Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""

Transkriptio

1 LAPSET JA NUORET Tiia Murtonen Anna-Elina Pekonen HALISKO Tänä päivänä Halisko on paljon muutakin kuin vihreä lisko, Halisko on TUL:n nuorisotoiminnan näkyvin tunnus Se on nuorisotoiminnan lippulaiva yhdessä TUL Joy Games -ketjun ja leiritoiminnan kanssa Halisko on vihreä, Halisko on pehmeä, Halisko on lisko ihan oikea!

2 HALISKO -LIIKUNTAKOULU Opetus- ja kulttuuriministeriön tukema Päällimmäinen tarkoitus on lisätä 5 12 v. lasten- ja nuorten fyysistä, henkistä ja sosiaalista hyvinvointia Ollaan yhdessä, tehdään yhdessä ja voidaan hyvin yhdessä LIIKUNTAKOULUN TAVOITTEET Tavoitteena on lisätä ja monipuolistaa osallistujien harrastusaktiviteettia, sekä edesauttaa omaehtoisen liikunnan harrastamisen lisäämistä Turvallisen aikuisen ohjaajan opastuksella liikuntakoululaisen psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen hyvinvointi lisääntyy ja he saavat eväitä elämän tielle Huomiota kiinnitetään myös terveellisiin elämäntapoihin, sillä liikuntakerhoissa huomioidaan ravinto, lepo, liikunta, ystävyys ja monet muut lapsille ja nuorille tärkeät asiat

3 PILOTTI -HANKE Tällä hetkellä on käynnissä Halisko -liikuntakoulujen pilotit hanke Saatujen kokemusten perusteella kerätään kaikki mahdollinen tieto, jota sovelletaan tulevissa Halisko liikuntakouluissa Tavoitteena on laajentaa toimintaa syksyn 2013 aikana kaikkiin TUL:n piireihin Monia kertoja Haliskona pomppineena aina ilahduttaa lasten ilo ja riemu ja se kun huomaa, että lapset tykkää Haliskosta. PILOTTI -HANKKEEN TAVOITTEET Suomalainen lapsi ja nuori liikkuu liian vähän terveytensä edellyttämän tavoitteen saavuttamiseksi Tehtävänä on edistää yhdenvertaisia, tasa-arvoisia ja saavutettavia liikunnan harrastusmahdollisuuksia - motivoivia tapahtumia lähellä ihmisiä - helposti lähestyttäviä liikuntakouluja Pyritään ehkäisemään liikunnasta ja yhteiskunnasta syrjäytymisen vaaraa Kannustaa monipuoliseen liikuntaa ja terveelliseen elämään, sekä löytämään ja säilyttämään liikunnan ilo Avoin kaikille TUL:n arvojen mukaisesti sukupuoleen, ihonväriin tai sosiaaliseen asemaan katsomatta

4 HALISKO -MATERIAALIT Halisko -tuoteperhe kasvaa kasvamistaan, sisältöä tuotetaan ja toimintaa uudistetaan Halisko-kirja (ilmestyy tämän vuoden puolella) Halisko-tuubihuivi Halisko-palakoru Halisko-ekokassi Halisko-heijastin Halisko-ilmapallot Halisko-avaimenperä Halisko-tatuointikuvat TUL Joy Games

5 TUL Joy Games Nuorisotapahtumaketju, käynnistyy jo kolmannen kerran Lappeenrannassa Rakentuu TUL:n avoimien ryhmätanssikilpailujen ympärille vahvistettuina paikallisilla/alueellisilla vahvoilla lajeilla Toinen lenkki uudessa ketjussa on Akaassa järjestettävä TUL Joy Games tapahtuma, se rakentuu TUL:n taidetapahtuman ja avoimien disco- ja showtanssikilpailujen ympärille vahvistettuna paikallisilla/alueellisilla vahvoilla lajeilla Vuosien muiden tapahtumien järjestäjät: 2014 Talvitapahtuma TUL:n Suur-Helsingin piiri Syystapahtuma TUL:n Varsinais-Suomen piiri, Turku 2015 Talvitapahtuma TUL:n Keski-Suomen piiri Syystapahtuma TUL:n Pohjanmaan piiri, Kokkola NUORET PÄÄTTÄJÄT -KOULUTUSHANKE Hankkeen tavoitteena on kouluttaa urheiluseuroihin uusia seuratoimijoita perehdyttämällä heitä järjestötoimintaan ja antamalla heille valmiuksia toimia urheilujärjestön erilaisissa johtotehtävissä Kohderyhmänä ovat vuotiaat urheilutoiminnasta kiinnostuneet ja/tai seuratoiminnassa jo toimivat nuoret Tavoitteena on vuoden 2013 aikana kouluttaa 15 nuorta

6 NUORET PÄÄTTÄJÄT -KOULUTUSHANKE Koulutusta on tarkoitus laajentaa ja kehittää entistään aiemmilta vuosilta Vuoden kestävä koulutus tulee sisältämään ensi vuonna seuraavat kokonaisuudet: - Liikuntaelämän monimuotoisuus Suomessa ja kansainvälisesti - Yhdistymistoiminnan lainalaisuuksia - Tehtävät seuraorganisaatiossa - Seuratoiminnan kehittäminen - Tapahtumien tuottaminen - Viestintä ja markkinointi NUORET PÄÄTTÄJÄT -KOULUTUSHANKE Kokoontumisia vuoden aikana neljä, kestoltaan 1-3 päivää Lisäksi etätehtäviä Mielipiteitä omista kokemuksistamme hankkeessa: Liiton toimintaan on erittäin tärkeää saada nuoria mukaan. Nuorten perehdyttäminen asioihin tulisi olla laaja-alaisempaa. Tiedottamiseen panostettava. Saimme erittäin paljon kokemuksia ja uutta tietoa. Ensi vuoden koulutushankkeeseen tullaan tekemään uudistuksia vielä parempaan suuntaan!

TOIMINTASUUNNITELMA v. 2016

TOIMINTASUUNNITELMA v. 2016 Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:n TUL:n Kymenlaakson piiri ry TOIMINTASUUNNITELMA v. 2016 Piirikokous 13.04.2016 TOIMINTASUUNNITELMA V. 2016 Yleistä TUL:n liittokokous keväällä 2013 hyväksyi liiton

Lisätiedot

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU)

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Tehtävä LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais- Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä,

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Unelma hyvästä urheilusta

Unelma hyvästä urheilusta Unelma hyvästä urheilusta Lasten ja nuorten urheilun eettiset linjaukset Kuva: Suomen Palloliitto Miksi tarvitaan eettisiä linjauksia? Yhteiskunnallinen huoli lapsista ja nuorista Urheilun lisääntyvät

Lisätiedot

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Lihavuus laskuun seminaari 26.10.2012 Jukka Karvinen, Nuori Suomi ry www.nuorisuomi.fi Miksi liikuntaa? Liikkumaan oppiminen on

Lisätiedot

Seuratuen painopisteet

Seuratuen painopisteet Seuratuki 2013 Seuratuki Urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen Seuratoiminnan laadun vahvistamiseen Perustoiminnan uudistamiseen ja kehittämiseen Liikunnan harrastamisen mahdollistamiseksi

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka

Lisätiedot

Lataa Nuoren urheilijan ravitsemus - Olli Ilander. Lataa

Lataa Nuoren urheilijan ravitsemus - Olli Ilander. Lataa Lataa Nuoren urheilijan ravitsemus - Olli Ilander Lataa Kirjailija: Olli Ilander ISBN: 9789519147611 Sivumäärä: 300 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.24 Mb Nuoren urheilijan ravitsemus -kirja auttaa ohjaamaan

Lisätiedot

Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät

Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät 6.9.20182 Tähtiseura-ohjelman laatutekijät Yhteiset laatutekijät Lapset & nuoret Aikuiset Johtaminen ja hallinto Johtaminen Hallinto Viestintä ja markkinointi

Lisätiedot

AVIn rahoituksella uusia tuulia. Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014. Hakuaika 28.2.2014

AVIn rahoituksella uusia tuulia. Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014. Hakuaika 28.2.2014 AVIn rahoituksella uusia tuulia Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014 Hakuaika 28.2.2014 1 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustuksen tavoitteena on: - erilaisten toimintamallien

Lisätiedot

FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA

FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA 29.9.2014 Eva Rönkkö Eläkeläiset ry Monikulttuurisen työn tavoitteet: - Tukea ikääntyneiden maahanmuuttajien arkea, auttaa heitä löytämään mielekästä

Lisätiedot

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Ylitarkastaja Anu Liljeström Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Anu Liljeström, ISAVI OKT-vastuualue 5.10.2016

Lisätiedot

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja VEHMAISTEN URHEILIJAT Vehmaisten Urheilijat urheilutoiminta Vehmaisten Urheilijoilla

Lisätiedot

Tähtiseura-ohjelma Tähtiseura-päivät. Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea

Tähtiseura-ohjelma Tähtiseura-päivät. Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea Tähtiseura-ohjelma 6.10.2018 Tähtiseura-päivät Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea Tähtiseura-ohjelma Yhdessä työstetty Seurat, lajiliitot, liikunnan aluejärjestöt, Olympiakomitea

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA 2017 1. Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2016-2017 UVL:n organisaatio Ohjaajat ja Valmentajat Valmentajatiimi Jumppakummit Nuorisoklubi Kilta Johtokunta UVL:n toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät

Lisätiedot

Seurojen tukitoimet. Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma

Seurojen tukitoimet. Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma Seurojen tukitoimet Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma Seurojen tukitoimet strategiset tavoitteet jäsenistölle laadukasta kansalaistoimintaa tukevaa koulutusta seurojen toiminnan

Lisätiedot

1. Seuran nuorisotoiminta. 2. Seuratoiminnan visio

1. Seuran nuorisotoiminta. 2. Seuratoiminnan visio Budokwai ry Karate Junioritoiminnan kriteerit ja toimintalinja 2016 2018 Sisällysluettelo 1. Seuran nuorisotoiminta 3 2. Seuratoiminnan visio 3 3. Eettiset linjaukset 4 4. Toiminnan tavoitteet 5 5. Käytännön

Lisätiedot

LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA. Liikunnallinen elämäntapa Valossa. Matleena Livson 17.9.2013

LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA. Liikunnallinen elämäntapa Valossa. Matleena Livson 17.9.2013 LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA Liikunnallinen elämäntapa Valossa Matleena Livson 17.9.2013 Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta

Hyvinvoinnin puolesta Hyvinvoinnin puolesta Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Tavoite Tunti liikuntaa jokaiseen koulupäivään Visio WAU ry tulee

Lisätiedot

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA Mentorointi Nuoren Suomen ja aluejärjestöjen toteuttamaa Liikkuva koulu ohjelmaan kuuluvaa maksutonta toimintaa Mentoreina aluejärjestöjen

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen

Lisätiedot

Liikunnan aluejärjestöt 2016

Liikunnan aluejärjestöt 2016 2016 Yhdessä enemmän 1 Liikunnan aluejärjestöjen toiminnan lähtökohta ja perustehtävä Liikunnan aluejärjestöjen toimintaa ovat ohjanneet vahvasti Opetus-ja kulttuuriministeriön (OKM) kanssa tehdyt tulossopimukset.

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

saada tietoa seuratoimijoilta siitä, millaisiin asioihin seuratasolla kaivataan tukea, apua ja palveluita Osallistaa ja aktivoida seuratoimijoita

saada tietoa seuratoimijoilta siitä, millaisiin asioihin seuratasolla kaivataan tukea, apua ja palveluita Osallistaa ja aktivoida seuratoimijoita Kysely avoinna www.pesis.fi sivuilla 14.11.- 15.12.2012 Kyselyyn saatiin 93 vastausta Kysely oli osin yhtenevä SLU:n keväällä 2012 järjestämään kyselyyn (vertailukelpoisuus) Kyselyn tavoitteena oli: saada

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan

Lisätiedot

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä V Valtakunnallinen kansanterveyspäivä 15.1.2009 Helsinki Tuija Tammelin Erikoistutkija, FT, LitM Työterveyslaitos, Oulu Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus,

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2017-2018 Seuran organisaatio Johtokunta Kilta Valmentajat Ohjaajat Nuorisoklubi Jumppakummit Seuran toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät Aikuisten

Lisätiedot

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen

Lisätiedot

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kansalliset kilpailut Arvokilpailut 2017 Linjaus tason mukaan Uinnin kilpailukalenteri 2016 Tulonlähde Valmentautuminen FINAn

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020

OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020 MISSIO Edistää opiskelijoiden liikuntakulttuuria 1 ja hyvinvointia. VISIO Opiskelijat liikkuvat terveytensä kannalta riittävästi.

Lisätiedot

Laatuseuratyön historia

Laatuseuratyön historia Tähtiseura-ohjelma Laatuseuratyön historia Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) FootPass ja IcePass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja Uimaliitolla Sinetti- ja Huima-seuroja

Lisätiedot

Ideapysäkit ideoita, keskustelua, suunnittelua (4 x 30 min)

Ideapysäkit ideoita, keskustelua, suunnittelua (4 x 30 min) 8.30 AAMUKAHVIT (SALI) 9.00 Johdatus päivän ohjelmaan Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry 9. Kouluyhteisö liikunnallisuuden turvaajana Minna Paajanen, pääsihteeri, Valtion liikuntaneuvosto

Lisätiedot

TUL:n Läntisen alueen KOULUTUSKALENTERI

TUL:n Läntisen alueen KOULUTUSKALENTERI KOULUTUSKALENTERI 2017 TUL:n Pohjanmaan piiri TUL:n TUL:n TUL:n kouluttajat Pirjo Ailanto pailanto@saunalahti.fi seura- ja järjestö-, valmentaja-, Irja Appelroth irja.appelroth@gmail.com seura- ja järjestö-,

Lisätiedot

TUL:n nuorisovaliokunta kiittää ja kumartaa järjestäjille hienosti järjestetyistä kisoista ja tapahtumasta kokonaisuudessaan.

TUL:n nuorisovaliokunta kiittää ja kumartaa järjestäjille hienosti järjestetyistä kisoista ja tapahtumasta kokonaisuudessaan. 09.02.2017 TUL joygames oli menestys Kemissä järjestettiin TUL:n Lapin piirin ja sen jäsenseurojen toimesta helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna TUL joygames tapahtuma. Osallistujia oli ryhmätanssissa,

Lisätiedot

Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3

Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Opiskelijan nimi: Ryhmä: 1. Työprosessin hallinta Arvioinnin kohteet Toimintakokonaisuuksien suunnittelu Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 suunnittelee toimintaa yhdessä ohjattavien

Lisätiedot

OSALLISUUTTA JA TIIMITYÖTÄ HYVÄSSÄ SEURASSA

OSALLISUUTTA JA TIIMITYÖTÄ HYVÄSSÄ SEURASSA SOPPI- hankkeessa syntyneen palvelumallin visualisointi OSALLISUUTTA JA TIIMITYÖTÄ HYVÄSSÄ SEURASSA Eero Vierola eerovierola81@gmail.com Puh: 0443498208 3.4.2018 ONGELMA/TARVE RATKAISU (SOPPI- TOIMINTAMALLI)

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Ohjausryhmän esitys liikuntayhteisölle alueellisen toiminnan toteuttamisesta 2.x 16.6. 11.8. Maailman liikkuvin urheilukansa ja

Lisätiedot

NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee

Lisätiedot

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Mika Vuori Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen KKI-päivät/ Laatua liikunnan palveluketjuun 18.3.2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen ydinprosessin palvelutilaukset (Tilinpäätösennuste 2014) ennaltaehkäisevät

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli 16.11.201 TYÖPAJOJEN TEEMAT 1) Perhekeskusverkostoon kuuluva avoin kohtaamispaikka 2) Mielenterveyttä kaikille kasiluokkalaisille 3) Kuka muu muka? Minusta

Lisätiedot

Juoksussa kaiken ikää

Juoksussa kaiken ikää Juoksussa kaiken ikää Liikunta on yksi mielenterveyden tukipilareista Yhdistyksemme haluaa tukea liikkumista ja sitä kautta myös mielenterveyttä Tavoitteena järjestää kaksi juoksukouluryhmää nuorille aikuisille

Lisätiedot

Kohtaamisia ja kasvua arjessa koti, koulu ja paikallisyhdistykset kumppaneina hanke 2012-2014 Toimintamalli:

Kohtaamisia ja kasvua arjessa koti, koulu ja paikallisyhdistykset kumppaneina hanke 2012-2014 Toimintamalli: Toimintamalli: NUORTEN UNELMAPAJA Toteutus pienryhmässä Aikuisten kehittämä nuorisotoiminta ei välttämättä sellaisenaan kiinnosta nuoria. Älä siis tee turhaa työtä, vaan järjestä nuorille mahdollisuus

Lisätiedot

Vaikuttavaa elintapaohjausta terveyspisteissä- malli Satakunta

Vaikuttavaa elintapaohjausta terveyspisteissä- malli Satakunta Vaikuttavaa elintapaohjausta terveyspisteissä- malli Satakunta Punainen Risti Satakunnan piiri Anne-Mari Hakuni Terveyden ja hyvinvoinnin päällikkö VESOTE - hanke Yksi hallituksen kärkihankkeista STM rahoittaa/

Lisätiedot

NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ

NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ Miksi koulun toimintakulttuuria pitää liikunnallistaa? Koko koulun toimintakulttuurin kehittyminen liikunnallisemmaksi Oppilashuollollinen näkökulma nuoren urheilijan tukemiseen

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Huhtikuu

Tähtiseurakahvit. Huhtikuu Tähtiseurakahvit Huhtikuu Seuratoiminnan malli 2.0 ja laatutekijät Kolmen kehän malli I urheilutoiminta II seuran toiminnan organisointi III seuran ulkoinen toiminta 23.4.2018 3 Miksi muutos? Halutaan

Lisätiedot

Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä

Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä Kärkihankkeen avustusresurssi 21miljoona kolmen vuoden ajan (7 miljoonaa/vuosi) Seuraava haku aukeaa kunnille 23.1-10.3.2017 Antti Blom

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Uusi vaikuttamispalvelu: Nuortenideat.fi Demokraattinen vaikuttamiskanava Nuorten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukeva Matalan kynnyksen palvelu, näkyvä

Lisätiedot

Organisaation uudistaminen 2011-2012. Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011

Organisaation uudistaminen 2011-2012. Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011 Organisaation uudistaminen 2011-2012 Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011 Nykyinen organisaatio Palvelut ja osaaminen Piirijärjestö esim. Keski-Suomen Nuorisoseurain Liitto ry Nuorisoseura

Lisätiedot

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä

OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä Sami Kalaja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Kuntotestauspäivät 2015 Kisakallio OPS2016 Käyttöönotto lukuvuoden 2016 alusta Keskiössä

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee toimintaa

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Mullista elämäsi tule. Friskis&Svettis-toimijaksi!

Mullista elämäsi tule. Friskis&Svettis-toimijaksi! Mullista elämäsi tule Friskis&Svettis-toimijaksi! 1 Friskis&Svettis Helsingin vapaaehtoisena toimijana edistät hyvinvointia ja terveyttä; tuot iloa monen elämään. Saat innostavan harrastuksen, jossa voit

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Elämisentaitoja - Lions Quest LIONS QUEST ELÄMISEN TAITOJA

Elämisentaitoja - Lions Quest LIONS QUEST ELÄMISEN TAITOJA Elämisentaitoja - Lions Quest LIONS QUEST ELÄMISEN TAITOJA Elämisentaitoja - Lions Quest Tavoitteena on antaa opettajille ja kasvattajille välineet opettaa lapsille ja nuorille elämisen taitoja. 30.8.2015

Lisätiedot

LIIKU MIELI HYVÄKSI-SEMINAARI 27.8.2013. Täsmälääke-hanke LIIKETTÄ - hankkeen osahanke Lahdessa vuosina 2011-2013

LIIKU MIELI HYVÄKSI-SEMINAARI 27.8.2013. Täsmälääke-hanke LIIKETTÄ - hankkeen osahanke Lahdessa vuosina 2011-2013 LIIKU MIELI HYVÄKSI-SEMINAARI 27.8.2013 Täsmälääke-hanke LIIKETTÄ - hankkeen osahanke Lahdessa vuosina 2011-2013 Kehitetään ja toteutetaan terveysliikuntaryhmiä Mielenterveyskuntoutujille ja syrjäytymisvaarassa

Lisätiedot

Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015

Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015 Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015 2 Sisältö 1 SEURAN VISIO... 3 2 SEURAN EETTISET LINJAUKSET... 4 3 SEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 3.1. VIIHTYMISEEN JA ILMAPIIRIN

Lisätiedot

Toimintalinja. Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603

Toimintalinja. Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603 2013 Toimintalinja Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603 Ratsastusseuran toimintalinja Yleistä toimintalinjasta - Toimintalinjan työstäminen aloitetaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Liikuntalautakunta LAOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Liikuntalautakunta LAOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2012 1 (5) 153 Kaupunginhallitukselle annettava lausunto kuntalaisaloitteesta, joka koskee maksuttoman sporttikortin myöntämistä yli 68-vuotiaille HEL 2012-008118 T 12 03

Lisätiedot

Läheltä liikkeelle arjen olosuhteet Virkistys, vapa-aika ja kaupunkikulttuuri 25.2.2013 Reijo Ruokonen

Läheltä liikkeelle arjen olosuhteet Virkistys, vapa-aika ja kaupunkikulttuuri 25.2.2013 Reijo Ruokonen Läheltä liikkeelle arjen olosuhteet Virkistys, vapa-aika ja kaupunkikulttuuri 25.2.2013 Reijo Ruokonen 1. Pieni muistutus liikunnan merkityksestä ja nykytilanteesta 2. Arkiympäristö ratkaisee 1. Lapsille

Lisätiedot

Oppilaiden luontainen energisyys halutaan nähdä voimavarana, joka oikein kanavoituna tuottaa sekä hyviä oppimistuloksia että koulussa viihtymistä.

Oppilaiden luontainen energisyys halutaan nähdä voimavarana, joka oikein kanavoituna tuottaa sekä hyviä oppimistuloksia että koulussa viihtymistä. Siilinjärvi Hankkeessa mukana alakoulu Siilinlahti ja yläkoulu Ahmo Haasteena kehittää kahden ison koulun (n. 1200 oppilasta) liikunnallista toimintakulttuuria ja yhteistyötä Liikuntamyönteisen kasvun

Lisätiedot

Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi alkaen > Ovet-valmennus

Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi alkaen > Ovet-valmennus Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi 1.1.2018 alkaen > Ovet-valmennus Ovet-valmennusta omaishoitajille Omaishoitolan muutos 1.7.2016; valmennus kuntien tehtäväksi 1.1.2018 alkaen Ovet-valmennus

Lisätiedot

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Ehdotukset valmisteltu työurasopimuksen pohjalta käynnistetyssä työryhmässä keskusjärjestötasolla. Neuvottelut

Lisätiedot

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Kenelle Liikkuvasta koulusta pitäisi viestiä? Oppilaat Opettajat Rehtori Muu henkilökunta Vanhemmat

Lisätiedot

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 19.11.2015 - ajankohtaisia asioita Merja Hilpinen ylitarkastaja Nuorten työpajatoiminnan ajankohtaisia asioita Nuorisolaki uudistus Nuorisotakuuta

Lisätiedot

Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa

Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa Auditointikoulutus 14.2.2019 2 Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa. 14.2.2019 3 14.2.2019 4 Tähtimerkit osa-alueittain 14.2.2019 5 14.2.2019 6 Tähtiseura-ohjelman polussa 3 vaihetta 14.2.2019 7 14.2.2019

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue

Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue Tähtiseura-ohjelma Huippu-urheilun osa-alue Laatuseuratyön historiaa Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) Foot Pass ja Ice Pass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja (2007)

Lisätiedot

Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä. Ritva Hautala Outi Ahonen

Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä. Ritva Hautala Outi Ahonen Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä Ritva Hautala Outi Ahonen Miksi? Terveelliset elämäntavat opitaan nuorena 11-vuotiaat vielä hyvin terveitä Lapsiin ja nuoriin kohdennetulla terveyden

Lisätiedot

Väliarvioinnin tilannekatsaus: toimijoiden kokemustietoa. Karelia ENPI CBC -hanke CROSS-BORDER MOVE FOR HEALTH

Väliarvioinnin tilannekatsaus: toimijoiden kokemustietoa. Karelia ENPI CBC -hanke CROSS-BORDER MOVE FOR HEALTH Väliarvioinnin tilannekatsaus: toimijoiden kokemustietoa Karelia ENPI CBC -hanke CROSS-BORDER MOVE FOR HEALTH 2013-2014 23.01.2014 Miia Pasanen Karelia ammattikorkeakoulu 1 Arvioinnin viitekehys 1 Arviointikysymykset:

Lisätiedot

Norppaposti 8.8.2008

Norppaposti 8.8.2008 8.8.2008 Norppaohjaajakortin ja nimikkeen voimassaoloaika muuttuu Kaikesta Norppapostiin liittyvästä lisätietoja: nuorisopäällikkö Heli Laukkarinen (09) 3481 3190 tai 040-764 1157 heli.laukkarinen@sukeltaja.fi

Lisätiedot

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA Kirjan ja ruusun päivä 8.5. Elannon Isku - Vantaan kevätnäytös 15.5. Suomen Voimistelupäivät 8.-10.6. Svolin

Lisätiedot

Espoo Active City Liikuntapalvelut

Espoo Active City Liikuntapalvelut E A ti Cit Espoo Active City Liikuntapalvelut Espoo-strategia 2010 2013 (Kv 7.9.2009 /elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki) Tieteen, taiteen ja talouden sekä liikunnan yhdistämisen vetovoima Liikuntavisiosta

Lisätiedot

suhteessa suosituksiin?

suhteessa suosituksiin? Nuori Suomi liikunnasta syrjäytyneet asiantuntijaryhmä tij - työkokous k 1.12.200912 2009 Vantaa Miten lapset ja nuoret liikkuvat suhteessa suosituksiin? Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES-tutkimuskeskus

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET

SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET Järjestöpäivät Rantasipi Aulanko, Hämeenlinna Kulttuuriasiainneuvos Mirja Virtala 24.9.2008 Opetusministeriön liikuntayksikkö OPETUSMINISTERIÖ 1 ESR VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA

Lisätiedot

LAATUTYÖKALUJA OLLAKO VAI EIKÖ OLLA? Nuorten tieto- ja neuvontatyön laatutyökalut

LAATUTYÖKALUJA OLLAKO VAI EIKÖ OLLA? Nuorten tieto- ja neuvontatyön laatutyökalut LAATUTYÖKALUJA OLLAKO VAI EIKÖ OLLA? Nuorten tieto- ja neuvontatyön laatutyökalut Tervetuloa Järjestäjät: Koordinaatti Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus + aluekoordinointialueet Oulun seudulta

Lisätiedot

Lähemmäs. Marjo Lavikainen

Lähemmäs. Marjo Lavikainen Lähemmäs Marjo Lavikainen 20.9.2013 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6 Kehittämisohjelman valmistelu alkoi lasten ja nuorten verkkokuulemisella

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö

Monialainen yhteistyö Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen

Lisätiedot

Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen. CASE: Matalan kynnyksen harrastustoiminnan käynnistäminen Salossa

Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen. CASE: Matalan kynnyksen harrastustoiminnan käynnistäminen Salossa Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen CASE: Matalan kynnyksen harrastustoiminnan käynnistäminen Salossa Kaupungin sisäinen työ käynnistyy Vaihe 1 Miksi Tavoitteena löytää keinoja lisätä

Lisätiedot

Oman seuran analyysi Espoon Akilles suunnistus /18/15

Oman seuran analyysi Espoon Akilles suunnistus /18/15 Oman seuran analyysi Espoon Akilles suunnistus 0 /8/ Oman seuran analyysi Vastaajat Ikä 0 8 6, % 6 7,9 % 6, % 8, %, %, % alle -7 8-9 0-9 0-6 6 + Kaikki (KA:., Hajonta:0.8) (Vastauksia:9) Oman seuran analyysi

Lisätiedot

Aktiivista ikääntymistä tukevat elinympäristöt Ikäystävällisten asuinalueiden kehittäminen- seminaari Tiina Laatikainen Tohtorikoulutettava

Aktiivista ikääntymistä tukevat elinympäristöt Ikäystävällisten asuinalueiden kehittäminen- seminaari Tiina Laatikainen Tohtorikoulutettava Aktiivista ikääntymistä tukevat elinympäristöt Ikäystävällisten asuinalueiden kehittäminen- seminaari 27.9.2018 Tiina Laatikainen Tohtorikoulutettava Aalto Yliopisto Tavoitteena on myötävaikuttaa ikääntyvien

Lisätiedot

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1 Liikunnan aluejärjestöt VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1 VOK-työryhmä, Liikunnan aluejärjestöt 2015 Suomalaisen valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen rakenne Liikunnan alejärjestöjen VOK-1 koulutus noudattaa

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Kokkolan päivä- ja työtoimintakeskus Päivätoimintayksikkö Kotipääskyn ryhmätarjonta SYKSY 2017 KEVÄT 2018

Kokkolan päivä- ja työtoimintakeskus Päivätoimintayksikkö Kotipääskyn ryhmätarjonta SYKSY 2017 KEVÄT 2018 Kokkolan päivä- ja työtoimintakeskus Päivätoimintayksikkö Kotipääskyn ryhmätarjonta SYKSY 2017 KEVÄT 2018 Päivätoimintayksikkö Kotipääsky tarjoaa ohjattua ryhmätoimintaa alueen mielenterveysasiakkaille.

Lisätiedot