EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 23.4.2015 2014/2240(INI) TARKISTUKSET 1-85 Laura Agea (PE552.096v01-00) tutkimuksen ja innovoinnin hyödyntämättömistä mahdollisuuksista sinisessä taloudessa työpaikkojen ja kasvun luomiseksi (COM(2014) C8-00 2014/2240(INI)) AM\1058968.doc PE554.965v01-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen
AM_Com_NonLegOpinion PE554.965v01-00 2/43 AM\1058968.doc
1 Dominique Martin, Joëlle Mélin 1 kohta 1. panee merkille komission tiedonannon, jossa se toteaa, että on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin Euroopan rannikoiden, merien ja valtamerien työllistämismahdollisuuksia käyttäen hyväksi innovointia, joka on olennaisen tärkeää esimerkiksi laivanrakennusteollisuudessa, vesiviljelyssä, satamainfrastruktuurissa ja kalastuksessa; 1. panee merkille komission tiedonannon, jossa se toteaa, että on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin Euroopan rannikoiden, merien ja valtamerien työllistämismahdollisuuksia käyttäen hyväksi innovointia, joka on olennaisen tärkeää esimerkiksi laivanrakennusteollisuudessa, vesiviljelyssä, satamainfrastruktuurissa, kalastuksessa sekä uusissa ja uusiutuvissa energialähteissä; Or. fr 2 Ivan Jakovčić 1 kohta 1. panee merkille komission tiedonannon, jossa se toteaa, että on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin Euroopan rannikoiden, merien ja valtamerien työllistämismahdollisuuksia käyttäen hyväksi innovointia, joka on olennaisen tärkeää esimerkiksi laivanrakennusteollisuudessa, vesiviljelyssä, satamainfrastruktuurissa ja kalastuksessa; 1. panee merkille komission tiedonannon, jossa se toteaa, että on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin Euroopan rannikoiden, merien ja valtamerien työllistämismahdollisuuksia käyttäen hyväksi innovointia, joka on olennaisen tärkeää esimerkiksi laivanrakennusteollisuudessa, matkailussa, vesiviljelyssä, satamainfrastruktuurissa ja kalastuksessa; Or. hr AM\1058968.doc 3/43 PE554.965v01-00
3 Louis Michel 1 kohta 1. panee merkille komission tiedonannon, jossa se toteaa, että on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin Euroopan rannikoiden, merien ja valtamerien työllistämismahdollisuuksia käyttäen hyväksi innovointia, joka on olennaisen tärkeää esimerkiksi laivanrakennusteollisuudessa, vesiviljelyssä, satamainfrastruktuurissa ja kalastuksessa; 1. panee merkille komission tiedonannon, jossa se toteaa, että on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin Euroopan rannikoiden, merien ja valtamerien työllistämismahdollisuuksia sekä työllistymiseen liittyvää vuorovaikutusta maa- ja merialueiden välillä käyttäen hyväksi innovointia, joka on olennaisen tärkeää esimerkiksi meriliikenteessä, laivanrakennusteollisuudessa, vesiviljelyssä, meribioteknologiassa, satamainfrastruktuurissa, rannikkomatkailussa ja kalastuksessa; Or. nl 4 Ulla Tørnæs 1 kohta 1. panee merkille komission tiedonannon, jossa se toteaa, että on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin Euroopan rannikoiden, merien ja valtamerien työllistämismahdollisuuksia käyttäen hyväksi innovointia, joka on olennaisen tärkeää esimerkiksi laivanrakennusteollisuudessa, vesiviljelyssä, satamainfrastruktuurissa ja kalastuksessa; 1. panee merkille komission tiedonannon, jossa se toteaa, että on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin Euroopan rannikoiden, merien ja valtamerien työllistämismahdollisuuksia käyttäen hyväksi innovointia, joka on olennaisen tärkeää esimerkiksi merenkulkualalla ja muussa meriliikennetoiminnassa, laivanrakennusteollisuudessa, energiaalalla, vesiviljelyssä, satamainfrastruktuurissa ja kalastuksessa; PE554.965v01-00 4/43 AM\1058968.doc
5 Elena Gentile, Brando Benifei, Mercedes Bresso 1 kohta 1. panee merkille komission tiedonannon, jossa se toteaa, että on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin Euroopan rannikoiden, merien ja valtamerien työllistämismahdollisuuksia käyttäen hyväksi innovointia, joka on olennaisen tärkeää esimerkiksi laivanrakennusteollisuudessa, vesiviljelyssä, satamainfrastruktuurissa ja kalastuksessa; 1. panee merkille komission tiedonannon, jossa se toteaa, että on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin Euroopan rannikoiden, merien ja valtamerien työllistämismahdollisuuksia käyttäen hyväksi innovointia, joka on olennaisen tärkeää esimerkiksi laivanrakennusteollisuudessa, vesiviljelyssä, satama- ja huviveneinfrastruktuurissa ja kalastuksessa; 6 Tatjana Ždanoka Verts/ALE-ryhmän puolesta 1 kohta 1. panee merkille komission tiedonannon, jossa se toteaa, että on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin Euroopan rannikoiden, merien ja valtamerien työllistämismahdollisuuksia käyttäen hyväksi innovointia, joka on olennaisen tärkeää esimerkiksi laivanrakennusteollisuudessa, vesiviljelyssä, satamainfrastruktuurissa ja kalastuksessa; 1. panee merkille komission tiedonannon, jossa se toteaa, että on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin Euroopan rannikoiden, merien ja valtamerien työllistämismahdollisuuksia käyttäen hyväksi innovointia, joka on olennaisen tärkeää esimerkiksi laivanrakennusteollisuudessa, matkailussa, vesiviljelyssä, kestävän energian tuotannossa, satamainfrastruktuurissa ja kalastuksessa; AM\1058968.doc 5/43 PE554.965v01-00
7 Arne Gericke 1 kohta 1. panee merkille komission tiedonannon, jossa se toteaa, että on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin Euroopan rannikoiden, merien ja valtamerien työllistämismahdollisuuksia käyttäen hyväksi innovointia, joka on olennaisen tärkeää esimerkiksi laivanrakennusteollisuudessa, vesiviljelyssä, satamainfrastruktuurissa ja kalastuksessa; 1. panee merkille komission tiedonannon, jossa se toteaa, että on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin Euroopan rannikoiden, merien ja valtamerien työllistämismahdollisuuksia käyttäen hyväksi innovointia, joka on olennaisen tärkeää perinteisillä ja innovatiivisilla aloilla, kuten laivanrakennusteollisuudessa, vesiviljelyssä, innovatiivisessa kosmetiikassa, energian tuotannossa ja off shore -rakenteissa, ympäristönsuojelussa, satamainfrastruktuurissa ja kalastuksessa; Or. de 8 Verónica Lope Fontagné 1 kohta 1. panee merkille komission tiedonannon, jossa se toteaa, että on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin Euroopan rannikoiden, merien ja valtamerien työllistämismahdollisuuksia käyttäen hyväksi innovointia, joka on olennaisen tärkeää esimerkiksi laivanrakennusteollisuudessa, vesiviljelyssä, satamainfrastruktuurissa ja kalastuksessa; 1. panee merkille komission tiedonannon, jossa se toteaa, että on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin Euroopan rannikoiden, merien ja valtamerien työllistämismahdollisuuksia käyttäen hyväksi innovointia, joka on olennaisen tärkeää esimerkiksi laivanrakennus- ja -korjausteollisuudessa, vesiviljelyssä, satamainfrastruktuurissa, merestä saatavan energian tuotannossa, bioteknologiassa, meri- ja rannikkomatkailussa ja kalastuksessa; PE554.965v01-00 6/43 AM\1058968.doc
Or. es 9 Dominique Martin, Joëlle Mélin 1 a kohta (uusi) 1 a. huomauttaa, että kannustaminen valtamerten tieteelliseen tutkimukseen ja valtameriin liittyvään teknologiaan on ensisijaista ja että tavoitteena on kannustaa innovointiin; toteaa, että tällainen tutkimus mahdollistaa, että voidaan panna alulle uusia yrityshankkeita ja luoda uusia työpaikkoja; Or. fr 10 Verónica Lope Fontagné 1 a kohta (uusi) 1 a. toteaa, että merten ja valtamerten esimerkiksi merenpohjan ja merten elämän parempi tuntemus yhdessä ympäristövaikutusten arviointien kanssa mahdollistaa, että merten luonnonvaroja voidaan hyödyntää kestävällä tavalla ja parantaa tieteellistä perustaa, johon EU:n eri meripolitiikat nojaavat; Or. es AM\1058968.doc 7/43 PE554.965v01-00
11 Arne Gericke 1 a kohta (uusi) 1 a. painottaa, että pk-yrityksillä, start up -yrittäjillä ja perheyrityksillä on olennaisen tärkeä rooli sinisen talouden innovaatioiden ja työpaikkojen luomisessa; Or. de 12 Ulla Tørnæs 1 a kohta (uusi) 1 a. panee merkille parhaillaan väliarvioinnin yhteydessä tarkasteltavana olevat EU:n meriliikennepolitiikan strategiset tavoitteet ja suositukset vuoteen 2018 saakka ja tukee niitä täysimääräisesti; 13 Verónica Lope Fontagné 1 b kohta (uusi) 1 b. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita työskentelemään yhdessä sinistä taloutta koskevan tiedon keräämisessä, PE554.965v01-00 8/43 AM\1058968.doc
prosessoimisessa ja vaihtamisessa myös paikallisella ja alueellisella tasolla; Or. es 14 Arne Gericke 1 b kohta (uusi) 1 b. painottaa sinisen ja vihreän talouden välistä läheistä yhteyttä myös talous- ja työllisyyspoliittisessa mielessä, erityisesti mitä tulee innovatiivisiin menetelmiin merten puhdistamiseksi ja niistä löytyvän meriin kuulumattoman, ympäristölle vahingollisen ja joissakin tapauksissa karsinogeenisen muovijätteen kierrättämiseksi kannattavasti; Or. de 15 Verónica Lope Fontagné 1 c kohta (uusi) 1 c. uskoo, että luotettavan tiedon saatavuus edistää julkisia ja yksityisiä investointeja alalla; Or. es AM\1058968.doc 9/43 PE554.965v01-00
16 Arne Gericke 1 c kohta (uusi) 1 c. painottaa off shore -rakenteiden erityisasemaa työlainsäädännössä ja kehottaa komissiota kehittämään yhdessä asianomaisten työmarkkinaosapuolten kanssa yhtenäiset työterveyttä ja -turvallisuutta sekä työaikajärjestelyjä koskevat standardit; Or. de 17 Louis Michel 2 kohta 2. painottaa, että sinisessä kasvussa ei milloinkaan saa jättää huomiotta meren luonnonvarojen säilyttämistä, menetettyjen luonnonvarojen ennallistamista eikä toimia, jotka ovat varmasti ja todistettavasti kestäviä; 2. painottaa, että sinisessä kasvussa ei saa jättää huomiotta meren ekosysteemien ja luonnonvarojen säilyttämistä, menetettyjen luonnonvarojen ennallistamista eikä toimia, jotka ovat varmasti ja todistettavasti kestäviä; Or. nl PE554.965v01-00 10/43 AM\1058968.doc
18 Tatjana Ždanoka Verts/ALE-ryhmän puolesta 2 kohta 2. painottaa, että sinisessä kasvussa ei milloinkaan saa jättää huomiotta meren luonnonvarojen säilyttämistä, menetettyjen luonnonvarojen ennallistamista eikä toimia, jotka ovat varmasti ja todistettavasti kestäviä; 2. painottaa, että sinisessä kasvussa ei milloinkaan saa jättää huomiotta vaikutuksia ympäristöön ja ihmisiin eikä meren luonnonvarojen säilyttämistä, menetettyjen luonnonvarojen ennallistamista eikä toimia, jotka ovat varmasti ja todistettavasti kestäviä; 19 Ulla Tørnæs 2 kohta 2. painottaa, että sinisessä kasvussa ei milloinkaan saa jättää huomiotta meren luonnonvarojen säilyttämistä, menetettyjen luonnonvarojen ennallistamista eikä toimia, jotka ovat varmasti ja todistettavasti kestäviä; ( ei vaikuta suomenkieliseen versioon.) AM\1058968.doc 11/43 PE554.965v01-00
20 Elena Gentile, Brando Benifei, Mercedes Bresso 2 kohta 2. painottaa, että sinisessä kasvussa ei milloinkaan saa jättää huomiotta meren luonnonvarojen säilyttämistä, menetettyjen luonnonvarojen ennallistamista eikä toimia, jotka ovat varmasti ja todistettavasti kestäviä; 2. painottaa, että sinisessä kasvussa ei milloinkaan saa jättää huomiotta luonnonvarojen käyttöä sosiaalisen, taloudellisen ja ympäristöä koskevan kestävyyden kannalta, johon liittyy myös ekosysteemien suojelu ja ennallistaminen sekä vahvat tieteelliset todisteet ja sosiaalinen hyväksyttävyys; 21 Verónica Lope Fontagné 2 kohta 2. painottaa, että sinisessä kasvussa ei milloinkaan saa jättää huomiotta meren luonnonvarojen säilyttämistä, menetettyjen luonnonvarojen ennallistamista eikä toimia, jotka ovat varmasti ja todistettavasti kestäviä; 2. painottaa, että sinisessä kasvussa ei milloinkaan saa jättää huomiotta meren luonnonvarojen säilyttämistä, menetettyjen luonnonvarojen ennallistamista eikä toimia, jotka ovat kestäviä; Or. es PE554.965v01-00 12/43 AM\1058968.doc
22 Arne Gericke 2 kohta 2. painottaa, että sinisessä kasvussa ei milloinkaan saa jättää huomiotta meren luonnonvarojen säilyttämistä, menetettyjen luonnonvarojen ennallistamista eikä toimia, jotka ovat varmasti ja todistettavasti kestäviä; 2. painottaa, että sinisessä kasvussa ei milloinkaan saa jättää huomiotta meren luonnonvarojen säilyttämistä, menetettyjen luonnonvarojen ennallistamista eikä toimia, jotka ovat varmasti ja todistettavasti kestäviä, ja painottaa taloudellisia mahdollisuuksia kehittää ja edistää Euroopassa innovatiivisia menetelmiä merten saastumisen estämiseksi, erityisesti yhä huolestuttavamman muovijätteen, muovipartikkeleiden ja hajoavien mikroskooppisten muovikappaleiden vuoksi; Or. de 23 Rina Ronja Kari, Patrick Le Hyaric, Tania González Peñas, Paloma López Bermejo, Neoklis Sylikiotis, Inês Cristina Zuber, Lynn Boylan 2 kohta 2. painottaa, että sinisessä kasvussa ei milloinkaan saa jättää huomiotta meren luonnonvarojen säilyttämistä, menetettyjen luonnonvarojen ennallistamista eikä toimia, jotka ovat varmasti ja todistettavasti kestäviä; 2. painottaa, että sinisessä kasvussa ei milloinkaan saa jättää huomiotta meren luonnonvarojen säilyttämistä ja kestävyyttä, menetettyjen luonnonvarojen ennallistamista eikä toimia, jotka ovat varmasti ja todistettavasti kestäviä; AM\1058968.doc 13/43 PE554.965v01-00
24 Dominique Martin, Joëlle Mélin 2 a kohta (uusi) 2 a. toteaa, että Euroopan meret ja valtameret on tunnettava paremmin, ennen kuin voidaan harkita meren luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä; katsoo, että on säilytettävä ja jopa ennallistettava meriympäristö, mikä edellyttää julkisten viranomaisten laajempaa osallistumista ja yritysten saattamista tietoisiksi hankkeiden ympäristövaikutuksista; Or. fr 25 Elena Gentile, Brando Benifei, Mercedes Bresso, Jutta Steinruck 2 a kohta (uusi) 2 a. painottaa meren ja merentutkimuksen merkitystä sekä laajempaa yhteistyötä näillä aloilla tutkijoiden, jäsenvaltioiden ja alueiden keskuudessa, jotta ylitetään nykyinen kuilu jäsenvaltioiden ja joidenkin alueiden maantieteellisten keskittymien välillä ja edistetään rannikkoalueiden kilpailukykyä sekä uusien paikallisten korkealaatuisten ja kestävien työpaikkojen luomista; PE554.965v01-00 14/43 AM\1058968.doc
26 Verónica Lope Fontagné 2 a kohta (uusi) 2 a. huomauttaa, että sinisen talouden kasvua ja työpaikkojen luomista koskeva potentiaali on mahdollista toteuttaa vain, jos investointeja on käytettävissä riittävästi; Or. es 27 Dominique Martin, Joëlle Mélin 2 b kohta (uusi) 2 b. muistuttaa, että rannikot ovat osa jäsenvaltioiden alueita ja että valtioita on siis kuultava uudistusten tai toteutettavien toimien jokaisessa vaiheessa; Or. fr 28 Elena Gentile, Mercedes Bresso 2 b kohta (uusi) 2 b. ottaa huomioon bioteknologian, syvänmerentutkimuksen ja vaihtoehtoisten energiamuotojen (tuuli, vuorovesi, merivirrat) tarjoamat uudet mahdollisuudet merten luonnonvarojen AM\1058968.doc 15/43 PE554.965v01-00
hyödyntämiseksi ja painottaa pk-yritysten mukanaolon tärkeyttä sekä kielteisiä vaikutuksia pitkän aikavälin työllisyyteen, jos raskas teollisuus ottaa näillä aloilla johtavan roolin; 29 Dominique Martin, Joëlle Mélin 3 kohta 3. korostaa, kuinka tärkeää on parantaa osaamista uusien teknologioiden soveltamiseksi meriympäristössä ja lisätä tutkimuksen koordinointia kestävien työpaikkojen luomiseksi sekä osallistua Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden täysimääräiseen saavuttamiseen; 3. korostaa, kuinka tärkeää on parantaa osaamista uusien teknologioiden soveltamiseksi meriympäristössä ja lisätä tutkimuksen koordinointia paikallisten työpaikkojen, sellaisten työpaikkojen, joita ei voida siirtää muualle, ja kestävien työpaikkojen luomiseksi sekä osallistua Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden täysimääräiseen saavuttamiseen; Or. fr 30 Aldo Patriciello 3 kohta 3. korostaa, kuinka tärkeää on parantaa osaamista uusien teknologioiden soveltamiseksi meriympäristössä ja lisätä tutkimuksen koordinointia kestävien työpaikkojen luomiseksi sekä osallistua Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden täysimääräiseen saavuttamiseen; 3. korostaa, kuinka tärkeää on kehittää osaamista uusien teknologioiden soveltamiseksi meriympäristössä ja lisätä tutkimuksen koordinointia kestävien työpaikkojen luomiseksi sekä osallistua Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden täysimääräiseen saavuttamiseen; PE554.965v01-00 16/43 AM\1058968.doc
Or. it 31 Ulla Tørnæs 3 kohta 3. korostaa, kuinka tärkeää on parantaa osaamista uusien teknologioiden soveltamiseksi meriympäristössä ja lisätä tutkimuksen koordinointia kestävien työpaikkojen luomiseksi sekä osallistua Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden täysimääräiseen saavuttamiseen; 3. korostaa, kuinka tärkeää on parantaa osaamista uusien teknologioiden soveltamiseksi meriympäristössä ja lisätä tutkimuksen ja kehittämisen koordinointia, esittelyä ja käyttöönottoa kestävien työpaikkojen luomiseksi sekä osallistua Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden täysimääräiseen saavuttamiseen; 32 Rina Ronja Kari, Patrick Le Hyaric, Tania González Peñas, Paloma López Bermejo, Neoklis Sylikiotis, Lynn Boylan 3 kohta 3. korostaa, kuinka tärkeää on parantaa osaamista uusien teknologioiden soveltamiseksi meriympäristössä ja lisätä tutkimuksen koordinointia kestävien työpaikkojen luomiseksi sekä osallistua Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden täysimääräiseen saavuttamiseen; 3. korostaa, kuinka tärkeää on parantaa osaamista uusien teknologioiden soveltamiseksi meriympäristössä ja lisätä tutkimuksen koordinointia kestävien ja korkealaatuisten työpaikkojen luomiseksi sekä osallistua Eurooppa 2020 -strategian sosiaalisten ja työllisyyttä koskevien tavoitteiden täysimääräiseen saavuttamiseen; AM\1058968.doc 17/43 PE554.965v01-00
33 Tatjana Ždanoka Verts/ALE-ryhmän puolesta 3 a kohta (uusi) 3 a. painottaa, että merellä tehtävään työhön liittyy korkea työtapaturmariski, ja kehottaa jäsenvaltioita ja Euroopan unionia varmistamaan terveyden ja turvallisuuden suojelun korkean tason varusteiden, alusten ja työntekijöiden osalta; 34 Arne Gericke 3 a kohta (uusi) 3 a. painottaa, että uuden, kestävän sinisen talouden tukeminen ja kehittäminen on sisällytettävä Euroopan unionin kehityspolitiikkaan, ulkoasioita koskeviin menettelyihin ja Välimeren unionia koskeviin toimintatapoihin ja että Välimeren rannalla sijaitsevat Afrikan maat, Itä-Afrikan saarivaltiot Intian valtameressä ja AKT-maiden talouskumppanuussopimusten kattamat saarivaltiot on nähtävä kumppaneina, kun pyritään luomaan kestävä sininen talous; Or. de PE554.965v01-00 18/43 AM\1058968.doc
35 Verónica Lope Fontagné 3 a kohta (uusi) 3 a. katsoo, että siniseen talouteen kuuluu hyvin erilaisia aloja ja sen kehittäminen edellyttää korkeatasoista työvoimaa kaikilla näillä aloilla; kehottaa jäsenvaltioita edistämään sinisen talouden eri aloja koulutusohjelmissaan ja ottamaan huomioon virallisen koulutuksen ja arkioppimisen, elinikäisen oppimisen järjestelmät sekä kaksiosaisen koulutuksen; Or. es 36 Tatjana Ždanoka Verts/ALE-ryhmän puolesta 3 b kohta (uusi) 3 b. pitää valitettavana, että merenkulkijat on yhä jätetty eräiden työlainsäädäntöä ja työelämän oikeuksia koskevien Euroopan unionin direktiivien ulkopuolelle, ja pyytää korjaamaan tämän epäkohdan ja varmistamaan, että kyseisiä työntekijöitä suojellaan ja että sinisen talouden työstä voi tulla houkuttelevaa, koska se on ihmisarvoista, oikeuksiin perustuvaa työtä; AM\1058968.doc 19/43 PE554.965v01-00
37 Dominique Martin, Joëlle Mélin 4 kohta 4. painottaa, että on keskityttävä ympäristönäkökohtiin ja meriympäristön laadun parantamiseen, jotta varmistetaan kestävä sininen talous työllistämismahdollisuuksia rajoittamatta; 4. painottaa, että on keskityttävä ympäristönäkökohtiin ja meriympäristön laadun parantamiseen, jotta varmistetaan kestävä sininen talous työllistämismahdollisuuksia rajoittamatta, edellyttäen että nämä ympäristönäkökohdat ovat jäsenvaltioiden kansallisten toimintatapojen mukaisia; Or. fr 38 Louis Michel 4 kohta 4. painottaa, että on keskityttävä ympäristönäkökohtiin ja meriympäristön laadun parantamiseen, jotta varmistetaan kestävä sininen talous työllistämismahdollisuuksia rajoittamatta; 4. painottaa, että on keskityttävä ympäristönäkökohtiin ja meriympäristön laadun parantamiseen, jotta varmistetaan kestävä sininen talous päämääränä työllistämismahdollisuuksien lisääminen; Or. nl PE554.965v01-00 20/43 AM\1058968.doc
39 Ulla Tørnæs 4 kohta 4. painottaa, että on keskityttävä ympäristönäkökohtiin ja meriympäristön laadun parantamiseen, jotta varmistetaan kestävä sininen talous työllistämismahdollisuuksia rajoittamatta; 4. painottaa, että on keskityttävä ympäristönäkökohtiin ja meriympäristön laadun parantamiseen, jotta suojellaan sinistä taloutta työllistämismahdollisuuksia rajoittamatta; 40 Elena Gentile, Brando Benifei, Mercedes Bresso, Jutta Steinruck, Siôn Simon 4 kohta 4. painottaa, että on keskityttävä ympäristönäkökohtiin ja meriympäristön laadun parantamiseen, jotta varmistetaan kestävä sininen talous työllistämismahdollisuuksia rajoittamatta; 4. painottaa, että on keskityttävä meriympäristön ja ympäristön ja ihmisten turvallisuuden laadun parantamiseen, jotta varmistetaan kestävä sininen talous työllistämismahdollisuuksia rajoittamatta ja jotta varmistetaan sääntelykehys ja ympäristöolosuhteet, joilla tuetaan teollista kehitystä, kasvua, uusien työpaikkojen luomista ja kestäviä työpaikkoja ja parannetaan elämän laatua yleisesti; AM\1058968.doc 21/43 PE554.965v01-00
41 Rina Ronja Kari, Patrick Le Hyaric, Tania González Peñas, Paloma López Bermejo, Neoklis Sylikiotis, Inês Cristina Zuber, Lynn Boylan 4 kohta 4. painottaa, että on keskityttävä ympäristönäkökohtiin ja meriympäristön laadun parantamiseen, jotta varmistetaan kestävä sininen talous työllistämismahdollisuuksia rajoittamatta; 4. painottaa, että on keskityttävä ympäristönäkökohtiin ja meriympäristön laadun parantamiseen, jotta varmistetaan kestävä sininen talous työllistämismahdollisuudet toteuttaen; 42 Elena Gentile, Brando Benifei, Mercedes Bresso, Jutta Steinruck, Siôn Simon 4 a kohta (uusi) 4 a. katsoo, että pk-yritysten luotonsaantimahdollisuuksia ja olemassa olevia yritysverkostoja (klusterit) olisi parannettava kansainvälistymisprosessin kautta, jotta siniseen talouteen luodaan uusia korkealaatuisia työpaikkoja; 43 Verónica Lope Fontagné 4 a kohta (uusi) 4 a. korostaa, että uusiutuva energia on tärkeää sinisen talouden kehittämisessä PE554.965v01-00 22/43 AM\1058968.doc
ei ainoastaan merituulivoima vaan myös muut valtamerienergian muodot, kuten vuorovesi- ja aaltoenergia, osmoottinen ja merilämpöenergia sekä energia, jota merivirrat tuottavat; Or. es 44 Elena Gentile, Mercedes Bresso, Jutta Steinruck 4 b kohta (uusi) 4 b. katsoo, että on laadittava neljää pilaria koskeva viitekehys sellaisten toimintasuunnitelmien kautta, jotka koskevat työoloja, sukupuoleen liittyviä seikkoja, vammaisia ja maahanmuuttajia; toteaa, että tätä varten on taattava, että otetaan huomioon ihmisarvoisen työn vaatimukset, työvoiman joustava mukautuminen nykyisiin teknologisiin muutoksiin sekä tuotantorakenteiden muuttuminen ammatillisen uudelleenkoulutusprosessin ja elinikäisen oppimisen kautta inhimillisten voimavarojen kehittämiseksi näillä aloilla; toteaa lisäksi, että on taattava tasapuoliset olosuhteet ja mahdollisuudet heikoimmassa asemassa oleville ryhmille etenkin kalastus- ja vesiviljelyaloilla; AM\1058968.doc 23/43 PE554.965v01-00
45 Ivan Jakovčić 5 kohta voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun ja vähentää epävarmoja työsuhteita, edellyttäen että toiminnassa kunnioitetaan ympäristöä täysipainoisesti; Poistetaan. Or. hr 46 Enrico Gasbarra 5 kohta voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun ja vähentää epävarmoja työsuhteita, edellyttäen että toiminnassa kunnioitetaan ympäristöä täysipainoisesti; voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun ja vähentää epävarmoja työsuhteita, edellyttäen että toiminnassa kunnioitetaan täysipainoisesti ympäristöä ja kestävyyttä sekä otetaan huomioon Euroopan eri alueiden kulttuuriperinteet; Or. it 47 Dominique Martin, Joëlle Mélin 5 kohta voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun PE554.965v01-00 24/43 AM\1058968.doc
ja vähentää epävarmoja työsuhteita, edellyttäen että toiminnassa kunnioitetaan ympäristöä täysipainoisesti; ja vähentää epävarmoja työsuhteita, edellyttäen että toiminnassa kunnioitetaan ympäristöä ja paikallisia kulttuureja täysipainoisesti; Or. fr 48 Dominique Martin, Joëlle Mélin 5 kohta voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun ja vähentää epävarmoja työsuhteita, edellyttäen että toiminnassa kunnioitetaan ympäristöä täysipainoisesti; voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun ja vähentää epävarmoja työsuhteita, edellyttäen että toiminnassa kunnioitetaan ympäristöä täysipainoisesti; muistuttaa kuitenkin, että meri- ja rannikkomatkailun yhteydessä syntyneet työpaikat ovat hyvin usein kausiluonteisia ja/tai epävarmoja; Or. fr 49 Aldo Patriciello 5 kohta voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun ja vähentää epävarmoja työsuhteita, edellyttäen että toiminnassa kunnioitetaan ympäristöä täysipainoisesti; voi vahvasti myötävaikuttaa talouskasvuun ja vähentää epävarmoja työsuhteita, edellyttäen että toiminnassa kunnioitetaan ympäristöä täysipainoisesti; Or. it AM\1058968.doc 25/43 PE554.965v01-00
50 Jérôme Lavrilleux 5 kohta voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun ja vähentää epävarmoja työsuhteita, edellyttäen että toiminnassa kunnioitetaan ympäristöä täysipainoisesti; voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun ja vähentää epävarmoja työsuhteita, edellyttäen että toiminnassa kunnioitetaan ympäristöä täysipainoisesti; kannustaa jäsenvaltioita edistämään keskuudessaan yhteisiä matkailun kehittämistä koskevia menettelyjä, jotta optimoidaan rannikoiden aluesuunnittelu ja sellaisten dynaamisten alueiden kehittäminen, jotka ovat sosioekonomisen edistyksen välittäjiä; Or. fr 51 Ulla Tørnæs 5 kohta voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun ja vähentää epävarmoja työsuhteita, edellyttäen että toiminnassa kunnioitetaan ympäristöä täysipainoisesti; voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun ja parempien kestävien työpaikkojen luomiseen, edellyttäen että toiminnassa kunnioitetaan ympäristöä täysipainoisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla; PE554.965v01-00 26/43 AM\1058968.doc
52 Elena Gentile, Mercedes Bresso 5 kohta voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun ja vähentää epävarmoja työsuhteita, edellyttäen että toiminnassa kunnioitetaan ympäristöä täysipainoisesti; 5. katsoo, että meri-, rannikko- ja sisämaan matkailu voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun ja vähentää epävarmoja työsuhteita, edellyttäen että tämä toiminta ei vaikuta kielteisesti ympäristön laatuun ja ihmisten elämään, ja toteaa, että tavoitteena on yhdenmukaistaa kansalaisten ja matkailijoiden sekä tavaroiden ja palvelujen tarjoajien tarpeet; 53 Romana Tomc 5 kohta voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun ja vähentää epävarmoja työsuhteita, edellyttäen että toiminnassa kunnioitetaan ympäristöä täysipainoisesti; voi merkittävästi myötävaikuttaa talouskasvuun ja vähentää epävarmoja työsuhteita, mutta toteaa, että on tärkeää ottaa huomioon kaikki ympäristönormit ja ympäristönsuojeluun vaikuttavat tekijät; Or. sl AM\1058968.doc 27/43 PE554.965v01-00
54 Rina Ronja Kari, Patrick Le Hyaric, Tania González Peñas, Paloma López Bermejo, Neoklis Sylikiotis, Inês Cristina Zuber, Lynn Boylan 5 kohta voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun ja vähentää epävarmoja työsuhteita, edellyttäen että toiminnassa kunnioitetaan ympäristöä täysipainoisesti; voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun ja korkealaatuisten työpaikkojen luomiseen; painottaa kuitenkin, että kaikki toiminta on suoritettava ympäristön kannalta kestävällä tavalla; 55 Arne Gericke 5 kohta voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun ja vähentää epävarmoja työsuhteita, edellyttäen että toiminnassa kunnioitetaan ympäristöä täysipainoisesti; voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun ja vähentää epävarmoja työsuhteita, edellyttäen ennen kaikkea että toiminnassa otetaan huomioon kestävän kehityksen periaate; Or. de PE554.965v01-00 28/43 AM\1058968.doc
56 Verónica Lope Fontagné 5 kohta voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun ja vähentää epävarmoja työsuhteita, edellyttäen että toiminnassa kunnioitetaan ympäristöä täysipainoisesti; voi osaltaan myötävaikuttaa talouskasvuun ja työpaikkojen luomiseen myös heikoimmassa asemassa oleville ryhmille ja että sen on perustuttava ympäristöä kunnioittavalle pohjalle; Or. es 57 Dominique Martin, Joëlle Mélin 5 a kohta (uusi) 5 a. vaatii näin ollen, että meri- ja rannikkomatkailun kehittämiseksi ehdotetuille toimille on saatava jäsenvaltioiden hyväksyntä ja että niillä on taattava paikallisten työpaikkojen, sellaisten työpaikkojen, joita ei voida siirtää muualle, ja kestävien työpaikkojen luominen; Or. fr AM\1058968.doc 29/43 PE554.965v01-00
58 Ulla Tørnæs 5 a kohta (uusi) 5 a. painottaa, että vaikka Euroopan unioni on sinisen talouden maailman johtajien joukossa, kansainvälinen kilpailu alalla on kovaa ja ainoastaan maailmanlaajuisesti tasapuoliset toimintaolosuhteet voivat entistä paremmin turvata kestävän kasvun ja työpaikkojen luomisen unionissa tällä monitahoisella alalla; 59 Arne Gericke 5 a kohta (uusi) 5 a. huomauttaa, että jäsenvaltioilla ja alueilla on keskeinen vastuu sinisen talouden kehittämisestä, ja kannustaa komissiota tukemaan ja edistämään kaikkia jäsenvaltioiden välisen yhteistyön muotoja kuten yhteisiä ohjelma-aloitteita; Or. de PE554.965v01-00 30/43 AM\1058968.doc
60 Verónica Lope Fontagné 5 a kohta (uusi) 5 a. painottaa, että on tärkeää kehittää sellaisia matkailun malleja, jotka tarjoavat vaihtoehdon auringonpaisteelle ja rannoille tai täydentävät niitä kausiluonteisuuden tasapainottamiseksi, kuten eko- ja kulttuurimatkailu; Or. es 61 Arne Gericke 5 b kohta (uusi) 5 b. painottaa Euroopan rannikkoalueiden elintärkeää roolia kestävän sinisen talouden kehittämisessä ja vaatii sen vuoksi uusia keinoja alueiden suoran mukanaolon ja osallistumisen varmistamiseksi; Or. de 62 Enrico Gasbarra 6 kohta 6. korostaa työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun merkitystä ja katsoo, että 6. korostaa työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun merkitystä ja katsoo, että AM\1058968.doc 31/43 PE554.965v01-00
kaikkien sinisen talouden osapuolten olisi oltava siinä edustettuina yhdessä asianosaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa ja mukana olisi lisäksi oltava työntekijöitä, jotta he voisivat aktiivisesti osallistua paikallistason toimintatapojen ja ratkaisujen laadintaan; kaikkien sinisen talouden osapuolten olisi oltava siinä edustettuina yhdessä asianosaisten ja kansalaisyhteiskunnan sekä paikallisviranomaisten ja Euroopan unionin syrjäisimpien alueiden edustajien kanssa ja mukana olisi lisäksi oltava työntekijöitä, jotta he voisivat aktiivisesti osallistua paikallistason toimintatapojen ja ratkaisujen laadintaan; Or. it 63 Dominique Martin, Joëlle Mélin 6 kohta 6. korostaa työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun merkitystä ja katsoo, että kaikkien sinisen talouden osapuolten olisi oltava siinä edustettuina yhdessä asianosaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa ja mukana olisi lisäksi oltava työntekijöitä, jotta he voisivat aktiivisesti osallistua paikallistason toimintatapojen ja ratkaisujen laadintaan; 6. korostaa työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun merkitystä ja katsoo, että kaikkien sinisen talouden osapuolten erityisesti jäsenvaltioiden olisi oltava siinä edustettuina yhdessä asianosaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa ja mukana olisi lisäksi oltava työntekijöitä, jotta he voisivat aktiivisesti osallistua paikallistason toimintatapojen ja ratkaisujen laadintaan; Or. fr 64 Dominique Martin, Joëlle Mélin 6 kohta 6. korostaa työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun merkitystä ja katsoo, että kaikkien sinisen talouden osapuolten olisi 6. korostaa työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun merkitystä ja katsoo, että kaikkien sinisen talouden osapuolten olisi PE554.965v01-00 32/43 AM\1058968.doc
oltava siinä edustettuina yhdessä asianosaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa ja mukana olisi lisäksi oltava työntekijöitä, jotta he voisivat aktiivisesti osallistua paikallistason toimintatapojen ja ratkaisujen laadintaan; oltava siinä edustettuina yhdessä asianosaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa ja mukana olisi lisäksi oltava työntekijöitä, jotta he voisivat aktiivisesti osallistua paikallistason toimintatapojen ja ratkaisujen laadintaan; vaatii, että jäsenvaltioiden ja asianomaisten paikallisviranomaisten esittämät lausunnot ovat tärkeimmässä asemassa, sillä juuri ne ovat vastuussa näiden muutosten toteuttamisesta ja ne joutuvat myös kärsimään mahdollisista seurauksista; Or. fr 65 Ivan Jakovčić 6 kohta 6. korostaa työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun merkitystä ja katsoo, että kaikkien sinisen talouden osapuolten olisi oltava siinä edustettuina yhdessä asianosaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa ja mukana olisi lisäksi oltava työntekijöitä, jotta he voisivat aktiivisesti osallistua paikallistason toimintatapojen ja ratkaisujen laadintaan; 6. korostaa työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun merkitystä ja katsoo, että kaikkien sinisen talouden osapuolten olisi oltava siinä edustettuina yhdessä asianosaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa ja mukana olisi lisäksi oltava työntekijöitä, jotta he voisivat aktiivisesti osallistua paikallisen ja alueellisen tason toimintatapojen ja ratkaisujen laadintaan; Or. hr AM\1058968.doc 33/43 PE554.965v01-00
66 Aldo Patriciello 6 kohta 6. korostaa työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun merkitystä ja katsoo, että kaikkien sinisen talouden osapuolten olisi oltava siinä edustettuina yhdessä asianosaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa ja mukana olisi lisäksi oltava työntekijöitä, jotta he voisivat aktiivisesti osallistua paikallistason toimintatapojen ja ratkaisujen laadintaan; 6. korostaa työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun merkitystä ja katsoo, että kaikkien sinisen talouden osapuolten olisi oltava kuulemisprosessissa edustettuina yhdessä asianosaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa ja mukana olisi lisäksi oltava työntekijöitä, jotta he voisivat aktiivisesti osallistua paikallistason toimintatapojen ja ratkaisujen laadintaan; Or. it 67 Ulla Tørnæs 6 kohta 6. korostaa työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun merkitystä ja katsoo, että kaikkien sinisen talouden osapuolten olisi oltava siinä edustettuina yhdessä asianosaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa ja mukana olisi lisäksi oltava työntekijöitä, jotta he voisivat aktiivisesti osallistua paikallistason toimintatapojen ja ratkaisujen laadintaan; 6. korostaa työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun merkitystä työllisyyttä koskevia toimintatapoja laadittaessa ja katsoo, että kaikkien sinisen talouden työmarkkinaosapuolten olisi oltava siinä edustettuina ja asianomaisten työntekijöiden, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan olisi oltava aktiivisesti mukana; toteaa, että komission olisi lisäksi edistettävä ja tuettava entistä enemmän työmarkkinaosapuolten sopimia konkreettisia toimia ja hankkeita ja sen olisi täysipainoisesti tuettava työmarkkinaosapuolia niiden pyrkimyksissä päästä sopimuksiin, joiden päämääränä on kansainvälisesti hyväksyttyjen normien (kuten ILO) PE554.965v01-00 34/43 AM\1058968.doc
saattaminen osaksi Euroopan unionin lainsäädäntöä; 68 Elena Gentile, Mercedes Bresso, Jutta Steinruck, Siôn Simon 6 kohta 6. korostaa työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun merkitystä ja katsoo, että kaikkien sinisen talouden osapuolten olisi oltava siinä edustettuina yhdessä asianosaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa ja mukana olisi lisäksi oltava työntekijöitä, jotta he voisivat aktiivisesti osallistua paikallistason toimintatapojen ja ratkaisujen laadintaan; 6. korostaa työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun merkitystä ja katsoo, että kaikkien sinisen talouden osapuolten olisi oltava edustettuina yhdessä asianosaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa ja mukana olisi myös oltava työntekijöitä, jotka osallistuvat aktiivisesti paikallistason toimintatapojen ja ratkaisujen luomiseen ja täytäntöönpanoon; 69 Rina Ronja Kari, Patrick Le Hyaric, Tania González Peñas, Paloma López Bermejo, Neoklis Sylikiotis, Inês Cristina Zuber, Lynn Boylan 6 kohta 6. korostaa työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun merkitystä ja katsoo, että kaikkien sinisen talouden osapuolten olisi oltava siinä edustettuina yhdessä asianosaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa ja mukana olisi lisäksi oltava työntekijöitä, jotta he voisivat aktiivisesti osallistua paikallistason toimintatapojen ja ratkaisujen laadintaan; 6. korostaa työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun merkitystä ja katsoo, että kaikkien asianomaisten osapuolten olisi oltava edustettuina vuoropuhelussa, joka koskee sinisen talouden kehittämistä, rannikkoyhteisöt ja kansalaisyhteiskunnan järjestöt mukaan luettuina; painottaa erityisesti sen merkitystä, että mukana on työntekijöitä, jotta he voisivat aktiivisesti osallistua paikallistason toimintatapojen ja AM\1058968.doc 35/43 PE554.965v01-00
ratkaisujen laadintaan; 70 Verónica Lope Fontagné 6 kohta 6. korostaa työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun merkitystä ja katsoo, että kaikkien sinisen talouden osapuolten olisi oltava siinä edustettuina yhdessä asianosaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa ja mukana olisi lisäksi oltava työntekijöitä, jotta he voisivat aktiivisesti osallistua paikallistason toimintatapojen ja ratkaisujen laadintaan; 6. korostaa työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun merkitystä ja katsoo, että kaikkien sinisen talouden osapuolten olisi oltava siinä edustettuina yhdessä asianosaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa ja mukana olisi lisäksi oltava työntekijöitä ja yrityksiä, jotta he/ne voisivat aktiivisesti osallistua paikallistason toimintatapojen ja ratkaisujen laadintaan; Or. es 71 Elena Gentile, Brando Benifei, Mercedes Bresso, Siôn Simon 6 a kohta (uusi) 6 a. painottaa, että kansalaisyhteiskunnan sisällä on lisättävä tietoisuutta merten tärkeydestä taloudellisena, kulttuurisena ja sosiaalisena voimavarana samoin kuin tutkimuksen ja vuoropuhelun roolista kokonaisvaltaisen kestävyyden saavuttamiseksi sidosryhmien ja kansalaisten välillä; PE554.965v01-00 36/43 AM\1058968.doc
72 Arne Gericke 6 a kohta (uusi) 6 a. kehottaa komissiota arvioimaan tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden ja alueiden kanssa sinisen talouden (alakohtaisia, kansallisia ja unionin tasoisia) rahoitustarpeita, jotta sen kasvuun ja työpaikkojen luomiseen liittyvät mahdollisuudet voidaan toteuttaa ja ottaa erityisesti huomioon pk-yritykset, start up -yrittäjät ja perheyritykset; Or. de 73 Dominique Martin, Joëlle Mélin 7 kohta 7. katsoo, että kestävän talouskasvun ja työllisyyden sekä siniseen teknologiaan perustuvien työpaikkojen maksimoimiseksi tutkijoita ja yrityksiä olisi kannustettava tietojen vaihtoon niiden yhteistyö- ja verkostoitumisvalmiuksien suosimiseksi ja lisäämiseksi. 7. katsoo, että kestävän talouskasvun ja työllisyyden sekä siniseen teknologiaan perustuvien työpaikkojen maksimoimiseksi tutkijoita ja yrityksiä olisi kannustettava tietojen vaihtoon niiden yhteistyö- ja verkostoitumisvalmiuksien suosimiseksi ja lisäämiseksi; muistuttaa kuitenkin, että rannikoiden kehityksen tasossa ja niiden käytössä on suuria eroja eri jäsenvaltioiden välillä; vaatii näiden erojen huomioon ottamista ja kunnioittamista. Or. fr AM\1058968.doc 37/43 PE554.965v01-00
74 Aldo Patriciello 7 kohta 7. katsoo, että kestävän talouskasvun ja työllisyyden sekä siniseen teknologiaan perustuvien työpaikkojen maksimoimiseksi tutkijoita ja yrityksiä olisi kannustettava tietojen vaihtoon niiden yhteistyö- ja verkostoitumisvalmiuksien suosimiseksi ja lisäämiseksi. 7. katsoo, että kestävän talouskasvun ja työllisyyden sekä siniseen teknologiaan perustuvien työpaikkojen maksimoimiseksi tutkijoiden ja yritysten tietojenvaihtoa olisi lisättävä niiden yhteistyö- ja verkostoitumisvalmiuksien suosimiseksi ja lisäämiseksi. Or. it 75 Louis Michel 7 kohta 7. katsoo, että kestävän talouskasvun ja työllisyyden sekä siniseen teknologiaan perustuvien työpaikkojen maksimoimiseksi tutkijoita ja yrityksiä olisi kannustettava tietojen vaihtoon niiden yhteistyö- ja verkostoitumisvalmiuksien suosimiseksi ja lisäämiseksi. 7. katsoo, että kestävän talouskasvun ja työllisyyden sekä siniseen teknologiaan perustuvien työpaikkojen maksimoimiseksi tieteen ja soveltavan tutkimuksen harjoittajia ja yrityksiä olisi kannustettava tietojen vaihtoon niiden yhteistyötä, työpaikkojen luomista ja verkostoitumista koskevien valmiuksien suosimiseksi ja lisäämiseksi. Or. nl PE554.965v01-00 38/43 AM\1058968.doc
76 Ulla Tørnæs 7 kohta 7. katsoo, että kestävän talouskasvun ja työllisyyden sekä siniseen teknologiaan perustuvien työpaikkojen maksimoimiseksi tutkijoita ja yrityksiä olisi kannustettava tietojen vaihtoon niiden yhteistyö- ja verkostoitumisvalmiuksien suosimiseksi ja lisäämiseksi. 7. katsoo, että siniseen teknologiaan perustuvan kestävän talouskasvun ja työllisyyden maksimoimiseksi tutkijoita ja yrityksiä olisi kannustettava tietojen vaihtoon niiden yhteistyö- ja verkostoitumismahdollisuuksien suosimiseksi ja lisäämiseksi. 77 Elena Gentile, Mercedes Bresso 7 kohta 7. katsoo, että kestävän talouskasvun ja työllisyyden sekä siniseen teknologiaan perustuvien työpaikkojen maksimoimiseksi tutkijoita ja yrityksiä olisi kannustettava tietojen vaihtoon niiden yhteistyö- ja verkostoitumisvalmiuksien suosimiseksi ja lisäämiseksi. 7. katsoo, että kestävän talouskasvun ja työllisyyden sekä siniseen teknologiaan perustuvien työpaikkojen maksimoimiseksi tutkijoita ja yrityksiä olisi kannustettava tietojen ja toimien kehittämiseen yhdessä niiden verkostoitumisvalmiuksien suosimiseksi ja lisäämiseksi. AM\1058968.doc 39/43 PE554.965v01-00
78 Rina Ronja Kari, Patrick Le Hyaric, Tania González Peñas, Paloma López Bermejo, Neoklis Sylikiotis, Inês Cristina Zuber, Lynn Boylan 7 kohta 7. katsoo, että kestävän talouskasvun ja työllisyyden sekä siniseen teknologiaan perustuvien työpaikkojen maksimoimiseksi tutkijoita ja yrityksiä olisi kannustettava tietojen vaihtoon niiden yhteistyö- ja verkostoitumisvalmiuksien suosimiseksi ja lisäämiseksi. 7. katsoo, että kestävän talouskasvun maksimoimiseksi ja siniseen teknologiaan perustuvien korkealaatuisten työpaikkojen lisäämiseksi tutkijoita ja yrityksiä olisi kannustettava tietojen vaihtoon niiden yhteistyö- ja verkostoitumisvalmiuksien suosimiseksi ja lisäämiseksi. 79 Dominique Martin, Joëlle Mélin 7 a kohta (uusi) 7 a. katsoo, että meriympäristön uusien teknologioiden ja uusiutuvan energian infrastruktuurin kehittämisen olisi edistettävä erillisten talousalojen ja uusien, korkeaa pätevyyttä edellyttävien työpaikkojen syntymistä; Or. fr PE554.965v01-00 40/43 AM\1058968.doc
80 Zdzisław Krasnodębski 7 a kohta (uusi) 7 a. katsoo, että meret ja rannikkoalueet ovat arvokas luonnonvara, jonka pitäisi olla yksi Euroopan unionin teollista renessanssia koskevien toimintatapojen tukipilareista; huomauttaa, että olisi ryhdyttävä toimiin sinisen teollisuuden elvyttämiseksi ja että samalla olisi tuettava Euroopan unionin talouden yhtenäisyyttä ja kestävää kehitystä etenkin niillä alueilla, joilla tämä potentiaali on jäänyt väliinputoajan asemaan globalisaatioprosessien tuloksena; Or. pl 81 Ulla Tørnæs 7 a kohta (uusi) 7 a. painottaa, että on hyödynnettävä täysimääräisesti kasvu- ja työllisyysmahdollisuuksia, joita sininen talous tarjoaa, etenkin uudella merituulivoiman alalla, muokkaamalla asianomaisia satamia ja varmistamalla, että erikoistunut avomeriliikenneala säilytetään kilpailukykyisenä sitä varten; AM\1058968.doc 41/43 PE554.965v01-00
82 Verónica Lope Fontagné 7 a kohta (uusi) 7 a. katsoo, että tietojen ja parhaiden käytänteiden vaihto voi osaltaan myötävaikuttaa alan nopeaan ja kestävään kehitykseen; Or. es 83 Elena Gentile, Mercedes Bresso 7 a kohta (uusi) 7 a. kiinnittää huomiota siniseen talouteen liittyvän sosioekonomisen järjestelmän toimien, alojen ja tieteenalojen monitahoisuuteen ja pitää tältä osin äärimmäisen tärkeänä lisätä kykyä sopeutua muutoksiin, innovaatioihin, monialaisuuteen ja inhimillisen pääoman koulutukseen; 84 Ulla Tørnæs 7 b kohta (uusi) 7 b. panee hyvin huolestuneena merkille, että komissio ennustaa merituulivoimateollisuuteen PE554.965v01-00 42/43 AM\1058968.doc
14 000 hengen osaamisvajetta vuoteen 2030 mennessä; suosittaa näin ollen komissiolle ja jäsenvaltioille, että ne ryhtyvät toimiin tämän osaamisvajeen korjaamiseksi; painottaa, että komissio on avainasemassa, kun lisätään tietoa sinisen talouden työllisyysmahdollisuuksista, ja että komission olisi autettava edistämään nykyaikaista, korkeimpien mahdollisten standardien mukaista merialan koulutusta Euroopassa; kannustaa komissiota avustamaan työmarkkinaosapuolia ja niiden jäseniä etsittäessä mahdollisuuksia, joita sisältyy unionin koulutuksen ja työllisyyden alan ohjelmiin ja aloitteisiin, kuten eurooppalaiseen oppisopimusyhteenliittymään. 85 Elena Gentile, Mercedes Bresso 7 b kohta (uusi) 7 b. painottaa, että siniseen talouteen liittyvän kaiken taloudellisen toiminnan yhteinen koordinointi etenkin alueellisella ja paikallisella tasolla on tärkeää, jotta mahdollistetaan asianomaisten rannikkoalueiden kestävä kehitys. AM\1058968.doc 43/43 PE554.965v01-00