EU- Daphnen rahoittama (n. 730 000 ) 2-vuotinen, Oulun yliopiston nais- ja sukupuolentutkimus koordinoi Välittämisen pedagogiikan ja väkivallan tunnistamiseen, puuttumiseen ja ennaltaehkäisyyn tarkoitettujen välineiden ja toimintamallin kehittäminen Mukana asiantuntijoita yhdeksästä eri maasta Kolme pilottikohdetta: Oulu, Parma ja Reykjavik
Lapsen oikeus turvalliseen kasvu- ja oppimisympäristöön Perusopetuslaki 29., Lukiolaki 21., Laki ammatillisesta koulutuksesta 28. Kiusaaminen monessa maassa kielletty lainsäädännössä, muttei Suomessa
Väkivallan jatkumo kasvatusorganisaatioissa Kiusaaminen Satunnainen vahingoittamin en Kiusoittelu Tasaveroinen toiminta
Väkivalta ALLIESin näkökulmasta mikä tahansa toiminta, jolla on alistava tai vähättelevä vaikutus toiseen tai toisiin, olipa teko fyysinen tai ei(sunnari ym. 2002, 2003)
Väkivallan normalisoituminen vihamielisen, painostavan tai epämiellyttävän ympäristön luominen huumori joka tapahtuu toisen kustannuksella, jonkun toisen pilkallinen matkiminen, epämiellyttävät tai vähättelevät performanssit huijaus, huiputtaminen, neuvottelu, painostaminen epäedullisiin rooleihin leikeissä ja peleissä kontrollointi esim. oikeanlaisten vaatteiden tai tavaroiden suhteen, väkivallan uhka: ei ole varaa hankkia tai olla jotain mitä muut, koska vähättely saattaa kohdistua itseen kulttuuriset sukupuolirooleihin liittyvät odotukset, esim. leikkitappelut ja ulkonäköpaineet
Kaikki ovat erilaisia, mutta ongelmia alkaa syntyä siinä vaiheessa kun paremmuusajattelu astuu näyttämölle Esim. vaalea/tumma iho; jääkiekko/baletti jne. Eriarvoisuutta ruokkii näiden asettaminen hierarkioihin, paremmuusjärjestykseen
Väkivallasta välittämiseen Väkivalta ja välittäminen, rakkaus ja julmuus ihmisen potentiaalissa: kumpaa ruokkii, se kasvaa ALLIESissa pyritään tunnistamaan sellaisia väkivallan muotoja, jotka helposti normalisoituvat ja jäävät huomioimatta varhainen puuttuminen Ritaharjussa
Tulokulmana Ritaharjun visio Ritaharjun talo on tulevaisuuden kyläyhteisö, jossa innostus ja ilo, toisten arvostaminen, turvallisuus sekä yhdessä tekeminen tukevat elinikäistä kasvua, hyvinvointia ja oppimista
Lapsiryhmätaso - Esikouluryhmä -Väkivallattoman pedagogiikan kehittäminen yhteistyötahojen kanssa - välineet väkivallan ja lapsen pahoinvoinnin tunnistamiseen opettajalle, terveydenhoitajalle ja vanhemmille - vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö (mm. vanhempainneuvosto, vanhempainillat)
Ritaharjun monitoimitalon taso Henkilöstön sitouttaminen yhdenvertaisuuden periaatteeseen, yhteisöllisyyteen ja kasvatuskumppanuuteen väkivallan vastaisen suunnitelman kehittäminen Koulutusta tietoisuuden herättämiseksi ja välineiden tarjoamiseksi (valtakysymykset, väkivallan ennaltaehkäiseminen, konfliktinratkaisu ja varhainen puuttuminen) Koulutussisältöjen kehittäminen verkkopohjaiseen oppimisympäristöön ja koulutuksen tarjoaminen: mm. Väkivallasta välittämiseen - web-opintokokonaisuus Oppilashuoltotyön jatkuva kehittäminen Verkostoituminen ja yhteistyö yliopiston ja kolmannen sektorin kanssa yhteisöllisyyden ja väkivallattoman oppimisympäristön kehittämiseksi Kasvatuskumppanuuden kehittäminen vanhempien kanssa, tukea vanhemmuuteen
Allies käytännössä Esikoulupilotti syksyllä 2011 yhdessä ryhmässä, mutta yhteistyössä 0-2 solun kanssa Intervention vaikuttavuutta lisää koko yhteisön pitkäjänteinen kehittäminen yhteisöllisyyden, väkivallattomuuden ja yhdenvertaisuuden suunnassa Yhteistyö monitoimitalon sisällä sekä sidosryhmien kanssa (mm. vanhemmat, isovanhemmat, kolmas sektori, yliopisto, yritykset ja muut verkostot)
Esimerkkejä toiminnasta: -Esikoulupilotti -3 välinettä kehitteillä varhaisen puuttumisen edistämiseksi - Perhekahvila -Isäryhmä IISI -Kylämummi ja -vaaritoiminta - Henkilökunnan ja vanhempien tietoisuuden lisääminen väkivallan ennaltaehkäisystä -Konsultointi kiusaamiseen ja muuhun väärinkohteluun liittyvissä asioissa -Turvallisuutta lisäävän toimintamallin kehittäminen yhteistyössä henkilökunnan kanssa (mm. Kiva, Parkki, Verso, Kasvatuskeskustelu mallien sovellettavuus Ritaharjuun) - Oppilashuoltotyön innovaatiot, esim. Velhokoulu