LapponiaSeitti - esittely Työterveyshuollon ajankohtaisseminaari 7.2.2013 Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto Tiina Rajala, TTL, aluejohtaja Oulu
Monenmoista pitäisi hallita ja monta asiaa vaikuttaa Totuus on tarua ihmeellisempää
Työterveyshuolto paljon vartijana Työterveyshuollon keskeisenä tehtävänä on ollut alusta asti huolehtia työntekijöiden terveydestä ja työolojen kehittämisestä. Painopiste on vuosien kuluessa muuttunut; työpaikan vaarojen torjunnasta psykososiaalisten riskien tunnistamiseen ja edelleen työkykyä ylläpitävään toimintaan ja nykyiseen tilanteeseen, jossa työterveyshuolto halutaan nähdä työpaikkojen yhteistyökumppanina työntekijöiden terveydestä sekä toiminta- ja työkyvystä huolehdittaessa koko työuran ajan. Suomen väestörakenteen epäedulliseen muutokseen liittyen yhteiskunnan yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi on asetettu työurien pidentäminen. Tämä edellyttää monenlaisia toimenpiteitä. Pehmeistä keinoista puhuttaessa tärkeään rooliin on nostettu työterveyshuolto puhutaan työterveyshuollon uudelleensuuntaamisesta. Näitä uusien tarpeiden mukaisia linjauksia on esitetty eri työelämätyöryhmien ja - jatkotyöryhmien raporteissa (Ahtela 2010, Rantahalvari 2011, Kuuskoski 2011). Työpaikkojen ja työterveyshuollon yhteistyötä on pyritty tiivistämään lainsäädäntöä uudistamalla.
Pohjanmaan sekä Keski- ja Etelä-Pohjanmaan kunnalliset työterveysyksiköt rakentavat uudenlaista yhteistyötä työterveyspalvelujen kehittämiseksi (BotniaSeitti) Sosiaali- ja terveysministeriön työelämän kehittämistä ruotivien työryhmien toimenpide-ehdotukset työurien pidentämiseksi ovat luoneet työterveyshuolloille uusia haasteita, joiden selvittämiseen työterveyshuollon toimijat tarvitsevat lisää osaamista ja ulkopuolista asiantuntijatukea. Työterveyshuoltojen on keskityttävä tulevaisuudessa yhä enemmän työpaikkojen kanssa tehtävään työterveysyhteistyöhön ja ennalta ehkäisevään työhön, ei niinkään sairauksien hoitoon.
LapponiaSeitti 2013-2015 Kuuluu Työhyvinointifoorumin toimintaan / STM tehtäväalueelle 2: Työhyvinvointifoorumi on alueellisten työhyvinointiverkostojen ja palveluiden saatavuuden ja näkyvyyden ja työpaikkojen työhyvinvoinnin edistäjä tehtävalueelle 3: Työhyvinvointifoorumi kannustaa työpaikkoja käyttämään erilaisia malleja työhyvinvointitoimijoiden tason määrittämiseen ja kehittämiseen Työhyvinvointifoorumitoiminta kokoaa valtakunnalliset ja alueelliset työhyvinvoinnin vaikuttajat yhteen Työhyvinvointifoorumi jakaa tietoa ja hyviä käytäntöjä Työhyvinvointifoorumi tiivistää työpaikkojen yhteistyötä
Työterveyshuoltojen haasteita ovat mm. työterveyshuoltopalvelujen kattavuuden ja saatavuuden parantaminen (pienet yritykset, mikroyritykset ja yrittäjät sekä sesonkityövoima) uudet työterveyshuollolle asetetut vaatimukset tth- henkilöstön rekrytointiongelmat tth- henkilöstön pätevyys moniammatillisuus jaksaminen Tiina Rajala / Tiina Rajala / 11.2.2013
I Vaihe AlkuAPAJA, ItsearviointiApaja VäliApaja lähtövaiheen kartoitus ja siihen liittyvät toimenpiteet 1. Alueellinen aloitusapaja - kunnallisten tth toimijoiden ja heidän asiakkaiden kanssa - tehdään asiakastyytyväisyyskyselyt sekä henkilö- että yritysasiakkaille (kaikki Lapin kunnat) - käytettävissä on valtakunnallinen vertailuaineisto 2. ItsearviointiApajat Työterveysyksiköiden itsearviointi Apajat; - toteutetaan työterveyshuollon laatukriteerien pohjalta, - muu lähtötilannetta varten kerättävä aineisto (resurssit, pätevyysasiat ja organisointi) 3. VäliApaja seminaari, jossa päätetään kehittämistoiminnan kohteet - mukana työpaikkojen edustus Tiina Rajala / Aikataulu; kevät 2013 noin 6 kk Tiina Rajala / 11.2.2013
II KehittämisApajat Valitaan 4-6 kehittämiskohdetta; esim. työterveysyhteistyö ja työkyvyn tuki työpaikoilla -laatu ja vaikuttavuus näkökulma - työterveyshuollon palveluprosessit toimiviksi ja työpaikkoja palveleviksi (esim. uudistuvat terveystarkastuskäytännöt, työolosuhteiden terveydellisen merkityksen arviointi, työyhteisön toimivuuden edistäminen, toimintasuunnitelma) VäliApajat yhdessä ja verkossa (Moodleympäristö, huomioidaan välimatkakustannukset ja työpaikkojen ajankäyttö) Sparraus ja tuki toimijoille ehdoton, oman työn kehittäminen ja kehittämisapajissa yhteistyötyöpaikkojen ja heidän tarpeiden kanssa Aikataulu 1 1,5 vuotta; syksy 2013 kevät 2014 Tiina Rajala / Tiina Rajala / 11.2.2013
III VerkostoitumisApajat Neuvottelut (2) työterveyshuoltopalvelujen organisoimiseksi Lapin läänin alueella vastaamaan työterveyshuollolle asetettuihin vaatimuksiin (edustajat; avi, kuntapäättäjät, terveyskeskusten johtavat lääkärit huom, kokoukset voidaan yhdistää teemaseminaareihin Työterveyshuollon vastaavien Apajaverkostotapaamiset (arvio viisi kertaa) Perusterveydenhuollon, työterveyshuollon ja erikoissairaanhoidon välinen yhteistyö ja saumattomat hoitoketjut IV ArviointiApajat ja loppuapaja Arviointiaineistojen ja Apajien tulosten analysointi (syksy 2014,vaikuttavuus) LoppuApaja seminaari Aikataulu v. 2015 kevät Tiina Rajala / Tiina Rajala / 11.2.2013