatio) suojapuoli. Lohkare-etsintä tehtiin annettujen ohjeiden mukaan tarkkana tutkimuksena. Tällöin käytiin läpi kaikki kovat maat tarkastaen mahdollisimman tarkkaan havaittavissa olevat kivet. Tämä tutkimus tuottikin runsaasti molybdeenihohdelohkareita, tosin kohtalaisen heikoin pitoisuuksin. Molybdeenihohde esiintyy useimmissa lohkareissa kapeina silauksina tai pienenä pirotteena kvartsijuoniin liittyen. Lohkareiden kivilajina on harmaa tai punertava selvästi liuskeinen gneissi, jossa, on tavallisesti kalimaasälpähajarakeita sekä kvartsi-, pegmatiitti- ja apliittijuonia. Runsas ruosteisesta pinnastaan helposti tunnettava lohkareisto tavattiin indikaation X 100.84 Y 202.80 suojapuolella, osittain myös sen päällä. Tälle lohkareistolle on tyypillistä magneettikiisu-kuparikiisu-molybdeenihohde-parageneesi ja siinä on magneettikiisua melko runsaasti. lohkareiden suuri lukumäärä viittaisi niiden olevan melko läheltä kotoisin ja tehdyt kaivaukset osoittivat asian näin olevan. Tästä lähemmin jäljempänä.
2 Lohkare-etsintöjä suoritettiin myös pääindikaation pohjoispuolella, josta tavattiin eräitä mielenkiintoisia lohkareita. X 100.7, Y 201.7 seuduilla on lohkareisto, jossa kivilajina on punertava graniitti ja siinä on heikkoa Mo-pirotetta. Saman tyyppisiä lohkareita on myös X 100.9, Y 201.4 alueella. X 100.47, Y 201.7 löytyi noin 2.3x2x0.8 m:n kokoinen lohkare, joka kivilajiltaan on gneissigraniitti. Lappeellaan olevan lohkareen laidoilla on näkyvissä noin ½ m leveä kvartsijuoni, jossa on melko runsaasti molybdeenihohdetta ja vähän pyriittiä. Lohkare on ehkä paras kvartsijuonityyppinen lohkare, mitä alueelta on löydetty. -Huomattavampi on kuitenkin X 100.42, Y 201.51 löytynyt lohkare, joka on läpimitaltaan 0.3-0.5 m. Kivilajiltaan se on serisiittinen, kvartsirikas ja klastiset piirteet viittaavat kvartsiittiseen alkuperään. Se sisältää molybdeenihohdetta, pyriittiä ja kuparikiisua. Verrattaessa tätä lohkaretta edellisenä kesänä löytyneeseen lohkareeseen 63/VY/52 havaitsee niiden mikroskooppisesti muistuttavan varsin paljon toisiaan. Mikroskooppinen tutkimus osoittaa molempien olevan serisiittikvartsiitteja. Molemmista lohkareista tehtiin kaksi ohuthiettä ja niistä tehtiin intergraatioanalyysit (pistelaskijasysteemi). Saadut tulokset olivat varsin yhtäpitäviä ja ne esitetään oheisessa taulukossa. Tarkasteltaessa saatua tulosta voidaan huomata eroja kivien mineraalikoostumuksessa. Erityisesti pistää silmään aksessoristen mineraalien eroavaisuudet. Aikaisemmin löydetyssä lohkareessa on titaniittia, joka toisesta lohkareesta puuttuu kokonaan. Sen sijaan viimemainitussa on mineraalia, joka ominaisuuksiltaan lähinnä muistuttaa topaasia ja sitä ei ole tavattu edellisessä lohkareessa. Malmin prosenttinen osuus on erilainen. Sille ei kuitenkaan voine antaa erikoista merkitystä, koska jo makroskooppisesti samassakin näytteessä voi havaita huomattavaa kiisuisuuden vaihtelua. Kalimaasälpää on ainoastaan viimeksi löydetyssä lohkareessa suoritetun laskun mukaan. Tosiasiassa on kuitenkin myös edellisessä sitä tavattu, kuitenkin vähäisemmässä määrässä. Lohkareiden päämineraalien määrässä on myös eroa. Kun lasketaan serisiitin määrän suhde kvartsiin, saadaan 63/VY/52:ssa 0.233 ja lohkareesta Seris./53 0.109. Ero ei kuitenkaan yllä olevan mukaan ole kovin suuri ja määrityksen virhemahdollisuutta lisää ko. lohkareiden epähomogeenisuus. Mikrorakenteensa puolesta ei lohkareissa näyttäisi olevan selvää eroa. Kun edellä kuvatunlaisten lohkareiden alkuperää pohditaan, niin tuntuu todennäköiseltä, että ne ovat kotoisin saman tyyppisestä muodostumasta, serisiittikvartsiittivyöhykkeestä. Aivan samasta paikasta ei kuitenkaan voi olettaa niiden olevan. Vaikka eroavuudet ovat pieniä, ovat ne kuitenkin riittäviä osoittamaan, että kyseiset lohkareet ovat eri alatyyppejä. Tässä yhteydessä voi mainita, että X 101.0, Y 201.0 vaiheilla oli pari serisiittikvartsiittilohkaretta, joissa oli pyriittiä, mutta molybdeenihohdetta ei niissä ole tavattu.
3 63/VY/52 Seris. lohkare/53 Mineraalit 4936 5881 Keskiarvo 5735 5860 Keskiarvo Kvartsi 79.2 % 79.6 % 79.4 % 85.2 % 82.3 % 83.8 % Serisiitti 18.9 % 18.4 % 18.6 % 9.2 % 9.0 % 9.1 % Malmi 1.7 % 2.0 % 1.9 % 4.2 % 7.1 % 5.6 % Topaasi 1.1 % 1.4 % 1.2 % Titaniitti 0.2 % 0.1 % Kalimaasälpä 0.3 % 0.2 % 0.3 % 100.0 % 100.0 % 100.0 % 100.0 % 100.0 % 100.0 % Viimeksi mainittujen koordinaattien vaiheilla on normaalia gneissityyppiä olevia lohkareita. Muutamat lohkareet poikkesivat kuitenkin tästä tyypistä. Kivilaji on punainen, hienojakoinen gneissi, jossa on kalimaasälpähajarakeita. Kaikkien tällä alueella löytyneiden lohkareiden Mopitoisuudet ovat kuitenkin varsin pieniä. - Mikkelinjoen N-puolella linjasta Y 201.0 itään olevilla kovilla mailla suoritettiin varsin tarkkoja lohkaretutkimuksia, sieltä ei kuitenkaan tavattu molybdeenihohdepitoisia lohkareita. Linjasta Y 201.0 länteen suoritettiin ylimalkaisempia tutkimuksia, samoin linjoitetun alueen pohjoisosassa. Näissä tutkimuksissa seurattiin pääasiassa linjoja ja mikäli ne leikkasivat soita, lähimpien kovien maiden reunoja. Linjoituksen pohjoisosassa oli varsin vähän kiisupitoisia lohkareita ja tällä hetkellä jää selvittämättä pohjoisen vahvan indikaation aiheuttaja. Sen sijaan tavattiin läntisellä alueella joitakin lohkareita, joiden pitoisuudet olivat kuitenkin melko heikkoja. Oman mainintansa ansaitsee myös X 102.02, Y 201.30 löydetty laattamainen lohkare kooltaan 0.3x0.3x0.1 m. Sen kivilajina on kerroksellinen biotiittiplagioklaasigneissi ja siinä on sinkkivälkerikkaita kerroksia. Lisäksi siinä on lyijyhohdetta ja joitakin pyriittirakeita. Analyysin perusteella on siinä 3.5 % Zn ja 0.9 % Pb. Alueella täydennettiin viime kesänä suoritettua kallioperäkartoitusta. Kesän työskentelyä varten saadut ilmakuvakartat olivat tässä kuten lohkaretutkimuksissakin hyvänä apuna. Kartoitus rajoittuu pääasiassa linjoitetulle alueelle. Edellisenä vuonna löydettyjen paljastumien lisäksi tavattiin pieniä laakeita paljastumia linjoituksen itäreunassa. Niiden kivilajeina oli vaihtelevia gneissejä. Paitsi maasälpiin nähden oli huomattavaa vaihtelua kiilteessä, eräs vyöhyke oli
4 serisiittigneissiä. Tämän vyöhykkeen pohjoispuolelle kaivettiin lohkaretutkimuksiin ja sähköisiin indikaatioihin nojautuen monttu. Sen sijainti on X 100.82, Y 202.84. Noin 1 m:n syvyydessä saavutettiin kallio, jota seurattiin liuskeisuuden suunnassa noin 5 m ja liuskeisuutta vastaan kohtisuoraan suurin piirtein saman verran. Kivilajina oli kalliossa biotiittirikas gneissi, jossa oli melko runsas magneettikiisupirote. Lisäksi on siinä kuparikiisua sekä kalvomaisina juonina että pieninä rakeina magneettikiisussa. Siellä täällä näkee jonkin molybdeenisuomun. Analyysi No 3817 antoi tuloksia: Mo 0.16 %, Cu 0.11 %, Au heikkoja jälkiä, Ag 3 g/t ja Zn 0.08 %. Toinen monttu tehtiin edellisestä noin 40 m N, mutta noin 2 m:n kaivamisen jälkeen luovuttiin kuopan syventämisestä, koska kalliota ei tavattu ja koska kuoppaan tuli runsaasti vettä. Toinen mielenkiintoinen paljastumasarja on Kallijärven E-puolella, X 100.5, Y 199.95 seuduilla. Vallitsevina kivilajeina siellä ovat gneissit, joskin on myös selviä liuskeosueita niissä näkyvissä. Siellä on loivasti liuskeisuutta leikkaavia kvartsijuonia ja kahden juonen yhteydessä on tavattu molybdeenihohdetta. Toinen juoni on paljastumassa X 100.45, Y 199.98. Siellä on liuskeisuutta myötäillen nähtävissä noin 10 m:n matkalla kvartsijuoni, jonka leveys vaihtelee muutamasta cm:stä noin ½ m:iin. Paljastuman itäpäässä on juonen laidoilla molybdeenihohdekasaumia, jotka leveimmillään ovat noin 1 cm:n vahvuisia. Keskiosassaan kvartsijuoni levenee ja siinä on molybdeenihohdetta myös juonen keskellä. Tällöin esiintyy molybdeenihohde suomusykeröinä, jotka ovat suurimmillaan parin senttimetrin läpimittaisia. Epätasaisesti jakautuneena näkyy molybdeenihohdetta koko matkan, jonka kvartsijuoni on näkyvissä. Paljastumassa Y 199.93, X 100.47 on toinen kvartsijuoni samanlaisessa gneississä kuin edellinenkin ja leveydeltään samaa suuruusluokkaa. Juonta on näkyvissä noin 6 m. Juoni ei ole liuskeisuuden suuntainen, vaan näyttää olleen sitä leikkaava. Myöhemmässä vaiheessa, todennäköisesti liikuntojen yhteydessä, on kvartsijuoni mennyt kappaleiksi ja nämä kappaleet ovat pyöristyneet, joten nykyisellään juoni on "helminauhamainen". Molybdeenihohde on näiden kvartsipallojen laidoilla kapeina suomujonoina. Koska sähköiset tutkimukset olivat antaneet selviä indikaatioita alueille, joita oli syytä pitää kriitillisinä lohkareisiin nähden, suoritettiin alueella yhdellä koneella kairauksia ja ehdittiin kesäkauden aikana kairata kolme reikää. Niiden sijainnit ovat seuraavat: Reikä No 1 X 100.490 Y 201.000. Suunta N Kaade 45 syv. 169.00 Reikä No 2 X 100.460 Y 200.900 Suunta N Kaade 45 syv. 165.92 Reikä No 3 X 100.810 Y 202.850 Suunta N30W Kaade 45 syv. 134.90
5 Reikä No 1. Se kairattiin pääindikaatioon tarkoituksena lävistää molemmat indikaatiot, jotka kulkevat vierekkäin n. 50 m:n etäisyyksillä toisistaan. Kokonaisuudessaan reikä leikkaa gneissiluokkaan laskettavia kivilajeja. Tyypillisin kivilaji näissä on gneissi, jossa keskirakeinen pohja muodostuu kvartsista, maasälvistä ja kiilteistä. Kvartsi on useimmiten aaltosammuvaa lukuunottamatta karkearakeisia osuuksia, jotka useimmiten ovat sekundäärisiä juonia. Maasälpä on osittain albiittista plagioklaasia, osittain kalimaasälpää ja niiden suhde näyttää vaihtelevan epäsäännöllisesti. Kiilteet ovat biotiittia ja serisiittiä. Harvoin tapaa biotiittia yksinään, useimmissa tapauksissa esiintyvät kiilteet yhtäaikaisesti siten., että biotiitti näyttäisi muuttuvan vaaleaksi kiilteeksi. Porfyroblastit ovat pääasiassa mikrokliiniä. Kuvatunlaisten gneissien ohella esiintyy muuttumisasteeltaan vaihtelevia liuskefragmentteja. Makroskooppisesti vaaleina tyyppeinä esiintyy kvartsi-plagioklaasiliuske, jossa näkee klastista rakennetta. Kiilleliuskemaiset fragmentit esiintyvät arpimaisina pieninä kiillekasaumina tai, kuten kaikissa poratuissa rei'issä on havaittu, leveämpinä liuskepatjoina. Malmimineralisoitumiseen nähden on todettava, että koko reiässä on siellä täällä havaittavissa pieniä kiisupitoisuuksia, kiisujuonet ovat pääasiassa magneettikiisua. Huomionarvoista kuitenkin on, että kuparikiisua on aina magneettikiisun ohella ja lisäksi on tavattu muutamia juonia, joissa kuparikiisu on pääasiallinen malmimineraali. Sinkkivälkettä on mikroskoopilla havaittavia määriä. Molybdeenihohdetta on reikä No 1:ssä syvyydellä 122.05 noin 2 cm leveän leikkaavan kvartsijuonen yhteydessä kapea silaus. Reikä No 2 sijaitsee edellisestä reiästä 100 m länteen. Kivilajiltaan se vastaa reikä No 1:tä samoin kiisupitoisuudeltaan sekä mineraalisisällöltään, myös niiden paljoussuhteilta. Molybdeenihohdetta tavattiin syvyydessä 48.90 joku rae, huomattava on, että samoilla syvyyksillä oli eräässä magneettikiisujuonessa vähän lyijyhohdetta. Reikä No 3 on pääindikaation E-päässä. Kivilajiltaan sekin on pääasiassa gneissejä. Lisäksi siinä on myös liuskepatjoja, joissa kiilleliuskeen lisäksi on myös amfiboliittia, joka mineraalisisältönsä puolesta vastannee karsimuodostumia. Kiisuisuudeltaan on tämä reikä runsain. Välillä 14.00-36.50 on kohtalainen pirote alkupäästään pääasiassa pyriittiä, 29.00 seuduilla tulee magneettikiisu pääasialliseksi malmimineraaliksi. Molybdeenihohdetta on nähty syvyyksissä 18.83, 29.40, 33.85. Suoritetut syväkairaukset eivät tuoneet ratkaisua Mo-lohkareiden emäkallion etsimisessä. Kuitenkin ne osoittavat, että alueella ja myös indikaatiovyöhykkeillä on pieniä määriä molybdeenihohdetta kallioperässä. Pitoisuudet eivät kuitenkaan nouse louhintaan kelpaaviksi
6 arvoiksi, joskin monttu 1:n arvo on jo huomionarvoinen. Sen sijaan serisiittikvartsiittityyppistä kivilajia ei kairauksissa tavattu, eivätkä molybdeenihohdepitoisuudet, jotka tavattiin rei'issä 1 ja 2, vastaa parhaiden lohkareiden Mo-pitoisuutta. Porauksissa tavattiin kuitenkin runsaasti kvartsia ja kvartsi-maasälpäjuonia, joita on myös Mo-pitoisissa lohkareissa. Yleiskivilajit, joita tavattiin porarei'issä vastaavat myös lohkareiden kivilajeja. Ne heikot kiisupitoisuudet, jotka kairauksissa tavattiin voinevat aiheuttaa ko. sähköiset indikaatiot. Poraprofiileissa tavatut liuskepatjat, joista erityisesti on mainittava magneettikiisupitoinen kiilleliuske, voivat myös omalta osaltaan olla eräiden indikaatioiden aiheuttajia. Kivilompolon järveä lähinnä olevat indikaatiot ovat Monttu 1:ssä ja porareikä 3:ssa tavattujen kiisuparageneesien aiheuttamat. On kuitenkin syytä mainita, että kvartsijuonityyppinen Mo-lohkareisto ei erillisine kiisukasaumineen edellytä sähköjohtokyvyn nousua. Kuten edellä jo mainittiin, löydettiin kesän aikana runsaasti uusia molybdeenihohdepitoisia lohkareita. Niitä ei kuitenkaan voida yhdistää yhtenäiseksi viuhkaksi. Sen sijaan voidaan erottaa omina erillisinä tyyppeinä muutamia lohkareikkoja. Tällaisia on ensiksi selvänä erillisenä tyyppinä tunnettava ruosteinen magneettikiisu-kuparikiisu-molybdeenihohde-kiillegneissilohkareisto Kivilompolon järven W-puolella. Täällä voitiin myös todeta, kuinka lohkareisto on varsin lyhyen matkaa kulkenut. Tämän selvitti Monttu 1, jossa kallio tavattiin. n. 1 m:n syvyydessä. Toisena erillisenä viuhkana esiintyy graniittityypin lohkareisto X 100.7, Y 201.7 ja X 100.9, Y 201.4 vaiheilla. Omana tyyppinä on mainittava myös X 100.0 ja Y 201.0 vaiheilla tavatut gneissilohkareet, jotka kuten edellä esitettiin poikkeavat normaalista gneissityypistä. Näitä lohkareita on tavattu kuitenkin vain muutamia harvoja kappaleita, joista ei mitään yhtenäistä viuhkaa voi suunnitella. Serisiittikvartsiittityypin lohkareita on vain kaksi kappaletta ja niiden perusteella ei voi mitään johtopäätöksiä ruveta tekemään. Valtaosaa lohkareista muodostavat kuitenkin kvartsijuoniset gneissigraniittityypin lohkareet. Niitä on tavattu kaikkialla koko tutkimusalueella ja onkin todennäköistä, että ne ovat peräisin laajemmalta alueelta. Tarkemman jaotuksen laatiminen näille lohkareille on osoittautunut vaikeaksi ja epätarkoituksenmukaiseksi tehtäväksi, koska ne kivilajiltaan kuuluvat vaihteleviin migmatiittikivilajeihin, joissa jo yhden lohkareen puitteissa voi tavata useita eri tyyppejä. Kun kesällä 1953 suoritettujen tutkimusten pohjalta aletaan suunnitella jatkotutkimuksia alueella, on aluksi kiinnitettävä huomio lohkaretutkimusten jatkamiseen keskeisellä tutkimusalueella. Tutkimuskohteiksi olisi otettava Kallijärven kaakkois- ja eteläpuolinen alue. Tähän liittyvänä olisi pintaraivauksia suorittamalla koetettava etsiä uusia serisiittikvartsiittityyppisiä lohkareita
7 alueilla, joissa on syytä olettaa niitä olevan. Tällöin tulisivat lähinnä kysymykseen saarekkeet X 100.6, Y 201.1 ja X 100.3 ja Y 201.1, joissa voitaisiin tehdä esim. aarin suuruisilta alueilta pistotutkimuksia. Myös linjoituksen pohjoisosissa olisi syytä vielä jatkaa lohkaretutkimuksia. Niitä olisi jatkettava varsinaisen keskeisen tutkimusalueen ulkopuolelle aluksi tunnustelevana tutkimuksena. Koska varsinaisella tutkimusalueella on vähän paljastumia, olisi kallioperäkartoitusta jatkettava laajemmalla alueella, pääasiassa itään ja länteen nykyisestä työkohteesta siten seuraten liuskemuodostuman ja gneissien kontaktivyöhykettä. Täten voitaisiin saada alueelta riittävän tarkka geologinen yleiskuva. Helsingissä maaliskuun 19 päivänä 1954 Malmigeologi Veijo Yletyinen