Transnationaali näkökulma suomalaisen elokuvan tyyliin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Transnationaali näkökulma suomalaisen elokuvan tyyliin"

Transkriptio

1 Transnationaali näkökulma suomalaisen elokuvan tyyliin Laveata tietä, 1931 FT tutkijatohtori Jaakko Seppälä Helsingin yliopisto / Elokuva- ja televisiotutkimus

2 Kansallisen rajallisuus Suomalaista elokuvaa on tutkittu ensisijassa kansallisena elokuvana Käsitettä ovat käyttäneet tutkijat, kriitikot, elokuvantekijät ja katsojat Suomalaisella filmitaiteella on oma suuri tehtävänsä, ja tähän maahan on lopulta syntyvä oma puhtaasti suomalainen, kansallinen Filmitaide (Erkki Karu, 1935) Kansallinen ja kansainvälinen ovat osin päällekkäisiä käsitteitä Näiden dialektiikka leimaa elokuvia eri tasoilla Elokuva voi olla samanaikaisesti suomalainen, ranskalainen, eurooppalainen ja vieraskielinen (esim. Le Havre, 2011) Kansallisen käsite on liian kapea-alainen suomalaisen elokuvakulttuurin monipuoliseen tarkasteluun Käsite häivyttää näkyvistä elokuvien esteettiset, teknologiset, taloudelliset ja sosiaaliset kytkökset maan rajojen ulkopuolelle

3 Transnationaali näkökulma Elokuva on aina ja kaikkialla kytkeytynyt kansalliset rajat ylittäviin tekijöihin ja vaikutteisiin Elokuvilla ei ole kiveen hakattuja kansallisia identiteettejä Kansallinen ei ole kadonnut minnekään Se vaikuttaa keskustelujen taustalla ja muuttaa muotoaan Transnationaali näkökulma ohjaa tutkimaan kansallisen ja kansainvälisen yhteensulautumisia Miten tietyt kansallisuuteen mielletyt piirteet historiallisesti juontuvat muista kulttuureista? Miten kansalliset piirteet määritellään vaihtelevissa määrin suhteessa käsityksiin toisista kansallisuuksista ja ylikansallisista ilmiöistä? Miten kansallisen kulttuurin muotoutuminen kytkeytyy muihin kansallisiin kulttuureihin ja maiden rajat ylittäviin trendeihin? Miten diasporisessa kulttuurisessa tilanteessa ylläpidetään omaa

4 Elokuvan tyyli Tyyli on elokuvallisten keinojen järjestelmällistä ja systemaattista käyttöä (Bordwell) Kuvaus, editointi, näyttämöllepano, ääni (ja välitekstit) Yksilöllinen tyyli (esim. Teuvo Tulio, Aki Kaurismäki) Ryhmätyyli (esim. klassinen Hollywood-tyyli) Tyyliä voidaan tutkia ongelma/ratkaisu-mallin avulla Tyylikeinot ovat ratkaisuja ongelmiin Elokuvantekijät omaksuvat ratkaisuja näkemistään elokuvista (skeemat) Vaikutteita on aina omaksuttu, sillä elokuvat eivät synny tyhjiössä Sillä ei ole väliä minkä maalainen elokuva on kyseessä Innovatiiviset elokuvantekijät keksivät uusia ratkaisuja Nämä voivat yleistyä käytössä ja menettää innovatiivisuutensa

5 Kansallinen elokuvatyyli? Transnationaalissa tyylitutkimuksessa keskeinen metodi on elokuvien vertailu (mahdollistaa myös laajan mittakaavan) Monet tyylipiirteet ovat luokiteltavissa ja laskettavissa (otospituuksien keskiarvot, kuvakoot, kameraliikkeet, välitekstit) Kansallisen ja kansainvälisen dialektiikka leimaa elokuvia myös tyylin tasolla Suomalaiset elokuvat ovat Suomessa vähemmistöasemassa Vuodesta 1923 Suomessa on esitetty enemmän Hollywoodelokuvia kuin kaikkia muita elokuvia yhteensä Mitään puhtaasti suomalaista tyyliä ei ole, eikä ole ollut Sen tulisi yhdistää kaikkia suomalaisia elokuvia ja erottaa niitä ulkomaisista (vahvan kansallisen tyylin määritelmä) Yksilöllisiä tyylejä ja kansallista omaleimaisuutta on paljon Vaikutteiden osoittaminen on usein vasta ensimmäinen askel

6 The Son of the Sheik, 1926

7 Mustalaishurmaaja, 1929

8 Tabloo-tyylistä klassiseen tyyliin 1900-luvun alussa maailman elokuvat olivat tyyliltään samankaltaisia Tätä tabloo-tyyliä leimasivat mm. pitkät staattiset otot, suuret kuvakoot, kameran pysyminen tapahtumien yhdellä puolella ja näyttelijöiden liikuttaminen Tyyli miellettiin teatterimaisuuttaan arvokkaaksi Tapahtumat kerrotaan ulkopuolisesta näkökulmasta Klassinen Hollywood-tyyli muotoutui yhdysvalloissa 1910-luvun kuluessa Sille ovat ominaisia lyhyet otot, analyyttinen editointi, kuvavastakuva-asetelmat ja kameran paikan siirtäminen Elokuvalliset keinot ovat kerrottavalle tarinalle alisteisia Tapahtumat kerrotaan henkilöhahmojen näkökulmasta Klassinen Hollywood-tyyli levisi kaikkialle maailmaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen

9 Tyyli mykkäkauden Suomessa Vuonna 1911 kuvattu Sylvi (1913) on tyyliltään tavanomainen tabloo-elokuva Fragmentit ainoa todiste autonomian ajan suomalaisesta elokuvatyylistä Sylvissä näkyvät tanskalaiset ja ranskalaiset vaikutteet Kaksikymmentäluvun taitteessa suomalaisiin elokuviin alkoi ilmaantua klassisen tyylin piirteitä (suoraan ja epäsuorasti) Suuri osa kaksikymmentäluvun näytelmäelokuvasta on säilynyt Amerikkalaisia piirteitä vahvempina näkyvät ruotsalaisista elokuvista omaksutut piirteet (luonnon ja kansan kuvaus) Tyyli kehittyi kaiken aikaa kohti klassista tyyliä (opettelua, yritys/erehdys) Suomalaisen elokuvan omaleimaisuus: paljon suuria kuvakokoja, runsaasti välitekstejä ja hitaanpuoleinen editointirytmi Kaksikymmentäluvun suomalaista tyyliä voi luonnehtia januskasvoiseksi (siirtymäkauden elokuvaa)

Räkna biljetten, laskekaa lippu

Räkna biljetten, laskekaa lippu Räkna biljetten, laskekaa lippu - Lippujen ja liputuksen kulttuurihistoriaa Liput ovat vaakunoiden ohella merkittävimpiä valtioiden ja muiden yhteisöjen visuaalisia tunnuksia. Tutustumme lippujen ja liputuksen

Lisätiedot

Seija Pylkkö Valkealan lukio

Seija Pylkkö Valkealan lukio ELOKUVA ANALYYSIA Seija Pylkkö Valkealan lukio ELOKUVA ANALYYSIA Sukella tarinaan Selvitä, mikä on elokuvan aihe eli mistä se keskeisesti kertoo? Miten tapahtumat etenevät, eli millainen on juoni? Kertooko

Lisätiedot

Jaakko Seppälä Hollywoodin studiojärjestelmä & tsaarin Venäjä

Jaakko Seppälä Hollywoodin studiojärjestelmä & tsaarin Venäjä Jaakko Seppälä jaakko.i.seppala@helsinki.fi Hollywoodin studiojärjestelmä & tsaarin Venäjä Moraalikeskusteluista itsesensuuriin Elokuvaviihteen suosion kasvu herätti monien kansalaisryhmien huolestuneisuuden

Lisätiedot

Montaasista Jean-Luc Godardin silmin Juha Oravala Aalto-yliopisto, kuvataidekasvatus, Miia Rinne

Montaasista Jean-Luc Godardin silmin Juha Oravala Aalto-yliopisto, kuvataidekasvatus, Miia Rinne Montaasista Jean-Luc Godardin silmin 16.3.2017 Juha Oravala Aalto-yliopisto, kuvataidekasvatus, Miia Rinne Jean-Luc Godard (1930-) - Ranskalainen uusi aalto, tekijänpolitiikka - elokuvakriitikko/elokuvantekijä

Lisätiedot

Syyslukukauden 2012 opintotarjonta

Syyslukukauden 2012 opintotarjonta Syyslukukauden 2012 opintotarjonta ELOKUVA JA TELEVISIO Elokuvan ja median historia 5 op MUOTOILU Taiteen ja kulttuurin historia 3 op MUSIIKKI Musiikin historia 5 op VIESTINTÄ Taidehistoria 5 op Viestintä

Lisätiedot

Jaakko Seppälä jaakko.i.seppala@helsinki.fi. Elokuvan rakenne

Jaakko Seppälä jaakko.i.seppala@helsinki.fi. Elokuvan rakenne Jaakko Seppälä jaakko.i.seppala@helsinki.fi Elokuvan rakenne Keskeisiä kysymyksiä Miten elokuvien tyyli ja kerronta ovat muuttuneet elokuvahistorian saatossa, entä näitä koskevat käsitykset? Mikä on elokuvallista

Lisätiedot

Ketkä ovat täällä tänään? Olen. 13 1. Nainen. 16 2. Mies

Ketkä ovat täällä tänään? Olen. 13 1. Nainen. 16 2. Mies Ketkä ovat täällä tänään? Olen 13 1. Nainen 16 2. Mies 1 Taustatiedot Ketkä ovat täällä tänään? Ikä 5 1. < 25 1 6 8 6 3 2. < 35 3. < 45 4. < 55 5. < 65 6. 65 tai yli 2 7 3 5 1 9 Olen Ammatti 4 1. opiskelemassa

Lisätiedot

Tutkimustiedosta päätöksentekoon

Tutkimustiedosta päätöksentekoon Tutkimustiedosta päätöksentekoon Nina Tynkkynen Tutkijatohtori Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto nina.tynkkynen@uta.fi Näkökulma tutkimustietoon/tieteelliseen tietoon: Tieto tuotetaan sosio-materiaalisissa

Lisätiedot

SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ. Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu

SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ. Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu maunuan@gmail.com www.anttimaunu.fi Näkökulma arviointiin ja tutkimukseen Suomi 100 ei ehkä

Lisätiedot

Rakennussuojelu Jorma Korva, kaupunginarkkitehti

Rakennussuojelu Jorma Korva, kaupunginarkkitehti Rakennussuojelu 28.2.2013 Jorma Korva, kaupunginarkkitehti Laki rakennusperinnön suojelemisesta Voimaan 1.7.2010 Korvaa aiemman rakennussuojelulain (1985) Rakennusperinnön arvottamisen kriteerit lakitekstissä

Lisätiedot

Riskienhallinta rajatarkastuksissa kohti turvaluokitettua kansalaisuutta? Tutkija Minna Jokela Raja- ja merivartiokoulu

Riskienhallinta rajatarkastuksissa kohti turvaluokitettua kansalaisuutta? Tutkija Minna Jokela Raja- ja merivartiokoulu Riskienhallinta rajatarkastuksissa kohti turvaluokitettua kansalaisuutta? Tutkija Minna Jokela Raja- ja merivartiokoulu Riskit ja rajaturvallisuus Riskit, riskiyhteiskunta, riskikäyttäytyminen, riskianalyysi,

Lisätiedot

Jaakko Seppälä Elokuvan maagiset attraktiot & elokuvan ekspansio

Jaakko Seppälä Elokuvan maagiset attraktiot & elokuvan ekspansio Jaakko Seppälä jaakko.i.seppala@helsinki.fi Elokuvan maagiset attraktiot & elokuvan ekspansio Thomas Alva Edison ja W.K.L. Dickson Edisonin (1847-1931) varhaisempia keksintöjä olivat muun muassa fonografi

Lisätiedot

L-metodi. (suomalainen) versio 2.0. Satakunnan ja Varsinais-Suomen toimintaryhmien hallitusten ja henkilöstön koulutus 8.2.

L-metodi. (suomalainen) versio 2.0. Satakunnan ja Varsinais-Suomen toimintaryhmien hallitusten ja henkilöstön koulutus 8.2. L-metodi (suomalainen) versio 2.0 Satakunnan ja Varsinais-Suomen toimintaryhmien hallitusten ja henkilöstön koulutus 8.2.2008 Kemiön Kasnäs Torsti Hyyryläinen HY-Ruralia, Rural Studies -verkosto Esityksen

Lisätiedot

EDITOINTI ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ. Vasantie 11 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63. email tommi.nevala@sodankyla.fi

EDITOINTI ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ. Vasantie 11 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63. email tommi.nevala@sodankyla.fi ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63 tommi.nevala@sodankyla.fi Elokuvakasvatus Sodankylässä projekti Opettajien täydennyskoulutus Oppimateriaalit 8/2005 EDITOINTI 2 Digitaalisen

Lisätiedot

Cinemetrics ja metrinen tyylitutkimus

Cinemetrics ja metrinen tyylitutkimus 46 LÄHIKUVA 1/2017 Jaakko Seppälä FT, Elokuva- ja televisiotutkimus, Helsingin yliopisto Cinemetrics ja metrinen tyylitutkimus Kymmenen viime vuoden aikana elokuvan tyylitutkimus on muuttunut aikaisempaa

Lisätiedot

Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa

Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Antti Haaranen, Valveen elokuvakoulu 18.11.2010 GRAFIIKKA: HENNA TOPPI Hittivideo lyhyesti - Elokuva- ja mediakasvatuksen

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan ja nimetään ääniä, joita eri materiaaleilla voidaan saada aikaan.

Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan ja nimetään ääniä, joita eri materiaaleilla voidaan saada aikaan. Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan ja nimetään ääniä, joita eri materiaaleilla voidaan saada aikaan. Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan

Lisätiedot

mekaniikka sähkö energia

mekaniikka sähkö energia mekaniikka sähkö energia Planeetta Lepton, eteläisessä vyöhykkeessä, sijaitsee erään tähden pohjoisella puolella, lähellä Dingbatsin galaksia Siellä on asunut jo vuosimiljoonien ajan pienikasvuinen mutta

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

Selkoilmaisun uudet muodot

Selkoilmaisun uudet muodot Selkoilmaisun uudet muodot Viestintäympäristö muuttuu Internetin kehityksen alkuvaiheessa kuvien ja videoitten käyttö oli hankalaa. Nyt yhteydet ovat nopeutuneet, päätelaitteiden teho on kasvanut, ja erilaiset

Lisätiedot

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU. Hakala Toni Varpelaide Heidi TEKSTINKÄSITTELYN OHJEET CASE: OPINNÄYTETYÖN RAPORTOINTI WORDILLA

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU. Hakala Toni Varpelaide Heidi TEKSTINKÄSITTELYN OHJEET CASE: OPINNÄYTETYÖN RAPORTOINTI WORDILLA SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU Hakala Toni Varpelaide Heidi TEKSTINKÄSITTELYN OHJEET CASE: OPINNÄYTETYÖN RAPORTOINTI WORDILLA Liiketalous ja tietojenkäsittely Huittinen Liiketalous Taloushallinto 2005 1

Lisätiedot

Sanastoa. Kotopaikka-hanke

Sanastoa. Kotopaikka-hanke Kotopaikka-hanke 16.3.2018 Etnisyys Sanan alkuperä on sanoissa heimo, rotu ja kansa. Etnisyys jaetaan objektiiviseen ja subjektiiviseen etnisyyteen. Objektiivisella etnisyydellä tarkoitetaan ulkoisesti

Lisätiedot

1920 -luku vaatetus ja tyyli

1920 -luku vaatetus ja tyyli 1920 -luku vaatetus ja tyyli 20-luvun pukeutumisessa näkyi yhteiskunnan vapautuminen ja ilakointi 1.maailmansodan jälkeen. Naisten pukeutuminen muuttui huomattavasti 20-luvulla. Muotiin tulivat lyhyet

Lisätiedot

LUKIO Tilauslista ja hinnasto 2019

LUKIO Tilauslista ja hinnasto 2019 Hinnat ovat 1.1.2019 voimaan tulleita kustantajan hintoja. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. TILAUKSET: www.oppinet.fi, asiakaspalvelu.publishing@edita.fi, p. 020 450 010 PALAUTUKSET: Tilatuilla tuotteilla

Lisätiedot

ZA5558. Flash Eurobarometer 320 (European Contract Law in Business-to-Business Transactions) Country Questionnaire Finland

ZA5558. Flash Eurobarometer 320 (European Contract Law in Business-to-Business Transactions) Country Questionnaire Finland ZA5558 Flash Eurobarometer 320 (European Contract Law in Business-to-Business Transactions) Country Questionnaire Finland Fl320 FLASH EUROBAROMETER Business attitudes towards cross border business to business

Lisätiedot

Rock-musiikin musta menneisyys. Petra Martikainen 2012

Rock-musiikin musta menneisyys. Petra Martikainen 2012 Rock-musiikin musta menneisyys Petra Martikainen 2012 Bluesin,jazzin,gospelin ja rockin juuret ovat Länsi-Afrikassa Orjakauppa Yhdysvaltoihin 1600-luvulta lähtien -> orjat toivat mukanaan oman perinteensä,kirkoissa

Lisätiedot

Tilastotieteen jatkokurssi syksy 2003 Välikoe 2 11.12.2003

Tilastotieteen jatkokurssi syksy 2003 Välikoe 2 11.12.2003 Nimi Opiskelijanumero Tilastotieteen jatkokurssi syksy 2003 Välikoe 2 11.12.2003 Normaalisti jakautuneiden yhdistyksessä on useita tuhansia jäseniä. Yhdistyksen sääntöjen mukaan sääntöihin tehtävää muutosta

Lisätiedot

Työssäoppimisjakson päiväkirja

Työssäoppimisjakson päiväkirja 1 1. työviikko Päivämäärä alkoi - päättyi Työaika tuntia Poissaolot tuntia (* 2. työviikko Työaika Poissaolot 2 3. työviikko Työaika Poissaolot 4. työviikko Työaika Poissaolot 3 5. työviikko Työaika Poissaolot

Lisätiedot

Videoista voimaa! Parempia videoita mobiilisti. Jonne Hirvonen.

Videoista voimaa! Parempia videoita mobiilisti. Jonne Hirvonen. Videoista voimaa! Parempia videoita mobiilisti Jonne Hirvonen Miksi video? Herättää huomiota Kertoo tarinoita Synnyttää tunteita Jää mieleen Videoita mobiilisti? Älypuhelin = tietokone + kamera = kaikki

Lisätiedot

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia)

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) TAVOITTEET tapoihimme, lakeihimme jne. ymmärtää, että erilaiset uskonnot muissa kulttuureissa määrittävät niiden

Lisätiedot

Nuorten ääni vai tutkijan tulkintoja? Veronika Honkasalo

Nuorten ääni vai tutkijan tulkintoja? Veronika Honkasalo Nuorten ääni vai tutkijan tulkintoja? Veronika Honkasalo 31.10.2008 Ääntä etsimässä Mikä ääni? Käytetty usein poliittisessa mielessä, nuorten ääni politiikassa, kirkossa, kulttuurien välisessä vuoropuhelussa.

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto ja arkistopalvelut

Kansallinen digitaalinen kirjasto ja arkistopalvelut Kansallinen digitaalinen kirjasto ja arkistopalvelut Tiedon saatavuus ja tutkimuksen vapaus KAM-juridisen yhteistyöryhmän seminaari Arkistoneuvos Jaana Kilkki, Kansallisarkisto 12.12.2011 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Sari Kuusela. Organisaatioelämää. Kulttuurin voima ja vaikutus

Sari Kuusela. Organisaatioelämää. Kulttuurin voima ja vaikutus Sari Kuusela Organisaatioelämää voima ja vaikutus Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Sari Kuusela Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Janne Harju Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen,

Lisätiedot

Etnopolitiikkaa Ruijassa

Etnopolitiikkaa Ruijassa Marjut Anttonen Etnopolitiikkaa Ruijassa Suomalaislähtöisen väestön identiteettien politisoituminen 1990-luvulla SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURA HELSINKI Sisällys Saatteeksi 11 Johdanto 17 OSA YKSI: KOHTEENA

Lisätiedot

ICC Open Market Index 2013. Ennakkotiedot 10.5.2013 ICC OPEN MARKET 2013 INDEX

ICC Open Market Index 2013. Ennakkotiedot 10.5.2013 ICC OPEN MARKET 2013 INDEX ICC Open Market Index 2013 Ennakkotiedot 10.5.2013 ICC OPEN MARKET 2013 INDEX ICC OPEN MARKET INDEX INTRO ICC OPEN MARKET INDEX 2013 Tausta Talouden taantumassa yrityselämässä koettiin huolta markkinoilla

Lisätiedot

Lataa Klassikko - Ville Raivio. Lataa

Lataa Klassikko - Ville Raivio. Lataa Lataa Klassikko - Ville Raivio Lataa Kirjailija: Ville Raivio ISBN: 9789513180331 Sivumäärä: 238 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.54 Mb Miesten tyylikirjojen klassikko jo syntyessäänklassikko kokoaa yhteen

Lisätiedot

Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon

Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon KA1-kurssi on ehkä mahdollista läpäistä, vaikkei osaisikaan piirtää suoraa yhtälön perusteella. Mutta muut kansiksen kurssit, no

Lisätiedot

Sertifiointia vuodesta 2004 - suomalaisen tuotannon vahvuutena vastuullisuus ja laatu

Sertifiointia vuodesta 2004 - suomalaisen tuotannon vahvuutena vastuullisuus ja laatu Sertifiointia vuodesta 2004 - suomalaisen tuotannon vahvuutena vastuullisuus ja laatu 1 Asiakasvaatimukset Kuluttaja ratkaisee Kuluttajan päätös perustuu tuotteen laatuun Uuden sukupolven tuotteessa koko

Lisätiedot

TERVETULOA KANTELEESEEN. Oletko suomenkielinen ja sinulla on pieniä lapsia? Haluatko turvata lapsesi kaksikielisen kehityksen?

TERVETULOA KANTELEESEEN. Oletko suomenkielinen ja sinulla on pieniä lapsia? Haluatko turvata lapsesi kaksikielisen kehityksen? TERVETULOA KANTELEESEEN Oletko suomenkielinen ja sinulla on pieniä lapsia? Haluatko turvata lapsesi kaksikielisen kehityksen? SUOMENKIELINEN PÄIVÄKOTI KANTELE Haningen kunnalla on oma suomenkielinen esikoulu.

Lisätiedot

Kuinka turvaat työllisyytesi?

Kuinka turvaat työllisyytesi? Kuinka turvaat työllisyytesi? Ida Mielityinen Akava Työurat ja osaaminen koetuksella 20.9.2016 Esimerkkejä tulevaisuuden ammateista ihmisten keinotekoisten kehonosien valmistajat nano-teknikot, geneettisten

Lisätiedot

.LLQWHlW \KWH\GHW NRPLVVLR WRLPLLQ YLHVWLQWlNXVWDQQXVWHQDOHQWDPLVHNVL(XURRSDVVD

.LLQWHlW \KWH\GHW NRPLVVLR WRLPLLQ YLHVWLQWlNXVWDQQXVWHQDOHQWDPLVHNVL(XURRSDVVD ,3 Bryssel, 24. marraskuuta 1999.LLQWHlW \KWH\GHW NRPLVVLR WRLPLLQ YLHVWLQWlNXVWDQQXVWHQDOHQWDPLVHNVL(XURRSDVVD (XURRSDQ NRPLVVLR RQ DQWDQXW VXRVLWXNVHQ O\K\HQ PDWNDQ NLLQWHLGHQ \KWH\NVLHQ KLQQRLWWHOXVWD

Lisätiedot

7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE

7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE 7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE 301 LUOKKA 8 2 h / viikko n. 76 h / vuosi LUOKKA 9 2 h / viikko n. 76 h / vuosi Opetuksessa painotetaan kuvan merkitystä ilmaisun ja viestinnän välineenä, kuvallisen ilmaisun

Lisätiedot

LUKIO Tilauslista ja hinnasto 2018

LUKIO Tilauslista ja hinnasto 2018 Hinnat ovat 1.1.2018 voimaan tulleita kustantajan hintoja. Pida ta mme oikeuden hinnanmuutoksiin. TILAUKSET: www.oppinet.fi, asiakaspalvelu.publishing@edita.fi, p. 020 450 010 PALAUTUKSET: Tilatuilla tuotteilla

Lisätiedot

Kokemuksia puiteohjelmahankkeiden arvioinnista

Kokemuksia puiteohjelmahankkeiden arvioinnista Kokemuksia puiteohjelmahankkeiden arvioinnista Horisontti 2020 Seinäjoki 23.4.2013 Sami Kurki Ruralia-instituutti / Henkilön nimi / Esityksen nimi 24.4.2013 1 Arvioinnin kulkua - Vähintään 3 asiantuntijaa

Lisätiedot

Kivi leivässä vai manteli puurossa?

Kivi leivässä vai manteli puurossa? Kivi leivässä vai manteli puurossa? Itseoppineet perinteenkerääjät arkiston keruuideologian haastajina FT tutkijatohtori Kati Mikkola Helsingin yliopisto / SKS:n tutkimusosasto Esityksen kuvat: SKS ja

Lisätiedot

Suomen kulttuurivähemmistöt

Suomen kulttuurivähemmistöt Suomen kulttuurivähemmistöt Toimittajat: Marja Hiltunen SUB Göttingen 211 698 288 2000 A 30295 Suomen Unesco-toimikunnan julkaisuja No 72 Helsinki 1997 Esipuhe 7 1. Suomi kulttuurialueena 11 1.1. Uralilainen

Lisätiedot

Tapani Huovila. Look. Visualisoi viestisi

Tapani Huovila. Look. Visualisoi viestisi Tapani Huovila Look Visualisoi viestisi INFORVIESTINTÄ OY HELSINKI i Tapani Huovila ja Inforviestintä Oy, 2006 Ulkoasu ja taitto: Tapani Huovila ISBN ii Look - visualisoi viestisi Ulkoasu, lähetettävän

Lisätiedot

KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI

KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI VTT/ Sosiologi Hanna Vilkka Opetusmenetelmät ja opetuksen arviointi -seminaari/ Turun kesäyliopisto 11.12.2010 RAKENTEISTA TOIMIJAAN Oma kasvu merkityksissä,

Lisätiedot

Lataa Terveyssosiologian linjoja. Lataa

Lataa Terveyssosiologian linjoja. Lataa Lataa Terveyssosiologian linjoja Lataa ISBN: 9789524954204 Sivumäärä: 299 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 15.14 Mb Terveys ja sairaudet koskettavat kaikkia mutta eivät jakaudu yhteiskunnassa tasaisesti.

Lisätiedot

Luomun kehityksestä kahdeksassa Euroopan maassa. Tutkittua tietoa luomusta -luento Pirjo Siiskonen Helsingin yliopiston vieraileva tutkija

Luomun kehityksestä kahdeksassa Euroopan maassa. Tutkittua tietoa luomusta -luento Pirjo Siiskonen Helsingin yliopiston vieraileva tutkija Luomun kehityksestä kahdeksassa Euroopan maassa Tutkittua tietoa luomusta -luento 21.2.2017 Pirjo Siiskonen Helsingin yliopiston vieraileva tutkija Luennon rakenne Mitä tutkittiin, miksi ja miten? Luomun

Lisätiedot

Suomalaista aineettoman kulttuuriperinnön kriteeristöä hahmottamassa. Anna Kanerva / CUPORE

Suomalaista aineettoman kulttuuriperinnön kriteeristöä hahmottamassa. Anna Kanerva / CUPORE Suomalaista aineettoman kulttuuriperinnön kriteeristöä hahmottamassa Anna Kanerva / CUPORE Cuporen toimeksianto Verrokkiselvitys Kyselyt toimijoille Loppuraportti ja luetteloinnin kriteeristöluonnos maaliskuussa

Lisätiedot

Alussa oli MURHA JOHTOLANKOJA RIKOS KIRJALLISUUTEEN. Paula Arvas & Voitto Ruohonen

Alussa oli MURHA JOHTOLANKOJA RIKOS KIRJALLISUUTEEN. Paula Arvas & Voitto Ruohonen Alussa oli MURHA JOHTOLANKOJA RIKOS KIRJALLISUUTEEN Paula Arvas & Voitto Ruohonen Suomen tietokirjailijat ry on tukenut teoksen kirjoittamista. Paula Arvas on kirjoittanut luvut 1, 2, 4 ja 6 ja Voitto

Lisätiedot

Järjestätkö itse performanssiesi taltioinnin (videokuvauksen, dokumentoinnin valokuvaamalla tms)?

Järjestätkö itse performanssiesi taltioinnin (videokuvauksen, dokumentoinnin valokuvaamalla tms)? vastaajia vastaamattomia? 4% Kysely - Toukokuu 214 - Performanssitaidetta tekeviltä kysyttiin hdän käytännöistään ja näkemyksistään dokumentaatiosta, tekijänoikeuksista ja arkistoinnista, jakaminen jaetun

Lisätiedot

Viestintää opiskellaan 7. luokalla kaksi tuntia ja muilla luokka-asteilla neljä tuntia viikossa.

Viestintää opiskellaan 7. luokalla kaksi tuntia ja muilla luokka-asteilla neljä tuntia viikossa. Äidinkieli ja kirjallisuus / viestintä Viestintäpainotteinen luokka Johdanto Viestintäpainotteisella luokalla oppilailla on mahdollisuus syventää viestintätaitojaan ja harjoitella viestintävälineiden käyttöön

Lisätiedot

Isyyttä arjessa ja ihanteissa. KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto

Isyyttä arjessa ja ihanteissa. KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto Isyyttä arjessa ja ihanteissa KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto Mitä on tehty ja miksi? Tilannekatsaus tämän hetken isyyden tutkimuksen sisältöihin ja menetelmiin Tarkoituksena vastata kysymyksiin mitä

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

KIRJALLISUUDEN EKODYSTOPIAT. FT, Toni Lahtinen Tampereen yliopisto

KIRJALLISUUDEN EKODYSTOPIAT. FT, Toni Lahtinen Tampereen yliopisto KIRJALLISUUDEN EKODYSTOPIAT FT, Toni Lahtinen Tampereen yliopisto toni.lahtinen@uta.fi Ekologiset dystopiat kulttuuriteollinen trendi? Vuosituhannen vaihteessa luonnon ja kulttuurin suhteesta tuli yksi

Lisätiedot

HOLLYWOOD TULEE SUOMEEN

HOLLYWOOD TULEE SUOMEEN HOLLYWOOD TULEE SUOMEEN YHDYSVALTALAISTEN ELOKUVIEN MAAHANTUONTI JA VASTAANOTTO KAKSIKYMMENTÄLUVUN SUOMESSA Jaakko Seppälä VÄITÖSKIRJA Esitetään Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan suostumuksella

Lisätiedot

Cross-Border Citizen Scientists

Cross-Border Citizen Scientists Cross-Border Citizen Scientists TEEMA 4: Cross the line! (mentaaliset rajat) Joni Virkkunen Karjalan tutkimuslaitos, Itä-Suomen yliopisto Lappeenranta, 8.10.2013 Johdantoa Mentaaliset rajat ETHNISYYS ETNISET

Lisätiedot

Puutarhakalusteita tropiikista?

Puutarhakalusteita tropiikista? Puutarhakalusteita tropiikista? Tietoa kuluttajille Suomen luonnonsuojeluliitto ry Oletko aikeissa ostaa uudet puutarhakalusteet, ja viehättäkö sinua tummasta puusta tehdyt aurinkotuolit, joita mainoslehtiset

Lisätiedot

Lataa Järjen äänestä minäkertomuksiin - Juhani Ihanus. Lataa

Lataa Järjen äänestä minäkertomuksiin - Juhani Ihanus. Lataa Lataa Järjen äänestä minäkertomuksiin - Juhani Ihanus Lataa Kirjailija: Juhani Ihanus ISBN: 9789515706072 Sivumäärä: 255 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.85 Mb Teoksessa selvitetään psykiatrian, psykoanalyysin

Lisätiedot

ISBN Nimi Alv Hinta

ISBN Nimi Alv Hinta Hinnat ovat 1.1.2017 voimaan tulleita kustantajan hintoja. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. TILAUKSET: www.oppinet.fi, asiakaspalvelu.publishing@edita.fi, 020 450 010 PALAUTUKSET: Tilatuilla tuotteilla

Lisätiedot

Analyysi: päättely ja tulkinta. Hyvän tulkinnan piirteitä. Hyvän analyysin tulee olla. Miten analysoida laadullista aineistoa

Analyysi: päättely ja tulkinta. Hyvän tulkinnan piirteitä. Hyvän analyysin tulee olla. Miten analysoida laadullista aineistoa Analyysi: päättely ja tulkinta Analyysin - tai tulkinnan - pitää viedä tutkimus kuvailevan otteen ohi mielellään ohi ilmiselvyyksien KE 62 Ilpo Koskinen 20.11.05 Aineiston analyysi laadullisessa tutkimuksessa

Lisätiedot

MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA

MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MUUTTUU UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN MYÖTÄ? Seminaari perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista Opetushallitus 13.3.2015 FT tutkija Kati Mikkola, (HY, SKS) kati.m.mikkola@helsinki.fi

Lisätiedot

1) Ymmärrä - ja tule asiantuntijaksi askel askeleelta

1) Ymmärrä - ja tule asiantuntijaksi askel askeleelta Tarkkailuharjoitus 4..4. Tarkkailu- harjoitus Tarkkailuvihkotekniikka Alla on kuvattu askel askeleelta etenevät ohjeet siitä, kuinka kuluttajien tarpeita voidaan paljastaa. Tämä metodi auttaa sinua tekemään

Lisätiedot

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti!

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti! Sosiaalinen media muuttaa maailman Nyt! Heti! Nopeasti! Sara-Maria Forsberg Syyskuu 2014: 2 elokuvaa ja kansainvälinen levytys-sopimus Maaliskuu 2014: Kassaneiti Sosiaalinen Media YouTube Tuotetaan sisältöä

Lisätiedot

Teoreettisen fysiikan esittely

Teoreettisen fysiikan esittely Teoreettisen fysiikan esittely Fysiikan laitos Oulun yliopisto 28.9.2012 Erkki Thuneberg Nämä kalvot on saatavissa osoitteessa http://www.oulu.fi/fysiikka/teoreettinen-fysiikka Sisältö Mitä on teoreettinen

Lisätiedot

Työmarkkinat, sukupuoli

Työmarkkinat, sukupuoli Työmarkkinat, maahanmuuttajuus ja sukupuoli VTT Annika Forsander Eurooppalaisen maahanmuuton II maailmansodan jälkeiset vaiheet... Toisen maailmansodan jälkeen alkoi eurooppalaisen muuttoliikkeen ensimmäinen

Lisätiedot

Paremmilla tiedoilla entistä parempaa hoitoa. Parempi kokonaisuus.

Paremmilla tiedoilla entistä parempaa hoitoa. Parempi kokonaisuus. Paremmilla tiedoilla entistä parempaa hoitoa Yhtenäiset potilastiedot. Terveydenhoito saa uudet mahdollisuudet käyttää tietojasi. Parempi kokonaisuus. Potilastietojen yhdistäminen otetaan nyt käyttöön

Lisätiedot

CIMON HALLINNOIMA AIKUISKOULUTUS Selvitystyö Tutkija Jenni Pätäri (KM)

CIMON HALLINNOIMA AIKUISKOULUTUS Selvitystyö Tutkija Jenni Pätäri (KM) CIMON HALLINNOIMA AIKUISKOULUTUS 2007-2012 Selvitystyö Tutkija Jenni Pätäri (KM) jenni.patari @vsy.fi 16.4.2013 SELVITYSTYÖN LÄHTÖKOHDAT Tarkastelukohde CIMOn hallinnoima aikuiskoulutus yli ohjelmarajojen

Lisätiedot

ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ

ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ 1 ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ Vasantie 11 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63 tommi.nevala@sodankyla.fi TARINANKERRONNAN RAKENNE ELOKUVASSA Elokuvakerronnan määrittelyä Elokuvakerronnan kehitys ja muutokset

Lisätiedot

Kansallisen ilma-aluksen miehitys

Kansallisen ilma-aluksen miehitys luonno Ilmailumääräys 1 (9) Antopäivä: 11.4.2013 Voimaantulopäivä: 12.4.2013 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Ilmailulain (1194/2009) 60 Muutostiedot: Tällä Liikenteen turvallisuusviraston määräyksellä

Lisätiedot

Lataa Suomen luontovuoden opas - Lasse J. Laine. Lataa

Lataa Suomen luontovuoden opas - Lasse J. Laine. Lataa Lataa Suomen luontovuoden opas - Lasse J. Laine Lataa Kirjailija: Lasse J. Laine ISBN: 9789510364987 Sivumäärä: 279 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.15 Mb Suomen vuodenaikojen vaihtelut ja maaston monipuolisuus

Lisätiedot

Luonnonmukainen ja helppohoitoinen mökkipiha

Luonnonmukainen ja helppohoitoinen mökkipiha Luonnonmukainen ja helppohoitoinen mökkipiha Vapaa-ajan asunnon pihapiiri kuntoon Messukeskus, Helsinki 2013 Marko Pesu Suunnittelu- ja rakentamisvaihe Helppohoitoisesta ja luonnonmukaisesta mökkipihasta

Lisätiedot

MILLAINEN ON POHJOIS-SAVON BRÄNDI?

MILLAINEN ON POHJOIS-SAVON BRÄNDI? MILLAINEN ON POHJOIS-SAVON BRÄNDI? MAAKUNNALLINEN MARKKINOINTIOHJELMA -HANKE Aluebrändityö työstetään maakunnallisena hankkeena, jonka veturina toimii Kuopio. Tämä esitys liittyy hankkeen valmisteluvaiheeseen

Lisätiedot

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS Keskustelutilaisuus kestävän kehityksen edistämisestä korkeakouluissa 4.11.2013 Ilkka Turunen Neuvotteleva virkamies Kestävä kehitys valtioneuvoston strategioissa

Lisätiedot

Ajatuksia liikunta- ja hyvinvointiohjelman arvioinnista. Nuori Suomi ry 12.9.2012 Arviointipäällikkö Sanna Kaijanen

Ajatuksia liikunta- ja hyvinvointiohjelman arvioinnista. Nuori Suomi ry 12.9.2012 Arviointipäällikkö Sanna Kaijanen Ajatuksia liikunta- ja hyvinvointiohjelman arvioinnista Nuori Suomi ry 12.9.2012 Arviointipäällikkö Sanna Kaijanen Toiminnan kehittämisen kehä Kehittämistyö ei tapahdu tyhjiössä toimintaympäristön ja asiakkaiden,

Lisätiedot

YHDEN JÄTE ON TOISEN RAAKA-AINETTA Biotalouden asiantuntijatyöskentely 28.2.2014

YHDEN JÄTE ON TOISEN RAAKA-AINETTA Biotalouden asiantuntijatyöskentely 28.2.2014 YHDEN JÄTE ON TOISEN RAAKA-AINETTA Biotalouden asiantuntijatyöskentely 28.2.2014 Aikataulu 12.00 Tervetuloa 12.10 Biotalouden määritelmä ja rajaus 12.45 Biotalouden nykytila 13.30 Biotalouden megatrendit

Lisätiedot

Käsitteistä. Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen. Reliabiliteetti. Reliabiliteetti ja validiteetti

Käsitteistä. Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen. Reliabiliteetti. Reliabiliteetti ja validiteetti Käsitteistä Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen KE 62 Ilpo Koskinen 28.11.05 empiirisessä tutkimuksessa puhutaan peruskurssien jälkeen harvoin "todesta" ja "väärästä" tiedosta (tai näiden modernimmista

Lisätiedot

Monikulttuurisuus ja kulttuurien kohtaaminen

Monikulttuurisuus ja kulttuurien kohtaaminen Monikulttuurisuus ja kulttuurien kohtaaminen Rekar Abdulhamed rekar.abdulhamed@helsinki.fi Luokanopettajaopiskelija (kasvatuspsykologia) Helsingin yliopisto 1 Monikulttuurisuudesta tulee mieleeni... 2

Lisätiedot

Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta MATKAILUTUTKIMUKSEN VALINTAKOE 9.6.2011. Valintakoekirja:

Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta MATKAILUTUTKIMUKSEN VALINTAKOE 9.6.2011. Valintakoekirja: Lapin yliopisto MATKAILUTUTKIMUKSEN VALINTAKOE 9.6.2011 Valintakoekirja: Kostiainen, Ahtola, Koivunen, Korpela & Syrjämaa: Matkailijan ihmeellinen maailma. Matkailun historia vanhalta ajalta omaan aikaamme.

Lisätiedot

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen MAANTIETO Maantiedon päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Sisältöalueet Maantieteellinen tieto ja ymmärrys T1 tukea oppilaan jäsentyneen karttakuvan

Lisätiedot

Lataa Luonnon puolesta - Erkki Pulliainen. Lataa

Lataa Luonnon puolesta - Erkki Pulliainen. Lataa Lataa Luonnon puolesta - Erkki Pulliainen Lataa Kirjailija: Erkki Pulliainen ISBN: 9789525777048 Sivumäärä: 176 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 15.44 Mb Ihminen on joutunut monille yllätykseksi kovan paikan

Lisätiedot

ELÄVÄÄ KUVAA-PROJEKTI

ELÄVÄÄ KUVAA-PROJEKTI ELÄVÄÄ KUVAA-PROJEKTI 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63 ELOKUVAKERRONNAN JA -ILMAISUN KÄSITTEITÄ Kuvakäsikirjoitus eli storyboard = Kuvallinen käsikirjoitus siitä, minkälaisilla kuvilla elokuva aiotaan

Lisätiedot

Matkailutoimijoiden toiveita museoille Raija Sierman

Matkailutoimijoiden toiveita museoille Raija Sierman Matkailutoimijoiden toiveita museoille 1 Matkailun toimiala Matkailuelinkeinoa on vaikea määritellä tarkasti, sillä useat alat ovat siihen yhteydessä. Matkailu kytkeytyy eri elinkeinoihin ja yhteiskuntaan.

Lisätiedot

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Anna Alatalo Aihe Mistä teos kertoo? - Aihe on konkreettisesti selitettävissä oleva kokonaisuus, joka kirjassa kuvataan. - Mika Wickströmin Kypärätempun

Lisätiedot

Luonnonvarayhdyskunnat

Luonnonvarayhdyskunnat Luonnonvarayhdyskunnat Juha Kotilainen Itä-Suomen yliopisto Historia- ja maantieteiden laitos Kaivostoiminnan haasteet Itä-Suomessa seminaari Outokumpu 16.-17.2.2010 Miksi yhdyskuntia on tutkittu? Maantieteellinen

Lisätiedot

Dialektinen tulevaisuudentutkimus: radikaalit teknologiat ja yhteiskunnalliset jännitteet

Dialektinen tulevaisuudentutkimus: radikaalit teknologiat ja yhteiskunnalliset jännitteet Dialektinen tulevaisuudentutkimus: radikaalit teknologiat ja yhteiskunnalliset jännitteet Tulevaisuuden tutkimuksen seuran kevätkokous Tieteiden talo, Helsinki 29.4.2019 Toni Ahlqvist Professori, tutkimusjohtaja

Lisätiedot

Ohjeet animaation tekoon

Ohjeet animaation tekoon ELÄVÄÄ KUVAA-PROJEKTI 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63 Ohjeet animaation tekoon 1 Sisällys Kuvakäsikirjoituksen laatiminen 2 Lavasteiden valmistus 3 Kuvausten valmistelut 3 Kuvaus 5 Editointi 6 Leikkeiden

Lisätiedot

1. Otetaan perusjoukoksi X := {0, 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7}. Piirrä seuraaville kolmelle joukolle Venn-diagrammi ja asettele alkiot siihen.

1. Otetaan perusjoukoksi X := {0, 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7}. Piirrä seuraaville kolmelle joukolle Venn-diagrammi ja asettele alkiot siihen. Joukko-oppia Matematiikan mestariluokka, syksy 2010 Harjoitus 1, vastaukset 20.2.2010 1. Otetaan perusjoukoksi X := {0, 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7}. Piirrä seuraaville kolmelle joukolle Venn-diagrammi asettele

Lisätiedot

Lataa Itse tulee mieleen - Antonio Damasio. Lataa

Lataa Itse tulee mieleen - Antonio Damasio. Lataa Lataa Itse tulee mieleen - Antonio Damasio Lataa Kirjailija: Antonio Damasio ISBN: 9789525697360 Sivumäärä: 351 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 37.28 Mb Tässä kirjassa aikamme merkittävimpiin neurotieteilijöihin

Lisätiedot

Avoin tieto ja avoin hallinto kunnissa

Avoin tieto ja avoin hallinto kunnissa Avin tiet ja avin hallint kunnissa Turku 19.11.2013 Elisa Kettunen, erityisasiantuntija Tietyhteiskuntayksikkö elisa.kettunen(at)kuntaliitt.fi Avin hallint & tiet Kuntaliitssa Kansainvälinen Avimen hallinnn

Lisätiedot

Lähentyminen Usein kysytyt kysymykset (UKK) yhteisestä käytännöstä LO 5. Suhteelliset hylkäysperusteet Sekaannusvaara (Ei-erottuvien/heikkojen osien

Lähentyminen Usein kysytyt kysymykset (UKK) yhteisestä käytännöstä LO 5. Suhteelliset hylkäysperusteet Sekaannusvaara (Ei-erottuvien/heikkojen osien FI FI Lähentyminen Usein kysytyt kysymykset (UKK) yhteisestä käytännöstä LO 5. Suhteelliset hylkäysperusteet Sekaannusvaara (Ei-erottuvien/heikkojen osien vaikutus) 1. Eroaako yhteinen käytäntö aikaisemmasta

Lisätiedot

Jaakko Seppälä jaakko.i.seppala@helsinki.fi. Genre-elokuva ja taide-elokuva

Jaakko Seppälä jaakko.i.seppala@helsinki.fi. Genre-elokuva ja taide-elokuva Jaakko Seppälä jaakko.i.seppala@helsinki.fi Genre-elokuva ja taide-elokuva Aluksi Genre-elokuvat ovat kaupallisia elokuvia, jotka kertovat toiston ja varioinnin keinoin tutunoloisia tarinoita, joissa on

Lisätiedot

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä Pohdi! Seisot junaradan varrella. Radalla on 40 miestä tekemässä radankorjaustöitä. Äkkiä huomaat junan lähestyvän, mutta olet liian kaukana etkä pysty varoittamaan miehiä, eivätkä he itse huomaa junan

Lisätiedot

15.11.2011. Kalevalasta kansainvälisyyteen

15.11.2011. Kalevalasta kansainvälisyyteen 15.11.2011 Kalevalasta kansainvälisyyteen Perusasiat 44 kpl kahden hengen huoneita, 3 suitea kaksi suomalaista, infrapuna- ja turvesaunat, wellness -osasto kaksi kokoustilaa: 100 henkilöä ja 30 henkilöä

Lisätiedot

I lost many assumptions about the simple nature of right and wrong. Batman elokuva modernin ja postmodernin aikakauden taitekohdassa, 1989 2012

I lost many assumptions about the simple nature of right and wrong. Batman elokuva modernin ja postmodernin aikakauden taitekohdassa, 1989 2012 Ilostmanyassumptionsaboutthesimplenatureof rightandwrong Batman elokuvamoderninja postmoderninaikakaudentaitekohdassa, 1989 2012 PekkoIso Koivisto Tampereenyliopisto Yhteiskunta jakulttuuritieteidenyksikkö

Lisätiedot

Seija Jalagin Historia, Oulun yliopisto 2015

Seija Jalagin Historia, Oulun yliopisto 2015 Seija Jalagin Historia, Oulun yliopisto 2015 The whole history of the whole world liian laaja opetettavaksi Globaalihistoria = maailmanhistoria? = kansainvälinen historia? = transnationaali historia? Antony

Lisätiedot