ISONKYRON KUNTA Tarkastuslautakunta. ISONKYRON KUn\ TA SAAPUN{.JT. o3 -û5- zutf. Dn ro. 3 ißfu ARVIOINTIKERTOMUS 2016

Samankaltaiset tiedostot
ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2016

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

Oheismateriaali yt / ^

Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin.

MAL-AIESOPIMUKSEN SEURANTA

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Kuntien energiatehokkuussopimus Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

VUOSI 2020 ENONTEKIÖLLÄ Kunnanjohtajan talousarvioesityksen yhteenveto. Kunnanjohtaja

SAK ry Ohje 1 (3) Liitto- ja jäsenpalveluosasto Esko Grekelä/Anitta Leikos

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

Kunta HYTE. HYTE-toimijoiden työkokous

Basware Konsernitilinpäätös Forum Ajankohtaista pörssiyhtiön raportoinnissa

LOPEN VUOKRATALOT OY LIITE 1 ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO 1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys

Omaishoitajienkuntoutuskurssit

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Palvelualan yleinen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiantuotannon toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Palvelujen tuottaja ja toinen sopijaosapuoli on Eteva kuntayhtymä

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2015 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille , sosiaali- ja terveystoimi (Kh/Kv)

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Taloussuunnitelma

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

7901 Rakennuskannan ylläpito

Lausuntopyyntökysely

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous

Muistisairauksia sairastavien aikuisten sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

Hakemuslomake: Kevan työelämän kehittämisraha vuonna 2019

Sydänsairauksia sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit

Liikunta- ja ympäristölautakunnan päätös on kumottava

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

UUTTA VAHVISTUSTA ASIAKASOHJAUKSEEN

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

SYVENTÄVÄ KÄYTÄNNÖN HARJOITTELU - OPINTOKIRJA

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Läsnä Seppänen Hannes puheenjohtaja Matero Riina-Maria talouspäällikkö, sihteeri. Juntunen Johanna varajäsen Kinnunen Pirjo-Riitta jäsen Köngäs Martti

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 4/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 21. Isonkyrön kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

PROJEKTISUUNNITELMA

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiavaltainen teollisuus Metsäteollisuus ry toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Hengityssairautta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Fibromyalgiaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Kattoturvatuotteet - Kattopollarit, talotikkaat, lumiesteet ja katon vaakaturvakiskot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY

SITOVAT TAVOITTEET VUODELLE 2014

PERUSTURV AN TALOUSRAPORTTI TAMMI-LOKAKUU 2013

Teollisuuden yleinen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

Sääntömuutos esitykset

Taloussuunnittelu ja seuranta suhteessa lapsi- ja nuorisopolitiikan tietotarpeisiin Armi Tauriainen Talousarviopäällikkö

Liite Yt 1 / Yhdyskuntatekniikan lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotus

kohde 114, Vuohisaaren syväsataman asemakaavan muutos ja laajennus

Pirkanmaan AluePegasoksen ohjausryhmän kokous

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

KR-Tukefin Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti

Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit

Kalatalousalueen ensimmäinen kokous ja vuosi

Selvitys kolmiportaisen tuen toteutumisesta varhaiskasvatuksessa

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 7/2018 Tarkastuslautakunta Sivu 32. Isonkyrön kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Profiloitumistoimi on se toimi, jolla yliopisto aikoo kehittää valittua profiloitumisaluetta.

From Failand to Winland. Vesiturvallisuuden kokonaisarviointi. Tilakortit päätekijälle: 2. Terveys ja hyvinvointi. Päivitetty: 9.1.

NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 35. Isonkyrön kunnanvirasto, hallituksen kokoushuone

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kehittämistehtävän aihe PaKaste - työskentelyjakso 2011

Lääkehoidon kokonaisuuden hallinta Johanna Lohtander Muutosagentti I & O

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT

OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA

TERVEYSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS Toimikunnan kokoonpano. 2. Toimikunnan toiminta. 3. Tapahtumat VUOSIKERTOMUS 2011 LIITE 2

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiavaltainen teollisuus Elinkeinoelämän Keskusliitto toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Hyvinvointitieto hyvinvointijohtamisen työkaluna. Matti Vähäkuopus Oulun kaupunki

Aika: klo Paikka: kj- huone Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kristiina Hämäläinen Kunnanjohtaja Päivi Rahkonen

Moottoroidun B-ryhmän varjoliitimen koulutusohjelma

Porrastuotejärjestelmät

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 9/2015 Tiina Takala

Alueellinen jätehuoltojaosto

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HENKILÖSTÖN IKÄRAKENNE 8 Vakituisen henkilöstön ikäjakauma toimialoittain

TAPULIKAUPUNGINTIEN ETELÄPUOLI JA MAATULLIN ALA-ASTEEN YMPÄRISTÖ

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa liitetystä ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät osakkeenomistajat.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Oulun kaupungin tukipalveluiden yhteistyöryhmän loppuraportti

Savonlinnan kaupunki 1 (6) TOIMIALOJEN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN SUUNNITELMA VUODELLE 2016

TALOUSARVIOTOIMIKUNNAN EHDOTTAMAT KORJAUKSET

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 7/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 42. Isonkyrön kunnanvirasto, hallituksen kokoushuone

Tyypin 1 diabetesta sairastavien aikuisten ja nuorten ja nuorten aikuisten ja lasten sopeutumisvalmennuskurssit

Transkriptio:

ISONKYRON KUNTA Tarkastuslautakunta ISONKYRON KUn\ TA SAAPUN{.JT 3 -û5- zutf / tfi Dn r 3 ißfu ARVIOINTIKERTOMUS 2016

Sisällysluettel I Yleistä... I l.l Tarkastuslaut kunnan kknpan ja timinta... 1 1.2 Tarkastuslautakunnan tehtävät......2 2 Timinnallisten tavìtteiden tteutuminen......2 3 Taludellisten taviueiden tteutuminen......12 4 Yhteenvet...13

1 Yleistä 1.1 Tarkastuslautakunnan kknpan ja timinta Kunnanvaltuustn timikaudekseen 2013-2016 valitsema tarkastuslautakunta n tilivuden 2016 arviinnin salta timinut seurrnvassa kknpanssa: varsinainenjäsen Karhu Tim Kmsi Armi Knuuttila Lea Killinen Esa varajäsen Ala-Reini Marj Kmsi Mika Kujala Heikhi Hannuksela Hanna Lautakunnan puheenjhtajana n timinut Esa Killinen. Varapuheenjhtajana n timinut Tim Karhu. Pöytäkirjanpitäjänä n timinut Armi Kmsi. Tarkastuslautakunnan esityksestä kunnanvaltuust valitsi kkuksessaan 18.4.2013 Isnkyrön kunnan tilintarkastusyhteisksi KPMG Julkishallinnn Palvelut Oy:n. Vastuunalaisena tilintarkastajana vunna 2016 n timinut JHT, HT Esk Säilä. Tarkastukseen vat tilikaudella sallistuneet myös JHTT Ilari Karhu ja asiantuntija Aleksi Kirsilä. Tarkastuslautakunta päätti valtuustn valtuuttamana kkuksessaan 10.11.2016 $ 3l käyttää tilintarkastusspimuksen ptivudet20lt-2018 Tilivuden 2016 aikana tarkastuslautakunta n kkntunut tilivuden2016 arviinnin merkeissä 3kertaajatilivuden päättymisen jälkeen 3 kertaa. Lautakunta kuuli kkuksissaan kunnanjhtaja Ein Tivlaa, hallintjhtaja Jaana Järvi-Laturia ja timitusjhtaja Art Sjöblmia. Tarkastuslautakunta teki tutustumiskäynnit lämpölaitkselle ja jätevedenpuhdistamlle. Tutustumiskäynnillä tarkastuslautakunta sai timitusjhtajalta hyvän tilannekatsauksen. Mnia asiita li humiitu uudelleen ja timintaan li tehty krjausliikkeitä. Asiihin tarttumalla n saavutettu myös taludellista tulsta timinnan mielekkyyden lisäksi. Tarkastuslautakunta n seurannut kunnanhallituksen ja lautakuntien sekä elinkein- ja kaavitusjastn työskentelyä tutustumalla em. timielinten kkusten pöytäkirjihin.

2 1.2 T arl<astuslautakunnan tehtävät Tarkastuslautakunnan tehtävä n hallinnn ja taluden tarkastamisen järjestäminen (KuntaL l2l.l $), valtuustn päätettävien hallinnn ja taluden tarkastusta kskevien asiiden valmistelu (Kuntal 121.2 $) ja valtuustn asettamien timinnallisten ja taludellisten tavitteiden tteutumisen sekä timinnan tulksellisuuden ja tarkituksenmukaisuuden arviinti (Kuntal- 121.2 $). Mikäli tilintarkastuskertmuksessa n esiteuy muistutus tilivelvlliselle, tarkastuslautakunnan tulee lisäksi hankkia asianmaisen selitys ja kunnanhallituksen lausunt asiasta (Kuntal 125.3 $). Tarkastuslautakunnan tulee arviida taluden tasapaintuksen tteutumista tilikaudella sekä vimassa levan talussuunnitelman riittävy tä, mikäli kunnan taseessa n kattamatnta alijäämää (KuntaL 121.2 $). Mikäli tilintarkastuskertmuksessa n muistutus, valtuust paìittitätarkastuslautakunnan esityksestä timenpiteistä, mihin muistutukset antavat aihetta. 2 Timinnallisten tavitteiden tteutuminen Tarkastuslautakunnan mielestä kunnan keskeiset raprtit, talusarvi ja timintakertmus, mudstavat selkeän kknaisuuden, jsta n vaivatta tdettavissa sekä timinnallisten että taludellisten tavitteiden tteutuminen. Tavitteet vat pääsin realistiselle taslle asetettu ja myös tteutumattmista tavitteista n mainittu timintakertmuksessa. Strategisten tavitteiden rakenne ja jalkauttaminen n muuttunut kunnan talusarvimenettelyssä sen jälkeen, kun strate gia 2025 hyväksyttiin kunnanvaltuustssa 16.6.2016 $ I l. Vud en 2016 talusarvin sisältyy vielä aiempien vusien tapaan 9 strategista tavitetta mittareineen, mutta timintakertmuksessa talusarvin mukaisiin strategisiin tavitteisiin ei le enää palattu. Isnkyrön Asuntvukraus Oy:n vukrataljen kä töaste li vunna20l692,5y(9l,4yvunna 2015). Tarkastuslautakunta pitäa tarkeanä, että vukrataljen krjausvelka ei kasva liian suureksi. Seuraavassa taulukssa esitetään kunnanvaltuustn asettamien sitvien tavitteiden tteutuminen. Tauluksta ilmenee npeasti, että suurin sa tavitteista n tteutunut ja tisaalta myös khdat, missä tavite ei le tteutunut tai sen tteutumista ei vida tilinpåiätösasiakirjan 2016 perusteella arviida. Taulukn arviinti tavitteiden tteutumisesta perustuu valtuustn talusarvissa hyväksymiin tavitteisiin ja kunnanhallituksen timintakertmuksessa vastaamiin tteumiin. Tarkastuslautakunta ei le ttanut arviinnissaan kantaa tavitteiden asettamiseen, muffa

J humauttaa, että taulukka tulkittaessa n humattava, ettà kaikkien tavitteiden salta numeerisen tavitteen tteutuminen ei välttämättä anna ikeaa kuvaa timinnan tavitellusta tilasta. Tältä sin tarkastuslautakunta susittelee tarkistamaan tavitteiden saavuttamisen sittavien mittareiden valinnan. Tisaalta taulukn salta n muistettava, että taulukk ei ta humin pieniäkään vajauksia tavitteiden tteutumisessa. Taulukn symblien värikdit vat seuraavat: O: tavite n tteutunut O: tavite ei le tteutunut?: tavitteen tteutumista ei vi arviida L,\V()l'l'l l'.1:,'l 2l) l(,.1z\ () l l'.1i'l l imlnl.\? Y lt^ish rllinl.i:r lakrus I. Palvelutasn säilyttäminen? 2. Asianhallinnan ja viestinnän edelleenkehittäminen 3. Taluden ajantasainen raprtinti 4. Timivat tietj ärj estelmät 5. Kehityskeskustelujen tteuttaminen O 6. Kulutuspäiviä /hlö l'lli n l<t'i lr rl r i llr i 7. Isnkyrön työttömyysaste

4 8. Yrityskanta 9. Yrityskäynnit (Vasek) I'r' 'r sl rr rvu r h:rllilll I 0. Yksityisten ssiaalipalvel uj en tuttaj ien mäârä Isssakyrössä I l. Yksityisten ssiaalipalvelujen tuttajien määrä yhteensä 12. Päätösten pitävyyttä ikeusasteissa seurataan, pziätökset tteutuvat 99%:sesti. Ssilrir Ii r:r Ivt'lrr I 13. Ssiaalipalvelujen måüiråiaikjen tteutuminen: Erityistä tukea tarvitsevan avuntarpeen selvitys alitetaan viimeistään 7. päivänä,yhteydentsta ja selvitys valmistuu 3 kk:n sisällä 14. Säännöllisen ktipalvelun piirissä 14 % 7 5 - vutta täyttäneistä /lkm 15. Omaishidn tuen piirissä 5 Y 7S-vuttz täyttäneiståvasiakasmätirä 16. Ssiaalipalvelujen måiäråiaikjen tteutuminen: kiireellisen avun tarve arviidaan välittömästi, tteutuu 100 % 17. Ssiaalipalvelujen määråiaikjen tteutuminen: palvelutarpeen arviinnit myös muilla valmistuu 3 kk:n sisällä I 8. Yl i 75 -vuti aita tehstetussa palveluasumi sessa 5-60l /asiakasmäärä I 9. Yli 7 5 -wtiai sta pitkäai kaisessa laitshidssa 3 %/asiakasmäärä 20. Hivasastn käyttöastetavite 93 / I il lt'r'n I r ll lu'\,:t

5 21. Timeentultukipäätökset tehdään 7 arkipäivän sisällä tteutuu 100 % 22. Käreellisissä tilanteissa timeentultukipäätös tehd?iän kahden arkipäivän sisällä yhteydentsta, tteutuu I 000/ 23. Gini-kenin: tulermittari, mitä suurempi Gini-arv, sitä epätasaisempi tuljak n iskyröläisten keskuudessa (0- I 00). 24. Kunnan sittain maksaman työmarkkinatuen piirissä levien 300-1.000 pv työttöm?inä lleiden mliärä pysyy keskimäärin alle 25:ssä 25. Kunnan sittain maksaman työmarkkinatuen piirissä levien yli 1.000 pv työttömänä lleiden määrä pysyy keskimäärin alle 17:ssä 26. Lisäpalkkatukipäätökset 27. Työmarkkinatuen kuntasuus /asukas I cl'r't'r,rlt'u llrrll 28. Kelan sairastavuusindeksi 29. Terveydenhulln edist?imisaktiivisuus (TEA) perusterveydenhullssa, pistemtiärä 30. Erikissairaanhidn sakkpäivät 31. Ylipain % 8 ja 9 lukan ppilaista 3 2. Perusterveydenhul ln avhul ln kaikki låiäkärikäynnil I 000 asukasta 33. Aikuisten mtt avhitkäynnit/l000 l8-v täyttänyttä 34. Psykiatrian laitshidn hitpäiväv 1000 asukasta \'ulll:risli: sr':rirts.j:r lirrl n:rn r lr:r lrr ululr inri

6 35. petustunnit / ppilas ml. erit. p. (0-6) 36. petustunnit / ppilas ml. erit. p. (7-9) 37. petustunnit / piskelija (luki) 38. 60 % man kunnan ikälukasta lukin 39. pintjen surittaminen taviteajassa 40. Hinta peruspetuksessa (0-9 ml. erit.p.) /pp. 4 l. Hinta luki-pinnissa, /pisk. 42. lukikulutuksen arviinti strategian mittareiden mukaisesti? 43. Päiväkti, kkpäivähitpaikat 44. Päivähit, kkpäivähitpaikan hinta /hitpaikka? 45. Ryhmäperhepåiivähitkdit, lukum?iärä 46. Ryhmäperhepäivåihitkdit, kkpäiväpaikat 47. Ktiperhepäivähitajat, hlöä 48. Ktiperhepäivähit, kkpäivähitpaikat

7 49. Avin perhetupa, lapsia O 50. Avin perhetupa, paikkahinta /lapsi 51. turvallisuus- ja pelastussuunnitelmien päivittäminen ja pelastautumisharjitukset kaikilla kuluilla väh. kerran lukuvudessa 52. kehityskeskustelujen tteuttaminen 53. henkilöstön kulutuspäiväv2/hlö/vusi.{ n nr: ll i-.ju uiliuis rt'l rrs 54. Opistn tteutuneet kurssi.lllu liltlrl ii lit' l llt' 55. Asiintikyydityksen järjestäminen määrärahjen puitteissa V:r l:rit-:r i liu I irrt i 56. Liikuntatapahtumat kpl 57. Liikuntatapahtumat hlö 58. Nurtentapahtumat kpl 59. Nurtentapahtumat hlö

8 60. Liikuntasalien vakivurt kpl / viikk 61. Liikuntasalien käyttäjämäärä kpl / vusi 62. Avustettavat nurisseurat 63. Avustettavat I iikuntaseurat 64. Uimahallin kävij äm?iärä 65. Uimahallin tapahtumat 66. Kustannukse! eura/kävij ä hilj:rsl j;r liulllrrul'ilirlri 67.lainamäärä / vusi 68. lainamåüirä / asukas 69. kirjastkäynnit / vusi 70. kirjastkäynnit / asukas 71. Kirjahankinnat / 1.000 asukasta 72. kulttuuritapahtuma / sallistujamlüirä 73. avustettavat kulttuuri- ym. yhdistykset O

9 l t'l.uirltl li lti hiirrlcisliilr irui j:r vk'iscl :tit t't'l 74. Asuntjen vukrausaste> 95 % 75. Asukastyytyväisyys (arvi) > 90 y? 76. Peltjen vukrausaste > 96 Y l it':rsi:rl jlr liil't'rrllt'r :lr'l:il 7 7. Tiev alaistuksen lis?iäminen kunnstamalla tai uusim alla kpll a 78. Kaavateitä ll<rn 79. Hidettavia yksityisteitä, km 80. Avustuskelpisia yksityisteit4 km 8 l. Yksityisteiden hit- ja kunnssapitspimuksia Vesi- j:r vit'ln jil'ilails 82. Talusveden laatupikkeamat, kpl 83. Talusveden jakeluhäiriöiden (yli 60 min) määrä, kpl 84. Vutvesien määrä < 10 Y

l0 85. Tunnuslukuja - vesijhtverkstn pituus 393,56 km O 86. Tunnuslukuja - vesijhtverkstn liittyneitä 2180 kpl 87. Tunnuslukuja - viemäriverkstn liittyneitä 1130 kpl 88. Laskutettu talusvesi, 1.000 m3 89. Talusveden kulutus n. litraa /asukas/vrk 90. Laskutettujätevesi, 1.000 m3.lii Ichur ll 91. Suljetun kaatpaikan näytteiden labratritutkimusten sallittujen raja-arvjen alitus Mcls:ilil:rl 92. Nuren metsän hit >20 ha Itrr kt: n usl:r rli rsl r s.i:r vur rii risliilr inl i 93. Asuinrakennusten rakennusluvat 94. Muut rakennusluvat 95. Ympäristöluvat 96. Lupien käsittelyajat li:r rvr it r s.ja rrril la rrs

ll 97. Rakennuspaikkjen myynti 98. Keskustan sayleiskaavalunnksen valmistuminen ja hyvtiksyminen 99. Asemakaavj en hyväksyminen I 00. Tuulivimasayleiskaava lunns j a hyväksyminen I rrlii r:tlvclut 101. Kunnan kiinteistöjen käyttöaste > 98y 102. Tappita tuttavat kiinteistöt 0 kpl I 03. Omavalvntasuunnitelmien nudattaminen 104. Oiva -valvnnassa paras tuls. "Oivallinen jkaisella 5 keittiöllif'. 105. Siivttava pinta-ala / Työntekijä 106. Ateriaa (kpl) / Työntekijä Taulukk l. Talusarvin 2016 valtuustn asettamien tavitteiden tteutuminen

12 3 Taludellisten tavitteiden tteutuminen Kunnan øludelliset tavitteet tteutuivat jälleen erinmaisesti. Vusikate ylsi melkein klmeen miljnaan eurn. Talusarvin ei tarvinnut tehdä muutksia tilivuden aikana. Kunl:l Timintakate lr)ii 2t)II l0l] 2t)t-f lr)i5 l0t6 t.\ z,7-23 959-24 734-25 583-25 027-25 534-2s 389-27 035 Vusikate I 199 1 054 9s3 2 157 2228 2943 I 499 Pistt Tilikauden tuls Pistern muuts Ali-/ylijåiämä Kumulatiivinen edellisen tilikauden ja tilikauden ylilalijäämâ. 62s 708 I 139 241 I t28 I 136 I 183 574 509-186 916 1 100 1 807 316 6l 5 27 635 5t4-160 916 1 100 I 807 316 4 356 4870 4 455 s 626 6 531 8 338 I 654 Taulukk 2. Isnkyrön tulslaskelmat 20ll-2016 ja talusarvi 2017. Yllä leva taulukk sittaa, että viimeiset kuusi vutta kunnan taludessa vat lleet ylijäämäisiä lukuun ttamatta vutta 2013. Kun taseen edellisten tilikausien ylijaämiâ krjattiin eräillä aikaisempien tilikausien virheitä kskevilla ikaisuilla, taseessa n nyt 31.12.2016 kumulatiivisia ylijåiämiä yhteensä 8,3 miljna^a eura. Vuden 2016 psitiivisen tulksen taustalla n vaftinsuuksien 0,9 miljnaa eura parempi kertymä ja timintakatteen 'paraneminen 0,2 miljnalla eurlla. Vertult laskivat 0,3 miljnaa eura viime vudesta palaten vuden 2014 taslle. Investinnittteutuivat 1,0 miljnan eurn edestä, kun talusarvin li varattu 2,5 miljnaa eura.

l3 Tuljen ja menjen tasapaina tarkasteltaessa n muistettava, että kunnan tulslaskelma ei anna suraan infrmaatita timinnan tehkkuudesta. Isnkyrön tulverprsentti, 21,5 y, n yli prsenttiyksikön krkeampi kuin kuntien keskimääräinen tulverprsentti. Isnkyrön lainamäärä asukasta khden n pieni: 515 eura/asukas. Kuntaknsernin lainakanta n humattavasti suurempi, 2 509 eura./asukas, mutta sekåiän ei le valtakunnalliseen tasn verrattuna suuri. 4 Yhteenvet Tarkastuslautakunta tteaa kunnan taluden levan nyt tunnuslukujen valssa hyvässä kunnssa. Tarkastuslautakunnan mielestä kunnan taludenpitn tulee jatkssakin kiinnittaa humita. Humiiden suhteellisen krkean verprsentin, erityisen tärkeää n pitää hulen, että kuntalaisten, katsmatta ik iän tai asuinpaikkaan, surittamat vastikkeet vat tasapainssa saatuihin palveluihin nähden. Tarkastuslautakunta n tyytyväinen, että kunnan sisäistä valvntaa ja hallinttapaa n kehitetty. Hyvin laaditut talusarvi, tasekirja ja sisäisen valvnnan hjeistukset vat sisäisen valvnnan näkyvä sa ja kertvat sin siitä, että kunnassa n tehty timenpiteitä sisäisen valvnnan tteutumisen varmistami seksi. Tarkastuslautakunta esitt iä valtuustlle tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvllisille. Isssakyrössä 2. tukkuuta 2017 bt^ Esa Killinen puheenjhtaja Tim Karhu varapuheenjhtaja L{,wrL þcrra1) Armi Kmsi jäsen