1 VÄLKKYYN OHJAAMISESTA, OPPIMISESTA JA JOHTAJUUDESTA 1. Konstruktiivinen ohjaus ja vähän oppimisesta 1.1. Mitä ohjaus oikeastaan on: 1.2. Konstruktivististen periaatteiden luettelo ohjaajille 1.3. Elämänkenttä 2. Elämänkentän kuvauksia, eroja ja merkityksiä esiin tuovat kysymykset 1.4. Dialogin säännöt tai maksiimit 2. OPPIMINEN 2.1. Aluksi 2.2. Erilaiset käsitykset oppimisesta 1. Konstruktiivinen ohjaus ja vähän oppimisesta Tämä luku perustuu Peaveyn konstruktiivisen ohjaamisen näkemyksille. Peaveyn näkökulma on tarkoitettu ammatinvalinnanohjaukseen, työnohjaukseen jne. Tarkoituksena on tutkia, mitä opittavaa mentoroinnille voisi olla Peaveyn näkökulmista: 1.1. Mitä ohjaus oikeastaan on: 1. Ohjaussuhde tarjoaa tukea huolenpitoa lohtua ja toivoa 2. Asiakkaalle annetaan tarvittaessa asiallista ja oikeaa tietoa 3. asiakkaita autetaan selventämään ja luomaan kuvaa omista tavoitteistaan ja omasta tulevaisuudestaan 4. asiakkaita autetaan tunnistamaan omia voimavarojaan ja rajoituksiaan 5. asiakkaita autetaan tekemään ja toteuttamaan vaihtoehtoisia valintoja ja suunnitelmia. Heitä autetaan käsittelemään tavoitteiden saavuttamisen tiellä olevia esteitä. Kertovalla kielellä ilmaistuna asiakkaita autetaan löytämään omat äänensä ja toimintamahdollisuutensa tarinoissa, joita he kertovat ja luovat.
2 Kierkegaard : Auttajana toimiminen Ihmisen täytyy ensin pyrkiä löytämään ihminen sieltä, missä hän on ja aloittaa sieltä. Se on toisten ihmisten auttamisen taidon salaisuus. Joka ei tätä hallitse, pettää itseään tarjoutuessaan auttamaan toisia. Voidakseni auttaa toisia minun täytyy ymmärtää enemmän kuin hän- kuitenkin on selvää, että minun täytyy ennen kaikkea ymmärtää, mitä hän ymmärtää. Jos en tiedä tätä, minun suuremmasta ymmärryksestäni ei ole hyötyä toiselle. Jos kuitenkin olen taipuvainen ylvästelemään suuremmalla ymmärrykselläni, se johtuu siitä, että olen turhamainen tai ylpeä. Pohjimmiltani haluan saada osakseni ihailua, en auttaa toista ihmistä. Mutta kaikki aito auttaminen alkaa nöyrtymisestä: auttajan on ensin nöyrryttävä eikä hän saa asettaa itseään autettavansa yläpuolelle. Auttajan tulee silloin ymmärtää, että auttaminen ei tarkoita toisen hallitsemista vaan palvelemista, että auttajan ei tule olla kunnianhimoinen vaan kärsivällinen. Auttaminen tarkoittee sen kestämistä, että toinen syyttää auttajaa siitä, että tämä on tietämätön tai ettei tämä ymmärrä mitä toinen ymmärtää. Ole sellainen ihmettelevä kuuntelija, joka istuu ja kuuntelee sitä mitä toinen haluaa kertoa sinulle juuri siksi, että kuuntelet aidon kiinnostuneena. Ajattele miestä, joka on tulisen vihainen. Et voi auttaa häntä lainkaan, jos et lähde siitä, että hän saa valistaa sinua. Se tulisi myös voida tehdä niin, että vihainen mies, joka ei malta kuunnella sanaakaan sinulta, on iloinen huomatessaan että sinä olet hyväntahtoinen ja tarkkaavainen kuuntelija. (1848) Siis: 1) on kuunneltava ja nimenomaan toisen kannalta 2) on oltava kärsivällinen ja nöyrä 3) on lähdetävä siitä, missä toinen on 4) on annettava autettavan opettaa auttajaa 5) on luovutteva turhamaisuudesta ja tarpeesta tulla ihailluksi asiakkaista tietävimpänä ja taitavampana 6) on oltava valmis myöntämään oma tietämättömyytensä. Miltä edellinen kuulostaa nykypäivän mentoroinnin tarpeista katsottuna? 1.2. Konstruktivististen periaatteiden luettelo ohjaajille 1. konstruktivistinen ohjaaja olettaa, että on olemassa monia todellisuuksia eikä vain yksi oikea, objektiivinen todellisuus - kaikki todellisuudet eivät kuitenkaan ole yhtä käyttökelpoisia - millä periaatteilla erotetaan paremmat huonommista 2. Konstruktivistinen ohjaaja ymmärtää, että ihmiset elävät vuorovaikutuksen, kommunikaation ja keskinäisissä suhteissa toimimisen kautta konstruoidussa sosiaalisessa maailmassa. Sosiaalisen suhteen perusyksiköstä alkaen kaikki sellaiset inhimilliset ilmiöt kuten perheen tai ryhmän normit, yhteisön odotukset, kulttuuriset perinteet, instituutiot, menettelytavat ja lait ovat konstruoineet ne yhdessä. Elämisemme säännöt ovat tulosta ihmisten välisistä neuvotteluista. Joskus näiden neuvotteluiden tulokset kodifioidaan laeiksi, hallitusmuodoiksi ja määräyksiksi ja ne pysyvät voimassa vuosisatoja. Tavallisimmin ne ovat voimassa paljon lyhyemmän aikaa, kuten esimerkiksi avioliittosopimus, ystävyyssuhde, liikesopimus ja monet muut sopimukset, joista sosiaalinen elämämme koostuu. 3. Konstruktivistinen ohjaaja olettaa, että kieli on tärkein merkityksen rakentamisen väline. - sanat ovat todellisuuden konstruointiväline - ihmisten tarinoiden käyttö ongelmanratkaisun välineinä 4. Konstruktivistinen ohjaaja olettaa, että ihmisen toimintana ilmenevä ja henkilökohtaisena merkityksenä ilmaistu jokapäiväinen elämänkokemus on väline, johon ohjaus perustuu. Sen mitä ja miten ihminen tarkoittaa yhdessä sen kanssa miten hän toimii, pitäisi aina olla ohjauksen keskipisteessä. - työskentele ihmisten kokemusten kanssa
- älä pidä heitä caseinä, stereotyyppeinä, tietyn luokan edustajana tms. 3 5. Konstruktivistinen ohjaaja olettaa, että selfin eli minuuden käytöstä ohjausprosessin keskeisenä osana on paljon hyötyä. Metaforinen minuus on muotokuva, sen määrittelevät muisti ja kieli, ja sillä on monia ääniä. Minuus ei ole mikään esine, vaan kompleksinen merkityskokonaisuus ja metaforinen tapa viitata subjektiiviseen kokemukseemme siitä, kuka minä olen. Peavey puhuu selfistä, minuudesta, erilaisina ääninä. Tälläisiä ääniä ovat a) työelämän ja oppimisen äänet b) läheisyyden ja ihmissuhteiden äänet c) ruumiiseen ja terveyteen liittyvät äänet ja d) hengellisiin asioihin, maailmankatsomukseen, henkilökohtaiseen filosofiaan ja erilaisiin uskomusjärjestelmiin liittyvät äänet Minuuden ydin kykenee tulkitsemaan, valitsemaan ja toimimaan. Ohjauksessa minuutta koskeva tieto on äärimmäisen tärkeää. Olemme aina subjektiivisessa suhteessa toisiin. Ainoa, missä voimme tavoitella jonkinlaista objektiivisuutta on oman itsemme suhteen. Oma elämämme ja toimintamme luo meidät. Samoin muiden reaktiot tekemisiimme. Tarkennamme omaa elämäämme koko ajan sisäisen ja ulkoisen vuorovaikutuksen avulla. Peavey painottaa, että ihmisten on hyvin tärkeää muuttaa käsitystään itsestään niin, etteivät he enää näkisi itseään objekteina, avuttomina tai uhreina vaan projekteina. Projekti ei ole vain jotain mistä voin tietää jotakin, vaan se myös antaa minulle tehtävän ja tarkoituksen. Se on oman elämän herraksi tulemista. 6. Konstruktivistinen ohjaaja olettaa, että ihmisyksilöt ovat aina jossakin elämäntilanteessa, tai aina jossakin sosiaalisessa tilanteessa, erityisessä kontekstissa. Siten he puhuvat itseään huolestuttavista asioista aina tietystä näkökulmasta. 7. Konstruktivistinen ohjaus on kulttuurikeskeistä toimintaa. Erilaisissa kulttuureissa syntyneet ja eläneet omaavat erilaisen käsityksen siitä, miten elämä pitää elää. 1.3. Elämänkenttä Konstruktivistinen näkökulma ohjaamiseen Peavey korostaa, että ohjaaja ei ole reseptien lukija tai kaavojen käyttäjä. Sen sijaan ohjaamisessa rohkaistutaan luovuuteen, älykkyyteen, innostamiseen ja vaikeuksista selviytymiseen. Oleellista on että sekä asiakkaalla, että ohjaajalla on molemmilla tärkeää tietoa ja asiantuntemusta. Lisäksi on olemassa monenlaisia todellisuuksia. Sisäänpääsy asiakkaan elämänkenttään Elämänkenttä on käsite, jonka avulla havaitsemme ja tulkitsemme maailmaa, itseämme ja suhdettamme toisiin. Elämänkenttä rakentuu kokemuksen myötä ja sisältää ideamme, ennakkoluulomme, oletuksemme, uskomuksemme, arvomme, tapamme ja opitut taidot, joilla suunnistamme sosiaalisessa maailmassa. Ohjaajan keskeinen haaste on päästä kiinni ohjattavan elämänkentästä ja antaa ohjattavalle mahdollisuus päästä kiinni ohjattavan elämänkentästä. Seuraavassa on lueteltu joukko kysymyksiä, joita voisit testata ajatuksellisesti ennen ohjaussuhteen alkamista.
4 1. Miten lähestyt toista valppaana ja kiinnostuneena? 2. Omien ennakkokäsitysten tunnistaminen, että voit kohdata ihmisen sellaisena kuin ihminen on eikä sellaisena kuin kuvittelet ihmisen olevan 3. Aktiivisena, kunnioittavana oleminen. Millaista kieltä käytät asettautumatta ylä tai alapuolelle? 4. Oletko valmis kuuntelemaan ihmetellen? 5. Uskotko sinulle kerrotun tarinan? Älä yritä opettaa toista vaan anna toisen opettaa omissa asioissaan sinua. 6. Miten kävelet rinta rinnan kuten sellaisen kanssa, joka ansaitsee kunnioitukseni ja arvostukseni? 7. Teettekö yhdessä jotain, joka auttaa löytämään jotain yhteistä? 8. Saako toinen koskettaa sinua emotionaalisesti ja fyysisesti? 9. Miten osoitat ymmärtämystä? 10. Miten luot inhimillistä kontaktia? Miten? 1. Valmistautuminen - on tärkeää hyväksyä, että ohjattava on erilainen kuin minä - tapaamispaikan olisi hyvä olla rauhallinen ja sellainen jossa ei kohtaamista keskeytä kännykkä tai joku muu asia - tilan pitäisi olla miellyttävä - valmistaudu oman mielikuvasi arvioimiseen ja kyseenalaistamiseen. Siis: älä kuuntele ennakko-odotuksesi perusteella vaan kuuntele ohjattavan sanomisia esim. hänen taitoinaan, kykyinään jne. 2. Käytä kulttuuritietoisuutta tervehtiessäsi ja suhteen luomisessa - millainen tervehtimisrituaali asiakkaalla on? 3. Sovella ensin ihminen sitten ongelma periaatetta - kysy jotain ihmisestä; perheestä, harrastuksista, säästä, tms. - kerro myös itsestäsi 4. Käytä ohjattavan valitsemaa kieltä ja sanastoa - yleisesti ottaen käytä arkikieltä ilman byrokraattista kieltä tai ammatillista kieltä. On tärkeää tunnistaa oma slangisi. Käytä mieluummin Miltä se sinusta vaikuttaa kuin Se ei varmastikaan olisi viisasta 5. Koeta kaikin keinoin löytää yhteistä maaperää asiakkaan kanssa - yhteistä maaperää voi löytyä harrastuksista, mausta, ruuasta, arkisista tavoista, urheilusta tai vaikkapa TV-ohjelmasta 6. Käytä monipuolista viestintää - mitä eroja sinun ja ohjattavan viestimisessä? - ohjaajan pitäisi olla kärsivällinen tehdessään havaintoja, miten annat toiselle tilaa? - miten hyvä kuuntelija mahdollistaa toiselle tarinan kertomisen?
7. Tietämättömyyden tärkeys - on tärkeää suhtautua ohjattavaan niin, että ei tiedä mikä ohjattava on. Jos jaat neuvoja ja ohjeita, et kuule mihin ohjeita ja neuvojasi ehkä tarvittaisiin. - Älä siis neuvo ja opeta ihmistä hänen omissa asioissaan 5
6 Keinoja elämänkentän kuvaamiseen Dialoginen keskustelu Aito keskustelu auttaa minua pääsemään käsiksi sellaisiin ajatuksiin, joihin en tiennyt pystyväni - dialoginen keskustelu on empaattista. Ohjaaja kuuntelee ihmetellen, avoimin mielin ja tarkkaavasti sitä mitä sanotaan, että mitä jätetään sanomatta. Ohjaaja kuuntelee myös hiljaisuutta ja niitä viestejä, jotka ilmenevät eleistä, ilmeistä, puhujan asennoista ja liikkeistä. - miten kuulemasi muuttaa ja vaikuttaa sinuun? Jos kuulemasi ei vaikuta, ei ole kyse dialogista - dialogi on olemisen tapa, jossa joka hyväksyy toisen tasa-arvoiseen viestintään, jossa kumpikaan ei pyri määräämään tai hallitsemaan, ja jossa kumpikin osoittaa kunnioitusta toiselle ja heidän välisilleen eroavaisuuksille. Elämänkentän kuvauksia, eroja ja merkityksiä esiin tuovat kysymykset Normaalisti keskustelutilanne kahden ihmisen välillä koostuu seuraavanlaisista kysymyksistä: Kuvittele, että ohjattava on saanut eilen tietää, ettei hänellä enää ole työpaikkaa. Miltä joku tilanne/asia tuntui? (kysymys, jolla yritetään ohjattava kuvailemaan kokemuksiaan) Miten reagoit siihen? (kysymys, jolla yritetään saada ohjattava kuvailemaan kokemuksiaan) Miksi siinä kävi niin? (kysymys, jolla ohjattava pyritään saamaan perustelemaan, luettelemaan sytä tai teoretisoimaan) Peavey kuvaa edellä esitettyjä kysymyksiä hyödyllisiksi ja tutkimisen kannalta joskus käyttökelpoisiksi. Konstruktivistinen ohjauskäsitys menee kuitenkin pidemmälle. Tarkoituksena on tehdä sellaisia kysymyksiä, joiden avulla ohjaaja tarjoaa ohjattavalle mahdollisuuksia nähdä asioita uusista näkökulmista ja tunnistaa omien uskomustensa taustalla olevia oletuksia. Näin voidaan päästä tarkastelemaan elämänkentän puolia, joita ei aikaisemmin olla huomattu. Kunnioittavasti esitetyt, pakottamattomat kysymykset ovat myös tapa ilmaista aitoa kiinnostusta toisesta, ja ne voivat luoda yhdessä tutkimisen ja työskentelemisen henkeä. Pääsääntö keskustelussa voisi olla: Jos keskustelusi tuntuu pakkopullalta, etkä ole aidosti kiinnostunut toisen sanomisista, on parempi tehdä jotain muuta. Välinpitämätön ja kiireinen keskustelukumppani mitätöi liian monta asiaa.
7 Ohessa ns. konstruktiivisia kysymyksiä: a) olettamuksia kyseenalaistavat kysymykset esim. Näytät uskovan, että koulutussuunnitelmasi auttaa sinua pääsemään elämässä siihen mitä haluat. Mitä ajattelet täsätä asiasta, mihin uskosi perustuu? b) Kysymykset, jotka liittävät ohjattavaa huolestuttavan kysymyksen kontekstiinsa Esim. pohdiskelet sitä, muutatko toiselle paikkakunnalle. Jos päättäisit muuttaa, keihin muihin ihmisiin se vaikuttaisi? c) Kysymykset, jotka tuovat esiin ajallisen ulottuvuuden Esim. Olet huolissasi viidennellä luokalla olevasta pojastasi. Miten kauan tämä asia on huolestuttanut sinua? d) Kysymykset, jotka pyritään elämänkentän eri osa-alueiden välisten yhteyksien selventämiseen Esim. Miten työkokemuksesi mahtaa vaikuttaa siihen, mitä ajattelet tästä perheesi ristiriidasta? e) Kysymykset, joilla pyydetään suoraa kuvausta jostain asiasta Esim. Miten kuvaisit uskonnon merkitystä elämässäsi ja perheessäsi? f) Kysymykset, joilla kartoitetaan tulevaisuuden vaihtoehtoja Millaisia odotuksia sinulla on tämän koulutusohjelman suhteen, jos tulet valituksi? g) Kysymykset, jotka tuovat esiin vahvuuksia Esim. Kerrot, että tämä ei ole ensimmäinen kerta kun olet joutunut muuttamaan perheinesi uudelle paikkakunnalle. Miten olet aikaisemmin saanut kaikki muuttamiseen liittyvät asiat järjestykseen? h) Kysymykset, jotka auttavat ihmistä ottamaan toisen ihmisen roolin Olet kertonut miten sinä ja siskosi tappelette kovasti ja miten harmissasi olet. Jos ajattelet sisaresi kannalta, miten luulet, minkä asioiden pitäisi muuttua teidän välillänne, jotta hän voisi suhtautua sinuun ystävällisemmin? i) Kysymykset, jotka auttavat henkilökohtaisen merkityksen muodostamisessa Miltä työsi vaikuttaa nyt, kun olet aloittanut uuden kurssin? Miten yhteistyö uusien naapureiden kanssa sopii yhteen muiden asioidesi kanssa? Lapsillesi lukeminen on sinulle hyvin tärkeää. Mitä muuta voisit tehdä heidän suhteensa, jotain sellaista joka tuntuisi sinusta hyvältä ja josta he pitäisivät? j) Kysymykset, jotka auttavat ihmisiä määrittelemään itsensä uudella tavalla esim. Miltä tuntuisi ajatella itsesi sellaisena ihmisenä, jolla on tähän toimenpiteeseen tarvittava rohkeus? Kun ajattelet itseäsi kolmen vuoden kuluttua, mitä näet? Mitä voisit kuvitella tekeväsi, jotta tämä ongelma häviäisi?
1.4. Dialogin säännöt tai maksiimit (Burbules 1993, 80-82): Osallistumisen sääntö. Jos dialogin katsotaan olevan pedagogista, se vaatii osallistujiltaan aktiivista osanottoa. Osallistumisen täytyy perustua vapaaehtoisuuteen ja mahdollistaa kaikille osallistujille aktiivisen osallistuminen. Jokaisella pitää olla mahdollisuus vaikuttaa keskustelun aiheeseen, asettaa kysymyksiä, haastaa esitettyjä näkemyksiä ja osallistua mihin tahansa aktiviteettiin, joka kuuluu dialogiin. 8 Sitoutumisen sääntö. Koska dialogi on kommunikatiivista toimintaa sen päämäärään kuuluu yhteisymmärrykseen tai yhteismerkitykseen pyrkiminen, vaikkei sitä saavutettaisikaan (voi olla, että saavutetaan jotain muuta, joka on yhtä arvokasta).tämä vaatii osallistujilta kykyä ymmärtää toisten ajatuksia ja tunteita, kykyä muuttaa omia käsityksiään sekä kärsivällisyyttä pysyä dialogissa silloinkin kun sen onnistuminen näyttää epävarmalta. Lyhyesti sanottuna sitoumisen sääntö tarkoittaa sitä, että persoona ottaa dialogiin osallistumisen tosissaan eikä luovuta ensimmäisen vastoinkäymisen tai vastaväitteen kohdalla. Vastavuoroisuuden sääntö. Vastavuoroisuuden sääntö tarkoittaa sitä, että osallistujien kesken vallitsee keskinäinen kunnioitus ja huolenpito. Vastavuoroisuuden säännössä on kysymys ns. kultaisesta säännöstä: sitä mitä sinä vaadit muilta, täytyy sinun vaatia myös itseltäsi. Eli kun vaadit muilta perusteluita heidän väitteilleen, sinun täytyy itse olla valmis esittämään perusteluita omille väitteillesi; kun vaadit muita ottamaan väitteesi vakavasti, täytyy sinun ottaa muiden väitteet vakavasti jne. Vilpittömyyden ja rehellisyyden sääntö. Kuten aikaisemmin mainitsin dialogiin ei kuulu minkäänlainen harhauttaminen eikä valehtelu. Ei edes keskustelun provosoinnin tarkoituksessa. Osallistujan täytyy esittää sisäiseen, ulkoiseen tai sosiaaliseen maailmaan viittavat väitteensä niin rehellisesti kuin kykenee. Tietenkään mitään ulkoisia tarkkailumekanismeja rehellisyyden tarkistamiseksi ei ole eikä tulekaan olla. Dialogiin sitoutuminen tarkoittaa myös vilpittömyyteen sitoutumista. Reflektiivisyyden sääntö. Dialogin päämäärään kuuluu paremman ymmärryksen saaminen niin omien kuin toistemmekin käsityksistä. Tämä edellyttää osallistujilta ainakin pyrkimystä kriittiseen itsereflektioon. Kriittinen itsereflektio tarkoittaa omien uskomusten kriittistä tutkimista ja omien merkitysperspektiivien taustalla olevien ennakko-oletusten kriittistä arviointia (Mezirow 1995, 8). Myös toisten esittämät väitteet on alistettava kriittiselle reflektiolle ei niinkään ajatellen niiden kumoamista vaan yhteisen merkityksen luomista. Nämä seikat eivät ole mitään ulkoisia sääntöja vaan itseasiassa dialogiin osallistujilta vaadittavia kommunikatiivisia kykyjä
9 Ohjaajan roolit: Ohjaajan rooli on tietoinen ja valittu. Vaikka arkikielessä rooli liittyy jotenkin näyttelemiseen, niin tässä siitä ei ole kyse. Ohjaajan on merkittävää pohtia omaa rooliaan. Mitä enemmän oma ohjaajan rooli on tietoinen, sitä paremmin pystyy kehittämään toimintaansa ohjaajana. Oheinen kysymysluettelo on poimittu kouluttaja, työnohjaaja seija Mansneruksen esittämistä ohjaajan rooliin liittyvistä peruskysymyksistä. "Mikäli joku ei toimi niin kuin ajattelen, ajattelen väärin" 1. Kuinka hyvin pystyt luopumaan päämäärän yksipuolisesta hallitsemisesta? 2. Miten kykenet antamaan tilaa ja aikaa tuntemattomalle? 3. Kuinka pystyt ylittämään sisäisiä ja ulkoisia rajoja? 4. Miten osaat reagoida muiden reaktioihin? 5. Osaatko luoda tarpeeksi turvalliset rakenteet oppimistilanteille? 6. Osaatko liikkua joustavasti etäisyys - läheisyys-akselilla? 7. Pystytkö havainnoimaan riittävästi itseäsi ja muita? 8. Sallitko riittävästi mielelle ilmaisuja? 9. Pystytkö luopumaan vakiintuneista ajatusrakennelmista ja teorioista? 10. Saatko synnytettyä myyttisiä näköaloja opetuksessasi? (energisoiva) (Seija Mansnerus)
10 2. OPPIMINEN Oppimisesta on olemassa erilaisia luokituksia ja jäsennyksiä. Edellisessä luvussa "kansalaisjärjestö toimintaympäristönä" on pohdittu oppimista kansalaisjärjestön ja oppimisympäristön näkökulmasta. Tämä aineisto keskittyy näkökulmiin oppimisesta. Aluksi tuodaan esiin oppimista käsittenä, sitten pohditaan refektiota ja kolmannessa osassa oppivaa organisaatiota. Verkkoopistossa osio "Minä ja ryhmä" paneutuu myös oppivan organisaation ja johtamisen kysymyksiin. 2.1. Aluksi "... opittavan aineksen aktiivista valikointia sekä sen sisäistämistä, tulkitsemista ja sulauttamista oppijan aikaisempaan tietorakenteeseen." (Heljä Hätönen) "... ajattelun sivutuote -oppimiseen vaikuttaa tapa, jolla asioita prosessoi." (Ari Kaukiainen, 1991) "... oppiminen nähdään lähinnä meissä itsessämme tapahtuvana toimintana, joka muuttaa ja rikastuttaa käsityksiämme maailmasta." (Hypen -Keskinen -Kinnunen -Niemi -Vauras, 1985) "... kokemusten muuntumista tiedoiksi, taidoiksi, asenteiksi ja arvoiksi." (Peter Jarvis) "... myös prosessi, jossa annetaan merkitys merkityksettömille tilanteille; se on merkitysuniversumin rakentamista lisääntyneille tiedoille, taidoille ja asenteille tavoitteena kyetä selviytymään samanlaisissa tilanteissa tulevaisuudessa." (Peter Jarvis) "... merkitysrakenteiden uudelleenarviointia vallitsevissa tilanteissa suhteessa tavoitteisiin." (Jack Mezirow) Oppimisessa heijastuvat ainakin seuraavat asiat: 1. Oppiminen on uusien asioiden muotoutumista osaksi omaa ajattelua 2. Oppiminen heijastuu muutoksena yksilön toiminnassa 3. Oppiminen on uusien tietojen ja taitojen omaksumista 4. Oppiminen on ymmärtämistä 5. Oppiminen on uuden tai vanhan asian oivaltamista
11 2.2. Erilaiset käsitykset oppimisesta Mitä sinä osaat? Missä olet ne osaamisesi oppinut? Opimme jatkuvasti asioita mitä kummallisimmissa yhteyksissä. Yksittäinen lause voi ohjata mielenkiintoa ja aiheuttaa voimakasta pohdintaa esim. voiko ohjattavat ylittää ohjaajansa? Koulutuksessa tapahtuva oppiminen on osa elinikäistä oppimista? Oppiminen on kokemuksen vaikutuksesta tapahtuva muutos ihmisen tietoisuudessa ja toiminnassa. Jotta voitaisiin puhua oppimisesta, on tuon muutoksen oltava suhteellisen pysyvä; muistiin on kartuttava uutta tietoa. Oppimista ei siis ole rangaistuksen pelosta tai palkkion toivosta aiheutunut tilapäinen käyttäytymisen muutos. Roger Säljön mukaan oppimista voidaan käsittää seuraavilla tavoin: 1) Oppiminen on tiedon lisääntymistä 2) Oppiminen on muistiin painamista, asioiden opettelua siten, että pyritään muistamaan ne sellaisenaan 3) Oppiminen on sellaisten tosiasioiden, periaatteiden ym. muistamista, joita voidaan tarpeen tullen hyödyntää käytännössä. 4) Oppiminen on jonkin sisällön ja merkityksen ymmärtämistä, aktiivista pyrkimystä ymmärtää ja suhteuttaa asioita. 5) Oppiminen on tulkintaprosessi, jossa pyritään todellisuuden ymmärtämiseen; siinä pyritään hahmottamaan vallitsevaa todellisuutta, kehittämään omaa maailmankuvaa. Robert Gagne ryhmittelee oppimisen seuraavasti: - Älyllisten taitojen oppiminen ( sellaisen tiedon omaksuminen, joka edistää muun tiedon käsittelyä, siis esim. periaatteita tai säännönmukaisuuksia koskevan tiedon) - Kognitiivisten strategioiden oppiminen (sellaisten tapojen omaksuminen, joilla esim. oppikirjaa luettaessa jäsennetään omia havainto-, muisti- ja ajattelusuorituksia. - Kielellisen tiedon oppiminen (se mitä koulussa tapahtuu useimmiten eri kurssien sisältöjä opeteltaessa) - Motoristen taitojen oppiminen - Asenteiden oppiminen (asenteita yleensä opitaan muun oppimisen yhteydessä ja tiedostamatta)
12 Oppimisympäristö oppimisen lähtökohtana Eero Ropo (1994) on tarkastellut opetussuunnitelman käsitettä elinikäisen oppimisen näkökulmasta. Ropolle elinikäinen oppiminen on ensinäkin sopeutumista ulkoisiin olosuhteisiin, toiseksi oppiminen perustuu yksilöllä jo oleviin taitoihin ja kolmanneksi oppiminen on persoonallisuuden piirre, joka ilmenee myönteisenä suhtautumisena kehittymiseen ja koulutuksen kannalta myönteisinä pyrkimyksinä kehittyä kohti itse asetettuja tavoitteita. Opetussuunnitelma puolestaan on pienoismaailma, jossa vaikuttavat oppimisprosessit vähitellen muuttavat, opettavat ja kasvattavat yksilöä. Oppiminen ei ole vain yksilön sisäinen prosessi, vaan se on mitä suurimmassa määrin vuorovaikutussuhde ympäristön kanssa. Tällaisen kontekstuaalisen oppimiskäsityksen mukaan oppimisympäristön ominaispiirteitä ovat mm. - todelliseen toimintaympäristöön sijoittuva oppimisympäristö - oppimisen ja opiskelun siirtäminen pois suljetuista luokkahuoneista - opetussuunnitelma-ajattelusta (oppitunnit, oppisisällöt, opettajajohtoinen) oppimisympäristöajatteluun - oppimisen kohteena ei ole oppisisältö vaan reaalitodellisuus ja sieltä nousevat ongelmat - opiskelija muuttuu aktiiviseksi kokeilijaksi ja tekijäksi, opettaja tukijaksi ja ohjaajaksi. (esimerkiksi Kauppi 1993, 1995) Ropon (kts. myös Manninen ja Pesonen 1997) näkökulmasta hyvällä kontekstuaalisella opetussuunnitelmalla on seuraavia piirteitä: - opetussuunnitelma kehittää ongelmanratkaisuprosesseja, vertaa siihen, mitä luvussa 6 sanotaan Deweystä (projekti oppimisympäristönä), - opetussuunnitelma muistuttaa keskeisiltä osiltaan luonnollisen elämän yhteyksiä, vertaa edelleen Deweyihin (järjestö oppimisympäristönä), - oppimisympäristön on kannustettava oppilaita aktiiviseen osallistumiseen ja oman kehityksen ohjantaan, vertaa Dewey (projekti, sen suunnittelu, toteutus ja arviointi), - oppimisympäristön on kehitettävä yksilöllisiä muutosvalmiuksia ja muutoshalukkuutta ja se on mahdollista vain sellaisissa ympäristöissä, jotka itsessään sisältävät muutoksia ja jotka näin mahdollistavat muutosprosessin kokemisen, vertaa Dewey (oma projekti, oma työryhmä, järjestö). Ehkä tärkein ja johdonmukainen seuraus konstruktivistisista ja kontekstuaalisista lähtökohdista koulutussuunnittelulle on siirtyminen kohti oppimisympäristöajattelua, kohti avoimia, joustavia ja laaja-alaisia oppimisjärjestelmiä, joita voidaan kutsua avoimiksi oppimisympäristöiksi.
13 2.3. Konstruktiivinen käsitys oppimisesta Konstruktiivisen näkemyksen mukaan, oppiminen merkitsee sitä, että 1. oppija itse aktiivisesti konstruoi tietonsa ja taitonsa 2. oppijan kyky itse ohjata ja kontrolloida oppimistaan ja tiedonkäsittelyään lisääntyy 3. mielekästä oppimista edellyttää selkeä tietoisuus tavoitteista ja niihin suuntautumisesta 4. oppiminen on tilanne sidonnaista 5. oppiminen on sosiaalisesti välittynyttä 6. opiskelijan oma vastuu korostuu 7. opettajan rooli muuttuu 8. oppimisen arviointi monipuolistuu b) Behaviorismi ja konstruktivismi Behaviorismi * palaute annetaan oppilaalle mahdollisimman nopeasti * opetettava aines jaetaan pieniin informaatiopalasiin, jotta ne voidaan opettaa mahdollisimman tehokkaasti (analyysi, kaiken strukturointi) * Oppilaan virheisiin kiinnitetään mahdollisimman vähän huomiota * korostetaan oppijan ulkoista aktiivisuutta ("puuhastelua") Konstruktivismi * oppilaalle annetaan aikaa reflektoida omaa suoritustaan * oppijan annetaan työskennellä laajahkojen tietovarantojen parissa, jotta hän voi omaehtoisesti rakentaa aineistosta itselleen merkityksellistä tietoa (synteesi) * oppijan tekemät virheet ovat luonnollinen osa oppimisprosessia * Arvostetaan oppijan mietiskelyä, ongelmanratkaisuja yksin tai pienryhmissä, ääneenajattelua, mindmappeja, argumentointia, diskussiota Kaavio 1. Vertailu behaviorismin ja konstruktivismin eroista
14 2.4. Aktiivinen oppimiskäsitys Aktiivinen oppiminen tarkoittaa ainakin seuraavia oivalluksia: - oppivan ihmisen tietoisuudella, tavoitteilla, tahdolla ja omalla toiminnalla on oppimisessa ratkaiseva osuus - Pirstomisen sijasta oppimisessa painottuvat mielekkäät ja kokonaisvaltaiset tietorakenteet, ts. Laajasti sovellettavissa olevat ajattelun ja toiminnan periaatteet - Ihmisen muisti on dynaaminen tiedon tallentaja; muistissa siis tietoainekset muokkautuvat niin, että selvän rajan vetäminen ajattelun ja muistin väliulle on mahdotonta Pragmatismi ja DEWEY Pragmatismi nimi on johdettu kreikan kielestä ja sana pragma tarkoittaa toimintaa ja syvällistä perehtymistä. Vuosisadan vaihteessa tämän suuntauksen keskeisiksi henkilöksi nousi John Dewey. Pragmatismi on hyvin käytännöllinen suuntaus; ei ole tarpeen pohtia mitään syvempää totuutta, vaan totuus on tieto joka johtaa käytännön ongelmien ratkaisemiseen. Deweyn kasvatusajattelussa oli tärkeänä piirteenä, että ajattelu ja tietäminen ovat välineitä, jotka edistävät käytännössä menestymistä. Deweyn mukaan tietämisessä on olennaista on aktiivisuus: tietäminen on todellisuudessa koetun tapahtuman älyllistä käsittelyä. Tätä käsittelyä Dewey kutsui reflektoivaksi ajatteluksi. Tieto saa alkunsa kokemuksesta ja kehittyy kokemukseen liittyvien asioiden selvittämisessä, tutkimisessa, joka on reflektoivaa ajattelua. Jotta tälläinen tutkiminen käynnistyisi, on kokemukseen sisällytettävä jokin ongelma (vaikeus tai ristiriita). Ongelma on esim. kahden vaihtoehdon välillä valitseminen. Deweyn kewhittämä probleemimetodi edellyttää, että oppija haluaa selvittää jonkin kokemansa pulmakysymyksen. Metodi edellyttää suurta aktiivisuutta. Aktiivisuus taas edellyttää vapautta itsenäiseen toimintaan. Probleemimetodin eteneminen:. 1. Oppilaan johtaminen tajuamaan ongelma, jonka voittaminen on hänestä mielekästä. 2. Ongelman selvittely ja rajaus eli koetun ongelmatilanteen älyllistäminen 3. Hypoteesien eli oletusten ja ratkaisujen kehittäminen ongelman ratkaisemiseksi 4. Päättely, sen harkitseminen, mitä seurauksia eri hypoteesien mukaisesta toiminnasta on. 5. Testaus, käytännön suoritus, jossa koetetellaan ajatusten pätevyyttä.
15 2.5. Kokemusperäinen oppiminen Konkreettinen kokemus Kokeminen Aktiivinen kokeilu Kokemusten muuntaminen Tietoinen havainnointi Ymmärtäminen Abstrakti käsitteellistäminen Räsänen 1994, s. 60: Kokemusopin malli Lisää lihaa työllä oppimiseen ja kokemusopin malliin tulee seuraavasta listasta... Oppiminen on tehokkainta -kun se perustuu kokemukseen -kun se on toiminnallista ja samalla ongelmakeskeistä -kun oppiminen tapahtuu tarjoamalla oppijalle haasteita ja -kun oppijalla osoitetaan vaihtoehtoisia toimintamalleja, kuinka opittua voi hyödyntää -kun oppija tietää teoriassa, kuinka oppia ja on motivoitunut oppimaan -kun opetettava asia on oppijan hallittavissa ja oppija saa palautetta oppimisestaan -kun oppija on tietoinen ajattelustaan ja oppimisstrategioistaan -kun reflektointi edistää oppimista ja oppijan minäkuvan kehittymistä -kun oppijalla on tukenaan tutor tai mentori, oppiminen tehostuu, -kun oppiminen on spontaania, intuitiivista, siinä on mukana mielikuvitusta ja fantasiaa, oppimistulokset ovat parempia -kun oppiminen tapahtuu ryhmässä. Oppiminen on sosiaalista toimintaa. (Elinikäisen oppimisen seminaari 18.7.1996 Oulu
16 2.6. Oppimistyyleistä 1. Käytännölliset Näin ajattelevilla todellisuus koostuu siitä, mitä he aistivat näkemällä, koskettamalla, kuulemalla, haistamalla ja maistamalla. He huomaavat ja pystyvät palauttamaan mieleen yksityiskohtia vaivattomasti ja muistavat yksittäisiä asioita, erityistä tietoa, kaavoja ja sääntöjä helposti. Näitä ihmisiä on hyvä opettaa teettämällä asioita. Jos käytännöllinen oppimistapa sinulle tyypillistä, hyödynnä organisointikykyäsi. Ota selvää yksityiskohdista. Pilko hankkeesi pienempiin osiin. huolehdi siitä, että työympäristösi on rauhallinen. 2. Kokeilijat Käytännöllisten tavoin he pohjaavat ajattelunsa todellisuuteen, mutta he käyttävät halukkaammin hyväkseen yritystä ja erehdystä. Tämän vuoksi he usein ottavat intuitiivisen askeleen, joka on todella luovan ajattelun edellytys. Heillä on vahva tarve löytää vaihtoehtoja ja toimia omalla tavallaan. Jos olet kokeilija, hyödynnä luovuuttasi, kykyäsi yhdistellä asioita usein yllättävästikin. Lähde siitä, että on hyvä nähdä asiat useammasta kuin yhdestä näkökulmasta. Hankkiudu tilanteisiin, joissa saat ratkaista ongelmia. Aseta itsellesi kuitenkin aina ajallinen takaraja. Hyväksy tarpeesi muuttua. yritä tehdä yhteistyötä sellaisten ihmisten kanssa, jotka arvostavat luovaa ajattelua. 3. Arvioijat Arvioijien todellinen maailma on tunteiden maailma. He omaksuvat ideoita, tietoa ja vaikutelmia ja järjestelevät niitä pohtimalla. Arvioijat muistavat asioita parhaiten, kun se esitetään heille yksilöllisesti. Pitkälle jäsentynyt maailma tuntuu heistä rajoittavalta. Jos ajattelutapasi on tällainen, hyödynnä luontaista kykyäsi työskennellä toisten kanssa. Tunnusta, miten vahvasti tunteet vaikuttavat keskittymiseesi. Käytä hyväksesi kykyäsi oppia assosioimalla. Lähde liikkeelle kokonaiskuvasta. Varaa riittävästi aikaa työn loppuun saattamiselle. Muista käyttää runsaasti visuaalisia ärsykkeitä. Kiinnitä esim. värikkäitä muistilappuja paikkoihin, joista näet ne helposti. 4. Teoreetikot Teoreetikot ajattelevat käsitteellisesti ja heille on tärkeää analysoida tietoa. Heille on helppoa keskittyä asian ydinkohtiin ja tärkeisiin yksityiskohtiin. Heidän ajatteluprosessinsa on looginen, järkiperäinen ja älyllinen. heidän mielipuuhaansa on lukeminen ja jos jokin hanke vaatii tutkimusta, he tekevät sen hyvin perusteellisesti. Yleensä he työskentelevät mieluummin yksin kuin ryhmässä. Jos edustat tätä tyyppiä, käytä hyväksesi loogisia kykyjäsi. Pane älysi töihin. Hakeudu tilanteisiin, jotka ovat luonteeltaan hyvin jäsentyneitä. Kolben (1984) mukaan mukaillut Atso Juote 1997. Oman oppimistyylisi voit testata verkko-opistossa: http://spark.alli.fi/verkko-opisto/testit.
17 Oppimisen muodot Rauste-von Wright & von Wright viittaavat oppimisen muotoihin, joita oppijat käyttävät ja joita opettajat organisoivat. tottuminen ehdollistuminen leimautuminen välttäminen suojautuminen mallin mukaan tekeminen palautteen käyttäminen ristiriidan havaitseminen ja ratkaiseminen jäsentäminen (esim. tietorakenteiden ja toiminnan hierarkisointi) käsitteiden ja menetelmien soveltaminen (päättely) vertaaminen (vastaaviin tai rinnakkaisiin tapauksiin) havaitseminen monin eri aistein (vrt. suggestopedinen opetus ja mielikuvaoppiminen) soveltaminen vastaavantuntuisiin tilanteisiin (transfer) luopuminen vanhasta tiedosta, toimintatavasta, käsityksestä kyseleminen selvittäminen yhteenvedon tekeminen ennustaminen, suunnittelu, ennakointi rooleissa tapahtuva tai tavanomainen