Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koululaisten aamupäivä-iltapäivätoiminnan valvonnan vuosisuunnitelma 2017-2018
Hyvinvointipalvelut 1(4) Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koululaisten aamupäiväiltapäivätoiminnan valvonnan vuosisuunnitelma 2017-2018 Lautakunta hyväksyy vuositasoisen valvontaohjelman, jossa määritellään tarkemmin vuositasolla valvonnan painopisteet. Painopisteiden asettaminen pohjautuu edellisen vuoden valvontakertomuksen havaintoihin, mahdollisiin kuntakohtaisiin varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan kehittämiskohteisiin ja valtakunnallisiin palveluiden kehittämiseen. Vuoden 2016 valvontakertomuksen perusteella valvonnan vuosisuunnitelmassa vuosille 2017-2018 painopistealueita on varhaiskasvatuksen valvonnan osalta kaksi aihetta. Edellisvuoden käyntien perusteella kehittämisen kohteeksi nostetaan omavalvontasuunnitelman kehittäminen palveluntuottajan omana arjen työvälineenä. Toisena kehittämisen kohteena ovat valtakunnallisen Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet - määräyksen ja sen perusteella laadittavan kunnan oman varhaiskasvatussuunnitelman käyttöönotto. Tiedottaminen ja koulutukset Kasvatuksen ja opetuksen palveluryhmä järjestää täydennyskoulutusta varhaiskasvatuksen palveluntuottajille vuositasolla yhteensä noin kahdeksan kertaa. Kunnan oman varhaiskasvatussuunnitelman valmistuttua aiheesta järjestetään koulutus, jossa paneudutaan uuden suunnitelman tuomiin vaatimuksiin ja toiminnan kehittämiskohteisiin. Koulutusten teemaan palataan valvonta- ja ohjaustiimin valvontakäynneillä. Valvonta- ja ohjaustiimi järjestää yksityisille perhepäivähoitajille alueellisia tapaamisia ja koulutusiltoja, joissa painopisteinä ovat omavalvonta - ja varhaiskasvatussuunnitelmat. Tapaamisten järjestäminen on myös mahdollista yhdessä kunnallisten perhepäivähoitajien kanssa. Tavoitteena on lisätä osaamista suunnitelmallisessa toiminnassa ja oman toiminnan kehittämisessä. Alueellisissa tapaamisissa vahvistetaan myös toimijoiden verkostoitumista. Koulutuksellinen yhteistyö seudun toimijoiden kanssa on osa yksityisen palvelutuotannon koulutusta. Ohjaus ja neuvonta Palveluntuottajien on mahdollista saada ohjausta ja neuvontaa puhelinneuvontana ja sähköpostitse päivittäin. Aloitusinfoja järjestetään uusille toimijoille tarpeen mukaan. Ohjausta ja neuvontaa tarjotaan myös Tampereen kaupungin www-sivuilla päivitetyn informaation avulla. www.tampereenseutu.fi- sivuille päivitetään varhaiskasvatuksen sivut. Seutukunnalliseen käyttöön valmistuu v. 2017 aikana Yksityisen varhaiskasvatuksen käsikirja, josta on hyötyä sekä valvovalle viranomaiselle, palveluntuottajaksi ryhtyvälle tai jo toimivalle palveluntuottajalle sekä
Hyvinvointipalvelut 2(4) asiakasperheille. Seutukunnalliseen käyttöön valmistellaan myös palveluntuottajakohtaista rekisteriä. Palveluntuottajien rekisterin ylläpito Palveluntuottajakohtaisesti muodostettua rekisteriä ylläpidetään kasvatuksen ja opetuksen palveluryhmän arkistonmuodostussuunnitelman mukaisesti. Valvonnan seurannan tueksi, ryhdytään ylläpitämään yhtä tiedostoa kaikista yksikköä koskevista tiedoista mm. valvontakäynnit, lapsilista- ja henkilökuntatiedot. Palveluntuottajia tiedotetaan asiasta syksyllä 2017 järjestettävässä koulutusillassa. Palveluntuottajat lähettävät lapsiryhmä- ja henkilökuntatiedot kaksi kertaa vuodessa. Maaliskuussa ja lokakuussa on valvontakoordinaattoreiden työsuunnitelmaan varattu aikaa dokumenttien käsittelyyn ja rekisteriin kirjaamiseen. Palveluntuottajien rekisterin siirtämistä sähköiseen järjestelmään lähdetään kehittämään syksyllä 2017. Suunnitelmalliset käynnit Vuosittain tehdään valvontakäynti kaikkiin yksityisten palveluntuottajien päiväkoteihin, esiopetusryhmiin, ryhmäperhepäiväkoteihin ja koululaisten aamupäivä- ja iltapäivätoiminnan ryhmiin. Uusien palveluntuottajien luo tehdään ensimmäinen käynti viimeistään kuusi kuukautta toiminnan käynnistymisen jälkeen. Valvontakäynnit yksityisten perhepäivähoitajien luo toteutetaan siten, että vuoden 2018 loppuun mennessä on valvontakäynti suoritettu kaikissa yksiköissä vuosien 2017 tai 2018 aikana. Vuosien 2017 ja 2018 aikana kehitetään valvontakäyntien laadullista / sisällöllistä auditointia. Käynneillä otetaan vahvemmin huomioon valtakunnallisen Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden ja Tampereen oman varhaiskasvatussuunnitelman tuomat painotukset. Auditointikäyntejä tehdään neljään yksityisen varhaiskasvatuksen yksikköön (yksi yksityinen -, yksi ostopalvelu- ja kaksi palvelusetelipäiväkotia ) ja neljään kunnalliseen päiväkotiin laadun vertailemiseksi kunnallisessa ja yksityisessä varhaiskasvatuksessa. Esiopetuksen järjestäjien ohjaukseen ja valvontaan laaditaan oma lomakepohja. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan palveluntuottajien valvonnassa painotetaan erityisesti tilojen tarkoituksenmukaisuutta, lasten määrää tiloihin nähden ja lasten osallisuuden toteutumista toiminnassa.
Hyvinvointipalvelut 3(4) Reaktiiviset käynnit Reaktiivisia käyntejä tehdään saadun palautteen perusteella. Aihe reaktiiviselle käynnille voi tulla myös palveluntuottajien lähettämien dokumenttien perusteella. Käyntejä tehdään parityöskentelynä tarpeen mukaan. Valvonnan ja ohjauksen toteuttamisen resurssi Valvonta- ja ohjaustiimissä työskentelee asiakaspalvelupäällikön lisäksi kolme valvontakoordinaattoria, jotka suorittavat varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan yksiköiden valvontaa ja ohjausta. Tehtävät jakautuvat vuosikellotasolla suunniteltuihin käynteihin ja muuhun ohjaukseen ja valvontaan. Hyvinvointipalveluiden esikunnan palveluverkkotyöryhmästä valvonta- ja ohjaustiimi saa tukea alustavien tilakatselmusten teossa. Kasvatuksen ja opetuksen asiakaspalveluyksikkö myöntää kunnan hyväksynnän Kelan lomakkeeseen perheen palkatessa yksityisen hoidon tuella työsopimussuhteisen hoitajan lastenhoitotehtäviin. Kasvatuksen ja opetuksen palveluryhmän pedagogisen tuen tiimi tuottaa täydennyskoulutustilaisuuksia yksityisen varhaiskasvatuksen henkilöstölle. Suunnitelman seuranta ja raportointi Valvonnan vuosisuunnitelmasta raportoidaan vuosittain ja määritellään kehittämisenkohteet. Vuosisuunnitelma 2017-2018 tarkistetaan kesäkuussa 2018 ja raportoidaan lautakunnalle elokuussa 2018. liitteet: Seudun yhteiset lomakkeet: Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta-asiakirja Vaitiolovelvollisuus ja siitä johtuva tietojen suojaaminen Yksityisen päivähoitoyksikön valvontakäsikirja Ilmoitus kunnalle ennen yksityisen päiväkodin toiminnan aloittamista tai muuttamista Lapsiryhmäpohja Ilmoitus kunnalle ennen yksityisen ryhmäperhepäiväkodin toiminnan aloittamista tai muuttamista Yksityisen perhepäivähoidon valvontakäsikirja Ilmoitus kunnalle ennen yksityisen perhepäivähoidon toiminnan aloittamista tai muuttamista Yksityisen perhepäivähoitajan lapsiryhmäilmoitus Työsopimussuhteinen hoitaja - valvontakäsikirja Työsopimussuhteinen hoitaja - lomake
Hyvinvointipalvelut 4(4) Kaupungin omat lomakkeet: Tampereen kaupungin oma alustava tilakatselmus-lomake Päivähoitoyksikön työntekijät Koululaisten aamu - ja iltapäivätoiminnan ohjaus - ja valvonta-asiakirja