GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen yksikkö Kokkola 21/2015 Kivinevan kultatutkimukset Lestijärvellä vuosina 2012-2014 Henrik Wik
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUV AILULEHTI Päivämäärä 1 Dnro Tekijät Henrik Wik henrik. wik@gtk.fi Raportin laji Arkistoraportti Toimeksiantaja GTK Raportin nimi Kivinevan kultatutkimukset Lestijärvellä vuosina 2012-2014. Tiivistelmä Geologian tutkimuskeskus on vuosina 2012-2014 tutkinut Lestijärvellä sijaitsevan Kivinevan alueen kultapotentiaalia. Alueelta on aiemmin löydetty kulta- ja kuparipitoisia lohkareita. Kivinevan tutkimusten tavoite oli selvittää lohkareitten lähtökohta tutkimalla tonaliitinja vulkaniittien kontaktivyöhykkeessä oleva magneettinen anomalia. Tutkimusalueella tehtiin magneettisia ja IP-maastomittauksia, iskuporanäytteenottoa ja syväkairausta. Analysoitujen näytteidenkulta-ja kuparipitoisuudet olivat sekä moreenissa että kalliossa jokseenkin anomaalisia, mutta viitteitä varsinaisesta mineralisaatiosta ei saatu. Tehtyjen tutkimusten perusteella ei pystytty selittämään myöskään magneettisen anomalian aiheuttajaa. Asiasanat (kohde, menetelmät jne.) Kivineva, kultatutkimus, geofysikaaliset tutkimukset, geokemialliset tutkimukset, kairaus Maantieteellinen alue (maa, lääni, kunta, kylä, esiintymä) Suomi, Länsi-Suomen lääni, Lestijärvi, Kivineva Karttalehdet 2341 08, UMT Q413 Muut tiedot Arkistosaijan nimi Arkistotunnus Malmitutkimusraportti 21/2015 Kokonai ssi vumäärä Kieli Hinta Julkisuus 21 Suomi Julkinen Yksikkö ja vastuualue Hanketunnus Länsi-Suomen yksikkö, V A 323 2551013 Allekitjoitus/nimen selvennys Henrik Wik ~ Allekitjoitus/nimen selvennys L/_ -?-t-" ~ L~ Hannu Lahtinen GTK GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGISKA FORSKNINGSCENTRALEN GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND DOCUMENTATION PAGE Date / Rec. no. Authors Henrik Wik henrik.wik@gtk.fi Type of report Archive report Commissioned by Geological survey of Finland Title of report Kivinevan kultatutkimukset Lestijärvellä vuosina 2012-2014 Abstract The Geological Survey of Finland has investigated the gold potential of the Kivineva area in Lestijärvi municipality during 2012 through 2014. Gold and copper rich boulder have been reported earlier from the area and the aim of the investigation was to explore the magnetic anomaly at the lithological contact between the tonalite and the volcanic rocks in order to locate the source of the boulders. The exploration work consisted of ground geophysical measurements, till sampling and diamond drilling. Gold and copper contents were slightly anomalous in the till and bedrock but with no indications of an economical mineralization. The exploration work couldn t explain the source of the magnetic anomaly in the area. Keywords Kivineva, gold exploration, geophysics, geochemical exploration, drilling Geographical area Finland, county of Western Finland, Lestijärvi municipality, Kivineva Map sheet 2341 08, UMT Q413 Other information Report serial Exploration report Total pages 21 Unit and section Western Finland office, VA 323 Signature/name Henrik Wik Language Finnish Archive code 21/2015 Price Project code 2551013 Signature/name Hannu Lahtinen Confidentiality Public
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Sisällysluettelo Kuvailulehti Documentation page 1 JOHDANTO 1 1.1 Sijainti ja luonnonolosuhteet 1 1.2 Varaus 2 1.3 Tutkimusten tausta ja aikaisemmat tutkimukset 2 2 SUORITETUT TUTKIMUKSET 3 2.1 Geofysiikka 3 2.2 Iskuporanäytteenotto 4 2.3 Syväkairaus 5 2.4 Kemialliset analyysit 7 3 TUTKIMUSTULOKSET 7 3.1 Tutkimuskohteen kallioperä 7 3.2 Iskuporanäytteenoton tulokset 8 3.3 Syväkairaustulokset 12 4 PÄÄTELMÄ JA AINEISTON TALLENUS 12 KIRJALLISUUSLUETTELO
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 1 JOHDANTO 1.1 Sijainti ja luonnonolosuhteet Tutkimusalue sijaitsee Keski-Pohjanmaalla Lestijärven kuntakeskuksesta noin 10 km luoteeseen ja noin 5 km kantatiestä nro 775 itään. Tutkimusalue on karttalehdellä UMT Q413 (2341 08) ja painopisteen x- koordinaatti on 7056000 ja y-koordinaatti 378600 (kuva 1). Kuva 1. Kivi vinenevan tutki kimusalueen sijainti Lestijärven kunnassa. Figure 1. Location of Kivineva project in Lestijärvi municipality. Alueen metsät ovat enimmäkseen osin hakattua mänty- ja kuusimetsää ja avohakkuualueita. Laajat suoalueet ovat ojitettua. Maastollisesti alue on loivasti kumpuilevaa moreeni- ja hiekka/sorakerrosten peittämää. Kalliopaljastumia esiintyy harvakseltaan. Alueen korkein kohta on noin 142 mpy. Vakituista asutusta on noin 3 km:n etäisyydellä tutkimuskohteesta. Tutkimusalueen itä- ja pohjoispuolella sijaitsee Lestijoen ja Paukannevan Natura 2000 alueet. Syrinharjun pohjavesialueelle on etäisyyttä noin 5 km lounaaseen. Alu een kaa kko isos an halki kul kee suur jännite tesäh kölinja.
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 2 1.2 Varaus Geologian tutkimuskeskus (GTK) jätti kaivoslain mukaisen varaushakemuksen tammikuussa 2012. Haettu varausalue oli nimeltään Kivineva 1, suuruudeltaan 17, 41 km2 (kuva 2). Muita malminetsintäyhtiöiden tai yksityisten malminetsintälupia tai varauksia kohteen läheisyydessä ei ole. Kuva 2. Kivi vinenevan tutki kimus alueen vararauk uksen sijainti. m reservation. 1.3 Figure 2. Location of the Kivi neva clai Tutkimusten tausta ja aikaisemmat tutkimukset GTK tutki 1990-luvulla Halsuan ja Lestijärven rajalla sijaitsevaa Eltonevan alueen sulfidi-rikkaita kerrostumia tavoitteenaan selvittää massiivisen sulfidimalmin esiintymismahdollisuuksia. Eltonevan sulfidiaiheen tutkimustyö sai alkunsa, kun alueella todettiin aeromagneettinen ja gravimetrinen anomalia granitoidiympäristössä (Kärkkäinen ja Saranpää 1999). Aeromagneettisen anomalian jatke on heikosti havaittavissa läpi Lestijärven tonaliittialueen aina Kivinevalle saakka voimistuen jälleen tonaliitin ja vulkaniittien kontaktissa Kivinevan pohjoispuolella. GTK on jo aiemmin tutkinut ns. Sykäräisten vulkaniittijaksoa Syrissä tonaliittianomalian länsipuolella talvella 1989 90 kairaamalla 7 reikää (yhteensä 1113,50 m). Sy-
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 3 väkairaukset osoittivat että magneettisesti anomaalinen vyöhyke koostuu pääasiassa emäksistä ja intermediaarisista vulkaniiteista, jotka ovat enimmäkseen hienorakeisia pyroklastiitteja (Västi 1991). Lestijärven aluetta on myös tutkittu Outokumpu OY:n toimesta 1980 luvulla. Tutkimusalueen kaakkoisosista Karhunharjun alueelta oli löydetty kuparikiisupitoisia lohkareita missä kupari- ja kultapitoisuudet olivat parhaimmillaan 4,22 % Cu ja 2,3 ppm Au (Sandberg 1987). GTK:n tutkimusavustaja R. Lempiäinen löysi kesällä 2012 kuparikiisua kalliopaljastumasta Kivinevan pohjoispuolella. 2 SUORITETUT TUTKIMUKSET Kesällä 2012 tehtiin alueella geofysikaalinen maastomittaus (magneettinen ja IP), joka osoitti magneettisen ja IP-varautuvuus-anomalian vulkaniittien eteläpuolella tonaliittisessa kivilajiympäristössä. Alueella tehtiin kesällä 2012 ja 2013 yhteensä noin viikon verran lohkare-etsintätyötä. Syksyllä 2013 suoritettiin Kivinevan alueella moreeninäytteenottoa iskuporakalustolla 116 näytepisteestä ja vuosi myöhemmin kairattiin 4 syväkairareikää (yhteensä 420,70 m). 2.1 Geofysiikka Maastomittauksia tehtiin Kivinevalla 2,45 km 2 :n alueella kesällä 2012 (Kuva 3). Mittaukset suunnitteli geofyysikko M. Niskanen. Magneettinen profiilimittaus tehtiin 50 m:n linjavälillä GSM19W Overhauserlaitteella. Magneettiset tulokset on korjattu maa-aseman tuloksilla. Linjakilometrejä kertyi 47 km ja pisteitä 42114 kpl. Samanaikaisesti tehtiin myös IP-mittaus Scintrex IPR-12 laitteella (IP= indusoitu polarisaatio, a=20, n=3). Mittausprofiilien kokonaispituus on 47 km ja mittauspisteitä kertyi 2622 kpl (Taulukko 1). Mittaukset tehtiin KL-koordinaatistossa, mittauslinjojen suunnan ollessa 322. Taulukko 1. Mittausmenetelmät ja määrät. Table 2. Survey methods and quantity Mittauslaji Vuosi Mittauspisteiden lukumäärä Pisteväli (m) Linjaväli (m) Linjametrejä (m) Magneettinen 2012 42114 1 50 47000 IP-mittaus 2012 2622 20 50 47000
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 4 Kuva 3. Vuo den 2012 mittausalue, mittauslinjojen suun ta on 322. vey lines is 322. 2.2 Figure 3. The 2012 survey area. Directi on of sur- Iskuporanäytteenotto Kivinevan alueella toteutettiin syksyllä 2013 linjamuotoinen iskuporanäytteenotto (Kuva 4). Näytteenotto suoritettiin GTK:n Terri-kalustolla käyttäen 35 mm:n tangostoa ja läpivirtausterää. Näytteenotossa pisteväli oli 20 metriä. Jokaisesta pisteestä pyrittiin ottamaan kallionappinäyte (näytteiden keskisyvyys 3,5 m) ja toinen näyte otettiin heti kalliopinnan yläpuolelta moreenista. Kaikista pisteistä ei saatu kallionappinäytettä ja näytteenottoa vaikeutti myös se, että moreenissa on Kivinevalla runsaasti suurehkoja lohkareita. Näin ollen kallionappinäytteiden alkuperä on kyseenalainen. Osa kivinapeista on melko varmasti peräsin moreenin lohkareista. Valtaosa kallionapeista ovat kuitenkin tonallittisesta kivistä, mikä viittaa siihen, että lohkareitten kuljetusmatka on melko lyhyt. Moreeninäytteitä analysoitiin 116 kpl. Kivinapit käytiin läpi visuaalisesti ja kivilaji, väri ja rakeisuus määriteltiin. Kuva 4. Moreeninäytteenottopisteiden sijainti. Figure 4. The locations of the till sampling sites.
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 5 2.3 Syväkairaus Syksyllä 2014 Kivinevan tutkimuskohteisiin kairattiin 4 syväkairausreikää, yhteensä 420,70 m (Kuva 5 ja Taulukko 2). Kairaukset toteutettiin kolmen reiän osalta (R10-12) profiilikairauksena noin 160 m:n reikävälillä. Viimeinen reikä (R13) kairattiin tutkimuskohteen länsiosaan. Kairaussuunta oli 315 ja reikien kaltevuus oli kaikissa rei issä 45. Kairaukset toteutettiin GTK:n POKA-koneella T-56 kalustolla. Kairasydämet on raportoitu GTK:n kairaloggeri ohjelmalla. Taulukko 2. Kairareikien paikka- ja syvyystiedot. Table 2. Location and depth information of the diamond drill holes. Reikätunnus X EUREF Y EUREF Y KKJ X KKJ Z Suunta/ kaltevuus Loppu syvyys Kairaaja Q4132014R10 7056012 379232 3379355 7058969 140 315 /45 107.5 GTK Q4132014R11 7056138 379103 3379226 7059095 140 315 /45 110.4 GTK Q4132014R12 7056197 378934 3379057 7059154 143 315 /45 100.9 GTK Q4132014R13 7056062 378602 3378725 7059019 140 315 /45 101.9 GTK Yhteensä 420.7
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 6 Kuv a 5. Syvä kaira reiki en sijai nti Figure 5. Location of the diamon d drill hole s. 2.4 K emi alliset analyysit Kaikki kemialliset analyysit tehtiin Labtium Oy:n laboratoriossa Kuopiossa ja Rovaniemessä. Lohkareet ja moreeninäytteet analysoitiin Kuopiossa menetelmillä 510P ja 521U. Kairasydännäytteet vastaavasti Rovaniemen laboratoriossa menetelmillä 510P ja 705P. Menetelmät ja näytemäärät ovat esitetty taulukossa 3. Taulukko 3. Kemialliset analyysit Table 3. Chemical analysis. Näytetyyppi Näytemäärä Menetelmä (monialkuainemääritys) Menetelmä (Au) Missä Lohkareet 10 510P 521U Kuopio Moreeni 116 510P 521U Kuopio Kairaus 164 510P 705P Rovaniemi
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 7 3 3.1 TUTKIMUSTULOKSET Tutkimuskohteen kallioperä Kivinevan tutkimuskohteen kallioperä on melko heikosti paljastunut. Alueen vallitseva kivilaji on tonalliitti. Alueen pohjoispuolella on vulkaniittijakso koostuen pääosin emäksistä ja intermediäärisistä sekä jossain määriin felsisistä vulkaniiteista (Kuva 6). Tutkimuskohdan kairauksissa on havaittu pieniä hiertosaumoja tonaliitissa, mutta kvartsijuonten ja kiisujen mää rät ovat jääneet vähäisiksi. Pai koi n tona naliitti on voi mak kaa sti gra niittiutunutta. Kuva 6. Tutkimuskohteen geologia. Figure 6. The geology at Kivineva.
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 8 3.2 Iskuporanäytteenoton tulokset Linjamuotoisessa näytteenotossa näytepisteiden väli on 20 metriä. Jokaisesta pisteestä pyrittiin saamaan näyte sekä kalliopinnasta että yläpuolisesta pohjamoreenista. Pohjamoreenista tehtiin kemialliset analyysit Labtium Oy laboratoriossa Kuopiossa. Käytetyt menetelmät ja analyysitulokset on listattu taulukko 3:een. Näytteenoton tuloksena saatiin muutama anomaliakeskittymä, mutta pitoisuudet jäivät melko alhaiseksi. Kultaa oli moreenissa parhaimmillaan 9,3 ppb ja kuparia vain kuudessa pisteessä >100 ppm (Taulukko 3). Kuvassa 7 on esitetty moreeninäytteiden Au-pitoisuudet ja näytteenottopisteet. Taulukko 4. Eräiden alkuaineiden pitoisuudet moreenissa. Analysoitu ICP-OES:lla (510P) ja GFAAS:lla (521U), kuningasvesiliuotus. Table 4. Contents of some elements in till. Analyzed by ICP-OES (510P) and GFAAS (521U), aqua regia leaching. Laboratorion Tilaajan As Cu Fe Mn Pb S Sb Zn Au Pd Te näytetunnus näytetunnus mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg µg/kg µg/kg µg/kg + 510P + 510P + 510P + 510P + 510P + 510P + 510P + 510P + 521U + 521U + 521U L14014268 Q4132013S101 14 17 17800 260 <10 2330 <20 32 0.9 3.5 10.4 L14014268U Q4132013S101 13 17 17900 265 <10 2430 <20 32 0.9 3.1 10.8 L14014269 Q4132013S102 12 71 22000 239 80 2090 <20 68 1.3 2.8 41 L14014270 Q4132013S103 11 24 27000 366 66 894 <20 193 1.2 2.2 125 L14014271 Q4132013S104 <10 58 19800 214 <10 103 <20 52 1 2.9 21.9 L14014272 Q4132013S105 <10 41 19100 241 <10 62 <20 58 <0.5 1.3 9.5 L14014273 Q4132013S106 <10 21 18500 197 <10 105 <20 38 <0.5 1.2 8.5 L14014274 Q4132013S107 <10 54 20300 228 <10 393 <20 53 0.5 2.4 252 L14014275 Q4132013S108 <10 23 30700 390 <10 63 <20 60 <0.5 1.6 39.6 L14014276 Q4132013S109 <10 32 17200 189 <10 56 <20 40 <0.5 3 113 L14014277 Q4132013S110 <10 42 30000 401 <10 1550 <20 49 0.5 3 52.4 L14014278 Q4132013S111 <10 19 20400 261 <10 119 <20 36 <0.5 <1 40 L14014279 Q4132013S112 <10 25 16600 202 <10 221 <20 38 <0.5 2.4 83.3 L14014280 Q4132013S113 <10 57 26200 389 <10 71 <20 51 <0.5 3 27.7 L14014281 Q4132013S114 <10 22 19100 235 <10 104 <20 38 <0.5 2.6 30.6 L14014282 Q4132013S115 <10 27 29500 400 <10 113 <20 55 0.5 2.1 43.6 L14014283 Q4132013S116 <10 22 16300 216 <10 156 <20 30 <0.5 2.4 30.2 L14014284 Q4132013S117 <10 11 13000 197 <10 <20 <20 21 <0.5 2.5 6.8 L14014285 Q4132013S118 <10 17 14600 191 <10 965 <20 31 0.5 2.2 36.4 L14014286 Q4132013S119 <10 20 21400 271 <10 146 <20 49 <0.5 <1 19.1 L14014287 Q4132013S120 <10 20 15700 215 <10 324 <20 49 <0.5 2.5 12.1 L14014288 Q4132013S121 <10 29 14500 202 <10 103 <20 49 <0.5 2.3 90.8 L14014288U Q4132013S121 <10 46 14100 200 <10 117 <20 61 <0.5 2.3 85.7 L14014289 Q4132013S122 <10 37 12500 151 <10 457 <20 34 <0.5 1.8 338 L14014290 Q4132013S123 <10 163 14600 168 <10 1710 <20 124 0.6 2.5 79.8 L14014291 Q4132013S124 <10 18 15700 224 <10 45 <20 41 <0.5 1.4 17.9 L14014292 Q4132013S125 <10 67 26400 353 <10 143 <20 69 <0.5 1.9 15.1 L14014293 Q4132013S126 <10 52 27800 330 <10 2750 <20 59 1.7 1.9 48.3 L14014294 Q4132013S127 <10 23 18100 221 <10 236 <20 35 <0.5 3.1 19.6 L14014295 Q4132013S128 <10 111 30500 345 <10 2310 <20 47 1 2.3 52 L14014296 Q4132013S129 <10 78 21300 327 <10 233 <20 69 <0.5 <1 22.2 L14014297 Q4132013S130 <10 24 15000 205 <10 55 <20 28 <0.5 4 23.9 L14014298 Q4132013S131 <10 39 18500 225 <10 182 <20 36 <0.5 2.5 19.8
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 9 Laboratorion Tilaajan As Cu Fe Mn Pb S Sb Zn Au Pd Te näytetunnus näytetunnus mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg µg/kg µg/kg µg/kg + 510P + 510P + 510P + 510P + 510P + 510P + 510P + 510P + 521U + 521U + 521U L14014299 Q4132013S132 <10 41 19200 232 <10 1350 <20 34 <0.5 1.7 36.2 L14014300 Q4132013S133 <10 34 20800 240 <10 112 <20 43 <0.5 1 21.1 L14014301 Q4132013S134 <10 83 37400 462 <10 151 <20 135 <0.5 1.4 87.2 L14014302 Q4132013S135 <10 28 16400 189 <10 <20 <20 38 <0.5 <1 12.1 L14014303 Q4132013S136 <10 17 15000 172 <10 <20 <20 29 <0.5 1.3 11 L14014304 Q4132013S137 <10 31 29300 327 <10 71 <20 54 <0.5 1.5 24.1 L14014305 Q4132013S138 <10 23 19200 180 <10 54 <20 41 <0.5 1.6 19.1 L14014306 Q4132013S139 <10 68 23200 257 <10 54 <20 89 <0.5 1.2 20.3 L14014307 Q4132013S140 <10 37 16200 187 <10 136 <20 39 <0.5 2.2 25.6 L14014308 Q4132013S141 14 218 21800 269 22 4940 <20 49 2.8 1.7 110 L14014308U Q4132013S141 13 218 21600 268 21 4760 <20 49 3 <1 111 L14014309 Q4132013S142 <10 73 26400 319 <10 815 <20 60 <0.5 2.8 38.8 L14014310 Q4132013S143 <10 108 23900 261 <10 1840 <20 55 0.9 1.3 69.7 L14014311 Q4132013S144 <10 51 26700 290 <10 95 <20 65 <0.5 1.1 22.5 L14014312 Q4132013S145 <10 30 25400 291 <10 92 <20 59 <0.5 2.5 12.7 L14014313 Q4132013S146 <10 58 23600 362 <10 183 <20 75 <0.5 2.4 11.3 L14014314 Q4132013S147 <10 24 26800 478 <10 28 <20 65 <0.5 2.6 10 L14014315 Q4132013S148 <10 16 15200 179 <10 <20 <20 32 <0.5 2.9 6.9 L14014316 Q4132013S149 15 18 18500 291 <10 <20 <20 42 <0.5 2.6 10.4 L14014317 Q4132013S150 <10 23 22500 310 <10 37 <20 45 0.5 1.9 21.1 L14014318 Q4132013S151 <10 40 20400 273 10 40 <20 51 0.5 1.8 9.8 L14014319 Q4132013S152 <10 24 17100 243 <10 <20 <20 39 <0.5 1.6 10.3 L14014320 Q4132013S153 <10 22 19400 269 <10 25 <20 41 <0.5 2.1 5.3 L14014321 Q4132013S154 <10 34 21400 249 <10 82 <20 42 <0.5 1.2 10.6 L14014322 Q4132013S155 <10 22 18100 218 <10 <20 <20 33 <0.5 2.2 11.3 L14014323 Q4132013S156 <10 22 16300 204 <10 146 <20 37 0.5 2.3 7.9 L14014324 Q4132013S157 <10 52 29500 476 <10 60 <20 68 0.8 2.6 21.2 L14014325 Q4132013S158 <10 32 21700 252 <10 200 <20 31 <0.5 2.7 8.7 L14014326 Q4132013S159 <10 18 29900 485 <10 163 <20 50 <0.5 4.4 7.5 L14014327 Q4132013S160 <10 14 18100 247 <10 127 <20 34 <0.5 1.5 10.7 L14014328 Q4132013S161 16 43 21500 307 <10 204 <20 56 0.6 1.4 13.2 L14014328U Q4132013S161 21 47 22700 321 <10 199 <20 62 <0.5 3.7 12.5 L14014329 Q4132013S162 <10 28 23400 315 <10 <20 <20 49 <0.5 2.8 10.9 L14014330 Q4132013S163 <10 42 19600 228 <10 56 <20 49 <0.5 1.9 16 L14014331 Q4132013S164 <10 32 19900 274 <10 <20 <20 50 0.9 <1 8.4 L14014332 Q4132013S165 <10 25 22900 214 <10 47 <20 52 <0.5 <1 15.8 L14014333 Q4132013S166 <10 10 20900 223 <10 57 <20 36 <0.5 <1 10.5 L14014334 Q4132013S167 <10 60 20700 292 <10 397 <20 67 1.4 1.8 10.9 L14014335 Q4132013S168 <10 30 19600 235 <10 485 <20 34 0.8 3.2 15.4 L14014336 Q4132013S169 <10 13 16800 165 <10 89 <20 31 0.6 1.8 12 L14014337 Q4132013S170 <10 39 18400 188 <10 75 <20 35 1.8 1.6 68.5 L14014338 Q4132013S171 <10 13 9660 137 <10 149 <20 23 0.6 2 11.2 L14014339 Q4132013S172 <10 23 35700 678 <10 79 <20 130 <0.5 2.2 24.6 L14014340 Q4132013S173 <10 13 16400 221 <10 119 <20 48 <0.5 1.5 13.7 L14014341 Q4132013S174 <10 17 20000 297 <10 23 <20 40 0.9 <1 11.1 L14014342 Q4132013S175 <10 14 13200 178 <10 <20 <20 27 <0.5 2 7.7 L14014343 Q4132013S176 <10 16 15600 194 <10 135 <20 35 2 1.5 6.9 L14014344 Q4132013S177 <10 18 17900 229 <10 35 <20 40 <0.5 1.6 18.7 L14014345 Q4132013S178 <10 15 19000 289 <10 <20 <20 45 1 <1 7.6 L14014346 Q4132013S179 <10 33 18200 220 <10 53 <20 47 0.9 <1 10.2 L14014347 Q4132013S180 <10 27 18500 242 <10 40 <20 42 1.9 2.2 139 L14014348 Q4132013S181 <10 35 18000 436 <10 51 <20 46 0.8 <1 11.4 L14014348U Q4132013S181 <10 35 18400 445 <10 56 <20 57 2.5 1.8 8.7 L14014349 Q4132013S182 <10 17 18500 238 <10 47 <20 42 0.6 <1 12.1 L14014350 Q4132013S183 <10 28 19000 224 <10 104 <20 52 0.8 <1 11.5 L14014351 Q4132013S184 <10 37 23000 299 <10 144 <20 50 0.8 <1 15.1 L14014352 Q4132013S185 <10 35 14400 183 <10 174 <20 54 0.6 <1 9.6
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 10 Laboratorion Tilaajan As Cu Fe Mn Pb S Sb Zn Au Pd Te näytetunnus näytetunnus mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg µg/kg µg/kg µg/kg + 510P + 510P + 510P + 510P + 510P + 510P + 510P + 510P + 521U + 521U + 521U L14014353 Q4132013S186 <10 28 28600 326 <10 246 <20 50 0.5 <1 30.8 L14014354 Q4132013S187 <10 105 25100 285 <10 178 <20 81 1.6 <1 24.1 L14014355 Q4132013S188 <10 51 14700 163 <10 51 <20 42 <0.5 <1 17.5 L14014356 Q4132013S189 <10 86 24600 236 <10 <20 <20 53 1 2.1 70.7 L14014357 Q4132013S190 <10 45 15200 195 <10 <20 <20 39 0.8 2.8 51.4 L14014358 Q4132013S191 <10 40 15600 211 <10 219 <20 50 0.5 <1 9.5 L14014359 Q4132013S192 <10 42 13500 156 <10 44 <20 46 0.7 <1 11.3 L14014360 Q4132013S193 <10 46 17600 213 <10 167 <20 55 0.8 <1 10.1 L14014361 Q4132013S194 <10 68 16700 330 <10 402 <20 78 <0.5 <1 13.7 L14014362 Q4132013S195 <10 33 17900 246 <10 <20 <20 50 1.2 <1 21.8 L14014363 Q4132013S196 <10 23 9860 140 <10 <20 <20 34 <0.5 1.1 8.2 L14014364 Q4132013S197 <10 21 10600 143 <10 140 <20 32 0.9 1.7 7.5 L14014365 Q4132013S198 <10 17 12600 139 <10 112 <20 29 <0.5 2 10.6 L14014366 Q4132013S199 <10 111 43300 974 74 92 <20 580 1.7 <1 71.9 L14014367 Q4132013S200 <10 17 21000 282 <10 90 <20 59 0.6 1.4 7.9 L14014368 Q4132013S201 <10 23 19100 230 <10 <20 <20 42 9.3 1.8 12 L14014368U Q4132013S201 <10 23 18800 229 <10 <20 <20 43 0.8 <1 12.2 L14014369 Q4132013S202 <10 17 16500 215 <10 62 <20 40 0.8 <1 14.8 L14014370 Q4132013S203 <10 62 26800 319 <10 486 <20 49 4.3 <1 24.6 L14014371 Q4132013S204 <10 15 10600 136 <10 254 <20 25 0.8 <1 9 L14014372 Q4132013S205 <10 23 23500 270 <10 58 <20 44 0.9 1.2 34.8 L14014373 Q4132013S206 <10 20 14800 169 <10 71 <20 31 0.7 <1 11.9 L14014374 Q4132013S207 <10 61 23000 286 <10 885 <20 42 1 <1 22.6 L14014375 Q4132013S208 <10 20 14300 166 <10 149 <20 25 3.1 <1 9.5 L14014376 Q4132013S209 <10 30 19700 247 <10 21 <20 40 2.3 2.2 8.1 L14014377 Q4132013S210 <10 47 24600 256 <10 67 <20 50 0.8 2.2 28.1 L14014378 Q4132013S211 <10 23 24200 361 <10 28 <20 56 1.1 <1 6.3 L14014379 Q4132013S212 <10 22 21800 208 <10 50 <20 30 1.2 1.4 14.1 L14014380 Q4132013S213 <10 80 18300 180 <10 80 <20 50 0.9 <1 15 L14014381 Q4132013S214 <10 33 25700 264 <10 165 <20 38 1.6 2.3 12.3 L14014382 Q4132013S215 <10 49 33200 390 <10 45 <20 56 <0.5 <1 24 L14014383 Q4132013S216 <10 53 31000 282 <10 48 <20 42 <0.5 2.9 80.7 Kuv a 7. Kultapitoisuus moreenissa. Figure 7. Gold content
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 11 in till. 3.3 Syväkairaustulokset Kivinevan tutkimusalueella kairattiin neljä reikää (yhteensä 420,70 m) syksyllä vuonna 2014. Kolme reikää kairattiin suurin piirtein samassa profiilissa noin 160 m välillä. Viimeisen reiän tarkoitus oli tarkistaa iskuporanäytteenotosta saatu heikko kulta-anomalia kivilajikontaktissa. Kivilaji kairauksissa oli pääasiallisesti tonaliittia, jossa havaittiin paikoin pieniä hiertoja. Kiisujen ja kvartsijuonten määrä oli kauttaaltaan alhainen ja kultapitoisuudet jäivät vaatimattomaksi. Korkeimmillaan kultaa oli 57 ppb reiässä R12. Samassa lävistyksissä (näytteessä) todettiin myös korkein kuparipitoisuus, joka oli 1580 ppm 1,03 m:n näytteessä. Kairauksista saatujen tulosteen perusteella ei pysty myöskään selittämään alueella havaittua magneettista anomaliaa. 4 PÄÄTELMÄ JA AINEISTON TALLENUS Kivineva alueella esiintyy paikoin kultaa ja kuparia kalliossa anomaalisia määriä. Muutamassa kohdassa on lävistetty pieniä hiertosaumoja tonaliitissa, mutta pitoisuudet jäivät alhaisiksi. Alueelta on raportoitu kultapitoista lohkareita tonaliittisissa kivissä, mutta näitten alkuperä on vielä arvoitus. Tutkimusaineisto, mm kairasydänraportit ja analyysitulokset on tallennettu Geologian tutkimuskeskuksen geotietoytimeen. Kairasydämet on lähetetty Lopella sijaitsevaan GTK:n kairasydänarkistoon. Muu tutkimuskohdetta koskeva paperiaineisto säilytetään Länsi-Suomen yksikössä. KIRJALLISUUSLUETTELO Kärkkäinen, N., Saranpää, O., 1999. Tutkimustyöselostus Lestijärven ja Halsuan kunnissa valtausalueella Eltoneva 1, kaiv.rek.nro 5658 suoritetuista malmitutkimuksista vuosina 1994 1996. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti M06/2341/-99/10/2. 26 s. 13 l. Sandberg, E., 1987. Lestin kaaren itäosan tutkimukset kesällä 1986. Outokumpu OY, Raportti 001/2341 08 12/EAS/87. 7 s. 17 l. Västi, K., 1991. Tutkimustyöselostus Lestijärven kunnassa valtausalueell Syri 1, kaiv.rek.nro 4512/1, suoritetuista malmitutkimuksista. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti M06/2341/91/1/10. 3 s. 13 l.
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 12 Liiteet Appendices 1. Geofysikaaliset maastomittauskartat Geophysical maps 2. Moreeninäytteiden kupari- ja telluuripitoisuuskartat Maps showing the copper and tellurium contents in till samples Liittyy Related material 1. Analyysit 1.1. Moreeni: Tilausnumero 42543 1.2. Kairaus: Tilausnumero 42557 1.3. Lohkareet: Tilausnumero 42523 2. Havainnot: 2.1. HGW$-2013-001- 008 ja HGW$-2013-017 - 018
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Liite 1 IP-maastomittaus IP ground survey
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Liite 2 Magneettinen maastomittaus Magnetics, ground survey
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Liite 3 Moreeninäytteiden kuparipitoisuus. Cu content in till
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Liite 4 Moreeninäytteiden telluuripitoisuus. Te content in till