KEMIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 6/2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 29.4.2015



Samankaltaiset tiedostot
KIRKKOVALTUUSTO 2/2014

KIRKKONEUVOSTO 5/2013 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTO 4/2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

Kolehtisuunnitelma

KIRKKOVALTUUSTO 2/2016

Audlaton-yhtiöt. TILINTARKASTUSKERTOMUS 2011 Lieksan kaupunginvaltuustolle. Tarkastuksen tulokset

KIRKKONEUVOSTO 4/2016 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKOVALTUUSTO 3/2013

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen.

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 9 ) KIRKKONEUVOSTO 4/

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen

Luumäen kunta Loppuraportti 2013

Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain

JÄMSÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 KIRKKONEUVOSTO 1 (12) klo Jämsän seurakuntakeskuksen takkahuone

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kirkkoneuvosto

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Yhteenveto tilinpäätöksen tilintarkastuksesta

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA. Kirkkovaltuusto Aika: klo (kokouskahvit alk. klo 18.30)

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 4/2015

KIRKKOVALTUUSTO 2/2015

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) KIRKKONEUVOSTO 3/ Läsnä Petri Tervo kirkkoherra, puheenjohtaja Jarmo Heinonen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2016. Gammelin Pertti. Muut osallistujat Huhanantti Riitta kv varapuheenjohtaja

68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. (KL 7:4).

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

hyväksymä HTM-tilintarkastaja tai julkishallinnon ja - talouden tilintarkastuslautakunnan hyväksymä JHTT -tilintarkastaja. Tilintarkastusyhteisön

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 2/2019 nettiversio 7. Ranuan seurakuntatalon sali, Pappilantie 11A1

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 2 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 )

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Anna-Mari Karppinen Puheenjohtaja Nelli Kauppi Läsnä Elsi Kemppainen Samuli Kolehmainen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/

Rantala Klaus Rantala Titta Sirén Tuula poissa Stenholm Aulis Talikka Pentti Teivonen Juha varajäsen poistui klo 18:55, 12 jälkeen Vepsäläinen Tero

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2017 Kirkkoneuvosto 46-55

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 Kirkkovaltuusto

TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto. 19 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 5/ klo

Torstai klo

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3 / 2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs

Demoyritys Oy TASEKIRJA

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna

Mäntyharju Pöytäkirja 1/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Kirkkoneuvosto

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

Automaatiotekniikan kilta. Tilinpäätös 2008

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 10/2018

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 2/2010 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu

Muut Petri Tervo kirkkoherra talouspäällikkö, pöytäkirjanpitäjä. ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä

Kunnanhallitus salainen Kunnanhallitus Tilintarkastuskertomus 2012

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kirkkoneuvosto Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Lassila Mirja jäsen, läsnä 38-45

KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen

keskiviikkona klo

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Kirkkovaltuusto

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 2/ Kirkkovaltuusto Sivu 1. AIKA Keskiviikko klo

JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/ (10)

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2014. Lakkapää Tarja Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen. Raappana Tauno jäsen

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2016 Kirkkoneuvosto 41-51

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 7/ klo

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus TASEKIRJA Toimintakertomus. Tilinpäätös

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös

PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS: Pöytäkirja on tarkastettu Hämeenkyrössä / 2013 / 2013

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1/5 KIRKKOVALTUUSTO Konttinen Sirkka puheenjohtaja

VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 1/6 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 /2015 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 6/2015

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 16. Kirkkovaltuusto Aika: klo (kokouskahvit alk. klo 18.30)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 14/ Vesilahti 14/

VESILAHDEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 16. Kirkkovaltuusto Aika: klo (kokouskahvit alk. klo 18.30)

MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikkonen Mika tilintark ja päätösvaltaiseksi.

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 / (5) KIRKKONEUVOSTO

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Transkriptio:

KEMIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 6/2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 29.4.2015 sivu 32. Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014... 2 33. Kemin seurakunnan taloudellinen tilanne... 6 34. Sähkön hankintasopimus... 7 35. Kolehtisuunnitelma... 9 36. Kemin Vanhainkotisäätiön hallituksen jäsenet... 11 37. Muut asiat... 12 1. Paiden kirkkoherran virkaanasettaminen/kirkkoherran palaute... 12 2. Saarenottan metsäalue 12 3. Luottamushenkilökoulutus/Jaakko Alamommon kysymys... 12 5. Kirkon siisteys/hanna-kaisa Taanilan palaute... 12 6. Lähetystapahtuma Kirkkopäivillä/Kalervo Näykin tiedoksianto... 12 7. Vapaaehtoisten tilaisuus/inkeri Lammassaaren... 12 8. Nepalin tilanne/sari Moisasen kysymys... 12

KEMIN SEURAKUNTA 6/2015 2 (12) 32. Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014 Kirkkoneuvosto 26.3.2015 Esityslistan liitteenä tasekirja ja muut tilinpäätösasiakirjat Esitys taljo: Kirkkoneuvosto kuulee kirkkoherran ja talousjohtajan selostukset vuoden 2014 tasekirjasta. Kirkkoneuvosto hyväksyy vuoden 2014 tasekirjan ja muut tilinpäätösasiakirjat ja allekirjoittaa Tasekirjan 2014 sekä luovuttaa ne tilintarkastajille tilintarkastusta varten. Merkitään, että Tasekirjaan 2014 liittyvät erilliset muut tilinpäätösasiakirjat jäävät ainoastaan kirkkoneuvoston päätöskäsittelyyn. Päätös: Kirkkoneuvosto kuulu kirkkoherran ja talousjohtajan selostukset vuoden 2014 tasekirjasta. Merkittiin, että kirkkoneuvostolle jaettiin talousjohtajan laatimat vertailutiedot seurakunnan taloudesta. Kirkkoneuvosto hyväksyi ja allekirjoitti vuoden 2014 tasekirjan ja muut tilinpäätösasiakirjat sekä päätti luovuttaa ne tilintarkistajille tilintarkastusta varten. Merkittiin, että Tasekirjaan 2014 liittyvät erilliset muut tilinpäätösasiakirjat jäävät ainoastaan kirkkoneuvoston päätöskäsittelyyn. Kirkkoneuvosto antoi talousjohtajan tehtäväksi seuraavaan kirkkoneuvoston kokoukseen valmistella kuluvan vuoden talousennuste siltä pohjalta, että tulokehitys jatkuu alkuvuoden kaltaisena. Kirkkoneuvosto 29.4.2015 Tilintarkastaja suorittaa tilintarkastuksen 28.4.2015. Tilintarkastuskertomus jaetaan kokouksessa. Kemin seurakunnan kirkkoneuvostolle YHTEENVETOMUISTIO VUODEN 2014 TILINTARKASTUKSESTA Yleistä Kirkkojärjestyksen 15. luvun 11 :n mukaisesti tilintarkastajien tulee tarkastaa hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös. Tilintarkastajien on tarkastettava: 1) onko seurakunnan hallintoa hoidettu laillisesti ja kirkkovaltuuston päätösten mukaisesti; 2) onko seurakunnan tilinpäätös laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti sekä antaako se oikeat ja riittävät tiedot tilikauden toiminnasta, taloudesta, taloudellisesta kehityksestä ja taloudellisista vastuista; sekä 3) onko seurakunnan sisäinen valvonta järjestetty asianmukaisesti. Kemin seurakunnan tilintarkastus on suoritettu hyvän tilintarkastustavan ja BDO Audiator Oy:n (vuoden 2012 loppuun Oy Audiator Ab) kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Vastuunalaisena tilintarkastajana on toiminut JHTT, HTM Simo Paakkola. Tarkastusta on suoritettu yhteensä neljä päivää.

KEMIN SEURAKUNTA 6/2015 3 (12) Hallinnon tarkastus Tarkastuskäynneillä on käyty läpi toimielinten päätöksiä, viranhaltijapäätöksiä ja sopimuksia sen varmistamiseksi, että seurakunnan hallintoa on hoidettu laillisesti ja kirkkovaltuuston päätösten mukaisesti. Tarkastustoimien perusteella on voitu tilintarkastuskertomuksessa antaa vakiomuotoinen lausunto hallinnon laillisuudesta ja valtuuston päätösten lainmukaisuudesta. Kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastus Kirjanpidon oikeellisuutta on tarkastettu käymällä läpi tosite-, palkka- ja muuta kirjanpitoaineistoa. Tilinpäätöksen tarkastuksen yhteydessä on käyty läpi tasekirjasta toimintakertomus, tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot sekä tase-erittelyt. Havaintojen mukaan kirjanpito on hoidettu asianmukaisesti ja tilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot seurakunnan taloudellisesta asemasta. Tilinpäätöksen liitetiedot ovat riittävät. Vapaaehtoisesti kerätyt varat Kolehdit ja muut keräysvarat on hoidettu ohjeistuksen mukaisesti. Kirjanpitoarvot täsmäävät saldoselvityksiin. Talous Kirkollisverojen muutos kulki huonompaan suuntaan. Edellisen vuoden hyvä kehitys kääntyi laskuun. Kirkollisveron kertymä aleni edellisestä vuodesta 2,7 % ja yhteisöveron vielä enemmän eli 7,6 %. Verotulojen lasku näyttää jatkuvan vuonna 2015. Huhtikuun verotilitys oli 3,8 % alempi kuin vuonna 2014. Yhteisöveron kertymä oli 20,9 % pienempi kuin vuonna 2014. Kaikissa seurakunnissa (sis. myös ortodoksit) huhtikuun alenemaprosentit olivat -2,1 ja - 12,2 %. Toimintatuotot kasvoivat 432 521 eurosta 438 070 euroon eli 1,3 %. Toimintakulut alenivat 26 009 euroa eli 0,7 %. Vuosikate (ennen poistoja) oli 254 217 euroa. Summa on lähes 100 000 euroa heikompi kuin vuonna 2013. Maksuvalmius on ollut tyydyttävä. Rahoja ja saamisten määrä oli vuoden lopussa 278 637 euroa. Vieraan pääoman määrä aleni 3,949 miljoonasta eurosta 3,612 miljoonaan euroon. Hyväksyttyä talousarviota on noudatettu ja kirkkoneuvoston asettamien tavoitteiden toteutumisesta on raportoitu. Verotulojen kehitys on ollut keskimääräistä heikompi ja tilanne antaa aiheen seurata valppaasti seurakunnan talouden kehitystä. Tilanne antaa aihetta pohtia sopeuttamistoimia mutta ns. äkkijarrutukselle ei ole tarvetta. Hautainhoitorahasto Hautainhoitorahasto on hoidettu kirkkohallituksen ohjeistuksen mukaisesti. Rahaston taseen loppusumma oli tilikauden lopussa 1 168 923 euroa ja tilinpäätös osoitti 28 067 euron alijäämää. Rahasto on laskennallisesti 131 369 euroa ylikatteinen.

KEMIN SEURAKUNTA 6/2015 4 (12) Sisäisen valvonnan järjestäminen Tilintarkastuksessa on käyty läpi sisäisen valvonnanjärjestelyä mm. laskujen hyväksymismenettelyä, kolehtivarojen käsittelyä ja henkilöiden työyhdistelmiä. Suoritettujen tarkastustoimenpiteiden perustella on voitu antaa vakiomuotoinen lausunto sisäisen valvonnan järjestämisestä. Tarkastuksen johtopäätökset Tarkastushavaintojen perusteella on päädytty 28.4.2015 antamaan vakiomuotoinen tilintarkastuskertomus. Kemissä 28.4.2015 BDO Audiator Oy, JHTT-yhteisö Simo Paakkola JHTT, HTM TILINTARKASTUSKERTOMUS Kemin seurakunnan kirkkovaltuustolle Olemme tarkastaneet Kemin seurakunnan hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1. 31.12.2014 Tilinpäätös sisältää tuloslaskelman, taseen, rahoituslaskelman ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailun ja toimintakertomuksen. Kirkkoneuvosto ja muut tilivelvolliset ovat vastuussa seurakunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta tilikaudella. Kirkkoneuvosto ja taloudesta vastaava viranhaltija vastaavat tilinpäätöksen laatimisesta ja siitä, että tilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot seurakunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Olemme tarkastaneet tilikauden hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen hyvän tilintarkastustavan mukaisesti olennaisten virheiden ja puutteiden havaitsemiseksi ja raportoimiseksi tarkastuksen tuloksina. Hallinnon tarkastuksessa olemme selvittäneet tilivelvollisten toiminnan lainmukaisuutta. Olemme tehneet tarkastuksen riittävän varmuuden saamiseksi siitä, onko seurakunnan hallintoa hoidettu laillisesti ja kirkkovaltuuston päätösten mukaisesti. Kirjanpitoa sekä tilinpäätöksen laatimisperiaatteita, sisältöä ja esittämistapaa olemme tarkastaneet riittävässä laajuudessa sen toteamiseksi, ettei tilinpäätös sisällä olennaisia virheitä eikä puutteita. Tarkastuksen tulokset Seurakunnan hallintoa on hoidettu laillisesti ja kirkkovaltuuston päätösten mukaisesti. Seurakunnan sisäinen valvonta on järjestetty asianmukaisesti. Seurakunnan tilinpäätös on laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Tilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot tilikauden toiminnasta, taloudesta, taloudellisesta kehityksestä ja taloudellisista vastuista. Lausunnot tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä

KEMIN SEURAKUNTA 6/2015 5 (12) Esitämme tilinpäätöksen hyväksymistä. Esitämme vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastamaltamme tilikaudelta. Kemissä 28.4.2015 BDO Audiator Oy, JHTT-yhteisö Simo Paakkola JHTT, HTM Esitys taljo: Kirkkoneuvoston 26.3.2015 allekirjoittama Tasekirja 2014 tilinpäätös ja toimintakertomusasiakirjana tili- ja toimintakaudelta 1.1. 31.12.2014 esitetään yhdessä tilintarkastajan tilintarkastuskertomuksen kanssa kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi. Tilikauden alijäämän 36.995,85 euroa kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle kirjattavaksi taseen omaan pääomaan edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille. Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se päättää tili- ja vastuuvapaudesta. Päätös: Merkittiin, että kirkkoneuvostolle on lähetetty sähköpostitse 28.4.2015 tilintarkastuskertomus sekä yhteenvetomuistio vuoden 2014 tilintarkastuksesta, jotka lisättiin pöytäkirjaan. Päätösesitys hyväksyttiin.

KEMIN SEURAKUNTA 6/2015 6 (12) 33. Kemin seurakunnan taloudellinen tilanne Talousjohtaja on 2.4.2015 lähettänyt kirkkoneuvoston jäsenille sähköpostilla tulos- ja rahoituslaskelman, taseen sekä tehtäväaluekohtaisen talousarviovertailun maaliskuun lopun tilanteesta. Puheenjohtajiston on saanut sähköpostilla myös Kemin seurakunnan talousennusteen vuodelle 2015 maaliskuun lopun tilanteen perusteella. Talousjohtaja tuo tähän kirkkoneuvoston kokoukseen tiedot huhtikuun verotilityksestä ja käyttötalouden osalta lähes valmiit taloustiedot huhtikuun lopun tilanteesta sekä huhtikuun tilanteen perusteella laaditun tulosennusteen vuodelle 2015. Esitys taljo: Kirkkoneuvosto keskustelee taloudellisesta tilanteesta ja vuoden 2015 tulosennusteesta. Mikäli taloustilanne vaatii, päätetään hallinnon ja talouden vastuuryhmän kokousajankohta, jossa kartoitetaan säästötoimenpiteitä ja tehdään niistä esitykset niiden toteutuksesta kirkkoneuvostolle. Päätös: Merkittiin, että talousjohtaja oli laatinut talousennusteen huhtikuun 2015 tilanteen perusteella ja se oli jaettu ennen kokousta kirkkoneuvostolle. Ennuste liitettiin pöytäkirjaan. Kirkkoneuvosto kävi ennusteen perusteella keskustelun ja totesi, että säästötoimenpiteitä on tarve kartoittaa. Sovittiin, että vastuuryhmä kokoontuu keskiviikkona 6.5. klo 14.30.

KEMIN SEURAKUNTA 6/2015 7 (12) 34. Sähkön hankintasopimus Rovaniemen, Sodankylän, Kemin, Tornion, Kemijärven, Inarin ja Utsjoen seurakunnat ovat kilpailuttaneet sähköntoimittajan vuosina 2003, 2006 ja 2009 ja 2011. Tällä hetkellä voimassa oleva sopimuskausi koskee vuosia 2013-2015. Nykyinen sähköntoimittaja on KSS Energia Oy. Sähkön hankinnassa mukana olevat seurakunnat ovat pyrkineet yhteiskilpailutuksella kokonaistaloudellisesti edullisimpaan ratkaisuun. Yhteisen kansallisen kynnysarvon ylittävän hankintailmoituksen on laatinut Energiakolmio Oy. Hankintailmoitus on julkaistu HILMAtietokannassa 9.1.2015. Tarjouspyyntö on lähetetty 25 sähkön myyjälle, joista 8 jätti tarjouksen hinnankiinnitysmallin mukaisesta sähkön toimituksesta. Tarjouspyynnössä on huomioitu Rovaniemen seurakunnan ympäristöohjelman vaatimukset, jonka pohjalta ekosähkön vähimmäisosuudeksi on määritelty 25 %. Saatujen tarjousten perusteella Energiakolmio Oy suosittelee, että sähköntoimittajaksi valittaisiin kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen jättänyt Porvoon Energia. Kilpailutuksessa mukana olevien seurakuntien taloushallinnon johtavien viranhaltijoiden palaverissa 27.3.2015 päätettiin esittää kunkin seurakunnan sopimuskaudeksi joko kaksi- tai kolmivuotista sopimusta, sen mukaan kumpi sopimuskausi on kiinnityshetkellä edullisempi, jolloin sopimuskaudeksi muodostuisi 1.1.2016 31.12.2017 tai 1.1.2016 31.12.2018. Samalla päätettiin esittää kirkkoneuvostoille, että sähköntoimituksen hinnan kiinnittämisen ajankohta tehtäisiin Energiakolmio Oy:n suosituksen mukaisesti mahdollisimman edullisena ajankohtana.

KEMIN SEURAKUNTA 6/2015 8 (12) Esitys taljo: Päätös: 1. Kirkkoneuvosto hyväksyy Porvoon Energian jättämän kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen 2. valitsee sähkön toimituskaudeksi joko 2 tai 3 vuotta alkaen 1.1.2016 sen mukaan kumpi sopimuskausi on hinnankiinnitysajankohdan perusteella edullisempi 3. valtuuttaa Energiakolmio Oy:n sopimaan tarkemman hinnankiinnitysajankohdan Päätösesitys hyväksyttiin.

KEMIN SEURAKUNTA 6/2015 9 (12) 35. Kolehtisuunnitelma su 7.6. su 14.6. la 20.6. su 21.6. su 28.6. su 5.7. su 12.7. su 19.7. su 26.7. su 2.8. su 9.8. su 16.8. su 23.8. su 30.8. su 6.9. 2. sunnuntai helluntaista Oman seurakunnan nuorisotyölle 3. sunnuntai helluntaista Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta teemalla Evankeliumi muuttaa maailmaa paremmaksi lapsille ja nuorille. Kolehti käytetään seurakuntien lapsi- ja nuorisotyöhön Etiopiassa, Tansaniassa, Senegalissa ja Virossa. Suomen Lähetysseura ry Juhannuspäivä (Johannes Kastajan päivä) Kirkon diakoniarahastolle. Kirkkohallitus 4. sunnuntai helluntaista Suomen Merimieskirkko ry:lle. 5. sunnuntai helluntaista Suomen Pipliaseuralle raamattukäännöstyöhön Apostolien päivä Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämelläverkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. 7. sunnuntai helluntaista Kirkon ulkosuomalaistyöhön, Kirkkohallitus Kirkastussunnuntai (Kristuksen kirkastumisen päivä) Pohjois-Suomen tunturikappelien ja Tiekirkko-toiminnan tukemiseen, Kirkkohallitus 9. sunnuntai helluntaista Nuorten aikuisten parissa tehtävään evankelioimistyöhön Suomen Raamattuopiston kautta. 10. sunnuntai helluntaista Oulun hiippakunnan toimintaan kasvatus-, diakonia- ja lähetystyössä 11. sunnuntai helluntaista Nuorten kristillisen kasvun tukemiseen Nuorten Keskuksen kautta. 12. sunnuntai helluntaista Sotaorpojen toiminnan tukemiseen 13. sunnuntai helluntaista Etelä-Sudanin luterilaisen kirkon ja sen paikallisseurakuntien toiminnan tukemiseen Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen kautta. 14. sunnuntai helluntaista Naisten oikeuksien ja koulutuksen tukemiseen, Kirkon Ulkomaanapu 15. sunnuntai helluntaista Kristilliseen nuoriso- ja opiskelijatyöhön Kansan Raamattuseuran kautta

KEMIN SEURAKUNTA 6/2015 10 (12) su 13.9. su 20.9. su 27.9. su 4.10. su 11.10. su 18.10. su 25.10. la 31.10. su 1.11. 16. sunnuntai helluntaista Lapsi-, nuoriso- ja opiskelijatyöhön, Herättäjä-yhdistys 17. sunnuntai helluntaista Suomen Merimieskirkolle työhön suomalaisten parissa Merimieskirkon toimipisteissä eri puolilla maailmaa. 18. sunnuntai helluntaista Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta teemalla Näkymättömät näkyviksi. Kolehti käytetään vammaistyöhön Tasaus-keräyksen kautta. Mikkelinpäivä (Enkelien sunnuntai) Seurakuntien lapsi- ja perhetyön, erityisesti pyhäkoulu- ja päiväkerhotyön, tukemiseen Suomen Ev.-lut. Seurakuntien Lapsityön Keskuksen kautta. 20. sunnuntai helluntaista Lähetystyöhön Kirkon virallisen lähetysjärjestön kautta (seurakunta päättää lähetysjärjestön). Suomen Lähetysseura 21. sunnuntai helluntaista Suomen Ekumeeniselle Neuvostolle kristittyjen yhteiseen työhön oikeudenmukaisen maailman puolesta Vastuuviikon kautta. Uskonpuhdistuksen muistopäivä Koulutus- ja diakoniatyöhön juutalaisten parissa Israelissa Evankelisluterilaisen Lähetysyhdistys Kylväjän kautta. Pyhäinpäivä Oppilaitos- ja nuorisotyöhön eri järjestöille, Kirkkohallitus. 23. sunnuntai helluntaista Hiljaisuuden retriitteihin ja hengelliseen ohjaukseen sekä seurakuntien hengellisen elämän tukemiseen Hiljaisuuden Ystävät ry:n kautta. Esitys khra: Kirkkoneuvosto hyväksyy kolehtisuunnitelman 7.6. 1.11.2015. Päätös: Päätösesitys hyväksyttiin. Päätettiin, että 22.11. kolehti varataan Kemin Kirkkokansan työväenyhdistykselle.

KEMIN SEURAKUNTA 6/2015 11 (12) 36. Kemin Vanhainkotisäätiön hallituksen jäsenet Seurakunnan edustajana Vanhainkotisäätiön hallituksessa on Kalervo Näykki ja varalla Tuire Kourula. Esitys taljo: Kirkkoneuvosto valitsee seurakunnan edustajan ja varaedustajan Kemin Vanhainkotisäätiön hallitukseen vuosille 2015 2017. Päätös: Kirkkoneuvosto valitsi edustajaksi Kalervo Näykin ja varaedustajaksi Eine Kemppaisen.

KEMIN SEURAKUNTA 6/2015 12 (12) 37. Muut asiat 1. Paiden kirkkoherran virkaanasettaminen/kirkkoherran palaute Kirkkoherra Markku Korpela osallistui ystäväseurakunta Paiden uuden kirkkoherran virkaanasettamiseen 19.4.2015. Kirkkoherra toi Paiden seurakunnan terveiset ja kertoi vierailustaan. Merkittiin tiedoksi, että Paiden seurakunnan vuosiavustuksesta on maksettu puolet. 2. Saarenottan metsäalue Talousjohtaja ilmoitti tiedoksi, että on sopinut metsän arvioinnin Metsänhoitoyhdistyksen kanssa. Seurakunnalla on 10,2 ha:n kokoinen metsäalue Saarenottassa. 3. Luottamushenkilökoulutus/Jaakko Alamommon kysymys Jaakko Alamommo tiedusteli suunnitelmista luottamushenkilöiden koulutuksesta. Kirkkoherra totesi, että koulutusta järjestetään valtuuston kokousten yhteyteen. 4. Lähetysviikonlopun tuotto/hanna-kaisa Taanilan kysymys Hanna-Kaisa Taanila kysyi lähetysviikonloppuna järjestetyn lähetyslounaan tuotosta. Todettiin, että tuotto ohjataan lähetystyöhön. 5. Kirkon siisteys/hanna-kaisa Taanilan palaute Hanna-Kaisa Taanila toi kiitoksen Kemin kirkon siisteydestä. 6. Lähetystapahtuma Kirkkopäivillä/Kalervo Näykin tiedoksianto Kalervo Näykki osallistuu Suomen Lähetysseuran kutsumana Kouvolan Kirkkopäiville toukokuussa. Näykki on esittelemässä Kemin seurakunnan vastuuryhmä-mallia. 7. Vapaaehtoisten tilaisuus/inkeri Lammassaaren Inkeri Lammassaari otti esille, että seurakunnan ilmoituksissa tulisi selvemmin esille kenelle tilaisuus on tarkoitettu. Maaliskuussa järjestetyn vapaaehtoisten illan ilmoituksesta ei Lammassaaren mukaan tullut esille kenelle tilaisuus oli tarkoitettu. 8. Nepalin tilanne/sari Moisasen kysymys Sari Moisanen otti esille Nepalin tilanteen. Maanjäristyksen jälkeen maassa on suuri avuntarve ja Moisanen toi esille, että seurakunta huomioisi tilanteen. Päätettiin esittää kirkkovaltuuston kolehdin osoittamista Nepaliin.