ASEMAKAAVAN LUONNOSVAIHTOEHDOT 17.10.2002 HOLVASTI, KIVELIÖ, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ORINIITYNKADUN ETELÄPUOLELLE ORIMUSKADUSTA ITÄÄN. suunnittlija Mair Väisänn, kaavoitusavustaja Hilkka Karppinn YLEISTÄ Aloit: Kaavoitusohjlmassa 2001-2004 työ on ajoitttu v:ll 2002. Krrosalatavoit on yhtnsä 12 000 m2. Alutta kosk myös kaksi yksityistn tkmää kaavoitusaloittta. Suunnittlualu: Pääosa kaavoitttavasta alusta on Tamprn kaupungin omistuksssa, mutta kaakkoisosassa on usita yksityistn omistamia tiloja. Alu sijaits aivan Kangasalan kunnan rajalla. S rajoittuu idässä Kivliön aln raknnttuihin pintalotonttihin. Etläpuollla on Holvastikadun varrssa uudhkoja rivitaloja. Orimuskadun länsipuollla on yksikrroksista 1970-luvulla raknnttua rivitaloalutta. Oriniitynkatu johtaa aikanaan Holvastin ritasoliittymään ja sn pohjoispuollla olva asutus on mluvallin takana. Alun pohjoisosassa on alavaa pltoa. Aivan pohjoisrunassa nous mtsäinn itälänsisuuntainn rinn. Holvastin van kaatopaikka on alun lounaiskulmassa. S kasvaa nuorta mtsää. Sn itäpuollla on läntn ja tlään kaltvaa rinnttä, jolla kasvaa varttunutta mtsää. Kaatopaikka on tutkittu ja todttu, ttä s tul jättää häiriintymättömään tilaan. Alusta on thty myös maapräslvitykst. Alun itärunassa raknntun omakotitontin 5778-5 kulmauksssa psii liito-orava vanssa linnunpöntössä. Sn linpiiriä on tutkittu ja s ulottuu psän pohjoispuollta Orimuskadun vartta suratn Oriniitynkadun tläpuollla olvall rintll. Myös alun kasvillisuutta on tutkittu, mutta siihn i kuulu rityisn rvinaisia lajja. Asmakaavoituksn lähtökohdat: Alu on Tamprn kantakaupungin yliskaavassa osoitttu pintalovaltaisksi asuntoaluksi kokonaan aivan pohjoisinta kärkä lukuun ottamatta. S on mrkitty lähivirkistysaluksi. Alu i ol mukana yliskaavan täydnnysaluissa, koska sn nykyinn asmakaava on jo niin thokas, tti krrosalan lisäys ol mahdollista. Alun tläosassa on voimassa asmakaava nro 5392, joka ulottuu himan Ilmattarnkadun liittymän pohjoispuolll. Orimuskadun vartn on osoitttu liik-, sosiaali- ja optustoimintaa palvlva korttlialu, jonka krrosala on 3640 m2. Muutn alu on kaavoitttu kaksikrroksisksi rivitaloaluksi Orlmankatu-nimisn päättyvän
kadun varaan. Asuinkrrosala on 19 458 m2.alun kskll on varattu puistoalu likki- ja palloknttinn. Myös kaakkoisosassa on laajahko likkiknttävaraus. Koska kaatopaikan maaprän laatua i aimmin ol tarkoin tunnttu, kaavaa i ol totutttu. Tavoittt: Kaavoitustyön tarkoituksna on suunnitlla alun maankäyttö niin, ttä rakntaminn sijoittuu rakntamisklpoisill aluill, kaatopaikka voi muodostua pysyvästi mtsäaluksi ja myös yksityistn aluisiin sisältyvä maarsrvi saadaan käyttöön. Tarkoituksna on suunnitlla liiknnväylät sitn, tti uudsta asutukssta muodostu rasittta nykyisill asukkaill ja ttä katuvrkko on taloudllinn. Suunnittlun yhtydssä tutkitaan, tarvitsko Kangasalan kunnan puolinn asuntoalu liittymää Tamprn katuvrkkoon ja sitä kautta sim. suunnitltuun Holvastin ritasoliittymään. Liito-oravavainnot aihuttavat huomattavai rajoituksia alun maankäytön järjstlyill, mutta sn lin- ja liikkumismahdollisuudt alulla on tarkoitus turvata.an. Vaikutustn arviointi: Ympäristövaikutustn arviointi thdään kaavan laatimisn yhtydssä. Suunnitlmasta arvioidaan vaikutukst luonnon- ja raknnttuun ympäristöön skä sosiaalist, yhdyskuntataloudllist, liikntllist ja kaupunkikuvallist vaikutukst. Osallist: Osallisia ovat alun maanomistajat, ympäristön asukkaat kutn naapurikiintistöt ja paikallist yhdistykst skä Tamprn ttä Kangasalan kunnan puollla, Kangasalan kunta, Tamprn kaupungin ri llintokunnat, mm. ympäristövalvonta, kiintistötoimi, plastuslaitos, kaikki tknist toimialat, sosiaali- ja trvystoimi ja koulutoimi. Myös tilaitosta voidaan pitää osallisna. Aloitus Hank osallistumis- ja arviointisuunnitlminn kuuluttaan nähtäväksi milipitidn saamista vartn 1.7.-29.7.2002 välisksi ajaksi. Ilmoitus oli sanomalhdissä ja kaavoituksn intrnt-sivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitlma lähtttiin Kangasalan kunnall, lähimmill naapurill ja muill osallisill lähtysluttlon mukaan. Osallistumis- ja arviointisuunnitlmasta saadut milipitt Osallistumis- ja arviointisuunnitlman prustlla saatiin kahdksan milipidttä. Kangasalan kunnan dustaja hdotti nuvottlujn käymistä asiasta. Milipitt ja tiivistlmä niidn sisällöstä skä kaavoittajan slvitys 2.9.2002: Milipid nro 1: Tonttin 5778-5 ja 6 kulmauksssa on vaittu liito-oravan psä. Ehdottavat vann ja uudn asutuksn väliin rilua puistokaistaa. Liiknnjärjstlyissä tulisi ottaa huomioon rityissti lastn liikkumismahdollisuus Vhmaistn koulun suuntaan. Ehdottavat alikulkukäytävää Holvastinkadun ali. Liito-oravan siintyminn alulla on todnnttu. Alulla on varsin laajasti mrkkjä
liito-oravasta. Vann ja uudn asutuksn väliin osoittaan puistokaista kulkurittinn. Sn lvys määrittyy luonnosvaihssa ja sitä kavntaa alun rajoittuminn lännssä kaatopaikka-alun runaan. Esittty liiknnjärjstlyhdotus tutkitaan. Milipoid nro 2: Holvastinkatu on rittäin vilkasliikntinn ja s krää liiknnttä laajalta alulta. Vaihtohtoist ritit ivät vdä. Liiknnttä lisää Kangasalan puolll raknnttava Latoniityn alu. Alun kvyn liikntn ritistöt ovat puuttllisia ja sn takia alulla on tapahtunut onnttomuuksia. Alun jääkikkoknttä on ahkrasti käytössä ja sn tläpuolll tulisi rakntaa hyvin varustltu likkipuisto. Vann kaatopaikan korkutta voisi nostaa pulkkamäksi. Alusn liittyviä paikannimiä löytyy uudsta Vhmaistn historiikista. Alun liiknnonglmia pyritään ratkaismaan suunnittlun yhtydssä yhtistyössä liiknnsuunnittlijoidn kanssa. Alull jää laajasti rakntamatonta alutta, jotn toivotut knttävaraukst, pulkkamäki ym. saadaan mahtumaan alull hyvin. Tito Vhmaistn historiikin valmistumissta välittään nimitoimikunnall. Milipid nro 3: As Oy Holvastinkulman asukkaat toivovat rityissti suunnittlualun kaakkoiskulman maismointia ja alun rakntamista puistoksi ja likkikntäksi. Vähintään alu olisi siivottava, koska nykyinn varasto/kaatopaikka on pästttinn ja vaarallinn lapsill.. Lähivirkistysaluna luonnontilainn tai puistomainn mtsä olisi intllinn. Mainitut alut sovltuvat virkistysaluksi ja tityill aluill voidaan rakntaa myös likkipaikkoja. Toivomus alun siivoukssta välittään puistoyksiköll. Milipid nro 4: Omistaa Kivliönkadun pohjoispäässä olvan n. 1,3 :n suuruisn pltoalun RN:o 9:185. Toivoo, ttä Kivliönkadun jatkksi kaavoitttaisiin joitakin pintalotonttja. On valmis nuvottlmaan kaupungin kanssa maankäyttösopimukssta. On kskustllut alustavasti asiasta pari vuotta sittn. Osmo Nimn omistama alu on Tamprn yliskaavassa osoitttu virkistysaluksi. Vastaavasti kaatopaikka-alun kohdall on sijoitttu asumista. Sitä i voida kuitnkaan totuttaa, vaan alu jää virkistysaluksi, jotn sitä korvaavasti luonnoksissa tutkitaan myös tilan RN:o 9:185 kaavoittamista pääosin asuntoaluksi. Osa käyttään virkistys- ja katualuksi. Milipid nro 5: Alulla on nähty linnunpöntössä psivä liito-orava. Alulla on oltttavasti usampia yksilöitä. Toivoo liito-oravan psinnän huomioon ottamista kaavoituksssa. Liito-oravan siintymisstä on thty lisäslvityksiä. S vaikuttaa huomattavasti alun käyttömahdollisuuksiin ja mahdollisn krrosalan määrään. Milipid nro 6: Toivovat Kivliönkadun yhdistämistä Holvastinkatuun suunnilln Ilmattarnkadun
kohdalla ja puistoalutta kulkurittinn nykyisn omakotitonttirivin länsipuolll. Liiknnjärjstlyistä laaditaan muutamia vaihtohtoja, joista luonnosovaihssa pyydtään osallistn milipititä. Myös Kivliönkadun jatkaminn Orimuskadull on yhtnä vaihtohtona. Uudn ja vann asutuksn väliin jää puistoalu, ja sn lvys määrittyy myöhmmin. Milipid nro 7: Alu sopisi pintaloaluksi. Toivoo omall määräalalln RN:o 9:37 3-4 tonttia. Toivoo pohjakarttaan tilan 9:37 itärajan tarkistusta. Alu kaavoittaan pintaloaluksi, joka sisältää myös virkistys- ja katualuita. Edllyttää maankäyttösopimuksn laatimista kaupungin kanssa. Tilan 9:37 itärajan tarkistus toivomus välittään kaupunkimittausyksiköll. Milipid nro 8: Tilat Mäkirinn, Päivärinn ja Kski-Hinkka. Toivovat, ttä alull kaavoitttaisiin vähintään kahdksan olmassa olvaan raknnuksn sopivaa min. 1000 m2:n suuruista pintalotonttia suvun tarpisiin. Toivomusta pyritään noudattamaan, mutta liiknnjärjstlyt ja virkistysalutarpt saattavat rajoittaa joko tonttin kokoa tai lukumäärää. VAIHTOEHTOISET ASEMAKAAVALUONNOKSET 0-vaihtohto Vaihtohto tarkoittaa, ttä alun tläosa raknnttaisiin voimassa olvan asmakaavan mukaan. Siinä Orimuskatuun liittyvän Orlmankadun vartn on kaavoitttu laajat rivitalojn ja kytkttyjn pintalojn korttlialut. Orimuskadun varrssa on liik- ja palvlutilojn rakntamisn tarkoitttu tontti ja Holvastinkadun varrssa on pinkrrostalojn ja rivitalojn alutta. Alun kskllä on suorakaitn muotoinn puistoalu palloknttinn ja alun alakulmassa on likkialu. Ajonuvokadun lisäksi alulla on runsaasti suoraviivaisia kvyn liikntn väyliä, jotka ovat osittain korttlialuilla. Kaatopaikka-alun rakntaminn vaatisi maan vaihtamisn, jotn voimassa olvan asmakaavan totuttaminn olisi hyvin kallista ja saattaisi aihuttaa työn aikana ympäristöittoja. Asmakaavattoman alun jättäminn nykyislln i ol myöskään järkvää, koska s liittyy kaavoitttuihin ja raknnttuihin aluisiin ja korvaa osaltaan kaatopaikan takia käyttämättä jääviä aluita. Näin olln 0-vaihtohto i ol totuttamisklpoinn. Aluvaraukst, 0-vaihtohto Krrosala n muut. + Krrosalan muut. + Aluvar. yhtnsä 8,7682 100,0 23098 0,26 0
A yhtnsä 6,4690 73,8 23098 0,36 0,0000 0 AKR 1,6200 25,0 5670 0,35 AR 0,7780 12,0 2723 0,35 ALSO 0,9100 14,1 3640 0,40 AOR 3,1610 48,9 11065 0,35 V yhtnsä 1,6706 19,1 0 0,00 0,0000 0 VP 0,8303 49,7 0,00 VL 0,3590 21,5 0,00 VU 0,4813 28,8 0,00 L yhtnsä 0,6037 6,9 0 0,00 0,0000 0 Kadut 0,2763 45,8 0,00 Kv.liik.kadut 0,3274 54,2 0,00 E yhtnsä 0,0249 0,3 0 0,00 0,0000 0 ET 0,0249 100,0 0,00 Uusin vaihtohtojn yhtist piirtt Kaikissa vaihtohdoissa on lähdtty siitä, ttä vann kaatopaikan alu jää virkistysaluksi, jota voidaan kuitnkin käyttää virkistyspalvlujn rakntamisn. Laaksossa virtaavan puron runat on varattu virkistysaluiksi ja pääkatujn varsi suojavihraluksi. Uudn alun liiknnttä i ol ohjattu olmassa olvan pintaloalun kautta. Olmassa olvia polkuja ja vanhoja tilustitä on säilyttty varsinkin kvyn liikntn rittinä. Yksityistn omistamin tilojn kaavoittamisssa on pyritty tasapuolisuutn ja tilojn rajoja on yrittty ottaa huomioon mahdollisimman hyvin. Uudn asutuksn täisyys nykyisiin omakotitaloihin on pidtty riittävänä. Tilalla 9:51 olva raknnus on mahdollista säilyttää ja sn tläpuollla olva katajikko säilyy kaikissa vaihtohdoissa. Liito-oravan kulkurittjä on hmotltu himan ri tavoin ri vaihtohdoissa. Usissa milipitissä siin tullut Holvastinkadun alittava kvyn liikntn ritti tutkitaan asmakaavahdotusvaihssa. Vaihtohto 1 Luonnoksssa on yliskaavan mukaan jättty alun koillisosa virkistysaluksi. Koska myös liito-oravan vihrkäytävät ja ojan varsi on säilytttävä virkistysaluna, vaihtohdosta tul maankäytön kannalta thoton ikä s vastaa kaavoitusohjlman tavoittita. Vihrkäytävät ivät ol intllisn yhtnäisiä. Katuvrkko on pitkähkö, koska Kivliönkadulta on osoitttu yhtys Orimuskadull. Kaupungin omistamalla alulla on skä pohjois- ttä tläosassa joitakin rillispintalotonttja. Vaihtohdossa joutuvat yksityist maanomistajat päoikudnmukaisn asmaa, koska vain osa yksityisistä tiloista osoittaan korttlimaaksi. Aluvaraukst, vaihtohto 1 Krrosala n muut. + Krrosalan muut. + Aluvar. yhtnsä 17,9790 100,0 21895 0,12 0 A yhtnsä 5,2084 29,0 21647 0,42 0,0000 0 AR I 0,4939 9,5 1729 0,35 AR II 2,3098 44,3 12704 0,55 AO 2,4047 46,2 7214 0,30 K yhtnsä 0,0496 0,3 248 0,50 0,0000 0 K 0,0496 100,0 248
V yhtnsä 9,2940 51,7 0 0,00 0,0000 0 VL 6,0926 65,6 0,00 VK 3,2014 34,4 0,00 L yhtnsä 0,9242 5,1 0 0,00 0,0000 0 Kadut 0,9242 100,0 0,00 E yhtnsä 2,5028 13,9 0 0,00 0,0000 0 EV 2,5028 100,0 0,00 Vaihtohto 2 Luonnoksssa on yliskaavassa virkistysaluksi jättty alun koillisosa otttu rakntamisn piiriin, koska vastavuoroissti van kaatopaikka-alu ja siihn liittyvä rinn liito-oravavaintoinn on kaavoitttu yliskaavasta poiktn virkistysaluksi. Alun pohjoisosassa on liito-oravan vihrkäytävät on suunnitltu lviksi ja yhtnäisiksi ja myös ojan varsi on virkistysalutta. Vastaavasti korttlialut on pyritty pitämään hyvin yhtnäisinä. Etläosassa korttlimaata on jäsnnöity virkistysalukaistoilla liito-oravan liikkumismahdollisuuksin takia. Rakntaminn on kskittty alun pohjoisosaan. Yksityistn maill sijoittuvin omakotitonttin lisäksi myös kaupungin omistamalla alulla on muutamia rillispintalotonttja. Katuvrkko on pitkähkö. Kivliönkatu säilyy ntisllään. Luonnoksssa on varauduttu virkistysalukaistallla mahdollisn katuyhtytn Oriniitynkadulta Kangasalan puolll. Vaihtohdossa voidaan kaikkin yksityistn maanomistajin alutta osoittaa korttlimaaksi. Aluvaraukst, vaihtohto 2 Krrosala n muut. + Krrosalan muut. + Aluvar. yhtnsä 17,0000 100,0 25700 0,15 0 A yhtnsä 6,1283 36,0 25460 0,42 0,0000 0 AP 0,3474 5,7 1216 0,35 AR I 1,7700 28,9 6195 0,35 AR II 4,0109 65,4 18049 0,45 K yhtnsä 0,0480 0,3 240 0,50 0,0000 0 K 0,0480 100,0 240 0,50 V yhtnsä 7,2144 42,4 0 0,00 0,0000 0 VL 5,1844 71,9 0,00 VK 2,0300 28,1 0,00 L yhtnsä 0,9537 5,6 0 0,00 0,0000 0 Kadut 0,9537 100,0 0,00 E yhtnsä 2,6556 15,6 0 0,00 0,0000 0 EV 2,6556 100,0 0,00 Vaihtohto 3 Myös tässä vaihtohdossa on alun koillisosa kaavoitttu asuntoaluksi ja van kaatopaikka-alu ja siihn liittyvä rinn liito-oravavaintoinn on virkistysalutta. Liito-oravan vihrkäytävät on suunnitltu varsin lviksi ja yhtnäisiksi ja myös ojan varrssa on virkistysalutta. Rakntaminn kskittyy pohjoisosan pltoalull. Etläosassa on yksi laajahko yhtnäinn rivitalokorttli ja pinmpi korttli sn länsipuollla. Yksityistn maill sijoittuvin omakotitonttin lisäksi myös kaupungin
omistamalla alulla on ryhminä kymmnkunta rillispintalotonttia. Katuvrkko koostuu päättyvistä tonttikaduista, mutta katuyhtys Kangasalan puolll on näyttty kaavassa. Alun tläosan tonttikatu jää toispuolisksi. Vaihtohdossa voidaan kaikkin yksityistn maanomistajin alutta osoittaa korttlimaaksi. Aluvaraukst Krrosala n muut. + Krrosalan muut. + Aluvar. yhtnsä 17,9107 100,0 30530 0,17 0 A yhtnsä 6,9766 39,0 30290 0,43 0,0000 0 AP 4,1456 59,4 21797 0,53 AR 0,1927 2,8 578 0,30 AO 2,6383 37,8 7915 0,30 K yhtnsä 0,0480 0,3 240 0,50 0,0000 0 K 0,0480 100,0 240 0,50 V yhtnsä 7,4910 41,8 0 0,00 0,0000 0 VL 7,4910 100,0 0,00 L yhtnsä 0,9497 5,3 0 0,00 0,0000 0 Kadut 0,9497 100,0 0,00 E yhtnsä 2,4454 13,7 0 0,00 0,0000 0 EV 2,4454 100,0 0,00