Joutsan Harjujärvensuon kultatutkimukset vuosina

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Mineraalivarat Kuopio Arkistoraportti 51/2017 Joutsan Harjujärvensuon kultatutkimukset vuosina 2014 2016 Perttu Mikkola & Matti Niskanen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 51/2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Tekijät Perttu Mikkola & Matti Niskanen Raportin laji Arkistoraportti Toimeksiantaja GTK Raportin nimi Joutsan Harjujärvensuon kultatutkimukset vuosina 2014 2016 Tiivistelmä Harjujärvensuon kultamineralisaatio Joutsan kunnan Kivisuon kylässä paikannettiin alueellisen kallioperätutkimuksen yhteydessä löydettyjen lohkareiden perusteella aloitetuissa tutkimuksissa. Lohkare-etsinnän lisäksi alueella suoritettiin magneettisia maastomittauksia ja kairattiin kuusi reikää, yhteispituudeltaan 892,90 metriä. Analysoiduissa kairasydännäytteissä korkein kultapitoisuus metrin pituisessa näytteessä oli 4,5 g/t. Kairauksilla paikannetun, kullan suhteen anomaalisen vyöhykkeen leveys kohteella on noin 160 metriä. Kultapitoisuus korreloi selkeimmin arseenin kanssa sekä jossain määrin myös lyijyn, antimonin ja sinkin kanssa. Mineralisaation isäntäkivet edustavat Pirkanmaan migmatiittiseurueeseen kuuluvan Tammijärven grauvakkalitodeemin hyvin säilyneitä sedimenttejä. Alueen vallitseva deformaatio ja mineralisaation muodostus liittyvät koillinen-lounas suuntaiseen vasenkätiseen Leivonmäen hiertovyöhykkeeseen. Asiasanat (kohde, menetelmät jne.) Malminetsintä, kulta, grauvakka, konglomeraatti, arseenikiisu, lohkare-etsintä, syväkairaus Maantieteellinen alue (maa, lääni, kunta, kylä, esiintymä) Suomi, Keski-Suomi, Joutsa, Kivisuo, Harjujärvensuo Karttalehdet N431 Muut tiedot Arkistosarjan nimi Arkistoraportti Arkistotunnus 51/2017 Kokonaissivumäärä 10 s. Kieli Suomi Hinta ---- Julkisuus Julkinen Yksikkö ja vastuualue Mineraalivarat Hanketunnus 50402-20067 Allekirjoitus/nimen selvennys Allekirjoitus/nimen selvennys Perttu Mikkola

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 51/2017 Sisällysluettelo Kuvailulehti 1 Tutkimusten tausta 1 2 Tutkimusvaiheet 1 2.1 Lohkare-etsintä 1 2.2 Varaus 1 2.3 Magneettinen maastomittaus 3 2.4 Kairaus 3 3 Tulokset 4 3.1 Kairasydän havainnot 4 3.2 Petrografia ja mineralogia 7 3.3 Geokemia 7 4 Johtopäätökset 9 5 Kohteen potentiaalisuus ja jatkotutkimusehdotukset 9 Kirjallisuus 10

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 51/2017 1 1 TUTKIMUSTEN TAUSTA Keski-Suomen malmipotentiaalin arviointi projektin (Mikkola ja muut 2016a) suunnittelua varten kenttäkaudella 2011 suoritettiin Tammijärven ja Leivonmäen välisellä alueella jonkin verran kallioperä- ja lohkarehavainnointia (kuva 1). Muutamissa tutkimusavustajien Rauli Lempiäinen ja Tuomo Stranius tuolloin ottamassa näytteessä oli analyysien perusteella kultaa selvästi kohonneina pitoisuuksina (Au 0,3 g/t). Tämän takia projektin varsinaisten kenttätöiden yhteydessä alueella kiinnitettiin erityistä huomiota samankaltaisten lohkareiden esiintymiseen, etenkin kun alueelta ennestään tunnettiin Tammijärven ja Vatsan kultamineralisaatiot sekä eräitä vähäisempiä kultaviitteitä. Tässä raportissa esitetään lyhyt yhteenveto kohteen tutkimuksista ja niistä saaduista tuloksista. Laajempi esitys ja perusteellisempi tulosten käsittely tullaan tekemään GTK:n Special Paper sarjassa julkaistavaan Keski-Suomi teemanumeroon, jonka yhteydessä julkaistaan myös analyysitulokset kokonaisuudessaan. 2 TUTKIMUSVAIHEET 2.1 Lohkare-etsintä Kesällä 2014 suoritetussa kallioperäkartoituksessa ja lohkare-etsinnässä Harjujärvensuolle päättyvän metsäautotien ojista löydettiin useita kullasta rikastuneita lohkareita (kuva 2). Ulkoasultaan nämä olivat samankaltaisia hiertyneitä grauvakoita ja konglomeraatteja kuin kesällä 2011 löydetyt ensimmäiset lohkareet. Korkein kesällä 2014 otetuista lohkarenäytteestä analysoitu kultapitoisuus on 4,8 g/t. Pohjoisimmat löydetyt kultapitoiset lohkareet sijaitsivat aukkohakkuulla metsäautotien kääntöpaikan läheisyydessä. Tältä hakkuu-aukealta löydettiin myös kolme suhteellisen varmaa paljastumaa, joista kaikissa otetut näytteet olivat jonkin verran kullasta rikastuneita. Lohkareiden lähtöpaikan arvioitiin sijaitsevan pohjoisimpien löydettyjen lohkareiden läheisyydessä. Arvio perustui merkittävältä osalta lohkareiden kivilajeihin, jotka olivat pääosin hiertyneitä metasedimenttejä, joiden esiintymisalueen pohjoisrajan oli tulkittu sijaitsevan n. 500 m kääntöpaikan pohjoispuolella. Lisäksi arvioon vaikuttivat lohkareiden melko kulmikas ulkoasu. 2.2 Varaus Jatkotutkimusten suojaamiseksi alueelle tehtiin 26.10.2015 kaivoslain mukainen varaushakemus nimeltään Harjujärvensuo 1.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 51/2017 2 Kuva 1. Harjujärvensuon ja muiden alueelta tunnettujen kultamineralisaatioiden ja viitteiden sijainti geologisella kartalla. Kartta muokattu Suomen kallioperä - DigiKP:stä. Pohjakartta Maanmittauslaitos.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 51/2017 3 2.3 Magneettinen maastomittaus Kallioperän rakenteiden selvittämiseksi alueella suoritettiin marras-joulukuussa 2015 alueellinen magneettinen maastomittaus 50 ja 100 metrin linjavälein, lisäksi kolmea linjaa jatkettiin alueellisen mittauksen luoteispuolelle. Mittauslinjojen suunta oli 154, yhteispituus 27 km ja mittausalueen pinta-ala 1,8 km 2. Geofyysikko Sami Niemen suunnittelema magneettinen mittaus suoritettiin GEM-systemsin GSM19W-overhausermagnetometrillä lähes jatkuvana mittauksena siten, että magnetometri tallensi maan magneettikentän totaalivuontiheyden ja GPS-koordinaatit puolen sekunnin välein. Maan magneettikentän ajallinen vaihtelu tallennettiin maa-asemana toimineella Scintrexin Envimag protonimagnetometrillä. Mittaustulosten käsittelystä ja mallinnuksesta vastasi geofyysikko Matti Niskanen. Aineisto on tallennettu GTK:n ohjeistusten mukaisesti tietojärjestelmiin. Magneettisten mittausten perusteella kallioperän rakenteiden kulku alueella on noin 070. Geofysikaalisen mallinnuksen perusteella magneettisten häiriöiden aiheuttajien tulkittiin kaatuvan jyrkällä kulmalla pohjoiseen. 2.4 Kairaus Kevättalvella 2016 kohteella kairattiin GTK:n omalla GM150-kalustolla kuusi kairareikää, yhteispituudeltaan 892,20 m. Kaikkien kairareikien lähtösuunta oli 155 ja niistä viisi eteläisintä muodosti yhtenäisen profiilin lohkareiden oletetulle lähtöalueelle. Profiilin pohjoispuolella muista erillään oleva reikä N4312016R12 kairattiin magneettisessa mittauksessa olevan voimakkaan positiivisen anomalian aiheuttajan selvittämiseksi. Yhteensä 131 kairasydännäytettä analysoitiin Labtium Oy:ssä. Normaali näytepituus oli 1 m, tätä lyhempiä näytteitä otettiin kapeista kivilajiyksiköistä. Kaikki näytteet analysoitiin kullan suhteen ICP-OES menetelmällä (Labtium koodi 705P, määritysraja 10 ppb). Kuudestakymmenestä näytteestä tehtiin lisäksi kokokivianalyysi XRF-menetelmällä (Labtium koodi 175X ja 176X). Lohkarenäytteet analysoitiin ICP-OES menetelmällä jota edelsi osittaisuutto (Labtium koodi 511PM). Kaikki kairasydämet on valokuvattu ja kairasydänraportit tallennettu GTK:n kairatietojärjestelmään. Kairasydämistä mitattiin suskeptibiliteetti metrin välein KT-10 mittarilla, jonka lisäksi petrofysiikan laboratoriossa määritettiin edustavista näytteistä suskebtiobiliteetti, tiheys, remanentti magnetoituma sekä induktiivinen ja galvaaninen ominaisvastus.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 51/2017 4 Kuva 2. Harjujärvensuon magneettisten mittausten varjostettuväripinta, kultapitoisten lohkareiden ja paljastumien sekä kairareikien sijainti. Pohjakartta Maanmittauslaitos. 3 TULOKSET 3.1 Kairasydänhavainnot Kairasydän N4312016R12 koostuu syvyydelle 165,80 pääasiassa vaihtelevasti hiertyneestä uraliittiporfyriitistä, mittausten perusteella kivilajin suskebtibiliteetti on erittäin vaihteleva ja

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 51/2017 5 vaikka se aiheuttaakin magneettisessa aineistossa havaittavan voimakkaan positiivisen anomalian sitä esiintyy myös sen pohjoispuolella. Porfyyrien määrässä ja koossa havaittavan pienimittakaavaisen vaihtelen sekä noin metrin paksuisten tuffi tai tuffiitti välikerrosten perusteella uraliittiporfyriitti on tulkittu laavaksi. Uraliittiporfyriitin alapuolella kairasydän koostuu harmaasta paraliuskeesta jossa esiintyy vihertävän sävyisiä välikerroksia jotka ovat samankaltaisia kuin uraliittiporfyriitissä esiintyvät. Tehtyjen nuorenemissuuntahavaintojen perusteella laavat purkautuivat paraliuskeiden päälle, mutta koska koko alue on voimakkaasti poimuttunut, tähän tulkintaan on syytä suhtautua varauksella. Kairareiät N43212016R7-R11 muodostavat jatkuvan profiilin (kuva 3) alueella joka edeltävien tutkimusvaiheiden perusteella oli mineralisoituneiden lohkareiden todennäköisin lähtöalue. Kairareiän N4312016R7 alku koostuu paraliuskeesta, jossa esiintyy karkeampia ja massiivisempia grauvakkavälikerroksia sekä alle kaksi metriä leveitä happamia porfyyttijuonia. Kairareiän N4312016R12 vihertäviä liuskekerroksia muistuttavia amfiboliittiliuskevälikerroksia esiintyy kairareiän loppuosassa (100 m alapuolella), jossa esiintyy myös klasteiltaan, sekä kivilajin että niiden koon, suhteen heterogeenistä konglomeraattia välikerroksina. Näiden konglomeraattivälikerrosten paksuus on tyypillisesti 1 2 metriä ja se on samankaltaista kuin paljastumalla TOS$-2014-199. Suurimmat klastit ovat kooltaan noin 5 cm ja ne ovat tyypillisesti liuskefragmenttaja kun taas pienemmät klastit ovat tyypillisesti kvartsirakeita tai useamman kvartsikiteen yhteenkasvettumia. Kairareiän N4312018R8 alku muistuttaa reiän R7 loppuosaa ja muodostuu vuorottelevista kerroksista grauvakkaa ja heterogeenistä konglomeraattia. Syvyydellä 60,30 103,25 oleva hapan porfyriittijuoni on havaittavissa myös paljastumalla TOS$-2014-74. Leveän porfyriittijuonen eteläpuolella kivilajisto koostuu vuorottelevista grauvakka, paraliuske ja konglomeraattikerroksista. Viimeksi mainitut poikkeavat selvästi profiilin pohjoispään heterogeenisestä tyypistä koostumukseltaan keskimäärin selvästi happamampien ja kooltaan selvästi tasakokoisempien klastiensa takia. Kairareikä N4312016R10 lävistää magneettisessa aineistossa havaittavan positiivisen anomalian syvyydellä 67 73 metriä. Vaikka paraliuskeen suskeptibiliteetti nouseekin kertaluokan, ei kivi tässä kohtaa eroa ulkoasultaan mitenkään ympäristöstään. Kaikki kairasydämet, paljastumat ja mineralisoituneet lohkareet ovat vaihtelevasti hiertyneitä ja tähän hiertoon liittyviä poimuja on paikoin havaittavissa. Kuitenkin alkuperäiset rakenteet ovat monin paikoin hyvin säilyneitä. Kerroksellisuus ja liuskeisuus ovat alueella samansuuntaisia ja suunnatuista kairasydämistä tehtyjen mittausten perusteella niiden suunta on sama kuin alueen magneettisten anomalioiden. Tasosuureiden kaateen suunta on 340 350 ja kaade 70 75. Kapeita (<2 mm) kvartsi±karbonaattijuonia esintyy kaikissa kairasydämisssä, mutta ne ovat runsaimpia sydämissä N4312016R7 ja R8. Pääosa näistä juonista on liuskeisuuden tasossa, mutta jonkin verran esiintyy myös kiven suuntausta leikkaavia juonia. Vallitsevat sulfidimineraalit ovat magneettikiisu ja arseenikiisu, ensin mainittu liittyy useimmiten ohuisiin kvartsi-karbonaattijuoniin ja viimeksi mainittu esiintyy hienorakeisena pirotteena kairarei issä N4312016R7 ja R8.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 51/2017 6 Kuva 3. Harjujärvensuo kairaprofiili. Analysoidut kultapitoisuudet kivilajipylvään yläpuolella ja alapuolella kairasydämestä metrin välein mitattu suskebtibiliteetti (asteikko 10-3 ). Huomaa että yli 1000 ppb:n kultapituudet on leikattu ja osoitettu pienellä nuolella pylvään päässä. Kuvan yläosassa on magneettinen profiili gridistä poimittuna.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 51/2017 7 3.2 Petrografia ja mineralogia Felsinen porfyriitti on heikosti tai kohtalaisesti suuntautunut leukokraattinen kivi, jossa hienorakeisessa ( 0.2 mm) graniittisessa perusmassassa on 1 2 mm kokoisina hajarakeina sekä kalimaasälpää että plagioklaasia. Jotkin näytteistä sisältävät myös granaattia. Reikien N4312016R7 ja R12 amfiboliittiliuskeet ovat lepidoblastisia ja kerroksellisuus on havaittavissa vaihteluna mineraalisuhteissa ja raekoossa. Päämineraalit ovat biotiitti, amfiboliitti (sarvivälke ja/tai kummingtoniitti) plagioklaasi ja kvartsi. Paraliuskeet sekä vakkojen ja konglomeraattien perusmassat ovat hienorakeisia, voimakkaasti suuntautuneita ja koostuvat biotiitista, kvartsista ja plagioklaasista. Paraliuskeiden kerroksellisuus erottuu vaihteluna mineraalisuhteissa ja/tai raekoossa. Vakkojen klastit ovat pääasiassa kvartsirakeita tai useamman kvartsikiteen muodostamia aggregaatteja. Liittisiä fragmentteja esiintyy jonkin verran karkeampia klasteja sisältävissä kerroksissa. Pieniä (<1 mm) granaatteja esiintyy tietyissä ohuissa kerroksissa, joista ainakin osa saattaa olla alun perin karbonaattirikkaampia välikerroksia. Paikoin esiintyy myös noin 2 mm kokoisia linssimuotoisia biotiittivaltaisia kasaumia, jotka ovat joko pseudomorfeja tai liuskefragmentteja, koska niitä on paikoin havaittavissa konglomeraattikerroksissakin. Serisiittiytyminen on yleistä, mutta vain paikoin läpikotaista, useimmiten se esiintyy kapeina saumoina tai laikkumaisesti. Paikoin esiintyy myös karkeampaa myöhäistä muskoviittia, joka esiintyy muutaman millimetrin kokoisina kasaumina. Joissain paraliuskeissa on havaittavissa noin 1 mm kokoisia serisiittirikkaita linssejä, jotka saattavat olla andalusiitin pseudomorfeja. Kloriittiutumista on esiintyy paikoin, mutta se on aina serisiittiytymistä heikompaa. Hiehavaintojen perusteella karbonaattia esiintyy perusmassassa kapeiden juonien lisäksi. Vallitseva sulfidimineraali on magneettikiisu, jota esiintyy kaikissa sedimenttikivissä voimakkuudeltaan vaihtelevana hienorakeisena (<0,2 mm) pirotteena. Karkeampaa tyyppiä esiintyy kvartsi-karbonaattijuonissa. Toiseksi yleisin sulfidimineraali on arseenikiisu, joka esiintyy hienorakeisena pirotteena etenkin rei istä N4312016R7 ja R8 olevissa näytteissä. Rikki- ja kuparikiisua on selvästi vähemmän, viimeksi mainittu esiintyy lähes aina magneettikiisun yhteydessä. Ilmeniitti on ainoa merkittävissä määrin esiintyvä oksidimineraali. Metallista kultaa ei havaittu tutkituissa ohuthie issä. Vaihtelusta huolimatta näytteet kairareiästä N4312016R12 sisältävät keskimäärin vähemmän sulfideja kuin muut näytteet. 3.3 Geokemia Kokokivikoostumukseltaan kohteen sedimenttikivet eivät ole merkittävästi muuttuneita vaan ovat hyvin samankaltaisia kuin Tampereen Myllyniemi muodostuman ja Pirkanmaan migmatiittiseurueen paragneissit (Lahtinen ja muut 2009) ja kuuluvat selvästi Tammijärven grauvakkalitodeemiin (Mikkola ja muut 2016). Felsinen porfyriitti on sekä kvartsi- (SiO2=72,2 74,8 %) että kalirikas (K2O=3,9 4,4 %) kivi. Amfiboliittiliuskeet ja mafiset tuffiitit ovat koostumukseltaan samankaltaisia ja uraliittiporfyriitit voidaan koostumuksensa perusteella luokitella osaksi pikriittistä Ala-Siilin litodeemiä (Mikkola ja muut 2016b). Kivilajista riippumatta Harjujärvensuon kivilajit ovat rikastuneet arseenista ( 6780 ppm) ja rikistä ( 1.8 %). Kullasta rikastunut vyöhyke ulottuu reiän N4312016R7 alusta 108 metrin syvyydelle reiässä N4312016R8, eli sen leveys on noin 160 metriä. Pääosa näytteistä sisältää muutaman

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 51/2017 8 kymmenen tai muutaman sata ppb:tä kultaa. Voimakkaimmin rikastunut osuus on reiässä N4312016R7 syvyysvälillä 42,00 53,00, joka sisältää korkeimman kultapitoisuuden (4.5 ppm 43.00 44.00) lisäksi kolme näytettä joissa pitoisuudet ovat 0,5 1 ppm ja viisi näytettä joiden kultapitoisuus on 100 200 ppb. Toiseksi korkein kultapitoisuus, 1,7 ppm, on samasta reiästä näytteestä 62.00 63.00. Myös kairasydän N4312016R9 on kullan suhteen anomaalinen (10 35 ppb) noin 100 metrin syvyydelle asti. Kuva 4. Kairasydännäytteiden kultapitoisuudet piirrettynä arseenia, lyijyä ja sinkkiä vasten. Analysoiduista alkuaineista arseenilla on paras korrelaatio kullan kanssa korrelaatiokertoimen olleessa 0,60 (kuva 4). Myös lyijy ja sinkki korreloivat kullan kanssa, koko aineistoa käyttäen niiden korrelaatiokertoimet ovat 0,92 ja 0,78, mutta jos kullan

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 51/2017 9 suhteen rikkain näyte jätetään huomiotta, ovat kertoimet selvästi matalampia (0,54 ja 0,50). Antimonin ja kullan korrelaatiota ei voi luotettavasti arvioida, koska käytetyn kairasydämillä käytettyjen analyysimenetelmien määritysrajat antimonin suhteen ovat korkeat (50 ja 100 ppm), mutta jonkinlainen korrelaatio on luultavasti olemassa koska kaksi kultarikkainta näytettä ovat myös antimonin suhteen anomalisia. 4 JOHTOPÄÄTÖKSET Harjujärvensuon mineralisaatio eroaa selvästi Tammijärven mineralisaatiosta, koska ensimainitussa arseenikiisu esiintyy pirotteena ja jälkimmäisessä kvartsijuonissa (Luukkonen 1994). Tällä perustella mineralisoituminen Harjujärvensuolla lienee vanhempaa perua kuin kvartsi-karbonattiijuonten muodostuminen. Havaittu serisiittiytyminen liittynee mineralisoitumisprosessiin. Harjujärvensuon ja Tammijärven mineralisaatioiden isäntäkivet ovat hyvin samankaltaisia grauvakoita ja paraliuskeita, lisäksi ne sijaitsevat Leivonmäen hiertovyöhykkeen läheisyydessä (kuva 1). Samaan hiertosaumaan osuvat myös kallioista tunnetut Kärmesalon (Oivanen 1958) ja Lepolan (Mattila 1980) kultaviitteet, vaikka ensin mainitussa tapauksessa mineralisoitunut kivi on kvartsidioriitti. Hieman hiertovyöhykkeen pohjoispuolella sijaitseva Vatsan mineralisaatio (Liikanen 1992, Lehto & Finnäs 1997, Rönnqvist 2013, Lappland Gold Miners 2015) sijoittuu hiertyneeseen itä-läntiseen graniitin ja gabron kontaktiin. Alueen kultamineralisaatioissa ja viitteissä selkein yhteinen nimittäjä on isäntäkivien vaihtelevan voimakkuinen hiertyminen. Useimmissa niissä kultapitoisuus korreloi myös selvästi arseenin kanssa, poikkeuksen tähän muodostaa Vatsan mineralisaatio, jossa korrelaatiota ei paikallisesta kohonneista arseenipitoisuuksista huolimatta ole havaittavissa (Rönnqvist 2013 aineistoliitteet). Muiden alkuaineiden korrelaatiot kullan kanssa ovat selvästi vaihtelevampia. Erot mineralisaatioiden välillä selittynevät eroilla isäntäkivien kemiallisessa koostumuksessa, niiden reologisissa ominaisuuksissa ja sijoittumisessa suhteessa pitkäikäiseen Leivonmäen hiertovyöhykkeeseen. 5 KOHTEEN POTENTIAALISUUS JA JATKOTUTKIMUSEHDOTUKSET Koska kohteelle on kairattu vain yksi profiili ovat mineralisaation jatkeet avoinna kaikkiin suuntiin. Ensimmäisinä löydettyjen lohkareiden sijainti antaa viiteitä jatkeista ainakin itään, koska jäätikön kuljetussuunnan perusteella ne ovat lähtöisin kairaprofiilin itäpuolelta. Koska jäätikkökuljetus alueella on ollut melko lyhyt, pohjamoreeninäytteenotto voisi olla tehokas keino jatkotutkimusten kohdentamiselle. Kairausten perusteella moreenipeitteen paksuus alueella on n. 5 metriä. Petrofysikaalisten laboratoriomittausten ja kairasydänhavaintojen perusteella on epätodennäköistä että painovoimamittauksilla tai sähköisillä menetelmillä voitaisiin paikantaa mineralisaation jatkeita. Magneettisen aineiston perusteella vaikuttaa siltä että korkeimmat mitatut kultapitoisuudet esiintyvät alueilla joissa magneettisuudessa on havaittavissa gradientti. Tällä perusteella mineralisaation jatkeita tulisi etsiä liuskeisuuden/kerroksellisuuden kulun suunnassa. Tämä on luultavasti liiallinen yksinkertaistus, mutta kairasydämissä tai paljastumilla ei ole havaittavissa voimakasta lineaatiota joka voisi korreloida linssimäisen mineralisaation suunnan kanssa.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 51/2017 10 Kohteen houkuttelevuutta arvioidessa on huomioitava Leivonmäen kansallispuiston sijainti 500 metriä itää ja 800 metriä pohjoiseen kairausprofiilista. Profiili sijaitsee kuitenkin metsätalousmaalla eikä tutkimusten alkuvaiheen luvitus näin ollen aiheuta merkittäviä ongelmia. KIRJALLISUUS Lappland Gold Miners 2015. Vatsa project, Hopeavuori project, Tampere district. Mining claim report 6702/1-2. 4 p. Lehto, T. & Finnäs, P. 1997. Vatsa 1996 Malminetsintätutkimukset. Mining claim report 4655/1, 4695/1. 3 p., 3 app. Liikanen, J. 1992. Vatsa 1991. Rapport om geologiska undersökningar i Korpilahti. Mining claim report 4665/1. 7 p., 8 app. Luukkonen, A. 1994. Main geological features, metallogeny and hydrothermal alteration phenomena of certain gold and gold-tin-tungsten prospects in southern Finland. Geological Survey of Finland, Bulletin 377, 1 153. Mikkola, P., Heilimo, E., Aatos, S., Ahven, M., Eskelinen, J., Halonen, S., Hartikainen, A., Kallio, V., Kousa, J., Luukas, J., Makkonen, H., Mönkäre, K., Niemi, S., Nousiainen, M., Romu, I. & Solismaa, S. 2016b. Jyväskylän seudun kallioperä. Summary: Bedrock of the Jyväskylä area. Geological Survey of Finland, Report of Investigation 227. 95 p., 6 apps. Mikkola, P., Heilimo, E., Aatos, S., Kousa, J., Luukas, J., Makkonen, H., Niemi, S., Niskanen, M., Nousiainen, M., Romu, I. & Solismaa, S. 2016a. Keski-Suomen malmipotentiaalin arviointi-projektin (2013 2016) loppuraportti. Geologian tutkimuskeskuksen arkistoraportti 94/2016. 11 s. Oivanen, P. 1958. Raportti malmitutkimuksista Luhangan Tammijärvellä kesäkuussa 1956. Geological survey of Finland, archieve report M17/Lhk-56/2. 2p. Rönnqvist, J. 2013. Redogörelse för undersökningsarbeten samt infromationsmaterial som gäller undersökning enligt Gruvlagen 10.6.2011/621 15 1 mom. 2 inom inmutningsområde Vatsa nr 1 reg nr 7672/1, Vatsa nr 2 reg nr 7672/2, Vatsa nr 3 reg nr 7672/3, Vatsa nr 4 reg nr 7672/4 samt Vatsa nr 5 reg nr 7672/5. Mining claim report 7672/1-5. 11 p. Suomen kallioperä - DigiKP. Digitaalinen karttatietokanta [Elektroninen aineisto]. Espoo: Geologian tutkimuskeskus [viitattu 31.04.2017]. Versio 2.0