Kunnanhallitus 60 14.04.2014 Kunnanhallitus 115 16.06.2014 Yhteistoimintaneuvottelujen käynnistäminen Kunnanhallitus 14.04.2014 60 Vuoden 2013 tilinpäätöksessä tilikauden tulokseksi muodostui ali jäämää 1,8 miljoonaa euroa. Merkittävin osa alijäämän syntymisestä aiheu tui erikoissairaanhoidon menojen ylityksestä. Vuoden 2013 erikois sai raan hoi don menojen ylitys kumuloituu myös vuodelle 2014 ja tu le vil le vuosille. Kunnanhallitus on tehnyt 24.3.2014 esityksen valtuustolle vuo den 2014 talousarviomuutokseksi, joka sisältää 1,4 miljoonan eu ron määrärahavähennykset toimintamenoista. Taloudellinen taantuma on laskenut verotulojen kehitystä ja näköpiirissä ei lähivuosille ole muu tos ta tilanteeseen. Lisäksi valtio on edelleen supistamassa kuntien val tion osuuk sia. Kunnalla on meneillään ja tulossa suuri määrä investointeja, jotka jou du taan rahoittamaan pääasiassa velkarahalla. Lainamäärän kasvu joh taa rahoituskulujen nousuun, mikä pienentää toimintaan käytettäviä re surs se ja. Saadakseen talouden tasapainoon kunnan on ryhdyttävä mer kit tä viin toimintamenojen pysyviin leikkauksiin, mitkä koskevat myös henkilöstömenoja. Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa anne tun lain 4 :n mukaan työnantajan ja henkilöstön välisessä yh teistoi min nas sa käsitellään ainakin sellaiset asiat, jotka koskevat: 1) henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn or - ga ni soin nis sa, kunnan palvelurakenteessa, kuntajaossa tai kuntien vä li ses sä yhteistyössä; 2) palvelujen uudelleen järjestämisen periaatteita, jos asialla voi olla olen nai sia henkilöstövaikutuksia, kuten ulkopuolisen työvoiman käyttöä tai liik keen luovutusta; 3) henkilöstöön, henkilöstön kehittämiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun se kä työyhteisön sisäiseen tietojenvaihtoon liittyviä periaatteita ja suun ni tel mia; sekä 4) taloudellisista ja tuotannollisista syistä toimeenpantavaa osa-ai - kais ta mis ta, lomauttamista tai irtisanomista. Jos työnantaja harkitsee 4 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettua toi men pi det tä (osa-aikaistaminen, lomautus, irtisanominen), työnantajan on annettava kirjallinen neuvotteluesitys yhteistoimintaneuvottelujen käyn nis tä mi sek si viimeistään viisi päivää ennen neuvottelujen aloit ta mis ta. Harkitessaan vähintään kymmenen työntekijän irtisanomista, lo maut-
ta mis ta yli 90 päiväksi tai osa-aikaistamista, työnantajan on yh teis toimin nas ta kunnissa annetun lain 7 :n mukaan annettava näiden työn te ki jöi den edustajille kirjallisesti käytettävissä olevat tiedot: 1) aiottujen toimenpiteiden perusteista; 2) alustava arvio irtisanomisten, lomauttamisten ja osa-aikaistamisten mää räs tä; 3) selvitys periaatteista, joiden mukaan irtisanomisen, lomauttamisen tai osa-ai kais ta mi sen kohteeksi joutuvat työntekijät määräytyvät; sekä 4) arvio ajasta, jonka kuluessa irtisanomiset, lomauttamiset ja osaaikais ta mi set tehdään. Tehtyään neuvotteluesityksen tarkoituksestaan irtisanoa vähintään kym me nen työntekijää taloudellisin tai tuotannollisin perustein työnan ta jan on yhteistoimintaneuvottelujen alussa annettava henkilöstön edus ta jil le esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi. Jos työn an ta jan harkitsemat irtisanomiset koskevat alle kymmentä työn te ki jää, työnantajan on yhteistoimintaneuvottelujen alkaessa esitettävä toi min ta pe ri aat teet, joiden mukaisesti irtisanomisajan kuluessa tuetaan työn te ki jän oma-aloitteista hakeutumista muuhun työhön tai kou lu tuk seen sekä heidän työllistymistään julkisesta työvoima- ja yri tys pal ve lus ta annetussa laissa tarkoitetuilla palveluilla. Ehdotus: (kunnanjohtaja) Kunnanhallitus päättää aloittaa koko henkilöstöä koskevat yh teis toimin ta neu vot te lut sekä päät tää hyväksyä liitteenä (liite nro 2/14.4.2014) neu vot te lu esi tyk sen. Lisäksi kunnanhallitus päättää, että sen jälkeen kun neuvottelut on käy ty, neuvottelutulos saa te taan kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti. Hallituksen jäsen Jorma Koskelainen ja valtuuston puheenjohtaja Reijo Ok sa nen olivat esteellisinä poissa kokouksesta tämän pykälän kä sit te lyn ja päätöksenteon ajan klo 19:57-20:07. Kunnanhallitus Nastolan kunnanhallitus päätti yksimielisesti kokouksessaan 14.4.2014 aloit taa henkilöstöön kohdistuvat yhteistoimintaneuvottelut. Tavoitteena oli saada vähennettyä henkilöstömenoja pysyvästi 1,0 miljoonalla eu rol la niin, että vähennykset toteutettaisiin 1.6.2014-31.12.2015 välisenä ai ka na.
"Neuvotteluesitys yhteistoimintaneuvotteluihin Kunnan huonon taloustilanteen ja ettei näköpiirissä ole taloustilanteen pa ra ne mis ta yleisen taloudellisen tilanteen kehityksen myötä kunnan on vähennettävä toimintamenoja saadakseen taloutensa tasapainoon. Palvelualueilla on valmisteltu tähän mennessä 1,2 miljoonan euron edes tä menojen pienentämistoimenpiteitä. Näihin toimenpiteisiin ei si säl ly henkilöstön lomautuksia eikä irtisanomisia. Kunnalla on tavoitteena saada vähennettyä henkilöstömenoja py syväs ti 1,0 miljoonalla erolla niin, että nämä vähennykset toteutettaisiin 1.6.2014-31.12.2015 välisenä aikana. Em. summa merkitsee noin 25 hen ki lö työ vuo den työpanoksen vähentämistä 31.12.2015 mennessä. Em. tavoitteen toteuttamisessa ensisijaisena toimenpiteenä on hyödyn tää henkilöstön luonnollista poistumaa niin paljon kuin kunnan työ teh tä vien hoito antaa siihen mahdollisuuden. Lisäksi toimenpiteenä voi ol la joidenkin virka-/työsuhteiden osa-aikaistaminen. Mikäli yhden mil joo nan euron henkilöstömenojen vähennystavoitetta ei saada em. ajan jak son aikana toteutettua em. toimenpiteillä joudutaan turvautumaan ir ti sa no mi siin ja irtisanottavien lukumäärä määräytyy sen mukaan." Yhteistoimintalain mukaisissa neuvotteluissa käsiteltiin valmisteilla ole van toimenpiteen (tässä tapauksessa henkilöstömenojen vä hentä mi nen pysyvästi 1 milj.euroa vuosina 2014-2015) perusteita, vaikutuksia ja vaihtoehtoja ennen kuin työnantaja ratkaisee asian. Koska henkilöstömenojen pienentämistavoite vuosina 2014-2015 kos kee koko organisaatiota, yhteistoimintamenettely hoidettiin keskitetysti työn an ta jan ja henkilöstön edustajien käymillä neuvotteluilla. Työnantaja antoi 15.4.2014 henkilöstön edustajille (JHL, JUKO, JYTY, KTN ja SUPER) ja 7.5.2014 TEHY:n edustajalle kirjallisen neu vot te lu esi tyk sen, jossa on todettiin käsiteltävät asiat. Neuvottelut aloitettiin 22.4.2014 ja Tehyn edustaja liittyi neuvotteluihin 8.5.2014. Neu vot te lu ja käytiin ajalla 22.4.-3.6.2014. Neuvottelut käytiin pääsopijajärjestöjen (JHL, JUKO, JYTY, SUPER) pää luot ta mus mies ten ja (KTN ja TEHY) luottamusmiehen kanssa. Jy tyn pää luot ta mus mie hen ollessa estynyt (15. ja 26.5.) Jytyn luot tamus mies osal lis tui neuvotteluihin. Työnantajaa neuvotteluissa edustivat kun nan joh ta ja ja henkilöstöpäällikkö. Keinoja henkilöstömenojen vähentämiseen Ensimmäisessä neuvottelussa käytiin läpi keinoja (työnteon te hos tami nen, työtehtävien uudelleen järjestäminen ja toimenkuvien muut tami nen, toimien täyttämättä jättäminen pl. varhaiskasvatuksen ja perus ope tuk sen tai kunnan kannalta tärkeän tehtävän jatkaminen) hen-
ki lös tö me no jen vähentämiseksi ja niiden vaikutuksista. Neuvottelujen jatkuessa 8.5.2014 tarkasteltiin eläkkeelle siirtyvän ja mää rä ai kai sen henkilöstön määrää ja työtehtäviä, joiden tilalle ei tarvit se palkata uutta henkilöä. Keskusteltiin toimien täyttämättä jättämisen vai ku tuk sis ta palveluihin ja asiakkaisiin. Todettiin, että töitä uudelleen or ga ni soi taes sa työturvallisuuteen on kiinnitettävä huomiota. Vaihtoehdot työvoiman vähentämiselle Neuvotteluissa 15.5. ja 26.5.2014 keskusteltiin vaihtoehdoista hen kilös tön irtisanomistoimenpiteille. Käytiin läpi esimiesten kartoittamat hen ki lös tö ään koskevat suunnitelmat siirtyä osa-aikaeläkkeelle tai osa-ai ka työ hön. Muita keinoja ovat mm. henkilöstön osa-aikaistaminen ja sisäisin järjestelyin vaihtaa tai siirtää työntekijöiden työntekopaikkaa. Perusteet ja vaikutukset Keskusteltiin mahdollisten irtisanottavien määrästä. Käytiin läpi pe riaat tei ta, joiden mukaan mahdollisten irtisanomisten kohteeksi joutuvat työn te ki jät määrätään. Työnantaja voi ryhtyä irtisanomistoimenpiteisiin mm. jos tarjolla oleva työ on vähentynyt, toiminnoissa on pääl lek käi syyk siä tai toimintatapoihin tehdään muutoksia Työnantajan edustajat totesivat, että mahdollisen irtisanomisuhan alla ole van työntekijän kohdalla selvitetään, onko hänet sijoitettavissa tai kou lu tet ta vis sa toiseen tehtävään. Muita säästötoimenpiteitä Palvelualueilla on valmisteltu tähän mennessä 1,2 miljoonan euron edes tä menojen pienentämistoimenpiteitä. Näihin toimenpiteisiin ei si säl ly henkilöstön lomautuksia eikä irtisanomisia. Henkilöstön edustajien mielipiteet Henkilöstön edustajat totesivat, että toimenpiteitä henkilöstömenojen pie nen tä mi sek si on etsitty yhteistoiminnan hengessä ja ollaan valmiita yh teis työs sä etsimään tulevien vuosien tarvittavia säästöjä ja ra ken ne muu tok sia. Henkilöstön edustajat totesivat, että eivät hyväksy lomarahojen vapaak si vaihtamista, talkoovapaiden pitämistä, palkkojen alentamista ja hen ki lös töön kohdistuvia irtisanomistoimenpiteitä. Yhteistoimintaneuvottelujen tulokset Todettiin, että kunnanhallituksen 14.4.2014 toimeksiannon mukaisesti yh teis toi min ta neu vot te lut, tavoitteena saada vähennettyä hen ki lös tö me no ja pysyvästi 1,0 miljoonalla eurolla
1.6.2014-31.12.2015 välisenä ai ka na, on käyty ajalla 22.4.-3.6.2014. Todettiin, että yt-neuvottelujen aikana arvioitiin: - eläkkeelle siirtyvien henkilöiden määrä, joiden tilalle ei tarvitse uutta rek ry toin tia on 10-11 henkilöä (henkilöstömenojen vähennys 395.000 /v) - osa-aikaeläke- ja osa-aikatyöjärjestelyihin halukkaiden määrä (hen ki lös tö me no jen vähennys 40.000 /v) - tällä hetkellä määräaikaisena hoidettavien virka- ja työsuhteiden jatka mat ta jättämistoimenpiteet (henkilöstömenojen vähennys on 65.000 /v) - sivistyspalvelujen vuoden 2014 jälkeisistä lisäsäästöistä (hen ki löstö me no jen vähennyksistä on 160.000 /v) Toimenpide-esitysten yhteisvaikutus on vuositasolla 660.000 euroa ja vä hen nyk set alkavat kertyä 1.7.2014 alkaen ja vaikuttavat merkittävästi jo vuonna 2015. Asetetusta tavoitteesta on 2/3 tiedossa olevien toimenpiteiden pe rusteel la syntymässä, loppuosa tavoitteesta (340.000 ) tulee saada aikaan toimenpiteillä (luonnollisen poistuman hyödyntäminen, mah dollis te taan henkilöstön osa-aikaeläke- ja osa-aikatyöjärjestelyt, mää räai kai sia virka- ja työsuhteita ei jatketa), joita ei pystytä tässä vaiheessa yk si löi mään. Tavoitteen (340.000 ) toteutumisen ohjaamista ja seurantaa varten laa di taan oma seurantaohjelma, jolla seurataan mm.: - määräaikaisen henkilöstön määrää ja sen muutoksia - henkilöstömenojen vähennystoimenpiteiden täytäntöönpanoa - kartoitetaan tehtävät, joista henkilöstöä voidaan sisäisin järjestelyin siir tää toisiin tehtäviin - yhteistyöryhmä seuraa henkilöstömenojen vä hen tä mis toi men pi teiden toteuttamista ja niiden vaikutuksia - pääluottamusmiesten ja henkilöstöpäällikön yhteisissä kokouksissa seu ra taan ohjelman toteutumista - kunnanhallitus ohjaa ja valvoo tavoitteiden saavuttamista Näiden toimenpiteiden lisäksi kaikilla toimialoilla toteutetaan muita hen ki lös tö me no jen säästökeinoja, joita ei ole etukäteen mahdollista hin noit taa. Keinoja ovat mm. työaikasuunnittelu ja varhaisen puuttumisen vai ku tus sairauspoissaolojen vähentymiseen. Neuvotteluesityksessä todetaan, että kunta ei ryhdy taloudellisin ja tuo tan nol li sin perustein henkilöstön irtisanomisiin. Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena todettiin yhteisesti, että neuvot te luis sa esillä olleista toimenpiteistä saavutettiin yksimielisyys ja
mo lem mat osapuolet voivat niiden toteuttamiseen sitoutua vaihtoehtona hen ki lös tön irtisanomiset. Päätöksenteko asiasta Yhteistyöryhmä käsitteli asiaa 3.6.2014. Kunnanhallitus päättää asiasta 16.6.2014. Neuvottelujen päättäminen Toimenpiteet henkilöstömenojen pienentämiseksi todettiin käsitellyksi yh teis toi min ta lain mukaisesti ja yhteistoimintavelvoitteen tulleen täy te tyk si. Työnantajan katsotaan täyttäneen yhteistoimintalain mukaisen neu vot te lu vel voit teen sa ja asia on käsitelty yhteistoimintamenettelyn mu kai ses ti. Yhteistoimintaneuvottelut henkilöstömenojen pienentämiseksi 1.6.2014-31.12.2015 todettiin päättyneeksi 3.6.2014 Ehdotus: (kunnanjohtaja) Kunnanhallitus merkitsee yhteistoimintalain perusteella käydyt kunnan ja henkilöstöjärjestöjen väliset neuvottelut ja niiden 3.6.2014 todetun tu lok sen tietoonsa saatetuksi. Kunnanhallitus päättää henkilöstömenojen vähentämiseen liittyen: Henkilöstömenoja vähennetään niin, että henkilöstömenojen pysyvä vä hen nys on vuositasolla 1.1.2016 lähtien 1 miljoonaa euroa. Hen kilös tö me no jen vähennykset toteutetaan portaittain ajanjaksolla 17.6.2014-31.12.2015 seuraavilla toimenpiteillä: 1. Luonnollisen poistuman hyödyntäminen - luonnolliseen poistumaan luetaan työ- tai virkasuhteen päättyminen eläk keel le siirtymisen tai henkilön oman irtisanoutumisen johdosta - viran tai toimen täyttämiseen tarvitaan täyttölupa kunnanhallituksen hen ki lös tö ryh mäl tä - tapauksissa, missä tehtävien hoitaminen ei välttämättä edellytä uuden henkilön palkkaamista ei suoriteta uutta rekrytointia - mikäli tehtävien hoitaminen edellyttää jatkossakin henkilöresurssia pai kan täyttö tehdään ensisijaisesti sisäisin järjestelyin huomioiden teh tä vän edellyttämä osaaminen 2. Virka- ja työsuhteiden osa-aikaistaminen ja osa-aikaeläkkeet - mahdollistetaan henkilöstön osa-aikaeläke- ja osa-aikatyöjärjestelyt - muutoksissa työtehtävien järjestelyt hoidetaan sisäisin järjestelyin 3. Osaa määräaikaisista virka- ja työsuhteista ei jatketa - määräaikaisen virka- ja työsuhteen täyttämiseen tarvitaan täyt tö lupa kunnanhallituksen henkilöstöryhmältä - tapauksissa, missä tehtävien hoitaminen ei välttämättä edellytä hen ki lön palkkaamista määräajaksi ei suoriteta rekrytointia
- mikäli tehtävien määräaikainen hoitaminen edellyttää hen ki lö resurs sia paikan täyttö tehdään ensisijaisesti sisäisin järjestelyin huomioi den tehtävän edellyttämä osaaminen Todetaan, että yt-neuvottelun aikana tehtyjen selvitysten mukaan em. toi men pi teil lä voitiin osoittaa henkilöstömenojen vähennystä 660.000 eu roa vuositasolla niin, että vähennykset alkavat kertyä vuoden 2014 ai ka na ja vaikuttavat merkittävästi jo vuonna 2015. Loppuosaa ta voit tees ta (340.000 ) tulee saada aikaan 31.12.2015 mennessä em. koh tien 1-3 toimenpiteillä, joita ei pystytä tässä vaiheessa vielä yk si löi mään. Tavoitteen toteutumisen ohjaamista ja seurantaa varten: a) kunnan vakituisen ja määräaikaisen henkilöstön määrästä ja sen muu tok sis ta pidetään kuukausitasoista seurantaa ja seu ran ta rapor tit käsitellään kunnanhallituksen kokouksissa b) henkilöstömenojen vähennystoimenpiteiden täytäntöönpanosta pide tään tapauskohtaista seurantaa missä todetaan toimenpiteiden vai ku tuk set henkilöstömäärään, henkilöstökustannuksiin ja työ tehtä vien järjestelyihin. Kunnanhallituksen henkilöstöryhmä ja kunnan hal li tus seuraavat toimenpiteiden täytäntöönpanoa ja niiden vai ku tuk sia. c) palvelualueiden johtajat yhdessä henkilöstöpäällikön kanssa kartoit ta vat tehtävät, joista henkilöstöä voidaan sisäisin järjestelyin siir tää edellä kohdissa 1 ja 3 mainittuihin tehtäviin d) yhteistyöryhmä seuraa henkilöstömenojen vä hen tä mis toi men pi teiden toteuttamista ja niiden vaikutuksia e) henkilöstöjärjestöjen pääluottamusmiesten ja henkilöstöpäällikön yh tei sis sä kokouksissa seurataan vähentämistoimenpiteiden toteut ta mis ta ja niiden vaikutuksia Edellä olevan perusteella kunnanhallitus päättää, että kunta ei ryhdy ta lou del li sin ja tuotannollisin perustein henkilöstön lomautuksiin ja irti sa no mi siin. Päätös: Keskustelun kuluessa kunnanhallituksen jäsen Pasi Karjalainen esitti, et tä kunnanhallitus ottaa tavoitteeksi työllistää kesällä 2015 vähin tään 20 nuorta kesätöihin. Kunnanhallituksen jäsen Jetta Laakso kan nat ti Karjalaisen esitystä. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti Kar ja lai sen esityksellä täydennettynä. Hallituksen jäsenet Jorma Koskelainen ja Riitta Siltanen sekä valtuus ton puheenjohtaja Reijo Oksanen olivat esteellisinä poissa kokouk ses ta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo
19:09-19:28.