Pieni neuvottelutaitojen työkirja naisille, jotka (työ)elämän neuvotteluissa.
Neuvottelutaidot ovat (työ)elämän ydintaitoja Neuvottelutaidot muodostuvat erilaisten taitojen, tietojen, toimintatapojen ja asenteiden yhdistelmän, joka vaikuttavat siihen kuinka sujuvasti ihminen osaa toimia erilaisissa neuvottelutilanteissa. Neuvottelutaitoa tarvitaan toki konkfliktien tai ristiriitojen ratkaisemisessa, mutta kannattaa opetella neuvottelemaan muissakin arkisissa kohtaamisissa. Neuvottelu on sitä, että pyritään saamaan itselle jotain sellaista, mitä toisella on, sellaisilla vaihtokaupan elementeillä, jotka tyydyttävät molempia osapuolia. Paras tulos neuvottelusta on, kun molemmat ovat saaneet enemmän, kuin mitä heillä olisi ollut ilman neuvottelua. Vahvat neuvottelutaidot rakentuvat itsetuntemuksen sekä vuoro- ja yhteistyötaitojen pohjalle. Ripaus luovaa ongelmanratkaisutaitoa, analyyttisyyttä, jämäkkyyttä, tunneälyä ja tavoitteellista, johdonmukaista toimintaa vie neuvottelijaa hyvin eteenpäin. Toki erilaiset taktiset keinot, joilla osapuolet pyrkivät toisiinsa vaikuttamaan on hyvä tuntea. Suuri osa perinteisessä neuvottelutaidon kirjallisuudessa jaetuista keinoista on kuitenkin sellaisia, että ne jopa lisäävät vaikeuskerrointa vuorovaikutukseen eivätkä näin ole edesauttamassa parhaan mahdollisen neuvottelutuloksen syntymistä; ainakaan toisen osapuolen näkökulmasta. Neuvottelutaitoja, ihan kuin mitä tahansa muutakin taitoa, kannattaa treenata ja harjoitella säännöllisesti. Tilaisuuksia neuvottelemiseen tarjoutuu arjessa usein enemmän kuin mitä osaisi arvatakaan. Rankasti yleistettynä väitämme, että naiset neuvottelevat edelleen liian vähän, antavat joko periksi tai eivät pyydä sitä, mitä oikeasti haluavat. Tähän tarpeeseen on luotu Negotiare: neuvottelutaitoja naisille valmennus. Uskomme, että sukupuolierojen ymmärtäminen ja neuvottelunäkökulman tarkastelu naisten suunnasta, nostaa suomalaista neuvottelukulttuuria ja neuvotteluosaamisen tasoa. 2
Tutki ajattelua, asennetta ja suhtautumistapaasi Jatka seuraavia lauseita spontaanisti, liikaa analysoimatta tai miettimättä mitä sinun odotetaan vastaavan. Palvelet itseäsi parhaiten kirjoittamalla juuri sen, mitä tulee ihan ensimmäisenä mieleen. 3
Kirkasta omat tarpeesi, tavoitteesi ja tahtotilasi Mitä selkeämpi kuva sinulla on omista tarpeistasi, aikomuksistasi ja odotuksistasi neuvottelun ja sen lopputuloksen suhteen, sitä määrätietoisemmin pystyt ohjaamaan neuvottelua kohti omaa tavoitettasi. 4
Katso tilannetta toisen osapuolen näkökulmasta Huolellinen valmistautuminen kannattaa. Erityisesti hyödyllistä on perehtyä neuvottelukumppanin tilanteeseen; toisen intresseihin, tarpeisiin, huoliin ja haasteisiin. 5
Mitä jos luovaa ongelmanratkaisua Usein neuvotteluissa syntyy pattitilanteita tai haasteista, koska kumpikaan osapuoli ei näe ongelman ytimeen ja osaa hakea siihen luovia ratkaisuja. Esimerkkinä tästä kahden mestarikokin välinen, melko kiivas sanaharkka, kun molemmat olisivat halunneet saada viimeisen appelsiinin, jotta voisivat valmistaa bravuurijälkiruokaansa. Kiireessä käydyn neuvottelun tulos eli ratkaisu oli kompromissi; molemmat osapuolet saivat puolikkaan appelsiinin. Harmillista, sillä kummankin jälkiruoka epäonnistui. Toinen olisi tarvinnut omaansa kokonaisen appelsiinin mehun ja toinen kokonaisen appelsiinin kuoren raastettuna. Mitä jos on hyvä kysymys hahmottamaan erilaisia vaihtoehtoja. Ja kun puhutaan vaihtoehdoista, ei niiden tarvitse olla sellaisenaan esitettynä täydellisiä Kun yksi neuvottelun osapuolista kysyy Mitäs jos ajateltaisiin näin tai tehtäisiin noin miten se vaikuttaisi teidän tilanteeseen? ollaan jo otettu askel kohti aitoa neuvottelua. Toki toinen osapuoli voi todeta, että ei kuulosta hyvältä, mutta neuvottelu on edelleen käynnissä. Yksi luonteva jatkokysymys tähän on tietysti, että Minkälaisia vaihtoehtoja te voisitte esittää, jossa meidän molempien näkökulma tulisi huomioitua? Toki kaikki tämä edellyttää sitä, että molemmilla osapuolilla on halua aidosti neuvotella ja löytää molempia osapuolia rikastuttava ratkaisu. Tuon halun voi saada syttymään ihan vaan kysymällä 6
Tunnetko vahvuutesi Meillä kaikilla on vahvuuksia, luontaisia kykyjä ja taitoja, joiden päälle osaamista on hyvä lähteä rakentamaan. Taitava neuvottelija hyödyntää monipuolisesti omia vahvuuksiaan ja tuntee myös omat sudenkuoppansa. 7
Pieni neuvottelutaitojen työkirja Työkirjan tarkoituksena on tarjota pientä makupalaa niistä aiheista, harjoituksista ja tausta-ajatuksista, joita käsittelemme laajemmin ja syvällisemmin neuvottelutaidon valmennuksissamme Toivomme, että työkirja herätti ajatuksia, oivalluksia ja ideoita omien neuvotteluvalmiuksiesi suhteen. Otamme mielellämme vastaan palautetta ja keskustelemme kanssasi siitä, miten neuvottelutaitoja voisi vahvistaa. Meihin saat yhteyden seuraavasti: Marjo Kaihari Johanna Muuraiskangas puh. 050 377 7711 puh. 040 550 0017 etunimi.sukunimi@negotiare.fi www.negotiare.fi