M 19/2734/-72/4/10 Koskee: 2734 2732 Kittilä E. Iisalo 27.12.1972 Geologi Esko Iisalon 15.5. -31.12.1972 välisenä aikana suorittamat tutkimustyöt geologisen tutkimuslaitoksen malmiosastolla 15. 5. -31. 5. Kittilän Riikonkoskelta otetuista Auger-kairanäytteistä tehtiin maalajimäärityksiä. 207:stä näytteenottopisteestä peräisin olevista näytteistä saatiin noin puolet tutkituksi. Tutkiminen tapahtui Otaniemessä. 1. 6. -14.6. Vuotson tutkimusasemalla suoritettiin Sodankylän alueelta Auger-kairalla 131 näytteenottopisteestä otettujen 518 näytteen maalajimääritys. Näyteaineisto käsitti moreeni-, rapakallio- ja lajittuneita maalajinäytteitä. Tulokset luovutettiin geologi Reijo Salmiselle geokemian ryhmästä. 15. 6. -31. 8. Kittilän Riikonkosken tutkimusalueella ja sen ympäristössä suoritettiin erilaisia maaperätutkimukset Hormakummun tukikohdasta. Karttalehtien no 2734 03 ja no 2732 12 alueella suoritettiin maaperäkartoitusta ilmakuvatulkintaan perustuvan malminetsinnällisen maaperäkartan tarkistamiseksi ja täydentämiseksi. Lisäksi maaperäkartoitettiin osia karttalehden no 2734 06 käsittämästä alueesta. Havaintopäiväkirja ja siihen liittyvät valokuvat sekä kartta-aineisto luovutettiin vuoden lopulla tarkastusta ja puhtaaksi piirtämistä varten geologi Leskelälle Rovaniemelle: Maaperänäytteitä otettiin raeanalyysiä varten 34 kpl ja 3 kpl rapakallionäytteitä (näytteet no 28, no 29 ja no 30). Raeanalyysit tullaan tekemään vuoden 1973 alussa Otaniemessä, josta tulokset lähetetään geologi Leskelälle.
2 Maaperäkartoituksen ohessa tehtiin karttalehden no 2734 06 alueella. jäätikön kuljetussuuntien selvittämiseksi havaintoja kromimarmorilohkareiden levinneisyydestä. Tulokseksi saatiin kartta, josta ilmenevät lohkarehavainnot ja kromimarmoripaljastumat. Kartta lähetettiin geologi Leskelälle. Karttalehtien no 2734 03 ja 2732 12 alueella suorittivat Cobra-kairausryhmät näytteenottoa, geologi Nenosen ja geokemisti Nurmen johdolla. Kairaukset keskittyivät Sokostovuomaan. Riikonkumpuun ja Naakenavaaraan, jossa näytteenottoa seurattiin sekä avustettiin kairausmiehistöä maalajimäärityksissä. Magnetiittipitoisen lohkareikon kulkeutumissuunnan selvittämiseksi suoritettiin moreenin kivien suuntauslasku karttalehden no 2732 08 alueelta. Suuntauslaskun perusteella piirretty suuntausdiagrammi annettiin geologi Nenoselle. Edellä mainituista kenttätutkimuksista tehtiin yksityiskohtaisia havaintoja päiväkirjaan, joka lähetettiin geologi Leskelän tarkastettavaksi Rovaniemelle. 1. 9. -31.12. Keväällä aloitetut maalajimääritykset Auger-näytteistä saatiin päätökseen Otaniemessä. Näytetiedoista tehtiin luettelo ja näytteistä suoritetuista kivilaskuista taulukko (kopiot geologi Leskelällä ja geologi Nenosella). Näytteenottopisteiden ja niistä tavattujen rapakallioesiintymien sijaintia esittävä kartta lähetettiin geologi Leskelälle (kopio geokemisti Nurmella). Näytteistä tehtiin myös raeanalyysejä, joista osa on valmiina, osa odottaa käsittelyä seulomossa. Seulottujen näytteiden karkein aines otettiin talteen kivilaskujen suorittamista varten (geokemisti Nurmella). Lisäksi näytteistä otettiin ainesta koeputkiin (geologi Nenosella). Auger-näytteistä 19.10.72 mennessä tehdyistä havainnoista laadittiin selostus. Jatkokäsittelynä tehtiin näytteenottopisteistä saadun aineiston perusteella kaavamainen esitys näytteenottolinjoista. Linjaprofiileista ilmenevät maalaji- ja rapakalliomuodostumien kerrosjärjestys ja kerrosten paksuudet sekä yksityisten näytteiden kuparipitoisuudet. Kaavio lähetettiin puhtaaksi piirtämistä ja kopiointia varten Rovaniemelle geologi Leskelälle.
3 Kittilän Riikonkosken tutkimusalueesta tehtyä malminetsinnällistä maaperäkarttaa laajennettiin itään. Osittain stereoilmakuvatulkintaan osittain maastohavaintoihin ja kairaustietoihin perustuva kartta käsittää itäosan karttalehdestä no 2734 03 sekä karttalehden no 2734 06. Kartat lähetettiin tarkastusta ja puhtaaksi piirtamistä varten Rovaniemelle geologi Leskelälle. Otaniemi 27.12.1972 Geologi Esko Iisalo Liitteenä selostus "Auger-näytteistä' 19. 10.72 mennessä tehdyt maalaji ja rapakalliohavainnot"
Liite raporttiin M 19/2734/-72/4/10 Kittilän Riikonkoskelta otetuista Auger-näytteistä 19.10.72 mennessä tehdyt maalaji- ja rapakalliohavainnot Näytteenottolinjat ja pisteet on merkitty 1 : 10 000 mittakaavaisille kartoille, joiden pohjana on käytetty sähköisiä karttoja n:o M 24 116/2732, 12 D ja n:o M 24 11-116/2734, 03 B. Kartoista ilmenee, että tutkimusalueen laajuus on itä-länsisuunnassa 5 km ja pohjois-eteläsuunnassa 4 km. Alueen halki virtaa Ounasjoki. Jokaisesta näytteenottopisteestä on pyritty saamaan näyte välittömästi kallioperän päällä sijaitsevan maakerrostuman tai rapautuman alaosasta. Mikäli kaira ei ole päässyt tunkeutumaan kallion pintaan, näyte on otettu ylempänä olevasta maakerrostumasta. Monessa pisteessä näytteitä on otettu eri syvyyksiltä, jolloin kerrosjärjestyksestä on saatu havaintoja. 20. 10.72 mennessä on 207:stä näytteenottopisteestä saadut näytteet tarkastettu ja saadut tiedot luetteloitu. Luettelosta ilmenee kairauspisteiden sijainti, näytesyvyydet, kairaustiedot ja näytteen maalaji. Rapakallioksi tai rapakalliomoreeniksi todetut näytteet on merkitty kairauspisteiden sijaintia esittävälle kartalle punaisella pisteellä, jolloin on saatu kartta 'rapautumien esiintymisestä tutkimusalueella. Maalajimäärityksen yhteydessä on tarkasteltu näytteiden kivilajikoostumusta. Tällöin on selvitetty sisältääkö tutkittu näyte yhtä tai useampaa kivilajia. Varsinaisia kivilaskuja on tehty 9:stä näytteestä > 4 mm:n rakeista. Tulokset on esitetty taulukkona, josta ilmenevät sekä eri kivilajien että paikallisten ja pitkämatkalaisten kivien prosentuaalinen määrä.
2 Näytteistä on tehty rakeisuusanalyysejä, joiden tulokset ovat keskeneräiset. Jatkokäsittelyssä on tarkoituksena esittää näytteenottolinjoista saadut tulokset pituusprofiileina. Moreenit ja lajittuneet maalajit Näyteaineisto koostuu pääosaltaan moreeneista. Tyypillinen moreeni on raekoostumukseltaan suhteistunut sisältäen kaikkia raekokoja lähes yhtä paljon. Kivilajikoostumus on vaihteleva; moreenissa esiintyy sekä paikallisia että särmiltään pyöristyneitä pitkämatkalaisia kivilajeja. Rakenne on tiivis ja hyvin koossapysyvä, jolloin näyteaines sisältää kokkareita, joiden murtopinnoilla on primäärirakenne havaittavissa. Poikkeuksena ovat vesipitoiset näytteet, joiden rakenne on hajonnut. Alueen moreeneissa tavataan erilaisia lamelli-ilmarakkula- ja, puristusrakenteita, jotka, ovat tyypillisiä. pohjamoreenin rakenteita, joita on käytetty hyväksi eroteltaessa moreeneja muista moreenia muistuttavista maalajeista. Moreenimuodostumien rakenteissa on todettu vertikaalista vaihtelua. Näytteenottopisteissä, joista on otettu moreeninäytteitä usealta eri syvyydeltä on todettu, että rakenne useimmiten muuttuu tiukemmaksi ja kovemmaksi syvyyden kasvaessa. Moreeninäytteissä esiintyy myös värivaihteluita. Moreenimuodostumien yläosassa on yleinen vaalean ruskehtava väri. Väriltään ruskehtavien moreenien paksuudet vaihtelevat l metristä paikoin jopa 10 metriin asti. Usein ruskehtava moreenin pintaosa muuttuu syvemmällä harmaasävyiseksi moreeniksi, jossa esiintyy vaaleanharmaita ja tummanharmaita muunnoksia. Tummanharmaita moreenityyppejä on tavattu eniten muodostumien pohjakerroksissa. Silmämääräisen tarkastelun perusteella voidaan todeta, että tummanharmaa moreenityyppi on hienorakeisempi kuin vaaleanharmaa moreenityyppi.
3 Vaihteluita moreeninäytteiden rakenteeseen, väriin ja raekoostumukseen ovat aiheuttaneet eri tekijät. Syynä siihen, että vaaleanharmaa moreeni vaihettuu pohjaosastaan tummanharmaaksi, on pidettävä paitsi hienoaineksen määrän lisääntymistä, myös alustan kallioperän vaikutusta. 'Tutkimusalueen kallioperä sisältää runsaasti tummia kivilajeja kuten grafiittipitoista mustaliusketta. Koska paikallisen kallioperän osuus moreenin kiviaineksessa on suurin muodostuman pohjaosassa (myös rapakallioalueen ulkopuolella), mikä on todettu eri tutkimuksissa (mm. Wennervirta 1968), on seurauksena, että mustaliuskealueen moreenit ovat pohjaosiltaan tummia. Moreenimuodostuma saattaa koostua päällekkäisistä moreenipatjoista, jotka ominaisuuksiltaan eroavat toisistaan. Koska Kittilän seutu on sijainnut jääkaudenaikaisella jäänjakajavyöhykkeellä, esiintyy alueella eri suunnista jään mukana kulkeutuneita pohjamoreenipatjoja. Jäätikön kuljetussuunnista ovat tärkeimmät kaksi pääsuuntaa, joista vanhemman suunta on luoteesta kaakkoon ja nuoremman etelä-lounaasta pohjois-koilliseen (Kujansuu 1967). Pohjamoreenin pinnalla esiintyy lajittuneita maalajeja tutkimusalueen eri osissa. Alueellisesti niitä tavataan pääasiassa suoalueilla turpeen alla sekä laaksopainanteissa ja notkelmissa. Aines voidaan luokitella hiekaksi tai lajittuneeksi moreeniksi. Lajittuneet moreenit sisältävät pääasiassa hiekkalajitetta ja niiden kivipitoisuus on vähäinen. Yksityiset rakeet ovat verraten teräväsärmäisiä ja moreenimaisia, mikä viittaa lyhyeen kuljetusmatkaan. Kerrostumien paksuus on useimmiten 0, 5-1 m. Paikoitellen tavataan myös useiden metrien paksuista kerrostumia.
4 Hiekkakerrostumat ovat syntyneet ilmeisesti sulamisvesien aiheuttaman suhteellisen lyhyen kuljetuksen, lajittumisen ja uudelleen kerrostumisen tuloksena. Lajittuneita moreeneja on todennäköisesti syntynyt siten, että jäätikön häviämisvaiheessa mäkien ja vaarojen rinteiltä on sulamisvesien ja painovoiman yhteisvaikutuksesta lähtenyt liikkeelle vellimäisessä tilassa olevaa pintamoreeniainesta, joka on kerrostunut altaisiin ja laaksopainanteisiin, jotka ovat myöhemmin soistuneet. Kulkeutumisen aikana on tapahtunut osittaista lajittumista, jolloin kivet ja lohkareet ovat jääneet lähtöalueelle muun aineksen rikastuessa etenkin hiekkalajitteesta. Koska. tällaiset muodostumat ovat syntyneet pintamoreeniaineksesta, joka sisältää runsaasti kaukaa kulkeutunutta kiviainesta, on seurauksena, että te indikoivat alla olevaa kallioperää heikommin kuin lajittumaton pohjamoreeni. Tutkimusalueen länsiosassa karttalehden no 2732 alueella on runsaasti suoalueilla sijaitsevia kairauspisteitä (pisteet no 46-74, 90-93 jne.), joista otetut näytteet sisältävät lajittuneita moreeneja. Koska alueen maapeitteellä on lisäksi suuri kokonaispaksuus, monin paikoin yli 10 m, vaikeutena on ollut saada sellaisia näytteitä, jotka antavat viitteitä alustan kallioperästä, mikä geokemiallisista tutkimustuloksista on voitu todeta. Lajittuneita sora-, hiekka- ja hietakerrostumia on todettu Ounasjoen rantatörmistä otetuissa. näytteenottopisteissä.
5 Rapakalliot ja rapakalliomoreenit Rapautumien luokituksessa on erotettu rapakalliot ja rapakalliomoreenit toisistaan. Rapakallioksi on nimitetty kallion pintarapautumaa, joka ideaalitapauksessa on häiriintymätöntä "in situ" Rapakalliomoreeniksi on luokiteltu rapakallion yläpinta, joka on jonkin verran liikkunut ja moreenisoitunut. Luokitustavasta johtuu, ettet raja moreenin ja rapakalliomoreenin välillä.on liukuva. Sitä on kuitenkin mahdollista tarkentaa esim. kivilaskun avulla. Rapakalliotyypit voidaan jaotella värinsä, kivilajisisältönsä ja alueellisen esiintymisensä perusteella alaryhmiin. Yleisin rapautumatyyppi, jota esiintyy tutkimusalueen eri osissa on väriltään tummanharmaa tai lähes musta rapakallio, joka sisältää pääasiassa mustaliuskekiviä. Fylliitti- eli mustaliuskerapakallioiden yleisyys johtuu osittain siitä, että näytteenottolinjat sijaitsevat useimmiten sellaisten geofysikaalisten anomalioiden päällä, `jotka ovat mustaliuskeen aiheuttamia. Mustaliuskerapakallioiden levinneisyys ilmenee näytteenottopisteitä ja rapakallioita esittävältä kartalta, johon ne on merkitty harmaavärisellä pisteellä. Kartalta voidaan suoraan havaita geofysikaalisten anomalioiden ja mustaliuskerapakallioesiintymien alueellinen riippuvuus toisistaan. Siten esim. linjalla, johon kuuluvat pisteet 192-199, esiintyy mustaliuskerapakallioita ainoastaan anomalian kohdalla; sen ulkopuolella olevalta linjan osalta ne puuttuvat. Samanlaisia havaintoja voidaan tehdä näytepisteistä no 118-129, 1-10, 11-17, jne. Toisaalta esiintyy alueita, joilla ei geofysikaalisista anomalioista huolimatta tavata rapakallioita, kuten erikoisesti karttalehdeltä no 2732 on havaittavissa. Pääsyynä rapakallioiden puuttumiseen voitaneen pitää paksujen maakerrosten takia epäonnistunutta näytteenottoa, minkä voidaan päätellä tapahtuneen mm kairaustietojen perusteella. Tällöin kaira ei ole päässyt tunkeutumaan riittävän syvälle, jotta näyte rapakalliosta olisi saatu. Kyseinen alue on suurimmaksi osaksi suota, jossa maapeitteen paksuudet on todettu olevan yli 10 m.
6 Tietoja mustaliuskerapautumien paksuudesta on saatu alueilta, mistä näytteitä on otettu eri syvyyksiltä. Tällaisen melko yhtenäisen alueen muodostavat pisteet 1-25, jotka sijaitsevat Lonnakosta n. 0, 5 km Länteen. Keskimäärin 10 m:n paksuisen moreenikerroksen alla esiintyy rapakalliomoreenia sisältävä kerros, jonka paksuus on suuruusluokkaa 1-2 m. Sen alla olevan mustaliuskerapakallion paksuus vaihtelee 1, 510 m, keskimääräisen suuruusluokan ollessa 2-6 m. Nälkäjärven länsipuolella pisteiden 122-132 muodostamalla alueella ovat rapautumien paksuudet pienemmät kuin edellisessä esimerkissä. Moreenikerrostuma on paksuudeltaan 1-4 m, rapakalliomoreeni- ja mustaliuskerapakallion yhteispaksuuden ollessa 0-1, 5 m. Tutkimusalueen muissa osissa tavattujen mustaliuskerapakallioiden paksuudet ovat yleensä alle 2 m. Mustaliuskerapakallion väri on riippuvainen alkuperäisen kiven grafiittipitoisuudesta. Siten runsaasti grafiittia sisältävät rapakalliot ovat lähes mustia. Pieni grafiittipitoisuus aineksessa aiheuttaa tumman harmaan värin. Raekoostumuksessa esiintyy vaihtelua hiekkamaisista savimaisiin tyyppeihin. Hienorakeisissa tyypeissä rapautuminen on edistynyt pisimmälle, ja mustaliuskeen hienorakeinen kiderakenne on hajonnut lähes täysin. Mustaliuskepitoinen rapakalliomoreeni on nimensä mukaisesti sellaista mustaliuskerapakalliota, joka on häiriintynyt ja sekoittunut, osittain moreeniainekseen. Eräissä näytteissä on havaittu kerrosrakennetta, jossa. rapakallioaineksessa esiintyy vaaleita, yhdensuuntaisia vahvuudeltaan 0, 5-1 cm:n moreenivälikerroksia (esim. näyte 193/45 dm).
7 Vihertävän harmaita rapakalliomuodostumia on todettu näytteenottopisteissä no 200, 202 ja 203, jotka sijaitsevat tutkimusalueen eteläosassa itä-länsisuuntaisella linjalla Ounasjoen itäpuolella. Aines sisältää rapautuneita kiviä, jotka oletetaan kloriitti-kiilleliuskeeksi. Pisteet on merkitty kartalle sinisellä värillä. Alueella esiintyy suhteellisen voimakas gravimetrinen minimi, joka ilmenee Riikonkosken alueen gravimetrisestä kartasta. Rapakalliomuodostuma sijaitsee 10 m:n paksuisen moreenikerroksen alla. Osittain moreenipitoisen muodostuman kokonaispaksuus on 3 m. Syvimmässä pisteessä kallio on todettu 14,5 m:ssä. Rapakallioaines on raekoostumukseltaan ja rakenteeltaan melko homogeenista sisältäen. pääasiassa hienoa hieta- ja hiesulajitetta. Punertavan ruskeita rapakallioita, joissa on todettu serisiittiliuskekiviä, esiintyy näytteenottopisteissä no 156, 159 ja 167. Pisteet sijoittuvat lähelle Ounasjoen itärantaa pohjoiseteläsuuntaiseen vyöhykkeeseen. Pisteet on merkitty kartalle sinipunaisella värinä. Moreenikerrostuman paksuus on kaikissa pisteissä 5 m. Rapakalliomuodostuman paksuus on pisteissä 156 2 m, 159 alle 1 m ja 167 7 m. Näytteet 156/50 dm ja 70 dm ovat väriltään ruskean punaista napakalliota, jossa hienorakeisen aineksen seassa on runsaasti serisiittiliuskekiviä. Näyte 159/55 dm on väriltään kellertävän punaruskea rapakalliomoreeni, joka on raekoostumukseltaan lähes savimaisen hienorakeinen. Aineksessa esiintyy serisiittiliuskeen lisäksi mustaliuske ja grafiittikiviä.
8 Näyte 167/115 dm on väriltään kellertävän punaruskeaa, tasa- ja hienorakeista rapakalliota, jossa rapautuminen on pitkälle edistynyt. Alkuperäinen kivilaji on näyt teestä vaikeasti tunnistettava. Lonnakon talon ympäristössä sijaitsee mittasuhteiltaan huomattava rapakalliomuodostuma, josta ovat peräisin pisteistä 38, 39 ja 40 saadut näytteet. Rapakalliomuodostumaa peittää 8, 5-10 m:n paksuinen moreenikerros. Rapakalliosta on saatu näytteitä 20, 5-22, 0 m:n syvyydeltä, joten tutkittu paksuus on yli 10 m. Muodostuma jatkuu todennäköisesti syvemmälle. Rapakallionäytteet ovat väriltään ruskeaa. punaista, savinaisen -hienorakeista, ja homogeenista ainesta. Näytteiden värisävyissä on havaittavissa heikkoa vaihtelua vaaleasta tumman punaiseen. Aineksen rapautuminen on pitkälle kehittynyt, mistä johtuu että alkuperäistä kivilajia on vaikea tunnistaa. Rapakallioaines sisältää kuitenkin eri kivilajien ohella pienikokoisina ja rapautuneina kappaleina esiintyvää serisiittiliusketta, joka on väriltään vaaleaa tai heikosti punertavaa. Kemiallisella analyysitutkimuksella on todettu, että tutkimusalueella yleisesti esiintyvän serisiittiliuskeen ja rapakallioaineksen kemiallisessa koostumuksessa ei ole huomattavan suuria eroavuuksia. Koska Ounasjoen itäpuolella on todettu ilmeisesti serisiittiliuskeesta syntyneitä punertavia rapakallioita, voitaneen olettaa Lonnakon punaisten rapakallioiden ainakin osittain syntyneen serisiittiliuskeen rapautumistuloksena.
9 Näytteenottopisteessä no 133 on tavattu ruskeaa talkkimaista rapakalliota 1, 5 m:n paksuisen hiekka- ja moreenikerroksen alta. Piste sijaitsee Nälkäjärven luoteispäästä 200 m länteen. Rapakallioaines on melko hienorakeista. Rakeet ovat muodoltaan suomumaisia ja tuntuvat talkkimaisen liukkailta. Muodostuman paksuus on 1 m. Samantyyppistä rapakalliota on tavattu tutkimusalueen lähistöllä talkkiutuneen kloriittiliuskekallion pinnalla. Kivilaskut Eräistä Ounasjoen länsipuolisen alueen näytteistä on tehty kivilaskuja tarkoituksena saada selville paikallisen alustan kallioperästä lähtöisin olevan ja pitkämatkalaisen kiviaineksen määrä. Näytteitä valikoitiin siten, että niiden tutkitut metallipitoisuudet ovat ei-anomaaliset. Tulokset esitettiin taulukkona. Taulukosta ilmenee, että eniten paikallista kiviainesta sisälsivät rapakalliomoreeniksi ja rapakalliopitoisiksi moreeneiksi luokitetut näytteet määrien vaihdellessa 88, 3 46,8 %. Moreeninäytteiksi luokitetut sisälsivät vähemmän, 37,4-43, 5 % paikallista kiviainesta. Vähiten paikallista ainesta sisälsi lajittunut moreeni määrän ollessa 20, 4 %. Tulos osoittaa, että lajittunut moreeni indikoi heikoimmin alustan kallioperää, mikä on edellä todettu lajittuneita moreeneja käsittelevässä kappaleessa. Näytteenottopisteestä no 16 on tehty kivilaskut 100 dm:n ja 115 dm:n syvyydestä otetuista näytteistä. Tuloksista voidaan todeta, että kallion päältä 115 dm:stä otettu näyte sisältää 13, 6 % - yksikköä enemmän paikallista kivilajia kuin 15 dm ylempää otettu näyte.
10 Yhteenveto Tutkitut Auger-näytteet sisältävät moreeneja, lajittuneita moreeneja, lajittuneita maalajeja (soraa, hiekkaa ja hietaa) sekä erityyppisiä rapakallioita ja rapakalliomoreeneja. Kullakin maalajilla on ominainen synty- ja esiintymistapansa. Tutkittaessa maalajien ominaisuuksia kuten metallipitoisuuksia ja verrattaessa eri näytteistä saatuja tuloksia toisiinsa on tärkeää, että vertailu on maalajikohtaista. Tämä edellyttää mahdollisimman tarkkaa näytteiden maalajiluokitusta. Koska maalajien tunnistus on silmämääräisesti usein vaikeaa, olisi käytettävä myös muita tarkempia menetelmiä. Etenkin rapakallio- ja moreeninäytteiden erottamiseksi toisistaan voitaisiin käyttää apuna minikivitutkimusta, jolla selvitettäisiin näytteiden petrografinen koostumus. Minikivitutkimuksella on myös merkitystä selvitettäessä mihin kivilajeihin analyyseissä todetut metallianomaliat liittyvät (Wennervirta 1968). Mikroskooppisesti on mahdollista tutkia. rapakalliopitoisten näytteiden mineraalikoostumusta, josta voidaan päätellä sisältääkö näyte yhdestä tai useammasta kivilajista peräisin olevia mineraaleja. Raekoostumusanalyyseillä voidaan luokitella eri maalajeja. Niiden avulla voidaan myös määritellä tyypilliset moreenien ja rapakallioiden väliset raekoostumuserot. Muista maalajien luokitusta helpottavista menetelmistä mainittakoon rakeiden pyöristyneisyystutkimus, kemiallinen analyysi ja savimineraalitutkimus. Geokemiallisissa tutkimuksissa on voitu todeta sekä Kittilän Riikonkosken alueella että muualla paksujen maakerrosten epäedullinen vaikutus näytteenottoon ja tuloksiin. Tästä syystä näytteenottolinjat olisi pyrittävä sijoittamaan mahdollisuuksien mukaan ohuen maapeitteen alueelle, mikä parantaisi tulosten luotettavuutta ja pienentäisi kustannuksia. Tätä tarkoitusta palvelee malminetsinnällinen maaperäkartta, josta ilmenevät paitsi geneettiset maalajit myös
11 arviot maapeitteen paksuudesta. Lisäksi karttaan on koottu havainnot jäätikön ja sulamisvesien kuljetussuunnista, mitkä malminetsinnällisesti ovat merkityksellisiä. Ilmakuvatulkintaan perustuva maaperäkartta on verraten nopeatekoinen. Maastohavainnoin tarkistettuna ja korjattuna sillä on suuri arvo vielä alueen tutkimusten päätyttyäkin. Lähdekirjallisuus Kujansuu Raimo (1967) On the deglaciation of Western Finnish Lapland. Bull. Comm. geol. Finl. 232. Kujansuu Raimo (1969) Lapin maaperästä ja maaperägeologisista tutkimuksista malminetsinnän kannalta. Geologi, no 9,1969. Wennervirta Heikki (1968) Application of geochemical methods to regional prospecting in Finland. Bull. Comm.geol. Finl.234.