Urheillen terveyttä edistämään

Urheillen terveyttä edistämään - opas urheilutoimijoille Hannu Itkonen Sami Kokko Valentina Kirilina Svetlana Goranskaya Romuald Kemza

Urheillen terveyttä edistämään - opas urheilutoimijoille ISBN 978-952-93-3927-3 (nid.) ISBN 978-952-93-3928-0 (PDF) Suomennos Elena Gröhn Taitto: Esa Nykänen

Sisältö ESIPUHE TERVEYDEN EDISTÄMINEN YHTEISÖLLISENÄ HAASTEENA...7 Hannu Itkonen & Sami Kokko Terveys elämänkulussa Lapsuuden ja nuoruuden toimintaympäristöt Terveyden edistäjät Koulu, urheiluseura ja nuorten yhteisöt Urheilu terveyden edistäjänä Liikunta ja urheilu Fyysisen aktiivisuuden määrä Arkiliikunnan väheneminen Fyysisen aktiivisuuden lisääminen ja terveyden edistäminen Organisoitu urheilu ja liikunta.ravinto Uni ja lepo Ajankäyttö Terveyden uhat Vammojen ennaltaehkäisy Oma terveydenhoito

TERVEYS ON YHTEINEN ASIA... 49 Valentina Kirilina Terveys yhteiskunnassa Lasten ja nuorten toimintaympäristö Terveyden edistäjät Fyysinen aktiivisuuden määrä MITÄ PITÄÄ TIETÄÄ NUORTEN URHEILIJOIDEN RAVINNOSTA?... 57 Svetlana Goranskaya Tarkoituksenmukainen ravinto Nuoren urheilijan ravinto LIIKU TERVEEMMÄKSI KEINOJA TERVEYDEN EDISTÄMISEEN... 63 Romuald Kemza KEINO 1. Päivittäinen aamuliikunta ja suihku KEINO 2. Kaksi tuntia työtä kymmenen minuuttia lepoa KEINO 3. Ulkona vähintään kaksi tuntia päivässä TERVEYDEN EDISTÄMISEN VINKKEJÄ... 67 POHDITTAVAKSI... 71

Esipuhe Terveys on noussut monin eri tavoin osaksi yhteiskunnallista keskustelua ja päätöksentekoa. Tällöin on esimerkiksi pohdittu, miten kansalaisten terveyttä ja hyvinvointia voitaisiin edistää mahdollisimman hyvin. Ihmetystä on herättänyt myös se, miksi ihmisten käyttäytyminen ei suinkaan aina ole omaa terveyttä edistävää. Huolta on kannettu myös siitä, miksi terveys jakaantuu epätasaisesti niin yhteiskuntien sisällä kuin maailmanlaajuisestikin. Terveyteen vaikuttavat useat eri tekijät. Ihmisten omat tekemiset ovat luonnollisesti avainasemassa terveyden ylläpitämisen suhteen. Ihmisten terveyteen vaikuttavat myös laajemmat yhteisölliset ja yhteiskunnalliset tekijät. Suurelta osin terveyteen vaikuttavaa käyttäytymistä opitaan jo lapsuus- ja nuoruusvuosina. Näin ollen omien vanhempien ja muiden kasvattajien merkitys terveyskasvattajana on sangen tärkeä. Terveyteen vaikuttavat myös yleisemmät olosuhteet. Media ja markkinat luovat jatkuvasti erilaisia paineita etenkin nuorisolle. Kaikki lapsille ja nuorille suunnatut viestit eivät suinkaan tähtää terveyden edistämiseen. Niinpä yhä yleisemmin ollaan huolissaan nuorison ravintotottumuksista ja liikkumisen vähenemisestä. Myös lasten ja nuorten ajankäytössä on tapahtunut nopeita muutoksia. Sosiaalisen median myötä perinteiset aikataulut ovat kokeneet muutoksia, jolloin lepoaikaa ei jää riittävästi. Tämä terveysopas on syntynyt osana Cross-Border Move for Health hanketta. Kyseinen hanke on osa Euroopan unionin Karelia ENPI CBC -ohjelmaa, jota hallinnoi Itä-Suomen liikuntaopisto. EU:n lisäksi hankkeen rahoituksesta vastaavat Venäjän ja Suomen valtiot. Cross-Border Move for Health hankkeen tavoitteena on edistää liikunnan avulla ihmisten terveyttä. Hankkeen keskeisinä kohderyhminä ovat lapset ja nuoret sekä erityis- 5

ryhmät. Ymmärrettävästi hankkeessa toteutetut koulutustilaisuudet ja laaditut aineistot palvelevat laaja-alaisesti kyseisten ryhmien kanssa toimivia kasvattajia, opettajia, ohjaajia ja valmentajia. Juuri näille toimijoille kyseinen opas on suunnattu. Terveyden edistäminen on yhteinen asia. Hyvän terveyskulttuurin synnyttäminen ja ylläpitäminen vaatii eri toimijoiden kiinteää yhteistyötä. Toivommekin, että oppaamme on osaltaan synnyttämässä terveyttä edistävää yhteistyötä venäläisten ja suomalaisten kumppaneiden välillä. Ilahduttavaa on, jos oppaan sisältö herättää yhteisiä pohdintoja ja johtaa terveyttä edistäviin toimenpiteisiin. Terveyden edistämisoppaamme sisältö koostuu kolmesta erillisestä tekstistä. Ensiksi Hannu Itkonen ja Sami Kokko kirjoittavat siitä, kuinka terveyden edistäminen on yhteisöllinen haaste ja millaisia asioita terveyden edistäjien tulee ottaa huomioon. Valentina Kirilina tarkastelee artikkelissaan terveyden edistämistä kaikkien toimijoiden yhteisenä haasteena. Svetlana Goranskaya hakee tekstissään vastauksia kysymykseen, mitä pitää tietää nuoren urheilijan ravinnosta. Romuald Kemza puolestaan esittää muutamia arjen keinoja, joilla voi vaikuttaa suotuisasti omaan terveyteensä. Artikkelien jälkeen oppaasta on luettavissa muutamia vinkkejä, joita liikunnan ja urheilun parissa toimivat voivat hyödyntää. Lopuksi esitämme joukon kysymyksiä, joita ohjaajat ja valmentajat sekä muut liikunnan ja urheilun organisaattorit voivat pohtia. Hannu Itkonen Sami Kokko Valentina Kirilina Svetlana Goranskaya Romuald Kemza 6

Terveyden edistäminen yhteisöllisenä haasteena Hannu Itkonen & Sami Kokko Ihmisyhteisöjen kehittyessä ovat muotoutuneet myös erilaiset säännöt ja tavat toimia. Vähin erin on alettu normittaa myös ihmisten terveyteen liittyviä toimintoja. Taatakseen yhteisön jatkuvuuden kasvavaa sukupolvea on sosiaalistettu myönteisiksi arvioituihin normeihin ja toimintatapoihin. Metsästyksen ja viljelyksen oltua olennaisia toimeentulon kannalta fyysisen kyvykkyyden merkitys korostui. Myös yhteisöjen puolustaminen on edellyttänyt fyysistä suorituskykyä. Yhteiskuntien vaurastumisen myötä terveys on noussut aivan uudella tavoin kiinnostuksen kohteeksi. Koko ajan lisääntyvä tieto terveyteen vaikuttavista tekijöistä sekä sairauksien hoito ja ennaltaehkäisy ovat leimallisia 7

aktiviteetteja nykyisissä yhteiskunnissa. Kehityksen myötä myös terveyteen vaikuttamisen keinovalikoima on laajentunut. Lääketieteen ja monien muidenkin tieteenalojen kehittyessä terveyttä tarkastellaan entistä useammasta näkökulmasta. Erityisesti lääkkeiden kehittäminen ja kirurgiset toimenpiteet ovat mahdollistaneet vakavien ja aiemmin jopa kuolemaan johtaneiden sairauksien hoitamisen. Terveyttä koskevan tiedon lisääntyminen on luonut edellytyksiä myös terveysvalistukselle. Kehittyneissä yhteiskunnissa onkin muotoutunut laaja terveysinstituutio eri alojen ammattilaisineen. Terveysvalistuksen merkitys on noussut useastakin syystä avainasemaan. Tällöin on painotettu niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin vastuuta terveyden edistämisestä. Onnistunut terveyden edistämistyö paitsi ehkäisee sairauksia myös vähentää terveydenhuollon kustannuksia. Terveys elämänkulussa Terveydellä on erilainen merkitys eri ikäisille ihmisille. Perinteisesti ihmisen elämänkulku on jaettu tiettyihin vaiheisiin, joiksi on määritelty lapsuus, nuoruus, aikuisuus, keski-ikä ja vanhuus. Yleisesti ottaen lapsuus- ja nuoruusvuosia ja osin aikuisuuttakin on pidetty terveen elämän aikana. Ikääntymisen on puolestaan katsottu lisäävän erilaisia terveysongelmia ja sairauksien lisääntymistä. Näin yksinkertainen asia ei kuitenkaan ole. Elämän ensimmäisiin vaiheisiin saattaa jo varhain liittyä erilaisia sairauksia ja vammoja. Samanikäiset ihmiset eivät myöskään ole yhtä terveitä ja toimintakykyisiä. Ihmisten terveyteen vaikuttavat siten hyvin monenlaiset yksilölliset, yhteisölliset ja yhteiskunnalliset tekijät. Yleisellä tasolla terveyttä voidaan tarkastella osana ihmisen elämänkulkua. Tutkijoiden mukaan elämänkulkunäkökulma auttaa ymmärtämään tervey- 8

den moniulotteisuutta. Ensinnäkin terveys näyttäytyy ihmisille hyvin erilaisena elämänkulun eri vaiheissa. Terveet lapset ja nuoret eivät tarvitse pohdiskella terveyteen liittyviä kysymyksiä. Toiseksi terveys on monimuotoinen ja monin eri tavoin määritelty ilmiö. Niinpä esimerkiksi eri yhteiskunnissa terveyden ja sairauden rajat määrittyvät poikkeavasti. Terveyden tarkastelussa tarvitaankin kulttuurirelativistista otetta, mikä tarkoittaa terveyden erilaisten kulttuuristen tulkintojen ymmärtämistä. (Elämänkulku ja terveys 1999, 14.) Kolmanneksi terveys on muuttuva ilmiö. Täten terveys ei ole staattinen olotila, vaan se voi muuttua suuntaan tai toiseen. Huomattava on, että terveys voi muuttua myös parempaan suuntaan, sillä kautta aikain on ollut olemassa erilaisia terveyden korjausmekanismeja. Nykypäivän kehittynyt lääketiede pystyy monin tavoin korjaamaan vaikeitakin sairauksia ja lisäämään näin terveyttä. Neljänneksi terveys on paitsi seuraus eli tulos aikaisemmista tekijöistä, myös myöhempään elämänkulkuun vaikuttava tekijä eli syy. Näin ollen olisi hyödyllistä, että ihmiset ymmärtäisivät omien toimiensa vaikutuksen tulevaan terveydentilaansa. Viidenneksi terveys ei ole ainoastaan yksilön ominaisuus. Terveyteen liittyvät sekä yksilön tavoitteenasettelu ja päämäärät että ympäristövaikutukset. Niinpä erilaiset ympäristövaikutukset saattavat heikentää yksilön terveyttä, vaikka hän itse pyrkisi elämään mahdollisimman terveellisesti. Esimerkiksi ilmansaasteiden on havaittu lisäävän ihmisten sairastavuutta. (Elämänkulku ja terveys 1999, 14-15.) Kun terveyden suhteen kaikki on kunnossa, ihmiset eivät useinkaan vaivaudu pohtimaan terveyteensä liittyviä kysymyksiä. Kuitenkin elämänkulun erilaisissa siirtymävaiheissa suhtautuminen terveyskysymyksiin muuttuu. Tiedetään esimerkiksi, että jossakin lapsuuden ja nuoruuden välisessä vaiheessa liikunnan määrä vähenee ratkaisevasti. Suomessa tämä väheneminen 9

ajoittuu yläkouluun siirtymisen yhteyteen eli noin 13 vuoden ikään. Terveyden edistäjille erilaiset elämänkulun siirtymävaiheet asettavat suuren haasteen. Usein kysymys kuuluukin, merkitseekö elämänvaiheesta toiseen siirtyminen askelta parempaan vai huonompaan terveyskäyttäytymiseen. Elämän siirtymävaiheet jakautuvat yhtäältä ennakoitaviin ja toisaalta äkillisiin. Ennakoitavia siirtymävaiheita ovat esimerkiksi koulun aloittaminen, toimintakyvyn heikkeneminen ikääntymisen seurauksena ja eläkkeelle siirtyminen. Sen sijaan äkillisiä siirtymävaiheita ovat esimerkiksi sairastuminen, vammautuminen tai läheisen ihmisen menettäminen. Terveyden edistämistä ajatellen on hyödyllistä tietää, kuinka eri siirtymävaiheissa tulisi toimia. Tällaista tietoa ei tulisi olla pelkästään ennakoitavien siirtymävaiheiden suhteen, vaan myöskin äkillisiin siirtymävaiheisiin tulisi kyetä vastaamaan. Esimerkiksi vammautumisen jälkeen tulisi yhteiskunnassa olla valmiuksia kuntouttaviin ja terapeuttisiin toimiin. Menestyksellinen terveyden edistäminen edellyttää laaja-alaista tietoa ihmisen elämän- ja siirtymävaiheista. Kun tällaista tietoa on riittävästi olemassa, voidaan yhteiskunnan toimintoja organisoida parhaalla mahdollisella tavalla terveyttä ylläpitäväksi ja edistäväksi. Ongelmalliseksi tilanteen tekee kuitenkin se, että terveyden merkitykset ja määritykset muuttuvat yhteiskunnallisen muutoksen myötä. Lisäksi terveyttä tulkitaan hyvin moninaisesti. Terveyden edistäjien tulisikin olla selvillä myös siitä, millainen on nykypäivän lasten ja nuorten kasvuympäristö. Lapsuuden ja nuoruuden toimintaympäristöt Yhteiskuntien muutosten seurauksena myös lasten ja nuorten toimintaympäristöt ovat muuttuneet aivan ratkaisevasti. Tämä asettaa omat haasteensa myös kaikille kasvattajille, joiden on toimissaan otettava huomioon uuden 10

sukupolven kasvatustodellisuus. Seuraavassa esitetään niitä muutoksia, jotka tekevät lasten ja nuorten maailmasta aivan ennen kokemattoman. Lähtökohtaisesti yhteiskunnallisen muutoksen nopeutuminen haastaa eri sektoreilla toimivat kasvattajat. Tulevaisuuden ennakoinneista huolimatta kukaan ei ole kyennyt ennustamaan esimerkiksi ihmisten vuorovaikutusta muuttavan teknologian kehitystä. Nopeat ja alati jatkuvat muutokset tuovat yhteiskuntiin tiettyä turvattomuutta. Tällöin eri aloilla lasten ja nuorten kanssa työskentelevien on pakko arvioida säännöllisesti omia toimiaan ja niiden vaikutusta. Yhteiskunnan muutoksen jatkuminen haastaa aikuissukupolven myös siten, että valmiiden vastausten antaminen ja roolimallien tarjoaminen hankaloituu. Tämä puolestaan merkitsee perinteisten auktoriteettiasetelmien murenemista. Entistä enemmän onkin siirrytty ajatteluun, jossa varttuva nuoriso nähdään kumppaneiksi eikä pelkästään kasvatuksen kohteiksi. Uudessa sukupolvikohtaamisessa myös aikuissukupolven on mahdollista oppia lapsilta ja nuorilta. Niinpä esimerkiksi uuden tietoteknologian suhteen lapset ovat usein vanhempiaan osaavampia. Yhteiskuntien toimintojen monimuotoistuminen on lisännyt erilaisten lapsuutta ja nuoruutta normittavien tahojen määrää. Isona muutoslinjana on ollut kotien kasvatusvastuun siirtyminen lisääntyvässä määrin ammattikasvattajille. Tällöin erityisen suuri vastuu on annettu päivähoidolle ja koululle sekä muille oppilaitoksille. Kotien, päivähoidon, koulun ja oppilaitosten lisäksi myös erilaiset harrastusyhteisöt sekä lapsi- ja nuorisokulttuurit normittavat osaltaan lasten ja nuorten toimintaa. Asiaa voidaan havainnollistaa seuraavalla kuviolla: 11

5 4 Nuorisokulttuuri 3 Koti/perhe Koulu 2 Harrastus 1 3 5 7 9 11 13 15 17 KUVIO 1. Kasvun normittajat. Kuvio osoittaa, kuinka kodin merkitys lasten elämän normittajana vähenee koko ajan muiden kasvun normittajien lisätessä omaa vastuutaan. Koulun merkitys lasten elämän normittajana on vahvimmillaan 9-11-vuoden iässä, johon mennessä lapsi on omaksunut paitsi kasvatusinstituution myös yleisemmät yhteiskunnan normistot. 9-11-vuotiaat lapset ovat myös kaikkein aktiivisimpia harrastustoimintaan osallistujia. Kyseisten ikävuosien jälkeen ja etenkin puberteettivaiheessa lasten harrastusaktiivisuus vähenee, mikä merkitsee monien osalta esimerkiksi säännöllisen urheiluharrastuksen loppumista. Urheilujärjestöissä harrastuksen loppuminen on nimetty drop outiksi. Lapsuuden normittajia tarkasteltaessa ei pidä unohtaa erilaisia lapsi- ja nuorisokulttuurisia vaikuttajia. Mieltymystensä mukaan lapset ja nuoret katsovat erilaisia elokuvia, lukevat monenlaisia tekstejä ja kuuntelevat mu- 12

siikkia. Myös harrastuksilla, pukeutumisella, hiustyylillä ja koruilla viestitään omista tyylillisistä valinnoista ja mieltymyksistä. Lapsi- ja nuorisokulttuuristen normittajien tarkka määrittely on hankalaa kahdesta syystä johtuen. Ensinnäkin lapsi- ja nuorisokulttuuristen vaikuttajien joukko on sangen monimuotoinen joukko toimijoita, joiden intressit ovat myös tavattoman monimuotoiset. Toiseksi lapsi- ja nuorisokulttuurisen vaikuttamisen ennakointi on hankala tehtävä. Tämä johtuu siitä, että lapset ja nuoret tekevät koko ajan erilaisia valintoja. Laajasta tarjonnasta valitaan sellaisia asioita, jotka koetaan oman elämän kannalta merkityksellisiksi. Voimakas kiinnittyminen johonkin tiettyyn nuorisokulttuuriseen ilmiöön saattaa muuttua sellaiseksi elämäntyylilliseksi valinnaksi, joka säätelee vahvasti myös aikuisiän tekemisiä. Yhteiskuntien muutoksen myötä on syntynyt kasvavan sukupolven tuottamia omia nuorisokulttuureita. Nuorisotutkijat ovat kuvanneet näitä nuorisokulttuureita niin sanotun neljännen tilan käsitteellä. Neljäs tila olisi siten kodin, koulun ja harrastuksen lisäksi jotakin sellaista nuorison omaa tekemistä, johon aikuisilla ei ole pääsyä. Neljäs tila voi olla esimerkiksi nuorten oma skeittiryhmä, joka touhuaa omanlaisiaan asioita vanhemmista piittaamatta. Yhteiskunnallisen vaurauden lisäännyttyä lapsista ja nuorista on tullut tärkeä kuluttajaryhmä, josta erilaiset taloudellista tulosta tavoittelevat yritykset ovat kovin kiinnostuneita. Yritysten lapsiin ja nuoriin kohdistama mainonta voidaan tulkita myös yhdenlaiseksi suostutteluksi, jolla yritetään saada varttuva sukupolvi omaksumaan tietynlainen kuluttajan rooli. Samankaltaista kamppailua käydään myös nuorten vapaa-ajasta. Erilaiset vapaa-aikapalveluja tarjoavat yritykset ja järjestöt yrittävät tehdä tekemisistään mahdollisimman houkuttavia. 13

Varttuvan sukupolven näkökulmasta monet elämän normittajat, lapsi- ja nuorisokulttuurit sekä tuotteiden ja palvelujen tarjoajat tekevät ajankäytöstä aiempaa hektisempää. Nautinnollista elämää ja elämyksiä haetaan tässä ja nyt -periaatteella, jolloin elämän pitemmän tähtäimen suunnittelu saattaa unohtua. Pahimmillaan nautintojen hakeminen saattaa luiskahtaa tekemisiin, jotka vaikuttavat suorastaan kielteisesti nuorison terveyteen. Yhteiskuntamuutoksessa on tekijöitä, jotka ovat olleet omiaan vähentämään ihmisten arkielämän fyysistä aktiivisuutta. Työ ei ole enää entiseen tapaan kuormittavaa siitäkin huolimatta, että edelleenkin on olemassa myös ruumiillista ponnistelua edellyttäviä työtehtäviä. Myös liikkumisen suhteen konevoima on korvannut lisääntyvässä määrin lihasvoiman. Monet kulttuurituotteet ja teknologian välineet ovat muuttaneet ihmisten elämää ruutuajaksi, jolloin istumisen määrä on lisääntynyt. Tutkijat ovatkin havainneet, että liiallisesta istumisesta on muodostunut suoranainen terveysriski. Runsaan istumisen yhdistyminen vähäiseen liikkumiseen saattaa aiheuttaa terveysongelmia, joiden aiheuttamien seurausten hoitaminen voi olla hankalaa. Uudessa yhteiskunnallisessa tilanteessa lasten ja nuorten suhtautuminen omaan fyysisyyteensä on kaksijakoinen. Yhtäältä ollaan sangen kiinnostuneita omasta ruumiillisuudesta, kuten esimerkiksi ulkonäöstä. Omaan ruumiillisuuteen liittyykin paljon sellaista kulttuurista merkityksenantoa, joka vaikuttaa nuorten elämänvalintoihin. Toisaalta monet lasten ja nuorten elämää säätelevät tekijät vähentävät kasvavan sukupolven liikkumista. Niinpä liian vähäisestä liikkumisesta saattaa muodostua suoranainen terveysriski. Kaikille lasten ja nuorten parissa toimiville kasvattajille uusi yhteiskunnallinen tilanne on todella mittava haaste. Selvää on, että parhaimmillaan liikunta ja urheilu voivat olla tärkeitä lasten ja nuorten terveyden edistäjiä. 14

Terveyden edistäjät Terveys on noussut yhdeksi yhteiskuntapolitiikan keskeiseksi tavoitteeksi. Yhteiskuntien resurssien lisääntyessä terveydenhuoltoon on syntynyt useita ammattikuntia, joiden velvoitteeksi on asetettu terveyden edistäminen ja sairauksien ennaltaehkäisy. Kyseisten ammattiryhmien tehtävänä on ennen kaikkea terveyskasvatus ja tiedottaminen terveyteen liittyvistä tekijöistä ja riskikäyttäytymisestä. Vähitellen terveyden edistäminen alettiin nähdä laajemmin kuin pelkästään tiettyjen ammattiryhmien toimintana. 2000-luvulle tultaessa terveyden edistäminen miellettiin entistä kokonaisvaltaisemmin. Nykyään terveyden edistämisen katsotaan kuuluvan osaksi koko yhteiskuntapoliittista päätöksentekoa. (Pietilä et al. 2001, 148-151.) Terveyden edistämisen ammattilaisten lisäksi myös monet muut erilaisissa yhteiskunnallisissa tehtävissä ja asemissa vaikuttavat voivat omilla toimillaan vaikuttaa kaiken ikäisten kansalaisten terveyteen ja hyvinvointiin (Kuvio 2). Koulu ja oppilaitokset Toveripiiri ja lähiyhteisö Kunnalliset päättäjät LASTEN JA NUORTEN TERVEYS Lapset ja nuoret Valtionhallinto Lasten vanhemmat Markkinat Järjestöt Urheiluseuran toimijat KUVIO 2. Lasten ja nuorten terveyden edistäjät. 15

Terveyden edistämisessä lasten vanhemmat ovat luonnollisesti avainasemassa. Tutkimuksissa on osoitettu, kuinka myös terveysasenteita ja terveyskäyttäytymistä omaksutaan perheen piirissä. Vanhempien tarjoama malli onkin tärkeä terveyskäyttäytymiseen vaikuttaja. Tulee kuitenkin muistaa, että kaikki lapset eivät vartu kahden vanhemman ydinperheissä. Avioerot ja vanhempien kyvyttömyys kantaa vastuuta jälkeläisistään merkitsee sitä, että lapsia kasvatetaan monenlaisissa yhteisöissä. Myös heidän terveyden edistämisestään tulee huolehtia. Koulut ja oppilaitokset ovat useastakin syystä avainasemassa terveyden edistäjinä. Ensinnäkin koulut tavoittavat käytännöllisesti katsoen koko ikäluokan lapset ja nuoret. Toiseksi koulut ovat lähtökohtaisesti yhteiskunnallisiin normeihin sosiaalistajia. Tällöin koulun tarjoama tieto palvelee monin tavoin myös terveyden edistämistä. On jopa nähtävissä merkkejä siitä, että koulun vastuu terveyden edistämistyössä tulee tulevaisuudessa lisääntymään. Kolmanneksi koulujen opettajat ja muu henkilökunta ovat lapsuuden ja nuoruuden asiantuntijoita. Parhaimmillaan oppilaitoksissa syntyy sukupolvien välistä vuoropuhelua, jonka sisältöön tulisivat kuulua myös terveyden edistämisen kysymykset. Urheilun ohjaajien ja valmentajien toiminta ei tähtää ainoastaan voittoihin ja ennätyksiin. Entistä selvemmin on ymmärretty, että ohjaajat ja valmentajat ovat uuden sukupolven kasvattajia. Itse asiassa menestyksellinen ohjaus- ja valmennus edellyttääkin kasvatuksellista toimintatapaa. Nuori urheilija ei tee ainoastaan fyysisiä suorituksia, vaan menestyäkseen hänellä tulee olla myös psyykkisiä ja sosiaalisia valmiuksia. Myös näitä valmiuksia asiansa osaavat ohjaajat ja valmentajat kehittävät. Valmennettavien kokonaispersoonallisuuden kehittäminen edellyttää myös terveyskysymysten tarkastelua. 16

Urheiluorganisaatiot määrittävät sitä, miten eri urheilulajeissa toimitaan. Hyvällä syyllä voidaan kysyä, onko organisaatioiden toiminnoissa mukana terveyden edistäminen. Urheiluorganisaatioissa onkin syytä muistaa, että tietoinen terveyden edistäminen tuottaa monenmoista muutakin hyvää. Kun huomiota kiinnitetään lasten ja nuorten fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen terveyteen, niin sekä yksilöt että yhteisöt voivat paremmin. Urheiluorganisaatioiden lisäksi myös muiden lasten ja nuorten kanssa toimivien järjestöjen kannattaisi pohtia mahdollisuuksiaan terveyden edistämiseen. Julkishallinnon kaikentasoisten päätöksentekijöiden tulee jopa lainsäädäntöön perustuen kantaa vastuuta lasten ja nuorten terveydestä. Kuntatason, aluetason ja valtakuntatason päätöksentekijöillä on luonnollisesti omat tehtävänsä uuden sukupolven terveyden edistämisessä. Suotavaa kuitenkin olisi, että ymmärrys lasten ja nuorten elämäntilanteesta olisi yhteneväinen. Näin julkishallinnon toimijoiden tekemiset edistäisivät lasten ja nuorten terveyttä sekä ehkäisisivät sairauksia. Julkishallinnon päättäjien on syytä muistaa, että lasten ja nuorten terveyden edistämistoimet ovat sijoituksia tulevaisuuteen. Sairauksien ehkäisemisestä koituu yhteiskunnalle myös taloudellista hyötyä. Toveripiiri, lähiyhteisöt sekä lapset ja nuoret vaikuttavat myös itse omaan terveyteensä. Aikuiset eivät ymmärrettävästi kykene kontrolloimaan kaikkea sitä, mitä nuorten yhteisöissä tapahtuu. Aikuisilla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa monin tavoin lasten ja nuorten tekemisiin. Erityinen haaste aikuisille koituu edellytysten luomisessa lasten ja nuorten terveyttä edistäville yhteisöille. Monipuolisten harrastusmahdollisuuksien turvaaminen takaa sen, että nuorten ajankäytössä on tavoitteellista tekemistä. Sanomattakin on selvää, että urheilun ja liikunnan harrastaminen jo sinällään on terveyttä edistävä aktiivisuuden muoto. 17

Terveyden edistämistyössä riittää tekemistä kaikille edellä esitetyille tahoille. Useiden toimijoiden tuleminen mukaan terveyden edistämistehtäviin edellyttää yhteistyön koordinoimista, mikä ei olekaan kovin yksinkertainen tehtävä. Hyödyllistä olisi, että kaikki lapsia ja nuoria kasvattavat tahot pohtisivat säännöllisesti terveyteen liittyviä kysymyksiä. Koulutustilaisuuksissa, seminaareissa ja muissa yhteisissä istunnoissa olisi syytä nostaa esiin terveyskysymykset. Näin menetellen lisättäisiin toimijoiden keskinäistä ymmärrystä ja synnytettäisiin pysyviä yhteistyökäytäntöjä. Lasten ja nuorten terveyden edistämiseen vaikuttaa suotuisasti se, että terveyskysymyksiä pidetään jatkuvasti esillä yhteiskunnallisissa keskusteluissa. Näin toimien osoitetaan terveyden merkitys tärkeänä yhteiskunnallisena kysymyksenä. Hyödyllistä on, että myös mediassa paneudutaan terveyden edistämiseen. Myös tutkimuksen merkitys nousee terveyden edistämisessä olennaiseksi. Päätöksentekijöiden on syytä tietää, miten lasten ja nuorten terveystilanne muuttuu ajan kuluessa. Tutkimus voi tuottaa yleisempääkin tietoa lasten ja nuorten elämäntyyleistä, kiinnostuksen kohteista sekä harrastuksista. Kasvavan sukupolven elämäntilanteen tunteminen edesauttaa myös niitä toimia, joilla terveyteen voidaan vaikuttaa suotuisasti. Koulu, urheiluseura ja nuorten yhteisöt Koululaitos edustaa lasten ja nuorten virallisen kasvatuksen instituutioita. Sen sijaan urheilu asemoituu osin näiden ulkopuolelle epävirallisemman kasvatuksen piiriin. Epävirallinen kasvatus voi olla joko sellaista toimintaa, jossa kasvatukseen kiinnitetään tarkoituksellisesti huomiota, muttei yhtä systemaattisesti ja laaja-alaisesti kuin kouluissa. Urheilussa voidaan keskittyä esimerkiksi reilunpelin (fair play) ideologian toteuttamiseen. Toisaalta urheilu voi olla reaktiivista toimintaa niissä tilanteissa, joissa jokin kasva- 18

tuksellinen asia nousee esiin esimerkiksi kun lajisääntöjä rikotaan ja siitä seuraa rangaistus. Kaikkinensa kasvatus nähdään yleensä prosessina, joka tapahtuu päivittäistilanteiden kautta. Osassa urheilun kasvatustilanteita toimitaan myös ilman ennalta määriteltyjä tavoitteita ja kasvatusta tapahtuu huomaamatta, ikään kuin toiminnan sivutuotteena. Ongelmallista tämä on siitä näkökulmasta, että ilman tavoitteellisuutta ja kasvatuksen kokonaisvaltaista huomioimista voidaan seuratoiminnassa oppia myös epäedullisia asioita, kuten epäterveitä elämäntapoja. Seuratoiminnan terveyden edistämismahdollisuus riippuukin siitä, kuinka tietoisia seurat ja valmentajat ovat omasta kasvattajan ja terveyden edistäjän roolistaan ja kuinka aktiivisesti he sen eteen toimivat. Lasten ja erityisesti nuorten viralliset kasvatusympäristöt on usein nähty jopa liian virallisina, ainakin nuorten mielestä ja täten niiden välittämät terveysviestit eivät tavoita riittävän hyvin nuoria. Urheilun harrastaminen perustuu niin lasten ja nuorten kuin mukana olevien aikuistenkin osalta huomattavassa määrin vapaaehtoiseen osallistumiseen. Lapset ja nuoret osallistuvat, koska ovat kiinnostuneita kyseisestä urheilulajista ja/tai toiminnassa mukana olevista kavereista. Tämä vapaaehtoisuus luo erilaisen vapaamman, epävirallisen kasvatusluonteen kuin oppivelvollisuuden pakko. Epävirallisuutta vahvistaa se, että myös valmennus ja ohjaus hoidetaan osin vapaaehtoisvoimin. Yhtäältä tämä luo haasteen siksi, että vapaaehtoistoimijoille ei useinkaan voida asettaa pätevyysvaatimuksia ja koulutustausta on usein hyvin heterogeeninen. Valmentajakoulutusten sisällöillä onkin suuri merkitys siinä, miten valmentajia ohjataan käsittelemään terveyskasvatuksen kysymyksiä. Toisaalta valmentajien vahva auktoriteettiasema vahvistaa kasvatusmahdollisuutta. Valmentajat saattavat olla esimerkiksi jossain murrosiänvaiheessa jopa kaikkein vaikutusvaltaisimpia auktoriteetteja nuorille. 19

Mahdollisuus epävirallinen kasvatusilmapiiri on erityisesti siksi, että mukana olevien lasten ja nuorten mielenkiintoa liikuntaa ja urheilua sekä lajia kohtaan voidaan hyödyntää terveysasioiden esille ottamisen ja merkityksen perusteina. Perustelut on hyödyllistä sitoa lajiin, suorituskykyyn ja urheilijana kehittymiseen. Perinteisesti on nähty, että lapset ja nuoret ovat kasvatuksen kohteita. Tällöin ajatellaan, että aikuiset sosiaalistavat uutta sukupolvea yhteiskuntaan. Kautta aikain nuoret ovat myös muodostaneet omia yhteisöjään. Erityisesti nykypäivänä nuoret tekevät asioita, jotka ovat ikään kuin vanhempien tavoittamattomissa. Tutkijat ovatkin nostaneet esiin niin sanotun neljännen tilan käsitteen. Neljäs tila olisi siten perheen, koulun ja harrastusten ohella nuorten oma toimintatila. Liikuntakulttuurissa tällainen tila on esimerkiksi skeittareiden ryhmä, joka suunnittelee omatoimisesti tekemisiään. (Harinen et al. 2006.) Nuorison neljännessä tilassa tapahtuva liikunta poikkeaa perinteisestä urheiluseurojen tai urheilukoulujen toiminnasta. Urheiluvalmennuksessa pääasiassa aikuiset eli valmentajat ja ohjaajat määrittävät, miten toimintoja toteutetaan. Sen sijaan nuorisokulttuurisissa ryhmissä nuoret itse määrittävät tekemisistään. Terveyden edistämisen suhteen tämä onkin erityinen haaste. Aikuisten vaikeus päästä sisälle neljänteen tilaan merkitsee myös sitä, että aikuiset eivät ole myöskään tietoisia nuorten terveyspohdinnoista. Erityinen ongelma on se, että neljännen tilan nuorisoryhmissä saatetaan toimia myös terveyttä heikentävästi. Neljäs tila ei ole ainoastaan joidenkin tiettyjen nuorisoryhmien toimintaaluetta. Myös säännöllisessä urheiluvalmennuksessa olevilla nuorilla voi olla olemassa omat neljännet tilansa. Valmentajien ja ohjaajien ei edes kannata yrittää ottaa kokonaan haltuunsa urheilevien nuorten neljättä tilaa. On hyödyllistä, että nuoret myös keskenään keskustelevat ja pohtivat elämän- 20

menoa. Toki aikuissukupolvi voi tarjoilla lapsille ja nuorille keskustelunaiheita, joita he voivat keskenään käsitellä. Urheilu terveyden edistäjänä Liikunnan myönteisistä vaikutuksista ihmisten terveyteen on olemassa jo runsaasti tutkimustietoa. Liikkuvaan ja urheilevaan ihmiseen liitetäänkin ajatus terveydestä. Suoranaisten ihmisten fyysiseen puoleen kohdistuvien suotuisten vaikutusten lisäksi liikunta ja urheilu voivat edistää terveyttä myös laaja-alaisemmin. Miksi urheilu on hyvä kasvatuksen väline myös silloin, kun edistetään lasten ja nuorten terveyttä? Ensinnäkin urheiluun osallistuminen on pääsääntöisesti vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Toki esimerkiksi kouluissa edellytetään aktiivisuutta liikuntatunneilla, mutta siirryttäessä harrastamaan kilpaurheilua tarvitaan yksilön omaa motivaatiota. Kun innostus urheilua kohtaan on vahva, voidaan urheiluvalmennuksen ohessa opettaa muitakin kuin urheilutaitoja. Toiseksi urheilu on aina aktiivista toimintaa. Urheilu ei rajoitukaan pelkästään fyysiseksi tekemiseksi, vaan urheilu on aktiivista tekemistä myös psyykkisesti ja sosiaalisesti. Näin ollen urheilussa on mahdollista oppia monenlaisia asioita käytännön toimintojen yhteydessä. (Telama 1988, 80; Liukkonen 1990, 47.) Kolmanneksi urheilu on vuorovaikutusta. Urheilijan ohjaajat ja valmentajat ovat tärkeitä aikuisia ja usein jopa auktoriteetteja, joiden sanomisia kuunnellaan erityisellä herkkyydellä. Taitavat ohjaajat ja valmentajat sisällyttävät vuorovaikutukseen myös terveyden edistämisen aineksia. Sinällään jo toimiva vuorovaikutus urheilijoiden ja valmentajien välillä on yhteisöllisen terveyden osoitus. Neljänneksi urheilu on luonteeltaan tavoitteellista ja pitkäjänteistä toimintaa. Urheilun tavoitteellinen toiminta voi parhaimmillaan siirtyä myös muun yhteiskunnallisen toiminnan alueille. Tärkeää olisi myös 21

se, että urheilijat itse oppisivat asettamaan tavoitteita. (Telama 1988, 80-81; Liukkonen 1990, 47-48.) Tällainen tulevaisuuteen suuntautuva toiminta on omiaan pehmentämään myös edellä kuvailtuja elämänkulun siirtymävaiheita. Viidenneksi urheilu synnyttää jatkuvasti kasvatustilanteita. Harjoitus- ja kilpailutilanteissa urheilijalta edellytetään muun muassa sääntöjen mukaista toimintaa, omien tunteiden hallintaa ja toisten huomioonottamista. Osaavat ohjaajat ja valmentajat pystyvätkin hyödyntämään kasvatustilanteita siten, että myös terveyden kysymykset nousevat käsittelyyn. Kuudenneksi urheilu on suunnitelmallista toimintaa. Harjoitusohjelman noudattaminen ja urheilun liittäminen osaksi elämän muita velvoitteita edellyttää ja myös kehittää yksilön elämänhallintaa. (Telama 1988, 80-81; Liukkonen 1990, 48.) On helppo ymmärtää, että terveyden edistämisen suhteen elämänhallinnan kehittyminen on aivan avainasemassa. Omaa elämäänsä suunnitteleva ja hallitseva ihminen kykenee tekemään myös terveytensä suhteen suotuisia valintoja. Seuraavissa luvuissa tarkastelemme teemoittain erilaisia terveyden edistämiseen liittyviä kysymyksiä. Aloittaessamme tarkastelun liikunnasta ja urheilusta nostamme esiin kysymyksiä, jotka liittyvät lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden määrään, arkiliikunnan vähenemiseen, fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen osana terveyden edistämistä sekä organisoituun urheiluun ja liikuntaan. Tämän jälkeen tarkastelemiamme teemoja ovat ravinto, uni ja lepo, ajankäyttö, terveyden uhat, vammojen ennaltaehkäisy sekä oma terveydenhoito. 22

Liikunta ja urheilu Fyysisen aktiivisuuden määrä Yhteiskunnan muutos vaikuttaa myös lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden määrään sekä siihen, millaisia liikuntamuotoja ja urheilulajeja harrastetaan. Näin ollen aikaisempien sukupolvien elämässä suosittu urheilu on saanut rinnalleen monia sellaisia vapaa-ajan toimintoja, joissa fyysisen aktiivisuuden määrä on vähäinen. Esimerkiksi sähköisten viestinten seuraaminen ja uuden teknologian mahdollistama sosiaalisen median parissa toimiminen lisää nuorison istumisaikaa. Pahimmillaan tilanne voi johtaa liian vähäiseen fyysiseen aktiivisuuteen, mikä onkin suoranainen terveysuhka. Yhteiskunnan nopea muutos hankaloittaa tarkan tiedon saamista siitä, miten ja kuinka paljon lapset ja nuoret liikkuvat. Tutkimukset ja selvitykset ovatkin tuottaneet ristiriitaista tietoa suomalaislasten ja -nuorten liikunta-aktiivisuudesta. Yhtäältä liikunnan harrastaminen ja seuratoimintaan osallistuminen näyttävät useiden tutkimusten mukaan 2000-luvulla lisääntyneen. Toisaalta keskimääräinen kestävyyskunto on heikentynyt ja laadittujen liikuntasuosituksen täyttävien nuorten määrä vähentynyt. Esimerkiksi maailman terveysjärjestö WHO:n toteuttaman koululaistutkimuksen mukaan vuonna 2010 suomalaisista 11-vuotiaista pojista runsas kolmasosa (38 %) ja tytöistä joka neljäs (25 %) liikkui liikuntasuosituksen mukaisesti eli vähintään tunnin päivässä (Aira ym. 2013). Vähintään viitenä päivänä viikossa liikkuvia oli 11-vuotiaista pojista 72 % ja tytöistä 60 %. Vastaavasti vähän eli korkeintaan kahtena päivänä viikossa tunnin liikkuvia oli pojista 10 % ja tytöistä 13 %. Lasten ja nuorten liikkumisessa tapahtuu muutoksia erityisesti murrosiän edetessä. Tällöin liikunta-aktiivisuus tyypillisesti vähenee. Suomalaisnuor- 23

ten liikunta-aktiivisuuden vähentymisen eli drop off-ilmiön on todettu olevan kansainvälisesti verrattuna yksi jyrkimmistä (Aira ym. 2013). Edettäessä 11-vuoden iästä 15-vuoden ikään oli suositusten mukaan liikkuvien poikien määrä pudonnut pojilla 38 %:sta 17 %:iin ja tytöillä 25 %:sta 10 %:iin. Samoin tapahtui vähintään viitenä päivänä liikkuvien osuuksissa, joita oli 15-vuotiaista pojista enää 43 % ja tytöistä 38 %. Samaan aikaan vähän liikkuvien osuudet kasvoivat voimakkaasti noin 10 %:sta neljäsosaan (tyttöjä 25 %, poikia 26 %). Liikunta-aktiivisuuden väestötason tilannetta on Suomessa pääasiassa kartoitettu kyselylomakkeilla siten, että lapset ja nuoret ovat itse arvioineet liikkumisensa määrää. Alati kehittyvä liikunta-aktiivisuuden mittaaminen objektiivisilla mittareilla, kuten kiihtyvyysantureilla, osoittaa lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuuden vieläkin vähäisemmäksi. Esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman Liikkuva koulu -ohjelman mittauksissa vain 17 % yläkoululaisista saavutti reippaan liikunnan minimimäärän (Tammelin ym. 2013). Viime vuosina on saatu viitteitä myös siitä, että osa lapsista liikkuu liian vähän jo päiväkoti-iässä. Arkiliikunnan väheneminen Liikunta-aktiivisuuden suhteen huomattavin muutos on sekä lasten ja nuorten että aikuisten arkiliikunnan väheneminen. Lähes maapallonlaajuisesti vaikuttava teknologian lisääntyminen sekä sen pyrkimys helpottaa ihmisten arkea ja tehdä asiat ihmisille helpommiksi ovat samalla olleet omiaan vähentämään fyysisen aktiivisuuden kokonaismäärää. Esimerkiksi pankkija virastoasiat voidaan hoitaa lisääntyvässä määrin internetin tai muiden teknologisten yhteyksien avulla. Toinen merkittävä liikkumiseen vaikuttava seikka on urbanisoituminen eli kaupungistuminen. Yhä useampi ihminen asuu tätä nykyä kaupungissa, millä on omat seurauksensa fyysisen aktiivi- 24

suuden määrään. Kaupunkisuunnittelussa ei tulisikaan keskittyä pelkästään urheilupaikkojen suunnitteluun ja rakentamiseen. Laajemminkin tulisi huolehtia siitä, että olosuhteet olisivat suotuisat arjen fyysiselle aktiivisuudelle. Esimerkiksi kevyen liikenteen väylät ovat useissa maissa suosittuja kävelyn, juoksun ja rullaluistelun liikkumisympäristöjä. Kaupungistuminen ja teknistyminen ovat yhteiskunnissa toteutuvia makrotason muutoksia. Aina ei edes tulla ajatelleeksi, että makrotason muutokset ulottuvat myös pieniltä tuntuviin arjen toimintoihin siten, että fyysisen aktiivisuuden määrä vähenee. Esimerkiksi autokyydillä harjoituksiin saapuminen voi muodostua arkirutiiniksi. Joskus kannattaisi miettiä yhdessä ohjaajien ja valmentajien sekä vanhempien kanssa, voisiko treenimatkat taittaa liikunnallisen aktiivisesti vaikkapa kävellen tai pyöräillen. Arjen toiminnoissa kannattaisi myös muutenkin miettiä sitä, kuinka kulkuneuvojen, hissien ja liukuportaiden konevoiman voisi korvata eri tilanteissa omalla lihasvoimalla. Selvää on, että kaikella yhdyskuntasuunnittelulla tulisi luoda edellytyksiä fyysistä aktiivisuutta lisääville valinnoille. Urheiluvalmennuksen näkökulmasta edellä esitetyt asiat voivat tuntua kaukaisilta. Olennaista onkin tunnistaa, että nämä fyysistä aktiivisuutta vähentävät muutokset koskevat kaikkia lapsia ja nuoria. Urheilevat lapset ja nuoret liikkuvat toki ohjatuissa harjoituksissa, mutta muuten heidän arjessaan liikunta saattaa jäädä vähäiseksi. Tämänsuuntaista tietoa on noussut esille tutkittaessa kokonaisliikuntamääriä. Suomessa jo kolmasosalla urheilevista nuorista jää kokonaisliikunnan määrä alle terveysliikuntasuosituksen eli alle 14 tuntiin viikossa. Viime aikoina onkin herätetty keskustelua siitä, kuinka lasten ja nuorten kokonaisliikunnan määrän väheneminen vaikuttaa urheilutulosten saavuttamiseen. Toisaalta on myös muistettava, että kyse ei ole vain yksittäisen urheilijan fyysisestä aktiivisuudesta vaan myös koko 25

kasvavan sukupolven kokonaisliikuntamäärästä eli terveyden edistämisenkin suhteen suuren luokan kysymyksestä. Fyysisen aktiivisuuden lisääminen ja terveyden edistäminen Lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuuden vähenemisen syyt ovat moninaiset. Näin ollen myös liikunnan lisäämisen ja terveyden edistämisen menetelmien tulee olla moninaiset. Lasten ja nuorten tärkeimmät toimintaympäristöt ja siten myös liikkumiseen vaikuttavat tekijät ovat jo edellä mainitut, koti ja vanhemmat, koulu ja opettajat sekä erilaiset harrastusympäristöt sekä ohjaajat ja valmentajat. Peruskysymys on, millaisia terveyden edistämisen toimenpiteitä tulisi käyttää, kenelle ne tulisi kohdentaa ja miten ne tulisi ajoittaa. Lapset ja nuoret ovat kaikissa yhteiskunnissa liikunta-aktiivisuuden ja terveyden suhteen yhä polarisoituneempi joukko, jolloin olisi hyödyllistä kohdentaa toimenpiteet tarkemmin rajatulle joukolle. Kohderyhmäksi voisivat valikoitua esimerkiksi ne, joiden liikunta-aktiivisuus on kohtalaisella tasolla, mutta ei ihan riitä suosituksiin. Luonnollisesti kyseiselle kohderyhmälle suunnatun viestin tulee olla erilainen kuin niille, jotka liikkuvat vain vähän. Ikä vaikuttaa merkittävästi liikunta-aktiivisuuteen. Kun suuri osa lapsista liikkuu aktiivisesti vielä ensimmäisinä kouluvuosina, ei heille pidä tuputtaa liikunnan lisäämistä. Pikemminkin tulee keskittyä omaksutun aktiivisuustason ylläpitoon. Sen sijaan vähän liikkuvia lapsia on syytä kannustaa lisäämään omaa liikuntaansa. Myös muissa ikävaiheissa tulee toimenpiteitä kohdentaa lasten ja nuorten liikunnan aktiivisuuden tai passiivisuuden mukaisesti. Hyödyllistä olisi, jos toimenpiteisiin voitaisiin ryhtyä jo ennen liikunta-aktiivisuuden vähenemisen vaihetta. 26

Nuorten liikuntakäyttäytymisessä tapahtuu muitakin muutoksia kuin liikunta-aktiivisuuden väheneminen. Myös nuorten arviot omista liikuntataidoistaan muuttuvat iän myötä kriittisemmiksi. Vuonna 2010 suomalaisista 15-vuotiaista pojista enää hieman yli puolet (58 %) ja tytöistä lähes puolet (49 %) kokivat omat liikuntataitonsa hyviksi. Terveyden näkökulmasta on olennaista kysyä, miten kohtaamme ne, joiden liikuntataidot ovat päässeet ruostumaan tai ne, joilla niitä ei ole oikeastaan ollutkaan? Myös nuorten liikkumisen syyt muuttuvat. Iän myötä leikinomainen hauskanpito menettää merkitystään. Sen sijaan esimerkiksi ulkonäköön ja nuorikulttuureihin kiinnittymiseen liittyvät seikat alkavat saada lisää painoarvoa. Urheiluvalmennusta on perinteisesti määritelty aikuisten näkökulmasta painotuksen ollessa urheilumenestyksessä. Tämä ei kuitenkaan miellytä edes kaikkia urheilutoiminnassa mukana olevia, toimintaan osallistumattomista puhumattakaan. Yksi ydinkysymys onkin se, kuinka urheilu voisi tarjota mahdollisuuksia sekä niille, jotka tähtäävät huippu-urheilijan uralle että niille, jotka haluavat vain harrastaa liikuntaa tai urheilua ilman korkealle asetettuja menestystavoitteita? Kaikkien kasvattajien tulisi kyetä havaitsemaan nuorten muuttuvat liikkumisen motiivit ja nuorison kiinnostuksen kohteet. Olennaista on myös kyky kuunnella nuorten omia mielipiteitä. Urheilun ja liikunnan parissa toimivilla on erittäin hyvät mahdollisuudet vaikuttaa niin liikunta-aktiivisuuden lisäämiseen kuin terveyden laaja-alaisempaan edistämiseen. Olennaiseksi kysymykseksi nousee se, miten terveyden edistämisen laaja-alaiset toimet saadaan toteutettua suunnitelmallisesti, aktiivisesti ja yksituumaisesti? Terveyden edistämisessä on viime vuosikymmeninä alettu yhä enemmän kiinnittää huomiota toimintaympäristötekijöihin sen sijaan, että kasvatukselliset toimet kohdistettaisiin suoraan yksilöihin. Käytännössä tämä tarkoittaa vaadetta urheilun parissa toimiville. Ohjaajien, valmentajien ja 27

myös opettajien tulisi kyetä ottamaan huomioon laaja-alaisesti terveyteen vaikuttavat tekijät. Kun koko organisaatiossa on sitouduttu terveyden edistämiseen, myös yksittäisten toimijoiden menestyksekkään toiminnan edellytykset ovat suotuisammat. Toisaalta organisaatiossa tulee varmistaa, että ohjaajilla ja valmentajilla on tarvittava osaaminen niin liikuntakasvatuksen kuin terveyden edistämisen suhteen. Vasta tämän jälkeen voidaan edellyttää, että he kykenevät menestykselliseen toimintaan myös käytännössä. Niinpä organisaatioissa on huolehdittava valmentajakoulutuksesta. Terveyskysymysten suhteen myös tietojen ja taitojen päivittäminen lisä- ja täydennyskoulutuksen avulla on välttämätöntä. Urheilutoiminnassa terveyden edistämistä edesauttaa asianmukaisen toimintasuunnitelman laatiminen. Toimintasuunnitelman valmistamisessa voi toimia samoin kuin koulujen opetussuunnitelmien laadinnassa. Laadukkaan toimintasuunnitelman edellytyksenä on, että se sisältää toiminnan sisällöt, tavoitteet ja toimintamuodot sekä säännöt, linjaukset ja toimenpiteet. Täysin ymmärrettävää on, että laadittu toimintasuunnitelma ei välttämättä toteudu käytännössä sellaisenaan. Tämä koskee myös terveyden edistämisen tavoitteellisuutta. Joka tapauksessa on hyvä muistaa, että urheilutoiminnassa opitaan ja omaksutaan asioita pelkkiä urheilun lajitoimintoja laajemmin. Näin ollen oppiminen ei koskaan rajoitu ainoastaan ohjaajan ja valmentajan opettamiin sisältöihin. Tässä mielessä urheilutoiminnassa toteutuu tietynlainen piilotoimintasuunnitelma eli toiminnassa opitaan sellaisiakin asioita, joita ei ole kirjattu varsinaiseen toimintasuunnitelmaan. Piilotoimintasuunnitelma saattaa urheilussa muotoutua vahvemmaksi vaikuttajaksi kuin koulujen piilo-opetussuunnitelma. Tämä johtuu siitä, että urheilussa toiminta nojaa vahvasti perinteeseen eli asioita tehdään niin kuin aiemmatkin sukupolvet ovat tehneet. Koska piilotoimintasuunnitelmaa to- 28

teutetaan yleensä tiedostamattomasti, ohjaajat ja valmentajat eivät pysty muodostamaan tietoisesti kokonaiskuvaa kasvatustapahtumasta. Samalla kasvatusnäkökulman kriittinen arviointi ja kehittäminen hankaloituu. Kaikkinensa, jotta liikuntakasvatuksen ja terveyden edistämisen laaja-alaiset tavoitteet näkyisivät nykyistä suunnitelmallisemmin, yhteneväisemmin ja aktiivisemmin urheilussa, olisi ne saatava esiin kirjattuun toimintasuunnitelmaan. Hyödyllistä olisi myös pyrkiä tunnistamaan, millaiset kirjoittamattomat säännöt, tavat ja tottumukset ohjaavat tekemisiä piilotoimintasuunnitelman hengessä. Organisoitu urheilu ja liikunta Organisoitua liikuntaa ja urheilua toimeenpannaan koululiikunnan lisäksi myös muissa instituutioissa ja järjestöissä. Suomalaisessa yhteiskunnassa lapset ja nuoret liikkuvat esimerkiksi partiossa sekä seurakuntien, nuorisojärjestöjen tai koulujen kerhoissa. Ylivoimaisesti aktiivisimmin lapset ja nuoret urheilevat ja liikkuvat urheiluseuroissa. Suomalaisen seuratoiminnan viimeaikaisia muutossuuntia ovat olleet toiminnan ja seurakirjon monimuotoistuminen, ammattimaistumisen ja vaatimustason kasvu sekä seuratoimijoiden ikärakenteen muutos (Koski 2009). Suomalainen liikuntakulttuuri alkoi eriytyä jo 1980-luvulta alkaen (Itkonen 1996). Urheilussa ja sen seurakentässä tämä on näkynyt muun muassa uusien urheilulajien esiinmarssina. Toimijakenttään on tullut myös yhä enemmän mitä erilaisemmilla orientaatioilla toimivia ja monenmoisia tavoitteita asettavia tekijöitä. Urheiluseuroissa toimivien tavoitteenasettelussa yhdet korostavat kilpaurheilumenestystä ja painottavat valmennuksen tähtäävän viime kädessä aikuisiän huippu-urheilumenestykseen. Toiset korostavat urheilun terveysvaikutuksia. Tällöin lasten ja nuorten urheiluseuratoiminnan päätehtäväksi katsotaan terveyden edistäminen ja kasvavan sukupol- 29

ven sosiaalistaminen urheilun avulla elinikäisiin terveisiin elämäntapoihin. Kolmannet pitävät urheilun päätavoitteena monipuolista ja etenkin lasten osalta leikinomaista harrastusta. Tällöin urheilu on ikään kuin itseisarvoista sosiaalista toimintaa, jossa kasvetaan yhteisöllisyyteen ja toisten kunnioittamiseen. (Itkonen & Salmikangas 2012.) Lasten ja nuorten urheilun eriytymisellä on sekä hyvät että huonot puolensa. Moniarvoinen ja tavoitteellinen toiminta merkitsee, että lapsille ja nuorille on tarjolla useammanlaisia harrastusvaihtoehtoja. Kokonaisuuden kannalta olisikin hyödyllistä, että mahdollisimman monet lapset ja nuoret pääsisivät mukaan liikkumaan. Toisaalta urheilutoiminnan eriytyminen johtaa terveyden edistämisen suhteen sangen kirjaviin terveyskasvatuksellisiin tavoitteisiin ja käytäntöihin. Urheiluun kohdistuu nykypäivänä monenlaisia odotuksia myös itsensä urheilun ulkopuolelta. Kuten edellä olemme esittäneet monet yhteiskunnalliset toimijat ovat nähneet urheilun mahdollisuudet paljon urheilua laajemmiksi. Urheilutoimijoillekin on esitetty vaatimus kantaa vastuunsa yhteiskunnan yleisestä hyvinvoinnista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että urheilua vaaditaan toteuttamaan perinteisen liikunta- ja urheilutoiminnan lisäksi esimerkiksi juuri terveyden tai sukupuolten tasa-arvon edistämistä tai syrjäytymisen ehkäisemistä. Selvää on, että nämä vaateet laajentavat urheilutoiminnan tavoitteellisuutta. Ohjaajien ja valmentajien tulisikin kyetä entistä laaja-alaisempaan kasvatusajatteluun. Tämä seikka olisi otettava huomioon ohjaajien ja valmentajien koulutuksessa. Urheilussa tulisikin päästä uudenlaiseen ajattelutapaan, johon sisältyy myös laaja-alaisten liikuntakasvatuksen ja terveyden edistämisen tavoitteiden suunnitelmallinen ja aktiivinen huomioiminen. Suomessa urheiluseuratoiminta perustuu pääsääntöisesti vapaaehtoistoimintaan. Vaikka seuratoiminta voisikin hyvin, on yhden seuran toimintaan 30

pitkäkestoisesti sitoutuneita toimijoita yhä vähemmän. Seuratoimintaan sitoudutaan tänä päivänä tyypillisimmin siksi ajaksi, kun omat lapset ovat sen piirissä. Olennaiseksi kysymykseksi nousee tällöin se, miten voidaan varmistaa lyhyeksi aikaa eli ainoastaan muutamaksi vuodeksi seuratoimintoihin sitoutuneiden terveysosaaminen? Haasteista huolimatta nykyisellä seuratoiminnalla on myös omat vahvuutensa. Ensinnäkin seuratoiminta tavoittaa hyvin kasvavan sukupolven. Lähes puolet suomalaisista alle 18-vuotiaista lapsista ja nuorista osallistuu jossakin ikävaiheessa seuratoimintaan. Osallistumisaktiivisuus tosin laskee 13 ikävuoden jälkeen siten, että vanhemmista alle 18-vuotiaiden ikäluokista enää noin kolmasosa on mukana. Toiseksi seuratoimintaan tullaan nykyään mukaan entistä nuorempana, jolloin seurat ja valmentajat pystyvät vaikuttamaan lapsiin ja nuoriin jo varhaisessa vaiheessa eli silloin kun elintavat alkavat muotoutua. Urheilun yhteydessä toteutettu terveyden edistäminen voi muodostua aivan omanlaisekseen. Kun terveyskysymykset kytketään tavoitteellisen urheiluvalmennuksen yhteyteen, saattavat muutoin ehkä tylsiksikin koetut terveysasiat muuttua kiinnostaviksi. Nuoren urheilijan ymmärtäessä terveyden merkityksen osana valmennusprosessia myös motivaatio omasta terveydestä huolehtimiseen lisääntyy. Lisäksi osaavan ohjaajan ja valmentajan vahva auktoriteettiasema voi olla omiaan lisäämään terveyden edistämisen toimia. Hyvällä syyllä voidaan sanoa, että urheiluvalmennuksen kasvatuksellisia mahdollisuuksia ei ole tähän mennessä osattu hyödyntää riittävästi. Ehkäpä yhteyttä hyvän terveyden ja terveiden elämäntapojen sekä urheilusuorituksen ja urheilijana kehittymisen välillä ei ole nostettu riittävästi esiin. 31

Ravinto Ravinto on varsin kulttuurisidonnainen asia. Yhteiskuntien vaurastuessa keskeinen huomio on kiinnitetty kansalaisten monipuolisen ruokavalion turvaamiseen. Väestön resurssien lisääntyminen ei ole johtanut pelkästään myönteisiin ilmiöihin. Syötäväksi ja juotavaksi markkinoidaan myös sellaisia tuotteita, joiden ylenmääräinen nauttiminen ei ainakaan edistä terveyttä. Kun nuorista on tullut tärkeä markkinoinnin kohde, myös ravintokysymykset ovat nousseet aivan uudella tavalla ajankohtaisiksi. Vaikka suurimmat ongelmat eivät koskisikaan urheilevien lasten ja nuorten ravintoa, tulee aihetta tarkastella myös urheilun yhteydessä. Ravintokysymyksiin paneuduttaessa on erotettava toisistaan yhtäältä energiaravintoaineiden saanti sekä toisaalta ateriarytmi. Useissa maissa tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että nuorten urheilijoiden energiansaanti on energian kulutukseen nähden usein riittämätöntä. Urheilevalla ja runsaasti liikkuvalla nuorella on fyysisestä rasituksesta johtuen vähemmän liikkuvaan ikäiseensä nähden lisääntynyt energiantarve. Kokonaisenergiantarve riippuu harjoittelun ja kokonaisliikunnan määrästä. Ruokavalion kohdalla on hyvä tunnistaa myös murrosiän, erityisesti kasvupyrähdyksen, mukanaan tuomat ravitsemukselliset tarpeet. Kasvupyrähdys on tytöillä yleensä 10-13-vuotiaana ja pojilla 12-15-vuotiaana. Energiaravintoaineiden suhteen proteiinin osuuden on todettu olevan yleisesti ottaen nuorilla urheilijoilla hyvällä tasolla. Sen sijaan hiilihydraattien osuus jää usein turhan pieneksi. Useissa tutkimuksissa on myös havaittu, että ravinto ei sisällä riittävästi vitamiineja ja kivennäisaineita. Huomiota tulisi kiinnittää esimerkiksi kalsiumin, raudan ja sinkin saantiin. Sen sijaan natriumia saadaan usein liikaa. Kasviksia nuoret urheilijat syövät liian vähän, joka näkyy muun muassa alhaisena folaatin saantina. 32