TYÖELÄMÄLÄHTÖISEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN

Kirjoittajat TYÖELÄMÄLÄHTÖISEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN TUOTANTOPAINOTTEISEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLINEN LAATUHANKE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU 1

Juhani Keskitalo (toim.) TYÖELÄMÄLÄHTÖISEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN ISBN 951-784-206-6 ISSN 1237-0533 Julkaisu A: 3/2003 JULKAISIJA - PUBLISHER Hämeen ammattikorkeakoulu PL 230, 13101 HÄMEENLINNA puhelin (03) 6461 faksi (03) 646 4259 julkaisut@hamk.fi www.hamk.fi/julkaisut Kannen suunnittelu: HAMK Julkaisut Painopaikka: Saarijärven Offset Oy, Saarijärvi Tämän teoksen kopioiminen on tekijäinoikeuslain (404/61, muut. 897/80) ja valokuvauslain (405/61, muut. 898/80) sekä Suomen valtion ja Kopiosto ry:n tekemän sopimuksen mukaisesti kielletty. Hämeenlinna, syyskuu 2003

Sisältö SISÄLTÖ ESIPUHE... 9 TIIVISTELMÄ... 11 Timo Luopajärvi TUOTANTOPAINOTTEISEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN... 13 1. Johdanto... 13 2. Tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen valtakunnallinen laatuhanke... 14 3. Hankkeen nykytilanne ja tulevaisuus... 16 Maarit Palonen TUOTANTOPAINOTTEINEN KOULUTUS OSANA INSINÖÖRIKOULUTUSTA... 19 1. Opistoasteelta ammattikorkeakouluihin... 19 2. Kehittämistyö jatkuu... 21 3. Näkymiä tulevaan... 22 Veijo Hintsanen INSINÖÖRIKOULUTUKSEN MUUTTUNEET LÄHTÖKOHDAT... 25 1. Johdanto... 25 2. Yhteiskunnalliset muutokset... 26 3. Teknologian ja työelämän muutokset... 27 4. Koulutusjärjestelmän muutokset... 28 5. Tekniikan alan koulutuksen rakenteen muutokset... 29 6. Tekniikan alan koulutuksen määrälliset muutokset... 30 7. Insinöörikoulutuksen profiilin moninaistuminen... 31 3

Työelämälähtöisen insinöörikoulutuksen kehittäminen 8. Insinöörikoulutuksen hyötysuhteen parantaminen... 31 9. Tuotanto-/käytäntöpainotteisen koulutuksen puitteet... 32 Juhani Keskitalo TUOTANTOPAINOTTEISEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEN TILANNE... 35 1. Asetetut tavoitteet... 35 2. TUPA-koulutuksen saatavuus... 37 3. Työpaikkaopintojen toteutuminen... 38 4. TUPA-koulutusmäärät... 40 5. TUPA-keskustelua... 41 6. Kommentteja... 42 7. TUPA-insinöörikoulutuksen arviointi... 43 Marja-Terttu Tanttinen TEKNOLOGIATEOLLISUUS TARVITSEE TIIMIEN JA TUOTANNON VETÄJIÄ... 45 1. Teknologiateollisuuden asema Suomessa... 45 2. Ammattikorkeakouluinsinöörien tarve... 46 3. Tuotantopainotteinen insinöörikoulutus... 46 4. Koulu yritys -yhteistyö... 47 5. Alan menestystekijät... 47 Hannu Saarikangas TUOTANTOPAINOTTEINEN HAASTE INSINÖÖRIKOULUTUKSELLE... 49 1. Muutosten myllerryksessä... 49 2. Siirrytään työryhmien aikaan... 50 3. Työpaikkaintegroidun opetuksen sisällöstä... 52 4. Tuotantopainotteisuus on vaihtoehto muiden joukossa... 53 5. Työelämäyhteyden napanuoran välttämättömyys... 55 6. Tuotantopainotteinen insinöörikoulutus ei ole ratkaisu työnjohtajapulaan... 56 Petri Lempinen TUOTANTOINSINÖÖRIN KOVA KOULUTUS... 57 1. Lähtökohdat... 57 2. Työpaikalla tapahtuva opetus... 58 3. Ohjaus erottaa opetuksen harjoittelusta... 59 4

Sisältö 4. Sopimus työpaikalla tapahtuvasta opetuksesta... 60 5. Koulutusta kehitettävä yhdessä... 61 Jukka Varrio MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISTEN AINEIDEN ROOLI TUPASSA... 63 1. Johdanto... 63 2. LUMA insinöörikoulutuksessa... 63 3. LUMA Hämeen ammattikorkeakoulussa... 65 4. Yhteenveto... 70 Pirkko Harsia TALOTEKNIIKAN KOULUTUS TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA... 71 1. Sähköalan teknikko... 71 2. Käytännöllispainotteinen koulutusohjelma... 72 3. TAMK:n toteutus... 74 4. Sähköisten järjestelmien koulutusohjelma... 75 5. Talotekniikan koulutuksen kehittäminen TAMK:ssa... 77 6. Toimiva perusrakenne ja innostuneet opiskelijat... 79 Pertti Ylhäinen STADIAN JÄLKIMARKKINOINTI-INSINÖÖRIT... 81 1. Johdanto... 81 2. Nimityksistä... 81 3. Toteutus... 82 4. Ajoitus... 84 5. Palkkaus... 85 6. Oppilaitoksen kokemukset... 85 7. Työnantajien näkemykset... 86 8. Yhteenveto... 88 Heikki Ruohomaa UUDET OPPIMISYMPÄRISTÖT AUTOMAATIOTEKNIIKAN TUOTANTOPAINOTTEISEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEN TUKENA... 89 1. Taustaa... 89 2. Automaatiotekniikan koulutusohjelman intressit... 90 3. Suunnittelun lähtökohdat... 90 5

Työelämälähtöisen insinöörikoulutuksen kehittäminen 4. Tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen toteutus... 92 5. Kokemuksia tuotantopainotteisesta insinöörikoulutuksesta.. 98 6. Yhteenveto... 99 Tommi Saastamoinen & Jouko Pitkänen KONE- JA TUOTANTOTEKNIIKAN INSINÖÖRIKOULUTUS JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUSSA... 101 1. Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma... 101 2. Harjoittelu ja projektityöt... 103 3. Kokemukset... 107 Erkki Hakkarainen & Martti Laaja KOKEMUKSIA TUOTANTOPAINOTTEISEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ VAASAN AMMATTIKORKEAKOULUSSA... 109 1. Varhain, mutta nihkeästi liikkeelle... 109 2. Uusi alku... 110 3. Rakennusalan projektitoiminnan toteutus... 110 Riitta Lehtinen ELINTARVIKEINSINÖÖRIOPISKELIJOILLA HYVIÄ OPPIMISTULOKSIA TYÖELÄMÄN PROJEKTITÖISSÄ... 113 1. Työelämälähtöiset projektit ja harjoittelu insinöörikoulutuksessa... 113 2. Tuotantopainotteinen insinöörikoulutus Suomessa... 114 3. Toisena opiskeluvuonna työelämään... 115 4. Yritykset aktiivisesti mukana projekteissa... 116 5. Projekteja myös ulkomailla... 116 6

Sisältö Kullervo Hirvonen TUOTANTOPAINOTTEINEN INSINÖÖRIKOULUTUS POHJOIS-SAVON AMMATTIKORKEAKOULUN VARKAUDEN TEKNIIKAN YKSIKÖSSÄ... 119 1. Käynnistyminen... 119 2. Nykytilanne... 120 3. Kokemukset, vaikeudet... 122 TUPA-SUUNTAUTUMISVAIHTOEHDOT AMMATTIKORKEAKOULUITTAIN 2002-2003... 128 TUPA-KOULUTUKSEN ALOITUSPAIKKAMÄÄRÄT AMMATTIKORKEAKOULUITTAIN... 131 KIRJOITTAJAT... 133 7

8 Työelämälähtöisen insinöörikoulutuksen kehittäminen

Esipuhe ESIPUHE Ammattikorkeakouluissa käynnistyi vuonna 1997 käytäntöpainotteinen insinöörikoulutus, joka vuonna 1999 laajeni usean koulutusohjelman alueelle nimityksellä tuotantopainotteinen insinöörikoulutus. Koulutusta on kehitetty ja toteutettu erilaisin mallein, mutta yhteistä niille on 20 opintoviikon työpaikkaopinnot. On tullut mahdollisuus ja aika koota saatuja kokemuksia yhteisesti hyödynnettäväksi. Opetusministeriön rahoituksella on käynnistetty Tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen valtakunnallinen laatuhanke, jolla on laajapohjainen ohjausryhmä. Hankkeen tehtäviä ovat mm. koota tietoa tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen toteutumisesta Suomessa, levittää tietoa hyvistä käytännöistä julkaisuin ja seminaarein sekä näin aikaansaada kehityskeskustelua ja mahdollisesti suosituksia toteutusmalleiksi. Tähän kirjaan on pyydetty kirjoituksia, jotka käsittelevät tuotantopainoteiselle insinöörikoulutukselle asetettuja tavoitteita sekä toteuttamisesta saatuja erilaisia kokemuksia. Kirja ei anna yhtä oikeaa vastausta, miten tuotantopainotteinen insinöörikoulutus tulisi järjestää, eikä edes ota kantaa sen nimitykseen. Kirjan tarkoitus on osaltaan antaa pohjaa keskustelulle tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen kehittämisestä ja erityisesti siitä, miten työelämäintegroidut 20 opintoviikkoa tulisi toteuttaa. Hämeenlinnassa kesäkuussa 2003 Juhani Keskitalo projektipäällikkö 9

10 Työelämälähtöisen insinöörikoulutuksen kehittäminen

Tiivistelmä TIIVISTELMÄ Tuotantopainotteinen insinöörikoulutus on ollut keskustelun kohteena koko ammattikorkeakoulujen olemassaolon ajan. Teknikkokoulutuksen päättyessä eri aloilla ammattikorkeakoulujärjestelmään siirryttäessä päädyttiin teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen tarpeista lähtien kehittämään insinöörikoulutukseen käytännöllispainotteisempaa koulutusratkaisua. Kehitykseen ovat vaikuttaneet sekä teknologian, työelämän, ammattien, yhteiskunnan että koulutusjärjestelmän muutokset. Muutostarpeita ja tavoitteita voidaan tarkastella usealta eri kannalta, mutta yhteistä kaikille on tarve lisätä insinöörikoulutuksen työelämäintegraatiota sekä yritysten ja ammattikorkeakoulujen yhteistyötä. Teollisuuden työvoiman osaamis- ja rekrytointitarpeet asettavat vaatimuksia insinöörikoulutuksen kehittämiselle. Insinöörikoulutus kehittyy jatkuvasti. Teknikkokoulutuksen järjestämistä ja sen asemaa suhteessa ammattikorkeakouluihin pohdittiin useilla eri tahoilla 1990-luvun alkupuolella. Opetusministeriön vuonna 1996 tekemän päätöksen pohjalta toteutettiin teknikkokoulutuskokeilu, johon sisäänotot olivat vuosina 1997 ja 1998. Opetusministeriön rakennepäätös poisti teknikkokoulutuksen nuorten koulutuksen rakenteesta vuoden 1999 alusta alkaen. Opetusministeriön päätöksen pohjalta käynnistyivät vuonna 1997 sähkö- ja rakennusalalla käytännöllispainotteiset insinöörikoulutusohjelmat. Opetusministeriön 18.12.1997 tekemän päätöksen pohjalta tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen toteutukset laajenivat useamman koulutusohjelman piiriin. Opetusministeriön päätös 16.6.2000 mahdollistaa ammattikorkeakoulun järjestää tuotantopainotteista insinöörikoulutusta kaikissa sille vahvistetuissa koulutusohjelmissa. 11

Työelämälähtöisen insinöörikoulutuksen kehittäminen Ammattikorkeakoulut ovat käynnistäneet tuotantopainotteista koulutusta erilaisin toteutuksin ja erilaisin nimin. Osalla toteutuksista on nimenä tuotantopainotteinen suuntautumisvaihtoehto, mutta esimerkiksi auto- ja kuljetusalalla on jälkimarkkinoinnin suuntautumisvaihtoehto ja Vaasan ammattikorkeakoulussa kaikille yhteinen projektitoiminnan suuntautumisvaihtoehto. Nimikkeestä on odotettavissa vivahteikas keskustelu. Tuotantopainotteiselle koulutukselle on yhteistä niin sanottu 20 + 20 -malli, joka tarkoittaa, että perinteisen 20 opintoviikon harjoittelun lisäksi opinnot sisältävät 20 opintoviikkoa käytännön opiskelua. Nämä työpaikkaopinnot on toteutettu eri ammattikorkeakouluissa ja koulutusohjelmissa hyvin eri tavoin, kuten tämän julkaisun esimerkkiartikkelit osoittavat. Kehitystyö on edennyt ammattikorkeakouluissa yrityksen ja erehdyksen kautta ja se on johtanut useaan erilaiseen totutukseen. Valitut ratkaisut perustellaan saaduilla kokemuksilla sekä alakohtaisilla tarpeilla. Matemaattis-luonnontieteellisten opintojen määrästä ja sisällöstä insinöörikoulutuksessa on keskusteltu pidemmän aikaa. Eri koulutusohjelmissa ja erilaisissa työtehtävissä niiden tarve koetaan erilaiseksi. Tietty yhteinen osuus matemaattis-luonnontieteellisiä opintoja halutaan säilyttää insinöörikoulutuksessa. Kirjassa käsitellään mahdollisuuksia eriyttää LUMA-aineiden opetusta eri opiskelijaryhmille. Tuotantopainotteinen insinöörikoulutus on edelleen kehitysvaiheessa. Sen odotetaan määrällisesti kasvavan asetettuun vuosittaiseen 1 400 1 500 aloittajan tasoon. Opiskeluun sisältyvät työpaikkaopinnot tai työelämäintegroidut opinnot tulevat olemaan suurimman kehityksen kohteena. Niiden kehittämisessä yritysten ja ammattikorkeakoulujen tulee tehdä yhteistyötä. Insinöörikoulutuksen kehittämisestä käytävässä keskustelussa selvinnee, miten paljon ja minkä laatuista ohjeistusta kannattaa ja on mahdollista kehittää tuotantopainotteiselle vaihtoehdolle. Avainsanat: ammattikorkeakoulutus, insinöörikoulutus, tekniikan alan koulutus, tuotantopainotteinen koulutus, työpaikkaopinnot. 12

Tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen kehittäminen Timo Luopajärvi TUOTANTOPAINOTTEISEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN 1. Johdanto Teknikkokoulutuksen päättyessä ammattikorkeakoulujärjestelmään siirryttäessä päädyttiin teollisuuden tarpeista lähtien kehittämään insinöörikoulutukseen perinteistä käytännöllispainotteisempaa koulutusratkaisua. Eri kehitysvaiheiden ja lukuisten työryhmien työn tuloksena koulutus sai nykyisen muotonsa, jossa aiemman insinöörikoulutuksen harjoittelun sijaan on niin kutsuttu 20 + 20 jakso. Tulkinnat ja toteutukset siitä, mitä kyseisellä jaksolla tarkoitetaan, ovat varsin erilaisia eri koulutusohjelmissa ja ammattikorkeakouluissa. Lähtökohtana on kuitenkin se, että toinen 20 opintoviikkoa on enemmän perinteistä harjoittelua ja toinen työelämäprojekteja. Juhani Keskitalo tarkastelee toteutuksia omassa artikkelissaan, joten en puutu siihen tässä tarkemmin. Nimitys tuotantopainotteinen ei ole varsin onnistunut ainakaan kaikilla aloilla. Ehkä parhaiten se kuvaa työelämän tehtäviä konetekniikassa, mutta monilla muilla aloilla ja osin konetekniikassakin jokin muu nimitys sopisi paremmin. Kun lisäksi nimitys on myös opiskelijoiden keskuudessa kokenut jonkinlaisen inflaation ja saanut leiman, että tämä olisikin vanhaa teknikkokoulutusta puettuna uusiin vaatteisiin tai kyseessä olisi jonkinlainen toisen luokan insinöörikoulutus, olisi paikallaan selventää käsitettä. Koulutusta voidaan tarkastella vastakohtana suunnittelutehtäviin painottuneelle insinöörikoulutukselle. Tyypillistä työlle on ihmisten johtaminen ja toiminta käytännön tuotantotehtävistä vastaavana. Voidaan katsoa, että vastuu tuotannosta ja/tai työmaasta ja sen 13

Työelämälähtöisen insinöörikoulutuksen kehittäminen tuloksellisesta toimimisesta kuuluu tätä väylää koulutetulle henkilölle. Edellisen perusteella voisi jopa katsoa, että jo koulutukseen valittaessa pitäisi valintavaiheessa pyrkiä erottelemaan toisistaan ne henkilöt, joista kasvaa tyypillisiä ihmisten johtajia ja toiminnan organisaattoreita ja ohjata heidät tuotantopainotteiseen suuntautumisvaihtoehtoon. Taas teoreettisesti lahjakkaat, mutta eivät välttämättä niin ulospäin suuntautuneet ja vähemmän ihmisten johtamisesta kiinnostuneet ohjattaisiin suunnittelupainotteiseen koulutukseen. Toisaalta voidaan ajatella, että todella hyväksi, lahjakkaaksi suunnittelijaksi voidaan kasvaa vain hyvän käytännön toiminnan tuntemisen kautta. Koulutuksen ja työelämän tärkein tehtävä olisikin muuttaa opiskelijoiden ennakkokäsityksiä ja teoreettisen osaamisen yliarvostusta. Kyllä itse tuotanto eli käytännön toiminta, jolla jotain tuotetaan, on se tärkein ja suunnittelu sille välttämätön paha. Itse arvostan korkeammalle insinööriä, joka panee pyörät pyörimään eli johtaa joukkoa ammattilaisia ja organisoi toiminnan niin, että tuotannolliset tavoitteet saavutetaan. Sopivan uuden nimen keksimiseksi tuotantopainotteisen (ja TUPAlyhenteen) sijaan voisi olla paikallaan nimi- tai ideakilpailun toteuttaminen. Henkilökohtaisesti katson, että paras nimitys olisi löydettävissä vanhoista teollisuuden insinöörinimityksistä, tuotantoinsinööri yhtenä. Sopivaa nimeä kuvaa se tausta, jota yritin edellisessä kappaleessa kuvata tehtävien kautta eli monitoimiosaaja, joka on kotonaan pyörittäessään tuotannon pyöriä, johtaessaan ihmisiä, neuvotellessaan alihankkijoiden kanssa ja organisoidessaan kokonaisuuden niin, että hankkeet/tuotteet valmistuvat aikataulussaan tavoitteiden mukaan. Projekti-insinööriäkin yhtenä mietin, mutta kun kaikki hommat eivät vielä nykyäänkään etene projekteina? 2. Tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen valtakunnallinen laatuhanke Kuten julkaisussa myöhemmin (mm. Keskitalo) esitetään, on tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen kehittämiseksi istunut lu- 14

Tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen kehittäminen kuisia työryhmiä sekä tehty erilaisia esityksiä ja julkilausumia. Kuitenkin koulutuksen toteuttaminen ammattikorkeakouluissa ja niiden eri koulutusohjelmissa on varsin kirjavaa huolimatta siitä, että lähes kaikki tekniikan alan koulutusta toteuttavat ammattikorkeakoulut ovat tavoite- ja tulossopimuksissaan opetusministeriön kanssa sitoutuneet kouluttamaan tietyn määrän insinöörejä tuotantopainotteista väylää pitkin. Myöskään todellisia lukumääriä tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen toteutumisesta on ongelmallista löytää niin ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmista kuin opetusministeriön AMKOTA-tietokannastakaan. Tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen hyvien käytäntöjen kirjaamiseksi, kehittämiseksi ja levittämiseksi päätettiin vuonna 2002 käynnistää kyseisen koulutuksen valtakunnallinen laatuhanke, jonka pääkonttorina toimii Hämeen ammattikorkeakoulu. Hanke on kirjattu Hämeen ammattikorkeakoulun ja opetusministeriön tavoite- ja tulossopimuksen tarkistuspöytäkirjaan vuodelle 2003 sekä edelleen ammattikorkeakoulun ja opetusministeriön tavoitesopimukseen vuosille 2004-2006. Hankkeen varsinainen toteuttamisaika on 1.1.2003-31.12.2005. Laatuhankkeen tavoitteena on: 1. luoda kaikki ammattikorkeakoulut kattava seurantajärjestelmä tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen toteuttamisesta 2. laatia eri alojen alan koulutuksen vastuuhenkilöiden verkosto 3. tehdä vuosiraportit tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen tilasta 4. tuottaa julkaisuja hyvistä käytännön toteutuksista 5. järjestää vuosittaisia seminaareja alan koulutuksen keskeisille toimijoille ja sidosryhmille 6. tehdä esityksiä ja suosituksia tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen kehittämiseksi 7. saada käyntiin alan koulutuksen kehittymiseen liittyviä seurantatutkimuksia Vaikka hankkeen oli sovittu käynnistyvän vuoden 2003 alusta, se käynnistettiin erillisrahoituksen turvin jo puoli vuotta aiemmin. 15

Työelämälähtöisen insinöörikoulutuksen kehittäminen Ensimmäinen ohjausryhmän kokous pidettiin melko tarkkaan vuosi ennen tämän tekstin kirjoittamista eli kesäkuussa 2002. Hankkeen toteuttamiseksi todettiin tarvittavan ohjausryhmä, jossa on työmarkkinaosapuolten, ammattikorkeakoulujen ja opetusministeriön edustus. Hämeen ammattikorkeakoulun rehtori asetti hankeen toteutumisen seuraamiseksi seuraavan ohjausryhmän: Timo Luopajärvi, Helsingin AMK Stadia, puheenjohtaja Manu Altonen, TT Veijo Hintsanen, Hämeen AMK Ossi Jalonen, AKL Petri Lempinen, STTK Maarit Palonen, OPM Markku Pynnönen, TU Liisa Rikala, Tampereen AMK Hannu Saarikangas, IL Marja-Terttu Tanttinen, Teknologiateollisuus ry (ent. MET) Ohjausryhmän sihteerinä toimii hankkeen projektipäällikkö Juhani Keskitalo Hämeen ammattikorkeakoulusta. 3. Hankkeen nykytilanne ja tulevaisuus Hanke käynnistyi suunniteltuun nähden etupainotteisesti vuoden 2002 kesäkuussa, jolloin pidettiin ensimmäinen ohjausryhmän kokous. Projektipäällikkö aloitti päätoimisen työskentelynsä syyskuun alussa 2002 ja hankkeen ensimmäinen yhteisponnistus oli tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen valtakunnallinen kehittämisseminaari Hämeenlinnassa 24.10.2002. Seminaariin osallistui yli 60 alan kouluttajaa ja työelämän edustajaa. Sitä ennakoiden pidettiin 4.9.2002 Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa alueellinen seminaari työnimellä Mistä tuotannon ja tiimien vetäjät. Molemmat seminaarit nostivat voimakkaasti esiin eri teollisuudenalojen tarpeet käytännön tuotantoa pyörittävien insinöörien ja suunnittelutehtävissä toimivien insinöörien välillä. 16

Tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen kehittäminen Seminaarien tärkeimpiä tuloksia oli alan kollegojen henkilökohtainen tapaaminen ja tutustuminen yhteistyön käynnistämiseksi ja verkostoitumiseksi. Kuten myöhemmin voitte projektipäällikön artikkelista lukea, on hankkeessa toteutettu nykytilanteen kartoitus pääosin opetussuunnitelmien arvioinnin, käytännön tutustumisten ja haastattelujen avulla. Lisäksi hankkeessa on luotu eri ammattikorkeakoulujen kyseisten alojen asiantuntijaverkosto sekä omat wwwsivut (http://tupa.hamk.fi), joissa tiedottaminen, keskustelu ja kokemusten vaihto on mahdollista nopeammin ja joustavammin kuin henkilökohtaisesti tapaamalla. Saadessasi käteesi hankkeessa tuotetun ensimmäisen julkaisun olet todennäköisimmin lokakuun 8. päivän seminaarissa Tampereen ammattikorkeakoululla. Muista, että hetki on historiallinen. Meillä kaikilla on mahdollisuus olla mukana hankkeessa, joka korvaa vanhaa koulutusta, luo uusia toteutusmalleja ja uutta elinkeinolähtöistä pedagogiikkaa insinöörikoulutukseen. Maamme kilpailukyky tarvitsee rohkeaa, vahvan osaamisen ja johtamistaidot omaavaa käytännön työtä pelkäämätöntä insinöörikuntaa. Ottakaamme siis yhteisvastuullisesti huoleksemme heidän kouluttamisensa vielä nykyistäkin paremmin. Kaikki suunnitelmat ovat tyhjiä, jos ei suunnittelija ole kyennyt miettimään toteuttamismahdollisuuksia ja ellei ole kunnon johtamis- ja osaamistaitoisia tuotannon johtajia suunnitelmien toteuttamiseen. Toivon, että julkaisumme kuluu käsissäsi ja antaa sinulle virikkeitä tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen kehittämiselle omassa korkeakoulussasi ja/tai työpaikassasi. Anna myös meille palautetta ja kehittämisideoita niin tulevien julkaisujen kuin koko koulutuksen ja laatuhankkeen kehittämisen osalta. 17

Työelämälähtöisen insinöörikoulutuksen kehittäminen Tervetuloa uudistuvan insinöörikoulutuksen etujoukkoihin! Vantaalla kesäkuussa 2003 Timo Luopajärvi Rehtori, Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia Ohjausryhmän puheenjohtaja 18

Tuotantopainotteinen koulutus osana insinöörikoulutusta Maarit Palonen TUOTANTOPAINOTTEINEN KOULUTUS OSANA INSINÖÖRIKOULUTUSTA Ammattikorkeakoulujen tuotantopainotteinen insinöörikoulutus on ollut keskustelun kohteena koko ammattikorkeakoulujen olemassaolon ajan. Työelämän tarpeiden huomioiminen on ollut keskeinen kysymys ammattikorkeakoulujen insinöörikoulutusta kehitettäessä. Tuotantopainotteinen koulutus on insinöörikoulutuksen muoto, jonka kehitysprosessi on sisältänyt monia eri vaiheita ja jatkuu edelleen. 1. Opistoasteelta ammattikorkeakouluihin Tuotantopainotteisesta insinöörikoulutuksesta puhuttaessa ajatus palaa väistämättä ajassa taaksepäin. Ammattikorkeakoulujen myötä opistoasteen koulutus lakkasi, jolloin tuotantopainotteisen koulutuksen edeltäjänä pidetty teknikkokoulutus poistui koulutusrakenteesta. Teknikkokoulutuksen järjestämistä ja sen asemaa suhteessa ammattikorkeakoulukokeiluun pohdittiin useilla tahoilla ammattikorkeakoulujärjestelmän alkuvaiheessa 1990-luvun alussa. Kysymystä pohtinut opetusministeriön työryhmä näki tulevaisuuden visiona teknikko- ja insinöörikoulutuksen yhdentymisen. Työryhmä ei kuitenkaan ehdottanut teknikkokoulutuksen muuttamista ammattikorkeakoulukokeilujen yhteydessä suoraan insinöörikoulutukseksi, vaan päätyi ratkaisuun, jossa teknikkokoulutuksesta kehitetään ammattikorkeakoulututkinto insinöörikoulutuksen rinnalle. Näin kohotettaisiin tutkinnon tasoa ammatillisesti ja teoreettisesti ja tuloksena olisi profiililtaan omaleimainen ammattikorkeakoulututkinto insinöörikoulutuksen rinnalla. Asia esiteltiin opetusministerille, mutta esitystä ei pantu täytäntöön. 19

Työelämälähtöisen insinöörikoulutuksen kehittäminen Teknikkokoulutuksen asema puhutti koko 1990-luvun ajan niin ammattikorkeakouluissa kuin niiden ulkopuolellakin. Erityisesti ammattikorkeakoulujen vakinaistumisen aikaan nousi esille kysymys teknikkokoulutuksen asemasta ja tulevaisuudesta. Vuonna 1996 opetusministeriössä tehtiin päätös aloittaa ns. teknikkokoulutuksen kokeilut. Ne käynnistyivät kaikkiaan kuudessa oppilaitoksessa kone- ja metalli, auto- ja kuljetus ja LVI-aloilla vuonna 1997. Kokeilussa kehitettiin käytännönläheistä teknikkokoulutusta elinkeinoelämän kanssa, jossa sisältönä olivat työelämäyhteyksien ja työharjoittelun kehittäminen. Kokeilun tulokset ovat myöhemmin olleet hyödynnettävissä tuotantopainotteisten koulutusohjelmien suunnittelussa. Tuotantopainotteisen koulutuksen kehittämiseen liittyi 1990-luvun aikana useita opetusministeriön päätöksiä, joilla vaikutettiin koulutuksen rakenteisiin, sisältöihin ja laajuuteen. 1990-luvun puoliväliin ajoittuu opetusministeriön päätös, joka mahdollisti ammattikorkeakouluissa käynnistettävät käytäntöpainotteiset koulutusohjelmat sähkö- ja rakennusaloilla. Koulutuksen pituus oli 160 opintoviikkoa ja se johti tekniikan ammattikorkeakoulututkintoon. Opetusministeriön rakennepäätös poisti teknikkokoulutuksen nuorten koulutuksen rakenteesta vuoden 1999 alusta alkaen. Alakohtaisten toimikuntien lausuntojen ja sähkö- ja rakennusalan tuotantopainotteisista koulutusohjelmista saatujen kokemusten perusteella päätettiin, että väistyvän teknikkokoulutuksen pohjalta kehitetään ammattikorkeakoulututkintoon johtavia koulutusohjelmia ja suuntautumisvaihtoehtoja myös muilla aloilla. Tuotantopainotteinen koulutus laajeni siten huomattavasti. Samalla sähkö- ja rakennusalojen tuotantopainotteista koulutusta päätettiin jatkaa pysyvästi. Opetusministeriö myös ohjeisti ammattikorkeakouluja siitä, missä ammattikorkeakouluissa ja millaisin koulutusmäärin eri tekniikan alojen tuotantopainotteista koulutusta jatkossa järjestettäisiin. 20

Tuotantopainotteinen koulutus osana insinöörikoulutusta Vuodesta 1999 alkaen ammattikorkeakoulut ja opetusministeriö ovat vuosittaisissa tavoite- ja tulossopimuksissaan sopineet tuotantopainotteisen koulutuksen alakohtaisesta tarjonnasta ensin aloituspaikkoina ja myöhemmin aloittajatavoitteina. Edellä mainittujen ratkaisujen tuloksena ammattikorkeakouluihin on vakiintunut 1 400-1 500 vuosittaisen aloittajan volyymi tuotantopainotteiseen insinöörikoulutukseen. 2. Kehittämistyö jatkuu Tarve koulutuksen kehittämiseen työelämän tarpeiden suuntaan on ollut ilmeinen. Opetusministerille vuonna 2000 mietintönsä jättänyt laajapohjainen työryhmä esitti useita ehdotuksia, joilla kehitystä voitaisiin viedä eteenpäin. Yksi merkittävimmistä työryhmän ehdottamista uudistuksista on ollut joustavuuden lisääminen opiskelijavalinnassa ja koulutuksen tarjonnassa siten, että jokaisessa tekniikan alan koulutusohjelmassa voidaan ammattikorkeakoulun harkinnan mukaan toteuttaa tuotantopainotteista koulutusta. Ammattikorkeakouluilla on siten entistä enemmän mahdollisuuksia yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa arvioida tuotantopainotteisen koulutuksen tarvetta omalla alueellaan ja omista lähtökohdistaan käsin. Käytäntö mahdollistaa myös tuotantopainotteisen koulutuksen osuuden lisäämisen niillä aloilla, joilla työelämän tarpeet sitä edellyttävät. Opetuksen kehittäminen on ja sen tulee olla jatkuvaa. Tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen lähtökohtana on muuta insinöörikoulutusta vahvempi käytännönläheisyys, jota tavoitellaan tavallista laajemman harjoittelujakson kautta. Tuoreen ammattikorkeakouluasetuksen mukaan ammattikorkeakouluopintoihin kuuluvan harjoittelun tavoitteena on perehdyttää opiskelija ohjatusti erityisesti ammattiopintojen kannalta keskeisiin käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen työelämässä. Osa opetuksesta voidaan järjestää työpaikalla sen mukaan kuin ammattikorkeakoulun tutkintosäännössä määrätään. 21

Työelämälähtöisen insinöörikoulutuksen kehittäminen Tuotantopainotteisessa koulutuksessa opettajien ja elinkeinoelämän yhteistyö on avainasemassa. Opettajien työelämäverkottumistaidot ja niiden edistäminen onkin nostettu tuotantopainotteisen koulutuksen kehittämisehdotuksissa yhdeksi painopisteeksi. Tuotantopainotteisesta insinöörikoulutuksesta ei ole vielä ehditty saada varsinaista työelämän palautetta ensimmäisten tutkinnon suorittaneiden vasta siirryttyä työmarkkinoille. Valtakunnallista arviota tuotantopainotteisesta koulutuksesta ei myöskään vielä ole tehty. Koulutuksen kehittämiseksi tehdään kuitenkin jatkuvaa työtä. Työ etenee tällä hetkellä tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen valtakunnallisen laatu- ja kehittämishankkeen muodossa. 3. Näkymiä tulevaan Suomalaisen korkeakoulujärjestelmän tavoitteisiin kuuluu kouluttaa osaajia, joilla on laaja-alaiset tiedot ja taidot, kyky jatkuvaan itsensä kehittämiseen ja asiantuntijuutensa myötä kysyntää työelämässä. Selkeänä lähtökohtana on pidetty myös sitä, että tekniikan ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus toteutetaan ammattikorkeakouluissa yksiportaisesti. Insinöörikoulutuksen erilaiset toteutustavat eivät siten vaikuta koulutuksen kautta saavutetun tutkinnon tasoon. Kolmannen periaatteen mukaan ammattikorkeakoulut päättävät itse koulutuksen sisällöistä, mutta koulutuksen työelämävastaavuus edellyttää yhteistyötä työelämän kanssa. Tuotantopainotteinen insinöörikoulutus toimii siis samoissa puitteissa kuin muukin ammattikorkeakouluissa annettava koulutus. Koulutukseen sisältyvä laaja harjoittelujakso tuo kuitenkin koulutuksen toteutukseen muuta insinöörikoulutusta enemmän mahdollisuuksia. Koulutuksessa voidaan hyödyntää erilaisia projektioppimisen muotoja ja toteuttaa käytännön työelämäyhteistyötä. Tuotantopainotteinen toteutustapa voi myös olla keino vähentää koulutuk- 22

Tuotantopainotteinen koulutus osana insinöörikoulutusta sen keskeyttämistä sekä tehostaa opintoja ja vaikuttaa näin myönteisesti myös opintojen loppuunsaattamiseen. Se koulutuksen toteutusmuoto, jota tuotantopainotteinen insinöörikoulutus edustaa, voidaan pikemminkin nähdä ammattikorkeakouluopetusta kehittävänä ja eteenpäin vievänä muotona kuin jonkin vanhan jäänteenä. Se tarjoaa esimerkin käytäntöä painottavan koulutustavan laajamittaisempaankin hyödyntämiseen riippumatta siitä, millä nimellä sitä halutaan kutsua. 23

24 Työelämälähtöisen insinöörikoulutuksen kehittäminen

Insinöörikoulutuksen muuttuneet lähtökohdat Veijo Hintsanen INSINÖÖRIKOULUTUKSEN MUUTTUNEET LÄHTÖKOHDAT 1. Johdanto Ammattikorkeakoulun taustat ulottuvat 1970-luvun alkuvuosiin. Tuolloin kaikki teknillisen alan keskeiset intressiryhmät ja teknillisen alan koulutuksen toteuttajat olivat päässeet yhteisymmärrykseen silloisen teknikko- ja insinöörikoulutuksen kehittämisestä insinöörikorkeakoulujärjestelmäksi. Esitys sisältyi Teknillisen opetuksen komitean yksimieliseen mietintöön. (Komiteanmietintö 1971: A8). Mallit mietintöön oli haettu Länsi-Euroopan teollisuusmaista, joissa vastaavat uudistukset oli juuri tehty. Komitea esitti insinöörikorkeakouluihin ylempää ja alempaa insinöörin tutkintoa. Edellinen olisi perustunut syvällisemmille matemaattis-luonnontieteellisille opinnoille ja jälkimmäinen olisi painottunut voimakkaammin käytäntöön. Mietintö ja sen esitykset jäivät käynnistymisvaiheessa olleen keskiasteen koulu-uudistuksen jalkoihin. Mietinnön esitykset jäivät kuitenkin elämään ja nousivat 1970-luvun puolivälissä esille teknillisen alan opetussuunnitelmatoimikunnan työssä ja 1980-luvun puolivälissä ammatillisten oppilaitosten säädösten uudistamistyössä. Ensimmäinen virallinen kannanotto ammatillisen korkea-asteen käsitteen käyttöönotosta sisältyi eduskunnan sivistysvaliokunnan kannanottoon ammatillisia oppilaitoksia koskevan lain (487/1987) käsittelyn yhteydessä (Sivistysvaliokunnan mietintö 1986). Sen seurauksena käsite kirjattiin lain nojalla annettuihin asetuksiin teknillisistä oppilaitoksista (500/1987), merenkulkuoppilaitoksista (497/1987) sekä metsä- ja puutalousoppilaitoksista (498/1987). Tästä ratkaisusta aiheutui koulutusjärjestelmään yhtenäistämispaine, joka purkautui ammattikorkeakoulukokeiluiksi kaikilla koulutusaloilla 1990-luvun alussa. 25

Työelämälähtöisen insinöörikoulutuksen kehittäminen Ammattikorkeakoulukokeilu ja ammattikorkeakoulujen vakinaistaminen johtivat monivaiheisen prosessin jälkeen tekniikan alan koulutusrakenteen nykyiseen vaiheeseen, jossa yksiportaisessa ammattikorkeakoulun tutkintorakenteessa on vain insinöörikoulutusta. Teknikkokoulutus lopetettiin asteittain, ja sen tilalle tuli insinöörikoulutukseen käytäntö-/tuotantopainotteisia ohjelmia. Tätä monivaiheista ja vaikeaa prosessia on tässä julkaisussa kuvattu tarkemmin muissa artikkeleissa. 2. Yhteiskunnalliset muutokset Ammatillisen koulutuksen siirtäminen eri ministeriöiden yhteydestä opetusministeriön alaisuuteen lisäsi voimakkaasti yleisen yhteiskuntapolitiikan ja koulutuspolitiikan vaikutusta myös tekniikan alan koulutuksen suunnitteluun 1970-luvulta alkaen. Ammatillisesta koulutuksesta tuli kiinteä osa yleistä koulutusjärjestelmää, jonka kehittämistä ryhdyttiin tarkastelemaan kokonaisuutena. Suomalaisessa koulutuksen suunnittelussa suuret uudistukset vaativat eduskunnan ja/tai valtioneuvoston päätöksiä. Päätöksiä edeltää mittava valmistelutyö, jossa on viime vuosiin saakka käytetty parlamentaarisia komiteoita erilaisten yhteiskunnallisten näkemysten yhteensovittamiseksi. Peruskoulu-uudistus ja sitä seurannut keskiasteen koulu-uudistus ovat esimerkkejä tästä menettelystä. 1980- luvun lopussa käynnistetty ja 1990-luvulla toteutettu ammattikorkeakoulujen laajamittainen kokeilu ilman tiukkaa keskitettyä ohjausta edustaa uutta ajattelua koulutuksen kehittämisessä. Koulutusjärjestelmän joustavuus määräytyy hyvin pitkälle päätösvallan ja rahoitusjärjestelmän säätelystä eli siitä kuinka tarkkaan ja pitkälle yksityiskohtiin koulutusta halutaan ohjata ja säädellä keskitetyillä ratkaisuilla ja miltä osin ne sidotaan yleisiin yhteiskunta- ja koulutuspoliittisiin kokonaisratkaisuihin. Toisaalta hajautettuun päätösvaltaan sisältyy myös riski selväpiirteisten järjestelmien sirpaloitumisesta ja yksiköiden välisten erojen kasvamisesta. Uusi ammattikorkeakoululaki tuo sisäisen autonomian myös ammattikorkeakouluihin. Se lisää sekä vapautta että vastuuta toimintojen kehittämiseen myös insinöörikoulutuksen osalta. 26

Insinöörikoulutuksen muuttuneet lähtökohdat Kansainvälinen ulottuvuus on Euroopan yhdentymiskehityksen myötä tulossa aikaisempaa voimallisemmin vaikuttamaan myös kansallisiin ratkaisuihin. Erityisesti korkeakoulujen tutkintojärjestelmien kehittämistä koskevat linjaukset heijastuvat tavalla tai toisella myös insinöörikoulutusta koskeviin tuleviin ratkaisuihin. 3. Teknologian ja työelämän muutokset Teknologian kehityksen myötä koko yhteiskunta on hyvin pitkälle teknistynyt. Mekaanisen teknologian rinnalle on kehittynyt valtavat mittasuhteet saavuttanut mikroelektroniikkaan perustuva teknologia, jonka sovellukset ovat hyvin nopeasti laajentuneet kaikille aloille ja lähes kaikille työpaikoille sekä kasvavassa määrin myös koteihin. Perinteinen insinöörikoulutuksen kohdealue on tämän kehityksen myötä huomattavasti laajentunut ja monipuolistunut. Samalla myös insinöörikoulutuksen profiiliin on tullut uusia elementtejä. Teknologian kehityksen ohella profiilimuutoksiin on vaikuttanut myös voimakas kansainvälistyminen sekä työelämän muuttuneet sosiaaliset vaatimukset. Perinteisten tietopainotteisten osaamisvaatimusten rinnalle ovat nousseet työelämän moninaiset metataidot, joiden oppiminen perustuu pikemminkin prosesseihin kuin oppisisältöihin. Edellä kuvattujen muutosten seurauksena insinöörikoulutukseen on tullut uusia koulutusohjelmia, jotka poikkeavat oleellisesti perinteisistä suunnitteluinsinöörin tehtäviin tähtäävistä ohjelmista. Tällaisia ohjelmia ovat esimerkiksi ympäristöteknologiaan, yhdyskuntatekniikkaan, mediatekniikkaan, logistiikkaan ja tuotantotalouteen liittyvät ohjelmat. Jo aikaisemmassa vaiheessa insinöörikoulutuksessa on ollut suunnittelupainotteisten ohjelmien rinnalla tuotantopainotteisia ohjelmia, joissa esimerkiksi matemaattis-luonnontieteellinen oppisisältö on ollut kevyempi kuin suunnittelupainotteisissa ohjelmissa. Asetelma on nyt oleellisesti muuttumassa kun erityisesti tuotantotehtäviin tähdännyt teknikkokoulutus on jäänyt kokonaan pois. Syntynyt aukko aiheuttaa muutospaineita sekä insinöörikoulutukseen että aikuiskoulutuksena toteutettaviin erikoisammattitutkintoihin. 27

Työelämälähtöisen insinöörikoulutuksen kehittäminen 4. Koulutusjärjestelmän muutokset Suomen koulutusjärjestelmä on vuosikymmenien myötä kasvanut ja kehittynyt täysin uuteen muotoon, jos vertailukohtana pidetään insinöörikoulutuksen alkuvuosia. Keskikoulupohjaisen ja työkokemukseen perustuvan järjestelmän on asteittain korvannut vähintään 12-vuotiseen peruskoulutukseen pohjautuva järjestelmä, jossa suurella osalla opiskelijoista ei ole huomattavaa työkokemusta koulutukseen tullessaan. Järjestelmäuudistusten myötä opiskelijoilla on nyt varsin hyvä kielitaito ja valmius kansainväliseen toimintaan. Myös yleiset kommunikointitaidot ovat oleellisesti paremmat kuin pari vuosikymmentä sitten. Koulutusjärjestelmän oleellisimmat muutokset ovat purkaneet rinnakkaiskoulujärjestelmän. Nyt kaikilla toisen asteen koulutuksen suorittaneilla on hakukelpoisuus korkea-asteiseen koulutukseen. Toinen hyvin oleellinen muutos on koulutustarjonnan voimakas kasvu. Sen seurauksena kilpailu koulutuspaikoista on muuttunut kilpailuksi opiskelijahankinnassa. Tätä muutosta vahvistavat myös koulutusalojen suosiossa tapahtuneet muutokset. Ne eivät ole olleet tekniikan alalle otollisia. Lukion paisuminen kattamaan noin 60 % ikäluokista ohentaa merkittävästi ammatillisen taustan omaavien opiskelijoiden saantia insinöörikoulutukseen. Lukion käyneiden hakeutumista insinöörikoulutukseen puolestaan rajoittaa tyttöjen perinteinen hakeutuminen muille aloille. Tytöt ovat valtaenemmistönä lukion opiskelijoissa. He valitsevat edelleen poikia harvemmin ohjelmaansa lukion pitkän matematiikan ja fysiikan. Näiden tekijöiden seurauksena ylioppilaskirjoituksissa pitkän matematiikan kirjoittajia on vuosittain ollut runsaat 13 000. Heistä huomattava osa kirjoittaa pitkän matematiikan valinnaisena ja varsin vaatimattomin arvosanoin. Jatko-opintojen kannalta hyvä matemaattis-luonnontieteellinen pohja on vuosittain vain noin 7 000 uudella ylioppilaalla. Pelkästään tekniikan alan korkeakouluopintoihin otetaan vuosittain noin 10 000 uutta opiskelijaa. Tässä luvussa eivät vielä ole mukana aikuisohjelmien opiskelijat. Myös monet muut koulutusalat ja tiedekunnat ottavat mieluusti opiskelijoiksi 28

Insinöörikoulutuksen muuttuneet lähtökohdat näitä vahvan matemaattis-luonnontieteellisen pohjan omaavia ylioppilaita. On siis selvää, että järjestelmä ei tältä osin toimi ideaalisesti. 5. Tekniikan alan koulutuksen rakenteen muutokset Tekniikan alan koulutus on viimeisten kahden vuosikymmenen aikana kokenut rajuja muutoksia. Niistä suurin on perinteisen teknikkokoulutuksen loppuminen. Tämän muutoksen vaikutukset ovat tekniikan osa-alueilla erilaiset. Hyvin tuotanto-/käytäntöpainotteisen koulutuksen saaneita osaajia tarvitaan kuitenkin edelleen useimmilla tekniikan aloilla. On siis selvää, että insinöörikoulutusta on kehitettävä seuraavien vuosien aikana siten, että sillä pystytään vastaamaan myös työelämän näihin tarpeisiin. Tuotanto-/käytäntöpainotteiset insinöörikoulutusohjelmat luotiin vastaamaan juuri tähän teknikkokoulutuksen päättymisestä seuraavaan tarpeeseen. Työelämän kehittymisen myötä tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tuotantopainotteinen insinöörikoulutus olisi kopio päättyneestä teknikkokoulutuksesta. Kuten on moneen kertaan todettu, vaatimusten kasvun myötä muuttuvat myös koulutusjärjestelmät. Lopetettu teknikkokoulutus oli tasoltaan ja teoreettiselta vaativuudeltaan kovempi kuin vuosikymmeniä sitten järjestetty insinöörikoulutus. Tuleva tuotanto-/käytäntöpainotteinen insinöörikoulutus on puolestaan vaativampi kuin lopetettu teknikkokoulutus. Myös koulutuksen profiilit ja painotukset muuttuvat jatkuvasti työelämän ja yhteiskunnan kehityksen myötä. Toisen asteen koulutuksen muuttuminen kokonaan kolmivuotiseksi ja siihen muutokseen liittyvä työelämäintegraatio muuttaa ammatillista väylää insinöörikoulutukseen tulevien valmiuksia. Ammattikorkeakoulujen ohjelmista juuri tekniikan alan ohjelmissa on korkein ammatillista väylää tulevien osuus. Nuorten koulutuksessa se on vuosittain lähes 40 % ja aikuiskoulutuksessa yli 90 % (AMKO- TA-tietokanta, OPM). Aikuiskoulutuksen osalta on kuitenkin huomattava, että suurella osalla näistä opiskelijoista on takanaan myös ylioppilastutkinto. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittäminen on näin ollen hyvin tärkeä asia myös tulevaa insinöörikoulutusta ajatellen. 29

Työelämälähtöisen insinöörikoulutuksen kehittäminen 6. Tekniikan alan koulutuksen määrälliset muutokset Tekniikan alan koulutusta on Suomessa tarjolla hyvin suurelle osalle ikäluokkia. Insinöörikoulutuksen tarjonnassa olemme jopa maailman huippuluokkaa. Tarjonnan muutos on erityisesti viimeisten kahden vuosikymmenen aikana ollut hyvin suuri. Vielä 1970-luvun lopulla teknikkokoulutukseen otettiin vuosittain lähes 4 000 uutta opiskelijaa ja insinöörikoulutukseen hieman yli 2 000 uutta opiskelijaa. Teknillisiin korkeakouluihin ja tiedekuntiin otettiin vuosittain huomattavasti alle 2 000 uutta opiskelijaa. 2000-luvulle tultaessa ammattikorkeakoulujen insinöörikoulutusohjelmiin otettiin vuosittain noin 10 000 uutta opiskelijaa, joista yli 8 000 nuorten ohjelmiin. Teknillisiin korkeakouluihin ja tiedekuntiin otettiin vuosittain yli 3 000 uutta opiskelijaa. Väestöpohjaan ja keskimääräisiin ikäluokkiin suhteutettuna nämä luvut ovat kansainvälisestikin tarkasteltuna erittäin korkeita. Edellä esitetyn tarkastelun pohjalta on helppo todeta, että 2000-luvun alun tilanne poikkeaa niin perusteellisesti 1980-luvun alun tilanteesta, että samoilla ajatuksilla ja toimintamalleilla ei nykyistä insinöörikoulutusta voida toteuttaa. On myös tässä tilanteessa täysin hyödytöntä kaivata opiskelijahankinnan vanhoja hyviä aikoja, jolloin koulutuksen järjestäjä oli kuningas. Nyt opiskelija on kuningas, joka äänestää jaloillaan, jos toteutuksemme ei vastaa hänen odotuksiaan. Samalla kävelee iso kasa rahaa ovesta ulos. On siis pystyttävä uusiutumaan ja mukautumaan muuttuneeseen tilanteeseen. Koulutuksen järjestäjän tehtävänä on tuottaa työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittavaa osaamista siitä raaka-aineesta, joka on käytettävissä. On myös hyvä huomata, että työelämän osaamistarpeet ovat hyvin moninaiset, joten kaikkien insinöörienkään ei tarvitse olla samanlaisia. Ajoittain esitetystä kritiikistä huolimatta lienee niin, että Suomen murskaava kansainvälinen menestys huipputeknologian aloilla on suoraa seurausta korkealle määrälliselle ja myös laadulliselle tasolle viritetystä tekniikan koulutuksesta. Näyttö on vakuuttava, joten ei ole syytä epäillä onnistumisen mahdollisuuksia myös jatkossa. 30

Insinöörikoulutuksen muuttuneet lähtökohdat 7. Insinöörikoulutuksen profiilin moninaistuminen Teknologian, työelämän ja yhteiskunnan kehityksen myötä insinöörit sijoittuvat hyvin laaja-alaisesti työelämään. Tämä edellyttää myös insinöörikoulutuksen kehittämistä aikaisempaa moniarvoisemmaksi ja profiililtaan monipuolisemmaksi. Kasvaneen volyymin myötä tähän on sekä mahdollisuuksia että pakottavia tarpeita. Monipuolisemmalla profiililla pystytään paremmin vastaamaan työelämän erilaisiin tarpeisiin. Samalla luodaan myös mahdollisuuksia hyödyntää opiskelija-aineksen erilaisia taustoja ja taipumuksia. Tässä myös kehittynyt tietotekniikka tulee avuksi. Vahvuuksia vahvistamalla tuotetaan osaavia insinöörejä parhaissa tapauksissa jopa täsmätoteutuksena yritysten ja yhteisöjen tarpeisiin. Kaikissa tapauksissa hyvään lopputulokseen pääsemistä edistää lisääntyvä ja kehittyvä integraatio koulutuksen ja työelämän välillä. Erityisesti tuotanto-/käytäntöpainotteisten insinööriohjelmien toteutuksessa työelämäjaksot ovat ratkaisevan tärkeitä hyvän tuloksen saavuttamisessa. 8. Insinöörikoulutuksen hyötysuhteen parantaminen Insinöörikoulutuksen aloittaneiden ja siitä valmistuneiden määrissä on hyvin suuri ero. Takavuosien korkeista läpäisyasteista on pudottu alle 70 % tason. Samalla myös tutkintojen keskimääräinen suoritusaika on kasvanut. Vain hieman yli 50 % aloittaneista saa tutkintonsa valmiiksi neljässä vuodessa. Se on ammattikorkeakoulujen kaikista koulutusaloista alhaisin suhteellinen osuus. Selityksiä tälle huolestuttavalle kehitykselle on monia. Niistä osaa olen käsitellyt jo edellisissä kappaleissa. Volyymin raju kasvu ja siihen liittyvä opiskelija-aineksen monipuolistuminen ovat ilmeisesti tärkeimmät selittäjät. On kuitenkin aiheellista ottaa esille myös muita tekniikan alan erityispiirteitä, joita on tullut esille ammattikorkeakoulu-uudistusta toteutettaessa. Tekniikan alan koulutusyksiköt ja myös niiden opettajat ovat suhtautuneet monia muita koulutusaloja negatiivisemmin monialaisten ammattikorkeakoulujen muodostamiseen. Tämä on näkynyt passiivisena asennoitumisena 31

Työelämälähtöisen insinöörikoulutuksen kehittäminen yhteisiin kehittämishankkeisiin ja uuden toimintakulttuurin luomiseen. Mukautuminen uuteen tilanteeseen ei tästä johtuen ole tekniikan alalla tapahtunut samalla vauhdilla kuin monilla muilla koulutusaloilla. Uusien toteutusten kehittämiseen ei ole lähdetty samalla vauhdilla kuin eräillä muilla koulutusaloilla. On myös käynyt ilmi, että varsin monet tekniikan opettajat eivät vieläkään ole erityisen kiinnostuneita pedagogiikasta ja uusien opetus- ja opiskelumuotojen kehittämisestä. Opiskelujen edistyminen on opiskelijan ongelma, jolla ei ole tekniikan kanssa mitään tekemistä. Niin harmillista kuin se onkin, tekniikan ala ei tule menestymään opiskelijahankinnassa eikä hyvään hyötysuhteeseen pääsemisessä, jos emme saa koko opettajajoukkoa mukaan uusien toimintamallien kehittämiseen ja opiskelijoiden opintojen aktiiviseen edistämiseen. 9. Tuotanto-/käytäntöpainotteisen koulutuksen puitteet Kaiken edellä sanotun perusteella insinöörikoulutuksessa tarvitaan perinteisen toteutuksen rinnalle profiililtaan omaleimainen toteutus, jolla tähdätään erityisesti tuotanto- ja käyttötehtävissä toimivien osaajien kouluttamiseen. Tässä toteutuksessa voidaan matemaattis-luonnontieteellinen perusta rakentaa kohtuullista osaamista vaativalle tasolle, jolloin monipuolistuneen opiskelija-aineksen erilaisuutta voidaan hyödyntää positiivisella ja työelämää hyödyttävällä tavalla. Karkeiden tarvearvioiden mukaan insinöörikoulutuksesta keskimäärin noin 30 % pitäisi olla tuotanto-/käytäntöpainotteisissa ohjelmissa. Alakohtaiset vaihtelut ovat OPM:n työryhmän selvitysten perusteella suuret. Vaihteluväli on elektroniikkateollisuuden 10 %:sta elintarviketeollisuuden 100 %:iin. Arvioon liittyy varauksia, kun eri alojen käsitykset tuotanto-/käytäntöpainotteisuudesta näyttävät jonkin verran vaihtelevan. Toteutumatietojen perusteella keskimääräisestä tavoitteesta ollaan selvästi jäljessä, vaikka arviointia vaikeuttaa yksikäsitteisen tunnusmerkistön puuttuminen. Tuotanto-/käytäntöpainotteisessa toteutuksessa on insinöörikoulutukseen kuuluvan perinteisen työharjoittelukokonaisuuden lisäksi 32

Insinöörikoulutuksen muuttuneet lähtökohdat selkeästi ohjelmoitu ja opintojaksoiksi rakennettu tavoitteellinen 20 opintoviikon mittainen opintokokonaisuus, joka toteutetaan tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa. Tähän pääasiassa työpaikalla opiskeltavaan ja opittavaan kokonaisuuteen kuuluvien opintojaksojen suoritukset ja oppiminen mitataan ja arvioidaan muiden opintojaksojen tapaan. Kokonaisuus voi rakentaa pohjaa myös tutkintoon kuuluvalle opinnäytetyölle. Aikuiskoulutuksessa edellytykset tuotanto-/käytäntöpainotteiseen toteutukseen ovat jo opiskelijoiden taustan ja kokemuksen perusteella erityisen hyvät. 33

34 Työelämälähtöisen insinöörikoulutuksen kehittäminen

Tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen tilanne Juhani Keskitalo TUOTANTOPAINOTTEISEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEN TILANNE 1. Asetetut tavoitteet Mitkä suunnitelmat tai päätökset ohjaavat tuotantopainotteisen (TUPA) insinöörikoulutuksen kehittämistä, ja mitä niistä voi päätellä tavoitteista tai pelisäännöistä? Mitä aiemmat tapahtumat vaikuttavat nykytilanteeseen, ja mitä asioita tulisi seurata? Vastauksia näihin antavat työryhmien muistiot sekä opetusministeriön tekemät päätökset ja sopimukset. Tuotantopainotteinen insinöörikoulutus on tullut järjestelmään varsin moniportaisen kehityksen tuloksena liittyen teknikkokoulutuksen lakkauttamiseen. Opetusministeriö teki 29.3.1996 päätöksen teknikkokoulutuksen kehittämisestä 1, ja siihen liittyen sähkö- ja rakennusalalla päätettiin aloittaa ammattikorkeakoulujen käytäntöpainotteisia koulutusohjelmia. Nämä jatkuivat tuotantopainotteisena insinöörikoulutuksena 2 opetusministeriön kirjeen 18.12.1997 mukaan. Samassa kirjeessä päätettiin kehittää ammattikorkeakoulututkintoon johtavia koululutusohjelmia tai suuntautumisvaihtoehtoja tekstiili- ja vaatetusalalla, kone- ja metallialalla, LVI-alalla, auto- ja kuljetusalalla, puualalla, pintakäsittelyalalla, paperi- ja kemianteollisuuden alalla sekä elintarvikealalla 1.1.1999 alkaen. Opetusministeriö antoi päätöksessään 16.6.2000 ammattikorkeakouluille mahdollisuuden järjestää insinööri (AMK) -tutkintonimikkeeseen johtavaa koulutusta kaikissa niille vahvistetuissa kou- 1 Teknikkokoulutuskokeilu 1997-2001 - kokeilun kuvaus ja kokemuksia, Seppo Valio, Opetushallitus 2002 2 Tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen kehittämistarpeet, Työryhmän raportti 7/ 2000, Opetusministeriö 2000 35

Työelämälähtöisen insinöörikoulutuksen kehittäminen lutusohjelmissa myös tuotantopainotteisena. Tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen laajuus on 160 opintoviikkoa. Käytäntöpainotteisuus turvataan siten, että harjoittelun laajuus on 40 opintoviikkoa. Tästä 20 opintoviikkoa määritellään samalla tavoin kuin muussakin tekniikan alan koulutuksessa, ja 20 opintoviikkoa toteutetaan käytännön opiskeluna esimerkiksi yrityksissä suoritettavina projektitöinä. Opetusministeriön kirjeessä 18.12.1997 osa teknikkokoulutuksen aloituspaikoista siirrettiin ammattikorkeakoulujen aloituspaikoiksi ja niistä osa suunnattiin tietoteollisuusohjelman tarpeisiin. 3 Ammattikorkeakoulujen ja opetusministeriön tekemissä tavoite- ja tulossopimuksissa vuodelle 1999 sovittiin tekniikan alan tuotantopainotteisten koulutusohjelmien mukaisesta koulutustarjonnasta. Tuotantopainotteiseen koulutukseen suuntautuvien opiskelijoiden määrästä on sittemmin sovittu seuraavissakin tavoite- ja tulossopimuksissa, ja se on yhteensä vuosittain noin 1 400 opiskelijaa. Monivaiheisen kehityksen tuloksena on päädytty siihen, että noin 18 % insinööri (AMK) -opinnoista toteutetaan tuotantopainotteisena. Se eroaa perinteisestä suunnittelupainotteisesta insinöörikoulutuksesta siten, että 20 opintoviikkoa opinnoista toteutetaan käytännön opiskeluna yhteistyössä työelämän kanssa. Tuotantopainotteisella insinöörikoulutuksella odotetaan olevan selkeästi oma profiili. Tavoitteiden saavuttamisen kannalta ainakin seurattavia asioita pitää penkoa: tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen toteutumismäärät sekä tarjonta ammattikorkeakouluittain ja koulutusohjelmittain, miten 20 opintoviikon käytännön opiskelu on eri koulutusohjelmissa toteutettu sekä täyttävätkö toteutukset koulutukselle asetetut odotukset. Ammattikorkeakoulut ovat ryhtyneet kehittämään ja toteuttamaan tuotantopainotteista insinöörikoulutusta edellä kuvatulta pohjalta ilman tarkempia ohjeita tai normeja. Kehitykseen ovat selvästi vaikuttaneet vuonna 1997 kokeiluna käynnistyneet käytäntöpainottei- 3 Opetusministeriön kirje 18.12.1997 (DNRO 49/400/97) 36

Tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen tilanne set koulutusohjelmat, joulukuussa 1997 tehty päätös tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen 20 opintoviikon käytännön opiskelusta sekä työelämäyhteyksien yleinen lisääntyminen insinööriopinnoissa. Vaikka opetussuunnitelmista päättäminen on ammattikorkeakoulujen päätäntävallassa, eikä niistä voi antaa tiukkoja määräyksiä, tarvitaan jotain yhteisiä pelisääntöjä. Niitä ovat ainakin, mikä on TUPAn minimimääritelmä, miten työpaikkaopinnot tulee toteuttaa, jotta toteutus lukeutuu TUPAan sekä, miten toteutuneita opiskelijamääriä seurataan. 2. TUPA-koulutuksen saatavuus Miten TUPAlle asetettuja tavoitteita on toteutettu tähän mennessä? Millaisia opintoja on tarjolla ja miten käytännön opiskelu työpaikkaopintoina on toteutettu? Suomen ammattikorkeakouluissa toteutetaan lukuvuonna 2002-2003 yhteensä 70 eri TUPA-koulutusohjelmaa tai -suuntautumisvaihtoehtoa. 4 Tarjonta on selvitetty ammattikorkeakoulujen opintooppaiden pohjalta ja TUPA-yhdyshenkilöverkoston avustuksella. Opintoaloittain eniten tarjontaa on kone- ja tuotantotekniikassa sekä rakennustekniikassa 15 suuntautumisvaihtoehtoa kummassakin. Seuraavaksi tulevat sähkötekniikka (8), tietotekniikka (8), elektroniikka (5) sekä auto- ja kuljetustekniikka (5). Talotekniikkaa, bio- ja elintarviketekniikkaa, automaatiotekniikkaa ja puutekniikkaa on 2 suuntautumisvaihtoehtoa ja seuraavissa yksi: kemiantekniikka, logistiikka, tuotantotalous, tekstiili- ja vaatetustekniikka, paperitekniikka sekä ympäristöteknologia. Lukumäärät ovat suuruusluokkia eivätkä ehdottoman kirjaimellisia, koska TUPA-määritelmä on ammattikorkeakoulussa saatettu tulkita eri tavoin. Pääsääntönä kartoituksen poiminnassa oli maininta 20 opintoviikon työssäoppimisjaksosta perinteisen 20 opintoviikon harjoittelun lisäksi. Suuntautumisvaihtoehdon nimessä ei välttämättä esiinny sana tuotantopainotteinen. Nimikkeiden ryhmittelyssä oli toisistaan 4 ammattikorkeakoulujen verkkosivut 37