EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
|
|
- Kristiina Kapulainen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta /2075(DEC) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna 2013, pääluokka III Komissio ja toimeenpanovirastot (2014/2075(DEC)) Valmistelija: Marian Harkin AD\ doc PE v03-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen
2 PA_NonLeg PE v /5 AD\ doc
3 EHDOTUKSET Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta pyytää asiasta vastaavaa talousarvion valvontavaliokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy: 1. panee merkille, että tilintarkastustuomioistuimen kertomuksen mukaan vuonna 2013 työllisyyden ja sosiaaliasioiden alan arvioitu virhetaso oli hieman laskenut, ja toteaa virhetason olleen 3,1 prosenttia, kun se oli edellisenä vuonna ollut 3,2 prosenttia; toteaa, että virhetaso oli yhä kaikkien toimintalohkojen toiseksi alhaisin, ja vaatii alentamaan sitä edelleen tulevina vuosina; 2. korostaa Euroopan sosiaalirahaston (ESR) merkitystä keskeisenä politiikan välineenä, jonka avulla toteutetaan työllisyys- ja sosiaalipolitiikkaa; panee merkille, että ESR:n menot olivat noin 98 prosenttia toimintalohkon menoista vuonna 2013; 3. huomauttaa, että neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/ mukaisesti ESR:stä myönnettyjä varoja ei saa käyttää työpaikkojen siirtämiseen jäsenvaltiosta toiseen; vaatii, että komissio ja jäsenvaltiot toteuttavat asianmukaiset tarkastukset sen varmistamiseksi, ettei unionin varoja käytetä tällä tavalla väärin; 4. panee merkille tilintarkastustuomioistuimen huomautukset toimintalohkon menojen sääntöjenmukaisuuteen kohdistuvista suurimmista riskeistä, muun muassa sen, että investoinnit inhimillisiin voimavaroihin ovat luonteeltaan aineettomia, toimien kirjo on laaja ja hankkeiden toteuttamisessa on mukana lukuisia kumppaneita, jotka usein ovat pieniä; suhtautuu tässä yhteydessä myönteisesti komission toteuttamiin riskejä lieventäviin toimiin, joihin kuuluu sekä ennalta ehkäiseviä että korjaavia toimia ja työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosaston toimittamia riskiperusteisia tarkastuksia; on tyytyväinen siihen, että jäsenvaltiot käyttävät yksinkertaistettuja kustannusvaihtoehtoja, jotka vähentävät edunsaajien hallinnollista rasitusta ja ovat vähemmän virhealttiita; pyytää komissiota kannustamaan jäsenvaltioita olemaan soveltamatta ESR-hankkeisiin tiukempia sääntöjä kuin kansallisesti rahoitettuihin hankkeisiin; 5. kehottaa komissiota varmistamaan, että rakennerahastojen hallinnoinnista vastaavat jäsenvaltioiden viranomaiset puuttuvat siihen ongelmaan, että EU-hankkeiden yhteydessä henkilöstökustannukset veloitetaan korkeamman taksan mukaan kuin kansallisesti rahoitettujen hankkeiden yhteydessä; 6. katsoo, että jäsenvaltioiden on pyrittävä käyttämään unionin varat siten, että ESR:n tulokset ja tavoitteet saavutetaan, eikä erityisesti tukikelpoisuuskauden loppupuolella saisi vaarantaa vaikuttavien kontrollien johdonmukaista soveltamista, sillä muutoin voi käydä niin, ettei sääntöjen rikkomista havaita ja että rahoitetaan hankkeita, jotka ovat liian kalliita ja heikosti täytäntöönpantuja tai joiden kohdalla on epätodennäköistä, että 1 Neuvoston asetus (EY) N:o 1083/2006, annettu 11. heinäkuuta 2006, Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa ja koheesiorahastoa koskevista yleisistä säännöksistä sekä asetuksen (EY) N:o 1260/1999 kumoamisesta (EUVL L 210, , s. 25). AD\ doc 3/5 PE v03-00
4 tavoitellut tulokset saavutetaan; 7. panee merkille tilintarkastustuomioistuimen suosituksen, että komission olisi kohdistettava jäsenvaltioiden kanssa seurantaa puutteisiin, jotka on havaittu työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosaston hallinnoinnin tarkastuksiin kohdistamissa riskiperusteisissa aihekohtaisissa tarkastuksissa, ja pitää komission laatimaa uutta ohjeistusta myönteisenä, jotta ohjelmakaudella voidaan vahvistaa edelleen hallinnoinnin tarkastusten luotettavuutta; toteaa, että ohjeet, joissa on otettu huomioon edelliseltä ohjelmakaudelta saadut kokemukset, on esitelty jäsenvaltioille ja ne julkistetaan vuoden 2015 alkupuoliskolla; korostaa olevan erittäin tärkeää, että jäsenvaltioiden viranomaiset hyödyntävät käytettävissään olevaa tietoa havaitakseen ja korjatakseen virheitä ennen kuin komissiota pyydetään korvaamaan kuluja, ja toteaa, että tämä alentaa merkittävästi virhetasoa työllisyys- ja sosiaaliasioiden alalla; 8. kannustaa työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosastoa pitämään edelleen kiinni ESR:ään liittyvästä tavoitteestaan päästä virheiden korjaamistarpeesta tilanteeseen, jossa virheiltä vältytään, ja antaa tukensa pääosaston pyrkimyksille auttaa jäsenvaltioita, joiden ESR:ään liittyvä virhetaso on korkein, parantamaan järjestelmiään parhaiden käytettävissä olevien käytäntöjen avulla; toteaa tässä yhteydessä, että työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosaston hallinnolliset valmiudet ja organisaatio olisi saatettava vastaamaan sen tehtäviä ja velvollisuuksia jäsenvaltioita kohtaan. PE v /5 AD\ doc
5 VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS Hyväksytty (pvä) Lopullisen äänestyksen tulos +: : 0: Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet Laura Agea, Guillaume Balas, Tiziana Beghin, Brando Benifei, Mara Bizzotto, Vilija Blinkevičiūtė, Enrique Calvet Chambon, David Casa, Ole Christensen, Lampros Fountoulis, Elena Gentile, Arne Gericke, Marian Harkin, Danuta Jazłowiecka, Agnes Jongerius, Rina Ronja Kari, Jan Keller, Ádám Kósa, Agnieszka Kozłowska-Rajewicz, Zdzisław Krasnodębski, Kostadinka Kuneva, Jean Lambert, Jérôme Lavrilleux, Jeroen Lenaers, Verónica Lope Fontagné, Thomas Mann, Anthea McIntyre, Joëlle Mélin, Elisabeth Morin-Chartier, Georgi Pirinski, Marek Plura, Sofia Ribeiro, Maria João Rodrigues, Claude Rolin, Anne Sander, Sven Schulze, Siôn Simon, Jutta Steinruck, Romana Tomc, Yana Toom, Marita Ulvskog, Renate Weber, Tatjana Ždanoka, Jana Žitňanská, Inês Cristina Zuber Tania González Peñas, Richard Howitt, Paloma López Bermejo, António Marinho e Pinto, Edouard Martin, Helga Stevens, Monika Vana AD\ doc 5/5 PE v03-00
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 10.12.2014 2014/2075(DEC) TARKISTUKSET 1-19 Marian Harkin (PE541.520v02-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2206(DEC) 2.2.2017 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle vastuuvapauden
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2154(DEC) 8.2.2016 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle vastuuvapauden
Jäsenet. Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. Thomas HÄNDEL Puheenjohtaja. Marita ULVSKOG Varapuheenjohtaja. Claude ROLIN Varapuheenjohtaja
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta Thomas HÄNDEL Puheenjohtaja et Marita ULVSKOG Varapuheenjohtaja Ruotsi Claude ROLIN Varapuheenjohtaja Belgia Renate WEBER Varapuheenjohtaja Romania Agnes JONGERIUS
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2040(BUD) 4.9.2014 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle neuvoston kannasta esitykseen
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2224(INI) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2224(INI) 13.7.2017 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle legitiimeistä
MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0076/
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Istuntoasiakirja 30.3.2015 A8-0076/2015 MIETINTÖ vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2240(INI) 2.6.2015 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 20.4.2015 2014/2245(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta aluekehitysvaliokunnalle investoimisesta työpaikkoihin
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EMPL_PV(2016)0418 PÖYTÄKIRJA Kokous 18. huhtikuuta 2016 klo 15.00 18.30 ja 19. huhtikuuta 2016 klo 9.00 12.30 ja 15.00 18.30 BRYSSEL
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 22.1.2015 2014/2156(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle Euroopan
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2150(INI) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 28.5.2015 2014/2150(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle sääntelyn
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. PÖYTÄKIRJA Kokous 26. helmikuuta 2015 klo ja BRYSSEL
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EMPL_PV(2015)0226_1 PÖYTÄKIRJA Kokous 26. helmikuuta 2015 klo 9.00 12.30 ja 15.00 18.30 BRYSSEL Varapuheenjohtaja Marita Ulvskog
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2233(INI) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2233(INI) 3.12.2015 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle suosituksista
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2228(INI) 1.4.2015 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle suosituksista
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2010(INI) 23.6.2016 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta liikenne- ja matkailuvaliokunnalle kertomuksesta
MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0247/
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Istuntoasiakirja 30.7.2015 A8-0247/2015 MIETINTÖ yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä ja sosiaalisesta innovoinnista työttömyyden torjunnassa (2014/2236(INI)) Työllisyyden
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2151(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-21 Marian Harkin (PE592.088v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2161(DEC) Lausuntoluonnos Marian Harkin (PE592.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2161(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-17 Marian Harkin (PE592.089v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä 2015: Euroopan ammatillisen
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2160(INI) 1.6.2015 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalle
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. PÖYTÄKIRJA kokouksesta 23. kesäkuuta 2015 klo ja BRYSSEL
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EMPL_PV(2015)0623_1 PÖYTÄKIRJA kokouksesta 23. kesäkuuta 2015 klo 9.00 12.30 ja 15.00 18.30 BRYSSEL Ensimmäinen varapuheenjohtaja
***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0134/
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Istuntoasiakirja 21.4.2015 A8-0134/2015 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan sosiaalirahastosta annetun Euroopan parlamentin
MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0131/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0131/2019 1.3.2019 MIETINTÖ vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan koulutussäätiön (ETF) talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna 2017 (2018/2187(DEC))
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2145(INI) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2145(INI) 1.4.2015 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle talouden
Euroopan parlamentti 2015/2327(INI) TARKISTUKSET Lausuntoluonnos Emilian Pavel
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2327(INI) 03.10.2016 TARKISTUKSET 1-148 Emilian Pavel (PE589.123v01-00) Erasmus+ -ohjelmaa koskevasta täytäntöönpanokertomuksesta
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2271(INI) 28.3.2017 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 24.6.2015 2015/2006(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalle nuorten yrittäjyyden
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2321(INI)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2321(INI) 1.4.2016 TARKISTUKSET 151-377 Mietintöluonnos Brando Benifei (PE575.366v01-00) pakolaisista: sosiaalinen osallisuus
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2147(INI) 16.11.2015 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle
*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0216/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0216/2016 23.6.2016 *** SUOSITUS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton väliseen henkilöiden
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2079(INI) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2079(INI) 9.12.2016 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta kalatalousvaliokunnalle kalakantojen tilasta
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2349(INI) 29.9.2016 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta liikenne- ja matkailuvaliokunnalle pienten liikenteenharjoittajien
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2103(INL) 9.11.2016 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle suosituksista
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 3.12.2014 2014/2157(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle Euroopan
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2228(INI) 9.3.2015 TARKISTUKSET 1-158 Marian Harkin (PE546.672v01-00) suosituksista Euroopan komissiolle transatlanttista
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivat
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/0051(NLE) 6.5.2015 TARKISTUKSET 29-246 Mietintöluonnos Laura Agea (PE552.042v01-00) jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2351(INI) 30.5.2016 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalle EU:n nuorisostrategian
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 24.1.2014 2013/2173(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle aiheesta Onko
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2095(INI)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2095(INI) 18.10.2016 TARKISTUKSET 1-385 Mietintöluonnos Maria João Rodrigues (PE589.146v02-00) Euroopan sosiaalisten oikeuksien
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/0223(COD) 8.5.2017 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Joachim Schuster (PE592.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2017/2003(INI) 3.2.2017 TARKISTUKSET 1-156 Joachim Schuster (PE592.420v01-00) yhteistyötaloutta koskevasta eurooppalaisesta toimintasuunnitelmasta
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2062(INI) 14.10.2016 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta liikenne- ja matkailuvaliokunnalle ilmailustrategiasta
***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0102/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0102/2017 29.3.2017 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi tekijänoikeudella ja lähioikeuksilla suojattujen tiettyjen
EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 22.1.2015 2014/2082(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2013/0181(COD) 5.2.2014 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 18.12.2014 2014/0124(COD) TARKISTUKSET 319-466 Mietintöluonnos Georgi Pirinski (PE539.484v01-00) pimeän työn ehkäisemiseksi ja
MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0111/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0111/2017 29.3.2017 MIETINTÖ vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2064(INI) Lausuntoluonnos Romana Tomc (PE585.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2064(INI) 7.12.2016 TARKISTUKSET 1-104 Romana Tomc (PE585.729v01-00) Euroopan strategisten investointien rahaston täytäntöönpanosta
EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2014/2040(BUD) 9.9.2014 LAUSUNTO talousarvion valvontavaliokunnalta budjettivaliokunnalle neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin yleiseksi
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2145(INI) Lausuntoluonnos Anne Sander (PE v01-00)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2145(INI) 2.2.2015 TARKISTUKSET 1-140 Anne Sander (PE544.340v01-00) talouden ohjausjärjestelmän uudelleentarkastelu: tilannekatsaus
* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0247/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0247/2016 20.7.2016 * MIETINTÖ ehdotuksesta neuvoston päätökseksi jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista (COM(2016)0071 C8-0098/2016 2016/0043(NLE))
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2167(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-11 Marian Harkin (PE592.092v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä 2015: Euroopan työterveys-
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 11.5.2015 2014/2210(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2208(INI) Lausuntoluonnos Tiziana Beghin (PE v01-00)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2208(INI) 9.4.2015 TARKISTUKSET 1-67 Tiziana Beghin (PE549.113v01-00) Resurssitehokkuus: siirtyminen kohti kiertotaloutta
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2259(INI) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2017/2259(INI) 28.3.2018 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalle EU:n nuorisostrategian
MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0076/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0076/2016 5.4.2016 MIETINTÖ BUSINESSEUROPEN, UEAPME:n, CEEP:n ja EAY:n tekemän vanhempainvapaata koskevan tarkistetun puitesopimuksen täytäntöönpanosta
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2236(DEC)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2011/2236(DEC) 6.2.2012 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euratomin hankintakeskuksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0145/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0145/2017 31.3.2017 MIETINTÖ vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
Käsiteltävänä olevat asiat
Käsiteltävänä olevat asiat Tulokset : 77 Hakuperusteet Valiokunta : Työllisyys ja sosiaaliasiat Käsiteltävänä olevat asiat - tietojen ajankohta : 10.11.2017 02:36:08 Käsiteltävänä olevat asiat Komission
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 26.5.2015 2014/2236(INI) TARKISTUKSET 1-180 Mietintöluonnos Verónica Lope Fontagné (PE554.751v01-00) Yhteiskunnallinen yrittäjyys
Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2010/2184(DEC) 3.2.2011 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä yhteisön kalastuksenvalvontaviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 27.1.2015 2014/2083(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014. Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 27.1.2014 2013/2230(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2017/2008(INI) 23.6.2017 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 30.1.2015 2013/0390(COD) TARKISTUKSET 18-51 Mietintöluonnos Elisabeth Morin-Chartier (PE541.670v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2113(INI) 18.10.2013. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 18.10.2013 2013/2113(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden
EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 22.1.2015 2014/2084(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
Vastuuvapaus 2007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto
P6_TA(009)00 Vastuuvapaus 007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto. Euroopan parlamentin päätös. huhtikuuta 009 vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston talousarvion
Käsiteltävänä olevat asiat
Käsiteltävänä olevat asiat Tulokset : 81 Hakuperusteet Valiokunta : Työllisyys ja sosiaaliasiat Käsiteltävänä olevat asiat - tietojen ajankohta : 12.01.2019 07:13:08 Käsiteltävänä olevat asiat Ehdotus
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2257(INI)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2257(INI) 1.12.2015 TARKISTUKSET 1-150 Enrique Calvet Chambon (PE569.480v01-00) aiheesta Erasmus+ ja muut välineet ammatillisen
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 20.4.2015 2014/2252(INI) TARKISTUKSET 1-55 Helga Stevens (PE549.221v01-00) vuosikertomuksista 2012 2013 toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2351(INI) talousarvion valvontavaliokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2015/2351(INI) 21.4.2016 LAUSUNTO talousarvion valvontavaliokunnalta kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalle EU:n nuorisostrategian 2013 2015
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 23.4.2015 2014/2240(INI) TARKISTUKSET 1-85 Laura Agea (PE552.096v01-00) tutkimuksen ja innovoinnin hyödyntämättömistä mahdollisuuksista
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/0801(CNS) 3.3.2015 TARKISTUKSET 1-4 Lausuntoluonnos Marita Ulvskog (PE549.109v01-00) ehdotuksesta neuvoston päätökseksi työllisyyskomitean
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2014/2255(INI) Mietintöluonnos Eduard Kukan (PE557.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2255(INI) 4.6.2015 TARKISTUKSET 1-184 Mietintöluonnos Eduard Kukan (PE557.126v01-00) Kertomus aktiivisen ikääntymisen ja
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2319(INI) oikeudellisten asioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/2319(INI) 29.11.2016 LAUSUNTO oikeudellisten asioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle komission asiantuntijaryhmien
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2320(INI)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2320(INI) 28.4.2016 TARKISTUKSET 1-358 Mietintöluonnos Zdzisław Krasnodębski (PE575.159v01-00) Paras tapa hyödyntää pk-yritysten
MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0102/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0102/2018 26.3.2018 MIETINTÖ vastuuvapauden myöntämisestä Euratomin hankintakeskuksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna 2016 (2017/2168(DEC))
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en) 15505/16 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö FSTR 86 FC 84 REGIO 108 FIN 878 Pysyvien edustajien
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0002(COD) Mietintöluonnos Heinz K. Becker (PE v02-00)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/0002(COD) 5.2.2015 TARKISTUKSET 45-350 Mietintöluonnos Heinz K. Becker (PE544.332v02-00) työnvälityspalvelujen eurooppalaisesta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) 11929/1/17 REV 1 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9775/17, 9776/17 Asia: N 520 FSTR
EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2014/2119(DEC) 6.3.2015 TARKISTUKSET 1-6 Mietintöluonnos Ryszard Czarnecki (PE539.781v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan tasa-arvoinstituutin
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 16.2.2015 2015/2017(BUD) TARKISTUKSET 1-14 Mietintöluonnos Liadh Ní Riada (PE546.865v02-00) Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (hakemus
EUROOPAN PARLAMENTTI Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 26.1.2015 2014/2075(DEC) LAUSUNTO kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2170(DEC)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 1.3.2017 2016/2170(DEC) LAUSUNTO kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle
*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0026/
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Istuntoasiakirja 12.11.2014 A8-0026/2014 *** SUOSITUS esityksestä neuvoston päätökseksi Kroatian tasavallan osallistumista Euroopan talousalueeseen koskevan sopimuksen ja
Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS
Euroopan parlamentti 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2016/2151(DEC) 14.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle vastuuvapauden myöntämisestä
TOINEN MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0264/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0264/2016 28.9.2016 TOINEN MIETINTÖ vastuuvapauden myöntämisestä ENIAC-yhteisyrityksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna 2014 (2015/2202(DEC))
Euroopan parlamentti 2015/2345(INI) TARKISTUKSET 1-94 Lausuntoluonnos Tatjana Ždanoka
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2345(INI) 22.4.2016 TARKISTUKSET 1-94 Tatjana Ždanoka (PE580.489v01-00) Kansalaisjärjestöille EU:n talousarviosta myönnettävän
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 8.10.2014 PE539.655v01-00 TARKISTUKSET 1-12 Marita Ulvskog (PE537.318v01-00) Eurooppa 2020 -strategian sosiaali- ja työllisyysnäkökohdat
MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0280/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0280/2015 1.10.2015 MIETINTÖ neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 6/2015 varainhoitovuodeksi 2015, omat varat, ulkoisia
Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS
Euroopan parlamentti 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2016/2177(DEC) 15.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle vastuuvapauden myöntämisestä
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Talousarvion valvontavaliokunta 2009 2008/2265(DEC) 29.1.2009 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan meriturvallisuusviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
Euroopan parlamentti Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2038(INI) 22.2.2016 TARKISTUKSET 1-86 Tiziana Beghin (PE571.682v01-00) parlamentin vuonna 2010 antamien sosiaali- ja ympäristönormeja,
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 21.5.2015 2014/2237(INI) TARKISTUKSET 1-309 Mietintöluonnos Inês Cristina Zuber (PE554.950v01-00) Epätasa-arvoisuuden ja erityisesti
MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0293/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0293/2018 27.9.2018 MIETINTÖ työntekijän taloudellisen osallistumisen roolista työpaikkojen luomisessa ja työttömien aktivoimisessa (2018/2053(INI)) Työllisyyden
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Talousarvion valvontavaliokunta 2009 2008/2155(INI) 21.1.2009 LAUSUNTO talousarvion valvontavaliokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle Euroopan investointipankin ja
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2095(INI)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2095(INI) 18.10.2016 TARKISTUKSET 386-774 Mietintöluonnos Maria João Rodrigues (PE589.146v02-00) Euroopan sosiaalisten oikeuksien
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2094(INI) 7.12.2015 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Mietintöluonnos Yana Toom (PE594.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2307(INI) 19.12.2016 TARKISTUKSET 1-331 Mietintöluonnos Yana Toom (PE594.175v01-00) talouspolitiikan eurooppalaisesta ohjausjaksosta: