T E R V E Y D E N K Y L V Y S S Ä - T E R V E Y S K Y L P Y L Ä L I I T O N KULTTUURIHISTORIA Ilkka Levä 1
Terveyden kylvyssä - Terveyskylpyläliiton kulttuurihistoria Ilkka Levä & TKL Terveys- ja kuntolomat ry. 2015 TKL Terveys- ja Kuntolomat ry., Helsinki 2015 Kaikki oikeudet pidätetään tekijällä ja julkaisijalla. ISBN 978-952-93-5133-6 (nid.) ISBN 978-952-93-4994-4 (PDF) Kansikuva: Vastavalmistunut Tuomarlan terveyskylpylä Ikaalisissa 1965. Kuvan lähde: Maitotalous 1965/5, 118. 2
Kiitokset Työn valmistuessa on aihetta kiittää TKL Terveys- ja kuntolomat ry:tä. Tutkimusta on valvonut tilaajan asettama historiatoimikunta, jonka jäseninä toimivat MVL:n ja TKL:n toiminnanjohtaja Juha Yli-Kovanen, hänen edeltäjänsä Matti Kangasalusta sekä TKL:n entinen hallituksen puheenjohtaja Aila Nummi. Historiatoimikunta on taannut työlle täydellisen tutkimuksellisen vapauden, josta esitän suurimmat kiitokseni. Keskustelu sujui koko ajan hyvässä sekä vastavuoroisesti kunnioittavassa hengessä, huolimatta inhimillisesti hyvinkin aroista aiheista. Tieteellisestä vertaisarvioinnista kiitän kollegoita FT Tuomas Teporaa ja FT Ville Kivimäkeä. Olen pyrkinyt ottamaan heidän antamansa avartavat korjausehdotukset huomioon sikäli, kuin se on työekonomisesti suinkin ollut mahdollista. Vastaan tekstiin jääneistä virheistä ja puutteista luonnollisesti yksin. Työn tutkimusapulaisena toimi hum. kand. Heidi Auvinen, jonka projektille antama työpanos oli korvaamaton. Hänen vaivannäkönsä mahdollisti aineiston selkeän jäsentelyn. Siitä seurasi allekirjoittaneelle mahdollisuus keskittyä itse tekstin koostamiseen nopeassa tahdissa. Konkreettinen kirjoitustyö on tehty syyskuun alusta joulukuun loppuun 2014. Tekstiin jätettyä ensyklopedista ja osin rönsyilevää tyyliä puolustaa tilaajan esittämä toive tekstin tarinallisuudesta. Se syntyy mielestäni ajoittain jopa piinallisen tarkasta asioiden muistiin kirjaamisesta alkuperäislähteistä. Tätä tiheän kirjauksen lähde-esittelyä on tasapainotettu viittauksilla Suomen yleisempään yhteiskunnalliseen tilanteeseen kulloiseltakin käsiteltävältä ajanjaksolta tarjolla olevan keskeisen tutkimuskirjallisuuden avulla. Yhdistyksen toimistonhoitaja Eija Kousaa, MVL:n tiedottaja Tarja Rauhalaa, järjestöpäällikkö Tomi Seppää ja kirjanpitäjä Lahja Lakiota kiitän työn suorittamisen lomassa tapahtuneista aivonystyröitä vaatineista keskusteluista. Erityiskiitokset toiminnanjohtaja Juha Yli-Kovaselle hänen kanssaan käydyistä keskusteluista. Lyhyeksi juttutuokioksi tarkoitettu kysymys jostai saattoi venyä yli puolen tunnin mittaisiksi keskusteluiksi yhtä hyvin Terveyskylpyläliiton menneisyydestä kuin myös MVL:n ammattijärjestötoiminnan luonteesta Suomessa. Tutkimusta varten tehtiin kymmenen muistitietohaastattelua Terveyskylpyläliiton hallinnossa mukana olleiden toimijoiden kanssa. Esitän suurimmat kiitokset kaikille haastatelluille henkilöille heidän tutkimukselle antamastaan ajasta ja tiedoista. Tarja Ahlstrandia haastattelin puhelimitse. Entistä toiminnanjohtaja Jouni Kaappaa en lukuisista yrityksistäni huolimatta tavoittanut. Yritän tuoda myös hänen näkemyksensä asioista esiin käytettävissäni olleiden lähteiden pohjalta. Kiitokset myös Helsingin yliopiston kirjastojen henkilökunnalle, joka auliisti palveli minua niissä vieraillessani (Pääkirjasto, Kaisa-kirjasto, Viikin tiedekirjasto sekä Terveystieteiden keskuskirjasto). Lopuksi haluan esittää vielä kiitokseni mus. kand. Marika Hyväriselle. Häntä on suurin kiittäminen tekstin synnystä ja tekijän tekstuaalisesta kuolemasta. MVL:n kokoushuoneessa 30. joulukuuta 2014 Ilkka Levä, Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti 3
Ja nimi sitten - TUOMARLA - eikö se ole enemmän kuin sataprosenttinen täysosuma! Miten luottamusta herättävä ja samalla - velvoittava -! Eikö yhteistyö ja yksilö, joka tuntee omistusoikeuden sellaiseen kuin Tuomarlaan, tunne myöskin velvoitusta olla sisäiseltä ryhdiltään tuon arvokkaalta ja miltei ankaralta kalskahtavan nimen arvoinen? (Nimim. Tuula Maitotalous-lehdessä 1/1959, 20.) Johdanto - sodan ja työn haavoja parantamaan Maito on ollut maatalousyhteiskunnasta lähtien nykyiseen tietoyhteiskuntaan asti yksi suomalaisen ruokavalion perustekijä. Maidon tekijät työskentelevät meijereissä, jonne maito tuli ennen tonkissa ja nykyisin maitotilojen keräyssäiliöistä. Mutta edelleen maidon alkutuottajana ovat lehmät. Ilman tätä välitöntä suhdetta ympäristönsä luontoon, ei maitoakaan tulisi ruokapöytään. Sitä ei tulisi myöskään ilman meijerien koulutettua ammattihenkilöstöä, meijeriväkeä. Tässä tekstissä käytetty nimitys meijeriväki eri versioineen oli tästä toimihenkilöryhmästä vakiintuneesti käytetty nimi ja tuli siten luontevasti myös ammattiliiton nimeksi: Meijeriväen Liitto MVL ry (nykyisin Meijerialan ammattilaiset MVL ry. vuodesta 2002 alkaen). Jäljempänä mainittu Maitotalous-lehti on tämän liiton jäsenlehti. Meijereiden väkeen kuuluivat aluksi isännöitsijät, meijeriteknikot, meijeriköt (naisia 1960-luvulle asti) ja meijeristit (aluksi miehiä mutta käsitteestä tuli yleisnimi koko ryhmälle 1960-luvulla), konemestarit ja koneenhoitajat ja konttorihenkilökunta. Myöhemmin jäsenpohjaan ovat tulleet mukaan kone- ja laitosmiehet, agrologit, maatalousteknikot, pitkän linjan työnjohtajat sekä ruokaloiden emännät ja muut meijereissä toimihenkilöasemassa olevat työntekijät. 1 Sotien jälkeen myös meijerikenttä oli varsin monimuotoinen; oli osuusmeijereitä, Valion meijereitä, yksityisiä ja osakeyhtiömeijereitä, samoin Osuustukkukauppa OTK:lla ja Elannolla oli omat meijerinsä. Meijerien väki on tehnyt ja tekee edelleen fyysisesti ja mentaalisesti kuormittavaa työtä, vaikka aikojen saatossa tapahtunut meijerityön koneellistuminen on työn fyysistä raskautta vähentänyt. Päivät kumisaappaissa ovat vaihtuneet kuitenkin uudenlaiseen kuormitukseen, näyttöpäätteisiin ja kolmivuorotyöhön. Raskas työ synnytti aikoinaan tarpeen lomanviettoon. Ja meijerien työilmapiiri sekä kansallinen sivistyskertomus (eli Suomi yhdistysten luvattuna maana ajatus) taas synnyttivät tarpeen yhteisöllisyyteen sekä sen vaalimiseen. Yhteisöllisyys kasvoi sisäoppilaitosmuotoisissa meijerikouluissa. 2 Niitä olivat Kokemäen Meijerikoulu 1909-1968, Valion meijerikoulu 1921-1930, Valtion Maitotalousopisto, Jokioisissa 1930-1975, Kuopion Tietopuolinen Meijerikoulu 1908, joka siirtyi 1952 ensin Saloon muutamaksi vuodeksi ja vuoden 1953 aikana Hämeenlinnaan, joka on vuodesta 1975 1 Perko 2005; 2011, 11-12, 226, 235-239; Ahlstrand 1995, 43, 121; Pessi 1966, 314-329. Karjakko-oppilaita kurssitettiin ensimmäisen kerran Kuopion lähellä Leväisten maanviljelyskoulussa 1.11.1858 lähtien (Pessi 1966, 315). Kaksikymmentä vuotta myöhemmin toimi jo 15 kaksivuotista ja 12 yksivuotista meijerikoulua (317). 1898 laadittiin meijeriopetuksen ohjesääntö, joka astui voimaan 1902. Se toi alalle myös miehiä meijeristeiksi aiempien meijerskojen rinnalle (318). Helsingin yliopistossa on opiskeltu meijerioppia vuodesta 1906 alkaen ensimmäisten kurssien käynnistyessä 1907. Oppiaineen nimi vaihtui maitotaloustieteeksi ja 1.8.2005 pääaineen nimeksi tuli maitoteknologia ja opintosuunnan nimeksi tuli elintarviketeknologia. (Perko 2011, 226). Yleisemmin yliopiston tutkinnonuudistuksesta 1970-luvulla kts. Jalava 2012. Väellä tarkoitettiin ennen voimaa. Tästä kts. Siikala 1992 ja Pulkkinen 2014, 46, 189, 274-284. Ruotsinkielinen oppilaitos Pohjanmaalla vuosina 1909-1986, vuodesta 1939 Vaasassa. 2 4
alkaen ollut ainoa toiminnassa oleva Meijerioppilaitos Suomessa. Yhteisöllisyyttä lisäsivät opiskelijoiden pitkät harjoitteluajat (vuodesta 1908 alkaen tiedollinen koulutus sai rinnalleen käytännön harjoittelun), joiden aikana asuttiin meijerin tontilla tai jopa meijerin vintillä ja ryhmäydyttiin osaksi meijereiden väkeä. Tämä teksti kertoo siitä, miten meijeriväki synnytti itselleen Tuomarlan tilalle oman kesänviettopaikan näitä yhteen kuulumisen tarpeitaan tyydyttämään 1950-luvulla. Tarina kertoo siitä, miten Tuomarlasta sukeutui sodan jälkeisessä teollistuvassa ja tammikuun kihlauksesta lähteneiden kehittyvien työmarkkinasuhteiden sekä 1960-luvun lopulta alkaneiden Tupojen Suomessa loman, rentoutumisen ja kuntoutumisen paikka: Terveyskylpyläliiton (TKL) ylläpitämä Ikaalisten kylpylä. Tarinan lopuksi pohditaan sitä, miten Ikaalisista 1980-luvun lopun kasinovuosina 3 luovuttiin ja mitä sen jälkeen tapahtui 2007 nimensä uudistaneelle ja muutenkin hallituksen tasolla uudistuneelle TKL:n Terveysja kuntolomat ry:lle ja sen lomamökkitoiminnalle vuoteen 2014 tultaessa. Ikaalisten ja terveyskylpyläliiton tarina nivoutuu osaksi yleisempää ja siinä peilautuu koko suomalaisen yhteiskunnan historiallinen muutos maatalousyhteiskunnan ajan vaivaisukkojen Suomesta hyvinvointi- ja kilpailu-suomeen osana kansallista historiakertomusta. Tämän tekstin historiallisuus alkaa toisesta maailmansodasta, jonka seurauksena hyvinvointipolitiikka lopullisesti saapui Suomeen 4 ja päättyy kirjoitushetken aikaiseen suomalaiseen tieto5- ja kilpailutalousyhteiskuntaan 6 kohdaten matkalla Suuren muuton aikaisen autioituvan Suomen 7. 8 Kylpylätoiminta sai alkunsa 1950-luvulla pinnalla olleesta ajatuksesta sodan haavojen parantamisesta Tuomarlan Reumaliiton (TRL) toimesta ja tarina päättyy tulevaisuuden kynnykselle eräänlaisena muuntuneena paluuna tulevaisuuteen, kun TKL Terveys- ja kuntolomat ry:n toiminnan keskiöön ovat tehtyjen kauppojen ja yhteiskunnallisen muutoksen myötä osin palanneet alun kehityssysäyksen antaneet tärkeimmät asiat eli loma-asuminen ja lomailu. Välissä tapahtui kuitenkin jotain. Tämä on tarina siitä välistä, terveyden kylvystä osana suomalaisen yhteiskunnan historiallista muutosta tarkasteltuna Terveyskylpyläliiton historian kautta. Koska kyse on ihmisistä inhimillisinä toimijoina, ei ristiriidoilta ja erimielisyyksiltäkään aina ole vältytty. Siksi myös niitä kuljetetaan tarinassa mukana kokonaiskuvan hahmottamiseksi. Niiden kautta lukija toivottavasti pääsee lähelle niitä tunnelmia ja sitä ilmapiiriä, jossa kukin päätös on kulloinkin syntynyt. Moraaliseksi tuomitsijaksi ei tutkija tutkimuseettisistä syistä ja tutkimuksen asetelmasta johtuen saa ryhtyä. Tutkija tulee aina jäljessä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö inhimillisten henkilöiden toimia saisi arvioida muista kuin heidän omista näkökulmistaan. Näkökulmia ja totuuksia mennyttä 3 Käsitteestä kts. Kuisma & Keskisarja 2012 ja kokemuspohjaisesti Saari 2006 sekä ideologisena käsitteenä Lahti 1998. 4 Kts. esim. Sipilä & Anttonen 2010, 30, 36-38; muutoksen konkreettisuudesta kts. suunnittelun tasolla Hankonen 1994; Huokuna 2010, 128-141; Mauranen 2010, 152-167 ja erityisesti Sarantola-Weiss 2003. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön konkreettisesta historiasta Suomessa kts. alan keskeisimpiä artikkeleita Pulma 1994; Jaakkola 1994; Urponen 1994; Satka 1994. 5 Kts. esim. Hautamäki 1996. 6 Kts. Alasuutari 2004, 5-8, 10-13. 7 Kts. Snellman 2010, 84-101. 8 Kts. historiallisesta lähtötilanteesta yhteiskunnalliskäsitteellisesti Sulkunen 1986; 1989; 1995 ja Jalava 2006 sekä Jalava, Kinnunen & Sulkunen (toim.) 2013. 5
koskien on yleensä yhtä monta kuin kokijaa ja tulkitsijaa. Turhaa jälkiviisautta on mahdollista välttää kuvailemalla tapahtumia yksityiskohtaisesti aina sillä tarkkuudella ja niin monelta eri näkökulmalta, kuin kulloinkin on lähteiden puitteissa työekonomisesti mahdollista. Historian ja tiedon ajassa muuttuva luonne Historian tutkimusta on totuttu pitämään yhtäaikaa tieteenä ja kansallista kertomusta eteenpäin vievänä voimana. Näin ajateltaessa tullaan, ilman tarkempaa analyyttista arviointia, jättäneeksi huomiotta ne valta-asetelmat, mitkä menneisyyteen ja erityisesti menneisyydestä vain tietynlaisena puhumiseen liittyvät jo mainitun kansallisen kertomuksen osana. On selvää, että nykyisessä filosofisesti ajatellen keskuksettomassa maailmassa 9 yhteisöt tarvitsevat aina jonkinlaista yhdistävää kertomusta omasta menneisyydestään. Tällainen kertomus ei kuitenkaan saa olla sillä tavalla mennyttä yhteen muottiin jäykistävä, että se näkisi menneen puhtaan yksiselitteisesti siten, että se olisi voinut tapahtua vain yhdellä toteutuneella tavalla (eli siis vain kerrotun kaltaisesti tapahtuneena asiana). Silloinhan muutoksien seuraukset nähtäisiin niiden syynä, eikä tieteenfilosofisesti näin voi olla. Lisäksi tällä tavoin ajateltaessa latistettaisiin sekä tekstin lukijan, tulkitsevan kirjoittajan että myös menneisyyden ihmiskokemusten ja kohtaloitten moniäänisyys: kaikki yhteisöjen kulttuuria eteenpäin vieneet erilaiset keskustelut, jännitteet ja konfliktit, menneisyyden toiminnan ulottuvuudet ja ilmiöt luoneet, erilaisten kokemusten eriytyneet ja eriytyvät haarapolut, joita historioitsija myöhemmin tulkitsevana lukijana kulloinkin koettaa omalla tekstin ilmentämisellään tavoittaa. Siksi tulevaisuus menneessä pitää nähdä avoimena, tässä ja nyt läsnäolevana ja aina uudestaan tehtävänä ja tehtynä asiana. Historiantutkijan kertoma tarina taas pitää nähdä teoriaa menneestä kutovana tarinana, joka tekee historiaa, siinä missä se on tehty kerran jo menneissä praksiksissa (eli käytännöissä). Tarinan uskottavuuden määrää lopulta se, tuntevatko sen lukijat sen tavoittaneen jotain siitä menneestä, jota se kuvailee. Tässä mielessä historian kirjoittaminen siis ei ole tiedettä. Sitä siitä tekee (aina tietyllä tavalla likiarvoisesti ) ainoastaan tutkijan systemaattisuus ja hänen valitsemansa tutkimis- ja kirjoittamistavan avaaminen tekstin sisällä. 10 Tutkija kohtaa aina mennyttä lähestyessään myös lähteiden ongelman, sillä lähteisiin voi väittää sisältyvän ainakin kolmenlaista tietoa tai niitä voi tietyssä mielessä pitää mykkinä. Ensinnäkin yhdistyslakien mukaan yhdistyksien tulee pitää pöytäkirjaa toiminnastaan ja taloudestaan, jolloin myöhemmän tutkimuksen käyttöön tuottuu hallinnollista pöytäkirjaaineistoa, joka säilyessään voi myöhemmin toimia tutkijoiden lähdeaineistona. Tutkijan on näitä aineistoja lukiessaan kuitenkin syytä pitää mielessään se, mihin tarkoitukseen aineisto on alkujaan luotu ja mitä niihin on voitu tai haluttu kirjoittaa. Pöytäkirjoissa kun aina pyritään hallinnollisten määräysten täyttämiseksi antamaan kuvaa jostain ja niiden 9 Keskuksettomuuden filosofinen ajatus tulee teoksista Deleuze 1994, 62-67, 154-166, 229, 242, 274-277, 284, 292-304 sekä Deleuze & Guattari 1987, 16-18. Vrt. Cohen 2006; kts. ja vrt. myös Kalela 2000 ja Hyrkkänen 2002 sekä Kusch 1993. Tekstissä esitetty ajatus perustuu 10 synteesiin edellisistä, eikä ole suorana lainauksena luettavissa niistä. Cohen pohtii haastavassa teoksessaan myös sitä, sisältyykö lähteisiin oikeastaan minkäänlaista tietoa ja mitä tutkimusprosessista yleensä kirjataan tai tulisi kirjata ylös. Cohen asettaa tutkijan kysymään ovatko tutkijan kokemukset tutkimusta tehdessä merkityksellisiä tutkimuksen tuloksien suhteen vai eivät. 6
esitystapoja sitovat tietyt hallinnollis-juridiset vaatimukset. Sisäpiiritietoa ei niissä esimerkiksi saa antaa. Toiseksi on olemassa se organisaatioiden jokapäiväisessä johtamisessa tapahtuva prosessuaalinen puhe ja ajatustyö, joka ei koskaan tule julkiseksi missään. Tätä ulottuvuutta tutkija joutuu ainoastaan arvailemaan lähteitä lukiessaan. Tutkimuksen kuluessa tieto tällaisen olemassaolosta lisääntyy mutta sen kirjaaminen on osaltaan mahdotonta, koska kokonaisnäkemys on valmis vasta kirjoittamisen valmistuessa ja koska kaikki asiat eivät koskaan tule kaikkien toimijoiden eikä myöskään tutkijan tietoisuuteen. Kolmanneksi pitkään toimineissa organisaatioissa on aina olemassa niin sanotulla suusta suuhun menetelmällä, vaikkapa kahvipöytäkeskusteluissa tai käytäväpuheissa eteenpäin välittyvää ja kulkevaa perimätietoa, joka saattaa joskus olla hyvinkin huutavassa ristiriidassa kahden aiemman tiedonlaadun kanssa. Muistetaan, että jokin asia olisi tapahtunut jollain tietyllä tavalla mutta tapahtumatodellisuudessa näin ei ole välttämättä koskaan tapahtunut ristiriidattomasti. Kahta jälkimmäistä tiedon ulottuvuutta tutkija voi koettaa havainnoida organisaatioiden tuottamasta lehtiaineistosta sekä elossa olevien toimijoiden muistelutyöstä, jotka sitten limittyvät hallinnolliseen aineistoon tutkimuksen analyysia rakennettaessa. Yhtä kaikki, jokainen näistä tiedon erilaisesta ilmenemismuodosta ovat ihmisen ja ihmisryhmien luomina historiallisia. Siksi niitä voi aikaansa sidottuina inhimillisinä ilmiöinä myös tutkia historiallisesti. Tutkijan on vain myönnettävä, että joskus on pakko sanoa jotain epätäydellistä mieluummin kuin vaieta, vaikka ilmiön kuvaus jäisikin likiarvoiseksi. Tässä tutkija voi puolustautua toteamalla, että myös fyysikko Werner Heisenbergin epätarkkuuslauselma vuodelta 1927 todistaa tämän likiarvoisuuden puolesta. Mitattaessa kappaleen liikettä ei voida havaita sekä sen vauhtia ja paikkaa samanaikaisesti yhtä tarkasti, vaan on valittava kumpaa asiaa koetetaan mitata. Lopulta on muistettava myös se, että havaitsijaa ei voi täysin irrottaa havainnosta eli hän myös muuttaa havainnon kohdetta jollain tavoin sitä havainnoidessaan. Tämä on aina havaintoja tehdessä ja niistä kirjoitettaessa muistettava, koskivatpa ne sitten historiaa, nykyisyyttä tai tulevaa. 11 Kylpylätoiminnan laajempi eurooppalainen tausta Hellenistinen perintö ja roomalaiset kylpylät Keisariajan Rooman nautintokulttuureita tutkinut Ray Laurence toteaa, että kylpylät levisivät Italian niemimaalle vuosien 300 eaa. ja 100 jaa. välillä. Kylpylät olivat julkisia tiloja, jossa jokainen sääty kohtasi alastomana vain kylpysandaalit jaloissaan. Bordellien lisäksi kylpylät olivatkin ainoita paikkoja, joissa miehet saattoivat olla julkisesti alasti Roomassa. Myös sekakylpylöitä tavataan sekä myös pelkästään naisille tarkoitettuja kylpylätiloja. Segregaatio väheni ajan myötä kylpylöiden arkkitehtuurin muuttuessa 11 Heisenbergin epätarkkuuslauselmasta kts. esim. Minlos 2001. Uncertainty principle. R.A. Minlos (originator), Encyclopedia of Mathematics. URL: http://www.encyclopediaofmath.org/index.php/uncertainty_principle sekä http:// plato.stanford.edu/entries/qt-uncertainty/ (Viitattu 14.12.2014.); kts. havainnoista esim. Levä 2012, 129. Sisäpiiriä on määritelty esim. sisäpiirikauppoja sääntelevässä arvopaperimarkkinalaissa, joka on ollut Suomessa voimassa vuodesta 1989. Arvopaperimarkkinalaki 26.5.1989/495 kumottu uusitulla lailla 14.12.2012/746. Epätarkkaa ja likiarvoista mittaamista ihmistieteissä tuntuisi ns. kovien tieteiden piiristä tukevan myös Gödelin epätäydellisyyslauseet, vaikkakaan niitä ei tietenkään siihen käyttöön ole ollenkaan alunperin tarkoitettu. Näistä kts. esim. Raatikainen 2013. http:// plato.stanford.edu/entries/goedel-incompleteness/ (Luettu 22.12.2014.) Lähteiden mykkyydellä tarkoitan sitä, että ne on yleensä luotu aivan toista funktiota varten kuin tutkimusta. 7
valoisammaksi ja avarammaksi. Tällä katsotaan olleen yhteys nautinnon tavoitteluun ja moraalisten käsitysten höltymiseen ajan myötä. Konsuli Seneca pitikin kylpylöitä temppelin antiteesinä, jonka vuoksi nautintohakuisuus kylpylöissä nähtiin moraalisesti alhaisena. Tähän liittyi se, että erityisesti nuorten miesten oli tapana juoda alkoholia ennen kylpyläreissua. Rikkailla oli varaa oleskella kylpylöissä koko päivä, kun taas köyhemmät päivätyöläiset olivat velvollisuuksiensa vuoksi pakotettuja peseytymään jopa tunnissa. Nautintojen suhteen kylpylöiden arkkitehtuurin tarjoamat kuuloaistimukset tuottivat kylpijöiden korville hyvin monenlaisia ärsykkeitä. Kuultavissa oli nuorten atleettien ruumiinharjoitusten tuottamia murahteluita ja ähkäisyjä, hierojien käsien läpsähdyksiä hierottavien paljaalle iholle, veteen hyppäävien ihmisten ruumiiden tuottamia veden roiskahduksia tai seinien tuottamia kaikuja muiden kylpijöiden hyräilemistä lauluista. 12 Kulttuurihistorioitsija Inge Nielsenin mukaan roomalaisten kylpylöiden esikuvat ja vaikutteet oli haettu Kreikasta ja hellenistisestä kulttuuripiiristä. Ne kehittyivät siellä jo klassisella kaudella viisi vuosisataa ennen ajanlaskun alkua. Myös paikallisesti omaleimaista yksityistä kylpemiskulttuuria oli Italian niemimaalla olemassa jo ennen kreikkalaisvaikutteita alkaen kolmannelta vuosisadalta ennen ajanlaskua. 13 Keisari Neron aikaisen kirjailija Petronius Arbiterin Satyriconissa kuvaamien Trimalkion pitojen kohtaamiset ilmensivät Laurencen mukaan kylpijöiden itsetietoisuutta suhteessa muihin: jonkinlaista miehisten katseiden objekteiksi muodostettujen nuorten miesten ruumiiden tarkastelua ihailevaan ja erotisoivaan sävyyn. Nautintohakuisuus korostui kylpylöissä ajan kuluessa. Kulttuurisesti jo lapsuudesta alkaen opetettu, tuolloiseen lääketieteelliseen fysiognomiaan perustuvan ruumiinkielen tarkoitus oli antaa muille kylpijöille viesti mahdollisissa kohtaamisissa tapahtuvien nautintojen laadun suhteen. Miehet ja naiset myös kylpivät sekaisin vielä ensimmäisellä vuosisadalla (jaa). Vasta toisella vuosisadalla annettiin säädöksiä, joilla tapaa koetettiin rajoittaa. Myöhemmät valoisat marmorikylpylät olivatkin Laurencen mukaan rakastavaisten kohtaamispaikkoja. Kyse oli kuitenkin pikemminkin ruumiin hivuttavasta erotisoinnista kuin suorien seksuaalisten aktien toimituspaikasta. Toisaalta Napolin Baiae kylpylän maine ulottui ajan myötä sairaiden toipumispaikasta suoranaiseen julkisesti esillä olevan hedonismiin. 14 Michel Foucault n mukaan roomalaiset kylpylät olivat sangen pitkäikäinen instituutio, sille ne katosivat Euroopasta vasta 1500-luvun loppuun mennessä. Puhdistautumisen lisäksi kylpylät toimivat monesti seksuaalisesti värittyneiden kohtaamisten paikkoina. Kylpylöiden arkkitehtuuri mahdollisti kvasijulkisen paikan nautinnoille ja kohtaamisille. 15 Foucault analysoi Hippokrateen nimiin laitettua teosta Ruokavaliosta (Peri diaites), joka käsittelee 12 Laurence 2010, 64-69. Vaikka rikkaammilla periaatteessa oli aikaa kulutettavaksi asti, hekin olivat hellenistisestä maailmasta periytyvien dieteettisten säännösten alaisia ja siten kylpemisen tuli pysyttäytyä kohtuullisuuden rajoissa, jolloin se säilyi pääsääntöisesti noin kahdeksan tunnin mittaisena. Tästä kts. lisäksi Foucault 1998, 189 sekä Nielsen 1990, 6. 13 Nielsen 1990, 6, 13. 14 Laurence 2010, 72-74. Trimalkion pidoista kts. Arbiter 2003. Varhaisimpia kylpylän tapaisia lähdevesipaikkoja on tavattu jo muinaisilta babylonialaisilta, intiaaneilta ja monilta eurooppalaisilta etnisiltä ryhmiltä. Tästä kts. Scott & Kosso 2009 sekä Munn 2009 (vesi suvereniteetin lähteenä); Cuffel 2009 (hammam-instituutio musliminaisten kohtaamispaikkana); Taylor 2009 (vesi identiteetin rakentamisen perustana roomalaisilla) sekä Sutton 2009 (naiseuden kuvista antiikissa). Nielsenin mukaan Hadrianuksen (keisarina 117-138 jaa.) ja Alexander Severuksen (keisarina 222-235 jaa.) välillä rajoitettiin useiden keisarien toimesta sekakylpemistä. Heidän aikanaan molemmat sukupuolet yleensä kylpivät erikseen, eri tiloissa tai eri aikoina. Kts myös. Suvikumpu 2014, 10-11. 15 Foucault 1984, 251. 8
myös kylpemistä osana dieteettistä ruumiinkontrollia. Pohdintaa aiheuttaa kylvyn lämpötilan sopivuus sitä harjoittavalle henkilölle ja tuleeko kylpeminen suorittaa ennen vai jälkeen aterioinnin. Voimakkaasti lämmittävien juoksuharjoitusten jälkeen kylpyjen tuli olla kylmiä mutta kaikkien muiden harjoitteiden jälkeen lämpimiä. Strategia perustui eräänlaiselle korvausperiaatteelle siten, että kylmyyttä tuli tasapainottaa lämmöllä ja päinvastoin. Dieteettisyys tarkoitti Foucault n mukaan myös sitä, että näkökulma oli selvästi enemmän kokonaisvaltaiseen diettiin kuin terapiaan eli jonkin korjaamiseen liittyvä. Ruokavalio määritti koko ihmisen käyttäytymistä ja oli tällä tavoin olemista koskevaan pohdintaan perustavaa luokitusta. Siinä kuvastui tapa, jolla ihminen eli kokonaisuudessaan. Sen avulla luotiin käyttäytymissääntöjä ja suhteutettiin ihmisen elämää luonnollisena pidettyyn. Ruokavalio eli dieetti oli siis kokonainen elämäntapa. Erotuksena terapiasta näkökulma oli enemmän kokonaisvaltaista ruumiinhallintaa, jolla koetettiin ohjata terveydelle tärkeäksi todettua toimintaa. Pohdinta dieetin suhteen ei lähtenyt pyrkimyksestä poistaa jotain vaan halusta yhdistää ihmisen elämän kaikki asiat terveyden hoitamisen kokonaisuuteen ja ruumiin elämään. 16 Vasta kristinuskon voittokulun myötä kylpemisestä tuli laajempi yhteiskunnallinen ongelma, sillä kirkkoisät olivat huolissaan erityisesti naisten moraalista kylpylöissä. Sekakylpemisen kulttuurisen tavan säilyvyydestä kertoo kuitenkin se, että kirkko joutui kieltämään asian erikseen vielä kahdeksannella vuosisadalla. Sukupuolten segregaatio vaikutti myös kylpyläarkkitehtuuriin, sillä myöhäisellä roomalaiskaudella ja varhaisen bysantin aikana ryhdyttiin rakentamaan sukupuolten mukaan eriytettyjä tiloja rajaten tällä tavoin toiseudeksi koodattujen ruumiiden pääsyä tiettyihin eristettyihin tiloihin. Kirkko kuitenkin salli kylpylät niigen hygieenisyyden vuoksi ja pyrki tästä syystä jopa edistämään niiden käyttöä. 17 Myös ortodoksisen kirkon alueella aiemmista pakanallisista kylpyläpaikoista tuli pahojen voimien keskittymiä. Aiemmassa venäläisessä kansanuskossa paikanhaltijahenkiin oli sisällytetty ambivalenssia. Manaajanoidaksi (koldun) vihkiytyminen alkoi erityisesti kylpylässä ja aina keskiyön aikaan. Ainoa ihmisille kelvollinen kylpyaika oli viidestä seitsemään iltapäivisin. Noidat eivät kuitenkaan kylpeneet tiloissa vaan käyttivät sitä omiin maagisiin tarkoituksiinsa. Tämä uskomus viittaa heidän sosiaaliluokkaansa, sillä monet heistä kuuluivat köyhälistöön. 18 Epäilyttävään aikaan kylpeminen myös sai yhteisön epäilemään henkilöä noituudesta. Prinssi Vasili Golitsyniä syytettiin maanpetosoikeudenkäynnissä koldunin pitämisestä kylpylässään 1691, jotta manaajanoita olisi tehnyt rakkauden taikoja sijaishallitsija Sofian viettelemiseksi Golitsynin pauloihin. Slaavilaisten heimojen varhaishistoriaa kirjanneissa kronikoissa kylpypaikat olivat jopa ihmisen alkuperäinen syntysija. Kronikan mukaan Jumalan ollessa erään kerran kylpemässä tämä riitautui paikalla olleen saatanan kanssa ja tästä riidasta syntyi ihminen. Myös synnytys tapahtui aina kylpytiloissa venäläisessä 16 Foucault 1998, 178, 180, 188, 189; vrt. myös Mikkeli 1998a, 10; Mikkeli 1998b, 87-88; Lempa 1998, 127. 17 Nielsen 1990, 50-57 (arkkitehtuurimuutokset) ja 144-148 (keisarien ja kirkon suhtautuminen). Nielsen toteaa, että provinsseissa on ollut hyvinkin erilaisia kylpylöiden tyyppejä. Pääsääntöisesti roomalaiset kylpylät luokitellaan joko käsitteellä balnea (joka tulee kreikankielen sanasta Balneion kylpeminen) tai thermae (joka tuli kuumaa merkitsevästä kreikankielen sanasta Thermos). Tästä kts. emt., 6. 18 Kts. tästä Ryan 1998, 1-10. 9
kansankulttuurissa. Tämä tapa ylitti luokkarajat ja ulottui koko venäläiseen yhteiskuntaan. Jopa tsaarittaret synnyttivät lämmitettävissä kylpytiloissa eli saunankaltaisissa banioissa. 19 Rooman valta ulottui antiikin aikana Euroopassa aina Englantiin asti. Englannissa sijaitseva Bathin kuuluisa kylpyläkaupunki (Aque Sulis) on siten perua roomalaisajalta. Bathin vesiä kehuttiin jo 1100-luvulla mutta toisaalta samalta ajalta peräisin oleva kirjoittaja totesi kylpylän olevan laaksoon haudattuna, sakeana rikinhuuruisesta ilmasta, kuin porttina Helvettiin. Sekakylpeminen säilyi Englannissa 1600-luvun alkuvuosikymmenille saakka kohdattuaan sitä ennen 1560-luvulta lähtien tapaan kohdistuvaa voimistuvaa kritiikkiä. Englannin sisällissodan jälkeen kylpylät kuten myös Bath kokivat uuden tulemisen 1660-luvulta lähtien. 20 Kylpylöiden englanninkielinen nimi Spa on omaksuttu Belgian Spassa sijainneelta roomalaiselta kylpylältä (Aquae Spadae). Span kylpylän mineraalilähteet antoivat nimensä koko kylpyläkulttuurille, vaikka nimen alkuperä on kiistojen kohde. Paikallisista kylällä oli nimensä jo ennen kylpylää mutta on myös toisenlaisia näkemyksiä siitä, että roomalaiset kylpylää perustaessaan toivat nimen tullessaan. Spa-nimi johtuisi siten paikan latinankielisen nimen alkukirjaimista sanitas per aquam (terveyttä vedestä). 21 Kylpylät toimivat joskus myös suoranaisen prostituution paikkoina esikristillisinä aikoina. Kuten katolinen kirkko myös ortodoksinen kirkko tuomitsi magian ja kansanuskoisen ennustamisen. Trullan synodi kielsikin sekakylpemisen jo vuonna 692. Pyhä Johannes Khrysostomos kehotti tämän takia kylpemisessä vallinneen kulttuurisen painolastin vuoksi tekemään ristin merkin aina ennen kylpylään astumista. Sekakylpeminen säilyi kuitenkin yleisenä tapana sekä Venäjällä että Suomessa maalaisyhteisöiden kylpypaikoissa ja saunoissa. Englannissa ja Ranskassa sekakylpeminen säilyi 1500-luvulle asti, jolloin julkisia kylpylöitä alettiin sulkea prostituutiosyytteiden myötä sekä havaittaessa, että ajan kulkutaudit leviävät niissä. Tautien etiologia kun perustui tuolloin miasma ajatukseen pahasta ilmasta. Englannin Bathissa kuitenkin kylvettiin jälleen sekaisin 1700- luvulla terapeuttisista syistä mutta nyt vaatetettuna. Läntiset moraalikäsitykset vaikuttivat negatiivisesti arvottaen myös siihen kuvaan, joka lännessä venäläisistä kylpylöistä annettiin voimapoliittisista ja kulttuurisista syistä. 22 Kylpytapojen muutos johtui puhtauskäsitysten muuttumisesta aikojen saatossa. Ruttoepidemioiden myötä 1500-1600-luvulla vettä pidettiin uhkana terveydelle. Vesipesun nähtiin avaavan ihohuokosia sairauksia tuolloisten käsitysten mukaan tuottavalle saastuneelle ilmalle (miasmateoria). Euroopan hoveissa syntyi eräänlainen kuivapesu, jossa ihoa pyyhittiin parfyymeillä ja vaatteita vaihdettiin usein. Vettä koetettiin välttää. Vasta 1700-luvun lopulla Versaillesiin Ranskan kuninkaan hoviin alettiin rakentamaan kylpypaikkoja ja kylpeminen muodostui jokapäiväiseksi tavaksi yhteiskunnan ylimmille kerroksille. Kylpemisestä ja veden juomisesta tuli osa lääketiedettä. Mineraaleja sisältäneitä 19 Ryan 1999, 37, 50-53. 20 Mullett 1946, 1-3. Mullett toteaa ensimmäisen kylpylöitä koskevan väitöskirjan ilmestyneen 1562 lääketieteen tohtoriksi väitelleeltä William Turnerilta, joka totesi Bathin vesien terapeuttisuuden. Kts. ja vrt. myös Suvikumpu 2014, 10-12. 21 Suvikumpu 2014, 10-12. 22 Ryan 1999, 52-53, 408. 10
vesiä käytettiin sekä ulkoisesti että sisäisesti ja niistä tuli valistusajan yleislääke. Miasmateorian vielä vallitessa puhtaudesta tuli moraalinen ongelma 1800-luvulla. 23 Psykiatrian historiaa tutkineen Edward Shorterin mukaan kylpylöillä sekä erikoistuneilla vesihoitoklinikoilla oli suuri merkitys varhaisessa mielenterveyden hoidossa. Toisaalta 1900- luvun taitteessa psykiatreja tai niiden alapuolella lääkärien sisäisessä arvohierarkiassa olleita kylpylälääkäreitä ei hänen mukaansa juurikaan arvostettu. Myös potilaiden omaiset ja potilaat itse halusivat mielummin hakeutua hoitoihin vesihoitoklinikoille ja kylpylöihin kuin pahamaineisiin mielisairaaloihin. Monesti olot tai hoitomuodot olivat edellä mainituissakin paikoissa kuitenkin hoidon nykymittapuilla täysin hoitoon kelpaamattomia. Esimerkiksi ranskalaisen Alfred Béni-Barden vesiterapian tarkoituksena oli kesyttää neuropaattiset (eli aikanaan hysteerisiksi ymmärretyt) naiset suihkuttamalla heidän vartaloaan kylmällä vedellä 1800-luvun lopulla. 24 Foucault esittää varhemmassa tiedon arkeologia vaiheessa Klinikan synty teoksessaan, että sairaudenhoidosta tuli 1800-luvun aikana terveydenhoitoa ja lääkärien arvostus normittavana tekijänä läntisissä yhteiskunnissa kasvoi. 25 Tarkkailla ja rangaista teoksessaan myöhemmässä genealogisessa vaiheessa 1970-luvulla hän hahmottaa suvereniteettien yhteiskuntien muuttumista kurinpidon yhteiskunniksi, joissa syntyy huoli ihmisestä. Aiemmista julkisista mestauksista luovuttiin ja rikollisiksi tuomittuja ihmisiä alettiin säilöä vankiloihin. Moderni vankilalaitos syntyi tätä kautta 1700-luvulta alkaen. Filosofi Jeremy Benthamin suunnittelema Panoptikon vankila oli rakennettu siten, että vartijat kykenivät tarkkailemaan vankeja heidän tietämättään pyöreän vankilan keskellä olevasta peitetystä vartiotornistaan käsin. Kurinpito sisäistyi, kun vangit eivät tienneet, koska heitä tarkkaillaan. 26 Samoihin aikoihin syntyi merkantilismin ja kameralismin myötä ns. hyvän hallinnon tiede eli poliisitiede (policeywissenchaft), jossa oltiin kiinnostuneita ihmisistä valtion finanssien vuoksi hyödynnettävinä resursseina. 27 Georges Canguilhemin mukaan vasta uusien konkreettisten tarkkailun kohteiden kehittyminen yhteiskuntiin mahdollisti erilaiset mittaustekniikat (biometriikka ja psykometriikka), jolla tarkkailussa tuotettuja aineistoja kyettiin seuraamaan. Esimerkkejä tästä ovat kansallisten vakinaisten armeijoiden perustaminen ja kansakoulujen luominen jo edellä mainitun poliisitoimen ohella. 28 23 Häggman 1998, 159-160. Häggman viittaa Georges Vigarellon analyysiin. Tästä kts. Vigarello 1988, passim. Miasmateorian mukaisesti miasmaattisten huurujen nähtiin syntyvän erityisesti kosteikoissa, joista ne saattoivat siirtyä ihmisiin ihohuokosten kautta. Jokin ilmakehässä oleva tuntematon tekijä tai maasta purkautuva voima tuotti teorian mukaan koleran. Kulkutautien ennakointi oli tämän vuoksi lähes toivotonta. Häggman näkee miasmateorian edustaneen väistymässä olevaa fatalistista sekä alistuvaa suhtautumista sairauksiin. Vrt. teoreettisesti Foucault 1993, 34-36; Henttonen 2009, 55-56 muistuttaa puhtauden muuttuneen medikalisoitumisen myötä lääketieteelliseksi käsitteeksi, jossa puhtaus merkitsee bakteerittomuutta. Vasta viime aikoina bakteerien merkitys ruumiin tasapainon säätelyssä on tullut vahvemmin takaisin lääketieteelliseen tutkimukseen. Lian poispitämisessä on kyse aina myös järjestämisestä ja hallinnasta. Antropologi Mary Douglasin kuuluisassa teesissä todetaan, että lika on ainetta väärässä paikassa. Lian käsitys siis muuttuu kulttuurin ja ajan mukana. Kts. teesistä Douglas 2003, 85-86. 24 Shorter 2005, 23-25, 75, 139-150. Aina voi toki pohtia, mitkä nykyhoidon valtaulottuvuudet ovat suhteessa hoidettaviin ruumiisiin, niiden paikkaan yhteiskunnassa tai ylipäänsä niitä koskeviin tietämisen tapoihin. Vrt. tästä esim. Henttonen 2009, 38-46 tai Helén 1994, 274. 25 Foucault 2013. ( Naissance de la Clinique.) 26 Foucault 2001, 273-312. ( Surveiller et punir ) Benthamin suunnitelma oli vuodelta 1791. 27 Stolleis 1998; Blickle et al. 2003. Kusch 1993, 39 viittaa teokseen Canguilhem 1968, 18-19. 28 11
Ruumis arvottui samalla aivan uusista lähtökohdista ja siitä tuli valtion huolen sekä suostuttelevan kurinalaistamisen ja palkitsemisen normitettava kohde. Tie myös parantavien kylpylöiden suuremmalle suosiolle oli avoinna. Weberiläisittäin asian voisi ilmaista siten, että edellytykset luksuksen demokratisoitumiseksi oli tässä vaiheessa luotu yhteiskuntiin ja tämän jälkeen kyse oli enää toteuttamisesta. 29 Suomessa asiat tietenkin tapahtuivat eri aikaan ja hieman myöhemmin kuin muualla Euroopassa maan syrjäisen sijainnin ja pienen väestömäärän vuoksi. Kylpylät ja uiminen Ruotsinvallan ajalta autonomian aikaan Ruotsin valtakunnassa kylpylätoiminta alkoi Antero Heikkisen mukaan 1600-luvun lopulla. Jo Benedictus Olain lääkärikirja Een Nyttigh Läkare Book vuodelta 1578 antaa yksityiskohtaisia ohjeita vesihoidoista ja kylpemisestä 30. Myös nykyisen Suomen alueella toimi tuolloin jo muutamia terveyslähteitä kuten Turun Kupittaa 1600-luvun lopulta, Oulu 1730-luvulta ja Uusikaarlepyy 1780-luvulta lähtien sekä Loviisa. 1700-luvun lopulla nykyisen Suomen alueella oli jo parikymmentä terveyslähdettä. Terveyslähteiden toimintaan sisältyi veden nauttiminen ja kylpyjen ottaminen. Johtavaksi kylpylälaitokseksi ilman omaa terveyslähdettä kohosi yliopiston Helsinkiin siirtymisen myötä Helsingin Kaivohuone 1830-luvulla, jossa valmistettiin omaa Viktor Hartwallin mineraalivesimerkkiä. Viipurin Neitsytniemeen kohosi samankaltainen kylpylälaitos 1850-luvulla. 31 Tuonaikaisissa kylpylöissä noudatettiin edellä kuvattujen toimintojen lisäksi myös dieettejä, otettiin sekä kuumia että kylmiä kylpyjä, saatiin lääkäripalveluksia ja vietettiin muuta säätyläistön asemaan kuuluvaa seuraelämää. Ilmiö oli hyvin yläluokkainen sillä rahvasta hoidettaessa kylpyajat jaoteltiin säätyaseman mukaan erotellen säädyttömät säätyihin kuuluneesta väestöstä. Heikkinen toteaa, että vesi oli omistamattomaan luokkaan kuuluneelle rahvaalle outo elementti, vaikka soututehtäviä se veneissä saikin tehdä. Rahvaaseen lukeutuneet ihmiset eivät eläessään muuten koskaan välttämättä antautuneet veden varaan omasta tahdostaan. Kalevalan veteen liittyvät tarinat eivät siis mitä ilmeisimmin ole syntyneet tyhjiössä. Kyse on uimataidottomuuden lyhyestä sosiaali- ja taloushistoriasta ja se kertoo omaa tarinaansa yhteiskunnan säätyjen välillä vallinneista hierarkkisista eroista, niiden mahdollisesta vuosisataisesta pysyvyydestä sekä myös näiden rajojen ylläpitämisen tavoista. 32 Ajatellaanpa veden ja veteen kastautumisen suhteen vielä hetki kansalliseepostamme Kalevalaa. Siinä Elias Lönnrotin kokoaman alkuteoksen ensimmäisissä runoissa Ilmatar laskeutuu veden varaan tekeytyen veden emoksi. Tällöin sotka munii hänen polvelleen. Ilmattaren munat särkyvät, jolloin niiden palasista syntyy maailma ja Väinämöinen syntyy tämän jälkeen veden emosta. Seuraavaksi yksi kylväjä Sampsa Pellervoisen puista kasvaa 29 Vrt. Hietaniemi 1998, 158. Toteuttaminen eli modernien infrastruktuurien ja hyvinvointivaltiollisen kehityksen tie on toki ollut katkoksien ja epäjatkuvuuksien sekä kamppailujen vahvasti sävyttämää. 30 Suvikumpu 2014, 7. 31 Heikkinen 1991, 79-80, 82-83; kts. myös Hirn & Markkanen 1989 sekä Suvikumpu 2014, 6-13; ruotsalaisista kylpylöistä kts. Bergmark 1985. 32 Heikkinen 1991, 75, 90-97. Kts. kuitenkin ennen ilmiöiden historiallistamista myyteistä, niiden tulkinnasta ja muutoksesta itämerensuomalaisten mytologioissa esim. Siikala 2012, 18-26, 37-50, 62-63, 117-120. Teoreettisesti kts. Henttonen 2009, 38-46. 12
kuitenkin niin isoksi, että se peittää näkyvistä auringon ja kuun. Tällöin juuri merestä nousee pieni voimia omaava mies ja kaataa tammeksi osoittautuvan puun. Nyt aurinko ja kuu voivat jälleen paistaa. Veteen siis liitettiin kansantaruissa jotain pyhää ja voimallista, jonka vuoksi sen kanssa piti olla tekemisissä välittävien voimien avulla. Ei suoraan siihen kosketuksissa ollen, saati sitten sen varaan uhkarohkeasti itse heittäytyen, joka uimataitoon vaadittiin. 33 Myös Anu-Hanna Anttilan mukaan kylpylätoimintaa määritteli niissä noudatettu sukupuolikuri (eli yhteissaunojen puuttuminen), rationaalisuus ja elämän aikatauluttaminen. Suomalaiset kaupungit olivat olemukseltaan, elämäntavoiltaan ja infrastruktuureiltaan kuitenkin pitkään hyvin maalaismaisia, joten kylpylätoiminta ei päässyt juurtumaan Suomeen samalla tavoin kuin kaupungistumisessa eri tilanteessa olleisiin Keski-Euroopan maihin, joissa se kukoisti. Myös muut lomanviettämiseen liittyvät tavat kuten huvilaelämä saapuivat vasta 1700-luvun lopulla nykyisen Suomen alueelle Ruotsista. Pietarsaareen rakennettiin 1850-luvulla jo oma huvila-alueen kaltainen ryhmä huviloita. 34 Teollistumisen, maatalousyhteiskunnan ja kylpylöiden kulttuurit kohtaavat Teollistumisen liikkeelle lähtö 1800-luvun puolivälistä lähtien tuotti autonomisessa Suomessa kollektiivista pyrkimystä yksityiselämään toisin kuin maaseutuyhteisöissä oli ollut tapana. Loma- ja vapaa-ajan syntymisen voidaan nähdä liittyneen uudenlaisen teollisen työnjaon tuloon yhteiskunnallisten suhteiden järjestämisen tavaksi, vanhan traditioihin ja muuttumattomuuteen perustuneen maalaisyhteisön sijaan. Orvar Löfgrenin mukaan lomanviettämiseen ja vapaa-aikaan käytetty aika oli siksi keskiössä silloin, kun haluttiin ilmentää syntyvää kansakuntaa, siihen liittyvää elinvoimaa ja kansallistunnetta, jotta nämä ilmiöt olisi kyetty esittämään ja vahvistamaan luonnollisina ja muutoksessa olevaan yhteiskuntaan yhteisöllistä normia luovina asioina. Esimerkiksi Suomen ja muiden Pohjoismaiden perifeerinen sijainti läntisen kulttuuripiirin reunamailla tuotti näille maille tarvetta painottaa oman aseman merkitystä kokonaisuudessa. Suomessa tämä tapahtui eksotisoimalla suomalaista kansankulttuuria ja korostamalla omaa erityisyyttä. 35 Olletinkin esimerkiksi kamppailu saunan syntysijoista (ja saunomisesta yleisemmin) liittyy tähän ilmiöön Suomen kohdalla. On muistettava, että porvarillisen sivistyneistön pettymys sisällissotaan ryhtynyttä työväestöä kohtaan sai sen suuntaamaan sodan jälkeen mielenkiintonsa kaukaiseen menneisyyteen, josta haettiin tukea ensimmäisen tasavallan yhteiskunnalliselle järjestykselle. Tässä tavoitteessa folkloristiikka sai arvoa arvaamatonta. 36 Toisaalta saunakulttuurilla on Suomessa ollut vanhastaan vahvat perinteet. Kansalliskirjailija Aleksis Kivi sijoittaa romaaninsa Seitsemän veljestä käännekohdat juuri saunaan ilmentäen tällä tavoin tuon tilan liminaalisuutta eli symbolista rajallaoloa ajan ihmisten kokemismaailmoissa. Veljesten elämän suurimmat käänteet liittyivät juuri saunaan 33 Kalevala 1849: http://neba.finlit.fi/kalevala/index.php?m=1&s=2&l=1. (Luettu 6.10.2014.) Kts. myös Häggman 1998, 162. 34 Anttila 2005, 65; Heikkinen 1991, 74-76. 35 Anttila 2005, 67-68. Vrt. esim. Fewster 2006, Alapuro 1994, Siltala 1999, 2009, Knuuttila 1993. 36 13
ja erityisesti sen palamiseen. Mutta Aleksis Stenvall eli myöhempi Kivi oli tämän lisäksi itsekin eräänlainen kulttuurinen ja yhteiskunnallinen siirtymäilmiö omaamiensa renessanssi-ihmisen elämäntapojen myötä. Hän harrasti herraskaista uintia, terveyskylpyjä ja lähdevesiä toisin kuin vanha kansanomainen saunakulttuuri ja siihen kuuluneet parannusideat hänen omaan sosiaali- ja perhetaustaansa liittyen olisivat edellyttäneet. 37 Vesihoidoista käyty debatti käynnistyi Suomessa 1860-luvulla, kun Evon Metsäopiston myöhempi johtaja, everstiluutnantti Alexander af Forselles toi Suomeen J. H. Raussen metodiksi kutsutun lämmitettyjen vesien hoitokuurin perustaen kylpylaitos osakeyhtiön Helsinkiin 1861. Forsellesin kirjoitukset herättivät lehdistössä ankaraa kritiikkiä lääkäreiltä, jotka syyttivät häntä puoskariksi. Yksinkertaistettuna kyse oli allopatian eli luonnonlääketieteen ja medisiinan välisestä rajankäynnistä ja valtakamppailusta suomalaisessa koululääketieteessä 38. Saksalaisen lääketieteen kandidaatti Friedrich Wilhelm Everthin antamista vesihoidosta ja hänen suorittamistaan tutkinnoista niiden antamiseksi ryhdyttiin keskustelemaan lehdistössä julkisesti, koska Everth haluttiin palkata valtion luonnonlääketieteen lääkäriksi 1866, eikä hänellä ollut Suomessa laillistettua lääkärintutkintoa. Jutussa nostettiin rikossyytteitä ja se meni lopulta aina hovioikeuteen asti, joka kuitenkin vapautti Everthin kaikista syytteistä marraskuussa 1869. Kritiikistä ja oikeudenkäynneistä huolimatta Everth toimi vesihoitoja antaen Suomessa aina kuolemaansa 1890-luvulle saakka. 39 37 Kts. http://www.aleksiskivi-kansalliskirjailija.fi/fi/index.php?option=com_content&task=view&id=46&itemid=57. (Luettu 30.12.2014.) Artikkelissa kuvaillaan Aleksis Kiven Lapinlahdessa saamia vesihoitoja ja siihen liittynyttä pakkopaidan pukemista seuraavasti: Mutta joka kerran jälkeen, kun se toistuvien lämpimien kylpyjen jälkeen taas pannaan päälleni, vedetään nyörit yhä tiukemmalle. Kerran ne vedettiin niin tiukalle, että rinta ikäänkuin tuntui yhteensidotulta. Myös nyt pystyin kuitenkin vapautumaan siitä, mutta vasta mitä epätoivoisimpien yritysten jälkeen, jolloin sydän niin sanotusti oli murtua ja rinnan seutu nousi korkealle ylös vaikeuttaen hengittämistä. Eräs toinen Lapinlahdessa tuolloin vesihoitoja saanut potilas kuvaili niitä seuraavasti: Herään siihen että minua nostetaan kylpyyn. Hui! miten kylmää vesi on. Onneksi minut kohta taas nostetaan ylös. Minut kääritään lakanaan ja minua taputellaan kämmenellä, mikä tuntu miellyttävältä. Mutta mikä jalkojani vaivaa? Pohkeet ovat sierottuneita ihon poistaneista sinappihauteista. Kylpyä uusitaan kerta toisensa jälkeen. Koen ne kovin epämiellyttävinä ja sielun ja ruumiinvoimien palatessa rupen vastustamaan niitä ja yritän, kun ei muu auta, kohdata väkivallan väkivallalla. Työmies S. ottaa lyöntini kärsivällisesti vastaan, mutta kylvettäjä J., jota olen tarttunut parrasta, turvautuu sanan voimaan, kuiskaten minulle: 'Te ette ole hullu, vaan niin ilkeä. 38 Sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta katsottuna kiistassa voi tulkita olleen kyse emotionaalisesti latautuneesta sekundaarisosialisaatiosta eli terapiasta laajassa mielessä. Legitimoivaa käsitejärjestelmää sovellettiin yksityistapaukseen sillä tarkoituksella, että sekä tosiasialliset että potentiaaliset normien rikkojat pysyisivät instituutioituneen todellisuuden määritelmien rajojen sisäpuolella. Sosiologi Risto Heiskala muistuttaa, että tässä mielessä käsitettynä terapia on aina poliittista, koska sitä ohjaa legitimoivaan käsitejärjestelmään sisältyvä malli siitä, kuinka ihmisten tulee elää. Tästä kts. Heiskala 1994, 156-158. Sosiaalisesta konstruktionismista yrityksenä yhdistää sosiologia ja fenomenologia kts. Berger & Luckman 1994. Heiskala tiivistää Bergerin ja Luckmannin yhteiskunta vs. yksilö käsityksen dialektisesti siten, että yhtäältä yhteiskunta on ihmisten tuote, mutta toisaalta ihmiset ovat yhteiskunnan tuotteita. Dialektisen prosessin perusajatuksena ovat kolme yhtäaikaa totta olevaa mutta suhteessa toisiinsa hienovaraisesti jännitteistä lausetta: yhteiskunta on ihmisen tuote - yhteiskunta on objektiivinen todellisuus - ihminen on yhteiskunnallinen tuote. Näistä kts. Heiskala 1994, 149, 155. Laicus (V. N. Tavastjerna) 1898, 20-25; vesihoitokiistasta Suomessa 1860-luvulla kts. Hjelt 1912, 2-38; Kylpyjen lisäksi 39 Everthille oli tärkeää ylläpitää dieettiä, jossa vältettiin lämmintä ruokaa, voimakkaita mausteita ja happoja sekä rasvoja. Kylvyt ja ruokailu tuli erottaa toisistaan ainakin reilulla kahdella tunnilla. Kylvyn jälkeen tuli odottaa ainakin tunti ennen ruokailua. Kts. lisäksi luonnonlääketieteen ja tieteellisen lääketieteen rajankäynnistä 1800-luvulla esim. Whorton 2004, 5-19. J. H. Rausse pseudonyymin taakse kätkeytyi saksalainen vesiterapeutti ja matkakirjailija Heinrich Friedrich Francke (1805-1848), joka oli valmistunut Anschaffenburgin metsäoppilaitoksesta 1830 opiskeltuaan sitä ennen teologiaa mutta innostuttuaan Rousseau n luonnonfilosofiasta. Raussen metodien suomalaisiin tuomitsijoihin lukeutui arkkiatri E. J. Bonsdorffin lisäksi myös myöhempi valtiofilosofi J. V. Snellman. Tästä kts. Hjelt 1912, 4-5. Vesikuureista sisäisesti nautittuna 1800-luvun sivistyneistössä kts. Häggman 1998, 153-167. 14
Ajalleen tyypillinen kesäleiri-instituutio syntyi myös teollistumisen myötä 1800-luvulla, kun työväestölle syntyi uudenlaista velvoitteista ja vanhasta palvelupakosta vapaata aikaa ja läntisen kulttuuripiirin maihin alkoi kulutustavaroiden yleistymisen myötä syntyä keskiluokkia. Leiritoiminta sai tätä kautta hyvin keskiluokkaisen sävyn. Leireihin on nähty liittyneen myös pyrkimys muokata leiriläisiä tietynlaisiksi ja tuottaa tasapainoa tehtaiden ja koulujen monotonisen työn vastapainona erilaisien normittavien ja kurinalaistavien viriketoimintojen kautta kuten partiotoiminta. Leireillä saatettiin vahvistaa kansallistunnetta, ryhmäsidonnaisuutta sekä muita ryhmän jäsenten keskuudessa arvostettavia yksilöllisiä ominaisuuksia. 40 Myös Suomessa loman viettämiseen kytkeytyi itsekurin teema, itsen kultivoiminen paremmaksi sekä oman paikan tuottaminen uudelleen jäsentyvässä yhteiskunnan luokkajaottelussa entisen sääty-yhteiskunnallisen jaottelun sijaan. 41 Löfgrenin mukaan teollistumiseen liittyvää ja varhaista lomanviettotapoja paljon laajemmat kansankerrokset tavoittanutta loman viettämisen tapaa voi tyypitellä jaottelemalla näitä tapoja porvariston ja työväestön mukaan, kuten Anu-Hanna Anttila on tehnyt. Anttilan mukaan porvaristolle loma oli vapautta johonkin. Siihen liittyi lupaus mahdollisuudesta toteuttaa itseä ja ajatus kaipuusta yksityiselämään. Porvaristolle se oli eristymistä kaupungin paineista ja siihen liittyi monesti lisäksi myös ylikorostuneen tunteellista luonnonpalvontaa. Erottautuminen luonnosta taas näkyi porvariston itselleen asettamana loma-ajan aktiivisuusvaatimuksena. Modernilla ajalla Descartes n 1600-luvun ns. erheestä syntynyt jaottelu ylevään henkiseen ja alhaiseen ruumiilliseen sai länsimaisen mielen kohdistamaan ihannointinsa puhtaaseen luontoon. Ajateltiin, että sivilisaation ja luonnon välille oli syntynyt katkos, jonka vuoksi ihmiset vieraantuivat yhteiskunnasta mutta myös luonnosta ambivalenttina monimerkityksellisenä ilmiönä, jossa myöhemmät demonit vielä olivat olleet (ainakin) kaksimerkityksellisiä daimoneita (eli sekä pahoja että hyviä henkiä kuten monet henget, tontut ja parat itämerensuomalaisten heimojen mytologioissa olivat). 42 Työväestölle lomanviettäminen oli porvaristosta poiketen vapauden hakemista jostakin eli rauhaa monotonisena alati toistuvasta työstä. Työväestön toimintaa lomanvietossa hahmotti yhteisyyden kaipuu, kollektiivisuus sekä avoimuus. Tärkeää oli saavuttaa lepo ja rauha irtautumalla työpaikkojen normittavasta, kellokorteilla vahditusta ja usein työnjohtajan kepeillä työntekijöiden selkänahalla kuriapitäneestä isäntävallasta. 43 Laajempana ilmiönä kyse oli siirtymästä moderniin. Arkkitehtuurin historiaa tutkinut Maarit Henttonen näkee, että moderniin liittyi keskeisesti asiantuntijuuden ja professionalismin korostaminen. Yhteiskunta ryhdyttiin kokemaan teknologisena järjestelmänä ja sen keskiöön nousivat järki, tiede, tekniikka ja koneet sekä uutta tulevaisuutta kohden kehittyminen. Taylorismi ja fordismi eli tieteellinen liikkeenjohto, liukuhihnatyö, rationalisointi moninaisine erilaisine merkityksineen ja standardisointi löivät läpi suomalaisessa yhteiskunnassa 1920-1930 -luvuilla tuolloisesta lamasta huolimatta. Ajan 40 Anttila 2005, 70-71. Ward & Hardy 1986, 6-9. 41 Apo 1998, 90-91; Siltala 1999; Knuuttila 1993. 42 Anttila 2005, 66. Löfgren 1984, 122-124; 1999, 68; Kotkavirta & Sironen 1989, 14; Bordo 1987; Paglia 1990; kts. itämerensuomalaisten mytologioista yleisemmin myös Siikala 2012, 75-94, 112-115 sekä henkien ambivalenssista Ryan 1999, 23-25, 50-53; Pulkkinen 2014, 82-86, 184-186, 298-301. Anttila 2005, 71; isäntävallasta käytännössä kirjapainoissa ks. esim. Kuusela 2012, 46-50. 43 15
ankara arkitodellisuus peittyi tieteellisinä pidettyjen odotusten antamiin suuriin lupauksiin tulevasta. Suunnittelujärjestelmä löi lävitse rakennusteollisuudessa kuitenkin vasta sodan jälkeen täysimittaisesti viimeistään 1960-luvulla, kuten arkkitehti Johanna Hankonen on osoittanut. Modernisaatio myös miellettiin yleisemmin maskuliiniseksi projektiksi, jossa naisten paikka kyllä oli olla mukana mutta ainoastaan heille tiukasti osoitetuissa rooleissa, tiloissa, paikoissa tai töissä. Sosiologi Turo-Kimmo Lehtonen on lisäksi esittänyt moderniteettia leimanneen erityisesti lääketieteelliseen teknologiaan sisältyvän pyrkimyksen ylläpitää tervettä elämää hienovaraisen ja jatkuvan kontrollin avulla yksilöiden hygieniasta huolehtimalla. Ruumiin kontrolli lisääntyi mutta hienovaraistui samalla. 44 Kylpylöissä sosiaalihygieeninen periaate toteutui erityisesti, olihan niiden yksi keskeisin funktio puhdistautuminen ja yksilöllisen hygienian ylläpito. Tällöin niissä käymisen nähtiin lisäävän myös valtiollista puhtautta. Tästä kertovat Ikaalisten kylpylän osalta siihen Ikaalisten toimijoiden itsensä toimesta liittämät puhetavat, joissa kylpylän toimintaa perustellaan nimenomaan valtiollisen tason saamilla hyödyillä. Vanha laajempi sosiaalihygieninen käsitys puhtaudesta valtiollisena puhtautena eli siis kylpylöissä vielä vahvasti 1970-luvulla. Maatalousyhteiskunnassa jako porvarilliseen tai työväestön omaamiin lomanvietto tapoihin ei kuitenkaan täysin pätenyt. Lomanviettäminen saattoi jopa yhden päivän mittaisena olla unelmien täyttymys ja eräänlainen positiivinen poikkeustila pois arjen raskaasta, monotonisesti toistuvasta ja paikkasidonnaisesta raadannasta kotinavetassa. Nimimerkki Maaseudun perheenemäntä osallistui Maitotalous-lehden toimeen panemaan kirjoituskilpailuun 1964 tekstillään Kesäisen vapaapäivän muistelmat. Niissä hän kuvaili eloisasti kokemustaan yhdestä lomapäivästään juuri Tuomarlassa. Niin se vapaapäivä on nyt sitten jo melkein kuin totta, ajattelin minäkin illalla saunan jälkeen loikoessani sängyssäni. Se oli kuin unta. Kaunista se oli niin että todella minäkin kotona viihtyvä maalaisemäntä olin nyt täällä, saunoin ihanassa rantasaunassa ja rentouduin koko sydämestäni sen hyvän saunomisen päälle. Kyllä se oli niin toista kuin kotona. Oli oikein sellainen tunnelmallinen olo, melkein kyynel silmäkulmassa, olin niin onnellinen, kun kerrankin saa olla poissa kotihuolista. Kun illalla siinä muistelin, päädyin siihen tulokseen etten ollut poissa kotoa näin yötä kun silloin, hakiessani kuopukseni sairaalasta ja hänellä oli ikää tänä lauantai-iltana 10 vrk:tta vaille 12 vuotta. 45 Kirjoittaja ilmensi vapaata päiväänsä hyvin realistisesti jonkinlaisena siirtymätilana pois arjesta (ilmaisuilla uni, toista kotiin verrattuna ). Samalla hän kuitenkin arvotti maalaisyhteiskuntaa toiseudeksi; yhtäältä huolien täyttämänä tilana (ilmaisulla poissa kotihuolista ) mutta toisaalta kaihoten sitä jonkinlaisena nostalgisena muistumana (kirjoituksensa yleisessä muistelutyössä ja erityisesti ilmaisullaan kyynel silmäkulmassa ). Maalaisyhteiskunta nähtiin kuitenkin myös todellisena kulttuurisena ja sosiaalisena kokemuksena keskellä teollistuvaa ja modernisoituvaa suomalaista yhteiskuntaa (ilmaisussa, jossa kerrotaan tehdyn 12 vuotta keskeytymätöntä maataloustyötä ilman vapaapäivää mutta nyt omaten mahdollisuuden peräti yhden päivän lomailuun). 44 Henttonen 2009, 50-55; Hankonen 1994 (suunnittelujärjestelmän tulo Suomeen); Lehtonen 1995, 17, 105; Michelsen 2001 (rationalisointi) ja Mikkeli 1998, 9-30; kts. yleisemmin myös Vuorinen 2005 massakoulutusjärjestelmän arkkitehtuurista. Mt 1965/5, Kesäisen vapaapäivän muistelmat, (Maaseudun perheenemäntä), 122. 45 16
Meijeriväen lomien pituudet eivät ole olleet paljoakaan edellisen kirjoituksen maidontuottajaksi identifioitavan perheenemännän lomia pidempiä. Viikon lomaoikeus tuli 1922 ja juuri ennen sotia lomapäivien määrä nousi 9-12 vuorokauden välille. Lomaoikeus kasvoi sodan jälkeen hitaasti. Vuonna 1960 lomavuorokausien määrä oli 12-24 vuorokautta ja 1973 tuli neljän viikon lomakausi. Vuonna 1968 oli luovuttu kuusipäiväisestä työviikosta. Viikon talviloma tuli 1977 yli 10 vuotta töissä olleille. 46 Tuomarlan kylpylän syntymisen kytki teollistumiseen ja aikaansa myös professori Leo Noro, jonka puhe terveyskylpylän avajaisissa kesäkuussa 1965 näki monen sairauden tulleen voitetuksi mutta teollistuvan yhteiskunnan ja yleisen koneellistumisen aiheuttavan vanhojen voitettujen sairauksien tilalle jatkuvasti uusia tauteja. Terveyskylpylä taas oli vastaus näihin yhteiskunnan rakenteeseen liittyviin tauteihin. Myöhemmin on analysoitava vielä hieman lisää Noron näkemyksiä, sillä hän toimi kylpylän asiantuntijatoimikunnan puheenjohtajana useita vuosia 1960-luvulla ja oli siten vahvana vaikuttajana kylpylän toimintaan ja sen arkkitehtoniseen sekä yhteiskunnalliseen järjestämiseen. 47 Meijerien väki järjestäytyy Aluksi meijeriväen järjestäytymisestä muutama sana. Meijerien erikoiskoulutetut toimihenkilöt tekivät ensimmäisen aloitteen ammatilliseksi järjestäytymiseksi Suomessa vuoden 1905 syksyn Suurlakon jälkeisessä ammatillisen järjestäytymisen toisessa aallossa. Valtakunnallinen meijeristiyhdistys piti perustavan kokouksen 1909. Kokous jäi kuitenkin yhdistyksen ainoaksi, sillä routavuosien vuoksi vastentahtoisesti järjestäytymiseen suhtautunut autonomisen Suomen senaatti hylkäsi syksyllä 1914 ripeästi heti perustamiskokouksen jälkeen jätetyn hakemuksen sääntöjen vahvistamisesta pyöriteltyään asiaa ensin, epäluuloisessa ja salaliittoja kaikkialla nähneessä hallintobyrokratiassaan reilut viisi vuotta. Meijerialan ammattiväen yhdistyksen perustamista yritettiin tämän jälkeen ensin routavuosien päättyessä Venäjän vallankumouksiin 1917 ja sitten piakkoin Suomen itsenäistymisen jälkeen 1920, jolloin keskusliitto saatiin vihdoin perustettua. Toiminta hiipui kuitenkin tälläkin kertaa nopeasti. Seitsemän vuotta myöhemmin 1927 Karjantuote lehdessä nimittäin tiedusteltiin, oliko Suomessa toiminnassa oikeastaan minkäänlaista meijeriväen omaa ammatillista yhdistystä. Lehden vastauksessa kysyjälle todettiin, että tällainen yhdistys oli kyllä perustettu mutta paikallisyhdistysten toiminta oli hiipunut heti ensimmäisten toimitsijain vaihtuessa muutaman vuoden toiminnan jälkeen. Myös keskusliiton toiminta oli tämän jälkeen lakannut jäsenyhdistysten puutteeseen. Tämän jälkeen ammatillista yhdistystä koetettiin perustaa vielä kolmannen kerran keväällä 1939 mutta perustavan kokouksen järjestämisen ja oman Meijeriväen lehden koenumeron jälkeen toiminta hiipui jälleen syksyllä 1939 ensin ylimääräisten sotaharjoitusten ja sitten sodan syttymisen vuoksi. Nykyisin edelleen toimiva Meijeriväen liitto (Meijerialan ammattilaiset MVL) oli siis oikeastaan neljäs yritys perustaa meijerialan erikoiskoulutetut ammattihenkilöt riveihinsä kokoava ammattiyhdistys. Perustava kokous pidettiin pian sodan päättymisen jälkeen 46 Hannikainen 2010, 76. Kts. myös Vuosilomalaki 18.3.2005/162. 47 Mt 1965/7, Terveyskylpylän juhlalliset avajaiset, 194. 17
toukokuussa 1945 Tampereella. Liiton ideoivat sotavammasairaalassa sodan vielä jatkuessa meijeriteknikko, isännöitsijä Heikki Norri ja isännöitsijä Maunu Koskinen. Valion meijeristi Ilmari Heinonen otti asian puheeksi ja kutsui meijeriväen perustamiskokoukseen Tampereelle työväentalon saliin 27. toukokuuta 1945. 48 Aluksi MVL:n toiminta keskittyi jäsenhankintaan ja toiminta verhottiin aatteellisen yhteistoiminnan nimeen. Palkkojen jälkeenjääneisyyden käsitettä tai yleisemminkään edunvalvonnan tarpeellisuutta ei tuolloin vielä uskallettu avoimesti pitää Meijeriammattiväen yhdistyksen julkisella asialistalla. Jäsenyyttä yhdistyksessä saatettiin nimittäin joutua selittelemään meijerien omistajille ja kiihkeimmät vastustajat jopa leimasivat toiminnan kategorisesti ajan yhteiskunnalliseen kaatoluokkaan vasemmistolaisena. Kuvaavaa tuolloiselle sodanjälkeiselle pelkoja mutta myös suuria toiveita sisältäneelle asenneilmapiirille on, että eräs meijerikkö pyysi nimensä pois pyyhittäväksi jäsenluettelosta, jotta tieto jäsenyydestä ei menisi meijerin hallitusherroille, koska seurauksena olisi saattanut olla irtisanominen. Järjestäytymisen ytimenä olivat kuitenkin koulutetut meijeriteknikot, jotka yleensä toimivat meijereissä isännöitsijänä. 49 Lomakotiajatusten tausta Vaikka MVL:ssä aluksi ei jäsenhankinnan vuoksi kyetty keskittymään mihinkään isompiin tavoitteisiin oli jonkinlainen ajatus virkistäytymiskodista liittynyt jo ainakin vuoden 1939 perustamisyritykseen, sillä Meijeriväen lehden koenumerossa elokuulla 1939 viitattiin Kotieläinhoitajien liittoon ja sen virkistyskotiin Aulangolla. Nimimerkki Kirjanpitäjä ihmetteli kirjoituksessaan, eikö meijeriläisillä ollut oikeutta tehdä samaa. Perustamiskokouksessa 1939 oli myös sovittu, että osa oman lehden ilmoitustuloista jätettäisiin rahastoksi tulevaisuudessa perustettavaa virkistyskeskusta varten. 50 Vertaisryhmäviittaukset muodostuivat myös myöhemmin tavaksi esitellä liiton jäsenistölle uusia tarpeita Ikaalisissa, kuten voimme havaita lomakodin perustamisesta ja myöhemmistä perustamis- ja keräyshankkeista. Pääomaköyhässä Suomessa maitokeräyksen kaltaiset yleiset hyväntekeväisyyskeräykset olivat tapa saada yhteisöjen rakennus- ja toimintasuunnitelmat toteutumaan esittämällä niiden toteuttavan yleisempää hyvää mutta viitaten suoraan vertaisryhmän saamaan hyötyyn kerättäessä rahaa itse vertaisryhmältä. Esimerkiksi Suomen Reumaliitto ry. keräsi rahaa reuman hoitoon aivan samalla tavalla 1951. 51 Suomen Kulttuurirahasto 1930-luvulla ja Turun yliopisto 1910-luvulla oli molemmat rahoitettu koko maata koskevilla suurkeräyksillä. Rahaa oli Meijeriväen Liiton tulevaisuutta varten kerätty laajamittaisilla arpajaisilla jo vuodesta 1948 alkaen liiton toiminnan vauhdittamiseksi mutta taustalla oli myös vaikuttamassa lomakotiajatus. Kolmet arpajaiset tuottivat rahaa liitolle yli neljä miljoonaa markkaa. 52 48 Ahlstrand 1995, 111. 49 Ahlstrand 1995, 43-45. 50 Ahlstrand 1995, 22, 29-35, 41, 44, 48; kts. mökkeilyn historiasta Suomessa myös Anttila 2010, 142-151. 51 Vrt. esim. Ahtola & Åberg 2007, 12. Ahlstrand 1995, 197; kts. Suomen Kulttuurirahaston perustamisesta sekä Turun yliopiston keräyksestä esim. Levä 2001. 52 18
Vaikka Maitotalousväen Reuma- ja Lomaliitto ry oli perustettu tulevaa toiminnallista tarkoitusta ajatellen jo 1953, niin Meijeriväen Liitto sai kuitenkin vasta joulukuussa 1955 ostettua Tuomarlan tila Kyrösjärveltä Ikaalisista. Oston mahdollisti syksyllä 1954 toimeenpantu lahjoituskampanja, eli niin sanottu Maitokeräys. Sillä saatiin kokoon pääoma oman maatilan hankintaan, joka olisi keskeisellä paikalla suhteessa jäsenistön maantieteelliseen sijoittumiseen Suomessa. Kampanja oli ideoitu kesän lopussa liiton hallituksessa ja siitä uutisoitiin liiton lehdessä syksyn mittaan useita kertoja. Keräys käynnistettiin lokakuun 15. päivä jakamalla kaikille meijereille lahjoituslomake, jolla maidontuottajat saattoivat lahjoittaa osan tuottamastaan maidosta keräyksen hyväksi tilitettäväksi heidän maitotilistään. Keräys jatkui toisen lomakkeen jakamisella tuottajille meijerien kautta marraskuun 15. päivänä. Jälkimmäisen lomakkeen jakamisen jälkeen havaittiin sen suuri keräystuloksia tehostanut vaikutus. Kaikki ei kuitenkaan sujunut kuin Strömsössä, sillä Maitotalous-lehden joulukuun numerossa olleessa Maitokeräyksemme nimisessä artikkelissa valitettiin, ettei keräystä ollut kaikissa meijereissä vielä edes aloitettu tuolloin. Yhtäältä keräyksen kuitenkin nähtiin olevan täysin erityislaatuinen tapahtuma, Meijeriväen Liiton historian suurtapaus, josta tultaisiin myöhemmin tekemään monenlaisia tilastoja ja yhteenvetoja. Siksi lehdessä esitettiin toivomus, ettei meijeriväen yhteistoimintana ymmärretyssä lahjoitusrahan keräämisessä esiintyisi paljoakaan heikkoja kohtia. 53 Vaikka lomakotiin oli koetettu ryhtyä keräämään rahaa jo aiemmin ennen sotia, kerrottiin kesään 1954 tultaessa rahaa yhteisen loma- ja virkistyskodin saamiseksi tuolloin kerätyn viiden vuoden ajan eli vuodesta 1949 lähtien. Kesällä 1954 arvioitiin silti usean vuoden keräämisestä huolimatta, että tuolloin toteutuneella keräysvauhdilla tavoite omasta lomakodista toteutuisi vasta kymmenen vuoden päästä, eli keräystoiminta oli hyvin pienimuotoista. Tällaisen odotusajan pituus herätti liiton toimijoiden piirissä lievää turhautumista, sillä siitä todettiin päättäväisesti: Tämä on liian pitkä aika meidän odottaa. Hallitus teki päätöksen tehostaa varojen keruuta ja vetosi jäsenten uhrautuvaan työhön. Maitotaloudessa ilmoitettiin tehtäviä tultavan delegoimaan liiton jäsenille. Niiden suorittamisen nähtiin jäsenistön keskuudessa olevan jokaisen kunnia ja velvollisuus. Propagoitaessa lomakodin tärkeyttä vedottiin myös siihen, ettei kyse suinkaan ollut pelkästä lomanvietosta ja hauskanpitämisestä. Taustalla vaikutti myös ajatus jäsenten työkyvyn ylläpidosta. Keräystä edeltävänä vuonna oli nimittäin tehty kysely, jossa havaittiin meijerien erikoiskoulutettujen toimihenkilöiden sairastavan laajalti reumaa. Liitossa ajateltiin, että jäsenille tulisi tämän vuoksi pystyä tarjoamaan hoitomahdollisuus ammattitaudiksi ymmärrettyyn reumaan. Varsinkin, kun sairaus- ja vanhuudenturvassa nähtiin vallitsevan yleisemminkin aukko, jonka ajateltiin tätä kautta täyttyvän ainakin osittain. 54 Voidaan myös arvioida, että kuntouttava toiminta oli liitolle verovähennyksiä tuovaa toimintaa, jonka vuoksi se nähtiin taloudellisesti kannattavana ja siksi myös edistämisen arvoisena toimintana. Marraskuulla 1954 keräyksen todettiin olevan hyvässä vauhdissa. Keräystä oli vaikeuttanut loppusyksyn vähäiset maitomäärät, muut tuolloin käynnissä olleet keräykset sekä lisäksi vielä lähestyvä joulu. Tästä syystä liitossa pääteltiin, että keräystä tulisi edelleen 53 Mt 12/1954, 303-304 Maitokeräyksemme. Vrt. Ahlstrand 1995, 198. 54 Mt 8/1954, 206 Meijeriväen lomakoti. 19
vauhdittaa, sillä keräämmehän maitoa ja maito säilytettäessä happanee, kuten lehdessä todettiin. Maitotalous oli tiedustellut eri meijereiltä, miten keräys sujui. Auran Osuusmeijeriltä kerrottiin piispantarkastuksen tuottaneen niin paljon ylimääräistä työtä, ettei palautettuja lomakkeita vielä ollut ehditty laskea. Tämä kuvastaa hyvin sitä miten vahva asema meijerien henkilökunnalla oli pienemmissä pitäjissä, piispantarkastuksessakin piti olla mukana. OTK:n Humppilan meijerin isännöitsijä Maunu Kuusisto taas totesi lahjoituksien suuruuden vaihdelleen 1-50 litran välillä. Hän myös kertoi uskovansa, että jokaisen maitoa lahjoittaneen lahja on tullut aina hyvästä sydämestä. Kannuksesta kerrottiin siellä tehdyn päätöksen, jolla jokaiselle tuottajalle asetettiin tavoitteeksi lahjoittaa litra lehmää kohden. Summa tultaisiin pidättämään suoraan maitotilistä, ellei siitä tuottaja erikseen kieltäytyisi. Sysmän Osuusmeijerillä keräystä oli tehostettu erillisellä vetoomuksella, jossa painotettiin keräyksen tärkeyttä. Meijerien johdon asenne keräykseen oli positiivinen monin paikoin, sillä Visuveden isännöitsijää ei edes tavoitettu vastaamaan kyselyyn, koska hän oli juuri samaan aikaan maakunnassa keräämässä tilityslomakkeita. 55 Vuoden 1955 aikana ajatusta omasta lomakodista pidettiin keräyksen jatkuessa yllä esittelemällä jälleen kotieläinhoitajien lomakotia Aulangon Heikkilässä. Toiminnanjohtaja J. A. Lehtinen kotieläinhoitajista kertoi lomakodin vastanneen tarkoitustaan hyvin. Lehtisen mukaan lähes tuhat henkilöä oli viettänyt edellisenä vuonna lomaa Heikkilässä. Artikkelin kuvissa esiteltiin tyylikästä sauna- ja retkeilyrakennusta sekä uusmaalaisten pienempää lomamökkiä, jonka erityispiirteeksi kerrottiin sen tulleen rakennetuksi riittävän etäälle toisista mökeistä. Jokaisella lomanviettäjällä olisi tällaisen rakennussijoittelun ansiosta mahdollista viettää lomaansa siten, etteivät muut lomanviettäjät kärsisi siitä. Lisäksi artikkelissa on huomionarvoista sodanjälkeisten lomaviettotapojen suhteen maininta siitä, etteivät suuret rakennelmat olleet loma-asumiseen suositeltavia, koska ne tuottaisivat lomanviettäjille kasarmielämän tunnun. 56 Edellisestä kielikuvasta voi päätellä, että sota oli edelleen lähellä ihmisten jokapäiväisessä tietoisuudessa ja mielikuvissa, koska ei haluttu asua kasarmimaisesti. Tätä kautta se siis jopa vaikutti sodankokeneiden ihmisten tapoihin rakentaa lomakylänsä. Artikkelin yleisempi merkitys Meijeriväen Liiton jäsenistölle oli siinä, että sen avulla ylläpidettiin meijeriväen yhteisöllistä unelmaa. Se siis eli mutta ei ollut vielä toteutunut kesällä 1955. Odotusarvot toteutumiselle olivat tuolloin kuitenkin kovat. Jotain pitäisi tapahtua ja nopeasti, jotta talteen kerätty maito eli pankkitilille kertyvä raha ei happanisi. Tuomarlan tilat kylpylän perustana Lokakuun 20. päivä 1955 Maitotalous-lehdessä saatettiin julistaa voitonriemuisasti lehden päätoimittaja ja Meijeriväen Liiton toiminnanjohtaja Heikki Norrin sanoilla: Huoltokotia ostamaan! Norri kertoi, että maan suomenkielisellä alueella Maitokeräys oli suoritettu jo lähes kaikissa meijereissä. Ainoastaan joissain yksittäisissä meijereissä keräys oli vielä kesken. Lisäksi joidenkin meijerien kanssa oli sovittu, että keräys suoritettaisiin seuraavana kesänä tai tilitettäisiin hieman pidemmän ajan kuluessa. Valio oli ilmoittanut, että yhtiö osallistuisi keräykseen yhteisesti pääkonttorinsa kautta. Ruotsinkielisillä alueilla keräys oli aloitettu 55 Mt 11/1954, 269-270 Meijeriväen maitokeräys myötätuulessa. 56 Mt 6/1955, 222-223 Kotieläinhoitajien lomakoti. 20