Kaupunginvaltuusto

Samankaltaiset tiedostot
Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Tiilitehtaanpuisto, asemakaavan muutoksen ehdotuksen nähtäville asettaminen. Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Sivistyslautakunta

VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA

1/8. Ehdokaslistan numero 2: listan allekirjoittaja Timo Palenius ja Raino Velin. XX_lautakunnan pk suhtvaali_kla.doc

Tarkastuslautakunta

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Lappeenrannan Upseerikerho, Upseeritie 2, Lappeenranta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 9) Kaavoitusjaosto

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p

Hyvinvointitoimikunta

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

Karkkilan kaupunki Esityslista 9/ Kasvatus- ja opetuslautakunta klo17:00. Käsiteltävät asiat.

2 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen 4

Tarkastuslautakunta

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Kaupunginhallitus Esittelijä: kaupunginjohtaja Minna Karhunen

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/ /2014, 341/ /2014

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

22 Arviointiseminaari , tarkastuslautakunta

26 Selvitykset tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2016

HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

Lausunto. Yhteenveto sisältää mennessä jätetyt lausunnot ja muistutukset. Maankäyttöosasto on laatinut vastineet. Palautteen antaja ja pvm

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto. Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B varavaltuutettua

ESITYSLISTA Nro 2 / 2017

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

Kaupunginvaltuusto

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

2 luku Toimielinorganisaatio Valtuusto Kaupunginhallitus, konsernijaosto sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaosto

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti)

Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ----

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kokouskäytännöistä Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Tiistai klo Kunnanviraston kokoushuone, Tervontie 4 (uusi kokoushuone)

Laihia Pöytäkirja 1/ (13) Tekninen lautakunta Kokouksen avaus, läsnäolevien toteaminen sekä laillisuus ja päätösvaltaisuus

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa.

27 Hallintosääntö, hallinnon ja talouden tarkastus

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT - KAAVOITUS OAS HML/443/ /2019 Kaavan nro: 2566

Tekninen lautakunta / Tekninen lautakunta / Kaupunginhallitus / Valtuusto

21 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2017

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta

Tarkastuslautakunnan kokous Pöytäkirja

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteleissa 189 ja 190 sekä katu- ja suojaviheralueet

127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue , 33. kaupunginosa Soukka

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie

3 Konsernijaoston pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen

Mikkeli Pöytäkirja 5/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 16:00-18:45. Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2.

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT KAAVOITUS. HML/397/ /2019 DIAARI Kaavan nro: 2565

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Transkriptio:

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 102 Kaupunginvaltuusto 08.05.2017 Aika 08.05.2017 klo 18:03-20:03 Paikka Karkkilasali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 105 28 Pöytäkirjantarkastajien valinta 106 29 Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 107 30 Sudetti, asemakaavamuutoksen ehdotus 108 31 Karkkilan kaupungin hallintosäännön uudistaminen 1.6.2017 alkaen 119 32 Teija Elon eronpyyntö Karkkilan kaupungin luottamustehtävistä 136 33 Rainer Määtän vaalikelpoisuuden menettäminen 139 34 Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan liikuntapaikkasuunnitelman päivitys 35 Vastaus valtuustoaloitteeseen / Kulttuuria, taidetta ja työväenopiston kursseja myös vähävaraisille 36 Tilintarkastuspalveluiden kilpailutus / palveluntuottajan valinta 155 37 Nyhkälänharjun lähiliikunta-alueen toteutuspiirustukset 158 143 148

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 103 Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot Läsnä Boström Marianne 18:03-20:03 jäsen Frosterus Anu Helena 18:03-20:03 1. varapuheenjohtaja Halme Kristo 18:03-20:03 jäsen Hellgren Marjo 18:03-20:03 jäsen Hellgrén Päivi 18:03-20:03 jäsen Hellstén Eino 18:03-20:03 3. varapuheenjohtaja Huotari Eino 18:03-20:03 jäsen Jumisko Juha 18:03-20:03 jäsen Kaskiharju Jouni 18:03-20:03 jäsen Keskinen Tuure 18:03-20:03 jäsen Kinnunen Anja 18:03-20:03 jäsen Klemola Raine 18:03-20:03 jäsen Laine Kari 18:03-20:03 jäsen Lindfors Harri 18:03-20:03 jsäen Nissinen Erkki 18:03-20:03 jäsen Ojanen Mikko 18:03-20:03 jäsen Palenius Timo 18:03-20:03 2. varapuheenjohtaja Salo Maritta 18:03-20:03 jäsen Salonen Rauno 18:03-20:03 jäsen Savolainen Heidi 18:03-20:03 jäsen Sintonen Risto 18:03-20:03 jäsen Stenberg Hannele 18:03-20:03 jäsen Suilo Mika 18:03-20:03 jäsen Stigell Reima 18:03-20:03 jäsen Sundström Mia 18:03-20:03 jäsen Tallgrén Mika 18:03-20:03 puheenjohtaja Toropainen Helena 18:03-20:03 jäsen Velin Antti 18:03-20:03 jäsen Velin Jukka 18:03-20:03 jäsen Velin Raino 18:03-20:03 jäsen Vepsäläinen Tero 18:03-20:03 jäsen Pihlaja Kristiina 18:03-20:03 varajäsen Ala-Hiiro Veikko 18:03-20:03 varajäsen Etolin Katja 18:03-20:03 varajäsen Toiminen Timo 18:03-20:03 varajäsen Poissa Laakso Risto jäsen Ullgren Lea jäsen Raunio Veikko jäsen Savolainen Matti jäsen Muut osallistujat Salapuro Paula 18:03-20:03 kh:n jäsen Järvenpää Marko 18:03-20:03 kaupunginjohtaja Mikkonen Matleena 18:03-20:03 hall.pääll., ptk:n pit. Huhtaniska Ahti 18:03-20:03 tekninen johtaja Jormalainen Arto 18:03-20:03 sivistysjohtaja Laine Sari 18:03-20:03 talousjohtaja Mettälä Jari 18:03-20:03 kaavoitusarkkiteht i Allekirjoitukset

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 104 Mika Tallgren puheenjohtaja Matleena Mikkonen pöytäkirjanpitäjä Käsitellyt asiat 27-37 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Karkkila Tero Vepsäläinen Erkki Nissinen Pöytäkirja yleisesti nähtävillä Hallinnon palvelualue 16.5.2017 klo 9-12 Matleena Mikkonen hallintopäällikkö

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 105 Kaupunginvaltuusto 27 08.05.2017 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kaupunginvaltuusto 08.05.2017 27 Valtuuston työjärjestyksen 8 :n mukaan kutsu valtuuston kokoukseen, josta kutsusta ilme nevät käsiteltävät asiat, on lähetettävä vähintään viisi päivää en nen kokousta erikseen kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Samassa ajassa on ko kouksesta annettava yleisesti tieto julkisten kuulutusten ilmoitus taululla. Kaupunginvaltuuston kokous on päätösvaltainen, kun saapuvilla on vähintään 2/3 jäsenistä. Ehdotus: Päätös: Kaupunginvaltuusto toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 106 Kaupunginvaltuusto 28 08.05.2017 Pöytäkirjantarkastajien valinta Kaupunginvaltuusto 08.05.2017 28 Kaupunginvaltuuston kokouksen pöytäkirja tarkastetaan hallintopalveluissa 15. päivänä toukokuuta 2017 klo 15.00. Ehdotus: Käsittely: Päätös: Kaupunginvaltuusto valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Keskustelun kuluessa Juha Jumisko ehdotti pöytäkirjantarkastajaksi Terpo Vepsäläistä ja Mia Sundström ehdotti pöytäkirjantarkastajaksi Erkki Nissistä. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiintero Vepsäläinen ja Erkki Nissinen.

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 107 Kaupunginvaltuusto 29 08.05.2017 Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginvaltuusto 08.05.2017 29 Valtuuston työjärjestyksen 16 :n mukaan asiat esitellään valtuustolle esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei valtuusto toi sin päätä. Ehdotus: Käsittely: Kaupunginvaltuusto hyväksyy esityslistan asioiden käsittelyjärjestykseksi. Keskustelun kuluessa puheenjohtaja ehdotti seuraavaa: Kaupunginvaltuusto käsittelee lisälistan :t 36 "Tilintarkastuspalveluiden kilpailutus / palveluntuottajan valinta" ja 37 "Nyhkälänharjun lähiliikunta-alueen toteutuspiirustukset". Keskustelun kuluessa Reima Stigell ehdotti Eino Huotarin kannattamana, että lisälista käsitellään kaupunginvaltuuston seuraavassa kokouksessa. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu vastaehdotus, mikä hyväksyttiin, joten on suoritettava äänestys. Puheenjohtaja esitti äänestyksen toimitettavaksi nimenhuutoäänestyksenä, mikä hyväksyttiin, ja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat puheenjohtajan päätösehdotusta, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Stigellin vastaehdotusta, äänestävät EI. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 21 JAA-ääntä ja 14 EI-ääntä ja 0 TYHJÄ-ääntä. Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä. Puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston hyväksyneen lisälistan käsittelyyn ottamisen. Päätös: Kaupunginvaltuusto ottaa käsiteltäväkseen lisälistan :t 36 ja 37. Liitteet Liite 9 Äänestysluettelo kv 8.5.2017 37

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 108 Kaupunginhallitus 318 04.11.2013 Ympäristölautakunta 85 01.12.2016 Kaupunginhallitus 268 19.12.2016 Kaupunginhallitus 73 27.03.2017 Kaupunginvaltuusto 30 08.05.2017 Sudetti, asemakaavamuutoksen ehdotus 387/10.02.03/2013 Ympäristölautakunta 13.10.2011 95 Esittelijä: tekninen johtaja Kari Setälä Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) 4258 3759 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.fi" Teknisen johtajan ehdotus: Sudetin alueen asemakaavan muutoksen laatimiseen on ryhdytty Karkkilan kaupungin toimesta ja vireilletulo on ilmoitettu Karkkilan kaupungin Kaavoituskatsauksessa 2011. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatiminen on ensimmäinen vaihe kaavoituksessa kaavan vireilletulon jälkeen. Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua siitä mielipiteensä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään ja päivitetään tarvittaessa ja siinä on ilmoitettu kaavasuunnittelun alustava aikataulu. Suunnittelualueen koko on noin 21 ha ja se sijaitsee Karkkilan keskusta-alueen koillispuolella Tammelantien ja Huhdintien välisellä alueella. Alue rajautuu pohjoisreunaltaan Porintiehen (Vt 2). Eteläreunaltaan alue rajautuu Karkkilan keskustan kortteleihin. Keskustan palvelut ja linja-autoasema ovat alueen välittömässä läheisyydessä. Alueen asemakaavan muutoksella pyritään ajanmukaistamaan jo rakennetun alueen asemakaavaa siten, että puutarhakaupunkimaisen erillispientaloalueen kulttuurihistorialliset arvot ja väljyys säilyvät. Asukkaiden välinen vuorovaikutus, alueyhteistyö ja rakennussuojelukysymykset painottuvat alueen suunnittelussa. Uusien rakennusten sijoittelussa huomioidaan alueen mittakaava sekä pyritään muodostamaan selkeitä rakennusten ja kasvillisuuden rajaamia puutarhakaupungille ominaisia katu- ja pihatiloja. Alueelle laaditaan rakentamisohjeet. Esityslistan liite - Sudetti, asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ympäristölautakunta päättää asettaa Sudetin alueen asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman julkisesti nähtäville MRL:n 63 mukaisesti. Nähtävillä olosta tiedotetaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 109 Kaupunginhallitus 318 04.11.2013 Ympäristölautakunta 85 01.12.2016 Kaupunginhallitus 268 19.12.2016 Kaupunginhallitus 73 27.03.2017 Kaupunginvaltuusto 30 08.05.2017 Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Pöytäkirjan liite nro 56 - Sudetti, asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Täytäntöönpano: kuulutus, nähtäville Kaupunginhallitus 04.11.2013 318 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) 4258 3759 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.fi" Asiantuntijana kokouksessa: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen Sudetin alueen osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli MRL 63 :n mukaisesti virallisesti nähtävänä 19.10. - 17.11.2011. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ei jätetty nähtävillä olo aikana mielipiteitä. Sudetin kaavamuutoksen tavoitteena on säilyttää alueen kulttuurihistorialliset arvot sekä samalla ajanmukaistaa ja yhtenäistää alueen asemakaavamerkinnät ja -määräykset. Kaavamuutoksen avulla pyritään vaalimaan jäljellä olevaa, yhtenäistämään alueen ilmettä ja luomaan viihtyisää asuinympäristöä. Alueen suunnittelussa painottuvat asukkaiden välinen vuorovaikutus, alueyhteistyö ja rakennussuojelukysymykset. Uusien piharakennusten ja laajennusosien sijoittelussa huomioidaan alueen mittakaava ja samalla pyritään säilyttämään puutarhakaupungille ominaiset katu- ja pihatilat. Puutarhakadun asema kokoojakatuna korostuu; muut kadut jäävät tonttikaduiksi. Alueen korttelit ovat erillispientalojen korttelialueita asuinrakentamista varten. Korttelialueella saa rakentaa yhden asuinrakennuksen tonttia kohden ja suurin sallittu kerrosluku on I u 2/3. Tonttien asuinrakennusoikeus vaihtelee tontin koosta riippuen välillä 150-260 k-m2, jonka lisäksi tonteille on sallittu enintään 40 m2 talousrakennuksen rakentaminen. Tonttien tehokkuusluku on e=0,20. Autopaikkoja on varattava 2 ap / tontti. Katujulkisivut pyritään säilyttämään alueelle ominaisina noppamaisina ja laajennusosat se-

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 110 Kaupunginhallitus 318 04.11.2013 Ympäristölautakunta 85 01.12.2016 Kaupunginhallitus 268 19.12.2016 Kaupunginhallitus 73 27.03.2017 Kaupunginvaltuusto 30 08.05.2017 Kaupunginjohtajan ehdotus: kä talousrakennukset tulee sovittaa olemassa olevaan ympäristöön. Esityslistan liitteet - asemakaavan muutoksen luonnos (liite 1) - havainnekuva (liite 2) - selostus (liite 3) Kaupunginhallitus hyväksyy esitetyn asemakaavan muutoksen luonnoksen käsittäen 5. kaupunginosan Huhdin korttelit 3, 4, 6, 7, 19, 20, 21, 22, katu-, liikenne- ja virkistysalueet sekä aset taa asemakaavan muutoksen luonnoksen MRL 62 :n ja MRA 30 :n mukaisesti julkisesti nähtäville mielipiteiden kuule mista varten. Käsittely: Päätös: Kaavoituspäällikkö selosti asiaa kokouksessa. Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Pöytäkirjan liitteet nro 32 - asemakaavan muutoksen luonnos (liite 1/32) - havainnekuva (liite 2/32) - selostus (liite 3/32) Täytäntöönpano: nähtäville Ympäristölautakunta 01.12.2016 85 Esittelijä: tekninen johtaja Ahti Huhtaniska Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoitusarkkitehti Jari Mettälä, puh. 044 4675 458 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.fi" Asemakaavasuunnittelun tarve ja tavoite Sudetin pientaloalue on nykyisin tunnustettu maakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi. Alue mainitaan Uudenmaan liiton selvityksessä, Missä maat on mainioimmat (2012), maakunnallisesti merkittävänä kohteena. Alueen vanhimmat asemakaavat ovat olleet voimassa yli 65 vuotta. Merkittävällä osalla aluetta asemakaavat ovat vuodelta 1948 ja 1950-luvun lopulta. Myös 1970-luvun alussa kaavamuutoksen kohteena olevien korttelien 20 ja 21

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 111 Kaupunginhallitus 318 04.11.2013 Ympäristölautakunta 85 01.12.2016 Kaupunginhallitus 268 19.12.2016 Kaupunginhallitus 73 27.03.2017 Kaupunginvaltuusto 30 08.05.2017 kaavamääräyksiä voidaan pitää vanhentuneina. Nämä asemakaavat eivät tarjoa enää riittäviä välineitä uudisrakentamisen ohjaamiseen, varsinkin kun alueella on kulttuurihistoriallisia arvoja, joiden ominaispiirteet on tarkoitus säilyttää. Rakennuskanta on edelleen suurimmaksi osaksi suhteellisen alkuperäistä ja alueen ilme kokonaisuutena pienipiirteinen ja puutarhamainen. Voimassa olevat asemakaavat mahdollistavat omakotitalojen rakennuskannan mittasuhteiden, muodon ja ulkoisen ilmeen sekä tontin käytön uudistumisen, mikä voi johtaa alueen mittakaavan ja puutarhamaisen miljöön muuttumiseen. Lisäksi merkittävä osa Sudetin alueen tonttien rakennusoikeudesta on käyttämättä, mikä voi ilman asianmukaista ohjausta (täydennysrakentaminen tontti kerrallaan ilman rakentamista ohjaavaa kokonaissuunnitelmaa) johtaa siihen, että uudet rakennukset eivät välttämättä sovi luontevasti olemassa olevan rakennuskannan joukkoon. Kaavamuutoksen tavoitteena on säilyttää alueen kulttuurihistorialliset arvot sekä samalla ajanmukaistaa ja yhtenäistää alueen asemakaavamerkinnät ja määräykset. Sudetin pientaloalue on säilynyt kokonaisuutena erittäin hyvin. Kaavamuutoksen avulla pyritään vaatimaan nykyisiä rakennusten ja piha-alueiden ominaispiirteitä, säilyttämään alueen yhtenäinen ilme ja luomaan viihtyisää asuinympäristöä. Lisäksi tarkoituksena on osoittaa asemakaavamääräyksin täydennysrakentamiselle periaatteet. Uusien piharakennusten ja laajennusosien sijoittelussa huomioidaan alueen mittakaava sekä pyritään muodostamaan selkeitä rakennusten ja kasvillisuuden rajaamia puutarhakaupungille omaisia katu- ja pihatiloja. Vuorovaikutus, lausunnot ja mielipiteet Vireille tulosta on ilmoitettu kaavoituskatsauksessa 10.3.2011. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 19.10. - 17.11.2011 ja siitä ei annettu palautetta. Asemakaavamuutoksen luonnos on ollut nähtävillä 13.11. - 12.12.2013 välisen ajan. Kaavaluonnoksesta annettiin neljä lausuntoa, joista alla on lyhennelmät ja niiden vastineet. Kaavaluonnoksesta saatu palaute: Uudenmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus: Uudenmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus on todennut lausunnossaan seuraavasti: Voimassa olevissa asemakaavoissa rakennusoikeus on määritelty rakennusalan mukaan ja sitä rajoittaa kerrosten määrä sekä rakennuksen enimmäiskorkeus. Rakennusoikeudet ovat

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 112 Kaupunginhallitus 318 04.11.2013 Ympäristölautakunta 85 01.12.2016 Kaupunginhallitus 268 19.12.2016 Kaupunginhallitus 73 27.03.2017 Kaupunginvaltuusto 30 08.05.2017 osalla tonteista varsin suuria, mikä on johtanut osittain alueen epäyhtenäiseen ilmeeseen. Alueella on rakennus- ja kulttuurihistoriallisia sekä kaupunkikuvallisia arvoja. Se on luokiteltu voimassa olevissa maakunta- ja yleiskaavoissa arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi. Asemakaavan luonnoksen selostuksessa suojelutavoitteita ei ole kuitenkaan määritelty tarkemmin eikä niitä ole näin ollen huomioitu suojelumääräyksissäkään, /s-määräys on toteava, varsinainen suojelumääräys se ei ole. Sudetin arvokkaimmat yhtenäiset osat tulee suojella rakennuskohtaisesti (sr: suojeltava rakennus) sekä aluekohtaisesti (/s: säilyttävä ympäristö). Alueelle laaditussa kulttuuriympäristöselvityksessä arvokohteiksi mainitaan Högforsin Tehdas Oy:n ja Puutalo Oy:n tyyppitalot alueen itälaidalla. Rakennukset ovat tunnetun rakennusmestarin Heikki Siikosen suunnittelemia. Inventoinnin mukaan parhaiten säilyneitä alueella ovat Toivikinkadun ja Syrjäsenkadun keskustan puoleiset korttelit. Kulttuuriympäristöselvityksen mukaan kaikkien rakennusten kohdalla tulee vaalia kullekin aikakaudelle ominaisia piirteitä sekä katunäkymien säilyttämistä. Näiden suojelutavoitteiden säilyminen tulee turvata kaavaratkaisussa. Nyt esitetty kaavaratkaisu mahdollistaa alueen vanhan rakennuskannan korvaamisen niiden piirteitä muistuttavalla uudisrakentamisella. Tätä ei voi pitää rakennussuojelun näkökulmasta kestävänä ratkaisuna. Alueen alkuperäisen kaltaisen ilmeen ja suojelutavoitteet täyttävää säilyttävää täydennysrakentamista ja esimerkiksi vanhojen laajentamista tulee tutkia tarkemmin. Kaava-alueen läpi kulkeva Puutarhakatu aiotaan kunnostaa ja Puutarhakadulla oleva mutka oikaista. On hyvä, että liikenneturvallisuutta pyritään lisäämään. Kaava-alueeseen on sisällytetty pohjoisosassa kaistale Porintietä (Valtatie 2). Kaavaselostuksesta ei selviä, miksi maantietä on sisällytetty kaava-alueeseen, ja tätä tulee selventää selostuksessa. Vastine: Sudetin alueen rakennuskannan inventointia on tarkennettu. Inventoinnin perusteella on tutkittu tarkemmin alueen ominaispiirteitä ja täydennysrakentamisen mahdollisuuksia ja vaikutuksia. Tutkimusten perusteella kaavaehdotusta on tarkennettu niin, että rakennussuojelu on yksityiskohtaisempaa ja katunäkymien säilymiseen on panostettu tiukoilla rakennusaloilla ja muilla määräyksillä. Käyttämättömän rakennusoikeuden määrä on alueella suuri ja koska rakennukset ovat kerrosalaltaan arvokkaimmilla alueilla varsin pieniä, on päädytty

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 113 Kaupunginhallitus 318 04.11.2013 Ympäristölautakunta 85 01.12.2016 Kaupunginhallitus 268 19.12.2016 Kaupunginhallitus 73 27.03.2017 Kaupunginvaltuusto 30 08.05.2017 rakennusoikeuden määrän laskemiseen 0,25->0,2. Laskusta huolimatta alueella on edelleen varsin paljon käyttämätöntä rakennusoikeutta, joiden käyttömahdollisuuksia on tutkittu niin, että rakennusten ja pihapiirien ominaispiirteet säilyisivät. Täydennysrakentamiselle onkin annettu kaavassa määräyksiä, jotka määrittelevät täydennysrakentamisen periaatteet alueelle. Kaistale Porintietä sekä muutamia muita pienempiä osia on liitetty kaavamuutokseen mukaan kaavateknisistä syistä. Kyseiset kaistaleet ovat osia vanhoista kaavoista, joista mm. Porintietä koskevassa palasessa, ei ole voimassa enää muuta osaa. Liittämällä kyseinen osa kaavamuutokseen, poistuu vanha kaava voimassa olevista asemakaavoista. Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo Maakuntamuseo katsoo, että rakennetun kulttuuriympäristön, maiseman ja olevan rakennuskannan arvot on otettu kaavaluonnoksessa huomioon pääosin erittäin hyvällä ja riittävällä tavalla. Alueen rakennettu kulttuuriympäristö ja sen arvot on esitelty kaavaselostuksessa sekä kaavaa varten laaditussa "Sudetin rakennetun kulttuuriympäristön selvityksessä". Maakuntamuseo katsoo, että osa-alueittain toteutettu esittely on riittävä korttelialueita ja tontteja koskevien kaavamääräysten laatimista varten. Laadittavassa rakennustapaohjeessa tulee kuitenkin ottaa vielä tarkemmin kantaa yksittäisten rakennusten / alueen rakennustyyppien suojeltaviin piirteisiin. Kaavamääräyksiin tulee lisätä myös koko aluetta koskeva maininta, että kyseessä on maakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö, jolla on kaupunkikuvallisia ja kulttuurihistoriallisia arvoja. Nyt alueen erityisarvo on mainittu kaavamääräyksissä vai /s-merkinnällä ja osoitettujen korttelien osalta. Edelleen kaavamääräyksiin tulee lisätä maininta, että alueelle on laadittu rakentamistapaohje, jota on noudatettava. Vastine Asemakaavan muutosehdotuksessa on otettu tarkemmin kantaa yksittäisten rakennusten suojeluun. Ehdotukseen on lisätty kaavamääräys, jossa todetaan alueen olevan maakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö, jolla on kaupunkikuvallisia ja kulttuurihistoriallisia arvoja. Alueelle laaditaan rakentamistapaohje, joka on luonteeltaan neuvova, opastava sekä asemakaavamääräyksiä avaava. Rakentamistapaohje ei ole juridisesti yhtä sitova kuin asemakaava, ellei se ole nähtävillä yhtä aikaa asemakaavan kanssa ja ellei sitä hyväksytä yhtä aikaa asemakaavan kanssa. Näin ei ole toimittu ko. asemakaavamuutoksen luonnosvaiheen yhteydessä. Rakennusten ja pihapiirien ominaispiirteisiin liittyvät kaikki

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 114 Kaupunginhallitus 318 04.11.2013 Ympäristölautakunta 85 01.12.2016 Kaupunginhallitus 268 19.12.2016 Kaupunginhallitus 73 27.03.2017 Kaupunginvaltuusto 30 08.05.2017 oleelliset määräykset, jotka on annettu asemakaavan muutosehdotuksessa. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos: Mikäli alueen kunnallistekniikkaa parannetaan, tulisi alueelle lisätä mahdollisuuksien mukaan maanpäällinen palopostiasema, jonka tuotto on 1200 l/min. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen sammutusvesisuunnitelman mukaan. Ehdotuksessa mahdollistetaan talousrakennuksen rakentaminen kiinni tontin rajaan. Kyseessä on vanha alue, jolloin uudisrakennukset eivät rakennu samanaikaisesti tai välttämättä ollenkaan. Yleensä rakennettaessa tontin rajaan kiinni tulee palomuurin rakentamisvelvoite. Palomuurien rakentamisvelvollisuus voidaan korvata riittävällä palo-osastoinnilla. Tällöin olisi kaavaan selkeästi kirjattava, millä ehdolla palomuuri voidaan jättää rakentamatta. Vastine: Palopostiaseman tarve on annettu tiedoksi kunnallistekniikan yksikölle. Kaavaa on muutettu luonnoksesta siten, että asemakaavan muutosehdotuksessa ei sallita talousrakennuksen rakentamista tontin rajaan kiinni. Elenia Oy Elenia Oy pyytää varaamaan suunnitellulle kaava-alueelle ET-alueen puistomuuntamon sijoittamista varten oheisen liitekartan osoittamaan paikkaan (Puutarhakadun varrelle, lähivirkistysalueelle). Varattavan alueen tulisi olla kooltaan vähintään 10 m x 10 m. Vähimmäisetäisyydet ET-alueelle sijoitettavasta puistomuuntamosta lähimpiin julkisiin rakennuksiin tulee olla 15 m ja muihin rakennuksiin 6 metriä. Vastine: Asemakaavan muutosehdotuksessa on osoitettu Puutarhakadun varrelta puistomuuntamolle rakennusala (va), joka sijoittuu lähivirkistysalueelle (VL). Uudenmaan liitolla ja ympäristövalvonnalla sekä Keravan energia Oy:llä ei ole ollut lausuttavaa kaavaluonnoksesta. Ennen kaavaehdotuksen laittamista nähtäville pidettiin asukastilaisuus Nyhkälän koululla 28.10.2016 klo 11.00-20.00. Alueen asukkailla oli mahdollisuus tutustua päivän aikana kaavaehdotuksen sisältöön ja sen lähtökohtana olevaan

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 115 Kaupunginhallitus 318 04.11.2013 Ympäristölautakunta 85 01.12.2016 Kaupunginhallitus 268 19.12.2016 Kaupunginhallitus 73 27.03.2017 Kaupunginvaltuusto 30 08.05.2017 taustamateriaaliin sekä kysyä kaupunginedustajilta kaavamuutoshankkeesta. Tilaisuudessa kävi yli 50 henkilöä. Kaavamuutosta ja sen tavoitteita pidettiin yksinomaan hyvänä asiana. Kaavamuutoksen sisällön lisäksi osallistuneita kiinnosti Sudetin alueen kunnallistekniikka katujärjestelyineen sekä alueen ja lähiympäristön historia. Asemakaavaan tehdyt muutokset luonnosvaiheen jälkeen Asemakaavaan on tehty runsaasti muutoksia asemakaavan luonnosvaiheen jälkeen. Kaava-alueen rajausta on muutettu siten, että huomioidaan voimassa olevien kaavojen rajaukset. Tästä syystä mm. kerrostalokortteleita on mukana kaavassa. Niiden kaavamääräysten sisältö on säilynyt pääosin ennallaan. Sudetin pientaloalue on maakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö ja siksi rakennuskannan säilyttämistä koskevia määräyksiä on täsmennetty ja niitä on lisätty runsaasti kuitenkin siten, että alueen täydennysrakentaminen on mahdollista. Myös 1960 -luvulla rakennetut tyyppitalot ovat oman aikansa tuotteita, joilla on oma arvonsa ja tyylipiirteensä. Tästä syystä myös nämä talot on huomioitu suojelumääräyksin. Aiemman korttelin sijasta käytännössä kaikki kahdeksan Sudetin alueen omakotitalokorttelia on ominaispiirteiden vuoksi suojelumääräysten piirissä. Asemakaavan muutoksen keskeinen sisältö Kaavamuutoksen keskeiseksi asiaksi muodostui rakennusoikeuden määrän vähentäminen. Kaavaehdotuksessa tonttien tehokkuutta on laskettu: e=0,2. Tällöin rakennusoikeuden määrä on noin 33 350 k-m2 (0,25: 41 730 k-m2). Rakennusoikeuden määrä siis vähenee noin 8 350 k-m2. Käyttämätöntä rakennusoikeutta on vajaa 14 500 k-m2, joka on noin 43,5 % käytetystä. Rakennusoikeuden laskusta huolimatta on alueen ominaispiirteiden säilymisen kannalta edelleen käyttämättä merkittävä määrä rakennusoikeutta. Tästä syystä on tarpeen osoittaa kaavassa määräyksiä, jotka kertovat täydennysrakentamisen periaatteet: oli sitten kyseessä nykyisten rakennusten laajentaminen tai tontille rakennettavasta uudisrakennuksesta, joka käytännössä on talous- tai muu piharakennus. Esimerkiksi nykyisen kaupunkikuvan kannalta tulee säilyttää rakennusten mittakaava, minkä vuoksi rakennusalan rajat on osoitettu mahdollisimman tiukasti kadun puoleisella sivulla ja päädyissä. Näihin suuntiin ei ole mahdollista toteuttaa asuinrakennusten laajentamista. Kaavan tarkoituksena on kohdistaa mahdollinen täydennysrakentaminen ensisijaisesti talousrakennuksiin, joita on alueelle toteutettu yllättävän vähän. Osalla tonteista kaikkea rakennusoikeutta ei voida kuitenkaan käyttää talous- ja piharakennuksiin. Jos haluaa hyödyntää kaiken

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 116 Kaupunginhallitus 318 04.11.2013 Ympäristölautakunta 85 01.12.2016 Kaupunginhallitus 268 19.12.2016 Kaupunginhallitus 73 27.03.2017 Kaupunginvaltuusto 30 08.05.2017 Teknisen johtajan ehdotus: rakennusoikeuden, täytyy osa rakennusoikeudesta väistämättä käyttää nykyisen asuinrakennuksen laajentamiseen. Katukuvan kannalta oleellista on myös säilyttää sen vehreys ja puutarhamaisuus, mistä syystä kaavassa on tonttien etuosaan osoitettu leveähkö ns. etupuutarha-alueet. Tärkeää on huomioida rakennuskannan yksilölliset erot suojelumääräyksin, jotta niiden erityispiirteet olisi mahdollista säilyttää. Tonttien väljyyden säilyttämiseksi on kaavassa rajoitettu mm. rakennusten määrä. Kaavan perusteella on mahdollista toteuttaa talousrakennuksen rakennusalalle toinen asunto, joka voi olla enintään 45 k-m2 suuruinen. Rakennuksen tulee olla suhteellisen kapearunkoinen ja tyyliltään soveltua alueen tonttien perällä olevaan rakennuskantaan. Ohjeena toimii talousrakennukselle asetetut määräykset. Rakennustapaohje Kaavan yhteydessä on laadittu rakennustapaohjeet Sudetin pientaloalueelle. Ohjeiden tarkoitus on opastaa rakentamista ja avata asemakaavamääräysten sisältöä. Tarkoitus on, että Sudetin alueella säilyy mm. nykyinen puutarhamainen ja pienimuotoisten rakennusten katunäkymät. Ohjeissa kerrotaan mm. rakennusten sijoittamista tontille, täydennysrakentamista, rakennusten laajentamista, julkisivuratkaisuista ja materiaalivalintoja. Ohjeet on laadittu kaavamuutoksen ehdotusvaiheessa. Ympäristölautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle asemakaavan hyväksymistä MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti julkisesti nähtäville asettamista varten. Ympäristölautakunta päättää hyväksyä Sudetin pientaloalueen rakentamistapaohjeet. Käsittely: Päätös: Täytäntöönpano: Kaavoitusarkkitehti Jari Mettälä selosti asiaa kokouksessa. Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 19.12.2016 268 Esittelijä: kaupunginjohtaja Marko Järvenpää

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 117 Kaupunginhallitus 318 04.11.2013 Ympäristölautakunta 85 01.12.2016 Kaupunginhallitus 268 19.12.2016 Kaupunginhallitus 73 27.03.2017 Kaupunginvaltuusto 30 08.05.2017 Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus - hyväksyy esitetyn asemakaavan muutoksen ehdotuksen sekä Sudetin pientalo alueen rakentamistapaohjeet - asettaa asemakaavan muutoksen ehdotuksen MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti julkisesti nähtäville mielipiteiden kuulemista varten. Käsittely: Kaavoitusarkkitehti selosti asiaa kokouksessa. Kaavoitusarkkitehti Jari Mettälä poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 17.44. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Täytäntöönpano: kaavoitusarkkitehti Kaupunginhallitus 27.03.2017 73 Esittelijä: kaupunginjohtaja Marko Järvenpää Valmistelija/ lisätietojen antaja: kaavoitusarkkitehti Jari Mettälä, puh. 044 4675 458 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.fi" Sudetin pientaloalueen asemakaavan muutosehdotus on ollut nähtävillä 30.12.2016 8.2.2017 välisen ajan. Kaavaehdotuksesta ei ole jätetty muistutuksia. Asemakaavaehdotuksesta on pyydetty lausunto maakuntamuseolta, ELY-keskukselta ja Länsi- Uudenmaan pelastuslaitokselta. Maakuntamuseo esittää kaavamääräyksiin lisättävän maininnan, että alueelle on laadittu rakentamistapaohje. Kyseinen maininta on lisätty asemakaavaehdotukseen. Muuta huomautettavaa lausunnonantajille ei ole ollut asemakaavaehdotuksesta. Lausunnot ovat liitteen 6 lopussa (6e-g). Kaavaehdotukseen on tehty nähtävillä olon jälkeen muutamia muutoksia korttelin 19 tontille 25. Tontin rakennusalaa on väljennetty niin, että tontille on mahdollista sijoittaa kolmikerroksista matalampi rakennus, joka voi olla pääosin jopa yksikerroksinen. Ratkaisu mahdollistaa sijoittaa tontille esim.

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 118 Kaupunginhallitus 318 04.11.2013 Ympäristölautakunta 85 01.12.2016 Kaupunginhallitus 268 19.12.2016 Kaupunginhallitus 73 27.03.2017 Kaupunginvaltuusto 30 08.05.2017 Kaupunginjohtajan ehdotus: palveluasumista. Autopaikkamääräyksiin on lisätty palveluasumista varten väljempi autopaikkamitoitus, joka on 1ap/200 k-m2. Tehdyt muutokset ovat vaikutukseltaan vähäisiä eivätkä vaadi asemakaavaehdotuksen uudelleen nähtäville asettamista. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Sudetin pientaloalueen asemakaavan muutosehdotuksen. Käsittely: Päätös: Kaavoitusarkkitehti selosti asiaa kokouksessa. Kaavoitusarkkitehti Jari Mettälä poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 18.05. Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Täytäntöönpano: Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 08.05.2017 30 Kaupunginhallituksen ehdotus: Kaupunginvaltuusto hyväksyy Sudetin pientaloalueen asemakaavan muutosehdotuksen. Päätös: Kaupunginhallituksen päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Liitteet Liite 10 Kaavaselostuksen liitteet Liite 11 Sudeetin kaavaehdotuksen selostus

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 119 Kaupunginhallitus 78 27.03.2017 Kaupunginhallitus 94 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 31 08.05.2017 Karkkilan kaupungin hallintosäännön uudistaminen 1.6.2017 alkaen 55/00.01.01/2013 Kaupunginhallitus 27.03.2017 78 Esittelijä: kaupunginjohtaja Marko Järvenpää Valmistelija / lisätietojen antaja: hallintopäällikkö Matleena Mikkonen, puh.050 571 8329 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.fi" Karkkilan kaupungin hallintosäännön uudistaminen Karkkilan kaupungin hallintosääntöä on tarpeen uudistaa uuden kuntalain tuomien muutosten takia. Lakisääteisten uudistusten lisäksi hallintosääntöön on sisällytetty viranhaltijoiden ratkaisuvaltaa koskevat määräykset. Tosiasialliseen toimintaan muutokset tulevat kokonaisuudessaan vaikuttamaan vähän. Luonnos Karkkilan kaupungin hallintosäännöksi on laadittu huomioiden kuntalain muuttuneet määräykset sekä Kuntaliiton hallintosääntömalli. Tulleet muutokset aiheuttavat säännön rakenteeseen sen verran ison muutoksen (esimerkiksi pykälänumerointiin), että sääntö tulee olemaan kokonaisuudessaan uusi sääntö. Säännön pohjana on kuitenkin vuonna 2015 voimaan tullut hallintosääntö, joihin nähden muutokset on esityksessä korostettu punaisella fontilla. Uusi kuntalaki Uusi kuntalaki astui voimaan 1.5.2016, mutta sen johtamista ja toimielinrakennetta koskevat määräykset astuvat voimaan 1.6.2017 valtuustokauden vaihtuessa. Kuntalain muutokset aiheuttavat muutostarpeita Karkkilan kaupungin hallintosääntöön. Lakia on sovellettava 1.6.2017 alkaen ja uuden säännön tulisi astua voimaan 1.6.2017. Lainsäädännöllisistä muutoksista merkittävimmän muutoksen aiheuttaa kuntalain 90, jonka mukaan hallintosääntöön on koottava tarpeelliset määräykset hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä ja valtuuston toiminnasta. Kuntalain lähtökohtana on, että kaikki johtosäännöillä määrättävät asiat kootaan yhteen sääntöön eli hallintosääntöön. Karkkilan kaupungissa tämä tarkoittaa sitä, että valtuuston työjärjestys sisällytetään omana lukuna kaupungin

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 120 Kaupunginhallitus 78 27.03.2017 Kaupunginhallitus 94 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 31 08.05.2017 hallintosääntöön. Ratkaisuvaltaa koskevat muutokset Lakisääteisten muutosten lisäksi hallintosääntöluonnoksessa ehdotetaan, että toimielinten ratkaisuvallan siirtopäätökset sisällytetään hallintosääntöön. Vuonna 2015 voimaan tullut hallintosääntö on ollut ratkaisuvallan siirroltaan kaksivaiheinen. Valtuusto on ensin päättänyt hallintosäännöstä ja määritellyt lautakuntien ratkaisuvallan sekä osan viranhaltijoiden ratkaisuvallasta. Tämän jälkeen toimielimet ovat voineet siirtää päätöksellään ratkaisuvaltaa edelleen viranhaltijoille. Menettely on ollut joustava ja siinä on pystytty ottamaan huomioon organisaatiossa tapahtuvat viranhaltijamuutokset. Toisaalta kaksivaiheinen ratkaisuvallan siirto on aiheuttanut säännön suhteen tulkintavaikeuksia. Esimerkiksi kaupunginjohtajan ratkaisuvallasta on säädetty vähintään kolmessa kohdassa ja muidenkin osalta ainakin kahdessa eri kohdassa, säännössä tai päätöksessä. Tämän vuoksi uudessa säännössä ehdotetaan, että ratkaisuvallasta niin viranhaltijoiden kuin toimielinten osalta päätettäisiinyhdessä säännössä, joka on hallintosääntö. Ratkaisuvallan siirtopäätöksiin ei ehdoteta tulevan suuria muutoksia. Muutosehdotukset ovat pääosin päällekkäisten säädösten poistamista sekä sellaisia muutoksia, joita lainsäädäntö edellyttää. Ainoa suurempi muutosehdotus on kaavoituksen (nykyisessä säännössä maankäytön suunnittelu) siirto ympäristölautakunnan tehtävistä teknisen lautakunnan tehtäviin. Tämän lisäksi teknisellä toimialalla esitetään tehtäväksi muutoksen myötä päätösvallan siirtoa siten, että maankäytön- ja ympäristön palvelualueen palvelupäällikön tehtävät jaetaan kaavoitusarkkitehdille ja tekniselle johtajalle. Maankäytön- ja ympäristön palvelualue poistuu ja palvelualueen yksiköt siirtyvät suoraan teknisen johtajan alaisuuteen. Muutosten perusteena on tasata toimialan viranhaltijoiden työtaakkaa. Valmistelu Säännön valmistelu aloitettiin syksyllä 2016 keskustelulla toimielinorganisaation muuttamisesta ja kuntalain antamista mahdollisuuksista. Uudistuksesta käytiin keskusteluja syksyllä kaupunginhallituksen talousseminaarissa 12.9. ja valtuutettujen poliittisessa lähetekeskustelussa 3.10. Luottamushenkilöt eivät saavuttaneet sellaista yhteistä näkemystä, että toimielinorganisaation uudistamistyötä olisi kannattanut jatkaa. Kaupunginvaltuusto päätti 7.11.2016 70, että Karkkilan kaupungin valtuuston koko on 35 valtuutettua. Sääntöä on valmisteltu viranhaltijatyönä siten, että hallintopäällikkö on valmistellut kuntalain mukaiset muutokset sekä koonnut toimialoilta muutostarpeet. Toimialojen

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 121 Kaupunginhallitus 78 27.03.2017 Kaupunginhallitus 94 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 31 08.05.2017 muutostarpeet on huomioitu sääntöluonnoksessa. Aikataulu 6.3. Kaupungin johtoryhmä päättää säännön eteenpäin viemisestä ja lausuntokierrokselle lähettämisestä (virkamieslausuntopyyntönä kasvatus- ja opetuslautakunnalle sekä tekniselle lautakunnalle) lausunnon antaminen 21.3. Kasvatus- ja opetuslautakunta 23.3. Tekninen lausunnon antaminen lautakunta 27.3. Kaupunginhallitus Päättää lausuntokierrokselle lähettämisestä (lausunnot 17.4. mennessä) ja tahoista keiltä lausuntoa pyydetään 4.4. lausunnon antaminen vapaa-aikalautakunta 6.4. Ympäristölautakunta lausunnon antaminen 24.4. Kaupunginhallitus Käsittelee tulleet lausunnot, tekee mahdolliset muutokset ja esittää sääntöä valtuustolle 8.5. Kaupunginvaltuusto Päättää uudesta hallintosäännöstä 1.6. sääntö voimaan Hallintosäännön muutosehdotukset Sääntö Muutosehdotus Peruste Koko sääntöä Sääntöön sisällytetään Kuntalain 90, koskettava. valtuuston työjärjestys. 1 Tarkoitus Tarkoitusta on muokattu vastaamaan kuntalain 90 :n mukaisia asioita. 2 Soveltamisjärjestys 3 Luottamushenkilöo rganisaatio Poistetaan valtuuston työjärjestys sovellettavista säännöistä. Määritetään vaikuttajatoimielinten (nuorisovaltuustosta, vanhusneuvostosta ja vammaisneuvostosta) Kuntalain 90 Kuntalain 90 Kuntalain 26-28 :t

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 122 Kaupunginhallitus 78 27.03.2017 Kaupunginhallitus 94 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 31 08.05.2017 8 Kaupunginhallituks en ja lautakuntien yleinen ratkaisuvalta 9 Kaupunginhallituks en ja lautakuntien toimiala sekä erityinen ratkaisuvalta / Kaupunginhallitus 9 Kaupunginhallituks en ja lautakuntien toimiala sekä erityinen ratkaisuvalta / Kasvatus- ja opetuslautakunta 9 Kaupunginhallituks en ja lautakuntien toimiala sekä erityinen ratkaisuvalta / Vapaa-aikalautaku nta 9 Kaupunginhallituks en ja lautakuntien asema Poistetaan pykälästä ratkaisuvallan siirtoa koskeva toimivaltuus ja siirretään se omaan kohtaan, 20. Poistetaan ne kohdat, jotka kaupunginhallitus 1.1.2015 alkaen jo delegoinut viranhaltijalle. Lisätään hallituksen päätäntävaltaan rakennustapaohjeiden hyväksyminen ja asemakaavaluonnoksen ja ehdotuksen nähtäville asettaminen sekä päätösvalta koskien poikkeamisen erikoistilanteita. Kansainväliset asiat olleet aiemmin vapaa-aikalautakunnan alla, sisällytetään jatkossa kaupunginhallituksen toimialaan. Poistetaan päätäntävallasta kohta esi- ja perusopetuksen oppilaaksiottoalueista Poistetaan toimialalta kansainväliset asiat. Säädetään kirjaston aukioloajat vapaa-aikalautakunnan päätettäväksi. Teknisen lautakunnan toimialaan kuuluu jatkossa vastata kaavoituksesta. Säännön siirtäminen omaan pykälään selkiyttää säännön tulkintaa ja säännös laajenee tätä myöden koskemaan muutakin kuin hallituksen ja lautakuntien ratkaisuvaltaa (myös ns. erityinen ratkaisuvalta). Päällekkäisyyksien poisto ja säännön luettavuuden parantaminen. Kansainväliset asiat kokonaisuutena sen verran laaja ja koko kaupunkia koskettava, että tarpeen sisällyttää kaupunginhallituksen ratkaisuvallan alle. Kohta poistetaan tarpeettomana. Karkkilan kaupunki on yhtä ja samaa oppilaaksiottoaluetta. Kansainväliset asiat kokonaisuutena sen verran laaja ja koko kaupunkia koskettava, että tarpeen sisällyttää kaupunginhallituksen ratkaisuvallan alle. Kirjaston aukioloajoista ei ole aiemmin ollut säädöstä siitä, kenen päätettäväksi kuuluu. Maankäytön- ja ympäristön palvelualueen palvelupäällikön vastuulle

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 123 Kaupunginhallitus 78 27.03.2017 Kaupunginhallitus 94 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 31 08.05.2017 toimiala sekä erityinen ratkaisuvalta / Tekninen lautakunta 9 Kaupunginhallituks en ja lautakuntien toimiala sekä erityinen ratkaisuvalta / ympäristölautakunt a 10 Kaupunginhallituks en puheenjohtajan tehtävät 13 Konsernijohto ja konsernijohdon tehtävät 16 Kaupunginhallituks en alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvalta / Tehtävät on siirretty ympäristölautakunnalta teknisen lautakunnan alaisuuteen. Tehtäviin on lisätty kaavoitusasioiden valmistelu. Ympäristölautakunnalta poistuu vastuualueeltaan maankäytön suunnittelu (siirtyy tekniselle lautakunnalle). Täydennetään ympäristölautakunnan päätäntävaltaa vastaamaan lainsäädäntöä. Säännössä määritetään kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävät. Konsernijohtoon on määritelty kuuluvaksi myös kaupunginhallitus. Säännössä on määritelty kaupunginhallituksen tehtävät koskien konsernin johtamista. Säännökseen yhdistetty hallintosäännössä olevat kaupunginjohtajan tehtävät sekä 1.1.2015 kaupunginhallituksen on kuulunut rakennusvalvonta, ympäristövalvonta ja kaavoitus. Perusteena muutokselle on työtaakan keventäminen ja valvonnalliset syyt. Palvelualueen päällikkö on toiminut myös vastaavana rakennustarkastajana, jolloin vastaava rakennustarkastaja on ollut kaavoitusarkkitehdin esimiehenä. Muutoksen myötä kaavoitusarkkitehti siirtyy suoraan teknisen johtajan alaisuuteen ja kaavoitus toiminnallisena kokonaisuutena teknisen lautakunnan valmisteluvastuulle (päätösvalta maankäytöstä edelleen kaupunginhallituksella) kts. edellinen kohta. Ympäristölautakunnan osalta on määrittämättä joitain lakisääteisiä tehtäviä, minkä vuoksi on jouduttu tekemään tarkennuksia. Kuntalain 40 :n mukaan kunnanhallituksen puheenjohtajan tehtävistä määrätään hallintosäännössä. Kuntalain 48 määrittää konsernijohdon vähimmäiskokoonpanon ja antaa määräyksen siitä, että hallintosäännössä on määritettävä konsernijohdon tehtävistä ja toimivallan jaosta. Perusteena on säännön selkiyttäminen siten, että ratkaisuvallasta säädetty yhdessä paikassa ja päällekkäisyyksiä on

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 124 Kaupunginhallitus 78 27.03.2017 Kaupunginhallitus 94 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 31 08.05.2017 kaupunginjohtaja 16 Kaupunginhallituks en alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvalta / hallinnon toimialajohtaja 16 Kaupunginhallituks en alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvalta / Ympäristön palvelualueen palvelupäällikkö 16 Kaupunginhallituks en alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvalta / kaavoitusarkkitehti 17 Kasvatus- ja opetuslautakunnan ja vapaa-aikalautaku nnan alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvalta / sivistystoimialan toimialajohtaja, varhaiskasvatukse n palvelualueen ratkaisuvallan siirtomääräyksessä olleet tehtävät. Osa tehtävistä poistetaan tarpeettomana, koska ovat toistoa toisiinsa nähden. Sääntöön on siirretty kaupunginhallituksen 1.1.2015 voimaan tullut ratkaisuvallan siirtomääräys ja siinä määritellyt tehtävät. Maankäytön- ja ympäristön palvelualueen palvelupäällikön tehtävä poistuu ja tehtävät siirtyvät kaavoitusarkkitehdille. Kohdat siirretty sellaisenaan kaupunginhallituksen 29.8.2016 167 tekemästä päätöksestä koskien ratkaisuvallan siirtoa. Kaavoitusarkkitehdille on siirretty maankäytön- ja ympäristön palvelualueen palvelupäällikön tehtävistä päätösvalta koskien poikkeamisia niiden tehtävien osalta, joissa kaupunginhallitus ei ole pidättänyt ratkaisuvaltaa ja päätösvalta kaavoitukseen liittyvistä asioista, joita ei olla hallintosäännössä määritelty, mutta on tarpeen määrittää. Kohdat siirretty sellaisenaan kasvatus- ja opetuslautakunnan ja vapaa-aikalautakunnan 1.1.2015 voimaan tulleista ratkaisuvallan siirtopäätöksestä. poistettu. Perusteena on säännön selkiyttäminen siten, että ratkaisuvallasta säädetty yhdessä paikassa. kts. 9 Kaupunginhallituksen ja lautakuntien toimiala sekä erityinen ratkaisuvalta / Tekninen lautakunta Perusteena on säännön selkiyttäminen ja lakisääteisten asioiden huomioiminen. Perusteena säännön selkiyttäminen siten, että ratkaisuvallasta säädetty yhdessä paikassa.

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 125 Kaupunginhallitus 78 27.03.2017 Kaupunginhallitus 94 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 31 08.05.2017 palvelupäällikkö, rehtori, lisäksi lukion rehtorin osalta, kulttuurin ja vapaa-ajan palvelupäällikkö, museojohtaja, työväenopiston rehtori 17 Kasvatus- ja opetuslautakunnan ja vapaa-aikalautaku nnan alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvalta / kirjastonjohtaja 18 Teknisen lautakunnan ja ympäristölautakun nan alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvalta / teknisen toimialan toimialajohtaja 18 Teknisen lautakunnan ja ympäristölautakun nan alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvalta / vesihuollon palvelualueen palvelupäällikkö, kiinteistöt- ja toimitilat palvelualueen palvelupäällikkö 18 Teknisen lautakunnan ja ympäristölautakun nan alaisten viranhaltijoiden Lisätään päätösvalta koskien kirjastolain 15 :n mukaista käyttökieltoa Kohdat siirretty sellaisenaan teknisen lautakunnan 29.1.2015 voimaan tulleesta ja ympäristölautakunnan 1.1.2015 voimaan tulleesta ratkaisuvallan siirtopäätöksestä. Lisäyksenä päätösvalta naapurilausunnoista. Päätösvalta esityksestä maastoliikennerajoitukseksi ja moottorikelkkailureitin pitämisestä siirtyy maankäytön palvelualueen palvelupäälliköltä teknisen johtajan päätettäväksi. Kohdat siirretty sellaisenaan teknisen lautakunnan 29.1.2015 voimaan tulleesta ratkaisuvallan siirtopäätöksestä. Lisätään kaavoitusarkkitehdin ratkaisuvaltaan, että päättää suostumuksesta lohkomiseen. Lain mukaan kunnan tulee määrittää kuka ko. asiasta päättää. Perusteena säännön selkiyttäminen siten, että ratkaisuvallasta säädetty yhdessä paikassa ja teknisen toimialan viranhaltijoiden työtaakan tasaus. Perusteena säännön selkiyttäminen siten, että ratkaisuvallasta säädetty yhdessä paikassa. Kaavoituksen siirtyessä teknisen toimialan alaisuuteen, ratkaisuvalta loogista siirtää kaavoitusarkkitehdille.

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 126 Kaupunginhallitus 78 27.03.2017 Kaupunginhallitus 94 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 31 08.05.2017 ratkaisuvalta / kaavoitusarkkitehti 18 Teknisen lautakunnan ja ympäristölautakun nan alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvalta / ympäristön palvelualueen palvelupäällikkö 18 Teknisen lautakunnan ja ympäristölautakun nan alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvalta / vastaava rakennustarkastaja ja rakennustarkastaja 18 Teknisen lautakunnan ja ympäristölautakun nan alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvalta / Lvi-tarkastaja 18 Teknisen lautakunnan ja ympäristölautakun nan alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvalta / Ympäristönsuojelu sihteeri Maankäytön ja ympäristön palvelualueen palvelupäällikön tehtävä poistuu palvelualueen poistumisen myötä. Tehtävät jaetaan kaavoitusarkkitehdille ja tekniselle johtajalle. Kohdat siirretty sellaisenaan ympäristölautakunnan 1.1.2015 voimaan tulleesta ratkaisuvallan siirtopäätöksestä. Lisäksi tehty lakiperusteisia tarkennuksia. Kohdat siirretty sellaisenaan ympäristölautakunnan 1.1.2015 voimaan tulleesta ratkaisuvallan siirtopäätöksestä. Lisäksi tehty lakiperusteisia tarkennuksia. Virka on uusi (vrt. aiemmin ympäristöpäällikkö) johtuen ympäristövalvonnan palveluiden siirrosta kaupungin omaksi toiminnaksi. Ympäristöpäällikön ja ympäristötarkastajan tehtävät siirretään sellaisenaan ympäristölautakunnan 1.1.2015 voimaan tulleesta ratkaisuvallan siirtopäätöksestä koskien ympäristöpäällikön ratkaisuvaltaa. Lisäksi tehty lakiperusteisia tarkennuksia. Perusteena muutokselle on työtaakan keventäminen ja valvonnalliset syyt. Palvelualueen päällikkö toimii myös vastaavana rakennustarkastajana, jolloin vastaava rakennustarkastaja on vastannut mm. kaavoituksesta, rakennusvalvonnasta ja ympäristövalvonnasta. Muutoksen myötä yksiköt siirtyvät suoraan teknisen johtajan alaisuuteen. Perusteena säännön selkiyttäminen siten, että ratkaisuvallasta säädetty yhdessä paikassa. Perusteena säännön selkiyttäminen siten, että ratkaisuvallasta säädetty yhdessä paikassa. Lakisääteiset tarkennukset. Perusteena säännön selkiyttäminen siten, että ratkaisuvallasta säädetty yhdessä paikassa. Ympäristövalvonnan siirto Vihdin kunnalta Karkkilan kaupungin omaksi toiminnaksi.

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 127 Kaupunginhallitus 78 27.03.2017 Kaupunginhallitus 94 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 31 08.05.2017 19 Ratkaisuvalta henkilöstöä koskevissa asioissa 20 Toimielinten ja viranhaltijoiden ratkaisuvallan siirrossa 26 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 29 Sidonnaisuuksiin Kohdat 3, 7 ja 13 on laajennettu koskemaan myös työsuhteisia. Poistettu päällekkäisyys koskien virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi sekä virka- ja työsuhdenimikkeen muuttamisesta, koska ratkaisuvalta tässä on siirretty 1.1.2015 hallinnon toimialajohtajalle. Aiemmin säädös on ollut kaupunginhallituksen ja lautakuntien yleisen ratkaisuvallan kohdalla. Ratkaisuvallan siirto on nyt omana kohtanaan. Lisäksi säännöstä esitetään koskemaan myös viranhaltijoita. Lisätään sisäisen valvonnan järjestämisestä vastaava henkilö (kaupunginjohtaja). Sisäisen valvonnan järjestäminen on ollut jo aiemmin kaupunginjohtajan vastuulla kts. 16. Lisätään säädös sidonnaisuusrekisteristä, Työsuhteisten osalta hallintosäännön soveltaminen on ollut aiemmin haastavaa eikä ole tiedetty kuka tai mikä toimielin päättää. Omaan pykälään siirtäminen auttaa säännön löydettävyyteen ja säännön tulkintaan. Ratkaisuvallan siirron laajentaminen viranhaltijoiden ratkaisuvallan siirtoon voisi joissain tilanteissa nopeuttaa päätöksentekoprosessia. Viranhaltijan ollessa sairaana tai poissa, hän pystyisi delegoimaan päätäntävallan alaiselleen viranhaltijalle. Säännös antaisi myös joustoa järjestää velvoitteiden hoitaminen ja ehkäisisi viivytyksiä. Tosiasiallisesti muutos koskisi hyvin harvaa viranhaltijaa, sillä viran hoitaminen ja päätösten tekeminen edellyttää, että henkilö on pätevä ja hänen tulee olla virassa. Koska asiasta on mainittu jo kertaalleen 16 :ssä ei tämä kohta ole välttämätön, mutta kohdan lisäys tähän pykälään on ajateltu auttavan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisen kokonaisuuden hahmottamista. Kuntalain 84

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 128 Kaupunginhallitus 78 27.03.2017 Kaupunginhallitus 94 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 31 08.05.2017 liittyvät tehtävät 30 Tilintarkastusyhteis ön valinta 36 Kokouspalkkio 57 Toimielimen pöytäkirjan laatiminen, tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen jossa tarkastuslautakunta valvoo sidonnaisuuksien ilmoittamista ja toimii rekisterinpitäjänä. Tilintarkastajan valinta muuttuu tilintarkastusyhteisön valinnaksi. Ulotetaan kokouspalkkiot koskemaan nuorisovaltuuston edustajia, kun he ovat edustajina kaupungin virallisissa toimielimissä. Muutetaan pöytäkirjan nähtävillä oloa siten, että pöytäkirja pidetään nähtävillä kaupungin verkkosivuilla (toimielin ei itse päätä enää nähtävillä olon käytänteistä). 7 luku Valtuusto 7. lukuun on siirretty 6.11.2006 voimaan tullut valtuuston työjärjestys. Lukuun on tehty joitain muutoksia Kuntaliiton hallintosääntöluonnoksen pohjalta. 60 Valtuuston toiminnan järjestelyt 61 Valtuustoryhmän muodostaminen 64 Valtuutetun aloitteet Muutetaan sääntöä siten, että valtuusto päättää aina toimikausikohtaisesti varapuheenjohtajien määrästä. Lisätään sääntöön tarkennuksia valtuustoryhmän nimen suhteen ja mm. se, että valtuusto hyväksyy valtuustoryhmien nimet. Ulotetaan aloiteoikeus myös niihin varavaltuutettuihin, jotka tulevat valtuutetun sijaan. 76 Kokouskutsu Tieto kokouksesta annetaan jatkossa kaupungin verkkosivuilla. 68 Esityslista Lisätään mahdollisuus kokouskutsun, esityslistan, Kuntalaki 122 Mikäli nuorisovaltuuston edustajat saavat läsnäoloja puheoikeuden virallisiin toimielimiin, on kohtuullista että heille maksetaan siitä kokouspalkkio (vrt. kaupunginhallituksen edustaja lautakunnassa) Kuntalain 140 Kuntalain 90, säännön selkiyttäminen. Varapuheenjohtajien määrä ei ole sidottu sääntöön, vaan kunkin valtuuston kokemaan tarpeeseen. Säännön selkiyttäminen. Säännön selkiyttäminen. Kuntalain 108 Mahdollisuus asiakirjojen lähettämiseen sähköisesti

Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 129 Kaupunginhallitus 78 27.03.2017 Kaupunginhallitus 94 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 31 08.05.2017 69 Esityslistan ja liitteiden julkaiseminen kaupungin verkkosivuilla 71 Läsnäolo- ja puheoikeus valtuuston kokouksessa liitteiden ja oheismateriaalin lähettämisestä sähköisesti. Lisätään säädös siitä, että esityslista julkaistaan verkkosivuilla. Lisätään nuorisovaltuuston edustajille läsnä- ja puheoikeus valtuuston kokouksiin. 76 Puheenvuorot Kokouksen puheenjohtajalle oikeus rajoittaa puheenvuorojen pituutta. 82 Toimenpidealoite 96 Kaupungin asukkaiden aloitteet Toivomusponnen nimi muuttuu toimenpidealoitteeksi. Avataan sitä, kellä on kunnassa aloiteoikeus, ehdotuksen mukaan kaupungin asukkaalla ja kaupungissa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä. jatkossa. Kuntalain 108 Nuorisovaltuuston jäsenet ovat alle 18- vuotiaita eikä heillä näin ollen ole mahdollisuutta esimeriksi vaalien kautta päästä valtuustoon vaikuttamaan. Kokouksen kulun sujuvoittaminen. Termin selkeytys kuntaliiton hallintosääntömallin mukaiseksi. Kuntalain 23 Uuden säännön on tarkoitus kumota aikaisemman Karkkilan kaupungin hallintosäännön, valtuuston työjärjestyksen sekä toimielinten ratkaisuvallan siirtopäätökset. Liitteet: - Karkkilan kaupungin hallintosääntö, luonnos 17.3.2017, muutosehdotukset merkitty punaisella suhteessa aiempiin sääntöihin (voimassa oleva hallintosääntö, valtuuston työjärjestys ja toimielinten ratkaisuvallan siirtomääräykset) - voimassa oleva hallintosääntö ja ratkaisuvallan siirtomääräykset ovat nähtävillä täällä: http://www.karkkila.fi/sivut/fi/hallintosaanto - voimassa oleva valtuuston työjärjestys on nähtävillä täällä: http://www.karkkila.fi/sivut/fi/luottamushenkiloiden-tietopankki Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus - merkitsee Karkkilan kaupungin hallintosääntöluonnoksen ja sen valmistelutilanteen tietoonsa saatetuksi; - merkitsee tietoonsa saatetuksi, että kasvatus- ja