1 (23) Kaupunginhallituksen osavuosiraportti 2/ KH 23.10. 338
2 (23) Kaupunginhallitus Yleishallinto Yleishallinto tulosalue
3 (23) Yleishallinto (tulosalue) Tilivelvolliset: kaupunginhallituksen jäsenet, kaupunginjohtaja, talous- ja hallintojohtaja, maaseutupäällikkö Tulosyksiköt: Vaalit Luottamushenkilöhallinto Hallintopalvelut Maaseutupalvelut Henkilöstöpalvelut Työllisyys Rahoituserät Kaupunkikonsernin johtaminen kaupungin vision ja strategisten tavoitteiden mukaisesti. SUUNNITELMA - 2020 Toimintaympäristö ja sen muutokset Kiteen kaupungin organisaatio muuttuu 1.1. alkaen, kun perusturvan toiminta lakkaa ja siirtyy Siun Sote kuntayhtymän tuotettavaksi. Uusi kuntalaki astuu kokonaisuudessaan voimaan 1.6. alkaen. Kuntavaalit järjestetään keväällä ja valitaan uudet luottamushenkilöt. ARVIO Yleishallinnon toimintakate on toteutunut 49,8 % talousarviosta. Talousarvion ovat alittaneet henkilöstökulut. Vaalien järjestämiseen on varattu 15 430 euron määräraha, josta on elokuun loppuun mennessä toteutunut 13 880 euroa. Uuden valtuustokauden alkaessa luottamushenkilöitä perehdytetään ja koulutetaan tehtävään, siihen on varattu määrärahoja. Aluejohtokunta toimi 31.5. saakka ja sille oli varattu 50 000 euron määräraha, josta on elokuun loppuun mennessä toteutunut 41 938 euroa. Kiteen kaupungin talous- ja palkkapalvelut ostetaan Siun Talous Oy:ltä. Palvelujen oston määräraha on varattu hallintopalveluiden tulosyksikköön, josta se jaetaan toimialoille sisäisesti. Tulosalueen talousarvioon sisältyy ympäristöterveydenhuollon maksuosuus 274 000 euroa. Maksuosuus oli vuonna 2016 perusturvalautakunnan hallinnon menoissa.
4 (23) Sitovat toiminnalliset tavoitteet: Strateginen tavoite: Palvelut ja tuotantotavat Palvelut järjestetään tuloksellisesti (=tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Tulosalueen tavoite Arviointikriteeri/mittari Tavoitetaso Kuntavaalien äänestysaktiivisuuden nostaminen Hyvinvointiohjelman laatiminen kaikkien toimialojen ja muiden toimijoiden kanssa Viranhaltijapäätösten julkaiseminen internet-sivuilla uuden kuntalain mukaisesti. Työllisyyden suunnitelmallinen hoito työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvun pienentämiseksi. Kuntavaalien äänestysaktiivisuus kasvaa edellisistä kuntavaaleista Ohjelma laadittu 31.12. Työllisyyden hoito työllisyysohjelman mukaisesti Äänestysaktiivisuus 2012 kuntavaaleissa 59,0 % Ohjelma laadittu 31.12. Viranhaltijapäätösten julkaiseminen Viranhaltijapäätökset julkaistaan 1.6. alkaen. Työmarkkinatuen kuntaosuuden pitäminen kestävällä tasolla, /asukas alempi kuin P- K:ssa keskimäärin Strateginen tavoite: Henkilöstö Henkilöstön osaamista vahvistetaan ja sitoutumista tuetaan uuden kunnan tehtäviin Ei toteutunut. Äänestysaktiivisuus 56,9 %. Ohjelman laadinta syksyllä strategiaprosessin yhteydessä. Toteutunut 16.6. lukien. Tulosalueen tavoite Arviointikriteeri/mittari Tavoitetaso Työn vaativuuden arviointijärjestelmän uudistaminen Henkilöstön työhyvinvointia tuetaan aktiivisesti (osaamisen kehittäminen, työterveyshuolto, tyhy-toiminta) Arviointijärjestelmä valmis Työhyvinvointitoimintaan käytetään 1,65 % henkilöstömenoista Arviointijärjestelmä valmis käyttöön otettavaksi Samalla tasolla kuin vuonna 2016 Strateginen tavoite: Demokratia ja johtaminen Uuden kunnan yhteisöllisyysttä ja vuorovaikutusta sekä paikallista identiteettiä tuetaan. Kitee 38,08 /as. Pohjois-Karjala 67,11 /as. Toteutunut elokuun lopussa. Työ käynnissä. Tammi-elokuun toteuma 1,26 % henkilöstömenoista. Tulosalueen tavoite Arviointikriteeri/mittari Tavoitetaso Kiteen kaupungin uusi strategia otetaan käyttöön Uusi strategia valmistellaan syksyn aikana Strategia valmisteltu 31.12. mennessä Strategiatyö käynnissä. Tammikuu-Elokuu 200 Yleishallinto Ta Tamuutos Tot % 2016 Erotus - 2016 Toimintatuotot 2 215 396 0 2 215 396 1 494 508 67,5 2 094 562-600 054 Toimintakulut -5 968 391-55 387-6 023 778-3 390 609 56,3-3 651 257 260 648 Toimintakate -3 752 995-55 387-3 808 382-1 896 101 49,8-1 556 696-339 406
5 (23) Vaalit (tulosyksikkö) Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa ylimpänä vaaliviranomaisena vaalilaissa sille määrätyt tehtävät. SUUNNITELMA - 2020 Kuntavaalit järjestetään vuonna, presidentinvaalit ja maakuntavaalit järjestetään vuonna 2018 sekä eduskuntaja europarlamenttivaalit vuonna 2019. Vaaleja ei järjestetä vuonna 2020. ARVION TOTEUTUMINEN Kuntavaalit järjestettiin 9.4. ja ennakkoäänestys 29.3. 4.4.. Talousarvioon on varattu tarvittava määräraha vaalien järjestämiseen. Kuntavaalien järjestämisestä ei saatu korvausta valtiolta. Sitovat toiminnalliset tavoitteet Tulosalueen strateginen tavoite: Palvelut ja tuotantotavat Palvelut järjestetään tuloksellisesti (=tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Tulosyksikön tavoite Arviointikriteeri/mittari Tavoitetaso Vaalit järjestetään tehokkaasti ja taloudellisesti Vaalien kustannukset eivät ylitä talousarviomäärärahaa Määräraha ei ylity elokuussa 13 880 euroa. Tammikuu-Elokuu 2000 Vaalit Ta Tamuutos Tot % 2016 Erotus - 2016 Toimintakulut -15 430 0-15 430-13 880 90,0-1 324-12 556 Toimintakate -15 430 0-15 430-13 880 90,0-1 324-12 556
6 (23) Luottamushenkilöhallinto (tulosyksikkö) Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Luottamushenkilöhallinnon järjestäminen kaupunginvaltuuston ja -hallituksen ja aluejohtokunnan osalta pyrkien kokonaisvaltaiseen päätöksentekoon. Edistää demokraattisesti kaikilla toimillaan kaupungin ja sen asukkaiden hyvinvointia valtuuston hyväksymien tavoitteiden mukaisesti. SUUNNITELMA - 2020 Toimintaympäristö ja sen muutokset Luottamushenkilöhallinnon toiminta toteutuu talousarvion mukaisesti. Luottamushenkilöhallinto sisältää kaupunginvaltuuston ja -hallituksen sekä aluejohtokunnan toimintaan tarvittavat määrärahat. Aluejohtokunnan esittelijänä toimii talous- ja hallintojohtaja. ARVION TOTEUTUMINEN Kuntavaalit järjestettiin 9.4.2016. Uusi valtuustokausi alkoi 1.6., jolloin valittiin uudet toimielimet. Kiteen kaupunginvaltuusto päätti 14.11.2016, että Kiteen kaupunginvaltuustossa on 35 jäsentä valtuustokaudella 2021. Kesälahden aluejohtokunta toimi 31.5. saakka ja sille oli varattu 50 000 euron määräraha, josta on elokuun loppuun mennessä toteutunut 41 938 euroa. Sitovat toiminnalliset tavoitteet Tulosalueen strateginen tavoite: Palvelut ja tuotantotavat Palvelut järjestetään tuloksellisesti (=tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Tulosyksikön tavoite Arviointikriteeri/mittari Tavoitetaso Hyvä hallinto Asioiden valmistelu ja päätöksenteko ilman tarpeetonta viivettä Asiat valmistellaan ja tuodaan käsiteltäväksi ilman tarpeetonta viivettä Toteutunut tammielokuussa. Tammikuu-Elokuu 2100 Luottamushenkilöhallinto Ta Tamuutos Tot % Erotus 2016-2016 Toimintatuotot 1 000 0 1 000 76 594 7 659,4 20 738 55 856 Toimintakulut -273 722 0-273 722-263 309 96,2-150 331-112 978 Toimintakate -272 722 0-272 722-186 715 68,5-129 594-57 122
7 (23) Hallintopalvelut (tulosyksikkö) Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Hallintopalvelut vastaavat kaupunginvaltuuston ja -hallituksen sekä aluejohtokunnan kokous- ja asiakirjahallinnosta. Lisäksi hallintopalvelut vastaavat Kiteen kaupungin palveluneuvonnasta ja yhteispalvelupisteiden palveluista sekä muista kaupungin keskushallinnon tehtävistä. SUUNNITELMA - 2020 Toimintaympäristö ja sen muutokset Siun Sote kuntayhtymä ja Siun Talous Oy aloittavat toimintansa 1.1.. Nämä muutokset vaikuttavat koko kaupungin toimintaympäristöön kaikkien toimialojen osalta. Kaupungin toimintaa muokataan vastaamaan muuttunutta toimintaympäristöä. Kuntavaalit järjestetään 9.4.. Uusi kuntalaki tulee kokonaisuudessaan voimaan 1.6.. ARVION TOTEUTUMINEN Yleishallinnon maksut ja taksat tarkastetaan vuosittain. Avustusmäärärahoihin on varattu määrärahat veteraanikuntoutukseen ja kyläavustuksiin sekä perusturvalta siirtyviin avustuksiin. Siun Talous Oy:ltä tuleva palvelujen ostolasku kirjataan hallintopalveluiden kuluksi ja jaetaan sisäisesti toimialoille. Yhteistyö Siun Talous Oy;n kanssa on alkanut hyvin. Sitovat toiminnalliset tavoitteet Tulosalueen strateginen tavoite: Palvelut ja tuotantotavat Palvelut järjestetään tuloksellisesti (=tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Tulosyksikön tavoite Arviointikriteeri/mittari Tavoitetaso Viranhaltijapäätösten julkaiseminen internet-sivuilla uuden kuntalain mukaisesti. Toiminnanohjaussuunnitelman laatiminen yhdessä kaikkien hallintokuntien kanssa Siun Talous Oy:n maksuosuus ei ylitä talousarviomäärärahaa Kuntavaalien äänestysaktiivisuuden nostaminen Viranhaltijapäätösten julkaiseminen Toiminnanohjaussuunnitelman laatiminen Talousarviomääräraha ei ylity Kuntavaalien äänestysaktiivisuus kasvaa edellisistä kuntavaaleista Viranhaltijapäätökset julkaistaan 1.6. alkaen. Toiminnanohjaussuunnitelma valmis 31.12. Talousarviomääräraha ei ylity Äänestysaktiivisuus 2012 kuntavaaleissa 59,0 % Toteutunut 16.6. lukien. Laatiminen käynnissä. Ylitysuhkaa ei tiedossa. Ei toteutunut. Äänestysaktiivisuus oli 56,9 %.
8 (23) Tammikuu-Elokuu 2200 Hallintopalvelut Ta Tamuutos Tot % Erotus 2016-2016 Toimintatuotot 1 195 789 0 1 195 789 814 886 68,1 467 535 347 351 Toimintakulut -2 043 977-55 387-2 099 364-1 138 842 54,2-466 720-672 122 Toimintakate -848 188-55 387-903 575-323 956 35,9 815-324 771
9 (23) Maaseutupalvelut (tulosyksikkö) Tilivelvolliset: maaseutupäällikkö Vastaa Keski-Karjalan maaseutuelinkeinoviranomaistehtävistä ja maaseutuelinkeinojen kehittämisestä. SUUNNITELMA - 2020 Toimintaympäristö ja sen muutokset Maaseutuhallinto siirtyy maakunnan hoidettavaksi 1.1.2019, mikäli maakuntauudistus toteutuu suunnitellusti. ARVION TOTEUTUMINEN Kesällä on tullut tieto, että maakuntauudistuksen aloitusajankohta siirtyy vuoden 2020 alkuun. Palkkakustannuksissa on pienennystä, koska kesätyöntekijää ei palkattu. Sitovat toiminnalliset tavoitteet Strateginen tavoite: Palvelut ja tuotantotavat Palvelut järjestetään tuloksellisesti ( =tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Tulosyksikön tavoite Arviointikriteeri/mittari Tavoitetaso Palvelut järjestetään tuloksellisesti teknologiaa hyödyntäen: mm. sähköinen asiointi Henkilöstö osallistuu riittävästi tarjolla oleviin koulutuksiin sähköisiä hakemuksia % kaikista hakemuksista 92 % 93,3 % koulutuspäiviä/ henkilö vähintään 3 pv/hlö 4,25 pv/hlö Strateginen tavoite: Elinkeinot ja elinvoima Uuden kunnan yritys- ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä vahvistetaan kärkialoilla (puutuote- ja metalliteollisuus, ympäristöliiketoimi sekä matkailu- ja maaseutuelinkeinot). Maaseudun elinvoimaisena säilyttäminen säilyttämällä viljelyssä olevan peltoala. 23 800 ha 23 694 ha Viljelyssä oleva peltoala Keski-Karjalassa hehtaareina Tammikuu-Elokuu 2300 Maaseutupalvelut Ta Tamuutos Tot % Erotus 2016-2016 Toimintatuotot 266 880 0 266 880 177 387 66,5 180 069-2 682 Toimintakulut -266 880 0-266 880-155 321 58,2-156 242 921 Toimintakate -0 0-0 22 066 **** 23 827-1 761
10 (23) Henkilöstöpalvelut (tulosyksikkö) Tilivelvolliset: Talous- ja hallintojohtaja Henkilöstöpalvelut tarjoavat toimialoille sisäisiä palveluja, jotka tukevat Kiteen kaupungin henkilöstöä ja esimiehiä tuloksellisessa toiminnassa. Henkilöstöpalveluiden palveluilla rakennetaan Kiteen kaupungin sisäistä ja ulkoista työnantajaimagoa. SUUNNITELMA - 2020 Toimintaympäristö ja sen muutokset Kiteen kaupungin henkilöstömäärä vähenee noin puoleen vuoden 2016 tasosta, kun Siun Sote kuntayhtymä aloittaa toimintansa 1.1.. Henkilöstömäärän vähentyminen vaikuttaa henkilöstöpalveluiden työmäärään merkittävästi. Kiteen kaupungin talous- ja palkkahallinnon palvelut ostetaan 1.1. alkaen Siun Talous Oy:ltä. Kiteen kaupungin palkanlaskijat siirtyvät Siun Talous Oy:n palvelukseen 1.1. alkaen. Henkilöstöpalvelut vastaa jatkossa työja virkaehtosopimusneuvonnasta, jotta Siun Talous Oy:lle menevä materiaali on mahdollisimman oikeaa. ARVION TOTEUTUMINEN Vuoden talousarviossa toiminta on pyritty sopeuttamaan muuttuneeseen henkilöstömäärään. Avoimeksi jäänyttä henkilöstöpäällikön virkaa ei täytetä, vaan tehtävät jaetaan sisäisesti toistaiseksi. Kaupunginhallitus lakkautti henkilöstöpäällikön viran 1.6. alkaen. Henkilöstöedut pysyvät ennallaan. Pääsopijajärjestöjen luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen määrä vähenee Siun Soten aloittaessa. Vapautusaika on sovittu paikallisella työ- ja virkaehtosopimuksella. Sitovat toiminnalliset tavoitteet Tulosalueen Strateginen tavoite: Palvelut järjestetään tuloksellisesti uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Tulosyksikön tavoite Arviointikriteeri/mittari Tavoitetaso Työn vaativuuden arviointijärjestelmän uudistaminen Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laatiminen Arviointijärjestelmä valmis Suunnitelma valmis Arviointijärjestelmä valmis käyttöön otettavaksi. Suunnitelma valmis 30.6. mennessä Tulosalueen strateginen tavoite: Henkilöstö Henkilöstön osaamista vahvistetaan ja sitoutumista tuetaan uuden kunnan tehtäviin. Työ on käynnissä. Suunnitelma hyväksyttiin KH 22.5. 157. Tulosyksikön tavoite Arviointi kriteeri/mittari Tavoitetaso Henkilöstöpalveluiden ammatillinen osaaminen hyvällä tasolla. Henkilöstö osallistuu tarpeellisiin koulutuksiin. Vähintään 3 päivää / henkilö. Tavoite on toteutunut.
11 (23) Sitovat tuloksellisuus tavoitteet, - mittarit ja tunnusluvut Tuloksellisuustavoite Arviointi kriteeri/mittari Tavoitetaso Kaupungin koko henkilöstön sairauspoissaolot alittavat vuoden 2016 tason tai eivät ylitä vuoden 2014 tasoa Kalenteripäivää / henkilö. 13 kalenteripäivää/henkilö 7,15 kalenteripäivää/henkilö Tammikuu-Elokuu 2400 Henkilöstöpalvelut Ta Tamuutos Tot % Erotus 2016-2016 Toimintatuotot 465 371 0 465 371 260 575 56,0 581 332-320 756 Toimintakulut -1 950 032 0-1 950 032-945 272 48,5-709 910-235 362 Toimintakate -1 484 661 0-1 484 661-684 697 46,1-128 578-556 119
12 (23) Työllisyyden hoito (tulosyksikkö) Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Työllistämisen kokonaiskoordinointi ja työllistämistoimenpiteiden toteuttaminen siten, että kaupungin työllisyysaste kohentuu ja työmarkkinatuen kuntaosuus pysyy kestävällä tasolla. SUUNNITELMA - 2020 Toimintaympäristö ja sen muutokset Työllisyystilanne on vuoden 2016 aikana kohentunut edellisestä vuodesta, mutta on edelleen korkealla tasolla. Lokakuussa 2016 työttömyysaste oli 16,6 % ja 31.12.2016 se oli 18,2 %. ARVION TOTEUTUMINEN Tulosyksikön määrärahoihin on varattu määrärahat työllisyyskoordinaattorin ja työnohjaajan palkkakuluihin. Hankkeisiin on varattu 26 000 euroa. Työmarkkinatuen kuntaosuudeksi vuonna arvioidaan 600 000 euroa. Sitovat toiminnalliset tavoitteet Tulosalueen strateginen tavoite: Palvelut ja tuotantotavat Palvelut järjestetään tuloksellisesti (=tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Tulosyksikön tavoite Arviointikriteeri/mittari Tavoitetaso Työllisyyden suunnitelmallinen hoito työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvun pienentämiseksi. Työllisyyden hoito työllisyysohjelman mukaisesti Kitee 38,08 /as. Pohjois-Karjala 67,11 /as. Toteutunut elokuun lopussa. Työmarkkinatuen kuntaosuuden pitäminen kestävällä tasolla, /asukas alempi kuin P-K:ssa keskimäärin Tammikuu-Elokuu 2800 Työllisyyden hoito Ta Tamuutos Tot % Erotus 2016-2016 Toimintatuotot 286 356 0 286 356 165 066 57,6 56 382 108 685 Toimintakulut -1 418 350 0-1 418 350-873 984 61,6-514 495-359 489 Toimintakate -1 131 994 0-1 131 994-708 918 62,6-458 113-250 804
13 (23) Kaupunginhallitus Elinvoima- ja omistajaohjaus Elinvoima- ja omistajaohjaus tulosalue
14 (23) Elinvoima ja omistajaohjaus (tulosalue) Tilivelvolliset: kaupunginhallituksen jäsenet, kaupunginjohtaja Tulosyksiköt: Elinvoima ja omistajaohjaus Asunto- ja isännöintipalvelut Kaavoitus- ja maankäyttö Kunnan tärkeimmät tehtävät ovat jatkossa alueen elinvoiman ja hyvinvoinnin edistäminen. Elinvoiman edistämisellä tarkoitetaan tässä yhteydessä elinkeinojen edistämistä ja kehittämistä, jota toteutetaan maankäytön suunnittelusta yksittäisiin yritystoimintaa helpottaviin toimenpiteisiin. Näillä toimenpiteillä pyritään verotulopohjan kasvattamiseen, uusien työpaikkojen luomiseen ja olemassa olevien säilyttämiseen. Tavoitteena kaupungilla on, että Kiteellä on hyvä asua, elää, yrittää ja tehdä työtä. SUUNNITELMA - 2020 Toimintaympäristö ja sen muutokset Elinvoimatyötä tehdään yhdessä Keti Oy:n, paikallisten yrittäjäjärjestöjen, yritysten ja muiden tahojen kanssa. Keski-Karjalan elinkeinostrategia hyväksyttiin Kiteen kaupunginvaltuustossa 14.11.2016. Kiteen kaupungin elinvoimaohjelma 2020 hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 14.11.2016. Elinvoimaohjelman työsuunnitelma eli työkirja jakautuu viiteen painopistealueeseen: 1. Yritysten toimintaympäristö on hyvä Kiteellä 2. Nuoret osaajat Kiteetä kehittämässä 3. Kaupungin palveluprosessit ovat kunnossa 4. Verkostoituminen on näkyvää ja positiivista ja 5. Seudullista elinkeinostrategiaa toteutetaan yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Elinvoimaohjelmassa on määritelty konkreettiset tavoitteet, toimenpiteet, aikataulut ja vastuutahot. Elinvoimaohjelmaa toteuttavat kaupungin lisäksi Keti Oy ja yrittäjäyhdistykset. Elinvoimaohjelmassa asetetut tavoitteet ja toimenpiteet ovat Kiteen kaupungin talousarviotavoitteita vuosina 2020. Toimenpiteiden edellyttämät määrärahat on varattu talousarvioon. Elinvoimaohjelman ohjaa valmisteluryhmä, joka vastaa myös ohjelman kehittämisestä. Vuosittain ennen talousarvion hyväksymistä käsitellään tavoitteiden toteutumista yhdessä vastuutahojen kanssa ja tarvittaessa tarkennetaan tavoitteita. Koollekutsujana on kaupunki. Kiteen kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 19.5.2014 32 maapoliittisen ohjelman ja maankäytön tavoitteet. Maapolitiikalla ohjataan maanhankintaa ja luovutusta ja koko kunnan suunnitelmallista kehittämistä. Maapolittiikalla edistetään myös kunnan asunto-, elinkeino- ja ympäristöpolitiikan toteutumista. Kiteen kaupungin konserniin kuuluvan tytäryhtiön Koy Kesälahden Vuokratalojen taloudellinen tilanne on vaikea. Kaupunginhallitus on 28.11.2016 314 esittänyt omistajaohjauksena yhtiön hallitukselle, että yhtiö puretaan vuoden aikana ja yhtiön toiminta ja tase yhdistetään Kiteen kaupunkiin. Yhtiön purkaminen ja siihen liittyvät toimenpiteet tehdään konsernijohdon ohjauksessa. Paikallisten toimijoiden kanssa tehdään markkinointiviestintäkumppanuuksia vahvistamaan alueen mainetta ja tunnettavuutta.
15 (23) ARVIO Elinvoima ja omistajaohjaus on uusi tulosalue, johon kuuluu elinvoima ja omistajaohjaus, asunto- ja isännöintipalvelut sekä kaavoitus ja maankäyttö. Tulosalueen toimintakate on toteutunut 60,0 % talousarviosta. Talousarvioon on sisällytetty määrärahat kaupunginhallituksen alaisen elinvoima- ja omistajaohjausjaoston toimintaan. Talousarviossa esitettiin, että elinvoima- ja omistajaohjausjaosto perustetaan 1.6. alkaen, mutta hallintosääntöä ei käsitelty ennen kesäkuun alkua. Elinvoima- ja omistajaohjaus jaosto kokoontui ensimmäisen kerran 28.9.. Kesälahden Vuokratalojen purkamiseen liittyviin toimenpiteisiin tarvittavat määrärahat on varattu kaupungin talousarvioon. Sitovat toiminnalliset tavoitteet: Strateginen tavoite: Elinkeino ja elinvoima Tulosalueen tavoite Arviointikriteeri/mittari Tavoitetaso Työllisyysaste paranee tai pysyy ennallaan Työttömyysaste, % työvoimasta 31.10.2016 työttömyysaste 16,6 % 30.8. työttömyysaste 14,8 % Elinvoiman lisääminen aktiivisin, yhteistyöhakuisin toimin yritysten ja muiden toimijoiden kanssa Pohjois-Karjalan yritysbarometrikyselyssä ollaan keskimääräistä parempia Keskimääräistä parempi Yritysbarometrikysely tehdään keväällä 2018. Riittävä asunto- ja teollisuustonttien tarjonta Omakoti-, rivitalo- ja kerrostalotontit (kpl) teollisuustontit (ha) Omakotitontit 60 kpl Rivitalotontit 6 kpl Kerrostalotontit 3 kpl Teollisuustontit 90 ha Teollisuusmaata myyty 0,47 ha, muut tontit ennallaan. Strateginen tavoite: Yhdyskuntarakenne ja ympäristö Tulosalueen tavoite Arviointikriteeri/mittari Tavoitetaso Kiinteistö Oy Kesälahden Vuokratalot puretaan vuoden aikana Yhtiö purettu ja yhdistetty kaupungin taseeseen 31.12. mennessä Yhtiö purettu ja yhdistetty kaupungin taseeseen 31.12. mennessä Yhtiön fuusioitumisen selvitystyö käynnissä. Strateginen tavoite: Henkilöstö Henkilöstön osaamista vahvistetaan ja sitoutumista tuetaan uuden kunnan tehtäviin Tulosalueen tavoite Arviointikriteeri/mittari Tavoitetaso 2. Viestintäsuunnitelmaa käytetään ja noudatetaan. Viestintäsuunnitelman arviointikysely henkilöstölle. Arviointikyselyn taso 4,0 (taso 1 5) Arviointikysely toteutetaan vuoden loppuun mennessä. Tammikuu-Elokuu 210 Elinvoima ja omistajaohjaus Ta Tamuutos Tot % 2016 Erotus - 2016 Toimintatuotot 207 400 0 207 400 131 321 63,3 0 131 321 Toimintakulut -2 340 727 0-2 340 727-1 411 044 60,3 0-1 411 044 Toimintakate -2 133 327 0-2 133 327-1 279 723 60,0 0-1 279 723
16 (23) Elinvoima- ja omistajaohjausjaosto (tulosyksikkö) Tilivelvolliset: kaupunginhallituksen jäsenet, kaupunginjohtaja Tulosyksiköt: Elinvoima ja omistajaohjaus Asunto- ja isännöintipalvelut Kaavoitus- ja maankäyttö Kunnan tärkeimmät tehtävät ovat jatkossa alueen elinvoiman ja hyvinvoinnin edistäminen. Elinvoiman edistämisellä tarkoitetaan tässä yhteydessä elinkeinojen edistämistä ja kehittämistä, jota toteutetaan maankäytön suunnittelusta yksittäisiin yritystoimintaa helpottaviin toimenpiteisiin. Näillä toimenpiteillä pyritään verotulopohjan kasvattamiseen, uusien työpaikkojen luomiseen ja olemassa olevien säilyttämiseen. Tavoitteena kaupungilla on, että Kiteellä on hyvä asua, elää, yrittää ja tehdä työtä. SUUNNITELMA - 2020 Toimintaympäristö ja sen muutokset Elinvoimatyötä tehdään yhdessä Keti Oy:n, paikallisten yrittäjäjärjestöjen, yritysten ja muiden tahojen kanssa. Keski-Karjalan elinkeinostrategia hyväksyttiin Kiteen kaupunginvaltuustossa 14.11.2016. Kiteen kaupungin elinvoimaohjelma 2020 hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 14.11.2016. Elinvoimaohjelman työsuunnitelma eli työkirja jakautuu viiteen painopistealueeseen: 1. Yritysten toimintaympäristö on hyvä Kiteellä 2. Nuoret osaajat Kiteetä kehittämässä 3. Kaupungin palveluprosessit ovat kunnossa 4. Verkostoituminen on näkyvää ja positiivista ja 5. Seudullista elinkeinostrategiaa toteutetaan yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Elinvoimaohjelmassa on määritelty konkreettiset tavoitteet, toimenpiteet, aikataulut ja vastuutahot. Elinvoimaohjelmaa toteuttavat kaupungin lisäksi Keti Oy ja yrittäjäyhdistykset. Elinvoimaohjelmassa asetetut tavoitteet ja toimenpiteet ovat Kiteen kaupungin talousarviotavoitteita vuosina 2020. Toimenpiteiden edellyttämät määrärahat on varattu talousarvioon. Elinvoimaohjelman ohjaa valmisteluryhmä, joka vastaa myös ohjelman kehittämisestä. Vuosittain ennen talousarvion hyväksymistä käsitellään tavoitteiden toteutumista yhdessä vastuutahojen kanssa ja tarvittaessa tarkennetaan tavoitteita. Koollekutsujana on kaupunki. Kiteen kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 19.5.2014 32 maapoliittisen ohjelman ja maankäytön tavoitteet. Maapolitiikalla ohjataan maanhankintaa ja luovutusta ja koko kunnan suunnitelmallista kehittämistä. Maapolittiikalla edistetään myös kunnan asunto-, elinkeino- ja ympäristöpolitiikan toteutumista. Kiteen kaupungin konserniin kuuluvan tytäryhtiön Koy Kesälahden Vuokratalojen taloudellinen tilanne on vaikea. Kaupunginhallitus on 28.11.2016 314 esittänyt omistajaohjauksena yhtiön hallitukselle, että yhtiö puretaan vuoden aikana ja yhtiön toiminta ja tase yhdistetään Kiteen kaupunkiin. Yhtiön purkaminen ja siihen liittyvät toimenpiteet tehdään konsernijohdon ohjauksessa.
17 (23) ARVION TOTEUTUMINEN Elinvoima ja omistajaohjaus on uusi tulosalue, johon kuuluu elinvoima ja omistajaohjaus, asunto- ja isännöintipalvelut sekä kaavoitus ja maankäyttö. Talousarvioon on sisällytetty määrärahat kaupunginhallituksen alaisen elinvoima- ja omistajaohjausjaoston toimintaan. Elinvoima- ja omistajaohjaus jaoston ensimmäinen kokous pidettiin 28.9.. Kesälahden Vuokratalojen purkamiseen liittyviin toimenpiteisiin tarvittavat määrärahat on varattu kaupungin talousarvioon. Sitovat toiminnalliset tavoitteet Strateginen tavoite: Elinkeino ja elinvoima Tulosyksikön tavoite Arviointikriteeri/mittari Tavoitetaso Työllisyysaste paranee tai pysyy ennallaan Elinvoiman lisääminen aktiivisin, yhteistyöhakuisin toimin yrityksien ja muiden toimijoiden kanssa Elinvoimaohjelmassa sovitut kaupungin, yrittäjäyhdistysten hallitusten ja Ketin tapaamiset pidetään Uudesta kuntaorganisaatiosta ja palveluista tiedottaminen Kuntavaaliaktiivisuuden lisääminen Työttömyysaste, % työvoimasta Pohjois-Karjalan yritysbarometrikyselyssä ollaan keskimääräistä parempia Tapaamiset pidetty vuosittain 2 kertaa Kotisivut ajan tasalla ja tehdään kotisivujen ulkoasuun ym. muutoksia tarvittaessa. Viestintäkampanja(t) Omalla tiedottamisella ja kampanjalla pyritään lisäämään äänestysaktiivisuutta 31.10.2016 työttömyysaste 16,6 % ja 31.12.2016 18,2 %. Keskimääräistä parempi Tapaamiset toteutuvat Kotisivut ajan tasalla Viestintäkampanja(t) tehty. 30.8. työttömyysaste 14,8 % Yritysbarometrikysely tehdään keväällä 2018 Ensimmäinen tapaaminen pidetty 26.4.. Sivuja päivitetään jatkuvasti. Kitee 25 vuotta kaupunkina lehti Karjalaisen liitteenä julkaistiin toukokuussa. Kesäkuun alussa otettiin käyttöön uusi sosiaalisenmediankanava (Instagram). Käynnistettiin kaupunkistrategiakysely asukkaille, henkilöstölle ja yhteistyötahoille. 1-2 kampanjaa tehty. Äänestysaktiivisuutta pyritty nostamaan videomainoksella. Kaupungin kirjekuorissa muistutettiin ennakkoäänestyksestä tarroilla.
18 (23) Lakisääteisten palvelujen kuvaaminen Palvelutietovarantoon Uusien kotisivujen suunnittelun aloittaminen Suomi 100 tapahtumien markkinointi Palvelut kuvataan Palvelut kuvattu 1.7. mennessä. Kotisivualusta päivittyy ja sen mukana kotisivujen rakenne pitää suunnitella uudelleen. Jos muutos toteutuu vuoden puolella, se aloitetaan. Kiteellä järjestettävien Suomi 100 vuotta tapahtumien markkinointi. Strateginen tavoite: Yhdyskuntarakenne ja ympäristö Rakenne tehty sekä suomenkielisille että englannin ja venäjänkielisille sivuille. Tapahtumia markkinoidaan Suomi 100 vuotta teeman alla. Lakisääteiset palvelut on kuvattu. Kotisivujen muutos toteutuu vuonna 2018. Kitee on mukana kotisivualustan maakunnallisessa kehittämistyössä. Toteutunut. Tulosyksikön tavoite Arviointikriteeri/mittari Tavoitetaso Kiinteistö Oy Kesälahden Vuokratalot puretaan vuoden aikana Yhtiö purettu ja yhdistetty kaupungin taseeseen 31.12. mennessä Yhtiö purettu ja yhdistetty kaupungin taseeseen 31.12. mennessä Strateginen tavoite: Henkilöstö Henkilöstön osaamista vahvistetaan ja sitoutumista tuetaan uuden kunnan tehtäviin Yhtiön fuusioitumisen selvitystyö käynnissä. Tulosyksikön tavoite Arviointikriteeri/mittari Tavoitetaso Viestintäsuunnitelmaa käytetään ja noudatetaan. Viestintäsuunnitelman arviointikysely. Arviointikyselyn taso 3,5 (taso 1 5) Arviointikysely toteutetaan vuoden loppuun mennessä. Tammikuu-Elokuu 2910 Elinvoima ja omistajaohjausjaosto Ta Tamuutos Tot % Erotus 2016-2016 Toimintatuotot 100 000 0 100 000 35 363 35,4 0 35 363 Toimintakulut -1 867 171 0-1 867 171-1 200 685 64,3 0-1200 685 Toimintakate -1 767 171 0-1 767 171-1 165 322 65,9 0-1 165 322
19 (23) Asunto- ja isännöintipalvelut (tulosyksikkö) Tilivelvolliset: kaupunginjohtaja Asunto- ja isännöintipalvelut tuottavat viihtyisiä ja turvallisia asumispalveluita kaupungin omissa asunnoissa sekä kaupungin omistamien vuokrataloyhtiöiden kautta. SUUNNITELMA - 2020 Toimintaympäristö ja sen muutokset Kaupungin omia asuntoja 43 kpl ja vuokrataloyhtiöiden asuntokanta 515 + 110 asuntoa. ARVIO Asunto- ja isännöintipalvelut siirtyi 1.1. teknisen lautakunnan alaisuudesta kaupunginhallituksen alaisuuteen. Talousarviossa on huomioitu Kesälahden vuokratalojen purkautuminen toimintatulojen vähennyksenä edellisestä vuodesta. Sitovat toiminnalliset tavoitteet: Strateginen tavoite: Yhdyskuntarakenne ja ympäristö Tulosyksikön tavoite Arviointikriteeri/mittari Tavoitetaso Kiinteistö Oy Kesälahden Vuokratalot puretaan vuoden aikana Kiinteistö Oy Kesälahden Vuokratalot puretaan vuoden aikana Kiinteistö Oy Kesälahden Vuokratalot puretaan vuoden aikana Strateginen tavoite: Henkilöstö Henkilöstön osaamista vahvistetaan ja sitoutumista tuetaan uuden kunnan tehtäviin. Yhtiön fuusioitumisen selvitystyö käynnissä. Tulosyksikön tavoite Arviointikriteeri/mittari Tavoitetaso Henkilöstön ammatillinen osaaminen säilyy hyvällä tasolla. Henkilöstö osallistuu tarpeellisiin koulutuksiin Koulutusta 1 3 pv/hlö 0,5 pv/hlö Tammikuu-Elokuu 2940 Asunto- ja isännöintipalvelut Ta Tamuutos Tot % Erotus 2016-2016 Toimintatuotot 75 400 0 75 400 64 605 85,7 0 64 605 Toimintakulut -121 897 0-121 897-69 670 57,2 0-69 670 Toimintakate -46 497 0-46 497-5 065 10,9 0-5 065
20 (23) Kaavoitus- ja maankäyttö (tulosyksikkö) Tilivelvolliset: kaupunginjohtaja Kaupungin maankäytön suunnittelu ja toteuttaminen maapoliittisen ohjelman ja muiden linjausten mukaisesti. SUUNNITELMA - 2020 Toimintaympäristö ja sen muutokset Ei merkittäviä muutoksia. ARVION TOTEUTUMINEN Talousarviossa on varattu määrärahat suunniteltuihin kaavahankkeisiin. Vuoden merkittävin kaava-asia on Kiteen keskustan yleiskaavatyön käynnistyminen. Maankäyttöpäällikkö Ulla Karjalainen aloitti virassa vakituisesti 3.4.. Sitovat toiminnalliset tavoitteet: Strateginen tavoite: Elinkeino ja elinvoima Tulosyksikön tavoite Arviointikriteeri/mittari Tavoitetaso Riittävä asunto- ja teollisuustonttien tarjonta Omakoti-, rivitalo- ja kerrostalotontit (kpl) Teollisuustontit (ha) Omakotitontit 60 kpl Rivitalotontit 6 kpl Kerrostalotontit 3 kpl Teollisuustontit 90 ha Teollisuusmaata myyty 0,47 ha, muut tontit ennallaan. Tammikuu-Elokuu 2950 Kaavoitus ja maankäyttö Ta Tamuutos Tot % Erotus 2016-2016 Toimintatuotot 32 000 0 32 000 31 354 98,0 0 31 354 Toimintakulut -351 659 0-351 659-140 689 40,0 0-140 689 Toimintakate -319 659 0-319 659-109 335 34,2 0-109 335
21 (23) Kaupunginhallitus Siun Sote Siun Sote tulosalue
22 (23) Siun Sote (tulosalue) Tilivelvolliset: kaupunginhallituksen jäsenet, kaupunginjohtaja Tulosyksiköt: Siun Sote Siun Sote -kuntayhtymä järjestää 13 kunnalle Pohjois-Karjalassa ja Heinäveden kunnalle kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut. Kiteen kaupunki on Siun Sote -kuntayhtymän yksi jäsen. Kuntayhtymä on perustettu turvaamaan kustannustehokkaat sotepalvelut koko kuntayhtymän toimialueella. SUUNNITELMA - 2020 Toimintaympäristö ja sen muutokset Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun Sote aloittaa toimintansa 1.1. ja kuntien omat perusturvan toiminnot lakkaavat. Kuntayhtymä järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut jäsenkunnilleen. Jäsenkunnilla on edustajat kuntayhtymän toimielimissä. Perussopimuksen mukaisesti joka syksy käydään omistajaohjausneuvottelu Siun Soten ja omistajakuntien välillä. Kunnat vaikuttavat Siun Soten toimintaan näiden väylien kautta. ARVIO Siun Soten maksuosuus on omistajaohjauskokouksen 5.10.2016 mukaisesti 40 211 241 euroa ja vuokrien korotuksen vaikutus maksuosuuteen 400 000 euroa. Yhteensä maksuosuuteen on varattu alkuperäisessä talousarviossa 40 611 241 euroa. Maksuosuutta on tarkistettu omistajaohjauksessa 25.4.. Omistajaohjauksen mukainen Kiteen maksuosuus on 40 590 477 euroa. Sen lisäksi vuokrien tarkastelun perusteella maksuosuutta korotetiin 440 000 euroa. Kiteen lopullinen maksuosuus on 41 051 241 euroa, kaupunginvaltuusto on myöntänyt 20.6. :ssä 52 lisämäärärahaa 440 000 euroa. Sitovat toiminnalliset tavoitteet: Strateginen tavoite: Palvelut ja tuotantotavat Palvelut järjestetään tuloksellisesti (=tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Tulosyksikön tavoite Arviointikriteeri/mittari Tavoitetaso Lopullinen maksuosuus ei ylity Tammikuu-Elokuu 220 Siun sote 40 611 241 euroa Tavoitetaso tarkistettu, lisämäärärahaa myönnetty 440 000 KV:ssa 20.6. :ssä 52. 26 936 904 euroa Ta Ta-muutos Tot % 2016 Erotus - 2016 Toimintatuotot 400 000 0 400 000 266 667 66,7 0 266 667 Toimintakulut -40 611 241-440 000-41 051 241-26 936 904 65,6 0-26 936 904 Toimintakate -40 211 241-440 000-40 651 241-26 670 237 65,6 0-26 670 237
23 (23) KAUPUNGINHALLITUS YHTEENSÄ Tammikuu-Elokuu 20 Kaupunginhallitus Ta Ta-muutos Toteutuma Tot % Toteutuma 2016 Erotus - 2016 Toimintatuotot 2 822 796 0 2 822 796 1 892 496 67,0 2 094 562-202 066 Myyntituotot 1 998 499 0 1 998 499 1 365 428 68,3 1 611 560-246 133 Maksutuotot 2 800 0 2 800-1 242-44,3 0-1 242 Tuet ja avustukset 295 497 0 295 497 121 194 41,0 46 424 74 769 Muut toimintatuotot 526 000 0 526 000 407 116 77,4 436 577-29 461 Toimintakulut -48 920 359-495 387-49 415 746-31 738 557 64,2-3 651 257-28 087 300 Henkilöstökulut -3 172 382 30 613-3 141 769-1 722 992 54,8-1 157 834-565 159 Palkat ja palkkiot -1 341 217 27 337-1 313 880-797 123 60,7-791 105-6 018 Henkilösivukulut -1 831 165 3 276-1 827 889-925 869 50,7-366 729-559 140 Eläkekulut -1 766 604 2 529-1 764 075-912 419 51,7-317 935-594 484 Muut henkilösivukulut -64 561 747-63 814-13 450 21,1-48 793 35 343 Palvelujen ostot -43 754 256-516 000-44 270 256-28 856 244 65,2-1 423 887-27 432 357 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -26 797 0-26 797-26 493 98,9-42 181 15 688 Avustukset -1 018 636 0-1 018 636-499 337 49,0-433 145-66 193 Muut toimintakulut -948 288-10 000-958 288-633 491 66,1-594 211-39 280 Toimintakate -46 097 563-495 387-46 592 950-29 846 061 64,1-1 556 696-28 289 366 Verotulot 32 827 000-295 000 32 532 000 23 202 506 71,3 24 431 027-1 228 521 Valtionosuudet 37 155 000 900 000 38 055 000 25 545 650 67,1 24 845 471 700 179 Rahoitustuotot ja -kulut 215 000 0 215 000 356 339 165,7 312 897 43 442 Korkotuotot 22 000 0 22 000 7 713 35,1 5 362 2 352 Muut rahoitustuotot 499 000 0 499 000 391 185 78,4 398 002-6 817 Korkokulut -275 000 0-275 000-42 147 15,3-89 911 47 764 Muut rahoituskulut -31 000 0-31 000-412 1,3-556 144 Vuosikate 24 099 437 109 613 24 209 050 19 258 434 79,6 48 032 700-28 774 265 Poistot ja arvonalentumiset -323 140 0-323 140-331 468 102,6-7 921-323 547 Suunnitelman muk. poistot -323 140 0-323 140-331 468 102,6-7 921-323 547 Tilikauden tulos 23 776 298 109 613 23 885 911 18 926 966 79,2 48 024 779-29 097 812 Poistoeron muutos 0 0 0 0 0,0 0 0 Tilikauden ylijäämä (alij.) 23 776 298 109 613 23 885 911 18 926 966 79,2 48 024 779-29 097 812