Ympäristölautakunta 30 13.03.2012 Kaupunginhallitus 117 02.04.2012 Ympäristölautakunta 66 27.05.2014 Tekninen lautakunta 73 20.08.2014 Ympäristölautakunta 9 26.01.2016 Ympäristölautakunta 137 25.10.2016 Kaupunginhallitus 33 06.02.2017 Kaupunginhallitus 43 13.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS LEHDISTÖ-VARIKKO-ORIAHDE 107/62.622/2014 Ympäristölautakunta 13.03.2012 30 Kaupunginvaltuuston hyväksymän talousarvion liitteenä olevassa kaavoitusohjelmassa on vuodelle 2012 merkitty asemakaavan laatiminen entisen Oriveden asevarikon alueelle. Kaavan suunnittelun ohjelmoinnin yhteydes sä on todettu, että aluetta olisi syytä laajentaa käsittämään kantatien 58 län sipuolista aluetta laajemminkin. Oriahteen asuntoalueen kaava on suurelta osin vanhentunut ja myös osa Lehdistön yritysaluetta voitaisiin käsitellä samassa yhteydessä. Samalla voitaisiin ottaa huomioon myös valtatietä 9 ja kantatietä 58 koskevat uudet suunnitelmat ja selvitykset. Tältä pohjalta on hanketta varten laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka on liitteenä kokoukseen osallistuville. Sen liitteenä on mm. kartta, jossa on suunnittelualueen likimääräinen rajaus. Suunnitelma sisältää myös alustavat tavoitteet. Maankäyttöinsinöörin ehdotus: Ympäristölautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle seuraavaa: 1. Alueelle, jonka likimääräinen rajaus on osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) liitteenä, laaditaan asemakaava ja asemakaavan muutos. 2. Kaavahankkeen vireilletulosta ilmoitetaan MRL 63 :n mukaisesti julkaisemalla ilmoitus Oriveden Sanomat -lehdessä sekä kaupungin ilmoitustaululla ja kaupungin internet-sivuilla. 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaehdotus sekä alustava kaavaluonnos lähetetään osallisille kuulemista varten. - - - - - - - - - - - - - - - Kaupunginhallitus 02.04.2012 117 Laadittu osallistumis- ja arviointi suun ni tel ma, jo ka on liit tee nä ko kouk seen
osallistuville. Sen liitteenä on mm. kart ta, jos sa on suun nit telu alu een likimääräinen rajaus. Suunnitelma sisältää myös alus tavat ta voit teet. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus hyväksyy 1. Alueelle, jonka likimääräinen rajaus on osallistumis- ja ar viointisuunnitelman (OAS) liitteenä, laaditaan asemakaava ja asemakaavan muutos. 2. Kaavahankkeen vireilletulosta ilmoitetaan MRL 63 :n mukaisesti julkaisemalla ilmoitus Oriveden Sanomat -lehdessä sekä kaupungin ilmoitustaululla ja kaupungin internet-sivuilla. 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaehdotus sekä alustava kaavaluonnos lähetetään osallisille kuulemista varten. Merkittiin, että kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Jussi Järvinen poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Merkittiin, että maankäyttöinsinööri Päivi Valkama oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana. - - - - - - - - - - - - - - Ympäristölautakunta 27.05.2014 66 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja alustava kaavaluonnos ovat olleet näh tä vil lä 4.-21.5.2012. Viranomaisneuvottelu on pidetty 21.6.2012. Vi ranomais neu vot te lus sa on edellytetty hankkeesta lisäselvityksiä. Näitä on laadit tu siten, että arkeologinen inventointi on valmistunut vuonna 2012 ja vähit täis kau pan palveluverkkoselvitys vuonna 2013. Liikenneselvitys on valmis tu nut tammikuussa 2014. Kulttuuriympäristöselvityksestä on pyydetty tar jouk sia huhtikuussa 2014. Tähän mennessä saadun palautteen ja tehtyjen selvitysten perusteella alus tavaa kaavaluonnosta on tarkistettu ja täydennetty. Liitteinä kokoukseen osallistuville ovat kaavaluonnoskartta ja ote lii ken nesel vi tyk ses tä. Maankäyttöinsinöörin ehdotus: Ympäristölautakunta päättää: 1. asettaa kaavaluonnoksen nähtäville MRA 30 :n mukaisesti 14 päivän ajak si. 2. pyytää kaavaluonnoksesta teknisen lautakunnan lausunnon.
Käsittely: Ympäristölautakunta kävi asiasta laajan yleiskeskustelun. Päätös: Ympäristölautakunta päätti: 1. asettaa kaavaluonnoksen nähtäville MRA 30 :n mukaisesti 14 päivän ajaksi. 2. pyytää kaavaluonnoksesta teknisen lautakunnan lausunnon ja pyytää teknistä lautakuntaa toimittamaan lausuntonsa liitteenä tyyppipoikkeusleikkauksia kaavaluonnokseen sisältyvistä kaduista esimerkiksi Ahteentie ja Pikkukaari. - - - - - - - - - - - - - - - Tekninen lautakunta 20.08.2014 73 Suunniteltu asemakaava-alueen katuverkon jäsentely poistaa tarpeettoman läpiajoliikenteen asuntokaduilta ja erottaa kasvavan Varikon teollisuusalueen liikennöinnin alueen muusta liikenteestä sekä parantaa asuntokatujen liikenneturvallisuutta ja selkeyttää koko alueen liikennöintiä. Kantatie 58, Kaislahdentien ja Tampereentien liittymään on valtatie 9 Tampere-Orivesi -välin yleissuunnitelmassa osoitettu kiertoliittymä ja linja-autopysäkki kiertoliittymästä Tampereentien puolelle. Laadittavaan asemakaavaan olisi hyvä osoittaa erillisellä merkinnällä kevyen liikenteen yhteys Pohjoiskaaren kadulta EV-alueen kautta Tampereentien linja-autopysäkille. Liitteinä kokoukseen osallistuville ovat kaavaluonnoskartta määräyksineen ja luonnokset tyyppipoikkileikkauksista Ahteentielle ja Pikkukaareen sekä tyyppipoikkileikkaus Ruovedentielle. Teknisen johtajan ehdotus: Tekninen lautakunta päättää lausua asemakaava ja asemakaavan muutos Lehdistö-Varikko-Oriahde asemakaavaluonnoksesta seuraavaa: 1. Suunniteltu asemakaava-alueen katuverkon jäsentely poistaa tarpeettoman läpiajoliikenteen asuntokaduilta ja erottaa kasvavan Varikon teollisuusalueen liikennöinnin alueen muusta liikenteestä sekä parantaa asuntokatujen liikenneturvallisuutta ja selkeyttää koko alueen liikennöintiä. 2. Kantatie 58, Kaislahdentien ja Tampereentien liittymään on valtatie 9 Tampere-Orivesi -välin yleissuunnitelmassa osoitettu kiertoliittymä ja linja-autopysäkki kiertoliittymästä Tampereentien puolelle. Laadittavaan asemakaavaan olisi hyvä osoittaa erillisellä merkinnällä kevyen liikenteen yhteys Pohjoiskaaren kadulta EV-alueen kautta Tampereentien linja-autopysäkille. 3. Tekninen lautakunta toimittaa ympäristölautakunnalle luonnokset
Ympäristölautakunta 26.01.2016 9 tyyppipoikkileikkauksista Ahteentielle ja Pikkukaareen sekä tyyppipoikkileikkaus Ruovedentielle. - - - - - - - - - - - - - - - Kaavahanketta koskeva kulttuuriympäristöselvitys on valmistunut. Sen johdosta kaavaa on täydennetty kulttuuriympäristöä koskevilla merkinnöillä. Teknisen lautakunnan lausunto on saatu ja se löytyy edellä olevasta tekstistä. Kaavaluonnoksesta on lisäksi tullut nähtävilläolon aikana huomautuksia, joihin on laadittu vastineet. Lisäksi kaava-aluetta on jonkin verran laajennettu. Kaavahanketta esitellään lähemmin kokouksessa. Liitteinä kokoukseen osallistuville ovat uusi kaavaluonnoskartta sekä lausuntojen ja huomautusten yhdistelmä vastineineen ja teknisen lautakunnan toimittamat tyyppipoikkileikkausluonnokset. Maankäyttöinsinöörin ehdotus: Ympäristölautakunta päättää: 1. hyväksyä laaditut vastineet. 2. asettaa laajennetun ja täydennetyn kaavaluonnoksen nähtäville 14 päivän ajaksi. 3. antaa maankäyttöinsinöörin tehtäväksi järjestää kaavasta yhdessä viranomaisten kanssa työneuvottelun. 4. mikäli työneuvottelun jälkeen nähdään tarpeelliseksi, pyytää viranomaisten alustavia lausuntoja kaavaluonnoksesta. Käsittely: Keskustelun aikana jäsen Mika Taipalus teki jäsen Henry Ingraeuksen ja jäsen Anne-Mari Bankowskin kannattamana maankäyttöinsinöörin ehdotuksesta poikkeavan seuraavan ehdotuksen: Asemakaavaluonnos ja asemakaavan muutosluonnos Lehdistö-Varikko-Oriahde palautetaan valmisteluun odottamaan toukokuun lopulla 2016 valmistuvan Tampere-Orivesi kehityskäytäväselvityksen ehdotuksia mm. joukkoliikenteen kehittämisen näkökulmasta, jotta mahdolliset kaavaan vaikuttavat tulokset voidaan huomioida riittävän aikaisessa vaiheessa kaavaprosessia. Koska oli tehty kannatettu maankäyttöinsinöörin ehdotuksesta poikkeava ehdotus, totesi puheenjohtaja, että suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka
- - - - - - - - - - - - - - - Ympäristölautakunta 25.10.2016 137 kannattavat maankäyttöinsinöörin ehdotusta, äänestävät jaa ja jäsen Mika Taipaluksen ehdotusta ei. Kädennostoäänestyksessä annettiin 2 "jaa"-ääntä (varapuheenjohtaja Jari Talasniemi ja jäsen Tarmo Viskari) ja 5 "ei"-ääntä (puheenjohtaja Sini Kahilaniemi, jäsenet Anne-Mari Bankowski, Henry Ingraeus, Mika Taipalus ja varajäsen Irmeli Hirvonen). Päätös: Puheenjohtaja totesi ympäristölautakunnan päätökseksi tulleen jäsen Mika Taipaluksen ehdotuksen: Asemakaavaluonnos ja asemakaavan muutosluonnos Lehdistö-Varikko-Oriahde palautetaan valmisteluun odottamaan toukokuun lopulla 2016 valmistuvan Tampere-Orivesi kehityskäytäväselvityksen ehdotuksia mm. joukkoliikenteen kehittämisen näkökulmasta, jotta mahdolliset kaavaan vaikuttavat tulokset voidaan huomioida riittävän aikaisessa vaiheessa kaavaprosessia. Merkittiin, että käsiteltäessä kaavaluonnoksesta tulleita huomautuksia ja niihin laadittuja vastineita ympäristölautakunnan jäsen Mika Taipalus poistui esteellisenä kokouksesta kaavaluonnoksesta jättämänsä huomautuksen ja siihen laaditun vastineen käsittelyn ajaksi. Vuosille 2016-2019 hyväksytyn MAL-sopimuksen mukaisia hankkeita ovat Ori ve del lä kiertoliittymä vt 9 rampin ja kt 66 liittymään sekä siihen liittyvät lin ja-au to py sä kit ja liityntäpysäköinti sekä toinen kiertoliittymä kt 58 ja Opin tien liittymään. Näitä koskeva tie- ja rakennussuunnitelmien laadinta on käynnistynyt. Suunnittelun yhteydessä on todettu, että suunnitelmat edellyt tä vät myös asemakaavan muuttamista. Kaavan muutokset olisi järkevintä yh dis tää Lehdistö-Varikko-Oriahteen kaavahankkeeseen sitä laajentamalla. Jot ta kaavaluonnosta voitaisiin esitellä yhdessä kiertoliittymäsuunnitelmien kans sa, tulee kaavaluonnos käsitellä lokakuun aikana. Kaavahanketta esitellään lähemmin kokouksessa. Liitteinä kokoukseen osallistuville ovat uusi kaavaluonnoskartta sekä lausun to jen ja huomautusten yhdistelmä vastineineen. Maankäyttöinsinöörin ehdotus: Ympäristölautakunta päättää hyväksyä laa di tut vastineet ja esittää kaupunginhallitukselle seuraavaa: 1. kaupunginhallitus päättää asettaa laajennetun kaavaluonnoksen nähtäville 14 päivän ajaksi ja esiteltäväksi yhdessä kiertoliittymäsuunnitelmien kanssa marraskuussa pidettävässä yleisötilaisuudessa
2. kaupunginhallitus antaa maankäyttöinsinöörin tehtäväksi järjestää kaavasta yhdessä viranomaisten kanssa työneuvottelun ja pyytää viranomaisten lausuntoja kaavaluonnoksesta, mikäli se työneuvottelussa nähdään tarpeelliseksi Maankäyttöinsinöörin kokouksessa tekemä muutos päätösehdotukseen: Ympäristölautakunta päättää: 1. hyväksyä laa di tut vastineet 2. hyväksyä kaavaluonnoksen esiteltäväksi yhdessä kiertoliittymäsuunnitelmien kanssa 3. todeta, että varsinainen nähtäville asetettava kaavaluonnos tuodaan ympäristölautakunnan käsittelyyn myöhemmin - - - - - - - - - - - - - - - Kaupunginhallitus 06.02.2017 33 Kiertoliittymäsuunnitelmia on esitelty kaupunginhallituksessa 16.1.2017. Täl löin kaupunginhallitus on todennut, että kaavan osalta asia käsitellään vie lä erikseen kaupunginhallituksessa. Kiertoliittymiä koskeva tiesuunnitelma on tarkoitus asettaa nähtäville 16.helmikuuta al kaen. Tavoitteena on, että myös kaavaluonnos saataisiin samaan aikaan näh tä vil le. Kaava-alueen pohjoisosan aiemman nähtävilläolon aikana saapuneet huomau tuk set ja niihin laaditut vastineet on jo käsitelty ym pä ris tö lau ta kun nas sa ja lähetetty asianosaisille. Tämän jälkeen tiesuunnittelu on tuonut joi ta kin muu tok sia tilanteeseen. Esi mer kik si valtatien pohjoisen rampin poh jois puolel le suunniteltu me lu val li on sijoitettu kokonaan maantiealueelle (LT), jolloin kaavaan aiemmin suun ni tel tu suojaviheralue (EV) on poistettu. Ym päris tön kannalta tämä on kui ten kin lähinnä tekninen muutos, koska alu eel le jo ka tapauksessa on suunniteltu sijoitettavaksi meluvalli viheralueineen. Liitteinä kokoukseen osallistuville - kaavaluonnoskartta sekä huo mau tus ten ja vastineiden yhdistelmä. - lii ken ne sel vi tys ja rakennetun ympäristön inventointi - teknisen johtajan ja kunnallistekniikan päällikön kommentit Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää: - merkitä tiedoksi kaavaluonnoksen esittelyn - käydä jatkovalmistelusta lähetekeskustelun ottaen huomioon ym pä ris tö lauta kun nan päätöksen 25.11.2016.
- ehdotusta täydennetään kokouksessa Kaupunginjohtajan kokouksessa tekemä päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää jättää asian pöydälle lisäselvitysten saamiseksi. Merkittiin, että maankäyttöinsinööri Päivi Valkama ja tekninen johtaja Ant ti Jortikka olivat asiantuntijoina paikalla asian käsittelyn aikana. - - - - - - - - - - - - - - Kaupunginhallitus 13.02.2017 43 Ely-keskuksesta on pyydetty selvitys kokoukseen mennessä kiertoliittymien to teu tus ai ka tau lus ta erityisesti, että onko tarkoituksenmukaisinta toteuttaa mo lem mat liittymät vuonna 2018 ja että valtion rahoitus voidaan siirtää molem pien kiertoliittyminen osalta vuoteen 2018. Tämä vaikuttaa kaa voi tuk sen aikatauluun. Kokouksessa tehty lisäys: Todettiin, että "Pirkanmaan ELY-keskus esittää kannanottonaan kantatien 58 kier to liit ty mien toteuttamisesta seuraavaa: Tiesuunnitelman mukainen hanke voidaan toteuttaa ko ko nai suu dessaan vuoden 2018 aikana. ELY-keskus varautuu kyseiseen hankkeeseen maksimissaan 750 000 :n summalla. Oriveden kaupungin tulee osallistua hankkeen kus tannuk siin vähintään saman suuruisella summalla." Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää: - merkitä tiedoksi edellä esitetyn. - ehdotusta täydennetään kokouksessa Ely:ltä saatavaan selvitykseen pe rustuen. Kaupunginjohtajan kokouksessa tekemä lisäys päätösehdotukseen: Kaupunginhallitus päättää
- palauttaa kaavaluonnoksen uudelleen valmisteltavaksi, - esittää, että tekninen lautakunta käsittelee teknisen johtajan ja kun nal listek nii kan päällikön kaavaluonnoksesta 27.1.2017 antamat kommentit ja antaa uu den lausunnon ympäristölautakunnalle, - esittää, että ympäristölautakunta käsittelee kaavaluonnoksen uudelleen. - - - - - - - - - - - - - -