Palvelujen käyttäjien ottaminen mukaan kunnan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen

Samankaltaiset tiedostot
Palvelujen säilyminen kunnan järjestämänä

Kuntalaiset kunnan toiminnan ja päätöksenteon seuraajina

Mahdollisuus valita kunnan järjestämä verorahoitteinen palvelu julkisen ja yksityisen palveluntuottajan välillä.

Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä

On parempi korottaa kunnallisveroa kuin karsia kunnallisia palveluja

Osatuloksia ARTTU2- tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä Liite Kuntaliiton tiedotteeseen

Pikakatsaus kuntavaalituloksiin ARTTU2-kuntien vinkkelistä

Päättäjätutkimus 2015

Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2015

Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista 2017

Kuntalaistutkimus 2017

Kuntalaistutkimus 2015

Säkylä. Kuntalaiskysely Kuntalaiset ja kunnalliset palvelut ARTTU2-Tutkimuskunnat. Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Kuntalaisten arviot kunnallisista palveluista 2015

Kuntalaisten mielipiteitä ja mielikuvia kunnasta ARTTU2-ohjelman tietoisku Kuntamarkkinoilla to klo

Kuntalaisten samaistuminen erilaisiin alueellisiin kokonaisuuksiin

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

ARTTU2 Kuntalaistutkimus 2015: Aineistonkuvaus. 1. Yleistä. 2. Kyselyaineiston kuvaus

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Päättäjien kuntakuva. ARTTU2-Päättäjäkyselyn ensimmäisten tulosten esittely Kuntatalo Siv Sandberg, Åbo Akademi

Vimpeli. Kuntalaiskysely Kuntalaiset ja kunnalliset palvelut ARTTU2-Tutkimuskunnat. Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Työn imua hyvällä henkilöstöjohtamisella: Henkilöstö strategisena resurssina (HSR)-tutkimus Terttu Pakarinen

ARTTU2-tutkimusohjelma Kuntaseminaari Kuntatalo.

Kriisikuntakriteerit ARTTU-kunnissa

Miten Kuntaliitto evästää osallisuuden edistämiseen maakuntauudistuksessa?

USO4-kuntien käyttämät kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat 2017

Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008

MITÄ TUTKITTUA TIETOA KUNTATUTKIMUSOHJELMA ARTTU2 TULEE TARJOAMAAN KUNTIIN KOHDISTUVISTA UUDISTUKSISTA? Kuntaliitosverkoston seminaari

ARTTU-Kuntalaiskysely 2011

Kuntalaistutkimus 2017

Hyvin hoidettuja, saatavilla ja saavutettavissa olevia kuntapalveluja?

Tulevan valtuustokauden kärkiteemoja kuntapäättäjien näkökulmasta

ARTTU2 KUNTASEMINAARI Kuntatalo Pentti Meklin, Emeritusprofessori

Tulevaisuuden kunta Kuinka Kuntaliitto tukee tulevaisuuden kunnan valmistelua

Uutta ARTTU2-ohjelmasta. Väestörakenne ja -kehitys ARTTU2-tutkimuskunnissa ARTTU2-TUTKIMUSOHJELMAN JULKAISUSARJA NRO 2/2017

Ennakkotuloksia Kuntalaiskyselystä 2017

Yleistä ARTTU2-tutkimusohjelmasta

ARTTU2: Kunnissa toteutettujen ja tulevien uudistusten arviointitutkimusohjelma

Kunnissa toteutettujen ja tulevien uudistusten tutkimusohjelma (ART- TU2)

Asukkaiden itsehallinto ja maakuntavaalit

Maistiaisia syksyn 2011 ARTTU-kuntalaiskyselystä

SIVISTYSKUNNAN LÄHTÖKOHDAT JA TOIMINTAEDELLYTYKSEN KUNTA- JA PAIKALLISTALOUDEN NÄKÖKULMA Lukiokoulutus

Päätöksenteko ja valtasuhteet ARTTU2- kunnissa päättäjätutkimuksen valossa. ARTTU2 kuntaseminaari 1/2016 Helsinki Siv Sandberg, Åbo Akademi

Käyttänyt palvelua, % vastanneista

Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Kuntalaistutkimus 2011

Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008

Kuntalaistutkimus 2011

Uutta ARTTU2-ohjelmasta

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Osallistaako kunta, osallistuuko kuntalainen?

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Uutta ARTTU2-ohjelmasta

Sipoo. Kunnallisia palveluja koskevat kysymykset Valitse kunta tästä. Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaiskyselyt 2008 ja 2011

Kunnanvaltuutetut EU-vaaliehdokkaina 2019

Otos, lkm Vastanneet, lkm % Otos, lkm Vast. lkm % , ,4. ARTTU-Tutkimuskunnat. Siilinjärvi.

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

Uutta ARTTU2-ohjelmasta

Johdatus ARTTU-ohjelman välitulosraportointiin. Marianne Pekola-Sjöblom Tutkimuspäällikkö Kuntaliitto

ARTTU-VILU Päättäjätutkimus Luottamushenkilö- ja viranhaltijakysely 2010

Uutta ARTTU2-ohjelmasta

Kuntavaalit 2017: Äänestysaktiivisuus ja sen muutokset Manner-Suomen kunnissa

Paneelikeskustelu: Kuntien eriytyvä kehitys riskit ja mahdollisuudet. Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Uutta ARTTU2-ohjelmasta

2011 Otos, lkm Vastanneet, lkm % Otos, lkm Vast. lkm % , ,1. Tutkimuskunnat

Yleistä ARTTU2-tutkimusohjelmasta

Luottamushenkilö- vai viranhaltijavetoiset kunnat? Alueellinen ARTTU-kuntaseminaari Kuopiossa Siv Sandberg, Åbo Akademi

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Uutta ARTTU2-ohjelmasta. ARTTU2-kuntien sote-polkuja. Sosiaali- ja terveydenhuollon perustason organisointimallit ARTTU2-kunnissa

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Tietoja kuntalais- ja valtuustoaloitteista, oikaisuvaatimuksista ja kunnallisvalituksista

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

ARTTU-Alueseminaari Seinäjoki

Kuntalaiskysely 2008 ja Osallistumista ja vaikuttamista koskevat kysymykset 2008 & ARTTU kunnat (N=65) 2011 ARTTU kunnat (N=40)

Kuntaliiton syksyllä 2008 tekemään kyselytutkimukseen vastasi kuntalaista eri puolilta Suomea.

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli asukkaan kaupungit

Uutta ARTTU2-ohjelmasta

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Vimpeli Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Yhteinen Tampere - näköalojen kaupunki strategian toteutuminen

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

I ARTTU-kuntalaistutkimuksen satoa

DEMOKRATIAPÄIVÄ

Osatuloksia ARTTU2 -tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2015

Kuntalaistutkimus 2011

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki ,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

Sosiaali- ja terveyspalvelut kunta- ja palvelurakenneuudistuksissa SOTEPA Sosiaali- ja terveyspalvelut Paras-hankkeessa.

ARTTU Kuntalaistutkimus 2011 Tutkimus kuntalaisten osallistumisesta ja vaikuttamisesta sekä niihin liittyvistä muutoksista vuosina

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

Transkriptio:

Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2017: Kysymysmuotoilu: Monissa kunnissa on käynnissä palveluihin liittyviä uudistuksia. Miten tärkeänä pidät seuraavia asioita oman kuntasi näkökulmasta? Arvioi asteikolla 1-5; 1=ei lainkaan tärkeätä, 5=erittäin tärkeätä. Palvelujen käyttäjien ottaminen mukaan kunnan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö S-posti: etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi Twitter: @M_PekolaSjöblom Lokakuu 2017

Kuntalaisten näkemykset kysymyksen Palvelujen käyttäjien ottaminen mukaan kunnan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen tärkeydestä. Vastausten %-jakaumat vuonna 2017. (n=11 440) ei lainkaan tärkeätä 2 % vähän tärkeätä 6 % erittäin tärkeätä; 29 % neutraali arvio % melko tärkeätä 37 % 2

Kuntalaisten näkemykset kysymyksen Palvelujen käyttäjien ottaminen mukaan kunnan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen tärkeydestä. Vastausten %-jakaumat vuosina 2015 ja 2017. 100 90 0 70 60 50 40 30 20 10 0 2015 2017 tärkeätä (4+5) neutraali (3) ei tärkeätä (1+2) N-2015= 11 94; N-2017= 11 440. MPS / lokakuu 2017 3

Kuntalaisten näkemykset kysymyksen Palvelujen käyttäjien ottaminen mukaan kunnan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen tärkeydestä. Vastausten %-jakaumat ikäluokittain vuonna 2017. (N=11 440) 1-29 v. 64 31 5 30-39 v. 70 24 6 40-49 v. 67 27 6 50-59 v. 27 7 60-69 v. 70+ v. 65 25 10 KAIKKI 0 10 20 30 40 50 60 70 0 90 100 tärkeätä (4+5) neutraali (3) ei tärkeätä (1+2) 4

Kuntalaisten näkemykset kysymyksen Palvelujen käyttäjien ottaminen mukaan kunnan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen tärkeydestä. vuonna 2017 (N max 11 440) Vastaajan sukupuoli: Naisista 69 % ja miehistä 62 % pitää melko tai erittäin tärkeänä. Vastaajan äidinkieli: Suomenkielisistä vastaajista 67 % ja ruotsinkielisistä 60 % pitää melko tai erittäin tärkeänä. 5

Kuntalaisten näkemykset kysymyksen Palvelujen käyttäjien ottaminen mukaan kunnan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen tärkeydestä. Vastausten %-jakaumat kuntakokoluokittain vuonna 2017. (N=11 600) alle 5 000 as. 65 2 7 5 000-10 000 as. 64 27 9 10 001-20 000 as. 65 29 6 20 001-50 000 as. 65 27 50 001-100 000 as. yli 100 000 as. 6 25 7 KAIKKI 0 10 20 30 40 50 60 70 0 90 100 tärkeätä (4+5) neutraali (3) ei tärkeätä (1+2) 6

Kuntalaisten näkemykset kysymyksen Palvelujen käyttäjien ottaminen mukaan kunnan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen tärkeydestä. Vastausten %-jakaumat ARTTU2-tutkimuskunnissa vuonna 2017. (N=11 440) Kankaanpää Oulu Lempäälä Pudasjärvi Liperi Petäjävesi Kurikka Jyväskylä Säkylä Tampere Tornio Kotka Kokkola Hattula Hämeenlinna Vantaa Rautalampi Sipoo Vaasa Lappeenranta Espoo Mikkeli Salo Hollola Turku Inari Keuruu Keitele Paltamo Vimpeli Kemiönsaari Mustasaari Nivala Parkano Vöyri Askola Hirvensalmi Raisio Raasepori Kuusamo 5 60 60 60 60 61 61 62 62 63 63 64 64 64 65 65 65 65 65 67 67 67 67 67 67 6 6 6 69 69 70 71 71 71 7275 25 2730 27 27 27 2 2 29 30 2931 34 25 31 3234 33 3032 24 25 23 24 24 25 24 25 21 222220 24 756 9 5 9 9 3 97 9 10 9 7 9 6 4 14 5 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 0 % 90 % 100 % 10 99 9 5 76 tärkeätä (4+5) neutraali (3) ei tärkeätä (1+2)

Kuntalaistutkimus 2017 Postikysely 32 450 kuntalaiselle maalis-toukokuussa 2017. Vastanneita 11 56 ja Vastausprosentti 36,5 %. Kohdejoukkona kuntalaisotokset 40 kunnassa. Kuntakohtaisia tuloksia on saatavissa seuraavista kunnista: Askola, Espoo, Hattula, Hirvensalmi, Hollola, Hämeenlinna, Inari, Jyväskylä, Kankaanpää, Keitele, Kemiönsaari, Keuruu, Kokkola, Kotka, Kurikka, Kuusamo, Lappeenranta, Lempäälä, Liperi, Mikkeli, Mustasaari, Nivala, Oulu, Paltamo, Parkano, Petäjävesi, Pudasjärvi, Raasepori, Raisio, Rautalampi, Salo, Sipoo, Säkylä, Tampere, Tornio, Turku, Vaasa, Vantaa, Vimpeli, Vöyri. Tutkimuskuntien väestörakenne ja muut ominaisuudet yhdessä muodostavat edustavan otoksen koko maasta. Jatkoa ARTTU2-, Paras-ARTTU- ja KuntaSuomi 2004 tutkimusohjelmien kuntalaiskyselyille v. 1996 2015. 1996 (n=15 190), 2000 (n=13 99), 2004 (n=13 120), 200 (n=13 030), 2011 (n=11 ) ja 2015 (n=12 576). Lisätietoja: www.kuntaliitto.fi/arttu2 www.kommunforbundet.fi/arttu2

ARTTU2-ohjelman tutkimuskunnat (2014-201) Yhteensä 40 erikokoista ja tyyppistä kuntaa eri puolilta Suomea, jotka muodostavat edustavan otoksen maamme kuntakentästä. Kuntakokoluokka Alle 5000 as. 5000 10 000 as. 10 001 20 000 as. 20 001 50 000 as. 50 001 100 000 as. yli 100 000 as. Kunnat Hirvensalmi, Keitele, Paltamo, Petäjävesi, Rautalampi, Vimpeli Askola*, Hattula, Inari, Kemiönsaari, Parkano, Pudasjärvi, Säkylä*, Vöyri Kuusamo, Kankaanpää, Keuruu, Liperi, Nivala, Mustasaari, Sipoo Hollola, Kokkola, Kurikka*, Lempäälä, Raasepori, Raisio, Tornio Hämeenlinna, Kotka, Lappeenranta, Mikkeli, Salo, Vaasa Espoo, Jyväskylä, Oulu, Tampere, Turku, Vantaa *siirtynyt tutkimuskauden aikana suurempaan kokoluokkaan väestömäärän kasvun seurauksena MPS lokakuu 2017 9